Joulua!

Palailen, kunhan olen kerännyt voimia pipareista ja joulutortuista.

Maissipiirakka banaaninlehdessä

Maissipiirakka banaaninlehdessä

Aika lähellä täydellistä, todettiin aamulla, kun maistettiin banaaninlehtikuoressa keitettyä maissipiirakkaa. Costaricalainen aamupala joulun seutuun on herkku, mutta myös kalori- ja kolesterolipommi. Koska minä olen projektipäällikkö, eivätkä perinteen säännöt rasita, olen tehnyt tamaleksista kevytversion ja tällä kertaa myös muutaman ilman lihaa, korvaten possun jakkihedelmällä.

Tämä oli kai neljäs kerta, kun ryhdyimme hommaan ja aina on jotain mennyt pikkuisen pieleen. Ensimmäisellä kerralla vähän enemmänkin; kukaan meistä ei tajunnut maissijauhon tajutonta kykyä imeä nestettä. Täytteet olivat herkullisia, mutta itse piiras kivikova. Joten ne päätyivät kompostiin.

Jauhot ovat siis samoja, joita käytetään tortilloihin. Meidän versiossa on kolmannes perunaa, margariinia ja mausteita. Ja litroittain kasvislientä. Hämenssin kauhamaisella lusikalla, käänsin ja väänsin, kunnes käsissä alkoi muodostua rakkojen alkuja. Seuraavana päivänä masan valmistus tuntui aina selkälihaksissa asti.

Kun taikina on sopivan löysää, laitetaan kuumennetulle banaaninlehdelle kämmenen kokoinen pläjäys. Päälle tulee Sibajan perheen versiossa pieni pala aikaisemmin hartaasti ja pehmeäksi kypsytettyä possunfilettä, yksi luumu, oliivi, pikkuisen herneitä ja suikale pannulle pehmitettyä paprikaa ja sahramilla (tai tässä tapauksessa kurkumalla) värjättyä riisiä, joka siis laitetaan ensimmäiseksi, jos sattuu muistamaan. Kikherneet unohdin, sen sijaan olin kypsentänyt vihreitä papuja – jotka eivät kuulu tamalekseen lainkaan. Yllätysaines tänä vuonna, siis.

Piiras kääritään lehteen ja tässä vaiheessa mentiin jälleen vikaan. Kun paketteja oli jo aika pino, muistettiin, että pahus, tuplavarmistus puuttui. Toinen lehti päällä pitää huolen siitä, että jos sisempi repeää, piiraan ainekset eivät pursu kattilaan keittovaiheessa.

Viimeiset käärittiin kakkoslehteen, osa laitettiin kiehuvaan veteen parasta toivoen.

Tunnin keittämisen jälkeen paketit otetaan jäähtymään ja ekopakkaus pitää huolen siitä, että ne säilyvät viikkojen ajan jääkaapissa.

Höyryävästä paketista löytyvän piirakan syöntityyli riippuu syöjästä. Joku etsii ensin lihan, toinen herneet, itse jätän oliivin viimeiseksi makupalaksi. Loraus chilikastiketta kuuluu päälle, ilman kahvia tamalesta ei voi syödä ja Sibajan tapaan pitää palan painikkeena olla leipää. Siinä costaricalainen jouluaamiainen.

Ainekset kattilassa.
All the ingredientes in a pan.
Näyttää hyvältä, mutta yhä liian kuivaa.
Looking good, but still too dry.
Välissä glögiä ja lohipasteijoita. In between some mulled wine and salmon pastries.
Aineksiä sisään ja lehtipaketti. Ingredients to put inside and the leaves to wrap up.
Porsasta tai jakkihedelmää lihaisaan makuun. Pork or jackfruit for the meaty taste.
Valmis paketoitavaksi.
Ready to wrap up.
Paketit odottavat keittämistä.
The packages waiting to be boiled.
Oikealla osittain revenneet lehtipaketit.
On the right the damaged packages.
Valmis nautittavaksi!
Ready to be enjoyed.

En resumen: Esta vez los tamales nos salieron casi perfectos. Sólo se me olvidaron los garbanzos – y pensé que llevan vainicas.

Kurzgesagt: Costarricanische Frühstück im Dezember ist Tamal, Maiskuchen mit Fleisch und Gemüse in einem Bananenblatt. Das wichtigste ist, das man Tamales zusammen mit der Familie macht – und speist. Diesmal sind unsere fast perfekt geworden.

Zürichin adventtitunnelmia

Zürichin adventtitunnelmia

Lumi teki tehtävänsä, jouluinen olo tuli vahvempana kuin vuosiin ja yhdellä kertaa. Kirsikkapuu oli päättänyt samaan syssyyn, että nyt on aika kukkia. Vaaleanpunaiset pitsimekot saivat jääkuorrutuksen, mikä saattaa pitää ne hengissä, olen kuullut sanottavan. Silti joulukuun kukka tuskin on helmikuun kirsikka.

Kolmas adventti tarkoitti, että jos haluaa mennä joulutoreille, alkaisi olla hetki. Jo junassa kaupunkiin selvisi, että ajatus oli levinnyt zürichiläisten mielessä kuin kulovalkea. Tungos alkoi jo sieltä.

Oli myös Silvesterlauf, talvinen juoksukilpailu keskustassa. Liikennevaloissa seisoi höyryäviä poroja ja joulupukkeja, jo osuutensa kirmanneita ja palauttavaa glögiä etsiviä porukoita. Limittäin ja lomittain haahuili joulutunnelman etsijöitä, päiväretkellä alppiauringossa käyneitä ruskeaposkisia lumilautailijoita ja laskettelijoita välineineen, joukossa luovien, monoja roikottaen, laudalla tönien.

Väkijoukko on yhä se mikä tuntuu eksoottiselta ja pikkuisen painostavalta. Silti lämmiteltiin hetki markkinoiden keskellä kuuma fish&chips lautanen käsissä, haisteltiin mausteisia tuoksuja. En muistanutkaan kuinka kylmä voi tulla, kun lumi kimmeltää. Kotona suussa maistui joulu, kanelinen ja neilikkainen, sanoisin. Joulutunnelma kai tiivistyi makumuistoon ja vaikutti ihan aidolta.

Toisena päivänä, arkena ja Zürichin asemalla oltiin oikeasti vain läpikulkumatkalla, mutta jos hetkeksi poikkeasi katoksen alle markkinahumuun. Sen verran, että tulisi nähtyä kristallein koristeltu kuusi. Joka siis ei ollutkaan kristallein koristeltu. Konsepti oli muutettu tuosta noin ajanmukaiseksi, lehvillä loistivat jouluvalot, jotka saivat energiaa alla olevista pyöristä. Jos haluat, että valot palaa, täytyy istahtaa polkemaan. Vieressä olevasta mittarista voi tarkkailla wattimäärää.

Lunta roipotti kosteasti ja kylmä tunkeutui joka sopukkaan takin alle. Emmentalilaisten kuuma omenamehu vei hytinän. Olisi ollut keltaista hernekeittoakin, ehkä markkinoiden laadukkain ja halvin annos. Kokeiluun meni silti toisen ääripään korealainen corn dog, maissinakki. Korealaisen draaman seuraamisella on seurauksensa; siitä kärsii sekä kroppa että lompakko. Nakkia ei tässä edes ollut, vaan friteeratun pötkylän sisältä löytyi venyvää juustoa, päällä chilikastiketta ja liru majoneesia koristeeksi. Annoksessa, tuskin oli mitään terveydelle hyvää, lähinnä rasvaa ja rasvaa, silti se hymyilytti.

Jäätyneitä kirsikankukkia.
Frozen cherryflowers.
Maalaisin tämän jos osaisin.
I´d like to paint this. Just missing some talent.
Ihan parhaat maisemat.
The best view!
Populaa niin, ettei eteenpäin pääse.
You just gotta go with the flow…
Joulukylän humua Bellevuellä. Christmasvillage in Bellevue.
Fish and chips lämmittää käsiä.
Fish and chips to warm up the cold hands.
Kelluva teatteri ilmestyy rantaan näinä aikoina.
The floating theater appears by the shore in December.
Kuusi loistaa pyörävoimalla.
The tree shines with bike energy.
Enkeli ei näytä olevan samaa mieltä snäkin valinnasta.
I think the angel doesn´t agree the choise.
Sivukadun jouluvalot on symppikset.
These christmaslights are kind of cute.
Poseerauskohta selvästikin.
The place to pose, it seems.
Lunta vihmoo.
It´s snowing.

En resumen: Nos vino nieve justo para el 3. adviento. Decoró todo como ázucar y lo que todavía faltaba del átmosfera de la navidad lo encontramos de las ferias de navidad.

Kurzgesagt: Es hat für 3. Advent geschneit. Der Schnee hat alles wie Zucker dekoriert und was noch fehlte von der Stimmung haben wir von den Weihnachtsmärkten gefunden.

Miltä joulukuu tuntuu?

Miltä joulukuu tuntuu?

Vasta ollaan elelty viikko vuoden 2022 joulukuuta ja samaan aikaan kun ruumis istuu läppärin edessä, kuorii perunoita tai imuroi, liitelen todellisuudesta toiseen itseni yläpuolella.

Vastatakseni heti alkuun omaan kysymykseeni: sekopäiseltä. En varmaan ole ainut, jolla on meneillään päässä useita tapahtumalinjoja, yksi arjen kaava, toinen meneillään oleva projekti, kolmantena tuleva, neljäntenä joulukinontulossa, viidentenä kauppalista ja viidentenä kaikki muu tapahtuva, hoidettava ja muistettava sekä muistutettava. Tekemiset ovat vaihtaneet paikkaa, aikaa ja muotoa kuin pahaisessa videopelissä jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla.

Heti aamun aluksi siivosin puhelimelta tuhat kuvaa, laitoin ne asiaankuuluviin arkistoihin ja tuntui siltä kuin olisin pessyt hampaat. (Olenko pessyt hampaat?!) Järjestystä, sitä tarvitaan.

Tänään ei ole kiire minnekään, se on mahtavaa. Kuvia plärätessä tajuan, että aivan, keskiviikkoisinhan olen yleensä päivitellyt blogia, postaillut retkikuvia.

Rutistelen otsaani, en millään muista mitä tein kolme-neljä päivää sitten. En ainakaan retkeillyt. Aivan. Lauantaina eteisessä oli metrien pituinen jono kasseja ja pusseja, kierrätystavaraa metalliin, lasiin, muoviin, epämääräistä sälää ja pois raivattavaa. Sveitsilänen lauantai. Kierrätyskeskukseen, apteekista kodin karanteenihuoneeseen lisää koronatestejä potilaalle, torilta lanttuja, joita ei lopulta ollutkaan, kauppaan, toiseen.

Sunnuntaina retkeilin sittenkin, virtuaalisesti, kun starttasin uuden reissun Sveitsin italiankieliseen Ticinoon. Sää oli siihen sopivin; Zürichinjärvellä leijui sumua ja pilviä, sitä kylmää massaa, josta ei erota kumpi on kumpaa. Illan koitosta ennen kävin lenkillä ja jossain vaiheessa kaduin sitä lievästi. Pää oli selkeä hapetuksen jälkeen ja vaikka olin kietoutunut villapeittoon, ääni tahtoi kadota. Kylmä oli puraissut kurkkuun.

Viikonlopusta ei siis ole kuvia. Paitsi pari lenkiltä. Nämä löytyivät kamerasta putsauksen jälkeen.

Ehkä jo tänään mietin jouluasioita. Päivän työt peruuntuivat, mistä olen vain tyytyväinen. Mutustelen pipareita, juon kahvia ja selkeytän oloa. Kyllä. Kuorin mandariinin ja annan tuoksun elävöittää.

Yksi viimeisiä puita, joissa on lehdet.
One of the last trees with leaves.
Kylältä löytyy jouluinen kuvakulma.
Found Christmas in our village.
Tämä on Zürichin joulukuuta.
This is December in Zurich.
Ja näin syntyy itsenäisyyspäiväksi karjalanpiirakoita. Huom. läppäri biojäteastian päällä.
This is how a Finn celebrates independence day. Baking. And watching president´s party (laptop on a compost can…)
Näillä joulun tunnelmaan.
With these cookies towards Christmas feeling.