Juhla nimeltä vappu, kuka muistaa vielä?

Juhla nimeltä vappu, kuka muistaa vielä?

Kevään juhlasuorassa pitää hoppua, nyt kai pitäisi suunnitella sunnuntaita. Äitienpäiväsimaa lienee luvassa, kenties mämmikakulla ja pääsiäispupusuklaalla koristeltuna.

Epävakaus Euroopan lähikulmilla rauhoitti Zürichin keskustan vappurähinät, tällä kertaa ei tuhottu paikkoja, vaan pysyttiin mielenosoituksen pääpointissa, mielipiteiden osoittamisessa.

Samaan aikaan toisaalla eli meillä kotona katseltiin ikkunasta sadetta ja syötiin venäläistä silliä sekä vegehodareita. Vappusalaatin koristeeksi pääsi kasvimaan ensimmäinen vähän hernettä suurempi retiisi, sen jaoimme tasapuolisesti kolmeen osaan. Satoa toukokuun ensimmäisenä!

Munkit pääsivät paistattelemaan iltapäivän auringossa ja costaricalainen rakensi kahvihetkeen installaation. Hän parantaa suomalaiset perinnejälkiruuat banaanilla.

Vappukukaksi avautui pihalle kielo. Harvoin olen yhtä iloinen mistään puutarhatapahtumasta, paitsi että äskettäinen huomio pihan nurkalla talvihorroksesta räpistelevästä siili vei voiton. Puiden alle kasattuihin lehtikekoihin ei koskaan saapunut asukasta; tämä löysi ihanteellisen kohdan siitä vierestä, tontin kulmasta murattien alta. Iso ja muheva siili oli ilmeisen tyytyväisenä ja meidän huomaamatta talvehtinut pihapiirissä ja otti lojot näin kevään tullen.

Nyt kirjoittelen kalenteriin seuraavia arkipyhiä, helatorstai ja helluntai. Ja mitä silloin syödäänkään? Ennustelisin, että yhä mämminjämiä suklaamunilla koristeltuna. Tai helahernekeittoa? Helluntaihampurilaisia?

Kielon valkoinen on niin kirkas, että kamera häikäistyy.
The white of the lily of the valley is so bright, that the camera gets confused.
Perjantaitortillat valmistelevat vappuun.
Fridaytortillas prepare us for the Finnish springparty on the first of May.
Kaikki kukoistaa sateen jälkeen, tuoreet lehdet tosin kärsivät myös vähän.
The nature is happy of the rain, big soft new leaves may also have suffered a bit.
Salaatti ja sen silli.
Salad with herring.
Kaikkea sekaisin, kuten vappuun kuuluu.
Some herring salad and hotdogs, all together.
Eka retiisi penkistä, siis sen kolmannes.
First raddish from the garden, actually 1/3.
Ne vappumunkit.
The first of May -doughnuts.
Näin costaricalainen syö vappumunkin.
This is how a costarrican eats a Finnish doughnut.

En resumen: En Finlandia el primer de mayo es una fiesta de primavera y como todas las fiestas, de mucha comida. Muchos hacen donas, yo también. El tico de la familia le añadió el toque tropical con rodajas de banano.

Kurzgesagt: In Finnland der erste Mai ist eher ein Frühlingsfest. Viele backen Donuts, ich auch. Der costarricaner der Familie hat dem Design einen tropischen Flair mit Bananescheiben zugefügt.

Tuntoja ja tuoksuja

Tuntoja ja tuoksuja

Viime vuonna riuduin olemattomia joulumarkkinoita ja toreja haikeasti ajatellen. Puoli joulua oli sammutettu menojen typistämisen myötä, ajattelin. Olenko nyt käynyt seisoskelemassa massassa Glühwein-muki kädessä? Olenko syönyt hollantilaisia ranskalaisia keltaisella soossilla? Olenko natustanut ylihinnoiteltua ja kuivahkoa loimulohta fondue-katkuissa aukiolle kyhätyn hirsitalon vieressä? En.

Mutta olisin voinut. Ja juoksennella kaupoissa lahjapakaasit paperikasseissa. Silti – en.

Joulustressi – josta kyllä myös nautin, sillä se tietää kivoja juttuja nopeassa tahdissa – on pientä, kuten koko elämä näinä päivinä. Silti jostain syystä tämä harvempiin asioihin keskittyminen on antanut tilaa tunnelmalle. Harvoin olen ollut näin jouluisissa fiiliksissä jo muutama viikko ennen joulua.

Jouluisia tervehdyksiä naapureilta ja tuttavilta.
Christmas greetings from the neighbours and friends.
Illalla lumettomuus ei pistä silmään.
In the evening you don´t really pay attentions to the snowless December.

Koska lunta ei ole, panostan tuoksuihin ja makuihin. Rivissä on putelit täynnä neilikkaa, kanelia, inkivääriä, muskottiakin ripaus. Sitruksiin pistellyt neilikat ja tähtianikset ihan vain sinällään herättelevät aisteja.

Kokeilin punajuuricarpacciota, jonka resepti ei varsinaisesti kuulostanut houkuttelevalta, mutta kuva, se oli hersyvä ja herkullinen. Oma tuotokseni oli jotain muuta, lähinnä laimeaa lohiasetelmaa, mutta siihenkin on syynsä. Punajuurilajikkeen sisältä löytyi ihana pinkki valkoisin raidoin. Keitettäessä niistä tuli kellertäviä ja sisältä paljastui lohen tai verigreipin vaaleanpunertava hailakka. Sitruuna, kapriksia, tilliä. Yllättäin tarjolla oli jouluinen kalalautasta muistuttava makyhdistelmä.

Tämä on siis punajuurta.
So, this is actually beetroot.
Costaricalainen joulukakku, yritys nro xx.
Costarrican X-mas cake, trial number xx.

Costaricalainen joulukakkuyritelmä numero xx on ehkä paras tähän mennessä. Ohjeet ovat kotikutoisia ja aina hiukkasen epämääräisiä. Edellisvuotinen ei suostunut kypsymään ja tästä Aldon mielestä puuttuu rommia. Hän valeli kakkupalansa reilulla otteella ja kummasti kuulemma parani.

