Advertisements

Suomalainen dekkari sveitsiläisin kytköksin

 

Olen pitänyt itseäni dekkari-imurina, siitä lähtien, kun avasin ensimmäiset Agatha Christien klassikot. Sveitsissä lukutahti hidastui ja uusia ilmestyi ilman, että tajusin niitä metsästää, enkä oikein kestänyt kärryillä kirjailijoistaakaan, varsinkaan suomalaisista. Päätähdiksi yöpöydälläni nousivat Sue Grafton ja Donna Leon. Intensiivinen Nordic Noir vetosi jollain lailla, muttei todellakaan iltalukemisena.

helena kirja auki p

Lukemista lentokoneessa.

 

Jossain vaiheessa palasin taas etsimään uutta luettavaa ja viime aikoina ulkosuomalaiset ovat alkaneet vallata alaa dekkaripuolella. Edellinen lukemani oli Anu Patrakan Huomenna sinä kuolet ja nyt sain käsiini Helena Väisäsen Kuoleman tuoksun.

Päähenkilönä Helena Väisäsen kirjassa on rikoskomisario Saara Joho. Uusi naisnäkökulma on tervetullut Leena Lehtolaisen Maria Kallion ja suomalaista kirjallisuutta hallitsevien monien miesetsivien rinnalle.

Naisetsivät ovat usein yksineläjiä, kuten Sue Graftonin Kinsey Millhone ja sama pätee Saara Johoon. Syynä ei kuitenkaan ole ammatti tai yksinäisen suden luonne vaan traaginen lähimenneisyys. Lieneekö siinä myös syy, miksi Saara suhtautuu vaaraan lähes välinpitämättömästi tai ainakin ensi säikähdyksen jälkeen huoletta. Se katkaisee hiukan myös sitä jännitystä, jonka lukija olisi voinut kokea.

 

 

Saara Joho on todellinen nuuskija, sillä tavallisten tutkimusmetodien apuna hän käyttää hyväksi hajuyliherkkyyttään. Hajumuisti tuo vihjeitä ja auttaa myös eteenpäin. Se myös tekee Saarasta rikoskomissariona persoonallisen. Vaikka vaistot ovat tärkeässä asemassa, se ei syö päähenkilön uskottavuutta järkeilyssä.

Luin kirjan suurimmaksi osaksi lentokoneessa ja matkalukemisena se oli loistava, kuten dekkarit parhaimmillaan ovat. Ne vievät helposti alusta lähtien mukaansa ja pistävät pinnistelemään juonenkäänteiden myötä. Muistan lukeneeni artikkelin, jonka mukaan lentokoneessa keskittyminen on paineesta johtuen vaikeaa ja huomaan nyt, että yksityiskohdat jäivät hieman epäselviksi. Tämä siis menee omaan piikkiini, ei kirjan. Kirjasta se sen sijaan kertoo monipuolisista käänteistä.

helena kirja teksti lähis p

 

Sveitsissä asuvalle lukijalle viitteet Zürichiin ovat tietenkin hauskoja seikkoja. Helena Väisänen on elänyt pitkään näillä seuduin ja kytki juoneen useita yhteyksiä nykyiseen kotimaahansa. Lyhyitä Sveitsissä tapahtuvia rikoskertomuksia Helena on jo kirjoittanut aiemminkin; niitä on julkaistu mm. Joulukalenteri-kirjassa. Kirjan loppu on avoin ja se viittaa vähän siihen, että jatkoa olisi tulossa, Zürichiin sijoittuen.

Plussia ja miinuksia? Kokonaisuutena Kuoleman tuoksu on toimiva dekkari. Ihmettelin sitä, kuinka hyvin hän käytti lääketieteellisestä tutkimuksesta tarpeeksi syvänä elementtinä kertomatta siitä lopulta kovinkaan paljon. Vakuutti siis tavallisen lukijan. Dialogi taas on ajoittain hyvinkin kaurismäkeläisen jäykkää, jopa teennäistä. Jäin makustelemaan lauseita ja omaksi yllätykseksenikin tavallaan viehätyin siitä, että ne eivät olleet lainkaan arkikieleltä kuulostavia.

En resumen: La primera novela policiaca de la escritora Finlandesa Helena Väisänen. Por el momento sólo en finlandés, pronto en Alemán – y quien sabe, tal vez en el futúro en español.

Kurzgesagt: Der erste Krimi von Helena Väisänen. Im Moment nur auf Finnisch, bald auch auf Deutsch!

Advertisements

Monta puhelinkoppia teidän kylällä on?

Meidän kotipaikka jakautuu kahteen osaan, kylään ja vuoreen. Asun kylällä, joten vuoren asiat ovat siellä ylhäällä ja vähän kaukaisia, mutta joskus myös nämä ihan läheisetkin jäävät huomaamatta. Kuten se, että meillä todellakin on vielä puhelinkoppeja.

minimuseo 1

Puhelin kopissa, joka ei ole enää puhelinkoppi.

 

Aseman portaiden edessä oli jokunen viikko sitten pysäköity auto, mikä ei sinänsä ole ihme, paikka vain vähän huono. Mies odotteli naista, joka seisoi puhelinkopissa. Luuri kädessä ja puhumassa. Sen verran historialliselta tapahtuma näytti, että tuijotin ehkä hetken liian kauan tajuamatta heti itsekään miksi. Siinä oli kaksi aikuista, joilla kummallakaan ei selvästikään ollut kännykkää.

Joku sanoi, että Sveitsissä asemien lähellä pitää olla yleisöpuhelin, mikä on turvallisuusnäkökulmasta ymmärrettävää, mutta onhan asemilla hätäpuhelimetkin. Myös kylän aukiolla oleva puhelinkoppi vaikuttaa dinosaurukselta 70-luvulta. Ympäristössä on putiikkeja ja kuppiloita, täynnä puhelimia ja kännyköitä käyttäviä asiakkaita, joten perusteita sen olemassaololle ei ole ollut enää pariin vuosikymmeneen.

 

minimuseo 6

Ei sisäänpääsyä.

minimuseo 4

Kunnolla lukossa.

 

Kylän koppi on betoninen, karmea möhkäle, seläkkäin autoparkkiin vievän hissin kanssa. Ruma kuin mikä ja lähinnä nuorison ryyppy- sekä erilaisten tuotteiden sauhuttelupaikka. Vessanakin sitä on käytetty, sanovat sisälle kurkistaneet.

Muutama viikko sitten oli lehdessä maininta taidennäyttelyn avajaisista kylällä. Joku muukin oli ajatellut vähemmän lämpimästi kopista ja toteuttanut omalla rahalla taiteellisen idean. Puhelinkoppi sulkeutui ja siitä tuli todennäköisesti maan pienin taidegalleria.

minimuseo 9

Sinisestä ovesta pääsee hissiin, toisella puolen on galleria.

minimuseo 3

Torikauppiaan pakettiauto on lauantaisin taiteellisessa ympäristössä.

 

Tässä galleriassa ei ole sisäänpääsymaksua, todennäköisimmin siksi, että sisään ei pääse. Ovessa on munalukko ja seinien antia tirkistellään ikkunoista. Suunnasta ja ikkunasta riippuen näyttää teos aina vähän erilaiselta, myös auringosta ja pilvistä, aukion sen hetkisistä tapahtumien tai ohikulkijoiden heijastuksista riippuen.

Niin ja miten sen puhelimen kanssa olikaan? Tottahan sellainenkin galleriasta löytyy, menneisyyttä kunnioittaen ja museokappaleena.

minimuseo 7

Puhelinvanhus entisessä puhelinkopissa.

 

En resumen: Qué se hace con una cabina telefónica, que ya no hace falta? En nuestro pueblo la convirtieron en una galería más chiquitilla de Suiza. Y – no hay que pagar entrada. Ya que no se puede entrar. El arte hay que apreciar por las ventanas.

Kurzgesagt: Was macht man mit einer Telefonkabine, die man nicht mehr braucht? In unserem Dorf hat man sie zur kleinsten Kunstgallerie der Schweiz umgewandelt. Eintrittsgebühr gibt es nicht, weil man nicht eintreten kann. Die Kunst darf man durch das Fenster schauen.

 

Taidetta yössä, yö taiteessa

Mikä siinä on, että taide on yöllä kiehtovampaa kuin päivällä? Että se tuntuu siltä kuin avaisi pieniä lahjoja vähän väliä? Vai olemmeko me vain Instagramin pilaamia ja tarvitsemme endorfiiniärsykettä toinen toisensa jälkeen ja siitä tämä onnentunne?

museoyö 5 rietberg (2)

Valoa pimeydessä. Museo vetää meitä kuin yön ötököitä.

 

Olen tänään epäkyynisellä päällä, koska aurinko paistaa. Sitäpaitsi kyynisyys saa aikaan sisäistä kylmyyttä ja herkkyyden katoamista ja on siksi vältetävä tapa katsoa maailmaa. Näin ollen sanoisin, että yö, joka tarjoaa taidetta, on korillinen pieniä ystävällisiä hetkiä itselle ja luovuudelle.

This slideshow requires JavaScript.

 

 

 

 

Zürichin Lange Nacht der Museen yhdistelee musiikkia, taidetta, ruokaa; kaikkea sellaista, mikä tekee ihmiselle hyvää. Kun istuin vähän kylmissäni yhtäkkiä viilentyneen sään takia kasvihuoneessa kaktusten keskellä ja kuuntelin jazzia 20-luvulta, tuntui kaikki loksahtelevan paikoilleen. Tottakai kaunis nainen helmet kaulassa laulaa aloeveran takana. Tottakai me kiiruhdamme paikalle ja ilahdumme. Tottakai sen jälkeen sekä muusikot että yleisö kiiruhtavat viereiseen kasvihuoneen sivuhuoneeseen maistelemaan panamalaisia tamaleksia ja melonisalaattia.

museoyö 9 toniareal

Tämä on taidekorkeakoulu. Ja museo.

 

museoyö 12 protestijulisteet 2

Protestia julisteina. Hyvin ajankohtainen näyttely.

 

Taideyön lumo lienee siinä, että arkielämän konventiot rikotaan ja säännöt lakkaavat olemasta. Kiiruhdamme lyhdyillä koristeltua kiiltomatomaista puistokäytävää pitkin Museum Rietbergin eri rakennuksiin, varjoina pimeässä, haistellen tiibettiläisiä momo-taikinanyyttejä. Tavallisesti koko puisto on kiinni tähän aikaan. Museosta puhumattakaan. Ovet lukossa, valot pimeinä, lipunmyyjät kotona illallisella.

museoyö 8 pipilotti rist

Pipilotti Ristin videojutut ovat usein inhorealistisia. Ja siksi niin hauskoja.

 

Migrosin nykytaiteenmuseossa jotkut istuvat lattialla, toiset lasten tuoleissa, joihin aikuinen saa takalistonsa vain käsinojille. Laukkaaminen kaupungin yhdeltä puolelta toiselle, myöhäinen yö ja kenties viini, pistävät pysähtymään. Ympärillä leijuu sveitsiläisen taiteilijan Pipilotti Ristin videoinstallaation valoja kuin pieniä tähtiä, jotka osuvat silloin tällöin pitsikankaisiin, jotka leijuvat keskellä suurta hallia. Toisella puolen heijastuu nainen seinälle. Tässä on hyvä miettiä syntyjä syviä. Tai vain ihmetellä, miten kaunista ja kummallista kaikki on.

museoyö 10 designboy

Tämmönen tyyppi. Erittäin designia.

 

Puolilta öin hyydyn. Jalat ovat väsyneet, vatsassa kurnii nälkä (taas). Yritämme vielä saaa ruokaa Museum für Gesetaltungin edustalta. Mutta viimeisiä nuudeleita kaavitaan wokista, kattilat on laitettu pesuun. Kurpitsakeittoa ei ole ollut enää hetkiin. Näyttely on pakko skipata. Enää ei jaksa. Mutta olimme jo käyneet museon toisessa näyttelyssä Toni Arealilla, taidekorkeakoulun puitteissa. Kahteen olisi jatkunut ja siitä vielä tovin Dadaismin syntytalossa, Cabaret Voltairen loppubileissä. Ehkä ensi vuonna.

museoyö 13 museum fur gestaltung

Oasis, ajattelemme. Mutta ei. Ei ruokaa, ei lepopaikkaa.

 En resumen: En una noche logramos ver al menos 10 exposiciones, oir 1,2 grupos musicales (la segunda sólo por unos minutos), comer tamales panameños, cansar los pies por caminar de un museo al otro y conseguir un montón de experiencias estéticas. Era la noche larga de arte de Zürich.

Kurzgesagt: In einer Nacht 50 Museos zu besuchen ist doch unmöglich. Aber wir haben es versucht und wenigstens 10 Ausstellungen gesehen, 1,2 musikalische Gruppen gehört (für die Zweite waren wir zu spät), panamenische Tamales gegessen, die Füsse kaputt gelaufen und wahnsinnig viele estetische Erlebnisse bekommen. Nächstes Jahr machen wir weiter in der  lange Nacht der Zürcher Museen.

Jousimusiikkia ja muffinsseja

-Niin, siis mitä voisin tehdä kesäkonserttiin jälkiruuaksi?

-Tuo kuulostaa hyvältä, sanoi viulunrakentaja.

-Ei, ei, pitää valita, jompikumpi, korvapuustit tai banaani-kookosmuffinssit, selvitin uudestaan.

-Kyllä molemmat sopii, viulunrakentaja vakuutti.

-Joko tai, yksi laji, kaneli vastaan kookos, pulla vastaan muffinssi, ei kahta, jatkoin.

rast konsertti 9 hp vastaanottamassa vieraita p

Viulunrakentaja Herr Rast ja vieraansa

 

rast konsertti duo p

Musisoimassa pariskunta Solme Hong ja Kyeongha Park

 

rast konsertti 3 mummo p

Viulistin äiti hoiti kätevästi monta hommaa, kuvasi tapahtumaa ja hoiti pienokaisen lisäksi muita lapsia.

 

Päädyttiin lopulta banaani-kookosmuffinseihin ja olin tyytyväinen. Helteisen sunnuntaiaamun projektiksi korvapuustit alkoivat yhtäkkiä tuntua aivan liian vaativalta. Taikinan vaivaamista heti aamukahvin jälkeen, kun väsymys on vielä sormissa, uunissa yli 200 astetta ja keittiössä pikkuhiljaa lähellä 30. Ei, kyllä muffinssit oli parempi projekti, ajattelin ja sekoittelin tyytyväisenä taikinaa käsivatkaimella. Avasin creme fraiche -purkin ja olin hulauttamaisillani sen jauho-muna-banaani seoksen ynnä muiden ainesten joukkoon, kun tajusin, että sehän on vihreää. Ei homeista, mikä myös olisi ollut paha juttu, mutta tämä oli yrtti creme fraichea – katastrofi sekin.

rast konsertti 7 yleis piha p

Vanhan myllyn terassin alla on ulkoilmakonserttisali.

 

rast konsertti 10 ruokajono p

Snäkkiä konserttiyleisölle myllyn tiloissa.

 

rast konsertti 12 pöytä p

Musiikin kuuntelusta tulee nälkä; kädet kävivät vauhdilla.

 

rast konsertti 13 ruokalautanen p

Koukkaimet ovat varmaankin olleet viljaa varten.

 

rast konsertti 11 myllyn laitteita p

Myllyn rattaisto.

 

Mietittiin mikä olisi nopein tapa saada puuttuvat purkit. Mennäkö autolla lähimmälle huoltoasemalle ja todeta ettei creme fraiche kuulu valikoimiin ja jatkaa matkaa lähimpään aukiolevaan kauppaan. Vaiko juosta kahdeksan minuutin päästä lähtevälle junalle, joka veisi suoraan aseman markettiin ja varman saaliin luo.

Lähetin tietysti Aldon, koska itse olin yöpaita päällä sormet taikinassa tai ainakin vispilät käsissä. Ei vain tullut mieleen, että yhä leikkauksen jälkeen kipuileva kinttu ei ehkä sallisi miehen kirmaista tarpeellisella vauhdilla. Mutta yhtä kaikki, puoli tuntia myöhemmin jatkoin taikinan tekoa ja mies ihmetteli turvonnutta jalkaansa.

rast konsertti 4 tytöt p

Konserttiyleisöä nuoremmasta päästä.

 

rast konsertti 17 lammas p

Lampaat olivat epäsosiaalisella päällä ja pakenivat kuumuutta mahdollisimman varjoisaan kohtaan katoksessaan.

 

rast konsertti 20 lampaiden nimet ja harja p

Kaikilla lampailla on nimet.

 

Pääasia oli tietenkin, ettemme pettäisi lupausta leivonnaisista. Sillä tämä oli jo perinne. Joka vuosi viulunrakentajan ateljee tarjoaa asiakkailleen ja ystävilleen pihalla konsertin, lampaiden kellojen kilkuttaessa ja lasten juoksennellessa nurmikolla ja me muut nautimme musiikista sekä sitä seuraavasta aperosta.

Itse vanha isäntä oli juuri kotiutunut sairaalasta ja väsynyt, mutta tyylilleen uskollisena marimekkoon pukeutuneena ja halukkaana juttelemaan vieraidensa kanssa. – Näetkö, miten hyvin se teidän tuoma koivu kasvaa? Muut kaatuivat myrskyssä, hän kertoi.

Aldo kiikutti vuosia sitten meidän pihalta löytyneen koivun taimen kottikärryillä läpi kaupungin vanhan myllyn pihapiiriin. Viulunrakentajasta se tuo skandinaavista tunnelmaa pihalle. Muistoja opiskeluajoilta Ruotsista. Ja meille hetkeksi juhannusjuhlien tunnelmaa.

rast konsertti 22 solisti ja lapsi p

Solistin tytär tutkii konserttimateriaalia. Tai sitten jotain muuta.

rast konsertti 8 hp ja viulun kotelo p

Konsertti oli ilmainen, mutta lahjoituksia otettiin vastaan.

En resumen: El concierto del constructor de violines es ya una tradición del verano. En el jardín de un molino viejo se topan cada año los amigos de música, para disfrutar el ambiente, companía y snackitos.

Kurzgesagt: Das Konzert vom Geigenbauer ist schon eine Sommertradition. Im Garten der alten Mühle treffen sich jedes Jahr die Musikfreunde, um die Stimmung, Gesellschaft und Apero zu geniessen.

Lappiin! Töihin!

Lapissa kuulemma vedetään toppatakkeja päälle; neljä lämmintä. Zürichissäkin ilmestyivät kevytoppikset katukuvaan, onhan pilvistä ja satelee. Se, että on +19 ei vaikuta asiaan. Näin myös kombon sortsit ja toppis.

Lämmin alkukesä siis vetäisee henkeä päivän, pari, ja minulla sisällä villasukat. En ole ronkeli lämpötilan suhteen, sillä viime päivät olen istunut tiukasti läppärin äärellä ja kasannut kurssimateriaalia. Lähtö Lappiin alkaa olla jokusen viikon päässä ja kaikkien narujen päät pitäisi saada kerättyä yhteen nippuun. Vielä ovat aika levällään.

Etelän tyttönä en olisi koskaan uskonut lähteväni Lappiin, ainakaan töihin ja varsinkaan oltuani toistakymmentä vuotta Sveitsissä. Mutta kombinaatio on vähintäänkin ideaali. Pääsen maisemiin, jotka aina olen halunnut nähdä, saan itse suunnitella kurssin opetusosan, tehdä yhteistyötä kivojen ihmisten kanssa ja siis – lähden Ivaloon! Zürichiläiselle vähintään yhtä eksoottista, kuin Zürich ivalolaiselle. Tässä ollaan siis menossa sinne missä porot tulee terassille, hyttyset on varpusen kokoisia, maisema yhtä jänkää ja olen lähempänä Barentsimerta kuin koskaan!

Poroja / Rentiere

Kurssille tulee suomea opiskelleita aikuisia, jotka kaipaavat käytännön treeniä eli jos teillä sattuu olemaan kotimaassa tai ulkomailla puolisoita, sukulaisia, kavereita, tuttavia, joiden suomi kaipaa ahkeraa ja intensiivistä päivitystä, niin mukaan vain! Käymme vaeltamassa, tutustumme saamelaiskulttuuriin, lavennamme suomi-tietoutta, retkeilemme, kalastamme, syömme hyvin ja tietysti saunomme.

Olen listannut itselleni kurssimateriaalin lisäksi tarvittavia matkatavaroita, kuten B-vitamiini, seinään laitettava hyttyskarkote ja antihistamiini, vaelluskengät, -housut, -takki. Eiköhän siinä ole ne tärkeimmät. Plus puhelin ja laturi, jotta saan kuvattua Ivalon ympäristön, pohjoisen kasvuston, järvet ja ne hyttyset kaikista mahdollisista kuvakulmista.

Urhon grilliltä / Aus Urhos Grill

 

Selvitettävää myös riittää. Jos B-vitamiinista on hyötyä, niin onko sen oltava joku tietty B-vitamiini vai käykö kaikki? Onko sääski ja hyttynen sama asia? Onko Lapissa heinäkuussa oikeasti kesä? Miltä 20 km vaellus Lapissa tuntuu verrattuna 20 vaellukseen Sveitsissä? Olenko valmis kohtaamaan poron? Jämähdänkö selkosuomeen kahden viikon kurssin jälkeen? Pettääkö pokka ja alanko höpöttää vauhdilla kotkaa, jota kukaan ei ymmärrä? Saanko vierotusoireita punttisalista ja mäkijuoksusta? Tarkenenko uida pohjoisen järvessä? Osaanko vielä uida? Missä matkaliput on, ne jotka tilasin kauan sitten? Miksi sähköpostissani on näin paljon tavaraa? Joko saa lähteä? Miksei? Kai sentään voin jo alkaa pakata?

Talo rinteellä - Haupthaus am Hang

KUVAT/PICTURES: lappian.com

En resumen: Si sabés un poco finlandés, pero quisieras practicar más, esta es la oportunidad perfecta. En Laponia, en Ivalo, hay cursos intensivos, donde – además de estudiar – hacemos caminitos, vamos a conocer más la cultura local y pescamos. Estoy muy emocionada por tener la oportunidad de ser la instructora del curso. Y aunque soy finlandesa, para mi va a ser la primera vez tan en el norte.

Kurzgesagt: Falls dein Finnisch ein bisschen übung braucht, hier gibts eine Möglichkeit in wunderschönen nördlichen Landschaft in Lappland zu lernen, wandern, fischen, schwimmen, einheimische Kultur kennenlernen. Ich werde die Lehrerin sein und muss ein Geständis machen: ich war noch nie so hoch in Norden.

 

 

Jäätelö rullalla

 

Päivän tekniset haasteet alkoivat jo aamukahvilla, kun yritin unisilla silmillä keskittyä vain edessä siintävään järveen, kottaraisiin ja höyryävään kuppiin, mutta ylhäällä, alapihalla, asunnon läpi, juoksenteli radiopuhelimiin tehokkaasti ja innokkaasti huuteleviin kaapelityyppeihin. Yrittävät asentaa taloon jotain mitä emme halua ja kertoivat tarvitsevansa vain pääsyn pihan pisteisiin. Kuinka ollakaan, se tärkein paikka löytyi sittenkin kirjahyllyn takaa. Sen, jossa on lattiasta kattoon metreittäin luettavaa.

 

sf festival 1 p

Ruuan lisäksi Street Food Festivaalilla on kirpparikamaa, lähinnä vaatteita.

 

Tyypit pääsivät kirjatalkoisiin ja sekoittivat aakkosjärjestykseni välittömästi, ohjeista huolimatta. Ajattelin, että veisin rätin sekä hengityssuojaimen, sillä hyllyä ei ole siivottu aikapäiviin tai ehkä sittenkin vuosiin. Mutta lokonen hyllyn taakse syntyi yllättävän nopeasti ja miesjoukko hajosi kuin varpusparvi pihalle, taloon, yläkerran naapureille, sinne tänne.

Sain nettiyhteydenkin takaisin ja ehkä nyt myös ladattua kuvat tälle sivulle. Kävin nimittäin viikonloppuna pikaisesti katsomassa mitä Street Food Festival Zürichissä tänä vuonna tarjoaa. Ei ollut enää heinäsirkkoja ja terveysruokia, vaan sveitsiläisiä juustoja ja alppimakarooneja, muiden jo aiemmin nähtyjen, tiibettiläisten taikinanyyttien, hollantilaisten ranskalaisten ja muiden tarjoomusten lisäksi. Ja suurehko korealaisia ruokia esittelevä alue, jonne on vielä palattava.

sf festival 2 p

Näyttää Zürichin slummilta, totesi mies. Ei, vaan trendikäs festarialue.

 

En ollut kyllä varautunut liikennekaaokseen, joka sai mehut irti jo menovaiheessa; raideremontin vuoksi matkaa tehtiin hitaasti ja useammalla liikennevälineellä. Ratikkaa odotellessa pieni 140-senttinen mummeli, minua kyynärpäähän, punaisin korvakoruin ja silkkipaidoin, sadatteli kuuluvasti, käyttäen termiä, joka kovasti muistuttaa suomalaista “katso”-sanaa, katsoi minua ja nauraa virnisteli ja jatkoi litaniaansa. Olimme kaikki hikisiä, väsyneitä odotukseen, mutta hyväntuulisia.

 

st festival ice cream roll 3 p

Tässä syntyy äärettömällä nopeudella jäätelöä.

 

Bonuksena tänä vuonna on alueen kirppari. En tiedä kuinka myyjät kestävät hellettä, mutta vaatteiden harras tutkiminen auringon porotuksessa ei lopulta ehkä johda muuhun kuin nestehukkaan ja sumeaan päähän. Olisin halunnut vain uimaan, mutta koska täällä oltiin, kävin vielä tarkastamassa kaikki kylmät ruoka- ja juomavaihtoehdot. Ja kallistuin rullajäätelöön, ehkä litrahinnaltaan maailman kalleimpaan vaihtoehtoon.

sf festival ice cream rolls 4 p

Rullaati-rullaa

 

Jono oli pitkä ja jäätelön käsityönä valmistus hidas prosessi. Katoksen alla oli vieläkin kuumempi kuin auringossa; hiki lorisi pohkeitakin pitkin ja puolihuomaamattomasti yritin pyyhkiä sitä toisella koivella. Ja minä sentään vain seisoin. Jäätelömaakarit hakkasivat oreo-keksejä ja marjoja muruksi ja pyyhkivät otsaansa. Ehkä rankin duuni tällä festivaalilla.

Pyöreälle levylle laitettiin ensin makua antavat ainekset ja sitten luraus maustettua maitoa tai kermaa. Massaa levitetään kuin lettua sen hyytyessä ja rullat höylätään irti lastalla. Syöjälle rullista on vain haittaa, ne ovat ensin liian kovia ja vähän ajan päästä pelkkää sulanutta jäätelöä. Mutta se prosessi!

Kävelin ratikkapysäkkiä kohti rullat purkissa; viilein eväin olisi mukavampi matkustaa. Anteliaasti annoin kateellisten luoda silmäyksiä jäätelööni, kun kurvasimme ihan väärään paikkaan, ratikkavarikolle. Saimme käskyn pistää tossua toisen eteen seuraavaan yhteyskohtaan. Matkustusohjelmaan oli tullut yksi muutoselementti lisää, ratikkakolari.

sf festival ice cream rolls 5 p

Tadaa – valmista tuli, rullat purkissa

En resumen: En el Street Food Festival de Zurich hacía tanto calor, que en total la multitud de comidas internacionales no me atrajo. Pero probé un heladito de rollos artesano. El proceso es facinante y el sabor rico, pero en total los rollos no son muy faciles de comer y cuando se derrite, sólo es helado derretido. Y mucho más caro que normalmente.

Kurzgesagt: Am Wochenende muss man wirklich entschlossen sein, um Street Food Festival in Zürich zu erreichen. Zuerst gibts keine Trams direkt zum Areal wegen des Gleisbaus und dazu kommt es die Hitze, mögliche Kollisionen, Menschen Menge und wenn man da ist, die Warteschlangen und nochmals die Hitze. Zum Glück gibts Glace und speziell die Ice Cream Rolls. Supershow zu schauen, die Rolls schmecken fein – obwohl der Preis total übertrieben ist. Aber ok, es ist Handarbeit…

Sarjakuvafestarit eli mahtava tekosyy matkata Luzerniin

Keväällä iskee aina reissutarve ja onneksi on Luzernin sarjakuvafestivaali Fumetto; se tulee kuin tilauksesta oikeaan aikaan.

Heti näyttelyn ensimmäisestä salista löysin itseni. Siis jos olisin eläin. Tämä olisi ilmeeni:

fumetto 2 harmaa pupu

Urs Meilen Rabbit Portrait lähikuvassa

Varhaiskevään tukkoinen hellepäivä oli niistää mehut heti ensi kättelyssä, mutta onneksi kaupungissa on lähteitä ja kahviloita. Luzern tarjoaa festivaalille muutenkin hyvät kulissit. Yltiökauniiden maisemien vastakohtana on sarjakuvan rosoinen maailma.

fumetto 16 kuohut ja linna

Vihreä vesi alkaa janottaa.

Festivaalikeskuksessa pyörii aina paljon porukkaa, on apetta, välikahvia ja festivaalikamaa. Piirtäjät myyvät omia töitään ja oheistavaraa, merkkejä, kasseja, kortteja, koruja…Suomalaiset eivät olleet niin esillä kuin aiemmin, mutta Ville Rannan L’exilé du Kalevala näytti olevan hyllyssä.

 

fumetto 9 festivaalikamaa

Olis kassii, pussukkaa, paitaa, mitä sais olla?

fumetto 21 merchandice

….ja sit tietyst niit sarjakuvii, kuvii ja piirustuksii.

Koska olin valmistautunut Fumettoon surkeasti, kaikki oli yllätystä. Kuten se, että yksi sisäpiha esitteli latinalaisamerikkalaista sarjakuvaa. Vaikka meidän perhe on jotakuinkin 2/3 costaricalainen, emme tunteneet Edward Brendsin töitä ennakolta. Tai olleet ylipäätään koskaan kuulleet nimeä. Shame on us.

fumetto 10 volcan

fumetto 13 sisäpiha

Täl seinäl oli tämmösii juttui.

fumetto 11 lattarisarjakuva

“Tiedän, sanopa muuta, olet oikeassa, elämä on yksi absurdi  haava.” (En valitettavasti tiedä tämän piirtäjää)

fumetto 12 edward brenes cr

Costaricalaista tuotantoa

Satelliittinäyttelyt oli ripoteltu pitkin kaupunkia ja myös päänäyttelyiden perässä sai juosta kilometrikaupalla. Kellarimaisen varastotilan sisällä keskustan ulkopuolella oli ihana viilennellä ylikuumentuneita jalkoja. Eikä sarjakuvissakaan ollut mitään vikaa. Oikeastaan Miroslav Seculic-Strujan työt olivat päivän mielenkiintoisimpia.

fumetto 17 bunkkeri

Miroslav Seculic-Strujan tuotanto seinillä viileässä

Kellaritilasta jatkettiin vielä matkaa poispäin keskustasta, ohi eksoottisten vihannesmyymälöiden, pitkin likaisia katuja, kylttien mukaan kohti Baselia, rämppääntyneiden talojen viertä. Tähtäimessä “street art”. Kuumien kilometrien jälkeen, toiselta puolen rautatietä joen partaalta löytyi tämä:

fumetto 18 street art

Balz Bosshard tuli  tänne väripurkkeineen taatusti autolla. Tai ainakin pyörällä.

Ei oltu vaikuttuneita. Odotin ainakin kymmenien metrien katutaidetta, mutta että yksi työ. Ja taisi siinä vieressä oli joku pieni toinenkin. Tässä vaiheessa näin enää jäätelönkuvia silmissäni ja olin vähällä heittäytyä jokeen viilentymään.

fumetto 18 luzern linna ja muuri

Luzernin vanhaa muuria tornin ja Alpin kera. Torniin en vieläkään ehtinyt kiivetä. Vielä yhden kerran.

Psykologisesti mielenkiintoista, että vuorien katseleminen viilentää kiehuvaa oloa. En silti päässyt pakkomielteestäni saada jäätelöä, ennenkuin edessäni oli 2 suurta palloa keksillä ja ananaskirsikalla koristeltuna.

fumetto 20 luzern pilatus

Onhan Luzernista pakko laittaa jokunen turistikuva. Pilatus ja Sveitsin lippu ovat klassikot.

Iltasella luovimme aasialaisturistien ohi kohti illallista joen rannalle. Niin kuvittelimme. Kaikilla veden äärellä olevilla pöydillä oli varatut kyltit tai niissä istui jo porukkaa nauttimassa alku-illan drinkkejä. Oli turha yrittää etsiä kivaa ravintolaa hyvällä pöydällä, enää oli kyse vain pöydästä. Saimme ehkä sen viimeisen vapaan ja jäimme odottelemaan ruokaa. Söin korista kaikki leivät. Join veden. Kirjoittelin viestejä. Ihastelimme maisemaa. Kävimme läpi päivän annin. Väsyin. Olin todella nälkäinen. Epäilin valuvani tuolilta pöydän alle ja mietin olisiko se oikea tapa saada ruokaa. Maata voipuneena suu auki ja ripsiä heikosti räpytellen.

Tunnin päästä, sen jälkeen kun naapuripöydässä oli tilattu, syöty  kaksi eri ateriaa, maksettu ja poistuttu, saimme annoksemme. Parsarisotto ei ollut huonon näköinen, ollenkaan, mutta vahvisti säännön: älä koskaan tilaa mitään, mikä kotona on herkullista.

fumetto 21 illallinen

Koska aterioinnin yllä leijui ärtynyt musta pilvi, ravintolapäällikkö piffasi juomat. Ensi kerralla tilaan odotteluun pullon kalleinta viiniä. Ja otan kassiin omat alkusnäkit.

En resumen: Luzern en un día de primavera asoleado es muy bonito, un poco demasiado bonito. Por eso es un buen lugar para un festival de caricaturas. El paisaje, que parece a un escenario, se topa con el mundo áspero de comics. Y, por cierto, tenían esta vez también obras de dibujantes latinoamericanos, hasta de un tico, Edward Brends.

Kurzgesagt: Luzern im Frühling ist sehr schön, sogar ein bisschen zu schön. Und deswegen auch einen guten Ort für ein Comics Festival. Die kulissenhafte Landschaft trifft sich mit der karge Welt von den Comics. Und übrigens, dieses Mal gab es auch Werke von lateinamerikanischen Zeichnern, auch von einem costarricanern, Edward Brends.

Taidekoulun satoa

Tervetuloa taidenäyttelyyn! Sveitsin joustava koulusysteemi, jota itse kylläkin pidän lähinnä monimutkaisena, on mahdollistanut sen, että nyt tiedän mitä graafisille aloille valmistava kurssi pitää sisällään. Ja että sellainenkin pitää käydä.

pfolionäyttely 14 p

Tytär on suuntautunut mm. luonto-objekteihin.

pfolio näyttely 3 p

Meillä tykätään ötököistä.

Kursseja on eri pituisia, riippuen siitä onko töissä, päätoiminen opiskelija vai onko tarkoitus ainoastaan kasata portfolio.

pfolio näyttely 1 pp

Tästä mennään kouluun.

portfolio näyttely 16 p

Töiden esittelyä.

Tällä puolentoista vuoden kurssilla olivat yhdessä yläkoulun päättäneet nuoret ja ammattia vaihtavat aikuiset. Läsnäolo tunneilla oli suhteellisen vapaata ja usein annettiin mahdollisuus omien töiden tekoon; missä niitä sitten halusikaan toteuttaa. Osa varmaan toteutti ihan jotain muuta. Esimerkiksi toiveitaan lepopäivästä kahvilassa kavereiden kanssa tai kotona viltin alla lepäillen.

pfolionäyttely 13 p

Valmiita portfolioita sai myös lehteillä.

pfolio näyttely 2 p

Kurssiin kuului myös parin viikon reissu Berliiniin hakemaan taidevaikutteita, haistelemaan elämää, kokemaan suurkaupungin tunnelmaa. Joku oli kasannut matkalla tehdyistä töistään painetun päiväkirjasen, muutamat keskittyivät biletyskulttuuriin ja toivat mukanaan laajan kokoelman sumuisia klubimuistoja. Ilmeinen kohokohta kaikin puolin.

pfolionäyttely 7 p

Luokka.

portfolio näyttely uetliberg

Koulun ympäristöä.

Taidekoulut tuppaavat olemaan keskellä teollisuusaluetta tai ainakin urbaanissa harmaudessa, niin tämäkin. Mutta ikkunasta on näkymä Zürichin kotivuorelle. Siis olisi, jos talojen takaa näkyisi. Ehkä ideana on se, että mitä karumpi ympäristö, sen varmemmin tulee luoneeksi eskapismiin soveltuvaa taidetta. Tai ainakin tarve käyttää värejä. Ainakin kontrasteja.

pfolionäyttely 10 p

pfolionäyttely 8 p

pfolionäyttely 11 p

 

Miten sitten tästä eteenpäin? Osa hankki oppisopimuskoulutuspaikan, jotkut hakivat korkeakouluihin, muutamat aloittavat portfoliokurssin uudelleen ja jatkavat paikkansa ja tyylinsä etsimistä. Kaikilla taskussa upeat portfoliot, paletillinen metodeja kuinka toteuttaa tulevia töitä sekä kassillinen sfäärejä avaavia taiteellisia näkemyksiä.

 

pfolionäyttely 9 p

Mielipiteiden vaihtoa koulusta ja töistä.

pfolionäyttely 6 p

En resumen: En Suiza para entrar en el mundo del arte, en muchos casos antes de los estudios universitarios o una prófesion gráfica, es necesario primero ir en un curso general de diferentes técnicas y hacer un portafolio. Las fotos son de la exposición final del curso en SKDZ. (Entre ellas, varias obras de mi hija).

Kurzgesagt: Hier gibt es Fotos von der Portfolioausstellung der SKDZ (auch einige Werke von meiner Tochter). Der Kurs vorbereitet die junge Talente für die Studien z.B. in einer Hochschule oder für eine Lehre.

Jospa perustaisin utopian Alpille

Sitä vain mietin, että kun Suomesta lähdettiin viime vuosisadalla vaikka minne ja perustettiin ihanneyhteisöjä, utopioita, mielessä parempi elämä ja oma Suomi kivemmissä olosuhteissa, niin ajattelin mikä ettei, voisinhan minäkin.

Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi Argentiinan aarniometsä kuulostaa helpommalta paikalta, mutta koska sattumoisin olen jo Sveitsissä, niin eiköhän pysytä tämän maan mahdollisuuksien sisällä.

Silloin aikanaan pistettiin nyssäkkään kupariset kahvipannut ja muut tarve-esineet, tätä nykyä mukaan tuskin tarvitaan paljon. Onhan meillä ikeat ja suomalaistuotteita tarjoavat nettikaupat, niistä sitten vain kännykällä tilataan ainekset omaan pieneen kotimaahan keskellä vierasta valtiota.

keltainen puu oksat p

keltainen puun kukka p

Minun utopiassani saisi ihan suosiolla olla vuodenajat, ei siinä mitään. En kaipaa pelkkää lämpöä ja auringon porotusta, mutta en olisi pahoillani siitä, että kevään puhtoiset ja kirkkaat kukat loistaisivat koko ajan tasaisesti nurmellani. Siitä saisi voimaa ja arkipäivän estetiikkaa. Talvi on luonnollisesti toinen juttu, silloin maillani lepäisi paksu ja muheva kerros lunta.

Utopiani perustaisin Alpille, huolimatta olosuhteiden hankaluudesta. Ja koska se olisi utopia, se kuulostaisi ensin ihan mahtavalta ja toimivalta ja lopulta luultavasti hyytyisi omaan mahdottomuuteensa. Joka tapauksessa, Finopia syntyisi korkealle vuorten väliin jäävään katveeseen, siihen järven viereen. Pihapiiri olisi kuin suoraan Mauri Kunnaksen kirjasta, olisi tupa, aitta, sauna, tietenkin, ja ulkohuussi, kanoja tepastelelmassa ja aamiaisella tuoreita munia. Ehkä pyytäisin Maurin tekemään siitä myös kirjan, jonka itse kyllä kirjoittaisin, hän saisi piirtää kuvat.

Meitä utopialaisia olisi monensorttisia: it-alan osaajia, graafisen alan suunnittelijoita, itseänsä työllistäviä etätyöläisiä, jotka riipin raapin toisivat rahaa yhteisöön. Koska painottaisimme myös fyysistä työtä, meillä olisi pihalla lampaita ja vuohia, ne pitäisi ruokkia ja hoitaa ja käsityöläisinä työstäisimme villasta paitoja, huopaleluja, tossuja, koruja ja niitä myisimme laaksossa toreilla ja turuilla sekä turisteille, jotka patikkaretkillään tulisivat syömään tarjoamiamme korvapuusteja ja loimulohta. Ja tietenkin meiltä löytyisi B&B saunan kera. Siinä olisi puuhasteltavaa myös vieraille; jostain pitäisi riipiä saunaan puita, jyrkiltä vuorten rinteiltä.

primeli ulkona p

Me keittäisimme kahvia puuhellalla ja lukisimme iltaisin kirjoja tuvan lämmössä. Tai reippailisimme vuoren toiselle puolen, ylös ja alas, tekisimme pilates-liikkeitä, jotta keskivartalon pito olisi taattu, eikä kohtalokkaita horjahduksia, “ups, oho” tilanteita kävisi. Talvella nukkuisimme murmeleina paksujen untuvapeittojen alla ja laskisimme kelkalla tai suksilla alas laaksoon pikku-Heidin tapaan.

Siinäpä vasta elämää. Tosin tarkalleen ajateltuna, jotain tämänsuuntaista elän jo nyt. Kevätkukat ovat aukeamassa, illalla luen kirjaa (Paul Austerin New York -trilogiaa tällä hetkellä), parin korttelin päässä on vuohia ja kanoja (ei minun, mutta kuitenkin), korvapuusteja syntyy heti kun ostan hiivan ja vuorenkin kupeessa ollaan, vaikkei se oikeasti ole kuin kukkula. Enkä väitä tätä utopiaksi ja paremmaksi elämäksi. Ihan vain elämäksi.narsissit pEn resumen: Los finlandeses salieron en el siglo pasado a varios lugares en el mundo para vivir mejor en sus utopias finlandesas. En mi utopia viviría tal vez aquí en Suiza en un Alpe. Tendría una finca finlandesa, con ovejas y gallinas y por supuesto un laguito y sauna. Les ofrecería B&B, comida finlandesa, sweateres y productos de felpa a los turistas. Casi siempre habría flores de primavera, tan brillantes y bonitas. En el invierno dormiría como una marmota abajo de mi cobija de plumas y habría nieve hasta la mitad de las ventanas. De vez en cuando bajaría como Heidi o su abuelo con un trineo o esquies al valle. Así sería la vida en mi utopia. Y resulta que casi ya es así. Sólo me falta el sauna. Pero las flores de primavera están floreciendo, ovejas y gallinas hay cerca, no míos, pero en todo caso, y vivo a la par de algo, a la que llaman una montaña, aunque es un cerro. No es vida mejor que en algún otro lado. Sólo la vida.

Kurzgesagt: Die Finnen sind in 1900 zu verschiedenen Orten ausgewandert, in einer Finnische Utopie zu leben. Meine Utopie würde ich wahrscheinlich auf einer Alp gründen (weil ich schon in der Schweiz bin). Ich würde einen Bauernhof auf finnischer Art haben, mit Schafe und Hühner und natürlich einen kleinen See mit Sauna. Da würde ich für die Touristen B&B, finnische Zimtschnecken und vielleicht geräucherter Lachs, Produkte aus Schaafwolle offerieren. Im Winter unter dem Daunendecke schlafen, wie ein Murmeltier und weil es meterweise Schnee gäbe, ab und zu ins Tal wie Heidi (oder der Grossvater) mit einem Schlitten fahren. So wäre mein Leben. Und fast so ist es schon jetzt. Es fählt nur ein sauna. Aber die Frühlingsblumen sind am blühen, Schafe und Hühner gibts in der Nähe (nicht meine, aber trotzdem) und ich wohne neben etwas, das man einen Berg nennt, obwohl er eigentlich einen Hügel ist. Es ist nicht besseres Leben als irgendwo anders. Nur Leben.

 

 

 

Suomalainen Sveitsissä: Laura Missuray

Treffit Zürichin oopperatalossa kuulostaa elegantilta ajanvietolta, hiukkasen elitistisen kulturellilta. Mutta kun kaksi kotkalaista pääsee kanttiinissa kahvikupin ääreen, juttu lentää, siät ja miät sinkoilee ja on yhtä kotoisaa kuin kesäaamuna Kotkan torilla possokahvilla.

Oopperalaulaja Laura Missurayn (os. Jokipii) kanssa välipalatauolla on hänen tyttärensä Vilja (6 v.), joka värittelee kirjaa. Esikoulu oli peruttu tältä päivältä ja tyttö tulee mielellään mukaan seuraamaan äidin harjoituksia. Aamulla treenattiin Wagnerin Lentävää hollantilaista.

Zürichin Fällandenissa asuvaan perheeseen kuuluvat myös Edith (4 v.) ja unkarilainen puoliso Janos (laulaja/suntio).

laura missuray kahvilla p

Oopperalaulajan kotikolo töissä: pukuhuone ja oma peilipöytä.

Kuinka kauan olet ollut Sveitsissä ja miksi juuri tämä maa?

LAURA: Tultiin elokuussa 2010, vastanaineina. Me olimme menneet Kotkassa toukokuussa naimisiin, asuttiin Budapestissa ja kävimme häämatkalla Egyptissä. Vaihdoin vain kotona laukun ja tulin samantien Zürichiin koelauluun, kipeänä kuin koira.

Lähdin, koska Budpestissa asuessani olin valmiiksi lähempänä Keski-Euroopan pelipaikkoja. Suomesta työnhakuun lähteminen oli jo yksin taloudellisesti hankalampaa. Ykkössopraanojen paikkoja on tosi harvoin missään auki ja Zürichin oopperatalo on maineikas maailmalla. Ajattelin että ei se ota eikä anna, käyn kokeilemassa. Kaksi päivää henkitorven tulehduksessa kähisin ja ihme kyllä sain paikan. Oli aika kova paikka lentää takaisin Budapestiin ja sanoa tuoreelle aviomiehelle, et miä muutan nyt Zürichiin. Sen jälkeen oli aika haipakkaa; myytiin asunto ja elokuussa asuttiin jo täällä.

PALA SUKLAATA: Oliko sinulla mietittynä valmiiksi, että haluaisitko esimerkiksi Lontooseen, Milanoon tai Zürichiin…?

LAURA: Ei, ajattelin, että joskus päätyisin Saksaan. Koivukosken Jouko (Kotkan kaupunginorkesterin silloinen kapellimestari) sanoi aina, että lähde maailmalle, lähde pois isompiin ympyröihin. Ajattelin, että mikset siä tykkää minusta… Tais se kuitenkin tykätä. Jouko on ollut musiikillisen elämäni suurimpia kulmakiviä, omien vanhempieni lisäksi.

PALA SUKLAATA: Minua Jouko vain heitti musiikkiopiston orkesterissa tahtipuikolla.

LAURA: Ehkä se halusi sinustakin eroon.

(PALA SUKLAATA AJATTELEE: Taatusti soitin vain todella epätahdissa. Tai sitten unohduin unelmoimaan.)

LAURA: – Alunperin unelmani oli olla solisti jossain pienessä saksalaisessa talossa, tehdä operettia ja oopperaa. Aloitiin laulun opiskelun teini-ikäisenä; ammattia ei enää ole olemassa samanlaisena kuin silloin. Ei enää mennä pieniin taloihin ja lähdetä kehittymään pienistä rooleista isoihin ja olla 30 vuotta samassa paikassa. Solistitkin palkataan nykyään vain pariksi vuodeksi tai jopa pelkästään produktiokohtaisesti ja olet matkalaukun kanssa koko ajan jossain. En minäkään aloittanut laulunopiskelua toivoen, että saisin kuoropaikan jostain, vaan kaikki aloittavat sooloura mielessään. Mutta Zürichin oopperatalo on niin maineikas, on uskomattomia solisteja; kyllä paikka on lottovoitto. Puhumattakaan siitä, että tänä päivänä vakituinen työpaikka on arvokas, oli ala mikä tahansa. Ja mulle on aina ollut selvää että haluan perheen. Enkä osaa kuvitella elämää , jossa olisin erossa lapsista pitkiä aikoja, tai että he joutuisivat matkustamaan paljon mukanani kaupungista toiseen. Olin kuitenkin esiintynyt työkseni erilaisilla kokoonpanoilla melkein 15 vuotta ja kiertänyt kirkonkyliä kaikenmaailman keikoilla, eikä se riittänyt elannoksi.

Onko Sveitsi päätepiste vai haluaistko palata Suomeen tai kenties suunnata jonnekin toisaalle?

LAURA: En ole henkisesti ollenkaan valmis siihen että tämä olisi päätepiste. Mutta totuus on se, että minulla on eläkevirka. Ja myös minun miehelläni. Hän sai tänä vuonna, oltuaan seitsemän vuotta Sveitsissä, vakituisen paikan ja se on iso asia perheelle.

Minä en ole henkisesti vielä oikein kotiutunut Sveitsiin. Minulla on paljon perhettä ja läheisiä Kotkassa, joita kaipaan hirveästi. Ja sitten on paljon sellaisia kulttuurieroja, jotka on jokseenkin isoja. Mutta sitten isommassa mittakaavassa elämäni on täysin tätä oopperataloa ja kun on pienet lapset…Tämä työ vie ison osan elämästä, kun on kaksi vuoroa joka päivä, viisi tai kuusi kertaa viikossa. Toisaalta työ on aika samaa, teki sitä missä tahansa. Ehkä salaa toivon, että lapset lähtisivät myöhemmin Suomeen opiskelemaan ja itse voisin ehkä seurata tai muuttaa sinne sitten eläkkeellä. En tiedä, aika näyttää. Se on vähän sellaista rimpuilua.

PALA SUKLAATA: Niin, me olemme olleet Sveitsissä jo parikymmentä vuotta ”toistaiseksi”.

 LAURA: Minä asuin Budapestissä tätä ennen puolitoista vuotta ja silloin oli todella vaikeaa jättää Suomi. Enää en ole niin sidoksissa. Nyt kun kotipaikan on jättänyt kahdesti, niin kyllä minäkin voisin lähteä minne vain. Lasten ja sveitsiläisen koulujärjestelmän rankkuuden takia joskus katselen Kansallisoopperan sivuja, että olisiko paikkoja auki. Mutta toisaalta täytyy ajatella koko perhettä, mies joutuisi aloittamaan kaiken alusta koska ei puhu suomea. Ja kyllähän se koti sinne muodostuu missä se lähin perhe on.

Miten vietät arkesi?

LAURA: Mopon selässä matkalla oopperalle, näyttämöllä tai matkalla oopperalta kotiin ja sen jälkeen iltapäivällä leikkikentällä. Ja sitten illalla takaisin oopperalle ja kotiin kun kaikki jo nukkuu. Maanantaisin menen Saksaan kauppaan. Ennen käytiin koko perheen voimin samalla reissulla uimassa, mutta nyt kun tytöt ovat sidoksissa pakollisen päiväkotisysteemiin, se luksus on jäänyt pois.

laura missuray 2 p

Miten kotkalainen istuu Zürichiin? Entä suomalainen Sveitsiin?

LAURA: Kuorossa on 60 ihmistä eikä yksikään ole sveitsiläinen, joten eri kansallisuuksien tuntemukset ovat käyneet tutuiksi. Sen olen huomannut, että pohjoismaalaisena on helpompaa, kuin esim itäeurooppalaisena tai eteläeurooppalaisena tai saati sitten, jos jostain kauempaa.

Työyhteisöön oli tosi helppo sujahtaa sisälle. Työ yhdistää niin paljon ja kaikki ollaan ulkomaalaisen kengissä.

Me olemme aina asuneet samassa paikassa, kylä on pieni ja tykkään siitä. Mutta kyllä minä leikkikentällä ensimmäisinä vuosina katselin paikallisten, suljetun ringin, selkiä. Minulla on paljon hyviä ystäviä, silti vasta nyt on ystäväpiiriin tullut sveitsiläisiä. Suomalaisiin muuten suhtaudutaan yleensä positiivisesti. Se myös auttaa, että puhuin saksaa jo kun tulin.

Zürich on myös hyvän kokoinen paikka. Budapest on kaunis ja turistina ihana paikka, mutta me asuimme keskustassa ja se oli vähän liikaa. Zürichistä löytyy ison kaupungin hyvät puolet ja kuitenkin pienen ja intiimin kaupungin hyvät puolet. Zürichin tempo on minusta kiva, vaikka me maalla asummekin. 25 minuutissa ajaa vespalla kotiovelta oopperan ovelle.

laura missuray 6 p

Kolmen kärki Sveitsistä?

LAURA: -Luonto, se on aika mahtava. Ja on niin hauskaa, että kun astun ovesta ulos, edessä on kunnan ruohonleikkurit eli lampaat ja vuohet; siinä kunnantalon pihalla ne syövät ruohoa. Ihan mahtavaa. Luonnon arvostus on hienoa.

           –Thermalbadit. On ihanaa mennä kylpylään uimaan kun lapsiakaan ei palele. Se on sellainen meidän perheen yhteinen juttu.

          -Yleinen puhtaus. Budapest oli aika saastunut ja likainen. Alkuvuosina kaipasin hirveästi kaikkea Suomesta ja siellä oli muka kaikki paremmin, mutta nyt kun menen Suomeen, niin ensiksi iskee se likaisuus. Miksi roskia ei voi heittää kadun sijasta roskikseen? Ja miksi kauppakeskusten ja juna-asemien edustat ovat yleisiä käymälöitä? Sveitsissä kunnioitetaan ympäristöä. Yleinen siisteys on aika kivaa

 

Perhe Missuray p

Laura, Janos, Vilja ja Edith

Kaipaatko jotain Suomesta?

LAURA: Läheiset ihmiset on itsestäänselvyys, mutta jos jätetään se sivuun, niin kaipaan sosiaaliturvaa, johon lasken kuuluvaksi lääkärit, terveydenhoitopalvelut, koulusysteemin ja  päivähoidon. Jos mies ei olisi ollut niin paljon kotona, en tiedä miten olisimme selvinneet. Äitysloma 16 vk ja sen jälkeen 2 kertaa päivässä töihin. Aika vaikea olisi ollut jättää lapsia nelikuisena hoitoon kymmeneksi tunniksi ja se maksaa 3000 frangia (n. 2 500 euroa) kuussa. Kyse ei ole edes laadusta vaan päivähoidon puutteesta.

Sitten jos voisin, siirtäisin meren tänne. Se on yksi asia, minkä takia en voisi ajatella Sveitsiä  lopullisena asuinpaikkana. Kaipaan merta aivan hirveästi. Sillä on oma sielu. Joka päivä eri väri, eri tuoksu… Ahdistun sisämaassa. Vuoret täällä ovat ihania katsella, ne tekevät vaikutuksen aina kunhan sumulta näyttäytyvät, mutta mutta… Zürichinjärvi ei vaan ole meri, vaikka paikalliset siellä käyvätkin purjehtimassa.

PALA SUKLAATA: Minulle kyllä riittää, että se lätäkkö on tuossa.

LAURA: Joo, siä sen sanoit, se on lätäkkö, kotkalainen sanoo juuri noin, saimaalainen ei! Ja sitten vielä kaipaan saunakulttuuria. Jokaisessa talossa pitäisi olla sauna ja siellä pitäisi olla lupa heittää löytyä

  ♠    ♣   ♦

Kuvat  ensimmäistä lukuunottamatta Lauran omasta albumista ja teoksista Macbeth, Mahogonnyn nousu ja tuho, Medee, Naamiohuvit, Parcifal, Glitter and be gay

Sarjan edellisissä osissa esiteltiin: Riika Östberg ja Marika Rosenius

 ♠    ♣   ♦

En resumen: Sigue la serie de los finlandeses en Suiza: fui a tomar un cafecito en la opera de Zurich con la cantante finlandesa Laura Missuray. Y cuando dos mujeres de Kotka se topan, se siente como en casa. Lo que más le gusta a Laura en Suiza es, por su puesto, es la naturaleza, pero también las aguas termales (para un finlandés un lujo) y la limpieza general por todo lado. Lo que le hace falta de Finlandia es el seguro social, en lo que cuenta el sistema de salud, de educación y el cuidado al niño que es barato y garantizado para todos.

Kurzgesagt: In der Serie den “Finnen in der Schweiz”, habe ich die Opersängerin Laura Missuray zum Kaffee getroffen. Und wenn zwei Frauen aus Kotka am Tisch sitzen, fühlt es wie zu Hause und es wird viel geschwätzt. Laura gefällt es die Natur (klar!) in der Schweiz, aber auch die Thermalbads (für ein Finne luxus) und die allgemeine Sauberkeit (seltenheit in der Welt), die hier geschätzt wird. Was Sie vermisst ist die finnische Gesundheitssystem, Schule und Kinderbetreuung, günstig und allen garantiert.

 

%d bloggers like this: