Kurpitsa – trauma vai herkku?

Kyllä, aion jakaa reseptin. Mutta sen tehdäkseni, joudun ylittämään Trumpin maalailemaa Meksikon muuria korkeamman esteen, nimittäin reseptinolouden.

Lukiossa olin Sivistyksen Soihtu -nimisen lehden ylpeä päätoimittaja. Julistin, että teen pamflettia, koska se kuulosti syvälliseltä ja intellektuellilta, mitä pidin tavoiteltavana. (Enkä todellakaan tiennyt pamfletin merkitystä.) Rehtori sattui sitten kysymään, että ”onks tää joku naistenlehti, jossa on ruokaohjeita?” Järkyttyneenä torjuin molemmat mahdollisuudet, sillä naistenlehti tarkoitti jotain vähempiarvoista, huonoa ja epäintellektuellia. Pahinta oli, että Sivistyksen soihdusta saattoi löytyä joku resepti.

palava-kurpitsa

Siitä eteenpäin oli selvää, että reseptejä oli kartettava, jotta uskottavuus ei kärsisi. Onneksi aikuisena uskottavuus on kärsinyt jo niin moneen otteeseen useammastakin syystä, ettei pari ruokaohjetta – tai ylipäätään mikään – hetkauta sitä suuntaan tai toiseen.

Kouluajoilta on myös mielikuva ruokalasta: pikkelsikurpitsaa lautasen reunalla tai pikkelsikuutioista sekoitettuna lantturaasteeseen, eikä se ole omiaan herättämään ruokahalua. Erilaisten laatikkoruokien maassa on hämmästyttävää, ettei kurpitsasta tajuttu koskaan tehdä laatikkoa tai keittoa. Vasta Sveitsissä tajusin, että tässä on kyse gourmet-ruuasta.

kurpitsa-uuniin

Suomen kurpitsabuumi täytti jokunen vuosi sitten blogit resepteillä ja jostain sieltä taitaa olla tämäkin alunperin peräisin. Ohje vaihtelee sen mukaan, mitä kotoa löytyy, mutta ilman valkosipulia, suolaa ja öljyä en rupeaisi hommaan. Hanki myös kurpitsa, jonka maku miellyttää eniten makunystyröitäsi.

sipulit-kurpitsaan

kurpitsan-tayte

Myskikurpitsa on keittoon loistava, mutta täytettäväksi hankala, koska tilaa on vähän. (Sen voi kyllä leikata pitkittäin ja täyttää puolikkaat.) Tällä kertaa täytin Hokkaido-lajikkeen kurpitsan. Kansi leikataan irti, siemenet kaavitaan pois ja sisus valellaan öljyllä ja sinne hierotaan reilusti valkosipulia ja maun mukaan suolaa. Kurpitsa laitetaan uuniin (45 min – 1h) pariin sataan asteeseen.

Sillä aikaa laita öljyä ja punasipulia, tavallista sipulia tai purjoa pannulle. Lisää sipulin pehmennyttyä esim. maissia. Juuri ennen täyttämistä sekoita joukkoon fetaa (voi olla myös maustettua), loraus balsamicoa, muskottia, pippuria ja korianteria. Rosmariini antaa myös hyvän säväyksen. Tarkista suola.

kurpitsa-ilman-kantta

Laita kurpitsa takaisin uuniin pariksi kymmeneksi minuutiksi kannen kera.

Syö joko lisukkeena tai pistele ihan vain tuollaisenaan pääruokana, kenties maukkaan maalaisleivän kera.

paistettu-kurpitsa

En resúmen: Una calabaza rellena es una de mis comidas favoritas: Primero hay que cortar “el sombrero”, vaciar las semillas y poner aceite, ajo + sal adentro. Después se cocina la calabaza en el horno durante 45 min (o una hora) a 200 grados celcius. Mientras tanto, se frie en una sartén cebolla y cuando la calabaza ya está, se añade granos de maís y queso feta, un poco de balsámico, nuez moscada, pimienta, culantro en polvo y romero bien picado y si hace falta, sal. Se pone la calabaza rellena con su sombrerito devuelta al horno y después de 20 minutos está lista para disfrutar!

Kurzgesagt: Gefüllter Kürbis ist einer meiner favoriten. Zuerst den Hut abschneiden und die Kernen entfernen. Öl, salz und Knoblauch hineintun und 45 Min – 1 Stunde im Ofen backen (200 Grad). Inzwischen Lieblingszwiebel im Öl braten und zum Schluss Mais und Feta, Balsamico, Koriander (Pulver), Rosmarin und Muskatnuss (+Salz falls nötig) dazugeben. Den Kürbis einfüllen und mit dem Hut noch 20 Minuten im Ofen garen und dann geniessen!

 

Huningue hunningolla

Ennen aamupalaa olin sitä mieltä, että tuohon sateeseen en lähde. Ja heti sen jälkeen, että tuohon sateeseen tietty lähden. Costaricalaisella gallo pintolla, riisiä ja papuja munakokkelin kera, parhaassa tapauksessa lisukkeena avokadoa, paahdettua leipää, kahvia ja puristettua appelsiinimehua, on kotiväen mukaan ihmeitä tekevä vaikutus. Se on kuulemma ”power breakfast”, jolla jaksaa ja kykenee kohtaamaan kaiken, mitä ikinä päivä tarjoaakaan.

vesivoimala

Reinin yli vesivoimalan kautta. Pienet pisteet rakennuksen muurin takana ovat pyöräilijöitä.

reittikartta

Gallo pinton maagisia ominaisuuksia ei ole kiistäminen, mutta siinä pikkuhiljaa herätessä oivalsin myös, että olisi toivoa lounaasta Ranskassa ja kakusta sekä kahvista Saksassa. Sillä ranskalaiset osaavat ruuanlaiton ja saksalaiset leipomisen.

Reitti kulki kahdeksikon lailla Sveitsistä Saksaan, sieltä Ranskaan, takaisin Sveitsiin ja Saksan kautta Sveitsiin. Raja tuli vastaan niin useasti, etten enää pysynyt laskuissa mikä maa oli menossa. Kylän sisällä, pyörätiellä oli siitä merkkinä kolme maalattua valkoista ristiä. Ei ollut tullimiestä kysymässä, että mitä mitä tarakalla kulkee.

friedensbrucke

Rauhansillalla oli rauhallista

Baselissa pieni poika ähisi mäessä suomeksi, sisarukset painelivat edellä ranskaksi keskustellen. Ehkä jossain niillä paikkein, ennen tai jälkeen, meille ojennettiin mehevät omenat. Sveitsiläisiä, meille painotettiin.

huningue

Tämä on Huningue. Ilma korosti ilmeistä ankeutta.

huningue-katu

Huninguen kaduilla oli hiljaista

huningue-talo

Ranskassa tajusin, että minua on petetty: osuudella ei ollutkaan rehevää maaseutua, pittoreskeja kyliä seitsemän ruokalajin lounaineen. Kaupunki, luultavasti Huningue, oli kyllä hunningolla. Rönttöinen, harmaa, auki vain kebab-kioski ja noutopizza.

herkkuateria

Päivän gourmet-lounas.

Lounasaika oli jo ohi ja Ranskan pätkä loppumaisillaan, nälkä heikotuksen puolella. Sade kiristi otettaan, joten Saint-Louisin Slow up –tapahtumapysäkki kutsui katokseensa. Flammkuchen tuli minuuteissa uunista, kuumana ja rapeana, lähes täydellisenä. 7 euron hinta ei päätä huimannut ja jälkiruoka, kaksi kahvia, kakkupala ja omenapiiras lähtivät kahdella eurolla. Siis yhteensä 2 euroa – puolikkaan espresson hinta Zürichissä.

jalleen-kotona

basel

Baselissa, endlich.

CH-merkkien toisella puolen, Baselissa, vauhti kiihtyi kaupungin ali kulkevissa autotunneleissa. Tuntui kummalliselta kiitää omin voimin siellä, missä yleensä on peltiruuhka. Ja lähes yksin. Kiihtyvä sade, ehkä myös iltapäivän tunnit, veivät loputkin pyöräilijät kotiin.

rheinfelden-d

Tällä puolella siltaa Rheinfelden (D), toisella Rheinfelden (CH).

rheinfelden-ch

Rheinfeldenissä näytti olevan kivoja kahviloita useampikin. Litimärkinä jätettiin väliin, mutta tänne haluan uudelleen.

rheinfelden-katukuvaa

Rheinfeldenistä (CH) lähdettiin ja Rheinfeldenistä (D) palattiin sillan yli Sveitsiin. 60 kilometriä sateessa, loppu ypöyksin, pikkuisen eksyskellen, sillä opastekylttejä keräiltiin jo pois. Lienee luksusta, että saksalainen poliisi pysäyttää kaupungin liikenteen vain meille kahdelle. Viimeinen rajan ylitys tapahtui sekunteja ennen kuin puhallettava tapahtumaportti lösähti maahan ja harmaista harmain slow up oli virallisesti ohi.

Slow up Basel-Dreiland, 60 km

En resúmen: Una vuelta en bici en la lluvia. No way, pensé. Pero después del gallo pinto pensé de nuevo: way, man way.  El Slow up de tres países, Suiza, Alemania y Francia, lo hicimos casi solos. Y el pueblo francés pintoresco con un almuerzo de siete platos no lo encontramos nunca.

Kurzgesagt: Mit dem Velo im Regen. Nichts für mich, dachte ich vor dem Frühstück. Nach dem costaricanischen Frühstück, Rührei mit Reis und Bohnen, das wie ein Wunder wirkt, dachte ich: doch etwas für mich. In Slow up Schweiz-Deutschland-Frankreich waren wir zum Schluss ziemlich allein. Und das malerische französische Dorf mit einem Mittagsessen des 7 Gänge Menús habe ich nie gefunden.

Ihana, löyhkäävä Emmental

Unohtakaa juustot, nyt ollaan Sveitsin sydämessä, keskellä kumpuilevaa maaseutua. Pohjoisen Slow up-tapahtumista Saksan rajan tuntumassa, joissa ajettiin karsinoissa tungoksessa, kaaduttiin, väisteltiin, ängettiin ja kaahattiin, on jäljellä vain häivähdys jossain muistin perukoilla. Emmentalissa ollaan sunnuntaipyöräilemässä, kukaan ei hurjastele, eikä tiukkapipoisia suorittajia näy missään. Porukkaa on vähemmän, fiilis miellyttävä ja lähes koko reitti sitä vehreää maaseutua ja maataloja, joiden kaikkien runsaan värikkäästä ja elinvoimaisesta kukkaloistosta olisi pitänyt räpsiä kuvia.

emmental-talo-kukat

Emmentalilaisen ravintolan tyylinäyte ulkokoristelusta

Talojen edustoilla oletettavasti vuoden suurtapahtumaa oli kerääntynyt katsomaan useampi sukupolvi, lounaiden, viinien, kahvikannujen ja kakkujen kera. Hikipäissäni pysäytin pyörän pariin kertaan ja totesin, etten jaksa mennä kysymään kuvauslupaa ja aiheuttamaan iltapäivän raukeudessa häiriötä. Sillä mummo olisi varmaan lähtenyt kampaamaan tukkaa, teini paennut paikalta ja muut olleet vain vaivautuneen oloisia. Polkaisin pyörän vauhtiin ja olin onnellinen näkemästäni.

Tietä (emmental-reitti) oli hyvä polkea ja matkalle osui oikeastaan vain kaksi pidempää mäkeä. Jyrkemmän alussa oli rullaluistelijoille tarjolla crew-paitaistia avustajia. Avustaja polki edellä ja rullaluistelija kiikkui perässä puristaen pyörään kiinnitettyä (hiihtohissistä lainattua) t-vedintä. Lenkkeilijöitä ei näillä mailla ja mannuilla juuri näkynyt, vain yksi väsähtäneen oloinen tiukimman nousun lopussa. Päätä roikottava tyyppi heräsi tervetulobiisin vetävyyteen ja tanssi loppunousun mäkeä ylös.

emmental-maisema

Pehmeästi aaltoilevaa peltomaisemaa

Lounaspaikkaa etsittiin jokunen tunti, sillä maaseudulla edes uhkea kukkaloisto ei peitä lannoituksen löyhkää. Kaaressa pelloille ruiskutettavan lannan huuru jättää mehevän arominsa pysyvästi suuhun ja kyllä, tuntuu suussa vielä illallakin. Nälkä pakotti pysähtymään lemusta huolimatta ja talon kulman takaa löytyi myötätuulesta ja varjosta pitkä pöytä, jonka ympäristöön oli pakkautunut reilusti porukkaa. Oletettavasti kaikki samoista syistä.

emmental-pyoraparkki

Tähän parkkeerasin menopelin lounaan ajaksi. Näiden kasvimaa oli vähän kuivemman sorttinen.

emmental-traktorit

Traktorit järjestyksessä

emmental-kurpitsakauppa

Kurpitsakauppa. Talon katon lippa on jotenkin sienimäinen.

Auto odotteli pellolle perustetulla parkkipaikalla, reitin pohjoispäässä, Madiswilin länsipuolella, kurpitsafarmin vieressä. Pyörän tarakalle mahtui vain yksi butternut-kurpitsa keittoa varten, mutta nappasin lisäksi mukaan kourallisen pieniltä vesimeloneilta näyttäviä meksikolaisia kurkkuja. Rypäleen kokoiset marjamaiset kurkut, lat. melothria scabra, tunnetaan englanniksi myös nimellä Mexican sour gherkin tai espanjaksi Cucamelón sekä pikku-vesimeloni, sandiita. Myyjä varoitteli, että ne ovat hirveän happamia. No jaa, kuka on lapsuutensa syönyt sitruunapommeja, ei näistä kyllä vaikutu. Mutta laittaisin niitä salaattiin jo pelkästään koristukseksi. Kiloittain meksikolaisia kurkkuja tuskin tulee ostettua; frangilla (0.92 e) niitä saa viisi kappaletta.

emmental-kurpitsatarjonta

emmental-kurpitsakarry

emmental-kummalliset-kurpitsat

Piikkistä valikoimaa

emmental-meksikolaiset-kurkut

Mexican sour gherkin

Slow up Emmental-Oberargau: Madiswil-Sumiswald-Hüttwil. 40 km

En resúmen: En Emmental, en el corazón de Suiza, me pareció, que por fin estuvimos en el campo verdadero. Colinas redondas, vacas, potreros, casas decoradas con una cantidad abundante de flores. Y por su puesto, el aroma al abono fresco en los campos. Y lo que sabe en la boca todavía en la noche, después de respirar el aire fresco campesino.

Kurzgesagt:  Ach, Emmental! Die grüne Hügel, die Häuser mit bunten Blumen. Und die Duft von den frischgedüngten Feldern, die man noch in der Nacht im schmecken kann, nach dem vielen Einatmen vom Landluft beim Velofahren.

 

Santiagon tiellä Sveitsissä, 2. etappi Märstetten-Tobel

Jakobsweg, Märstetten-Tobel,  n.12 km, nousua 147 m, laskua 56 m

Niin se vain kävi, että Jakobin retkikunta muotoutui uudelleen. Nelli, joka on siis koira, canis, ei tykännyt edellisen pätkän kuumasta asvaltista ja jäi kotiin lepuuttamaan käpäliään. Koiran hihnasta kiinni pitänyt Riikka viis veisasi lämpötilasta ja Sari, joka täytti kolmannen osapuolen paikan homo sapiensin edustajana, vetäisi tyynesti vain lenkkarit jalkaansa ja täytti repun eväsleivillä.

Reitin alku oli haasteellinen, sillä lähtöasemalla Märstettenissä oli kyllä pyöräliike, kebabkioski, kiinni oleva Gasthaus sekä punaverhoinen bordelli, mutta ei vessaa. Koukkasimme suoraan metsään tieosuuden sijaan ja sen jälkeen navigaattorin avustamana varsinaiselle Santiagon reitille.

16-10-02-21-22-30-710_deco

Metsäpolkua reunustivat ruohikon seassa kasvavat valtavat lilat krookukset. Eikä ole edes kevät. Uudet vaelluskengät, joilla olin vain juoksennellut talon portaita vintille ja takaisin, saivat oranssin sahramipeitteen. Kukkakaste kengille tuntui pätevältä ja oikealta. Luonnossa ne eivät näyttäneet edes niin valtavilta.

16-10-02-21-18-12-502_deco

16-10-02-21-15-54-245_deco

Miten niin isot?!

En ole koskaan mieltänyt 176 cm:n varttani isoksi, vasta Sveitsissä. Keski-Amerikassa tietenkin olin päätä pitempi kuin muut, mutta se kuului asiaan, olinhan gringo. Sveitsissä sitä ihmetellään. Pyöräkaupassa kauhisteltiin, että miten hirveän pitkä rouva onkaan (=iso rouva, iso pyörä). Ja nyt on sitten jalassa upouudet Lowat, miesten malli, kun jalkateränikin on niin valtaisa, tavallisesti siis kokoa 39-40. Vaelluskenkien koot ovat pieniä ja alamäkiin on varattava reilusti tilaa varpaille, eikä naisten vaelluskenkiä valmisteta kuin 42:n asti. Joten jonka räpylä kaipaa kokoa 42,5, kääntyköön miesten malliston puoleen.

16-10-02-21-17-12-483_deco

Alkupätkältä löytyi myös tulevan matkan suuntaviivat. Tästä riittäisi vielä tallattavaa, sillä Santiago de Compostelaan on vielä matkaa reilusti yli 2000 kilometriä. Ei sillä, että sinne asti oltaisiin menossa, tällä erää suunnitelma kattaa vain Sveitsin osuuden. Ja tällä vauhdilla, kaksi etappia kesässä, näemme Santiagon myöhäisessä eläkeiässä.

Toinen osuus kulki pitkin pohjoista vai olisiko koillista maaseutua, ei juuri ketään missään, varsinkaan muita Jakobswegiä kulkevia. Silti löysimme liikenneruuhkan, kun lastenvaunuja lykkäävä nainen saatteli lehmät laitumelle ja jonossa oli muutaman auton lisäksi pari-kolme traktoria ja me.

Vaikka asvalttia oli jälleen enemmän kuin kaipasimme, kulki askel kevyesti. Jos nousua oli, se tuli jutellessa ohitettua huomiotta. Kylttien simpukat johdattivat eteenpäin kohti aavoja peltomaisememia, omenapuita ja maissipeltoja.

16-10-02-21-19-37-269_deco

16-10-02-21-20-43-371_deco

16-10-02-21-20-14-427_deco

Aurinko porotti ja odotin kohdalle osuvaa jokea, mutta kävelimme vain yhden yli, eikä toista, edes puroa, tullut kohdalle. Repussa oli uutuuttaan hehkuva ultrakevyt pyyhe, jonka otin mukaan ihan vain siksi, että matkalla on mukava uittaa koivet viilentävässä vedessä. Nyt söin vain eväät metsän siimeksessä pyyhkeen päällä istuen.

Vaellusreiteiltä saa lähes aina jossain vaiheessa ruokaa ja vettä, mutta Jakobswegin toinenkin etappi (ensimmäisestä osuudesta täällä) menee dietin puolelle, ellei mukana ole evästä. Eihän tämä ole mikään 60 kilometrin taivallus pilkkopimeässä, kuten Matin matka Kouvolasta Kotkaan (kts. juttu löytyy täältä) eli hengissä selviää pelkällä vedelläkin. Silti repullinen leipiä, hedelmiä ja herkkuja lisää retken mukavuutta.

Viimeisillä kilometreillä tien varrelta löytyi kyltti kuppilaan, Gasthaus zum Bienen. Suunta oli vastakkainen, joten jatkoimme matkaa pysähtymättä, Tobel-Affeltrangenin asemalle asti ja sen läheisen kuppilan pihalle jäätelölle. Koska pyrkimyksenä ei ole vain selviytyä, vaan kaikinpuolinen nautinto.16-10-02-21-23-12-284_deco

 

 

En resúmen: En la segunda etapa en el Camino de Santiago por Suiza, de Märstetten hasta Tobel, nos dimos cuenta, que este tal vez sea un proyecto eterno. Hemos avanzado como 30 km en todo el verano. Y si quisieramos seguir después hasta Santiago de Compostela, nos faltarían todavía 2325 km. Pero este caso, como en muchas veces, lo más importante es el camino, no el destino.

Kurzgesagt: Jakobsweg, der zweite Teil, Märstetten-Tobel. Es sieht aus, unsere Wanderung bis Ewigkeit dauert. Erst etwa 30 Km sind vorbei, und das seit Mai. Wenn wir nach der Schweiz bis Santiago de Compostela laufen möchten, fählt es, laut einem Schild, noch 2325 Km. Aber in diesem Fall, wie sehr oft, der Weg ist wichtiger als der Ziel.