Viime hetken uutiset: perhonen Alpeilla

Viime hetken uutiset: perhonen Alpeilla

Alppien tietotoimistosta, hyvää päivää. Sveitsin Graubündenissä on nähty kevään merkkejä toistuvasti. Reportterimme Liisa Helve-Sibaja seuraa jatkuvasti muuttuvaa tilannetta paikan päällä vuorella:

Niin, täällä sitä ollaan ja voisin sanoa, että tilanne on tiukka. Kasvoihin on laitettu jo etukäteen viisikymppistä rasvaa, silti hehkun jo nyt kuin kesäauringon lämmittämä tomaatti.

Meillä on täällä lieviä teknisiä ongelmia Suunnon urheilukellon kanssa. Sehän on ollut vuosikausia luotettava kumppani, mutta uudistusten myötä muuttunut riippakiveksi. Tällä hetkellä vanhan kellon käyttäjä seilaa uuden appin ja vanhojen systeemien välimaastossa. Empiirinen tutkimus osoittaa sen, mitä on jo pitkään epäilty: jossain vaiheessa kellolla on heitettävä vesilintua. Tai alppinaakkaa. Mieluiten symbolisesti ja osumatta.

Palatakseni varsinaiseen aiheeseen, täällä, siis noin 2000 metrissä, on todellakin kevättä ilmassa. Liikettä on niukasti, mutta merkit selvät. Lunta arvioisin olevan vielä kunnon kerroksen ja ihmismittarimme H.S. kertoo testituloksistaan, että määrä on noin kolme neljännes reittä. Tähän lisäisin, että apujoukoille on vuoristossa keväisin tarvetta, sillä mittaustulosta on vaikea lukea, jos mittari jumahtaa hankeen.

Virallisestihan täällä eletään vielä talvikautta, mutta se ei estä tiettyjä tahoja toimimasta. Esimerkiksi sulaneessa rinteessä on jo saatu kokea iloinen perhetapahtuma: kotelo selviytyi ankarissa alppiolosuhteissa ja sen sisältä kuoriutui perhonen, joka nyt lentelee tässä vieressäni kuivatellen tuoreita siipiään. Ympäristössä on kuultavissa selkeitä “ihana!” ja “oi, katso!” -huuhdahduksia.

Sen lisäksi on huomioitava tosiasia, että massan alta paljastuvat kanervat ovat kuin pakastettuja, auringon lämmittäesssä kauniin tummanpunaisen ja lilan sävyisiä. Ilahduttavaa on se, että myös ensimmäiset leskenlehdet on havaittu täällä yläilmoissa. Lumen keltaisuus sen sijaan ei selity keväällä, vaan kuuluu kategoriaan “terveiset Saharasta”.

Tiivistettynä sanoisin, että tilanne on lupaava. Vajojen katot ovat myös vapauttaneet itsensä lumesta plus että rinteet varistavat kerroksia yltään kuin kiepissä heräävä teeri. Tästä voimme olettaa, että kyllä, kevät on läsnä.

Ja tähän loppuun vielä vinkki sille, jolta energia loppuu näihin aikoihin. Ensinnäkin: jaksaajaksaa. Toisena: alempana kylässä on jääkaappi täynnä luomutuotantoa. Kunnon kimpale alppijuustoa ja siihen päälle hörppy snapsia ja taas on millä jatkaa eteenpäin! – Päätän raporttini täältä tähän. Liisa Helve-Sibaja, Grabünden

Kiitoksia tästä! Ne joilla on pääsy teknisiin kuvalaitteisiin, voivat katsoa visuaalista materiaalia paikanpäältä. Varoituksena: ne saattavat aiheuttaa matkakuumetta ja vuoristokateutta.

Tie.
The trail.
Ensimmäinen leskenlehti.
The first coltsfoot.
Lehtikuusi on vielä lehdetön.
Larch still in winterlook.
Tämmöist tääl.
This is how it is here.
Asumuksia.
Some houses.

Lumivyöry 1 ja 2.
Avalanches 1 and 2.
Melkein ylhäällä.
Almost up.
Lumimuodostelma.
Snowfigure.
Vaeltaja.
A hiker.
Ruuhka.
Traffic jam.
Kevättä katolla.
Spring on the roof.
Lehtiä odotellessa
. Waiting for the leaves.
Ihmismittarin mukaan lunta on puolen kintun verran.
The humanmeter shows the amount of the snow.

Kevät koittaa piakkoin kyläänkin.
Spring is coming to the village too. Soon.
Piristykseksi ja voimaksi alppisnapsi. A schnapps for the road.

En resumen: Este camino desde Mathon no es nuevo, pero muy querido y siempre un gusto! Y apesar de toda la nieve, nos topámos con la primera mariposa y una flor de la primavera.

Kurzgesagt: Der Weg ist nicht neu für uns, aber immer ein Genuss. Und obwohl es noch eine gute Menge Schnee gibt, haben wir den ersten Schmetterling gesehen – und auch einen Huflattich!

Pulla-energialla Alpille

Pulla-energialla Alpille

Pitkästä aikaa kotonakin oli laskiaisena kunnon talvikeli. Painotan, että “oli”, sillä sunnuntain -8 on tänään +10 ja yhtä keväistä linnunlaulua. Joka tapauksessa, tunnelma oli aamusta alkaen virittynyt talviseksi. Joten kamat kasaan ja kohti alppimäkiä.

Ei sillä, että olisi ollut edes liukuria mukana, kelkasta tai suksista puhumattakaan, mutta juntattiin mäkeä ylös kävellen. Ensin jäistä ja sitten lumista.

Näillä on kivat maisemat.
These guys have a nice view.
Postiloota.
A postbox.
Ei hirveästi lunta, mutta riittää.
Not much snow, but enough for us.

Tällä reissulla tuli selväksi:

  • Villapaita riittää aurinkoisella Alpilla, vaikka pakkasta olisi -12.
  • Laskiaispullan voi ottaa reppuun, kunhan ei lataa päälle liikaa kermaa
  • Laskiaispulla Alppi-näkymällä maistuu paremmalta
Testikuva, säädöt kamerassa hukassa.
A test picture, the settings of my camera were somehow wierd.
Kyllähän tätä kävelee!
A nice path to walk.

Hanki.
The snow.
  • Lumikieppi pelastaa väsyneen vaeltajan, varsinkin, jos selustana on mökki ja alla penkki.
  • Aurinko siis todella lämmittää.
  • Liian mukavasta paikasta ei tee mieli lähteä ikinä.
Eikö lumi näytäkin kuin rutistuneelta maalipnnalta?
Doesn´t the snow look like wrinkeled paint surfice?
Kahvia maisemalla. Ihminen lumikiepissä.
Coffee with a view. A human in a snow hank.
Ihminen nro 2, hänkin kahvinjuonnissa.
The human number 2, drinking coffee as well.
  • Pienet vuoristokyläset on ihan mahtavia
  • Pieniin vuoristokyläsiin vie pienet, yhden auton levyiset tiet, joita ei välttämättä pidetä ihan priimakunnossa.
Testattu: laskiaspullia voi ottaa talvipatikalle.
You can take Semlas or in Finnish laskiaispulla to a winterhike.
  • Turvaväliä muihin ei tarvitse miettiä, kun juuri ketään ei ole missään.
  • Me molemmat tarvitsemme saksia. Koronapehko on riistäytynyt valloilleen.

Tää on talvea.
This is winter.
Paikallinen kuppila ja korona-ajan tungos.
.Local restaurant and a dense crowd of people a lá corona time.
Täällä näyttää maalaukselta.
Almost a painting.

En resumen: El invierno es más bonito en los pueblos chiquitillos de los Alpes.

Kurzgesagt: Der Winter ist schöner in den kleinen Alpen Dörfern.

Saharapölyssä kevään läpi talveen ja takaisin

Saharapölyssä kevään läpi talveen ja takaisin

Herään kelmeään valoon. Tältä siis tuntuisi, jos olisi digilasit ja elämää katselisi filtterin läpi, ajattelen. Ollaan lähdössä pyöräilemään, koska pihalla kukkii lumikellot ja kevätesikot ja ikkunan aukaistessa peipponen virittelee lauluaan. Hetken mietin, että onko tuota hyvä hengittää. Sitten näen vielä oranssimpia kuvia Alpeilta ja totean, ettei tämä nyt niin paha ole. Ja jos on, niin palataan takaisin.

Tänään meidän piti olla vuorilla lumessa ja auringossa. Olin kytännyt viikon ainutta säältään säällistä päivää, mutta föhn-myrsky, yhtäällä suljetut, toisaalla liukkaat polut pistivät muuttamaan suunnitelmaa. Koska olen retkiasenteella, haluan tälle pyörälenkille eväät mukaan. Ulkolounas siis.

Lumikellot kertovat, että nyt on kevät.
These are telling us, that the Spring is here.

Ensimmäisillä polkaisuilla mäessä kintut antavat ymmärtää, että edellisestä kerrasta on aikaa. Se taisi olla marraskuussa, jonka jälkeen oli turhan vilakkaa ja myöhemmin lumista lähteä näille kukkuloille.

Ensimmisillä tiukoilla polkaisuilla muistan, että jotain on tapahtunut. Väri varpaiden lähellä on vielä tumman sinertävä, muualla jalkaterässä jo haalistumassa. Alkuviikosta treenasin, miltä tuntuu, kun kieräyttää sängyltä viiden kilon painon jalkaterälle.

Mutta sävystä toiseen; tänään ajamme oranssin, Sahara-pölyisen kevään läpi. Metsässä on vielä muutama runko pitkin poikin ja vastaan tuleva vaari kehottaa meitä kääntymään ympäri. Ei kuulemma pääse pyörällä eteenpäin. Myöhemmin ihmettelemme, että missä se este oli. Rusautettiin pyörillä oksien yli. Meitähän ei mikään estä.

Lampaat ovat ulkona, mutta alpakoita, joita yleensä näillä main moikkailen, ei näy. Kiljahtelen, kun ohitan hyttyspilven. Tämä on niin kevättä.

Yksi jyrkimmistä kohdista. Lyhyt ja ihan mahdoton.
One of the steepest places on the way. Short and impossible.
Aurinko yrittää paistaa Sahara-hiekan läpi.
The sun trying to shine through the Sahara sand.
Tässä on enemmän valoa, mutta vuoret jäävät hiekkaverhon taa.
Here we have a bit more light, but the mountains stay behind the sand curtain.

Jään puhaltelemaan, kun kintuista ei irtoa voimaa päästä mäki ylös. Katselen aurinkoa, joka näyttää kuulta. Se yrittää paistaa sumean hiekan läpi. Meille luvattiin, että tänään saa laittaa aurinkolasit päähän. Epäilen sitä vahvasti. Jostain klopottelee hevonen kärryineen; se häviää metsään.

Puolisen kilometriä korkeammalla tulee vastaan pieni talvi. Keskellä tietä on valkea mutkitteleva viiru. Sivusta pääsee ohi. Kun tulemme kohtaan, joka on ajettu puista kaljuksi tuholaisten vuoksi ja jonne on istutettu kokonainen uusi metsä, joka on täysikasvuinen puolen vuosisadan päästä, olemme talvessa. Yritän vingerrellä pyörällä. Ei onnistu.

Työnnän selkä hiessä mäkeä ylös, ajan vähän ja edessä on puoleen sääreen lunta. Taas menee työntöhommiksi. Ollaan vuoren varjoisalla puolella, sen huomaa.

Kevät ei olekaan saapunut vielä tälle hakkuualueelle.
So, the Spring hasn´t arrived here.
Lumikin näyttää orassihtavalta. Täällä ollaan jo talvessa.
Even the snow looks orange. We´re back in winter.

Sama toistuu läikittäin. Toisesta suunnasta tulee paksuilla renkailla varustetuilla pyörillä muutama tyyppi. “Tää on hyvä treeni tasapainolle!” puuskuttaa nainen. Myöntelen, mutten kestä pystyssä omalla kulkuvälineelläni.

Ylhäällä kukkulalla on lumetonta, mutta tuulee. Silti, tämä on eväshetki. Solujen energiavarastot ovat, jos mahdollista, miinuksella. Nälkä ei ole. Olen sen verran poikki noususta ja lumen läpi jyräämisestä, hikoiltuani kaiken nesteen kehosta, että suurimpana on kahvin tarve.

Näkymä vuorille on hiukkasen rajoitettu.
The view to the mountains a bit limited.
Pala suklaata” goes outdoors.

Kypärä pois ja pipo päähän, huppu päälle, kaikki vetskarit kiinni. Kolme kuppia kahvia käynnistää lämmityksen, energiaksi täytetty pikkupatonki. “Pala suklaata goes outdoors!” julistan ja otan kuvan tryffelipallosta Aldon kahvisokeripurkin päällä. Olen selvästi jälleen voimissani.

Mukana on myös muutama konvehti. Syön niistä pari, mutta kummallista kyllä, en jaksa innostua niistä sen kummemmin.

Lounasnäkymät. Vähemmän oranssia.
So, this is the lunchview. Less oringe.
Totta kai pyörälenkillä on mukana konvehteja.
Of course one has to have some pralines on a cyclingtour.

Takasin ajaessa on pipo jätettävä kypärän alle, meno on yhtä alamäkeä ja viima melkoinen. Kohdassa, joka on rytyytystä muhkuraisella kivipolulla on yllättäin mutavirta. Epäilen lentäväni nurin viimeistään tässä. Puristan pyörää kuin viimeistä päivää ja jännitän jokaisen lihakseni. Tässä tulee treeni myös käsivarsille.

Suoraa on tällä tänään vajaan neljän, normaalisti kolmen tunnin reitillä vain kymmenisen minuuttia. Aina mennään joko ylös tai alas. Kun tie kohoaa hyvin loivasti hevostilan viertä, kramppaa sisempi reisilihas aivan hervottomasti. En pysty pitämään jalkaa suorana, enkä ihan koukussakaan. Heiluttelen ja sätkin. Juon lisää vettä. Se tuntuu auttavan.

Eikö näytäkin hurjan vihreältä?
Doesn´t it look really green here??
Törmättiin tähän iloiseen seurueeseen.
Supercute and happy group we met on the way.

Sitten meitä vastaan tulee onnellisen oloinen seurue. Pääponi vetää ihan pieniä kärryjä, jossa istuu kaksi tyttöä. Myöhemmin huomaan kolmannenkin, joka on vähän kyyryssä takana ja huolehtii sivussa kulkevasta kakkosponista. Kärryissä on mukana evästä, jotain pientä herkkua ja tytöillä on selvästi hauskaa. He ovat siis liikkeellä omatoimisesti, kruisailevat pitkin maaseutua ja höpöilevät keskenään.

Hymyilyttää, eikä kintutkaan kramppaa. Vasta kuin viimeisessä – ja voi elämän kevät miten pitkässä – mäessä. Tässä kohtaa tulee mieleen, että voisiko sitä nyt vaikka mennä kotiin lepäämään.

Miten vihreältä kaikki näyttää lumen jälkeen.
Amazed of the fresh grass after the snow.

En resumen: La vuelta al monte resultó ser más exigente que pensamos: había polvo de Sahara en los pulmones, sudámos todo el liquido del cuerpo, tuvimos que empujar las bicis en la nieve y casi nos congelamos arriba. Pero con un buen cafecito pudimos llegar hasta el final y vimos paisajes como nunca.

Kurzgesagt: Sahara-Staub, Schnee, Mücken, Pferde, Ponys – ein Velotour in Februar ist schon ein Erläbnis. Und positiv, würde ich sagen. Meine Beine sind wahrscheinlich nicht einverstanden.

Sveitsiläinen onkin teenjuoja

Sveitsiläinen onkin teenjuoja

Surullisena haaleassa vedessä uiskenteleva teepussi oli pitkään teenjuojan todellisuutta Zürichissä. Vaihtoehtona oli kannullinen ylihinnoiteltua, piirun verran parempaa laatua. Näistä päivistä on kuitenkin edetty ja parhaassa tapauksessa laatuja on tarjolla listan verran, matchasta paikallisiin yrtteihin. Panostaminen näkyy esillelaitossa; yrtitit ja muut mausteet koristavat kannua tai lasia. Kesällä jäätee on suosittua ja sitäkin on tarjolla yrttien kera. Varsinainen teehifistelijä taas hakee vaativaan makuunsa ainekset alan putiikista, joita niitäkin alkaa kaupungissa olla peräti useita.

Olin pitkään sitä mieltä, ettei Sveitsi ole mikään teenjuojien maa. Kahvilla on yhteiskunnassa etulyöntiasema; se on lähes aina hyvää, voimakasta ja tummaa. Yllättäin teetä juodaan kuitenkin enemmän kuin kahvia. Keskivertosveitsiläinen nauttii päivässä 2,6 desiä kahvia – ja 2,9 dl teetä.

Teeainekset ilahduttavat myös silmää.
Tea ingredients bring also joy for the eye.

“Voit antaa pullosta fenkoliteetä”, kehotettiin, kun tyttärellä oli vauvaikäisenä vatsavaivoja. Olin mieltänyt teen isojen lasten ruokavalioon kuuluvaksi, jos sinnekään. Eipä olisi tullut kuuna päivänä mieleen tarjota vauvalle teetä, edes kofeiinitonta.

Kofeiinittomat teet, joita monissa kielissä ei teeksi edes lueta, vaan uutteeksi, ovatkin sveitsiläisten suosikkeja. Yli 60 prosenttia alppimaassa juodusta teestä on hedelmä- tai yrttiteetä. Loput vihreää tai mustaa teetä.

Tytär ei saanut lopulta fenkoliteetä, vaan vauvahierontaa. Silti mieltymys teehen on syntynyt jossain vaiheessa ja opiskelijalla on hyllyssään osittain omalta pihalta kerättyjä ja itse kuivattuja yrttejä, sitruunamelissaa, nokkosta, laventelia ja kamomillaa ja luomuappelsiineista viipaleita koristeeksi ja mausteeksi. Valmistusrituaalin, tuoksun ja maun lisäksi hän nauttii selvästi teen estetiikasta; lasikannussa yrtit uuttuvat hitaasti elävän, ornamenttimaisen taideteoksen tapaan.

Tavallisessa marketissa ja varsinkin luomukaupassa teetä on rivikaupalla. Kuumaa juomaa on tarjolla lähes mihin tahansa tilanteeseen tai vaivaan: vatsakipuihin, illaksi ennen nukahtamista, aamun virkistykseksi, vaihdevuosiin, ruuansulatusta auttavaa, maksan toimintaan, flunssaan, rentoutumiseen tai virkistykseen. Teetä onkin Sveitsissä juotu ja juodaan yhä usein ennaltaehkäisevästi tai sairaana.

Aineksia yrttiteehen kasvaa omasta takaa Alpeilla. Vuoristossa yli tuhannen metrin korkeudessa yrtit kasvavat hitaasti alppiauringossa mineraalipitoisessa maaperässä ja ovat siksi erityisen aromikkaita. Alpeilta löytyy tuhansia syötäviä ja myös lääkekasveja. Omaan teekannuun ei kaikkia silti voi kerätä, esimerkiksi edelweiss on rauhoitettu.

Kamomillaa, sitruunamelissaa, nokkosta, laventelia ja kuivattua appelsiinia teemukiin.
Chamomile, melissa, nettle, lavender and dried orange for tea.

Timjamin sukuinen kangasajuruoho on yksi tykätyimmistä alppiyrteistä. Teetä voi juoda päivittäin, mutta yrttiä käytetään myös kurkkukivun, yskän tai tulehdusten hoitoon. Kamomillalla on samantyyppisiä ominaisuuksia ja sen sanotaan lisäksi rentouttavan. Kamomillatee onkin perinteinen iltajuoma.

Heinäratamo kasvaa patikkapolkujen, katujen tai peltojen varrella ja se tunnetaan keuhkovaivojen helpottajana. Alppiyrttien sekoitukseen kuuluu lisäksi tietenkin mukaan Sveitsin tunnetuin kasvi eli alppitähti. Kansanlääketieteessä edelweissia on käytetty vatsakipuihin ja hengitystieinfektioihin, myös ripuliin ja yskään.

Siitä huolimatta, että yrtti- ja hedelmäteetä juodaan johonkin tiettyyn tarkoitukseen, on se myös vaihtoehto kahville. Lapsille hedelmätee maistuu sen makeuden vuoksi. Yrttiteetäkin suositellaan, varsinkin kamomillaa, anista, kuminaa, minttua tai fenkolia.

Fondue on raskasta ruuansulatukselle, mutta tee auttaa siinäkin.
Fondue is quite heavy, but tea helps with the digestion.

Mustalla teellä on silläkin oma tärkeä paikkansa Sveitsin teekulttuurissa. Juustoruokien luvatussa maassa fonduen kanssa valkoviinin rinnalla suosittu juoma on nimittäin tee. Mustaa teetä juodaan sen tanniinien vuoksi, jotka avittavat ruuansulatusta. Fondue ei ole mitään kevytruokaa, joten teen kalorittomuus on plussaa. Närästyksestä kärsivän kannattaa mieluummin valita minttutee, se toimii samassa tarkoituksessa, muttei ärsytä vatsaa.

Suomessa vietetään kansallista teen päivää 6.2 ja postaus on mukana kampanjassa sympatiapohjalta ja tuomassa ulkosuomalaista näkökulmaa.

Teen juhlaa kaikille!

#teenpäivä

Sveitsiläiset ovat yrtti- ja hedelmäteen juojia.
The Swiss are herbal and fruit tea drinkers.

En resumen: El Té negro o una infusión de menta son una opción liviana para acompañar el fondue. También el té calienta. (El 6.2. es el día nacional de té en Finlandia)

Kurzgesagt: Die Schweizer sind doch Teetrinker, es wird nämlich mehr Tee als Kaffee getrunken. Sogar für die Kleinkinder empfiehlt man koffeinfreier Tee. (Der 6.2 ist Nationaler Tee-Tag in Finnland)

Hanki-Zürich,1-0

Hanki-Zürich,1-0

Kyllä se kankkusissa tuntuu, kun tarpoo pitkästä aikaa puoleen sääreen syvässä hangessa. Edellisestä kunnon lumilastista Zürichissä on niin paljon aikaa, että hädin tuskin muistan miltä se tuntui.

Ennätys oli maaliskuussa 2006, puolisen metriä yhdessä vuorokaudessa. Tytär taapersi Kindergarten-kaverinsa kanssa autotiellä, koska olisivat uponneet vyötäröä myöten lumeen. Kaveri kokeili jalkakäytävää ja kasteli housunsa, sukat ja lenkkarit. Pakolaistytöllä ei ollut muita talvivermeitä kuin takki ja jossain vaiheessa mukaan tuli pipo. Ei kuulemma tarvinnut saappaita, ei palellut, eikä hanskoja pitänyt kukaan muukaan.

Kotona näytti aamulla tältä. /Morning was beautiful.
Viereisessä kylässä myös aika pittoreski meininki./Pretty in the neighbour village too.
Joki piilossa oksien alla./The river is hiding under the trees.

Pehmeä, paksu kerros muutti lähiseudut kuvakirjojen sveitsiläiskyliksi. Tekisi mieli viettää uudelleen joulua tai ainakin jo etukäteen laskiaista, sillä Zürichin talvet tuppaavat olemaan lyhyitä. Sytytän joka ilta kynttilän ikkunan ulkopuolelle ja syön pakkaseen jääneen joulun alla leipomani Grittibänzin, pullapojan, kerman ja aprikoosihillon kanssa. Ainakin treenaan laskiaista.

Lauantaina säntäämme ovesta ensin hoitamaan pakolliset ennen uutta lockdownia – ja sitten lumeen. Pääkatujen jalkakäytävät on suurin piirtein putsattu, mutta reunoja koristavat korkeat vallit, Loikkaan yli, kipaisen toiselle puolen tietä ja loikkaan toisen yli. Uppoan lumeen.

Lumi sulatti jään putouksesta. /The snow melted last weeks ice from the waterfall.

Puoli kilometriä tamppaamista ja olemme alas jokikanjoniin vievien portaiden luona. Isken kantapäät joka askelmalle, jotten liukuisi hylkeenä ensin portaita ja sitten kanjonin kylmänä virtaavaan jokeen. Vaelluskengät eivät ole parhaat lumessa, mutta oli pakko laittaa nilkkaa tukevat jalkineet, sillä varsinaiset talvikengät ovat siinä mielessä onnettomat.

Vältyn uinnilta, mutta seuraavien portaiden yläpäässä on este. Puita on romahtanut rotkon päälle ja polkua tukkii myös niiden mukana kaatunut aita. Tästä ei pääse yli eikä ali kiipeämällä. Aldo ei tahdo luovuttaa ja yrittää vielä löytää mahdollisuuden edetä. Käännytään ympäri.

Lumihenkilö hymyilee arasti. /Snowperson with a shy smile.

“Minä tulen matkimaan teitä. Ihan tyrmistyttävän kaunista!” selittää hurmioitunut mies puhelin kädessä Aldolle, joka ottaa kuvaa seuraavan kylän joesta lumisine puineen. Itse olen selkä sinne päin, kuvaan kirkkoa, jonka edessä sattuu olemaan pari ihmistä. Sveitsiläiset ovat aika tarkkoja yksityisyyden suhteen ja sosiaalinen kontrolli pelaa. Olen jo henkisessä puolustautumisasennossa, silmät hiukan kurtussa ja valmiina täräyttämään jotain tekoani oikeuttavaa. Vedänkin syvään henkeä ja viritän hymyn. Soperran jotain tilanteeseen sopivaa, kuten “Joo, hirveen kaunista…”

Hyvin väsynyt lumilisko. /Very tired snow-reptile.
Tässä piti vähän kiivetä. /Some obstacles on the way.

Metsässä puut kaartuvat raskaina painavasta lastista. Joki höyryää, siellä täällä putoukset ovat toinen toistaan upeampia teoksia, näistä voisi nopeasti maalata akvarellin todistamaan talvea. Kauneimpia ovat ohuet oksat, joiden päällä saattaa olla kymmenen sentin korkuinen, parin sentin levyinen lumiseinä. En ymmärrä miten se kestää kasassa, mutta hento puu näyttää lehdeltä ruotineen.

Kaikki puut eivät ole kestäneet painoa. Runkoja on tien poikki, joessa, rinteissä kaatuneina, paksuja oksia maahan pudonneena. Joen partaan korkeimmassa kohdassa kaide on poikki, senkin on vienyt lumen murskaama kuusi.

Kaide on kai päätynyt jokeen. /The handrail has suffered some damage.
Järvi on jäässä, aurinko yrittää kovasti puuttua asiaan. /The lake is frozen, but the sun is trying to change the situation.

Polkuja ei tietenkään kukaan lapioi, mutta pulkat, kelkat ja muut tiellä tallaajat ovat tehneet jonkunlaista reittiä. Puolivälissä alkaa tuntua lonkan koukistajissa. Jotta pääsisi eteenpäin, on jalkoja nosteltava reilusti. Myös runkojan alta ja yli kiipeily toimii temppuratana. Treeni on parempi kuin odotin ja huomattavasti hauskempaa kuin kuntosalilla. Joka siis on joka tapauksessa kiinni koronan takia.

Joessa näyttää makaavan väsynyt lumilisko. Niitä on useampiakin, toinen selvästikin krokotiili. Joku on tehnyt kaiteelle pienen ja lumihenkilön, joka on pukeutunut hameeseen tahi leveähelmaiseen talvitakkiin.

Sinistä taivastakin./Even some blue sky.
Hän löysi jäätyneitä omenia./He found some frozen apples in the tree.
Hiihtäjä pop up -ladulla. /A skier.

Schübelweiher-järvi on jäässä. Aurinko kumottaa. Mietitään, että mitenköhän Mae-tortugalla menee. Se on siis vesikilpikonna, joka asuu näissä vesissä. Talvehtimiseen se tarvitsisi kai avointa vettä. (Mae tarkoittaa tyyppiä Costa Ricassa. Aldo on sitä mieltä, että hän ja kilpikonna, tortuga, ovat kotoisin samoilta seuduilta.)

Matkalla on pari ihmistä suksilla. Vastaantuleva nainen kysyy meidän edellä huterasti hiihtävältä mummelilta, että mihinkäs hän on menossa. Paluu alaspäin on aika hoipakkaa; pysyyhän hän varmasti pystyssä. Mummeli vakuuttelee, ettei ole matkalla kauas. Toinen tulee vastaan ylempänä, hänellä näyttää olevan homma hanskassa. Pop up -latua eli lumista metsätietä on hyvä pistää menemään täydellä vauhdilla.

Aldo ravistelee puusta lumet niskaansa, on vielä otettava viimeiset omenat mukaan. Ovat minusta kyllä jo aika eilisiä, etten sanoisi puolimätiä. Aldon mielestä pakastettunakin makoisia.

Neljä tuntia siinä menee. Tuplaten mitä tavallisesti. Lounaasta tulee illallinen ja iltapäivälevosta syvä yön uni.

Tämä on siis oikeasti mäki ja porukkaa oli älyttömästi laskemassa kelkoilla ja pulkilla. Kumpikaan ei näy kuvassa…/This is actually a hill and it was actually packed with kids and adults with slegdes…

En resumen: Estámos en un mundo nuevo, que es mucho más suave, blanco y tan bello.

Kurzgesagt: Der Welt ist heute anders. Weich, weiss und märchenhaft.

Mikä siinä lumessa on?

Mikä siinä lumessa on?

Ennen, siis Suomessa, suhtautumiseni lumeen oli välinpitämätöntä tai kenties vain neutraalia. Sitä tuli, siinä kaikki. Valon rekisteröin ja kai ihailin puiden oksia painavaa paksua kerrosta. Mutta lumi oli sittenkin vain lunta. Ja kuten kaikki muukin arkinen, välillä ärsyttävää, toisinaan ihanaa, riippuen siitä olinko liikkeellä hangessa pyörällä vai katselinko sitä munkkikahvilan ikkunasta kahvikupposen ääressä.

Meillä päin, Zürichin vieressä ja kaupungin lähistöllä, mäkisessä maastossa, se nähdään vaivana. Autot liukuu kitkarenkaissakin kuin mahakelkat, teitä suolataan reilulla kädellä ja suola sotkee vaatteet, kengät, lattiat. Katujen putsaaminen synnyttää lisäkuluja. Huonona budjettivuonna kaduille ilmestyvä kyltti “Ei talvikunnossapitoa kunnassa!” on jalankulkijan painajainen. Mutta vuorilla on toinen juttu, sinne sen pitäisi sataa, eikä mitään pientä huitukkaa, vaan metrimitalla, jotta päästään laskettelemaan, lumikenkäilemään, vaeltamaan.

Talvi, täältä tullaan!/Winter, here we come!
Turvavälit tietenkin huomioitava, vaikka ollaankin vuorilla. /Social distancing in the mountains.
Aurinko yrittää kovasti. /The sun, trying very hard.

Zürichin aurinkoterassiksi kutsutussa Arvenbüelissä kengät litsahtelevat ensialkuun märässä loskassa. Eikä ole sitä aurinkoakaan, joten olen ihan perinteisissä talvifiiliksissä.

Lumeen suht kiihkottomasti suhtautuvalle suomalaiselle on talvien typistyminen lämpimimmiksi ja sateisimmiksi silti sittenkin jättänyt jonkinlaisen puutostilan. Heti kun polku muuttuu jalkojen alla loskasta kunnon lumeksi, olen välittömästi virkeä ja innostunut.

Lumikenkäilijöillä on omat polkunsa. /Snowshoers have there own paths.

Ja läähätän, tietenkin, koska tamppaamme mäkeä ylös. Se, että pulssi on tapissa ja hiki valuu talvitamineiden alla, ei vähennä euforista tilaa, pikemminkin lisää sitä.

Kuusten alta tulemme aukealle, eikä edes pilvinen sää estä säteiden heijastusta, on pakko vetää aurinkolasit silmille. Lumi narskuu – ihan mahtavaa!

Yhden värin ympäristö. /One color environment.
Käännöspiste ja palkintona lievää auringonpaistetta. /The turning point – and as award, some slight sunshine.
Tämä polku vie kultaiselle Jeesukselle. /This path takes to the golden Jesus.

Mäkeä riittää aina kultaisen Jeesukseen asti. Ristillä on näköalapaikka, josta tosin on juuri nyt aika hintsusti näkymää. Pyörähdämme ympäri ja palaamme hiukan takasin päin, talvilevolla olevan alppitilan luo, kuten kaikki muutkin.

Valo luo uusia sävyjä. /The light brings new colors.
Iloisia vaeltajia. /Happy hikers.

Korona sirottelee ihmiset pieniin rypäleisiin ympäri seutua. Palkit, pöllit ja penkit on kysyttyjä, sillä ylhäällä ei ole minkään sortin palveluja ja matkan varrella vain pari kioskiksi muuntunutta ravintolaa. Omat eväät on päivän sana ja istua voi jos kankku kestää kylmää tai mukaan on tullut otettua alusta.

Takaisin taivallamme samaa tietä takaisin. Ei ole kiirettä, täytyy nauttia, sillä nyt voi jo melkein sanoa, että aurinko paistaa. Sitäpaitsi kotona kasvaa jo krookuksia ja talvi on kylmästä huolimatta kääntymässä kevääksi.

Siis siitä valkoisesta harsosta huolimatta, pienestä hiutaleiden tanssista, jota nytkin, tätä kirjoittaessa, ikkunasta katselen. Onhan se kaunista. Ja minä kai muuttumassa lumitunteilijaksi.

Nyt näyttää hyvältä! /Ok, this is why we came here!
Juuri ennen iltaa. /Just before the evening.

En resumen: Un paseito en la nieve refresca los pulmones y el alma.

Kurzgesagt: Eine Winterwanderung erfrischt die Lungen und die Seele.

Kävellen kohti uutta

Kävellen kohti uutta

Selailin urheilukellon satoa tältä vuodelta ja sen mukaan olen liikkunut 573 tuntia tänä vuonna. Siis yli kolme viikkoa aina liikkeellä. Saattaa tuosta joku retki puuttuakin, välillä taas kello raksutti, vaikka istuin lepäämässä.

Yllättäin pyöräily ja patikointi ovat suht samoissa. Mielikuvissani olen ollut enemmän liikkeellä jalan, mutta ei. Pyörällä kertyi lähes kolminkertainen määrä kilometrejä, mutta se nyt ei ole ihme. Patikointitunteja tuli siis kokoon 113, kilometrejä 356. Jotakuinkin sama, kuin jos kävelisi Kotkasta Siilinjärvelle.

Hyinen Schübelweiher ja Alpit / Frozen Schübelweiher and the Alps.
Talvikoristeet. /Winter decorations.
Ensimmäinen isompi putous. /First bigger waterfall.

En tee näillä tiedoilla oikeasti mitään, hymistelen vain, että jopas jotain, kylläpäs on oltu menossa. Eikä aikomukseni ole ensi vuonna taivaltaa ennätystäni, kunhan vain muuten kuljen.

Samalla mentaliteetilla lähdettiin kävelemään polkuja, joita yleensä suhaamme pyörillä. Siis minä ja Aldo. Lensin kauan sitten talvella kaupan pihassa jäisessä säässä, iskin leuan asvalttiin, pyörän viereen. Yhä kartan jäätä kuin ruttoa, enkä lähde varsinkaan joen viereen ylä- ja alamäkiä ajelemaan. Joten jalan.

Talvimaisemaa./Winter landscape.
Ruokaa odotellessa./Waiting for something to eat.

Vuoria etsittiin, sillä föhn-puhalsi ja se tarkoittaa Zürichistä katsottuna upeaa näkymää Alppirivistölle. Alkutiellä oli vain paikoittain jäätä, järven pinta kirjottu kylmällä, läpinäkyvällä pitsillä ja joessa puikkoja.

Muutama sata metriä ylempänä tulimme lumirajalle ja maatilan luo. Alpakat oli kai viety jonnekin lämpimämpään, yksi vaalea, toinen lähes musta, kikkarin otsatukin. Lampaat sen sijaan loikoilivat oljilla. Kohta näytti lumettomalta, ehkä omalla ruumiinlämmöllä sulatettu. Paikalle pakitti lava-autolla punaposkinen ja karvahattupäinen maanviljelijä-nainen, joka ruiskutti tankista vettä juotavaksi ja sai liikettä otuksiin. Ne saivat varmaan myös jotain apetta. Ja vastaanottivat kaiken ilolla. Mää.

Tie Alpeille. /A road to the Alps.
Taukomaisema./Break view.
Toinen suunta./The other direction.
Snäkki. /Snack.

Vielä ylempänä tulimme tielle, joka johtaa vuorille. Siis kohtaan, josta ne näemme upeasti. Kääntöpisteeseen. Lounaspenkki oli jäässä, joten istahdimme kaiteelle. Sekin tuntui kylmältä. Kuuma kahvi-kaakao lämmitti vain hetken käsiä, se oli pakko juoda nopeasti ja kaataa heti lisää.

Kinkkuvoileivät dijon-sinapilla, limettimarinoiduilla punasipuleilla ja suolakurkulla maistuivat taivaallisilta – ja kylmiltä. Heitin perään vielä pari piparia ja suklaan, mutta kylmiä rypäleitä ei kumpikaan kaivannut.

Jäinen koristenauha reunassa. /Icy decoration in front.
Vähän isompi putous. /A bit bigger waterfall.

Lounasmaisema oli mitä upein. Kellertävä taivas yhtäällä, samean uhkaava toisaalla.

Paluu keväisempään luontoon metsän läpi oli vilakka. Käsiä paleli ja lonkankoukistajat väsyivät. Edellisestä kerrasta vaelluskengin on aikaa. Tuhottoman painavat. Lenkkareissa olisi vain tullut kylmä ja näillä pysyi paremmin tiellä liukkaassakin.

Vuoden patikkasaldoon kilahti 17 kilometriä ja olo oli raukea. Sauna tuli loppumetreillä mieleen. Kuuma suihku kelpasi sekin.

En resumen: A veces hay que subir un poco, para encontrar la nieve y las montañas. Pero vale la pena. Con chococafé del termo nos calentamos y por su puesto, no hay caminito sin pancito.

Kurzgesagt: Manchmal muss man ein bisschen hinauflaufen um den Schnee und die Alpen zu sehen. Aber es lohnt sich. Mit Schoggi-Kaffee haben wir uns aufgewärmt und es gibt auch keine Wanderung ohne Sandwich.

Jääpuikkoja muodostumassa. /Icicles forming.

Jos pikkuisen suklaata jouluksi

Jos pikkuisen suklaata jouluksi

Mummon tekemät marmeladit, sokeriset, vähän muotopuolet ja tädin tehtailemat marsipaanit olivat lapsuuden jouluherkkujen listan kärjessä. Niitä ei syöty monta, mutta ne olivat joulun mausteita, ne tekivät juhlasta oikean tuntuisen.

Kirja-suklaa -kombinaatio oli askel eteenpäin nautintojen tiellä. Se oli varmaankin sitä vaihetta, kun olin alkanut imuroida kirjaston hyllyjen sisältöä aina vain kiihtyvällä tahdilla. Rento asento tuolissa, oma laatikko konvehteja ja mukaansa vievä paksu kirja (koko oli tärkeä tekijä, ettei lopu liian nopeasti) – ja olin siirtynyt toiseen todellisuuteen.

Viime vuosina olen alkanut jemmata kaappiin astioiden taakse ja väliin sieltä täältä hankkimiani herkkuja ja olen aina yhtä yllättynyt siitä älyttömästä määrästä, joksi kätköni osoittautuu. “Älä osta liikaa!” olin kirjannut tälle vuodelle joulutarpeet -listaani. “Vähempikin riittää”. Pandemiakin on rajoittanut; tyydyn lähikauppojen tarjontaan.

Pieni paniikki oli iskeä, kun huomasin, ettei ruokakaupassa viikkoa ennen joulua enää ollutkaan konvehteja läjäpäin. Vain muutama hassu laatikko. Sesonki tuppaa loppumaan ennen juhlapäiviä. Joulu pannaan pakettiin uuden vuoden tieltä. Heräävässä hädässä tarrasin tuntemattomaan Wieboldin laatikkoon, tryffelitähtiin. Sen perinteinen kansi tähtineen ja kuusenoksineen vetosi. “Taianomainen joulu” kuulosti myös hyvältä, olen sen kannalla. Mutta tryffelit, vaikkakin perinteisellä reseptillä tehtyjä ja perhefirma, ovat saksalaisia, mikä on Sveitsissä synti, varsinkin, kun Lindtin tehdas katselee meitä toiselta puolen järveä. Wiebold tuntui kuitenkin kotoisammalta. Minkäs teet.

Konvehtien lisäksi haluan aina vähän marsipaania. Ja niissäkin luotan taattuun saksalaiseen ja tietenkin lübeckiläiseen laatuun. Vähän, mutta herkkua. Rapsahtava, ohut suklaakuori ja pehmeää marsipaania, ihan sitä perusjuttua, ilman kommervenkkejä.

Maanläheisyys on tänä jouluna muutenkin se juttu. Jos koko joulu on rajoituksineen XS-kokoa, niin kouhaamisen ja vouhaamisen vähentäminen on tuonut lähemmäs perinteitä. Siksi tarrasin pussiin joulukuusen suklaita. Varsinkin vihreät kävyt ovat niin antiikkista muistoissani, että haluan niitä kuuseemme.

Koska Wieboldista ei ole aiempia kokemuksia, viime hädässä vedin varman päälle ja ostin vielä lempitryffeleitäni toisesta kylän ruokakaupasta. Tartufi nocciolati on puhdas, samettisen pehmeä elämys.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi linja pettää. Että jos sittenkin varalta. Ettei lopu kesken. Että on tarpeeksi. Ettei tunnu kitsastelulta. Kävin kaupungissa muissa asioissa ja kiireessäkin löytyi hetki käydä suklaaliikkeessä. Tietenkin Läderachilla, jonka herkut ovat ylivoimiaisia (nyt hyllyillä oli kyllä myös jotain kummallisia popcorn-suklaa-juttuja. Läderachille sanoisin, että popcornit kuuluu elokuvateatteriin, ei suklaakauppaan!). Kauniit sesonkiherkut olivat jo lähes loppu, mutta tartuin muutamaan erivärisiin metallipapereihin käärittyihin tähtisuklaisiin, joiden sisällöstä en tiedä, mutta uskon niihin. Ne tulevat koristeeksi jouluaperolle, jonka teemme alapihalla ulkotakan ääressä.

Ja sutjakkaasti sujahti käsi vielä Florentiner-pussukalle. Krokanttisuklaat ovat huonohampaisen kauhu, mutta näissä on vain pientä sitkeyttä, juuri sopivan paksu suklaapohja, eikä sokeroitu hedelmä torpedoi suklaaelämystä. I-i-ha-naa! Ei ehkä mikään joulusuklaa, mutta tekee omasta herkkupöydästäni täydellisen.

Sillä erityisesti tänä vuonna panostan joulun tunnelmaan. Varmistan, että tunnen sen. Tarvitsemme vyllinkiä pitämään tautisen maailman loitolla, edes hetken. Ja perinteet, ne kertovat siitä, että ennenkin on voitettu vaikeita aikoja. Ketju ei ole katkennut, eikä katkea nytkään.

En resumen: Esta Navidad es de modo XS, pero no del atmósfera. Y para asegurar, que de veras me sienta la Navidad, necesito reservas de chocolate, especialmente de trufas y mazapan. En el momento que empiezo a pensar en la pandemia: chocolate a la boca. Y se vuelve la Navidad.

Kurzgesagt: Dieses Weihnachten ist der Grösse XS. Deswegen muss ich das Weihnachtsgefühl mit genügenden Schoggireserven absichern, speziell mit Trüffeln und Marzipan. Immer wenn ich plötzlich wieder an Pandemie denke: Schoggi in den Mund. Und Weihnachten ist zurück.

Olis jo kiva…

Olis jo kiva…

…olla ajattelematta asiaa, kun ohikulkija yskäisee räkäisesti.

…imuroida ysköksestä omaan elimistöön vieraaksi vain pieni ja ystävällinen talviflunssa.

…tehdä mitä vain ilman huolenhäivää.

…istua ihmisjoukossa kahvilassa.

…istua ihmisjoukossa ylipäätään.

…olla siinä hetkessä elokuvateatterissa, kun etsin paikkaa jaloilleni, maistelen popcornia ennen leffan alkua ja nauran kököille mainoksille.

Kahvila! / Café!

….maleksia museossa, katsella taidetta ja ajatella niitä näitä.

…käyttää huulipunaa. Maskin alta se näkyy huonosti.

…pakata matkalaukkua.

…tuntea se kutitus, kun istun lentokoneessa ja ollaan lähdössä. Napostella kupista lämpimiä pähkinöitä ja kuunnella henkilökunnan selostuksia puolihuolimattomasti.

…istua puulämmitteisessä saunassa ja katsella suomalaista maisemaa.

Museo!/Museum!

…jutella Kotkassa keittiössä valkoisen, pyöreän pöydän ääressä iltateellä niitä näitä.

…istua Escazún keittiössä Costa Ricassa aamupalalla joulukuussa. Avata banaaninlehtipaketista maissipiiras, josta löytyy luumu, kenties pieni pala lihaa, suikale paprikaa, pari hernettä ja oliivi. Pari tippaa tabascoa päälle. Ja iso kupillinen kahvia.

…olla ihmisten tönittävänä joulutorilla ja yrittää siemaista Glühweinia ilman, että se päätyy takille tai polttaa kielen. Katsella valoja, haistella tuoksuja, ihastella jälleen kerran oopperaa jouluasussaan.

Eiköhän tässä tällä kertaa. Nyt haken kupin kahvia omasta keittiöstä ja kietoudun villatakkiin, sillä koteloelämä jatkuu. Toistaiseksi. Mutta kyllä me osataan. Eläiminä meillä ei pitäisi olla ongelmaa talvihorros-konseptin kanssa.

Kaupunkielämää ihmisten keskellä! /Citylife with people!

En resumen: Sería ya bonito ir a un café, no importar, que alguien te tosa a la cara, sentarse en un cine, sentarse en un avión, estár en Kotka hablando paja con la família, estár en Escazú hablando paja con la família (y comer tamales), pasear en una feria de navidad, oler, ver y asombrarse de la navidad. Pero no. En vez me envuelvo en un sweater y sigo el estado hermitaño. Ya que es el invierno, no debería ser un problema. Después de esta larga hibernación, ojalá con la primavera volvamos de vuelta a la vida.

Kurzgesagt: Es wäre schön ein Café zu besuchen, nicht in Panik zu geraten, wenn jemand auf deinem Gesicht hustet, in einem Flugzeug zu sitzen, Popcorn im Kino essen und über blöde Werbungen lachen, in Kotka mit der Familie sein, in Costa Rica mit der Familie sein (und tamales essen), auf dem Weihnachtsmarkt Glühwein trinken und sich den Mund verbrennen. Aber nein. Anstatt zu Hause sitzen und weiter machen mit diesem Eremitleben. Für uns, als Tiere, sollte es nicht so schwierig sein, nach dem Winterschlaf kommt der Frühling. Irgendwann.

Costaricalainen maissilettu

Costaricalainen maissilettu

Teen suvereenin loikan Sveitsi-aiheista ja patikoinnista Costa Ricaan ja ruokaan. Seilaaminen Euroopan ja Väli-Amerikan välillä, jos ei muuten niin ajatuksissa, johtuu parista seikasta: perheessä on sekä sikäläisiä, että täkäläisiä. Korona ei päästä sukuloimaan. Sää Sveitsissä vuorilla surkea. Ja ruuanhimo, se istuu minussa kuin tatti.

Eli tiivistettynä: jos en ole patikoimassa, alan kokkailla haikailemiani asioita. Yhteen päivään sain mahdutettua normisapuskojen lisäksi kastanjapyre-suklaakakun sveitsiläisittäin ja sen lisäksi toiselle kahville costaricalaiset maissiletut eli chorreadas.

Tästä lähdetään. /Yes, this is the starting point.
Ei toimi. /Not working.
Ei mitään outoja minimunia, vaan maissia. Tämän enempää ei herunut nestettä. /These are not some weird, tiny eggs, but corn and all the liquid I could squeese out.

Joskus kauan sitten menneisyydessä kuljin San Jose – Tyynivaltameri -väliä suht usein ja siinä matkalla tuli pysähdyttyä Maissin Juhlaan, La Fiesta del Maís -nimiseen kuppilaan. Itse paikka ei ollut ihmeellinen; moottoritien vieressä, avoin tila, kivipöydät (ainakin muistikuvissani) ja costaricalaiseen tyyliin aika kalsa ja tuulinen paikka. Mutta pöytään tuotiin lautasen kokoinen paksuhko, höyryävä lätty, jossa näkyi maissikohoumia. Päälle lusikoitiin paksua kermaviiliä, natillaa. Nälkäisenä se osui johonkin makuhermoon ja olin taivaassa.

Chorreada ei silti ole makujen ilotulitusta, täysin sen vastakohta, vaatimaton, mutta rehellinen. Se on osa costaricalaista maalaiskulttuuria, paikallisista aineksista, helppo, halpa ja täyttävä. Maissin vivahteet olivat uusia nuorelle minälle, vaikka osani olin jo oppinut vuosikymmen aiemmin Hondurasissa. Taco-kuppilat ja muut texmex-jutut olivat vierasta hapatusta, chorreadassa taas costaricalaisuuden siemen parhaimmillaan.

Chorreadaan käytetään tuoretta maissia, mikä talvisessa Sveitsissä on haastava hankkia ts. mahdotonta. Enää ei voi edes lenkillä ohimennen nyysiä maissipellon sivusta. Joten kätevänä perheenemäntänä avaan lasipurkin, josta kaadan pari kupillista maissia taikinakulhoon. Aito campesina jauhaa jyvät käsin, joten minä myös. Koska olen suomalainen, ainut hommaan sopiva väline on perunasurvin. Puukauha on myös pyöreydeltään hyvä, mutta epäilen murskaavani maissin lisäksi välineen, sillä se on hentoa tekoa.

Toinen työkalu – näyttää lupaavammalta. /Another tool – looks promising.
Loput aineet sekaan. /The rest of the ingredients to the bowl.

Käsin siksi, että maissista pitäisi saada irti neste ja kaataa se kuppiin, jotta taikinan kosteutta pystytään lisäämään vähitellen, jos se ylipäätään on tarpeen. Ei irtoa neste. Sen sijaan nahka ruttaantuu käsissä ja muuttuu punaiseksi.

Otan järeämmät aseet käyttöön ja unohdan yritykseni identifioitua satavuotisessa, sinivalkoisessa adobe-tiilitalossa asuvan costaricalaisen keittiömeininkiin. Tosiasiat esiin: olen Sveitsissä, maissi väärää ja nälkä kurniva.

Sauvasekoitin surrauttaa maissit muruksi, eikä nestettä ole juuri lainkaan. Olen tyytyväinen tulokseen.

Heitän sekaan jauhoja, munia, voita (margariinia) ja ripauksen suolaa. Väittävät, että sokeri kuuluisi mukaan, mutta koska maissit on purkista, minulle riittää niiden makeus. Chorreadasta on myös imeliä versioita, itse en niistä välitä.

Sumpit tulemaan costaricalaisittain./Costarrican coffeemaker.
Chorreadas

Taikina tirisee pannulla. En muista edes sen ulkonäköä, rakenteesta kaipaisin jotenkin tanakkuutta. Muistan väärin, mitä varmimmin. Paistamiseen suttaantuu aikaa, vaihdan jalkaa ja odottelen. Ei ole hätäisen hommaa, sillä liian aikainen kääntäminen kostautuu. Homma leviää pannulle.

Chorreadan kanssa costaricalainen valuttaa kahvin perinteiseen tyyliin. Kaivan kaapista demolaitteen ja tajuan, että se on kestävän kehityksen trendin tuleva hittituote. Kun me muualta tulevat olemme hihitelleet costaricalaiselle sukkametodille kahviasioissa, se on todellisuudessa luontoa säästävä ja hipstereillekin kelpaava filtterisysteemi. Suodatin on kankainen, metallirenkaaseen kiinnitetty ja se laitetaan jaloillaan seisovaan telineeseen, pannu alle. Omani on turistilelu, mutta välittää idean.

Jos maailma olisi raiteillaan, seisoisin pannun ja hellan ääressä ehkä Playa Grandella Guanacastessa, terassilla, kuuntelisin meren kuohuja, tönisin iguania pois mangojen luota ja suojelisin ruokaa töyhtöpäisiltä huraca-linnuilta, harakan sukulaisilta. Nyt istun ruokapöydän ääreen täällä keskellä Eurooppaa, mutta tuoksu on aito. Lastaan haarukkaan lettua, päälle reilusti natillaa. Hörppään kahvia päälle. Olen Costa Ricassa.

Seuraava minulle. /A second one for me.

En resumen: No he comido chorreads desde hace tanto tiempo, que casi no me acuerdo como son. Y ya que el mundo está como está, no puedo ir al Fiesta del Maís, aunque quiera, sino que tuve que hacer mis propias chorreadas. Y con el sabor llegue allá donde quería: a Costa Rica.

Kurzgesagt: Chorreadas sind eine Art costarricanische Mais Crêpe, würde ich sagen. Und weil es mit dem Reisen so ist wie es ist, musste ich einen Versuch zu Hause machen. – Und der Geschmack hat es geschafft: ich war da, am Pazifik, in Mittelamerika.

%d bloggers like this: