Huonoja retkiä ei olekaan

Huonoja retkiä ei olekaan

Ollakseni rehellinen, tuona päivänä olin suht pitkään toista mieltä. Ihan vastakkaista. Nimittäin, että huonoja retkiä vasta onkin ja juuri nyt eletään yhtä niistä. Ärtymyksen rajalla, mutta vielä toiveikkaana katselin kulmat lievässä kurtussa kukkuloita, joille ei päässyt, joki jonka ympäristö ei viehättänyt ja polkuviittoja, jotka veivät liian kauas.

Tilanne oli siis tämä. Olin valinnut huolella kohteen, tehnyt eväät, vedellyt aurinkorasvaa, sillä helle oli melkoinen, ja pakannut porukat kasaan. Glarus on kantoni noin tunnin päässä, upeita rinteitä, eikä luksuspaikkoja tai instakohteita eli tilaa, tavallista väkeä tavallisin määrin.

Pienen pieni järvi, nuotion polttoa, kahvit, vähän tepastelua ympäristössä. Siinä kaikki, mitä halusin. Ei sinne kukaan tulisi, me mahtuisimme hyvin, ilman kasvosuojia, ilman stressiä kanssaihmisen hengitysmolekyyleistä.

Vuoria, vettä, aurinkoa. Tältä osin kaikki ok.
Mountains, water, sun. Sounds pretty ok.

Siinä missä tie lähtee pienestä kaupungista siksakkaamaan vähän ylemmäs seisoi oranssiliivinen mies. “Mihin matka? Mitä varten?” No patikoimaan. “Juu ei. Kun on korona ja kaikki, tiedättehän… Ainoastaan, jos olette menossa hotellille tai on muuta tähdellistä asiaa.”

U-käännös ja mietintää. Ei haittaa, sanottiin, ajellaan eteenpäin ja etsitään eväspaikka. Koko laakso vain tuntui olevan kaupunkialueen ulkopuolella yhtä rämppälää, teollisuutta ja asuintaloja. Schwandenin luona luovutettiin. Pysähdyttiin parkkipaikalle, reput selkään ja joen varrelle tallaamaan.

Tästä kohtaa lähdettiin viime vuonna ylös, kohti Leglerhütteä, mahtava retki, sinne haluan uudestaan.

Vesi virtaa. Lupaavaa, vai?
Water flowing. Promising, isn´t it?
Sulkuportti? Kaipaisi pientä ehostusta.
This place might need some fixing. Soon.

Vaelluskengät kopisivat järjettömän kokoisen tuntuisina asvaltilla. Mutta onhan maisema kaunis, kun kääntää katseen ylös, totesin. Vuoret, vehreät. Huumaava aurinko. Ja joki, se on smaragdin värinen, janottavan pirskahteleva. Näin tässä kohtaa myös rappioromantiikkaa.

Tunnin verran jaksettiin tallata, polku vei kauemmas joesta, väliin tuli rakennushalleja. Hiki. Jano. Nälkä. Ei penkkiä, ei niittyä.

Onhan se hitto, puuskahdin ja käänyttiin takaisin.

Autossa oli ainakin sata lämmintä. Onneksi Hilja oli tehnyt popcornia, se on yllättävän lohduttavaa mönkään menneiden suunnitelmien kohdatessa. Ja olisi toiminut hätävarana nuotion sytytysongelmissa. Tiesitkö sen? Hyvin rätisee tuli, vaikkei sytykettä luonnosta löytyisi, kunhan repussa on poppareita. Kosteiden säiden kikka.

Ikivanha paloasema vuoristotaustalla.
Old firestations sits nicely to the mountainscenery.

Ajettiin tietä yhä eteenpäin ja olisin lähtenyt ylittämään solatietä, sieltä olisi varmasti löytynyt sekä polku että eväspaikka. Mutta aika ei olisi riittänyt siihen. Oli tapaaminen illansuussa.

Kotona mentiin suoraan pihalle. Järvimaisema, aurinkoa, höyryävät kahvit termarista, leivät valmiina. Miksi edes lähdettiin täältä minnekään? Tässähän on täydellistä.

En resumen: El cantón Glarus no nos dejó ir al monte. Caminámos un rato por el rio en un día espectacular, pero entre edificios industriales. La pausa de café no lo tuvimos hasta que en casa, por falta de un lugar bonito, por falta de un potrero. Para qué salir si todo está perfecto en nuestro jardín, al frente del lago?

Kurzgesagt: Kanton Glarus wollte nicht, dass wir zur Obersee wandern. Deswegen sind wir am Fluss gelaufen, zwischen Industriegebiet und die Bergen oben mit Sehnsucht geschaut. Zurück zu Hause, im Garten, mit Seesicht haben wir Kaffee aus Thermoflasche serviert und die Sandwiches gegessen. Hat gut geschmeckt. Hätten wir auch ohne die Reise nach Glarus machen können.

Zürichin huipulle

Zürichin huipulle

Ikinä en ole kiivennyt minkään paikan korkeimmalle huipulle. Luulisin. Tai ehkä Kotkassa Haukkavuorelle, 72 metriä merenpinnan yläpuolella.

Zürichin korkeimmalle huipulle Schnebelhornillekaan ei ole tullut kavuttua, sillä onhan meillä kunnon Alppejakin tarjolla. Se on silti ollut patikkalistoillani jo pitkään, kevätkohteena, silloin kun korkeammalla on lunta, mutta vaelluskengät alkavat levottomina kaivata poluille.

Tästä se lähtee!
Here we go!
Mihin? Seuraa matoa.
Were to? Follow the worm.
Muita tielläliikkujia.
Fellow creatures.

Korona ja lockdown tekivät tehtävänsä ja yhtäkkiä kaikki kotipihan ulkopuolinen vaikutti mahdollisuudelta seikkailuun. Patikointi on Sveitsissä ollut sallittua koko pandemian ajan, kunhan ei lähde kauas kotoa, läähätä kanssakulkijan niskaan ja välttää riskipaikkoja, ettei vie sairaaloiden kapasiteettia.

Siispä Schnebelhornille. Sortsit jalkaan, reppu selkään. Polku lähti Stegin asemalta itä-Sveitsissä. Muutama sata metriä katua ja käännyimme polulle, jyrkästi metsään, läpi niittyjen.

Tämmöistä maalaismaisemaa.
Countryside, pretty idyllic.
Kukkuloita. Luontoa.
Hills. Nature.

Painostavan kuuma sai hien pintaan välittömästi. Olin ottanut mukaan takinkin, saattaahan tulla viileä ja olin ihan väärässä. Johdin Aldoakin harhaan ja hän, tropiikin mies ja talvellakin kuumissaan, noitui jo autossa pitkiä housujaan. Sortsit oli onneksi mukana ja ne hän vaihtoi ne heti alkunousun jälkeen, yleisönä kaksi nuorehkoa lehmää, jotka äännähtelivät kannustavasti.

Olin laittanut reitin Suunnon urheilukelloon ja onneksi, sillä sanallinen ohjeistus ja viitat eivät olleet yksiselitteisiä. Vuorella risteilee muutenkin useita polkuja ja tämä oli vain yksi suositus. Yritin laittaa kello paussille siksi aikaa, kun Aldo vaihtoi varustustaan, mutta mitään ei tapahtunut. Kotona huomasin, että kello ei ollut tallentanut matkaa tämän pysähdyksen jälkeen. Hiukan harmitti, sillä olisin halunnut reitin kartalle. Ehkä seuraavalla kerralla muistan laittaa päälle automaattisen paussitoiminnon.

Turvaväli.
Keeping distance.
Tämä olisi voinut olla Costa Ricasta. Väli-Amerikan Sveitsistä.
Somehow this could be from Costa Rica, known as Switzerland of Central America.
Jalka nousee kepeästi.
Going up, up, up…

Kellosta viis, ilma oli upea, mäkeä riitti, väkeä taas ei. Rinteiltä näkyy aina Bodenjärvelle ja Alpeille, myös Itävallan lähimmille huipuille asti. Ilmassa oli tänään jotain huttua; vuoret kumottivat silti horisontissa.

Mitä ylemmäs nousimme, sitä enemmän oli edessä porukkaa ja myös takana. Välit pysyivät hyvinä, jossain vaiheessa vastaan tuli jokunen patikoitsija. Meidät ohitti myös pari maastopyöräilijää, aikamoisia tyyppejä. Reitti ei ole vaikea, mutta keuhkot ja lihakset saavat kyytiä jalankin, puhumattakaan että pyörällä. Yli puolivälin jälkeen maasto alkoi olla niin kivistä ja jyrkkää, että edessä oleva pyöräilijä antoi periksi, nosti pyörän selkään ja nousi loppumatkan menopeliään kantaen.

Zürichistä, myös Zürichin kantonista, tulee mieleen kaupunkiseutu, tiheys, mutta myös pellot ja risteilevät tiet. Tämä polveileva maasto oli rehevää ja maaseutumaista. Vuorella olimme uudelleen alkukeväässä; kotona jo ohi mennyt hedelmäpuiden kukinta oli täällä vielä vauhdissa. Toisaalta oli myös kuin Suomen kesä, maastossa kukki kieloja ja käki kukkui lähes koko matkan.

Poistuttiin reitiltä ja kiivettiin tällekin ristille.
Left the main path to hike up to this hill too.
Niin kaunista!
So beautiful!
Menee se pyörä selässäkin.
Some ride a bike, some carrie.

Kukkulan huipulla, 1292 metrissä, tuuli ja parveili väkeä. Kylttien vieressä oli risti ja siinä pieni kaappi, jonka huomasin vasta kuvasta. Kaapista löytyy kirja, jonne huipun saavuttanut voi laittaa puumerkkinsä.

Väkeä lojui pitkin poikin niittymäisessä rinteessä lepäilemässä. Toisella puolen vuorta on kaksi ravintolaa, koronan vuoksi vielä kiinni, joten eväät oli tuotava itse. Nuotiopaikoilla räiskyi tulet ja puhe sorisi.

Kaukana siintää Bodenjärvi. Luulisin.
From here you can see Lake of Constance. I think.
Huipulla! 1292 m Schnebelhorn.
On the top of Schnebelhorn, 1292 m.

Kuten kuvasta näkyy, olin tietenkin mätsännyt kynsilakan värin kuppiin. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin myös juomapullon korkkiin sekä repun sisällä olevaan lenksuun.

Vinolla kedolla oli hyvä makailla, liiankin hyvä. Alpit siinsivät, ihmiset vertailivat jalkojensa vapina-astetta, nuotion käry yskitti ja jalalleni laskeutui kärpänen.

Snäkkiä esille ja heti.
Looking for a snack.
Nypy oikealla on vuoren huippu.
On the right hand side the peak.
Mätsäävät värit.
Nailpolish and cup – almost the same color, naturally.
Levällään kuin Jokisen eväät.
Never gonna get up.
Siel ne pilkottaa. Alpit.
There they are, the Alps.
Polku lähtee alas vasemmalla grillaavien ja oikealla istuvien välistä.
The path goes down between the guys barbecueing on the left and the other groups sitting on the right hand side.

Alastulo oli jyrkän, kivisen ja huteranilkkaiselle koordinaatiivisesti haastavan alkupätkän jälkeen helppoa astella. Jossain vaiheessa loppui vesi, siis jälleen näitä vuoden ensimmäisten patikoiden ongelmia. Sitä pitää olla liikaa, vaikka Sveitsissä on pitkin poikin juomapisteitä. Loppuvaiheessa löysimme aivan uuden lähteen, kutsuvasti virtaavine vesineen, mutta varustettuna “Ei juomavettä”-kyltillä.

Tällä puolen Schnebelhornia oli maataloja, kanoja, vuohia, lampaita ja jotain todella outoja otuksia. Olisi pitänyt olla kiikarit, jotta olisi nähty tarkemmin, mutta nämä näyttivät pieniltä sarvipäisiltä laihoilta lehmän ja vuohen välimuodoilta, joilla oli hevosen häntä. Siis mitä häh?

Juomatilanne ratkesi, kun olimme jo takaisin Stegissä. Maauimala oli saanut avata kioskinsa ja porttinsa, vaikkei uimaan päässytkään. Ostettiin vettä ja myyjä esitteli innokkaasti “tosi hyviä mantelisarvia” ja muita myytäviä. Ruohikolle olisi voinut jäädä istuskelemaan, toisin Zürichin kaupungin alueella, mutta “saatte tietysti jatkaa matkaakin”, totesi kioskin mies. Ystävällisiä nämä stegiläiset.

Steg-Schnebelhorn-Tierhag-Sennhütte-Steg

17 km, 5 h 30, n.700 m ylös, n. 700 m alas

Niin kesäistä.
Summerly feeling.
Muhkea kana tervehtii meitä.
A big boy. Or actually a girl.
Herttaisia, nuoria yksilöitä.
So cute, young ones.
Vuori päivässä piristää.
Niin kirkas kullero, ettei kamera pysty tarkentamaan.
So bright color, that the camera can´t focus.

En resumen: En Suiza, pandemia o no, ir de excurciones en la naturaleza está permitido, mientras uno no se va lejos de casa o a lugares de riesgo. Por eso subimos al punto más alto del cantón Zurich, Schnebelhorn, 1292 m.

Kurzgesagt: Zum Glück darf man jetzt wenigstens wandern. Der perfekte Moment den höchsten Berg kanton Zürichs, Schnebelhorn, zu erobern.

Sveitsin kouluelämää: korkeakouluun ilman lukiota

Sveitsin kouluelämää: korkeakouluun ilman lukiota

Tulin Sveitsiin lapsetta, huoletta ja sen kummempaa pohtimatta. Vain vuodeksi, joten pitkän tähtäimen asioihin ei tarvinnut puuttua. Sitten kun meitä oli kolme ja kouluikä lähestyi, piti pohtia jäädäkö vai lähteä. Ensinnäkin kielen, toisaalta koulun vuoksi.

Siinä vaiheessa päätä puristi vain vaimeasti, viidennen luokan vaiheilla se muuttui jomotukseksi ja yläkoulun puolella oltiin jo migreenijamassa. Selvisi, ettei lasta voi vain työntää ovesta ja vastaanottaa valmiina tuotteena toisesta. Uraputken voisi valita, mutta se pitäisi tehdä tietoisesti ja matkalla olisi monta kysymystä.

Tämä löytyi vain screenshotina, valitan…Työ on vanhimpia ja tilauksesta maalattu skateboardiin.
Sorry about the screenshot…This is one of the oldest works, decoration of a skateboard.
Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen pokerikohtauksen innoittama, ihmisille etsitty koirahahmot.
This is inspired by film The Other Side of the Hope by Aki Kaurismäki.

Ensimmäisen kerran akateemisen uran mahdollisuutta pohditaan juuri tuossa viidennen luokan paikkeilla. Silloin olisi tehtävä päätös jatkaako lapsi yläkoulussa vai meneekö suoraan pitkään lukioon. Jos valitaan jälkimmäinen, on alettava etsiä pääsykokeeseen valmentavaa kurssia ja tarkistettava finanssit, sillä näistä laskutetaan reippahasti.

Hän. Tytär ja taidekorkeakoulun opiskelija.
Daughter and a artsstudent.

Seuraavan kerran tulee lukiokysymys yläkoulun puolella; toisella tai kolmannella. Vain murto-osa sukupolvesta valitsee lukion, muistaakseni noin neljännes. Ja niistäkin osa karisee matkan varrella pois.

Jos lukio jätetään väliin, on edessä nipullinen muita teitä ja maahanmuuttajavanhemman epätietoinen paniikkihetki. Vuoristo kuvaa sveitsiläistä opetusjärjestelmää ja huipulle on monta polkua. Sieltä sitten valitsemaan, jos sattuu ymmärtämään mistä on kyse.

Useat valitsevat oppisopimuskoulutuksen. Mutta jos viisitoistavuotias sähkömieskokelas jossain vaiheessa huomaakin, että johdot ja virtapiirit ovat ja pysyvät vieraina, ei peliä ole menetetty, eikä tulevaisuus vain eläkkeen odotusta väärän ura valinneena ja tympääntyneenä duunarina.

Viulunrakentajan pajasta yksityiskohta, kontrabasson pää.
A detail of the head of doublebass. (Luthiers studio)
Soittimia samassa paikassa. / Instruments in the studio.

Jos minulle olisi alunperin selitetty ammattikoulutuksen idea rautalangasta vääntäen, olisi paineita vähennetty huomattavasti. Teinin ei siis ole tarkoitus löytää suoraan omaa alaa jo ennen täysi-ikäisyyttä, vaan kokeilla konkreettista työntekoa, jotta on näkökulmaa ja itsetuntemusta jatkaa matkaa koulutustiellä.

Opiskella voi pitkälle, useammankin mutkan kautta. Tämä oli se, mitä suomalaisen peruskoulu-lukio-yliopisto -matkan tehneen oli vaikea sisäistää. Eikä lukio ole välttämättömyys edes korkeakoulupaikkaa havittelevalle.

Pihalla talvella kukkinut katkero.
Gentian found in winter in our garden.

Useimmiten korkeakouluihin ja yliopistoihin vaaditaan joko lukion päästötodistus tai ammatillinen koulutus. Mutta monessa paikassa on myös muita mahdollisuuksia. Esimerkiksi paikka taidekorkeakoulussa, Zürcher Hochschule der Künste eli Zurich University of the Arts, irtoaa myös yläkoulun käyneelle, kunhan näyttöä riittää.

Graafisille aloille vaaditaan silti ennen korkeakoulua puolesta vuodesta vuoteen kestävä valmistava kurssi, myös lukion käyneille. Tämä on jälleen se, jolla rahastetaan. Vuoden kurssista saa pulittaa koulusta riippuen jopa 15 000 frangia, jotakuinkin saman varran euroissa.

Kun kurssi on suoritettu, tarvitaan siellä jo valmisteltu mapillinen töitä. Tytär haki opiskelemaan scientific visualization ja hakuprosessiiin liittyi kotona tehtävä työ ja videohaastattelu. Normaalisti lisänä olisi koetyö paikanpäällä, mutta se skipattiin koronan takia.

Tutkielma tulppaaneista, yksi vedessä, toinen ilman.
A study of tulips, on in water, other on without.
Toinen tutkielma kukista.
Another study of flowers.

Sur dossier-hakijan eli näytön perusteella kouluun pyrkivän kansiota ja töitä arvioidaan tiukemmin kuin lukio- tai ammattikoulutuspohjalta hakevan. Korkeakouluun ei myöskään haluta aivan teinejä. Heti yläkoulun päätyttyä on turha lähettää papereita, myös siksi, että hakukertoja saattaa olla rajoitettu määrä. Tyttärellä niitä oli kaksi.

No, pääsikö? Pääsi. Siitä ollaan erittäin tyytyväisiä ja helpottuneita. Jos vastaus olisi ollut kieltävä, olisi pitänyt ryhtyä etsimään oppisopimuspaikkaa. Korona takia monet ovat jättäneet hakematta, joten paikkoja kyllä olisi. Mutta tie graafiselle alalle Sveitsissä olisi pysähtynyt tähän.

Tilauspotretti kaverista.
A portret of a friend.

Kuvissa on omista kokoelmistani tyttären töitä, vanhimmat vuosien takaa, tuoreimmat hakutöitä. Mappi on korkeakoululla, joten valitettavasti en voi valita sieltä mieluisimpia. Tässä on kuitenkin ne, joita olen ihastellut. Valokuvissa on vähän varjoja ja kummia kulmia, jotka menevät kuvaajan eli minun piikkiin.

En resumen: El sistema educativo de Suiza no es lo más fácil de entender a alguien, quien viene de afuera. Lo más importante es que siempre hay un camino, hasta arriba, si uno quiere.

Kurzgesagt: Die Schulungssystem ist nicht ganz einfach zu verstehen für diejenige, die von aussen kommen. Aber es gibt immer einen Weg, sogar bis ganz oben, wenn man möchte.

Mihinkään en lähtis, vaikka sais

Mihinkään en lähtis, vaikka sais

Pehko sen kun kasvaa, mutta ei sillä niin väliä, minä sen kun käärin nutturaan uusia kierroksia. Muutenkaan en korona-rajoituksista ole milläsäkään. Ravintolat kiinni? Ei haittaa, mieluisampaa ja halvempaa sapuskaa syntyy omassa keittiössä. Vaatekaupat kiinni? Sama se, en muutenkaan ostele vaatteita kuin pakossa. Sosiaalinen elämä pyörii ruudulla? Ei mitään uutta. Pyörin kaiket päivät kotona villasukissa? Aika tavallista. Keskityn syömiseen, nukkumiseen, jonkinlaiseen fyysiseen puristukseen ja töihin? Kuulostaa normiarjelta.

Ei ihan toivotunlainen. / Not quite I´d wish it to be.

Silti tämä viikko on kuin joulu, elämän alku tai kevättä laululintusin. Pohdin minne menisin ensin. Tatuoisinko pikkuvarpaan, värjäisinkö kevään värit kuontaloon, eikö yleislääkärillekin olisi jotain asiaa, nauloja, niitä tarvitsen ehdottomasti johonkin vielä hahmottamatta jääneeseen projektiin ja pihalle lisää kuutoittain multaa ja taimia, vaikka tyttären siemenistä kasvattamat ovat jo tuottaneet kasveja yli ryytimaan neliömäärän, solariumista voisin hakea rusketuksen, nyt kun aurinko on pilvien peitossa – ei silti, että sitä harrastaisin -, fysioterapiassa voisin valittaa, no jotain, aina löytyy kivistävä paikka.

Mutta oikeastaan tämmöinen olen. / But actually this is how I am.

Hengästyn mahdollisuuksista, tästä se lähtee. Rajoituksia on löyhennetty ja lisää pesee parin viikon päästä, silloin aukeavat peruskoulut. Kai.

Elän muutaman päivän korona-elämää lievemmillä rajoituksilla ja huomaan, että se on sitä yhtä samaa. Ei eroa edelliseen kuuteen lockdown-viikkoon. En sittenkään ole hakenut tatuointeja, värjännyt tukkaa tai edes leikkauttanut, rimpauttanut lääkärille, ostanut rakennustarvikkeita, käynyt puutarhaliikkeessä, solariumissa tai fysioterapiassa. Istun kotona läppärin edessä tukka silmillä, pehmeissä vaatteissa, villasukat jalassa. Hampaat on kyllä pesty ja harkitsen harjan käyttämistä. Vieressä kahvia, ulkona sadetta. Seuraavana ohjelmassa ruuanlaittoa, iltapäivällä lisää kahvinjuontia, työntekoa, kenties multaisen maan kuopsutusta ja myöhemmin etäpilatesta. Kaikki hyvin. Enkä tarvitse mitään lisää.

En resumen: Ya están abiertas las peluquerías. Pero que pereza. Mejor dejo así como está y sigo tomando café, aquí, tranquila en casa.

Kurzgesagt: Die Coiffeursalons sind jetzt im vollen Gang. Aber kei Luscht…lieber bleibe ich ruhig zu Hause und trinke weiter Kaffee.

Oi niitä aikoja: vapaa liikkuminen

Oi niitä aikoja: vapaa liikkuminen

Tuskin muistan aikoja, jolloin vain lähdin ovesta. Tuosta noin, asemalle, istahdin junaan, ehkä jonkun viereen tai peräti kahden ihmisen väliin.

Kotiportilta on miljoona mahdollisuutta, joista tuskin ennenkään käytin kaikkia. Tässä uudessa todellisuudessa vaihtoehtoja on kolme: ruokakauppa, metsälenkki juosten tai kävellen ja pyöräily.

Vasemmalla viiniköynnöksiä, oikealla hedelmäpuita ja järvi. Ei paha.
On the left hand side grapevines, on the right hand side fruittrees and a lake. Not bad.
Viinitarha.
Vineyard
Tyytyväinen pyöräilijä.
A happy cyclist.
Välimatkaa ajatellen. Joka suuntaan.
Thinking of the distance to all directions.

Elämä on hyvin simppeliä, kaikki juokseminen ja häsääminen eri paikkohin on lytätty korona-leimalla. Tietenkin moni asia on monimutkaistunut tai ainakin on löydettävä uudet keinot, kuinka hoitaa entisiä tavallisuuksia. Perusjutut, ne ovat nyt niitä ainoita ja tärkeitä. Ruoka, hyvinvointi, työt ja niiden metsästys.

Ei tästä oikein muuta voi sanoa, kuin kaunista!
Well, what can I say? Beautiful!
The Hills are Alive…

Ilmojen haltijat ovat olleet suopeita ja aurinko vetänyt ulos alkukesään. Luulin lähiseudun metsien olevan kolutut, mutta ei, uusia polkuja löytyy jatkuvasti. Mäet takaavat kotiovelta lähtien temppuradan, joka saa pulssin kohoamaan ja lihakset töihin. Metsä- ja maalaisteitä pystyy pyöräilemään kaupunkialueille eksymättä monen kymmenen kilometrin verran, korkeusmetrejä syntyy kevyesti 500.

Kuvittelin myös tuntevani lähikylät, silti pyöräretkellä törmään uusiin nimiin, ennennäkemättömiin maaseutualueisiin. Ihmisten välttely pistää valitsemaan teitä, joille ei muulloin lähtisi. Yleensä ne on ne jyrkimmät tai kaukaisimmat. Sekään ei haittaa.

Tätä idyllisyyttä oli pakko jäädä hetkeksi sulattelemaan.
As idyllic as the countryside near Zürich gets.
Täydellistä, nokivariskin oksan nokassa.
Perfect, even the crow in the tree.
Näitä teitä kelpaa ajella.
Very happy to drive these roads.

Meille luvataan piakkoin osittaista paluuta entiseen. En hirveästi kaipaa mitään, paitsi kuntosalia ja vuoria. Maastopyörä alkaa olla väsynyt, jarrut vinkuvat kuin paniikissa oleva hanhi säikäyttäen kanssaliikkujat. Niiden hajoaminen ei silti olisi sekään ongelma. Kylän suljettujen yritysten keskellä kukoistaa kevätsesongista ja pyöräilyn äkillisestä lisääntymisestä nauttiva pyöräkorjaamo.

Kuulostellen ja katsellen jatkamme tätä, mitä se sitten lieneekään. Virukselta pakenemista. Piilottelua paniikilta. Kevytelämää uhan alla.

Kohti auringonlaskua.
Towards the sunset.

En resumen: Eso de salir de casa y ir a quien sabe a donde, se ha convertido en tres opciones: compras, vuelta en bosque corriendo o vuelta en bici. Parece, que así también puedo vivir.

Kurzgesagt: Ausgehen ist zu drei Möglichkeiten geschrumpft: einkaufen, joggen im Wald oder velofahren. Anscheinend so kann ich auch leben.

Metsästysmatka kaupunkiin

Metsästysmatka kaupunkiin

Ollaan luvattomilla teillä. Siltä minusta tuntuu. Ilmassa leijuu vaara, sellainen näkymätön uhka. Ja silti, on äärettömän kaunis kevätpäivä, aurinko porottaa tunti tunnilta lämpimämmin ja hedelmäpuut puskevat kilpaa valkoisia, vaaleanpunaisia kukkia.

Väistely olisi kunnioittavaa, ellei se olisi pelokasta ja välillä aggressiivista. Sveitsiläisistä on tullut enemmän suomalaisia, usein katsotaan pois ja kaupungissa nyt ei muutenkaan moikkailla. Valitsemme tyhjiä jalkakäytäviä, varjoisampia ja niitä katujen varsia, joilla ei ainakaan ole penkkejä.

Kirsikan kukka./A cherry blossom.

Rantabulevardi puistoineen on suljettu rauta-aidalla. Hyvä on, kävelemme tienviertä. Puikkelehdimme siksakkia, kun jalkakäytäväkin on välillä kiinni. Poliisi ajelee toisaalla megafonista kailottaen: “Pitäkää väliä.” Joen viereisellä vanhankaupungin sivulla on muuten tyhjää, mutta kaupungintalon edustalla on hääpari kauniissa vaatteissaan ja säteillen. Seurueessa on kaksi neljän hengen ryhmää, toinen seisoo sääntöjen mukaisesti kauempana ja pitää sampanjahetkeä.

Poliisilaitoksen edustalle on raivattu parkkipaikkoja. Työvuoroja on lisätty. Sinisissä ja luotiliiveissä naispoliisi ottaa selfien sinisen-vihreänä kimmeltävä joki taustanaan. Samoilla kohdin vastaan tulee itsekseen jupiseva mies. Tytär pelkää, että kohtaamme tahallaan yskijän; niitäkin on.

Ranta on kiinni, joten kävellään tien reunaa tyjällä jalkakäytävällä. /Lakeside is closed so we walk on the peoplefree sidewalk.

7,5 kilometrin jälkeen olemme ohittaneet keskusaseman ja perillä. Ruokakaupoilla. Zero Waste -putiikki Chez Mamie on auki. Ovesta voi astua askeleen verran sisään desinfiointipullolle. Edessä on tiski pleksilaseineen. Sen pitemmälle emme pääse. Kaivamme repuista pussit, pullot ja purkit. Saksalainen nutturapoika täyttää astioita parhaansa mukaan. Nurkassa on korissa puhtaita koukkaimia ja laatikollinen kertakäyttöhanskoja. Varsinkin täällä hygiena on pidettävä kunnossa. Mitään ei ole valmispakkauksessa.

Järvi on kiinni / The lake is closed.
Normaalilta näyttävä näkymä. / This is what normal looks like.
Vanha osa on käynyt läpi ruton ja nyt koronan. / Old part of the city has been through the medieval platue and lives now the corona.

Lehtikaalta ei ole, mutta sen ja ruusukaalin välimuotoa, kalettea, löytyy. Laitan sitä seuraavana päivänä kaalilaatikkoon, sillä kalettesta ei lopulta ole salaattiin, se menee matkalla nahkeaksi. Myös mustapavut on myyty loppuun. Kuivia karpaloita samme, samoin pähkinöitä, palasaippuaa, spagettia ja pieniä kauniita herkkusieniä. Ja ylimääräisenä mukaan otetaan luomu-limonaati.

Kaupassa./In the shop.
Myyjä täyttelee meidän pussukoita ja purkkeja. /Shop clerck looking to fill our jars.
Nahistunutta halvalla. /A bit out of date vegetables in discount.

Reput täynnä hyvästelemme nutturapojan. Nyt on hyvä olo, saalis on mukana ja tehtävä hoidettu. Valoisana tallaamme, tytär oikaisee välillä sukkaa kengässä, asettelee uudelleen. Vielä emme sitä tiedä, muta kantapään alle on muodostumassa hervoton rakkula. Kiristämme tahtia ja ehdin kotiin kuntosalin järjestämään etäpilatekseen.

Oman kylän ulkopuolisessa maailmassa on kummallista. Mutta se on olemassa.

Edellisinä aikoina tässä voi nauttia juomia. /In the past times this was a place to enjoy drinks.

En resumen: Vamos caminando, para evitar transporte público, en la busqueda de comida, a la tienda de zero waste, Chez Mamie. Nos topamos con una flor de cerezo, una policia tomandose un selfie, lago cerrado y una pareja justo casada. Conseguimos arándanos rojos, nueces, jabón, espagueti y champiñónes; misión cumplida. Es raro, afuera de nuestro pueblo. Pero al menos hay vida.

Kurzgesagt: Wir laufen in die Stadt, weil ÖV nicht wirklich attraktiv sei. Eine Reise Richtung Chez Mamie, zero waste -Laden. Es fühlt als wir auf der Jagd wären; ein bisschen gefärlich, sogar spannende. Unterwegs gibt es blütende Kirschbäume, eine Polizistin die ein Selfie nimmt, glühendes Brautpaar und ein gesperrter See. Es ist seltsam hier. Aber die Stadt existiert noch.

Oi niitä aikoja: kahvila

Oi niitä aikoja: kahvila

Tarinat lapsille jatkuvat kyllä, mutta välipalaksi kuvia entisestä elämästä, siitä, jolloin poikkeaminen kahvilaan ei vielä ollut terveysriski tai ainakin ovet oli vielä auki.

Tätä uutta elämää olemme nikotellen eläneet Sveitsissä kaksi viikkoa. Minulla on ikävä kuntosalia, kotoa ulos suuntautuvia töitä. Sveitsiläiset ovat myös lopettaneet tervehtimisen. Kadulla pää käännetään toiseen suuntaan ja suu pysyy kiinni. Ja se vetäytyminen kauemmas, se tuntuu jo nahoissa. On myös ikävä junamatkoja kaupunkiin.

Tämä on Kraftklub/This is Kraftklub.
Kahvia ja vegaani marjaleivos./Koffee and vegan berrycake.

Laadukas kaupunkimatka sisältää käynnin kahvilassa. Kraftwerk on yksi niistä ja aivan jotain räiskyvää, jos sitä vertaa Zürichin ankeaan kuppilavalikoimaan parikymmentä vuotta sitten. Olomuodoltaan joustava, entisen energialaitoksen halliin Sihl-joen itäisen haaran varrelle syntynyt Kraftwerk on überurbaani, kasattu vintage-huonekaluista ja konteista, mutta myös viherkasveista. Se on ravintola, baari, etätoimisto, tapahtumapaikka ja coworking -tila.

Viikkoa ennen kaikkien kahviloiden ja ravintoloiden sulkeutumista, halusin maistaa vegaanista kaakkusta. Grain Glow:lla, joka niitä valmistaa, ei ole omaa liikettä, mutta palakakkua on saatavilla joistakin kahviloista. Maut ovat tuoreita ja uusia kaupungin kakkukuvioissa, ettenkö sanoisi moderneja.

Marjakaakku näytti lautasella pikkuruiselta. Epäilin syöväni sen parilla haarukallisella. Noin 5×5 cm tai ehkä sentin pienempikin, oli kyllä kermaisan veriappelsiinikakun vieressä vaatimaton. Kahvi on Mirón kahvipaahtimosta, joka tuo maahan itse omat valitut papunsa. Vahvaa ja hyvää, se oli selvä. Koukkaisin lusikallisen kaakkua. Rakenne: sopiva. Maku: kuin kourallinen marjoja, eikä ollenkaan lattea tai vaatimaton, kuten skeptisesti ajattelin.

Lusikoituani koko leivonnaisen tunnustelin oloa. Herkkua oli riittävästi, eikä jäänyt tarvetta saada lisää. Hintalappua en tiskissä ollut huomannut ja olin parkaista. 8 frangia on paljon. Näillä eväillä saa pöytiin kuitenkin jäädä istumaan, kirjoittamaan, lukemaan, surffailemaan.

Viereisen pöydän porukka jättää puhelimet ja läppärit lataamaan, paperit pöydälle ja käyvät hakemassa lähiputiikista voileipiä. Täysin kiellettyä, heille kerrottiin, sillä Kraftwerkissä on ruokaa, innovatiivista ja kasvispohjaista vatsantäytettä. Planted chicken löytyy myös listoilta, Zürichin teknillisen korkeakoulun laboratorioissaan kehittämä kanalta vaikuttava herneproteiinituote.

No niin. Täällä kotitoimistossa ollaan nyt nälkäisiä. Koska kaipauksen kohde on saavuttamattomissa, palannen omaan keittiöön. Paahdan kenties leivän ja levitän sille voita ja yläkerran Sylvian tekemää appelsiinihilloa. Hyvää ja takuuvarmaa. Eikä yhtään haittaa, että olen kerrospukeutunut reikääntyneisiin verkkareihin ja -juuri huomasin- nekin nurinpäin, ikivanhaan yöppäriin, sitä peittävään, sekin jo kunnioitettavaan ikään ja hapertumisen kohdanneeseen huppariin. Jaloissa tietenkin villasukat. Mukavuuspuoli on kotikuppilassa vertaistaan vailla. Kenties en lähde täältä enää ikinä minnekään.

En resumen: En la vida antes de la enfermedad, cuyo nombre no se debe pronunciar, visitaba y disfrutaba cafés, como Kraftwerk en Zurich.

Kurzgesagt: Früher, vor der Krankheit, deren Namen nicht genannt werden solle, besuchte und genoss ich Cafés, wie Kraftwerk in Zürich.

Koronaretki rantaan

Koronaretki rantaan

Viikonloppuna eletään vielä rentoa koronaelämää. Tai koronatonta elämää, meidän perheessä. Leivon kaneli-omena-kakun, koska luen sen olevan hyvä aktiviteetti erityisinä aikoina. Tuoksu on kotoisa ja maku kuin suoraan mummolasta.

Näillä näkymin viimeisen salikeikan jälkeen kasaan koriin tarpeet. Termarillinen kahvia, lämmintä kauramaitoa pulloon, peiton, jos istuisimme kiviselle reunalle, kupit, lusikan, sokeria.

Termari ja muut valmiina./Koffee and stuff ready.
Sisiliskot juoksentelevat virkeinä muurilla./These boys also already running around.

Ensimmäinen kevätretki vie alas Zürichinjärven rantaan. Katua, raput alas, rautatietunnelin alta, oikealle rantauimalan ohi. Makustelen sanaa rantauimala ja tiedän että sille on parempikin termi. Ehkä sitä on käytetty muumeissa, mutta jotenkin vanhahtava se on. Uimala ei ole vain ranta infrastruktuurin kera, vaan puinen rakennnelma, jonne mennään ovesta sisään. Joudun googlaamaan ja löydän vihdoin sen, jonka olin unohtanut: uimalaitos. Näitä on Zürichissä useita. Niistä pitänee vielä kirjoittaa, sitten kun olemme toisella puolen koronaa.

Aurinkoa…/Ohh, sun…
Et jos ottaisin kuvan niin että järvi kimmeltää takana. Okei, ei toimi. /So, if I´d take a picture with the lake behind me. Ok, not working.

Ensimmäinen pysähdyskohta on lähempänä ja siksi sinne. Toinen olisi entisen vanhainkodin ranta, joka on vakituinen uimapaikkamme. Kahvintarve määrää kuitenkin suuntaa. Kuvitelmissamme laivalaiturin luona – sillä tottahan rantakunnalla sellainen on – penkki on vapaa, siinä terhakkaana seisovan härän vieressä, veden partaalla. Tai sitten vähän sivummalla, mutta kuitenkin. Olimme väärässä. Väkeä oli penkeillä, muurilla, laiturilla lapset käyttivät siirrettävää laivasiltaa jumppatelineenä, piknikillä nurmikolla. Seureet pysyttelivät omissaan, kuten kehotetaan. Mutta näytti siltä, että kaikki kynnelle kykenevät olivat ulkona. Myös rantakadulla. Pyöräilijöitä suhasi lähes jonona, lenkkeilijät kompastelivat toisiinsa tai sunnuntaikävelijöihin. Kun ei kerran pidä mennä kauppaan, laskettelemaan tai lorvailemaan kaupungille, lähdetään nauttimaan auringosta rantaan. Zürichiläisen pykälä numero yksi.

Kahvia ja kakkua./Koffee and cake.
Mukavaa. Eipä tähän muuta./Just nice. Nothing to add.

Joimme kahvia ja vajosimme aurinkotranssiin. Vesi liplatteli, nokikanat lipuivat ohi. Kakku oli syöty nopeasti. Kukaan ei jaksanut puhua koronasta tai juuri mistään. Kuka olisi uskonut Alppien kimmeltäessä auringossa, kevätkukkien loisteessa ja iloisenlaiskassa ilmapiirissä, että olimme pandemian keskellä.

Onkijaa ei korona haittaa./The fisher doesn´t mind about corona.
Härän varjossa. /In the shadow of a steer.
Mikäs tässä istuessa. / Relaxing, enjoying.

En resumen: Llevámos un queque de banano y canela y por su puesto cafecito en la canasta y fuimos a disfrutar el día al lago. Sentado viendo las olitas, los alpes y pajaritos nadando en el agua, parece muy difícil de entender, que estámos viviendo una pandemia.

Kurzgesagt: Kaffee und Bananen-Zimt-Kuchen in einem Korb und ab zum See. Kleine Wellen, Sonne, Alpen, einige Wasservögel. Gerade in diesem Moment ist es sehr schwierig zu verstehen, das wir eine Pandemie leben.

Laivaa odotellessa. Voi mennä hetkinen./Waiting for the boat. Might be a while.

Astman kanssa liikkeellä

Astman kanssa liikkeellä

“Tämä käyrä tässä, ei, missä se nyt on, hetkinen. Aa, tuossa. – Siis, katsokaahan, tämä on se testi, jota te ette läpäissyt.” Keuhkosairauksien erikoislääkäri katsoa tapitti minua odottaen jonkinlaista vastausta. Aivan, tässä ei ole mitään uutta, ajattelin, mutta sanoin vain “Okei”.

Astmaoireita on ollut pitkään, tullut ja mennyt, mutta viime vuonna en päässyt niistä eroon. Tästä lääkärikäynnistä ei ollut sen enempää hyötyä kuin että kaikki testit on nyt tehty ja astma todettu. Lääkäri oli kaikessa kokeneisuudessaan vähäsanainen ja hiljaisesti ylimielinen tai kenties vain kyllästynyt ja kävi siksi säästömoodilla, eikä viitsinyt valaista tilannetta sen enempää. “Siis tämä on astma?” kysyin. “Kyllä.” Keskustelu oli kuin Kaurismäen leffasta. Lääkettä samaan tapaan kuin tähän mennessä ja kun ei ole oireita, ei tarvitse ottaa. Puoli tuntia ennen urheilua yksi lisäannos. Kiitos ja näkemiin.

Schübelweiher. Pahin sää keuhkoille. /Schübelweiher. Horror weather for the lungs.

Vuosikymmen sitten tai varmaan siitä on jo enemmänkin aikaa, juoksin tasaisella järven reunaa. Oli reilut +30, upea ilma – ja sakea ilma. Vedin keuhkot täyteen, eikä se tuntunut riittävän. Kaupungin yllä oli varmaankin saasteet tapissa, kuten usein tällaisina päivinä, mutta silloin en sitä rekisteröinyt. Silmissä alkoi pimetä ja näin tähtiä. Jossain vaiheessa oli pakko pysähtyä järven ja jalkakäytävän välissä olevalle muurille. Maailma palasi näkökenttään ja jatkoin matkaa. Tämä oli luultavasti ensimmäinen kerta, kun sain astmaoireita, sitä ymmärtämättä.

Tältä näyttää, kun henki ei kulje ja ripset on jäässä. /So this is how I look when breathing is kind of difficult and the eyelashes frozen.

Sen jälkeen sain yleislääkäriltä puhallustestin jälkeen lääkkeet, siltä joka vaikeni aina pitkäksi aikaa, katosi jonnekin mietintöjen maailmaan ja jolta varovaisesti kyselin, että onko tämä nyt tässä. Hän ei uskonut astmaan, koska keuhkokapasiteettini ylitti kaikki odotukset, mutta koska oireet muutoin täsmäsivät, sain paketin mukaani.

Olen juossut, käynyt salilla, pilateksessa, pyöräillyt, patikoinut vuorilla ja hyvin on pyyhkinyt. Paitsi nyt. Keväästä lähtien juoksu on ollut pysähdyksiä ja hengenvetoja täynnä, pyöräily samoin ja pilateksessakin keuhkot ovat toisinaan aivan liian puristuksissa, että voisin unohtaa astman. Olen tehnyt hengitysharjoituksia, juonut kurkuma-inkiväärishotteja ja yrittänyt hämätä oireita ajattelemalla muuta. Silti mäkeä kävellessä jouduin pysähtymään ja vetämään henkeä.

Tämänhetkinen sää ei tunnu auttavan, sillä vaikka kostean väitetään olevan hyvä astmaiselle, on kylmä kostea minulle epämiellyttävä. Zürichiä peitti hyytävä sumu usean päivän ajan ja se tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin. Lähdimme silti lenkille ja kiedoin kaulan ympärille paksuimman löytämäni huivin. Tiesin hikoilevani kuin porsas, mutta väliäkö tuolla, kunhan saisin hengitettävän ilman siedettävämmäksi. Liikkeellä näin kuvajaiseni heijastuvan naapurikylän lihakaupan ikkunaan ja kyllä, pankkirosvolta näytin. Nenän yli vedetty huivi kuitenkin toimi, pystyin juoksemaan paremmin kuin aiemmin.

Toivoa talvesta./A hope of winter.

Hengityspausseilla kuvailin luontoa, ihmettelin lintuja ja kauniita jäämuodostelmia. Rupattelin Aldon kanssa ja vältin ärsyyntymistä; lihakset halusivat juosta, vaikka keuhkoputket pistivät vastaan. Kotona luin liikunnasta ja astmasta, saamatta kovinkaan paljon hyödyllisiä vinkkejä. Lähes kaikissa lähteissä urheilun todetaan hyväksi, vaikkakin lenkkeily saattaa pahentaa oireita. Suomalaisissa teksteissä myös toistuu riskiurheilun kohdalla “Alpeilla vaeltaminen”. Sveitsiläinen lääkäri taas kehotti menemään vuorille, mieluiten kahdeksi viikoksi vuodessa.

Nostin nyt lääkityksen ohjeiden mukaisesti samaan kuin kesän ja pölytyskauden pahimpina päivinä ja taas kulkee happi.

Huomaan, ettei liikunta ole ainut joka on tökkinyt. Ajatuskin alkaa kulkea.

Nokikana melkein jäätyneellä järvellä./Eurasian coot on a semi frozen lake.

En resumen: Asma me trata de frenar, sin poder. Los vueltas siguen.

Kurzgesagt: Asthma versucht mich zu bremsen, ohne Erfolg. Die Bewegung macht weiter.

Tammikuun ulkolounas

Tammikuun ulkolounas

Tämä on se päivä, kun herään lähestyvään tietoisuuteen Trumpista. Hän ja minä olemme muutaman päivän ajan saman maan rajojen sisällä. Gretakin on läsnä. Ilmasto yrittää suorituspaineissaan käyttäytyä normaalisti ja pistää mittarit miinuksen puolelle. Ja koska on talven kylmin aamupäivä, tietenkin päätän, että tänään on myös se päivä, jolloin luonnollisesti haluan lounasta ulkona.

Jätämme, tytär ja minä, työmaat levälleen, pesemme kädet, kaivamme paksuja vaatteita, lämmintä ja pulleaa kaapista, vintiltä, missä ne lienevätkään.

Värit ovat herkän hennot / Subtle colours.

Pudistelen repusta hämähäkit ja haluaisin tietenkin vuorille, olisihan siellä tarjolla aurinkoa ja lunta, mutta kotosalla taas kaikenlaista jarruttavaa, kuten velvollisuuksia ja supistelevia keuhkoputkia.

Keitämme kananmunat, kaivamme kaapeista sen mitä löytyy. Aika hyvin kertyy aineksia, kyllä tällä pääsee lähimmälle aurinkoiselle nuotiopaikalle. Sillä nyt ei tallata kuin lähimaastoon, vuori sekin, mutta kotikylällä, pellon ja metsän reunassa.

Heitämme kaupan kautta ja ärrymme siitä, ettei intolerantille ole laktoositonta makkaraa, siis edes kasvissellaista. Emme nälissämme ja ulkoilmainnostuksessamme keksi muutakaan mukaan otettavaa, joten reppuun menee yksi tavallinen bratwurst ja yksi kasviscervelat, perusmakkaran kopio ja tarvittavia entsyymejä laktoosin pilkkomiseen.

Kävisikö savustettu lounas? / What about smoked lunch?
Kauhee duuni, tarvii vaahtokarkkei. /So much work – need a marshmallow. And a couple more.
Onnellisuus vaatii vain ruokaa./Food brings happiness.

Puolivälissä alkaa olo ja mieli lämmetä. Värit ovat kauniit, maasto sokerikuorrutettua. Ohitamme kävelyllä olevan naisen ainakin neljästi, kun jäämme ottamaan kuvia ja taas lähdemme matkaan. Pitäähän tikasta yrittää ottaa kuva. Ei onnistu, koska lintu on jatkuvassa liikkeessä energiantarpeessaan.

Nuotiopaikalla tarkastamme saaliin: mukaan saatiin haalittua vain kosteita tai märkiä oksia. Sytyshomma ei sekään luonnistu. Aurinko lämmittää, silti kylmä hohkaa. Kun kaikki materiaalit on käytetty, olemme valmiita palaamaan kotiin ja alapihalle, ehkä sinne jo paistaisi aurinko. Takka, olemme tulossa, virittäydy valmiiksi!

Leiri./Camp.
Lounas tuloillaan./Lunch coming.

Uhkaavat taikasanat toimivat ja tuli päättää sittenkin pysytellä hengissä. Minä juoksentelen kuin ahkera koira lähimaastossa ja haalin lisää kosteahkoa tai puolikuivaa poltettavaa. Nälissämme ja uskomatta nuotion pitkäikäisyyteen iskemme heti kiinni jälkiruokaan. Paahdettuja vaahtokarkkeja, niitä on saatava.

Tahmea ja makea piristää. Levittelen eväitä pöydälle, jolle pöytäliina ei olisi tehnyt pahaa. Bambuliinat, joihin olin käärinyt kananmunat ja tomaatit eivät ole kovinkaan esteettisiä.

Ruokaa ja heti!/Some food and now, please!
Tarkkailja./Somebody´s whatching you.
Järjestystä metsään!/Order in the woods!

Kaksi varista aloittaa lähestymisvalmistelut sillä hetkellä kun rapistelen leipäpussia. Murut ja perunankuoret käyvät kaupaksi. Heistä tulee uskollisia ystäviä aina metsän reunaan asti, jonne ne seuraavat meitä.

Nuotiomateriaalia on kotimatkalla tarjolla läjäpäin. Kukapa olisi arvannut, että tällä tiellä on jopa pinottuja puita, risukasojen lisäksi.

Kasvot auringosta ja viileästä hohkaten saavumme kotikortteliin. Kuin pitemmältäkin retkeltä. Aidan välistä pilkistää ruusunmarja ja kaunis ruusu. Sekin on tullut lämmittelemään aurinkoon.

Tammikuun ruusu./A January rose.

En resumen: Qué se hace en el día más frío del año? Se sube al monte cercano, hace fogata y almuerza afuera en el sol. Por su puesto.

Kurzgesagt: Was macht man am kältesten Tag des Winters? Läuft hinauf auf dem Hügeli, macht feuer und hat Mittagsessen draussen in der Sonne. Natürlich.

%d bloggers like this: