Parin päivän aikana sää on vaihtunut ikuissyksystä kevääseen ja siitä talveen ja taas siihen syksyyn niin nopealla tahdilla, ettei ihminen tahdo kestää perässä. Sillä aikaa, kun lämpötilat ovat sahanneet ylös ja alas ja myrskyt roipottaneet paikkoja valtavalla voimalla, olen istuskellut keittiössä tutkimassa keittokirjoja.

Torquaissa, Britannian rannikolla, maistoin yhdistelmää, jossa yhdistyivät suolainen, makea ja polttava. Olin lapsi ja maku, curry-kana, jossa makean osassa oli banaani, oli jotain täysin makumaailmani räjäyttävää.

Sama ruoka tuli mieleeni, kun sain eteeni lautasen Riz Casimiria Sveitsissä. Annos oli sen verran vaatimaton, etten muista edes missä sen söin, ainoastaan yhteyden muistoon. Jotain lämmintä jäi mieleen läpättelemään ja suhtaudun zürichiläiseen kummalliseen ruokalajiin lämmöllä.

Ja kyllä, Riz Casimir on kehitelty aivan kotikulmillani, -50-luvulla, luultavasti sodanjälkeisen sukupolven kaukokaipuuseen. Se kuului jossain vaiheessa kaikkien ravintoloiden perusruokalistaan, nyt Riz Casimiria saa kuulemma etsiä.

Resepti löytyi omasta kaapista zürichiläisen kasvisravintola Hiltlin keittokirjasta, nimellä “Casimir” Alkuperäisessä versiossa proteiinilähteenä on vasikanleikettä tai sikaa, minä valitsin ehdotetuista quornista, seitanista tai tofusta sen ensimmäisen. Kaupan paketissa palaset olivat vähän isoja, joten pilkoin ne mieleni mukaisiksi. Maku jäi lopulta vaatimattomaksi, quornimaiseksi, joten jos tätä ikinä enää teen, laittaisin mausteita paistamisen yhteydessä. Kenties currya ja ehkä sitä chiliäkin, vaikkei se perusreseptiin kuulu.

Ei tämä muutenkaan mennyt keittokirjan mukaan. Ongelmat alkoivat kaupassa: ananakset olivat vihreitä, aivan täysin raakoja, persikoita ei tietenkään ole tähän aikaan vuodesta ja litsit nyt eivät vain kuulu meidän pienen kaupan valikoimaan. Joten tein, kuten monissa ravintoloissa, joissa Riz Casimiria tarjoillaan, otin ananakset ja persikat tölkeistä. Litsit päätin unohtaa.

Pilkoin sipulin ja quornin, paiston ne ja heitin hedelmät sekaan. Mausteiksi currya, kurkumaa, korianteria, kookosjauhetta, valkopippuria. Vaikutti hyvältä. Loraus viiniä ja annoin annoksen porista.

Omassa versiossani käytin soijakermaa. Se ei toiminut toivotun lailla, vaan meni hapahkossa seoksessa, ruokosokerista huolimatta, kokkareiseksi. Ei hyvä. Epäesteettistä, vaikkei vaikuttanut makuun. Soijakermalla on välillä tätä ominaisuutta ja yleensä ahkera sekoittelu auttaa – ei tällä kertaa.

Kansallisruuaksikin mainittu Riz Casimir tarjoillaan Zürichissä usein myös paistetun banaanin kera, joskus myös päällä kermatötterö. Todelliset överit konservatiivisessa kaupungissa. Keittokirjan ohjeessa skipattiin kaikki nämä jälkiruokaan vivahtavat aineet ja jopa se riisi. Omalle lautaselleni keitin lisäksi basmatia tasoittamaan hedelmäisyyttä. Pistelin menemään, mutta makumuiston kaipaus jäi vielä vaivaamaan.

En resumen: Con tantas tormentas tenía tiempo de estudiar los libros de cocina en casa y encontré un comida exótica, pero originalmente de Zurich. Riz Casimir lleva piña, melocotones y a veces hasta banano. Suena muy dulce – y también es. Mi intento era con quorn y vegetariano, pero la crema de soya no sirve con fruta y vino blanco. La apariencia: horrorosa. Sabor: comible.

Kurzgesagt: Wenn das Wetter Sturm nach Sturm bringt, ist es besser zu Hause zu bleiben. Es gab Zeit Kochbücher zu studieren und ich habe etwas Zürcherisches gemacht, nämlich Riz Casimir. Obwohl es eine vegetarische version war und eher wie nur Casimir, ein Rezept vom Hiltl. Resultat: süss, aber hat geschmeckt. Und ich weiss warum Hiltl Soya Rahm nicht empfohlen hat: es funktioniert nicht.