Kahvikutsu tuntemattomalta – apua?

Kahvikutsu tuntemattomalta – apua?

On melko varhainen aamu, aurinkoista ja raikasta. Kuljen vauhdilla kohti kuntosalia, reppu selässä, urheiluvermeissä. Kadun toisella puolen puun latvassa on säpinää, kottaraiset kokoilevat joukkojaan ja treffaavat tapansa mukaisesti täällä syksyä ennakoiden ja pitäen valtavaa piiskutusta. Pysähdyn hetkeksi kuvaamaan tilannetta, kun silmäkulmasta huomaan pyörällä ohiajaneen henkilön palaavan puhelin kädessä. Ajattelen hänen kysyvän tietä, kuten usein näillä seuduilla tapahtuu. Suljen ruudun ja käännän katseeni.

-Täytyy sanoa, että Te vain näytätte niin ihanalle.

-Hm, aha.

Teen yleisen turvallisuustsekkauksen. Keski-ikäinen, vankalla pyörällä liikkeellä, säänkestävä takki, kypärä päässä. Tavallinen tyyppi.

Mitä jos menisimme kahville?

Mitä jos ei nyt kuitenkaan, vastaan melkein. Katson tarkemmin. Ei mitään ihmeellistä merkillepantavaa. Mutta voihan ihminen silti olla vinksahtanut päällekävijä tai sarjamurhaaja.

-Kiitos, mutta olen menossa treenaamaan. Käännän selkäni ja jatkan matkaa.

Kun tilanne on ohi, ajattelin ensin, että mitä hittoa. Sitten uudestaan, että mitä hittoa. Ajatusmytty on melkoinen ja yritän selvitellä sitä loppumatkan. Ensinnäkin, jos minä jäin katsomaan lintuja, oliko mieskin bongaamassa tipuja vai vain aamuajelulla huvin vuoksi?

Olen myös vähän huvittunut. Yli viisikymppisten naistenhan piti olla virallisesti näkymättömiä. Sekin on nyt todistettu paikkansapitämättömäksi.

Ja sitäpaitsi mikä tätä katua vaivaa? Näin on käynyt ennenkin, silloinkin minä tulossa salilta ja puhelinnumeron pyytäjä pyörällä. Eikä todellakaan olla missään punaisten lyhtyjen alueella Zürichissä.

Tarraan ajatusmytyn seuraavaan lankaan: mitä jos itse olisin kehunut kypäräpään ulkomuotoa ja kysellyt kuinka olisi kahvit? Miten absurdilta tilanne olisikaan vaikuttanut. Ajatelkaa, softshelltakissa ja urheilutrikoissa joku pussisilmäinen aamunuhru lähestyy siistiä toimistonörtiltä näyttävää perheenisää ja kysyy, että kuules, miten olisi kupposellinen? Voin kuvitella vastauksen: Mene sinä sinne salille ja jätä muut rauhaan.

Keski-Amerikassa asuttujen vuosien jälkeen olen aika kovaksikeitetty viheltelyn ja huutelun suhteen; jos sattuu olemaan nuori ja vaaleahko, catcalling on arkipäivää. Tytär kyllä pöyristyi, kun äidille huikkailtiin ehdotuksia nelikymppisenäkin – hyvä ihme, jälkikasvun läsnäollessa. Ei mitään rajaa.

Lopulta olen myös ihmeissäni järkytyksestäni. Olen elellyt ikäni luomassa turvakuplassa, nauttinut vapaudesta ja rauhasta. Ja muutenkin, koska viimeksi on vieras ihminen ylipäätään lähestynyt kadulla? Pikemminkin on pyritty pitämään turvaväliä. (Siitä tyypille plussat, pyörä ei tullut paria metriä lähemmäs.)

Myönnän pikkuisen vieraantuneeni sosiaalisista kohtaamisista ja kiemurtelin tilanteesta vaivaantuneena enemmän kuin normiolosuhteissa. Kuplani on kärsinyt kolhun.

Näinkö kenties tiirailin kottaraisia aamuauringossa?
Was this the gaze to see the starlings in the morning sun?
Paljas totuus lienee tämä.
The plain truth might be more like this.

En resumen: Un desconocido me dice un piropo y pregunta si vamos a tomar un cafecito. Desde cualquier punto de vista totalmente absurdo. Especialmente en la epoca de Covid.

Kurzgesagt: Unbekannter kommentiert mein Ausshenen und fragt, ob wir zusammen Kaffee trinken gehen würden. Aus allen Aspekten war es absurd. Speziell in der Zeit von Covid.

Feikkikesä

Feikkikesä

Nyt syntyy megakesäpostaus! Kesä on ollut sitä luokkaa, että aurinkoiset hetket on käytettävä heti ja todella siihen tarttuen tai on jo liian myöhäistä. Siksi ajattelin, että menen kesähuuhailemaan kaupungille, tiedättehän, jätskiä herkullisesti kupposessa, ehkä kahvi silmiä siristellen katukahvilassa, nojailua kaiteeseen ja järven sineen tuijottelua, turistien ohittelua ja sen sellaista. Käyn läpi kaikki kesäiset asiat, jotka mieleen juolahtavat.

Huomioitavaa tässä on siis: 1.Uhkarohkeasti jätin sateenvarjon kotiin. 2.Menin kaupunkiin. 3.Uhrasin salireissun. 4. En ollut vuorilla, vaan patikoin urbaanissa ympäristössä.

Zürichin verhoiltu asema. The upholstered main station in Zürich.
On jälkiä siitä, että kaksi ihmistä on käynyt ulkokahvilla.
There are signs, that two people had coffee in the terracecafé.

En kylläkään lähtenyt vaelluskengissä, vaan pitkän pähkäilyn jälkeen laitoin oikein silitetyn puseron päälle ja ulkona hetkisen kuluttua peitin sen villatakilla, tuli vilu, nääs. Kaupungissa huomasin, että siinä oli reikä ja hihat roikkuvat velttoina. Kotona sen rääpälemäisyys ei ollut tehnyt minkäänlaista vaikutusta.

Aurinkoahan ei sitten ollut. Sitä ei kukaan enää jaksa ihmetellä, mutta järveltä nouseva tuuli, sellainen myrskyä ennustava, ja jostain Alpeilta päin pukkaava musta taivasvyöhyke lupaili jotain muuta kuin meteorologi.

Rakkauskin on ruostunut.
Even the love has gotten rusty.
Jotain on tulossa.
Something is coming.

Pikku sortseissaan ja paitasissaan, hellemekoissaan ja muissa kesävehkeissään kaduille uskaltautuneet söivät väristen jäätelöä. Muutamat olivat ennakoineet tilanteen, sen josta Suomessa jo puhutaan, siis syksyn, ja vetäneet päälleen kunnon pompat tai ainakin parkatakkeja, nahkatakkeja ja muita lämmikkeitä.

Siis ei!! Sveitsissähän kesä jatkuu usein vielä syyskuuhun ja nyt se ei ole vielä oikeasti alkanutkaan. Vettä on satanut toukokuusta ja se oikea kesäfiilis on vain jossain menneiden kesien muistoissa.

Jätskikärry ja ulkopaikat varjojen ja markiisien alla.
Ice-cream cart under the (sun)shades and umbrellas.
Suklaapuodista saisi erimakuisia myös lämpimiä kaakaoita.
In the chocolateshop you´d get different cocoas, also warm.

Tämä on siis ollut yhtä feikki kesä kuin nyt tunnelma kaupungilla. Konstruktio, johon halutaan uskoa. Zürichin rautatieasemakin on verhoiltu kankaalla, johon fasaadi on maalattu. Sekään ei ole oikea. Terassikahvilat ovat tyhjillään, jäätelökärryt katoksen alla suojassa sateelta, laivat ajelevat ees taas suht tyhjillään ja lähteet pulputtavat vettä, eikä kenelläkään ole jano.

Tähän on jäänyt.
Left alone.
Kaupungin uusi lähde.
The new fountain of the town.

Olen silti syönyt aamupaloja ulkona, en kaikkia mutta kuitenkin, käynyt uimassa suoraan lenkiltä, patikoinut, vähemmän kuin tavallisesti ihan vain turvallisuussyistä, koska vuorten rinteet ovat vettyneitä ja vettä virrannut yli jokien ja järvien, pyöräillytkin ja mitäs niitä muita kesäasioita on? Reisissä on paarman pistoja, pihalta on syöty kesäkurpitsoita (kasvit ovat venyneet valtavasti, kaikenlaisia kukkia on silti vähemmän) illalla on istuttu katsomassa punaisia auringonlaskuja.

Ainut, mikä on jäänyt väliin, on kuumat yöt, joita en sinällään haikaile. Talon lämmityssysteemi on paukutellut putkia läpi kesäkuukausien, jottei kosteus tunkisi luihin ja ytimiin.

Vedän tässä villasukkia jalkaani ja odottelen perjantaita, seuraavaa sateetonta päivää. Ainakin niin on ennusteltu.

Bulevardilla ei enää onneksi läisky tulviva järvivesi.
No more flooding on the boulevard.
Laivaliikenne pelaa jälleen.
The boats sail again normally.

En resumen: Iba hacer unas tomas de verano, heladito, cafecito en una terraza, gente disfrutando, pero este año ha sido medio complicado el asunto. Hay que ser muy rapido, correr al sol, cuando aparesca o ya se le viene un chubasco o hasta tormenta encima. Ha sido el verano que nunca vino de verdad.

Kurzgesagt: Ich wollte einige Sommer Fotos machen; du weisst schon, Café am Strassencafe, Glace, die Leute am geniessen….aber das Jahr ist anders. Man sollte schnell sein, sonst verliert man den Besuch der Sonne und bekommt Regen oder vielleicht einen Sturm anstatt. Es ist ein Sommer, der eigentlich nie angefangen hat.

Lähde mun mukaan Zürichiin!

Lähde mun mukaan Zürichiin!

Ei ole tullut käytyä viime päivinä kaupunkia pidemmällä, sillä olen askarrellut videota – teille. Tulossa on nimittäin virtuaalireissu Zürichiin!

Homma toimii niin, että virtuaalimatkojen sivulta varataan haluttu reissu, jonka siis saa sveitsiläisen lounaan hinnalla, parilla kympillä. Reissu kestää noin puolitoista tuntia ja pitää sisällään suomenkielisen live-opastuksen ja se toteutetaan Zoom-sovelluksella.

Matka taltuttaa pikkuisen reissunälkää, mutta saattaa myös lisätä sitä. Siitä tuskin tulee ongelmaa, sillä kohteita on monta. Voit käväistä viikon sisällä Japanissa, Laosissa, Irlannissa tai vaikka Islannissa.

Olen kipitellyt kamera kädessä ympäri Zürichiä, joten sinun kinttusi eivät tällä matkalla suuremmin väsy. Voit keskittyä katselemaan paikkoja, napostella ehkä siinä sivussa suklaapalan tai toisen ja pistää fonduet porisemaan autenttisen tunnelman luomiseksi.

Käykääpä klikkailemassa Naantalin matkakaupan virtuaalimatkojen sivua! Pian nähdään!

(Ensimmäinen 12.5, seuraavat 15.5, 26.5, viimeinen 5.6)

En resumen: Voy a guiar un tour virtual de Zurich y vos también estás bienvenido. Lo único es, que es en finlandés…

Kurzgesagt: Ich werde ein virtual Tour (auf Finnisch…) in Zürich führen!

Antisammaloitumassa

Antisammaloitumassa

Tosiasia: me olemme olosuhteiden nykyisessä jamassa sammaloituva kansakunta. “Vierivä kivi ei sammaloidu” on aina ollut yksi lempi sananlaskuistani ja olen alkanut huolestua vierimättömyydestäni.

En vieri henkisesti, fyysisesti enintään lieriskelen nykäyksittäin ja keveästi. Arki alkaa muistuttaa kallion elämää, jähmeää ja todellakin paikallaan pysyvää. Silloin tällöin sitä vavisuttaa järistys jos toinenkin, mutta varsinaista liikettä se tuskin on.

Olen kyllä kiireinen, tekemisiä aamusta iltaan. Perustila lähentelee kuitenkin jämähdystä.

Ajattelen kulttuuria aina useammin, eikä Netflix oikein enää riitä tai musiikki omista luureista, kuvat taiteesta Instagramissa. Museoon pääsisi ihan luvalla, eikä tarvitse edes kurkistella ikkunoista, vaan ihan rohkeasti astua sisään. Sammal vain painaa olkapäillä.

Siksi kävin antisammaloitumassa kaupungilla. En tiennyt, että tällaisia väkijoukkoja missään edes liikkuu. Olin projektin perässä, liikuskelin kamera kädessä videota kuvaten ja kuulin olevani “sellainen selfie-ihminen” ja “blogiin kuvaaja”. Siis todellinen vuorovaikutushetki oikeiden ihmisten kanssa.

Jos siristät silmiäsi, näet, että rannassa oli muutama muukin antisammaloitumassa. Tässä kohtaa kaupungin energia on aurinkoista, ylvästä ja ylöspäin kohottavaa.

Fyysisen antisammaloitumisen lisäksi tarvitaan henkistä herätystä, ärsykkeitä.

Katselin jossain vaiheessa vain kenkiäni, koska ihmiset alkoivat väsyttää pitkän sammalkauden jälkeen. Siinä missä vasemmalla jonotettiin sisään liikkeeseen hakemaan uusia lävistyksiä ja tatuointeja, huomasin kenkieni oikealla puolella maan rajassa lähteen. Siis koirille.

Rudolf Koller maalasi yli sata vuotta sitten realistisia ja klassisia eläinaiheisia taideteoksia. Hänen muistokseen laitettiin kaupungin koirille juomapaikka. Kuivalta näytti, kenties vielä ei ole tarpeeksi kevät.

Kollerista tuli siis päivän taide-elämys, oli pakko googlata, että kuka ja mitä. En ole tämänsorttisten maalausten ylin ystävä, mutta ovathan eläintaulut ja lähde inhimillisiä ja siinä mielessä sykähdyttäviä.

Matalalta katolta löysin yllättäin alppikukkia, en muista näiden karvaisten ja pinkkien nimeä, mutta miellän ne aina vuokoiksi, mitä ne siis eivät ole. Vastavaloa vasten syntyi kukkien profiilirintama, jota jäin kuikuilemaan pitkäksi toviksi. Olisin tarvinnut tikkaat päästäkseni lähemmäs. Meidän välissä oli lisäksi aita.

Pitkiä rappuja alas harppoessani valkoiset kukat puussa loivat herkän verkon taustan vihreälle kirkontornille. Mikä puu? Mikä kirkko? Molempia on kaupungissa niin paljon, etten jaksanut vaivautua nimityksiin. Tyydyin näkymään, joka ihan yksinkertaisesti vain oli herkkä. Kevään sielua.

Pulut olivat aktiivisella tuulella ja niitä väistellessäni jäin huomaamattani miettimään keskellä olevaa hökötystä. Siis vilkaisin, en ajatellut. Palasin ja todellakin ajattelin. Rautapiikit ovat yleinen keino estää lintuja istumasta aidoille, patsaille, muistomerkeille, pylväille. Mutta nuo enkelit? Entä se Sveitsin vaakunalla varustettu hamehelmainen, joka vaikuttaa enkeleimmältä kaikista?

Ensinnäkin, seivästetyissä enkeleissä on jotain väärää. Ja vaikka asetelma oliskin harkittu, pelkästään teline, miksi se on kalteriovessa? Suojelevatko enkelien päät Sveitsi-enkeliä? Mikä tämä oikein on?

Huomaan tulleeni ravistelluksi, suorastaan kuulen kuinka sammal rapisee maahan.

Vanhankaupungin kaduilla liehuivat Sveitsin liput. En tiedä onko tämä ylentävää vai alentavaa. Sammalet alkoivat kivuta jalkoja pitkin ylös, mutta päästivät irti ja jäivät jälkeen. Sillä onhan liehuva lippu kaunis. Se tosiasia, että juhla, jota varten ne on laitettu, on peruttu, on vain todettava ja huokaistava. Ehkä ensi vuonna.

Aukiolla kuvailen kasuaalisti, apunani laite, jota en osaa käyttää. Siitä keskittynyt ilme. Tietenkin pressiklubin edessä. Joka siis on kahvila.

Ja huomatkaa likaisen kellertävät kenkien reunat. Näin saattaa käydä, kun ei muista käydä antisammaloitumassa. Kengätkin alkavat siirtyä ajasta ikuisuuteen, muuttua osaksi luontoa.

Koska haahuilin, eksyin myös paikkoihin, joissa en ikinä ole käynyt. Pikkuisen normireittien sivussa ja löydän uuden maailman. Tämä se vasta rapisuttaa sammalkuorta, innostuin.

Näkökulmaa ei tarvitse muuttaa edes täysin toiseen suuntaan, kun löytää aarteita. Rakennusten reunusten patsaat ja tornit näkyivät lähempää kuin koskaan, valo oli ihmeellisen sumea ja samalla kirkas.

Aivan aseman lähellä on vielä kohtaaminen villan edessä kasvavan magnolian kanssa. Viereinen hautausmaa on rauhallinen. Miten voimme olla aivan kaupungin keskustassa?

Kierroksen jälkeen jalat on ihan romuna ja kipuan pyörän selkään tyytyväisenä. Lorvehtiminen on rankkaa, mutta puhdistavaa.

Tunnen pyyhkineeni kaikki sammaloitumisen kerrokset pois kehostani. Olen liikuttanut raajojani väsymykseen asti, käynyt jossakin itseni ulkopuolella ja tehnyt pesäeron sammalpesääni. Vapise sammalyhteiskunta! Pyörin yhä ja vielä vauhdilla!

En resumen: No sé si sabías, pero si uno no rueda, se queda cubierto de musgo. Así que fui a rodar un poquito, para quitarme la capa verde.

Kurzgesagt: Vielleicht weisst du das nicht, aber wenn man nicht rollt, wird man mit Moos bedekt. Deswegen bin ich ein bisschen rollen gegangen, um die grüne Schicht loszuwerden.

Missä ne kirsikankukat luuraa?

Missä ne kirsikankukat luuraa?

Bertastrasse on se, minne nykyisin ryhmävaelletaan katsomaan kirsikankukkia. Viime vuonna ei juuri oman korttelin ulkopuolelle ollut menoa, joten nyt ajateltiin, että josko kävelyreissu toimisi keväthuvituksena.

17 kilometria katua pitkin, toiselle puolen kaupunkia, kuulosti kyllä melkeinpä vierailulta kuussa. Vuoristossa en olisi juuri silmääni räpäyttänyt, vetänyt vain nauhat tiukalle ja lähtenyt ovesta ulos. Olemme kai kaupungin laiskuttamia. On ratikoita, busseja, junia, laivoja. Pysäkki joka 300 metrin päässä.

Seefeldin kaupunginosassa, juuri siinä kaupungin rakastetuimman pizzerian edessä, loisti kirkkaankeltainen seinä ja edessä valkoisten kukkapuiden rivistö. Harmaana talvipäivänä olen käynyt katsomassa keltaista seinää, nyt katu näytti vieläkin kukoistavammalta.

Lempparini, aprikoosinkukat.
Apricot blossoms, my favorites.

Ensimmäiset kukat löytyivät läheltä, omalta pihalta. Aprikoosi kukki alkuviikosta, pääsiäisenä niistä oli enää jäljellä ruttuiset jäänteet. Valo kuultaa terälehtien läpi kauniisti ja olisin radikaalisti sitä mieltä, että nämä valkoisen, keltaisen ja punaisen reunustamat kukat ovat vieläkin herkempiä kuin kirsikan.

Vaaleanpunainen yllätys löytyi matkanvarrelta, kohdasta, jota en ollut aiemmin edes rekisteröitynyt. Parkkipaikan ja junaraiteen välistä. Julmetusti kukkia, tiheässä ja tiiviisti. En tiedä minkä sortin kirsikasta on kyse, mutta ihailin sitä suunnattomasti ja iloitsin sattumasta.

Työkenttää pörriäisille.
Some workingarea for the bees and friends.

Seefeldin kevättä.
Spring in Seefeld.
Keltainen talo. A yellow house.

Magnoliat ovat myös vauhdissa, ne ikisuosikkini. Zürichin rantapromenaadin toisessa päässä Zürichhornissa keltainen isokukkainen oli vielä avautumaisillaan. Karvaiset, vaaleanruskeat nuput olivat antaneet periksi, longahdelleet, taipuneet, yrittäneet pitää kiinni asennostaan. Keltainen oli ylväänä ulkona, muttei vielä täydessä loistossaan.

zurichin-kukkakierros-3-keltainen-magnolia.
Keltainen magnolia. A yellow magnolia.

Kaupungin toisella puolen, Bertastrassen päässä vilkaisin vain kerran ja nopeasti ja ääh. Puuthan näyttivät ruskeilta. Missä oli vaaleanpunainen loisto? Hämmentyneenä nappasin pari kuvaa, sillä arkkitehtuuri on yhä viehkeää, vaikkakin kasvavan kaupungin tungussa urbaaniuden turmelemaa. Vieressä myytiin vegaaneja wrappejä. “Löytyiskö Bratwurstia?” huikkasi tyyppi pyörän päältä. Ilmeisesti wrappityyppien kavereita. Ja varmaankin usein tehty kysymys.

Kävelimme kadun toiseen päähän, Idaplatzin paikkeilla risteävällä kadulla kukkivat yhä valkeat kirsikat. Sivukadulla huomasin talorivistön pyöreähköt linjat. Kukapa arvaisi, että nämä vanhat kaupunkiasumukset ovat jääneet kaupungin jalkoihin. Vanha Wiedikon on mahtanut olla upeaa aluetta. Rinteessä katselee keskustaan suuria villoja. Väliin jäävän niityn alareunassa ollaan piknikillä. Tänne ei kuulu läheltä pyyhkivä moottoritie.

Berta, missä ne kukat on??
Berta, where are the blossoms??
Täällä kukkivat vielä valkoiset kirsikankukat, mutta meneillään oli joku poliisioperaatio, joten en mennyt lähemmäs kuvaamaan.
There are behind some white cherrieblossoms but also a police operation, so couldn´t take a picture nearer.
Wiedikonin kaunokainen.
A beauty of Wiedikon.

Kivinen ja tornilla varustettu rakennus veti meitä mäkeä ylös; se on kantonin lukio. Vieressä näköalapaikalla Wiedikonin kirkko, jota en sitäkään ollut koskaan nähnyt. Jos etsit magnolioita, niitä on jostain syystä aina kirkkojen ympäristössä muutama. Kukat olivat muhkeita ja kukkulalta näkyy aina urbaanin yli Käferbergille, luulisin, ehkä pitemmällekin.

Olimme kuin vieraassa kaupungissa, ratikat vievät aina samoja teitä, autolla hurautetaan ulos tai sisään pääväyliä käyttäen ja jalankin menot ovat samoilla seuduilla. Ylitämme Sihl-joen ja löydämme synagogan. Suunta järvelle päin on selvä, mutta missä kohti tarkemmin olemme, lienee vain googlen tiedossa. Schanzengrabenilla, Zürichin muinaisjäänteen reunalla, siis vallihaudan sivussa, alkavat suunnat selvitä. Vesiväylän päässä siintävät nimittäin Alpit.

Taustalla havaittavissa myös magnolia.
You may find a magnolia in the picture.
Vallihaudan jämää. Täällä kasvaa palmut ja muut.
Old moat area, here do grow the palmtrees and otherones too.

Järvellä huomaamme tuulen yltyneen myrskyksi, siitä varoittavat valot vilkuttavat ja hiekkatien päälle nousee pyörteitä. Toisella puolen järveä lehahtaa ilmaan pilviä – siitepölyä? Pölyä? Kukkivien puiden terälehtiä?

Tukka meinaa irrota päästä. Jotkut yrittävät epätoivoisesti puistoalueella grillata. Olisin halunnut tässä vaiheessa istahtaa hetkeksi, syödä vaikka jäätelön, nauttia auringosta. No ei. Nälkä oli huutava ja tuuli pakotti eteenpäin.

Myrskytuuli tekee pilvimuodostelmia.
Stormy wind making cloudformations.
Siipirataslaiva pyörii lähteäkseen ulapalle.
Paddelwheelship turning to leave to open waters. Or at least further.
Tämäkö on se föhn?
Is this what they call föhn?

Toisessa päässä puistoaluetta oli suojaisempaa, penkeillä istuksi porukkaa ja jotkut urheat surffasivat pompahdellen pienellä haita muistuttavalla laudalla ja päätyivät muutaman metrin jälkeen upoksiin. Jätimme ihmisjoukot ja suuntasimme kotikylään, joka harvoin, mutta tänään näytti olevan Alpeilla.

Kuvittelimme, että sää oli hurja, miten viileää kesäpäivien jälkeen. Vähänpä tiesimme. Seuraavana aamuna kylmänarat magnoliat saivat ylleen lumipeitteen.

Huomatkaa turvavälit. Myrskytuulessakin pidettävä.
Notice the distance between the people. Even in the stormy wind.
Kotikylä Alpeille.
Homevillage in the Alps.

En resumen: Los arboles están en pleno florecimiento. Los cerezos en la calle de Berta, a los cuales en realidad fuimos a ver, ya se habían pasado. Pero encontrámos otros, hasta magnolias amarillas. En el final el viento casi se nos lleva. Pensábamos, que el tiempo estába loco. Pero eso nos esperaba en el día próximo: el piso blanco de nieve.

Ympäri Zürichinvuoren

Ympäri Zürichinvuoren

Kyllä, vuori se Zürichbergkin on. 679 m merenpinnan yläpuolella, vaikka vain pari sataa metriä kaupungin keskustaa korkeammalla, Zürichin Haupbahnhofilta parinkymmenen ratikkaminuutin päässä.

Halusin kävellä eläintarhasta metsän läpi ja mielestäni kohoavaa reittiä Ziegelhüttelle. Olin kirjoittanut puhelimeen ohjeet “Zoon edestä eteenpäin, neljäs oikealle, toka vasemmalle, tulee Hubenstrasselle, suoraan kunnes oikealle kohti Hütteä.” Karttaa ei ollut, Suunto, joka johdattaa kotiin, jos sattuisin eksymään, jäi kotiin. Joten näillä mentiin.

Oikea suunta./Right direction.
Valoa kohti./Towards light.

Eläintarhan edessä oli ruuhkaa, väsyneen näköistä lapsilaumaa valui kohti autoja, raitiovaunupysäkkiä. Ennen metsänreunaa edessä polulla puuhasteli haikara. Nokassa oli pikemminkin keppi kuin oksa. Pesä tekeillä.

Ziegelhütte lienee täältä käsin etsitty kohde, sillä kylttejä oli epävarmuuspisteissä. Metsätie vietti yllättäin roimasti alaspäin ja vei askeleita kepeästi kohti tuntematonta. Ikinä en ole näillä main käynyt.

Puolipilvinen päästi säteitä metsään, loi varjoja. Tummanvihreä oli kaunista ja jopa kaarnan väri mehevää. Ehkä monet myrskyiset ja sateiset päivät ovat muuttaneet perspektiiviä tai putsanneet paikkoja.

Lähde menneisyydestä./Fountain from the past.
Retken kohde löytyi, vaikkakin kiinni./The destination found, just closed.
Rakeisesta kuvasta huolimatta sammakon koivet näkyvissä. / The picture is low quality, but the legs of the frog can still be seen.

Toisella puolen kukkulaa, sivilisaation ja metsän rajalla, nuotiopaikalla kerrottiin, että tässä kohtaa 1700-luvulla ranskalaiset ja itävaltalaiset lahtasivat toisiaan. Täältä oli hyvät näkymät väijyä vihollista. Nyt tänään näkymä yli teollisen Zürichin, saksankielisen television kattoterassia myöten, varmaan Saksaan asti. Nuotion ja pöytien vieressä oli 1800-luvulla muurattu virtaava lähde. Kaunis, kivikoristeinen.

Tie vietti yhä alaspäin ja Ziegelhüttelle, maalaisravintolalle niittyjen keskellä, metsän vieressä. Ja joka oli kiinni. Tyhjät terassipöydät kertoivat suljetuista alkuviikon päivistä.

Sivilisaatiota metsän reunassa. / Civilization in the border of the forest.
Toisel puolel vuorta./On the other side of the mountain.

Siitä viis, jatkoimme matkaa, minä ja lanko Costa Ricasta. Kiersimme pyöreää vuorta ympäri, metsän reunan ja rakennetun välissä. Yllätimme harmaahaikaran sammakko suussa ja yritin kuvata sitä pienieleisesti. Liian kaukaa. Kuvista tuli ylizoomattuja.

Ohitimme yliopiston alueen, joka oli selvästikin maatalouteen liittyvä. Karsinassa valtava sika, laitumella tuplakokoisia lampaita ja yksi ehkä laama, ellei sekin vain jättikokoinen alpakka.

Lähteiden veistokset ovat harvoin näin tyylikkäitä. / Stylish decoration of the fountain.
Polun päässä täytyy olla jotain nähtävää./In the end there must be something worth while to see.

Päätimme jättää kaupunkimaiseksi muuttuvan ympäristön ja nousimme jälleen metsään, monenmonta porrasta ja polkua yhä ylemmäs. Palkkiona avautuva näkymä ei ehkä pittoreskeimpaan Zürichiin, vaan pikemminkin sille teollisemmalle puolelle, järvettömälle ja kerrostalojen suuntaan. Olen suhteellisen kyllästynyt aina samoihin kuviin kaupungista, joten tämä oli piristävää ja avaavaa. Tämäkin on tätä kaupunkia, paikkaa, jossa ihmiset asuvat, viihtyvät, elelevät.

Päädyimme Flunterniin, lähes ympyränmuotoisen lenkin jälkeen. Raitiovaunu kuljetti alas, kohti keskustaa ja järveä.

Häämöttääkö tuolla kaukana naapurimaa? / Is it the neighbourcountry there far away?
Takaisin Zürichin keskustassa. /Back in Zurich center.

En resumen: Una ruta alrededor de la montaña de Zurich nos enseñó como un mes de invierno puede ser: también primaveral. Una garza real européa estaba comiendo una rana, la cigüeña recogiendo no ramas, sino que algo más bien como palitos, para su nido y nosótros caminando en un sendero en tenis en vez de botas.

Kurzgesagt: Rund um Zürichberg zu laufen ist wirklich keine Wanderung, aber doch ein schöner Spaziergang mit einem neuen Blick auf die andere Seite. Zieglerhütte war zu, was bedeutete ohne Kaffee weiterlaufen. Frühling war klar dabei: ein Graureiher hatte einen Frosch für Zvieri gefunden und der Storch holte eher Stöcke als Äste für die Befestigung des Nästes.

Kuin karkkikaupassa

Kuin karkkikaupassa

Kävelen Zürichin keskusaseman vieressä kokoaan uudestaan rakennetulla kadulla kassi kilisten. Sen sijaan, että olisin viemässä tyhjentyneitä hillo- ja muita purkkeja kierrätykseen, olen menossa niiden kanssa ostoksille. Vain etikalta löyhkäävät purkit hylkään.

Chez Mamie ja sen vieressä oleva käytetyn elektroniikan liike näyttävät eleganteilta putiikeilta hädin tuskin valmiissa rakennuksissa, mutta edustavat uutta suuntausta. Kaupunkiin on tullut pikkuhiljaa lisää zero waste -ajattelua tukevia kauppoja, joiden soisi menestyvän.

Chez Mamie houkuttelee / Chez Mamie is tempting.

Foifi on oman reittini sivussa, mutta tykkään käydä siellä, jo pelkästään ilmapiirin vuoksi. Chez Mamiella on kaksi liikettä Zürichissä ja ympäri Sveitsiä sisarusputiikkeja. Foifi ja Chez Mamie ovat hyvin samantyyppisiä, ideana se, että kaikki mitä vain suinkin voi, myydään ilman pakkauksia tai purkeissa, joita voi käyttää uudelleen. Chez Mamiessa vallitsee myös luomu ja luontoystävälliset tuotteet.

Yhdellä kertaa en ehkä ihan pysty edes rekisteröimään, mitä kaikkea täältä saisi. Olemme jo siirtyneet takaisin palasaippuaan, tytär käyttää hammastahnaa pienestä metallirasiasta, kun taas vanhemmat jatkavat perinteistä linjaansa vanhan tutun tahnan parissa. Siitä luopuminen tuntuu liian suurelta riskiltä; hammaslääkärikäynnistä Sveitsissä saa maksaa maltaita. Tytärtä kiinnostavat myös sampoot. Täyttökerralla hinta on ensimmäistä edullisempi.

Tuotteita hiusten hoitoon./Hair products.
Saisiko olla sveitsiläistä yrttiteetä?/Some Swiss herbal tea?
….Entä costaricalaista sokeria? Eikö? Entä suomalaista xylitolia?/…Or Costarrican suger? No? Then Finnish xylitol?

Hyllyissä on ekologisia pesuaineita, herkkuja, kuten vegaanisia pipareita, suklaanibsejä, kuivahedelmiä, tiskiharjoja, vessapaperia, montaa sorttia teetä, pastaa, papuja, sokeria ja vihanneksiakin, myös niitä vinoja ja vänkkyröitä. Tiskillä lukee, että myös täyskermaa ja tofua löytyy.

Systeemi toimii niin, että voit tuoda oman pussisi tai purnukkasi, punnita ne kaupassa ja ladata täyteen tavaraa. Tai vaihtoehtoisesti lunastaa käyttöösi Chez Mamien purkin, pullon tai kangaspussin. Ne voi tuoda takaisin tai jättää omaan käyttöön.

Xylitolia mukaan. /Finnish xylitol it is.
Voit pistää jyväsi näihin kivoihin pusseihin tai tuoda omasi./You can put your grains in these cute bags or bring your own.
Karpaloita mukaan./Cranberries to go.

Yritän vertailla hintoja tavalliseen supermarkettiin, mutten oikein muista kilohintoja. Sen sijaan huomaamme, että luomuoliiviöljy on täällä samaa luokkaa kuin lähikaupassa.

Tämän sorttisissa putiikeissa on jotain vanhan ajan charmia, herttaista kotoisuutta, joka vetoaa. Vähän kuin leikittäisi kauppaa. Viimeistään herkut houkuttelevat täyttämään purkin; olo on kuin karkkikaupassa. Kaikkea tekisi mieli – mitään en tarvitse, mutta olisi kiva ostaa jotain. Mukaan lähtee kuivattuja karpaloita ja suomalaista xylitolisokeria, joka on costaricalaisen ruokosokerin vieressä. Meidän perhe on siis hyvin edustettuna.

Hyllyissä myös erilaisia öljyjä ja palasampoota./You get here also different kinds of oils and shampoobars.
Houkutusten osasto: pipareita, suklaata…/Very tempting area: the sweets. Coockies, chocolates…
Vihannekset saavat luvalla olla eri kokoisia ja muotoisia. Annetaan kaikille mahdollisuus! (Löydätkö sydämen muotoisen perunan?) The vegetables may also be of different sizes and forms. Let them live! (Do you find the heart shaped potato?)

En olisi valmis maksamaan paljaammasta tuotteesta kovinkaan paljon enemmän, edes tukeakseni erittäin hyvää suuntausta, sillä hinnat ovat Sveitsissä jo valmiiksi tarpeeksi suolaisia. Siksi haluan vielä tarkistaa hinnat.

Putiikki on kätevästi aseman vieressä ja koska näihin kortteleihin on muutenkin asiaa, tulen käymään täällä varmasti melko säännöllisesti. Viikko-ostosten tekeminen jakautuu jo alunperinkin useaan kauppaan, koska yksi myy yhtä sorttia, toinen toista ja tähän sarjaan haluan liittää Chez Mamien. Se vaatii aikamoista pläänäystä ja saattaa johtaa siihen, että aina unohtuu jotain.

Lähikauppaketjun liikkeet Genevessä ovat kokeilemassa muistaakseni kuivapapujen ja riisin myyntiä ilman pakkausta – toivoakseni kokeilu laajenee käsittämään muita tuotteita ja tulee myös pian Zürichiin ja meidän kylälle.

Tässä osa purkeista, laatikoista ja pusseista, joissa voit viedä kotiin tuotteita./Part of the cute bags, boxes and jars to take to take the products home.
Jokaiselle jotakin: täyskermasta tofuun. /There´s something for everybody: from milk to tofu.

En resumen: En Zürich hay unas tiendas, donde se puede comprar productos sin empaque: ecológico y además divertido. De Chez Mamie en un estante encontramos también nuestra familia: azúcar de caña de Costa Rica, se había colocado muy bonito a la par del azúcar de abedul de Finlandia.

Kurzgesagt: In Zürich gibt es einige Läden, wo man die Produkte ohne Verpackung kaufen kann: ökologisch und es macht spass. Wir haben in Chez Mamie auf einem Regal auch unsere Familie gefunden: Rohzucker aus Costa Rica hatte sich so schön neben dem Birkenzucker, Xylit, aus Finnland, plaziert.

Keltaista, sinistä ja maailman parasta jäätelöä

Jos tapahtumakrapula olisi olemassa, Zürich saattaisi kellua sen jälkimainingeissa. Valtava naisten lakko, joka vyöryi kaduille suurina massoina, riemua ja euforiaa, tarvetta muuttaa asioita. Sitten Pride, siinäkin tasa-arvosta ja hyväksynnästä kyse. Ja nyt tavallista arkea. Jälkipuintia, muuttuiko mikään, muuttuuko mikään, onko niin kuten Sveitsissä tavallista, jotain pääsee pintaan ja peitellään sen jälkeen hiljaiseksi.

Pöyhimisen ja ruodinnan, tekemisen ja pohtimisen keskellä tarvitsin jotain selkeää. Oli harmaita päiviä, rankkasateita; väritkin tekisivät hyvää. Siispä museoon. Konstruktiivisen, konseptuaalisen ja konkreettisen taiteen pariin. Ei mitään pieniä yksityiskohtia, vaan reiluja ja selkeitä linjoja.

Museo, Haus Konstruktiv. / Museum, Haus Konstruktiv.
Uutta ja vanhaa vierekkäin. /New and old, entering to Haus Konstruktiv.
Sininen ja punainen. / Blue and red.
Tämä huone oli kuin jäätä, minttua, jotain viilentävää. / This room was like mint, ice, something cooling.
Lila ja keltainen. /Purple and yellow.

Zürichissä on monta kymmentä taidetta esittelevää museota ja galleriaa, ties mitä tilaa. Haus Konstruktiv on yksi hämmentävimmistä. Kassan takana on ovi, joka näyttää hyvin yksityiseltä tai ainakin todella suljetulta. Sieltä mennään ensimmäiseen näyttelytilaan. Valoa, valtavia ruutuja, punaista, sinistä, lilaa. Arizonassa asuva Olivier Mosset on kuulemma yksi tärkeimmistä elävistä sveitsiläisistä taiteilijoista.

Ja minä ajattelen, että ei ole totta, maksoin 16 frangia tästä.

Liian vähän, liian vähän yritystä, nakutti takaraivossa. Huomasin, että näyttelyä jatkui toisen rautaoven takana.

Okei, ei sittenkään niin paha. Sitäpaitsi tämä on yhtä valoa, kirkkautta, raikkautta.

Tästä tulee mieleen Stella Harasek ja hänen tatuointinsa./ A finnish blogger has this kind of black tattoo.
Hyvin musta taulu./ Very black picture.
A niinkuin Aldo. / A like Aldo.

Ja samalla taas oli pakko kysyä, että miksi nämä värilliset ovat taidetta, mutta jos minä ne olisin maalannut, se olisi vain väriä. Opiskelemani estetiikan teoriat olen jo unohtanut.

Päätin myös unohtaa sisäisen mutinani ja vain todeta, että tässä tilassa on hyvä hengittää, selkeä olo. Siksi se on taidetta. Tai jotain sellaista ihmiselle hyvää tekevää.

Valoilla luodussa sinisessä huoneessa taiteen vaikutus iski heti. Aldo käski kuvata seinää ja hän kävelisi töppöaskelin kameran edestä, tietenkin ääniefektein. Syntyi 9 sekunnin taideinstallaatio, Mossetin inspiroimana.

Erilainen näyttelytila./ A very different museum room.
Nurkasta pimeästä löytynyttä. / Artist´s words on one corner.

Museon tilat on jaettu useampaan kerrokseen, joihin mennään rappukäytävän kautta. “Tässä olisi tämmöiset suojat, saa laittaa, mutta ei ole pakko,” meille sanottiin. “Siis lattian vai kenkien takia?” Jos on kalliit kengät, ettei likaannu tai mene pilalle.” Katsoin omiani ja menin ovesta sisään ilman suojia. Askel tömähti sepelille.

Jos edellisessä huoneessa oli valo, täällä vallitsi pimeys, rosoisuus ja kovat pinnat. Sementtitasoille sai nousta. “Annattehan silmien tottua hämärään.” Tanskalaisen Kirstine Roepstorff oli lapioinut paikalle aimokerroksen maa-ainesta, joka muuttui seuraavassa tilassa hiekaksi. Ajattelin sitä pölyä, joka nousee ilmaan. Yskitti. Nauratti. Se yksinkertaisuus, kaunistelemattomuus ja ne kulmat, joihin olisi voinut lyödä pään.

Museon terassilta./ Museum terrasse.

Valon ja pimeän jälkeen ei voinut muuta kuin käyskennellä vanhan kasvitieteellisen läpi, lorvia joen vartta, istuskella puun varjossa ja etsiytyä Street Food -festivaalin kautta parhaimman jäätelöpaikan luo. Makuaistit tarvitsivat vielä täyttymystä. Gelateria di Bernan jäätelö maistuu juuri siltä, mitä odotat. Tuoreelta vadelmalta, kookokselta, marsipaanilta.

-Ja selkeys oli tässä.

Maailman parasta jätskiä. / Best ice cream ever.
Minun. Vaniljaa ja salted caramelle. / Mine. Vanilla and salted caramelle

En resumen: A veces hace falta claridad. Arte ayuda, también un buen heladito.

Kurzgesagt: Manchmal braucht man Klarheit. Da hilft Kunst und auch eine gute Glace.

Etsivä kyttää roskaajia

Sveitsihän on se maa, jossa paikat kiiltää, roskapöntötkin puunataan, metsä säihkyy siisteyttään ja kadulla tuoksuu pesuaine ja pestyjen pesurättien raikas sitruunainen tuoksahdus.

Kuvittelisi siis, että siisteys kulkisi jo pienestä pitäen päivittäisen juustoviipaleen mukana jokaisen sveitsiläisen sisäiseen käytösohjeistoon. Silti roskaamisesta on tullut yksi kaupunkien suurimmista ongelmista.

Kesäillat vetävät porukkaa ulkosalle. Puistoissa ja rannoilla käydään piknikillä, juhlijat viettävät iltaa ja jälkeen jää raivattavaa, joka tulee kalliiksi. Oluttölkkien, noutoruokien pakkauksien, pullojen ja pussien siivous luonnosta ja kaduilta maksaa maalle vuosittain 130 miljoonaa euroa.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 1:
Meidän kylän karja syö mieluusti niityllä kasvavaa vihreää. Ei roskia.

Sveitsin pohjoisosassa Aargaun kantonissa todettiin, että nyt riitti. Lokakuusta lähtien tupakka-askin, tölkin tai ateriapakkauksen heittämisestä maahan voi saada 300 frangin, noin 265 euron sakon.

Eväspapereita ja juomapulloja jätetään maastoon myös luontopoluilla, maalla ja vuoristossa. Maanviljelijät ovat pitkään vaatineet sakkorangaistusta, sillä patikoitsijoiden jäljiltä heinikon sekaan jäävät tölkit ja muut roskat ovat kipeä vaara karjalle. Lehmä ei syö niityltä kokonaista tölkkiä, mutta se voi saada haavoja suuhunsa. Rehun joukossa pieneksi pilkkoutuneet metalliroskat sen sijaan joutuvat eläimen elimistöön ja aiheuttavat sisäistä verenvuotoa, joka johtaa usein hätäteurastukseen.

Roskaamisesta sakotus ei ole mikään uusi asia, summa vain on moninkertainen pariin muuhun kantoniin, joissa se on jo käytäntönä. Luoteis-Sveitsissä Solothurnin kaupungissa rangaistusta käytetään opetusmielessä. Jos roskaa ei suostu keräämään maasta ja viemään roskakoriin tai roskaaja kadu tekoaan, sakkoa räpsähtää pari kymppiä lisää.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 2:
Ateriaansa tyytyväisiä lähilehmiä.

Vuoristossa tuskin kukaan juoksee roskaajien perässä sakkolappujen kanssa, mutta kaupungissa valvonta käy helpommin. Baselissa työhön on palkattu erityisosaajia. Kaupunkilaisia pitää silmällä muutama kaupungin siivooja ja joukko erityisiä roskaetsiviä.

En resumen: Tirar basura es feo, peligroso para los animals y además, ahora sale caro. En el canton de Aargau dan una multa de 300 francos, si dejas una botella, lata o papeles de helado en la calle o en la naturaleza.

Kurzgesagt: Littering ist nicht nur unschön, sondern auch ein Gefahr für die Tiere. Dazu wird es jetzt teuer. In Kanton Aargau kann man eine Busse von 300 Franken bekommen, wenn man eine Flasche, Dose oder Zigaretten Päckli auf dem Boden oder in die Natur wirft.

Zürich, rottien ja köyhien kaupunki

Astun metrin leveälle kujalle, talojen välissä ja kuvittelen rotan vilahtavan jaloissani. Hevosen kavioiden kopinaakaan en hämmästelisi, sähkövalon ilmestymistä nurkan takaa kylläkin. Yhtä sekaisin nykyisyydestä ja menneestä ovat edessä ja takana tulevat. Pimeä hämmentää todellisuutta; onko yhä 1500-luku, pitääkö yhden luterilaisen ja toisen katolisen pelätä henkensä vuoksi?

Keskiajalla kaupunki tuskin oli näin loistava pimeällä.

Keskiajalla Zürichin halkaisevan Limmat-joen yli kulki kävelysilta. Kaupungin profiili ei ole muuttunut lainkaan niin paljon kuin kuvittelisi. Satoja vuosia vanhoja taloja nojailee toisiinsa, lankkulattiat nitisevät, katot aaltoilevat ja niiden välissä on suojaisaa.

Nykyinen vanha kaupunki on herttainen, kodikas. Silloin kun kaupunki oli vielä katolinen ja Huelrich Zwingli vasta saapunut reformaatio-ajatustensa kanssa, kaduilla oli likaista, ihmiset köyhiä ja tautisia. Rutto vei ison osan asukkaista, sodat toisen. Zürichiläinen arroganttius ja omanarvontunto olivat jo silloin paikoillaan. Kaupunginjohtaja ja parlamentti ajoivat oman kaupunkinsa hyvää. Jos kirkolle menevistä varoista osa kääntyisi Zürichin kirstuun, sitä parempi. Zwingli sai ajatuksilleen tukea ja seuraajia. Katoliset saivat lähteä.

Zwinglin ja aikalaisensa Lutherin välit olivat kireät, he eivät päässeet yhteisymmärrykseen reformaation pääajatuksista. Mutta Zwinglin ajama uudistus levisi Sveitsissä. Entisessä zürichiläisessä luostarissa sijaitsi pian korkeakoulu, jonne kerääntyi eurooppalaisia teologeja ja älykköjä kääntämään ensimmäistä raamattua latinasta saksaksi.

Keski-Sveitsin katoliset lähtivät kuitenkin hyökkäykseen. Zwingli kokosi joukot, sai kasaan liian vähän miehiä ja päätyi surmatuksi ja tuhkat sirotelluksi Kappelin niityille.

Keskiajan näkökulmasta katsottuna tämä on supermodernia Zürichiä.

Pankki- ja finanssikeskus on sliipatun siisti, puhdas ja rikas. Sampanjaa, kultaa, kalliita autoja ja merkkivaatteita. Zürich on itsevarma, peloton. Ilmeisesti ollut jo vuosisatojen ajan. Yritän ymmärtää kaupungin menneisyyttä kävellessäni sen kujilla. Monet pysähtyvät Zwinglistä kertovan elokuvan jälkeen joen partaalla uskonpuhdistajan patsaalle. Rohkeutta, sitä tällä miehellä oli.

Eipä tiennyt Zwingli pääsevänsä leffan pääosaan. Eikä kyllä tiennyt elokuvista muutenkaan.

En resumen: Quien pensaría, que en Zurich, en la ciudad donde se toma champan y viven los banqueros, en la edad media había pobreza, enfermedades y una lucha religiosa.

Kurzgesagt: In der Stadt, wo man heutzutage champan trinkt und Geld fliesst, gab es in Mittelalter Pest, Armut und Religionskampf.

%d bloggers like this: