Sitä vain mietin, että kun Suomesta lähdettiin viime vuosisadalla vaikka minne ja perustettiin ihanneyhteisöjä, utopioita, mielessä parempi elämä ja oma Suomi kivemmissä olosuhteissa, niin ajattelin mikä ettei, voisinhan minäkin.
Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi Argentiinan aarniometsä kuulostaa helpommalta paikalta, mutta koska sattumoisin olen jo Sveitsissä, niin eiköhän pysytä tämän maan mahdollisuuksien sisällä.
Silloin aikanaan pistettiin nyssäkkään kupariset kahvipannut ja muut tarve-esineet, tätä nykyä mukaan tuskin tarvitaan paljon. Onhan meillä ikeat ja suomalaistuotteita tarjoavat nettikaupat, niistä sitten vain kännykällä tilataan ainekset omaan pieneen kotimaahan keskellä vierasta valtiota.
Minun utopiassani saisi ihan suosiolla olla vuodenajat, ei siinä mitään. En kaipaa pelkkää lämpöä ja auringon porotusta, mutta en olisi pahoillani siitä, että kevään puhtoiset ja kirkkaat kukat loistaisivat koko ajan tasaisesti nurmellani. Siitä saisi voimaa ja arkipäivän estetiikkaa. Talvi on luonnollisesti toinen juttu, silloin maillani lepäisi paksu ja muheva kerros lunta.
Utopiani perustaisin Alpille, huolimatta olosuhteiden hankaluudesta. Ja koska se olisi utopia, se kuulostaisi ensin ihan mahtavalta ja toimivalta ja lopulta luultavasti hyytyisi omaan mahdottomuuteensa. Joka tapauksessa, Finopia syntyisi korkealle vuorten väliin jäävään katveeseen, siihen järven viereen. Pihapiiri olisi kuin suoraan Mauri Kunnaksen kirjasta, olisi tupa, aitta, sauna, tietenkin, ja ulkohuussi, kanoja tepastelelmassa ja aamiaisella tuoreita munia. Ehkä pyytäisin Maurin tekemään siitä myös kirjan, jonka itse kyllä kirjoittaisin, hän saisi piirtää kuvat.
Meitä utopialaisia olisi monensorttisia: it-alan osaajia, graafisen alan suunnittelijoita, itseänsä työllistäviä etätyöläisiä, jotka riipin raapin toisivat rahaa yhteisöön. Koska painottaisimme myös fyysistä työtä, meillä olisi pihalla lampaita ja vuohia, ne pitäisi ruokkia ja hoitaa ja käsityöläisinä työstäisimme villasta paitoja, huopaleluja, tossuja, koruja ja niitä myisimme laaksossa toreilla ja turuilla sekä turisteille, jotka patikkaretkillään tulisivat syömään tarjoamiamme korvapuusteja ja loimulohta. Ja tietenkin meiltä löytyisi B&B saunan kera. Siinä olisi puuhasteltavaa myös vieraille; jostain pitäisi riipiä saunaan puita, jyrkiltä vuorten rinteiltä.
Me keittäisimme kahvia puuhellalla ja lukisimme iltaisin kirjoja tuvan lämmössä. Tai reippailisimme vuoren toiselle puolen, ylös ja alas, tekisimme pilates-liikkeitä, jotta keskivartalon pito olisi taattu, eikä kohtalokkaita horjahduksia, “ups, oho” tilanteita kävisi. Talvella nukkuisimme murmeleina paksujen untuvapeittojen alla ja laskisimme kelkalla tai suksilla alas laaksoon pikku-Heidin tapaan.
Siinäpä vasta elämää. Tosin tarkalleen ajateltuna, jotain tämänsuuntaista elän jo nyt. Kevätkukat ovat aukeamassa, illalla luen kirjaa (Paul Austerin New York -trilogiaa tällä hetkellä), parin korttelin päässä on vuohia ja kanoja (ei minun, mutta kuitenkin), korvapuusteja syntyy heti kun ostan hiivan ja vuorenkin kupeessa ollaan, vaikkei se oikeasti ole kuin kukkula. Enkä väitä tätä utopiaksi ja paremmaksi elämäksi. Ihan vain elämäksi.
En resumen: Los finlandeses salieron en el siglo pasado a varios lugares en el mundo para vivir mejor en sus utopias finlandesas. En mi utopia viviría tal vez aquí en Suiza en un Alpe. Tendría una finca finlandesa, con ovejas y gallinas y por supuesto un laguito y sauna. Les ofrecería B&B, comida finlandesa, sweateres y productos de felpa a los turistas. Casi siempre habría flores de primavera, tan brillantes y bonitas. En el invierno dormiría como una marmota abajo de mi cobija de plumas y habría nieve hasta la mitad de las ventanas. De vez en cuando bajaría como Heidi o su abuelo con un trineo o esquies al valle. Así sería la vida en mi utopia. Y resulta que casi ya es así. Sólo me falta el sauna. Pero las flores de primavera están floreciendo, ovejas y gallinas hay cerca, no míos, pero en todo caso, y vivo a la par de algo, a la que llaman una montaña, aunque es un cerro. No es vida mejor que en algún otro lado. Sólo la vida.
Kurzgesagt: Die Finnen sind in 1900 zu verschiedenen Orten ausgewandert, in einer Finnische Utopie zu leben. Meine Utopie würde ich wahrscheinlich auf einer Alp gründen (weil ich schon in der Schweiz bin). Ich würde einen Bauernhof auf finnischer Art haben, mit Schafe und Hühner und natürlich einen kleinen See mit Sauna. Da würde ich für die Touristen B&B, finnische Zimtschnecken und vielleicht geräucherter Lachs, Produkte aus Schaafwolle offerieren. Im Winter unter dem Daunendecke schlafen, wie ein Murmeltier und weil es meterweise Schnee gäbe, ab und zu ins Tal wie Heidi (oder der Grossvater) mit einem Schlitten fahren. So wäre mein Leben. Und fast so ist es schon jetzt. Es fählt nur ein sauna. Aber die Frühlingsblumen sind am blühen, Schafe und Hühner gibts in der Nähe (nicht meine, aber trotzdem) und ich wohne neben etwas, das man einen Berg nennt, obwohl er eigentlich einen Hügel ist. Es ist nicht besseres Leben als irgendwo anders. Nur Leben.
Pala Suklaata 