Advertisements

Monta puhelinkoppia teidän kylällä on?

Meidän kotipaikka jakautuu kahteen osaan, kylään ja vuoreen. Asun kylällä, joten vuoren asiat ovat siellä ylhäällä ja vähän kaukaisia, mutta joskus myös nämä ihan läheisetkin jäävät huomaamatta. Kuten se, että meillä todellakin on vielä puhelinkoppeja.

minimuseo 1

Puhelin kopissa, joka ei ole enää puhelinkoppi.

 

Aseman portaiden edessä oli jokunen viikko sitten pysäköity auto, mikä ei sinänsä ole ihme, paikka vain vähän huono. Mies odotteli naista, joka seisoi puhelinkopissa. Luuri kädessä ja puhumassa. Sen verran historialliselta tapahtuma näytti, että tuijotin ehkä hetken liian kauan tajuamatta heti itsekään miksi. Siinä oli kaksi aikuista, joilla kummallakaan ei selvästikään ollut kännykkää.

Joku sanoi, että Sveitsissä asemien lähellä pitää olla yleisöpuhelin, mikä on turvallisuusnäkökulmasta ymmärrettävää, mutta onhan asemilla hätäpuhelimetkin. Myös kylän aukiolla oleva puhelinkoppi vaikuttaa dinosaurukselta 70-luvulta. Ympäristössä on putiikkeja ja kuppiloita, täynnä puhelimia ja kännyköitä käyttäviä asiakkaita, joten perusteita sen olemassaololle ei ole ollut enää pariin vuosikymmeneen.

 

minimuseo 6

Ei sisäänpääsyä.

minimuseo 4

Kunnolla lukossa.

 

Kylän koppi on betoninen, karmea möhkäle, seläkkäin autoparkkiin vievän hissin kanssa. Ruma kuin mikä ja lähinnä nuorison ryyppy- sekä erilaisten tuotteiden sauhuttelupaikka. Vessanakin sitä on käytetty, sanovat sisälle kurkistaneet.

Muutama viikko sitten oli lehdessä maininta taidennäyttelyn avajaisista kylällä. Joku muukin oli ajatellut vähemmän lämpimästi kopista ja toteuttanut omalla rahalla taiteellisen idean. Puhelinkoppi sulkeutui ja siitä tuli todennäköisesti maan pienin taidegalleria.

minimuseo 9

Sinisestä ovesta pääsee hissiin, toisella puolen on galleria.

minimuseo 3

Torikauppiaan pakettiauto on lauantaisin taiteellisessa ympäristössä.

 

Tässä galleriassa ei ole sisäänpääsymaksua, todennäköisimmin siksi, että sisään ei pääse. Ovessa on munalukko ja seinien antia tirkistellään ikkunoista. Suunnasta ja ikkunasta riippuen näyttää teos aina vähän erilaiselta, myös auringosta ja pilvistä, aukion sen hetkisistä tapahtumien tai ohikulkijoiden heijastuksista riippuen.

Niin ja miten sen puhelimen kanssa olikaan? Tottahan sellainenkin galleriasta löytyy, menneisyyttä kunnioittaen ja museokappaleena.

minimuseo 7

Puhelinvanhus entisessä puhelinkopissa.

 

En resumen: Qué se hace con una cabina telefónica, que ya no hace falta? En nuestro pueblo la convirtieron en una galería más chiquitilla de Suiza. Y – no hay que pagar entrada. Ya que no se puede entrar. El arte hay que apreciar por las ventanas.

Kurzgesagt: Was macht man mit einer Telefonkabine, die man nicht mehr braucht? In unserem Dorf hat man sie zur kleinsten Kunstgallerie der Schweiz umgewandelt. Eintrittsgebühr gibt es nicht, weil man nicht eintreten kann. Die Kunst darf man durch das Fenster schauen.

 

Advertisements

Taidetta yössä, yö taiteessa

Mikä siinä on, että taide on yöllä kiehtovampaa kuin päivällä? Että se tuntuu siltä kuin avaisi pieniä lahjoja vähän väliä? Vai olemmeko me vain Instagramin pilaamia ja tarvitsemme endorfiiniärsykettä toinen toisensa jälkeen ja siitä tämä onnentunne?

museoyö 5 rietberg (2)

Valoa pimeydessä. Museo vetää meitä kuin yön ötököitä.

 

Olen tänään epäkyynisellä päällä, koska aurinko paistaa. Sitäpaitsi kyynisyys saa aikaan sisäistä kylmyyttä ja herkkyyden katoamista ja on siksi vältetävä tapa katsoa maailmaa. Näin ollen sanoisin, että yö, joka tarjoaa taidetta, on korillinen pieniä ystävällisiä hetkiä itselle ja luovuudelle.

This slideshow requires JavaScript.

 

 

 

 

Zürichin Lange Nacht der Museen yhdistelee musiikkia, taidetta, ruokaa; kaikkea sellaista, mikä tekee ihmiselle hyvää. Kun istuin vähän kylmissäni yhtäkkiä viilentyneen sään takia kasvihuoneessa kaktusten keskellä ja kuuntelin jazzia 20-luvulta, tuntui kaikki loksahtelevan paikoilleen. Tottakai kaunis nainen helmet kaulassa laulaa aloeveran takana. Tottakai me kiiruhdamme paikalle ja ilahdumme. Tottakai sen jälkeen sekä muusikot että yleisö kiiruhtavat viereiseen kasvihuoneen sivuhuoneeseen maistelemaan panamalaisia tamaleksia ja melonisalaattia.

museoyö 9 toniareal

Tämä on taidekorkeakoulu. Ja museo.

 

museoyö 12 protestijulisteet 2

Protestia julisteina. Hyvin ajankohtainen näyttely.

 

Taideyön lumo lienee siinä, että arkielämän konventiot rikotaan ja säännöt lakkaavat olemasta. Kiiruhdamme lyhdyillä koristeltua kiiltomatomaista puistokäytävää pitkin Museum Rietbergin eri rakennuksiin, varjoina pimeässä, haistellen tiibettiläisiä momo-taikinanyyttejä. Tavallisesti koko puisto on kiinni tähän aikaan. Museosta puhumattakaan. Ovet lukossa, valot pimeinä, lipunmyyjät kotona illallisella.

museoyö 8 pipilotti rist

Pipilotti Ristin videojutut ovat usein inhorealistisia. Ja siksi niin hauskoja.

 

Migrosin nykytaiteenmuseossa jotkut istuvat lattialla, toiset lasten tuoleissa, joihin aikuinen saa takalistonsa vain käsinojille. Laukkaaminen kaupungin yhdeltä puolelta toiselle, myöhäinen yö ja kenties viini, pistävät pysähtymään. Ympärillä leijuu sveitsiläisen taiteilijan Pipilotti Ristin videoinstallaation valoja kuin pieniä tähtiä, jotka osuvat silloin tällöin pitsikankaisiin, jotka leijuvat keskellä suurta hallia. Toisella puolen heijastuu nainen seinälle. Tässä on hyvä miettiä syntyjä syviä. Tai vain ihmetellä, miten kaunista ja kummallista kaikki on.

museoyö 10 designboy

Tämmönen tyyppi. Erittäin designia.

 

Puolilta öin hyydyn. Jalat ovat väsyneet, vatsassa kurnii nälkä (taas). Yritämme vielä saaa ruokaa Museum für Gesetaltungin edustalta. Mutta viimeisiä nuudeleita kaavitaan wokista, kattilat on laitettu pesuun. Kurpitsakeittoa ei ole ollut enää hetkiin. Näyttely on pakko skipata. Enää ei jaksa. Mutta olimme jo käyneet museon toisessa näyttelyssä Toni Arealilla, taidekorkeakoulun puitteissa. Kahteen olisi jatkunut ja siitä vielä tovin Dadaismin syntytalossa, Cabaret Voltairen loppubileissä. Ehkä ensi vuonna.

museoyö 13 museum fur gestaltung

Oasis, ajattelemme. Mutta ei. Ei ruokaa, ei lepopaikkaa.

 En resumen: En una noche logramos ver al menos 10 exposiciones, oir 1,2 grupos musicales (la segunda sólo por unos minutos), comer tamales panameños, cansar los pies por caminar de un museo al otro y conseguir un montón de experiencias estéticas. Era la noche larga de arte de Zürich.

Kurzgesagt: In einer Nacht 50 Museos zu besuchen ist doch unmöglich. Aber wir haben es versucht und wenigstens 10 Ausstellungen gesehen, 1,2 musikalische Gruppen gehört (für die Zweite waren wir zu spät), panamenische Tamales gegessen, die Füsse kaputt gelaufen und wahnsinnig viele estetische Erlebnisse bekommen. Nächstes Jahr machen wir weiter in der  lange Nacht der Zürcher Museen.

Jyvät purkkiin Zero waste -putiikissa

Edon pienessä saaressa ja vielä pienemmällä perheen mummon, abuelan, hiekkaluodolla, jota koristivat kookospalmut, tajusin olevani paratiisissa. Ei tarvinnut uida väljemmille vesille etsimään koralleja ja värikkäitä kaloja. Riitti, että pisti pään rannassa veteen ja katseli.

foifi 1 p

Tästä sisään.

foifi 3 p

Foifi, ihanteena jätteetön myynti.

foifi 14 herkkupurnukat p

Nämäkin on jotenkin hyviä. Olisko luomua tai muuten vain ihan, noh, purkkaa.

Tiedättehän ne muovilauttakuvat, jotka jokin aika sitten ilmestyivät ruuduillemme? Ne ovat juuri tuolta, Keski-Amerikan Hondurasin edustalta, Roatanin saaren lähettyviltä. Siinä välissä kun minusta tuli aikuinen ja lapseni kasvoi samaan ikään kuin minä olin silloin uidessani kirkkaudessa, meri täyttyi roskasta.

Nykyisessä kotikunnassani alettiin kerätä kaiken muun kierrätyksen lisäksi myös muovit omaan säkkiin ja kauhistuimme sitä määrää. Luulin, että noin puolet olisi muovia, mutta sitä onkin suurin osa. Sadan litran säkki täyttyy alta aika yksikön, vaikka valitsen kaupasta sen pahvirasian muovisen sijaan.

foifi 12 purkit rivissä p

Purkkivalikoimaa. Täynnä tai tyhjänä.

foifi 11 soodapurkki p

Tässä täytetään pesuainepurkkia, olisiko soodaa tms.

Torilla hinnat ovat korkeammat kuin kaupassa, tosin tuotteet parempia – ja muovittomia. Mutta mitä tehdä salaattikerälle jääkaapissa, ettei se ole seuraavana päivänä lounaalla nahkea leprake? Osa vihanneksista säilyy kaupassa nykyisin ostettavissa olevissa kestopusseissa, sipulin puolikkaat ja muut jämät laitan vanhoihin muovipurkkeihin, jotka varmaankin kestävät loppuikäni. Uudet ovat lasista.

foifi 10 papui p

Papuparatiisi.

foifi 9 ch quinoa roggen p

Suomalaiset eivät vielä ole löytäneet tänne. Ruispönikkä on ihan täynnä.

foifi 7 mylly p

Foifissa jokainen asiakas on mylläri.

Kelmuriippuvaisuus on toinen ongelma. Siihen löysin avun Foifista, Zürichin ensimmäisestä Zero waste -kaupasta. Suuren mehiläisvahaliinan suolaiselta hinnalta, 15 Fr, suljin silmäni ja ajattelin niitä muovilauttoja. Liina tuntuu kovalta käsissä, mutta kehon lämmön avulla se muovautuu salaattikulhon ympärille ja suojaa sisältöä.

foifi 5 saippuat p

Pesuaineita luonnon aineksista.

foifi 8 hammasharjat o

Sähköhammasharjan vastakohta.

Kiertelin Foifissa hurmaantuneesti hymyillen, enkä ollut ainut. Täällä ollaan lähempänä aitoa tuotetta; tunnelma on kuin vanhanajan kaupassa. Pastat, pavut, jyvät, karkit, pesuaineet, kaikki voit ostaa suoraan purkkiin. Jos omaa ei ole mukana, hyllystä löytyy kaikkia kokoja. Suomalaiselle on ruista, costaricalaiselle musta- ja kidenypapuja, tyttärelle pastaa. Janoiselle patenttikorkilla varustettuja pulloja, joiden materiaalin nimen ehdin jo unohtaa, mutta se on kevyempää ja ohuempaa kuin tavallinen lasi. Ja myös metallipillejä, puuvartisia hammasharjoja, ekologisia pesuaineita.

Putiikissa tykätään myös lähituotteista, jotka tuodaan myyntiin pyörällä, jos mahdollista. Vihannesnurkkauksessa on myös “rumia vihanneksia”, joiden hinta määrittyy omantunnon mukaan.

foifi 13 yleis p

Eväspurkkeja.

foifi 4 bürsteli p

Muovisten pillien tilalle metalliset. Älä käytä pakkasella.

foifi 16 pullot p

Putelit estämään nestehukkaa.

Ettei meininki olisi liian hyveellistä, on tarjolla myös hanasta -lasipullosta- omaa olutta, giniä ja viinä. Näin myös voileipiä sekä hapantaikinaan tehtyjä ruisleipiä. Pienessä kiireessä tehty visiitti oli aivan liian lyhyt; tänne on tultava kauppalapun kera ja kaverin kanssa kahville, oleilemaan, tutkimaan. Sillä kauppa on myös kahvila. Zürichin alueen suomalaisen designin ystäville se on myös kätevässä paikassa; samalla voi käydä katsomassa viereisen Helsinki designin ikkunat. Tai ehkä piipahtaa sisäänkin.

foifi 15 tiski p

Tiskiltä löytyy teetä monta sorttimenttiä.

En resumen: Yo nadé hace años cerca de Roatán en aguas claras como el cristal, donde ahora flota la alfombra de plástico. Para tratar de reducir la cantidad de plastico que usamos hoy en día es un reto, pero en eso nos ayudan las tiendas de Zero waste. En Foifi en Zurich es como regresar en las tiendas antiguas; todo se puede comprar en frascos – sin plástico.

Kurzgesagt: Vor vielen Jahren habe ich in der Karibik im Kristalklaren Wasser Korallen und farbige Fische gesehen, dort, bei der Insel Roatán (Honduras), wo jetzt einen Teppich aus Plastik schwebt. Weniger Plastik zu benutzen ist eine Herausvorderung, aber machbar. Da hilft z.B. Zero Waste Läden, wie Foifi in Zürich. Da kann man eine Dose direkt ausfüllen, mit Bohnen, Getreide, Schoggi, Putzmittel etc. Und auch einen Kafi mit lokalem Gebäck und eine Atmosphäre von einem Laden von vergangenen Jahren mit modernen Twist geniessen. 

Sarjakuvafestarit eli mahtava tekosyy matkata Luzerniin

Keväällä iskee aina reissutarve ja onneksi on Luzernin sarjakuvafestivaali Fumetto; se tulee kuin tilauksesta oikeaan aikaan.

Heti näyttelyn ensimmäisestä salista löysin itseni. Siis jos olisin eläin. Tämä olisi ilmeeni:

fumetto 2 harmaa pupu

Urs Meilen Rabbit Portrait lähikuvassa

Varhaiskevään tukkoinen hellepäivä oli niistää mehut heti ensi kättelyssä, mutta onneksi kaupungissa on lähteitä ja kahviloita. Luzern tarjoaa festivaalille muutenkin hyvät kulissit. Yltiökauniiden maisemien vastakohtana on sarjakuvan rosoinen maailma.

fumetto 16 kuohut ja linna

Vihreä vesi alkaa janottaa.

Festivaalikeskuksessa pyörii aina paljon porukkaa, on apetta, välikahvia ja festivaalikamaa. Piirtäjät myyvät omia töitään ja oheistavaraa, merkkejä, kasseja, kortteja, koruja…Suomalaiset eivät olleet niin esillä kuin aiemmin, mutta Ville Rannan L’exilé du Kalevala näytti olevan hyllyssä.

 

fumetto 9 festivaalikamaa

Olis kassii, pussukkaa, paitaa, mitä sais olla?

fumetto 21 merchandice

….ja sit tietyst niit sarjakuvii, kuvii ja piirustuksii.

Koska olin valmistautunut Fumettoon surkeasti, kaikki oli yllätystä. Kuten se, että yksi sisäpiha esitteli latinalaisamerikkalaista sarjakuvaa. Vaikka meidän perhe on jotakuinkin 2/3 costaricalainen, emme tunteneet Edward Brendsin töitä ennakolta. Tai olleet ylipäätään koskaan kuulleet nimeä. Shame on us.

fumetto 10 volcan

fumetto 13 sisäpiha

Täl seinäl oli tämmösii juttui.

fumetto 11 lattarisarjakuva

“Tiedän, sanopa muuta, olet oikeassa, elämä on yksi absurdi  haava.” (En valitettavasti tiedä tämän piirtäjää)

fumetto 12 edward brenes cr

Costaricalaista tuotantoa

Satelliittinäyttelyt oli ripoteltu pitkin kaupunkia ja myös päänäyttelyiden perässä sai juosta kilometrikaupalla. Kellarimaisen varastotilan sisällä keskustan ulkopuolella oli ihana viilennellä ylikuumentuneita jalkoja. Eikä sarjakuvissakaan ollut mitään vikaa. Oikeastaan Miroslav Seculic-Strujan työt olivat päivän mielenkiintoisimpia.

fumetto 17 bunkkeri

Miroslav Seculic-Strujan tuotanto seinillä viileässä

Kellaritilasta jatkettiin vielä matkaa poispäin keskustasta, ohi eksoottisten vihannesmyymälöiden, pitkin likaisia katuja, kylttien mukaan kohti Baselia, rämppääntyneiden talojen viertä. Tähtäimessä “street art”. Kuumien kilometrien jälkeen, toiselta puolen rautatietä joen partaalta löytyi tämä:

fumetto 18 street art

Balz Bosshard tuli  tänne väripurkkeineen taatusti autolla. Tai ainakin pyörällä.

Ei oltu vaikuttuneita. Odotin ainakin kymmenien metrien katutaidetta, mutta että yksi työ. Ja taisi siinä vieressä oli joku pieni toinenkin. Tässä vaiheessa näin enää jäätelönkuvia silmissäni ja olin vähällä heittäytyä jokeen viilentymään.

fumetto 18 luzern linna ja muuri

Luzernin vanhaa muuria tornin ja Alpin kera. Torniin en vieläkään ehtinyt kiivetä. Vielä yhden kerran.

Psykologisesti mielenkiintoista, että vuorien katseleminen viilentää kiehuvaa oloa. En silti päässyt pakkomielteestäni saada jäätelöä, ennenkuin edessäni oli 2 suurta palloa keksillä ja ananaskirsikalla koristeltuna.

fumetto 20 luzern pilatus

Onhan Luzernista pakko laittaa jokunen turistikuva. Pilatus ja Sveitsin lippu ovat klassikot.

Iltasella luovimme aasialaisturistien ohi kohti illallista joen rannalle. Niin kuvittelimme. Kaikilla veden äärellä olevilla pöydillä oli varatut kyltit tai niissä istui jo porukkaa nauttimassa alku-illan drinkkejä. Oli turha yrittää etsiä kivaa ravintolaa hyvällä pöydällä, enää oli kyse vain pöydästä. Saimme ehkä sen viimeisen vapaan ja jäimme odottelemaan ruokaa. Söin korista kaikki leivät. Join veden. Kirjoittelin viestejä. Ihastelimme maisemaa. Kävimme läpi päivän annin. Väsyin. Olin todella nälkäinen. Epäilin valuvani tuolilta pöydän alle ja mietin olisiko se oikea tapa saada ruokaa. Maata voipuneena suu auki ja ripsiä heikosti räpytellen.

Tunnin päästä, sen jälkeen kun naapuripöydässä oli tilattu, syöty  kaksi eri ateriaa, maksettu ja poistuttu, saimme annoksemme. Parsarisotto ei ollut huonon näköinen, ollenkaan, mutta vahvisti säännön: älä koskaan tilaa mitään, mikä kotona on herkullista.

fumetto 21 illallinen

Koska aterioinnin yllä leijui ärtynyt musta pilvi, ravintolapäällikkö piffasi juomat. Ensi kerralla tilaan odotteluun pullon kalleinta viiniä. Ja otan kassiin omat alkusnäkit.

En resumen: Luzern en un día de primavera asoleado es muy bonito, un poco demasiado bonito. Por eso es un buen lugar para un festival de caricaturas. El paisaje, que parece a un escenario, se topa con el mundo áspero de comics. Y, por cierto, tenían esta vez también obras de dibujantes latinoamericanos, hasta de un tico, Edward Brends.

Kurzgesagt: Luzern im Frühling ist sehr schön, sogar ein bisschen zu schön. Und deswegen auch einen guten Ort für ein Comics Festival. Die kulissenhafte Landschaft trifft sich mit der karge Welt von den Comics. Und übrigens, dieses Mal gab es auch Werke von lateinamerikanischen Zeichnern, auch von einem costarricanern, Edward Brends.

Taidekoulun satoa

Tervetuloa taidenäyttelyyn! Sveitsin joustava koulusysteemi, jota itse kylläkin pidän lähinnä monimutkaisena, on mahdollistanut sen, että nyt tiedän mitä graafisille aloille valmistava kurssi pitää sisällään. Ja että sellainenkin pitää käydä.

pfolionäyttely 14 p

Tytär on suuntautunut mm. luonto-objekteihin.

pfolio näyttely 3 p

Meillä tykätään ötököistä.

Kursseja on eri pituisia, riippuen siitä onko töissä, päätoiminen opiskelija vai onko tarkoitus ainoastaan kasata portfolio.

pfolio näyttely 1 pp

Tästä mennään kouluun.

portfolio näyttely 16 p

Töiden esittelyä.

Tällä puolentoista vuoden kurssilla olivat yhdessä yläkoulun päättäneet nuoret ja ammattia vaihtavat aikuiset. Läsnäolo tunneilla oli suhteellisen vapaata ja usein annettiin mahdollisuus omien töiden tekoon; missä niitä sitten halusikaan toteuttaa. Osa varmaan toteutti ihan jotain muuta. Esimerkiksi toiveitaan lepopäivästä kahvilassa kavereiden kanssa tai kotona viltin alla lepäillen.

pfolionäyttely 13 p

Valmiita portfolioita sai myös lehteillä.

pfolio näyttely 2 p

Kurssiin kuului myös parin viikon reissu Berliiniin hakemaan taidevaikutteita, haistelemaan elämää, kokemaan suurkaupungin tunnelmaa. Joku oli kasannut matkalla tehdyistä töistään painetun päiväkirjasen, muutamat keskittyivät biletyskulttuuriin ja toivat mukanaan laajan kokoelman sumuisia klubimuistoja. Ilmeinen kohokohta kaikin puolin.

pfolionäyttely 7 p

Luokka.

portfolio näyttely uetliberg

Koulun ympäristöä.

Taidekoulut tuppaavat olemaan keskellä teollisuusaluetta tai ainakin urbaanissa harmaudessa, niin tämäkin. Mutta ikkunasta on näkymä Zürichin kotivuorelle. Siis olisi, jos talojen takaa näkyisi. Ehkä ideana on se, että mitä karumpi ympäristö, sen varmemmin tulee luoneeksi eskapismiin soveltuvaa taidetta. Tai ainakin tarve käyttää värejä. Ainakin kontrasteja.

pfolionäyttely 10 p

pfolionäyttely 8 p

pfolionäyttely 11 p

 

Miten sitten tästä eteenpäin? Osa hankki oppisopimuskoulutuspaikan, jotkut hakivat korkeakouluihin, muutamat aloittavat portfoliokurssin uudelleen ja jatkavat paikkansa ja tyylinsä etsimistä. Kaikilla taskussa upeat portfoliot, paletillinen metodeja kuinka toteuttaa tulevia töitä sekä kassillinen sfäärejä avaavia taiteellisia näkemyksiä.

 

pfolionäyttely 9 p

Mielipiteiden vaihtoa koulusta ja töistä.

pfolionäyttely 6 p

En resumen: En Suiza para entrar en el mundo del arte, en muchos casos antes de los estudios universitarios o una prófesion gráfica, es necesario primero ir en un curso general de diferentes técnicas y hacer un portafolio. Las fotos son de la exposición final del curso en SKDZ. (Entre ellas, varias obras de mi hija).

Kurzgesagt: Hier gibt es Fotos von der Portfolioausstellung der SKDZ (auch einige Werke von meiner Tochter). Der Kurs vorbereitet die junge Talente für die Studien z.B. in einer Hochschule oder für eine Lehre.

Tarjosimme vieraille sadetta, lunta ja lumivyöryjä

Meille pölähti kaksi tyttöä tropiikista, Keski-Amerikan Sveitsistä, lukion päättäneitä reppureissulaisia. Kokemassa vapautta, junamatkoja, muita maita, muita kieliä ja muin tavoin. Matkapäiväkirjoihin oli jo kertynyt kuvia, lippusia ja lappusia sekä muistiinpanoja monelta viikolta; Sveitsi oli välipiste ennen Italiaa, Espanjaa ja kotia.

ticas luzern lokit

Järviseudun lokit katselevat maisemia.

ticas luzern muuri

Luzernin kaupungin muuria

Aikaa oli vähän, vain viikonloppu ja siitäkin haukkasi osan heidän toisen tuttavansa ylitsepääsemätön tarve viedä teinit tutustumaan Zürichin oopperaan. Saksankielinen kiertokävely ei oikein avautunut costaricalaisille ja sitäpaitsi kotimaan pääkaupungin San Josén Teatro Nacional on kauniimpi, totesivat tytöt.

 

Me puolestamme lupasimme majapaikan, fonduetä, pyykinpesun sekä päivän auringossa hohtavilla Alpeilla. Näin siis jokunen viikko sitten. Myrskyrintaman vyöryessä toinen toisensa jälkeen Euroopan yli, toivomuksena oli, että jos edes pääsisi vuorelle, ei tarvitsisi edes auringon paistaa. Perjantaina näytti siltä, että viikon ainut sateeton päivä osuisi juuri sunnuntaille. Lauantai-iltana mahdollisista kohdepaikoista informoitiin, että voisitte kyllä pysyä kotona; myrskyä luvassa yöllä, lumisaateessa ei näe mitään, kuplahissien toimintaa ei taata ja lumivyöryvaara on ylimmillään.

 

ticas luzernin torni

ticas luzern marroni

Kuumat kastanjat lämmittivät käsiä. Vieraista ne oli aika kummallisia, vaikka muistuttavat tropiikin pejibayea, persikkapalmun hedelmiä vai mitä lienevätkään.

ticas luzern ovinäkymä

Kun kylmä ja märkä on ulkona, ei haittaa.

Sunnuntaina otettiin rauhallisesti, syötiin aamupalaa ja lähdettiin ajelemaan kohti Luzernia. Ehkä edes auton ikkunasta näkyisi vuori. Mutta ei. Mistään ei olisi voinut edes arvata, että lähellä on Alppi. Ilma oli valkoista höttöä, kaatosadetta, vuorilla tuuppasi pari metriä uutta lunta. Idylliset kylät näyttivät vettyneiltä ja surullisilta, Luzernissa kävelivät vain turistit olkapäät kiinni korvissa, paksuin kaulaliinoin ja sateenvarjoin. Mutta kaupunki oli tyttöjen kokemuslistalla ja heitä ei haitannut sade. Suklaakauppakin oli auki.

ticas luzern kahvipaikka

Kahvipaikka. Koristeltu karnevaalimaskein.

Paluumatkalla poikettiin Hirzelissä Pikku-Heidin luojan Johanna Spyrin parin huoneen museossa. Paikkaa pitävä mummeli, Johannan sukulainen, kuvittelimme, kiikutti meille paperilautasella suklaakakkua. Ulkona alkoi tipahdella sormenpään kokoisia lumihiutaleita rauhalliseen tahtiin. “Ihan oikeaa lunta, siis todellista lunta,” hihkui toinen tytöistä. Eikö aiemmin matkalla satanut lunta? “Satoi, mutta sellaista väkivaltaista lunta, joka meni tuulessa sivuttain, tämä on aitoa!”

Siitäkin saatiin ruksi kokemuslistalle. Italian junaan nousi kaksi matkalaista pakaasit täynnä puhtaita vaatteita ja ajatukset jo toisella puolen Alppeja.

En resumen: Nos vinieron un par de backpackers de Suiza Centroamericana. Y en vez de enseñarles los Alpes Suizos blancos, brillando en el sol, como habiamos prometido, estuvimos adentro de una nube grande. Lluvia, viento, más viento, menos viento, más lluvia y en las montañas varios metros de nieve, peligro de avalancha seria. Pero algunas cosas si pudimos ver de la lista de las muchachas. Y lo mas importante: en el pueblo de la escritora de la pequeña Heidi, Johanna Spyri, empezó a caer nieve muy bonito. Según las muchachas: la nieve de verdad.

Kurzgesagt: Wir hatten einen Besuch aus der Schweiz von Mittelamerika. Ein paar Backpackers die die Alpen sehen wollten. Un gerade dann, wenn es regenete. Es regnete mehr, es gab Sturmwind, meterweise Neuschnee in den Alpen und hohes Lawinengefahr. Man konnte gar nicht sagen wo die Bergen sind, so viel hat es geregnet. Aber Luzern fanden wir schon. Und Schokolade. Auf dem Weg zurück nach Zürich, im Dorf von Johanna Spyri, gab es einige schöne Schneeflocken. Richtiger Schnee, meinten die Mädchen.

 

Suomalainen Sveitsissä: Marika Rosenius

Sihl-joen toisella puolen, kasarmialueesta koilliseen, kieli vaihtuu saksasta espanjaksi. Dienerstrassella myydään kolumbialaisia vaatteita ja baarin ulkopuolella seinään nojailevat miehet tuijottavat tulijoita ryhmänä estoitta.

Korttelin sisäpihalla, japanilaisen liikkeen vastapäätä Wood Factoryssä meidät vastaanotetaan suomeksi. Tummien nahkasohvien ja massiivisten puuhuonekalujen ylle on ripustettu maisemia, joissa on jotain utuisesti tuttua, herkkää, mutta kuitenkin vahvaa.

Marika Rosenius, suomalainen kuvataiteilija, työstää teoksensa puulle, sahalla ja taltoilla viiltäen ja maalaa rosoiselle, muutaman millin levyisten lastujen ja suikaleiden elävöittämälle pinnalle akryylivärein.

Kiertelemme liikkeessä, juttelemme toista tuntia ja mietin kuinka kotoisaa täällä olisi asua, keskellä sitä karkeampaa Zürichiä, suojassa korttelin sisällä.

marika rosenius 6
Marika Rosenius

 

Marika, miten olet päätynyt Sveitsiin? Suomalaisen mieheni työn vuoksi.

Kuinka kauan olet asunut Sveitsissä? 18 vuotta.

Onko tämä pääteasema vai suunnitteletko muuttoa Suomeen tai muualle? Taitaa olla pääasema, joskin välillä täytyy päästä “hengittämään” rajojen ulkopuolelle.

marika rosenius 4

marika rosenius 5

Miten vietät arkesi? Olen taidemaalari ja olen joka päivä ateljeessani, illat menevät usein markkinoinnin merkeissä.

Entä minkälaisena näet suomalaisen aseman tai osan, Sveitsissä? Ulkomaalaisista suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat varmaankin kaikkein hyväksytyimmät.

marika rosenius 1

Kolmen kärki Sveitsistä? Luonto, sijainti ja kansainvälisyys.

Mitä haluaisit tuoda kotimaasta Sveitsin elämääsi? Tietyt ystävät ja sukulaiset, huumorin ja koulujärjestelmän.

marika rosenius 3

 

marika rosenius 2

Marika koivumetsänsä keskellä.

En resumen: Me topé con Marika Rosenius, una pintora finlandesa, que vive en Zurich y tiene ahora su exposición en Wood Factory. Trabaja con cierras y con formónes para alistar la superficie de la madera y pinta después con colóres acrílicos. Los abedules son un tema muy finlandes, en algúnas otras pintúras lo nordico está más en el átmosfera del cuadro.

Kurzgesagt: Ich habe mit der Künstlerin Marika Rosenius in zürcher Wood Fabric getroffen. Die Finnin arbeitet mit den Sägen und Meisseln um die Oberfläche zu vorbereiten und malt danach mit Akrylfarben. Die Birken sind ein finnisches Thema, aber in den anderen Gemälden das Nördliche findet man eher in der Stimmung.

Yksi lämmin ilta elokuussa

Siirryin sekavan viikonlopun ja vielä sekavamman yön jälkeen pihatoimistoon. Kaadan lisää kahvia kuppiin ja toivon sen aktivoivan synapsit, sillä juuri nyt päässä on vain mytty matoja, sinne tänne luikertelevia ajatutusten lankoja.

Taivas on pilvetön, järvi kimmeltää vihertävänä ja lähes tyynenä, lämpötila kohdallaan, harmaahaikara narskahtelee ja etsii kaarrellen otsaansa, siis tarkoitan oksaansa johon istahtaa. Toivon puutarhapöydän olevan ekonomisempi, ekumeenisempi, äh, ergonomisempi kuin kirjoituspöytäni, joka on menneiltä ajoilta, jolloin ei tunnettu tietokoneita ja näyttöjä.

Sillä niskaa viilsi yöllä, ilman ja tyynyn kanssa. Saan saman aikaan treenaamatta kuten myös treenaamalla. Ehkä Wirbel on jumissa. Mikä Wirbel onkaan suomeksi? Niin juuri, nikama. Niillä paikkein kun olin mytännyt tyynyn seinän ja sängyn väliin, tyytynyt helteiseen yöhön ja makasin kuin Kleopatra sarkofagissa, alkoi laahaus. Ehkä naapuri jälkikasvuineen vetää patoja sisältä pihalle, koska ei saa unta kuumassa? Ehkä varas laahaa löytämiään aarteita säkissä pakoautoon? Ehkä murhaaja hinaa ruumiita puiden kätköön?

happening 8 winti

Näillä rokkasi. Winterthurilainen bändi, nimestä ei tietoa.

Ja sitten se nosturi. Piippausta ja kitinää, rakennusääniä. Kello oli kahden ja kolmen välillä, kaikkialla pilkkopimeää. Kymmenen jälkeen romuajien perään voisi usuttaa poliisin. Mutta mihin usutat, kun yhtäällä haukkuvat hermostuneet koirat, toisaalla (niin missä?) metelöi se nimetön joku ja tekemällä jotain, jolle ei sillekään ole nimeä.

happening winti mummeli ja muut

Winterthurilaisen bändin yleisöä. Kaikki sukupolvet edustettuina.

Viikonlopun epäjärjestys oli oikeastaan hallittua kaaosta. Piti varmistaa, että jälkikasvu lähtisi Berliiniin pensseleiden ja piirustusvihkojensa kera ynnä muiden kamppeiden kera, ja se vaati tiettyä suunnittelua. Ja sitten se kesän loppu. Elo-syyskuussa tamburiinin rytmi alkaa paukuttaa entistä nopeammin, tapahtumaa lykkää joka kulmalta, on festivaalia, kaupunkijuhlaa, korttelipirskeitä, kujajuhlia ja taidetapahtumaa.

happening 9 winti

Katufestivaalieväs:possuvarras.

Jos lähtisimme ajoissa, ennättäisimme kolmiin juhliin, pohdin silloin ja niistin nenää. Flunssa on siinä vaiheessa, että koti kyllästyttää ja ajatus tungoksesta 30 asteessa laittaa palaamaan viileiden lakanoiden väliin. Iltasella laskeskelen viikonloppuja, mietin elokuun lämpimiä, melkein trooppisia öitä ja niiden hiipumista. Päättäväisesti tuuppaan nenäliinat laatikkoon ja kipaisemme junalle. Jos ei muuta, niin Sannan Suomi-kuvat käyn katsomassa, sitten saan tulla kotiin, puhelen itselleni. Heikintalon Sanna on Sveitsiin asettunut valokuvaaja, se, joka otti myös minusta kuvat kirjaani varten.

happening 7 wc

Vessavuoro odotellessa voi ehkä taiteilla?

Huomaan olevani toista kertaa lyhyen ajan sisällä Winterthurissa. Korttelijuhlissa on kotoinen meininki, selvästi talojen asukkaita ja lähiporukkaa. Kaupungista puuttuu Zürichin cooliutta tavoitteleva ilmapiiri ja turistit. Winterthuriin ovat kerääntyneet kuvataiteilijat, muusikot ja valokuvaajat. Pirskeiden julkinen vessa onkin taideateljee. Myös se kertoo paikasta.

happening 13 zuri (2)

Zürichissä pirskeet olivat seuraavalla tasolla. Enemmän ääntä, juotavaa ja porukkaa.

happening 11 zuri

Niederdorf ja Dörflifest.

Junassa Zürichiin en todellakaan jaksa enää mennä muualle kuin kotiin. Mutta asemalla virkistyn, ehkä sittenkin käymme katsomassa Niederdorfin Dörflifestiä. Aukiolla pulloista kaadetaan juomia puolihuolimattomasti, melkein lasiin. Musiikki osuu tärykalvoon ja tungokseen ei mahdu. Rosenhofin sisäpihalla soittaa kolmen miehen bändi suoraan New Yorkista, laulajalla punaiset kiiltonahkaiset teräväkärkiset kengät, joista Leningrad Cowboyskin olisi ylpeä. Tyypeillä on musiikki ja eläytyminen hanskassa, mutta kuka olisi lainannut äänimiehen tai edes toimivat vahvistimet?

Kaduilla on enemmän ihmisiä kuin päivällä harvoin. Istahdimme tyveneen ja sivustan rauhaan katselemaan kaupungin profiilia. Kolmannet juhlat saivat jäädä. Tämäkin riitti, kaksi kaupunkia, kaksi erilaista tunnelmaa. Yksi lämmin ilta elokuussa.

happening 10 zuri

Kyllä. Tämä on Zürich.

En resumen: En agosto viene el momento de entender que ahorita se acaba. El verano. Y de pronto hay fiestas por todo lado. Cada barrio, ciudad, festival, hasta calles tienen sus fiestas. Tratámos de ir a tres de una vez. Logramos visitar uno en Winterthur, vimos las fotos de Finlandia de Heikintalon Sanna y tomámos el zarpe en Zürich, pero el tercero tuvimos que dejar para otro día. O para otro año.

Kurzgesagt: Im August kommt das Moment der Realität. Es sind die letzten Tagen des Sommers. Alle wollen noch feiern, es gibt Dörflifest hier, Gassenfest da, Chilbi und Festivales, überall ein Fest. Wir haben versucht 3 auf einem Tag zu besuchen. In Winterthur sind wir durch den Strassenfest gelaufen um die Fotos aus Finnland von Heikintalon Sanna zu sehen und dann noch in Zürich durch Dörflifest gewandert, aber das dritte mussten wir für einen anderen Tag lassen. Oder für nächstes Jahr.

Koti taiteilijoiden kylässä

Sitä luulisi, että melkein kahden vuosikymmenen jälkeen tuntee kotiseutunsa. Vaikka se toimisi toisella kielellä. Vaikka vain asuisi siellä. Vaikka kohteet eivät olisi cooleja ja vetoavia. Kaikki vain tulisi ilmi, jossain vaiheessa, jotenkin.

Kaivellessani aikanaan aiheita kolumneihin ynnä muihin kirjallisiin projekteihin, huomasin, että sadan metrin päässä on veistospuisto. Kävin kurkistamassa vähän pimeään puutarhaan, jonne pääsi jyrkkiä portaita pitkin. Olin yksin ja mietin, miten hyvin tänne voisi sijoittaa dekkarin. Ruumis metallisen veistoksen vieressä, hoidetun pensaiston kupeessa, uhkaavasti roikkuvien peikkomaisten puiden alla, katveessa, jonne aurinko ei yletä.

Sitten luin kunnan muista merkittävistä paikoista, kulttuurivaikuttajista, kirjailijoista. Mutta koskaan, missään, ei mainittu taiteilijoita. Ja paikkahan on kuhissut taideväkeä!

boscon pensselit

Fritz Boscovitsin pensselit paletilla.

Sata vuotta sitten Zollikon oli pieni kylä maalla, kaukana Zürichistä. Nyt se on iso kunta, kiinni Zürichissä ja parin minuutin junamatkan päässä. Silloin aikanaan zürichiläiset taiteilijat muuttivat Zollikoniin rauhoittumaan kaupungin humuista. Myös Fritz Boscovits pakkasi pensselinsä ja kankaansa ja siirtyi yksinkertaisiin, mutta ach, niin inspiroiviin maisemiin. Samoin tekivät Adolf Meyer, Paul Bodmer, Heini Waser ja Fanny Brügger. (Ai miten niin et tunne nimiä? Ei haittaa – en minäkään). Tämä porukka perusti pienen taiteilijoiden siirtokunnan nykyiselle kultarannikolle, missä nykyisin asuu taatusti enemmän pankkiireja kuin boheemeja taidemaalareita.

boscon kuva zollikonista

Näin metsäinen kylä oli Zollikon sata vuotta sitten. Paikan tunnistaa kirkon tornista.

Boscovits löysi kodin kylän keskustasta, jossa hän viihtyi perheineen 50 vuotta. Nyt rakennus on kunnan museo. Ikkunasta näkyvässä vastapäisessä suuressa talossa asui Boscovitzin veli, joka passitettiin opiskelemaan taloustieteitä ja tienaamaan rahaa, jotta joku perheessä toisi varmasti leivän pöytään.

bosco museo

Lieneekö tämä itse Bosco kotiovellaan?

boscon ikkuna

Siellä se näkyy, Boscon varakkaan veljen talo.

boscon veljen talo

Boscon veli eleli prameasti ja talokin seisoi tekstin mukaan herran kämmenellä.

Boscovits ei kuitenkaan ollut turhan ronkeli töiden suhteen ja tuli ilmeisen mukavasti toimeen. Kadun puoleisessa ateljeehuoneessa syntyi valoisana päivänä öljyvärimaalauksia ja varjoisalla säällä karikatuureja ja grafiikkaa.

bosco karikatyyri

“Chömezi mir jaa nid nhääch Frau Müller!” Boscovitsin karikatyyri keväthatuista: “Älkääs rouva Müller tulko yhtään lähemmäksi!”

Kun aikanaan saavuin Zollikoniin, se ei ollut mikään rauhan ja maaseudun kehto, kuten Boscovitsin aikaan, vaan tuntui epäkylältä, Zürichin laajentumalta. Keskusta oli mitätön, kaupungin rajaa ei edes huomannut. Vähitellen aloin tunnistaa zollikonilaisen ajattelutavan, senkin, että kyläläisillä tuntuu olevan oma paikallisidentiteetti. – Ja pikkuhiljaa luulen päässeni kuntalaisuuden opinnoissa jo syventäviin asti.

boscon kuva rouva

Boscovitsin karikatyyri, kenties zollikonilaisesta rouvasta. “Ai kato, tuossa olen mie!”

En resúmen: Creí, que sé casi todo lo que hace falta saber de Zollikon. Pero no. Por ejemplo: no tenía ni idea, que Zollikon sea un pueblo de artistas. Pero hace 100 años los artistas pensaron que Zürich era demasiado agobiante y encontraron la tranquilidad en Zollikon, en el campo. Uno de los pintores era Fritz Boscovits, que por cierto vivía 50 años en el edificio, que hoy en día es el museo del pueblo. Eso no sabía tampoco.

Kurzgesagt: Ich dachte, ich weiss schon fast alles wissenswertes über Zollikon. Aber nein. Z.B: ich hatte keine Ahnung, dass Zollikon ein Künstler Dorf ist. Aber vor 100 Jahren haben die Künstler Zürich zu hektisch gefunden und das neue Heim in der zukünftige Goldküste gefunden. Auch Fritz Boscovits, der übrigens in dem Haus vom Ortsmuseum 50 Jahre lang wohnte. Das wusste ich auch nicht.

 

 

 

 

Siperian hönkäys

Tai niin ainakin sanotaan. Että kylmyys, joka Sveitsiä hyytää, tulisi Siperiasta. Vähän on asennoitumisongelmia, sillä mittari näyttää -3,1. Naapureilla pakkasta on aina pari astetta enemmän. Kuten myös sääkartoilla. Mutta alle kymmenestä asteesta on joka tapauksessa kyse.

17-01-23-16-32-23-345_deco

”Scheiss Kälte!” puhistaan kaupungilla. Ei tunnu loppuvan koskaan, onhan sitä jatkunut jo muutaman viikon. Karvahatut ja pipot ovat syvällä päässä. Lunta on kaupunkiseudulla vähän. Harmaita teitä viiruttavat suolaraidat.

17-01-23-16-32-58-005_deco

17-01-23-16-47-30-162_deco

Siellä missä vesi virtaa vapaana, on kylmän yön jälkeen aina uusi talvinen taideteos. Pitsiä, röpelöä, puikkoja, jäätunneleita.

17-01-23-16-38-21-012_deco

17-01-23-16-37-51-412_deco

Metsässä sataa jäähileitä. Pakkanen sumulla huurtaa kaiken, lehdet, hämähäkkien seitit, neulaset, kulmakarvat. Jos on aivan hiljaa, kuuluu helinää. Hileet kilahtelevat toisiinsa.

17-01-23-16-35-37-421_deco

17-01-23-16-36-07-259_deco

En resúmen: Dicen que es el frío de Siberia, que nos sopla en el centro de Europa. Yo me imagino  algo, como -45 en ese caso. Donde nosótros el termómetro es terco y sólo enseña un par de grados bajo cero. Pero sea de donde sea el frío, nos hace  obras de arte en la naturaleza.

Kurzgesagt: Man sagt es sei Sibirische Kälte, was in Mitteleuropa hersscht. Ich würde mir in diesem Fall -45 vorstellen. Unser Thermometer ist stur, es zeigt nie mehr als -3. Aber es ist gleich, woher die Kälte kommt. Es macht Kunst in der Natur.

%d bloggers like this: