Advertisements

85 km lempimausteen perässä

Kun tekemisten listalla riittää ruksattavaa, unohtuu välillä joku ihan pieni, mutta elintärkeä asia. Se pikkuriikkinen, jota ilman kaikki tuntuu laimeammalta, joka syventää hetkeksi otsan ryppyjä ja jonka vuoksi kömmähdys pääsee ulos puhahduksena. Meillä se on Salsa Lizano.

Ääh, vuoret on usvan peitossa. / There they are, the mountains. You just can´t see them…

Kaikki costaricalaiset tietävät mistä on kyse. Se on sikäläinen Turun sinappi, ei sillä että se olisi sinappia lainkaan. Salsa Lizano tekee ruuasta costaricalaisen makuista. Ja vaikka monet väittävät englantilaisen serkun, Worcesterin, toimivan yhtälailla, on se yhtä laiha lohdutus kuin Ruotsissa tehty Turun sinappi.

Ennen Salza Lizanoa sai paristakin kaupasta Zürichistä, enää sitä löytyy Sveitsistä vain 85 kilometrin päästä St Gallenin kaupungista. Ja koska keväälle osuu syntymäpäiviä ja muita juhlapäiviä, jolloin meillä lirautetaan tätä kyseistä kastiketta papuruokiin ja marinadeihin, ei reissua voinut enää lykätä.

Chilisoossia? Muuta latinalaisamerikkalaista mausteta elämään? Täältä piisaa./ Need a hot sauce? Some Latin American taste to your life? This is the place.

Päivä oli kevään upeimpia, aurinko porotti jo lähes kuumasti. El Sabor meksikolainen pikkukauppa oli selvästikin herännyt eloon. Asiakkaita oli tulossa, sisällä ja menossa. “Te haette Salsa Lizanoa, eikö niin?” muisti omistajapariskunta. Tyhjensimme hyllystä kaikki saatavilla olevat pullot, neljä kappaletta. “Meiltä löytyisi vielä costaricalaista oluttakin. Ja chayotes. Miten olisi?” Ja meillehän kävi kaikki. Chayotea muuten myytiin aikanaan Stockmannilla vihannespäärynän nimellä. Ja päärynäähän se muistuttaa. Nyt sille tarjotaan nimeä kajottikurpitsa.

Monenmoista myrkkyä. / Very dangerous stuff.
Pienestä kaupasta löytyy myös kirjahylly. / You can also inform yourself in this place.

Chayotet takapaksissa mies alkoi puhua siitä, kuinka lounaaksi olisi niistä tehtyä höystettä. Vatsassani kurni kuitenkin jo nyt ja aloimme pyöriä keskustassa etsien parkkipaikkaa. Olin matkalla tehnyt taustatyötä hyvän kahvilan löytämiseksi, sen verran olisi aikaa pysähtyä kaupungissa.

Olimme näet vannoneet, että seuraavalle salsanhakureissulle lähtisimme ajan kanssa, nauttisimme auringosta, vanhan kaupungin kauniista kaduista, kenties pienestä kävelystä kukkulalla, piipahduksesta maailmankuulussa keskiaikaisessa kirjastossa.

Ylistetty kahvila löytyi nuhruisena kaupungin ytimen ulkopuolelta, eikä parkkipaikkoja missään, terassista puhumattakaan. Pyörsimme ympäri, hyvästä keittiöstä viis, suuntasimme kohti kävelykatuja, missasimme seuraavan mahdollisuuden kääntyä parkkitaloon ja totesimme että aikataulu pettää. Oli pakko unohtaa nähtävyydet ja kahvikin. Moottoritielle ja kohti Zürichiä.

Tässä on St Gallen tiivistettynä. Enempään ei ollut aikaa.

Murisin itsekseni, sillä nälkä oli tässä vaiheessa karmea. Yleensä kassissa on aina jotain evästä, nyt sieltä löytyi vain tummaa karamellisuklaata, jota aina himoitsen. Ja nyt vastenhakoisesti mutustin. Mies oli ostanut kaksi vaaleaa sämpylää. Kuiva leipä tarttui kurkkuun. Hikoilin ja olin aina vain nälkäisempi.

Vajaa puolitoista tuntia myöhemmin räpsin kotipihalla vauhdilla kuvia reissun saaliista, suhteellisen hyviä, mielestäni. Oli pakko päästä nopeasti keittiöön syömään paniikkipalaa ja käydä tekemään ruokaa. Myöhemmin huomasin, että niissä parhaissakin kuvissa oli tolppa keskellä, aurinko syönyt värit ja maiseman kulmassa talo.

Siinä ne on. Litran pullot salsaa ja mikä-niiden-nimi-suomeksi-onkaan. – Kajottikurpitsoita, siis. / Salsa Lizano and chayotes. Our favorites.

Kiitin mielessäni suomalaisia, jotka järjestävät Zürichissä kevät- ja joulutoreja, joilta saa kätevästi ja läheltä haettua kaikkia ulkosuomalaisen lempimakuja. Ilmankin pärjää, tottahan toki. Mutta sinapit, mämmit, ruisleivät ja suomisuklaat ovat harvoin nautittuna mukavaa luksusta.

Entä St Gallen? Olen tehnyt kaupunkiin yhden vähän perusteellisemman reissun ja monta hätäistä. Kun Salsa Lizano -pullot ovat tyhjiä on jälleen aika lähteä matkaan. Silloin lienee alkusyksy. Jottei hektinen ajo sinne ja tänne toistuisi, merkkaan jo nyt kalenteriin alustavia retkipäiviä. Hyvästä kahvipaikasta otan vastaan ehdotuksia.

Aurinkoa ja costaricalaista olutta; melkein tropiikki. /Ok, we also got some costarrican bier.

En resumen: Cuando hace falta Salza Lizano, hay que ir hasta donde sea. En este caso a St Gallen, 85 km de Zürich. El Sabor es por el momento el único lugar que ofrece ayuda en esta situación crítica. Porque salsa ingelsa no nos parece y tampoco frijoles o gallo pinto sin sabor. Este viaje nos resultó loco, con demasiada prisa y sin cafecito en el camino. La próxima vez o sea después de usar las 4 botellas que conseguimos, todas de la tienda, vamos a volver a St Gallen. Con tranquilidad.

Kurzgesagt: Wie weit bist du bereit zu fahren um dein Lieblingsgewürz zu kriegen? 85 km nach St Gallen und zurück scheint noch nicht zu weit sein für eine halb-costarricanische Familie. Ohne Salsa Lizano vom El Sabor schmecken die Bohnengerichte oder Marinaden nicht dasselbe. Und wir würden das nochmals machen – aber mit mehr Zeit in der Stadt zu spazieren und Kaffeetrinken.

Advertisements

Hyppelen silläkin uhalla, että nenä nokkasisi neulaseen

Kun läppäri on remontissa, jää aikaa juttuihin, jotka naputtavat jossain aivokuoren takaosassa, mutta harvemmin toteutuvat. Lauantaina napsahti päälle hetki lähteä kylän kukkulan metsään kuntoradalle.

Leskenlehtiä! / Springflowers, Colsfoot?

Alkupisteeseen pääsy vaatii parinkymmenen minuutin ylämäkikävelyn ja heti selviää, että kevät on tullut täkäläiseen tyyliin täysillä. On pakko kuoriutua takista, toisesta pitkähihaisesta ja ottaa kaikista kevään merkeistä ne sata kuvaa. Sveitsiläiset katselevat kummissaan, kun suomalainen kuvaa leskenlehtiä. Mutta ne on tärkeitä! Onhan?

Ensimmäinen venytys. Ja piti tuntua missä? / Yeah, well, easy but can´t feel anything.

Näitä kuntoratoja, Vita Parcours, on pitkin Sveitsiä 500. Alkuun voimisteluseuran miehet treenasivat metsässä käyttäen puita ja maassa lojuvia puunrunkoja jumppalaitteinaan. Ongelmaksi koitui sveitsiläinen siisteys ja järjestyksenpito. Paikat katosivat sitä mukaa, kun nopsat metsätyöntekijät kiiruhtivat raivaamaan luonnon epäjärjestystä. Puoli vuosisataa sitten rakennettiin lopulta pulttien ja muttereiden avulla ensimmäinen pysyvä rata.

Hirveellä vauhdilla hypin / Fast like a wind.

Alkuverryttelyn jälkeen, taulu numero 1 kohdalla on ohjeet venyttelyyn. Ei tunnu juuri missään. Kävelemme kohti seuraavaa. Koko reitti on nelisen kilometriä ja korkeusmetrejä on yleensä noin 120. Topografia on sopiva treeniin, mäkeä löytyy joka suuntaan.

Tähän hop! / Step on

15 treenipisteellä on useita liikkeitä. Päätin, että koska tänään ollaan nauttimassa keväästä, teen, jos huvittaa. Edellisen päivän salikäynti saattaa painaa lihaksissa. Ainut, jonka lopulta jätämme vain nopealle käväisylle, on varjoisan metsän aurinkoinen piste leuanvetotankoineen. Nuori mies istuu penkillä yläkroppa ja treenatut rintalihakset paljaana ja tutkii puhelintaan. Taulussa kehotetaan roikkumaan ensin hetki. Teen sen. Sitten hops matkaan. En rupea esittämään leuanvetoyrityksiäni nuorukaiselle.

Jotenkin tämä näyttää siltä kuin leikkisin jonkun avaruussarjan kohtausta./Somehow this seems like I´d be playing a scene of some tv-series in space.
Tää sujuu. Ohjeista ei selviä kummin päivän käsien pitäisi olla. / Seems to be going well. Can´t though figur, should my hands be this way or the other way around.

Sveitsiläisethän ovat tunnetusti reippaita ja virkeäkatseisia, syövät juustoa ja omenoita ja patikoivat vuoria ristiin rastiin, niin ainakin halutaan ajatella. Tämän metsän kirkassilmät kulkevat laahustaen koiran ja tupakan kanssa. Lenkkeilijöitäkin on kyllä paljon. Treenipisteillä ei ole tungosta.

Ohjetaulussa käskettiin makaamaan selällään. Unohdin jalkojen nostelun, sen sijaan keskityin katselemaan taivaalle. / In the instructions you are supposed to lay on your back. I just forgot to move my legs and concentrated instead on the sky.
Täs mie sit kumartelen. Aldo oli lentää kuperkeikan. / Bowing. Aldo almost did a forward roll.

Yhdellä kierroksella saa tuntumaa koko kehoon, on kannolle nousua, hyppyjä runkojen yli, leukoja ja vatsaliikkeitä. Kaikenlaiset hyppelyt ovat hauskoja. Tiedostan, että parantaakseni elämänlaatuani, tarvitsee vain hyppiä lisää ja – avot – tyytyväisyys kasvaa. Aldokin toteaa, että hän mahdollisesti jäi heti ensimmäisellä kertaa kuntoratalenkkeihin koukkuun.

Sveitsissä slalom kuuluu luonnollisesti asiaan. / In Switzerland you always do slalom, winter or summer.

Viimeisellä treenipisteellä on tietenkin slalomia. Ensin ihan normaalityyliin, sitten jokaisen palkin ympärikierto juosten. Vauhti hidastuu, metsä pyörii silmissä. Huimaa. Venyttelytaululla luen viestin Love=Oxygen. Että happi on rakkautta. Tauluntekijä on varmaan juoksennellut slalom-rataa ympäri useamman kerran ja päässyt toiseen todellisuuteen, kuntoradalta joogatyyppiseen filosofiaan.

Niiku et mitä? / Excuse me?

Tämän hämmentävän viestin jälkeen on hyvä laskeutua metsästä alemmille seuduille ja luoda katse kohti vuoria ja realiteetteja. Aurinko on juuri laskemaisillaan ja kuvakulma selvästikin edullinen Alpeille. Haaleahkosta kevätvärityksestä löytyy yhtäkkiä sävyjä. Vita parcourien jälkeen maailmakin näyttää kauniimmalta.

Summa summarum: Kuntorata on väsyttävän sijaan innostava; aika meni lentäen. Pääasiassa helppoa, mutta – tämä on pakko sanoa mukaillen Timo Parvelan Ella-kirjojen Paten diskurssia- saattaisi sattua, jos hypätessä hoipparoisi, puu näpsähtäisi nopukkaan, hompsahtaisin halkoon, nenä nokkasisi neulaseen tai pomauttaisi poikkipuuhun.

Kyl tätä kelpasi ilta-auringossa ihailla. / Yes. Indeed. Very nice.

En resumen: Fuimos a probar una ruta con ejercisios en el bosque. Nos dímos cuenta, es en total muy facil mejorar la calidad de vida. Sólo brincar y ya todo parece más bonito.

Kurzgesagt: Vita parcours sind super! Wir haben erfahren, dass was uns in unserem Erwachsenenleben fehlt ist springen. Nur einige Sprünge und alles wirkt besser!

Portaat jääkerroksen alla ja miten välttää vankila

Meillä jatkuivat tropiikista tulleen langon ulkoilutukset. Köhä ja nuha olivat siinä jamassa, että veljekset alkoivat pohtia seuraavan luontoaktiviteetin toteuttamista. Jostain netin sfääreistä lanko oli löytänyt kuvan kesäisestä putouksesta, jonne hän halusi. Toisaalta, aamiaispöydässä miehet puntaroivat asiaa ja totesivat, olisi todella hyvä päivä keskittyä maistelemaan sveitsiläisiä oluita pihalla auringossa. Kuulemma aivan selvästi teepaitakeli ja kylmän juoman paikka. Sitä, että oli helmikuu ja yöllä vähintänkin nollassa ei noteerattu mitenkään.

Pääkallokeli ja naulatehdas. / How-to-brake-your-boans -road and an old factory.

Putous sattui olemaan lähellä, Zürichin kantonissa, Wetzikoniin kuuluvassa Kemptenissä. Jälleen pikapakkaus, vettä, aurinkolasit, pienet eväät, puhelimeen kartat ja lähtö. Rengasreitti kuulosti hyvältä, joten vanhalle naulatehtaalle ja siitä metsään.

Tässä kohtaa tajusin, että viettäisimme aurinkoisempaakin aurinkoisen päivän pimeässä juoenuomassa, jossa onkin kylmä. Ja liukasta. Kotona oli kevät, pihalla krookuksia ja maa ihan sula. Täällä metsätie oli jäärata. Ja talvisten lenkkipolkujeni pelastus, Yaktraxin liukuesteet, kotona.

Jatka pöllöstä eteenpäin. /Walk by the owl and continue.

Veljekset olivat sitä mieltä, että jää ei haittaa ja teepaita riittää metsässäkin. Itse olin vaatteiden lisäämisen kannalla ja laitoin hanskat lentämisen varalta. Tie muuttui ajoittain helpompikulkuisemmaksi ja retken pääkohde edessä. Olimme saapuneet putoukselle kuljettuamme pari sataa metriä.

Olihan se hieno, eittämättä. Nostin kameran eteeni. Pakarat ja keskivartalo oli jännitettävä maksimiin, että olisin pysynyt jään peittämällä, jokeen viettävällä tiellä. Lanko halusi poseerata lähempänä putousta, vedestä pilkistävillä kivillä. Epäilin, että sinne jäisi tropiikin mies.

Jäistä polkua Kemptenin putoukselle. /An icy road leads to Kempten Waterfall

Mutta ei jäänyt. Ketterästi palasi tielle. Kuvaussession jälkeen oli päätettävä jatketaanko lenkkiä vai oliko tämä sitten tässä. Edessä oli korkeat portaat, 10 sentin jääkerroksen alla. Näin itsestäni kuvan astumassa. Liukastuisin, iskisin leuan jäähän, kieli hampaiden välissä, solisluu vinossa.

Putous yläkulmasta. Alhaalla jäiset portaat selvittänyt pariskunta. / Waterfall from a different angle. And a couple that mastered the stairs coverd by a thick layer of ice.

Yläpäässä laskeutumista yritti vanhempi pariskunta. Mietin mitä tehdään, jos vanhukset lierivät alas. Me emme saisi heitä pysäytettyä ja kaikkien matka jatkuisi jokeen asti. Sivussa ei ollut kaidetta eikä oikein puita tai vankkoja kasvejakaan joista roikkua. Mies pysyi kuin ihmeen kautta pystyssä ja piti tiukasti liukuvasta rouvasta kiinni. Minä kampesin portaiden sivua, rotkon puolta, korkeutta uhmaten, lumihangessa ylös.

Pariskunta turvallisesti alhaalla, me ylhäällä, vannoin, että tästä en tule alas. On oltava toinen polku.

Mikä vankila? Missä? / Some more information would have been handy. Somewhere on the way there´s prison and the path is closed – but where?

Ylemmälle metsäpolulle paistoi aurinko, hanki oli pehmeää. Risteyksessä kyltti kertoi ympärilenkin olevan vankilan kohdalta toistaiseksi suljettu. Hä? Mikä vankila? Missä? Netti ei toiminut. Kumpikaan kyltin osoittama suunta ei antanut lisäinformaatiota reitistä. Päätettiin jatkaa niin pitkälle kuin pääsisimme.

Ohi lumista ja osittain jäistä polkua nousi tyyppejä maastopyörillä. Alaspäin valuivat sivuluisua.

Lenkkeilijä. Ei kukaan meistä./ A jogger. None of us.

Keltaiset merkit näyttävät tietä. Käävät taas ovat kiehtovia. / Yellow marks show the way. Polypores just are fascinating.
Joenmutkaa. / Some formations of the river.
Talvitaidetta. / Some winter art.

Matkalla oli kolme tornia teollistumisen ajalta. Oltiin varustauduttu sähkön tuottamiseen, mutta niitä ei lopulta otettu koskaan käyttöön.

Torni metsässä. / Tower in the woods.
Kop, kop?/ Knock, knock?
Paparazzi otti kuvan, kun jäin katselemaan puustoa./Paparazzi surprised me watching the trees.
Lounas. / Lunch.

Pienet eväät vetäistiin lämpimässä rinteessä. Olihan tässä jo tallattu, peräti 1,78 km. Jäällä jännittäminen oli kuitenkin tyhjentänyt energiavarastot. Tai sitten oli muuten vain nälkä. Onneksi paussi tuli pidettyä, sillä tietämättämme olimme jo lähellä sivilisaatiota eli reitin päätymistä tympeälle teollisuusalueelle. Oranssit patikkapolkukyltit kuitenkin kehottivat jatkamaan kohti Bergrestaurant Rosinlia. Siellä pitäisi olla hyvät näkymät, olin lukenut. Joten töppöstä toisen eteen.

Esteitä tiellä. Mutta ei vieläkään vankilaa. / Some obstacles on the way. Still no prison.

Itse kylä, jonka läpi kuljimme, Adetswil, oli kotoisa. Lyhyttä mäkitreeniä tekevä nainen ohitti meidät pariin otteeseen. Pääsimme nopeasti kylästä ylemmäs maatalousvyöhykkeelle. Lehmät tervehtivät navetasta. Käännähdimme katsomaan selän taakse. Edessä avautui ehkä levein näkymä Alpeille, joka Zürichin kantonissa on mahdollinen (täysin subjektiivinen oletus kylläkin. Alempana video, jonka oikeassa laidassa sahalaitainen Pilatus-vuori ja tulivuorimainen Rigi.) Valkoisten huippujen yllä leijui kymmenen kuumailmapalloa. Peipposet lauloivat, lehmänlanta tuoksui. Aurinko porautui maksaläiskiin ja huumaannuimme keväästä. Perhonenkin leijaili hangen yllä.

Täällähän on hankea. Edessä maatila lehmineen. /There´s almost winter hier! And a farm with cows on the way.

Rinteessä, vähän lehmien jälkeen, oli instituutti, erityisopetuksen sisäoppilaitos, ikkunoista hulppeat maisemat vuoristoon. Meille patikoitsijoille talvireitti kulki ensin pätkän tietä pitkin ja lopulta metsässä puolimetrisessä hangessa. Tässä vaiheessa kaikilla oli kuuma, mutta silti veljesten teepaita-look herätti erinäisiä katseita vastaantulijoissa, jotka olivat kietoutuneet toppatakkeihin, pipoihin ja kaulaliinoihin.

Maatilan jälkeen selän takaa löytyi tämä. /After the farm, behind our backs we found this.

Bergrestaurant Rosinlin luona tuoksui vanhalta paistorasvalta. Paikka vaikutti vähän nuhjuiselta, mutta terassi oli täynnä sunnuntaitallaajia. Jupisin, että taas on aivan mahtava näkymä ja sapuska tietysti ihan surkeaa, niihän se aina on. Ei meillä edes ollut tarkoitus syödä, koska oli ne eväät, mutta kahvi kyllä maistui. Otin jätskinkin, kevään kunniaksi. Veljekset olivat janoisia ja raikkaan ilman innoittamina tilasivat pöydän täyteen salaattia, ranskalaisia, parit bratwurstit, olutta, kahvit ja leipää. Pyörsin sanani onnettomasta ruuasta, sillä salaatti oli tuoretta ja kaunis, eikä vanha öljykään maistunut missään. Greifensee kimmelsi kirkkaana ja Alpit piirtyivät sinistä taivasta vasten harvinaisen selkeästi.

Onhan tämä nyt yksi Zürichin parhaita taukopaikkoja!

Olimme puolivälissä, eikä vankila-aluetta ollut tullut vastaan. 825 metrin korkeudesta näimme alas tutulle kurpitsafarmille ja lähikaupunkeihin. Täällä netti pelasi, mutta vieläkään en löytänyt mainintaa vankilasta reitiltä. Makkaranpaistaja kertoi, että kannattaa mennä takaisin samaa reittiä. Ympärilenkin jatko-osa olisi sohjoinen ja liukas ja vankilan seudulle ei muutenkaan ole asiaa.

Kotona tutkin uudestaan reittiä. Vankilakin löytyi, tosin kokonaan toisen kaupungin alueelta. Ilmeisesti ympärilenkkejä oli useita, eikä tavalliselta kauniilta asuintalolta näyttävä, mutta kyseenalaista mainetta saanut vankila, ollut lähelläkään tätä polkua. Yleensä reittimuutosten kohdalla on kartta ja selkeät ohjeet. Murr. Mutta näille poluille tullaan taatusti uudestaan – kesällä.

En resumen: Tuvo que ser el hombre del trópico, quien nos contó, que cerca de Zurich hay una catarata que vale la pena de visitar. Todo el camino estaba lleno de sorpresas: calle de bosque y escaleras cubiertos con hielo, una parte de la ruta cerrada, primavera con mariposas y pajaritos, invierno y nieve hasta la rodilla – y una vista increible a los alpes.

Kurzgesagt: Es musste einen Mann aus den Tropen sein, der uns erzählt hatte, dass es in Zürich einen wunderbaren Wasserfall gibt. So war es, aber der Weg extreme Eisig. Auf dem Weg gab es noch mehr Überraschungen: Treppen mit einen dicken Schicht Eis, einen gesperrten Teil, Frühling mit Schmetterlinge, Schnee bis Knie und eine Wahnsinnsaussicht zu den Alpen.

Trooppiselle toipilaalle alppiaurinkoa sahalaitaisten vuorten katveessa

Lanko Costa Ricasta haluaa aina vuorille, tietenkin, vaikka asuu ylätasangolla 1500 metrin korkeudessa. Sveitsissä pitää päästä Alpeille.

Etsin kiireellä paikkaa, joka täyttäisi samat kriteerit kuin aina, kun retken suunnitteluun ei olla paneuduttu, eikä ole aikaa viivytellä. Matkaan piti päästä heti, vielä kun sää oli hyvä, suht lähelle, eikä liian pitkää, sillä tropiikin mies sai heti flunssan kun oli saapunut Euroopan talveen.

Tämä oli toipumislenkki, hyvinvoinnilla voitelua, aurinkoa ja parantavaa Alppien ilmaa. Niin vakuutin. Joukkue oli vähän toista mieltä, kun yskä sakkasi ja nousua riitti. Yritin pysähtyä kuvaamaan usein, katsoin omaa pulssiani ja totesin, että kyllä tämä tästä. Jos minä, niin hänkin. Ei ehkä ollut ihan paras päätelmä. Toipilas ei kyllä valittanut, mitä nyt hikoili ja jäi vähän jälkeen.

Vasemmalla laskettelurinteen vierestä lähtee kävelytie oikealle. / Hikingpath begins hier, in front of the peaks.
Alppivessa. / Alpine toilet.
Selän takana alkupisteessä. /Starting point looking to the other direction.

Alp Sellamatista kombihissin asemalta umpisuolta muistuttava reitti on ollut meillä suunnitelmissa pitkään. Edellinen kerta Toggenburgissa hernerokkasumussa oli jännittävä, mutta Churfirstenin sahalaitainen vuorijono, jonka katveessa kävelimme, jäi kokonaan näkemättä. Yhtä hyvin olisimme voineet tarpoa laakson metsässä.

Tänään aurinko paistoi täydellä teholla, niin että talvivaatteet oli kuorittava teepaitaan asti. Noin kolmen tunnin reitillä on nousua sekä laskua 260 m eli kovaa urheilua hakeva tuskin saa lenkistä kiksejä.

Matkalla on hämäävästi Wanderloipe -kylttejä vähän siellä täällä, ilman sen enempää selvittäviä tekstejä. Virallisesti talvipolkuja on vain yksi, mutta ilmeisesti sivuteitäkin on tehty. Ne kaikki palaavat jossain vaiheessa samoille seuduille. Wanderloipe-tarkoittaa yhdistelmäreittiä; patikkapolku kulkee hiihtoladun kanssa samaa tietä.

Jaksaa, jaksaa. / Still some energy left./ Lo logro o no lo logro?
Yhdistetty tie patikkaväelle ja hiihtäjille. Hyvin mahduttiin./Combined path for the hikers and skiers.
Talo lipalla./ A house with a visor.
Onhan tää täydellistä!/Isn´t this perfect?

Palvelut ovat alkupisteessä. Puisesta katoksesta löytyi vessa, jonne pääsy vaatisi lapiotöitä metrin verran. Pienen rinneravintolan jälkeen on turha haikailla juomista, ellei omaa reppua tullut mukaan.

Tässä kohtaa en tiedä kumpi iskee ensin, jano vai tarve syödä marenki./I don´t know if I hier get thursty or an urgent need to eat meringue.

Nousun jälkeen ylätasangolla Thurtalerstoffelilla reilun puolentoista kilometrin korkeudessa vajan edustalla on täyttä. Ainoalla penkillä istuu hymyilevää porukkaa paisteessa. Ruskeat naamat hehkuvat ja kaikki tervehtivät lähes yhteen ääneen. Joku nousee ylös tehdäkseen tilaa, me jatkamme kuitenkin eteenpäin.

Vastaantulijat kyselevät penkkiä. Rouva vaikuttaa vähän väsyneeltä ja hauraalta. Lähimmän vajan luo on turha haikailla, se on lähes kokonaan lumen peitossa. Osoitan lumikentän toisella puolen olevaa penkillistä lepopaikkaa. “Mutta tuohon hankeenhan uppoaa!” nainen kauhistelee. “Juu, ei siitä keskeltä, pysytelkää reitillä”, neuvon. Ihan vain tietä pitkin eteenpäin ja ennenpitkää vasemmalla on penkki auringolla.

Jäljet vievät kohti laaksoa./Somebody disappeared towards the valley.

Evästauolla yritän istahtaa hankeen. Aurinko ja takapuoli lämmittävät maaston kosteaksi ja päädyn kuitenkin seisomaan. Vauhdilla mukaan tempaistut banaani, Gruyere-leivät suolakurkulla, tomaatti ja kuivahedelmä-pähkinä -sekoitus maistuvat parhaalta ikinä. Toipilaskin kiittelee eväitä ja tunnustaa myöhemmin, nukuttuaan autossa koko paluumatkan, ettei ilman snäkkiä olisi kyllä päässyt takaisin lähtöpisteeseen.

Illalla kotona Alppefekti vaikuttaa. En saa nukuttua. Aurinko paistaa yhä, vaikka silmät on kiinni.

Melko mahtava keli. Vai?/Pretty perfect conditions.
Kevyesti kohti kahvia. /Getting to the last part of the path, thinking of coffee.

En resumen: Llevamos el convaleciente del trópico a un paseito a la par de los picos de Churfirsten en Toggenburg. Creo de haber oído, que estába pensando si lo logra o no. Lo logró.

Kurzgesagt: Das letzte Mal in Toggenburg konnten wir die Churfirsten gar nicht sehen. Heute gab es keinen Nebel, sondern der Tag war ideal. Blauer Himmel und viel, viel Sonne.

Kirppari Zürichin Kalliossa – Tampereen malliin

Yllätyn positiivisesti Langstrassella, kadulla, jolla kukkii elämän kaikki ilmiöt. Joidenkin mielestä ainut mielenkiintoinen paikka Zürichissä, ei niin sliipattu kuin muu kaupunki, kansainvälinen meininki ja vaihtoehtokulttuuria. Toisista alue on epäsiisti, ulkomaalaisten täyttämä, puukkotappeluiden paikka ja epämääräisen kaupan keskus.

Kolmansista se on jo pilalla. Vuokrien hinnat nousseet, menneen ajan tunnelma mennyttä. Pelätään, että kohta ne ovat täälläkin: halpaketjut, kansainväliset brändit. Ennen kadulla oli väriä ja vilskettä, jotain muuta kuin konservatiivisessa keskustassa, jossa kengät on lankattu ja vaurautta huokuvat vaatteet juuri silitetty.

Tästä käy tie Martan putiikkiin/ Here lives Marta´s second hand boutique

Tänään kadulle on helpompi sujahtaa, minusta tuntuu. Siis yksin, olemukseltaan pohjoismaisena, naisena, joka täältä katsottuna näyttää juuri siltä mitä on: ei täkäläisiä. Siis näistä kortteleista. Kesällä tyttären kanssa koimme olomme arvioiduksi. Kadulla baarien pöydissä istuskelevat miehet seurasivat, puhuivat jotain mitä emme ymmärtäneet. Mutta me olimme tulleet vain katsomaan kirpputoria, emmekä antaneet katseiden suuremmin häiritä.

Ajattelin vain niitä naisia, jotka kulman takana, Martan kirpputorin viereissä välikössä harjoittivat minihameissa ja pienissä topeissa ammattiaan. Kaupunki tarjoaa haluaville työluvan ja eläkkeen. Ajattelen mistä nämä nuoret naiset ovatkaan tulleet, mihin he päätyvät. He ovat tuskin tytärtäni vanhempia.

Luulen, että kenkieni joukossa on näiden saapikkaiden pikkuserkut. Avokkaat muistuttavat näitä – ilman pitsiosaa.

Nyt on kylmä. Kadulla on hiljaista. Ei miehiä, ei naisia. Martan kirpputorilla on kaksi naista, jotka kyselevät onko toppi tullut myydyksi. Sitten he palaavat paikalleen, ottavat styroksin ikkunalaudalle lämmikkeeksi ja jäävät odottelemaan.

Marta tulee meidän luo ja toteaa, että te varmaan puhutte jotain suomalaista murretta. Martalla on ystävä Tampereella ja sieltä idea kirpputoriin, missä kuka tahansa voi varata hyllyn tai rekin ja tuoda vaatteitaan kierrätykseen. “Tämä on kirppis.” Suomalainen terminologia on sekin hanskassa.

Kimmeltävää kirppiksellä / Some blingbling with a touch of past

Marta halusi tehdä jotain kestävän kehityksen puolesta; Sveitsissä käytetään uusiutuvia luonnonvaroja vuosittain monta kertaa enemmän kuin mitä ekosysteemi pystyy tuottamaan. Sveitsiläisiä second hand-putiikkeja on laidasta laitaan, melkein joka korttelissa ja nuhjuisista lastenvaatekirppareista kalliita merkkejä myyviin vintage-kauppoihin. Yhteistä niille on se, että ne valikoivat itse ostettavansa. Omia tavaroitaan voi kukin käydä myymässä ulkokirppareilla. Zürichissä Marta Flohmarkt on ensimmäinen, jonka omistaja tarjoaa infrastruktuurin, keskittyy pyörittämään toimintaa, eikä osallistu varsinaiseen kaupankäyntiin vain välikätenä ja kassanhoitajana.

Martalta löytyy vaatteita joka lähtöön ja makuun. / Black, white, colours, gold, fashionable, retro, new, old – you´ll find it here.

Hinnat Martalla riippuvat tietysti myyjistä. Joku on hinnoitellut ketjujen vaatteita hinnoiteltu aika yläkanttiin, huomaan. Mutta täällä saattaa tehdä löytöjä. Sivelen hellästi pehmeää villapaitaa, väriltään jotain persikan ja marjapuuron väliltä. Se on aivan uusi. Ja niin ihanan tuntuinen. Kashmir-villaa. 10 frangia, reilut 8 euroa. Martakin ihmettelee. Halvalla meni.

Yksisarvisia, niitäkin on kaupan. / Wellbehaved unicorn, anyone interested?

Martalla on korttelissa ja alueella myös sosiaalinen tehtävä. Tänne ovat kaikki tervetulleita. Asiakaskunta on heterogeenisempi kuin harvassa zürichiläisessä putiikissa. Martan idealla on selvästi tilausta. Varsinkin nyt, kun ilmastoasiat ovat pinnalla ja moni pohtii kulutuskäyttäytymistään.

Tämä on pehmein villapaita, joka löytyy kaapistani. Kalseassa vanhassa kivitalossa pelastava vaate. / Now the softest sweater in my closet. Thanks to Marta, I got it from someone, who did´t want it anymore.

En resumen: Martas tienda de segundamano tiene un concepto nuevo para Zurich – y traído de Tampere, Finlandia. Cada quien puede alquilar un estante o un perchero y vender sus cosas. Marta se concentra en la infraestructura. Con la tienda Marta apoya la naturaleza, desarrollo sostenible y es también un lugar importante socialmente en la area, donde se topan zuriquitos de diferentes lados de la ciudad.

Kurzgesagt: Marta Flohmarkt hat ein Konzept aus Finnland, ziemlich neu in Zürich. Jeder kann ein Regal hier mieten und die alte Kleider verkaufen. Marta kümmert sich um die Infrastuktur. Mit dem Laden unterstützt sie die Natur und nachhaltige Entwicklung. Er ist auch ein Ort der wichtig in sozialer Hinsicht ist, hier können verschiedensten Menschen sich vernetzen.

Kohtaamisia Liechtensteinin rinteillä – ja saako nainen maksaa laskun?

Päätin, että nyt riitti. En välitä huonoista säistä ja muista esteistä; nyt on päästävä vuoristoon hengittämään ohutta ilmaa ja etsimään rasvasta tihkuvaa röstiä. Vaatimukset eli 1-1,5 ajomatka, talvinen kiertolenkki, ei lumivyöryvaaraa, ei sumua, ei lumituiskua, ei sadetta, eikä myrskytuulta olivat vaativa yhtälö. Sveitsiin osui juuri parahiksi matalapaine ja myrskyrintama, mutta läheisessä ruhtinaskunnassa – joka on kuin perheenjäsen, sillä käytetäänhän siellä valuuttana Sveitsin frangeja – vallitsi rauha ja leppeä talvisää.

Tässä kohtaa narumaista tietä olin jo rauhallinen. Ei jäätä, ei lunta. / I was kind of nervous about the ice on the road – for no reason.

Triesenbergiin noustessa tunsin vatsanpohjassa pientä jännitystä, sillä en vieläkään luota täkäläisiin talvirenkaisiin, eikä lumiketjuja ei ollut matkassa. Luvatut -7 astetta olivat lopulta plussaa ja tie hyvin suolattu.

Rauhankappeli, alkupiste. Mutta mihin suuntaan? /Ok, this is the chapel, but where´s the way?
Aurinkoiseen suuntaan?/Towards the sun?

Ohitimme kuppilan, jossa olimme ohikulkumatkalla kerran kauan sitten käyneet syömässä. Se näytti vuosien ränsistämältä. Viereen tupsahti silloin vanha mies, joka oli ilmeisesti tallannut mäkeä jalan. Ymmärsin vain vähän mitään hänen puheestaan. Aldon mukaan vanhuksen silmät vilkkuivat siihen malliin, että hän yritti tehdä minuun vaikutuksen juustolallaan. Me luulimme, että kyse oli kaneista. Kieli oli vähän hakusessa.

Malbun

Ylhällä laaksomaisessa Malbunissa on talvella patikkareittejä tasan yksi, joka lähtee rauhankappelilta. Kappelilta, jota ei ole merkitty mihinkään karttaan ainakaan netissä. Paikanpäällä tajusin, ettei yhden tien kylässä ole kovin paljon mahdollisuuksia. Joko se on tien oikealla tai vasemmalla puolella.

Meni mihin tahansa, tämä tie on hyvä!/Who cares, where this goes, it´s great anyway.

Lähdimme tallaamaan aurinkoa kohti, kuten muutkin jalan kulkevat, koirat ja ihmiset. Tuuli pöllytti lunta ja epäilin Sveitsin puuskien sittenkin yltävän tänne korkeaan laaksoon. Aurinko valaisi liikaa, en saanut tolkkua puhelimen ohjeista tai suunnasta. Näkymän olisi pitänyt olla Pizoliin päin, sveitsiläisille vuorille. Itävalta kuitenkin kajasti; epäilin jo kuulevani wienervalsseja.

Ohittamamme perhe oli yhtä pihalla reitistä kuin me; he olivat olleet Liechtensteinissa tasan puoli tuntia. Seuraava kanssapatikoija oli paremmin kartalla ja kertoi, että mäen yläpäässä olisi vain ravintola, jonne polku päättyy. Siis väärä suunta. Ehkä olisi kannattanut alunperinkin seurata sitä yhtä ja ainutta kävelypolkua.

Joten takaisin kappelille ja toiseen suuntaan. Tietä suojasi pyhä perhe. Tuulikaan ei yltänyt tänne. Pysähdyin kuoriutumaan kerroksista. Manasin toppahousuja hiki reisiä pitkin valuen.

Pyhiä tarkkailijoita vuoren kupeessa/ Some holy obserwers in the mountain formation.
Pienoismalli?/Ist this real?

Häpeillen tajusin, että nyt se on tapahtunut. Olen turtunut äärettömän kauniisiin vuoristomaisemiin, eivätkä keskivertovuoret enää herätä upee, vau tai mahtava! -elämyksiä. Ja tätä reittiä sentään kuvailtiin “maalaukselliseksi”. Kaunista oli kyllä. Ei vain pakahduttavan kaunista. Ihmettelin, miten Malbun ylempää katsottuna näytti leikkikylältä, pöydälle rakennetulta pienoismallilta. Ehkä se johtui lumen pehmentämästä maisemasta?

Majesteettinen känkkärä. /Majestic old tree.
Siellä se odottaa, Malbun /There it is: Malbun again.
Vaara. /Danger.

Ympärilenkin toisessa ääripäässä varsinainen tie jatkui alamäkeä kohti Malbunia, mutta samasta pisteestä lähti myös ylöspäin pinkein seipäin merkitty patikkapolku, jota ei näkynyt kartoissa. Vastaantulija, nuori nainen peililaseineen, auringosta hehkuvineen kasvoineen vakuutti, että kannattaa jatkaa, vaikkei reitti vie minnekään. “Megaschön“, tosi kaunista.

Taukopaikka. Saasfürkle 1785 m. Megaschön.

Ylämäki vei risteykseen, jossa kohtasivat laskettelurinne, jonkinlainen suksipolku ja kävelytie. Saasfürkle, 1785. Suksipolulta lumivallin takaa nousi hikinen mies pöyheän koiransa kanssa. Tyyppi veti tyynesti yläkropan paljaaksi ja kaivoi kuivat paidat repustaan. Penkeillä istui kävelijöitä evästauolla. Meillä oli välipalaa mukana, muttei suuremmin nälkä. Iskin hampaat omenaan ja jatkoimme tallaamista.


Lenkin lopussa tajusin, että tämä pieni retki oli lopulta nousuineen ja laskuineen lyhyempi ja huomattavasti vaatimattomampi tavalliseen viikoittaiseen juoksulenkkiini verrattuna. Mutta korkeammalla. Ehkä siksi laahustin loppuvaiheessa suhteellisen väsyneenä tai kenties hikoilun uuvuttamana.

Pikkuisen lunta tai matalat tienviitat. /A bit snow or very tiny signposts.
Et jos haukkaisin puoli omenaa kerralla, päästäis nopeammin taas liikkeelle./Maybe I take a bite, size of half an apple and we get to go.

Liechtensteinissa on vaikea olla ajattelematta rahaa; pankkeja on joka nurkalla. Raharikkaita, turkkeja ja loistoautoja ei Malbunissa kuitenkaan liikkunut, pikemminkin tavallisia liechtensteinileisia lapsiperheitä viettämässä talvista sunnuntaita ja muutama sveitsiläinen siellä täällä.

Raha oli myös läsnä aterialla. Vieressä istui sveitsiläisiä ja tarjoilija toi laskun miehelle. Nainen totesi närkästyneenä, että se kuuluu hänelle. “Minä maksan aina. Hän tuo rahaa, minä käytän, meillä on sellainen sääntö,” hän selitti ilmeisen ylpeänä roolistaan. Tarjoilijan mentyä nainen kummasteli vielä pitkään ja monisanaisesti, että miten voi olla näin vanhakantaista.

Vihdoin safkaa. Ja yllätys yllätys, paikan nimi on Alppihotelli./Finally something to eat. What a surprise, that the place is called Alp Hotel.
Täällä oli järjettömän kokoisia kakkuja (niitä on palattava testaamaan), sen sijaan söin kuitenkin tattiravioleja, älyttömän hyvää./This place had really huge cakes (need to go and taste sometimes) but instead I got some bolete ravioli – delicious.

Itse keskityin harvinaisen maukkaiseen tattiravioli-annokseeni, yrittäen ymmärtää naisen pöyristyksen logiikkaa. Mutta askel se on pienikin askel tasa-arvon suuntaan, kai. Sveitsi ei ole niitä kärkimaita, se on selvää. Luulin ikäpolveni kuitenkin olevan pitemmällä. Raha on tässäkin se avainsana. Sitä on paljon ja se turruttaa. Kukapa lähtisi töihin, kun makea elämä on ympärillä muutoinkin. Luottokortti käsilaukkuun ja ostoksille. Se ylläpitää illuusiota määräämisvallasta ja itsenäisyydestä.

Aurinko vaihtui lumisateeseen. /Snow falling.

En resumen: Tormentas y avalanchas en los Alpes suizos, así que tuvimos que ir a Liechtenstein. Allá en Malbun encontrámos un poco de sol y un paseito bonito.

Kurzgesagt: Sturmböen, Lavinen, Nebel und Schnee in der Schweiz. In Liechtenstein Sonne und eine schöne Winterwanderung.

Minä, sveitsiläinen

Juuri ennen joululomalle siirtymistä tupsahti postilaatikkoon vaatimaton kirje. Kansalaisuusasia on saatu päätökseen, voitte hakea henkilökortin ensi vuoden alussa, oli kirjeen sanoma. Olin siinä vaiheessa jo siirtymässä huolestumisesta hermostuksen värisevään otteeseen, sillä prosessi kesti kauemmin kuin kenelläkään tuntemallani. Siitä hetkestä, kun kävin hakemassa lippuja ja lappuja täytettäväksi oli kulunut 2 vuotta ja neljä kuukautta.

Tämä on joku ylväs sveitsiläinen soturi. Ei ollut osana kansalaisuuskoetta, joten en tiedä kuka. Ettehän ota pois passia?

“Minähän sanoin,” pääsi Aldo oikeutetusti toteamaan. Olisi pitänyt hakea perheen kanssa yhtä aikaa. Mutta kun en. Joten maksoin enemmän, odotin vuoden ja neljä kuukautta kauemmin, jouduin kirjoittamaan tutkielman itsestäni ja syistäni hakea Sveitsin kansalaisuutta ja vielä selittämään, että miksi kirjoitin niin paljon. “Te ilmeisesti pidätte kirjoittamisesta,” sanoi rouva Kunnanjohtaja. Se saattoi olla moite. Ainakin ihmettely. Missään ei annettu merkkimäärää, joten kirjoitin kaiken, mitä mieleeni juolahti. Kuten sen, että lapseni on syntynyt kylällä ja myös töissä sen ainoassa juustokaupassa. Uskoin siitä ropisevan pisteitä kansalaisuuteni puoltamiselle.

Olen nyt osa idylliä.

Sain myös tehdä kokeen. Sitä ei vielä muutama vuosi sitten ollut; tytär ja mies pääsivät pälkähästä. Tytär ei muutenkaan ilmeisesti täällä koulunsa käyneenä olisi joutunut tentattavaksi. Minä opettelin valtion, kantonin ja kunnan asiat maantiedosta historiaan, oikeuslaitosta, uskontoa ja sosiaaliturvaa unohtamatta. Nytpä tiedän, että kylän nimi oli alunperin Collinchovin eli Zollon piha. Zollo oli alemaaneja, joiden heimot asustelivat näillä main 600-700 luvuilla. Roomalaiset ovat tiputelleet seudulle omana aikanaan kolikoita ja kelttien hautoja on lenkkipolun varressa. Siinä on vähän näkökulmaa menneisyyteen. Nyt täällä hilpottelee yksi kotkalainen. Upea jatkumo.

Tässä matskua, joka piti opetella alusta loppuun.

Osaan myös nimetä vuoden, jolloin juna pysähtyi kylän asemalla ensi kerran ja tiedän minä vuonna kunnantalo rakennettiin. Kouluajoista on aikaa, joten nippelitiedon ahtaminen lähimuistiin otti aikaa. Mutta kaikki oli vain opeteltava ulkoa. Ymmärtämisen kanssa oli oikeastaan ongelmia vain muutaman byrokraattisen toimiston toimenkuvan kanssa. Sielläkin olin jo asioinut, hakemassa tarvittavia todistuksia.

Kansallistunnelmaa kansallispäivänä.

Kansalaisuuden hakeminen vaatii hermoja, minua opastettiin. Kunnan päättäjien haastattelussa pöydälle levitettiin kaavio, jonka kymmenen porrasta veisivät kansalaisuuteen. “Te olette tässä. Nyt tarvitsee vain odotella, ehkä puolisen vuotta.” Siinä vaiheessa kaikki mahdollinen oli jo tehty. Paperit ilmeisesti liikkuivat toimistosta toiseen byrokratian rattaissa. Puoli vuotta oli optimistinen arvio.

Kärsivällisyyden lisäksi prosessi vaatii jalkatyötä. Pääsin käymään monessa toimistossa ja postissa ties kuinka monta kertaa. Ja pankissa. Kasasin kuitteja pinoon, mutta nyt en enää jaksa alkaa niitä ynnätä, vaan luotan informaatiopaketin tietoon. Aikuinen yksin hakeva saa pulittaa 2100 frangia eli noin 1870 euroa.

Tuo on se Matterhorn.

Pitäisi kai kysyä, että miltä nyt tuntuu, kun passi on plakkarissa. Asiat ovat loksahtaneet näiltä osin kohdilleen. Olen ensimmäistä kertaa mieheni kanssa samaa kansalaisuutta, mikä on tosi kummallista. Mietin kadulla, kuulunko tänne nyt jotenkin enemmän. Ainakin oikeuksia on enemmän, samoin velvollisuuksia. Mutta ei sveitsiläisyys syö sitä sisällä asuvaa suomalaista. Uusi kansalaisuus tuli vain alkuperäisen lisäksi. Ja helpottaa toisinaan arkea.

Kotkalaissuomalainen uus-sveitsiläinen.

Entä miten elämä tästä jatkuu? Ensimmäiseksi haen sen henkilökortin, että pääsen seuraavalla kerralla äänestämään. Ja sitten ihan tätä samaa kuin tähänkin asti.

En resumen: Ahora soy también suiza! Y toda mi familia tiene una misma nacionalidad.

Kurzgesagt: Jetzt bin ich auch Schweizerin. Und meine ganze Familie hat eine gleiche Nationalität.


Zürich West ja mekko menneisyydestä

Lauantai. Juna pysähtyy Zürichin pääasemalla, maan uumenissa. Paksu virta vapaasta nauttivia kiirehtii ulos. Joulutori kuuluu olevan monen päämääränä.

Juna lipuu seuraavalle asemalle. Hardbrückellä astun sillan alle, alueelle, missä ennen rakennettiin laivoja ja nykyisin käydään klubeissa, putiikeissa, kirppareilla, kulttuuritapahtumissa.

Tämä on Helsinki Zürichissä. Klubi siis.

Zürich oli tänne muuttaessani vielä keskusta Limmat-joen kahden puolin. Vaihtoehtokulttuuria ja etnisiä ravintoloita oli yhdellä kadulla vähän ulompana, siellä missä prostituutio kukoistaa ja asunnot olivat halvempia.

Kaupunkiin on pulpahtanut viime vuosina ulokkeita, keskusta on syönyt vanhaa, muuntautunut uudeksi. Söpöstä vähän antiikkisesta ja konservatiivisesta pikkukaupungista yrittää kuoriutua urbaani metropoli.

Ravintola? Varasto?
Pop up -kirppari

Varastoralueelta näyttävässä korttelissa on sikin sokin ravintoloita, kirppareita, baareja. Junasillan holvikaaret täyttyivät jokunen vuosi sitten putiikeista. Instagram muistuttaa, että Caritaksen second hand:issä tänään Winterflomi, talvikirppari. Tässä liikkeessä pitäisi vaihtaa omistajaa designer-kappaleiden ja vintage-muodin.

Tästä mennään jonnekin. Mihin, se ei oikein valaistunut.

Olen myöhään liikkeellä ja väsyttää. On väsyttänyt koko viikon, sen jälkeen kun nukuin 11 tuntia putkeen ja pommiin. Epäilen, että kävelen kirpparin ovesta sisään ja toisesta ulos. Että värit tanssivat silmissä ja korvissa hurisee. Että ihmiset ovat tiellä ja sisäilma tunkkaista.

Tankojen välissä on tilaa. Musiikki soi vaimeasti ja asiakkaat juttelevat myyjien kanssa, viihtyvät. Kauppaakin käydään. Näen ihanan pienen laukun, jonka pintaa peittävät sitruunankeltaiset ruusukkeet. Tarvitsen tuon ehdottomasti! En todellakaan tarvitse tuota! Mutta olisi se ollut kaunis vaikkapa lipaston päällä.

Geroldchuchi-ravintolan pihaa.

Tartun puoliväliin pohjetta ylöttyvään mekkoon ja näen itseni se päällä kesäpäivänä. Rapisevaa jazzia gramofonista, pitkät helmet, pyöreäksi taivutettu huopahattu – ja jo kaapissa olevat kengät, joita en ole käyttänyt vuosiin. Näissä menisin piknikille, levittäisin huovan nurmelle ja söisin mansikoita lautaselta, jonka ottaisin korilaukusta.

En edes kokeile mekkoa, vaan maksan mukisematta 12 frangia. Meni syteen tai saveen, tässä on toivoa kesään.

Sopisko tää, vai olisko liian kultainen?
Kahvibaari ViCAFE:n ulkopöytä on luonnollisesti flamingo.

Sumu on kadonnut päästäni, nyt olo on enää tahmea. Napsin sivukujilta kuvia ja päädyn ViCAFE:n kioskiluukulle. Espresso macchiato on pieni ja vaahdon lehtikuvio kaunis. Laitan sen flamingopöydälle pienellä pihalla. En kerro kotona Aldolle, että tässä kahvilassa on paahdetaan itse pavut, jotka tulevat kaikista muista maista paitsi Costa Ricasta. Minkäs sille voi, ajattelen ja kippaan kahvin kurkkuun. Espresso pysäyttää hengityksen maitovaahdosta huolimatta. Zürichin tujuin kofeiiniannos.

Näen iltapäivän lupaavana ja katselen ympärilleni virkeänä. Päätän hakea vielä toiselta puolen kaupunkia Einsiedelnissä valettuja kynttilöitä, ne nimittäin ovat vielä sellaisia valuvia, jotka koristelevat kynttilänjalan ja jonka steariinisuutta kausittain rakastan ja vähän sen jälkeen pidän suttuisena.

Siinä se on. Mekko menneestä, tulevaa varten.

Kotona ripustan mekkoni hengariin. Laitan Nina Simonen soimaan ja sytytän kynttilät. Ne einsiedelniläiset, kaikki erivärisiä.

En resumen: En la parte Oeste de Zurich casi se me sierra la garganta por culpa de un espresso macchiato – el más fuerte de mi vida. Y hecho de granos de varios países, de los cuales ningúno era Costa Rica. Por ahí cerca encontré además del kiosko-café, un mercado de pulgas y un vestido del pasado – para el futuro.

Kurzgesagt: In Zürich West habe ich einen Espresso Macchiato getrunken, der auch die Toten aufwachen würde. Und in einem Winterflomi einen Kleid aus der Vergangenheit für die Zukunft gefunden.

Taidetta yössä, yö taiteessa

Mikä siinä on, että taide on yöllä kiehtovampaa kuin päivällä? Että se tuntuu siltä kuin avaisi pieniä lahjoja vähän väliä? Vai olemmeko me vain Instagramin pilaamia ja tarvitsemme endorfiiniärsykettä toinen toisensa jälkeen ja siitä tämä onnentunne?

museoyö 5 rietberg (2)

Valoa pimeydessä. Museo vetää meitä kuin yön ötököitä.

 

Olen tänään epäkyynisellä päällä, koska aurinko paistaa. Sitäpaitsi kyynisyys saa aikaan sisäistä kylmyyttä ja herkkyyden katoamista ja on siksi vältetävä tapa katsoa maailmaa. Näin ollen sanoisin, että yö, joka tarjoaa taidetta, on korillinen pieniä ystävällisiä hetkiä itselle ja luovuudelle.

This slideshow requires JavaScript.

 

 

 

 

Zürichin Lange Nacht der Museen yhdistelee musiikkia, taidetta, ruokaa; kaikkea sellaista, mikä tekee ihmiselle hyvää. Kun istuin vähän kylmissäni yhtäkkiä viilentyneen sään takia kasvihuoneessa kaktusten keskellä ja kuuntelin jazzia 20-luvulta, tuntui kaikki loksahtelevan paikoilleen. Tottakai kaunis nainen helmet kaulassa laulaa aloeveran takana. Tottakai me kiiruhdamme paikalle ja ilahdumme. Tottakai sen jälkeen sekä muusikot että yleisö kiiruhtavat viereiseen kasvihuoneen sivuhuoneeseen maistelemaan panamalaisia tamaleksia ja melonisalaattia.

museoyö 9 toniareal

Tämä on taidekorkeakoulu. Ja museo.

 

museoyö 12 protestijulisteet 2

Protestia julisteina. Hyvin ajankohtainen näyttely.

 

Taideyön lumo lienee siinä, että arkielämän konventiot rikotaan ja säännöt lakkaavat olemasta. Kiiruhdamme lyhdyillä koristeltua kiiltomatomaista puistokäytävää pitkin Museum Rietbergin eri rakennuksiin, varjoina pimeässä, haistellen tiibettiläisiä momo-taikinanyyttejä. Tavallisesti koko puisto on kiinni tähän aikaan. Museosta puhumattakaan. Ovet lukossa, valot pimeinä, lipunmyyjät kotona illallisella.

museoyö 8 pipilotti rist

Pipilotti Ristin videojutut ovat usein inhorealistisia. Ja siksi niin hauskoja.

 

Migrosin nykytaiteenmuseossa jotkut istuvat lattialla, toiset lasten tuoleissa, joihin aikuinen saa takalistonsa vain käsinojille. Laukkaaminen kaupungin yhdeltä puolelta toiselle, myöhäinen yö ja kenties viini, pistävät pysähtymään. Ympärillä leijuu sveitsiläisen taiteilijan Pipilotti Ristin videoinstallaation valoja kuin pieniä tähtiä, jotka osuvat silloin tällöin pitsikankaisiin, jotka leijuvat keskellä suurta hallia. Toisella puolen heijastuu nainen seinälle. Tässä on hyvä miettiä syntyjä syviä. Tai vain ihmetellä, miten kaunista ja kummallista kaikki on.

museoyö 10 designboy

Tämmönen tyyppi. Erittäin designia.

 

Puolilta öin hyydyn. Jalat ovat väsyneet, vatsassa kurnii nälkä (taas). Yritämme vielä saaa ruokaa Museum für Gesetaltungin edustalta. Mutta viimeisiä nuudeleita kaavitaan wokista, kattilat on laitettu pesuun. Kurpitsakeittoa ei ole ollut enää hetkiin. Näyttely on pakko skipata. Enää ei jaksa. Mutta olimme jo käyneet museon toisessa näyttelyssä Toni Arealilla, taidekorkeakoulun puitteissa. Kahteen olisi jatkunut ja siitä vielä tovin Dadaismin syntytalossa, Cabaret Voltairen loppubileissä. Ehkä ensi vuonna.

museoyö 13 museum fur gestaltung

Oasis, ajattelemme. Mutta ei. Ei ruokaa, ei lepopaikkaa.

 En resumen: En una noche logramos ver al menos 10 exposiciones, oir 1,2 grupos musicales (la segunda sólo por unos minutos), comer tamales panameños, cansar los pies por caminar de un museo al otro y conseguir un montón de experiencias estéticas. Era la noche larga de arte de Zürich.

Kurzgesagt: In einer Nacht 50 Museos zu besuchen ist doch unmöglich. Aber wir haben es versucht und wenigstens 10 Ausstellungen gesehen, 1,2 musikalische Gruppen gehört (für die Zweite waren wir zu spät), panamenische Tamales gegessen, die Füsse kaputt gelaufen und wahnsinnig viele estetische Erlebnisse bekommen. Nächstes Jahr machen wir weiter in der  lange Nacht der Zürcher Museen.

Vielä kerran Lappi

Hikisen ja levottomasti nukutun keskieurooppalaisen loppukesän yön jälkeen istun pihalla, kahvikupissa aamupalan lopuksi santsiannos ja katselen järvellä kiitäviä soutajia. Vielä on rauhallista, vaikka  rakennustyömaalla porataan ja naapurilla on pyykkipäivä. Lintuja lentää valtavina parvina jättikuusesta lehtikuuseen ja takaisin. Keräilevät joukkoja syksyä ajatellen. Mutta näistä lämpötiloista on kyllä vielä syksy todella kaukana.

lappi luonto 12 puunkänkkärä ja valoilmiö

Auringonlasku on aivan toisella suunnalla. Mutta täällä kaunis valoilmiö.

 

lappi luonto 9 iltavalo järvi

Yö? Aamu?

 

Lämmintä oli myös pohjoisessa niiden muutaman viikon ajan, jotka vietin Ivalossa. Porot jolkottivat teillä paarmoja karussa ja vaikuttivat vähän tötteröisiltä, ehkä janoisina. Tai sitten ne vain ovat sellaisia, mene ja tiedä. (Porotuntemukseni on yhä vielä alkeellista ja rajoittuu kuvakirjoihin, YLE:n videoon joulupukin lähdöstä reissuun ja näihin muutaman viikon havaintoihin.)

Yritän miettiä Lappi-saldoa, nähtyä ja koettua, minkä sorttista ja kuinka paljon. Heti suoraan sanoisin, että saalista tuli reilusti. Kuten lakkahilloa, jota äsken laitoin aamupuuron sekaan. Ne 500 kuvaa, jotka räpsin. Kovasti naurettiin. Uusia mukavia tuttavuuksia. Opettajana astuin uusille urille. Sain nauttia Pirminin ja Annen mutkattomasta vieraanvaraisuudesta ja ihmetellen todistaa heidän muurahaistakin ahkerampaa työtahtia, jota ei hidastanut kuin saunanjälkeinen raukeus ja sekin vain hetkeksi.

lappi luonto 13 pörriäiset kukassa

Tunturin lähistöllä on niukasti kukkia ja kova kilpailu.

 

lappi luonto 6 sieni

Patikkapolun ainut sieni.

 

lappi luonto 8 pahkat

Jonkun sortin pahka.

 

Öisin tepastelin terassilla muistuttamassa itselleni yöttömästä yöstä. Yöuinti tuntui päivällä ihan mahtavalta idealta, yöllä taas laskeutuminen Pirminin rakentamia kiviportaita järvenrantaan ja nousu ylös talolle liian herättävältä. Siksi istuin vain portaalle ja katselin usvan leijumista, luonnon rauhoittumista valoisassa, satunnaisen hyönteisen lentoa.

Todistin myös yöttömän yön päättymistä, muistaakseni 22.7. Yö oli pitkän tauon jälkeen nälkäinen ja haukkaili isoja paloja päivästä. Jo muutamaa päivää myöhemmin aurinko laski kello 0.46 ja nousi 1.47.

lappi luonto 5 kiilopää maisema

Kiilopäällä kasvava mänty ei ole varmastikaan kuullut puurajasta.

 

lappi luonto 14 kahvipannu

Viimeiset nuotiokahvit ennen tulentekokieltoa.

 

lappi luonto 10 lakat

Saalista.

 

Tapasin naisen, joka kertoi olevansa toimittaja ja poromies. Juttelin karhunkaatajan kanssa, olin lähellä rapsuttaa sympaattista Suomenpystykorvaa, rotunsa lähes täydellistä edustajaa, kuulemma. Näin karhun paljaaksi raastamia puunrunkoja ja jalanjäljen, luultavasti ahman ja ymmärsin, että tässä on eläin, jota saatan hiukan pelätä. Ennen en osannut, koska en tiennyt niiden olevan petoja, jotka tappavat poroja.

 

kurssi 13 suomen pystykorva

Hän poseeraa. Suomenpystykorva.

 

lappi luonto 1 heinät ja kivi

Muuttuva valo luo taideteoksia.

 

Luulin tuntevani kaikki suomalaiset viheliäiset otukset, mutta polttiaisista en muista koskaan kuulleeni, siis Lapista puhuttaessa. Tropiikissa on useampikin samantyyppinen hyönteinen; pienenpieniä ja jättävät ikävän jälkitunnun. Mutta että pohjoisessakin. Googlaaminen epämiellyttävien asioiden suhteen kannattaisi jättää vähemmälle, senkin opin. Kaavakuviossa näkyi, kuinka polttiainen ensin pistää ja sen jälkeen kärsällään longottaa reikää kraaterimaiseksi päästäkseen paremmin apajille. Tieto lisäsi vain toivoa siitä, että me emme koskaan kohtaisi.

Tuntui hyvältä kävellä paljain jaloin, kun kävyt pistelivät jalkapohjia. Poroilta jäänyt rutikuiva jäkälän jämä rutisi jalkojen alla ja kuulosti natisevalta pakkaslumelta. Kuivat papanat toimivat myös jalkahierontana metsäpolulla.

 

lappi luonto 2 järvi ja tuolit

Ranta kello 23 heinäkuussa.

 

Opin myös kaikenlaista, Lappi-tietoutta ja että Ivalon lentokentällä pyydetään “tiketti”, eikä matkalippua tai tarkistuskorttia, boardinpassista puhumattakaan. Ja myös kuinka kuivata salaatti ilman linkoa, ei sillä että sellaista olisin koskaan käyttänyt. Mutta nyt tiedän, että pestyt lehdet voi kääräistä pyyheliinaan ja siitä vain pyörittämään. Mieluusti ulkona tai joutuu kuivaamaan seinät.

Mutta tässä kaikki tältä erää, sillä reissu Ivalon syksyyn on kohta jo ovella. Ja sitä ennen vielä paljon tehtävää.

 

lappi luonto 4 yön usvaa

Öistä sumua, kello noin 02.00

 

En resumen: En Laponia tomé mil fotos, recogí moras árcticas de los que ahora disfruto en la jalea que cocinamos, ví el sol ponerse por la primera vez en meses, me topé con un hombre que ha matado osos, con un perro cazador finlandés y con una periodista que también tiene renos. Y ahorita voy allá de nuevo, a conocer el otoño lapones.

Kurzgesagt: In Lappland habe ich hunderte von Fotos genommen, Moltebeere gepflückt und jetzt als Confitur geniesse, den ersten Sonnenuntergang seit Monaten in Ivalo gesehen, mit einem Mann getroffen, der Bäre gejagt hat, mit einem finnischen Jagthund und mit einer Journalistin, die auch Rentiere hütet. Und bald gehe ich wieder dorthin, um den nördischen Herbst kennenzulernen.

 

 

%d bloggers like this: