Pullaa ja pihatöitä

Pullaa ja pihatöitä

Olisin kovasti toivonut voivani paeta Alpeille kivan tekosyyn turvin, kuten ihan mahtava reitti tuntemattomassa paikassa. Kirkkaassa auringossa piha näytti kaikki pölyiset nurkkansa eli tosiasian. Mikäli nyt ei tapahtuisi jotain, luonto hoitaisi hommansa.

Se on se muratti. Lonkerot leviävät huomaamattomasti muun kasvuston seassa ja kun hetkeksi käännät selkäsi, se peittää koko pihan. Jokunen viikko ja koko puutarha taloinen olisi kun vihreä kotelo, josta kuoriutuisi -luonnollisesti- vihreitä murattiolioita valtaamaan maailman tai kenties se vain jatkaisi leviämistään ja peittäisi ensin koko kylän ja lopulta matelisi maahan tarraavine lonkeroineen tukahduttamaan Zürichin.

Vuoristosta ei ollut apua, siellä roipotti vettä, räntää, lunta, eikä autossa tietenkään ole talvirenkaita ja lumiretkeily ei kuulu syksyn toivelistalle.

Joten hanskat käteen ja hommiin. Vedin, kiskoin ja nyhdin, kunnes peukalot eivät enää liikkuneet, selkä oli jämähtänyt jäykkyyteensä ja kankkulihakset parkuivat. Kyytiä saivat voikukat ja sen sukulaiset, elämänlanka ja tietty se muratti. Saksin laventelia, poistin piparjuuren etanaisia ja reikäisiä lehtiä, nypin pelakuun kukkineet kukat.

Koska palkinto odotti keittiössä. Lahjoin aamusella itseni idealla korvapuusteista ja lykkäsin myös pikkuisen pihatöihin menemistä. Piti vaivata se taikina.

Pullat koriin ja kahvi kuppiin. Puutarha näytti siltä kuin mäyrä ja kettu olisivat ottaneet yhteen ja halunneet kaivaa myyrän kanssa yhdessä pesiä, mutta ylimääräistä vihreää oli kadonnut pönttökaupalla. Venytin korvapuustin korvaa ja pyörittelin kahvia kupissa. Tuoksui syksyltä ja sunnuntailta.

Syyskukat loistavat.
The fallflowers do bloom beautifully.
Ei ihan brittiläinen puutarha.
Not exactly e British garden.
Hyvä kesä krasseille.
A good summer for cress.
Kannat on voimissaan. Garden cannas are still going strong.
Kahvihetki.
Coffeetime.
Iltakin palkitsi.
The sunset was like a reward.

En resumen: Había que preparar el jardín para el invierno antes que la hiedra tapara todo. Tenía mucha pereza, pero hice rollos de canela para el cafecito después. En el sol de la tarde olía a domingo y al otoño.

Kurzgesagt: Ein sonniger Tag, aber es war entweder im Schnee in den Alpen wandern oder Garten jäten, bevor er von Efeu erobert würde.

Viiniköynnösten keskellä

Viiniköynnösten keskellä

Niinhän se on, että mikä tahansa muuttuu tiukassa auringonpaisteessa rusinaksi. Rypäleen sokeripitoisuus kuivuudessa ja lämmössä kasvaa, omani sen sijaan laski kuin lehmän häntä. Siis verensokeri. Ja nestehukan negatiiviset vaikutuksethan kyllä tiedetään. Siihen ei auttanut edes desi raikasta viiniä.

Yritin olla vastuullinen toipuja ja antaa rauhan vyöruusulle. Ei vuoristopatikkaa, ei tuntien raskasta nousua. Se, että kilometrejä kertyi 15 ja aurinko porotti täysillä koko päivän päätin jättää huomiotta. Myös sen, että vyöruusussa pitäisi välttää aurinkoa. Koska ei oltu vuorella. Ainakaan isolla.

Mutta yhä silti – mahtava reissu, plussia reilusti enemmän kuin miinuksia. Vuorilla oli epävakaata, joten ajoituskin istui täydellisesti. Vajaa kolme tuntia ja olimme Genevenjärvellä Lavauxin rinteillä, viiniköynnösten välissä huumaavan kauniissa ympäristössä.

Se mikä johti rusinoitumiseen, oli väärä mielikuva. Kuvittelin, että siellä missä on viiniä, on tietenkin kahviloita ja ravintoloita tai ainakin yksi avonainen per kylä. Ensimmäisessä, Rypäle Caféssa St. Saphorinin kylässä olisi maistunut kupposellinen kahvia. Isäntä torjui hymyillen edellisenkin seurueen, ehei, mitään ei nautita ennen lounasta. Aamukahviaika oli selvästikin ohi. Illalla palatessa käytiin koputtelemassa saman kuppilan ovea. Ehei, illalliseen on vielä tunti, ruokaa saa vasta sitten.

Vatsani ja Lavaux:n alue ovat selvästikin eri rytmissä. Seuraavassa kylässä olisi jollain suunnalla ollut ruokapaikka, mutta siinä vaiheessa oli jo mutusteltu väliomenat ja ajateltiin, että jatketaan matkaa. Viininmaistajaisten kohdalla testattiin jääkylmää Dezaleyta ja St. Saphorinia, jonka jälkeen oli pakko syödä repusta leivät, murina alkoi olla sitä tasoa.

Viinin kylkeen olisi ollut tarjolla tukuisa kuivamakkara ja patonkia, mutta makkara ei kuumuudessa herättänyt vastakaikua. Myöhemmin kaduin ronkelia suhtautumistani, sillä makkara mahassa on parempi kuin vatsalaukku tyhjänä.

Sama linja jatkui, joko ruokapaikat olivat poissa reitiltä tai kiinni. Paluumatkalla kurvattiin suoraan huoltoaseman kauppaan hakemaan sandwichit. Erittäin antiklimaattista, mutta jälkkärijäätelön jälkeen en enää ainakaan ollut otsaryppyinen ruuattomasta päivästä.

Viinisatoa oltiin paikoittain keräämässä, myös prosessoimassa. Ensimmäisten kylien välillä oli muutoinkin trafiikkia, kävelijöitä ja rypäileiden valokuvaajia. Mitä pitemmälle tallattiin, sitä rauhallisempaa tiellä oli.

Yöllä näin unta viininkeruusta, poimi satoa kotioven yläpuolelta. Aurinko oli kuin Genevenjärvellä. Sitä syntyikö rypäleistä viiniä, en tiedä. Mielikuva tilanteesta oli niin vahva, että oli mentävä pihalle sadonkorjuuseen. Pari kiloa rypäleitä, sanoisin, siis ilman punnitsemista. Ei ehkä yhtä makeita kuin etelämmässä, mutta omia.

Rypäleet talteen.
Grapes to prosess.
St. Saphorin.
Café du Raisin, jonne tulimme joko liian ajoissa tai myöhään.
Café du Raisin, where we always got either too early or too late.
St. Saphorinin holvikaarikuja. An archalley in St. Saphorin.
Tästä lähdetään St. Saphorinin läpi.
The beginning of the hike trough St. Saphorin.
Portaat St Saphorinin kirkolle.
The stairs to the church of St Saphorin.
Köynnöksiä ja Genevenjärvi.
Grapewines and the lake Geneva.
Rikkaruohotkin on kauniita sinistä vasten.
Even the weed is cute against the blue.
Kyllä, täällä on viiniä.
Yes, there´s wine.
Sata kuvaa järvestä ja köynnöksistä.
Hundred pictures of the lake and the wine.
Olisko nämä jo valmiita?
Aren´t these already ready to be picked?
Monachonin kellarit.
The cellars of Monachon.
Ja tämä kylä oli?
And this village was?
Mahdollisuus maistiaisiin.
A possibility to taste Lavaux´s wines.
Kaksi rusinaa ja pari desiä kylmää viiniä.
A couple of raisins and two deciliters of cool wine.
Portaat köynnöksille.
Stairs to the grapewines.
Joku on ottanut maistiaisia.
Someone has tasted these already.
Dezaleyn rypäleitä.
Dezaley grapes.
Linnako sä oot?
Are you a castle?
Jo nälkäinen.
Already hungry.
Demierren ja Filsin viiniä.
Wine of Demierre and Fils.
Onhan täällä nyt kaunista!
It really is beautiful here!
Prosessoidut rypäleet.
Processed grapes.
Ihana!
Charming!
Viiniä siellä, viiniä täällä.
Wine here, wine there.
Siisti kellari.
A tidy cellar.
Olisiko viimeinen kylä?
Maybe the last village?
Ja viimeiset rypäleet. And the last grapes.

En resumen: Cuando el clima en las montañas está desestable, es el momento de ir al lago de Ginebra, en el area de Lavaux, a caminar enre los viñedos. El sol te llena, los colores están llenos vida y el vino refresca.

Kurzgesagt: September ist perfekt für einen Ausflug nach Lavaux. Eine Wanderung durch den Weinterassen von St. Saphorin ist herrlich. Wer unterwegs Essen möchte, sollte nur aufpassen – die Restaurants sind nicht jeder Zeit zum Essen geöffnet.

Haikaroita ja kurpitsoita

Haikaroita ja kurpitsoita

Yritin tainnuttaa kaikki houkuttelevat ajatukset vuoristosta. Teoriatasolla toteutettavissa, mutta sen verran on järkeä jäljellä, ettei kroppa ehkä sittenkään vielä kestä.

Vyöruusu on periaatteessa siis tainnutettu, käytännössä ei ihan. Koska oli sunnuntai, niin ehkä sitten sunnuntaikävelylle.

Pfäffikonin järven seutu on oikeastaan yksi niistä paikoista, joita viikonloppuna pitäisi välttää. Väkijoukot, lapsiperheet, juoksijat, kävelijät, pyöräilijät ja taivastelijat, kaikki ovat liikkeellä. Suurin osa porukasta virtaa Pfäffikonista suorinta reittiä Juckerfarmin elämysmaatilalle. Rauhallisempaa on heti aamusta tai myöhään iltapäivällä.

Me lähdettiin kävelemään jonkunlaisen kanaalin jälkeen järvensivua myötäpäivään. Heti kaislikon jälkeen oli puu pesineen. Haikara liikehti jotain touhuten; vasemmalta viereen lennähti toinen. Kaksi, eikä vauvan vauvaa.

Joku valokuvaaja kuvaili tapahtumaa kameran ja pitkän putken kanssa, minä ja Aldo kännykällä. Uusi puhelin vakuuttaa, mutisin. Kuka jaksaa raahata helteessä kuvauskalustoa, kun kevyemmälläkin pärjää? Se että kuva ei isolla ruudulla olekaan yhtä tarkka kuin puhelimen näytössä, on vain käytännön ongelma. Avaa tietokoneen ruudun sijaan blogi puhelimella ja kas, jopas on hyvä kuva haikaroista.

Syyskuun aurinkoiset päivät on ihania, ei enää sitä paksua kuumuutta, mutta yhä lämpöä, jonka voi antaa painua ihoon muistoksi kesästä. Tämän sunnuntain aurinko tosin jätti mukavan tunteen lisäksi rinnuksiin ja niskaan punaisen muistutuksen. Ollaan vuoden talvea lähestyvällä puoliskolla, mutta aurinkorasvan pitäisi yhä kuulua ulkoilutarpeistoon.

Järveä reunustava rantatie on osittain päällystetty. Pistelin vauhdilla menemään, kunnes ranka alkoi notkua ja päässä sumentua. Kymmenisen kilometriä sen jälkeen, kun on vain tullut käveltyä kotona, on sittenkin kohtalainen matka.

Elämys- ja kurpitsafarmin meininki kaikui kauas järvelle. Laahauduin viimeiset metrit rypälekujan läpi kukkulalle kuin tryffelipossu saaliin toivossa. Jossain oli tulet ja tuoksui makkaralle. Täällä tarjoillaan lähiruokaa; bratwurstissakin on kurpitsaa. Tarjolla oli myös kurpitsarisottoa ja -keittoa, plus muuta syötävää sisätiloissa, jonne en jaksanut tunkeuta.

Pieni pyöräilyreppu ei ole ehkä paras väline kuskata kurpitsoita, joten jouduttiin vaikean valinnan eteen. Useita pieniä? Yksi iso? Rypyläinen, vihreä, oranssi, pitkulainen vain kummallinen? Koska myskikurpitsa on yksi parhaista, päädyin siihen ja lisäksi tietysti yksi lähikaupasta harvemmin löytyvä spagettikurpitsa, siitä saa mukavan aterian. Kotona tajusin, että jälkimmäinen jäi ostamatta. Pakko mennä toisen kerran.

Olin tehnyt uudella reseptillä omenakakun, jossa oli enemmän hedelmää kuin kakkua ja päällä vaniljainen tuorejuustokerros murulla. Se ja kahvi mielessä kaahattiin kotiin. Huoltoaseman kautta. Kuuma vaati viilennystä eli vaniljajätskiä lisäksi. Oikeastaan kakku toimii paremmin ilman sitä, mutta vyöruusu, se tuntuu vähemmän, kun edessä on muhkea lautasellinen herkkua.

Pfäffikersee.
Lake Pfäffikon.
Yksi haikara.
One heron.
Kaksi haikaraa, eikä vieläkään vauvaa. Two heron and still no baby.
Veneet odottelemassa.
Boats waiting.
En yhtään ole poikki, muuten vain poseeraan.
Not tired, just posing.
Tasaista joka suuntaan. Taustan vuoret pilvien takana.
Flat to all directions. The mountains in the background are behind the clouds.
Rauniot.
The ruins.
Syksyn krookuksia otuksilla.
The fall crocus with some creatures.
Seegräben ja elämystila.
Seegräben and an adventurefarm.
Laituri.
A dock.
Rypälekujaa pitkin perille.
Through a grapealley to the farm.
Tapahtumien keskuspaikka.
The center of action.
Muutama kurpitsa.
Some pumpkins.
Kurpitsakala.
Pumpkinfish.
Omenoita lilasta keltaiseen.
Apples from violet to yellow..
Lopulta omenakaakulle.
And finally some applecake.

En resumen: un paseito tranquilo alrededor del lago de Pfäffikon. Perfecto para el domingo y además en el final un pedazote de queque de manzana con heladito.

Kurzgesagt: der Sonntagsspaziergang rund um den Pfäffikersee kann auch gemütlich sein, wenn man früh geht.

Lohkareista raapaleilla Sveitsin ja Italian rajalla

Lohkareista raapaleilla Sveitsin ja Italian rajalla

Hiukkasen meinasi verenpaine nousta, kun Suunnon ruutu oli mustana juuri sillä hetkellä, kun piti startata kohti Italian rajaa. Reitillä kuulemma vaaditaan jonkinlaista suunnistustaitoa. Ilman kellon tukea en lähde, hermoilin.

Kello heräsi kuitenkin henkiin; seuraavana yllärinä oli ruuhka moottoritiellä, puolivälissä matkaa. Yhtä matelua ja odottelua. Kesäkuu on kuitenkin hyvä hetki myöhäisille lähdöille; valoa riittää pitkälle iltaan.

Surettaseen ja Surettatalin lähimailla olin jo aiemmin katsellut kiemurtelevaa solatietä Italiaan. Mitä sieltä löytyy? Kivoja paikkoja? Jotain kivempaa kuin rajan tältä puolen? Kyltin mukaan ainakin ruokaa, mikä tietenkin veti minua puoleensa. Aina.

Kukkulan yli ja alas laaksoon ei selvästikään ole kaikkien kuppi teetä; edessä mateli auto pohjoisesta, hidastellen juuri nousevan mutkan selvitettyään ja aiheuttaen nytkähtelevää ajoa takana tuleville.

Montesplugan pikkuruinen kylä näytti Italialta; oli väriä, vähän heikossa hapessa olevia rakennuksia ja rauhallista istuskelua auringossa. Patojärvi Lago di Montespluga kimmelsi auringossa leveänä ja laveana, suistomaisena vesistönä.

Siinä, mistä kuvittelin polun lähtevän, oli portti ja kieltomerkki. Aldo muistutti, että costaricalaisena häntä ei estä mikään ja kiersi aidan toiselle puolen. Suunta oli silti väärä. Hetken pyörimisen jälkeen näkyi kohta, josta saattoi kuvitella jonkun joskus kulkeneen. Sinne. Kyltti oli selän takana. Valkoinen, haalistunutta punaista, ilman tekstiä. Siinä kaikki.

Reitti oli rengas tai ehkä pehmeä neliö, suurin osa matkasta Italian puolella. Neliön yläosa kuljettiin Sveitsissä. Se, että vertikaalista nousua oli vain puoli kilometriä harhautti. Lyhyehköllä eli n. 7 km:n matkalla se tarkoitti jyrkkää mäkeä ja koko kipuaminen heti alussa.

Polkumerkit oli varmaankin maalattu viime vuonna tai ehkä ennen koronaa, joten niitä jouduttiin etsiskelemään. Siinä polkua arpoessa katseltiin silmästä silmään murmeleita, viisi vaaleahkoa, pulleaa ja vilkasta otusta sujahti nopeasti koloihinsa.

Merkkien lisäksi myös se varsinainen reitti katosi ensin kivikkoon, sitten louhikkoon. Oltiin kuin temppuradalla, ihan muina kiipeilijöinä, ensin kädet apuna ja sitten takapuoli kolmantena jalkana, kuten Aldo asian ilmaisi. Joku saattaisi sanoa istuen.

Oli älyttömän hauskaa, ettei vain kuljettu eteenpäin tallaten rotkon reunalla. Molemmat oltiin tyytyävisiä siitä, että kivillä kiipeilyä ja hyppelyä oli tullut harrastettua lapsuudessa, Aldo costaricalaisissa joissa, minä Kotkan saaristossa. Ja kerrankin pilateksen tuoma kehonhallinta pääsi loistamaan.

Kivien kantit ja varsinkin kirkkaanvihreä sammal niiden päällä olivat teräviä ja veri valui säärtä pitkin. Pohkeet loistivat ensin punaisina raapaleista ja illalla auringosta. (Miten se jalkojen rasvaaminen aina unohtuu?)

Nousun välissä oli pakko vetäistä pienet leivät, mutta varsinainen tauko pidettiin ylhäällä Lago Azzorella. Solassa puhalsi kylmä tuuli, eikä todellakaan tullut mieleen edes uittaa jalkoja. Aldo tietenkin riisui välittömästi sukat ja kengät ja seisoi tyytyväisenä keskellä jääkylmää alppijärveä. Ei kuulemma edes kovin hyytävää.

Minä sillä aikaa puin päälleni kaikki löytyvät vaatteet ja kaduin, etten ottanut mukaan vetskarillisten housujen puntteja. Sortseissa olin kananlihalla.

Löysin lepotuolimaisen kohdan, jossa ei ollut tyyntä, mutta ainakin vähemmän tuulta. Kevennettiin repun eväspuolta ja lähdettiin tallaamaan kohti Sveitsiä, siis muutaman kymmenen metrin päähän.

Järven tasolla alkoi matkalla olla läikkiä lunta. Toisinaan myös oletetulla reitillä, alaspäin mennessä myös rinteessä. Ne pystyi silti hyvin kiertämään.

Kun edessä oleva merkki ei enää ollut puna-valko-punainen, vaan valko-puna-valkoinen, äskettäin maalattu ja vieressä keltainen kyltti, joka kertoi suunnista, oltiin taas Sveitsissä. Jalkojen alla ihan oikea polku ja matka selkeä.

Siis louhikkoon asti, tällä kertaa alaspäin. Kirkkaat merkit kyllä näkyivät hyvin, poluksi en reittiä silti nimittäisi.

Pienen järven, Bergseelin, jälkeen oltiin suoran Splügenpassin solatien yläpuolella. Kiemura näytti upealta, mutta kapeneva patikkapolku oli hetken sen näköinen, että saatoin väittää palaavani takaisin sinne mistä tultiin. Toisinaan kannattaa kuitenkin mennä hiukan eteenpäin, kulman takana ei välttämättä aina odotakaan rotko ja kylmä hiki.

Rajan paikkeilla Sveitsin puolella oli kartta, tervetuloa patikkamaahan, kylttiä joka suuntaan. Me jatkettiin eteenpäin kukkaketojen poikki, kivistä ladottua tietä pitkin. Muinaiset roomalaiset tekivät pari tuhatta vuotta sitten hyvää työtä, Alpit ylittävää reittiä on yhä hyvä tallata.

Viimeinen pätkä oli vehreää, niityillä kukkivat alppikukat, keltainen alppivuokkokin ja valkoinen ahokissankäpälä.

Näemme matkalla kahdeksan ihmistä, eikä Montesplugan kylälläkään ollut illalla enää juuri ketään. Kioski meni kiinni, kaksi pienempää ravintolaa näyttivät tyhjiltä. Päädyimme La Capriatan katetulle terassille. Toppatakkinen nainen ei kestänyt lämpötilaa, vaan poistui seuralaisensa kera oluen jälkeen. Sisällä ei ollut tilaa. Kinttuja paleli ja yritin lämmittää niitä avaamalla servetin.

Tilasin salaatin, Gli Gnocchetti di Chiavenna, juustoisen ja valkoispulisen peruna-leipä-minignocchi-annoksen ja vielä kokonaisen kalan grillatuilla vihanneksilla. Salaatin jälkeen en ollut varma jaksaisinko enää muuta ja kalalautasen tullessa tajusin ajatelleeni zürichiläisesti. Montesplugan annokset olivat valtavia ja niin ilahduttavia.

Lähdimme takaisin solatietä, joka nyt oli tyhjä. Vuoret loistivat keltaisina ilta-auringossa. Solatien ainut kuppila Berggasthaus Splügenpass kuulemma panostaa ruokaan, on kai paineita Italian läheisyydessä. Se jäi seuraavaan kertaan.

Lombardia, täältä tullaan!
Lombardy, here we come!
Lago di Montespluga
Montesplugan kylä.
The village of Montespluga.
Tässähän on ihan polku, sitä sitten tuonne ylös.
We found the hiking path, after some moments of uncertainty.
Ensimmäiset vaikutelmat: täällä on kaunista.
First impressions: it´s beautiful here.
Ciao, Montespluga!
Löysin kultaisia sieniä lehmänlannassa. I found golden shrooms in cow manure.
Tämä on vielä suht hyvää reittiä. Mutta polku…
This is still quite ok route. But a path…
Hän kipuaa.
He climbs.
Välisnäkki. A snack.
Kiipeilijä Helve dokumentoi reittiä.
The climber Helve is documenting the way.
Hetken verrean oli katseltava kukkia.
For a moment concentrating on the flowers.
Hädin tuskin pystyssä tuulessa, mutta ylhäällä vuorella.
Almost flying with a wind, but up in the mountain.
Lago Azzurro (IT)
Lepotauko.
A moment to relax.
Lohkareiden takaa tulee mies.
A guy appears behind the rocks.
Suomalainen valitsee lumen. The Finn choosees the snow.
Raja ylitetty, Sveitsissä. Se tietää tuoreista patikkamerkeistä ja keltaisista infokylteistä.
How do you know, you are in Switzerland: freshly painted marks and yellow hikingsigns.
Suunta on oikea, Splügen-sola.
The right way, Splügen pass.
Sveitsin vuoria.
The Swiss mountains.
Kivikko on meidän polku, alla solatie.
The rocks are our path. The serpentine road is Splügenpass.
Bergseeli (CH)
Alppikukkia.
Alpineflowers.
Ja takaisin Italiaan. And back to Italy.
Ahokissankäpälä.
Antennaria dioica.
Tämä näyttäisi alppireitiltä, mutta tässä mennään kyllä ihan tasaista.
What´s this sign?
Muinaisten roomalaisten reittiä.
Via Spluga.
Keltainen alppivuokko.
Yellow alpine anemone.
Iltapalaa.
Some evening snack.
Montesplugan raitilla on hiljaista.
It´s peaceful in Montespluga.
Berghaus Splügenpass (CH)

En resumen: La primera caminata de dos paises, en el paso de Splügen (CH) o Spluga (IT)! Caminar es tal vez mucho decir, más bien era escalar. Al menos parcialmente. Puntos extra del paisaje y de la comida en Montespluga.

Kurzgesagt: Erste zwei Länder Wanderung beim Splügenpass. Ziemlich kurz, steil und steinig, aber super schön und macht spass. Extra Pünkte für das Essen in Montespluga.

Olkoon kaikki elolliset onnellisia

Olkoon kaikki elolliset onnellisia

Naapurin kissa tuli tänään vähän aamunsarastuksen jälkeen naukumaan ikkunan alle, että pääsisikö meille lepotuoliin. Heräsin siis aika lailla ajoissa, joten tämä kirjoittaminen on yhtä pusertamista. Jos teksti tökkii, katso ainakin kuvat, sillä retki oli huikea!

Viime päivät on luovittu ukkoskuuroissa ja aurinkoisissa hellehetkissä. Helluntain paikkeilla teillä on aina jonoa Italian suuntaan, joten jos mielii retkelle, parasta on mennä jonnekin toisaalle. En myöskään halunnut joutua salamoiden keskelle paljaalle jyrkänteelle, ei siis kovin korkealle eikä kauas, sillä ukkosen mahdollisuus nousi iltaa kohti.

Välillä valinnat osuu vahingossa nappiin. Reitin kudoin osittain itse kokoon, mutta tärkeimmät koordinaatit oli kellossa. Toggenburgin Alt St. Johannin luostaripuutarhan edestä tallattiin hetki maaseudun läpi posottavaa suoraa tietä. Heinikossa puhalteleva tuuli, vihreät niityt, paljaat kiviset rinteet taustalla – olin heti ihan myyty.

Ehkä se oli kesärauha, mikä iski. Kukkaniittyjä, vanhoja alppitaloja runsaine puutarhoineen, lehmiä, heinäpeltoja, ei siis mitään niin erilaista, mutta kuitenkin elähdyttävää, tasapainottavaa. Kukkien välissä kulkiessa olo kevenee.

Aivan suunnittelematta matkalle osuivat myös Thurin putoukset; luolastossa pirskahteleva vesi tuntui ihanalta kasvoissa. Kamera sai sätkyn, valon kontrasti oli niin huima, että laite meni pois päältä ja kieltäytyi kuvaamasta.

Niittyjen taustalla se kaikkein uhkein huippu, Säntis, on myös muuten mukana syksyllä ilmestyvässä true crime -kirjassa Rikostarinoita maailmalta. (- Niin ja kyllä, Sveitsin osuus on minun, vaikkakin joissakin tiedoissa olen saanut itselleni pseudonyymin L. Helve-Zibaja.)

Sirkkojen sirittäessä ja tuulen puhallellessa märkää paitaa purjeeksi oli niin kesäinen olo kuin voi. Heinät kutittelivat jalkoja ja joka paikassa oli vain älyttömän kaunista.

Ei siis ihme, että tänne rinteeseen oli viime vuosisadan alussa rakennettu parantola. Karuna-taloon tuotiin aluksi tuberkuloosisairaita lapsia raittiiseen vuoristoilmaan, myöhemmin tiibettiläisiä pakolaisia ja nykyisin paikka on omistettu rauhoittumiselle.

Mögen die Gäste frische Energie tanken und wahren Frieden, Freunde und Harmonie geniessen. Mögen alle Lebewesen glücklich sein.

Enjoy the beauty, relax, be happy.

Reitti nousi kiemurrellen, metsästä niitylle, asumusten välistä seuraavalle; aurinko puri selkään, päähän, käsivarsiin. Oli istahdettava hetkeksi puun alle varjoon lounasleiville. Ruohikko näytti kuivalta, mutta unohdin yöllisen myräkän. Litimärissä sortseissa oli toki viileämpi edetä rinnettä kukkekedoilta metsään.

Patikkapolku muuttui puiden suojassa vuoristoiseksi ja kiviseksi, jyrkemmäksi. Ylhäällä olimme jo kukkulan toisella puolen, jalat sateiden jälkeisessä savivellissä ja musiikkina laaksosta kuuluvat erikorkuiset lehmänkellon kalkatukset ja kilkatukset.

Gräppelenseellä oli enemmän lehmiä kuin ihmisiä ja rannan tuntumassa uiskenteli miljoona nutipäätä. Iho kiehui, oli upottauduttava heti veteen. Hetken kuivattelun aikana katselin huippuja ja näin jonkun tulevan puolijuoksua sauvoineen. Olemus näytti tutulta; aivan kuin suomalaista kirjallisuutta julkaisevan Antium Verlagin Beat. Ja koska some kertoo kaiken, myöhemmin selvisi, että kyllä, se oli Beat. Hän oli kivunnut toiselta puolen lähiseudun huipulle. Tuttuja vuorilla.

Takaisin edelliseen laaksoon vie polkuja, maalaisteitäkin. Me kapusimme suorinta reittiä vuorta ylös ja alas tietä kiemurrellen. Illemmaksi luvattu ukkonen näkyi pelloilla; niittopuuhat vaikuttivat kiireisiltä ja määrätietoisilta. Heinäpellon poikki kulkeva patikkareittikin oli niitetty pois.

Alempana suoraan talon ovelle osoittava keltainen polkumerkki vaikutti hauskalta; lyhyt reitti kotiin. Mutta kyllä, siitä talon kulmalta jatkui juuri ja juuri silminnähtävä ihan aito patikkapolku kohti Alt St Johania. Valkoinen kyltti kylään sen sijaan johdatti meidät toisen talon sivusta keskelle kukkaniittyä. Sieltäkin päästiin pois, mutta tiellä ohi kävelevien paikallisten isäntien ilmeet olivat kertovat. Lähinnä tuomitsevat. Turistit.

Alt St. Johanin luostarin sivulla on avoin puutarha.
By the monastery of Alt St. Johan there´s a garden, which you can visit.
Tämä on Toggenburgia.
This is Toggenburg.
Pieni kivisilta.
A small stonebridge.
Osa Thur-putouksesta jää vuoren katveeseen.
From here you can see the Thur waterfall partly.
Aivan kuin putouksessa olisi mutka.
It looks like the waterfall had an angle.
Kyllä, vesi virtaa.
Yes, the water flows.
Tunnelin läpi pääsee katsomaan putousta ylempää.
Through the tunnel you get to see the upper part of the waterfall.
Vihreää huipuilla.
Green with peaks.
Mie.
Yes, that´s me.
Siellä pilkottaa Säntis.
There´s Säntis.
Lounaspaussi ja Churfirstenin huiput.
Lunch and the Churfirsten peaks.
Törkeän kaunista!
Just beautiful!
Tämä on kesää.
This is summer.
Tämäkin on kesää.
This is also summer.
Lehmät olivat lähes pisteitä laaksossa, kellojen kilkatus sen sijaan kuului selkeästi.
We could hardly see the cows, but the bells were loud.
Gräppelen-järven jakavat ihmiset ja lehmät.
The lake Gräppelen is for the cows and people.
Nutipäät kutkuttelevat jalkoja.
The pollards tickled feet.
Ja sitten rinnettä ylös.
And up we go.
Ja polku kulkee siis missä?
And the path goes where?
Sama kysymys.
The same question.

En resumen: Cataras de Thur, montes, campos de flores, un laguito (Gräppelen) – una ruta lindísima y mucho calor en Toggenburg. A veces el día es perfecto.

Kurzgesagt: Thurwasserfälle, Blumenwiesen, Gräppelensee, Berge – ein super schöner Weg. Manchmal ist der Tag perfekt.

Kristallikaupoilla paratiisissa

Kristallikaupoilla paratiisissa

Amsteg on siinä, missä Sveitsin läpi ajettaessa liikenne usein sakkaa. Laakso kapenee tunnelia kohti ja pienet kylät ovat moottoritiesiltojen katveessa. Mietin sitä, millaista täällä oli ennen isoja väyliä ja jatkuvaa, jyräväävää liikennettä.

Pohdinnan keskeytti nopeasti nykyisyys, joka osoittautui solmuiseksi ja riitaiseksi. Amstegin rampin jälkeen oltiin joka suuntaan suihkaavien liittymien ja teiden keskellä, eikä gps auttanut. Köysiradan osoite oli kylän pääkatu, mutta ohiajamamme viitta oli ennen kylää. Hätäisesti kiljahtelin, kun mies aikoi kääntyä ympäri – takaisin moottoritielle. Ei sinne ainakaan, ihan minne tahansa muualle. Epämääräisen kiemurtelun jälkeen ajettiin eteenpäin.

Seuraavassa kyltissä oli myös Arnisee ja kuplahissin kuva. Oikea suunta, ajattelin. Kun Amstegin kylä oli ohitettu, tie kiemurteli kapeana kallion viertä, olin valmis u-käännökseen. Takaisin lähtöpisteeseen.

Kipakan väittelyn jälkeen käännyttiin vasemmalle ensimmäiseltä hissikyltiltä ja päädyttiin lopulta sinne minne piti, hissin parkkipaikalle. Tietä ei tunne mikään kartta tai gps, eikä se todellakaan ole kylän pääkatu.

Hissillä kukaan ei enää muistanut hankalaa alkua, sillä olimme nousemassa ilmoihin mitä ilmeisimmin lelulla. Painoin vihreää nappia ja tiedotin ylös, että meitä olisi kolme tulossa. Ahtaaseen hissiin mahtui neljä, matkatavarat eli reput laitettiinn sen ulkopuolelle sivulootaan. Pohdin kestävätkö vesipullot taskuissa, vaellussauvat repussa. Kulkuväline oli niin nafti, että istumme todellakin kuin sillit suolassa. Seisomaan tuskin olisimme pystyneet. Penkeillä oli lämmikkeet kankun alle. Viehättävää.

Hisseissä en yleensä kärsi korkeudesta, mutta jotenkin olo tuntui pieneltä tässä heilahtelevassa mikrokabiinissa jyrkänteen vieressä.

Laakson ahtaus, liikenne ja muu tuska oli ylhäällä yhtä kaukana kuin kuu maasta. Olimme rantautuneet tai siis lipuneet paratiisiin. Värit olivat kirkkaammat, vallitsi rauha ja kiireettömyys. Meitä ennen matkustaneet istuivat jo mökin terassilla olusilla ja vilkuttivat.

Jäätiin suoraan aseman vieressä olevalle kristallilaatikolle. Tytär hamusi useita, minä löysin oman ja mielestäni parhaan, parin-kolmen sentin kantikkaan kristallin, josta maksoin frangin laatikkoon ja tulin onnelliseksi.

Aarre taskussa katseltiin alkukesän kukkaniittyjä ja tallattiin eteenpäin. Olisin voinut jäädä tähän ja olla täysin tyytyväinen retkeen.

Koska porukassa oli kaksi lenkkari-ihmistä ja yksi korona-keuhkoinen, oli itse patikka kevyt ja alas viettävä. Sitäpaitsi ylempänä on vielä paikoittain lunta. Näillä varustuksilla ja voimilla ei lähdetty liukastelemaan; tänään oli kyse vain ihanasta kesäpäivästä.

Kuljimme Arniseen ohi, metsien ja niittyjen poikki, toisinaan kedolla hädin tuskin seurattavaa polkua, kukat polvia kutkutellen, ohi meitä nihkeästi tiiravien lehmien, heinää niittävien urilaisten. Honigbergin Sanna kertoi, että Urin kantonissa eletään vielä suht samalla lailla kuin vuosikymmeniä sitten. Siksi ehkä tämä levollisuus.

Ostimme alppiperheen itsepalvelukojusta paketin juustoa, vaikka epäilin sen paistuvan repussa. Kuusi ja puoli frangia, sen verran pudottelin kolikoita metalliseen latikkoon kimpaleesta ohittamiemme lehmien maidosta tehdystä juustosta.

Kukkakehdossa kuhisi, ruskeita selkiä liikahteli, välillä heilahti häntä, toisinaan ylös katsahti sarvipää suussa nippu heinää ja kukkia. Alkukesän huuma oli selvästikin vienyt mukanaan nämä lehmät. Ne olivat onnellisia hamuamastaan keltasinisestä kukkavalikoimasta.

Gurtnellen kylässä polku oli kadota, mutta se löytyi lopulta kirkon sivusta, talojen välistä. Hetkeä pidemmällä gpx-reitin tilalla oli kaksi taloa. Pihan päässä varttui umpikuja, joten oli seurattava alaspäin mutkittelevaa autotietä ja siltä poikkeavia alkuperäistä alempana kulkevia patikkapolkuja.

Gurtnellen Wileristä oli paluu bussilla takaisin Arniseen hissin luo lähtöpisteeseen. Mielikuvissani istahtaisimme sitä ennen aurinkoon kahville ja muhkealle jäätelöannokselle. Kylässä ei ollut mitään auki olevaa kahvilaa, vain hotellin tyhjä ja ankea parin pöydän terassi, maisemat rautatien suojavallille.

Pysäkin läheltä löytyi pieni kyläkauppa, jonka tiskin takana roikkui kuivamakkaroita narulla ja ikkunaa koristivat paikalliset piiraat ja mikä tärkeintä, kylmäkaapissa oli jätskiä. Mutta huom, täällä pelaa vain käteinen, “Sveitsin frangi”, totesi myyjä. Ei kortti, ei sovellukset. Sveitsiläiset setelit ja kolikot.

Kuplahissi Arniseelle. Matkatavarat kulkevat ulkopuolella.
Arnisee gondola. Luggage travels outside.
Laaksoa halkoo moottoritie
There´s a highway passing the valley.
Kristalleja kaupan!
Crystals to purchase.
Minkä ottais?
Which one?
Tänne voisin jäädä. Taustalla hissiasema.
I could stay here. On the background the liftstation.
Vihreää ja kukkia!
Green and flowers!
On se järvikin ihan nätti.
The Arnilake is also pretty.
Ylempää kulkee myös reitti Gurtnelliin, mutta sinne seuraavalla kerralla.
There´s also a higher path to Gurtnellen, but that´s for next time.
Matkalla samat huiput, mutta maisemat muuttuvat korkeuden mukaan.
The same peaks but the view is different depending of the altitude.
Mun aarre.
My precious.
Äiti ja lapsi.
Mom and the child.
Onnellinen lehmä.
Happy cow.
Orvokkeja kallion kupeessa.
Violets by the rock.
Kukkakedon läpi. Passing the flowerfield.
Gurtnellen kylä.
The hamlet of Gurtnellen.
Gurtnellen Wilerissä eletään monessa tasossa: joella kalastaja, ylempänä kylää, päällä moottoritie.
In Gurtnellen Wiler there´s life in different levels: by the river there´s a fisher, on the next level the village and higher up the highway.
Amstegissa hissiasemalle vie joen ylittävä kävelysilta.
In Amsteg there´s a small bridge over the river to the gondolastation.
Matkalla vielä kuppi kahvia Urnerseellä. A cup of coffee on the way by the lake Uri.

En resumen: Pasando Suiza uno ni se da cuenta, que de Amsteg para arriba hay un paraiso.

Kurzgesagt: Wenn man richtung Süden in der Schweiz fährt, merkt man vielleicht gar nicht, dass es oberhalb vom Amsteg ein Paradies gibt.

Ihan pihalla

Ihan pihalla

Toukokuun parasta ovat olleet ulkoaamupalat. Niitä tässä mietin, kun istun sisällä ja viime viikon 30 asteesta on jäljellä 15.

Se hyvä puoli kosteassa ja viileämmässä on, että tuli tehtyä pihahommia. Kesä pörähti käyntiin niin vauhdilla, että kukkakalenterissani kääntyi sivu muutaman päivän välein: lumikellosta krookukseen, krookuksesta kirsikankukkaan, kirsikankukasta magnolian kautta omenankukkaan, omenankukasta – okei, nyt meni muisti. Joka tapauksessa puutarhaunikot tuli ja meni vauhdilla; onneksi pelloilla yhä kukitaan. Ja pionit ovat nyt parhaimmillaan. Se kesän paras, laventeli, jota kuljen haistelemassa istutukselta toiselle, on puolestaan aloittelemassa.

Kysyn vain, että mitä jää heinäkuulle, kun kaikki ihanuudet on jo nähty? Vai onko tämä vain alkukesän huumaa, jonka runsauden jälkeen ihminen ei enää jaksa reagoida luonnon kukkeuteen?

Koska mullan kapsutus on väsyttävää, pitää välillä tehdä muutakin (saan tämän kuulostamaan siltä, kuin ahkeroisin puutarhurina tuntikausia. Se on todellisuudessa tunti, puolitoista, sen jälkeen sormet eivät pysty tarraamaan rikkaruohoon, puristusote on mennyttä ja peukalo krampissa). Siispä pyörällä mäkeä ylös niitä unikoita tarkastamaan.

Viljapelto, yleensä spelttiä, kirkkaan oranssinpunaisine läikkineen on hyvä palkinto; ensimmäinen etappi saavutettu, puoliväliin noustu vuorelle. Se että lyhyen jyrkän pätkä yläpäässä on meneillään draama, häiritsee luontoon keskittymistä. Saksalainen pariskunta levittää ympäristöön negatiivista energiaa.

Järkyttävän hengästynyt nainen on lähellä leviämistä työntäessään raskasta sähköpyöräänsä viimeisiä metrejä ja mies seisoo ylempänä arrogantisti kommentoiden. “Älä anna minulle komentoja!” pystyy nainen hengenvedon välissä tiuskaisemaan.

Kohtaamme pariskuntaan vielä toisen kerran. Mies ei anna naisen levähtää hetkeäkään. Epäilemme, että tiet eroavat ennen kuin he pääsevät päämääräänsä.

Ylhäällä Pfannenstielissä on sumeat näkymät. Eväslaatikossa jämiä edellisiltä retkiltä, murusia ja palasia, joita tuskin edes evääksi voi mainostaa.

En uskonut, että tauon jälkeen jaksaisimme tänne asti, sitä paitsi toisen pyörän jarrut on siinä kunnossa, että olisi ehkä ollut parempikin pysyä alempana. Salitreenin muutamat muutokset ovat kuitenkin saaneet enemmän aikaan kuin vuosien uurastus. Nyppylällä oltiin sukkelammin ja kevyemmin kuin koskaan.

Alan miettiä pitempää pyörälenkkiä, sellaista yöpymisten kera. Mille järvelle? Minkä solan yli? Tour de Suisse?

Hyväntekeväisyyspulla marketista ja ekoja sveitsiläisiä mansikoita.
A charity bun from the market and first Swiss strawberries.
Molemmat köynnösruusut, punainen ja keltainen, kukkivat kuin viimeistä päivää.
Both climbing roses, red and yellow, are blooming like crazy!
Nämäkin kukoistavat.
These do blossom too.

Tauon paikka. A break.
Mun lempparit. My favorites.
Vielä nupulla. Still a bud.
Mikä tää on? Näitä oli erikokoisia, parisenttisiäkin ja ne tarttui iholle. What is this?
There were different sizes, even 2 cm long, and they got stuck on the skin.
Ei näitä ehkä evääksi voi kutsua.
This might not be even a snack, but anyway…
Sumuista ja ukkostavaa on.
Some foggy views; a thunderstorm coming up.

En resumen: Trabajo de jardín obligatorio de la epoca, una vuelta en bici, muchos chubascos. Nada más esta vez.

Kurzgesagt: Gartenarbeit, Velotour, Gewitter und Schauer. Das ist alles dieses Mal.

Jänisreitti

Jänisreitti

Tällainen talvenjälkeinen perunanituihminen on ollut valkoisine ihoineen ihmeessä 30 astetta hipovassa lämmössä. Joten karistettiin siitepölyt jaloista ja suunnattiin raikkaaseen vuoristoilmaan. Saman idean olivat saaneet kaikki muut sata ihmistä, jotka jonottivat Sattel-Hochstucklin pyörivän köysiradan asemalla.

Paikka on selvästikin lapsiperheiden paratiisi tai jotain aivan päinvastaista, mutta joka tapauksessa ylhäältä löytyy liukumista, hyppimistä, laskemista ja ties mitä. Tulevat vuoristovaeltajat voivat myös kokeilla riippusiltaa ihan lähimaastossa ja kävellä helppoja reittejä makkaranpaistopaikalle. Me muut pistimme vauhdilla töppöstä toisen eteen ja pääsimme joukoista eroon alle vartissa.

Hochstucklin huipulle vie helppoja reittejä ja myös vähän ylempää ja reunenmpaa koukkaavia vuoristopolkuja. Metsän rauhassa kiemurtelee myös teemareitti, jonka varrella voi energiapisteissä testata omaa herkkyyttään. Samaan nippuun oli laitettu maaväreily, ristit, vesisuonet ja ties mitkä energiat. “Maaenergiabullshittiä” totesi kyynikkokumppanini Aldo.

Sama kyynikko jäi myöhemmin katselemaan kukkivaa alppiniittyä ja henkäili olevansa paratiisissa. Ei kuulemma tarvitsisi muuta. Itse en siinä vaiheessa enää nälältä ja nestehukalta pystynyt herkistymään edes kirkkaankeltaisille kulleroille, mutta ylempänä vuoristotuulen puhaltaessa kukkui käki. Siitä menin hiukkasen kesäekstaasiin.

Lumiläikkiä näkyi muutama, sen verran oli jäljellä talvesta. Reitti haarautui kolmeksi ja valitsimme keskimmäisen. Kun upposin vaelluskengän vartta myöten mutaan, tuli mieleen, että ehkä vaihtoehto oli huono. Lenkkarimies Aldo kiersi vähän ylempää kuivemmassa rinteessä taiteillen. Perässä huipulle kiipeäjät valitsivat vasemmanpuoleisen polun ja saapuivat ylös kengät puhtoisina.

Istahdimme mehiläisten ja perhosten keskelle voileiville ja katselemaan maisemaa: utuharsossa Alppien rivi, aina yhtä synkeä vuorikaksikko, pieni ja suuri Mythen, kolme järveä. Ja sitten neljä saksalaista. He päättivät tyhjällä kukkulan huipulla parkkeerata metrin päähän meistä ja suoraan eteen. Näin enää puhekuplan kysymyksellä, warum??

Aurinkorasvaisilla sormilla läähmitty linssi sai aikaan mystisiä kuvia alastulosta. Makailin matkanvarrella hetken ristin vieressä kuumalla penkillä. Tähän olisin jäänyt, mutta aurinko poltti kasvoja.

Jostain alhaalta hönki käheästi alppitorvi ja toisen mutkan takaa lähempää schwyzerörgeli, harmonikka, vähän kompastellen, mutta mukavan kutsuvasti. Stuckli Alpin, pienen alppitilan pihalla pöydällä oli liina ja lasissa voikukka ja pari muuta niittykukkaa. Nurmikolla oli meneillään lasten jalkapallopeli ja isäntä soitteli auringonpaisteessa. Kuvun alla Lebkuchen-palat odottivat ottajaa ja kaapissa oli kylmää juomista. “Haluatteko kahvia, kutsun emännän sisältä!” huikkasi isäntä.

Juotiin yhdessä sumpit, mies piti tauon soitossa ja kyseli, kertoili. Ovat ensimmäistä kesää alpilla, lehmät tulevat ensi viikolla, 25 yhteensä, ja sitten kaksi vuohta.

“Ette murteesta päätellen taida olla Zürichistä,” isäntä pohti ja puolittain tiedusteli, ihan ystävällismielisesti. Suomen hän sijoitti Belgian viereen ja Costa Rican Espanjan rannikolle. Ei ole kuulemma käynyt sen pohjoisemmassa kuin Itävalta.

Ja minkälainen päivän reitti lopulta oli? Hikinen ja jäniksen muotoinen.

Riippusilta ylitettäväksi.
A hanging bridge to cross.
Ägerisee. Lake Ägeri.

Polulla.
On the path.
Ketunleipiä.
Wood sorrel.
Lasten leikkipaikkasysteemit jäivät nopeasti taakse.
The kids playarea was quickly left behind.
Happea.
Need some oxygen.
Kullerot.
Globeflowers.
Pikkuruisia mustikankukkia.
Tiny bilberryflowers.
Lähestytään lumihuippuja.
Getting near the white peaks.
Jauhoesikko. Primula farinosa.
Voikukkaniittyä.
Dandelions on the meadow.
Alppimajalla asustelee tämmöisiä tyyppejä.
These guys seem to live in this alpine hut.
Kevätkatkeroita.
Spring gentians.
Pieni Mythen ja kuusen takana isoa Mytheniä.
Small and big Mythen.
Vierwaldstättersee ja oikealla Lauerzersee.
In the middle lake Vierwaldstätter and on the right Lauerzer.
Tähän voisin jäädä.
I might stay here.
Stuckli Alp.
Lebkuchen-annos. Ja tuhkakuppi.
Lebkuchen for energy.
Riippusilta ja heinät seipäillä. The hanging bridge and drying hay.
Jänis-reitti. Ever hiked a hare-path?

En resumen: caminamos una ruta que resultó ser de la forma de un conejo. Subímos a Hochstuckli, no muy arriba ni muy largo, pero sudamos una cantidad increible.

Kurzgesagt: Wanderung im Form von einer Hase ist etwas, das nicht vorgesehen war. Wir sind auf dem Hochstuckli bestiegen, nicht ser hoch und auch nicht sehr weit, aber haben viel geschwitzt.

Villejä alppikrookuksia, joka puolella!

Villejä alppikrookuksia, joka puolella!

Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.

Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.

Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.

Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä.
The traffic was light, just a couple cows on the road.

Rentukat loistaa. Marsh Marigolds were glowing.

Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.

Kahvipaussi Sämtisersee. Coffeebrake by Sämtisersee.
Eväs.
Snack.

Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.

Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!

Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)

Alppikrookuksia.
Alpine Crocus.
Puu kivellä.
A tree on a stone.
Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta.
A bit higher there are still some thicker snowlayers.

Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.

Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.

Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.

Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.

Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella.
Crocus, like white pearls on the grass.
Fälenseellä ei vielä laineet loisku.
In Fälensee there are no waves yet.
Toivo silti jäiden lähdöstä.
Still some hope, that the ice might melt someday.
Patikkaretkue.
Hikingpals.
Huippu huipun takana.
A peak behind the peak. Twinpeak?!

Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.

Uusia sammakkosukupolvia tulossa.
New generation of frogs coming up.
Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. Picture:Maarit Piippo

Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.

Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.

Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.

Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.

En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.

Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!

Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. The eveninghaze surrounding Appenzell.

Ruuneperi repussa

Ruuneperi repussa

Kaikki kävi niin helposti. Matkaan lähtö, pienen ruuhkan jättäminen selän taa, vuorelle nousu ja parkkipaikka, sekin löytyi heti.

Matkalla lemusi kaamealle, on taas se aika vuodesta eli kevättä pukkaa ja pelloille suihkutetaan tankeista lannoitelietettä. Perillä oltiin sen verran kaukana ylempänä, että paikat oli valkoisen peitteen alla ja ilma raikasta.

Oltiin ihan lähellä Zürichiä, vaikkakin Zugin kantonissa Ägeri-laakson yläpuolella. Siinä mielessä täydellinen paikka, että yhtäällä on lumihuiput ja reitin toisessa päässä näkymät Zürichinjärvelle.

Mitään sen kummempaa tavoitetta ei ollut, kunhan halusin juoda kahvit repussa kuljettamieni Runebergin torttujen kera ulkosalla. Kasvoille toivoin edes vähän aurinkoa ja lunta kenkien alle.

Reitti näköalapaikalle oli lyhyt, mutta jestas että aurinko lämmitti ihanasti; kuinka nautinkaan siitä, että jouduin siristelemään silmiä kaikessa kirkkaudessa.

Lupailtua lumisadettakaan ei näkynyt, vaikka pilvet kasailivat joukkojaan. Pumpulitaivas sekoittui lumihankeen, alhaalla vuorten navan kohdalla leijailevat matalat pilvet varsinkin. Oli terävää ja jykevää, pehmeää ja pyöreää. Sinistä ja valkoista, tummanvihreää ja melkein turkoosia.

Kahvit juotiin ylhäällä nuotiopaikalla, hanskat takapuolen alla. Aldo halusi kahvit järvinäkymällä, minä vuorilla ja hangella. Siinä istuttiin samalla puupenkillä, yksi yhteen, toinen toiseen suuntaan.

Seuraavina päivinä myrskytuuli tyhjensi vuoret ihmisistä, taivasta peittivät pilvet ja lunta tuiskutti siellä täällä. Minä lämmittelin vielä menneellä auringolla poskipäillä ja otin seuraavan mantelileivonnaisen.

Lunta, loistavaa.
Snow, great!
Rigi (vas.huippu) ja Pilatus. Luulisin.
Rigi (on the left hand side) and Pilatus, I think.
Lasten treenirinne.
Kids training slopes.
Vain tän halusin nähdä.
This is what I wanted to see.
Paranee vain.
Just getting better.
Mentiin metsään.
Went to the forest.
Tyytyväinen.
Happy.
Gottschalkenberg.
Lumirajalla. Yhdellä suunnalla talvi, toisella kevät.
Snowborder. On one side winter, the other spring.
Bellevueltä näkyi nimensä mukaisesti kaunis maisema. Zürichinjärvi ja kaupunki vasemmassa päässä.
In Bellevue you really have a beatiful view. Lake Zurich and city on the left.

Hyvää viikonloppua.
Happy weekend.
Snäkkimaisema yhteen suuntaan, selän takana järvi.
Snackview. Lake behind the back.
Koska Runebergin päivä.
´Cause Runeberg´s day.
Mikä vuori vasen terävä huippu?
Which mountain peak is that on the left?
Pilvet ja lumi sekoittuvat.
Snow and the clouds get mixed.

En resumen: A veces todo es tan facil. La salida, el viaje. Y si no contámos el tufo tan terrible del fertilizante en el camino, todo estaba perfecto. Sol, nieve, cafecito y la vista al lago de Zurich y a los picos nevados.

Kurzgesagt: Manchmal ist alles so einfach. Die Abfahrt, die Reise. Und wenn wir den Gestank der Gülle bei den Feldern vergessen würden, könnte man sagen alles war perfekt. Die Sonne, der Schnee, Kaffee und eine Aussicht über den Zürichsee, super Panorama von den Schneebergen.

%d bloggers like this: