Reilun puolen tunnin testikävelyn jälkeen päätin olevani valmis reiluun kolmeen tuntiin, vaikka hälytyskellot vähän kilkattelivat. Halusin retkelle ja keuhkosairaitahan perinteisesti kuskataan vuoristoon; sen enempää en tarvinnut perusteita.
Kirkkaan turkoosina loistavan Walenseen yläpuolella kulkee Höhenweg Amden, upeita maisemia, helposti saavutettavissa. Kolmisen sataa metriä nousua on suurinpiirtein sama kuin omalla kylällä, joten se onnistuisi. Tuntimäärä kuulosti haasteelliselta, mutta kai lapsille sopiva reitti passaisi myös toipilaalle.
Koronan jälkeiset keuhkot joutuivat lopulta kovimmille autossa; yskin siitepölyä vedet silmissä koko päivän edestä. Arvenbüelin kylästä kohoavalla vanhalla huoltotiellä pidin pari paussia, ettei pulssi kohoaisi heti alussa tappiin ja ennen metsäpolkua oli pakko pistellä eväät, sillä kokovartalovapina alkoi olla häiritsevä. Kivellä istuessa, Glarusin Alpit edessäni, olo rauhoittui. Katselin muurahaisia, valtavan pontevia tummanvihreitä nokkosia, polulla ja ilmassa liiteleviä valkoisia, valko-oransseja, lilansinisiä ja aivan tummia perhosia.
Keskiväliltä löytyi alppikuppila, aivan lirua kahvia ja tietenkin lehmiä. Sinne meidät johdattivat kiviin maalatut leppäkertut. Perheen tyttäret olivat tarjoiluvuorossa, kiikuttivat juomista janoisille, röstiä ja bratwursteja nälkäisille. Osa lehmistä hamusi rinteessä heinää, vasikat lojuivat alempana auringossa. Sisällä navetassa toimi sulassa sovussa muutaman lehmän vieressä kuppilan astianpesuosasto. Makkarat tirisivät ulkona, röstit paistuivat ehkä ylempänä teltan suojissa.
Maisema muuttui pikkuhiljaa tutunnäköiseksi, mustikanvarpuja oli molemmin puolin tietä, välillä nevaa, kosteaa ja suovillaa, sen sivussa matalaa vuoristomännikköä. Mies valtavan pitkän putken kanssa metsästi kuvia linnuista; täällä asuu ja suojellaan metsoja.
Ajattelin olevani täysin valmis palaamaan vuorelta alas tuolihissillä, mutta kun hutera pieni nainen lähti varovasti askeltamaan puikkelehtivaa kivikkopolkua alas, siis jätettyään ystävättärensä hissiin, lähdin perään. Tunti sinne tai tänne, jarrutteluhan olisi vain hyvää matalasykkeistä treeniä. Puolivälissä hän vinkkasi meille suorimman reitin alas. “Eikö olekin ihanaa; rauhallista ja perhosia”, juttelimme ja hän jatkoi toiseen suuntaan, kohti kotiaan.
Kun posket hehkuvina olin polun päässä alhaalla, siellä mistä pääsimme bussin kyytiin ja takaisin alkupisteeseen, oli kilometrejä kertynyt lopulta kymmenen. Olo oli tietenkin voipunut, mutta vain sen verran, että uskallan jo alkaa suunnitella uusia retkiä.
Mountain pines and some kind of swamp.
A path wide enough for two shoes.
En resumen: Hicimos el primer caminata post corona, encima del lago Walen. Los Alpes de Glarus nos acompañaban el camino y llegué hasta el final sin que nadie me tuviera que llevar. Así que estoy lista para las próximas vueltas.
Kurzgesagt: Höhenweg Amden war meine erste post Corona Wanderung. Die Aussicht nach Glarner Alpen hat uns den ganzen Weg begleitet und ich habe es selbstendig zurück nach Amden geschafft. Bin also bereit für die neue Wanderungen.
Pala Suklaata 