“Pahin patikkapolku ikinä” eli Walenpfad

“Ikinä ei olla kävelty näin pahassa paikassa”, oli jotakuinkin tyttären sanat, kun olimme päässeet Waleggiin asti  (1943 m) ja laaksoa avautui joka suuntaan. Vuoristopolku oli nimensä mukaisesti kapea, välillä parin kengän levyinen, kivinen ja savinen, toisinaan vähän leveämpi. Kylmää hikeä pukkasi vierestä lähtevä pudotus alas.

Oppaiden mukaan Walenpfadin reitti Chrüzhütte-Ristis sopii varmalle tallaajalle, jota ei ihan joka kielekkeellä huippaa, mutta myös pienemmille patikoijille, sillä poluilla on tiukoissa paikoissa vaijerit laakson puolella. Mutta juuri siinä, missä oli kosteaa, vierivää kiveä ja kapein polku ylös/alas, oli päätetty, että jätetäänpä tähän aukko. Olen jo kokeillut luiskahdusta muilla reiteillä, tiedän kuinka se tapahtuu: juuri silloin kun luulet, että kenkä tarraa hienosti maastoon. Tässä kohtaa siihen, “oho, hups”-tilanteeseen ei ollut varaa. Askeleen oli pidettävä.

walenpfad 1 bussi
Postibussilla pääse kuplahissille. Kuskia ei hermostuta kapeat kurvit, pakittaminen tai matkustajat, jotka haluavat rotkon reunalla yllättäin jäädä pois.

Reitti on normaalikuntoiselle päivän reissuksi kiva. Saattaisin ottaa mukaan ainakin yhden sauvan per henkilö, vaikka niiden käytöstä ollaan monta mieltä. Tutkimusten mukaan osa onnettomuuksista vuorilla on tapahtunut juuri sauvojen takia, ne ovat joko pettäneet tai niihin on kompastuttu.

walenpfad 6 bannalpsee
Tähän pisteeseen olimme tallanneet jostain tuolta vasemmanpuoleiselta kukkulalta.

Ajoituksessa on pientä haastetta, ellei satu tulemaan lähiseuduilta, sillä reitin molemmissa päissä, käveli sen suuntaan tai toiseen, on kuplahissi ja viimeinen lähtee laaksoon viiden paikkeilla. Jos siis ei halua kävellä alas ja lisätä matkaan toista tuntia lisäpatikkaa, niin pausseilla täytyy katsoa kelloa. Vuoret ja stressi eivät sovi yhteen ja kiireessä kävely rotkon reunalla on aivan järjetöntä ja sitäpaitsi epämiellyttävää.

Tein siksi meille minuuttiaikataulun aamuksi, aamiaisvoileivät laatikkoon autossa nakerrettavaksi ja eväät muutenkin valmiiksi jääkaappin. Mutta tyypilliseen tapaan puolet matkasta meni hermostuneeseen kellonkyttäykseen. Apua, taas on ruuhkaa! Me ei ikinä keritä junaan! Enää kymmenen minuuttia junan lähtöön! Siinä vaiheessa. kun Engelbergin asema oli jo vieressä, jakauduimme kahteen ryhmään, yksi juoksi ostamaan liput ja toinen parkkeerasi auton. Kolme minuuttia myöhemmin minä ja tytär hyppäsimme junaan, mies laukkasi kuin hirvi paljain jaloin vaelluskengät yhdessä ja reppu toisessa kädessä kondutoorin yrittäessä pitää naamaa peruslukemilla. Juna lähti ajallaan ja me kuin ihmeen kautta kyydissä.

walenpfad 3 im oberfeld

walenpfad 4 im oberfeld beizli
Taukopiste. Juustokaupoilla luomutilalla.
walenpfad 5 juusto
Yrttistä juustoa tältä alpilta.

Ideana oli jättää kulkuneuvo reitin viimeiseen pisteeseen Engelbergiin, ajaa junalla Wolfenschiesseniin, ajaa kiemurtelevaa tietä postibussilla Oberrickenbachiin ja nousta kuplahissillä Chrüzhüttelle, kävellä polku Ristisiin ja tulla alas kabiinilla takaisin Engelbergiin.

Lähtö kotoa oli aamun sarastaessa ja aikataulullisesti oltiin polun alkupisteessä viimeisellä hetkellä. Yhtä junaa myöhemmin olisi koko aikataulu romuttunut kuin korttitalo ja retken pitänyt muuttua pienemmäksi lenkiksi.

walenpfad 7 polku harjanteella
Matka jatkuu muutama metri ennen polun edessä näkyvää nypyä vasemmalle alaspäin.
walenpfad 8 levähdyspaikka smog
Walegg. Horisontissa näkyvä raja lienee sitä saastaista ilmaa, jota me alavalla maalla elävät hengitämme.

Im Oberfeld tarjosi hengähdyspaikan nousujen välillä. Pienessä mökissä olisi ollut välipalaa, mutta koska olin täyttänyt repun voileivillä, kananmunilla, porkkanatikuilla ja oman puskan pikkutomaateilla, ostettiin vain mukaan yrttinen luomualppijuusto, joka oli tuotettu viereisen niityn heinää syöneen lehmän maidosta.

Vähän ylempänä istahdettiin kirpakkaan aamuaurinkoon syömään eväitä. Tauko kannatti pitää, sillä haastavimmat pätkät olivat edessä. Sateen jälkeen en tälle reitille lähtisi, enkä edes pienellä liukkaudella. En ole niitä, jotka lähtevät vuorille köysien ja kypärän kanssa ja nousevat tikkaita huipulla, kiipeävät minne vain, mutta toisaalta en myöskään panikoi entiseen tyyliin pudotuksesta, niin kauan kun polku on hyvä.

walenpfad 9 portaat yli piikkilangan
Mikä on tuo hökötys? No nehän on portaat piikkilanka-aidan yli. Huom. punavalkoinen vuoristopolkumerkki.

Tein pikakyselyn viidelle eri-ikäiselle sveitsiläiselle ja kukaan heistä ei pidä patikoimista riskialttiina. Mukava vaellus kauniissa säässä perheen kera saisi minusta olla enintään 25% jännitystä ja loput huoletonta askellusta tai adrenaliinin määrä alkaa nousta turhan korkeaksi ja tärinä kintuissa väsyttää, mikä taas lisää onnettomuusriskiä. Walenpfad on juuri näissä rajoissa. Vuoristopolkujen peruskauraa. Tosin se sveitsiläispariskunta, joka ohitti meidät valokuvauspaussilla yhdessä kapeimmista ja korkeimmista kohdasta, puhisi, että nyt kyllä riitti, eihän tätä enää kestä. Se lohduttaa myös saaristossa syntynyttä.

Vuoristopolut, myös Walenpfad on hyvin merkitty. Loppuvaiheessa ideana oli heittää sydänjärven, Härzliseen, kautta, mutta se kyltti jäi kai huomaamatta ja loppuvaiheen paussi pidettiinkin viimeisen kuplahissiaseman terassilla. Reittivastaavaa hiukan otti pattiin, mutta toisaalta, patikointia kertyi lopulta päivälle yli neljä tuntia ja perheen mielestä siinä oli enemmän kuin tarpeeksi.

walenpfad 10 engelberg
Ihan perillä. Engelberg ja sen luostari.

Jälkeenpäin tytär otti vähän sanojaan takaisin. Reitti ei kuulemma ollutkaan niin kamala, mutta silti ehdottamasti tähänastisista stressaavin.

Jos joku siellä nyt pakkailee kamoja ja olisi lähdössä tallaamaan tätä reittiä, niin halt! Walenpfad on tämän kauden osalta suljettu. Lumi tuli pari päivää meidän retken jälkeen ja polku avautuu patikoijille joskus kesemmällä.

REITTI: Bannalp/Fell-Chrüzhütte 1713m – Urnerstaffel 1690m –  Alp Oberfeld 1861m – Walegg 1943m – Walenalp 1671m – Steinig Stalden 1695m – Rosenbold 1863m – Brunnihütte  1860m – Ristis 1600m

En resumen: Nunca hemos hecho un caminito tan terrible, pensaba la hija, cuando llegamos al punto más alto de una vuelta de 4 horas. El comienzo era angosto, a veces resbaloso y de piedras – y a la par del precipicio. Walenpfad no es fisicamente muy exigente, pero hay que tener un paso firme y andar sin miedo de las alturas. En todo caso, disfrutamos el paseito y era uno de los mejores que hemos hecho: todo tipo de paisajes desde las montañas nevadas hasta bosque de piedras.

Kurzgesagt: Walenpfad war mein Ziel seit langem und endlich haben wir es geschafft. Etwa 4 Std. Marschzeit, ein bisschen Nervosität wegen des Bergwanderwegs und super Aussicht. Es war der letzte Moment – jetzt ist der Weg geschlossen bis nächsten Sommer.

Advertisements

Aurinkoa tänne, mulle, heti

Zürichiläiset ajoivat letkassa kohti aurinkoa, sillä kotona olisi saattanut joutua odottamaan muutaman tunnin sumun hälvenemistä – eihän sitä kukaan kestä! Lauantaina! Mekin olimme autossa, aurinkorasvaa iholla ja aurinkolasit toiveikkaana otsalla odottamassa käyttöä.

glarus 1 kaupunki
Glarusin kaupunki

Suunnitelmassa oli vain se vika, että aurinko oli auton ulkopuolella, me sisällä ja auto ruuhkassa. Olisi pitänyt mennä junalla, kuten kunnon ekologiset reippailijat tapaavat. Mutta maailmanmatkaaja piti noutaa illalla bussiasemalta matkalaukun kanssa; kyllä auto oli nyt ihan perusteltu juttu, ajattelin. Seuraavassa ruuhkakohdassa en enää ollut varma. Ja kun olimme patikkareissun aloituspisteessä Braundwaldissa vasta puoliltapäivin, alkoi iskeä stressi.

glarus 4 kivinen tie
Siellä se polku jossain menee.

Kiire ja vuorilla taivallus eivät oikein sovi yhteen. Ainut mistä yleensä on pidettävä huolta, on mahdollinen viimeinen kuplahissin tai vuoristojunan vuoro, joka saattaa olla yllättävän aikaisin. Mutta sekään ei ole ongelma, jos mukana on hammasharja ja vähän käteistä. Vuoriston kuppilat ovat usein myös Gasthauseja, jotka tarjoavat edulliseen hintaan yösijaa kulkijoille. Jalkapatikka tulee vieläkin halvemmaksi.

glarus 5 gumen merkki
Punavalkoista vuoristopatikkapolkua seuraten kohti Gumenia. Aivan tuoreet merkit.

Meidän kahden hengen ryhmän toinen jäsen halusi kiertää reitin vastapäivään, rankemman kautta, tiukemmalla nousulla. Kaikenkaikkiaan ylämäkeä oli 490 m ja alamäkeä 720 m, väittää Suunto, tosin tiedoista on kadonnut puolen tunnin pätkä, joten luvut on arvioita. Mutta kinttumittari kertoo, että nousua oli ihan riittävästi ja se näkyi myös vesipulloissa. Reipas tahti ja tiukka syysaurinko vaativat kaksi pulloa nestettä per nenä pelkästään ylöspäin mennessä.

glarus 6 kyparatyypit polulla
Silmiä siristäen näkyy kuvan keskipaikkeilla kulkeva polku. Ja jokunen ihminenkin.

Panoramapolku oli juuri sitä mitä luvattiin, yleisnäkymää Glarusin Alpeille, yläkerran naapurin kotiseuduille, ja muille kantonin kukkuloille sekä Oberblegijärvelle. Lunta oli niukasti näkyvissä ja hyvä niin. Polkua riitti ajoittain juuri ja juuri molempien kenkien alle ja se oli kivistä, soraista, toisaalla taas leveää lähes tietä. Kauniiseen kirjottuun villahameeseen sonnustautunut mummeli talsi kivikossa hienostuneen rivakasti mokkasaapikkaissa. Matalissa, mutta sittenkin. Toisentyyppistä varustusta oli kuvan tyypeillä, jotka olivat köysineen ja kypärineen varmaankin matkalla kiipeilemään lähikukkuloille.

glarus 9 hieno vuori
Tää on Glarusin kukkula. Mikä niistä, sen tietäisi naapuri.
glarus 8 luola
Luolan suullakin on reittimerkintä. Hyvä tietää, ettei ole eksynyt tunnelissa.

Matkalle osui myös luola, jossa tuli testattua vaelluskenkien vedenpitävyys. Hyvin toimi, eikä lätäkkö ollut vartta syvempi.

Lähtö oli sen verran äkkipuserrus, ettei matkaan tullut muuta evästä kuin pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä ja pari omenaa, mutta jos tulisin toisen kerran samaan paikkaan, pysähtyisin Kneugratin kohdalla ehdottomasti sytyttämään tulet grillipaikalle. Näkymät on samat kuin tältä valkoiselta penkiltä. Oberblegijärvi kimmeltelee sinisenä alhaalla ja vuoret on niin muhkeat! Järvelle ei tällä reissulla menty, mutta sielläkin on käyty uimassa.

glarus 10 hieno paikka penkille
On aivan juuri maalattu penkki. Hyvässä kohdassa.

Ei-sveitsiläinen patikkamaija tai -jorma saattaa raapia päätään muutamaan otteeseen yrittäessään yhdistää polkujen viittojen ja kartan nimiä. Braundwaldin panoramareitin Kneugrat (kartta)- Chneugrat (kyltti) on arvattavimmasta päästä. Kirjoitusasut vaihtelevat, mutta yleensä ääneen lukeminen valaisee, mistä on kysymys.

Reissun ruokapuoli jäi vähän laihaksi, sillä Gumenin keittiö oli aurinkoisen päivän loppupuolella selvästikin voipuneessa tilassa. Kokki hiihteli viimeisillä voimillaan ja jaksoi tuoda leipä koriin kaksi palaa leipää, yksi minulle keiton kaveriksi, yksi kaikille lopuille jonossa seisoville. Kahvissa sen sijaan oli tarvittava määrä kofeiinia ja sillä päästin perille lähtöpisteeseen. Ja ihan ajoissa noutamaan matkalaukku ja matkailija.

glarus 11 syysvärit
Alas laskeutuessa näkyy myös syksyn värejä.

En resumen: Encontrámos el lugar perfecto de hacer un barbecue en el camino panoramico en Braunwald. Una vista increible a un laguito alpino. Pero sólo nueces y fruta seca en la mochila.

Kurzgesagt: Auf dem Panoramaweg in Braunwald haben wir wahrscheinlich den schönsten Ort zum grillieren gefunden, beim Kneugrat. Schade, dass ich nur nüsse und getrocknete Früchte im Rucksack hatte.

Väri: okrankeltainen

Keltaisen eri sävyiset loppukesän kukat ja kurpitsat muuttuvat auringonvalossa okrankeltaiseksi peitoksi. Kun illalla laitan silmät kiinni, näen hehkua, keltaiset ja oranssit ovat kietoutunneet valoksi, joka pehmenee unen tullen.

kurprisotto 2
Jutun juoni alkaa tästä: kuoreton kurpitsa palasiksi.

Okrankeltaisina päivinä illat ovat pidempiä ja tummia, mutta kaupungilla on  valopisteitä. Pimeän läpi kipaisin Punaiseen tehtaaseen, Rote Fabrik, ja näin Taneli Törmän tanssivan koreografiansa punapartaisena, pienet rastat niskassa heiluen, iloisin tontun silmin, isona ja vähän kömpelönä pienten balleriinojen keskellä.

Ja Zadie Smith. Brittikirjailija Zürichin Schauspielhausissa! Niin intellektuelli ja hauskakin! Ehdoton valopiste synkeässä ja kosteassa illassa.

 

Samettisen punaisessa teatterisalissa Zadie Smith erottui yhtä punaisesta nojatuolista vihreän kukertavassa leningissään ja älykkään ihmisen hehkullaan. Zürich ei ole kaupunki, joka tunnetaan väreistään, mutta tänä iltana ne kaikki olivat paikalla. Kuten sekin mies, joka näytti kirjallisuuskriitikolta, pitkäksi kasvaneen tukkansa, viiksiensä ja silmälasiensa kera. Harmaa bleiseri ja paljaat jalat.

kurp risotto 1
Tarinan päähenkilöt: sipuli ja myskikurpitsa.

Tai ne, jotka eläytyivät tapahtumaan turbaanien kautta. Zadie Smithiä oli vaikea ajatella ilman hiukset sisälleen kietovaa turbaania, joka korostaa hänen hienostuneisuuttaan. Lapsena muistan turbaanien olleen mummojen päähine, viehättävä, mutta vähän vanhahtava ja vieras. Simone de Beauvoir taisi olla se, jonka päässä turbaani alkoi yhtäkkiä näyttää kultivoituneelta.

Turbaaneissa ei näkynyt okraa, Zadien oli ruskea, edessäni lila, jollain toisella vaalean keltainen. Mutta näistäkin illan väreistä syntyi valo, jonka jälleen näin unen tullen.

kurp risotto 3
Päähenkilö on luonteeltaan monikerroksinen ja muuntautumiskykyinen.

Sitä ennen loin lisää väriä keittiössä. Okra oli hiipinyt sisälle, kuoreltaan vaalea, vähän rypelöinen ja ihottumainen, myskikurpitsa avautui myös oranssina. Painoin veitsen sen lihaan ja pilkoin, kuten aina, vähän liikaa. Okran värinen risotto on syksyn aurinko pöydässä. Riisiä ja kurpitsaa jotakuinkin samassa suhteessa, sanoi resepti, mutta iloisesti surruttelin raastetta ainakin tuplamäärän. Loraus hyvää viiniä, suullinen itselle, parmesania, mustapippuria ja lopuksi kevätsipulin renkaita.

kurprisotto 4
Kertomuksen kliimaksi: viini sihahtaa kuumalle pannulle. Hedelmäistä happamuutta ateriaan.

Nyt siis olin sulkemassa niitä silmiäni, haarukoituani aimo annoksen okranväristä aurinkoa vatsaan. Ja jälleen kerran ihailin hehkuvaa keltaoranssia valoa miettien toiveikkaana, kuinka pitkälle syksyyn tätä mahtaakaan riittää.

En resumen: el otoño es del color ocre. Eso es lo que veo, cuando cierro los ojos en la noche oscura. Ocre de flores, ocre del atardecer, ocre de calabazas, ocre de risotto de calabaza. Ojalá dure mucho, la luz del ocre, hasta que nos llegue la luz de la navidad.

Kurzgesagt: Ocker ist die Farbe des Herbsts. Das ist was ich sehe beim einschlafen, in einer dunklen Nacht. Ocker von den Blumen, Ocker von der Sonnenuntergang, Ocker von den Kürbissen, Ocker von der Kürbisrisotto. Hoffentlich dauert das dunkelgelbe Licht lange – bis das Licht vom Weihnachten uns erreicht.

Kuka mie oon?

Hypätessäni uusien blogien kelkkaan, olen vähän hukassa. Kestää hetken ennenkuin tavoitan sen kuka kirjoittaa, mitä, joskus myös paikka on epäselvä, eikä tilannekaan avaudu. Lukijana olen se laiska, joka ei jaksa kulkea polkua takaisinpäin, käydä kurkistamassa menneisiin kirjoituksiin. Haluan vain sujahtaa tunnelmiin, ottaa vastaan valmista. Vähän niin kuin suklaapalan.

Tunnontuskissani ajattelin auttaa omia lukijoitani ja pistää koordinaatteja kartalle. Ei silti, että nämä auttaisivat ymmärtämään, mutta kenties täydentävät kuvaa.

Juuri nyt olen freelancer ja kopassa monenmoista, kuten kirjallisia hommia,  suomen opetusta, workshoppeja ja latte macchiaton valmistamista. Kirjallisuudellisimpiin kuuluu pari vuotta sitten julkaistu Hausfrau – kotona Sveitsissä.

kuka mie oon 2
Mie. Elina Warstan tulkintana kirjani kannessa.

Ja siis Sveitsi, se on se nykyinen tukikohtani, ollut jo lähes parikymmentä vuotta. Tänne tullessani puhuin itsestäni tamperelaistuneena kotkalaisena, joka oli kuitenkin asunut viimeiset vuodet pääkaupunkialueella. Sveitsissä on Tampere alkanut jäädä jonnekin taka-alalle ja murteenkin takia olen aina vain enemmän kotkalainen. Ja varmaan myös mentaliteetiltäni.

Höpötän vauhdikkaasti sietä ja mietä, välillä siätä ja miätä, enkä tiiä mennääks myö jonnee vai lähetsie ikinä minnee. Ja tähän väliin tuuppaan sanoja espanjaksi, ripottelen lauseisiin jostain mystisestä syystä myös englantia ja sveitsinsaksakin, se päivittäin kuultu kieli, tunkee mukaan. Espanjaa siis siksi, että la media naranja, se appelsiinin toinen puolikas, on keskiamerikkalaisesta Costa Ricasta. Ja tytär on siten kolmen maan tuote, vaikka usein aasialaiseksi tunnistetaan.

kuka mie oon 3
Tämä on se kirjallinen tuotokseni.

Mitä muuta haluaisitte tietää?

Syön mielelläni ja varsinkin omia leivonnaisiani. En kestä yli kolmea tuntia ravinnotta. Tai kestän, mutta kärttyisenä. En ole kaurapuuroihmisiä. Syön silti nykyisin ainakin kolmesti viikossa puuroa, koska tyttäreni sai kavereilta lahjaksi 13 kg ryynejä. Joukkoon tarvitsen paljon hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä ja mitä nyt kaapista löytyy.

Hallittu kaaos on kotona pysyvä tila ja imuria käytän, koska tiedän sen olevan välttämätöntä. Pölylle olen allerginen. Ikkunoiden pesun olen ulkoistanut tyttärelle.

Kirjat ovat osa identiteettiäni ja nykyisin luen liian vähän siihen nähden. Toisaalta turhan paljon dekkareita sekä niukasti uutta suomalaista kirjallisuutta, mikä johtuu kotini ja suomalaisten kirjastojen välisestä matkasta. Zadie Smith, Anna Gavalda, Siri Hustvedt, Donna Leon, Sue Grafton. Niist mie oon tykännyt. Ja monista muistakin.

Olen erittäin ahkera liikkuja, juoksen, pyöräilen, tallaan rinteitä ylös ja alas, pilates pitää kehoni kasassa ja kuntosali lihakset olemassa. Olen myös täysin lahjaton monessa urheilulajissa. Paras suoritus lienee ollut koulun tokalla luokalla maastojuoksussa. Olisin päässyt mitaleille, mutta jäin odottamaan kaveria puskan kohdalle; kävi sääliksi raukka, joka ei jaksanut ylämäessä. Sen jälkeen en enää havitellut kisoihin. Paitsi hiihtokilpailuihin, joissa sivakoin uutterasti ja sain aina lusikan. Kuten kaikki muutkin osanottajat.

kuka mie oon 1
Tämä on se, joka tuotti edellä olevan kirjallisen tuotoksen.

Meillä soi aina musiikki, mies soittaisi mieluusti kaikkia maailman instrumentteja ja haaveilee cajónista, perulaisesta laatikkorummusta sekä tuubasta. Kotona on jo kontrabasso, kitara, risa saksofoni, piano, huilu, nokkahuilu, oboe, huuliharppu ja ainakin jossain vaiheessa oli myös säkkipilli, sitä missä se nykyisin on, en tiedä ja parempi niin. Niin ja minun viuluni, joka pääsee ääneen jouluisin. Musiikillisesti muutoin olen jämähtänyt jonnekin vuosien taa ja kuuntelen yhä niitä samoja: Scandinavian Music Group, Ultra Bra, Kate Bush, Maija Vilkkumaa, Leonard Cohen, KT Tunstall, The Do, Marina and the Diamonds, Amy Winehouse…

En resumen: Quien soy en total? Bueno, los que leen mi blog en español, ya seguro lo saben. Pero para mis nuevos lectores quería contar que soy periodista, he escrito un libro, doy clases de finlandes, a veces hago latte macchiatos y workshops. Vivo desde hace años en Suiza, me gusta comer, especialmente mis propios quequitos, no puedo estár muchas horas sin nutrición, o puedo pero de mal humor. Hago mucho deporte, corro, camino, ando en bici, hago pilates y voy al gimnasio. Sin talento, pero todos los días. Libros me encantan, también música, que es bueno, ya que tengo esposo, que quisiera tocar todos los instrumentos del mundo. Ya tenémos un violín, guitarra, oboe, flauta, flauta irlandés, bajo y saxofón. Según el los próximos van a ser un cajón y una tuba. Lo dudo.

Kurzgesagt: Wer bin ich? Wahrscheinlich liest meinen Blog niemand auf deutsch, aber für alle Fälle, hier gibt es einige Details: Also, ich bin eine Journalistin, Schriftstellerin, ab und zu mache ich Latte Macchiatos und gebe Finnisch Stunden und Workshops. Die Schweiz ist mein zu Hause seit langem, ich mag gutes Essen, speziell meine eigene Gebäcke, ich überlebe nicht lange ohne Nahrung oder schon, aber schlecht gelaunt. Im Sport bin ich nicht begabt aber sehr fleissig und laufe, jogge, wandere, fahre mit dem Velo, gehe ins Pilates und ins Fitness. Lesen ist mir wichtig, auch Musik und gut so, weil mein Mann alle mögliche Instrumenten spielen möchte. Wir haben schon eine Geige, Guitarre, Oboe, 3 Flöten, Kontrabass und kaputte Saxofón. Die nächste werden ein Cajón und eine Tuba sein, sagt er. Das bezweifle ich.