Monthly Archives: June 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaisille: vuorossa Pala suklaata

28. June 2017 By in Allgemein 4 Comments

Hollaninhippiäiselle kiitos blogihaasteesta! Ulkosuomalaisten blogeissa kiertävät kymmenen plus 1 kysymystä ulkomailla asumisesta ja suhteesta sekä tämänhetkiseen asuinmaahan että Suomeen. Ja tältä tuntuvat nämä asiat tänään Sveitsissä:

  1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi? Kuivasti ja järkevästi saattaisin todeta, että yhteiskunnan vakaus, mutta toisaalta, niin varmaan vastaisin Suomessakin. Mutta jos ajatellaan jotain sellaista, mitä syntyseuduilla on vähemmän ja Sveitsissä enemmän, niin vuoret. Ja koska olen itse suhteellisen kaoottinen, niin järjestys ja erityisesti ylläpito. Se mikä nyrjähtää, korjataan. Oli asia mikä tahansa. Koska siihen on varaa ja halua. Kolmantena on pakko vielä lisätä kliseisesti että Gruyere. (Oikeaan suuntaan osoittavaa heittomerkkiä en taaskaan löydä (ts. jaksa etsiä) näppiksestä.)
  2. Entä ikävintä? Ikävää. Hm. Ikävää? Vaikka palkkataso on korkeampi kuin ympärillä olevissa maissa, niin esimerkiksi asumisen hinta Zürichin seudulla on alkanut painaa vaakakupissa. Ja sitten se, että ulkomaalaisilla ei ole äänioikeutta meidän kunnassa edes paikallisiin asioihin. Vaikka olisit asunut vuotta samassa kylässä, olet eri karsinassa sveitsiläisten kanssa.

    sveitsiläinen villieläin

    Sveitsiläinen villieläin

  3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit? Olen aina halunnut Argentiinaan ja kuuntelemaan tango-orkestereja. Ja Intiaan, siitä lähtien, kun olin n. 10 ja isäni lähti muutaman kuukauden työreissulle ja sain ohuenohuessa lentopostikuoressa syntymäpäivälahjaksi kuortakin ohuemman silkkisen lilan huivin. Se tuoksui eksoottiselta ja oli kiehtovan ihana. Kreikkakin on käymättä. Ja Aasia. – Siis mitä olen tehnyt koko elämäni? Miten niin olen matkustanut paljon, enkä ole käynyt missään kivoissa paikoissa? Paitsi Amerikan mantereella Pohjoisesta Etelään, Euroopassa, Skandinaviassa. Ai niin Venäjälläkin.
  4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan? Costa Ricaan, mutta en tiedä voiko sitä sanoa “kohteeksi”, kun se on perheemme kolmas kotimaa ja sinne joka tapauksessa ollaan menossa. Lasketaanko naapurimaat kohteiksi? Eivät nekään ole hienoja reissuja eksoottisissa paikoissa, mutta matkoja, joilla on ollut mukavaa ja joilta on kerätty paljon hyviä muistoja. Ehkä Provencen Fontvieilleen, ihan pieneen kaupunkiin vai oliko se kylä. Sinne haluaisin viedä tyttäreni, joka edellisellä reissulla oli tasan kuusi kuukautta vanha. Siellä ravintolassa tarjoilija hyssytteli sylissään vauvaa, jotta vanhemmat saivat nauttia illallisensa rauhassa. Ja pienenpienessä hotellissa aamulla häntä tervehdittiin aina ensin: “Bonjour, Bebé!” Kylässä syötiin ehkä parhaita aterioita ikinä, seitsemän ruokalajia ja munakoisokohokasta ja joka paikassa tuoksui laventeli. Luulisin. Tai sitten olen katsellut liikaa turistikuvia, joissa aina huojuvat laventelit.

    svetsiläistä taidetta

    Sveitsiläistä taidetta.

  5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla? Melkein kaikkea, mitä kaipaan, osaan ja voin tehdä itse. Kalavalikoimat nyppivät aina silloin tällöin. Se on yleensä pieni, kala on kallista ja monesti myös haiskahtaa vanhahkolta. Kunnon hapanleipähimo iskee myös ajoittain. Nyt juuri tekisi mieli karjalanpiirakoita ja niitä syntyy heti, kun sisälämpötila laskee alle +25:n.
  6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen? Meidän perheen filosofiana on keskittyä nykyhetkeen. Nyt olemme tässä. Huomenna, kuka tietää.
  7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä? Tämä on aika paha. Sveitsiläiset ja hauska eivät mielestäni istu sanaparina oikein yhteen. Mutta ehdottomasti yksi suosikkini on Berchtoldstag 2.1, joka tarkoittaa sitä, että uuden vuoden valvomisesta on kunnolla aikaa toipua. Mutta Sveitsin Nationalfeiertag, kansallispäivä, on näin kansan tasolla hyväntuulinen juhla, sitä vietetään piknikeillä, grillaten, auringossa. Syödään hyvin perheen ja ystävien kanssa ja illalla syttyvät kokot ja ilotulitukset.

    sveitsissä kasvava kukka

    Sveitsissäkin kukkiva kukka.

  8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa? En muista mitään vaikeutta, sillä lähdimme vain osittain ja hetkeksi. Suurin osa kalusteista jäi kotiin ja vuoden päästä piti tulla takaisin. Vuodesta on tullut tosi pitkä. Tällä hetkellä plakkarissa 18. Perillä kaikki paperiasiat hoituvat miehen töiden kautta, joten niissäkään ei ollut säätämistä. Tulla tupsahdin tähän lokeroon, jossa yhä olen. Hetken kyllä kesti, että paikallinen puheenparsi alkoi avautua. Koulusaksasta oli jäljellä “U-Boot” ja “Käse”, eikä niille löytynyt muistista edes artikkeleita. Sitäpaitsi Sveitsissä juusto on de Chäs. U-Boot sen sijaan olisi helppo sana käyttää, muoto pysyy samana. Mutta maassa, jossa ei ole merta, eikä siten merivoimia, sille on ollut erittäin harvoin käyttöä.
  9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi? Kyllä. Olen aina valmis ja heti lähdössä. Mutta tässä elämänvaiheessa tuskin vaihtoehto.

    svetsiläinen auringonlasku

    Sveitsiläinen auringonlasku.

  10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki? Koska seuraavaa vuotta on eletty jo kuusi kuukautta, en millään viitsisi muistella menneen vuoden tapahtumia. Mutta yksi parhaita juttuja oli kummipojan kanssa tehty reissu Wallisiin, missä ylitimme 240 m pitkän riippusillan Belalp-Riederalp välillä.
  11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Varmaankin. Mutta emme ole niin sveitsiläisiä, että olisimme suunnitelleet edellisen vuoden puolella seuraavan vuoden matkat, joten kaikki on vielä costaricalaiseen tapaan  auki. Kesälomaanhan on vielä muutama viikko…

Jos jotain jäi vielä epäselväksi, niin kysykää! Seuraavana blogihaasteen saavat:

Latitude Ecuador

My Sweet Dharma

Perusta kuuluu

Minun Moskova

Kirjoituksia kolmannesta maasta

blogihaaste

 

Ulkoilmaoopperan tärkeimmät elementit: viini, piknikkori ja aurinko

21. June 2017 By in Allgemein, kaupunki, kulttuuri Tags: , , Leave a comment

Ulkona +30 ja risat, sisällä ehkä pari astetta vähemmän. Ikkunaluukut kiinni istun läppärin edessä ja varustaudun Oopperaa kaikille -tapahtumaan. Varmuuden vuoksi kävin tätä ennen dippaamassa itseni kolmesti järveen. Valitettavasti ylämäki kotiin aiheutti putousmaisen hikoilukohtauksen ja kotona turvassa ajattelin jo, etten enää lähde ulos. Tai ehkä sittenkin, mutta vasta lokakuussa.

En ole käynyt Zürichin oopperassa yhtä monta kertaa kuin olisin halunnut, sillä liput perheelle ovat samaa luokkaa kuin lento Suomeen ja vaakakupissa kyllä jälkimmäinen voittaa. Mutta nyt, kansanjuhla yhdistettynä Verdin oopperaan, tällä kertaa olisin tikkana paikalla.

Oopperassa ollaan tietoisia, että sen edustalle kerääntynyt väki ei ehkä ole kaikkein sivistyneintä oopperamielessä. Facebookiin ilmestyy tiedonhaluisille simppeli versio Naamiohuvien, Un ballo in maschera, juonesta. Playmobilhahmoilla leikitystä versiosta ymmärrän, että kyse on Ruotsin kuninkaasta Kustaa kolmannesta, Ulrikasta ja Renatosta. Kolmiodraamaa siis.

un ballo in maschera facebook

Olen mielestäni varustautunut koitokseen hyvin, kun läksytkin on tehty. Puen housut joilla on hyvä istua maassa ja sujautan kassiin vesipullon, puhelimen ja rahapussin. Ohelma alkaa puoli kuusi. Kymmenen minuttia sitä ennen marssin Sechseläuten aukiolle oopperan eteen. Kaksi kolmannesta aukiosta on täynnä. Osa porukasta istuu niiden muutaman äärimmäisellä laidalla olevan puun alla, loput sivelevät aurinkorasvaa ja asettelevat aurinkohattuja.

Paikalle valuu kokonaisia perheitä vauvasta vaariin, piknikkorien ja ruokakassien kera, viininjäähdyttimet käsissään, kylmän valkoviinin kaula ulos kurkottaen. Lähes kaikilla on jo edellisvuosilta oopperan taiteltavat tuolit pussukassa olkapäällä. Niitä saa ostaa viidellätoista frangilla. Vaihtoehtona on oopperan viltti, 5 Fr.

oper für alle sechseläutenplatz1

Valkoinen rakennus taustalla: Zürichin ooppera

Tajuan, että olen liian aikaisin paikalla. Varsinainen ooppera alkaa vasta pari tuntia myöhemmin. Aukiolla on sietämättömän kuuma ja käyn viereisessä marketissa ostamassa jätskin. Kuten varmaan puolet niistä, jotka ovat tulossa ulkoilmaoopperaan. Seison varmaan vartin kassajonossa ja ihmettelemme edessäni olevan naisen kanssa yhtä tyhjää kassaa. Eikö siihen löydy ketään rahastamaan vaikka vain jätskiostoksilla olevia? Lopulta nainen pääsee maksuhommiin ja kassa tervehtii yleismaailmallisella “Hallo”:lla. Minulle sama kassa sanoo “Bonsoir!” Häh? Vastaan “grüezibonsoir”. Ihme etten lisää vielä “moi!” Painelen vauhdikkaasti sähköportaita ylös painostavaan ulkoilmaan.

Käyn jätskin kera tarkastamassa tilanteen. Aukio täyttyy. Ja lähden seuraavalla junalla kotiin.

oper für alle sechseläutenplatz2

Kotona yritän käyttää odotteluajan tehokkaasti ja pesen kylpyammeen. Tajuan, etteivät varusteluni koitokseen olleet sittenkään normimittaiset, tyylikkyydestä puhumattakaan. Päätän sivuuttaa tyylin ja pakkaan marimekon kangaskassiin peiton, jolla on ennenkin istuttu maassa, evääksi suolaisia kokojyväpipareita ja Gruyere-lohkoja. Surrautan vielä smoothiepurkkiin juoman vesimeloonista, hamppuproteiinipulverista ja limetistä. Maistuu karmealle ja väri on erehdyttävästi hometta muistuttava. Mutta kylmää ja virkistävää iltapalaksi helteellä.

Otto kaksi: jälleen kymmenen minuttia ennen alkua olen paikalla. Mietin monta litraa tämä ihmismassa on hikoillut sillä aikaa, kun olin kotona suhteellisen viileässä.

Poliisi on myös paikalla. Ja ambulanssit. En pidä itseäni hysteerisenä, kun mietin mistä suunnasta mahdollinen väkijoukkoon ajaja tulisi. Päätän etsiä istumapaikan vastakkaiselta puolelta. Enkä halua 10 000 ihmisen väkijoukon keskelle.

Ei silti että pääsisinkään. Kävelen massan reunaan ja totean, ettei tässä ole juuri valinnan ongelmaa. Aukio on täynnä ja sitä rajoittaa yhdeltä puolen kulkevat raitiokiskot, toisaalla autotie. Istun toiseen ääripäähän, ainoaan kohtaan minne mahdun ja näkymä on tämä:

oper für alle sechseläutenplatz3

Minä täällä, missä ooppera? Avaan eväsboksini ja narskuttelen juustoa. Hörppään smoothiani ja päätän juoda sen kokonaan, niin pääsen siitäkin tuskasta ja saan nesteytytettyä itseni. Vieressä lapsiperheen vaippaikäiset silmäterät kuopsuttavat puita ympäröivää hiekkamaata tehokkaasti. Aivastan ja ihmettelen, miten oopperan laulu ei ylitä hiekan rahinaa. Toisaalta vieressä eteeni availlaan tehokkaasti klappituoleja ja järjestellään mukavuuksia, viinipullo on avattu ja heitä naurattaa tilanne, jossa itse tapahtumaa ei näe ja siksi he jatkavat juttelua. Istun jalkakäytävän reunalla ja päätän kirjoitella kaupungin toisella puolen olevalle tyttärelleni. Välillä nousen katsomaan mitä skriinillä tapahtuu. En saa mitään tolkkua.

oper für alle sechseläutenplatz4

Volyymi ympärillä kasvaa, poliisi tarkistaa jonkun nuoren miehen papereita, autot huristelevat ja ohikulkevat iloiset tyypit ottavat osaa oopperaan kiekumalla. Varttia myöhemmin tytär on vieressäni ja lähdemme kotiin. Seuraavana päivänä luen lehdestä miten mahtava tapahtuma oli, kuinka oopperaa seurattiin Luganossakin ja kuinka tähdet tulivat parvekkeelle tervehtimään ulkona näytöstä seuraavia.

Kenelle ulkoilmaooppera oli sitten tarkoitettu? Köyhille? Piheille? Kansalle? Ohikulkijoille? Niille jotka eivät koskaan muuten tulisi oopperaan? Epäilen, että kaikkia näitä oli paikalla ja varmaan myös niitä, joista tulee uusi oopperasukupolvi. Ja varmaan myös niitä, jotka periaatteessa pitävät oopperasta, mutta käyvät harvoin. Mutta väitän, että ulko-ooppera vaatii enemmän omistautumista asialle kuin lippujen osto sisänäytökseen. Kaiken pitää natsata: ajoituksen, sään, nesteytyksen ja ravinnon. Mutta Oper für alle ei ehkä sittenkään ole oopperaa kaikille.

En resumen: Opera para todos, así se llama en Zürich el evento en Sechseläutenplatz. Transmitieron la opera de Verdi, Un ballo in maschera, abajo del cielo azul y que llegó a ser? Una fiesta de verano. Vinieron familias desde bebés hasta los abuelos con canastas de picnic, con botellas de vino, cobijitas y sillas plegables de opera de los años anteriores. La plaza se llenó tanto, que cuando yo vine, ya no había campo en ningún otro lado que en el otro extremo. Había estudiado el complot en facebook, donde la opera de Zürich había hecho un videillo jugado por los muñequitos de Playmobil. Un triángulo amoroso iba ser. Por dicha sabía al menos eso ya que no vi la pantalla, ni oí la música. La próxima vez voy a ver opera adentro en la opera y de mi propia silla, preferiblemente cerca del escenario.

Kurzgesagt: Opern für alle, so heisst es. Ich hatte meine Uftzgi gemacht, das Playmobil-video von dem Opernhaus über Un ballo in maschera in Facebook geschaut, das heisst, optimal vorbereitet. Das Wetter war fast zu perfekt, die Leute mit piknik-Körbli und Zürich Opernhaus -Klappstühlen wanderten Richtung Sechseläutenplatz. Zwei Stunden später, nach dem Vorproggram, war der Platz voll und ich am Rand, sitzend auf dem Trottoir. Leider konnte man weder Musik hören noch Bildschirm sehen. Das nächste Mal Oper lieber im Opernhaus. Mit reserviertem Platz.

 

 

Koti ulkomailla x 3: Honduras, Norja ja Costa Rica

14. June 2017 By in Allgemein, elämä, kieli, Matkat Tags: , , , , , , , 6 Comments

Istun nostalgiahuuruissa, kuuntelen ikivanhoja biisejä ja Sveitsi on jossain todella kaukana (jos avaisin ikkunan, hengittäisin kyllä sveitsiläistä ilmaa). Olen saanut peruskoulun loppuun, käynyt Eastbournessa englannin kielikurssilla kaverini Anun kanssa (Sussekin oli siellä, mutta toisessa perheessä), Helsingissä viikon espanjankurssilla ja nyt koulussa Hondurasissa. Isän työt ovat viikolla Karibian puolella, minä, äiti ja veli asumme pääkaupungissa Tegucigalpassa. Tässä olen pirteänä odottelemassa puoli seitsemältä Escuela Americanan koulubussia, joka pysähtyy oven edessä. Päälle olen vetänyt toisen kahdesta koulupuvusta, valittavana on housut tai mekko. Sen kanssa on pojilla ja tytöillä samanlainen paita, vaaleansininen tai valkoinen, jonka hihassa on koulun logo. Minua viluttaa tropiikissa ja olen kiskonut puseron päälle sääntöjen mukaisen sinisen villatakin. Koululaukkuja ei käytä kukaan, kirjat viedään käsissä, pienessä pussukassa on välipalaleivät.

honduras koulupuku

Tämä on filmirullien aikaa, kuvia on vähän, ne ovat laadultaan mitä ovat, eikä niitä ole kovin monta. Koulussa napsin pari kuvaa viimeisenä päivänä. Gladys, jota biologian tunnilla laajentuneen sanavaraston myötä kutsuimme nimellä Epigladys (Epiglottis: kurkun kansi), ei ilahdu kamerasta. Geometrian opettaja Justa, piiloutuu kirjojen taakse, kuulemma muhkean kokonsa vuoksi.

honduras geom

Tegucigalpan kuvat ovat muuten vähissä. Torilta stadionin kupeesta käydään ehkä etsimässä saviruukkuja. Joku on työntänyt auton lukkoon tikkuja. Emme ehkä antaneet ympärillä pyörivien poikien pitää autoa silmällä torikäynnin ajan. Tällä stadionilla juoksen 400 m ja hyppään pituutta. Tulen koulujen välisissä kolmanneksi ja opettaja suuttuu niin, että antaa alimman mahdollisen arvosanan urheilusta.

honduras feria estadio

Palmusaarelta Utilasta lähdetään pienenpienelle Edon luodolle, pitkällä puusta kaiverretulla veneellä. Tämän kuvan pointti lienee laituri, jolla kuivataan kalaa.

honduras utila

Hondurasissa radiossa soivat näinä aikoina Rhigeiran Vamos a la playa, Irene Caran Flashdance ja UB40:n Red Red Wine.

Välissä on ehkä kolme-neljä vuotta ja alan ihan välttämättä haluta taas ulkomaille, mieluiten töihin. Kirjallisuuden opiskelijalle ei ole kovin särmikkäitä töitä tarjolla. Saan pestin Oslon Ikean infoon Nordjobbarena. Kun selviää, etten ymmärräkään norjaa, pääsen perushommiin, en sentään siivoamaan, vaan keittiöön tiskaamaan parin norjalaisen koulupojan kanssa. Opin laajan sanaston kirosanoja, myös tanskaksi, sillä sikäläinen pomo on kova täti huutamaan ja sättimään alaisiaan, sätkän polton lomassa. Opin myös mikä on askebeger, tuhkakuppi.

Siinä se on, Ikea. Silloisessa väriasussaan. En vielä ymmärrä työpaikkani hittiyttä, käyn pari kertaa kiertelemässä ja haukottelemassa kaupan puolella, mutta kiinnostavaa löytyy vasta työpaikkakahvilasta: valtavia rapuleipiä ja kookospalloja, joita saa syödä niin paljon kuin sielu sietää.

norja ikea

norja ikea sis'

Asun Holmenkollenilla vanhan suomalais-norjalaisen pariskunnan alakerrassa parin muun tytön kanssa. Kotikukkulalle noustaan turistijunalla; päivittäistä luksusta. Keskustasta pääsen töihin Ikea-bussilla.

norja holmenkollen juna

Henkilökunnassa on 40:ä eri kansallisuutta, joten kyllähän sitä yhden kesän tässä joukossa tiskaa. Rientoja on riittävästi ja kavereita myös. Lopussa junailemme suomalaisen kämppäkaverin kanssa Bergeniin ja bongaamme yhden vuoden ainoista sateettomista päivistä. Minä olen kuvassa oikealla.

norja suomityttö ja minä

Oslon kämpässä ei ollut radiota, eikä silloin ollut vielä kännyköitä, joilla kuunnella musiikkia, joten ainut missä kuulin kesän hittejä oli baarit. Yksi joka paikassa soinut biisi oli Midnight Oilin Beds are Burning.

Norjan jälkeen aloin suunnitella paluuta espanjankieliseen ympäristöön, jonne ajattelin sujahtavani kielellisesti helpommin. Olihan takana vuosi Hondurasissa, vähäiset lisäopinnot lukiossa (roudasin nykyisestä Kotkan opistosta espanjaa opettavan sähkömiehen pitämään meille kolmelle Hondurasin kävijälle tunteja) ja espanjalaisen filologian appro.

Perillä Costa Ricassa huomaan supermarketissa, etten löydä haluamaani tuotetta, enkä myöskään osaa kysyä mistä se löytyisi. Yhtään ei auta, että osaan taivuttaa verbejä muinaisespanjaksi.

Asun 100 vuotta vanhassa adobe-tiilistä rakennetussa talossa (jonka päälle on nykyisin rakennettu huoltoasema). Piha on valtava, täynnä bougainvilleja ja valtavan korkeita palmuja. Puutarhoidosta ja kaikista muista huoltohommista vastaa Beto. Hän perehdyttää minut myös Keski-Amerikan keittiön perusjuttuihin ja tuo kasvimaalta yrttien yrtin: korianterin. Hän lähettää myös alle kymmenvuotiaan tyttärensä oppaakseni lauantaitorille.

Tässä poseeraan basaarimekko yllä oman hyönteisoveni edessä. Lienen lähdössä juhliin? Beto harvoi kuivia lehtiä.

costa rica beto ja min'

La UNA, Universidad Nacional de Costa Rica, yliopisto, jonne olen tullut opiskelemaan, on pääkaupungin lähellä Heredian pikkukaupungissa. Kaupunki on kuvassa vuoren (ovatko nämä kenties ne Tres Marías -kukkulat? Vai tulivuori Poas?) ja jaliskentän välissä. Herediassa syön maan parhaat papusandwichit mansikkapirtelön kera. Yliopistossa on paljon opiskelijoita maaseudulta ja varattomista olosuhteista. Moni tyttö luokassa odottaa enemmän naimisiinmenoa kuin valmistumista.

costa rica heredia

Kokeilen mustavalkoista kuvaamista ja tähän hetkeen osuu yliopiston lakko. Edessä kirjallisuuden laitoksen väki protestoi ja vasemmalla haastatellaan Teletican uutisiin yliopiston rehtoria. Kuvat on kehitetty pahvimaiselle A-5 paperille.

costa rica koulu lakko

Pääkaupungissa San Joséssa kuljen yleensä vähin koruin, lompakko visusti jemmassa ja ilman kameraa. Mutta kerran käyn nappaamassa pari yleisnäkymää. San José ei ole kaunis kaupunki, mutta elokuvat, iso ruokakauppa ja turistiputiikit vetävät sen kaduille aina silloin tällöin. Niin, ja dollareita saan nostettua vain San Josén pankista.

costa rica san jose

Playa Grandelle päädyn Suen ja Jimin kanssa, amerikkalaisen pariskunnan, joka asuu jouluun asti samassa talossa kuin minä. Jim on urheilulääketieteen vierailevana professorina La UNA:ssa. Lähdemme pitkänä viikonloppuna Tyynenmeren rannalle ja hikisen ajomatkan jälkeen ajamme melkeinpä kinttupolkua rantaan asti. Vasemmalla näkyvä Las Tortugas on ainut hotelli näillä main. Rannalle tulee öisin puolentoista metrin merikilpikonnia munimaan. Odottelemme niitä istuen rannalla lähes täydessä pimeydessä. Koskaan en ole nähnyt yhtä paljon tähtiä. Nyt sinne vie suuri päällystetty autotie, rannan tuntumassa on yksityisiä taloja ja hotelleja ja oikealla näkyvästä Tamarindon rannasta on kasvanut suuri turistikeskus. Merikilpikonnien määrä on vähentynyt muutamaan.

costa rica playa grande

Costa Ricassa -90 -luvulla soivat Gloria Trevin Pelo Suelto, Gloria Estefanin Mi buen amor ja Euroopasta kantautunut REMin Losing My Religion.

En resumen: 3 x casa en el extranjero, en Honduras en los -80´s, en Noruega y en Costa Rica en los -90´. En Honduras estuve en la Escuela Americana, en Noruega lavando platos en Ikea y en Costa Rica en La Una. Abajo de las fotos encontrás algunos hits musicales de cada epoca. Que nostalgia!

Kurzgesagt: 3 x zu Hause im Ausland. In Honduras war ich in Escuela Americana, in Norwegen habe ich teller in Ikea gewaschen und in Costa Rica literatur in der Universität studiert. Mit den Songs (schaue die Links im Text) fliege ich zurück in die Vergangenheit; ach, Nostalgie..

Tervetuloa Teehüsliin

7. June 2017 By in Allgemein, Liikunta, luonto, Matkat, Retkeily Tags: , , 4 Comments

Olen vouhkannut Teehüslistä Zürchin kotivuorella Uetlibergillä useasti, sillä se on ehdottomasti yksi mukavimmista taukopaikoista kaupungin lähistöllä. Ja järkyttyneenä luin lehdestä, että sen toiminta loppuu. Miten voi olla! Miten niin pistetään kiinni 80 vuoden jälkeen?!

albis näkymä vuorille

Helteellä ilman on sameaa, mutta ei niin paksua, etteivätkö Zürichinjärven taustalla häämöttävät Alpit näkyisi.

Noustiin sitten päivänä eräänä jälleen seinämää ylös ja syötiin kielekkeellä loputkin eväät. Katseltiin vastakkaiselle niemimäiselle harjanteelle ja ihmeteltiin sitä, että teemökki oli rakennettu juuri sortumakohtaan. Lippu liehui tangossa ja terassilla näkyi liikettä. Häh? Ehkä se oli nyt yksityiskäytössä. Ehkä joku oli pistänyt omat eväät terassin pöydälle. Ehkä se olikin auki!

teehusli sortuma

Teehüsli on vasemmalla hiekkaisen läikän yläpuolella. Koti taas vastarannalla.

Tallaamme risteymäkohtaan, josta polku lähtee alaspäin, muuttuu portaiksi, harjanne kapenee reilun metrin levyiseksi, ohitamme lähteen, jossa sanko kerää vettä ja tulemme ruokalistan luo. Kyllä, teehüsli on erittäin auki.

teehusli kyltti

Ruokalista.

teehusli ja savua

Ihan kuin mökillä. Tulet on uunissa ja ulkona kesä. Pönitsässä ikkunalaudalla kuivamakkaroita.

Mökin piipusta tulee savua ja sisällä hääräilee kaksi miestä, terassilla juoksentelee jomman kumman pieni poika. Suomessa poika olisi varmaankin kiinnitetty valjailla kaiteeseen, ollaanhan rotkon reunalla. Parista pöydästä kuuluu vaimeaa puheensorinaa, muuten on hiljaista. Aldo oli haaveillut koko matkan porkkanakakusta ja tyrmään toiveet; Teehüslissä ei koskaan ollut porkkanakakkua. Ja täällä on turha kysellä jätskiä, kahvia tai limskoja. Sen sijaan puualustalla kuivasalamia, juustoa ja leipää. Tai biberlejä, marsipaanilla täytettyjä lebkuchen -tyyppisiä äkkimakeuksia yksittäispakattuina. Juomaksi hellalla höyrävästä kattilasta seljankukkateetä tai lihalientä.

teehusli ja hilja

Tältä suunnalta ei pääse kovin kauas ottamaan mökistä kuvaa. Yksikin askel ja ollaan rotkossa.

näkymä teehusli

Terassiltakin on kivat näkymät.

Mutta niin se vain on, pöydällä on juuri aloitettu porkkanakakku. Valikoimaa on siis laajennettu. Kovin suuria muutoksia ruokalistaan tuskin tehdään, sillä tarjottavat tuodaan repussa alhaalta laaksosta. Teemökki toimii vapaaehtoisvoimin ja sitä pyörittää Alpenklub zur Steilen Wand. Joka sunnuntai ja muina pyhäpäivinä pari vuorossa olevaa pakkaa repun ja lähtee nousemaan jyrkännettä ylös. Vaikka ollaan vain pari kilometriä kaupungista, seinämällä on Alppien jyrkkyyttä.

Lämpöä on ulkona yli 30  astetta, tulet on silti sytytetty uuniin. Vesi haetaan puuämpärillä lähteestä ja mökin vieressä on puunhakkuupaikka. Pöytien pikkumaljakoihin on kerätty metsäkukkia.

teehusli terassi

Tämä kuva demonstroi katoamista. Kaiteen toisella puolen oli aiemmin vasemmalle avautuva terassi. Nykyisin jyrkänteessä kasvavia kuusia.

Terassi on pienentynyt roimasti alkuajoista. Mökkiä ei olekaan tehty sortuman ylle, vaan sortuma on syntynyt mökin siinä jo ollessa – ja vienyt ison osan terassia. Kosteina vuosina vuoren rinteeseen tulee uusia raapaisulta näyttäviä viiruja. Metsä on romahtanut juurineen alemmas laaksoon. Alppikerholaiset tekevät viikoittain (!) mittauksia, joilla tarkistetaan maaperän vakaus. Luotamme alppikerholaisten tarkkaan silmään ja istahdamme terassille siemailemaan lähteessä viilennettyä omenamehua.

Kotona kaivoin esille lehtijuttuja ja kyllä, Teehüsliä oltiin sulkemassa pari vuotta sitten. Se vain oli se toinen, kioski nimeltä Teehüsli, toisella puolen vuorta. Ja sekin on avattu uudelleen.

uetliberg

Teehüsliltä jatkettiin tallaamista kohti Uetlibergin turistirysää, Utokulmia.

En resumen: En la montaña de Zürich hay una cabañita un poco escondida. Yo ya creí que lo habían cerrado, pero en total – y por dicha- no. El Club de Alpinismo lo mantiene abierto y todos los domingos llenan la mochila con comida, suben al monte, parten leña, encienden el fuego en la cocina para calentar el té y traen agua de la fuente. Y revisan, que el terreno está estable, ya que una parte de la terraza ya se derrumbó al valle.

Kurzgesagt: Ich dachte, dass Teehüsli war am Ende. Aber anscheinend war es nicht dieses Teehüsli und das andere ist auch schon wieder geöffnet. Teehüsli Fallätsche ist wirklich eine Perle und speziell für eine Finnin die Mökki-Stimmung einfach wunderschön. Das Wasser wird vom Brunnen getragen, die Bouillon auf dem Holzofen aufgewärmt und Käse, Biberli und Trockenwürste vom Tal im Rücksack hingebracht. Da braucht man schon ein bisschen Engagement. Zum Glück gibt es Alpenklub zur Steilen Wand.