Muutama joulutorttukin on paistettu, samoin pari pellillistä pipareita. Kuusi seisoo paikallaan ja valuu pihkaa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia. Toiveinani oli se kuusi, jota kukaan ei ostaisi, mieluusti klenkku ja vähän ressukka, sellainen pelastettava yksilö. Tässä on pari kellertävää oksaa, mutta muutoin kelpo puu lähiseudun maatilallisen tiluksilta. Perheen mielestä se myös näyttää suomalaiselta.

Enää on käärittävä banaaninlehtiin costaricalaiset tamalekset, jotta tropiikki maistuisi tarpeeksi loppuvuodessa, muutoin olen valmis.

Villasukat jalkaan, kynttilöihin tulet ja joulu, tervetuloa.

Koristelupuuhat vaiheessa. Mutta tuoksuja on.
Decoration still on the go, but at least there are christmassy aromas.

En resumen: Una Navidad más con limitaciones da el chance de concentrarse en las cosas más importantes – en los olores y sabores navideños, en el ambiente. La producción de los tamales está ligeramente atrasado, pero hoy vamos a hacer estos paqutitos comibles y manana seguramente desayunarémos los primeros. Chocolates y galletas hemos estado probando desde el comienzo del mes y los experimentos con el queque de Navidad tico siguen. Está vez estámos ya bastante cerca de algo, que podría ser rico. Un poco más de ron y creo que ya! Feliz Navidad!

Kurzgesagt: Ein Weihnachten mit Beschrenkungen gibt es eigentlich eine chance zu den Wichtigen zu konzentrieren, wie die Düfte, Geschmäcke, die Stimmung. Die Weichnachtspfefferkuchen und Schokolade habe ich schon seit anfangs Dezember genossen und die Costarricanische Tamales, die wie essbare grüne Geschänke sind, werden wir heute noch machen. Dann bin ich bereit für die Festtage. Frohe Weihnachten!

Neilikan tuoksu, tuo ilmassa leijuva joulu

Neilikan tuoksu, tuo                                              ilmassa leijuva joulu

Heräsin tänään aivan joulutunnelmissa. Olin nukkunut melkoisen rokuliin harmaudessa, jossa päivä todennäköisesti ei valkene. Tunnelma oli pehmeän kiireetön (siihen asti siis, kunnes tajusin, ettei ole joulu tai edes viikonloppu.) Tuoksu enteili lupaavasti. Nenäni hajuepiteeliin leijui pöydälle jääneeltä lautaselta neilikan tuoksuisia joulun molekyylejä. Joulukuusen lisäksi paras loppuvuoden aromi!

Neilikka on ollut se mauste, joka usein jää vanhenemaan kaapissa. Purkki dinosaurusajoilta, sisältö todennäköisesti samoin. Tömäkkä lisuke lähinnä jouluisiin ruokiin. Toisinaan myös, ripaus sinne, ropaus tuonne, lähinnä aasialaisiin tai Lähi-Idän resepteihin. Sitten se taas jää purnukoiden ja purkkien takariviin odottelemaan vuoden loppua.

Varsinainen tuoksupommi, tämä lautanen!
This plate works like a Christmas booster in the room!

Kuvittelin aina, että joulun tärkein kaveri on kaneli. Toisaalta, sitä käytän läpi vuoden. Samoin inkivääriä, kardemummaa ja mitä niitä on. Myös thtianis on ehdottomasti loppuvuoden kategoriaa, mutten välitä sen makeasta imelyydestä muutoin kuin pienenä sivuheittona makupaletissa. Kauneuskisat tähti kyllä voittaa.

Neilikka sen sijaan on se, joka terästää maun, palauttaa sen oikealle mallilleen ja tuo tunteen, tässä se on, täydellisyys. Glögiin, punssiin, kinkun koristeeksi, appelsiiniin tuikattuna, pipareihin, kaikkiin näihin tarvitaan neilikkaa.

Kun ilma viilenee, pistelen useammin puuroa, sitä kauraista, mutta joulun alla sekin kaipaa lisämakua, jottei arkisuus olisi liian hyökkäävää. Heittelen mukaan rouskuvaa, varsinkin saksanpähkinöitä, kenties luumuja, taateleita, oman puun kuivattuja viikunoita – ja kanelin, inkiväärin sekä kardemumman lisäksi ripottelen päälle neilikkaa. (Yksi versio on tietenkin kaki-hedelmän kera, sitä hillomaista oranssia ihanuutta. Siihenkin sopivat nämä kaikki mausteet ja nyt on juuri sesonki). Ja edessä on joulun maulta hehkuva päivä.

Kaakaoon ripoteltuna neilikalla on sama efekti, luonnollisesti, mutta sitä juon vähän harvemmin. Sen sijaan kokeilin maustettua kahvia, jonka ystävä en kyllä ole, varsinkaan niiden ylimakeiden litkujen, joita monissa kahviloissa tarjoillaan. Periaatteeni on, että kahvi kahvina ja lisukkeet päälle. Silti välillä tekee mieli jotain määrittämätöntä tehostusta, joka ei osaa muotoutua jälkiruokasuklaaksi tai muuksi herkuksi. Silloin ripaus maustekombinaatiota ja ruuttaus kermaa tekevät tehtävänsä. Kahviparka jää kakkoseksi ja muuttuu joksikin muuksi. Mutta aistit! Ne hurmaantuvat.

En resumen: Clavos de olor son una especia, la que uso poco. Tal vez cocinando comidas asiaticas o del Medio Oriente. Pero no hay navidad sin clavos de olor! Si te falta un poco el átmosfera navideña, añade una pizca del polvo oscuro con una aroma fuerte y ya está! Llegó la navidad!

Kurzgesagt: Gewürznelken benutze ich wenig, aber je näher sind wir die Weihnachten, desto öfter greife ich nach diesen komischen pflanzlichen Nägeln. Falls es etwas von der Stimmung fehlt – mehr Gewürznelken und voilà, Weihnachten ist da! Im Luft, auf der Zunge und in der Seele.

Zürichin joulu alkaa joulutorista

Zürichin joulu alkaa joulutorista

Ulkona on synkeän pimeää, patterikello tikittää ja kädet uppoutuvat taikinakulhoon. Tunnen itsessäni heräävän sisäisen mummon. Analogisesta radiosta voisi tulla musiikkia, mutta vielä ei ole edes kahvi valmis, se alkaa vasta pikkuhiljaa tuoksua. Olen leipomavalmiina jo ennen seitsemää – ja vielä lauantaina.

Koska on pimeää ja ilmassa kahvi ja kaneli kietoutuvat yhteen, tuntuu joululta. Mietin sytyttääkö kynttilän, mutta kädet, ne ovat syvällä taikinassa.

Valmis korillinen pullia tuntuu yllättävän painavalta ja houkuttelee haukkaamaan. Kokeilen sormella (pestyllä ja erittäin puhtaalla), kyllä, ne ovat lämpöisen pehmeitä.

Pullat lähtevät kohti Zürichin suomalaista perinteistä joulutoria. Samoin laatikollinen kirjojani.

Sirkku tulee dokumentoimaan meidät kirjapöydän takana. Kuva on autenttinen; kaulukset sojottavat eri suuntiin, hiukset pöyhöiset ja paita on ruttuinen, sillä aamun huiske ja hulina ottavat veronsa. Silmänpusseista ei ehkä kannata edes puhua.

Minä ja Helena Väisänen

Reppu ja reitti – patikkapolkujen Sveitsi pääsee Luomajoen Hannun kipukirjojen viereen. Ensin apua kipujen ymmärtämiseen ja hoitoon ja sitten patikoimaan. Tai miten päin vain. (Ehkä Hannulla olisi tähän jokin mielipide?) Ja kun on tauon paikka, pullakahvien seuraksi Väisäsen Helenan dekkari Kuoleman tuoksu (linkki on kyllä äänikirjaan, varsinainen laajemassa kuvassa alla).

Vuoden tapahtumapaussin jälkeen joulutorin kuhina on innostunutta. Pohjoisia tuotteita ja varsinkin niitä tuttuja makuja, sinappia, laatikoita, pullia ja pipareita on odotettu. Niin ja Sirkun perinteisen tiimin jouluateria; ilman sitä joulutorilta puuttuisi se lämmin sydän.

Otan metrin eron pullakoriin ja kirjoihin, istahahdan hetkeksi pöydän ääreen joululautasen kera. Pari suikulaista perunaa, laatikoita, kinkkua, rosollia. Raija asettelee persiljat kauniisti, jotta kuvistani tulee mahdollisimman esteettisiä. Nälkä ja aikainen herääminen sumentavat ajatuksen kulun ja sillä samalla hetkellä, kun lautanen osuu pöytään, tarraan haarukkaan ja upotan sen höyryävään perunaan. Tästä ei ole paluuta. Syön innokkaasti ja täyttymyksen tunteella puoli lautasta tyhjäksi. Energia löytää tien aivoihin ja kauhistun. Ne kuvat. Lautanen on työmaa, jonka kauneuden ymmärtää vain tyytyväinen vatsa.

En ehdi edes päästä pahoittelemaan tilannetta, kun parilla harppauksella olen takaisin täyttämässä pullapusseja ja kertomassa kirjoista. Puhun niin, että loppupäivän joudun säästelemään raakkuvaa ääntäni. Sosiaalisuusöverit, todellakin. En muista koska olisin nähnyt niin monet tutut kasvot ja jutellut näin pitkään yhtäjaksoisesti.

Myös suomalaista kirjallisuutta kääntävän kustantamo Antiumin Beat Hüppin levittää kirjansa pöydälle. Meiltä kysellään, tulemmeko ensi vuonnakin. Kyllä, jos vain on tuotantoa mitä myydä. (Niin ja jos joku jäi ilman Reppua ja reittiä, lähetä viestiä. Jos saan kasaan tarpeeksi tilauksia, pyydän paketillisen yhdellä kertaa, jotta postikulut saadaan pienemmiksi.)

Ja pandemiaa tai ei, Joulupukki on paikalla, eikä kohtaamishetken maagisuus jää jälkeen aiempien sukupolvien kokemuksesta. (Tytär aikanaan sanoi pukille toivovansa timanttisormusta ja kyyninen vastaus “Niinhän ne kaikki…” hämmensi hiukan, muttei kuitenkaan ollut täysin tyrmäävä. Ja joulupukki oli todellinen vielä muutaman vuoden.)

En resumen: Para nosótros en Suiza la navidad empieza de la feria tradicional de los finlandeses. Esta vez yo participé con mis rollos de canela y mi nuevo libro.

Kurzgesagt: Für uns in der Schweiz fängt die Weihnachten auf dem finnischen Weihnachtsmarkt. Dieses mal war ich dabei mit meinen Zimtschnäcken und mit meinem neuen Buch.

Sosiaalista tapahtumia – apua?

Sosiaalista tapahtumia – apua?

Viikonlopun jälkeen on ääni käheänä, tutkailen onko kyse kurkkukivusta, ei, äänihuulet vain ylirasittuneet. Olen aika poikki, vatsalihakset väsyneet ja jalkaterätkin oudon tuntuiset. Silti sisäinen energia kuplii; tästä se lähtee! Mikä? No – no, mikä vain!

Olisin varmaankin tavallisissa olosuhteissa käynyt lataamassa pattereita vuorilla, mutta kotipolulla juoksulenkillä nyrjähtänyt nilkka vingahtelee vielä tiukassa ylämäessä. Ja sitäpaitsi (keskittykää, tulossa on jotain mullistavaa ja suurta) en ehtinyt, koska oli sosiaalisia menoja. Kutsuja (syntymäpäivät). Konsertti (Kajaus-kvartetti Suomesta; musiikki on jälleen liikkessä!). Tapaamisia. Koska viimeksi olen kirjannut mitään tämäntyyppistä kalenteriini?

Yritän vakuuttaa itseni juhlakelpoisuudesta ja sitten mentiin.
Trying to convince myself that I´m a partyperson and off we go.

Juuri ennen sulkutilaa kävin kirjatapahtumassa, naureskelimme hieman huvittuneina erilleen aseteltuja tuoleja, hermostuneina, mutta luottavaisina. Ilta jäi mieleen, tärkeämpänä kuin osattiin odottaa. Viimeisenä aikoihin.

Vielä olen kuin arka hiiri, joka lymyilee kolonsa ovella viikset hermostuneesti väristen, sprinttaa sitten lähimmän auringonhatun alle, kapuaa sukkelaan ylös, nappaa siemenkodan ja hyppää jamesbondina maahan ja sujahtaa piiloon, turvaan.

On silti mieletöntä lähteä ovesta ulos juhlatamineissa. Tätä ei ole juuri treenattu ja ilmankos kaapissa on paljon venyneitä, väärää väriä ja kummallisia sukkahousuja. En muista enää omistanko muita kuin ulkoiluun soveltuvia takkeja. Melkein nappaan juoksurepun olkapäälle. Mekko sentään löytyy, joten se päälle ja pitkävartiset nahkasaappaat jalkaan, jotta joku suojaisi kinttuja.

Ihmisten ilmoilla tuntuu tungos, mietin hengityksiä, kuinka tila täyttyy hiilidioksidista viruksineen, oli ne sitten mitä tahansa. Joka tapauksessa muiden käyttämää ilmaa. Kiemurtelen, kun joku koskee. On liian lähellä. Yritän pidätellä yskähdystä ja keuhkoni louskuttavat tyhjää kuin vanha hanuri. Räpyttelen silmiä suuressa joukossa, josta lähtee kova pulina. Patoutunut keskusteluntarve purkautuu.

Herkkupöytä parhaimmillaan. A goodietable at its best.

Euforiaa on ilmassa, kaikki tuntuvat panostaneen tapahtumiin. Juhlantuntu, erityistilanne, odotus ja täyttymys, niitä olemme kaivanneet. Kompastelen vähän keskusteluissa, en muista kuinka ryhmässä toimitaan. Vajaassa tunnissa olen käyttänyt koko kapasiteettini. Olen aivan poikki.

Pari treeniä peräjälkeen ovat kuitenkin nostaneet sietokykyä. Uskon pääseväni normaalivauhtiin piakkoin. Ehkä kannattaisi aloittaa pienillä kahvilatapaamisilla yksittäisten ystävien kanssa ja vasta sitten siirtyä suurempiin ryhmiin.

Ihminenhän on lopulta sosiaalinen eläin, huomaan kirjoittavani, enkä ehkä ole sittenkään sitä mieltä. Itse taidan kuulua puoli-erakoiden lajityyppiin, niihin, jotka tarvitsevat tapaamisia, mutta tyytyvät satunnaisiin, hajanaisiin ja myös mikrotapaamisiin.

Näillä muutamilla tapahtumilla pärjään pari seuraavaa sulkutilaa. Ellen ole jäänyt jo sosiaaliseen koukkuun ja vaikutuksen haihduttua ala haikailla seuraavia.

Tämmöisestä unelmoin sulkutilassa. Ehkä esteettisin jälkkäripöytä ikinä.
This is what I was dreaming during the lockdown. Maybe the most aesthetic desserttable ever.

En resumen: El comienzo de los eventos sosiales me ha enseñado, que soy tal vez semihermitaño después de los lockdowns y la capacidad de conversar se ha disminuido bastante. Con un concierto y un cumpleaños sobrevivo un par de lockdowns más.

Kurzgesagt: Gesellschaftliche Events sind etwas, dass seit langem nicht gegeben hat. Eine Geburtstagsparty und ein Konzert – mit diesen Erlebnissen überlebe ich noch einige weitere Lockdowns.

Minä ja Costa Rica 30 vuotta sitten

Minä ja Costa Rica 30 vuotta sitten

Välillä tulee hetkiä, jolloin todella tajuan ajan kulumisen. Kuten sen, että tänä kesänä tulee 30 vuotta siitä, kun laskeuduin Costa Ricaan, San Josén lentokentälle. Se ei ollut ensimmäinen kerta Keski-Amerikassa, mutta olin liikkellä yksin, menossa opiskelemaan yliopistoon, johon olin pitänyt yhteyttä faksilla ja luonnollisesti täysin tietämätön tulevasta. Muun muassa siitä, että asuisin vuosikymmeniä myöhemmin Sveitsissä suomalaiscostaricalaisen perheeni kanssa.

Saavuin Santo Domingo de Herediaan vähän sen jälkeen, kun täydellinen auringonpimennys pimensi koko Costa Rican ja muutama kuukausi siitä, kun maa järisi historiallisella voimalla. Karibian puoleinen ranta kohosi paikoittain lähes kaksi metriä. Päiväkirjasta löydän tapahtumia, jotka päässäni ovat osittain yhdistyneet, jotkut olivat päässeet unohtumaan. Ja onneksi kaikista sivuista ei saa selvää. Patetia ja jonkinlainen kirjallinen uho on huomattavaa, säästän teidät niiltä osilta, mutta tässä muutamia kohtaamisia uuden ja tuntemattoman kanssa:

Heinäkuu: Täällä olen enkä muuta voi. Siitä huolimatta, että Costa Rican koneessa ja kentällä minua epäiltiin sinfoniaorkesterin solistiksi (viulun takia) ja passia ylistettiin kauniiksi, tunnen tulleeni petetyksi. Tämä maa on outo, ei ollenkaan sitä mitä oletin. Espanja kuulostaa oudolta ja maisemat vasta outoja ovatkin. Ei jyrkkiä mäkiä tahi rotkoja.

Sunnuntaina vuokraemäntä vei minut tyttärensä luo Escazún. Talo oli vauras. Autotallissa oli pankki, siksi koko aluetta ympäröi rautaportit ja vartia istui tuolissa tuijottaen kameraan.

Minä, 30 v. sitten. Aldolla on ollut tapana ikuistaa minut hehkeänä. Yöpaita nurinperin, hiukset kampaamatta.
Me, 30 years ago.

Elokuu: Laitoin juuri flanellisen “sukan” kahvikannuun. Mittasin kaksi lusikallista Costa Ricaa ja kunhan vesi kiehuu, kaadan suodattimeen kupillisen vettä . Karvakahvia a lá Costa Rica.

Kotihäähäkki katon rajassa on ilmeisen masentunut. Neljä jalkaa roikkuu alakuloisesti mustan listan alta, eikä se ole puoleen päivään laskeutunut lattiatasolle. Muutenkin sen ympyrät ovat olleet tylsänpuoleiset. Joko kotona tai pöydän alla, missä se seisoo hermostuneesti pingottuneena neljälle jalalleen vai kuusiko niitä on? Kahdeksan? Kävin yöllä vessassa ja laitoin valon keittiöön, jotten astuisi Häkin päälle. Nostin katseeni kohti listaa ja paikka oli tyhjä. Karmean hetken aja luulin, että se oli lähtenyt kokonaan pois luotani, jättänyt minut yksin keskelle Costa Ricaa, mutta aamulla rauhoituin, Häkki oli palannut takaisin yöllisiltä retkiltään.

Talonmies-puutarhuri Beto ja minä kotini edustalla. Hyvin virallinen poseeraus.
The garderer etc. Beto and me posing very officially in front of my house.

Syyskuu: Juuri kun olin nukahtamaisillani, sänky alkoi heilua, pääty kilkatti seinään. Tätä kesti ehkä muutaman sekunnin. Ensimmäinen maanjäristys, kun olen ollut hereillä. Jos tulee pitempi, yritän napata kassin, viltin, kengät ja rahat ja syöksyn ulos . Kaiken varalta kengät on aina sängyn vieressä, samoin kassi.

Vuokraemäntä kertoi, että kadulla oli viime yönä ammuskeltu. Poliisit ja roistot olivat tähtäilleet toisiaan. Limónissa, Atlantin puolella, on ollut kovia tulvia ja ihmisiä on jäänyt kodittomiksi, työttömiksi. He kulkevat San Joséta kohti ja ryöstelevät henkensä pitimiksi. Koko kulmakunta on kaivanut torlakot esiin. Vuokraemäntäkin oli ampunut, kertoi hän silmät innosta kiiluen.

Marraskuu: Olin aamulla putarhassa pitkästä aikaa. Ensin ohitse, ihan vierestä, vilisti orava, samaa lajiketta, jonka kissa nitisti, sitten näin opossumin kiipeilevän hanhien koppien luona ja sitruunapuun ympärillä surrasi kolbri.

Tulin kaupasta ja Beto (talonmies-puutarhuri) kertoi, että joku oli yrittänyt ryövätä talon, tullut pickupilla. Olin puutarhassa ottamassa aurinkoa, sitten tulin suihkuun. Ovi oli auki ja sillä aikaa tyypit olivat teppailleet pihalla, huomanneet, että joku oli sittenkin kotona ja ottaneet lojot. Beton kaveri oli huomannut tyypit ja soittanut poliisit.

Yliopistokaupunki Heredia. Tunnetaan myös kukkien kaupunkina.
University town of Heredia. Known also as the town of flowers.

Tyynenmeren rannalle pääsin amerikkalaisten naapureideni, Suen ja Jimin kanssa. Yhden hotellin ranta on nykyisin pieni kaupunki.

Joulukuu: 11 km ennen Playa Grandea tie muuttui päällystämättömäksi, kiviseksi, kuoppaiseksi, 6 km ennen rantaa kärrypoluksi keskellä rantavuoristoa. Muutama metri vedestä oli yksinäinen, kaunis Las tortugas-hotelli. Syöksyimme heti aaltoihin. Kilometrejä pitkä, tyhjä ranta. Pelikaaneja, perhosia.

Hotellissa oli himmeät valot verhojen takana, ruokasalissa vain kynttilöitä. Merikilpikonnat menettävät suuntavaistonsa, jos näkevät häikäiseviä valoja tullessaan laskemaan munassa. Ne saapuvat nousuveden aikaan, ryömivät koko 600kg ruumiinsa kanssa puhisten ylös särkälle, etsivät hiekan joka on 29, 5 asteista ja kaivavat noin puoli metriä syvän kuopan, pudottavat munat, täyttävät sen ja valuvat taas mereeen. Saattavat olla 2 m pitkiä! Kävelimme pilkkopimeässä rantaa pitkin ja näimme useiden kilpikonnien lähtevän takaisin mereen urakan jälkeen, kahden laskevan munansa.

Taustalla Playa Grande ja sen ainut hotelli siihen aikaan. Playa Grande and it´s only hotel by that time.

Vuokraemäntä oli omalaatuinen ja heitti minut lopulta pihalle, koska kuulemma rikoin esineitä ja varastin häneltä. Silti, sitä ennen hän oli osallisena tapahtumaan, joka lopulta muutti kaiken.

Helmikuu: Jopas jotakin, vuokraemännän sobrina (veljetytär), lääkäri, Ana Cristina, kutsui minut ulos tänä iltana ystäviensä kanssa. Ilahduin. Vuokraemännän mukaan Ana Cristina tykkää kauniiden ihmisten seurasta, rumien kanssa on vaikea olla. Voi olla kyllä vuokraemännän omia tulkintoja, mutta meni halut lähteä.

Ilta oli sittenkin ihan mukava. Ana Cristinan, Randallin ja jonkun (Randallin veli) kanssa. Hauskoja ihmisiä, vaikkeivat ihan mun tyylisiäni. Eivät mitenkään merkittävän mielenkiintoisia. Ajoimme Barban ohi vuorelle Refugioon illalliselle. Sieltä oli näköalat laaksoon. Laskeuduimme vuoreelta alas, piipahdimme Escazússa baarissa, toisessa ja lopulta päädyimme San Josén johonkin kolkkaan. Kahdelta olin aivan puhki, vaikka pojista toinen halusi vielä tanssimaan. Keksivät kauheasti suunnitelmia mitä voisimme tehdä yhdessä ja olin vähän jo hermona. En ajatellut, että vietän heidän kanssaan koko loppuaikani Costa Ricassa.

Randallin veli, Aldo on siis se, joka nyt istuu seinän toisella puolen etäkokouksessa, jonka kanssa join aamukahvit ja nauroin päiväkirjan vanhoille kuville, unohtuneille tapahtumille. Tyyppi osoitti sitkeyttä heti alkuvaiheessa. Kaksi viikkoa ensitapaamisesta hän soitti ja kysyi lähdenkö syömään – suomeksi. Mukana oli kirja “Kuinka oppia suomea kymmenessä päivässä.”

Minä, Liisa ja ystäväni, Liisa, joka tuli kyläilemään.
Me, Liisa and my friend, Liisa, who came to visit.

En resumen: Resulta, que tengo el aniversario de conocer Costa Rica. El país que en total cambió el rumbo de mi vida. El mae, campesino con bigote, según yo, sigue conmigo. Si lo hubiera sabido, hace 30 año.

Kurzgesagt: Es sieht aus, dass ich 30 Jahre Jubileum mit Costa Rica habe. Mit dem Land, das die Richtung meines Lebens veränderte. Der Typ, ein campesino mit Schnurrbart, ist immer noch bei mir. Wenn ich dass gewusst hätte, vor 30 Jahren.

Pääsäisen perässä vuorten keskellä

Pääsäisen perässä vuorten keskellä

Sveitsiläinen tietää miten mainostaa kotimaisuutta, ei mitään pientä, häveliästä merkkiä jossain sivussa, vaan lipun punavalkoinen peittää koko kannen. Laittelin eväsleipien väliin siis täkäläistä maustekurkkua, pirtsakan etikkaista, juustoa – Gruyère, kuinkas muuten – ja quorn-leikkelettä. Huiskin kassiin vähän mitä sattuu, sillä olihan meillä porkkanakakkua, jonka olin tehtaillut edellispäivänä. Laskin sen varaan. Että jos ei jaksa leivillä, niin ainakin jälkkärillä.

Päätin että nyt riitti talvi, vaihdan sesongin kevääseen. Vuorillahan vielä hiihdetään ja lasketellaan, mutta silti. Halusin katsomaan kevätkukkia ja kirmailemaan laitumelle.

Evästä kasaan.
Some snack coming up.
Seuraavana Sarnen.
Next, Sarnen.
Mukava talo. Vaikkakin moottoritien vieressä.
Nice house, eventhough too near the motorway.

Sarnen ei ole mikään varsinaisesti vuoristoa, siis ollenkaan, mutta huippujen katveessa, matkalla solatietä kohti. Se riitti näin alkuvaiheessa. Ruoho vihersi, vuorilla loisti valkoinen, aurinkoa. Siinä ne tärkeimmät.

Yllätyksenä tuli se, että satuimme selvästikin pääsiäisfanien keskittymään. Kaupungin keskellä oli viitta parkkipaikalle munien etsijöille. Täällä olisi siis joku isompi häppeninki pääsiäissunnuntaina.

Ilmestys kalliossa.
Madonna´s manifestation.
Moni on löytänyt täältä apua.
Many have gotten help from Maria.

Vinttasimme asemalta autotien yli maalaisemmille seuduille, jokivarren sivusta kohti Lourdesin luolalle, siis paikkaan, jossa Neitsyt Maria on ilmestynyt. Ylös vievät uudet portaat, jotka on rakennettu varmaankin aiemman kivivyöryn jälkeen, mutta myös hiekkatie, jota pitkin kulkee myös ristikulkue.

Madonnan muotoinen kuvio on kalliossa tunnistettavissa, mikä tuo paikalle pyhiinvaeltajia. Kärsimysten tiestä kertova polku jatkuu -yllätys yllätys- tiukasti nousevana. Matkalle on ripoteltu kertomuksen osasia, on ristejä, veistoksia, tekstejä.

Ei tämä silti mikään via dolorosa ole, ainakaan keväästä huumaantuneelle retkeläiselle. Rotkon vierellä kulkevan polun sivussa kukkii ainakin miljoona sinivuokkoa, alaspäin mennessä rinteitä peittävät valkovuokkomättäät.

Joo, joo, vuoria, mutta siis tää vihreä ruoho!
Yeah, mountains, I know, but look at the green grass!

Matkalle osuu tai siis sen sivussa on Grosse Melchaa -joen ja samaa nimeä kantavan kanjonin ylle rakennettu puusilta. Sen väitetään olevan Euroopan korkeimmalla oleva katettu silta. Kuilu näyttää kiviseltä ja uhkaavan mustalta; pohjalle on sata metriä sillalta.

Me kaarramme kuitenkin toiseen suuntaan, kohti Pax Montanan, vuorten rauhan, hotellia. Sen terassi suuntaa laaksoon, jonka toisella puolen kimmeltää lumihuippu. Ei huono. Kiinni, tietenkin, kuten kaikki ravintolat, kahvilat ja muut. Flüelin kylään vie hotellilta pergolan, viiniköynnösten, kattama tie, jonka on tietenkin vielä vain pelkkä ranko, mutta kesällä varmaankin ihanan varjostava.

Alppitilallakin panostetaan sesonkikoristeluun.
Even in an alpine farm they invest to seasonal decoration.

Flüelissä kuhisi, mikä aiheutti pientä koronan luomaa vastareaktiota, teki mieli paeta hetimiten pöpelikköön. Kioskissa myytiin jätskiä, kahvia, rukousnauhoja ja kynttilöitä. Aldon mukaan tämä on katolisten Disneyland. Reitille osuu yllättävä määrä kirkkoja ja kappeleita ja tämä oli kai kaiken keskus. Kiipesimme kirkkokukkulalle katsomaan maisemia. Siinä vaiheessa ei vielä tajuttu, mutta olimme saapuneet kansallispyhimyksen, Veli Klausin kotikylään.

1400-luvulla kirkon lähellä olevassa talossa syntynyt Niklaus von Flüe oli jo matkalla muualle, kun hänelle tuli ilmestys ja hän päätti sittenkin jäädä näille seuduille, sillä olihan se merkki ylempää. Ja paikka vetää yhä, samasta syystä, yli 600 vuotta myöhemmin.

Jossain puskien alla on lisää kanjonia ja joki.
Somewhere in the bushes there´s more canyon and a river.

Me, tästä kaikesta tietämättöminä, kävelimme lehmien tallaamaan rinteeseen. Aldon repusta löytyi luonnollisesti tyhjä uuden vuoden rakettipussi, joka halkaistiin kahtia ja sai toimia istuinalustana. Kuulemma hienostelin, kun en halunnut istua maahan. Siitä viis veisasin, laitoin vielä puseron ahterin alle, sillä vaikka aurinko poltti käsivarsia, rinne oli ollut yön varjossa ja oli kostean vilakka.

Mäkievästys oli vähän unohtunut. Sämpylät lähtivät rullaamaan kohti laaksoa, avautuivat ja tietenkin appeet levisivät pitkin ketoa ja voipuoli heitti voltin lantaiseen maastoon. Termarin kanssa olin varovaisempi, mutta kyssäkaali yritti karkuun sekin. Porkkanakakku ei selvinnyt reppumatkailusta yhtä hyvin kuin talven laskiaispullat. Kaavittiin kuorrutus eväslodjun reunoilta lusikoilla kaakkusen päälle. Hyvää se silti oli.

Pikkuisen matkaa maalaistietä.
Shortly countryside road.
Tämmöinen vuoristohotelli. Mountain hotel.

Flüelin kylä ja kirkko näköpiirissä. The village and church of Flüeli in the sight.
Kylän modernimpaa osaa. The modern part of Flüeli.

Ei aikaa alkaa rakentaa kuvituksellisia asetelmia, hirvee nälkä. No time for nice arrangements, very hungry!

Alaspäin mennessä lähes harhauduimme väärille teille. Palasimme kiltisti ylämäkeä kivuten takaisin vuoristopolulle. Siitä kiitoksena meitä odotti risteyksessä niityn toisella puolen yhdistetty puinen penkki ja sen toisessa päässä lähde. Täällä on pyhiinvaeltajamyönteisyyttä, selvästikin. Pienen katoksen alla oli jopa kupit janoisille, sekä rohkaisevia sanoja pienen Veli Klausin patsaan kera.

Harhatie.
The wrong path.
Takaisin oikealla tiellä.
Back on the right road.

Sachselsin kaupungin kirkon edustalla jaettiin ikivihreitä oksasia matkalaukusta. Sen verran aurinko oli ottanut kai päähän, että vasta hetkisen kulutta raksutti. Oli palmusunnuntai.

Takaisin Sarneniin vei kävelytie järven sivua. Kylän läpi oli tuupattu valtaisa putki, jonka ympärillä oli rautapalkeilla tuettu kaivanto, kävelytie vei sen ympäri. Rakenteilla oli systeemi tulvavesien säätelyksi.

Sarnen järven oikeassa päässä.
Sarnen in the right end of the lake.
Valkovuokkomätäs.
Loads of spring flowers.
Erilaisia pääsiäismunia.
Different kind of eastereggs.

Sarnenin keskusaukion kirkon edustalta bongattiin vielä jättimäinen pääsiäismuna, toinen lähtiessä liikenneympyrästä. Reissun pajunkissat olivat ylikukkineita, mutta kyllä tämä palmusunnuntaiksi riitti. Ajellessa supatin vielä “Virvon varvon viisahasti, taputtelen taitavasti, lykkyä talolle tälle! Isännälle ihravatsa, emännälle perä leviä, tyttärelle punaiset posket ja pojalle puuhevonen!” Mietin myös, että runo kaipaisi vähän päivitystä 2000-luvulle. Punaiset posket kyllä tuli saatua; kevätaurinkoa.

Sarnenin rantabulevardia.
The boulvard in Sarnen.
Hyvää pääsiäistä, toivotetaan täälläkin.
Happy Easter, they wish here too.
Lieneekö tuo suklaasta?
Is that full of chocolate?

En resumen: Una vuelta entre los montes, buscando rastros de la semana santa y pascua. Resultado: vimos el lugar donde apareció la Virgen Maria, el lugar donde nació el santo nacional suizo Hermano Klaus y un montón de decoraciones de pascua.

Jos pikkuisen suklaata jouluksi

Jos pikkuisen suklaata jouluksi

Mummon tekemät marmeladit, sokeriset, vähän muotopuolet ja tädin tehtailemat marsipaanit olivat lapsuuden jouluherkkujen listan kärjessä. Niitä ei syöty monta, mutta ne olivat joulun mausteita, ne tekivät juhlasta oikean tuntuisen.

Kirja-suklaa -kombinaatio oli askel eteenpäin nautintojen tiellä. Se oli varmaankin sitä vaihetta, kun olin alkanut imuroida kirjaston hyllyjen sisältöä aina vain kiihtyvällä tahdilla. Rento asento tuolissa, oma laatikko konvehteja ja mukaansa vievä paksu kirja (koko oli tärkeä tekijä, ettei lopu liian nopeasti) – ja olin siirtynyt toiseen todellisuuteen.

Viime vuosina olen alkanut jemmata kaappiin astioiden taakse ja väliin sieltä täältä hankkimiani herkkuja ja olen aina yhtä yllättynyt siitä älyttömästä määrästä, joksi kätköni osoittautuu. “Älä osta liikaa!” olin kirjannut tälle vuodelle joulutarpeet -listaani. “Vähempikin riittää”. Pandemiakin on rajoittanut; tyydyn lähikauppojen tarjontaan.

Pieni paniikki oli iskeä, kun huomasin, ettei ruokakaupassa viikkoa ennen joulua enää ollutkaan konvehteja läjäpäin. Vain muutama hassu laatikko. Sesonki tuppaa loppumaan ennen juhlapäiviä. Joulu pannaan pakettiin uuden vuoden tieltä. Heräävässä hädässä tarrasin tuntemattomaan Wieboldin laatikkoon, tryffelitähtiin. Sen perinteinen kansi tähtineen ja kuusenoksineen vetosi. “Taianomainen joulu” kuulosti myös hyvältä, olen sen kannalla. Mutta tryffelit, vaikkakin perinteisellä reseptillä tehtyjä ja perhefirma, ovat saksalaisia, mikä on Sveitsissä synti, varsinkin, kun Lindtin tehdas katselee meitä toiselta puolen järveä. Wiebold tuntui kuitenkin kotoisammalta. Minkäs teet.

Konvehtien lisäksi haluan aina vähän marsipaania. Ja niissäkin luotan taattuun saksalaiseen ja tietenkin lübeckiläiseen laatuun. Vähän, mutta herkkua. Rapsahtava, ohut suklaakuori ja pehmeää marsipaania, ihan sitä perusjuttua, ilman kommervenkkejä.

Maanläheisyys on tänä jouluna muutenkin se juttu. Jos koko joulu on rajoituksineen XS-kokoa, niin kouhaamisen ja vouhaamisen vähentäminen on tuonut lähemmäs perinteitä. Siksi tarrasin pussiin joulukuusen suklaita. Varsinkin vihreät kävyt ovat niin antiikkista muistoissani, että haluan niitä kuuseemme.

Koska Wieboldista ei ole aiempia kokemuksia, viime hädässä vedin varman päälle ja ostin vielä lempitryffeleitäni toisesta kylän ruokakaupasta. Tartufi nocciolati on puhdas, samettisen pehmeä elämys.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi linja pettää. Että jos sittenkin varalta. Ettei lopu kesken. Että on tarpeeksi. Ettei tunnu kitsastelulta. Kävin kaupungissa muissa asioissa ja kiireessäkin löytyi hetki käydä suklaaliikkeessä. Tietenkin Läderachilla, jonka herkut ovat ylivoimiaisia (nyt hyllyillä oli kyllä myös jotain kummallisia popcorn-suklaa-juttuja. Läderachille sanoisin, että popcornit kuuluu elokuvateatteriin, ei suklaakauppaan!). Kauniit sesonkiherkut olivat jo lähes loppu, mutta tartuin muutamaan erivärisiin metallipapereihin käärittyihin tähtisuklaisiin, joiden sisällöstä en tiedä, mutta uskon niihin. Ne tulevat koristeeksi jouluaperolle, jonka teemme alapihalla ulkotakan ääressä.

Ja sutjakkaasti sujahti käsi vielä Florentiner-pussukalle. Krokanttisuklaat ovat huonohampaisen kauhu, mutta näissä on vain pientä sitkeyttä, juuri sopivan paksu suklaapohja, eikä sokeroitu hedelmä torpedoi suklaaelämystä. I-i-ha-naa! Ei ehkä mikään joulusuklaa, mutta tekee omasta herkkupöydästäni täydellisen.

Sillä erityisesti tänä vuonna panostan joulun tunnelmaan. Varmistan, että tunnen sen. Tarvitsemme vyllinkiä pitämään tautisen maailman loitolla, edes hetken. Ja perinteet, ne kertovat siitä, että ennenkin on voitettu vaikeita aikoja. Ketju ei ole katkennut, eikä katkea nytkään.

En resumen: Esta Navidad es de modo XS, pero no del atmósfera. Y para asegurar, que de veras me sienta la Navidad, necesito reservas de chocolate, especialmente de trufas y mazapan. En el momento que empiezo a pensar en la pandemia: chocolate a la boca. Y se vuelve la Navidad.

Kurzgesagt: Dieses Weihnachten ist der Grösse XS. Deswegen muss ich das Weihnachtsgefühl mit genügenden Schoggireserven absichern, speziell mit Trüffeln und Marzipan. Immer wenn ich plötzlich wieder an Pandemie denke: Schoggi in den Mund. Und Weihnachten ist zurück.

Juhannus? Juhannus… Juhannus!

Juhannus? Juhannus… Juhannus!

Suomen rajojen ulkopuolella juhannus on joko olematon, laimea tai päättäväisesti muistojen mukaan rakennettu. Juhliako, kun kukaan muu ei tajua juhlan syvintä olemusta? Ja jos juhlisi niin miksi? Miten on tunnelman laita?

Onko liikaa juhannusfiilistä, kun suomalaissiirtolaiset virittelevät kokkoja ja heittävät löylyä hanurimusiikin tahdissa laulaen kaihoisasti “Kallioille kukkuloille…” keskellä tropiikkia tai lumihuippuisten vuorten katveessa?

Kännykän käsittely öljyisillä käsillä tuottaa eteerisiä kuvia. Luulisin. / Don´t handle oil and phone at the same time, if you don´t like ethereal pictures.

Väittävät, että Sveitsissä ei ole juhannusta. Ehkä ei, mutta naapuri katsoo tarkasti almanakastaan päivämäärän ja istuu vuodesta toiseen parvekkeella todistamassa pisimmän päivän katoamista Uetlibergin taa. Juhannusrituaali sekin.

Koska juhannusta ei sveitsiläisyhteiskunnassa noteerata, oli aattona arki. Päivällä juoksemista, järkkäämistä, töiden hoitelua. Silitin – koska täkäläiseen tapaan oli meidän viikon ainut pyykkipäivä – ja juoksin pesutuvasta viiden minuutin välein kääntämään pannulla muhivia paprikoita.

Valkosipulisämpylöitä ja omia retiisejä./ Garlic buns and radish from garden.
Illallista tulilla. /Dinner coming.
Tämän täytyy olla salvian sukulainen. /This must be from the family of sage.

En saanut poltettua mitään, ruokaa tai silitettäviä ja Brita-kakku mansikoineen valmistui ajoillaan, sillä aikaa kun grilliryhmä viritti alapihan tulisijaan liekkejä.

Oli valittava auringonlaskun ja mukavuuden välillä. Suomalaisen juhannussään tapaan ensin ripotteli vettä, tuuli puhalteli, asteita oli 18 sekä vedessä että ilmassa ja aurinko käväisi näkyvillä vain hetkittäin. Omalla terassilla olisi kaasugrilli ja auringonlasku suoraan edessä tai siis sivulla. Alapihalla kasvien katveessa taas tuuletonta ja nuotion lämpöä. Jälkimmäinen voitti.

Kyllä tällä pahat henget karkottuvat. /Fire to shoo the bad spirits.

Vatsat täyttyivät, istuimme ulkona takit päällä, hiuksissa savun tuoksua, kimmeltävä järvi lähietäisyydellä. Lähes kaikki suomalaiskesän kriteerit täyttyivät. Saunaa ei kyllä ollut, eikä kukaan halunnut vilakassa säässä uimaan. Hyttyiä ei näkynyt.

Eläimistön kanssa oli muutoin pientä skismaa. Meillä päivittäin vieraileva kissa, Mandarinoksi nimetty, olisi halunnut makkaraa ja kun lupaa ei kuulunut se avasi kitansa ammolleen ja iski koko purukalustonsa Aldon käsivarteen. Katti karkotettiin lähituolille, jonne se torkahti. Juhannusrauha palautui.

Aurinko laski, kuten asiaan kuuluu. Ensin pilvien taa, sitten vuoren. Otin lisää mansikkaista kakkua ja siirryin lähemmäs tulta. Ihan pätevä kesäilta, juhannuksella tai ilman.

Auringonlasku. Joka ilta uusi show. /Sunset. New show every night.

En resumen: Después del día más largo del año, estámos yendo hacia el invierno. Antes del frío disfrutemos del verano.

Kurzgesagt: Nach dem längsten Tag des Jahres, führt es richtung Winter. Aber zuerst sollten wir den Sommer geniessen.

Neljäs on jo avattu

Blogi on joulutauolla. Palaan, kunhan saan aikaan kunnioittavan loven jouluherkkutarjottimelle, olen vetänyt lonkkaa kyllästymiseen asti ja polttanut kynttilöitä riittävästi. Toivottavasti tekin.

En resumen: Blog está en una pausa de navidad. Regreso, cuando haya comido suficientemente delicias de navidad, haya estado hechada en el sofá tanto que ya no puedo y cuando ya no me dan ganas de estár viendo el arbol de navidad.

Kurzgesagt: Blog macht eine Weihnachtspause. Ich werde zurückkehren, wenn ich genug Weihnachtsdelikatessen gegessen habe, keine lust mehr auf dem Sofa zu liegen habe und nicht mehr den Weihnachtsbaum starren möchte.

%d bloggers like this: