Kotikaupunkini, roomalainen Turicum

Sitä vähän ihmettelin, että kuinka tuosta lastensairaala syntyy, kun sille pellolle, jonka laidalla olevissa puissa nukkuvat kaupungin harakat, ilmestyi 10 m x 10 m suuruinen kuoppa, kaivajaa aluksi polveen asti syvä. Ja lapiopelillä.

Nyt on Zürichin budjetti tiukentunut, ajattelin, sillä yleensä rakennuksille ilmestyy ensin useampi nosturi ja rekkoja kulkee jonossa viemässä ylimääräistä maata jonnekin. Suurin rakennustyömaan laite näytti olevan kaivuri kokoa XS ja sekin pysähdyksissä tien varrella. Neliömallisen kaivannon viereen ilmestyi toinen samanlainen, sen ylle muovinen teltta. Ei vieläkään näyttänyt suurrakennuksen alulta.

Eikä ollutkaan. Vaan arkeologinen kaivaus. Siinä keskellä kaupunkia, sairaala-alueen ja asutuksen välillä, lähes jokapäiväisen reittini varrella. Zürichissä tämä ei ole mitään uutta, rakennusväki joutuu silloin tällöin laittamaan jarrun päälle löydösten takia.  Homma on seis, kunnes ruukut ja korut on kapsutettu maan alta, rekisteröity, laitettu laatikoihin, viety talteen. Mutta minusta on huimaa, että tästä on kulkenut muinainen tie, että samoilla poluilla on juoksennellut roomalaisia, joku on harmitellut kadonnutta pronssista sormustaan tai pudottanut eväsruukun ja toinen, kenties matkan ja kulkutaudin heikentämänä, löytänyt tästä kohtaa viimeisen leposijansa.

arkeologinen työmaa 1
Tämä se on. Arkeologinen kaivaus.

Tie vei kohti Zürchiä, silloista Turicumia, joka oli Rooman valtakunnan yksi rajapiste. Täällä tulli keräsi maksuja ja Turicumin järven kautta kulki kauppareitti. Arkeologisen kaivauksen lähimailla on kenties ollut pari rakennusta; tulisijoja on ainakin ollut ja löydetty on ruukkujen lisäksi myös lautasia ja ruuanvalmistukseen viittaavia esineitä.

Kuudennella luokalla olin Egypti-huumassa. Ehkä koulussa puhuttiin pyramideista, mutta varmaankin siihen vaikutti myös järisyttävä lukukokemus, Waltarin Sinuhe ja Agatha Christien Kuolema Niilillä. Arkeologi, se haluan olla, ajattelin minä ja puoli luokkaa. Kuumassa auringossa hiekkadyyneillä, valkoinen hattu, kädessä pensseli, jolla rapsuttelisin Niilin kuninkaallisten koruja esiin maan katveesta. Eipä tullut mieleen, että arkeologi saattaisi tehdä töitä muuallakin ja toisenlaisissa olosuhteissa.

arkeloginen työmaa 2
Aarteita. Sormus on pronssia.

Sveitsiläisen arkeologin työolosuhteet ovat aika ankeat näinä päivinä, helmikuussa. Lunta saattaa sadella, tuuli ja räntä tai vesisade vihmoo. Ruukunpala siellä, toinen täällä. Lapio iskee huonosti kylmään maahan. Kädet jähmettyvät. Kattona muoviteltta, lämmittelyyn konttitoimistot, joiden ainut vesipiste, muovinen tankki, roikkuu seinällä ulkona. Kottikärryillä kippaavat maa-ainesta ja katsovat vielä siinä tavaran valuessa, ettei mukana mene mitään arvokasta.

Hoppuilu ei auta, mutta lapset odottavat uutta sairaalaa. Kunhan historia on ensin tutkittu ja paketoitu. Sillä aikaa ihmetellään raporttia löydöistä parin tuhannen vuoden takaa.

En resumen: Resulta, que los romanos anduvieron en las mismas calles que yo, aquí en Turicum. La construcción de un nuevo hospital de niños está esperando que busquen todos los tesoros, pedazos de vasijas y platos y que los documenten y guarden. El trabajo de un arqueólogo en un febrero en Suiza es muy poco glamoroso. Hace frío, tal vez nieva, hay viento y el trabajo lo haces en una excavación. Pero en las manos vas a tener el mismo anillo que alguna vez llevaba un romano. Hace casi dos mil años.

Kurzgesagt: Die Römer haben immer noch einen Einfluss auf Zürich oder sollte ich sagen, auf Turicum. Der neue Kinderspital muss ein bisschen warten, weil die Archeologen zuerst die Schmuck, Tontöpfe und Teller sortieren müssen. Erst dann gehts los mit den Bauarbeiten. Mir scheint es unglaublich, dass ich auf den gleichen Wegen laufe wie die Römer – vor 2000 Jahren.

Advertisements

Suomalainen Sveitsissä: Riika Östberg

Sveitsi-noviisilla Riika Östbergillä on takana on vasta puolisen vuotta uudessa kotimaassaan. Riika toivoi, että tapaisimme Zürichissä paikassa, mistä saisi gluteenittomia ja vegaaneja leivonnaisia, joten pääsin -jälleen kerran- esittelemään Miyukon. Mangavaikutteisessa kahvilassa Sveitsi tuntui olevan kaukana, mutta sittenkin vain oven toisella puolen. Chai- ja Matcha-Latten, kahden kahvin, suklaaleivonnaisen ja sarven voimin rupattelimme elämästä Zürichissä ja ylipäätään Sveitsissä. Ja juttuahan riitti; ohi taisi hurahtaa niin aamukahviaika kuin lounaskin ja me nökötimme yhä takahuoneen pienenpienen pöydän ääressä.

Mistä lähtien olette asuneet Sveitsissä?

Mies, Paavo, tuli tammikuussa ja me Idan (15) ja Edithin (13) sekä Manu-koiran kanssa kesäkuun lopussa. Jäin myymään talon ja lapset kävivät koulua lukuvuoden loppuun. Itse jäin virkavapaalle omasta työstäni toimintaterapeuttina lasten psykiatrialla.

riika kahvittelu
Riika sai toivomansa vegaanin ja gluteenittoman suklaakaakkusen. Minä taas matcha latten, jota en todellakaan halunnut, mutta juuri siksi vahingossa höpötyksen lomassa tilasin.

Miksi Sveitsi?

Heti kun kuulimme, että miehelle olisi Sveitsissä töitä, niin ajateltiin, että ”Joo!”. Muun maan kohdalla olisi saateltu epäillä, että ehkä joku menee pieleen, mutta tässä tapauksessa ei tullut sellaista oloa. Lasten koulujen takia ajankohta oli ehkä huono, mutta suhtauduimme muuttoon avoimesti ja positiivisesti.

Olen aina toivonut, että koti voisi olla ulkomailla. Saksan kielestä taas ajattelin, että ou nou…Mutta toisaalta, muutkin ovat oppineet kielen, miksi en minä.

Onko Sveitsi päätepiste vai onko mielessä palata Suomeen tai kenties suunnata jonnekin aivan toisaalle?

Me olemme kaikille vaihtoehdoille avoimia. Ehkä Sveitsistä tulee pysyvä kotimaa. En näe estettä jäämiselle, mutta en myöskään toiseen maahan muutolle. Lapset toivoisivat englanninkieliseen maahan.

chai latte
Chai latte oli mausteinen ja juuri sopiva talvipäivän rupattelun kyytipojaksi.

Miten vietät arkesi?

Ruokaa laitan, siivoan… Arjessa aikaa kuluu paljon ihan lasten koulunkäynnin tukemiseen.

Kodin ulkopuolisia aktiviteetteja on vähän, mutta lasten koulussa ollessa pyrin tapaamaan ystäviäni. Ystäväpiiri koostuu lähinnä muista suomalaisista; samassa tilanteessa olevien kanssa löytyy aina yhteistä puhuttavaa ja tekemistä.

Olen myös ohjaajana suomenkielisessä vauvamuskarissa joka toinen viikko ja käyn viikoittain mamu-naisten Living in Zürich -kurssia. Kurssi on tarkoitettu naisten integraation helpottamiseksi ja eri kieliryhmille on omat kurssinsa, ranskaksi, englanniksi, espanjaksi, venäjäksi, arabiaksi…Kursseja on ollut kaupungissa jo 20 vuotta. Joka kerralle on oma teemansa, puhutaan mm. jätehuollosta, finanssiasioista, siitä minkälaisia ihmisiä sveitsiläiset ovat, politiikasta, historiasta, maantieteestä…Kurssi maksaa 60 frangia ja jos tunneilla käy ahkerasti, summan saa takaisin lahjakorttina, jonka voi käyttää vaikkapa kielikurssiin.

riika totoro
Kahvilan rekvisiittaa:  Totoro lienee tuttu ainakin Hayao Miyazakin elokuvien ystäville.
riika elämän viisaus
Miyuko jakaa myös elämänviisauksia.

Miltä tuntuu olla suomalaisena Sveitsissä?

Heti alussa tuli shokki julkisissa liikennevälineissä, tuli paniikki, etten ymmärrä mitään mitä puhutaan. Käänsin kylttien tekstejä ja pysäkkien nimiä. Nyt kun olen sorinan keskellä, ymmärrän ehkä sanan sieltä täältä, en kaikkea, mutta se ei haittaa.

Kielestä tuli ahdistus, tuntui, että pitäisi ymmärtää. Mutta siitä selvitään, jos ei muuten niin käsimerkein. Zürichissä pärjää englannillakin. Ja suomen kieli kyllä tunnistetaan, monet osaa pari sanaa suomea.

Jos verrataan muista maista esim. etelämmästä tuleviin ulkomaalaisiin, niin onhan suomalaisena täällä hyvä olla. Olen nyt havahtunut siihen, että olen todellakin maahanmuuttaja, mamu. Mutta tosi hyvässä asemassa.

riika miyukon edessä
Riika löysi Zürichistä auringon kajeen. (Ja kuvaaja valokuvausteknisen ongelman…)

Kolmen kärki Sveitsistä?

  1. Lämpö. Kesällä tullessa se oli jotenkin uskomatonta, koko ajan on lämmintä, tuntui ettei se lopu ollenkaan. Suomessa juhannuksena istuttiin toppatakeissa.
  2. Me asumme Neu-Oerlikonissa, missä on betonitaloja, lasiseiniä ja seutu on rumaa, mutta luonto on silti ihan lähellä, muutaman sadan metrin päässä. Kävelen tuntikausia metsässä koiran kanssa, vaikken mikään vaeltaja olekaan.
  3. Joko julkinen liikenne tai se, että meitä on koko ajan kädestä pitäen ohjattu. Koulujärjestelmä on hyvin erilainen kuin Suomessa, en tiedä vielä onko se huonompi vai parempi, mutta täällä ei anneta tipahtaa kyydistä, opettaja pitää huolta, että me tiedämme asioista ja että teemme kaiken ajallaan.

Mitä kaipaat Suomesta?

  1. Ystäviä.
  2. Gluteenittomia ja vegaaneja ruokia.
  3. Työtä! Tykkäsin työstäni, koin olevani hyödyksi ja autoin ihmisiä.

 (Sarjan edellinen osa löytyy täältä)

 En resúmen: Me topé con Riika Östberg, quien ha vivido con su familia apenas algunos meses en Zurich. Lo que le más gusta en Suiza por el momento es el calor en el verano, transporte público, naturaleza que está muy cerca y que los guian, a toda la familia, muy bien en la escuela.

Lo que le hace falta de Finlandia son los amigos, comida vegana y sin gluten y su trabajo.

 Kurzgesagt: Riika Östberg und ihre Familie sind Neulinge in der Schweiz. Sie wohnen in Zürich erst seit ein halbes Jahr, aber haben schon einiges erfahren. Was ihr sehr gefällt ist die wärme im Sommer, ÖV, Natur und wie die Lehrerin in der Schule um die ganze Familie gekümmert hat und schaut, das sie gut informiert sind und alles rechtseitig machen.

Was sie vermisst, sind die Freunden, veganes und glutenfreies Essen und ihre Arbeit.

Trooppinen joulukakku rommitujauksella

Joka joulu haluan pöytään suomalaisten tarjottavien lisäksi myös jotain costaricalaista, jotta perheen keskiamerikkalainen puolikin olisi edustettuna. Tamalekset, suolaiset maissikakkuset banaanin lehteen käärittynä, on jo kokeiltu ja tuotanto-ongelmat lisäsivät joulustressiä siinä määrin, että päätettiin unohtaa projekti tältä joululta.

Sen sijaan lounaspöydässä, nätisti siinä sillin, ruisleivän ja joulupuuron välissä, on lautasellinen empanadas de frijol, papupiiraita. Kulinaristi voisi olla kauhuissaan, mutta ainakin kaikkien lempimaut ovat edustettuina.

Makeisiin costaricalaisiin joululeivonnaisiin en ole suuremmin kiinnittänyt huomiota ja vasta nyt tajusin miksi. Niitä on oikeastaan vain yksi, queque de navidad, joulukakku. Eikä anoppilassa kakkuja koskaan leivota, vaan niitä saadaan lahjaksi. kakku costa rica 6

 

kakku costa rica 1 (2)
trooppisia hedelmiä jauhohunnulla

Kakku muistuttaa ehkä lähinnä englantilaista joulukakkua, jota lapsuudenkodissani jouluisin tarjoillaan. Costaricalainen versio, rommissa tiiviiksi vanukasmaiseksi massaksi maroinoitunut kakku, on tiukkaa tavaraa, energiapitoista ja täyttävää. Siihen lisäksi nokare jäätelöä tai kuohkeaa kermaa ja taas jaksaa.

kakku costa rica 2
tarvitaan 1 amerikkalainen mittakuppi

Etsin aitoa reseptiä, vertailin muutamaa toisiinsa ja päädyin tähän:

1 kupillinen jauhoja

0,5 tl kanelia (laittaisin enemmän)

1 tl leivinjauhetta

reilu 0,5 tl soodaa

ripaus suolaa

kupillinen (amerikkalainen kuppimitta) tummaa sokeria

puolikkaan limetin kuorti raastettuna

0,25 kupillista appelsiinimehua

3 munaa

reilu 0.5 kupillista öljyä

kupillinen pähkinöitä (pekaani, manteleita, saksanpähkinöitä)

1,5 kupillista kuivattuja hedelmiä (ananasta, banaania, rusinoita, aprikoosia…)

0,5 kupillista rommia

20171217_170605
ohjeen tärkein aines: rommi

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, suola ja kaneli. Vatkaa erikseen sokeri, munat, öljy, appelsiinin mehu ja limetin kuori. Sen jälkeen lisää jauhoseos. Lopuksi varovasti jauhossa pyöritellyt, suikaleiksi leikatut kuivahedelmät ja pähkinät. Laita vuokaan leivinpaperi ja kaada taikina. Paista 150 astetta 45 min. Anna kakun jäähtyä ja kostuta se rommilla. Anna vetäytyä. Tarjoa jäätelön tai kerman kera.

 

Lämpötila kuulosti tosi matalalta ja epäilin, että nyt oli Fahrenheitit muutettu väärin. Mutta ei. Joten nöyrästi uskoin ohjetta, kokeilin tikulla ja sain uunista kauniin kakun, joka lätsähti pitkulaisen vuoan mukaisesti keskeltä. Noh, rommia päälle, kakku vetäytymään ja tarjoillessa paljon kermaa päälle, ajattelin.

kakku costa rica 5

Kakku näytti aivan aidolta, mutta totuus paljastui vasta monella kakulla treenanneen maistajan päästessä iskemään kakkuhaarukkansa tekeleeseeni. Ensinnäkin, se on kuulemma liian sienimäistä. Pitäisi olla tiiviimpää. Harvemmin on kakun kuohkeudesta valitettu, mutta koemaistajani Aldo totesi, että siitä vain puuttuu rommia, jota ei kuulemma koskaan voi olla liikaa. Siispä lisää nestettä. (Joka ei halua hiprakoitua jälkiruoasta, voi korvata rommin omenamehulla.) Ja seuraavalla kerralla mieluusti sitä tummaa sorttia.

Maku sinänsä on hyvä ja maistaja ilahtui runsaasta hedelmien ja erityisesti rusinoiden määrästä. Aitoudesta sain 10 pistettä. Ulkonäöllä costaricalainen joulukakku tuskin missään kisassa kahmisi pisteitä, mutta kaikkihan sen tietää; moni kakku päältä kaunis…

 

En resumen: Por fin hice mi primer queque de navidad tico. Y el resultado es bastante convincente, aunque el tico de la familia le quitó puntos por ser esponjoso; dice que le falta todavía ron. Tampoco hubiera ganado la competencia de belleza; se me bajó del centro – y se ve raro. La culpa la tiene la receta mala, digo yo. Pero eso se arregla con una buena chorcha de heladitos y crema chantilly. De sabor y autenticidad me dieron en todo caso 10 puntos.

Kurzgesagt: In der Finnsch-Costarricanische Familien in der Schweiz gibt es manchmal fast zu viele Traditionen die man folgen sollte. Deswegen habe ich die meisten nur einfach ignoriert. Aber jetzt habe ich einen costarricanischen Weihnachtskuchen, queque de navidad, das erste Mal gebacken. Resultat: gut. Authentizität: 10 Pünkte. Geschmack: gut, aber Struktur zu schwammartig, also, zu wenig Rum. Aussehen: hässlich. Aber da hilft ein Haufen von Glace und Rahm.

Herkkuja kirjoista – illuusio vai oikeasti maistuvaa?

 

Nenä pölyssä selailen hyllyni kirjoja ja yritän muistaa missä ne sylkirauhasia aktivoivat ja mahassa kurinaa aiheuttavat teokset ovatkaan. Monista kirjoista muistan vain muutaman kohdan ja ne kaikki liittyvät ruokaan. Se kertonee herkkusuun luonteesta tai ruokaeskapismista. Tai sitten kirjailijasta, joka kirjoittaa kirjojaan joko nälkäisenä tai dietillä ja tarjoilee lukijalle fantasiansa siitä kuinka lempiherkun samettinen maku leviää suussa kuin lämmin peitto sielulle.

Ne kohdat eivät löydy välttämättä minulle tärkeimmistä kirjoista, mutta kuitenkin tarinoista, joista olen nauttinut. Ja jotka olen muuten kokonaan unohtanut. Kuten komisario Maigretin tutkimukset Pariisissa, hämyisillä kaduilla, kapakoissa ja rikoksentekijöiden perässä. Hyllyssäni on Georges Simenonin tuotoksia vain yksi ja sekin espanjaksi, “Maigret y el ladrón perezoso“, enkä löydä pettymyksekseni sen sivuilta montakaan ruokailuun liittyvää tilannetta. Kun Maigret istuu pöytään rouvansa kanssa, hetki ja sen tunnelma on tärkeä ja sitä kuvataan yksityiskohtaisesti. Silti, ruokaa ei välttämättä edes mainita, ainoastaan syöminen.

kirjaherkku sändwich
Tuskin ranskalainen sandwich, mutta hyvää silti

Quai des Orfevresilla, poliisiasemalla, juodaan mustaa kahvia, syödään tuoreita croissanteja ja briosseja.  Varsin elävästi näen Maigretin tilaavan rikostapauksen selvityksen keskellä kylmää olutta ja maukkaita voileipiä. Kylminä iltoina Maigret nappaa luumuviinaa, vadelmasnapseja, liköörejä, grogeja ja ruuan kanssa Beaujalois viiniä.

Andalusialaiset sitruunat -kirjassa (Chris Stewart) Pedro valmistaa köyhän perunoita, papas a lo pobre. Ja niin herkulliselta kuvaus kuulostaa, että näitä oli pakko kokeilla tehdä itsekin. Pannulle lorautetaan pari kahvikupillista öljyä, ei siis mitään pihistelyä, sipulia, valkosipulia, perunanpaloja ja punaisia paprikoita. Chilejä ja oliiveja sekä leipää lisukkeeksi, kenties myös vähän ilmakuivattua kinkkua, ja aterian kaveriksi viiniä. Tätä Pedro söi aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi.

 

kirjaherkut papas a lo pobre
Tästä syntyy perunat köyhälle.

Dekkareissa ruoka ei ole yleensä mitään gourmeta, eikä se sitä ole Sue Graftonin aakkossarjassakaan. Päähenkilö, yksityisetsivä Kinsey Milhone syö unkarilaisen Rosien kuppilassa epämääräisiä ruokia, joiden sattumat voivat olla mitä tahansa sisäelimiä, ja huuhtelee ne keskinkertaisella chardonnayllä. Toisinaan hän tukeutuu pikaruokalan quarterpounderiin juustolla, jopa niin usein, että epäilin McDonaldsin sponsoroivan kirjailijaa. En ole Mäkkäri-fani, mutta Graftoneita lukiessa koin lähes vastustamatonta halua syöksyä hampurilaiselle.

Kotona Kinsey keskittyy vain kestämään hengissä, mahdollisimman pienellä vaivalla. Murokupposellinen aamulla, päivällä ehkä voileipiä tai grahamkeksejä maapähkinävoilla sekä – suolakurkuilla. Tästä tuli ehdoton välipalaherkku myös minulle, jo useampi dekkari sitten. (Uusimmassa kirjassa olen muuten päässyt jo huolestuttavan pitkälle ilman ainuttakaan viitettä ruokailuun.)

20171209_161340 (2)
Ei tämä ihan gourmet´lta näytä. Eikä ole. Mutta maistuu. Ja sisältää sekä proteiinia, että kokojyvää.

Merri Vikin nuortenkirjat, Lotat, ovat niitä, joita aikanaan luin kuola valuen ja nyt pikaselatessa tajusin miksi. Teksti on täynnä ruokareferenssejä. Lotta ja kaverinsa Giggi käyvät vähän väliä kahviloissa ja nauttivat muffinseja, vaniljasydämiä, kaakaota kuohukermalla, suklaaleivoksia. Kotona syödään omenakohokasta marengilla ja mantelileivoksia. Mutta parhaiten jäivät mieleen suklaanappi-lakritsasekoitus paperipussissa, joka on muuten myös jo testattu ja todettu maistuvaksi, sekä kookospallot, joiden kuvittelin maistuvan joltain taivaalliselta hötöltä. Nolo juttu, Lotta kirjasta löytyy kokonainen luku (Älä ikinä syö kookospalloa ulkona), joka pyörii herkun ympärillä.

– Saattaa olla, että lähden nyt joulumarkkinoille. Ja kenties ostan yhden kookoshiutaleilla koristellun herkun. Ja kuvittelen sen olevan Lotan kookospallo.

kirjaherkku suklaa ja lakritsa
Suklaa ja lakritsa yhdessä on niin hyvää. Tumma vai vaalea, se on makuasia.

En resumen: En los libros a veces hay descripciones tan deliciosas de comidas o momentos de comer, que hace falta probar si es cierto. Mis favoritos son las galletas con mantequilla de maní y pepinos agrios (Sue Grafton), chocolate con regaliz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) y sandwiches con cerveza (Georges Simenon).

Kurzgesagt: In den Büchern gibt es manchmal so köstliche Beschreibungen vom Essen, dass man probieren muss, ob es stimmt. Meine Favoriten sind vollkorn Kekse (ohne Zucker) mit Erdnussbutter und hris StewGewürzgurken (Sue Grafton), Schokolade mit Lakritz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) und Sandwich mit kaltes Bier (Georges Simenon).

Suomalainen rikosromaani Portugalista

Harvoin koukkuunnun kirjaan heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien, mutta Anu Patrakan rikosromaani Huomenna sinä kuolet (Myllylahti, 2017) herätti välittömästi hersyvällä kielellään lukemisen ilon.

Kiinnostuksen pohjana oli myös kirjoittajan tausta, josta löydän yhteneväisyyksiä omaani. Patrakka downshiftaa pohjois-Portugalin maaseudulla, minä puuhastelen keskemmällä Eurooppaa, elämme romaanisen kielen todellisuutta, monikulttuurisessa parisuhteessa ja kirjallisin aktiviteetein. Ehkä vielä ei voi puhua buumista, mutta ulkosuomalaiset kirjoittavat ahkerasti,dekkareita, lastenkirjoja, romaaneja ja muitakin kirjoja.

patrakan oma kuva

Pohjoismaisten dekkareiden synkkä ja väkivaltainen nordic noir -maailma ei yllä Portugalin maaseudulle, mutta pienessä kylässä on omat jännitteensä, jotka alkavat paljastua, kun suomalainen Johanna löytyy kotinsa läheltä kuolleena. Suomalaisuus on kirjassa lähinnä mausteena, pohjoisena henkäyksenä.

Patrakan romaanin päähenkilö on rikosetsivä Rui Santos. Mies on sympaattinen, komea, pyöräilevä, naissuhteissa kömpelö ja rakastaa portviiniä. Mietin miksi Patrakka on kirjoittanut miehen näkökulmasta. Se tuntuu kuitenkin toimivan, sillä huomaan ajattelevani, että lukisin mielelläni etsivän edesottamuksista vastakin.

ote 3 patrakka_LIRomaani lähestyy jossain määrin cozy crime fictionia; väkivallalla ei mässäillä ylenpalttisesti ja tapahtumien näyttämönä on pieni eristynyt yhteisö. Tosin rikosta ei tutki harrastelija, vaan ammattilainen. Kieli on värikästä, hauskaakin ja kuvailu herkullista, se vie mukanaan Portugalin maaseudulle, mutta välillä siitä muodostuu tekstin kompastuskivi; eteneminen takertuu kiemuroihin. Cozy crime -romaaneille tyypillistä on myös se, että etsivä on fiksumpi kuin lukija. Leppoisuuden keskelle olisin ehkä kaivannut murhakuvion jännitteen tiivistymistä.ote patrakka_LISelvästikin pidän viihdekirjallisuuden suuntaan menevistä dekkareista, vaikkakaan en pidä murhia viihteenä. Yöpöydälläni on neljä rikosromaania, joita olen lukenut samanaikaisesti. Neljän naisen tuotokset, neljä hyvin erilaista tapaa kirjoittaa murhista ja etsivän työstä. Donna Leon, Sue Grafton ja Leena Lehtolainen ovat pitkän uran kulkijoita rikoskirjailijoina. Anu Patrakka on alkumeterillä. Sarja on jo ilmeisesti syntymässä, sillä uusi Rui Santos -kirja on tuloillaan.

 

(Täällä lisää Anu Patrakasta: http://myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/patrakka-anu Ja Anun blogi taas löytyy täältä: http://normaali-irtiotto.blogspot.fi/ )

 Kiitokset kustantamolle mahdollisuudesta lukea kirja!

En resumen: Tengo en mi mesa un libro detective finlandés de Portugal. Y cómo es eso? La escritora finlandesa vive en el norte de Portugal y escribió de un asesinato en un pueblo chiquitillo en el campo. Y de dónde es la victima? Que lean el libro. En finlandés.

Kurzgesagt: Ich habe ein Krimi finlandés aus Portugal auf meinem Schreibtisch. Wie ist das möglich? Die finnische Schriftstellerin wohnt in Portugal und hat über einen Mord in einem kleinen Dorf geschrieben. Und woher ist der Opfer? Sie müssen das Buch lesen. Auf Finnisch.

 

Suomalainen Sveitsissä: Marika Rosenius

Sihl-joen toisella puolen, kasarmialueesta koilliseen, kieli vaihtuu saksasta espanjaksi. Dienerstrassella myydään kolumbialaisia vaatteita ja baarin ulkopuolella seinään nojailevat miehet tuijottavat tulijoita ryhmänä estoitta.

Korttelin sisäpihalla, japanilaisen liikkeen vastapäätä Wood Factoryssä meidät vastaanotetaan suomeksi. Tummien nahkasohvien ja massiivisten puuhuonekalujen ylle on ripustettu maisemia, joissa on jotain utuisesti tuttua, herkkää, mutta kuitenkin vahvaa.

Marika Rosenius, suomalainen kuvataiteilija, työstää teoksensa puulle, sahalla ja taltoilla viiltäen ja maalaa rosoiselle, muutaman millin levyisten lastujen ja suikaleiden elävöittämälle pinnalle akryylivärein.

Kiertelemme liikkeessä, juttelemme toista tuntia ja mietin kuinka kotoisaa täällä olisi asua, keskellä sitä karkeampaa Zürichiä, suojassa korttelin sisällä.

marika rosenius 6
Marika Rosenius

 

Marika, miten olet päätynyt Sveitsiin? Suomalaisen mieheni työn vuoksi.

Kuinka kauan olet asunut Sveitsissä? 18 vuotta.

Onko tämä pääteasema vai suunnitteletko muuttoa Suomeen tai muualle? Taitaa olla pääasema, joskin välillä täytyy päästä “hengittämään” rajojen ulkopuolelle.

marika rosenius 4

marika rosenius 5

Miten vietät arkesi? Olen taidemaalari ja olen joka päivä ateljeessani, illat menevät usein markkinoinnin merkeissä.

Entä minkälaisena näet suomalaisen aseman tai osan, Sveitsissä? Ulkomaalaisista suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat varmaankin kaikkein hyväksytyimmät.

marika rosenius 1

Kolmen kärki Sveitsistä? Luonto, sijainti ja kansainvälisyys.

Mitä haluaisit tuoda kotimaasta Sveitsin elämääsi? Tietyt ystävät ja sukulaiset, huumorin ja koulujärjestelmän.

marika rosenius 3

 

marika rosenius 2
Marika koivumetsänsä keskellä.

En resumen: Me topé con Marika Rosenius, una pintora finlandesa, que vive en Zurich y tiene ahora su exposición en Wood Factory. Trabaja con cierras y con formónes para alistar la superficie de la madera y pinta después con colóres acrílicos. Los abedules son un tema muy finlandes, en algúnas otras pintúras lo nordico está más en el átmosfera del cuadro.

Kurzgesagt: Ich habe mit der Künstlerin Marika Rosenius in zürcher Wood Fabric getroffen. Die Finnin arbeitet mit den Sägen und Meisseln um die Oberfläche zu vorbereiten und malt danach mit Akrylfarben. Die Birken sind ein finnisches Thema, aber in den anderen Gemälden das Nördliche findet man eher in der Stimmung.

Väri: okrankeltainen

Keltaisen eri sävyiset loppukesän kukat ja kurpitsat muuttuvat auringonvalossa okrankeltaiseksi peitoksi. Kun illalla laitan silmät kiinni, näen hehkua, keltaiset ja oranssit ovat kietoutunneet valoksi, joka pehmenee unen tullen.

kurprisotto 2
Jutun juoni alkaa tästä: kuoreton kurpitsa palasiksi.

Okrankeltaisina päivinä illat ovat pidempiä ja tummia, mutta kaupungilla on  valopisteitä. Pimeän läpi kipaisin Punaiseen tehtaaseen, Rote Fabrik, ja näin Taneli Törmän tanssivan koreografiansa punapartaisena, pienet rastat niskassa heiluen, iloisin tontun silmin, isona ja vähän kömpelönä pienten balleriinojen keskellä.

Ja Zadie Smith. Brittikirjailija Zürichin Schauspielhausissa! Niin intellektuelli ja hauskakin! Ehdoton valopiste synkeässä ja kosteassa illassa.

 

Samettisen punaisessa teatterisalissa Zadie Smith erottui yhtä punaisesta nojatuolista vihreän kukertavassa leningissään ja älykkään ihmisen hehkullaan. Zürich ei ole kaupunki, joka tunnetaan väreistään, mutta tänä iltana ne kaikki olivat paikalla. Kuten sekin mies, joka näytti kirjallisuuskriitikolta, pitkäksi kasvaneen tukkansa, viiksiensä ja silmälasiensa kera. Harmaa bleiseri ja paljaat jalat.

kurp risotto 1
Tarinan päähenkilöt: sipuli ja myskikurpitsa.

Tai ne, jotka eläytyivät tapahtumaan turbaanien kautta. Zadie Smithiä oli vaikea ajatella ilman hiukset sisälleen kietovaa turbaania, joka korostaa hänen hienostuneisuuttaan. Lapsena muistan turbaanien olleen mummojen päähine, viehättävä, mutta vähän vanhahtava ja vieras. Simone de Beauvoir taisi olla se, jonka päässä turbaani alkoi yhtäkkiä näyttää kultivoituneelta.

Turbaaneissa ei näkynyt okraa, Zadien oli ruskea, edessäni lila, jollain toisella vaalean keltainen. Mutta näistäkin illan väreistä syntyi valo, jonka jälleen näin unen tullen.

kurp risotto 3
Päähenkilö on luonteeltaan monikerroksinen ja muuntautumiskykyinen.

Sitä ennen loin lisää väriä keittiössä. Okra oli hiipinyt sisälle, kuoreltaan vaalea, vähän rypelöinen ja ihottumainen, myskikurpitsa avautui myös oranssina. Painoin veitsen sen lihaan ja pilkoin, kuten aina, vähän liikaa. Okran värinen risotto on syksyn aurinko pöydässä. Riisiä ja kurpitsaa jotakuinkin samassa suhteessa, sanoi resepti, mutta iloisesti surruttelin raastetta ainakin tuplamäärän. Loraus hyvää viiniä, suullinen itselle, parmesania, mustapippuria ja lopuksi kevätsipulin renkaita.

kurprisotto 4
Kertomuksen kliimaksi: viini sihahtaa kuumalle pannulle. Hedelmäistä happamuutta ateriaan.

Nyt siis olin sulkemassa niitä silmiäni, haarukoituani aimo annoksen okranväristä aurinkoa vatsaan. Ja jälleen kerran ihailin hehkuvaa keltaoranssia valoa miettien toiveikkaana, kuinka pitkälle syksyyn tätä mahtaakaan riittää.

En resumen: el otoño es del color ocre. Eso es lo que veo, cuando cierro los ojos en la noche oscura. Ocre de flores, ocre del atardecer, ocre de calabazas, ocre de risotto de calabaza. Ojalá dure mucho, la luz del ocre, hasta que nos llegue la luz de la navidad.

Kurzgesagt: Ocker ist die Farbe des Herbsts. Das ist was ich sehe beim einschlafen, in einer dunklen Nacht. Ocker von den Blumen, Ocker von der Sonnenuntergang, Ocker von den Kürbissen, Ocker von der Kürbisrisotto. Hoffentlich dauert das dunkelgelbe Licht lange – bis das Licht vom Weihnachten uns erreicht.