Puolen päivän paikkeilla tilanne oli vielä tämä: makailin punkalla läppärin kera ja etsin yöpymisvaihtoehtoja Tessiinissä, Sveitsin italiankielisellä alueella ja Alppien eteläpuolella. Piti päästä syyspatikalle ja yksi sopiva kohde oli Verzasca, josta ehdinkin jo raportoida edellisessä postauksessa. Keskellä syyslomaa tilanne oli haastava, varsinkin, kun Sveitsin pohjoisemmissa osissa vettä oli tullut rivakkaan tahtiin monta päivää putkeen. Sääkartta näytti viikonlopulle aurinkoista ja zürichiläiset tajusivat, että se oli joko nyt tai ensi vuonna. Oli pakattava laukut ja kiidettävä vauhdilla maan eteläosaan tankkaamaan syksyn viimeisiä, varmasti lämpimiä auringonsäteitä.

Tilaa näytti olevan vain luksushotelleissa. Löysin lopulta kivan ja edullisemman vaihtoehdon vähän reitin sivusta. Aldo katsoi karttaa ja totesi, ettei tuonne kyllä mennä, kun lähellä on iso järvikin. Tottahan me asetumme Lago Maggioren rannalle. Vuoristolaiseksi miehen suhde vesistöihin on melko addiktiivinen, joten siihen ei ollut paljon sanomista. – Vieläkin kauemmas patikan aloituspisteestä? Aivan hullua, ajattelin.

Neljä tuntia myöhemmin, Porto Roncossa kirkkaassa paisteessa ja laineiden liplattaessa en enää ollut hullun kannalla. Kallistuin kohti tyytyväisyyttä, lähestyin euforiaa. Valittu paikka, Residenzia Bettina oli tien yläpuolella mäessä, palmujen takana, bougainvillean kätköissä. Tässä oli Costa Rica -fibaa, sillä sielläkin asuin talossa, jota ympäröivät useat lilahtavat bougainvilleat. Olisin halunnut ottaa niitä mukaani, mutta valitettavasti ne eivät olisi kasvaneet silloisessa asuinpaikassani, Tampereen Härmälässä. Eikä minulla kyllä ollut pihaakaan.

Hotellin respan mukaan varaamassamme huoneessa oli “valtava casino“, siis sotku, joten meidät ohjattiin tien toisella puolen, aivan rannassa olevan Posta al Lagoon. 2h ja keittiö pienellä terassilla. Ovesta avautui järvi, seinustalla viiniköynnös. Niin kotonakin, mutta oli tämä silti jotenkin hienoa.

Ihan vieressä oli portaat kirkkaaseen järveen ja kaduin heti ettei uikkareita ollut matkassa. Muutaman kymmenen metrin päässä pysähtyi myös Lago Maggiorella risteilevä laiva. Tästä pääsisi minuuteissa Brissagon saarelle, jossa on subtrooppisen leppeä ilmasto ja kasvitieteellinen puutarha. Italia alkaa yhden kylän päässä. Ulkomaakin siis lähellä, jos tulisi äkillinen tarve päästä rajan toiselle puolen.

Illalla istahdimme hetkeksi hotellin ravintolan terassille. Valoja alkoi tuikki siellä täällä ja tumman vuoren huipun takaa alkoi kumottaa valo. Täysikuu nousi nopeaa tahtia ja teki meille upean shown. Hotellin emäntä oli siitä yhtä ylpeä kuin olisi itse järjestänyt tapahtuman ja torui siinä ohi mennen juomavalintaamme. Olut ei kuulemma yhtään sopinut tähän iltaan, näin upea kuu olisi vaatinut pullon Merlota.

• 

• 

Tapasimme myöhemmin tessiiniläiset ystävämme heidän vakioravintolassaan, jonka nimen unohdin suuresta ruokamäärästä hämmentyneenä. (Löytyi: Trattoria Er Pipa Montecarassossa) Ravintolan alakerrassa maapohjaisessa kellarissa asiakkaat saavat itse käydä valitsemassa ja maistamassa ruokaan soveltuvan viinin. Söimme suositusten mukaisesti sesonkiruokaa, riistaa ja vihanneksia lähiseudulta, joka sopii myös omaan vähäisen lihankulutuksen eettisiin raameihin. Ruoka oli todella herkullista – Zürichin ravintoloissa harvoin tätä luokkaa.

Kotona ulkona nautitut aamupalat ovat olleet mennyttä kesää jo toista kuukautta, mutta Tessiinin aurinko oli vielä terässään. Terassiaamiainen tuntui luksukselta siitäkin huolimatta, että kahvi oli todennäköisesti Sveitsin surkeinta.

Nämä olivat viimeisiä päiviä, kun kahvikuppien kilinä ja puheensorina herättelisi matkustavaisia. Hotelli nukkuu talviunta lokakuun lopusta maaliskuulle

Reissun pääkohde oli Verzascatal, patikka Lavertezzosta Sonognoon. Locarnon ja Lavertezzon väliseltä matkalta löytyy myös se paikka, jossa James Bond Golden Eye -elokuvassa hyppää 220 m korkealta Verzasca-padolta. Skippasin benji-hypyn, mutta pato oli kuitenkin nähtävä.

Hotelli oli siis Porto Roncossa. Kadun toiselta puolen löytyi portaat ylös kohti keskustaa, Ronco sopre Ascona, Ronco Asconan yläpuolella. 800 kappaletta näitä keskiajalla taivaan portaiksi kutsuttuja askelmia kuulemma on. Uskottiin, että ylhäällä odotti itse Isä Jumala ja siksi sinne rakennettiin San Martinon kirkko.

Kirkon pihalta on upeat maisemat Asconaan, niemen toisella puolen olevaan Locarnoon, Brissagon saarille, Italiaan. Kiertelimme hyvin pienen ja tiuhaan rakennetun vanhan kylän kujilla ja tajusin tarvitsevani vessan. Heti. Ohitin reippain askelin pastellisävyiset talot, pittoreskit ikkunat kukkineen, viehättävät sisäänkäynnit ja lisää kujia ja mietin mahdollisuutta soittaa ovikelloa. Buongiorno, pääsisikö toilettiin? Mutta koska ollaan Sveitsissä, jossain oli pakko olla siisti yleinen vessa. Kioskin mies ystävällisesti osoitti ihan vieressä olevaa toista kirkkoa. Sen vierestä löytyi Chiese Madonna delle Grazie ja sen kupeesta mukavuuslaitokset. Grazie a Dio!

Yksi Tessiinin patikkareiteistä, joita puntaroin ennen lähtöä, olisi päätynyt tänne Roncoon. En saanut myytyä ehdotusta, sillä 900 m nousu ja 1400 m alastulo ei kuulemma kuulostanut rennohkolta syyspatikalta. Nyt kun olimme rinteessä, se vaikutti erittäin houkuttelevalta. Tulisimme vielä takaisin näille seuduille.

Verzascan patikka oli takana ja portaat tuntuivat reisissä, mutta maisemat olivat niin huumaavat, että päätettiin vielä kävellä Asconaan San Martinon kirkon tasolla rinteessä kulkevaa tietä. Luonto vaikutti hyvinkin trooppiselta, Aldon mukaan Arenalin tulivuoren ympäristössä näyttää juuri tältä, köynnösmäisiä kasveja, rehevää vihreää, palmuja. Vain apinat puuttuivat.

Osa tiestä oli vanhaa jo roomalaisten käyttämää polkua. Kastanjat kierähtelivät kenkien alla ja aurinko lämmitti välillä niin, että hiki tuli hihattomassa paidassakin, toisinaan tuuli löyhäytti jostain viileää ja takki oli suljettava ja tapailin kaulahuivia. Toistelimme vähän väliä itseämme muistuttaen, että tämäkin on sitä maata, jonka kansalaisia me myös olimme. Hämmentävää.

Asconassa oli meneillään juoksukilpailu, kenties puolimaratoni? Edellisenä iltana juostiin kymmentä kilometria Locarnossa. Ovat kovia kisaamaan, nämä tessiiniläiset. Pääskyset liitelivät järven yllä ja tuntui kesältä. Rantabulevardilla oli syötävä jäätelö, gelato, joka ei kyllä ollut odotetun vertainen. Muhkea kylläkin.

Asconan kaupunki hotelleineen ei ollut lopulta kovinkaan kiinnostava, joten suuntasimme laivalle ja kohti Porto Roncoa. Kotia kohti oli lähdettävä ajoissa, sillä lomaruuhkaa olisi taatusti jossain vaiheessa. Kunhan ei vain Bernhardin tunnelia edeltävällä kiemuraisella vuoristotiellä ja ylämäessä.

Siispä kokka kohti Bellinzonaa, linnan ohi, vuorten läpi ja pohjoiseen. Arrivederci, Ticino!

En resumen: Después del paseito a Verzasca, pasámos un día tranquilo conociendo los lugares cerca del Lago Maggiore. Ascona, Porto Ronco, Ronco s./Ascona – es como estar en el tropico. Un poco más fresquito, pero palmeras y la vegetación en general parece mucho a Costa Rica. Aquí nos queda otro caminito sin hacer, tal vez en el verano próximo!

Kurzgesagt: Nach dem Wanderung in Verzasca, wollten wir nur in der Sonne spazieren, gelato essen und die Aussicht geniessen. Ascona, Porto Ronco, Ronco s./Ascona – erstaunlich, wie ähnlich die Natur in Vergleich zur Tropen sei. Ab und zu konnte man sich vorstellen in der nähe Arenal, in Costa Rica zu sein. Es fählt nur ein Vulkan.