Pungerus sumun läpi aurinkoon

Pungerus sumun läpi aurinkoon

On siis joulukuu. Ja vaikka tänään avataan ensimmäinen luukku kalenterista, ikkunasta pilkottaa tuulisen aurinkoinen syys. Muutaman päivän takaisista lumista ei ole jäljellä enää kuin vastapäisen kukkulan rinteen rippeet.

Viikko sitten oltiin lähes samassa, paitsi että aamuun herättiin paksussa sumuvellissä. En ollut ehtinyt ajatella patikkaa sen enempää, mitä nyt keräillyt tavalliset tarpeet kasaan. Ajatuksena oli “jonnekin, aurinkoon!”, eikä kovin pitkä ajomatka houkutellut. Autossa oli vielä kesärenkaat, joten mikään kapea jäinen tie ei tullut kysymykseen.

Eikö tässä ole olennaisimmat?
That´s all you need, right?
Schauenseen (kummitus?)linna.
The (haunted?) castle of Schauensee.
Ehkä linnan vartijan koti? Maybe the house of the guard of the castle?

Pilatus taitaa olla ensimmäinen vuori, jolle olen Sveitsissä noussut. Siis junalla. Rosoisen jyrkkä, vähän uhkaava, kauniin Luzernin kupeessa. Se tuntui hirveän kapoiselta ja terävältä; miten niin huipulla voi kävellä? Kuljimme kapoista pikkupolkua ristille, yhdelle huipun sakaroista. En edes tajunnut korkeutta, puhumattakaan ajatella, etten kaupunkiasussani ollut ehkä aivan asianmukaisesti varustautunut.

Vuoren yhdeltä puolen ylös pääsee vuoristojunalla, toiselta kuplahissillä. Minä ja Aldo lähdettiin jälkimmäisen, Kriensin, aseman vierestä jalan. Suoraan sumuun, kohti huippua, jonka olemassaolon voi vain arvata.

Lähempää linna näyttää ystävälliseltä.
Nearby the castle looks pretty friendly
Toivo auringosta herää.
So, there´s hope of the sun.
Vielä hetki sumua.
Still foggy for a while.

Sumussa maailma pehmenee, äänetkin. Puista ropsui tiivistynyttä harmaata, jalat lierähtivät polkuosuuksilla mudassa. Ensimmäinen osuus oli osittain asvaltoitu, mikä vähän latisti alppifiilistä. Silti niittyjen viertä, ohi leijuva kosteus loi ihmeellisen tilan, jossa olimme yksin. Välillä jostain kuului kopsetta; me metsässä, sauvakävelijä tiellä. Pyöräilijä (mitkä pohkeet hänellä taatusti onkaan!) nousi vauhdilla ja vakaasti; alhaalta nouseva sumu vei hänet mennessään.

Aletaan olla siellä minne haluttiin: auringossa vuoristonäkymällä.
Now we are getting somewhere.
Pakkanen.
Freezing cold.
Alhaalla pilkottaa Luzern ja Vierwaldstättersee.
Luzern and Vierwaldstättersee.

Tovin korkeammalla varjoisat polut olivat jäässä, pikkuisen liukkaat. Taivas alkoi pilkottaa, kasvoihin osui aurinko. Pilvi ja sumumassa oli jäänyt leijumaan alemmas ja oli kaivettava aurinkolasit. Istuin puiselle pöydälle, sillä penkki oli märkä ja kylmä. Natustin kuivaa keksiä ja viritin lasit päähän. Vasta alas tullessa, auringon laskiessa, huomasin ettei koteloa ole enää missään.

Onhan ne vuoret muhkeita.
The mountains are, well, big…

Ajattelin, että nousemme Krieseneggin väliasemalle, toiseksi ylimmälle ennen huippua; katselemme maisemia, nautimme auringosta ja palaamme takaisin. Maailma ei aivan avautunutkaan odotetun malliin, paikka oli tupaten täynnä lapsiperheitä paistamassa makkaroita leikkialueen tuntumassa ja aloin miettiä seuraavaa ja viimeistä asemaa ennen Pilatus Kulmia. Josko sieltä näkisi kunnolla Vierwaldstätterseen?

Syksyllä juoksulenkillä nyrjähtänyt nilkka valitteli jyrkimmissä kohdissa, silti päätettiin kokeilla jatkaa jalan. Ainahan sitä voisi kääntyä ympäri kesken kaiken, kenties palata hissillä. Tosin tiesin kyllä, että kituuttaisin loppuun, kunhan päivää vain riittäisi.

Vielä hetki nousua Fräkmünteggiin – varjossa ja kylmässä.
Still a bit to climb to Fräkmüntegg – in cold shadow.

Puolitoista tuntia lisää nousua, 422 korkeusmetriä Fräkmünteggiin, ilman reittiä kellossa. Syötiin pari pähkinää ja todettiin, että kyllä, tästä se lähtee. Ajatus leppoisasta aurinkokävelystä alkoi muuttua energiatarpeeltaan kunnon patikaksi. Siitä huolimatta, että tunsin itseni vähintäänkin nössöksi polkujuoksijoiden ohitellessa rinteessä. Tämä on selvästikin Luzernin alueen lenkkimaastoa. Yhtään juoksijaa ei ollut kuitenkaan näkynyt aiemmalla osuudella, ehkä paremmat juoksupolut ovat toisella suunnalla?

Tämän takia kannatti kiivetä.
This is why it was worth while to climb.
Tuonne jäi vielä kiipeämättä.
That´s the part left to climb – in Summer.

Fräkmüntegg ei sekään ollut mikään unelmien täyttymys, mutta vuoret, ne sentään näkyivät valkoisina ja uhmakkaina. Tuuli oli kylmä, eikä hikisissä vaatteissa kannattanut jäädä syömään eväitä näille korkeuksille. Katselin kylttejä ja Pilatuksen huippua hiukkasen haikeasti. Kesällä sitten. Jokunen tunti lisää vähän haastavampaa polkua.

Käännöskohdassa oli pakko syödä omenat, että jaksettiin takaisinpäin ja aiemmin rekisteröityyn aurinkoiseen kohtaan, jossa vajan pitkää seinää reunustavalla penkillä istui turvavälein muutakin porukkaa tauolla. Kasvot Pilatukseen päin, tuulelta suojassa päästiin lopulta voileipien kimppuun ja omani katosi parilla haukkauksella. Aivan liian höttöä, aivan liian vähän. Jäljelle jäi tyhjä laatikko ja nälkä.

Kahvipaikka. Coffeeplace.
Hikiset haikkaajat. Sweaty hikers.
Sveitsissä pukilta edellytetään vuorikiipeilytaitoja.
In Switzerland the Santa needs to know how to climb a mountain.
Pilatuksen huipulle tulee ilta.
Evening is reaching the top of Pilatus.

Vähän alempana, yhä auringossa ja vuoristonäkymällä, oli kuitenkin hiihtomökki terasseineen. Ehdimme juuri viimeisille säteille, kun penkeille jo aseteltiin vilttejä, joihin kääriytyä hämärän tullen. Sain myös kahvin seuraksi päivän viimeisen pähkinäsarven. “Se hajosi, anteeksi, emme tietenkään veloita tästä!” Murtunut voitaikinakärki ei haitannut makukokemusta, mutta vakuutuksiani ei kuultu. Kiitos siis sarvesta!

Siinä se nökötti. Aurinkolasikotelo. And there it was waiting me, my sunglass case.
Hämärä saa. Twilight moment.
Kahden kerroksen pilviä, alhaalla ja ylhäällä.
Two layers of clouds, down and up in the sky.

Alempana aloin tiirailla kadonnutta aurinkolasikoteloa. Se nökötti odottamassa pöydällä, jolla olin istahtanut hetken. Kotelon oli täytynyt pudota pöytien väliseen pusikkoon ja joku oli nostanut sen näkyvälle paikalle. Kiitos siitäkin! Ei mikään arvoesine, edellisten lasien kotelo sitäpaitsi, mutta tarpeen.

Iltasumu nousee.
The rising eveningfog.

Aletaan olla sumuvyöhykkeellä.
Getting to the fogzone.
Sieltä se leijuu.
There it comes.

Aurinko laski vähän ennen viittä ja juuri siiheksi laskeuduimme alas uudelleen nousevaan sumuun. Illan rusko taivaalla sai hetkeksi vuoret loistamaan sinivalkoisina. Kun sain kuvausvehkeet viritettyä, oli kaikki jälleen sumuharson peittämää.

Täältä katsottuna huippu on jotenkin lähempänä?!
From down here the peak seems to be quite near!

En resumen: Subimos a la última estación antes de la cima de Pilatus. Neblina, picos, caminos resbalozos, con barro, sin barro. La próxima en la nieve.

Kurzgesagt: Wir sind bis zum letzten Station vom Pilatus gewandert, durch den Nebel, auf den eisigen Wegen. Die nächste machen wir im Schnee.

2 responses

  1. Hieno reissu taas. Poskista näkyy nälkä. Iskä .

    ke 1. jouluk. 2021 klo 11.51 Pala Suklaata kirjoitti:

    > suklaasyomari posted: ” On siis joulukuu. Ja vaikka tänään avataan > ensimmäinen luukku kalenterista, ikkunasta pilkottaa tuulisen aurinkoinen > syys. Muutaman päivän takaisista lumista ei ole jäljellä enää kuin > vastapäisen kukkulan rinteen rippeet. Viikko sitten oltiin lähes sa” >

    Like

  2. … uno nunca sabe si va a la niebla en un Universo y sale de la niebla en otro…
    ¡ ay Mamá !
    Mejor revisar si todo está como estuvo…

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: