Siinä vaiheessa, kun lehtiä ropisee maahan, on lenkillä aktiivisesti tiedostettava mikä kuukausi on menossa. Lokakuusta eteenpäin eletään hälytystilaa, lehtiä on maassa sikana ja niiden alla kavalia kiviä.

Sen se tekee, kun hakeutuu maahan, jossa on enemmän lehtensä varistavia kuin havupuita. Eli oma vika. Myönnän. Mutta lehtikirjo huumaa; ruskean, keltaisen ja oranssin sävyt täplittävät maata kuin parastakin tilkkutäkkiä. Ja se tuoksu! Se on sama joka kolkassa. Maatuvan, kostean syksyn multainen aromi. Melkein parasta. Ellei lasketa kesäistä kuusimetsää muurahaisen tuulahduksella.

Sujahdan portaat alas jokivarren kanjoniin, jarruttelen lehtien päällä, jotten valuisi alas kuin Linnanmäen vekkulassa. Otan kenties muutaman juoksuaskeleen ja siinä se on. Outo olo vatsassa. Syksy ei vain huumaa, mutta myös huimaa.

Käännän katseen jokeen tai purohan se tällä hetkellä on. Lehdet vilahtelevat ohi liikkeen nopeudella. Ylhäällä puissa on tasaisempaa värimattoa, mutta silti, on räpyteltävä silmiä saadakseni kirjavuuden hallintaan. Ei sillä, että se auttaisi mitenkään.

Välillä on pakko pysähtyä. Yhteen tasaiseen väriläiskään keskittyminen lieventää kuvotusta. Taivasta ei puiden keskeltä oikein näe, sininen tai harmaa, värillä ei ole niin väliä, kunhan tasaisen yhdenmukainen. Huomaan sienirykelmän, sekin sopii, sillä ne ovat vain ruskeita.

Nousen kivelle, sieltä katsottuna laikukas maisema on kauempana ja hallittavampi. Seison hetken ja annan vatsan rauhoittuna. Sitten taas mentiin.

Syksypahoinvointi iskee vain jalan kulkiessa ja lehtipeitteellä. Epäilen sitä matkapahoinvoinnin sukulaiseksi. Siis mitä hittoa universumi?

Kerään todisteita luonnosta syksyn kauneudesta ja ihmeellisyydestä (omenankukkia marraskuussa!!), sillä yhtäkaikki, tämä on parasta vuodessa. Hetki, jolloin pistämme kesän pakettiin ja siirrymme kohti pimeää aikaa.

P.S. Se viime postauksen outo “kukka” onkin hedelmä ja sisältä paljastui viikkoa myöhemmin siemen. Marjolle kiitos vinkistä, se lienee Euonymus phellomanus ja jos ei aivan, niin ainakin samaa sukua.

En resumen: En el otoño las hojas cafés, anaranjadas, amarillas y rojas decoran el piso. Y a mi me causan algun cierto cinetosis otoñal. Será por mi origen del país de los pinos, donde se caen menos hojas en el piso? Quien sabe. En todo caso, el otoño sigue siendo mi estación favorita.

Kurzgesagt: Im Herbst dekorieren die orange, rote, gelbe und braune Blätter den Wald. Und verursacht mir eine gewisse Übelkeit. Vielleicht, weil ich im Land den Föhren geboren bin. Wer weiss. Aber, sowieso, Herbst bleibt mein Lieblingsjahreszeit.