Vetäisen talvipatikkakengät yleensä ensimmäisen kerran jalkaan vuoden lopussa ja kohteena nk. Golden Jesus eli Vorder Höhi. Aurinkoa, kimmeltävää lunta, ihanuutta juuri sen verran, että pääsee talven makuun.

Tiesin, ettei lunta juuri ole, mutta ruohoinen polku ilman minkäänlaisia jään rippeitä tuntui kengän alla ihmeelliseltä. Vieressä suihkutettiin lunta rinteeseen, laskettelua treenaaville lapsille.

Piirun verran ylempänä häämötti jäinen tie. Sentään. Pakkasta oli, mutta aiemmat lämpöiset päivät olivat sulattaneet aurinkoiset rinteet puhtaiksi.

Talvipatikkareittiä ei ollut edes merkitty, seipäät nököttivät ylhäällä ladon vieressä. Viimeinen nousu on jyrkkä ja epäilin, etteivät kengät tarraa jäähän. Kesäpolku kulki kuitenkin ylempänä ja loivemmin.

Vuorten välissä puhaltaa aina viileästi, mutta latokuppilan seinän vieressä auringossa oli hyvä lämmitellä näppejä kuumalla keitolla. Täällä kelpasi muuten vain käteinen; heillä ei ole sähköä. Makkarat paistuivat grillissä ja keittokattila höyrysi kuumana. Sinappi löytyi kuppilanpitäjän taskusta. Kahviin näytettiin hulautettavan – reilulla kädellä – mittavasta snapsikokoelmasta luumu- ja kirsikkaryyppyjä. Makeaksi palaksi oli aprikoosikakkua ja mantelisarvia.

Aurinko tuntui viikkojen sumun ja pilvisen sään jälkeen kasvoilla aivan uskomattomalta. Näin kesäisissä olosuhteissa reitti oli kevyt ja siksi jatkettiin vielä toiseenkin suuntaan, Chapfin näköalapaikalle. Walensee oli haaleamman sävyinen kuin kesäsäässä, mutta vuorten puolivälissä roikkuva usva pehmensi maiseman utuisen maalaukselliseksi. Penkeillä istui väkeä nauttimassa paisteesta, lukemassa kirjaa. Oli hetki rauhoittua ennen seuraavaa vuotta.

En resumen: En el final del 2025 no había mucha nieve. Hicimos en todo caso un caminito a Vorder Höhi y a Chapf y que paisajes más increibles encontramos!

Kurzgesagt: Praktisch kein Schnee, aber wunderschöne Aussichten richtung Walensee und Glarner Alpen.