Joka aamu alkaa huolella: ”Missä Eliah on?” Jalan alla rasahtaa, kylmä säikähdys kuristaa vatsaa, mutta se onkin pähkinän kuori. Nopea yleisvilkaisu lattialle, ei mitään, paitsi ehkä pari riisinjyvää ja pölyä, sitten kurkistus pöydän alle, mistä se usein löytyy, kuin likainen purkka koulun pulpettiin liimattuna. Välillä Eliah on laskeutumassa pöydän jalkaa pitkin. Kerran se löytyi tuolille jätettyjen paperien välistä.
Eliah tuli meille luomusalaatin mukana. Se oli pieni ja aktiivisen oloinen, huolimatta viikon oleskelusta jääkaapissa aina vain nahistuneemman salaatin kerän sisällä. Talvea kesti tammikuussa viikon verran ja juuri tällä viikolla oli pakkasta. Eihän eläintä voinut laittaa jäätymään ulos. Toisaalta, ajattelin, tämä on aivan hullua, hyysäämme kotiloa, joita oikeastaan pihalla vihaamme; ne ja niiden sukuiset etanat tulevat kosteuden myötä, imuroivat yhdessä yössä kaiken vihreän ja jäljelle jää pari surullista rankaa. Eliah taas saa olla rauhassa kaalinlehdellä syömässä, illastaen meidän kanssa yhtäaikaa. Se nukkuu usein päivisin, vetää sitten navan täyteen kesäkurpitsaa ja salaattia, röyhtäisee, kuvittelisin, ja kiipeää ehkä seinää vasten olevan peilin taakse tai lautasen reunan alle sulattelemaan ateriaansa. Kotilolle vaihdetaan päivittäin uusi salaatinlehti ja kaaliholvi. Olemme perehtyneet sen tarpeisiin ja tiedämme, ettei sille saa antaa riisiä tai leipää, sillä ne turpoavat otuksen elimistössä, eikä myöskään sitruksia. Sen sijaan munankuori on hyväksi. Katselemme Elayan akrobaattisia jumppaliikkeitä, kun se venyttää koko kroppansa yhdeltä salaatinlehden reunalta toiselle, kuin paraskin alppikiipeilijä. Talo pysyy aina varmalla puolella ja vasta, kun siirtymä on varmistettu, kotilo-osa siirtyy uudelle lehdelle.
Symbolikuva. Eliah ei kulje mukanani lenkillä.
Kuvaa Eliah´sta ei ole, vaikka se poseeraa mielellään ja on kohteena kiitettävän staattinen. Haluamme suojella sen yksityisyyttä etana- ja kotilovihamielisessä ympäristössä. Naapuri esittelee aina muistiinpanojaan siitä kuinka monta etanaa on kesäkuukausina saksinut kahtia. Ennätys oli muistaakseni 400.
Pitäisikö huolestua siitä, että elämä tuntuu värikkäämmältä ja dynaamisemmalta, kun läsnä on etana?
P.S. Eliah´n sukunimi tulee espanjankielisestä termistä ”caracol” eli kotilo
Pala Suklaata 
Saako teillä koiperhoset ja hiiret/rotat samaa kohtelua? Voisin kertoa teidän täyshoitolasta meidän asukeille ja toivoa että ne muuttaa teille 😀
LikeLike
Muut otukset eivät ole saaneet nimiä. Täkäläiset minitorakat pääsevät hyvin nopeasti pihalle ja koiperhoset, no, muualle… Pihamuurissa asuu lähes kesy hiiri, joka näyttäytyy kesäisin ja rakastaa mun kukkakaalikeittoa. Jostain syystä maahan putosi kerran palanen kaalia ja se tuli nuolemaan keiton – mutta jätti itse kukkiksen syömättä.
LikeLike
Meidän olohuoneen lattialla vipelsi eilen hiiri. Kiljahdin ja jäin portaille seisomaan kun mies yritti pyydystää. Tytön mielestä se pitäisi ottaa meille asumaan.
LikeLike
Meille ei onneksi ole tullut sisälle asti…mutta varmaankin siksi, että lähistöllä on runsain mitoin kissoja, joista yksi löytyy aina milloin mistäkin nojatuolista tai sohvasta. Luulee kai asuvansa meillä.
LikeLike
Meidän keittiössä lattian rajassa asusteli hämähäkki, Paolo. En yleensä pidä hämähäkeistä, mutta se sai jostain syystä jäädä asumaan putken taakse. Olihan se pyydystänyt jättikärpäsenkin. Nimenkin se sai. Paolo asusteli siellä melko pitkään, mutta lopulta se katosi. Ja minä saatoin vihdoinkin imuroida putken väliin kertyneen pölyn.
LikeLike
Hämähäkkikin voi olla sympaattinen, jos niikseen tulee 🙂
LikeLike
Lämmöllä muistelemme tiaisvauvaa, jonka lintuvanhemmat tekivät pesän koristelinnunpönttöön meidän terassille muutama kevät sitten. Annoimme poikaselle nimen Maisa, ehkäpä joku muistaa fb-päivityksiäni niiltä ajoilta. Saimme seurata Maisan, pahnanpohjimmaisen, elämää kolmen päivän ajan, kunnes hän kuoli syliini kylmän kevätyön heikentämänä oppimatta lentämään. Laskimme hänet terassille paperin päälle, jossa sisaruksensa kävivät hyvästelemässä. Emokin yritti vielä tökkiä ötökkää nokasta sisään ikiunta nukkuvalle. Opimme linnun elämästä noiden päivien aikana enemmän kuin koskaan biologian tai ympäristöopin tunneilla. Ensimmäinen kysymys kotiin tullessa oli aina: “Missä Maisa on?” Hautasimme hänet kukkapenkkiimme hortensioitten juurelle.
LikeLike
Maisa-parka. Me nähtiin pesästä pudonnut harakan poikanen ihan väärässä paikassa, rakennustyömaan aidan kupeessa. Tytär olisi halunnut pelastaa linnun jotenkin, mutta ei auttanut kuin poistua paikalta. Sen kutsun pitäisi tuoda emo ruokkimaan ja siinä ihminen on vain tiellä. Koska lintua ei enää näkynyt sen jälkeen, oli se toivottavasti emon johdattamana taapertanut lähipellon kasvuston suojiin.
LikeLike
Meidänkin terrassilla asuu hämähäkkejä. Niiden nimet on lähinnä Perkele, Saatana ja Hyi Jumalauta. En ole varma miksi vain Hyi:llä on sukunimi. Ovat kaikki mustialeskiä, ja häätötoimenpiteet ovat tähän mennessä olleet tuloksettomia.
LikeLike
Meinas mennä kahvit naurusta väärään kurkkuun 😉 Mustat lesket on kyllä niitä, jotka poistaisin keinoja kaihtamatta…
LikeLike