Miltä joulukuu tuntuu?

Miltä joulukuu tuntuu?

Vasta ollaan elelty viikko vuoden 2022 joulukuuta ja samaan aikaan kun ruumis istuu läppärin edessä, kuorii perunoita tai imuroi, liitelen todellisuudesta toiseen itseni yläpuolella.

Vastatakseni heti alkuun omaan kysymykseeni: sekopäiseltä. En varmaan ole ainut, jolla on meneillään päässä useita tapahtumalinjoja, yksi arjen kaava, toinen meneillään oleva projekti, kolmantena tuleva, neljäntenä joulukinontulossa, viidentenä kauppalista ja viidentenä kaikki muu tapahtuva, hoidettava ja muistettava sekä muistutettava. Tekemiset ovat vaihtaneet paikkaa, aikaa ja muotoa kuin pahaisessa videopelissä jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla.

Heti aamun aluksi siivosin puhelimelta tuhat kuvaa, laitoin ne asiaankuuluviin arkistoihin ja tuntui siltä kuin olisin pessyt hampaat. (Olenko pessyt hampaat?!) Järjestystä, sitä tarvitaan.

Tänään ei ole kiire minnekään, se on mahtavaa. Kuvia plärätessä tajuan, että aivan, keskiviikkoisinhan olen yleensä päivitellyt blogia, postaillut retkikuvia.

Rutistelen otsaani, en millään muista mitä tein kolme-neljä päivää sitten. En ainakaan retkeillyt. Aivan. Lauantaina eteisessä oli metrien pituinen jono kasseja ja pusseja, kierrätystavaraa metalliin, lasiin, muoviin, epämääräistä sälää ja pois raivattavaa. Sveitsilänen lauantai. Kierrätyskeskukseen, apteekista kodin karanteenihuoneeseen lisää koronatestejä potilaalle, torilta lanttuja, joita ei lopulta ollutkaan, kauppaan, toiseen.

Sunnuntaina retkeilin sittenkin, virtuaalisesti, kun starttasin uuden reissun Sveitsin italiankieliseen Ticinoon. Sää oli siihen sopivin; Zürichinjärvellä leijui sumua ja pilviä, sitä kylmää massaa, josta ei erota kumpi on kumpaa. Illan koitosta ennen kävin lenkillä ja jossain vaiheessa kaduin sitä lievästi. Pää oli selkeä hapetuksen jälkeen ja vaikka olin kietoutunut villapeittoon, ääni tahtoi kadota. Kylmä oli puraissut kurkkuun.

Viikonlopusta ei siis ole kuvia. Paitsi pari lenkiltä. Nämä löytyivät kamerasta putsauksen jälkeen.

Ehkä jo tänään mietin jouluasioita. Päivän työt peruuntuivat, mistä olen vain tyytyväinen. Mutustelen pipareita, juon kahvia ja selkeytän oloa. Kyllä. Kuorin mandariinin ja annan tuoksun elävöittää.

Yksi viimeisiä puita, joissa on lehdet.
One of the last trees with leaves.
Kylältä löytyy jouluinen kuvakulma.
Found Christmas in our village.
Tämä on Zürichin joulukuuta.
This is December in Zurich.
Ja näin syntyy itsenäisyyspäiväksi karjalanpiirakoita. Huom. läppäri biojäteastian päällä.
This is how a Finn celebrates independence day. Baking. And watching president´s party (laptop on a compost can…)
Näillä joulun tunnelmaan.
With these cookies towards Christmas feeling.

Maastopyörällä joulutorille

Maastopyörällä joulutorille

Sain sunnuntaina kuningas- tai kuningataridean yhdistää joulutorit kuntoiluun. Pyörällä liikenteeseen, matka ei maksa tai saastuta, lihakset liikkuu ja perillä odottaa kuuma juoma.

Aloin yhdistellä tekemisiä, sillä nämä viikot ennen joulua tuntuvat aina liian lyhyiltä. Eikö adventtiaikaan voisi liittää puolet marraskuustakin?

Joka tapauksessa kypärä päähän, kaikki takin alle mahtuvat kerrokset päälle ja mäkeä ylös aurinkoa siristellen. Ensin pienelle vuoriselle Pfannenstieliin, sitten mäkeä täyttä hoipakkaa alas kohti rasvaisia markkinaherkkuja, näin pläänäsin.

Aurinko kultasi lehdet ja joessa pärskyi vesi. Zoomailin putousta, kun vierestä pörähti pyörä alamäkeä vauhdilla ja kuulin sveitsiläisen “Hoi!”, joka ehkä sittenkin oli “Moi!”. Selästä päätellen kuka tahansa maastopyöräilijä mustissa vaatteissaan, mutta ehkä Satu; lähimetsän todennäköisin suomalainen.

Ylhäällä vuorella istahdettiin hetkeksi tutkimaan paluureittiä. Puhelimen kartta ehdotti isompia teitä ja Zürichinjärven puolelta koukkausta, Aldo oli Greifenseen ja metsäpolkujen kannalla. Mentiin aluksi kartan neuvojen mukaan, sitten Aldon, tultiin kahdesti samalle metsämökille ja minä olin jääpuikkona.

Vuoren +3 astetta ei ollut ongelma noustessa, mutta kun korkeuseroa on 600 metriä, ylämäessä kostunut paita on alas ajaessa todella kylmä ja kolme muuta kerrosta liian vähän. Ylimääräisen fleecin halusin jättää torille, silloin tulisi jälkihytinä. Pysähdeltiin vähän väliä tsekkaamaan sijaintia ja reittivaihtoehtoja ja siinä vaiheessa alkoivat jo varpaatkin jäätyä.

Seuraava stoppi tuli t-risteyksessä puolivälissä vuorta. Viereen parkkeerasi kaksi muuta pyöräilijää, kasvot villapipon ja kaulaliinan sisällä, silti selvästi kylmäisinä, ja heillä oli sama meininki. Puhelin kädessä he tutkivat suuntaa ja äänensävy kohosi. Epäilen, että siinä kohtaa hakukone oli pihalla. Katujen nimet oli väärät ja sijainti hornan kuusessa.

Varttia myöhemmin oltiin kuitenkin jo Zumikonin joulutorin paikkeilla, selvästikin, sillä meidän arpoessa lopullista pysähdyspaikkaa ohi pyrki joulupukki ohjaamiensa hevoskärryjen kera. Kahdesti vaihdettiin paikkaa, aina oltiin pukin ja hirnahtelevan kaksikon tiellä.

Nopea silmäily kertoi karun totuuden torista; ei väkeä, ei ruokaa, ei Glühweinia. Ehkä oli jo liian myöhä. Kylmän karkoitukseen juotiin nopeasti talvinen ja hirveän makea punssikupillinen ja ajeltiin metsän läpi kotiin.

Seuraavana päivänä oman kylän joulutorille mentiin ihan perinteisin keinoin eli jalan. Täällä oli sentään ihmisiä, Glühweinia ja syötävääkin. Usko pysyvyyteen sai vahvistusta, sillä samat myyjät ja samat tuotteet ilmestyvät kuin taikaiskusta samaan kohtaan aina ensimmäisenä adventtina.

Kylän aukion vierustalla uudehkossa pizzeriassa myydään ylikalliita pizzoja, myös kullan kera jos niin haluaa (noin 400 fr kipale). Foodtruck-pisteessä paistettiin tänään vähän pienempiä ja siksi edullisempia peruspizzoja. Ihan ok, mutta yhä ollaan sitä mieltä, että hinnat on todella yläkantissa.

Miesten jumppakerhon pöydän edustalla jono oli jopa pidempi kuin kastanjoiden paahtopisteen luona. Maustettua viiniä kauhottiin pömpelistä kuppeihin ja se oli hintansa väärti, kuumaa sekä ilahduttavaa.

Kojujen välissä nähtiin tuttuja kyläläisiä, torikauppias ja maanviljelijä S. jolta ostan lantut laatikkon, kierrätyskeskusta hoitava pariskunta, koulun opettajia, vuosien varrella tutuiksi käyneitä kasvoja. Juustoputiikissa maistatettiin viiniä ja ulkosalla oli muuten kaupan suomalaista glögiä.

Gomsin kellonsoittajat olivat matkanneet Zollikoniin jälleen kerran. Sekin porukka alkaa jo näyttää tutulta. Jostain syystä kylän joulutorin tunnelmankohottajiksi tarvitaan Alpeilta lehmänkellot. Tonttuparaatin sijaan kylän ympäri vaelsi punaisiin pukeutuneiden soittajien pitkä letka kellot olkapäillä heilahdellen. Ääni värisytti koko rintakehää, siis minun. Soittajat tuntenevat jyminän kehossa vielä nukkuessaankin.

“Maastopyöräillen joulumarkkinoille” taisi tulla tältä vuodelta testattua. Paperilla hyvä idea, toteutuksessa parantamisen varaa.

Ookkona aurinko?
Is that sun I see??
Vesi suihkaa.
Water flowing down.
Tässä pari pähkinää, että jaksaa tulevan nousun.
Here some nuts for energy.
Pakko pysähtyä, tietenkin kauniiden värien vuoksi.
Had to stop on the way to the hill.
Ylhäällä! Vuoret on komeat.
Up on the hill; the mountains are looking great.
Alas läpi maiden ja mantujen. Vähän eksyen.
Uphill through the forests.
Aika mitätön joulutori.
A pretty empty Christmas Market.
Markkinoiden tausta on kuitenkin nätti.
The background of the market is nice though.
Jumppamiehet myy kuumaa juotavaa.
The guys of the villages excercisegroup sell hot drinks.
Italialaisia pipareita.
Italian cookies.
Mistelin oksia ja muita kaupan.
Mistletoes and other decorations for home.
Juustoa tietty.
Cheese of course.
Kansainvälinen jouluherkku: pizza.
International Chrismas goodie: pizza.
Tänä vuonna ei ole jouluvaloja, koristeluja puita kuitenkin.
This year no Christmaslights, but some decorated trees.
Juustokaupassa on kaikenlaista herkkua.
In the cheeseshop there´s loads of delicious stuff.
Joulukulkue eli Gomsin kellonsoittajat.
Cowbells bringing the Christmasspirit to the village.

En resumen: Tuve la idea de andar en bici al monte y bajar a una feria de navidad. Me congelé, quedé sin comer – pero era muy divertido y en el día próximo caminé a la feria de nuestro pueblo, donde si habia de todo: gente, vino caliente y alguito de comer.

Kurzgesagt: Ich hatte diese super Idee mit dem Mountainbike auf dem Berg zu fahren und dann zum Schluss zu einem Weihnachtsmarkt die Runde zu enden. Resultat: eine Tiefgefrorene Person mit Hunger und ohne Glühwein. Wahrscheinlich waren wir zu spät unterwegs, aber der Markt war wie tot. Am nächsten Tag wurde alles besser: ein anderer Markt, Glühwein, Snacks – und kein Velo.

Alppien koristamilla joulumarkkinoilla ja toisillakin

Alppien koristamilla joulumarkkinoilla ja toisillakin

Joulumarkkinakausi pyörähti käyntiin viikonloppuna ja Zürichin ensimmäisiä on Suomalainen joulutori. Hulina imaisi mukaansa niin täysin, että menin salin läpi kuin pyörremyrskyssä, kunnes lopulta tupsahdin ulos, vähän virttyneenä, suomikeskusteluista sanainen arkku tyhjänä ja karjalanpiirakka mahassa. Eikä yhtään valokuvaa. Se unohtuu, kun ärsykkeitä on liikaa, vaikka positiivisiakin.

Toinen varhainen tapahtuma on Seegräbenissä, pikkukylässä Pfäffikerinjärven laidalla. Käytiin aamupäivällä lyhennetyllä juoksulenkillä, jotta pattereita riittäisi vielä kävelyyn rantatiellä. Syysvärit ovat vielä kauniit, valo kuulas; niitä piti vähän katsella. Kinttujen jaksamisesta ei siis ollut kyse, vaan vatsasta; halusin säästää lounaan markkinoille.

Väkijoukossa löysin ensin tieni kahvin luo; sillä buustasin sen verran, että jaksoin tutkia tarjontaa. Raclettea, makkaraa, lettuja, vohveleita, kurpitsakeittoa, pizzaa, vodka pennejä ja uppopaistettuja kaloja. Lankesin viimeiseen sen jälkeen kun nenä väristen olin tuoksutellut öljyä (tuoretta) ja yleisvaikutelmaa kalalautasten lähellä (tuoretta). Koska myyjinä olivat kalastajat itse, tämä oli se paikka missä niitä kannattaisi syödä, jos koskaan.

Annos oli ilmeeltään aika perus, mutta maku oli mahtava ja vatsa niin onnellinen. Kastike voimakkaan valkosipulinen ja jos kerran vielä mainitsisin, kaikki niin tuoretta. Ei mikään itsestäänselvyys maassa, missä ei ole merta.

Joulumarkkinoilta saa tietenkin sesonkijuttuja, lapasia ja kynttilöitä, ovikranssejakin, mutta myös käsilaukkuja, virkattuja nukenvaatteita ja kaikenlaista tauhkaa, jota ajatellessani aivot alkavat surista, enkä saa kohdistettua muistiani niihin edes sen vertaa, että kykenisin sanomaan mitä.

Tiedostan olevani tosi huono asiakas, en auta vähimmässäkään määrin myyjiä tai markkinoiden järjestäjiä voittojen käärimisessä, sillä parhaimmassa tapauksessa kuljen Glühwein-kuppi käsissä, toisinaan ihan ilman mitään, vain haistelemassa mausteisia tuoksuja ja täyttämässä itseni jouluisella tunnelmalla.

Näiltäkin kahden kadun markkinoilta tupsahdin toisesta päästä ulos aika sukkelaan. Kukkulan niitty oli kuin Teletapeista suoraan, se kylpi ilta-auringossa siluettihahmoin koristeltuna. Pilvet olivat väistyneet sen verran, että Alpit näkyivät mutka toisensa jälkeen uudesta kulmasta, ensin yhtenä valkoisena röpöreunaisena massiivina, lopulta upeana kimmeltävänä rivistönä järveen taustalla.

Kosteikossa tepasteli kaksi haikaraa, jotka olivat yhtä pulleita kuin hanhet. Epäilin niiden syöneen kaikki jähmettyneet sammakot. Matkalla kotiin peltoaukealla oli kokoinainen parvi, taatusti kymmeniä haikaroita, matkalla Espanjaan tai aina Afrikkaan asti.

Ensi viikonloppuna on oman kylän Wienachtsmärt. Ja koska ollaan kultarannikolla, Glühweinin lisäksi on tietty sampanjaa. Vain kaviaari puuttuu. Palanpainikkeeksi myydään perinteisesti – samasta sampanjakojusta- kuumia täytettyjä lettuja.

Paikka auringossa.
A spot in sun.
Tästä saisi ranskalaisia saippuoita.
Here you can get French soaps.
Houkutteleeko vai ällöttääkö? Ulkonäkö pettää, tämä oli tosi hyvää!
Disgusting or delicious? This portion was enjoyable.
Muutama muukin joulumarkkinoilla.
A couple of people at this Christmasmarket in Seegräben.
Alpit on tietty hienot, mutta syysväritys myös lempeää.
Alps are nice, but the autumn colors so soft and pleasant.
Ilta saa.
Evening light.
Tällä puolella on vielä auringonvaloa.
On this side there´s still sunlight left.
Jos olisin villapaitamestari, kutoisin nämä värit.
If I were a master of pullovers, I´d make one with these colors.
Näkymän tarkastus.
Checking the view.
Ja siinä ne ovat, Alpit.
And there they are, the Alps.

En resumen: El sesón de ferias de navidad ya empezó. Voy en realidad sólo por el atmósfera, con alguito para picar y si tienen buen vino tinto con especias, Glühwein, tal vez tomo una tazita.

Kurzgesagt: Ich habe die Saison der Weihnachtsmärkte angefangen mit zwei, von den Finnen in Zürich und in Seegräben. Manchmal esse etwas kleines, geniesse einen Becher Glühwein, aber eigentlich das wichtigste ist die Stimmung.

Tuntoja ja tuoksuja

Tuntoja ja tuoksuja

Viime vuonna riuduin olemattomia joulumarkkinoita ja toreja haikeasti ajatellen. Puoli joulua oli sammutettu menojen typistämisen myötä, ajattelin. Olenko nyt käynyt seisoskelemassa massassa Glühwein-muki kädessä? Olenko syönyt hollantilaisia ranskalaisia keltaisella soossilla? Olenko natustanut ylihinnoiteltua ja kuivahkoa loimulohta fondue-katkuissa aukiolle kyhätyn hirsitalon vieressä? En.

Mutta olisin voinut. Ja juoksennella kaupoissa lahjapakaasit paperikasseissa. Silti – en.

Joulustressi – josta kyllä myös nautin, sillä se tietää kivoja juttuja nopeassa tahdissa – on pientä, kuten koko elämä näinä päivinä. Silti jostain syystä tämä harvempiin asioihin keskittyminen on antanut tilaa tunnelmalle. Harvoin olen ollut näin jouluisissa fiiliksissä jo muutama viikko ennen joulua.

Jouluisia tervehdyksiä naapureilta ja tuttavilta.
Christmas greetings from the neighbours and friends.
Illalla lumettomuus ei pistä silmään.
In the evening you don´t really pay attentions to the snowless December.

Koska lunta ei ole, panostan tuoksuihin ja makuihin. Rivissä on putelit täynnä neilikkaa, kanelia, inkivääriä, muskottiakin ripaus. Sitruksiin pistellyt neilikat ja tähtianikset ihan vain sinällään herättelevät aisteja.

Kokeilin punajuuricarpacciota, jonka resepti ei varsinaisesti kuulostanut houkuttelevalta, mutta kuva, se oli hersyvä ja herkullinen. Oma tuotokseni oli jotain muuta, lähinnä laimeaa lohiasetelmaa, mutta siihenkin on syynsä. Punajuurilajikkeen sisältä löytyi ihana pinkki valkoisin raidoin. Keitettäessä niistä tuli kellertäviä ja sisältä paljastui lohen tai verigreipin vaaleanpunertava hailakka. Sitruuna, kapriksia, tilliä. Yllättäin tarjolla oli jouluinen kalalautasta muistuttava makyhdistelmä.

Tämä on siis punajuurta.
So, this is actually beetroot.
Costaricalainen joulukakku, yritys nro xx.
Costarrican X-mas cake, trial number xx.

Costaricalainen joulukakkuyritelmä numero xx on ehkä paras tähän mennessä. Ohjeet ovat kotikutoisia ja aina hiukkasen epämääräisiä. Edellisvuotinen ei suostunut kypsymään ja tästä Aldon mielestä puuttuu rommia. Hän valeli kakkupalansa reilulla otteella ja kummasti kuulemma parani.

Muutama joulutorttukin on paistettu, samoin pari pellillistä pipareita. Kuusi seisoo paikallaan ja valuu pihkaa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia. Toiveinani oli se kuusi, jota kukaan ei ostaisi, mieluusti klenkku ja vähän ressukka, sellainen pelastettava yksilö. Tässä on pari kellertävää oksaa, mutta muutoin kelpo puu lähiseudun maatilallisen tiluksilta. Perheen mielestä se myös näyttää suomalaiselta.

Enää on käärittävä banaaninlehtiin costaricalaiset tamalekset, jotta tropiikki maistuisi tarpeeksi loppuvuodessa, muutoin olen valmis.

Villasukat jalkaan, kynttilöihin tulet ja joulu, tervetuloa.

Koristelupuuhat vaiheessa. Mutta tuoksuja on.
Decoration still on the go, but at least there are christmassy aromas.

En resumen: Una Navidad más con limitaciones da el chance de concentrarse en las cosas más importantes – en los olores y sabores navideños, en el ambiente. La producción de los tamales está ligeramente atrasado, pero hoy vamos a hacer estos paqutitos comibles y manana seguramente desayunarémos los primeros. Chocolates y galletas hemos estado probando desde el comienzo del mes y los experimentos con el queque de Navidad tico siguen. Está vez estámos ya bastante cerca de algo, que podría ser rico. Un poco más de ron y creo que ya! Feliz Navidad!

Kurzgesagt: Ein Weihnachten mit Beschrenkungen gibt es eigentlich eine chance zu den Wichtigen zu konzentrieren, wie die Düfte, Geschmäcke, die Stimmung. Die Weichnachtspfefferkuchen und Schokolade habe ich schon seit anfangs Dezember genossen und die Costarricanische Tamales, die wie essbare grüne Geschänke sind, werden wir heute noch machen. Dann bin ich bereit für die Festtage. Frohe Weihnachten!

Neilikan tuoksu, tuo ilmassa leijuva joulu

Neilikan tuoksu, tuo                                              ilmassa leijuva joulu

Heräsin tänään aivan joulutunnelmissa. Olin nukkunut melkoisen rokuliin harmaudessa, jossa päivä todennäköisesti ei valkene. Tunnelma oli pehmeän kiireetön (siihen asti siis, kunnes tajusin, ettei ole joulu tai edes viikonloppu.) Tuoksu enteili lupaavasti. Nenäni hajuepiteeliin leijui pöydälle jääneeltä lautaselta neilikan tuoksuisia joulun molekyylejä. Joulukuusen lisäksi paras loppuvuoden aromi!

Neilikka on ollut se mauste, joka usein jää vanhenemaan kaapissa. Purkki dinosaurusajoilta, sisältö todennäköisesti samoin. Tömäkkä lisuke lähinnä jouluisiin ruokiin. Toisinaan myös, ripaus sinne, ropaus tuonne, lähinnä aasialaisiin tai Lähi-Idän resepteihin. Sitten se taas jää purnukoiden ja purkkien takariviin odottelemaan vuoden loppua.

Varsinainen tuoksupommi, tämä lautanen!
This plate works like a Christmas booster in the room!

Kuvittelin aina, että joulun tärkein kaveri on kaneli. Toisaalta, sitä käytän läpi vuoden. Samoin inkivääriä, kardemummaa ja mitä niitä on. Myös thtianis on ehdottomasti loppuvuoden kategoriaa, mutten välitä sen makeasta imelyydestä muutoin kuin pienenä sivuheittona makupaletissa. Kauneuskisat tähti kyllä voittaa.

Neilikka sen sijaan on se, joka terästää maun, palauttaa sen oikealle mallilleen ja tuo tunteen, tässä se on, täydellisyys. Glögiin, punssiin, kinkun koristeeksi, appelsiiniin tuikattuna, pipareihin, kaikkiin näihin tarvitaan neilikkaa.

Kun ilma viilenee, pistelen useammin puuroa, sitä kauraista, mutta joulun alla sekin kaipaa lisämakua, jottei arkisuus olisi liian hyökkäävää. Heittelen mukaan rouskuvaa, varsinkin saksanpähkinöitä, kenties luumuja, taateleita, oman puun kuivattuja viikunoita – ja kanelin, inkiväärin sekä kardemumman lisäksi ripottelen päälle neilikkaa. (Yksi versio on tietenkin kaki-hedelmän kera, sitä hillomaista oranssia ihanuutta. Siihenkin sopivat nämä kaikki mausteet ja nyt on juuri sesonki). Ja edessä on joulun maulta hehkuva päivä.

Kaakaoon ripoteltuna neilikalla on sama efekti, luonnollisesti, mutta sitä juon vähän harvemmin. Sen sijaan kokeilin maustettua kahvia, jonka ystävä en kyllä ole, varsinkaan niiden ylimakeiden litkujen, joita monissa kahviloissa tarjoillaan. Periaatteeni on, että kahvi kahvina ja lisukkeet päälle. Silti välillä tekee mieli jotain määrittämätöntä tehostusta, joka ei osaa muotoutua jälkiruokasuklaaksi tai muuksi herkuksi. Silloin ripaus maustekombinaatiota ja ruuttaus kermaa tekevät tehtävänsä. Kahviparka jää kakkoseksi ja muuttuu joksikin muuksi. Mutta aistit! Ne hurmaantuvat.

En resumen: Clavos de olor son una especia, la que uso poco. Tal vez cocinando comidas asiaticas o del Medio Oriente. Pero no hay navidad sin clavos de olor! Si te falta un poco el átmosfera navideña, añade una pizca del polvo oscuro con una aroma fuerte y ya está! Llegó la navidad!

Kurzgesagt: Gewürznelken benutze ich wenig, aber je näher sind wir die Weihnachten, desto öfter greife ich nach diesen komischen pflanzlichen Nägeln. Falls es etwas von der Stimmung fehlt – mehr Gewürznelken und voilà, Weihnachten ist da! Im Luft, auf der Zunge und in der Seele.

Jos pikkuisen suklaata jouluksi

Jos pikkuisen suklaata jouluksi

Mummon tekemät marmeladit, sokeriset, vähän muotopuolet ja tädin tehtailemat marsipaanit olivat lapsuuden jouluherkkujen listan kärjessä. Niitä ei syöty monta, mutta ne olivat joulun mausteita, ne tekivät juhlasta oikean tuntuisen.

Kirja-suklaa -kombinaatio oli askel eteenpäin nautintojen tiellä. Se oli varmaankin sitä vaihetta, kun olin alkanut imuroida kirjaston hyllyjen sisältöä aina vain kiihtyvällä tahdilla. Rento asento tuolissa, oma laatikko konvehteja ja mukaansa vievä paksu kirja (koko oli tärkeä tekijä, ettei lopu liian nopeasti) – ja olin siirtynyt toiseen todellisuuteen.

Viime vuosina olen alkanut jemmata kaappiin astioiden taakse ja väliin sieltä täältä hankkimiani herkkuja ja olen aina yhtä yllättynyt siitä älyttömästä määrästä, joksi kätköni osoittautuu. “Älä osta liikaa!” olin kirjannut tälle vuodelle joulutarpeet -listaani. “Vähempikin riittää”. Pandemiakin on rajoittanut; tyydyn lähikauppojen tarjontaan.

Pieni paniikki oli iskeä, kun huomasin, ettei ruokakaupassa viikkoa ennen joulua enää ollutkaan konvehteja läjäpäin. Vain muutama hassu laatikko. Sesonki tuppaa loppumaan ennen juhlapäiviä. Joulu pannaan pakettiin uuden vuoden tieltä. Heräävässä hädässä tarrasin tuntemattomaan Wieboldin laatikkoon, tryffelitähtiin. Sen perinteinen kansi tähtineen ja kuusenoksineen vetosi. “Taianomainen joulu” kuulosti myös hyvältä, olen sen kannalla. Mutta tryffelit, vaikkakin perinteisellä reseptillä tehtyjä ja perhefirma, ovat saksalaisia, mikä on Sveitsissä synti, varsinkin, kun Lindtin tehdas katselee meitä toiselta puolen järveä. Wiebold tuntui kuitenkin kotoisammalta. Minkäs teet.

Konvehtien lisäksi haluan aina vähän marsipaania. Ja niissäkin luotan taattuun saksalaiseen ja tietenkin lübeckiläiseen laatuun. Vähän, mutta herkkua. Rapsahtava, ohut suklaakuori ja pehmeää marsipaania, ihan sitä perusjuttua, ilman kommervenkkejä.

Maanläheisyys on tänä jouluna muutenkin se juttu. Jos koko joulu on rajoituksineen XS-kokoa, niin kouhaamisen ja vouhaamisen vähentäminen on tuonut lähemmäs perinteitä. Siksi tarrasin pussiin joulukuusen suklaita. Varsinkin vihreät kävyt ovat niin antiikkista muistoissani, että haluan niitä kuuseemme.

Koska Wieboldista ei ole aiempia kokemuksia, viime hädässä vedin varman päälle ja ostin vielä lempitryffeleitäni toisesta kylän ruokakaupasta. Tartufi nocciolati on puhdas, samettisen pehmeä elämys.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi linja pettää. Että jos sittenkin varalta. Ettei lopu kesken. Että on tarpeeksi. Ettei tunnu kitsastelulta. Kävin kaupungissa muissa asioissa ja kiireessäkin löytyi hetki käydä suklaaliikkeessä. Tietenkin Läderachilla, jonka herkut ovat ylivoimiaisia (nyt hyllyillä oli kyllä myös jotain kummallisia popcorn-suklaa-juttuja. Läderachille sanoisin, että popcornit kuuluu elokuvateatteriin, ei suklaakauppaan!). Kauniit sesonkiherkut olivat jo lähes loppu, mutta tartuin muutamaan erivärisiin metallipapereihin käärittyihin tähtisuklaisiin, joiden sisällöstä en tiedä, mutta uskon niihin. Ne tulevat koristeeksi jouluaperolle, jonka teemme alapihalla ulkotakan ääressä.

Ja sutjakkaasti sujahti käsi vielä Florentiner-pussukalle. Krokanttisuklaat ovat huonohampaisen kauhu, mutta näissä on vain pientä sitkeyttä, juuri sopivan paksu suklaapohja, eikä sokeroitu hedelmä torpedoi suklaaelämystä. I-i-ha-naa! Ei ehkä mikään joulusuklaa, mutta tekee omasta herkkupöydästäni täydellisen.

Sillä erityisesti tänä vuonna panostan joulun tunnelmaan. Varmistan, että tunnen sen. Tarvitsemme vyllinkiä pitämään tautisen maailman loitolla, edes hetken. Ja perinteet, ne kertovat siitä, että ennenkin on voitettu vaikeita aikoja. Ketju ei ole katkennut, eikä katkea nytkään.

En resumen: Esta Navidad es de modo XS, pero no del atmósfera. Y para asegurar, que de veras me sienta la Navidad, necesito reservas de chocolate, especialmente de trufas y mazapan. En el momento que empiezo a pensar en la pandemia: chocolate a la boca. Y se vuelve la Navidad.

Kurzgesagt: Dieses Weihnachten ist der Grösse XS. Deswegen muss ich das Weihnachtsgefühl mit genügenden Schoggireserven absichern, speziell mit Trüffeln und Marzipan. Immer wenn ich plötzlich wieder an Pandemie denke: Schoggi in den Mund. Und Weihnachten ist zurück.

Neljäs on jo avattu

Blogi on joulutauolla. Palaan, kunhan saan aikaan kunnioittavan loven jouluherkkutarjottimelle, olen vetänyt lonkkaa kyllästymiseen asti ja polttanut kynttilöitä riittävästi. Toivottavasti tekin.

En resumen: Blog está en una pausa de navidad. Regreso, cuando haya comido suficientemente delicias de navidad, haya estado hechada en el sofá tanto que ya no puedo y cuando ya no me dan ganas de estár viendo el arbol de navidad.

Kurzgesagt: Blog macht eine Weihnachtspause. Ich werde zurückkehren, wenn ich genug Weihnachtsdelikatessen gegessen habe, keine lust mehr auf dem Sofa zu liegen habe und nicht mehr den Weihnachtsbaum starren möchte.

Kolmannesta kajahtaa: Pukki ja ilmastostressi

Kolmannesta kajahtaa: Pukki ja ilmastostressi

Samichlaus, se Sveitsin Pyhä Nikolaus, keitteli metsässä sienistä pöperöä. Hänen apurinsa Schmutzli oli heittänyt lenkin lähimaastoissa ja löytänyt vielä koriinsa syötäviä yksilöitä. Pakkasesta ei ollut tietoakaan, kevätkukat kukkivat ja ampiaiset lentelivät. -Se on se ilmastonmuutos, Samichlaus murisi.

Samichlaus oli jo vapaalla, sillä hommat tuli hoidettua jo 6. joulukuuta. Päänvaivaa aiheutti herkkujen ja risujen jakaminen. Lapsista ei ollut mitään ongelmaa, mutta aikuiset, yhtä murhetta ja huonoja valintoja.

Samichlaus päätti trendikkäästi ottaa teemakseen ilmatonäkökulman. Eihän hän voinut jäädä Gretalle kakkoseksi. Zürichissä suurimman säkin pähkinöitä, mandariineja ja suklaita (tietenkin vegaanisia) sai uusi vegaaninen kahvila, Sprössling. Tai oikeastaan siinäpä se sitten olikin. Kaikille muille ropisi risuja: ylitäysille raitiovaunuille, vaikeille pyöräilyolosuhteille, myöhästeleville junille.

Samoihin aikoihin Hans-Ueli istui alppimökissään ja mietti, että miksei ole kuin Greta. Sveitsi sekoitetaan usein Ruotsiin, Switzerland ja Schweden, molemmat sellaisia hiukkasen mauttomia ja hajuttomia, ihan sama monien mielestä. Mutta kukaan ei sekota Hans-Uelia Gretaan. Häneltä puuttuvat ne letit ja uskottavuus. Ei hänestä, tavallisesta alppipojasta, ole julistajaksi.

Etsimässä joulutunnelmaa. /Looking for Christmas spirit.

Hans-Ueli sulatteli juustoa leipänsä lisukkeeksi ja tunsi piston sydämessään. Mutta mistä hän vegaanista juustoa saisi, täällä korkealla, missä viihtyvät vain vuohet ja lehmät, nekin tosin vain kesällä. Varastossa oli monta kiekkoa vahvaa alppijuustoa, eikä Hans-Ueli ymmärtänyt, miksi hänen pitäisi matkustaa alas laaksoon hakemaan joitain muuta, joka on tehty kaukana aineista, jotka tulevat vieläkin kauempaa.

Hans-Ueli tiesi, että jotain pitäisi kuitenkin tehdä, sillä jäätikkö, jota hän on pienen ikänsä katsellut, oli hiljalleen kutistunut jättäen jälkeensä kivisen kanjonin. Ja jos jäätikkö kuivaa, vuoret kuivavat, elämillä on jano ja hänenkin täytyy lähteä alemmas, sinne missä vielä luonto kukoistaa.

Joulupukki, tietenkin siellä jossain Suomen Lapissa, rapsutti päätään ja välillä poroa. Reellä ei pääsisi etelään, sillä talviset olosuhteet olivat menneitä aikoja. Pitäisi joko siirtyä amerikkalaisen virkaveljen tyyliin lentomoodiin – mutta lentäminen, sekin on nykyisin omatuntoa kolkuttavaa. Kumpi saastuttaa enemmän, juokseva vai lentävä poro, sitä pukki ei suoriltakäsin osannut sanoa.

Piparit toimii aina. /Cookies work always.

Pukin sähköposti kilahti, kaksi uutta meiliä, molemmat Sveitsistä. -Kappas, Samichlaus, siitä onkin aikaa kun on rupateltu, Pukki hymähtää. -Ja Hans-Ueli, kiltti poika, vaatimaton, välillä kovin huolestunut.

Joulupukki luki meilit ja huokaisi. Samichlaus oli sitä mieltä, että pallo on nyt Pukilla. Sami jakoi risut, Pukin vuoro olisi saada aikaan ilmastotekoja. Hans-Ueli on samoilla linjoilla, hän toivoi joululahjaksi todellisia ja kunnon toimia ilmaston puolesta.

-No nyt on kyllä aikamoiset vaatimukset, Pukki puhahti ja istahti lumihankeen, joka alkoi sulaa hänen ahterinsa alla. Hän pohti ja pähkäili, ähkäisi ja murisi. Kävi pesemässä torpan hirsiseinät, pilkkoi saunapuita, hakkasi avannon, kantoi löylyvedet, jauhoii jauhoja joulupipareihin ja tanssi Nissen polkan tahdissa. Sen jälkeen Pukki meni saunaan, heitti monenmonta kauhallista vettä, pakeni ulkoportaalle höyryävänä. Siinä seistessään tähtitaivaan alla hän teki päätöksen. Paluun alkuperäiseen tehtäväänsä, joulumielen levittämiseen. – Minä en puutu politiikkaan, sen saa hoitaa muut, Pukki julisti yöhön ja pulahti avantoon.

Samichlausille ja Hans-Uelille tuli postia Korvatunturilta. Samichlaus virnisti tyytyväisenä ja Hans-Ueli hymyili kerrankin. Pukkiin voi aina luottaa. Pukki oli viime hetkellä ennen joulua päättänyt, että nyt se on loppu, se päätön uusien lahjojen ruljanssi. “Minä en voi muuttaa maailmaa, mutta oma ilmastotekoni on tämä. Päätökseni on myös sen mukainen, etten löydä itseäni työkkärin luukulta, sillä mitä minä muutakaan osaan, kuin jakaa lahjoja ja sitä joulumieltä.” Pukki oli tehnyt historiallisen muutoksen ja siirtynyt tukemaan aineettomia ja kierrätyslahjoja. Monet hurrasivat Samin ja Hans-Uelin lisäksi, tontut sen sijaan tunsivat, että nyt oli vedetty matto alta. Sekin järjestyi pian, sillä ketkä niitä kierrätyslahjoja olisivat haaleet kokoon, elleivät tontut.

En resumen: El San Nicolas Suizo, Samichlaus, terminó su trabajo en el comienzo de Diciembre. Estaba en el bosque cocinando hongos, ya que por el cambio del clima todavía crecían en la epoca, cuando normalmente ya sería invierno.

En el mismo tiempo Hans-Ueli estába en su casita en el Alpe y piensa que debería hacer algo, antes que sea demasiado tarde. El glaciar ya se había hecho chiquitillo y pronto los animales tendrían sed, habría que tal vez bajar hasta al valle para vivir. Pero ya que no tenía trensas y tampoco el valor, no pensaba que podría ser Greta suizo.

Samichlaus piensa que es el turno del San Nicolas finlandés, Joulupukki, de hacer algo, ya que el está encargado de la navidad. Hans-Ueli tiene mismo tipo de pensamientos y resulta, que los dos le escriben. Quieren que salve la naturaleza, que frene el cambio climático. Joulupukki por su puesto no puede hacer eso. Pero después de meditar, rascar los renos, partir leña, moler granos para harina para hacer galletas de navidad, ir a sauna, bailar con la música navideña, hace una desición histórica. Basta con el consumismo y de ahora en adelante sólo habría regalos de segundamano o sin materia. Lo del salvar el mundo se lo dejaría a alguien más. Lo suyo era repartir el atmósfera navideña.

Kurzgesagt: Samichlaus war schon in der Ferien und hat Pilze zum essen gekocht. Das war neu, das man immer noch im Dezember Pilze kriegen konnte. Auch Sami machte sorgen über das Klima.

Gleichzeitig Hans-Ueli war in seiner Alpenhytte – und traurig. Der Gletscher wurde immer kleiner und bald hätten die Tiere durst. Vielleicht sollte er bald ins Tal, weil das Leben zu schwierig oben wäre. Er wusste nicht, was er machen sollte, er hatte keine Zöpfe und war auch nicht wirklich überzeugend. Schweizerische Greta würde er nie sein.

Finnischer Weihnachtsmann bekommt Mail aus der Schweiz und fühlt sich überfordert. Sami will, das Joulupukki die Natur rettet und das wünscht auch Hans-Ueli für Weihnachten. -Oh Mann, denkt Joulupukki und fängt an zu meditieren, streichelt die Rentiere, häckt Holz, geht ins Sauna und tanzt mit Weihnachtsmusik. Schiesslich hat er die Entscheidung getroffen. Jetzt ist es fertig mit dem Konsum. Ab das Jahr wird es nur secondhand oder immaterielle Geschenke geben. Den Welt dürfte jemand andere retten. Seine Aufgabe war eigentlich nur Weihnachtsstimmung auszurichten.

Adventillinen luukku 2: ystävä on kuin lämmin pulla

Adventillinen luukku 2: ystävä on kuin lämmin pulla

Varpaita lämmitti yllättäin. Mies, jolla oli tähtivaloja vilkutteleva tonttuhattu, oli horjahtanut ja kuumaa mausteista joulujuomaa kaatui nahkanilkkurilleni. Rekisteröin homman ja vasen jalka oli kateellinen oikealle, koska sitä ei enää palellut. Pyyhin punaisen pois ja jatkoimme juttua, sitä johon olimme useampi vuosi sitten jääneet.

On niitä ihmisiä, joiden kanssa jutustelu ja ajatukset aina linkuttavat, tulevat joko jäljessä, edellä tai sivulta hypähdellen. Näistäkin aineksista syntyy ystävyyttä. Toisten kanssa saattavat kohtaamiset hiipua ja silti järjettömän pitkänkin ajan jälkeen ollaan samassa kohtaa. Siinä missä on ymmärrystä ja selkeyttä. Samaan tahtiin nakuttelevaa olemista.

Sveitsiläiset paistavat perinteisiä Grittibänzejä joulukuussa./Swiss Grittibänz are traditional baked goodies in December.
Tulos ei ehkä ollut esteettisesti toivotunlainen, mutta lämmin nisu maistuu aina./Well, the result may not be beautiful, but delicious anyway.

Näihin kahteen naiseen tutustuin silloin kun lapsemme olivat kannettavia, eivätkä ilmaisseet itseään vielä sanallisesti, mutta itse kaipasimme äidinkielistä seuraa. Nyt lapsista puhuminen kuulostaa hassulta, virallisesti aikuisikään astuneista, mutta lapsiahan he ovat, meidän lapsia. Vaihdamme kuulumisia, kuka on missäkin ja miten elämä on kohdellut. Muistamme, kuinka tärkeitä olemme olleet toisillemme. Paikkaamme sosiaalista tukiverkkoamme, jota ei välillä ole tarvittu, toisiaan on vain jätetty käyttämättä, koska aikaa on kulunut, puhelinnumerot ehkä vaihtuneet, välimatkat kasvaneet. Lupaamme tavata uudelleen, ihan muuten vain.

Nämä verkon silmukat ovat varmoja ja niihin voi luottaa. Kiitos, että olette osa verkkoani. -Ja ettei menisi aivan pateettiseksi, toteaisin, että hyvä ystävä on kuin vastapaistunut, hiivataikinasta leivottu pulla. Lämmittää ja kohottaa mieltä.

En resumen: Hay amigos, a los cuales no veo prácticamente nunca. Pero cuando nos topamos, es como si la última vez hubiera sido ayer. Esos son los mejores amigos. (Y son como el pan hecha en casa: calienta y levanta el ánimo.)

Kurzgesagt: Es gibt Freunde, die ich praktisch nie sehe. Aber wenn wir uns treffen, ist es als ob das letzte Mal gestern gewesen wäre. Das sind die besten Freunde. (Und sie sind wie selbstgebackenes Brot: es wärmt auf und hebt die Stimmung.)

Adventtinen kalenteri: 1

Adventtinen kalenteri: 1

Kun Appenzellin miehet ja pojat kilkuttelivat lehmänkelloin joulutunnelmaa kylälle, olin vielä toisaalla. Sekä fyysisesti että ajatuksissani. Olin nähnyt rekisteröinyt joulukuun lähestyvän päivä päivältä, silti sunnuntaina tunsin tulleeni yllätetyksi. Oven joulukranssi oli vielä kellarissa, partiolaisten kalenteri kaapissa.

Juuri ja juuri ehdin siihen, kun kulkue poistui reippain askelin ja päämäärätietoisesti kohti kulkuneuvojaan ja Alppikyliään. Sitä, miksi he tulevat vuosi vuoden jälkeen tänne Zürichinjärven kupeeseen, en tiedä. Ehkä jollain kyläläisellä on siellä sukulaisia? Kenties tärykalvoja vavisuttava kumaja synnyttää kaupunkienkin asukeilla alkukantaisen Alpeilta kantautuvan juhlafiiliksen.

Appenzellin poijaat tuomassa joulutunnelmaa./The boys and men from Appenzell came to bring some festive spirit.
Joulupalmu on rakennettu. /Christmas palmtree ready for the holidays.

Tori on muutenkin epäzollikonimainen, mutta mikä sitten olisi zollikonilaista? Kylän omat traditiot taitavat olla olemattomat, jos niihin ei lueta vatsaa tukevia nautintoja: makkaraa, sampanjaa, punssia ja Glühweinia. Niin ja lettuja. Paikallinen Kiwani-klubi paistaa isoja räiskäleitä ja täyttää niitä juustolla ja sipulilla tai suklaalla, vaihtoehtoisesti sokerilla ja kaneilla. Mikään näistäkään ei ole kovin täkäläistä. Mutta niihin on totuttu ja niitä tullaan maistelemaan.

Joulutori iltahämärässä. /The Christmas market in the dusk.
Ei toria ilman metrituotteita – vaahtokarkkia joulukaakaakaoihin./ A full meter of marshmallow for hot chocolates.
Kunnan sali ja kirjasto jouluasussaan. Sisällä lisää myyntipöytiä ja tietenkin kahvia./Library and the community hall in Christmas mood. Inside more stuff to buy and of course coffee.

Joulutorin kitchikkyys on jokavuotinen mutinan aihe ja se, ettei tori ole oikein kylän tasoinen. Pitkään on näkynyt jonkinlainen väsähdys, innostuksen puute. Kaikilla toreilla on sitä samaa, jupistiin. Sunnuntaina oli kuitenkin uusia kipinöitä, ideoita ja myyjiä. Vapaapalokunnan telttabaarissa oli porukkaa ruuhkaaksi asti ja nuoret yrittäjät kauppasivat ympäristöä säästäviä tuotteita sekä itsetehtyä.

Kodikas kohta istahtaa, jos raikas ilma ei häiritse. /Cosy place to sit, if you don´t mind the freshness of the air.
Ilmassa lähes näkyy joulufiilis. /Here I can almost see some Christmas feeling in the air.

Iltaa kohti tori hiljeni, lettutaikina loppui ja ilmaan jäi leijumaan enää makea kuumien juomien tuoksu. Pyhä Nikolaus, sveitsiläisittäin Samichlaus ja hänen apurinsa Schmutzli olivat jo palanneet torilta aaseinen takaisin kotimetsään. Kylän kirkossa soi jouluoratorio ja kadut hiljenivät.

Kotona laitoin partiolaisten kalenterin seinälle. Ensimmäisestä luukusta kurkisti loikkiva jänis. Tässä se oli. Joulukuu.

Tätä se on. Joulukuu./This is it. December.

En resumen: La epoca de la navidad empieza en el primer adviento, eso está claro, apesar de que los supermercados ofrecen galletas y chocolates navideños ya desde setiempre. Este año el primer adviento era también el primer de Diciembre, lo que me vino por sorpresa, apesar de todos los calendarios que tengo. En la feria del pueblo encontré, en todo caso, los primeras sensaciones de la navidad. Adentro mío.

Kurzgesagt: Weihnachten fängt an am ersten Advent, das ist klar, obwohl die Supermärkte die Stimmung schon vom September zu verkaufen versuchen. Das Jahr erster Advent war auch der 1. Dezember, was mir als Überraschung kam, trotz allen Kalender. In der Markt des Dorfs habe ich doch die ersten Zeichen vom Weihnachten gefunden. In mir.

%d bloggers like this: