Category Archives: kulttuuri

Pyhä Jose, mikä ruuhka

22. March 2023 By in Allgemein, Costa RIca, kaupunki, kulttuuri, liikenne, matkailu, Matkat, taide Tags: , , , , , , 2 Comments
Pyhä Jose, mikä ruuhka

Ilta-auringossa San José vaikuttaa peräti kauniilta. Siis jos on Amónin tai Escalanten kaupunginosassa. Matka läpi ruuhkaisen kaupungin, joka on sitä samaa kuin ennenkin, on kaoottinen, saasteet tuntuvat keuhkoissa ja kaduilla vaeltaa kodittomia, huumeidenkäyttäjiä.

Niitä paikkoja, joissa turistit kävelevät lallalallalaa kamerat kaulassa, on selvästikin kohennettu, maalia on pinnassa, katuja kunnostettu. Vanhat kauniit talot, ne jäljellä olevat, ovat yhä kauniita. Vieressä rönttölää, köyhää ja sotkuista. Kuka ottaisi kaupunkisuunnittelun haltuunsa ja toisi kaikille juoksevan veden?

Vähän ytimen ulkopuolella Sábanan puistossa costaricalaisen taiteen museo yllättää, se onkin ilmainen. Puistossa, autoväylien keskellä, juostaan lenkkiä, uidaan, kävellään. Kaipaan kahville ja siksi siis keskustaan, vaikka olin vannonut, että sen jätän väliin. Café Miel oli silti listoillani ja sinne haluan mennä. Koska? Kakut pursuavan herkullisia, tiskissä ylenpalttista makeutta ja houkutusta.

Enkä sitten syönytkään kaakkua, vaan suolaisia empanadaksia, sillä Costa Ricassa ei makea lopulta vetoakaan. Ehkä lämpö, kosteus, liikaa virikkeitä. Tärkeintä oli paikka. Kortteli on yksi kaupungin koruja, lähiseinillä köynnöksiä ja ympäristö kaunista eli ehdottomasti nähtävää. Kaunis ei nimittäin ole adjektiivi, jolla kaupunkia kuvaisin.

Jademuseo oli lähellä, muistin ja halusin viedä perheen sinne. Mutta se olikin vaihtanut paikkaa. Päätettiin silti kävellä, vaikka jännitti. Piilotin puhelimen. Oranssin kansallismuseon paikkeilla olin jälleen kartalla ja seutuhan olikin lähes kutsuva. Täällä oli rakennettu, siivottu. Vanhan tornin takana kumotti kauhistus, moderni kerrostalo, joka on kuulemma katastrofi. Kukaan ei halua asumaan tänne, pieniin ja kalliisiin asuntoihin.

Juoksemme vauhdilla tyylikkään museon läpi ja mielestäni jade-osuus on paljon pienempi kuin aikaisemmin, sen sijaan näytillä on keramiikkaa vaikka mistä. Ei haittaa, tuli nähtyä nämäkin kulmat.

Kirjaston luona muistan, kuinka kauan sitten puhuin puhelimessa Annamarin kanssa, kun maa järisi. Hän oli rakennuksen vieressä puhelinkopissa.

Pyhä José. Olet vähän rempallaan, joten mikään ei ole muuttunut. Tapaamisemme oli tärkeä. Silti on myönnettävä, että olin helpottunut päästessäni pois.

Sammakot ruuttaavat vettä.
The frogs spit water.
Costa Rican taidemuseon näyttelyistä osa on ulkona.
Part of the exhibition of the Costa Rican Artmuseum is outside.
Tykkään kultahuoneesta.
I like the golden room, very fancy.
Naiset liikkeessä.
Women on the move.
Limittäin ja lomittain uutta sekä vanhaa. Ja välissä liikennettä.
New and old and between there´s a lot traffic.
Café Mielillä on koti yhdessä kauniimmista rakennuksista.
Café Miel has a home in one of the most beautiful buildings.
Kansallismuseo on väriläiskä.
The national museum is a colorspot in the city.
Tässä jotain mistä en tykkää, kerrostalo museon takana.
This is what I don´t like, the building behind the national museum.
Kirjasto.
The library.
Vanhoja upeita taloja.
Old beautiful buildings.
Tämä loistaa ilta-auringossa.
This is glowing in the evening sun.
Jotenkin nättiä tämäkin.
Somehow nice too.
Café Miel on hyvässä seurassa.
Café Miel in good companyt.
Metropolialueen uutta profiilia.
The new profile of the metropolitan area.

Kirjavaihtarit ja suomiherkkuja sielulle

5. October 2022 By in Elämänlaatu, kirjallisuus, kulttuuri, matkailu, Sveitsi Tags: , , , 2 Comments
Kirjavaihtarit ja suomiherkkuja sielulle

Sadetta, sadetta, harmaata ja lauantai. Istuin ratikassa kohti Zürichin solmukohtaa, jossa kaupunki on ehkä urbaaneinta, molemmin puolin jokea. Liikenne soljui virtanaan, haisi märille vaatteille, eikä tänään kauneus pistänyt silmään.

Nappasin itsestäni jälleen vahinkolaukauksen sateenvarjon alla, alan olla näissä ekspertti. Mitä silloin teenkään; nyt yritin kai saada kameraa päälle. Kasvojen lisäksi sormet olivat uniset, ehkä tämä oli se hetki, kun halusin ottaa kuvan vauhdikkaana virtaavasta Limmat joesta. Vedenpinnassa väreili sen voima, uoma oli täynnä virtaavaa vihreää, toisin kuin kuumina ja kuivina kesäkuukausina.

Migrationskirchellä Wipkingenissä vaihtuvat suomalaisten sinapit, pullat, karjalanpiirakat ja kuulumiset. Tänään myös kirjat. Pöydille levittäytyivät dekkarit, lukuromaanit, palkitut teokset, keittokirjat, muut tietokirjat, lastenkirjat ja suomalaiset käännösteokset. Paljon oli houkutuksia, lukemattomia, mutta liian monta siihen kasaan, joka odottaa yöpöydällä. Hillintä on vaikeaa, sillä näitä voi latoa kassiin veloituksetta. Sääntöni on, ettei kirjatorni kotona saa kaatua imuroidessa.

Ja montako toin itse vaihtoon? Yhden. Vain siitä voin luopua. Jotkut pitävät vuosittaista kirjapörssiä kuin hitaana kirjastona, ottavat nyt mukaansa ja tuovat ensi vuonna takaisin. Sekin sopii. Toiset tulevat katsomaan tarjonnan ja pääasiassa syömään pullaa ja kahville. Sveitsin suomalaisen kirkon korvapuustikulho tyhjeni ensimmäisenä, seuraavana mustikoin koristeltu porkkanakakku.

Fennica-kirjaston toimikunta järjesteli kirjoja, minä mukana. Iso osa oli pokkareita, niitä on varmaankin kevyempi tuoda Suomesta. Zürichin pääkirjaston kellarissa on Fennican aarteet ja niihin poimitaan täältäkin uutta luettavaa, mutta niitä kovakantisia. Kukapa arvaisi, että kaupungissa on tuhansien suomenkielisten teosten kokoelma, vuosittaiset uutuudet mukaanluettuina.

Zürichin Suomi-koulun pöydällä oli lisää houkutuksia. Mietin, mitä herkkuja tarvitsisin. Sillä tarpeestahan on kyse, kun puhutaan suomalaisesta salmiakista, suklaasta, ruisleivästä ja suomalaisista mausteista. Identiteettiäni on pönkitettävä, ettei se ala muistuttaa juustosta, voisarvista ja sveitsiläisestä suklaasta koottua ihmistä. Sekin minussa varmaan jo on, mutta ydin on kyllä rukiinen.

Päädyin kolmeen kirjaan ja kolmeen herkkuun. Päälle ostin vielä lakritsan. Ne mahtuivat hyvin kassiin ja pääsin muhimaan siihen mistä niin pidän. Hyvän tekstin pariin satunnaisen suklaapalan kera.

Limmat-joki pyörteineen. Limmat-river with eddy current.
Tässä yksi fennicalainen kulkee tyyriinä kohti kirjapörssiä.
Going to book changing -event; a picture a took accidently, when I was trying to prepare the phone to take a picture of the river Limmat.
Tämä portaikko tuo suomalaiseen kirjapörssiin.
These staircase brings you to the Finnish books.
Vaihtareita. To exchange.
Kakkua kahville? Some cake for the coffee?
Lukemista kahville?
Some reading material for the coffee?
Ainakin korvapuusti, vai kuinka?
At least a cinnamon bun, right?
Ja kotiin…? And for later on to enjoy…?
Hän vartioi seutua.
He keeps eye on the area.
Viemiset. These I took home.

En resumen: Los finlandeses necesitan unas ciertas cosas: libros en su idioma, pancitos de canela, mostaza y confites finlandesas. Por dicha tenemos gente, que organiza eventos, donde conseguimos todo eso con un cafecito.

Kurzgesagt: Die Finnen brauchen einige Sachen: Bücher in ihrer Sprache, Zimtschnecken, Finnischer Senf und Süssigkeiten. Zum Glück haben wir Leute, die solche Events organizieren, wo wir das alles kriegen, mit einem Kaffee.

Visuaalista energiaa Luzernista

6. April 2022 By in Allgemein, kulttuuri, matkailu, Matkat, Sveitsi, taide Tags: , , 4 Comments
Visuaalista energiaa Luzernista

Seikka yksi: olin festivaalilla. Seikka kaksi: lämmin kevät olikin kylmä talvi. Seikka kolme: Luzern oli lähes tyhjä.

Luzern on se häkellyttävän herttainen kaupunki, upeilla vuorilla, siintävällä järvellä ja järkyttävällä määrällä turisteja. Nyt se kaikki oli jossain piilossa. Vuoria ei näkynyt, oli kylmää, harmaata, tuulista ja normaalioloihin verrattuna hyvin tyhjää. Jopa se italialainen safkapaikka, jonne aina lopulta päädymme, oli puolityhjä.

Imagon ja todellisuuden ero on harvoin yhtä suuri. Luzernin resuinen ja rosoinen kauneus, viehättävä rämppärähjäisyys, jää tavallisesti upeiden kulissien varjoon ja lähestulkoon huomaamatta. Sarjakuvafestivaali Fumetto taas on ollut kaiken sen normikauneuden vastakohta, rajoja rikkova ja myös ruma.

Mitä minä siellä ylipäätään teen? Etsin kuin tryffelipossu luovaa energiaa, ympäriinsä haistellen, sillä sitä on kaikkialla. Esillä on varsinkin nuorten piirtäjien töitä ja myynnissä kuvitettua tilpehööriä, vihkoja, tarroja, kortteja, julisteita ja kasseja, ties mitä, joihin on laitettu kaikki omaperäinen ajattelu ja taito. Juuri näiden myyntipöytien äärellä on taidon keskittymä. Kaikki ovat lahjakkaita piirtäjiä.

Tällä kertaa festivaalilta puuttui jotain, ehkä tauti vielä rajoittaa kansainvälisyyttä ja Euroopan muut tragediat lienevät vaikuttaneet rahahanoihin. Mutta ydin oli paikalla. Tarve kertoa, puuttua, vaikuttaa.

Kaupungilla kävellessä silmä löytää kaikkea, mikä ei kuulu Fumettoon, mutta voisi. Tai ehkä kuuluukin. Ympäristökin on osa näyttelyitä, matkaa paikasta toiseen. Osa päivän satoa.

Pikkuisen oli leikittävä turistiakin, sillä Luzernilla on muutamia juttuja, mitä Zürichin vanhastakaupungista ei löydy. Kuten historiallinen puusilta ja muuri torneineen. Jälkimmäisestä saatan olla pikkuisen kateellinen, sillä romantikko sisälläni viehättyy ajatuksesta kaupungista muurien sisällä tai edes muurin pätkästä muistona menneestä. Ja siitä että erään vanhankaupungin talon ikkunasta hoitui kakkumyynti. Tänään oli tarjolla ainakin suklaakakkua, muut vaihtoehdot jäivät kuulematta. Raha naruun kytketyn korin kyytiin ja paluupostissa toisesta kerroksesta pala tai useampi kaakkua. Haluan tämmöistä myös meille.

Tämäkin on osa Fumettoa. Piristi kummasti.
This is also part of Fumetto. Wakes you up!
Kaupungin profiilia Luzernin taidemuseon ikkunasta.
The profile of Luzern, a view from the Artmuseum.
Turistikuva nro 1.
The touristpicture number 1.
Festivaalikeskus.
The festival center.
Sarjakuvataiteilijat tuotteineen.
Artists with there products.
Tämä on vain Luzernia.
This is just Luzern.
Pikku-Heidin versio satunnaisella seinällä.
A version of little Heidi on some random wall.
Näiden töiden valmistumista voi seurata suorana.
You could watch the painting online.
Saattaa olla sukua.
Maybe a relative.
Yksi näyttelytila oli entisessä vankilassa, nykyisessä hotellissa.
One of the exhibition spaces was in a old prison, which is now a hotel.
Vankilakokemuksia taiteen näkökulmasta.
Prisonexperiences from artistic view.
Näiden ovien takaa löytyy näyttely supersankareista.
Behind these doors there´s an exhibition of superheros.
Kaikki eivät voi hyvin Luzernissa.
Not all are feeling well in Luzern.
Tää oli mun suosikkityö. My favorite work. Artist: Jodie Wilders.
Luzernilla on muuria.
Luzern has a stonewall.
Kaupunki toisella puolen.
The town on the other side.

En resumen: Primera vez en un festival desde hace mucho tiempo. Caricaturas, lugares de exposiciones especiales, belleza y lo pitoresco, viejo y urbano, hasta feo, si lo quiere, todo junto con energía creativa. Luzern y Fumetto.

Kurzgesagt: Das erste Mal seit langem in einem Festival. Comics, interesante Austellungsorte, Schönheit und malerisch, alt und sogar hässlich und urban, alles zusammen mit kreative Energie. Luzern und Fumetto.

Antisammaloitumassa

14. April 2021 By in Allgemein, Elämänlaatu, kaupunki, kulttuuri, Sveitsi Tags: , , 4 Comments
Antisammaloitumassa

Tosiasia: me olemme olosuhteiden nykyisessä jamassa sammaloituva kansakunta. “Vierivä kivi ei sammaloidu” on aina ollut yksi lempi sananlaskuistani ja olen alkanut huolestua vierimättömyydestäni.

En vieri henkisesti, fyysisesti enintään lieriskelen nykäyksittäin ja keveästi. Arki alkaa muistuttaa kallion elämää, jähmeää ja todellakin paikallaan pysyvää. Silloin tällöin sitä vavisuttaa järistys jos toinenkin, mutta varsinaista liikettä se tuskin on.

Olen kyllä kiireinen, tekemisiä aamusta iltaan. Perustila lähentelee kuitenkin jämähdystä.

Ajattelen kulttuuria aina useammin, eikä Netflix oikein enää riitä tai musiikki omista luureista, kuvat taiteesta Instagramissa. Museoon pääsisi ihan luvalla, eikä tarvitse edes kurkistella ikkunoista, vaan ihan rohkeasti astua sisään. Sammal vain painaa olkapäillä.

Siksi kävin antisammaloitumassa kaupungilla. En tiennyt, että tällaisia väkijoukkoja missään edes liikkuu. Olin projektin perässä, liikuskelin kamera kädessä videota kuvaten ja kuulin olevani “sellainen selfie-ihminen” ja “blogiin kuvaaja”. Siis todellinen vuorovaikutushetki oikeiden ihmisten kanssa.

Jos siristät silmiäsi, näet, että rannassa oli muutama muukin antisammaloitumassa. Tässä kohtaa kaupungin energia on aurinkoista, ylvästä ja ylöspäin kohottavaa.

Fyysisen antisammaloitumisen lisäksi tarvitaan henkistä herätystä, ärsykkeitä.

Katselin jossain vaiheessa vain kenkiäni, koska ihmiset alkoivat väsyttää pitkän sammalkauden jälkeen. Siinä missä vasemmalla jonotettiin sisään liikkeeseen hakemaan uusia lävistyksiä ja tatuointeja, huomasin kenkieni oikealla puolella maan rajassa lähteen. Siis koirille.

Rudolf Koller maalasi yli sata vuotta sitten realistisia ja klassisia eläinaiheisia taideteoksia. Hänen muistokseen laitettiin kaupungin koirille juomapaikka. Kuivalta näytti, kenties vielä ei ole tarpeeksi kevät.

Kollerista tuli siis päivän taide-elämys, oli pakko googlata, että kuka ja mitä. En ole tämänsorttisten maalausten ylin ystävä, mutta ovathan eläintaulut ja lähde inhimillisiä ja siinä mielessä sykähdyttäviä.

Matalalta katolta löysin yllättäin alppikukkia, en muista näiden karvaisten ja pinkkien nimeä, mutta miellän ne aina vuokoiksi, mitä ne siis eivät ole. Vastavaloa vasten syntyi kukkien profiilirintama, jota jäin kuikuilemaan pitkäksi toviksi. Olisin tarvinnut tikkaat päästäkseni lähemmäs. Meidän välissä oli lisäksi aita.

Pitkiä rappuja alas harppoessani valkoiset kukat puussa loivat herkän verkon taustan vihreälle kirkontornille. Mikä puu? Mikä kirkko? Molempia on kaupungissa niin paljon, etten jaksanut vaivautua nimityksiin. Tyydyin näkymään, joka ihan yksinkertaisesti vain oli herkkä. Kevään sielua.

Pulut olivat aktiivisella tuulella ja niitä väistellessäni jäin huomaamattani miettimään keskellä olevaa hökötystä. Siis vilkaisin, en ajatellut. Palasin ja todellakin ajattelin. Rautapiikit ovat yleinen keino estää lintuja istumasta aidoille, patsaille, muistomerkeille, pylväille. Mutta nuo enkelit? Entä se Sveitsin vaakunalla varustettu hamehelmainen, joka vaikuttaa enkeleimmältä kaikista?

Ensinnäkin, seivästetyissä enkeleissä on jotain väärää. Ja vaikka asetelma oliskin harkittu, pelkästään teline, miksi se on kalteriovessa? Suojelevatko enkelien päät Sveitsi-enkeliä? Mikä tämä oikein on?

Huomaan tulleeni ravistelluksi, suorastaan kuulen kuinka sammal rapisee maahan.

Vanhankaupungin kaduilla liehuivat Sveitsin liput. En tiedä onko tämä ylentävää vai alentavaa. Sammalet alkoivat kivuta jalkoja pitkin ylös, mutta päästivät irti ja jäivät jälkeen. Sillä onhan liehuva lippu kaunis. Se tosiasia, että juhla, jota varten ne on laitettu, on peruttu, on vain todettava ja huokaistava. Ehkä ensi vuonna.

Aukiolla kuvailen kasuaalisti, apunani laite, jota en osaa käyttää. Siitä keskittynyt ilme. Tietenkin pressiklubin edessä. Joka siis on kahvila.

Ja huomatkaa likaisen kellertävät kenkien reunat. Näin saattaa käydä, kun ei muista käydä antisammaloitumassa. Kengätkin alkavat siirtyä ajasta ikuisuuteen, muuttua osaksi luontoa.

Koska haahuilin, eksyin myös paikkoihin, joissa en ikinä ole käynyt. Pikkuisen normireittien sivussa ja löydän uuden maailman. Tämä se vasta rapisuttaa sammalkuorta, innostuin.

Näkökulmaa ei tarvitse muuttaa edes täysin toiseen suuntaan, kun löytää aarteita. Rakennusten reunusten patsaat ja tornit näkyivät lähempää kuin koskaan, valo oli ihmeellisen sumea ja samalla kirkas.

Aivan aseman lähellä on vielä kohtaaminen villan edessä kasvavan magnolian kanssa. Viereinen hautausmaa on rauhallinen. Miten voimme olla aivan kaupungin keskustassa?

Kierroksen jälkeen jalat on ihan romuna ja kipuan pyörän selkään tyytyväisenä. Lorvehtiminen on rankkaa, mutta puhdistavaa.

Tunnen pyyhkineeni kaikki sammaloitumisen kerrokset pois kehostani. Olen liikuttanut raajojani väsymykseen asti, käynyt jossakin itseni ulkopuolella ja tehnyt pesäeron sammalpesääni. Vapise sammalyhteiskunta! Pyörin yhä ja vielä vauhdilla!

En resumen: No sé si sabías, pero si uno no rueda, se queda cubierto de musgo. Así que fui a rodar un poquito, para quitarme la capa verde.

Kurzgesagt: Vielleicht weisst du das nicht, aber wenn man nicht rollt, wird man mit Moos bedekt. Deswegen bin ich ein bisschen rollen gegangen, um die grüne Schicht loszuwerden.

Byrokratiaa ja harmaahaikaroita

10. March 2021 By in Allgemein, elämä, kulttuuri, luonto, Sveitsi Tags: , , , Leave a comment
Byrokratiaa ja harmaahaikaroita

Ettei tulisi liian kevyt ja keväinen olo, sitä jarruttaa hanakasti maaliskuun velvollisuuslasti. Ohjelmassa ei siis ole vuoria, eikä mitään muutakaan, vaan lippuja, lappuja, pohdintaa ja pähkäilyä. Kivasti samalle kuulle on sekä veroilmoituksen tekoa että paksu äänestyskuori monine kysymyksineen.

Ajattelette tietty; mikäpä siinä, vilkaiset esitäytetyt veropaperit ja se on siinä, allekirjoitus ja valmista. Ei. Ensinnäkin sveitsiläinen byrokratian kukkanen on kivikautinen ja vallalla on yhteisverotus eli saman pöydän ääreen pitäisi saada myös mies. Jo tässä alkaa hankaluus, koska minä teen asiat mieluusti etukäteen ja hän jälkikäteen. Itse proopuska koostuu monesta sivusta ja kieli jotakuinkin hepreaa. Tähän vielä lisänä se, että freelancerin on nojauduttava omiin muistiinpanoihin, jotka, öh, eivät aina ole yksiselitteisiä nekään.

Näitä tuuppaa.
It´s the time of orange crocuses!

Koska elämä ei voi olla pelkkää lippulappua, viikon loppupuolella piti käydä juoksulenkillä tuulettamassa pölyyntynyttä päätä. Krookuksista ne lilat ovat jo mennyttä, mutta keltaiset ja valkoiset parhaimmillaan. Metsässä pukkaa karhunlaukkaa, mistä muistin, että olisi aika tehdä karhulaukkapestoa – suosittelen, kunhan et sekoita lehteä kieloon.

Annoin myös ääneni useasta asiasta ja pieleenhän se meni, mikään ei suju kuten haluaisin, mutta se on demokratiaa. Kantonin finanssiasioista en edes tiennyt mitä mieltä olla, osittain laiskuuttani, osittain väsymyksestä, sillä olin jo kerännyt ajatuksia ja yrittänyt ymmärtää monta muuta teemaa. Kuten, että onko mm. se kasvojen ja pään peittäminen nyt sitten riistoa vai oikeus ja varsinkin, kuinka tämä ehdotus on muotoiltu – jos sanon “kyllä” onko se käsityksiäni vastaan vai puolesta? Sillä näissä hommissa on oltava tarkka, ne on tehty ovelasti. Sanat on aseteltu niin, että huolimattomuuksissaan saattaa äänestää itseään vastaan.

Neljän haarmaahaikaran kaatunut runko.
4 x Grey Heron.

Joka tapauksessa, saveen meni koko homma, mutta käytinpä ainakin äänestysoikeuttani. Sen verran tunkkainen olo jäi tästäkin, että piti taas lähteä tuulettumaan, tällä kertaa pyörällä. 666 metriä ylempää löysin yhä lunta. Siinä kohtaa hiukan ärähdin, että on tämä nyt kumma, kun ei edes talvi sula pois, mutta sitä oli lopulta tiellä vain lyhyt pätkä, metsässä puoleen sääreen.

Kun tällä viikolla olen nähnyt kuvia Helsingin lumituiskusta, on meillä sentään kevät hyvässä käynnissä. Harmaahaikarat ovat muodostamassa pareja, kahdeksan yksilöä pienenpienellä järvisellä. Samassa puurytäkässä on neljä pesää, ainakin yhdessä jo istutaan. Sitä vain mietin, että onko parit joka vuosi samat vai onko meneillään vaihtopäivät? Tähän asiaan keskityn, kunhan saan seuraavan rästihomman valmiiksi.

PS. kuvat ovat valitettavasti laadultaan heikohkoja, oli kaikenlaista, kuten tahmasormella läähmitty linssi sekä huikaiseva valo.

Kevättyöt on aloitettu.
Springtime is seen also in the fealds.

En resumen: Es primavera, que quiere decir que hay que votar y hacer la declaración de impuestos. Los suizos saben, como frenar tanto sentimiento de primavera. De vez en cuando hay que ir a ventilar la cabeza, que se calienta con tanta burocracia.

Kurzgesagt: Es ist Frühling, was bedeutet, dass man abstimmen und die Steuererklärung machen sollte. Die Schweizer wissen, wie man die Frühlingsgefühle bremmst. Ab und zu muss man den mit Byrokratie gefüllten Kopf draussen lüften gehen.

Sveitsiläinen onkin teenjuoja

3. February 2021 By in Elämänlaatu, kulttuuri, Ruoka, Sveitsi Tags: , , , , 1 Comment
Sveitsiläinen onkin teenjuoja

Surullisena haaleassa vedessä uiskenteleva teepussi oli pitkään teenjuojan todellisuutta Zürichissä. Vaihtoehtona oli kannullinen ylihinnoiteltua, piirun verran parempaa laatua. Näistä päivistä on kuitenkin edetty ja parhaassa tapauksessa laatuja on tarjolla listan verran, matchasta paikallisiin yrtteihin. Panostaminen näkyy esillelaitossa; yrtitit ja muut mausteet koristavat kannua tai lasia. Kesällä jäätee on suosittua ja sitäkin on tarjolla yrttien kera. Varsinainen teehifistelijä taas hakee vaativaan makuunsa ainekset alan putiikista, joita niitäkin alkaa kaupungissa olla peräti useita.

Olin pitkään sitä mieltä, ettei Sveitsi ole mikään teenjuojien maa. Kahvilla on yhteiskunnassa etulyöntiasema; se on lähes aina hyvää, voimakasta ja tummaa. Yllättäin teetä juodaan kuitenkin enemmän kuin kahvia. Keskivertosveitsiläinen nauttii päivässä 2,6 desiä kahvia – ja 2,9 dl teetä.

Teeainekset ilahduttavat myös silmää.
Tea ingredients bring also joy for the eye.

“Voit antaa pullosta fenkoliteetä”, kehotettiin, kun tyttärellä oli vauvaikäisenä vatsavaivoja. Olin mieltänyt teen isojen lasten ruokavalioon kuuluvaksi, jos sinnekään. Eipä olisi tullut kuuna päivänä mieleen tarjota vauvalle teetä, edes kofeiinitonta.

Kofeiinittomat teet, joita monissa kielissä ei teeksi edes lueta, vaan uutteeksi, ovatkin sveitsiläisten suosikkeja. Yli 60 prosenttia alppimaassa juodusta teestä on hedelmä- tai yrttiteetä. Loput vihreää tai mustaa teetä.

Tytär ei saanut lopulta fenkoliteetä, vaan vauvahierontaa. Silti mieltymys teehen on syntynyt jossain vaiheessa ja opiskelijalla on hyllyssään osittain omalta pihalta kerättyjä ja itse kuivattuja yrttejä, sitruunamelissaa, nokkosta, laventelia ja kamomillaa ja luomuappelsiineista viipaleita koristeeksi ja mausteeksi. Valmistusrituaalin, tuoksun ja maun lisäksi hän nauttii selvästi teen estetiikasta; lasikannussa yrtit uuttuvat hitaasti elävän, ornamenttimaisen taideteoksen tapaan.

Tavallisessa marketissa ja varsinkin luomukaupassa teetä on rivikaupalla. Kuumaa juomaa on tarjolla lähes mihin tahansa tilanteeseen tai vaivaan: vatsakipuihin, illaksi ennen nukahtamista, aamun virkistykseksi, vaihdevuosiin, ruuansulatusta auttavaa, maksan toimintaan, flunssaan, rentoutumiseen tai virkistykseen. Teetä onkin Sveitsissä juotu ja juodaan yhä usein ennaltaehkäisevästi tai sairaana.

Aineksia yrttiteehen kasvaa omasta takaa Alpeilla. Vuoristossa yli tuhannen metrin korkeudessa yrtit kasvavat hitaasti alppiauringossa mineraalipitoisessa maaperässä ja ovat siksi erityisen aromikkaita. Alpeilta löytyy tuhansia syötäviä ja myös lääkekasveja. Omaan teekannuun ei kaikkia silti voi kerätä, esimerkiksi edelweiss on rauhoitettu.

Kamomillaa, sitruunamelissaa, nokkosta, laventelia ja kuivattua appelsiinia teemukiin.
Chamomile, melissa, nettle, lavender and dried orange for tea.

Timjamin sukuinen kangasajuruoho on yksi tykätyimmistä alppiyrteistä. Teetä voi juoda päivittäin, mutta yrttiä käytetään myös kurkkukivun, yskän tai tulehdusten hoitoon. Kamomillalla on samantyyppisiä ominaisuuksia ja sen sanotaan lisäksi rentouttavan. Kamomillatee onkin perinteinen iltajuoma.

Heinäratamo kasvaa patikkapolkujen, katujen tai peltojen varrella ja se tunnetaan keuhkovaivojen helpottajana. Alppiyrttien sekoitukseen kuuluu lisäksi tietenkin mukaan Sveitsin tunnetuin kasvi eli alppitähti. Kansanlääketieteessä edelweissia on käytetty vatsakipuihin ja hengitystieinfektioihin, myös ripuliin ja yskään.

Siitä huolimatta, että yrtti- ja hedelmäteetä juodaan johonkin tiettyyn tarkoitukseen, on se myös vaihtoehto kahville. Lapsille hedelmätee maistuu sen makeuden vuoksi. Yrttiteetäkin suositellaan, varsinkin kamomillaa, anista, kuminaa, minttua tai fenkolia.

Fondue on raskasta ruuansulatukselle, mutta tee auttaa siinäkin.
Fondue is quite heavy, but tea helps with the digestion.

Mustalla teellä on silläkin oma tärkeä paikkansa Sveitsin teekulttuurissa. Juustoruokien luvatussa maassa fonduen kanssa valkoviinin rinnalla suosittu juoma on nimittäin tee. Mustaa teetä juodaan sen tanniinien vuoksi, jotka avittavat ruuansulatusta. Fondue ei ole mitään kevytruokaa, joten teen kalorittomuus on plussaa. Närästyksestä kärsivän kannattaa mieluummin valita minttutee, se toimii samassa tarkoituksessa, muttei ärsytä vatsaa.

Suomessa vietetään kansallista teen päivää 6.2 ja postaus on mukana kampanjassa sympatiapohjalta ja tuomassa ulkosuomalaista näkökulmaa.

Teen juhlaa kaikille!

#teenpäivä

Sveitsiläiset ovat yrtti- ja hedelmäteen juojia.
The Swiss are herbal and fruit tea drinkers.

En resumen: El Té negro o una infusión de menta son una opción liviana para acompañar el fondue. También el té calienta. (El 6.2. es el día nacional de té en Finlandia)

Kurzgesagt: Die Schweizer sind doch Teetrinker, es wird nämlich mehr Tee als Kaffee getrunken. Sogar für die Kleinkinder empfiehlt man koffeinfreier Tee. (Der 6.2 ist Nationaler Tee-Tag in Finnland)

Annin mukana Kolumbiaan

3. June 2020 By in elämä, kulttuuri, Matkat, politiikka Tags: , , , , , Leave a comment
Annin mukana Kolumbiaan

Kustantamolle kiitos mahdollisuudesta lukea kirja

Elämäni Kolumbia on kirja, joka kuulostaa Anni Valtoselta, mutta toisaalta myös itseltäni. Muistan kuinka hän opiskeluaikana Tampereella huokaisi: “Miten minusta voi tulla suomen opettaja”. Eräänlainen opettaja Anni lopulta on, kulttuurituntemuksen välittäjä, kahden maan välillä tasapainoileva tuntojen ja tapojen tulkitsija.

Anni Valtonen osallistui teatterin ryhmässä performanssiin naistenpäivänä, jolloin Kolumbian naisjärjestöt marssivat kulkueena läpi Bogotán.

Kirjallisuuden opiskelijoina me molemmat kävimme häikäistymässä latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden kurssilla maagisesta realismista, Anni vain pääsi sitä lähemmäs, Kolumbiaan ja aina Gabriel García Márquezin kylään asti. Oma tieni vei Costa Ricaan ja jo aiemmin Hondurasiin. Meillä molemmilla on latinalaisamerikkalais-suomalaisia lapsia, vaikka omani syntyi kolmannessa maassa, Sveitsissä. Luen siis kirjaa erityisellä lämmöllä.

Elämäni Kolumbia kertoo elämästä välitilassa, kahden maan, kielen ja kulttuurin keskellä ja on kirjoitettu erityisesti heille, jotka ovat kotona useammassa maassa tai kulttuurissa. Anni pohtii sitä, kuinka kertoa Kolumbiasta tarttuen tärkeisiin teemoihin, mutta tukematta kliseitä ja onnistuu siinä upeasti.

Anni kirjoittaa Kolumbiasta oman henkilöhistoriansa ja kokemustensa kautta. Sujuvalla kerronnalla, anekdooteilla tapahtuneista ja kertomuksillaan kohtaamisista eri ihmisten kanssa hän avaa Kolumbiaa tavalla, joka antaa myös uutisiin tietonsa pohjaavalle suomalaislukijalle uutta näkökulmaa.

Kolumbiaa tuskin voi käsitellä puuttumatta sen väkivaltaiseen historiaan ja sisällissotaan. Kirja kertoo rauhansopimuksen toteutumista, ajasta ennen ja jälkeen. Anni kutoo mukaan karjalaiset juurensa, vertaa tapahtumia Kolumbian vaiheisiin ja löytää sieltä yhteneväisyyksiä.

“Kuuntelin koko lapsuuteni ajan isovanhenpieni tarinoita lähtökäskystä ja pakenemisesta. He joutuivat jättämään kotinsa, maatilansa ja koko omaisuutensa Karjalaan, kun talvisota alkoi vuonna 1939. Isovanhempani eivät kotoa lähtiessään tienneet, mihin he olivat menossa. Ainoastaan sen, että heidän pitää päästä turvaan.”

Kolumbialaiset ovat joko joutuneet tyytymään tilanteeseen tai lähtemään pois, jättämään kotinsa, tilansa ja työnsä. Karjalaisten lapsenlapsi ymmärtää syvästi, kuinka tämä vaikuttaa usean sukupolven ajan.

Kolumbiassa traumoja on vasta alettu työstää, rauhansopimus allekirjoitettiin neljä vuotta sitten ja maassa vallitsee ”jännittynyt rauha“. Valtio on viivytellyt lupaustensa toimeenpanon kanssa ja sissijärjestö Farc on tarttunut uudelleen aseisiin.

Bogotán kaupunkikuvaa.

Mielenkiintoista on myös lukea siitä, kuinka suomalainen feministi kokee latinalaisamerikkalaisen macho-kulttuurin. Oman lisänsä siihen tuo toisen polven tulkitsijat, Annin omat pojat, jotka näkevät kolumbialaisen elämäntavan tuttuna ja rakkaana. He osaava silti suhtautua sekä Kolumbian että asuinmaansa Suomen mieskuvaan kypsän kriittisesti.

Latinalainen Amerikka on runsaudensarvi kulttuurisille anekdooteille ja kirja jakaa lukijalle mielenkiintoisia yksityiskohtia kuin karkkeja; mukana on kaiken parantava julkkispappi, marianismia ja vaaran hetkistä.

Kerrontatyyli pysyy kuitenkin jalat maassa, myös asettumatta puolelle tai toiselle. Tasapainoilu poliitiikan, historian, naisen aseman ja kulttuuri-identiteetin sekä viihdyttävyyden välillä onnistuu. Maa, jonne lähdin kirjalliselle matkalle on toinen kuin se Kolumbia, jonka nyt koen tuntevani.

Annille tärkeää rannikkoaluetta.

Kuvat Anni Valtosen albumista

Sveitsin kouluelämää: korkeakouluun ilman lukiota

6. May 2020 By in elämä, Elämänlaatu, koulu, kulttuuri Tags: , , , , 2 Comments
Sveitsin kouluelämää: korkeakouluun ilman lukiota

Tulin Sveitsiin lapsetta, huoletta ja sen kummempaa pohtimatta. Vain vuodeksi, joten pitkän tähtäimen asioihin ei tarvinnut puuttua. Sitten kun meitä oli kolme ja kouluikä lähestyi, piti pohtia jäädäkö vai lähteä. Ensinnäkin kielen, toisaalta koulun vuoksi.

Siinä vaiheessa päätä puristi vain vaimeasti, viidennen luokan vaiheilla se muuttui jomotukseksi ja yläkoulun puolella oltiin jo migreenijamassa. Selvisi, ettei lasta voi vain työntää ovesta ja vastaanottaa valmiina tuotteena toisesta. Uraputken voisi valita, mutta se pitäisi tehdä tietoisesti ja matkalla olisi monta kysymystä.

Tämä löytyi vain screenshotina, valitan…Työ on vanhimpia ja tilauksesta maalattu skateboardiin.
Sorry about the screenshot…This is one of the oldest works, decoration of a skateboard.
Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen pokerikohtauksen innoittama, ihmisille etsitty koirahahmot.
This is inspired by film The Other Side of the Hope by Aki Kaurismäki.

Ensimmäisen kerran akateemisen uran mahdollisuutta pohditaan juuri tuossa viidennen luokan paikkeilla. Silloin olisi tehtävä päätös jatkaako lapsi yläkoulussa vai meneekö suoraan pitkään lukioon. Jos valitaan jälkimmäinen, on alettava etsiä pääsykokeeseen valmentavaa kurssia ja tarkistettava finanssit, sillä näistä laskutetaan reippahasti.

Hän. Tytär ja taidekorkeakoulun opiskelija.
Daughter and a artsstudent.

Seuraavan kerran tulee lukiokysymys yläkoulun puolella; toisella tai kolmannella. Vain murto-osa sukupolvesta valitsee lukion, muistaakseni noin neljännes. Ja niistäkin osa karisee matkan varrella pois.

Jos lukio jätetään väliin, on edessä nipullinen muita teitä ja maahanmuuttajavanhemman epätietoinen paniikkihetki. Vuoristo kuvaa sveitsiläistä opetusjärjestelmää ja huipulle on monta polkua. Sieltä sitten valitsemaan, jos sattuu ymmärtämään mistä on kyse.

Useat valitsevat oppisopimuskoulutuksen. Mutta jos viisitoistavuotias sähkömieskokelas jossain vaiheessa huomaakin, että johdot ja virtapiirit ovat ja pysyvät vieraina, ei peliä ole menetetty, eikä tulevaisuus vain eläkkeen odotusta väärän ura valinneena ja tympääntyneenä duunarina.

Viulunrakentajan pajasta yksityiskohta, kontrabasson pää.
A detail of the head of doublebass. (Luthiers studio)
Soittimia samassa paikassa. / Instruments in the studio.

Jos minulle olisi alunperin selitetty ammattikoulutuksen idea rautalangasta vääntäen, olisi paineita vähennetty huomattavasti. Teinin ei siis ole tarkoitus löytää suoraan omaa alaa jo ennen täysi-ikäisyyttä, vaan kokeilla konkreettista työntekoa, jotta on näkökulmaa ja itsetuntemusta jatkaa matkaa koulutustiellä.

Opiskella voi pitkälle, useammankin mutkan kautta. Tämä oli se, mitä suomalaisen peruskoulu-lukio-yliopisto -matkan tehneen oli vaikea sisäistää. Eikä lukio ole välttämättömyys edes korkeakoulupaikkaa havittelevalle.

Pihalla talvella kukkinut katkero.
Gentian found in winter in our garden.

Useimmiten korkeakouluihin ja yliopistoihin vaaditaan joko lukion päästötodistus tai ammatillinen koulutus. Mutta monessa paikassa on myös muita mahdollisuuksia. Esimerkiksi paikka taidekorkeakoulussa, Zürcher Hochschule der Künste eli Zurich University of the Arts, irtoaa myös yläkoulun käyneelle, kunhan näyttöä riittää.

Graafisille aloille vaaditaan silti ennen korkeakoulua puolesta vuodesta vuoteen kestävä valmistava kurssi, myös lukion käyneille. Tämä on jälleen se, jolla rahastetaan. Vuoden kurssista saa pulittaa koulusta riippuen jopa 15 000 frangia, jotakuinkin saman varran euroissa.

Kun kurssi on suoritettu, tarvitaan siellä jo valmisteltu mapillinen töitä. Tytär haki opiskelemaan scientific visualization ja hakuprosessiiin liittyi kotona tehtävä työ ja videohaastattelu. Normaalisti lisänä olisi koetyö paikanpäällä, mutta se skipattiin koronan takia.

Tutkielma tulppaaneista, yksi vedessä, toinen ilman.
A study of tulips, on in water, other on without.
Toinen tutkielma kukista.
Another study of flowers.

Sur dossier-hakijan eli näytön perusteella kouluun pyrkivän kansiota ja töitä arvioidaan tiukemmin kuin lukio- tai ammattikoulutuspohjalta hakevan. Korkeakouluun ei myöskään haluta aivan teinejä. Heti yläkoulun päätyttyä on turha lähettää papereita, myös siksi, että hakukertoja saattaa olla rajoitettu määrä. Tyttärellä niitä oli kaksi.

No, pääsikö? Pääsi. Siitä ollaan erittäin tyytyväisiä ja helpottuneita. Jos vastaus olisi ollut kieltävä, olisi pitänyt ryhtyä etsimään oppisopimuspaikkaa. Korona takia monet ovat jättäneet hakematta, joten paikkoja kyllä olisi. Mutta tie graafiselle alalle Sveitsissä olisi pysähtynyt tähän.

Tilauspotretti kaverista.
A portret of a friend.

Kuvissa on omista kokoelmistani tyttären töitä, vanhimmat vuosien takaa, tuoreimmat hakutöitä. Mappi on korkeakoululla, joten valitettavasti en voi valita sieltä mieluisimpia. Tässä on kuitenkin ne, joita olen ihastellut. Valokuvissa on vähän varjoja ja kummia kulmia, jotka menevät kuvaajan eli minun piikkiin.

En resumen: El sistema educativo de Suiza no es lo más fácil de entender a alguien, quien viene de afuera. Lo más importante es que siempre hay un camino, hasta arriba, si uno quiere.

Kurzgesagt: Die Schulungssystem ist nicht ganz einfach zu verstehen für diejenige, die von aussen kommen. Aber es gibt immer einen Weg, sogar bis ganz oben, wenn man möchte.

Hedelmiä ja currya

5. February 2020 By in elämä, kulttuuri, Ruoka, Sveitsi Tags: , Leave a comment
Hedelmiä ja currya

Parin päivän aikana sää on vaihtunut ikuissyksystä kevääseen ja siitä talveen ja taas siihen syksyyn niin nopealla tahdilla, ettei ihminen tahdo kestää perässä. Sillä aikaa, kun lämpötilat ovat sahanneet ylös ja alas ja myrskyt roipottaneet paikkoja valtavalla voimalla, olen istuskellut keittiössä tutkimassa keittokirjoja.

Torquaissa, Britannian rannikolla, maistoin yhdistelmää, jossa yhdistyivät suolainen, makea ja polttava. Olin lapsi ja maku, curry-kana, jossa makean osassa oli banaani, oli jotain täysin makumaailmani räjäyttävää.

Sama ruoka tuli mieleeni, kun sain eteeni lautasen Riz Casimiria Sveitsissä. Annos oli sen verran vaatimaton, etten muista edes missä sen söin, ainoastaan yhteyden muistoon. Jotain lämmintä jäi mieleen läpättelemään ja suhtaudun zürichiläiseen kummalliseen ruokalajiin lämmöllä.

Ja kyllä, Riz Casimir on kehitelty aivan kotikulmillani, -50-luvulla, luultavasti sodanjälkeisen sukupolven kaukokaipuuseen. Se kuului jossain vaiheessa kaikkien ravintoloiden perusruokalistaan, nyt Riz Casimiria saa kuulemma etsiä.

Ainekset kasassa. / The ingredients ready for Casimir.

Resepti löytyi omasta kaapista zürichiläisen kasvisravintola Hiltlin keittokirjasta, nimellä “Casimir” Alkuperäisessä versiossa proteiinilähteenä on vasikanleikettä tai sikaa, minä valitsin ehdotetuista quornista, seitanista tai tofusta sen ensimmäisen. Kaupan paketissa palaset olivat vähän isoja, joten pilkoin ne mieleni mukaisiksi. Maku jäi lopulta vaatimattomaksi, quornimaiseksi, joten jos tätä ikinä enää teen, laittaisin mausteita paistamisen yhteydessä. Kenties currya ja ehkä sitä chiliäkin, vaikkei se perusreseptiin kuulu.

Ei tämä muutenkaan mennyt keittokirjan mukaan. Ongelmat alkoivat kaupassa: ananakset olivat vihreitä, aivan täysin raakoja, persikoita ei tietenkään ole tähän aikaan vuodesta ja litsit nyt eivät vain kuulu meidän pienen kaupan valikoimaan. Joten tein, kuten monissa ravintoloissa, joissa Riz Casimiria tarjoillaan, otin ananakset ja persikat tölkeistä. Litsit päätin unohtaa.

Pilkoin sipulin ja quornin, paiston ne ja heitin hedelmät sekaan. Mausteiksi currya, kurkumaa, korianteria, kookosjauhetta, valkopippuria. Vaikutti hyvältä. Loraus viiniä ja annoin annoksen porista.

Nooh, en nyt ehkä menisi vieraille tarjoamaan…/ Wouldn´t probably offer for quests…

Omassa versiossani käytin soijakermaa. Se ei toiminut toivotun lailla, vaan meni hapahkossa seoksessa, ruokosokerista huolimatta, kokkareiseksi. Ei hyvä. Epäesteettistä, vaikkei vaikuttanut makuun. Soijakermalla on välillä tätä ominaisuutta ja yleensä ahkera sekoittelu auttaa – ei tällä kertaa.

Kansallisruuaksikin mainittu Riz Casimir tarjoillaan Zürichissä usein myös paistetun banaanin kera, joskus myös päällä kermatötterö. Todelliset överit konservatiivisessa kaupungissa. Keittokirjan ohjeessa skipattiin kaikki nämä jälkiruokaan vivahtavat aineet ja jopa se riisi. Omalle lautaselleni keitin lisäksi basmatia tasoittamaan hedelmäisyyttä. Pistelin menemään, mutta makumuiston kaipaus jäi vielä vaivaamaan.

En resumen: Con tantas tormentas tenía tiempo de estudiar los libros de cocina en casa y encontré un comida exótica, pero originalmente de Zurich. Riz Casimir lleva piña, melocotones y a veces hasta banano. Suena muy dulce – y también es. Mi intento era con quorn y vegetariano, pero la crema de soya no sirve con fruta y vino blanco. La apariencia: horrorosa. Sabor: comible.

Kurzgesagt: Wenn das Wetter Sturm nach Sturm bringt, ist es besser zu Hause zu bleiben. Es gab Zeit Kochbücher zu studieren und ich habe etwas Zürcherisches gemacht, nämlich Riz Casimir. Obwohl es eine vegetarische version war und eher wie nur Casimir, ein Rezept vom Hiltl. Resultat: süss, aber hat geschmeckt. Und ich weiss warum Hiltl Soya Rahm nicht empfohlen hat: es funktioniert nicht.

Sarjakuvaa ja kuvasarjaa kuplilla sekä ilman

10. April 2019 By in kulttuuri, Matkat Tags: , , , , , , , , Leave a comment

Sattui niin, että samalle päivälle osui monta asiaa. Ei mikään ihme, eikä taatusti uusi asia, mutta sen sijaan, että olisimme yrittäneet jättää jotain väliin, lisäsimme siihen vielä yhden: Luzernin sarjakuvafestivaali Fumetton.

Festarista on tullut perheen keväinen roadtrip; matkalla ihastelemme kukassa olevia hedelmäpuita, perillä syödään auringossa, maistellaan jäätelöitä, katsellaan kaupunkia, joka on tunnelmaltaan erilainen kuin suurempi ja kiireisempi Zürich, ja käydään tietty katsomassa sarjakuvanäyttelyitä.

En ole mikään sarjakuvafani, friikistä puhumattakaan, mutta kunnioitan ja tutkin kiinnostuksella piirrettyä viivaa ja erilaisia tekniikoita. Aku Ankan ja Asterixin jälkeen perehdyttäjäni lienee ollut opiskeluaikana kaimani Liisa A. Tietomäärä tuskin kasvoi, mutta koukku lajiin jäi kytemään. Ja kasvaahan kotonani tytär, jolla on taiteellista silmää sekä taitoa.

Keiichi Tanaami mukavassa nurkassa. Keiichi Tanaami in a comfortable corner.

Osuimme aamupäivän ensimmäisessä näyttelyssä suoraan avajaisiin. Japanista oli paikalle saapunut Keiichi Tanaami perässään kuvausryhmä ja valokuvaajat. Mies parkkeerasi joukkueineen kulmaan, jonne yleisö tuskin näki. Eikä suostunut liikkumaan siitä mihinkään. -38 syntynyt sarjakuvataiteilija oli selvästikin tietoinen asemastaan ja arvostaan. Pinkiksi ja keltaisiksi maalatuilla seinillä oli aikamoinen sekoitus amerikkalaista sarjakuvaa ja psykedeliaa. Ulkona mietin mitä oikein näin, enkä ollut siitä ihan varma. Aika tömäkkä ja herättävä näyttely joka tapauksessa. Ei ihme, että myös Adidas on löytänyt Keiichi Tanaamin. Väriä löytyy joka suuntaan.

Jos tällä oli joku viesti, se jäi minulle avautumatta./The message was a bit unclear for me.
Aamutuimaan aika pirtsakka näyttelytila. / Nice colors!
Taisin pitää tilasta enemmän kuin kuvista. /The space was great!
Muhkeus kaupungin takana on Pilatus./ The mountain behind is obviously Pilatus.
Luzernin rajumpaa puolta. /They also can be tough here in Luzern.

Luzernin vanha osa kaupunkia on, no, niin vanhaa, vuoret mahtavia ja valkoisia. Sarjakuvan avantgardistinen ja kaikkea sovinnaista rikkova maailma tuntuu kaupungissa vieläkin korostuneemmalta. Ehkä siksi Luzern on hyvä paikka festivaalille. Ei tule ähkyä, kun piirrettyjen kuvien lomassa katsele alppeja ja järvimaisemaa. Monta sataa vuotisten talojen välissä historia törmää sarjakuvaväkeen ja muistuttaa olemassaolostaan.

Kaikkea sekaisin, uutta, vanhaa, maalausta, piirrustusta. /A mixture of everything: old, new, painting, drawing.
Taiteilijat itse kauppaamassa tuotteitaan./The artists themselves selling their products.
Tämmöinenkin löytyi. Ikkunalaudalta. / Found this.
Löydätkö kuvasta sarjakuvataiteilijan? /Can you find a comic artist?
Niin että mihin sitä tarttuisi? / What should I get??

Fumeton kilpailun teema oli pyörä ja pyöräily. Sopivasti kohdalle osui eräällä kujalla Suomen ja Sveitsin lipuilla varustettu menopeli.

Suomi ja Sveitsi limittäin. / Finland-Switzerland friendship bike. The theme of the Fumetto competition. The bike, I mean, and riding a bike.
This was one of my favorites, from a young artist, Olivia Klemm 10 years old.
Maeva Rubli´s work was also different to the others. Nice technique.
Eleonore Zschau told with her work about the women´s problems to ride a bike. Insults, assaults, abusive police control is not unusual .

Toinen tapaaminen sarjakuvapiirtäjän kanssa oli viimeisessä näyttelyssä, jonne melkein emme poikenneet, sillä päivä oli jo edennyt pitkälle ja jaloissa painoivat monet kilometrit, silmissä vilisi kuvia ja keskittymiskyky veteli viimeisiään. Mutta intialainen graafinen romaani veti silti puoleensa. En tiedä siitäkään mitään, mutta aavistelin sitä hyvin koristeelliseksi. Yllätykseksi se oli ehkä radikaalimpaa kuin mikään muu näkemämme. Raakaa, rohkeaa ja kokeilevaa.

Kansainvälisesti tunnettu graafinen suunnittelija, sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Orjit Sen kertoi kiireettömästi ja lempeästi töistään. Hän oli ikuistanut sanojensa mukaan Intian ainoan markkinapaikan, jossa myydään portugalilaistyyppisiä leipomotuotteita. Ei pelkästään sen erityisyyden vuoksi, vaan myös siksi, että paikka ollaan jyräämässä ostoskeskuksen tieltä. Hän halusi dokumentoida murusen historiaa.

Viimeistä viedään, vielä yksi näyttely. /There´s still on exposition to go.
Orjit Sen työnsä äärellä. /Orjit Sen from India telling about his work.

En resumen: Fuimos para variar a Luzern y al festival de caricaturas. Vea las fotos!

Kurzgesagt: Wir waren schon wieder in Luzern und in Fumetto. Schau mal die Fotos!

%d bloggers like this: