Pitkin talvea mietittiin, kuinka ihana Zürichin kasvitieteellinen puutarha onkaan ja miten ryntäämme välittömästi auringon pilkahtaessa piknik-liinoinemme ja alamme nauttia. Puutarha on aivan kaupungin tuntumassa, mutta sen rakenne muistuttaa kattilaa, siksi tänne ei kantaudu liikenteen melu. Pohjalla on pieni lammikko. Lämpimällä penkit on täynnä, vilttejä pitkin nurmikkoa, joku tekee itämaisia voimisteluliikkeitä, toinen lukee. Lounasaikaan lähitoimistoista tullaan eväiden kanssa lyhyelle retkelle.

Suomalaiselle ei pitäisi olla mikään ihme, että keväällä taivaalta tanssii valkoista päälaelle, hyytävä tuuli kylmää korvia ja sormet sinertyvät. Mutta kun sitä ennen on levitelty aurinkorasvaa ja asennoiduttu kesään, tuntuu siksak-sää väärältä.

Kolmessa kupolimaisessa kasvihuoneessa vallitsee tropiikki. Sitä lähdimme etsimään. Trooppisen vuorimetsän lasi-ikkunoille laskeutuvat lumihiutaleet ärsyttävät ja mieluusti olisimme siellä oikeassa tropiikissa, mutta no, tämäkin kelpaa paremman puutteessa ja matka on huomattavasti lyhyempi, muutama kilometri kotoa. Hikoilen, vaikka olen ottanut kaikki ulkovaatteet pois. Kosteus käpertää hiukset ja tutkin orkideoita sillä aikaa, kun tytär ikuistaa kasveja.

Trooppisesta sademetsästä löydän tuttuja costaricalaisia kasveja. Ja kahvipapuja, kaakaohedelmäkin. Metsä on kasvanut edellisestä käynnistä. Jättipuun (joka järkytykseksemme on betonia) kupeessa uiskentelee kaloja, joita on turha sorkkia. Ne purevat.

Kuivassa trooppisessa metsässä hyräilen aina Ultra Bran Savanni nukahtaa. Pienenä tytär pelkäsi leijonan väijyvän jossain kaktuksen paikkeilla.

Ulkona palelemme vieläkin enemmän kuin tropiikkiin mennessä. Yritämme istahtaa penkille syömään eväshapankorppuja. Se on niin kylmä, että on pakko jatkaa matkaa samantien, heti tarkistettuamme järven eläimistön tilanteen: nuijapäitä pienillä jaloilla. Pähkinät napostelemme samalla, kun kostea sade alkaa uudelleen. Mutta meitä ei haittaa, sillä tulemme sieltä, missä kukoistavat vanilja, pippuri ja Andien verenpisarat.

En resúmen: Después, cuando ya guardamos la ropa de invierno, es una chanchada, que nieva. Así que nos escapámos al trópico más cercano: al jardín botánico de Zürich.

Kurzgesagt: Wenn man die Winterkleider schon entsorgt hat, ist es eine Schweinerei, dass es plötzlich schneit. Deswegen sind wir in die Tropen geflüchtet. Nämlich in den Botanischen Garten.