Puiden takana se häämöttää. Ei mikään Hogwarts, mutta vähän siihen suuntaan. Täältäkin haetaan aineksia elämään, tosin ilman sen kummempaa maagista auraa kuin mitä tiedolla on. Ruokakaan ei ilmesty sauvanheilautuksella pöytään, vaan sitä varten tarvitaan pomo, kaksi äiti-alaista ja neljä koululaista.

Ruokala

Täällä sitä siis ollaan. Sveitsissä, koulun keittiössä. Pomo ojentaa essun ja sanoo, että tuosta voit alkaa kuoria porkkanoita. ”Ruotsistahan sinä olet?” hän puolittain toteaa. ”Ai et, mutta kuulostat vain niin ruotsalaiselta.” Kahden porkkanakilon raastaminen hoituu koneella, sillä ”ei äidit enää suostu tekemään mitään käsin ”. Kurkuista pitää vetää muuta suikale kuorta pois. Jos niitä ei ole kuorittu edes vähän, ”ne eivät syö”. Vaihdan koneeseen terän ja 10 kurkkua surahtaa viipaleiksi.

Syyslukukauden alussa kyseltiin halukkuutta auttaa jälkikasvun ruokkimisessa. Tehtävään kuuluu auttaa ruuan valmistuksessa, tarjoilussa ja tiskaamisessa. Täällä ei näy tasa-arvoa, ilmoittautuneiden joukossa on yksi Herr, loput nimikkeellä Frau. Kaksi koululaista rahastaa ja asettelee salaattipuffetin paikalleen, mehukannut ja lasit pöytiin ja toiset kaksi tiskaa ja siivoaa salin sekä pöydät.

Koululaiset tulevat syömään kahdessa erässä. Osa lämmittää salin mikroissa kotoa tuomiaan ruokia, muutamat marssivat sisään lähipizzerian laatikoiden kera. Sekin on sallittua. Koukkaan vuoasta lautasille pastaa ja kaadan jättikauhasta bolognese-kastiketta. Se tekee huonommin kauppansa kuin kohtalotoverini Carmenin jakama ruoka, älplermagronen, jossa on pastaa, perunoita, kermakastiketta ja juustoa. Carmen kaapii hiki hatussa rippeitä vuoista. Kun alppimakaronit loppuvat, pomo valmistaa pikaisesti kermapastaa. Sekin näyttää kelpaavan. Minä seison kädet puuskassa haukotellen ja keskityn katsomaan ohi virtaavia nuoria. Ovat kohteliasta porukkaa, tervehtivät, katsovat silmiin ja ojentavat sitten lautasensa.

Seitsemän frangin luomuaineksista valmistettuun ateriaan kuuluu pääruoka plus santsilautanen, salaattikupposellinen puffetista, tee tai kahvi ja jokunen pipari tai suklaa. Varsinaista jälkiruokaa on vain perjantaisin, kasvisruokapäivänä. Yleensä tarjoillaan pastaa, hampurilaisia, intialaista, kebabia tai kasvispihvejä, mutta ei eineksiä, vaan pienessä ruokalan keittiössä valmistettuja.

Pomo häärää koko ajan, vauhti on kova, luultavasti aamuvarhaisesta lähtien. Me apukokit olemme seitemän tuntia jaloillamme. Hörppäämme automaattikahvit nopeasti ennen ensimmäisiä ruokailijoita. Ruokaa ruokalan tädit saavat puoli kaksi, kun oppilaat ovat syöneet. Sen jälkeen alkaa siivousoperaatio.

Epäilen osaanko tiskata tarpeeksi huolellisesti sveitsiläiseen standardiin nähden. Iso kattila on kaksi kertaa pesualtaan kokoinen ja nopea käsittely aiheuttaa ryöpsähtävän putouksen, joka kastelee essun, housut ja villapaidan. Vaikka pomo työskentelee kuin päättäväinen, tehokas ja todella nopea keittiön monitoimikone, itse alan hyytyä. Salissa on flyygeli, jota oppilaat käyvät soittamassa. Kun se vaikenee, alkaa päässäni soida ”Minä se vaan tiskaan astioita ja luudalla lakasen lattioita…”