Viimeistään siitä tietää, että ollaan taitettu talven selkä, kun jalat on levottomat. Ja varsinkin mieli. Jos tämä olisi sarjakuva, olisin juoksuasennossa ilmassa, kintut pyörisivät alla kuin häkkärät. Menoks, sanoi Annie Lennox! Let´s go, lehmäneväät! Ja täällä istun, kello 8:00 työpöydän ääressä, kuin syksyinen tatti sateisessa metsässä.
Ei ole edes sienirihmastoa, jota lähettää lähialueelle tutkimaan mahdollisuuksia, mutta ajatukset, ne lentää. Jalat ovat vieneet ovesta ulos, mutta lähilenkistä, vaikka lähes 15 kilometriä, 10 kilometriä, 5 kilometriä, suuntaan ja toiseen, ei tule samanlaista oloa kuin kunnon retkestä toisaalla. Tapetit pitäisi saada vaihtoon ja äkkiä.
Säät eivät osu kohdilleen tekemisten kanssa ja nyt puren huulta, mietin kuinka saada huominen tyhjennettyä, jotta pääsisi retkelle. Muut päivät ovat joko sateisia, Saharan pölyisiä, yhtä sumua tai vuorilla lumisadetta. Hamaan tulevaisuuteen siis.
Ja kaikkihan johtuu siitä, että tekemiset ovat istumahommia. Ei puutu motivaatiota, mutta se sisäinen rauha. Ehkä menen hetkeksi istumaan järven seitsemään asteeseen. Siinä vihertävän veden liplatellessa ja nokikanojen ohi lipuessa tyyntyy kaikki. Jopa minä.
Istuu kuin tatti, mutta siivillä pääsee. There it sits, but when necessary, the wings take where ever.
En resumen: De qué se sabe que ya viene la primavera: necesito salir para un paseito.
Kurzgesagt: Wo weisst man, das es Frühling ist? Ich muss unbedingt wandern.
On helmikuu, kertoo kalenteri, mutta ulkona selvästikin huhtikuu. Lämpötila on keskimääräistä korkeampi – siis jos olisi huhtikuu. Helmikuuksi aivan älyttömmän lämmintä. Sen vahvistaa myös aivastelu, joka on juuri tässä koneen ääressä istuessa täysillä päällä (anteeksi roiskeet, pyyhin ruudun nenäliinalla). Pölytys on vauhdissa, harmaahaikarat rakentavat pesiään ja ensimmäiset hedelmäpuut ovat kukassa. Käyn alapihalla tarkistamassa aprikoosipuun tilanteen ja juttelen nupuille: “Ei vielä, pysykää kiinni, ei kannata, kylmä tulee.”
Sen lisäksi, että saan kylähullun maineen, se joka puhuu puille, olen myös kummajainen hiihtomajalla, kun jään kuvaamaan vessaa. Peiliselfien sijaan tähtäimessäni on kyltti: Käytäthän vettä säästäen, lähde ei ole pohjaton. Korkealla vuorilla vesi on ongelma, kun talvet lämpenevät. Osa majataloista joutuu sulkemaan ovensa, kun vesi loppuu.
Ja juuri kun olemme hyväksyneet kevään, vaikka nikotellen, on viikonlopulle tulossa talvi. Lunta vuorille, yöksi viileää, kenties pakkasta, Zürichiinkin. Minä kaivan jälleen talvipompan, mutta mitä tekee hedelmäpuun kukat? Toivon niille jääkerrosta ympärille, se on ainut keino selvitä oikeaan kevääseen.
Vielä on vettä kahvinkeittoon. There´s still some water leftfor coffee.
En resumen: El clima está loco, tenémos temperaturas de Abril, pajaros construyendo nidos y arboles de frutas con flores. Les va a dar frío en el fin de semana, cuando vuelva el invierno.
Näihin aikoihin olen tavallisesti kuvaillut laskiaispullia ties missä valkoisen keskellä, rinteeseen repussa kannettuna. Nyt hiiva on vielä jääkaapissa ja kerma ei jaksa kiinnostaa. Kaapissa on näet myös aimo lohkare kerma-rahka-hedelmäkakkua, josta iso osa sunnuntaista lähtien syötynä vatsassa.
Ovesta ulos katsottuna on kevät. Nenä tiputtaa, silmät turpoilevat ja krookukset revähtivät eilen täyteen loistoon. Zürichissä aukiot täyttyivät aurinkoa hakevista kaupunkilaisista; kuin liskot konsanaan he hakeutuivat rantamuurin sivuun lämpimään kohtaa, aukioiden tuoleille ja terassien vilttien lämmittämille tuoleille. Talvitakkeja availlaan, tiukasti kierrettyjä kaulaliinoja löysätään.
Sunnuntaina vietettiin siis syntymäpäiviä, laskiaista ja seurattiin presidentinvaaleja. Eilen laskiaistiistaita, tänään tuhkakeskiviikkoa ja ystävänpäivää tai mitä ikinä haluaakaan juhlistaa. Laskiainen muistuttaa talvesta; sitä käyn katsomassa ystävien kuvista tai verkkokamerasta, sillä tällä hetkellä Sveitsi ja Suomi ovat todella eri vuodenajassa. Tuisku ja synkeä talvi on Zürichissä niin mennyttä, etten edes muista milloin sellainen oli. Eikä kyse ole Biden-oireesta, vaan talvien katoamisesta.
Vuorilla yritetään venyttää lunta riittämään ainakin helmikuun hiihtolomien ajaksi. 1500 metriä korkeutta ei riitä, pitää mennä ylemmäs, jos haluaa talveen. Laskiaismäet jäi laskematta, siis lumessa (rinnettä tultiin alas, pyörällä), mutta ehkä vielä.
Tuhkakeskiviikostahan alkaisi paasto. Minä sen sijaan lämmittelen eilistä hernekeittoa ja kaivan esille sen kaakun lohkareen. Katselen krookusten tummanlilaa joukkoponnistusta ja mietin pitäisikö ruusut leikata, sillä nekin aloittavat jo kasvukautensa.
En resumen: Debería ser el invierno, pero se nos vino la primavera.
Lähestyttiin Rhäzünsia, kun huomasin jotain puissa. Kiiltäviä syksystä jääneitä lehtiä? Huurretta? Ei, hedelmäpuut kukassa. Sujahdettiin niin nopeasti ohi, etten nähnyt sen tarkemmin, mutta aprikoosit ovat yleensä kevään ensimmäisiä, ehkä sitten niitä.
Ihan arvuutellen lähdettiin matkaan, ei ollut mitään tajua siitä mitä olisi luvassa. Paitsi että aurinkoa oli povattu ja sitä halusin, sillä Zürich oli talvisumun peitossa.
Kuplahissillä selvisi, että tämä on tosi pieni pieni paikka. Käveltiin suoraan hissiin, ei jonoja, ei ihmispaljoutta. Ylhäällä Feldisin kylällä, 1470 metrissä, on varmaan ollut talvea, koska oli hiihtokoulukin. Mutta nyt ei näkynyt lunta kuin läikittäin, vaikka on helmikuu. Sen sijaan puuveistoksia oli pitkin poikin. Taiteellista väkeä nuo feldisläiset.
Vartin matkan tuolihissille voi taittaa myös shuttlebussilla, jos mukana on kelkka tai pienokaisia. Tosi hyvin toimivat järjestelyt näinkin pikkuruisella alueella.
Tuolihississä jalkoja heilutellessani olin vetäistä hyönteisen nenään. Siis hyttysen. Heti perään alkoi nokka valua keväisellä energialla. Kerrankos sitä näinkin, heinänuhaa talvessa.
Yläasema nimeltä Mutta oli pieni tönö kukkulan huipulla. Siihen jäätiin hetkeksi siristelemään silmiä. Vuoria, valkoista, ihanaa valoa, sinistä ja kirkkaan aurinkoista. Kotona olo oli kuin perunanidulla, kalpea ja nuutunut. Juuri tätä piti saada. Raikasta ilmaa, lumen narsketta ja säteitä.
Taputtelin itseäni moneen kertaan olkapäälle, kyllä nyt tuli löydetty helmi. Talvipatikkareitti voisi olla piirun verran kyllä pitempikin, mutta koska jaloissa painoivat vuodenvaihteen virukset ja muut, otettiin nautinnon kannalta. Ja 2000 metrissä lumessa tallatessa tulee hiki pienessäkin mäessä; se laskettakoon urheiluksi. Pikkuisen on alkanut kyteä mielessä lumikenkäily, täällä olisi siihenkin kivat maastot.
Ainut näkymä varsinaiseen sivilisaatioon on melko alussa alas laaksoon Churin kaupunkiin ja lopussa toiseen suuntaan, mitä siellä sitten onkaan. Muuten edessä oli valkoista ja sinistä, kimmeltävää lunta ja taivasta. Ja bongattiin myös huippuset, jotka ovat selvästikin sveitsiläinen versio Lapin Nattasista, jos tiedätte.
Puista oli karissut jäätynyttä lunta, kuin kristalleja, hangen päälle. Jänisten jälkiä näkyi myös siellä täällä, mutta yhä vieläkään en ole tavannut ainuttakaan pitkäkorvaa Sveitsissä.
Yhdet leivät syötiin hangessa istahtaen, toiset penkillä. Aurinko lämmitti niin ihanasti, että raukeus valtasi jäsenet. Onneksi heti jälkimmäisen tauon jälkeen oltiin jo Skihüttellä, jonka pihalle oli levitetty lepotuoleja ja pöytiä penkkeineen. Istuskeltiin vielä hetki kahvi tekosyynä. Tällä mökillä voi myös yöpyä ja tietenkin ruokailla. Ruokalista oli melko perinteinen, mutta selvästi modernilla twistillä, kaikki näytti herkulliselta. Pahus vain, että oli juuri tullut syötyä eväät.
Ennen hissiasemaa on myös talven jäädyttämä luistinrata ja jos omat hokkarit jäi kotiin, täältä voi lainata. Nyt meneillään oli curling-peli, joten luistelut jäi toiseen kertaan. Sillä tänne palaan. Viimeistään ensi talvena.
FeldisTäällä tehdään puutöitä. Some woodart in Feldis.Kyltti näyttää vasenta reittiä, kello keskimmäistä, osa lähti suoraan oikealle. Which way choose?Churin kaupunki pilkotti alhaalla. The town of Chur down in the valley.Metsäneläin liikkeellä. A creature of the woods hopping away.Sinistä valoa. Blue light.Lumikengillä pääsisi edessä olevalle kumpareelle. You could climb the hill with snowshoes. Olisivatko nämä Lapin Nattasten Sveitsin versiot? In Lapland there are Nattaset-peaks, this might be the Swiss version.Tähän jäin hetkeksi. A moment to sit.Ihan hyvät lounasmaisemat. Pretty ok this lunch view.Skihütte, missä voi yöpyä ja saa myös sapuskaa. Skihütte, where you get some snack and there´s also a possibility to stay overnight.Kahvetta vuoristomaisemalla. Some coffee with a view.Täältä löytyy myös luistinrata. Ihan vain pakkasen ylläpitämä. There´s also a ice skating track.A natural one.Kuplahissin sumean ikkunan läpi näkyy ihmeellinen jokimaisema. Through the blurry gondola window we saw a view of contrasts.
En resumen: Encontré un lugar perfecto para un paseito corto en el invierno en las montañas, cerca de Rhäzüns.
Kurzgesagt: Ein perfecter Ort für eine entspannte Winterwanderung nahe Rhäzüns.
Pala Suklaata 