Vihreässä rinteessä kohti lunta ja vuotta 2023

Vihreässä rinteessä kohti lunta ja vuotta 2023

Vuosi mennä sujahti ja eipä voi muuta kuin sanoa, että tuntuu hyvältä aloittaa uusi. Pientä inventaariota tein ja tajusin, että olin noussut vertikaalimetrejä jalan ja pyörällä maratoonin verran. Toisaalta ei ihme, kun jo pelkästään kotoa lähtiessä on edessä aina mäki jompaan kumpaan suuntaan.

Uudenvuoden aattona on ollut tapana käydä ennen kuplivan poksahdusta jossain pikaisella retkellä, laittaa jalat lumeen kokeilla talvea. Viime vuoden Arvenbüelin talvipatikkareitti Walenseellä on kiinni, joten se siitä ja monesta muusta lähipaikasta. Lumi on tänä vuonna luksusta.

Flumserbergistä löytyi kuitenkin sopiva pätkä; ei liian kaukana, eikä liian pitkä, jotta ehdin tänä vuonna vielä kotiin. Mukana oli uudenuutukaiset alustat, joille istahtaa vaikka märälle sammalelle, jos niikseen tulisi, sillä tällä kertaa en kävelisi nälissäni yhtään metriä. Siitä oli pyörälenkiltä ja muilta riittävästi viime ajoilta kokemusta. En toimi, jos ei ole energiaa ja jälkeenpäin olen sekä hapoilla, että täysin letku.

Siinä missä laskettelijoille on ruutattu rinteeseen uutta lunta, oli kävelyreitillä täysi kevät, jäätä ja vettä. Ylöspäin täytyi todella tarkkaan katsoa minne laittoi jalan, jotta vetoa olisi riittänyt. Vieressä oli monin paikoin metsää ja sammalikkoa, minkä kautta kiertää ja metrien karttuessa alkoi polku olla sohjoisen jälkeen pitävän luminen.

Tuntui hurjalta kävellä vihertävien niittyjen keskellä; yllä jyräsi hissejä, ihmisiä suksineen ja talvivarusteineen, me keväässä.

Seebenalpin hotelli-majatalon luon pari pientä järveä kimmelsivät pilvisumun takaa yrittävässä heikossa auringossa. Jälkimmäinen, Heusee, on 1620 metrissä ja täälläkin vesi lainehti tuulessa jään päällä. Silti tällä korkeudella oli jo sentään valkoista, vaikka monissa lähteissä väitetään, ettei Sveitsissä ole lunta kuin 2000 metrissä. Sohjoistahan tämä oli, mutta lunta.

Eväät pisteltiin penkillä järven sivustalla, kahville mentiin järvikierroksen jälkeen ravintolan terassille. Kevätvarusteissa ja vain lievässä auringossa oli niin lämmintä, etten koko reissulla tarvinnut hanskoja.Ylös noustiin treenipaidoissa hikoillen; omassani oli kyllä pitkät hihat.

Paluumatkalla ohitettiin laskettelurinteen ja patikkapolun risteyksessä pari laumaa hiihtokoululaisia. He jatkoivat eteenpäin valkoista raitaa vihreän keskellä. Kotiin ajellessa mittari näytti +14.

2022
Tässä lumet.
This is all the snow at this point.
Walensee ja taustalla pikkuruisena Zürichinjärvi sekä vieläkin pitemmällä Saksaa.
Lake Walen and after that in the background Lake Zurich and maybe even Germany.
Polttopuut järjestyksessä.
The firewood well organized.
Tämä tuntuu oikealta ja melkein talvelta.
This feels right and almost like winter.
Laskettelijoita paussilla terassilla. Some people got here with skies.
Heusee 1620 m.
Lake Heu 1620 m over seelevel.
Jää sulaa.
The ice is melting.
Vuoristohotelli Grossseen luona.
The mountainhotel by lake Gross.
Me.
That´s us.
Hiihtokoululaiset.
The ski school kids.
Talvella on selvät rajat.
The winter has it´s clear limits.
Ja taas ollaan keväässä. And we are again in Spring.

En resumen: Esta es la situación triste en más on menos 1600 metros en los Alpes Suizos. Muy poca nieve y en el 31.12 hacia un calor primaveral. Esperémos que vuelva el invierno. En todo caso, lo pasamos muy bien en nuestro paseito tradicional del año nuevo, esta vez en Flumserberg.

Kurzgesagt: Traurig ist die Situation in den Bergen, eher wie im April. Trotzdem haben wir unsere traditionelle Wanderung vom neu Jahr im Flumserberg genossen.

Zürichin adventtitunnelmia

Zürichin adventtitunnelmia

Lumi teki tehtävänsä, jouluinen olo tuli vahvempana kuin vuosiin ja yhdellä kertaa. Kirsikkapuu oli päättänyt samaan syssyyn, että nyt on aika kukkia. Vaaleanpunaiset pitsimekot saivat jääkuorrutuksen, mikä saattaa pitää ne hengissä, olen kuullut sanottavan. Silti joulukuun kukka tuskin on helmikuun kirsikka.

Kolmas adventti tarkoitti, että jos haluaa mennä joulutoreille, alkaisi olla hetki. Jo junassa kaupunkiin selvisi, että ajatus oli levinnyt zürichiläisten mielessä kuin kulovalkea. Tungos alkoi jo sieltä.

Oli myös Silvesterlauf, talvinen juoksukilpailu keskustassa. Liikennevaloissa seisoi höyryäviä poroja ja joulupukkeja, jo osuutensa kirmanneita ja palauttavaa glögiä etsiviä porukoita. Limittäin ja lomittain haahuili joulutunnelman etsijöitä, päiväretkellä alppiauringossa käyneitä ruskeaposkisia lumilautailijoita ja laskettelijoita välineineen, joukossa luovien, monoja roikottaen, laudalla tönien.

Väkijoukko on yhä se mikä tuntuu eksoottiselta ja pikkuisen painostavalta. Silti lämmiteltiin hetki markkinoiden keskellä kuuma fish&chips lautanen käsissä, haisteltiin mausteisia tuoksuja. En muistanutkaan kuinka kylmä voi tulla, kun lumi kimmeltää. Kotona suussa maistui joulu, kanelinen ja neilikkainen, sanoisin. Joulutunnelma kai tiivistyi makumuistoon ja vaikutti ihan aidolta.

Toisena päivänä, arkena ja Zürichin asemalla oltiin oikeasti vain läpikulkumatkalla, mutta jos hetkeksi poikkeasi katoksen alle markkinahumuun. Sen verran, että tulisi nähtyä kristallein koristeltu kuusi. Joka siis ei ollutkaan kristallein koristeltu. Konsepti oli muutettu tuosta noin ajanmukaiseksi, lehvillä loistivat jouluvalot, jotka saivat energiaa alla olevista pyöristä. Jos haluat, että valot palaa, täytyy istahtaa polkemaan. Vieressä olevasta mittarista voi tarkkailla wattimäärää.

Lunta roipotti kosteasti ja kylmä tunkeutui joka sopukkaan takin alle. Emmentalilaisten kuuma omenamehu vei hytinän. Olisi ollut keltaista hernekeittoakin, ehkä markkinoiden laadukkain ja halvin annos. Kokeiluun meni silti toisen ääripään korealainen corn dog, maissinakki. Korealaisen draaman seuraamisella on seurauksensa; siitä kärsii sekä kroppa että lompakko. Nakkia ei tässä edes ollut, vaan friteeratun pötkylän sisältä löytyi venyvää juustoa, päällä chilikastiketta ja liru majoneesia koristeeksi. Annoksessa, tuskin oli mitään terveydelle hyvää, lähinnä rasvaa ja rasvaa, silti se hymyilytti.

Jäätyneitä kirsikankukkia.
Frozen cherryflowers.
Maalaisin tämän jos osaisin.
I´d like to paint this. Just missing some talent.
Ihan parhaat maisemat.
The best view!
Populaa niin, ettei eteenpäin pääse.
You just gotta go with the flow…
Joulukylän humua Bellevuellä. Christmasvillage in Bellevue.
Fish and chips lämmittää käsiä.
Fish and chips to warm up the cold hands.
Kelluva teatteri ilmestyy rantaan näinä aikoina.
The floating theater appears by the shore in December.
Kuusi loistaa pyörävoimalla.
The tree shines with bike energy.
Enkeli ei näytä olevan samaa mieltä snäkin valinnasta.
I think the angel doesn´t agree the choise.
Sivukadun jouluvalot on symppikset.
These christmaslights are kind of cute.
Poseerauskohta selvästikin.
The place to pose, it seems.
Lunta vihmoo.
It´s snowing.

En resumen: Nos vino nieve justo para el 3. adviento. Decoró todo como ázucar y lo que todavía faltaba del átmosfera de la navidad lo encontramos de las ferias de navidad.

Kurzgesagt: Es hat für 3. Advent geschneit. Der Schnee hat alles wie Zucker dekoriert und was noch fehlte von der Stimmung haben wir von den Weihnachtsmärkten gefunden.

Suomi-kimara karvamadolla

Suomi-kimara karvamadolla

Tultiin siis Suomesta kuin rantalomalta, paahtuneina ja vähän pöllähtäneinä. Kotona pöydällä odotti naapurin mummolta kukat ja leipä aamupalaa varten. Matkalaukut saivat jäädä eteiseen; kylässä oli juhlat vielä muutaman tunnin ajan. Kukkulalla viiniviljelysten vieressä puhallinyhtye puhalteli viimeisiä säveliään. Valkosipulileivän jälkeen suunnattiin suoraan raclette-pisteeseen. Herrojen jumppayhdistyksen väki oli selvästi uupunutta. He olivat viistäneet valtavista juustopaloista sulanutta päälliskerrosta jo kolmatta päivää ja iltaa lautasille ja alun innostus parin vuoden juhlapaussin jälkeen hiipunut.

Kotkassa tahmasin kai kädet posso- ja lihapiirakkarasvaan, sillä reissukuvat on suurelta osin sameita. Puhelin kehotti jossain vaiheessa putsaamaan linssin ja kas, laatu parani välittömästi.

Kotkan vanhaa satamaa.
The old port of Kotka.
Kotiseutua.
My home.
Saaressa.
On the island.
Kotkan kallioita.
The rocks in Kotka.
Karhut ja Järviset valmiina toimintaan.
Finnish skis readdy for action.

Ystävien ja perheen lisäksi tapasimme kaksi karvamatoa, kiireisen ja tielle pysähtyneen. Sienimetsässä oli kuivaa, yksi kohtalainen ja toinen pienenpieni kantarelli riittivät paistettuna peittämään yhden paahtoleivän, jonka jaoimme tasapuolisesti viidelle.

Hengittelin meri-ilmaa talteen, ooh sitä levän ja suolaisen veden tuoksahdusta. Ja saaressa puusaunan lempeä lämpö; sen talletin iholle.

Joskus aiemmin etsin Aldon kanssa Kotkansaarelta kylttiä, joka kertoo Euroopan loppuvan siihen. Nyt sitkeydellä jatkettiin siitä minne aiemmin jäätiin. Eteen oli kasvanut pari pihlajaa. Kotkastahan näkyy meren yli rajan toiselle puolen; kyltti on konkreettisempi kuin koskaan.

Kun laittelin kuvia Kotkan pääkirjaston läppärille, ajattelin, että yleisöä se perhekin on. Patikkakirja Sveitsistä ei ehkä sittenkään ole se kuuma juttu pikkukaupungissa, varsinkaan helteessä. Kun sali täyttyi ja noudettiin vielä parit lisätuolit, olin enemmän kuin kiitollinen. Sain lämpimän vastaanoton ja tunsin todellakin olevani kotona. Ajatelkaa, yleisössä oli myös ensimmäisen ja toisen luokan opettajani!

Kuiva ja syöty sieni irrallaan maassa.
A dry and eaten mushroom.
Juttuja verkossa.
Stuff in a spiderwebb.
Karvamato.
A hairy catepillar.
Mun maisemia.
My childhood view.
Tässä päättyy Eurooppa.
Here ends Europe.
Kotkan kirjastossa Reppu ja reitti – luento, tässä vasta alkamassa.
Me in the main library of Kotka before the reading of my book.

Helsingissä tarkastin – tietenkin – kirjakauppojen tarjonnan ja siellä se odotti viininpunaisine selkämyksineen. Reppu ja reitti. Eikä edes vielä ALE-laarissa.

Hotellieläminen tarkoitti sitä, että pääkaupungissa testattiin jokunen ravintola. Ymmärrän, että tautitilanne vaikuttaa yhä. Useammassa paikassa hinnat olivat nousseet ja ruoka lähinnä onnetonta tai ällöttävää. Onneksi pari erittäin hyvää ateriaa tasapainotti kokemusta. Halvin oli myös paras; korealaisen Mannan lounas sai koko perheen tyytyväiseksi.

Tuomiokirkon rappusten puolivälissä syntisellä “Olut- ja viiniterassilla” juotu jääkahvi palautti voimat ja viilensi olon. Vieressä nainen harmaassa asussaan papinkauluksen kera rupatteli niitä näitä. Ei pappikaan ollut olusilla, vaan kahvitauolla.

Helsinkiä tämäkin. This is also Helsinki.
Tsekkaamassa antiikkia. Checking some antiques.

Salmiakkijätskiä. Vai oliko lakritsa?
Some liquorice ice cream, maybe salty.
Maagista kamaa.
Magic stuff.
Tuo on minun. That´s my book.
Helsinki-lounas. Lunch in Helsinki.
Illallinen Helsingissä.
Dinner in Helsinki.
Ja toinen lounas, hyvä sellainen, Mannassa.
And another lunch in Helsinki, a good one in Manna.
Sähkökaappi.
An electric center.
Helsingin iltaa.
Helsinki by night.
Lautalla.
On a ferry.
Suomenlinna.
Fortress of Suomenlinna.
Naapurilta kukat ja leipä.
Flowers and a bread from our neighbour.
Suoraan kiinni sveitsiläisiin juttuihin, raclettea kyläjuhlissa.
Directly to Swiss things: raclette in our village celebration.
Auringonlasku viininviljelysten luona.
Sunset by the vineyards.

Oltiin missä tahansa, kun eteen osui uimapaikka, se oli hyödynnettävä. Hietsun meduusat missattiin parilla päivällä. Kotkassa mahaa hivelivät vain levän rihmat.

Kotona hypättiin takaisin arkeen. Naapurin kissa juoksee jatkuvasti perässä, jos suljemme oven, se tulee ikkunasta, jos ikkuna menee kiinni, se tulee oven taa. Kissa ei ota uskoakseen, että todellakin olemme täällä ja varmistaa ettei ainakaan kaikki poistu yhtäaikaa näkyvistä. Meitä on selvästi kaivattu.

En resumen: Nos fuimos y nos regresamos. Además de ver amigos y familia, lo más importante de viajar es que da perspectiva.

Kurzgesagt: Reisen verändert die Perspektive. Keine Überraschung, aber wahr.

Juhla nimeltä vappu, kuka muistaa vielä?

Juhla nimeltä vappu, kuka muistaa vielä?

Kevään juhlasuorassa pitää hoppua, nyt kai pitäisi suunnitella sunnuntaita. Äitienpäiväsimaa lienee luvassa, kenties mämmikakulla ja pääsiäispupusuklaalla koristeltuna.

Epävakaus Euroopan lähikulmilla rauhoitti Zürichin keskustan vappurähinät, tällä kertaa ei tuhottu paikkoja, vaan pysyttiin mielenosoituksen pääpointissa, mielipiteiden osoittamisessa.

Samaan aikaan toisaalla eli meillä kotona katseltiin ikkunasta sadetta ja syötiin venäläistä silliä sekä vegehodareita. Vappusalaatin koristeeksi pääsi kasvimaan ensimmäinen vähän hernettä suurempi retiisi, sen jaoimme tasapuolisesti kolmeen osaan. Satoa toukokuun ensimmäisenä!

Munkit pääsivät paistattelemaan iltapäivän auringossa ja costaricalainen rakensi kahvihetkeen installaation. Hän parantaa suomalaiset perinnejälkiruuat banaanilla.

Vappukukaksi avautui pihalle kielo. Harvoin olen yhtä iloinen mistään puutarhatapahtumasta, paitsi että äskettäinen huomio pihan nurkalla talvihorroksesta räpistelevästä siili vei voiton. Puiden alle kasattuihin lehtikekoihin ei koskaan saapunut asukasta; tämä löysi ihanteellisen kohdan siitä vierestä, tontin kulmasta murattien alta. Iso ja muheva siili oli ilmeisen tyytyväisenä ja meidän huomaamatta talvehtinut pihapiirissä ja otti lojot näin kevään tullen.

Nyt kirjoittelen kalenteriin seuraavia arkipyhiä, helatorstai ja helluntai. Ja mitä silloin syödäänkään? Ennustelisin, että yhä mämminjämiä suklaamunilla koristeltuna. Tai helahernekeittoa? Helluntaihampurilaisia?

Kielon valkoinen on niin kirkas, että kamera häikäistyy.
The white of the lily of the valley is so bright, that the camera gets confused.
Perjantaitortillat valmistelevat vappuun.
Fridaytortillas prepare us for the Finnish springparty on the first of May.
Kaikki kukoistaa sateen jälkeen, tuoreet lehdet tosin kärsivät myös vähän.
The nature is happy of the rain, big soft new leaves may also have suffered a bit.
Salaatti ja sen silli.
Salad with herring.
Kaikkea sekaisin, kuten vappuun kuuluu.
Some herring salad and hotdogs, all together.
Eka retiisi penkistä, siis sen kolmannes.
First raddish from the garden, actually 1/3.
Ne vappumunkit.
The first of May -doughnuts.
Näin costaricalainen syö vappumunkin.
This is how a costarrican eats a Finnish doughnut.

En resumen: En Finlandia el primer de mayo es una fiesta de primavera y como todas las fiestas, de mucha comida. Muchos hacen donas, yo también. El tico de la familia le añadió el toque tropical con rodajas de banano.

Kurzgesagt: In Finnland der erste Mai ist eher ein Frühlingsfest. Viele backen Donuts, ich auch. Der costarricaner der Familie hat dem Design einen tropischen Flair mit Bananescheiben zugefügt.

Tuntoja ja tuoksuja

Tuntoja ja tuoksuja

Viime vuonna riuduin olemattomia joulumarkkinoita ja toreja haikeasti ajatellen. Puoli joulua oli sammutettu menojen typistämisen myötä, ajattelin. Olenko nyt käynyt seisoskelemassa massassa Glühwein-muki kädessä? Olenko syönyt hollantilaisia ranskalaisia keltaisella soossilla? Olenko natustanut ylihinnoiteltua ja kuivahkoa loimulohta fondue-katkuissa aukiolle kyhätyn hirsitalon vieressä? En.

Mutta olisin voinut. Ja juoksennella kaupoissa lahjapakaasit paperikasseissa. Silti – en.

Joulustressi – josta kyllä myös nautin, sillä se tietää kivoja juttuja nopeassa tahdissa – on pientä, kuten koko elämä näinä päivinä. Silti jostain syystä tämä harvempiin asioihin keskittyminen on antanut tilaa tunnelmalle. Harvoin olen ollut näin jouluisissa fiiliksissä jo muutama viikko ennen joulua.

Jouluisia tervehdyksiä naapureilta ja tuttavilta.
Christmas greetings from the neighbours and friends.
Illalla lumettomuus ei pistä silmään.
In the evening you don´t really pay attentions to the snowless December.

Koska lunta ei ole, panostan tuoksuihin ja makuihin. Rivissä on putelit täynnä neilikkaa, kanelia, inkivääriä, muskottiakin ripaus. Sitruksiin pistellyt neilikat ja tähtianikset ihan vain sinällään herättelevät aisteja.

Kokeilin punajuuricarpacciota, jonka resepti ei varsinaisesti kuulostanut houkuttelevalta, mutta kuva, se oli hersyvä ja herkullinen. Oma tuotokseni oli jotain muuta, lähinnä laimeaa lohiasetelmaa, mutta siihenkin on syynsä. Punajuurilajikkeen sisältä löytyi ihana pinkki valkoisin raidoin. Keitettäessä niistä tuli kellertäviä ja sisältä paljastui lohen tai verigreipin vaaleanpunertava hailakka. Sitruuna, kapriksia, tilliä. Yllättäin tarjolla oli jouluinen kalalautasta muistuttava makyhdistelmä.

Tämä on siis punajuurta.
So, this is actually beetroot.
Costaricalainen joulukakku, yritys nro xx.
Costarrican X-mas cake, trial number xx.

Costaricalainen joulukakkuyritelmä numero xx on ehkä paras tähän mennessä. Ohjeet ovat kotikutoisia ja aina hiukkasen epämääräisiä. Edellisvuotinen ei suostunut kypsymään ja tästä Aldon mielestä puuttuu rommia. Hän valeli kakkupalansa reilulla otteella ja kummasti kuulemma parani.

Muutama joulutorttukin on paistettu, samoin pari pellillistä pipareita. Kuusi seisoo paikallaan ja valuu pihkaa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia. Toiveinani oli se kuusi, jota kukaan ei ostaisi, mieluusti klenkku ja vähän ressukka, sellainen pelastettava yksilö. Tässä on pari kellertävää oksaa, mutta muutoin kelpo puu lähiseudun maatilallisen tiluksilta. Perheen mielestä se myös näyttää suomalaiselta.

Enää on käärittävä banaaninlehtiin costaricalaiset tamalekset, jotta tropiikki maistuisi tarpeeksi loppuvuodessa, muutoin olen valmis.

Villasukat jalkaan, kynttilöihin tulet ja joulu, tervetuloa.

Koristelupuuhat vaiheessa. Mutta tuoksuja on.
Decoration still on the go, but at least there are christmassy aromas.

En resumen: Una Navidad más con limitaciones da el chance de concentrarse en las cosas más importantes – en los olores y sabores navideños, en el ambiente. La producción de los tamales está ligeramente atrasado, pero hoy vamos a hacer estos paqutitos comibles y manana seguramente desayunarémos los primeros. Chocolates y galletas hemos estado probando desde el comienzo del mes y los experimentos con el queque de Navidad tico siguen. Está vez estámos ya bastante cerca de algo, que podría ser rico. Un poco más de ron y creo que ya! Feliz Navidad!

Kurzgesagt: Ein Weihnachten mit Beschrenkungen gibt es eigentlich eine chance zu den Wichtigen zu konzentrieren, wie die Düfte, Geschmäcke, die Stimmung. Die Weichnachtspfefferkuchen und Schokolade habe ich schon seit anfangs Dezember genossen und die Costarricanische Tamales, die wie essbare grüne Geschänke sind, werden wir heute noch machen. Dann bin ich bereit für die Festtage. Frohe Weihnachten!

Neilikan tuoksu, tuo ilmassa leijuva joulu

Neilikan tuoksu, tuo                                              ilmassa leijuva joulu

Heräsin tänään aivan joulutunnelmissa. Olin nukkunut melkoisen rokuliin harmaudessa, jossa päivä todennäköisesti ei valkene. Tunnelma oli pehmeän kiireetön (siihen asti siis, kunnes tajusin, ettei ole joulu tai edes viikonloppu.) Tuoksu enteili lupaavasti. Nenäni hajuepiteeliin leijui pöydälle jääneeltä lautaselta neilikan tuoksuisia joulun molekyylejä. Joulukuusen lisäksi paras loppuvuoden aromi!

Neilikka on ollut se mauste, joka usein jää vanhenemaan kaapissa. Purkki dinosaurusajoilta, sisältö todennäköisesti samoin. Tömäkkä lisuke lähinnä jouluisiin ruokiin. Toisinaan myös, ripaus sinne, ropaus tuonne, lähinnä aasialaisiin tai Lähi-Idän resepteihin. Sitten se taas jää purnukoiden ja purkkien takariviin odottelemaan vuoden loppua.

Varsinainen tuoksupommi, tämä lautanen!
This plate works like a Christmas booster in the room!

Kuvittelin aina, että joulun tärkein kaveri on kaneli. Toisaalta, sitä käytän läpi vuoden. Samoin inkivääriä, kardemummaa ja mitä niitä on. Myös thtianis on ehdottomasti loppuvuoden kategoriaa, mutten välitä sen makeasta imelyydestä muutoin kuin pienenä sivuheittona makupaletissa. Kauneuskisat tähti kyllä voittaa.

Neilikka sen sijaan on se, joka terästää maun, palauttaa sen oikealle mallilleen ja tuo tunteen, tässä se on, täydellisyys. Glögiin, punssiin, kinkun koristeeksi, appelsiiniin tuikattuna, pipareihin, kaikkiin näihin tarvitaan neilikkaa.

Kun ilma viilenee, pistelen useammin puuroa, sitä kauraista, mutta joulun alla sekin kaipaa lisämakua, jottei arkisuus olisi liian hyökkäävää. Heittelen mukaan rouskuvaa, varsinkin saksanpähkinöitä, kenties luumuja, taateleita, oman puun kuivattuja viikunoita – ja kanelin, inkiväärin sekä kardemumman lisäksi ripottelen päälle neilikkaa. (Yksi versio on tietenkin kaki-hedelmän kera, sitä hillomaista oranssia ihanuutta. Siihenkin sopivat nämä kaikki mausteet ja nyt on juuri sesonki). Ja edessä on joulun maulta hehkuva päivä.

Kaakaoon ripoteltuna neilikalla on sama efekti, luonnollisesti, mutta sitä juon vähän harvemmin. Sen sijaan kokeilin maustettua kahvia, jonka ystävä en kyllä ole, varsinkaan niiden ylimakeiden litkujen, joita monissa kahviloissa tarjoillaan. Periaatteeni on, että kahvi kahvina ja lisukkeet päälle. Silti välillä tekee mieli jotain määrittämätöntä tehostusta, joka ei osaa muotoutua jälkiruokasuklaaksi tai muuksi herkuksi. Silloin ripaus maustekombinaatiota ja ruuttaus kermaa tekevät tehtävänsä. Kahviparka jää kakkoseksi ja muuttuu joksikin muuksi. Mutta aistit! Ne hurmaantuvat.

En resumen: Clavos de olor son una especia, la que uso poco. Tal vez cocinando comidas asiaticas o del Medio Oriente. Pero no hay navidad sin clavos de olor! Si te falta un poco el átmosfera navideña, añade una pizca del polvo oscuro con una aroma fuerte y ya está! Llegó la navidad!

Kurzgesagt: Gewürznelken benutze ich wenig, aber je näher sind wir die Weihnachten, desto öfter greife ich nach diesen komischen pflanzlichen Nägeln. Falls es etwas von der Stimmung fehlt – mehr Gewürznelken und voilà, Weihnachten ist da! Im Luft, auf der Zunge und in der Seele.

Zürichin joulu alkaa joulutorista

Zürichin joulu alkaa joulutorista

Ulkona on synkeän pimeää, patterikello tikittää ja kädet uppoutuvat taikinakulhoon. Tunnen itsessäni heräävän sisäisen mummon. Analogisesta radiosta voisi tulla musiikkia, mutta vielä ei ole edes kahvi valmis, se alkaa vasta pikkuhiljaa tuoksua. Olen leipomavalmiina jo ennen seitsemää – ja vielä lauantaina.

Koska on pimeää ja ilmassa kahvi ja kaneli kietoutuvat yhteen, tuntuu joululta. Mietin sytyttääkö kynttilän, mutta kädet, ne ovat syvällä taikinassa.

Valmis korillinen pullia tuntuu yllättävän painavalta ja houkuttelee haukkaamaan. Kokeilen sormella (pestyllä ja erittäin puhtaalla), kyllä, ne ovat lämpöisen pehmeitä.

Pullat lähtevät kohti Zürichin suomalaista perinteistä joulutoria. Samoin laatikollinen kirjojani.

Sirkku tulee dokumentoimaan meidät kirjapöydän takana. Kuva on autenttinen; kaulukset sojottavat eri suuntiin, hiukset pöyhöiset ja paita on ruttuinen, sillä aamun huiske ja hulina ottavat veronsa. Silmänpusseista ei ehkä kannata edes puhua.

Minä ja Helena Väisänen

Reppu ja reitti – patikkapolkujen Sveitsi pääsee Luomajoen Hannun kipukirjojen viereen. Ensin apua kipujen ymmärtämiseen ja hoitoon ja sitten patikoimaan. Tai miten päin vain. (Ehkä Hannulla olisi tähän jokin mielipide?) Ja kun on tauon paikka, pullakahvien seuraksi Väisäsen Helenan dekkari Kuoleman tuoksu (linkki on kyllä äänikirjaan, varsinainen laajemassa kuvassa alla).

Vuoden tapahtumapaussin jälkeen joulutorin kuhina on innostunutta. Pohjoisia tuotteita ja varsinkin niitä tuttuja makuja, sinappia, laatikoita, pullia ja pipareita on odotettu. Niin ja Sirkun perinteisen tiimin jouluateria; ilman sitä joulutorilta puuttuisi se lämmin sydän.

Otan metrin eron pullakoriin ja kirjoihin, istahahdan hetkeksi pöydän ääreen joululautasen kera. Pari suikulaista perunaa, laatikoita, kinkkua, rosollia. Raija asettelee persiljat kauniisti, jotta kuvistani tulee mahdollisimman esteettisiä. Nälkä ja aikainen herääminen sumentavat ajatuksen kulun ja sillä samalla hetkellä, kun lautanen osuu pöytään, tarraan haarukkaan ja upotan sen höyryävään perunaan. Tästä ei ole paluuta. Syön innokkaasti ja täyttymyksen tunteella puoli lautasta tyhjäksi. Energia löytää tien aivoihin ja kauhistun. Ne kuvat. Lautanen on työmaa, jonka kauneuden ymmärtää vain tyytyväinen vatsa.

En ehdi edes päästä pahoittelemaan tilannetta, kun parilla harppauksella olen takaisin täyttämässä pullapusseja ja kertomassa kirjoista. Puhun niin, että loppupäivän joudun säästelemään raakkuvaa ääntäni. Sosiaalisuusöverit, todellakin. En muista koska olisin nähnyt niin monet tutut kasvot ja jutellut näin pitkään yhtäjaksoisesti.

Myös suomalaista kirjallisuutta kääntävän kustantamo Antiumin Beat Hüppin levittää kirjansa pöydälle. Meiltä kysellään, tulemmeko ensi vuonnakin. Kyllä, jos vain on tuotantoa mitä myydä. (Niin ja jos joku jäi ilman Reppua ja reittiä, lähetä viestiä. Jos saan kasaan tarpeeksi tilauksia, pyydän paketillisen yhdellä kertaa, jotta postikulut saadaan pienemmiksi.)

Ja pandemiaa tai ei, Joulupukki on paikalla, eikä kohtaamishetken maagisuus jää jälkeen aiempien sukupolvien kokemuksesta. (Tytär aikanaan sanoi pukille toivovansa timanttisormusta ja kyyninen vastaus “Niinhän ne kaikki…” hämmensi hiukan, muttei kuitenkaan ollut täysin tyrmäävä. Ja joulupukki oli todellinen vielä muutaman vuoden.)

En resumen: Para nosótros en Suiza la navidad empieza de la feria tradicional de los finlandeses. Esta vez yo participé con mis rollos de canela y mi nuevo libro.

Kurzgesagt: Für uns in der Schweiz fängt die Weihnachten auf dem finnischen Weihnachtsmarkt. Dieses mal war ich dabei mit meinen Zimtschnäcken und mit meinem neuen Buch.

Sosiaalista tapahtumia – apua?

Sosiaalista tapahtumia – apua?

Viikonlopun jälkeen on ääni käheänä, tutkailen onko kyse kurkkukivusta, ei, äänihuulet vain ylirasittuneet. Olen aika poikki, vatsalihakset väsyneet ja jalkaterätkin oudon tuntuiset. Silti sisäinen energia kuplii; tästä se lähtee! Mikä? No – no, mikä vain!

Olisin varmaankin tavallisissa olosuhteissa käynyt lataamassa pattereita vuorilla, mutta kotipolulla juoksulenkillä nyrjähtänyt nilkka vingahtelee vielä tiukassa ylämäessä. Ja sitäpaitsi (keskittykää, tulossa on jotain mullistavaa ja suurta) en ehtinyt, koska oli sosiaalisia menoja. Kutsuja (syntymäpäivät). Konsertti (Kajaus-kvartetti Suomesta; musiikki on jälleen liikkessä!). Tapaamisia. Koska viimeksi olen kirjannut mitään tämäntyyppistä kalenteriini?

Yritän vakuuttaa itseni juhlakelpoisuudesta ja sitten mentiin.
Trying to convince myself that I´m a partyperson and off we go.

Juuri ennen sulkutilaa kävin kirjatapahtumassa, naureskelimme hieman huvittuneina erilleen aseteltuja tuoleja, hermostuneina, mutta luottavaisina. Ilta jäi mieleen, tärkeämpänä kuin osattiin odottaa. Viimeisenä aikoihin.

Vielä olen kuin arka hiiri, joka lymyilee kolonsa ovella viikset hermostuneesti väristen, sprinttaa sitten lähimmän auringonhatun alle, kapuaa sukkelaan ylös, nappaa siemenkodan ja hyppää jamesbondina maahan ja sujahtaa piiloon, turvaan.

On silti mieletöntä lähteä ovesta ulos juhlatamineissa. Tätä ei ole juuri treenattu ja ilmankos kaapissa on paljon venyneitä, väärää väriä ja kummallisia sukkahousuja. En muista enää omistanko muita kuin ulkoiluun soveltuvia takkeja. Melkein nappaan juoksurepun olkapäälle. Mekko sentään löytyy, joten se päälle ja pitkävartiset nahkasaappaat jalkaan, jotta joku suojaisi kinttuja.

Ihmisten ilmoilla tuntuu tungos, mietin hengityksiä, kuinka tila täyttyy hiilidioksidista viruksineen, oli ne sitten mitä tahansa. Joka tapauksessa muiden käyttämää ilmaa. Kiemurtelen, kun joku koskee. On liian lähellä. Yritän pidätellä yskähdystä ja keuhkoni louskuttavat tyhjää kuin vanha hanuri. Räpyttelen silmiä suuressa joukossa, josta lähtee kova pulina. Patoutunut keskusteluntarve purkautuu.

Herkkupöytä parhaimmillaan. A goodietable at its best.

Euforiaa on ilmassa, kaikki tuntuvat panostaneen tapahtumiin. Juhlantuntu, erityistilanne, odotus ja täyttymys, niitä olemme kaivanneet. Kompastelen vähän keskusteluissa, en muista kuinka ryhmässä toimitaan. Vajaassa tunnissa olen käyttänyt koko kapasiteettini. Olen aivan poikki.

Pari treeniä peräjälkeen ovat kuitenkin nostaneet sietokykyä. Uskon pääseväni normaalivauhtiin piakkoin. Ehkä kannattaisi aloittaa pienillä kahvilatapaamisilla yksittäisten ystävien kanssa ja vasta sitten siirtyä suurempiin ryhmiin.

Ihminenhän on lopulta sosiaalinen eläin, huomaan kirjoittavani, enkä ehkä ole sittenkään sitä mieltä. Itse taidan kuulua puoli-erakoiden lajityyppiin, niihin, jotka tarvitsevat tapaamisia, mutta tyytyvät satunnaisiin, hajanaisiin ja myös mikrotapaamisiin.

Näillä muutamilla tapahtumilla pärjään pari seuraavaa sulkutilaa. Ellen ole jäänyt jo sosiaaliseen koukkuun ja vaikutuksen haihduttua ala haikailla seuraavia.

Tämmöisestä unelmoin sulkutilassa. Ehkä esteettisin jälkkäripöytä ikinä.
This is what I was dreaming during the lockdown. Maybe the most aesthetic desserttable ever.

En resumen: El comienzo de los eventos sosiales me ha enseñado, que soy tal vez semihermitaño después de los lockdowns y la capacidad de conversar se ha disminuido bastante. Con un concierto y un cumpleaños sobrevivo un par de lockdowns más.

Kurzgesagt: Gesellschaftliche Events sind etwas, dass seit langem nicht gegeben hat. Eine Geburtstagsparty und ein Konzert – mit diesen Erlebnissen überlebe ich noch einige weitere Lockdowns.

Minä ja Costa Rica 30 vuotta sitten

Minä ja Costa Rica 30 vuotta sitten

Välillä tulee hetkiä, jolloin todella tajuan ajan kulumisen. Kuten sen, että tänä kesänä tulee 30 vuotta siitä, kun laskeuduin Costa Ricaan, San Josén lentokentälle. Se ei ollut ensimmäinen kerta Keski-Amerikassa, mutta olin liikkellä yksin, menossa opiskelemaan yliopistoon, johon olin pitänyt yhteyttä faksilla ja luonnollisesti täysin tietämätön tulevasta. Muun muassa siitä, että asuisin vuosikymmeniä myöhemmin Sveitsissä suomalaiscostaricalaisen perheeni kanssa.

Saavuin Santo Domingo de Herediaan vähän sen jälkeen, kun täydellinen auringonpimennys pimensi koko Costa Rican ja muutama kuukausi siitä, kun maa järisi historiallisella voimalla. Karibian puoleinen ranta kohosi paikoittain lähes kaksi metriä. Päiväkirjasta löydän tapahtumia, jotka päässäni ovat osittain yhdistyneet, jotkut olivat päässeet unohtumaan. Ja onneksi kaikista sivuista ei saa selvää. Patetia ja jonkinlainen kirjallinen uho on huomattavaa, säästän teidät niiltä osilta, mutta tässä muutamia kohtaamisia uuden ja tuntemattoman kanssa:

Heinäkuu: Täällä olen enkä muuta voi. Siitä huolimatta, että Costa Rican koneessa ja kentällä minua epäiltiin sinfoniaorkesterin solistiksi (viulun takia) ja passia ylistettiin kauniiksi, tunnen tulleeni petetyksi. Tämä maa on outo, ei ollenkaan sitä mitä oletin. Espanja kuulostaa oudolta ja maisemat vasta outoja ovatkin. Ei jyrkkiä mäkiä tahi rotkoja.

Sunnuntaina vuokraemäntä vei minut tyttärensä luo Escazún. Talo oli vauras. Autotallissa oli pankki, siksi koko aluetta ympäröi rautaportit ja vartia istui tuolissa tuijottaen kameraan.

Minä, 30 v. sitten. Aldolla on ollut tapana ikuistaa minut hehkeänä. Yöpaita nurinperin, hiukset kampaamatta.
Me, 30 years ago.

Elokuu: Laitoin juuri flanellisen “sukan” kahvikannuun. Mittasin kaksi lusikallista Costa Ricaa ja kunhan vesi kiehuu, kaadan suodattimeen kupillisen vettä . Karvakahvia a lá Costa Rica.

Kotihäähäkki katon rajassa on ilmeisen masentunut. Neljä jalkaa roikkuu alakuloisesti mustan listan alta, eikä se ole puoleen päivään laskeutunut lattiatasolle. Muutenkin sen ympyrät ovat olleet tylsänpuoleiset. Joko kotona tai pöydän alla, missä se seisoo hermostuneesti pingottuneena neljälle jalalleen vai kuusiko niitä on? Kahdeksan? Kävin yöllä vessassa ja laitoin valon keittiöön, jotten astuisi Häkin päälle. Nostin katseeni kohti listaa ja paikka oli tyhjä. Karmean hetken aja luulin, että se oli lähtenyt kokonaan pois luotani, jättänyt minut yksin keskelle Costa Ricaa, mutta aamulla rauhoituin, Häkki oli palannut takaisin yöllisiltä retkiltään.

Talonmies-puutarhuri Beto ja minä kotini edustalla. Hyvin virallinen poseeraus.
The garderer etc. Beto and me posing very officially in front of my house.

Syyskuu: Juuri kun olin nukahtamaisillani, sänky alkoi heilua, pääty kilkatti seinään. Tätä kesti ehkä muutaman sekunnin. Ensimmäinen maanjäristys, kun olen ollut hereillä. Jos tulee pitempi, yritän napata kassin, viltin, kengät ja rahat ja syöksyn ulos . Kaiken varalta kengät on aina sängyn vieressä, samoin kassi.

Vuokraemäntä kertoi, että kadulla oli viime yönä ammuskeltu. Poliisit ja roistot olivat tähtäilleet toisiaan. Limónissa, Atlantin puolella, on ollut kovia tulvia ja ihmisiä on jäänyt kodittomiksi, työttömiksi. He kulkevat San Joséta kohti ja ryöstelevät henkensä pitimiksi. Koko kulmakunta on kaivanut torlakot esiin. Vuokraemäntäkin oli ampunut, kertoi hän silmät innosta kiiluen.

Marraskuu: Olin aamulla putarhassa pitkästä aikaa. Ensin ohitse, ihan vierestä, vilisti orava, samaa lajiketta, jonka kissa nitisti, sitten näin opossumin kiipeilevän hanhien koppien luona ja sitruunapuun ympärillä surrasi kolbri.

Tulin kaupasta ja Beto (talonmies-puutarhuri) kertoi, että joku oli yrittänyt ryövätä talon, tullut pickupilla. Olin puutarhassa ottamassa aurinkoa, sitten tulin suihkuun. Ovi oli auki ja sillä aikaa tyypit olivat teppailleet pihalla, huomanneet, että joku oli sittenkin kotona ja ottaneet lojot. Beton kaveri oli huomannut tyypit ja soittanut poliisit.

Yliopistokaupunki Heredia. Tunnetaan myös kukkien kaupunkina.
University town of Heredia. Known also as the town of flowers.

Tyynenmeren rannalle pääsin amerikkalaisten naapureideni, Suen ja Jimin kanssa. Yhden hotellin ranta on nykyisin pieni kaupunki.

Joulukuu: 11 km ennen Playa Grandea tie muuttui päällystämättömäksi, kiviseksi, kuoppaiseksi, 6 km ennen rantaa kärrypoluksi keskellä rantavuoristoa. Muutama metri vedestä oli yksinäinen, kaunis Las tortugas-hotelli. Syöksyimme heti aaltoihin. Kilometrejä pitkä, tyhjä ranta. Pelikaaneja, perhosia.

Hotellissa oli himmeät valot verhojen takana, ruokasalissa vain kynttilöitä. Merikilpikonnat menettävät suuntavaistonsa, jos näkevät häikäiseviä valoja tullessaan laskemaan munassa. Ne saapuvat nousuveden aikaan, ryömivät koko 600kg ruumiinsa kanssa puhisten ylös särkälle, etsivät hiekan joka on 29, 5 asteista ja kaivavat noin puoli metriä syvän kuopan, pudottavat munat, täyttävät sen ja valuvat taas mereeen. Saattavat olla 2 m pitkiä! Kävelimme pilkkopimeässä rantaa pitkin ja näimme useiden kilpikonnien lähtevän takaisin mereen urakan jälkeen, kahden laskevan munansa.

Taustalla Playa Grande ja sen ainut hotelli siihen aikaan. Playa Grande and it´s only hotel by that time.

Vuokraemäntä oli omalaatuinen ja heitti minut lopulta pihalle, koska kuulemma rikoin esineitä ja varastin häneltä. Silti, sitä ennen hän oli osallisena tapahtumaan, joka lopulta muutti kaiken.

Helmikuu: Jopas jotakin, vuokraemännän sobrina (veljetytär), lääkäri, Ana Cristina, kutsui minut ulos tänä iltana ystäviensä kanssa. Ilahduin. Vuokraemännän mukaan Ana Cristina tykkää kauniiden ihmisten seurasta, rumien kanssa on vaikea olla. Voi olla kyllä vuokraemännän omia tulkintoja, mutta meni halut lähteä.

Ilta oli sittenkin ihan mukava. Ana Cristinan, Randallin ja jonkun (Randallin veli) kanssa. Hauskoja ihmisiä, vaikkeivat ihan mun tyylisiäni. Eivät mitenkään merkittävän mielenkiintoisia. Ajoimme Barban ohi vuorelle Refugioon illalliselle. Sieltä oli näköalat laaksoon. Laskeuduimme vuoreelta alas, piipahdimme Escazússa baarissa, toisessa ja lopulta päädyimme San Josén johonkin kolkkaan. Kahdelta olin aivan puhki, vaikka pojista toinen halusi vielä tanssimaan. Keksivät kauheasti suunnitelmia mitä voisimme tehdä yhdessä ja olin vähän jo hermona. En ajatellut, että vietän heidän kanssaan koko loppuaikani Costa Ricassa.

Randallin veli, Aldo on siis se, joka nyt istuu seinän toisella puolen etäkokouksessa, jonka kanssa join aamukahvit ja nauroin päiväkirjan vanhoille kuville, unohtuneille tapahtumille. Tyyppi osoitti sitkeyttä heti alkuvaiheessa. Kaksi viikkoa ensitapaamisesta hän soitti ja kysyi lähdenkö syömään – suomeksi. Mukana oli kirja “Kuinka oppia suomea kymmenessä päivässä.”

Minä, Liisa ja ystäväni, Liisa, joka tuli kyläilemään.
Me, Liisa and my friend, Liisa, who came to visit.

En resumen: Resulta, que tengo el aniversario de conocer Costa Rica. El país que en total cambió el rumbo de mi vida. El mae, campesino con bigote, según yo, sigue conmigo. Si lo hubiera sabido, hace 30 año.

Kurzgesagt: Es sieht aus, dass ich 30 Jahre Jubileum mit Costa Rica habe. Mit dem Land, das die Richtung meines Lebens veränderte. Der Typ, ein campesino mit Schnurrbart, ist immer noch bei mir. Wenn ich dass gewusst hätte, vor 30 Jahren.

%d bloggers like this: