Advertisements

Suomi-kurssi Lapissa

 

kurssi 1 kuksat

Taikajuomaa. Saksa kääntyy suomeksi.

 

Hiukan pöllämystyneinä kippaamme kuksasta Annen tehtailemaa taikajuomaa. Magiikka on siinä, että se vaihtaa kielen suomeen. Tai niin ainakin on tarkoitus. Viikon ajan suomea saksaa äidinkielenään puhuville, joka päivä oppitunti, vaihtelevia suomalaiseen kesään istuvia tekemisiä, sinivalkoista sapuskaa ja kulissit, joista etelämmässä asuvat saavat vain uneksia, keski-eurooppalaisista puhumattakaan.

 

 

kurssi 2 maisema

Tätä aavaa maisemaa!

 

kurssi 15 luokka

Luokkahuone valmiina opetukseen. Vain oppilaat puuttuvat. Ovat luultavasti uimassa.

 

kurssi 6 leirilaisia ja muita illallisella

Iltapalaa ilta-auringossa. Huom, kukaan ei läiski hyttysiä.

 

Muutama tunti Ivalossa ja porolaskuri raksuttaa kymmenen kohdalla. Isäntäpariskunta Anne ja Pirmin ovat asettaneet asumuksensa rinteeseen, josta näkyy kaksi järveä ja hehtaareittain metsää. Tilusten tarkastuksessa selviää, että lähimailla liikkuu karhu, joka on kuorinut useita mäntyjä vaalean kellertäviksi ja jättänyt kyntensä jäljet runkoon. Tieto herättää hermostunutta naurua. Rauhoitumme, kun kuulemme, ettei kukaan yleensä näe otsoa, vaan se menee omia menojaan.

Ahmoja emme edes osaisi arastella. -Ai täällä on niitä? Sekin on peto, käy porojen kimppuun, eikä edes välitä syödä saalistaan. Mitä jos lenkillä näytän ahman silmään sarvettomalta porolta, mietin. Lopulta käyn Lapin helleaallossa muutoinkin vain kerran juoksemassa. En näe yhtään nelijalkaista eläintä. Lömpsyttelen todennäköisesti niin kuuluvasti, että otukset kaikkoavat edeltäni. Tiellä höyryävät tuoreet poron papanat. Niissä istuu kärpäsiä.

 

kurssi 16 kotiporo 2

Poro oli seinustalla varjossa lepäämässä ja häiriintyi meidän saapumisesta.

 

kurssi 5 poro pihalla

Tämä taas jolkotteli autotallin ja talon välistä, meistä piittaamatta.

 

Kunnon eräleirillä on tietenkin tiipii. Kurssilaiset ja Pirmin pystyttävät seipäät ja virittävät kankaan sen päälle. Ilta-auringossa ja lämpötilan keikkuessa kolmenkympin tienoilla sytytämme sen tulisijassa ensimmäistä kertaa pienen nuotion. Savu kohoaa yläosassa olevasta aukosta taivaalle, aivan kuten on tarkoitus.

 

kurssi 12 tiipiissa tulet

Ensimmäisellä savukiehkuralla tiipii on otettu virallisesti käyttöön.

 

kurssi 12 tiipiin ovesta nakyma

Tiipiistä avautuvat näkymät.

 

Olen aina puhunut etelän ihmisen tapaan lakoista, mutta pohjoisessa yritän ottaa aktiiviseen sanavarastooni hillan. Lapin hillasuo helteellä kuulostaa paukamilta, hikoilulta, ärtymykseltä, kaatuneelta ämpäriltä ja ärräpäiltä. Uhmaamme kaikkea sitä ja lähdemme kumisaappaat lonksuen suopursujen sekaan, reidet ja käsivarret paljaina. Pääseehän sitä pois, jos tulee tarve, ajattelemme. Paarmat pyörivät ympärillä, hyttysiä ei missään. Ei koko aikana Lapissa. Selvisin koko parin viikon reissusta muutamalla hyttysen syömällä. Paarmat ovat toinen juttu, syömiä kertyy parikymmentä, paarmalajien koko kirjo. Suurimman osan paukamista saan puolustuskyvyttömänä meloessa.

 

kurssi 17 hilla

Lakkahan se siinä. Tai hilla. Tai suomuurain. Miten vain.

 

kurssi 11 hillassa

Saalista kertyy. Ja huomatkaa, paljaat sääret, joita ei peitä hyttysmatto.

 

Hillasuolla käynti tuo uutta väriä aamupuuroon. Marjojen omalaatuinen suon ryydittämä maku, jossa on hiukkasen suopursua, kenties sammalta ja vähän seisovan veden vaikutusta, tuntuu uppoavan leiriläisiin. Ainakin marjat syödään mukisematta. Koska niiden arvoa ylistetään ja onhan marjankeruu sekä saaliin syönti tärkeä osa suomalaista tapakulttuuria.

 

kurssi 14 aamupala

Aamupala. Lapin koristeilla.

 

Vaihdamme päiväksi toisen järven rannalle. Täälläkään ei ole ketään. Ei mökin mökkiä, ei kalastajia, ei porukkaa uimassa. Vain me, mäntyjä, kivikkoa, kutsuvaa vettä ja törkeästi paarmoja. Mukaan otetaan puhallettava kanootti, jolla kurssilaiset pääsevät laskemaan verkot ja melomaan rantoja tutkien. Paistamme makkaraa, samoilemme, syöksymme aina uudelleen veteen vilvoittelemaan. Vesi on kirkasta ja melkein lämmintä. Meitä tulee katsomaan otus, joka pikasella vilkaisulla vaikuttaa kimalaiselta, mutta onkin kuoriainen. Pelaamme mölkkyä, kunnes on taas liian kuuma. Makkarat paistuvat. Pannukahvin kanssa on pullaa. Muutama vetäytyy kangasmaastoon torkuille, joku kuvailee kivellä istuen. Järvivesi kimmeltää.

 

kurssi 7 kamat puussa

Löysin kamppeilleni naulakon.

 

kurssi 8 kanoottiretki

Siel hyö menee. Verkot on laskettu.

 

kurssi 10 otokka

Tapaaminen. Aivan uusi ötökkälaji meille.

 

 

kurssi 9 pulla ja kuksa

Päiväkahvit luonnossa.

 

Kurssi on shokkiannos kulttuuria, tapoja ja kieltä. Ja kun siihen lisätään hernekeitto, muikku- ja lanttukukko, poronkäristys, kaalilaatikko, itse kalastettu paistettu kala, kaalikääryleet ja leipäjuusto on viikon jälkeen taatusti pidemmällä suomalaisuudessa kuin pohjoiseen tullessa.

Ivalon korkeudella olen itsekin tuntosarvet pystyssä; mitä tämä on? Tuttua vai vierasta? Tunnistan kesän tuoksuja, mäntymetsän, vanamot, saunan ja veteen pulahduksen, kaalikääryleen tuoksun. Ja mietin kuinka pohjoisessa olenkaan, tunnen konkreettisesti olevani Norjan, Ruotsin ja Venäjän välissä. Kuinka kummallista on se, että porot tulevat aamiaispöydän viereen syömään ruohotupsuja, miten matalia tunturit ovat ja kuinka silti hikoilen huipulle päästessäni, miten koivusta onkaan monta eri versiota, mitä pohjoisemmassa sitä pienempiä ja kitukasvuisempia.

 

kurssi 19 ope

Opettajakin saa käydä uimassa. Välillä myös soutelemassa. Virallisesti tarkastamassa sinilevätilateen, todellisuudessa nauttimassa järvituulesta ja hiljaisuudesta.

 

kurssi 20 ahvenet

Ahvenet saunapalaksi. Koukkuteknisistä syistä muutama kala menetti päänsä ennen aikojaan.

 

Unen lomassa käyn joka yötön yö katsomassa valoisaa taivasta.  22.7 aurinko käväisee ensimmäisen kerran horisontin alapuolella ja yö alkaa syödä päivää suurin haukkauksin. Parissa päivässä se on jo tuntien mittainen.

 

kurssi 17 uimapaikka

Tämä lienee puolen yön paikkeilla. Uimaranta. Zoomailin niin innoissani, että kompuroin ja olin erittäin lähellä pudottaa kameran kalanruuaksi.

 

kurssi 18 illan kajo

Vielä aurinko ei laske, mutta läheltä pitää.

En resumen: En el curso de finlandés en Ivalo, Laponia, el idióma se cambia después de tomar un trago de la bebida mágica. Durante una semana sólo se habla finlandés. Además pescamos, comemos comidas tradicionales, nadamos, vamos a sauna, hacemos paseítos en el bosque, recogemos bayas, saludamos a los renos, conocemos cultura laponesa y por su puesto, nos divertimos!

Kurzgesagt: Nach dem Zaubertrank, sprechen alle unsere Kursteilnehmer Finnisch, wenigstens während eine Woche in Ivalo, Lappland. Wir fischen, saunieren, schwimmen, essen traditionelle finnische Gerichte, zählen Rentiere, pflücken Beeren, wandern und klar, haben Spass!

Advertisements

Lappiin! Töihin!

Lapissa kuulemma vedetään toppatakkeja päälle; neljä lämmintä. Zürichissäkin ilmestyivät kevytoppikset katukuvaan, onhan pilvistä ja satelee. Se, että on +19 ei vaikuta asiaan. Näin myös kombon sortsit ja toppis.

Lämmin alkukesä siis vetäisee henkeä päivän, pari, ja minulla sisällä villasukat. En ole ronkeli lämpötilan suhteen, sillä viime päivät olen istunut tiukasti läppärin äärellä ja kasannut kurssimateriaalia. Lähtö Lappiin alkaa olla jokusen viikon päässä ja kaikkien narujen päät pitäisi saada kerättyä yhteen nippuun. Vielä ovat aika levällään.

Etelän tyttönä en olisi koskaan uskonut lähteväni Lappiin, ainakaan töihin ja varsinkaan oltuani toistakymmentä vuotta Sveitsissä. Mutta kombinaatio on vähintäänkin ideaali. Pääsen maisemiin, jotka aina olen halunnut nähdä, saan itse suunnitella kurssin opetusosan, tehdä yhteistyötä kivojen ihmisten kanssa ja siis – lähden Ivaloon! Zürichiläiselle vähintään yhtä eksoottista, kuin Zürich ivalolaiselle. Tässä ollaan siis menossa sinne missä porot tulee terassille, hyttyset on varpusen kokoisia, maisema yhtä jänkää ja olen lähempänä Barentsimerta kuin koskaan!

Poroja / Rentiere

Kurssille tulee suomea opiskelleita aikuisia, jotka kaipaavat käytännön treeniä eli jos teillä sattuu olemaan kotimaassa tai ulkomailla puolisoita, sukulaisia, kavereita, tuttavia, joiden suomi kaipaa ahkeraa ja intensiivistä päivitystä, niin mukaan vain! Käymme vaeltamassa, tutustumme saamelaiskulttuuriin, lavennamme suomi-tietoutta, retkeilemme, kalastamme, syömme hyvin ja tietysti saunomme.

Olen listannut itselleni kurssimateriaalin lisäksi tarvittavia matkatavaroita, kuten B-vitamiini, seinään laitettava hyttyskarkote ja antihistamiini, vaelluskengät, -housut, -takki. Eiköhän siinä ole ne tärkeimmät. Plus puhelin ja laturi, jotta saan kuvattua Ivalon ympäristön, pohjoisen kasvuston, järvet ja ne hyttyset kaikista mahdollisista kuvakulmista.

Urhon grilliltä / Aus Urhos Grill

 

Selvitettävää myös riittää. Jos B-vitamiinista on hyötyä, niin onko sen oltava joku tietty B-vitamiini vai käykö kaikki? Onko sääski ja hyttynen sama asia? Onko Lapissa heinäkuussa oikeasti kesä? Miltä 20 km vaellus Lapissa tuntuu verrattuna 20 vaellukseen Sveitsissä? Olenko valmis kohtaamaan poron? Jämähdänkö selkosuomeen kahden viikon kurssin jälkeen? Pettääkö pokka ja alanko höpöttää vauhdilla kotkaa, jota kukaan ei ymmärrä? Saanko vierotusoireita punttisalista ja mäkijuoksusta? Tarkenenko uida pohjoisen järvessä? Osaanko vielä uida? Missä matkaliput on, ne jotka tilasin kauan sitten? Miksi sähköpostissani on näin paljon tavaraa? Joko saa lähteä? Miksei? Kai sentään voin jo alkaa pakata?

Talo rinteellä - Haupthaus am Hang

KUVAT/PICTURES: lappian.com

En resumen: Si sabés un poco finlandés, pero quisieras practicar más, esta es la oportunidad perfecta. En Laponia, en Ivalo, hay cursos intensivos, donde – además de estudiar – hacemos caminitos, vamos a conocer más la cultura local y pescamos. Estoy muy emocionada por tener la oportunidad de ser la instructora del curso. Y aunque soy finlandesa, para mi va a ser la primera vez tan en el norte.

Kurzgesagt: Falls dein Finnisch ein bisschen übung braucht, hier gibts eine Möglichkeit in wunderschönen nördlichen Landschaft in Lappland zu lernen, wandern, fischen, schwimmen, einheimische Kultur kennenlernen. Ich werde die Lehrerin sein und muss ein Geständis machen: ich war noch nie so hoch in Norden.

 

 

Koti ulkomailla x 3: Honduras, Norja ja Costa Rica

Istun nostalgiahuuruissa, kuuntelen ikivanhoja biisejä ja Sveitsi on jossain todella kaukana (jos avaisin ikkunan, hengittäisin kyllä sveitsiläistä ilmaa). Olen saanut peruskoulun loppuun, käynyt Eastbournessa englannin kielikurssilla kaverini Anun kanssa (Sussekin oli siellä, mutta toisessa perheessä), Helsingissä viikon espanjankurssilla ja nyt koulussa Hondurasissa. Isän työt ovat viikolla Karibian puolella, minä, äiti ja veli asumme pääkaupungissa Tegucigalpassa. Tässä olen pirteänä odottelemassa puoli seitsemältä Escuela Americanan koulubussia, joka pysähtyy oven edessä. Päälle olen vetänyt toisen kahdesta koulupuvusta, valittavana on housut tai mekko. Sen kanssa on pojilla ja tytöillä samanlainen paita, vaaleansininen tai valkoinen, jonka hihassa on koulun logo. Minua viluttaa tropiikissa ja olen kiskonut puseron päälle sääntöjen mukaisen sinisen villatakin. Koululaukkuja ei käytä kukaan, kirjat viedään käsissä, pienessä pussukassa on välipalaleivät.

honduras koulupuku

Tämä on filmirullien aikaa, kuvia on vähän, ne ovat laadultaan mitä ovat, eikä niitä ole kovin monta. Koulussa napsin pari kuvaa viimeisenä päivänä. Gladys, jota biologian tunnilla laajentuneen sanavaraston myötä kutsuimme nimellä Epigladys (Epiglottis: kurkun kansi), ei ilahdu kamerasta. Geometrian opettaja Justa, piiloutuu kirjojen taakse, kuulemma muhkean kokonsa vuoksi.

honduras geom

Tegucigalpan kuvat ovat muuten vähissä. Torilta stadionin kupeesta käydään ehkä etsimässä saviruukkuja. Joku on työntänyt auton lukkoon tikkuja. Emme ehkä antaneet ympärillä pyörivien poikien pitää autoa silmällä torikäynnin ajan. Tällä stadionilla juoksen 400 m ja hyppään pituutta. Tulen koulujen välisissä kolmanneksi ja opettaja suuttuu niin, että antaa alimman mahdollisen arvosanan urheilusta.

honduras feria estadio

Palmusaarelta Utilasta lähdetään pienenpienelle Edon luodolle, pitkällä puusta kaiverretulla veneellä. Tämän kuvan pointti lienee laituri, jolla kuivataan kalaa.

honduras utila

Hondurasissa radiossa soivat näinä aikoina Rhigeiran Vamos a la playa, Irene Caran Flashdance ja UB40:n Red Red Wine.

Välissä on ehkä kolme-neljä vuotta ja alan ihan välttämättä haluta taas ulkomaille, mieluiten töihin. Kirjallisuuden opiskelijalle ei ole kovin särmikkäitä töitä tarjolla. Saan pestin Oslon Ikean infoon Nordjobbarena. Kun selviää, etten ymmärräkään norjaa, pääsen perushommiin, en sentään siivoamaan, vaan keittiöön tiskaamaan parin norjalaisen koulupojan kanssa. Opin laajan sanaston kirosanoja, myös tanskaksi, sillä sikäläinen pomo on kova täti huutamaan ja sättimään alaisiaan, sätkän polton lomassa. Opin myös mikä on askebeger, tuhkakuppi.

Siinä se on, Ikea. Silloisessa väriasussaan. En vielä ymmärrä työpaikkani hittiyttä, käyn pari kertaa kiertelemässä ja haukottelemassa kaupan puolella, mutta kiinnostavaa löytyy vasta työpaikkakahvilasta: valtavia rapuleipiä ja kookospalloja, joita saa syödä niin paljon kuin sielu sietää.

norja ikea

norja ikea sis'

Asun Holmenkollenilla vanhan suomalais-norjalaisen pariskunnan alakerrassa parin muun tytön kanssa. Kotikukkulalle noustaan turistijunalla; päivittäistä luksusta. Keskustasta pääsen töihin Ikea-bussilla.

norja holmenkollen juna

Henkilökunnassa on 40:ä eri kansallisuutta, joten kyllähän sitä yhden kesän tässä joukossa tiskaa. Rientoja on riittävästi ja kavereita myös. Lopussa junailemme suomalaisen kämppäkaverin kanssa Bergeniin ja bongaamme yhden vuoden ainoista sateettomista päivistä. Minä olen kuvassa oikealla.

norja suomityttö ja minä

Oslon kämpässä ei ollut radiota, eikä silloin ollut vielä kännyköitä, joilla kuunnella musiikkia, joten ainut missä kuulin kesän hittejä oli baarit. Yksi joka paikassa soinut biisi oli Midnight Oilin Beds are Burning.

Norjan jälkeen aloin suunnitella paluuta espanjankieliseen ympäristöön, jonne ajattelin sujahtavani kielellisesti helpommin. Olihan takana vuosi Hondurasissa, vähäiset lisäopinnot lukiossa (roudasin nykyisestä Kotkan opistosta espanjaa opettavan sähkömiehen pitämään meille kolmelle Hondurasin kävijälle tunteja) ja espanjalaisen filologian appro.

Perillä Costa Ricassa huomaan supermarketissa, etten löydä haluamaani tuotetta, enkä myöskään osaa kysyä mistä se löytyisi. Yhtään ei auta, että osaan taivuttaa verbejä muinaisespanjaksi.

Asun 100 vuotta vanhassa adobe-tiilistä rakennetussa talossa (jonka päälle on nykyisin rakennettu huoltoasema). Piha on valtava, täynnä bougainvilleja ja valtavan korkeita palmuja. Puutarhoidosta ja kaikista muista huoltohommista vastaa Beto. Hän perehdyttää minut myös Keski-Amerikan keittiön perusjuttuihin ja tuo kasvimaalta yrttien yrtin: korianterin. Hän lähettää myös alle kymmenvuotiaan tyttärensä oppaakseni lauantaitorille.

Tässä poseeraan basaarimekko yllä oman hyönteisoveni edessä. Lienen lähdössä juhliin? Beto harvoi kuivia lehtiä.

costa rica beto ja min'

La UNA, Universidad Nacional de Costa Rica, yliopisto, jonne olen tullut opiskelemaan, on pääkaupungin lähellä Heredian pikkukaupungissa. Kaupunki on kuvassa vuoren (ovatko nämä kenties ne Tres Marías -kukkulat? Vai tulivuori Poas?) ja jaliskentän välissä. Herediassa syön maan parhaat papusandwichit mansikkapirtelön kera. Yliopistossa on paljon opiskelijoita maaseudulta ja varattomista olosuhteista. Moni tyttö luokassa odottaa enemmän naimisiinmenoa kuin valmistumista.

costa rica heredia

Kokeilen mustavalkoista kuvaamista ja tähän hetkeen osuu yliopiston lakko. Edessä kirjallisuuden laitoksen väki protestoi ja vasemmalla haastatellaan Teletican uutisiin yliopiston rehtoria. Kuvat on kehitetty pahvimaiselle A-5 paperille.

costa rica koulu lakko

Pääkaupungissa San Joséssa kuljen yleensä vähin koruin, lompakko visusti jemmassa ja ilman kameraa. Mutta kerran käyn nappaamassa pari yleisnäkymää. San José ei ole kaunis kaupunki, mutta elokuvat, iso ruokakauppa ja turistiputiikit vetävät sen kaduille aina silloin tällöin. Niin, ja dollareita saan nostettua vain San Josén pankista.

costa rica san jose

Playa Grandelle päädyn Suen ja Jimin kanssa, amerikkalaisen pariskunnan, joka asuu jouluun asti samassa talossa kuin minä. Jim on urheilulääketieteen vierailevana professorina La UNA:ssa. Lähdemme pitkänä viikonloppuna Tyynenmeren rannalle ja hikisen ajomatkan jälkeen ajamme melkeinpä kinttupolkua rantaan asti. Vasemmalla näkyvä Las Tortugas on ainut hotelli näillä main. Rannalle tulee öisin puolentoista metrin merikilpikonnia munimaan. Odottelemme niitä istuen rannalla lähes täydessä pimeydessä. Koskaan en ole nähnyt yhtä paljon tähtiä. Nyt sinne vie suuri päällystetty autotie, rannan tuntumassa on yksityisiä taloja ja hotelleja ja oikealla näkyvästä Tamarindon rannasta on kasvanut suuri turistikeskus. Merikilpikonnien määrä on vähentynyt muutamaan.

costa rica playa grande

Costa Ricassa -90 -luvulla soivat Gloria Trevin Pelo Suelto, Gloria Estefanin Mi buen amor ja Euroopasta kantautunut REMin Losing My Religion.

En resumen: 3 x casa en el extranjero, en Honduras en los -80´s, en Noruega y en Costa Rica en los -90´. En Honduras estuve en la Escuela Americana, en Noruega lavando platos en Ikea y en Costa Rica en La Una. Abajo de las fotos encontrás algunos hits musicales de cada epoca. Que nostalgia!

Kurzgesagt: 3 x zu Hause im Ausland. In Honduras war ich in Escuela Americana, in Norwegen habe ich teller in Ikea gewaschen und in Costa Rica literatur in der Universität studiert. Mit den Songs (schaue die Links im Text) fliege ich zurück in die Vergangenheit; ach, Nostalgie..

Miä pölisen tänää kotkaks

 

laituri odottaa

Tos tuolis miä sit istun kesäl ja ajattelen kaikki asioit kotkaks.

Ain välil tulee kauhee murreikävä. Yhtää en jaksas suhista ja kurkust kurauttaa näit sveitsin äänteit, iha vaa juttelisin mieluust omaks kiäleks. Mutku eihä nää sitä tietyst tajuis. Nytkii toi täti tos viäres kattoo tosi ouost, ku miä vähä virittelen kielt kotkaks mumisemal tääl kahvilas. Mutku ei se lähe muute käyntii. (Se kotka. Ei kahvila.) Ensimmiä aattelen, et oon niinku Kotkas toril ja sit siäl ne äijät, toriparlamentti, juttelee tälviisii: ”Ethä siä ottas viäl kupin kahvii?” ”Emmiänyttiiä, katoku tuuri lähtee koht saaree, varttii yli.” ”Ai silviisii, ai et tyä meette tuurin kaa saaree, no ei siinsitmitää, tehhää sillee; jonneehan täst täytyy lähtee.” Tai sit miä mutisen näit kaikkii termei, jotka vissii on Kotkast. Niiku posso, toi tuuri, suolamakkara ja mitä niitsitonkaa.

Sit miä mietin kans, et mitemmyö mun kaverin kaa ainpuhuttiin. Tai emmiä kyl ihan tiiä onks se aitokotkalaist, ku se mun kaveri on puoliks saksalainen ja ku miä opin puhumaa Pohjois-Karjalas. Ja sit miä kävin Länsi-Suomes vaihtaas määhä ja säähä. Mut sit Kotkas se ei kelvannu ja miä silt seisomalt vaihoin miähä. Sitä miä tääl Tsyyrihis on ainaatellu, et onks tää sveitsi kaventanu mun vokaalei vai oonks miä vaa ruvennu hianostelee. Et ku kaikki sanoo et Kotkas se on miä eikä mie, mut kyl mun suusta se tulee enempi mienä ku miänä ja työ ku tyä. Mutku se voi olla kans niiku semmone välimuoto,a:n ja ä:n välilt, ni siks, ettei noi aitokotkalaiset rupeis ryppyilee ja ettei posso menis nenää, ni siks miä sit translitteroin ton tohon ä:llä. Ku meiän murrehan on enempi semmost puhuttuu. Ei siit oikei saa kunnollist kuvaa, jos vaik yrittäs kirjottaa uutisen. Jotaa jäis kyl puuttuu. Ku on aina puhun tällee, ni kirjotetust tekstist puuttuu se meiän intonaatio. Et pitäs sit kai tehhä sillee, et se uutinen luettas, vaik telvisios. Ajatelkaas, Matti Rönkä vetäis puol yheksä uutisii kotkaks. Emmiä tiiä tulisko siit mitää, mut ei se varmaa ihan huano olis, ku se on kait sielt jostai itärajan seu´ult.

 

pihlis

Toho saaree ei mee tuuri.

No sit tyä tietyst ajattelette, et mitä se tekee siäl Tsyyrihis, ku iskee murreikävä? Meit on tääl vissiin kaks tai kolme, jotka puhuu meikäläist eli sit ku vahingos törmätää, ni käy kauhee pälätys. Ja sit myä mun tytön kaa puhutaa yhes kotkaa. Mut välil se on ihan pihal, kumiä oikee innostun, ku ei se oo ikinä Kotkas asunu. Ja välil iha vaa huviksee säikyttelen tääl Tsyyrihis näit muit suomalaisii tän mun murteen kaa. Niiku lukemattomil synonyymeil ja kummallisuuksil, joit kukaa ei tajuu, ainakaa iha heti. Mutmiäoon aina puhunu tällee: vöyvö on vöyvö ja käet pannaa taskuu. Ja sit välil, ku minuu oikee iskee kieli-ikävä, ni on vaa pakko soittaa puhelimel. Ku tuntuu, et nyt ois kiva kuulla jotaa kotost. Sillo, ku ois kiva, ku joku kysyis mult et ”Minnemennää?” Sit miä vastaisin, et ”Mennää jonnee” ja se toinen kysyis uuellee, et ”Minnejonnee?” Ja miä kai sit sanoisin, et vaik et ”Ansku miä näytän sulle mihi. – No tuutsiä munkaa vai et?!” Ja sit myä mentäis.

(Emmiä vanno et tää olis kaikki just sillee ku kotkalainen sanos, se johtuu katossiit, ku miä oon nykysi niin kauheen ulkomaalaine. Mut miä meen taas kesäl Kotkan torille possojonoo kiälikurssille.)

Sanasto: tälviisi=tällä tavalla, tuuri=vuoromoottori, silviisii=sillä tavalla, posso= munkkipossu, suolamakkara=metvursti, vöyvö=mössö, käet=kädet, jonnee=johonkin, ansku=annas kun

 

mussalon kalliot

Näil Mussalon kallioil ois hyvä syyä possoo, mut eihä se tietyst enää sit ois lämmin, ku matkaa on senkiverran.

En resúmen: A veces me hace falta mi dialecto de Kotka. Por eso escribo hoy en kotkeño. Y probablemente voy a perder todos los tres lectores de mi blog.

Kurzgesagt: Manchmal vermisse ich meinen Dialekt und deswegen schreibe ich heute auf Kotkafinnisch. Und werde wahrscheinlich alle meine 3 Lektoren verlieren.

%d bloggers like this: