Hyvä Luontoäiti,
ehkä haluaisit, että puhuttelisin sinua saksaksi, koska olemme Sveitsin saksankielisellä alueella, mutta ”Liebi Mueter Natuur” ei tunnu oikein luontevalta näin suomeksi kirjoittaessa. Siksi vältän myös teitittelyä, joka olisi alueelle ominaista. Pahoitteluni heti aluksi.
Mutta asiaan. Olisiko mitenkään mahdollista, että pistäisit ne vesihanat pienemmälle sunnutaiden kohdalla? Edes hiukkasen. En puhu mistään totaalisulusta, vaan astetta mukavammasta kelistä, jolloin ei tarvittaisi kaulaliinoja ja villatakkeja, vaan ehkä jopa hiukkasen aurinkorasvaa. Sillä pikkuhiljaa alkaa riepoa kaikki peruutetut menot ja tekemiset, jotka kevääseen kuuluvat. Piha on rempallaan, ei olla kuopsutettu maata, eikä istutettu kukkia, sillä lähetät hallan aina paikalle, kun alan hapuilla taimia. Kirsikankukatkin ovat olleet lumivaipan alla.
Entäs sitten viiniviljelykset?! Onko tullut yhtään katumus mieleen, kun olet katsonut sieltä jostain maajussien miettivän keinoja joilla lämmittää juuri puhjenneita köynnösten lehtiä? Juu, olihan se hienon näköistä, kuin liekkimeri, kun köynnösten väliin kiikutettiin hallakynttilöitä kylmäksi yöksi, mutta ei viljelijää juurikaan esteettisyys lämmittänyt, kuten ei viinin lehtiäkään, sillä suurin osa sadoista menetettiin.
Ja jos nyt ei puhuta viime viikkojen nollasta kahteenkymmeneen ja taas takaisin nollaan sahaavan lämpötilan taloudellisista vahingoista, vaan ihan pelkästään meidän ihmispolojen kehoa ja mieltä ärsyttävästä hermojen kiristyksestä, niin kyllä sitäkin on riittänyt. Naulakossa on kaikki palttoot, mitä taloudesta löytyy, sen alla rivissä talvisaappaat ja varvastossut vierekkäin. Aamulla et tiedä pistääkö sortsit vai toppatakki. Kesä, kevät, syksy ja talvi, kaikki yhtä sekasotkua.

Sinihomeraclettea kynttilämetodilla
Keskittyisin vielä siihen sunnuntain problematiikkaan eli kylmään ja märkään. Jo kolme Slow upia on mennyt ihan emmentaaliksi. Ai et tiedä mikä se semmoinen on? Lähes joka viikonloppu jossain päin Sveitsiä suljetaan n.40 km autotietä, että päästään pyöräilemään kiva lenkki. Onko päästy? Ei tietenkään. Tai olisi, mutta Teikäläinen on vetänyt paikalle jo kolmesti rankkasadepilvet ja lämpötilat lähelle nollaa. On totta, että vettä on tullut näinä sunnuntaipäivinä lähes koko maassa, mutta erityisesti pyöräilypaikoissa. Olisiko mahdollista, että suhtaudut pyöräilyyn nihkeästi? Senhän pitäisi olla sinulle mieluista, ekologista ja kaikki.
Väliin on jo jäänyt kaksi kiinnostavaa reittiä, yksi Tessiinissä Alppien eteläpuolella ja nyt sunnuntaina Sveitsi-Lichtenstein –osuus. Joten koska pyöräily vaikutti +4 asteessa ja sateessa epämiellyttävältä, mentiin Zürichin ylängön (Zürioberland) juustomarkkinoille. Kyllä, lähdettiin kalorien hankintaan. Syötiin sinihomeraclettea leivän päällä, vuohenjuustoraclettea perunoiden kera, monia muuta lähialueen juustoja murusina, palloina ja paloina. Ja tuotiin kotiinkin kassillinen. Niin että mitäs siihen sanot, Luontoäiti? Kannatettiin paikallisia tuottajia, luonnonmukaisuutta ja kerättiin erittäin pienessä ajassa kalorit poltettavaksi koko kesän pyöräilytapahtumiin. Pallo on Sinulla. Nyt vain niitä pyöräilykelejä kehiin.
Danke Vielmals ja luontoa kunnioittaen,
Liisa
En resúmen:
Querida Madre Naturaleza:
qué tal si sólo en un domingo, cerrarías el tubo un poquito? No estoy hablando de un clima perfecta con sol y bikini, sino que de un día con sólo poca lluvia y tal vez un rayito de sol? No hemos logrado ir a ningún Slow up o sea, el evento donde cierran calles para poder andar tranquilos en bicicleta, ni una vez, ya que cada vez bajas la temperatura hacia cero y ponés la cantidad de lluvia a full power. Este domingo hubiera sido Suiza-Lichtenstein en bici, pero en vez fuimos a comer queso a la feria de queso de la región de Zürich. Así que ya ganamos las calorias para todas las proximas vueltas de bici. Sólo falta el buen clima. Eso te toca a vos, Madre Naturaleza.
Muchas gracias y con mucho respecto,
Liisa
Kurzgesagt:
Liebi Mueter Natuur,
wie wäre es, wenn Du nur einmal am Sonntag den Wasserhahn nicht ganz offen lassen würdest? Ich rede nicht über ein Wahnsinnswetter mit Sonne und Sonnencreme, sondern nur über einen Tag mit wenig Regen und vielleicht – aber nur vielleicht – ein bisschen Sonne. Die Slow ups mussten wir in den kühlen und nassen Wetter mit Überschwemmungsgewahr und so weiter vergessen, also, kein Velofahren wie wir uns vorgestellt hatten, nicht in Tessin, nicht in Murten und jetzt am Sonntag auch nicht in Lichtenstein. Also, was macht man dann? Geht Käse essen. In Zürcher Oberländer Käsemarkt frassen wir alle Kalorien für die zukünftigen Velotouren: Blauschimmelraclette, Geissraclette, Frischgeisskäse, Bergkäse, Waldpilzkäse etc. (den restlichen Namen habe ich vergessen, weil ich so viel Fett im Bauch hatte). Jetzt musst Du dann etwas machen. Zum Beispiel die Regenwolke nach Deutschland Schicken. Oder nach Italien, die haben so wie so zu viel Sonne.
Merci Vielmal und mit allem Respekt,
Liisa
Olipa hauska postaus. Terveiset Münchenistä. Täällä tuli viime viikolla kunnolla lunta!
LikeLike
Meteorologi lupasi, että eilinen oli viimeinen kylmä päivä näillä näkymin ja loppuviikolle´parikymmentä astetta, mahtavaa! Seuraavasta viikosta ei kyllä ollut puhetta 🙂
LikeLike
Kiitos,
On kiva lukea sinun ihania raikkaita ja hauskoja tekstejä
LikeLike
Kiitti, sepä mukava kuulla!
LikeLike
… ¡ no seas tan Queso !
LikeLike