Siellä se häämöttää, ihka aito tunturi.
Lapissa kasvaa itsetuntemus, se on tullut näinä päivinä selväksi. Tajusin olevani perinpohjainen tunturinoviisi, kliseineen kaikkineen. Kuvittelin vielä äskettäin, että Lappi alkaa Kuusamosta, jänkä on tundraa ja tunturit helppo nakki. Yliarvioin tunturipäivän hyttystilanteen ja aliarvioin paarmat.
Lapin raikas ilma saa myös ajattelemaan hyödyllisiä asioita. Oivalsin nimittäin anagrammin: Lappi ja Alppi muodostuvat samoista kirjaimista. Maan kohoumia molemmissa. Yhdessä pehmeälinjaista kaarevaa, toisessa terävää ja jyrkkää.
Uskoin olevani supertreenattu näille kukkuloille. Lihakset ovat tottuneet jyrkkään menoon, silti kivisen polun patikointi 30 asteessa paarmojen surratessa ympärillä toi jälkilöylyinä ihan uudenlaisia tuntemuksia. Mielenkiinnolla lähdin tallaamaan Joenkieliselle Lemmenjoen kansallispuistossa ja aika mehuttomana tulin takaisin.
Lääniä riittää tarvottavaksi.
Joenkielisen huipulla. Ei ruuhkaa, muttei yksinäistäkään.
Huipulta näkyi niin kauas, etten edes osaa sanoa. Joka suuntaan. Yhtäällä kumpuili enemmän, se oli varmaankin Norjaa. Olisin voinut tarkistaa sen komppassista, mutta siinä vaiheessa halusin vain keskittyä eväisiin. Maisema oli sinisen vihreää, karua. Kuukkeli siellä, toinen täällä. Ei lumihuippuja missään ja silti niin ankaraa, jylhää todellisuutta.
Tauko.
Evästauolla oli aika hiljaista porukkaa. Laastaroitiin kantapäitä, annettiin hien kuivua tuulessa. Pillimehu maistui lapsuudelta ja auringossa nestemäiseksi muuttunut suklaa piti nuolla paperista irti.
Retkievästä. Pillimehu, suklaatia, sämppy, kananmuna ja bansku.
Paussi herättää ihmisessä luovuuden.
Joenkieliselläkin rakennellaan kivistä patsaita. Niitä näkyy myös Alpeilla. Luonto oli hiljaa. Yhtään elävää poroa ei tällä reitillä näkynyt. Yksi ehkä ahman raatelema makasi raatona koivujen ja mäntyjen keskellä. Papanoita, sekä hirven että poron, oli ripoteltuna koko matkalle.
Siellä siintää Lemmenjoki. Vaskooleja ei tullut tällä kerralla mukaan.
Nämä värit!
Patikkaporukassa oli myös Sveitsistä tulleita kielileiriläisiä. Matkalta poimittiin uusia sanoja: käpy, vanamo, koivu, tunturi, paarma. Helle teki tepposet, käpyä kerrattiin aika monta kertaa. Vanamoa ei kukaan varmaan enää muista.
Nuotion viritystä.
Tauko paikallaan.
Sumppi kuksassa.
Lemmenjoen Sotkajärvellä laskeuduttiin portaat alas veden lähelle ja viriteltiin pannukahvia varten tulet. Viimeinen päivä ennen tulentekokieltoa ja roihuavia maastopaloja. Nytkin jäkälä oli niin kuivaa, että se narskui vaelluskenkien alla kuin pakkaslumi. Alla olevan kuvan harjanteen sivulla tulvajärvi oli kuivanut joskus keväällä. Jäljellä oli vain kivinen louhikko.
Harjanteella.
Jotakuinkin 17 kilometriä tuli tallattua. Monenmonta litraa hikoiltua. Taatusti tusina vihreän sävyjä nähtyä.
Yksi tunturi on käyty, monta erämaan sopukkaa katsomatta.
En resumen: Las fotos son del caminito en Laponia, parque nacional de Lemmenpuisto. Subimos en una montañita laponesa, Joenkielinen, en un calor de 30 grados, con una cantidad innecesaria de tábanos, unos bichos necios volando alrededor de uno hasta que podían morder un hueco en la piel. Vimos un montón de diferentes tonos de verde, paisaje hasta Noruega y kilómetros y kilómetros de bosque.
Kurzgesagt: Die Fotos sind vom Nationalpark Lemmenpuisto (Lappland), wo wir auf einem kleinen Finnischen Berg, Joenkielinen, wanderten. +30 Grad und genug Bremse. 17 km, viel schwitzen, dutzende Grüntöne, Aussicht bis Norwegen und kilometerweise Wald.
Pala Suklaata 