Pitkäperjantaina kelasin paikkoja tutkanomaisesti, minne mennä, mennäkö jonnekin, vuorille ja lumeen? Muualle? Mihin? Pääsiäisenä olisi vain yksi kaunis päivä ja se olisi huomenna. Carpe diem leijui ilmassa kovaäänisenä ja vaativana ja jopa television metorologi ihan selvästi painosti liikkeelle, kun kerran nyt voisi ja seuraavasta poutapäivästä ei taaskaan olisi takuuta. Pitkän surffailun jälkeen totesin lopulta voipuneena, ettei tässä synny mitään päätöstä ja menin nukkumaan.

Lauantai-aamu valkeni harmaana ja märkänä. Istuttiin rauhassa ja juotiin kahvia luovutusmentaliteetilla. Ylipitkistä unista unista johtuvan pysähtyneisyyden syrjäytti kuitenkin äkillinen ja voimakas retkitarve ja tuntia myöhemmin istuttiin autossa, hiukset suittuina ja muutenkin suhteellisen ojennuksessa.

Vielä lähtömainingeissa, keskellä kaupunkia, kaksikaistaisella tiellä viereen ilmestyi auto, josta tapitti ihmisten lisäksi vuohi. Pidimme merkkiä hyvänä, sillä pääsiäisretki, joka alkaa kohtaamisella vuohen kanssa ei voi olla huono. Ja siis Zürichissä, Sveitsin wanna-be-metropolissa.

Heti sen jälkeen mietittiin, onko tässä sittenkään mitään järkeä ja päädyttiin toteamaan, että ei. Kaunista päivää olisi pitänyt kunnioittaa reippailulla jollain rinteellä ja me istuimme autossa. Mutta muistimme joka kerta ihailla vuoria, kun valkoisia, auringossa uhmakkaana kohoavia, lähes liian täydellisiä tapettimaisia kuvia ilmestyi eteemme.

Päämäärä, Yverdon-les-Bains, nimi jota en yritä lausua, koska tiedän saavani jälkipolvelta huomautuksen todella suomalaisesta lausumisesta, löytyi 2,5 h ajomatkan jälkeen, Neuchatelinjärven eteläkärjestä. Lähellä, järven länsipuolella, on pari tuttua kylää, Bonvillar ja Champagne. Viinintuottaja-alueella taisteltiin aikanaan EU:ta vastaan, sillä Ranska piti kiinni yksinoikeudestaan sampanjaan, vaikka sveitsiläisen Champagnen tuottamaa champange oli valkoviiniä.

Yverdon-les-Bainsin keskusta-aukio on lupaava. Reunassa kohoaa hiekkalinnan mallinen linna (neliö, joka kulmassa torni) ja toisella laidalla pari muuta sävähdyttävää historiallista rakennusta. Arkkitehtuurissa ja värityksessä on ranskalaista vivahdetta ja ravintoloiden ja kahvilan edustalla puheensorinaa, aurinkoa, syöminkejä. Tilaan lounaaksi pesuvadillisen salaattia ja aamun määrittämää teemaa seuraten vuohenjuuston kera. Kuulemma paikallista tuotantoa.

Keskusaukiolta lähtee säteiden lailla muutama kutsuvan näköinen katu, mutta niiden ulkopuolella on rönttöistä, aseman ympärillä epämääräistä ja epämääräisiä tyyppejä ja hankala pääsy kovasti odotettuun rantaan. Zürichiläiset rakastavat rantaviivaa, sitä on niukasti, se on kallista ja kansoitettua, mutta myös huolella hoidettua. Yverdonissa taas ei. Ehkä yverdonilaiset ovat suurpiirteisemipä. Tai rannalla ei viihdytä, koska iltapäivän aurinko on selän takana. Tai kenties sen vuoksi, että kaislaista rantaviivaa ja ulappaa riittää kilometritolkulla?

Mutta kaupungista viis, matkan tarkoitus on täyttynyt, kun pääsen kauhomaan ilmassa leijuvia, kimmeltäviä pisteitä, tähtiä ja kirjaimia Euroopan ainoassa Science Fiction museossa. Maison d´ailleur:n Jules Verne –salissa mennään ajassa taaksepäin, siellä tuoksuu vanhoille nahkakantisille kirjoille, aikamatkoille ja historialle. Toisenlaiselle reissulle virtuaalitodellisuuteen pääsee ”oculus rift”-lasien kanssa. Näen selkeän yhteneväisyyden myös itseni ja avaruusolion välillä, kun heijastuin seinälle notkeana luikerona.

En resumen: Yverdon-les-Bains en el lago de Neuchatel tiene un castillo, una plaza bonita y el único museo de ciencia ficción de Europa. Ahora tengo una mejor imagen de mi misma como un extraterrestre.

Kurzgesagt: Yverdon-les Bains hat meine Augen geöffnet. In Maison d´ailleur habe ich verstanden, das ich auch eine Ausserirdische bin.