Viime vuonna riuduin olemattomia joulumarkkinoita ja toreja haikeasti ajatellen. Puoli joulua oli sammutettu menojen typistämisen myötä, ajattelin. Olenko nyt käynyt seisoskelemassa massassa Glühwein-muki kädessä? Olenko syönyt hollantilaisia ranskalaisia keltaisella soossilla? Olenko natustanut ylihinnoiteltua ja kuivahkoa loimulohta fondue-katkuissa aukiolle kyhätyn hirsitalon vieressä? En.
Mutta olisin voinut. Ja juoksennella kaupoissa lahjapakaasit paperikasseissa. Silti – en.
Joulustressi – josta kyllä myös nautin, sillä se tietää kivoja juttuja nopeassa tahdissa – on pientä, kuten koko elämä näinä päivinä. Silti jostain syystä tämä harvempiin asioihin keskittyminen on antanut tilaa tunnelmalle. Harvoin olen ollut näin jouluisissa fiiliksissä jo muutama viikko ennen joulua.
Jouluisia tervehdyksiä naapureilta ja tuttavilta. Christmas greetings from the neighbours and friends.Illalla lumettomuus ei pistä silmään. In the evening you don´t really pay attentions to the snowless December.
Koska lunta ei ole, panostan tuoksuihin ja makuihin. Rivissä on putelit täynnä neilikkaa, kanelia, inkivääriä, muskottiakin ripaus. Sitruksiin pistellyt neilikat ja tähtianikset ihan vain sinällään herättelevät aisteja.
Kokeilin punajuuricarpacciota, jonka resepti ei varsinaisesti kuulostanut houkuttelevalta, mutta kuva, se oli hersyvä ja herkullinen. Oma tuotokseni oli jotain muuta, lähinnä laimeaa lohiasetelmaa, mutta siihenkin on syynsä. Punajuurilajikkeen sisältä löytyi ihana pinkki valkoisin raidoin. Keitettäessä niistä tuli kellertäviä ja sisältä paljastui lohen tai verigreipin vaaleanpunertava hailakka. Sitruuna, kapriksia, tilliä. Yllättäin tarjolla oli jouluinen kalalautasta muistuttava makyhdistelmä.
Tämä on siis punajuurta. So, this is actually beetroot.Costaricalainen joulukakku, yritys nro xx. Costarrican X-mas cake, trial number xx.
Costaricalainen joulukakkuyritelmä numero xx on ehkä paras tähän mennessä. Ohjeet ovat kotikutoisia ja aina hiukkasen epämääräisiä. Edellisvuotinen ei suostunut kypsymään ja tästä Aldon mielestä puuttuu rommia. Hän valeli kakkupalansa reilulla otteella ja kummasti kuulemma parani.
Muutama joulutorttukin on paistettu, samoin pari pellillistä pipareita. Kuusi seisoo paikallaan ja valuu pihkaa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia. Toiveinani oli se kuusi, jota kukaan ei ostaisi, mieluusti klenkku ja vähän ressukka, sellainen pelastettava yksilö. Tässä on pari kellertävää oksaa, mutta muutoin kelpo puu lähiseudun maatilallisen tiluksilta. Perheen mielestä se myös näyttää suomalaiselta.
Enää on käärittävä banaaninlehtiin costaricalaiset tamalekset, jotta tropiikki maistuisi tarpeeksi loppuvuodessa, muutoin olen valmis.
Villasukat jalkaan, kynttilöihin tulet ja joulu, tervetuloa.
Koristelupuuhat vaiheessa. Mutta tuoksuja on. Decoration still on the go, but at least there are christmassy aromas.
En resumen: Una Navidad más con limitaciones da el chance de concentrarse en las cosas más importantes – en los olores y sabores navideños, en el ambiente. La producción de los tamales está ligeramente atrasado, pero hoy vamos a hacer estos paqutitos comibles y manana seguramente desayunarémos los primeros. Chocolates y galletas hemos estado probando desde el comienzo del mes y los experimentos con el queque de Navidad tico siguen. Está vez estámos ya bastante cerca de algo, que podría ser rico. Un poco más de ron y creo que ya! Feliz Navidad!
Kurzgesagt: Ein Weihnachten mit Beschrenkungen gibt es eigentlich eine chance zu den Wichtigen zu konzentrieren, wie die Düfte, Geschmäcke, die Stimmung. Die Weichnachtspfefferkuchen und Schokolade habe ich schon seit anfangs Dezember genossen und die Costarricanische Tamales, die wie essbare grüne Geschänke sind, werden wir heute noch machen. Dann bin ich bereit für die Festtage. Frohe Weihnachten!
Kävi sitten niin, että urheilukellon säädöt ja muut muuttuivat. Ja vaikka seurasin ohjeita vanhan romuni antamissa puitteissa, kaikki reitit – paitsi yksi mitäänsanomaton – katosivat. Eivät vain tietokoneelta, vaan myös kellosta.
Joten sillä hetkellä, kun huomasin haluavani talvipolulle, piti alka haravoida netistä uusia reittejä.
Zürichin lähiseuduilla ei ole vielä näillä lumilla kovin monta merkittyä talvipatikkapolkua, jonne pääsisi myös ilman hissiä tai vuoristojunaa. Lumettomia tai jäisiä on toki, mutta halusin kunnon hankeen ja aurinkoon.
Just niinkuin odotin! Just what I expected.Aivan ihanaa! Just wonderful!
Glarusin Weissenberge on aurinkoista seutua ja polku lyhyehkö, mutta koska olin testaamassa uuden uutukaisia talvipatikkakenkiä, oli hakusessa keskivertoreitti. Sitäpaitsi kauden ensimmäisellä tärkeintä on lumi, aurinko ja eväät.
Kuplahississä pakkastuuli pyyhki ilmaa koronasta vapaaksi. Räppänättömään aparaattiin oli porattu tai muuten lävistetty soikeita reikiä. Selvästikin tarve pyhittää keinot. Jäätyminen on parempi vaihtoehto kuin sakea kertaalleen hengitetty ilma. Noin niinkuin normaaliaikoinakin.
Pientä ekstaasitunnetta alkoi pulputa, kun näin sinisen taivaan ja valkoiset huiput. Lumi narskui jalkojen alla. Kengät olivat taatusti puolta kevyemmät kuin tavalliset vaelluskengät eli ihanat ja pehmeät, plus lämpimät.
Huomaan ajatelleeni kenkäasiaa aikalailla, sen sijaan viime aikoina panostaminen tyyliin on selvästikin menneiden talvien lumia. Listoille tuli: 1)Peiliin saa katsoa ennen lähtöä 2)Ekologisuuteen voi myös kuulua garderoobin uudistaminen, erityisesti kun ne alkavat levitä käsiin ts. vuosia on kerääntynyt 20. 3)Parturoi mies.
Tässä ei sanat riitä. No words to describe.Tossua toisen eteen. Off we go!Muutamat jääpuikot. Some icicles.
Heti polun alkupäässä oli naulakossa liukureita, vieressä mäki. “Palautathan liukurin tähän käytön jälkeen.” Nyökyttelin hyväksyvästi, täällä on ajateltu asiaa, ei haittaa vaikkei olisi omia lumileluja mukana. Polulla oli penkkejä tiheässä, jotta tallaaja voi hetkeksi istahtaa jäädyttämään kankkunsa. Kunhan ensin lapioi lumet tieltä.
Keräilee huttua taivaalle. Some layers coming up in the sky.Lounaslaavu näkymällä. Almost hutlike lean-to with a view.Suojaisaa on. Very comfy.
Tänne tullaan kelkkailemaan ja ohi suihkasi perheitä kohti alamäkeä. Me nousimme ylemmäs ja aurinko dippasi pilveen. Samalla hetkellä maisema muuttui valkoisen ja vihertävän sinisestä mustavalkoiseksi. Valo tuntui loppuvan, silti oli pakko pitää aurinkolasit päässä. Ärisin, en lasien vuoksi, vaan siksi, että päivän piti olla iltaan asti yhtä paistetta. No ääh. Silti kaunista.
Infrastruktuuri osoittautui aivan mahtavaksi tällä nysälenkillä. Laavu seisoi igluksi naamioituneena juuri siinä kohtaa, missä sanoin että vatsa ei enää odottele. Laskeuduimme metrin verran hangen päälle lanatulta tieltä alaspäin ja katoksen alla odotteli pöytä ja penkit. Onnittelin itseäni; muistin ottaa mukaan ohuen alustan, jolle istahtaa kylmässä. Jalassa oli siis ihan tavalliset ohuet vaellushousut, ei mitään toppavehkeitä.
Jopa ikkuna polulle. Even a window to the forestpath.Evästä. The snack.Pöydät ja grillipaikka. Tables and barbeque.Maderanertalin mustikat Glarusissa. The blueberries from Maderanertal in Glarus.
Edellisen päivän retki Wädenswilin kansainväliseen supermarkettiin takasi sen, että mukana oli yksi korvapuusti (muut oli jo syöty), mutta myös reissumiestä. Sillä sehän se pitää ihmisen tiellä, vai mitenkäs se menikään. Parasta oli kyllä pakastimen aarteista löytynyt pala (myös vain yksi, mutta kahtia jaettu) mustikkapiirakkaa. Marjat oli kerätty syksyn alussa Maderanertalin rinteiltä.
Vieressä olisi ollut myös grillipaikka pöytineen ja penkkeineen, mutta niiden olemassaolon voi vain aavistaa. Päällä oli vajaa metri lunta.
Halot, kirveet ja muut tarjoaa talo. This is what I call service.Siinä se on. Ja jos ei toimi, vieressä on toinen kirves. Hier it is and if it doesn´t work, there´s another axe beside.Ja yhtäkkiä maisema on mustavalkoinen. And suddenly everything is black and white.
Sen sijaan puuliiteri oli tien vieressä ja saavutettavissa. Tässä kohtaa en voinut olla jo hehkuttamatta parasta infrastruktuuria ikinä. Katon alta löytyi halot, sanomalehteä, mutta myös kaksi kirvestä sekä pihdit. Mäkeä ylös nousevaa vaeltajaa auttaa aikalailla, jos mukana ei tarvitse kantaa kaikkia tykötarpeita.
Mäessä tuli vedettyä nenään yksi talvihyttynen. Niitä pörräsi huomattava määrä hangen yllä ja sopivasti siinä kasvojen korkeudella. Minkälaista lienee kesällä, jos itikat surraa pakkasessakin.
Hetkellisesti olemme sinisessä. For a moment we are in blue.Sitten keltaisessa. Then in yellow.Ilmanvaihto on taattu. The ventilation air is guaranteed.Kohti Mattia. Back to Matt.
Koska reitti lopulta päättyi lyhyeen, lähdettiin tallaamaan vielä laakson pohjaa joenviertä Mattista Elmiin. Ylhäältä käsin näytti, ettei matkaa ole kuin kivenheitto. Lisälenkkiä kertyi lopulta kolmisen tuntia ja ilta alkoi näkyä sinenä harmaalla taivaalla. Ei siinä mitään, reitti oli yhtä (melko) suoraa ja (melko) tasaista ja Elmiin ei jääty taivastelemaan. Tulipa käytyä ja mukavahan laaksossa oli kävellä.
Paperikauppa ikkunassa. A papershop in a window.Joen kivillä on lumihatut. The riverstones have snowhats.Melko viehkeä talo matkalla. Kind of cute house on the way.Ratkeama lumessa. A rip in the snow.
Sivustan rinteillä näkyi pieniä ratkeamia ja vyöryjä. Lumivyöryjen mahdollisuus oli tällä alueella 3 eli ei järin suuri. Jostain ylhäältä kumusi pariin otteeseen rojahduksen ääniä. Siellä minne silmä ei kantanut, tuli avaraa lumimassaa alas ja reilusti.
Elmin rosoiset huiput. The peaks near Elm.
Venäläisen kenraali Suworowin kasarmi löytyy muuten myös Elmistä. Vuonna 1799 hän ja 20 000 miestä olivat tulleet Italiasta, matkalla Panixer-solan yli kohti keskemmälle Sveitsiä ja lepäsivät hetken täällä. Meneillään oli siis Englannin, Itävallan ja Venäjän yhteinen koitos häätää ranskalaiset Glarusista ja Sveitsistä.
Me pyörsimme Elmissä ympäri ja takaisin palattiin juustotallin kautta. Sillä tottahan matkalla on ainakin yksi juustonmyyntipiste. Jääkaapissa navetan vieressä oli kunnon kimpaleita, miedosta voimakkaaseen alppijuustoon, Martín perheen tuotantoa ja mukaan voi ostaa mukaan myös kirjavat villasukat, jos sattumoisin olisi ollut tarvetta. Maksu tapahtui seinässä olevasta aukosta sisään tai sovelluksella. Täällä vuorilla ollaan ajan tasalla.
Mukaan lähti kaksi palaa juustoa, yksi meille ja yksi naapurin yhdeksänkymppiselle Sylvialle. Hän on Glarusista kotoisin ja ilahtui muuten aivan älyttömästi. “Tästä viillän heti viipaleen!”
Kenraalin kasarmi. The quarter of the General Suworow.Täällä hän yöpyi joukkoineen. Here he stayed overnightbefore trying to get rid of the French.
Kotona laitettiin talvipäivän jälkeen asiaankuuluvasti fonduet porisemaan, mutta erittäin vastoin sääntöjä. Caquelon eli savinen fonduepata pitäisi uittaa vedessä vähintään puolisentoista tuntia ja antaa kuivua vielä tunnin, eikä meillä nälkäisiä ollut moiseen hienosteluun aikaa. Jotten olisi posauttanut pataa levyllä tuusan nuuskaksi, päätin käyttää tavallista kattilaa. Aldon mielestä menettely oli kaikella tapaa väärin plus todella epäestettistä. Mutta se toimi. Joten kaikille fonduehifistelijöille: metallikattilakin käy.
Sininen iltahetki. The blue moment before sunset.
En resumen: En el primer paseito en la nieve descubrimos Weisseberge y su infraestructura fenomenal. En el lugar de hacer una fogata tenían además de leña, también dos hachas y pinzas. No tenés que traer nada más que algo para comer.
Kurzgesagt: Weissenberge hat eine super Infrastruktur, nicht nur eine Feuerstelle mit Holz sondern auch zwei Axte und sogar Grillzange. Man muss im Rucksack nur etwas zum braten bringen.
Heräsin tänään aivan joulutunnelmissa. Olin nukkunut melkoisen rokuliin harmaudessa, jossa päivä todennäköisesti ei valkene. Tunnelma oli pehmeän kiireetön (siihen asti siis, kunnes tajusin, ettei ole joulu tai edes viikonloppu.) Tuoksu enteili lupaavasti. Nenäni hajuepiteeliin leijui pöydälle jääneeltä lautaselta neilikan tuoksuisia joulun molekyylejä. Joulukuusen lisäksi paras loppuvuoden aromi!
Neilikka on ollut se mauste, joka usein jää vanhenemaan kaapissa. Purkki dinosaurusajoilta, sisältö todennäköisesti samoin. Tömäkkä lisuke lähinnä jouluisiin ruokiin. Toisinaan myös, ripaus sinne, ropaus tuonne, lähinnä aasialaisiin tai Lähi-Idän resepteihin. Sitten se taas jää purnukoiden ja purkkien takariviin odottelemaan vuoden loppua.
Varsinainen tuoksupommi, tämä lautanen! This plate works like a Christmas booster in the room!
Kuvittelin aina, että joulun tärkein kaveri on kaneli. Toisaalta, sitä käytän läpi vuoden. Samoin inkivääriä, kardemummaa ja mitä niitä on. Myös thtianis on ehdottomasti loppuvuoden kategoriaa, mutten välitä sen makeasta imelyydestä muutoin kuin pienenä sivuheittona makupaletissa. Kauneuskisat tähti kyllä voittaa.
Neilikka sen sijaan on se, joka terästää maun, palauttaa sen oikealle mallilleen ja tuo tunteen, tässä se on, täydellisyys. Glögiin, punssiin, kinkun koristeeksi, appelsiiniin tuikattuna, pipareihin, kaikkiin näihin tarvitaan neilikkaa.
Kun ilma viilenee, pistelen useammin puuroa, sitä kauraista, mutta joulun alla sekin kaipaa lisämakua, jottei arkisuus olisi liian hyökkäävää. Heittelen mukaan rouskuvaa, varsinkin saksanpähkinöitä, kenties luumuja, taateleita, oman puun kuivattuja viikunoita – ja kanelin, inkiväärin sekä kardemumman lisäksi ripottelen päälle neilikkaa. (Yksi versio on tietenkin kaki-hedelmän kera, sitä hillomaista oranssia ihanuutta. Siihenkin sopivat nämä kaikki mausteet ja nyt on juuri sesonki). Ja edessä on joulun maulta hehkuva päivä.
Kaakaoon ripoteltuna neilikalla on sama efekti, luonnollisesti, mutta sitä juon vähän harvemmin. Sen sijaan kokeilin maustettua kahvia, jonka ystävä en kyllä ole, varsinkaan niiden ylimakeiden litkujen, joita monissa kahviloissa tarjoillaan. Periaatteeni on, että kahvi kahvina ja lisukkeet päälle. Silti välillä tekee mieli jotain määrittämätöntä tehostusta, joka ei osaa muotoutua jälkiruokasuklaaksi tai muuksi herkuksi. Silloin ripaus maustekombinaatiota ja ruuttaus kermaa tekevät tehtävänsä. Kahviparka jää kakkoseksi ja muuttuu joksikin muuksi. Mutta aistit! Ne hurmaantuvat.
En resumen: Clavos de olor son una especia, la que uso poco. Tal vez cocinando comidas asiaticas o del Medio Oriente. Pero no hay navidad sin clavos de olor! Si te falta un poco el átmosfera navideña, añade una pizca del polvo oscuro con una aroma fuerte y ya está! Llegó la navidad!
Kurzgesagt: Gewürznelken benutze ich wenig, aber je näher sind wir die Weihnachten, desto öfter greife ich nach diesen komischen pflanzlichen Nägeln. Falls es etwas von der Stimmung fehlt – mehr Gewürznelken und voilà, Weihnachten ist da! Im Luft, auf der Zunge und in der Seele.
On siis joulukuu. Ja vaikka tänään avataan ensimmäinen luukku kalenterista, ikkunasta pilkottaa tuulisen aurinkoinen syys. Muutaman päivän takaisista lumista ei ole jäljellä enää kuin vastapäisen kukkulan rinteen rippeet.
Viikko sitten oltiin lähes samassa, paitsi että aamuun herättiin paksussa sumuvellissä. En ollut ehtinyt ajatella patikkaa sen enempää, mitä nyt keräillyt tavalliset tarpeet kasaan. Ajatuksena oli “jonnekin, aurinkoon!”, eikä kovin pitkä ajomatka houkutellut. Autossa oli vielä kesärenkaat, joten mikään kapea jäinen tie ei tullut kysymykseen.
Eikö tässä ole olennaisimmat? That´s all you need, right?Schauenseen (kummitus?)linna. The (haunted?) castle of Schauensee.Ehkä linnan vartijan koti? Maybe the house of the guard of the castle?
Pilatus taitaa olla ensimmäinen vuori, jolle olen Sveitsissä noussut. Siis junalla. Rosoisen jyrkkä, vähän uhkaava, kauniin Luzernin kupeessa. Se tuntui hirveän kapoiselta ja terävältä; miten niin huipulla voi kävellä? Kuljimme kapoista pikkupolkua ristille, yhdelle huipun sakaroista. En edes tajunnut korkeutta, puhumattakaan ajatella, etten kaupunkiasussani ollut ehkä aivan asianmukaisesti varustautunut.
Vuoren yhdeltä puolen ylös pääsee vuoristojunalla, toiselta kuplahissillä. Minä ja Aldo lähdettiin jälkimmäisen, Kriensin, aseman vierestä jalan. Suoraan sumuun, kohti huippua, jonka olemassaolon voi vain arvata.
Lähempää linna näyttää ystävälliseltä. Nearby the castle looks pretty friendlyToivo auringosta herää. So, there´s hope of the sun.Vielä hetki sumua. Still foggy for a while.
Sumussa maailma pehmenee, äänetkin. Puista ropsui tiivistynyttä harmaata, jalat lierähtivät polkuosuuksilla mudassa. Ensimmäinen osuus oli osittain asvaltoitu, mikä vähän latisti alppifiilistä. Silti niittyjen viertä, ohi leijuva kosteus loi ihmeellisen tilan, jossa olimme yksin. Välillä jostain kuului kopsetta; me metsässä, sauvakävelijä tiellä. Pyöräilijä (mitkä pohkeet hänellä taatusti onkaan!) nousi vauhdilla ja vakaasti; alhaalta nouseva sumu vei hänet mennessään.
Aletaan olla siellä minne haluttiin: auringossa vuoristonäkymällä. Now we are getting somewhere.Pakkanen. Freezing cold.Alhaalla pilkottaa Luzern ja Vierwaldstättersee. Luzern and Vierwaldstättersee.
Tovin korkeammalla varjoisat polut olivat jäässä, pikkuisen liukkaat. Taivas alkoi pilkottaa, kasvoihin osui aurinko. Pilvi ja sumumassa oli jäänyt leijumaan alemmas ja oli kaivettava aurinkolasit. Istuin puiselle pöydälle, sillä penkki oli märkä ja kylmä. Natustin kuivaa keksiä ja viritin lasit päähän. Vasta alas tullessa, auringon laskiessa, huomasin ettei koteloa ole enää missään.
Onhan ne vuoret muhkeita. The mountains are, well, big…
Ajattelin, että nousemme Krieseneggin väliasemalle, toiseksi ylimmälle ennen huippua; katselemme maisemia, nautimme auringosta ja palaamme takaisin. Maailma ei aivan avautunutkaan odotetun malliin, paikka oli tupaten täynnä lapsiperheitä paistamassa makkaroita leikkialueen tuntumassa ja aloin miettiä seuraavaa ja viimeistä asemaa ennen Pilatus Kulmia. Josko sieltä näkisi kunnolla Vierwaldstätterseen?
Syksyllä juoksulenkillä nyrjähtänyt nilkka valitteli jyrkimmissä kohdissa, silti päätettiin kokeilla jatkaa jalan. Ainahan sitä voisi kääntyä ympäri kesken kaiken, kenties palata hissillä. Tosin tiesin kyllä, että kituuttaisin loppuun, kunhan päivää vain riittäisi.
Vielä hetki nousua Fräkmünteggiin – varjossa ja kylmässä. Still a bit to climb to Fräkmüntegg – in cold shadow.
Puolitoista tuntia lisää nousua, 422 korkeusmetriä Fräkmünteggiin, ilman reittiä kellossa. Syötiin pari pähkinää ja todettiin, että kyllä, tästä se lähtee. Ajatus leppoisasta aurinkokävelystä alkoi muuttua energiatarpeeltaan kunnon patikaksi. Siitä huolimatta, että tunsin itseni vähintäänkin nössöksi polkujuoksijoiden ohitellessa rinteessä. Tämä on selvästikin Luzernin alueen lenkkimaastoa. Yhtään juoksijaa ei ollut kuitenkaan näkynyt aiemmalla osuudella, ehkä paremmat juoksupolut ovat toisella suunnalla?
Tämän takia kannatti kiivetä. This is why it was worth while to climb.Tuonne jäi vielä kiipeämättä. That´s the part left to climb – in Summer.
Fräkmüntegg ei sekään ollut mikään unelmien täyttymys, mutta vuoret, ne sentään näkyivät valkoisina ja uhmakkaina. Tuuli oli kylmä, eikä hikisissä vaatteissa kannattanut jäädä syömään eväitä näille korkeuksille. Katselin kylttejä ja Pilatuksen huippua hiukkasen haikeasti. Kesällä sitten. Jokunen tunti lisää vähän haastavampaa polkua.
Käännöskohdassa oli pakko syödä omenat, että jaksettiin takaisinpäin ja aiemmin rekisteröityyn aurinkoiseen kohtaan, jossa vajan pitkää seinää reunustavalla penkillä istui turvavälein muutakin porukkaa tauolla. Kasvot Pilatukseen päin, tuulelta suojassa päästiin lopulta voileipien kimppuun ja omani katosi parilla haukkauksella. Aivan liian höttöä, aivan liian vähän. Jäljelle jäi tyhjä laatikko ja nälkä.
Kahvipaikka. Coffeeplace.Hikiset haikkaajat. Sweaty hikers.Sveitsissä pukilta edellytetään vuorikiipeilytaitoja. In Switzerland the Santa needs to know how to climb a mountain.Pilatuksen huipulle tulee ilta. Evening is reaching the top of Pilatus.
Vähän alempana, yhä auringossa ja vuoristonäkymällä, oli kuitenkin hiihtomökki terasseineen. Ehdimme juuri viimeisille säteille, kun penkeille jo aseteltiin vilttejä, joihin kääriytyä hämärän tullen. Sain myös kahvin seuraksi päivän viimeisen pähkinäsarven. “Se hajosi, anteeksi, emme tietenkään veloita tästä!” Murtunut voitaikinakärki ei haitannut makukokemusta, mutta vakuutuksiani ei kuultu. Kiitos siis sarvesta!
Siinä se nökötti. Aurinkolasikotelo. And there it was waiting me, my sunglass case.Hämärä saa. Twilight moment.Kahden kerroksen pilviä, alhaalla ja ylhäällä. Two layers of clouds, down and up in the sky.
Alempana aloin tiirailla kadonnutta aurinkolasikoteloa. Se nökötti odottamassa pöydällä, jolla olin istahtanut hetken. Kotelon oli täytynyt pudota pöytien väliseen pusikkoon ja joku oli nostanut sen näkyvälle paikalle. Kiitos siitäkin! Ei mikään arvoesine, edellisten lasien kotelo sitäpaitsi, mutta tarpeen.
Iltasumu nousee. The rising eveningfog.Aletaan olla sumuvyöhykkeellä. Getting to the fogzone.Sieltä se leijuu. There it comes.
Aurinko laski vähän ennen viittä ja juuri siiheksi laskeuduimme alas uudelleen nousevaan sumuun. Illan rusko taivaalla sai hetkeksi vuoret loistamaan sinivalkoisina. Kun sain kuvausvehkeet viritettyä, oli kaikki jälleen sumuharson peittämää.
Täältä katsottuna huippu on jotenkin lähempänä?! From down here the peak seems to be quite near!
En resumen: Subimos a la última estación antes de la cima de Pilatus. Neblina, picos, caminos resbalozos, con barro, sin barro. La próxima en la nieve.
Kurzgesagt: Wir sind bis zum letzten Station vom Pilatus gewandert, durch den Nebel, auf den eisigen Wegen. Die nächste machen wir im Schnee.
Pala Suklaata 