Pupu ja hornankattila

Pupu avasi oikean silmänsä ja nosti vasemman korvan pystyyn. Silmä näki lankkukaton, jonka välistä pilkisti aurinko. Svuuh, svaah. Verho heilui tuulessa. Svuuh, svaah. Kohina vaivasi. ”Pistäkää se pesukone pois päältä,” ärähti Roosa-pupu ja käänsi kylkeä. Kone jatkoi pesuaan. Pupu kierähti takaisin selälleen. Vasen silmä räpsähti auki. Sekin näki lankkukaton. Ilma maistui suolalta. Pupu pomppasi pystyyn. Vihdoin perillä! Tämän täytyi olla Costa Rica!

Roosa-pupu juoksi Tyyntämerta kohti käpälien ulkosyrjillä, heikka poltti riivatusti, mutta veteen oli päästävä. Sieltä ne tulivat, svuuh, svaah, valtavat aallot. Se pysähtyi kunnioittavan välimatkan päähän. Kuohupäästä jäljelle jäänyt, säyseä vesi kosketti sitä keveästi ja vetäytyi sitten pois. ”Tuo haluaa leikkiä,” ilahtui pupu.

Playa Granden tuulet pyyhkivät pitkin rantaa, puhalsivat hiekkapilven ja Roosa-Pupun kohti etelää. Olivia, tyttö, jonka taskussa pupu oli viettänyt lentomatkan, sai viime hetkellä ystävänsä korvasta kiinni. ”Huh, se oli melkein menoa,” yski Roosa-Pupu. Olivia ravisteli siitä loput hiekanmurut pois.

 

Tällaista lomaa se oli kaivannut. Pupu juoksenteli tyrskyissä, kellui laguuneissa ja jahtasi rantahiekassa erakkorapuja. Keskipäiväksi se siirtyi varjoon, pitkäjalkaisen lomamökin alle riippukeinuun. Tuuli heilutteli miellyttävästi. Ylhäältä terassilta kuului kahahdus. Joku laahautui pitkin lattiaa, pudotti jotain painavaa ja levitteli sisältöä. Roosa-Pupu pongahti riippukeinussa tikkusuoraksi ja oli hengittämättä. Varkaita! Se hyppäsi keinusta ja hiipi ylös kurkistamaan, vaikka oli pieni ja vähän arka puppeli. ”Jestas, tuohan on lohikäärme!” Otus oli metrin mittainen, sillä oli vaarallisen näköinen harjas ja pitkä häntä. Ja se söi Olivian banaaneja.

puppeli ja iguani

Suomi-puppeli tropiikissa.

Ei autuaan näköinen peto voi olla paha, mietti Roosa-Pupu ja päätti olla pyörtymättä pelosta. ”Hei, se kuiskasi. ”Mitä, hä?” pyöri lohikäärme häntänsä ympäri ja yritti nähdä puhujan. Roosa-Pupu veti itsensä viimeiseltä rappuselta ylös. ”Sitä vain, että oletko sinä lohikäärme?” se rohkeni kysymään. Otus katseli sitä kummissaan.”No, señorita, mielestäni olen iguani.” Se jauhoi banaania. Kuoret valuivat leukapielistä lattialle. ”Hyvä, en ollutkaan ihan valmis kohtaamaan lohikäärmettä. Ehkä vähän isompana,” mietti Roosa-Pupu. ”Minä olen Roosa ja kotoisin Suomesta. Kuulun froteepupujen lajiin, tarkemmin sanottuna yökavereiden sukuun,” se esittäytyi. ”Jaahas. Vaikutat aika turistilta. Voisin näyttää vähän paikkoja, jos kiinnostaa,” ehdotti iguani. ”Minä olen muuten Paco. Hyppää kyytiin,” se huikkasi. Roosa-Pupu tarrasi sen harjaksiin ja veti itsensä ylös. Paco teki parit punnerrukset, syöksyi portaisiin ja laskeutui kuin mahakelkka rantahietikolle.

Paco tarpoi kuumassa hiekassa. Sitä ei vaivannut porottava aurinko. Roosa-pupun korvia kuumotti. Paco pysähtyi hetkeksi. ”Kastele pää, se auttaa!” Vedessä näkyi jotain pyöreää. Roosa-Pupu kahlasi syvemmälle ja upotti päänsä tyrskyyn. Sitä tuijotti kaksi pinkeää silmää. Pupu juoksi takaisin kuivalle maalle. ”Joku katsoi minua,” selitti pupu hätäisenä. ”Pyöreä, ufon kokoinen, neljä jalkaa.” Pacoa nauratti. Se oli merikilpikonna, joka odotteli rantavedessä hämärää, päästäkseen turvallisesti munintapuuhiin.

Aurinko laski nopeasti ja hiekkakärpäset alkoivat nipistellä. Ihmisen mittainen ja hirven painoinen kilpikonna veti itseään hiekkasärkkää kohti. ”Kuule, minä haluaisin tulivuorelle. Olivia, se tyttö, jonka luona minä asun, luki koulukirjasta, että Costa Ricassa on niitä paljon.” kertoi Roosa-Pupu. ”Sinne on matkaa, mutta merikilpikonnan avulla se saattaisi onnistuakin,” mietti Paco. Tuntien uurastamisen jälkeen kilpikonna oli saanut ämpärillisen pingispallojen näköisiä munia turvaan hiekan alle ja kääntynyt jälleen kohti merta. ”Pikkuiset ovat nyt sitten jemmassa, ” aloitti Paco keskustelun tullen lähemmäksi konnaa. ”Toivottavasti jokunen selviytyy mereen asti,” huokaisi emo. ”Meitä ei ole enää monta. Iso osa munista joutuu linnunruuaksi tai kaupiteltaviksi toreille.  Mutta ei auta huolia, täytyy jatkaa matkaa.”  ”Ottaisitko kyytiläisen? Minulla on pohjoisesta vieras, joka haluaisi tulivuorelle.” Paco kysyi ja lisäsi: ”Sinä kun olet kokeneempi uimari.” ”Tuommoinen hippiäinen kyllä voi istua kuorelleni. Kestääkö se merenkäynnissä mukana, on taas toinen asia,” pohti kilpikonna.

Roosa-Pupu tarrasi tiukasti kiinni. Konna lupasi uida pinnassa ja lipui veteen. Suuntana oli pohjoinen ranta. Hopeaviiru valaisi taivasta; tähdenlento. ”Toivon, että pääsen kurkistamaan kraateriin, laavasuihkun kotipesään,” Roosa-Pupu mutisi. Paco ui perässä, pää veden alla liukuen, tehden hännällä uintiliikkeitä.

Kilpikonna jätti kaverukset aamulla rannalle ja palasi kuohuihin. Paco ja Roosa-Pupu pudistelivat enimmät vedet yltään ja lämmittelivät auringossa. ”Jatketaanpas eteenpäin,” kehotti Paco. ”Tuonne,” se nyökkäsi. Rantatien reunassa oli pieni tori. Peräkärryistä myytiin avocadoja ja meloneja. Paco lähti juoksemaan torikauppiaiden ohitse, pupu harjassa roikkuen. Se pysähtyi kauimmaisen peräkärryn luo ja sujahti suojapeitteiden alle. Tämä auto veisi oikeaan suuntaan.

Tie oli kiemurainen ja Roosa-Pupua alkoi pyörryttää. Se tuli peitteen alta haistelemaan raikasta ilmaa. ”Kuule, mistä arvasit, että auto ajaisi vuoristoon?” ”Kärryn kyljessä on tarra ja kuvassa tulivuori,” se vastasi haukotellen.

Roosa-Pupu katseli puiden latvoja, pilviä. Auto pysähtyi. ”Paco,” se töni iguania hereille. ”Tämä on ihan väärä paikka, ei täällä ole tulivuorta, vaan lehmiä ja talo. ”Minkäs teet,” mutisi Paco yhä silmät kiinni. ”Ehkä mañana, se mumisi ja alkoi kuorsata. ”Nyt lohikäärme hereille!” karjaisi Roosa-Pupu niin kovaa kuin froteepupusta lähtee. ”Sinä se jaksat hoputtaa,” valitti Paco. ”Hyvä on.” Paco kurkisti kärryn laidan yli. He olivat juuri siinä missä pitikin. Se hymyili tyytyväisenä ja hiukkasen omahyväisesti.

Roosa-Pupu epäili, että Paco huijasi. Tulivuorta ei näkynyt missään. Pelkkää ylämäkeä ja metsää. Sitä suututti koko hölmö iguani. Puista kuului huutelua. Roosa-Pupu vilkaisi ylös. Apinoita. Ne liikahtelivat hermostuneina, tähtäsivät heitä hedelmillä. ”Kyytiin!” huusi Paco ja lähti jolkottamaan vuorenrinnettä. Apinat huutelivat riemuissaan. Tunkeilijat oli karkoitettu.

puppeli ja rapu

Kaikenlaisia vörniäisiä sitä rannalta löytyykin. Ja sanddollar, hiekkadollari, kuin koru.

Polun pää häämötti. Oli saavuttu metsävyöhykkeeltä aukealle. ”Tämä on jähmettynyttä laava,” Paco näytti Roosa-Pupulle. ”Ihanko totta!” hihkaisi pupu ihastuneena ja hyppäsi maahan iguanin selästä. Se halusi teputella laavarinnettä ylös omin käpälin. Paco suuntasi kohti lähintä kukkulaa. ”Odotas, kun näet,” se myhäili. Ylhäältä avautui näkymä turkoosin siniselle laguunille. Ei laava, ei kipinöitä. Roosa-Pupu tajusi, että häntä oli huijattu. ”Eikö täällä olekaan mitään kiehuvaa?” se kysyi pettyneenä. Paco ei vastannut, vaan lähti kipuamaan kapeaa harjannetta. Roosaa huimasi. Molemmin puolin oli rotkoa. Sen tassut lipesivät hiekkamurujen päällä. Mutta jos kerran Paco jatkoi eteenpäin, niin silloin kyllä pupukin.

Roosa-Pupu ei muistanut koipiensa koskaan tutisseen näin paljon. Toisaalta, se oli aina halunnut tulivuorelle. Päättäväisesti se otti yhden askeleen kerrallaan, hengähti ja astui jälleen eteenpäin. Kraaterin liepeillä se tunsi pienen tärähdyksen ja syvyyksistä nousi savupilvi. Sitten toinen. Tulivuorella oli hikka. Se oli sittenkin elävä! Roosa-Pupu kurkisti kraaterin sisälle ihastuneena. Höyryävä hornankattila. Maa järähti jälleen. Paco näytti levottomalta. Vuori oli liian liikkuvainen. ”On lähdettävä. Jos laavamassa alkaaa purkautua, meidän käy kanttuvei,” iguani huusi pupulle. ”Mutta katso, tuolla on pieniä savupiippuja; niistä puskee höyryä. ”Kyytiin vain,” Paco hoputti. ”Tämä iguani lähtee nyt, se huusi ja alkoi astella harjannetta alaspäin. Paco taisi olla tosissaan. Roosa-Pupu vilkaisi viimeisen kerran kraateriin, otti pienen laavakiven ja juoksi Pacon perään.

Ilta hämärsi niiden laskeutuessa rinnettä alas. Roosa-Pupu yritti karistaa mielestään öisen viidakon vaarat. Ja sitä enemmän sille tuli niitä mieleen. Kissapedot, tarantellat, käärmeet. ”Paco, kai me ehdimme yöksi kotiin?” ”Playa Grandelle? Ehei. Mutta tässä on hyvä yöpaikka.” Iguani kiipesi puuhun. Oksanhaarassa oli kolo. Puuh! Paco puhalsi ötökät pois, riuhtoi lehtiä ja taputti ne pehmeäksi pesäksi. ”Por favor, señorita,” se osoitti punkkaa. Pupu asettui pitkäkseen. Paco kävi viereen oksalle. Ne kuuntelivat öisen metsän siritystä ja tulivuoren kuminaa.

Kun Roosa-Pupu heräsi aamulla, ei Pacoa näkynyt oksalla. Ei myöskään viereisellä, ei alhaalla, eikä ylhäällä. ”Mihin se iguani hävisi, jätti minut yksin viidakkoon,” höpötteli Roosa-Pupu ja läpsytteli käsivarsillaan itseään lämpöiseksi. ”Hrr…” sen hampaat kalisivat. Ei tullut mieleen, että tulivuorella olisi näin kylmä. Sitä lämmitti sentään oma vaaleanpunainen turkki. ”Pacooo!” se huhuili. Maassa lojui jotain harmaanvihreää. Paco. Sen kehon lämpötila oli laskenut yöllä liikaa ja ote oksasta pettänyt. Pupu hyppäsi sen viereen. Se ei näyttänyt vahingoittuneelta, mutta ei kovin elävältäkään. Sen sijaan se tuntui viileltä. Roosa-Pupu yritti lämmittää kaveriaan. Mutta pieni pupu on kovin huono peitto isolle iguanille. Trooppiset lehdet saivat toimittaa lämmikkeen virkaa.

Pupu tutkaili ympäristöä etsien lisää peittoaineksia. Banaani! Toinen! Nekin kävivät saaliista. Varmaankin apinoiden jäljltä, se ajatteli ja pisteli suuhunsa hedelmää. Se jatkoi etsintöjä saniaisia nostellen. Mutta alla kulki vain muurahaisvana, jokaisella kirkkaanvihreä lehdenpala leukojen välissä. Roosa-Pupu törmäsi johonkin pehmeään ja lämpöiseen. ”Ihan rauhallisesti,” se ajatteli, ”sen ei tarvitse olla mitään pelottavaa, onhan viidakoissa mukaviakin pehmoisia asioita, kuten minä.” Roosa-Pupu tunsi kostean hengityksen kasvoillaan. Villisika. ”Hei, minä olen Charlie,” se sanoi mörisevällä äänellä. ”Minä taas Roosa-Pupu.” Sitä kauhistutti, mutta se muisti silti hyvät tavat. ”Hauska tavata!” ”Samat sanat!” mörähti sika. ”Mikäs se tuo tuommoisen epelin tulivuoren juurelle?” kysyi Charlie. ”Loma, ihan vain turistina olen täällä,” selvitti Roosa-Pupu. Se tuumi hetken ja päätti ottaa riskin. ”Kuule, nyt kun on juteltu jo nämä tärkeimmät, voisinko pyytää palvelusta?” se kysäisi. ”No mikä ettei,” totesi Charlie auliisti.

puppeli pystykuva 2

Puppeli kotimaassa. Ehkä kuva keväiseltä piknikiltä.

Charlie ymmärsi hädän. Se ei ollut mikään kovin fiksu, mutta villisian karvan alla sykki lempeä sydän. Se pyyhkäisi kärsällään lehdet pois Pacon päältä, avasi sen suun ja puhalsi höyryävän lämmintä ilmaa Pacon sisuksiin. Sitten se rojahti iguanin viereen. Siinä ne kyhnöttivät tovin. Roosa-Pupu istui kyykyssä Pacon edessä ja yritti nähdä elonmerkkejä. Charlie nousi ylös ja vaihtoi puolta.”Voi, hyvä ystävä, yritä nyt herätä,” pupu puheli hermostuksissaan. ”Nyt voisi auttaa sapuska,” sanoi Charlie. Banaani! Roosa-Pupu raotti kuorta. ”Jo olet otus, jos pystyt vastustamaan tätä makeutta,” Roosa-Pupu sanoi. ”Mmm…nälkä,” sanoi Paco ja raotti silmiään.

Paco tepasteli lämmetäkseen hieman lisää. Charlie vei ne oikopolkua päätien varteen taukopaikalle. ”Mikä näistä menee Playa Grandelle?” kyseli eräs señora bussien vieressä. ”Tuo keltainen,” huikkasi samaa kyytiä odotteleva mies. Matkalaukut, surffilaudat ja kanahäkit oli lastattu katolle. Bussi oli puun varjossa. Sen oksalta Paco hyppäsi Roosa-Pupu selässä tavaroiden sekaan. ”Adios, Charlie, kiitos kaikesta!” huikkasi Paco lähtiäisiksi. Charlie röhkäisi ja kääntyi kannoillaan metsään.

Tuntien notkuvan ja heiluvan matkanteon jälkeen Paco ja Roosa-Pupu olivat takaisin tutulla rannalla. Vähän merisairaina, mutta perillä. Paco juoksi ennätysvauhtia perheensä luo ja sujahti kotikoloonsa. Ja Roosa-Pupu Olivian tuttuun taskuun, laavan kappale käpälässään. Se ei ollut aivan varma, mutta saattoi olla, että tuliperäinen kivi oli yhä vielä lämmin.

 

En resumen: Este es un cuento mio de un conejo peluche finlandés, Roosa, que llega a la Playa Grande en Costa Rica. Nunca a visto unas olas tan grandes, ni hablar de los bichos raros que viven allá. Se topa con una iguana y van juntos en una aventura al Rincón de la Vieja, ya que el conejito quiere ver un volcán de verdad.

Kurzgesagt: Das ist meine Geschichte über ein Kuschelhase, der  in den Ferien nach Costa Rica fliegt. In Playa Grande findet sie – Roosa heisst sie – die grösste Wellen und verschiedene komische Tiere. Mit einem Leguan macht sie ein Abenteuer auf einen Vulkan. Roosa hat nämlich ein echtes Berg mit innerem Feuer noch nie gesehen.

Tarjosimme vieraille sadetta, lunta ja lumivyöryjä

Meille pölähti kaksi tyttöä tropiikista, Keski-Amerikan Sveitsistä, lukion päättäneitä reppureissulaisia. Kokemassa vapautta, junamatkoja, muita maita, muita kieliä ja muin tavoin. Matkapäiväkirjoihin oli jo kertynyt kuvia, lippusia ja lappusia sekä muistiinpanoja monelta viikolta; Sveitsi oli välipiste ennen Italiaa, Espanjaa ja kotia.

ticas luzern lokit

Järviseudun lokit katselevat maisemia.

ticas luzern muuri

Luzernin kaupungin muuria

Aikaa oli vähän, vain viikonloppu ja siitäkin haukkasi osan heidän toisen tuttavansa ylitsepääsemätön tarve viedä teinit tutustumaan Zürichin oopperaan. Saksankielinen kiertokävely ei oikein avautunut costaricalaisille ja sitäpaitsi kotimaan pääkaupungin San Josén Teatro Nacional on kauniimpi, totesivat tytöt.

 

Me puolestamme lupasimme majapaikan, fonduetä, pyykinpesun sekä päivän auringossa hohtavilla Alpeilla. Näin siis jokunen viikko sitten. Myrskyrintaman vyöryessä toinen toisensa jälkeen Euroopan yli, toivomuksena oli, että jos edes pääsisi vuorelle, ei tarvitsisi edes auringon paistaa. Perjantaina näytti siltä, että viikon ainut sateeton päivä osuisi juuri sunnuntaille. Lauantai-iltana mahdollisista kohdepaikoista informoitiin, että voisitte kyllä pysyä kotona; myrskyä luvassa yöllä, lumisaateessa ei näe mitään, kuplahissien toimintaa ei taata ja lumivyöryvaara on ylimmillään.

 

ticas luzernin torni

ticas luzern marroni

Kuumat kastanjat lämmittivät käsiä. Vieraista ne oli aika kummallisia, vaikka muistuttavat tropiikin pejibayea, persikkapalmun hedelmiä vai mitä lienevätkään.

ticas luzern ovinäkymä

Kun kylmä ja märkä on ulkona, ei haittaa.

Sunnuntaina otettiin rauhallisesti, syötiin aamupalaa ja lähdettiin ajelemaan kohti Luzernia. Ehkä edes auton ikkunasta näkyisi vuori. Mutta ei. Mistään ei olisi voinut edes arvata, että lähellä on Alppi. Ilma oli valkoista höttöä, kaatosadetta, vuorilla tuuppasi pari metriä uutta lunta. Idylliset kylät näyttivät vettyneiltä ja surullisilta, Luzernissa kävelivät vain turistit olkapäät kiinni korvissa, paksuin kaulaliinoin ja sateenvarjoin. Mutta kaupunki oli tyttöjen kokemuslistalla ja heitä ei haitannut sade. Suklaakauppakin oli auki.

ticas luzern kahvipaikka

Kahvipaikka. Koristeltu karnevaalimaskein.

Paluumatkalla poikettiin Hirzelissä Pikku-Heidin luojan Johanna Spyrin parin huoneen museossa. Paikkaa pitävä mummeli, Johannan sukulainen, kuvittelimme, kiikutti meille paperilautasella suklaakakkua. Ulkona alkoi tipahdella sormenpään kokoisia lumihiutaleita rauhalliseen tahtiin. “Ihan oikeaa lunta, siis todellista lunta,” hihkui toinen tytöistä. Eikö aiemmin matkalla satanut lunta? “Satoi, mutta sellaista väkivaltaista lunta, joka meni tuulessa sivuttain, tämä on aitoa!”

Siitäkin saatiin ruksi kokemuslistalle. Italian junaan nousi kaksi matkalaista pakaasit täynnä puhtaita vaatteita ja ajatukset jo toisella puolen Alppeja.

En resumen: Nos vinieron un par de backpackers de Suiza Centroamericana. Y en vez de enseñarles los Alpes Suizos blancos, brillando en el sol, como habiamos prometido, estuvimos adentro de una nube grande. Lluvia, viento, más viento, menos viento, más lluvia y en las montañas varios metros de nieve, peligro de avalancha seria. Pero algunas cosas si pudimos ver de la lista de las muchachas. Y lo mas importante: en el pueblo de la escritora de la pequeña Heidi, Johanna Spyri, empezó a caer nieve muy bonito. Según las muchachas: la nieve de verdad.

Kurzgesagt: Wir hatten einen Besuch aus der Schweiz von Mittelamerika. Ein paar Backpackers die die Alpen sehen wollten. Un gerade dann, wenn es regenete. Es regnete mehr, es gab Sturmwind, meterweise Neuschnee in den Alpen und hohes Lawinengefahr. Man konnte gar nicht sagen wo die Bergen sind, so viel hat es geregnet. Aber Luzern fanden wir schon. Und Schokolade. Auf dem Weg zurück nach Zürich, im Dorf von Johanna Spyri, gab es einige schöne Schneeflocken. Richtiger Schnee, meinten die Mädchen.

 

Suomalainen Sveitsissä: Riika Östberg

Sveitsi-noviisilla Riika Östbergillä on takana on vasta puolisen vuotta uudessa kotimaassaan. Riika toivoi, että tapaisimme Zürichissä paikassa, mistä saisi gluteenittomia ja vegaaneja leivonnaisia, joten pääsin -jälleen kerran- esittelemään Miyukon. Mangavaikutteisessa kahvilassa Sveitsi tuntui olevan kaukana, mutta sittenkin vain oven toisella puolen. Chai- ja Matcha-Latten, kahden kahvin, suklaaleivonnaisen ja sarven voimin rupattelimme elämästä Zürichissä ja ylipäätään Sveitsissä. Ja juttuahan riitti; ohi taisi hurahtaa niin aamukahviaika kuin lounaskin ja me nökötimme yhä takahuoneen pienenpienen pöydän ääressä.

Mistä lähtien olette asuneet Sveitsissä?

Mies, Paavo, tuli tammikuussa ja me Idan (15) ja Edithin (13) sekä Manu-koiran kanssa kesäkuun lopussa. Jäin myymään talon ja lapset kävivät koulua lukuvuoden loppuun. Itse jäin virkavapaalle omasta työstäni toimintaterapeuttina lasten psykiatrialla.

riika kahvittelu

Riika sai toivomansa vegaanin ja gluteenittoman suklaakaakkusen. Minä taas matcha latten, jota en todellakaan halunnut, mutta juuri siksi vahingossa höpötyksen lomassa tilasin.

Miksi Sveitsi?

Heti kun kuulimme, että miehelle olisi Sveitsissä töitä, niin ajateltiin, että ”Joo!”. Muun maan kohdalla olisi saateltu epäillä, että ehkä joku menee pieleen, mutta tässä tapauksessa ei tullut sellaista oloa. Lasten koulujen takia ajankohta oli ehkä huono, mutta suhtauduimme muuttoon avoimesti ja positiivisesti.

Olen aina toivonut, että koti voisi olla ulkomailla. Saksan kielestä taas ajattelin, että ou nou…Mutta toisaalta, muutkin ovat oppineet kielen, miksi en minä.

Onko Sveitsi päätepiste vai onko mielessä palata Suomeen tai kenties suunnata jonnekin aivan toisaalle?

Me olemme kaikille vaihtoehdoille avoimia. Ehkä Sveitsistä tulee pysyvä kotimaa. En näe estettä jäämiselle, mutta en myöskään toiseen maahan muutolle. Lapset toivoisivat englanninkieliseen maahan.

chai latte

Chai latte oli mausteinen ja juuri sopiva talvipäivän rupattelun kyytipojaksi.

Miten vietät arkesi?

Ruokaa laitan, siivoan… Arjessa aikaa kuluu paljon ihan lasten koulunkäynnin tukemiseen.

Kodin ulkopuolisia aktiviteetteja on vähän, mutta lasten koulussa ollessa pyrin tapaamaan ystäviäni. Ystäväpiiri koostuu lähinnä muista suomalaisista; samassa tilanteessa olevien kanssa löytyy aina yhteistä puhuttavaa ja tekemistä.

Olen myös ohjaajana suomenkielisessä vauvamuskarissa joka toinen viikko ja käyn viikoittain mamu-naisten Living in Zürich -kurssia. Kurssi on tarkoitettu naisten integraation helpottamiseksi ja eri kieliryhmille on omat kurssinsa, ranskaksi, englanniksi, espanjaksi, venäjäksi, arabiaksi…Kursseja on ollut kaupungissa jo 20 vuotta. Joka kerralle on oma teemansa, puhutaan mm. jätehuollosta, finanssiasioista, siitä minkälaisia ihmisiä sveitsiläiset ovat, politiikasta, historiasta, maantieteestä…Kurssi maksaa 60 frangia ja jos tunneilla käy ahkerasti, summan saa takaisin lahjakorttina, jonka voi käyttää vaikkapa kielikurssiin.

riika totoro

Kahvilan rekvisiittaa:  Totoro lienee tuttu ainakin Hayao Miyazakin elokuvien ystäville.

riika elämän viisaus

Miyuko jakaa myös elämänviisauksia.

Miltä tuntuu olla suomalaisena Sveitsissä?

Heti alussa tuli shokki julkisissa liikennevälineissä, tuli paniikki, etten ymmärrä mitään mitä puhutaan. Käänsin kylttien tekstejä ja pysäkkien nimiä. Nyt kun olen sorinan keskellä, ymmärrän ehkä sanan sieltä täältä, en kaikkea, mutta se ei haittaa.

Kielestä tuli ahdistus, tuntui, että pitäisi ymmärtää. Mutta siitä selvitään, jos ei muuten niin käsimerkein. Zürichissä pärjää englannillakin. Ja suomen kieli kyllä tunnistetaan, monet osaa pari sanaa suomea.

Jos verrataan muista maista esim. etelämmästä tuleviin ulkomaalaisiin, niin onhan suomalaisena täällä hyvä olla. Olen nyt havahtunut siihen, että olen todellakin maahanmuuttaja, mamu. Mutta tosi hyvässä asemassa.

riika miyukon edessä

Riika löysi Zürichistä auringon kajeen. (Ja kuvaaja valokuvausteknisen ongelman…)

Kolmen kärki Sveitsistä?

  1. Lämpö. Kesällä tullessa se oli jotenkin uskomatonta, koko ajan on lämmintä, tuntui ettei se lopu ollenkaan. Suomessa juhannuksena istuttiin toppatakeissa.
  2. Me asumme Neu-Oerlikonissa, missä on betonitaloja, lasiseiniä ja seutu on rumaa, mutta luonto on silti ihan lähellä, muutaman sadan metrin päässä. Kävelen tuntikausia metsässä koiran kanssa, vaikken mikään vaeltaja olekaan.
  3. Joko julkinen liikenne tai se, että meitä on koko ajan kädestä pitäen ohjattu. Koulujärjestelmä on hyvin erilainen kuin Suomessa, en tiedä vielä onko se huonompi vai parempi, mutta täällä ei anneta tipahtaa kyydistä, opettaja pitää huolta, että me tiedämme asioista ja että teemme kaiken ajallaan.

Mitä kaipaat Suomesta?

  1. Ystäviä.
  2. Gluteenittomia ja vegaaneja ruokia.
  3. Työtä! Tykkäsin työstäni, koin olevani hyödyksi ja autoin ihmisiä.

 (Sarjan edellinen osa löytyy täältä)

 En resúmen: Me topé con Riika Östberg, quien ha vivido con su familia apenas algunos meses en Zurich. Lo que le más gusta en Suiza por el momento es el calor en el verano, transporte público, naturaleza que está muy cerca y que los guian, a toda la familia, muy bien en la escuela.

Lo que le hace falta de Finlandia son los amigos, comida vegana y sin gluten y su trabajo.

 Kurzgesagt: Riika Östberg und ihre Familie sind Neulinge in der Schweiz. Sie wohnen in Zürich erst seit ein halbes Jahr, aber haben schon einiges erfahren. Was ihr sehr gefällt ist die wärme im Sommer, ÖV, Natur und wie die Lehrerin in der Schule um die ganze Familie gekümmert hat und schaut, das sie gut informiert sind und alles rechtseitig machen.

Was sie vermisst, sind die Freunden, veganes und glutenfreies Essen und ihre Arbeit.

Pyörivällä hissillä pää pyörällä Titlisille

Titlis on se paikka, jonne viemme kyläilijät, Alppi-noviisit ja ystävät tropiikista, ne joille vuoret tai lumi on uusi elementti. Tällä kertaa mukana oli pohjoissaksalainen vieras.

titlis 3 huippu

Nää ihmettelee lunta ja kylmää. Ehkä myös vuoria.

titlis 11vuoria

Tästä alas istualtaan, ellei tossut pidä. Aika monta pyllähdystä todistettiin.

titlis 4 vuoria ja sillan osa

Skywalk-sillan pää päättyy hankeen.

Titlis on myös se vuori, jolla itse töppäilimme ensimmäisinä Sveitsin vuosina. Olin ehkä hatarasti havainnut, että jossain puhuttiin föhnistä ja ehkä myrskystäkin. Eipä vain tullut mieleen, että se jotenkin vaikuttaisi meidän matkailuun. Onhan siellä henkilökuntaa, kai he tietävät kannattaako köysirataa pitää käynnissä vai ei, ajattelin.

Ensimmäinen yritys tyssääntyi siihen, että luukulla oli lappu “kiinni tuulen vuoksi”. Olin siis oikeassa. Vastakkaiselta puolelta löytyi suojainen vuorenseinämä ja päästiin pari pysäkkiä ylöspäin Trübseelle. Kävelimme jäätyneen järven ympäri ja sen reunalle, vähän tietä alemmas oli tehty iglu. Silloin parivuotias tytär ja mies laskeutuivat alas tutkimaan paikkaa. Tuuli alkoi puhaltaa, aina vain kovemmin. Huusimme iglun suutaan, että jatketaanpas matkaa, täällä viuhuu puhuri. Selkä köyryssä, tytär sylissä yritin ottaa askelia ja -PUUUH-. Koko komppania oli maassa, paitsi pitkä ja hoikka äitini.

Takaisin laaksoon päästiin junalla varatunnelin kautta ja tappioiksi oli laskettava vain tuulen mukanaan viemä hattu. Sen jälkeen oli selvää, että säätiedotuksia kannattaisi ehkä kuunnella ja vuoret ovat kuin meri. Ennalta-arvaamattomia.

titlis silta

Hää ottaa itsestään kuvaa Alpeilla.

titlis 7 lukko

Montakohan lukkoa silta kestää, turistien lisäksi?

Tällä kertaa Titlis ei luvannut myrskyä. Saimme muutaman säteen aurinkoa, vähän pilviä ja lopuksi pehmeän lumisateen. Ja vieras laajan näkymän uhkeille Alpeille.

Jos karsastaa turistirysiä, niin tämä ei ehkä ole se oikea paikka, maisemista huolimatta. Huipulle vie vuoristoa esittelevä, pyörivä kuplahissi ja perillä on pieni mäki, ehkä peppumäkeä varten, jäätunneli ja kelloliike. Liikenteessä oli, varsinkin aasialaisia turisteja, heppoisissa asusteissa, pikkulapsia pakkasessa ja tuulessa ilman pipoa tai hanskoja, aikuisia pikkukengissä tai lenkkareissa liukastelemassa. Monet näyttivät piipahtavan selfien verran ulkona ja palasivat takaisin sisälle.

titlis 9 rengasmäki

Tästä lähtee, Alppia alas.

Skywalk-sillalta saa ympäristöön vähän toisenlaisen tuntuman ja näkymän, mutta se ei kyllä vie mihinkään, ainakaan talvella, mitä nyt hyvälle kuvauspaikalle. Monelle vienosti heilahteleva silta näytti olevan urheuskoe, pari peruutti takaisin. Pariisista lähteneet rakkauslukot ovat myös löytäneet Alpit; sillasta roikkui toistakymmentä pariskuntien tunteiden todistetta. Metallisen lukon puutteessa siltaan oli kiinnitetty muutama kangasnauha ja pari tukkakumpparia.

 

titlis 10 pala lunta

Talvinen matkamuisto mukaan.

Ylhäällä turistitungos tuntui jonkin verran ahdistavalta ja lähdimme pysäkkiä alemmas lounaalle ja sen jälkeen vielä yhden hissivälin päähän Trübseelle. Järven ympäri kiertävällä pienellä lenkillä ei ollut juuri ketään. Taivaalta leijaili lumihiutaleita ja oli aivan hiljaista. Välillä hissiaseman kyljestä lumipuistosta kantautui kiljaisu jos toinenkin, ehkä joku törmäsi rengaspulkalla edellä laskevaan. Mitä kauemmas etenimme, sitä hiljaisempaa oli. Hissit katosivat lumisateeseen ja aika tuntui pysähtyneen. Lumi narskui kenkien alla. Talvi tuntui hyvältä. Alhaalla laaksossa ihmettelin, kuinka muutamassa tunnissa olin unohtanut sen vehreyden.

En resumen: Para los que no conocen el invierno o nieve, les enseñaría Titlis. Buena vista a los Alpes, viaje bonito y posibilidad de hacer una vuelta comoda sin congelarse o demasiados peligros. Por su puesto, si uno viene en chancletas, se puede resbalarse por el gindo o con poca ropa, perder un par de dedos por el frío. Pero para que todo vaya bien, tienen a nosótros, guias locales con experiencia 🙂

Kurzgesagt: Wohin mit Besuch? Mit denen, die nicht den Winter oder Schnee kennen, würde ich nach Titlis reisen. Eine schöne, relativ kurze Reise, wunderbare Aussicht und auf dem Weg einige winterliche Aktivitäten, ohne grosses Gefahr sich zu frieren oder verletzen. Klar, wenn man mit Turnschuhen auf dem Weg ist, ist es möglich auszurutschen oder mit zu wenige Kleider sich zu frieren. Aber deswegen sind wir da, die Reiseführer mit Erfahrung 🙂

 

Niin, se edellinen vuosi

Sveitsissä vuoden kaksi ensimmäistä päivää on pyhiä, joten edellisestä vuodesta on hyvin aikaa toipua. Vuoden bilanssia voi siis rauhassa miettiä, jos jaksaa. Ja huvittaa. Yleensä olen vain kääntänyt kalenterin lehden uuteen ja tuntenut oloni raikkaaksi. Kävin joutessani kuitenkin läpi edellisen vuoden kuvasaalista ja tältä 2017 sen perusteella näytti:

riviera 6 puutarha vuorella

Walenseen reunamilta löytyy tällainen puutarha.

riviera 9 putouksen ylitys

Hyppelihyp – putouksen yli ja eteenpäin.

Selvästikin kamera räpsyy, kun ollaan vuorilla. Alpit jaksavat säväyttää, vaikka Sveitsissä on asuttu jo melkein parikymmentä vuotta. Eikä tarvitse olla edes alppi. Kotkalaiselle riittää kukkulakin. Patikkareissut selvitettiin eksymättä, enkä onnistunut saamaan ainuttakaan urheiluvammaa, siitä plussaa.

glarus 10 hieno paikka penkille

Tässä on penkki kohdallaan. Siihen voi istahtaa ihailemaan Glarusin vuoristoa.

bannalpsee

Näillä seuduilla käytiin pari kertaa patikoimassa. Värit ja huiput ovat huimia.

Jos katson kuvia taaksepäin, niin vaikuttaa myös siltä että syöty on. Kakkuja, streetfoodia, itse tehtyä ja toisten luomaa. Myös kaikilla retkillä eväät ovat tärkeät, sillä miten sitä muuten jaksaa vuoren rinnettä ylös.

street food cupcakes

Vuoden kauneimmat kuppikakut. Samalla myös vuoden mauttomimmat.

kafi dihei

Täällä tuli istuttua. Kafi Dihei.

Kahviloissa käytiin monena aamuna viettämässä nykyisin vähän kortilla olevaa äiti-tytär -aikaa. Metsästettiin Zürichin parasta aamupalaa. Projekti on vielä kesken, sillä viikolla tarjottavat aamiaiset eivät ole vielä juurinkaan vakuuttaneet. Hinta-laatu -suhteessa on myös toivomisen varaa.

Ja jos nyt jotain muuta muistelisin, kuin syötyjä ruokia, niin tarkoitus on oppia joka vuosi jotain uutta. Siinä mielessä joko vuosi oli täysi floppi tai sitten en vain oppinut mitään kovin järisyttävää. Mukavuusalueen sen sijaan ylitin useammankin kerran: pidin workshopeja tarinankerronasta lapsille, tein Suomi-100 -visan, ja löysinpä itseni pitämästä itsenäisyysaiheista ”kevyttä juhlapuhettakin”. Kaikki kivoja projekteja, mutta eivät kovin luontaisia itselleni. Opetustyötä olen kovasti aina kartellut, silti jotenkin aina löydän edestäni siihen liittyvää tekemistä.

Kävelin myös polkua, jota joskus aiemmin olisin varmaankin edennyt polvillani tai mieluiten istunut alas ja odottanut pelastushelikopteria. Edistystä sekin. Ymmärsin myös, ettei ongelma ole paikan korkeus, vaan tarvitsen varmuuden siitä, että jalkani astuvat oikeaan kohtaan ja kestän hengissä vastakin.

luzern3

Jokavuotinen retki Luzerniin. Sarjakuvafestivaalilla on aina kivaa.

ticino suora tie

Ehkä vuoden tasaisin ja suorin tie. Pyöräretki Tessiinissä.

Matkustaa olisi voinut enemmänkin, kohteita olisi mielessä miljoona, mutta pienet retketkin olivat kivoja. Kävimme katsomassa vanhoja tuttuja kulmia Milanossa, Kotkassa, Helsingissä, sarjakuvafestareilla Luzernissa ja Locarnon seudulla pyöräilemässä.

Taidekokemuksia kertyi myös plakkaariin aika läjä. Huippuhetkiin kuului ehdottomasti se, kun Taneli Törmä tanssi Zürichissä, brittikirjailija Zadien Smith kertoi näkökannoistaan Zürcher Schauspielhausissa ja kun vaihdoin sanasen brittimuusikon KT Tunstallin kanssa.

puoli vuosisataa kaakku

Synttärikakku. Yksi niistä.

Vuosia tuli täytettyä, kuten aina, mutta pitkästä aikaa synttäreitä juhlittiin isommalla porukalla. Sen jälkeen ihmettelin, etten aina tee näin. Eikä juhliin tarvittaisi edes syntympäivää.

Olen myös selvästi tuijotellut vuoden aikana kymmeniä auringonlaskuja. Spektaakkeli on aina erilainen ja yllättävä.

Toivotimme hyvää matkaa rohkeille ystäville, jotka vaihtoivat mannerta ja yhden punavalkoisen lipun toiseen punavalkoiseen lippuun.

Ja hyvästelimme korkeaan ikään päässeen naapurin ja ystävän. Hansruedi olkihattuineen siirtyi kitkemään rikkaruohoja taivaallisiin puutarhoihin.

uetliberg auringonlasku

Tästä pulahdettiin useasti uimaan.

Ja tälle vuodelle toivoisin, jos mitenkään kävisi päinsä, ystävällisyyttä, positiivista energiaa, yhteisöllistä lämpöä, toisten huomioon ottamista, kauniita ajatuksia, luovuutta. Kiitos.

PS. BLOGIN OSOITE ON NYT MUODOSSA https://palasuklaata.com

En resumen: Las fotos del año pasado revelan, que comí mucho, usé la camara más en las montañas que en casa y había un montón de atardeceres muy bonitos. Para este año pediría bondad, pensamientos bonitos, que tomen en cuenta a los demás y energía positiva. Gracias.

 

Kurzgesagt: Die fotos vom Jahr 2017 zeigen, dass ich viel gegessen habe und dazu am meisten Fotos beim wandern oder zu Hause beim Sonnenuntergang genommen habe. Für das Jahr wünsche ich Freundlichkeit, Gefühl der Gemeinsamkeit, schöne Gedanken, positive Energie und Kreativität. Merci Vielmal.