Nenä pölyssä selailen hyllyni kirjoja ja yritän muistaa missä ne sylkirauhasia aktivoivat ja mahassa kurinaa aiheuttavat teokset ovatkaan. Monista kirjoista muistan vain muutaman kohdan ja ne kaikki liittyvät ruokaan. Se kertonee herkkusuun luonteesta tai ruokaeskapismista. Tai sitten kirjailijasta, joka kirjoittaa kirjojaan joko nälkäisenä tai dietillä ja tarjoilee lukijalle fantasiansa siitä kuinka lempiherkun samettinen maku leviää suussa kuin lämmin peitto sielulle.

Ne kohdat eivät löydy välttämättä minulle tärkeimmistä kirjoista, mutta kuitenkin tarinoista, joista olen nauttinut. Ja jotka olen muuten kokonaan unohtanut. Kuten komisario Maigretin tutkimukset Pariisissa, hämyisillä kaduilla, kapakoissa ja rikoksentekijöiden perässä. Hyllyssäni on Georges Simenonin tuotoksia vain yksi ja sekin espanjaksi, “Maigret y el ladrón perezoso“, enkä löydä pettymyksekseni sen sivuilta montakaan ruokailuun liittyvää tilannetta. Kun Maigret istuu pöytään rouvansa kanssa, hetki ja sen tunnelma on tärkeä ja sitä kuvataan yksityiskohtaisesti. Silti, ruokaa ei välttämättä edes mainita, ainoastaan syöminen.

Tuskin ranskalainen sandwich, mutta hyvää silti

Quai des Orfevresilla, poliisiasemalla, juodaan mustaa kahvia, syödään tuoreita croissanteja ja briosseja.  Varsin elävästi näen Maigretin tilaavan rikostapauksen selvityksen keskellä kylmää olutta ja maukkaita voileipiä. Kylminä iltoina Maigret nappaa luumuviinaa, vadelmasnapseja, liköörejä, grogeja ja ruuan kanssa Beaujalois viiniä.

Andalusialaiset sitruunat -kirjassa (Chris Stewart) Pedro valmistaa köyhän perunoita, papas a lo pobre. Ja niin herkulliselta kuvaus kuulostaa, että näitä oli pakko kokeilla tehdä itsekin. Pannulle lorautetaan pari kahvikupillista öljyä, ei siis mitään pihistelyä, sipulia, valkosipulia, perunanpaloja ja punaisia paprikoita. Chilejä ja oliiveja sekä leipää lisukkeeksi, kenties myös vähän ilmakuivattua kinkkua, ja aterian kaveriksi viiniä. Tätä Pedro söi aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi.

Tästä syntyy perunat köyhälle.

Dekkareissa ruoka ei ole yleensä mitään gourmeta, eikä se sitä ole Sue Graftonin aakkossarjassakaan. Päähenkilö, yksityisetsivä Kinsey Milhone syö unkarilaisen Rosien kuppilassa epämääräisiä ruokia, joiden sattumat voivat olla mitä tahansa sisäelimiä, ja huuhtelee ne keskinkertaisella chardonnayllä. Toisinaan hän tukeutuu pikaruokalan quarterpounderiin juustolla, jopa niin usein, että epäilin McDonaldsin sponsoroivan kirjailijaa. En ole Mäkkäri-fani, mutta Graftoneita lukiessa koin lähes vastustamatonta halua syöksyä hampurilaiselle.

Kotona Kinsey keskittyy vain kestämään hengissä, mahdollisimman pienellä vaivalla. Murokupposellinen aamulla, päivällä ehkä voileipiä tai grahamkeksejä maapähkinävoilla sekä – suolakurkuilla. Tästä tuli ehdoton välipalaherkku myös minulle, jo useampi dekkari sitten. (Uusimmassa kirjassa olen muuten päässyt jo huolestuttavan pitkälle ilman ainuttakaan viitettä ruokailuun.)

Ei tämä ihan gourmet´lta näytä. Eikä ole. Mutta maistuu. Ja sisältää sekä proteiinia, että kokojyvää.

Merri Vikin nuortenkirjat, Lotat, ovat niitä, joita aikanaan luin kuola valuen ja nyt pikaselatessa tajusin miksi. Teksti on täynnä ruokareferenssejä. Lotta ja kaverinsa Giggi käyvät vähän väliä kahviloissa ja nauttivat muffinseja, vaniljasydämiä, kaakaota kuohukermalla, suklaaleivoksia. Kotona syödään omenakohokasta marengilla ja mantelileivoksia. Mutta parhaiten jäivät mieleen suklaanappi-lakritsasekoitus paperipussissa, joka on muuten myös jo testattu ja todettu maistuvaksi, sekä kookospallot, joiden kuvittelin maistuvan joltain taivaalliselta hötöltä. Nolo juttu, Lotta kirjasta löytyy kokonainen luku (Älä ikinä syö kookospalloa ulkona), joka pyörii herkun ympärillä.

– Saattaa olla, että lähden nyt joulumarkkinoille. Ja kenties ostan yhden kookoshiutaleilla koristellun herkun. Ja kuvittelen sen olevan Lotan kookospallo.

Suklaa ja lakritsa yhdessä on niin hyvää. Tumma vai vaalea, se on makuasia.

En resumen: En los libros a veces hay descripciones tan deliciosas de comidas o momentos de comer, que hace falta probar si es cierto. Mis favoritos son las galletas con mantequilla de maní y pepinos agrios (Sue Grafton), chocolate con regaliz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) y sandwiches con cerveza (Georges Simenon).

Kurzgesagt: In den Büchern gibt es manchmal so köstliche Beschreibungen vom Essen, dass man probieren muss, ob es stimmt. Meine Favoriten sind vollkorn Kekse (ohne Zucker) mit Erdnussbutter und hris StewGewürzgurken (Sue Grafton), Schokolade mit Lakritz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) und Sandwich mit kaltes Bier (Georges Simenon).