Advertisements

Sarjakuvafestarit eli mahtava tekosyy matkata Luzerniin

Keväällä iskee aina reissutarve ja onneksi on Luzernin sarjakuvafestivaali Fumetto; se tulee kuin tilauksesta oikeaan aikaan.

Heti näyttelyn ensimmäisestä salista löysin itseni. Siis jos olisin eläin. Tämä olisi ilmeeni:

fumetto 2 harmaa pupu

Urs Meilen Rabbit Portrait lähikuvassa

Varhaiskevään tukkoinen hellepäivä oli niistää mehut heti ensi kättelyssä, mutta onneksi kaupungissa on lähteitä ja kahviloita. Luzern tarjoaa festivaalille muutenkin hyvät kulissit. Yltiökauniiden maisemien vastakohtana on sarjakuvan rosoinen maailma.

fumetto 16 kuohut ja linna

Vihreä vesi alkaa janottaa.

Festivaalikeskuksessa pyörii aina paljon porukkaa, on apetta, välikahvia ja festivaalikamaa. Piirtäjät myyvät omia töitään ja oheistavaraa, merkkejä, kasseja, kortteja, koruja…Suomalaiset eivät olleet niin esillä kuin aiemmin, mutta Ville Rannan L’exilé du Kalevala näytti olevan hyllyssä.

 

fumetto 9 festivaalikamaa

Olis kassii, pussukkaa, paitaa, mitä sais olla?

fumetto 21 merchandice

….ja sit tietyst niit sarjakuvii, kuvii ja piirustuksii.

Koska olin valmistautunut Fumettoon surkeasti, kaikki oli yllätystä. Kuten se, että yksi sisäpiha esitteli latinalaisamerikkalaista sarjakuvaa. Vaikka meidän perhe on jotakuinkin 2/3 costaricalainen, emme tunteneet Edward Brendsin töitä ennakolta. Tai olleet ylipäätään koskaan kuulleet nimeä. Shame on us.

fumetto 10 volcan

fumetto 13 sisäpiha

Täl seinäl oli tämmösii juttui.

fumetto 11 lattarisarjakuva

“Tiedän, sanopa muuta, olet oikeassa, elämä on yksi absurdi  haava.” (En valitettavasti tiedä tämän piirtäjää)

fumetto 12 edward brenes cr

Costaricalaista tuotantoa

Satelliittinäyttelyt oli ripoteltu pitkin kaupunkia ja myös päänäyttelyiden perässä sai juosta kilometrikaupalla. Kellarimaisen varastotilan sisällä keskustan ulkopuolella oli ihana viilennellä ylikuumentuneita jalkoja. Eikä sarjakuvissakaan ollut mitään vikaa. Oikeastaan Miroslav Seculic-Strujan työt olivat päivän mielenkiintoisimpia.

fumetto 17 bunkkeri

Miroslav Seculic-Strujan tuotanto seinillä viileässä

Kellaritilasta jatkettiin vielä matkaa poispäin keskustasta, ohi eksoottisten vihannesmyymälöiden, pitkin likaisia katuja, kylttien mukaan kohti Baselia, rämppääntyneiden talojen viertä. Tähtäimessä “street art”. Kuumien kilometrien jälkeen, toiselta puolen rautatietä joen partaalta löytyi tämä:

fumetto 18 street art

Balz Bosshard tuli  tänne väripurkkeineen taatusti autolla. Tai ainakin pyörällä.

Ei oltu vaikuttuneita. Odotin ainakin kymmenien metrien katutaidetta, mutta että yksi työ. Ja taisi siinä vieressä oli joku pieni toinenkin. Tässä vaiheessa näin enää jäätelönkuvia silmissäni ja olin vähällä heittäytyä jokeen viilentymään.

fumetto 18 luzern linna ja muuri

Luzernin vanhaa muuria tornin ja Alpin kera. Torniin en vieläkään ehtinyt kiivetä. Vielä yhden kerran.

Psykologisesti mielenkiintoista, että vuorien katseleminen viilentää kiehuvaa oloa. En silti päässyt pakkomielteestäni saada jäätelöä, ennenkuin edessäni oli 2 suurta palloa keksillä ja ananaskirsikalla koristeltuna.

fumetto 20 luzern pilatus

Onhan Luzernista pakko laittaa jokunen turistikuva. Pilatus ja Sveitsin lippu ovat klassikot.

Iltasella luovimme aasialaisturistien ohi kohti illallista joen rannalle. Niin kuvittelimme. Kaikilla veden äärellä olevilla pöydillä oli varatut kyltit tai niissä istui jo porukkaa nauttimassa alku-illan drinkkejä. Oli turha yrittää etsiä kivaa ravintolaa hyvällä pöydällä, enää oli kyse vain pöydästä. Saimme ehkä sen viimeisen vapaan ja jäimme odottelemaan ruokaa. Söin korista kaikki leivät. Join veden. Kirjoittelin viestejä. Ihastelimme maisemaa. Kävimme läpi päivän annin. Väsyin. Olin todella nälkäinen. Epäilin valuvani tuolilta pöydän alle ja mietin olisiko se oikea tapa saada ruokaa. Maata voipuneena suu auki ja ripsiä heikosti räpytellen.

Tunnin päästä, sen jälkeen kun naapuripöydässä oli tilattu, syöty  kaksi eri ateriaa, maksettu ja poistuttu, saimme annoksemme. Parsarisotto ei ollut huonon näköinen, ollenkaan, mutta vahvisti säännön: älä koskaan tilaa mitään, mikä kotona on herkullista.

fumetto 21 illallinen

Koska aterioinnin yllä leijui ärtynyt musta pilvi, ravintolapäällikkö piffasi juomat. Ensi kerralla tilaan odotteluun pullon kalleinta viiniä. Ja otan kassiin omat alkusnäkit.

En resumen: Luzern en un día de primavera asoleado es muy bonito, un poco demasiado bonito. Por eso es un buen lugar para un festival de caricaturas. El paisaje, que parece a un escenario, se topa con el mundo áspero de comics. Y, por cierto, tenían esta vez también obras de dibujantes latinoamericanos, hasta de un tico, Edward Brends.

Kurzgesagt: Luzern im Frühling ist sehr schön, sogar ein bisschen zu schön. Und deswegen auch einen guten Ort für ein Comics Festival. Die kulissenhafte Landschaft trifft sich mit der karge Welt von den Comics. Und übrigens, dieses Mal gab es auch Werke von lateinamerikanischen Zeichnern, auch von einem costarricanern, Edward Brends.

Advertisements

Taidekoulun satoa

Tervetuloa taidenäyttelyyn! Sveitsin joustava koulusysteemi, jota itse kylläkin pidän lähinnä monimutkaisena, on mahdollistanut sen, että nyt tiedän mitä graafisille aloille valmistava kurssi pitää sisällään. Ja että sellainenkin pitää käydä.

pfolionäyttely 14 p

Tytär on suuntautunut mm. luonto-objekteihin.

pfolio näyttely 3 p

Meillä tykätään ötököistä.

Kursseja on eri pituisia, riippuen siitä onko töissä, päätoiminen opiskelija vai onko tarkoitus ainoastaan kasata portfolio.

pfolio näyttely 1 pp

Tästä mennään kouluun.

portfolio näyttely 16 p

Töiden esittelyä.

Tällä puolentoista vuoden kurssilla olivat yhdessä yläkoulun päättäneet nuoret ja ammattia vaihtavat aikuiset. Läsnäolo tunneilla oli suhteellisen vapaata ja usein annettiin mahdollisuus omien töiden tekoon; missä niitä sitten halusikaan toteuttaa. Osa varmaan toteutti ihan jotain muuta. Esimerkiksi toiveitaan lepopäivästä kahvilassa kavereiden kanssa tai kotona viltin alla lepäillen.

pfolionäyttely 13 p

Valmiita portfolioita sai myös lehteillä.

pfolio näyttely 2 p

Kurssiin kuului myös parin viikon reissu Berliiniin hakemaan taidevaikutteita, haistelemaan elämää, kokemaan suurkaupungin tunnelmaa. Joku oli kasannut matkalla tehdyistä töistään painetun päiväkirjasen, muutamat keskittyivät biletyskulttuuriin ja toivat mukanaan laajan kokoelman sumuisia klubimuistoja. Ilmeinen kohokohta kaikin puolin.

pfolionäyttely 7 p

Luokka.

portfolio näyttely uetliberg

Koulun ympäristöä.

Taidekoulut tuppaavat olemaan keskellä teollisuusaluetta tai ainakin urbaanissa harmaudessa, niin tämäkin. Mutta ikkunasta on näkymä Zürichin kotivuorelle. Siis olisi, jos talojen takaa näkyisi. Ehkä ideana on se, että mitä karumpi ympäristö, sen varmemmin tulee luoneeksi eskapismiin soveltuvaa taidetta. Tai ainakin tarve käyttää värejä. Ainakin kontrasteja.

pfolionäyttely 10 p

pfolionäyttely 8 p

pfolionäyttely 11 p

 

Miten sitten tästä eteenpäin? Osa hankki oppisopimuskoulutuspaikan, jotkut hakivat korkeakouluihin, muutamat aloittavat portfoliokurssin uudelleen ja jatkavat paikkansa ja tyylinsä etsimistä. Kaikilla taskussa upeat portfoliot, paletillinen metodeja kuinka toteuttaa tulevia töitä sekä kassillinen sfäärejä avaavia taiteellisia näkemyksiä.

 

pfolionäyttely 9 p

Mielipiteiden vaihtoa koulusta ja töistä.

pfolionäyttely 6 p

En resumen: En Suiza para entrar en el mundo del arte, en muchos casos antes de los estudios universitarios o una prófesion gráfica, es necesario primero ir en un curso general de diferentes técnicas y hacer un portafolio. Las fotos son de la exposición final del curso en SKDZ. (Entre ellas, varias obras de mi hija).

Kurzgesagt: Hier gibt es Fotos von der Portfolioausstellung der SKDZ (auch einige Werke von meiner Tochter). Der Kurs vorbereitet die junge Talente für die Studien z.B. in einer Hochschule oder für eine Lehre.

Jospa perustaisin utopian Alpille

Sitä vain mietin, että kun Suomesta lähdettiin viime vuosisadalla vaikka minne ja perustettiin ihanneyhteisöjä, utopioita, mielessä parempi elämä ja oma Suomi kivemmissä olosuhteissa, niin ajattelin mikä ettei, voisinhan minäkin.

Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi Argentiinan aarniometsä kuulostaa helpommalta paikalta, mutta koska sattumoisin olen jo Sveitsissä, niin eiköhän pysytä tämän maan mahdollisuuksien sisällä.

Silloin aikanaan pistettiin nyssäkkään kupariset kahvipannut ja muut tarve-esineet, tätä nykyä mukaan tuskin tarvitaan paljon. Onhan meillä ikeat ja suomalaistuotteita tarjoavat nettikaupat, niistä sitten vain kännykällä tilataan ainekset omaan pieneen kotimaahan keskellä vierasta valtiota.

keltainen puu oksat p

keltainen puun kukka p

Minun utopiassani saisi ihan suosiolla olla vuodenajat, ei siinä mitään. En kaipaa pelkkää lämpöä ja auringon porotusta, mutta en olisi pahoillani siitä, että kevään puhtoiset ja kirkkaat kukat loistaisivat koko ajan tasaisesti nurmellani. Siitä saisi voimaa ja arkipäivän estetiikkaa. Talvi on luonnollisesti toinen juttu, silloin maillani lepäisi paksu ja muheva kerros lunta.

Utopiani perustaisin Alpille, huolimatta olosuhteiden hankaluudesta. Ja koska se olisi utopia, se kuulostaisi ensin ihan mahtavalta ja toimivalta ja lopulta luultavasti hyytyisi omaan mahdottomuuteensa. Joka tapauksessa, Finopia syntyisi korkealle vuorten väliin jäävään katveeseen, siihen järven viereen. Pihapiiri olisi kuin suoraan Mauri Kunnaksen kirjasta, olisi tupa, aitta, sauna, tietenkin, ja ulkohuussi, kanoja tepastelelmassa ja aamiaisella tuoreita munia. Ehkä pyytäisin Maurin tekemään siitä myös kirjan, jonka itse kyllä kirjoittaisin, hän saisi piirtää kuvat.

Meitä utopialaisia olisi monensorttisia: it-alan osaajia, graafisen alan suunnittelijoita, itseänsä työllistäviä etätyöläisiä, jotka riipin raapin toisivat rahaa yhteisöön. Koska painottaisimme myös fyysistä työtä, meillä olisi pihalla lampaita ja vuohia, ne pitäisi ruokkia ja hoitaa ja käsityöläisinä työstäisimme villasta paitoja, huopaleluja, tossuja, koruja ja niitä myisimme laaksossa toreilla ja turuilla sekä turisteille, jotka patikkaretkillään tulisivat syömään tarjoamiamme korvapuusteja ja loimulohta. Ja tietenkin meiltä löytyisi B&B saunan kera. Siinä olisi puuhasteltavaa myös vieraille; jostain pitäisi riipiä saunaan puita, jyrkiltä vuorten rinteiltä.

primeli ulkona p

Me keittäisimme kahvia puuhellalla ja lukisimme iltaisin kirjoja tuvan lämmössä. Tai reippailisimme vuoren toiselle puolen, ylös ja alas, tekisimme pilates-liikkeitä, jotta keskivartalon pito olisi taattu, eikä kohtalokkaita horjahduksia, “ups, oho” tilanteita kävisi. Talvella nukkuisimme murmeleina paksujen untuvapeittojen alla ja laskisimme kelkalla tai suksilla alas laaksoon pikku-Heidin tapaan.

Siinäpä vasta elämää. Tosin tarkalleen ajateltuna, jotain tämänsuuntaista elän jo nyt. Kevätkukat ovat aukeamassa, illalla luen kirjaa (Paul Austerin New York -trilogiaa tällä hetkellä), parin korttelin päässä on vuohia ja kanoja (ei minun, mutta kuitenkin), korvapuusteja syntyy heti kun ostan hiivan ja vuorenkin kupeessa ollaan, vaikkei se oikeasti ole kuin kukkula. Enkä väitä tätä utopiaksi ja paremmaksi elämäksi. Ihan vain elämäksi.narsissit pEn resumen: Los finlandeses salieron en el siglo pasado a varios lugares en el mundo para vivir mejor en sus utopias finlandesas. En mi utopia viviría tal vez aquí en Suiza en un Alpe. Tendría una finca finlandesa, con ovejas y gallinas y por supuesto un laguito y sauna. Les ofrecería B&B, comida finlandesa, sweateres y productos de felpa a los turistas. Casi siempre habría flores de primavera, tan brillantes y bonitas. En el invierno dormiría como una marmota abajo de mi cobija de plumas y habría nieve hasta la mitad de las ventanas. De vez en cuando bajaría como Heidi o su abuelo con un trineo o esquies al valle. Así sería la vida en mi utopia. Y resulta que casi ya es así. Sólo me falta el sauna. Pero las flores de primavera están floreciendo, ovejas y gallinas hay cerca, no míos, pero en todo caso, y vivo a la par de algo, a la que llaman una montaña, aunque es un cerro. No es vida mejor que en algún otro lado. Sólo la vida.

Kurzgesagt: Die Finnen sind in 1900 zu verschiedenen Orten ausgewandert, in einer Finnische Utopie zu leben. Meine Utopie würde ich wahrscheinlich auf einer Alp gründen (weil ich schon in der Schweiz bin). Ich würde einen Bauernhof auf finnischer Art haben, mit Schafe und Hühner und natürlich einen kleinen See mit Sauna. Da würde ich für die Touristen B&B, finnische Zimtschnecken und vielleicht geräucherter Lachs, Produkte aus Schaafwolle offerieren. Im Winter unter dem Daunendecke schlafen, wie ein Murmeltier und weil es meterweise Schnee gäbe, ab und zu ins Tal wie Heidi (oder der Grossvater) mit einem Schlitten fahren. So wäre mein Leben. Und fast so ist es schon jetzt. Es fählt nur ein sauna. Aber die Frühlingsblumen sind am blühen, Schafe und Hühner gibts in der Nähe (nicht meine, aber trotzdem) und ich wohne neben etwas, das man einen Berg nennt, obwohl er eigentlich einen Hügel ist. Es ist nicht besseres Leben als irgendwo anders. Nur Leben.

 

 

 

Suomalainen Sveitsissä: Laura Missuray

Treffit Zürichin oopperatalossa kuulostaa elegantilta ajanvietolta, hiukkasen elitistisen kulturellilta. Mutta kun kaksi kotkalaista pääsee kanttiinissa kahvikupin ääreen, juttu lentää, siät ja miät sinkoilee ja on yhtä kotoisaa kuin kesäaamuna Kotkan torilla possokahvilla.

Oopperalaulaja Laura Missurayn (os. Jokipii) kanssa välipalatauolla on hänen tyttärensä Vilja (6 v.), joka värittelee kirjaa. Esikoulu oli peruttu tältä päivältä ja tyttö tulee mielellään mukaan seuraamaan äidin harjoituksia. Aamulla treenattiin Wagnerin Lentävää hollantilaista.

Zürichin Fällandenissa asuvaan perheeseen kuuluvat myös Edith (4 v.) ja unkarilainen puoliso Janos (laulaja/suntio).

laura missuray kahvilla p

Oopperalaulajan kotikolo töissä: pukuhuone ja oma peilipöytä.

Kuinka kauan olet ollut Sveitsissä ja miksi juuri tämä maa?

LAURA: Tultiin elokuussa 2010, vastanaineina. Me olimme menneet Kotkassa toukokuussa naimisiin, asuttiin Budapestissa ja kävimme häämatkalla Egyptissä. Vaihdoin vain kotona laukun ja tulin samantien Zürichiin koelauluun, kipeänä kuin koira.

Lähdin, koska Budpestissa asuessani olin valmiiksi lähempänä Keski-Euroopan pelipaikkoja. Suomesta työnhakuun lähteminen oli jo yksin taloudellisesti hankalampaa. Ykkössopraanojen paikkoja on tosi harvoin missään auki ja Zürichin oopperatalo on maineikas maailmalla. Ajattelin että ei se ota eikä anna, käyn kokeilemassa. Kaksi päivää henkitorven tulehduksessa kähisin ja ihme kyllä sain paikan. Oli aika kova paikka lentää takaisin Budapestiin ja sanoa tuoreelle aviomiehelle, et miä muutan nyt Zürichiin. Sen jälkeen oli aika haipakkaa; myytiin asunto ja elokuussa asuttiin jo täällä.

PALA SUKLAATA: Oliko sinulla mietittynä valmiiksi, että haluaisitko esimerkiksi Lontooseen, Milanoon tai Zürichiin…?

LAURA: Ei, ajattelin, että joskus päätyisin Saksaan. Koivukosken Jouko (Kotkan kaupunginorkesterin silloinen kapellimestari) sanoi aina, että lähde maailmalle, lähde pois isompiin ympyröihin. Ajattelin, että mikset siä tykkää minusta… Tais se kuitenkin tykätä. Jouko on ollut musiikillisen elämäni suurimpia kulmakiviä, omien vanhempieni lisäksi.

PALA SUKLAATA: Minua Jouko vain heitti musiikkiopiston orkesterissa tahtipuikolla.

LAURA: Ehkä se halusi sinustakin eroon.

(PALA SUKLAATA AJATTELEE: Taatusti soitin vain todella epätahdissa. Tai sitten unohduin unelmoimaan.)

LAURA: – Alunperin unelmani oli olla solisti jossain pienessä saksalaisessa talossa, tehdä operettia ja oopperaa. Aloitiin laulun opiskelun teini-ikäisenä; ammattia ei enää ole olemassa samanlaisena kuin silloin. Ei enää mennä pieniin taloihin ja lähdetä kehittymään pienistä rooleista isoihin ja olla 30 vuotta samassa paikassa. Solistitkin palkataan nykyään vain pariksi vuodeksi tai jopa pelkästään produktiokohtaisesti ja olet matkalaukun kanssa koko ajan jossain. En minäkään aloittanut laulunopiskelua toivoen, että saisin kuoropaikan jostain, vaan kaikki aloittavat sooloura mielessään. Mutta Zürichin oopperatalo on niin maineikas, on uskomattomia solisteja; kyllä paikka on lottovoitto. Puhumattakaan siitä, että tänä päivänä vakituinen työpaikka on arvokas, oli ala mikä tahansa. Ja mulle on aina ollut selvää että haluan perheen. Enkä osaa kuvitella elämää , jossa olisin erossa lapsista pitkiä aikoja, tai että he joutuisivat matkustamaan paljon mukanani kaupungista toiseen. Olin kuitenkin esiintynyt työkseni erilaisilla kokoonpanoilla melkein 15 vuotta ja kiertänyt kirkonkyliä kaikenmaailman keikoilla, eikä se riittänyt elannoksi.

Onko Sveitsi päätepiste vai haluaistko palata Suomeen tai kenties suunnata jonnekin toisaalle?

LAURA: En ole henkisesti ollenkaan valmis siihen että tämä olisi päätepiste. Mutta totuus on se, että minulla on eläkevirka. Ja myös minun miehelläni. Hän sai tänä vuonna, oltuaan seitsemän vuotta Sveitsissä, vakituisen paikan ja se on iso asia perheelle.

Minä en ole henkisesti vielä oikein kotiutunut Sveitsiin. Minulla on paljon perhettä ja läheisiä Kotkassa, joita kaipaan hirveästi. Ja sitten on paljon sellaisia kulttuurieroja, jotka on jokseenkin isoja. Mutta sitten isommassa mittakaavassa elämäni on täysin tätä oopperataloa ja kun on pienet lapset…Tämä työ vie ison osan elämästä, kun on kaksi vuoroa joka päivä, viisi tai kuusi kertaa viikossa. Toisaalta työ on aika samaa, teki sitä missä tahansa. Ehkä salaa toivon, että lapset lähtisivät myöhemmin Suomeen opiskelemaan ja itse voisin ehkä seurata tai muuttaa sinne sitten eläkkeellä. En tiedä, aika näyttää. Se on vähän sellaista rimpuilua.

PALA SUKLAATA: Niin, me olemme olleet Sveitsissä jo parikymmentä vuotta ”toistaiseksi”.

 LAURA: Minä asuin Budapestissä tätä ennen puolitoista vuotta ja silloin oli todella vaikeaa jättää Suomi. Enää en ole niin sidoksissa. Nyt kun kotipaikan on jättänyt kahdesti, niin kyllä minäkin voisin lähteä minne vain. Lasten ja sveitsiläisen koulujärjestelmän rankkuuden takia joskus katselen Kansallisoopperan sivuja, että olisiko paikkoja auki. Mutta toisaalta täytyy ajatella koko perhettä, mies joutuisi aloittamaan kaiken alusta koska ei puhu suomea. Ja kyllähän se koti sinne muodostuu missä se lähin perhe on.

Miten vietät arkesi?

LAURA: Mopon selässä matkalla oopperalle, näyttämöllä tai matkalla oopperalta kotiin ja sen jälkeen iltapäivällä leikkikentällä. Ja sitten illalla takaisin oopperalle ja kotiin kun kaikki jo nukkuu. Maanantaisin menen Saksaan kauppaan. Ennen käytiin koko perheen voimin samalla reissulla uimassa, mutta nyt kun tytöt ovat sidoksissa pakollisen päiväkotisysteemiin, se luksus on jäänyt pois.

laura missuray 2 p

Miten kotkalainen istuu Zürichiin? Entä suomalainen Sveitsiin?

LAURA: Kuorossa on 60 ihmistä eikä yksikään ole sveitsiläinen, joten eri kansallisuuksien tuntemukset ovat käyneet tutuiksi. Sen olen huomannut, että pohjoismaalaisena on helpompaa, kuin esim itäeurooppalaisena tai eteläeurooppalaisena tai saati sitten, jos jostain kauempaa.

Työyhteisöön oli tosi helppo sujahtaa sisälle. Työ yhdistää niin paljon ja kaikki ollaan ulkomaalaisen kengissä.

Me olemme aina asuneet samassa paikassa, kylä on pieni ja tykkään siitä. Mutta kyllä minä leikkikentällä ensimmäisinä vuosina katselin paikallisten, suljetun ringin, selkiä. Minulla on paljon hyviä ystäviä, silti vasta nyt on ystäväpiiriin tullut sveitsiläisiä. Suomalaisiin muuten suhtaudutaan yleensä positiivisesti. Se myös auttaa, että puhuin saksaa jo kun tulin.

Zürich on myös hyvän kokoinen paikka. Budapest on kaunis ja turistina ihana paikka, mutta me asuimme keskustassa ja se oli vähän liikaa. Zürichistä löytyy ison kaupungin hyvät puolet ja kuitenkin pienen ja intiimin kaupungin hyvät puolet. Zürichin tempo on minusta kiva, vaikka me maalla asummekin. 25 minuutissa ajaa vespalla kotiovelta oopperan ovelle.

laura missuray 6 p

Kolmen kärki Sveitsistä?

LAURA: -Luonto, se on aika mahtava. Ja on niin hauskaa, että kun astun ovesta ulos, edessä on kunnan ruohonleikkurit eli lampaat ja vuohet; siinä kunnantalon pihalla ne syövät ruohoa. Ihan mahtavaa. Luonnon arvostus on hienoa.

           –Thermalbadit. On ihanaa mennä kylpylään uimaan kun lapsiakaan ei palele. Se on sellainen meidän perheen yhteinen juttu.

          -Yleinen puhtaus. Budapest oli aika saastunut ja likainen. Alkuvuosina kaipasin hirveästi kaikkea Suomesta ja siellä oli muka kaikki paremmin, mutta nyt kun menen Suomeen, niin ensiksi iskee se likaisuus. Miksi roskia ei voi heittää kadun sijasta roskikseen? Ja miksi kauppakeskusten ja juna-asemien edustat ovat yleisiä käymälöitä? Sveitsissä kunnioitetaan ympäristöä. Yleinen siisteys on aika kivaa

 

Perhe Missuray p

Laura, Janos, Vilja ja Edith

Kaipaatko jotain Suomesta?

LAURA: Läheiset ihmiset on itsestäänselvyys, mutta jos jätetään se sivuun, niin kaipaan sosiaaliturvaa, johon lasken kuuluvaksi lääkärit, terveydenhoitopalvelut, koulusysteemin ja  päivähoidon. Jos mies ei olisi ollut niin paljon kotona, en tiedä miten olisimme selvinneet. Äitysloma 16 vk ja sen jälkeen 2 kertaa päivässä töihin. Aika vaikea olisi ollut jättää lapsia nelikuisena hoitoon kymmeneksi tunniksi ja se maksaa 3000 frangia (n. 2 500 euroa) kuussa. Kyse ei ole edes laadusta vaan päivähoidon puutteesta.

Sitten jos voisin, siirtäisin meren tänne. Se on yksi asia, minkä takia en voisi ajatella Sveitsiä  lopullisena asuinpaikkana. Kaipaan merta aivan hirveästi. Sillä on oma sielu. Joka päivä eri väri, eri tuoksu… Ahdistun sisämaassa. Vuoret täällä ovat ihania katsella, ne tekevät vaikutuksen aina kunhan sumulta näyttäytyvät, mutta mutta… Zürichinjärvi ei vaan ole meri, vaikka paikalliset siellä käyvätkin purjehtimassa.

PALA SUKLAATA: Minulle kyllä riittää, että se lätäkkö on tuossa.

LAURA: Joo, siä sen sanoit, se on lätäkkö, kotkalainen sanoo juuri noin, saimaalainen ei! Ja sitten vielä kaipaan saunakulttuuria. Jokaisessa talossa pitäisi olla sauna ja siellä pitäisi olla lupa heittää löytyä

  ♠    ♣   ♦

Kuvat  ensimmäistä lukuunottamatta Lauran omasta albumista ja teoksista Macbeth, Mahogonnyn nousu ja tuho, Medee, Naamiohuvit, Parcifal, Glitter and be gay

Sarjan edellisissä osissa esiteltiin: Riika Östberg ja Marika Rosenius

 ♠    ♣   ♦

En resumen: Sigue la serie de los finlandeses en Suiza: fui a tomar un cafecito en la opera de Zurich con la cantante finlandesa Laura Missuray. Y cuando dos mujeres de Kotka se topan, se siente como en casa. Lo que más le gusta a Laura en Suiza es, por su puesto, es la naturaleza, pero también las aguas termales (para un finlandés un lujo) y la limpieza general por todo lado. Lo que le hace falta de Finlandia es el seguro social, en lo que cuenta el sistema de salud, de educación y el cuidado al niño que es barato y garantizado para todos.

Kurzgesagt: In der Serie den “Finnen in der Schweiz”, habe ich die Opersängerin Laura Missuray zum Kaffee getroffen. Und wenn zwei Frauen aus Kotka am Tisch sitzen, fühlt es wie zu Hause und es wird viel geschwätzt. Laura gefällt es die Natur (klar!) in der Schweiz, aber auch die Thermalbads (für ein Finne luxus) und die allgemeine Sauberkeit (seltenheit in der Welt), die hier geschätzt wird. Was Sie vermisst ist die finnische Gesundheitssystem, Schule und Kinderbetreuung, günstig und allen garantiert.

 

Hienostunut hetki kirjasalongissa?

Kaupunkiin on tullut kirjasalonki, mikä kuulostaa hiukan pölyttyneeltä, romanttiselta, hatuilta ja käsineiltä, sikareilta ja iltapäivä-sherryltä. Ehkä myös pikkuisen Agatha Christie -tyyppiseltä murhatapaukselta ja juoninnalta. Älykkötapaamisilta ja ryhmittymiseltä.

Mikään näistä ei sovi yhteen businesskaupunki Zürichin kanssa, mutta juuri siksi paikka on niin odotettu ja tarpeellinen. Salonki on osa kulttuuritaloa, Kosmosta, josta puhutaan urbaanina kokemustilana. Bistro, kirjasalonki sekä -kauppa, elokuvateatteri, auditorio ja baari muuttuvat joustavasti kulttuuritilaisuuksien kotipesäksi.

kirjasalonki 1 portaat p

Tästä ylös, hoppelihop

kirjasalonki 2 lauteet p

Ja jos jalka ei nouse, lauteilla on aina kohta johon jäädä lepäämään. Kirjatkin on valmiina.

Odotin kirjasalongin olevan pieni kirjakauppa parilla sohvalla ja löysin kaupungin parhaan oleskelutilan. Alvar Aallon suunnittelua muistuttava sisäänkäynti tai ainakin skandinaavisella fiballa maustettu hallimainen portaikko, jossa tuoksui sauna ja oli myös lauteet, oli jo täysin uutta silmälle. Yläpäässä avautui portaikkoa reunustava suuri, valoisa tila; sohvia, pöytiä, nojatuoleja ja kaikenikäistä porukkaa viettämässä aikaa.

Täällä siis saa olla, tehdä töitä, lukea kirjaa, funtsia, kokoontua, neuvotella. Eikä oleskelusta veloiteta. Sivussa on baari, mutta missään ei lue ostovelvollisuudesta. Sen sijaan vitriini on sen verran vetoava, että jossain vaiheessa, siinä kun aivoissa hurina alkaa lähestyä ajatuksen ja unen rajaa, on noudettava ravintoa mielelle ja vatsalle.

kirjasalonki 3 sohva p

Siihen vain soffalle istumaan.

kirjasalonki 3 kahvi p

Ihan kuin olisi vähän hienommalla retkellä. Voikku voipaperissa.

Tarjolla on kolmea sorttia sandwichejä, raakakinkku, vegaani ja kananmunavaihtoehto. Ja suolaisia piiraita, lähes pilvenpehmeää suklaapalakaakkua ja iltaa kohti aperokupposia, valtavia oliiveja, leipätikkuja. Kirjaa lehteillessä voi nauttia lasillisen viiniä pikkusyötävän kanssa.

kirjasalonki 6 astronautti kirjat p (2)

Tilasta löytyy sieltä täältä oudohkoja tyyppejä, kuten tämä maalaava (?) astronautti.

kirjasalonki 8 tyypit p2

Nämä ovat niitä tavallisempia tyyppejä. Kahvitaukolaisia.

 

 

Istun nojatuolissa läppäreineni, kun ohitse kulkee mies, piiloutuen lehden taakse. Hänen perässään konttaa ensin yksi konttausiän ohittanut lapsi. Sen jälkeen toinen, samaten polvillaan edeten, isompaa sorttia. Ja vielä kolmas, taatusti jo koululainen. Kirjahyllyn luona pariskunta läprää kirjoja ja joku nainen tulee kysymään löytyisikö hänen kaipaamaansa opusta. Muutoin on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Ikkunapöydässä nakutetaan ja tuijotetaan tietokoneen ruutuja ja vilkuillaan puhelinta. Kenelläkään ei ole kirjaa kädessä. Minä sentään ajattelen niitä. Salongin kirjat ovat ehkä pikemminkin rekvisiittaa – jonka voit halutessasi lunastaa itsellesi.

kirjasalonki 9 lauteet ja bistro p

Lauteilta voi katsella mitä alakerran bistrossa tapahtuu.

Kotiin kävellessäni tiedän löytäneeni itselleni toimiston ja henkisen kodin. Katu jolla kävelen, on minulle uusi. Täällä kohtaa vanha ja juuri valmistunut Zürich. Palaan kirjasalongista kotiin kuin ulkomailta, virkistyneenä ja tarmokkaana.

En resumen: Tenémos en Zurich un salón de libros! Me parece, que me ha venido la oficina lo que he esperado. En Kosmos, un lugar de cine, comida, arte, discuciones y bien estar, voy a estár sentada en las escaleras de madera (que huelen a sauna o Finlandia) o tal vez en un sofá, escribiendo, leyendo, tomando cafécitos. Gracias Zurich!

Kurzgesagt: Endlich haben wir ein modernes und urbanes Wohnzimmer in der Stadt! Im Buchsalon vom Kosmos, ein Haus für Kultur, Diskussionen und neuen Gedanken, werde ich auf dem Sofá oder auf dem Holztreppen (die nach Sauna oder nach Finnland riechen) sitzen, geniessen, schreiben, lesen, Kaffee trinken. Danke Zürich!

Kotikaupunkini, roomalainen Turicum

Sitä vähän ihmettelin, että kuinka tuosta lastensairaala syntyy, kun sille pellolle, jonka laidalla olevissa puissa nukkuvat kaupungin harakat, ilmestyi 10 m x 10 m suuruinen kuoppa, kaivajaa aluksi polveen asti syvä. Ja lapiopelillä.

Nyt on Zürichin budjetti tiukentunut, ajattelin, sillä yleensä rakennuksille ilmestyy ensin useampi nosturi ja rekkoja kulkee jonossa viemässä ylimääräistä maata jonnekin. Suurin rakennustyömaan laite näytti olevan kaivuri kokoa XS ja sekin pysähdyksissä tien varrella. Neliömallisen kaivannon viereen ilmestyi toinen samanlainen, sen ylle muovinen teltta. Ei vieläkään näyttänyt suurrakennuksen alulta.

Eikä ollutkaan. Vaan arkeologinen kaivaus. Siinä keskellä kaupunkia, sairaala-alueen ja asutuksen välillä, lähes jokapäiväisen reittini varrella. Zürichissä tämä ei ole mitään uutta, rakennusväki joutuu silloin tällöin laittamaan jarrun päälle löydösten takia.  Homma on seis, kunnes ruukut ja korut on kapsutettu maan alta, rekisteröity, laitettu laatikoihin, viety talteen. Mutta minusta on huimaa, että tästä on kulkenut muinainen tie, että samoilla poluilla on juoksennellut roomalaisia, joku on harmitellut kadonnutta pronssista sormustaan tai pudottanut eväsruukun ja toinen, kenties matkan ja kulkutaudin heikentämänä, löytänyt tästä kohtaa viimeisen leposijansa.

arkeologinen työmaa 1

Tämä se on. Arkeologinen kaivaus.

Tie vei kohti Zürchiä, silloista Turicumia, joka oli Rooman valtakunnan yksi rajapiste. Täällä tulli keräsi maksuja ja Turicumin järven kautta kulki kauppareitti. Arkeologisen kaivauksen lähimailla on kenties ollut pari rakennusta; tulisijoja on ainakin ollut ja löydetty on ruukkujen lisäksi myös lautasia ja ruuanvalmistukseen viittaavia esineitä.

Kuudennella luokalla olin Egypti-huumassa. Ehkä koulussa puhuttiin pyramideista, mutta varmaankin siihen vaikutti myös järisyttävä lukukokemus, Waltarin Sinuhe ja Agatha Christien Kuolema Niilillä. Arkeologi, se haluan olla, ajattelin minä ja puoli luokkaa. Kuumassa auringossa hiekkadyyneillä, valkoinen hattu, kädessä pensseli, jolla rapsuttelisin Niilin kuninkaallisten koruja esiin maan katveesta. Eipä tullut mieleen, että arkeologi saattaisi tehdä töitä muuallakin ja toisenlaisissa olosuhteissa.

arkeloginen työmaa 2

Aarteita. Sormus on pronssia.

Sveitsiläisen arkeologin työolosuhteet ovat aika ankeat näinä päivinä, helmikuussa. Lunta saattaa sadella, tuuli ja räntä tai vesisade vihmoo. Ruukunpala siellä, toinen täällä. Lapio iskee huonosti kylmään maahan. Kädet jähmettyvät. Kattona muoviteltta, lämmittelyyn konttitoimistot, joiden ainut vesipiste, muovinen tankki, roikkuu seinällä ulkona. Kottikärryillä kippaavat maa-ainesta ja katsovat vielä siinä tavaran valuessa, ettei mukana mene mitään arvokasta.

Hoppuilu ei auta, mutta lapset odottavat uutta sairaalaa. Kunhan historia on ensin tutkittu ja paketoitu. Sillä aikaa ihmetellään raporttia löydöistä parin tuhannen vuoden takaa.

En resumen: Resulta, que los romanos anduvieron en las mismas calles que yo, aquí en Turicum. La construcción de un nuevo hospital de niños está esperando que busquen todos los tesoros, pedazos de vasijas y platos y que los documenten y guarden. El trabajo de un arqueólogo en un febrero en Suiza es muy poco glamoroso. Hace frío, tal vez nieva, hay viento y el trabajo lo haces en una excavación. Pero en las manos vas a tener el mismo anillo que alguna vez llevaba un romano. Hace casi dos mil años.

Kurzgesagt: Die Römer haben immer noch einen Einfluss auf Zürich oder sollte ich sagen, auf Turicum. Der neue Kinderspital muss ein bisschen warten, weil die Archeologen zuerst die Schmuck, Tontöpfe und Teller sortieren müssen. Erst dann gehts los mit den Bauarbeiten. Mir scheint es unglaublich, dass ich auf den gleichen Wegen laufe wie die Römer – vor 2000 Jahren.

Suomalainen Sveitsissä: Riika Östberg

Sveitsi-noviisilla Riika Östbergillä on takana on vasta puolisen vuotta uudessa kotimaassaan. Riika toivoi, että tapaisimme Zürichissä paikassa, mistä saisi gluteenittomia ja vegaaneja leivonnaisia, joten pääsin -jälleen kerran- esittelemään Miyukon. Mangavaikutteisessa kahvilassa Sveitsi tuntui olevan kaukana, mutta sittenkin vain oven toisella puolen. Chai- ja Matcha-Latten, kahden kahvin, suklaaleivonnaisen ja sarven voimin rupattelimme elämästä Zürichissä ja ylipäätään Sveitsissä. Ja juttuahan riitti; ohi taisi hurahtaa niin aamukahviaika kuin lounaskin ja me nökötimme yhä takahuoneen pienenpienen pöydän ääressä.

Mistä lähtien olette asuneet Sveitsissä?

Mies, Paavo, tuli tammikuussa ja me Idan (15) ja Edithin (13) sekä Manu-koiran kanssa kesäkuun lopussa. Jäin myymään talon ja lapset kävivät koulua lukuvuoden loppuun. Itse jäin virkavapaalle omasta työstäni toimintaterapeuttina lasten psykiatrialla.

riika kahvittelu

Riika sai toivomansa vegaanin ja gluteenittoman suklaakaakkusen. Minä taas matcha latten, jota en todellakaan halunnut, mutta juuri siksi vahingossa höpötyksen lomassa tilasin.

Miksi Sveitsi?

Heti kun kuulimme, että miehelle olisi Sveitsissä töitä, niin ajateltiin, että ”Joo!”. Muun maan kohdalla olisi saateltu epäillä, että ehkä joku menee pieleen, mutta tässä tapauksessa ei tullut sellaista oloa. Lasten koulujen takia ajankohta oli ehkä huono, mutta suhtauduimme muuttoon avoimesti ja positiivisesti.

Olen aina toivonut, että koti voisi olla ulkomailla. Saksan kielestä taas ajattelin, että ou nou…Mutta toisaalta, muutkin ovat oppineet kielen, miksi en minä.

Onko Sveitsi päätepiste vai onko mielessä palata Suomeen tai kenties suunnata jonnekin aivan toisaalle?

Me olemme kaikille vaihtoehdoille avoimia. Ehkä Sveitsistä tulee pysyvä kotimaa. En näe estettä jäämiselle, mutta en myöskään toiseen maahan muutolle. Lapset toivoisivat englanninkieliseen maahan.

chai latte

Chai latte oli mausteinen ja juuri sopiva talvipäivän rupattelun kyytipojaksi.

Miten vietät arkesi?

Ruokaa laitan, siivoan… Arjessa aikaa kuluu paljon ihan lasten koulunkäynnin tukemiseen.

Kodin ulkopuolisia aktiviteetteja on vähän, mutta lasten koulussa ollessa pyrin tapaamaan ystäviäni. Ystäväpiiri koostuu lähinnä muista suomalaisista; samassa tilanteessa olevien kanssa löytyy aina yhteistä puhuttavaa ja tekemistä.

Olen myös ohjaajana suomenkielisessä vauvamuskarissa joka toinen viikko ja käyn viikoittain mamu-naisten Living in Zürich -kurssia. Kurssi on tarkoitettu naisten integraation helpottamiseksi ja eri kieliryhmille on omat kurssinsa, ranskaksi, englanniksi, espanjaksi, venäjäksi, arabiaksi…Kursseja on ollut kaupungissa jo 20 vuotta. Joka kerralle on oma teemansa, puhutaan mm. jätehuollosta, finanssiasioista, siitä minkälaisia ihmisiä sveitsiläiset ovat, politiikasta, historiasta, maantieteestä…Kurssi maksaa 60 frangia ja jos tunneilla käy ahkerasti, summan saa takaisin lahjakorttina, jonka voi käyttää vaikkapa kielikurssiin.

riika totoro

Kahvilan rekvisiittaa:  Totoro lienee tuttu ainakin Hayao Miyazakin elokuvien ystäville.

riika elämän viisaus

Miyuko jakaa myös elämänviisauksia.

Miltä tuntuu olla suomalaisena Sveitsissä?

Heti alussa tuli shokki julkisissa liikennevälineissä, tuli paniikki, etten ymmärrä mitään mitä puhutaan. Käänsin kylttien tekstejä ja pysäkkien nimiä. Nyt kun olen sorinan keskellä, ymmärrän ehkä sanan sieltä täältä, en kaikkea, mutta se ei haittaa.

Kielestä tuli ahdistus, tuntui, että pitäisi ymmärtää. Mutta siitä selvitään, jos ei muuten niin käsimerkein. Zürichissä pärjää englannillakin. Ja suomen kieli kyllä tunnistetaan, monet osaa pari sanaa suomea.

Jos verrataan muista maista esim. etelämmästä tuleviin ulkomaalaisiin, niin onhan suomalaisena täällä hyvä olla. Olen nyt havahtunut siihen, että olen todellakin maahanmuuttaja, mamu. Mutta tosi hyvässä asemassa.

riika miyukon edessä

Riika löysi Zürichistä auringon kajeen. (Ja kuvaaja valokuvausteknisen ongelman…)

Kolmen kärki Sveitsistä?

  1. Lämpö. Kesällä tullessa se oli jotenkin uskomatonta, koko ajan on lämmintä, tuntui ettei se lopu ollenkaan. Suomessa juhannuksena istuttiin toppatakeissa.
  2. Me asumme Neu-Oerlikonissa, missä on betonitaloja, lasiseiniä ja seutu on rumaa, mutta luonto on silti ihan lähellä, muutaman sadan metrin päässä. Kävelen tuntikausia metsässä koiran kanssa, vaikken mikään vaeltaja olekaan.
  3. Joko julkinen liikenne tai se, että meitä on koko ajan kädestä pitäen ohjattu. Koulujärjestelmä on hyvin erilainen kuin Suomessa, en tiedä vielä onko se huonompi vai parempi, mutta täällä ei anneta tipahtaa kyydistä, opettaja pitää huolta, että me tiedämme asioista ja että teemme kaiken ajallaan.

Mitä kaipaat Suomesta?

  1. Ystäviä.
  2. Gluteenittomia ja vegaaneja ruokia.
  3. Työtä! Tykkäsin työstäni, koin olevani hyödyksi ja autoin ihmisiä.

 (Sarjan edellinen osa löytyy täältä)

 En resúmen: Me topé con Riika Östberg, quien ha vivido con su familia apenas algunos meses en Zurich. Lo que le más gusta en Suiza por el momento es el calor en el verano, transporte público, naturaleza que está muy cerca y que los guian, a toda la familia, muy bien en la escuela.

Lo que le hace falta de Finlandia son los amigos, comida vegana y sin gluten y su trabajo.

 Kurzgesagt: Riika Östberg und ihre Familie sind Neulinge in der Schweiz. Sie wohnen in Zürich erst seit ein halbes Jahr, aber haben schon einiges erfahren. Was ihr sehr gefällt ist die wärme im Sommer, ÖV, Natur und wie die Lehrerin in der Schule um die ganze Familie gekümmert hat und schaut, das sie gut informiert sind und alles rechtseitig machen.

Was sie vermisst, sind die Freunden, veganes und glutenfreies Essen und ihre Arbeit.

Trooppinen joulukakku rommitujauksella

Joka joulu haluan pöytään suomalaisten tarjottavien lisäksi myös jotain costaricalaista, jotta perheen keskiamerikkalainen puolikin olisi edustettuna. Tamalekset, suolaiset maissikakkuset banaanin lehteen käärittynä, on jo kokeiltu ja tuotanto-ongelmat lisäsivät joulustressiä siinä määrin, että päätettiin unohtaa projekti tältä joululta.

Sen sijaan lounaspöydässä, nätisti siinä sillin, ruisleivän ja joulupuuron välissä, on lautasellinen empanadas de frijol, papupiiraita. Kulinaristi voisi olla kauhuissaan, mutta ainakin kaikkien lempimaut ovat edustettuina.

Makeisiin costaricalaisiin joululeivonnaisiin en ole suuremmin kiinnittänyt huomiota ja vasta nyt tajusin miksi. Niitä on oikeastaan vain yksi, queque de navidad, joulukakku. Eikä anoppilassa kakkuja koskaan leivota, vaan niitä saadaan lahjaksi. kakku costa rica 6

 

kakku costa rica 1 (2)

trooppisia hedelmiä jauhohunnulla

Kakku muistuttaa ehkä lähinnä englantilaista joulukakkua, jota lapsuudenkodissani jouluisin tarjoillaan. Costaricalainen versio, rommissa tiiviiksi vanukasmaiseksi massaksi maroinoitunut kakku, on tiukkaa tavaraa, energiapitoista ja täyttävää. Siihen lisäksi nokare jäätelöä tai kuohkeaa kermaa ja taas jaksaa.

kakku costa rica 2

tarvitaan 1 amerikkalainen mittakuppi

Etsin aitoa reseptiä, vertailin muutamaa toisiinsa ja päädyin tähän:

1 kupillinen jauhoja

0,5 tl kanelia (laittaisin enemmän)

1 tl leivinjauhetta

reilu 0,5 tl soodaa

ripaus suolaa

kupillinen (amerikkalainen kuppimitta) tummaa sokeria

puolikkaan limetin kuorti raastettuna

0,25 kupillista appelsiinimehua

3 munaa

reilu 0.5 kupillista öljyä

kupillinen pähkinöitä (pekaani, manteleita, saksanpähkinöitä)

1,5 kupillista kuivattuja hedelmiä (ananasta, banaania, rusinoita, aprikoosia…)

0,5 kupillista rommia

20171217_170605

ohjeen tärkein aines: rommi

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, suola ja kaneli. Vatkaa erikseen sokeri, munat, öljy, appelsiinin mehu ja limetin kuori. Sen jälkeen lisää jauhoseos. Lopuksi varovasti jauhossa pyöritellyt, suikaleiksi leikatut kuivahedelmät ja pähkinät. Laita vuokaan leivinpaperi ja kaada taikina. Paista 150 astetta 45 min. Anna kakun jäähtyä ja kostuta se rommilla. Anna vetäytyä. Tarjoa jäätelön tai kerman kera.

 

Lämpötila kuulosti tosi matalalta ja epäilin, että nyt oli Fahrenheitit muutettu väärin. Mutta ei. Joten nöyrästi uskoin ohjetta, kokeilin tikulla ja sain uunista kauniin kakun, joka lätsähti pitkulaisen vuoan mukaisesti keskeltä. Noh, rommia päälle, kakku vetäytymään ja tarjoillessa paljon kermaa päälle, ajattelin.

kakku costa rica 5

Kakku näytti aivan aidolta, mutta totuus paljastui vasta monella kakulla treenanneen maistajan päästessä iskemään kakkuhaarukkansa tekeleeseeni. Ensinnäkin, se on kuulemma liian sienimäistä. Pitäisi olla tiiviimpää. Harvemmin on kakun kuohkeudesta valitettu, mutta koemaistajani Aldo totesi, että siitä vain puuttuu rommia, jota ei kuulemma koskaan voi olla liikaa. Siispä lisää nestettä. (Joka ei halua hiprakoitua jälkiruoasta, voi korvata rommin omenamehulla.) Ja seuraavalla kerralla mieluusti sitä tummaa sorttia.

Maku sinänsä on hyvä ja maistaja ilahtui runsaasta hedelmien ja erityisesti rusinoiden määrästä. Aitoudesta sain 10 pistettä. Ulkonäöllä costaricalainen joulukakku tuskin missään kisassa kahmisi pisteitä, mutta kaikkihan sen tietää; moni kakku päältä kaunis…

 

En resumen: Por fin hice mi primer queque de navidad tico. Y el resultado es bastante convincente, aunque el tico de la familia le quitó puntos por ser esponjoso; dice que le falta todavía ron. Tampoco hubiera ganado la competencia de belleza; se me bajó del centro – y se ve raro. La culpa la tiene la receta mala, digo yo. Pero eso se arregla con una buena chorcha de heladitos y crema chantilly. De sabor y autenticidad me dieron en todo caso 10 puntos.

Kurzgesagt: In der Finnsch-Costarricanische Familien in der Schweiz gibt es manchmal fast zu viele Traditionen die man folgen sollte. Deswegen habe ich die meisten nur einfach ignoriert. Aber jetzt habe ich einen costarricanischen Weihnachtskuchen, queque de navidad, das erste Mal gebacken. Resultat: gut. Authentizität: 10 Pünkte. Geschmack: gut, aber Struktur zu schwammartig, also, zu wenig Rum. Aussehen: hässlich. Aber da hilft ein Haufen von Glace und Rahm.

Herkkuja kirjoista – illuusio vai oikeasti maistuvaa?

 

Nenä pölyssä selailen hyllyni kirjoja ja yritän muistaa missä ne sylkirauhasia aktivoivat ja mahassa kurinaa aiheuttavat teokset ovatkaan. Monista kirjoista muistan vain muutaman kohdan ja ne kaikki liittyvät ruokaan. Se kertonee herkkusuun luonteesta tai ruokaeskapismista. Tai sitten kirjailijasta, joka kirjoittaa kirjojaan joko nälkäisenä tai dietillä ja tarjoilee lukijalle fantasiansa siitä kuinka lempiherkun samettinen maku leviää suussa kuin lämmin peitto sielulle.

Ne kohdat eivät löydy välttämättä minulle tärkeimmistä kirjoista, mutta kuitenkin tarinoista, joista olen nauttinut. Ja jotka olen muuten kokonaan unohtanut. Kuten komisario Maigretin tutkimukset Pariisissa, hämyisillä kaduilla, kapakoissa ja rikoksentekijöiden perässä. Hyllyssäni on Georges Simenonin tuotoksia vain yksi ja sekin espanjaksi, “Maigret y el ladrón perezoso“, enkä löydä pettymyksekseni sen sivuilta montakaan ruokailuun liittyvää tilannetta. Kun Maigret istuu pöytään rouvansa kanssa, hetki ja sen tunnelma on tärkeä ja sitä kuvataan yksityiskohtaisesti. Silti, ruokaa ei välttämättä edes mainita, ainoastaan syöminen.

kirjaherkku sändwich

Tuskin ranskalainen sandwich, mutta hyvää silti

Quai des Orfevresilla, poliisiasemalla, juodaan mustaa kahvia, syödään tuoreita croissanteja ja briosseja.  Varsin elävästi näen Maigretin tilaavan rikostapauksen selvityksen keskellä kylmää olutta ja maukkaita voileipiä. Kylminä iltoina Maigret nappaa luumuviinaa, vadelmasnapseja, liköörejä, grogeja ja ruuan kanssa Beaujalois viiniä.

Andalusialaiset sitruunat -kirjassa (Chris Stewart) Pedro valmistaa köyhän perunoita, papas a lo pobre. Ja niin herkulliselta kuvaus kuulostaa, että näitä oli pakko kokeilla tehdä itsekin. Pannulle lorautetaan pari kahvikupillista öljyä, ei siis mitään pihistelyä, sipulia, valkosipulia, perunanpaloja ja punaisia paprikoita. Chilejä ja oliiveja sekä leipää lisukkeeksi, kenties myös vähän ilmakuivattua kinkkua, ja aterian kaveriksi viiniä. Tätä Pedro söi aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi.

 

kirjaherkut papas a lo pobre

Tästä syntyy perunat köyhälle.

Dekkareissa ruoka ei ole yleensä mitään gourmeta, eikä se sitä ole Sue Graftonin aakkossarjassakaan. Päähenkilö, yksityisetsivä Kinsey Milhone syö unkarilaisen Rosien kuppilassa epämääräisiä ruokia, joiden sattumat voivat olla mitä tahansa sisäelimiä, ja huuhtelee ne keskinkertaisella chardonnayllä. Toisinaan hän tukeutuu pikaruokalan quarterpounderiin juustolla, jopa niin usein, että epäilin McDonaldsin sponsoroivan kirjailijaa. En ole Mäkkäri-fani, mutta Graftoneita lukiessa koin lähes vastustamatonta halua syöksyä hampurilaiselle.

Kotona Kinsey keskittyy vain kestämään hengissä, mahdollisimman pienellä vaivalla. Murokupposellinen aamulla, päivällä ehkä voileipiä tai grahamkeksejä maapähkinävoilla sekä – suolakurkuilla. Tästä tuli ehdoton välipalaherkku myös minulle, jo useampi dekkari sitten. (Uusimmassa kirjassa olen muuten päässyt jo huolestuttavan pitkälle ilman ainuttakaan viitettä ruokailuun.)

20171209_161340 (2)

Ei tämä ihan gourmet´lta näytä. Eikä ole. Mutta maistuu. Ja sisältää sekä proteiinia, että kokojyvää.

Merri Vikin nuortenkirjat, Lotat, ovat niitä, joita aikanaan luin kuola valuen ja nyt pikaselatessa tajusin miksi. Teksti on täynnä ruokareferenssejä. Lotta ja kaverinsa Giggi käyvät vähän väliä kahviloissa ja nauttivat muffinseja, vaniljasydämiä, kaakaota kuohukermalla, suklaaleivoksia. Kotona syödään omenakohokasta marengilla ja mantelileivoksia. Mutta parhaiten jäivät mieleen suklaanappi-lakritsasekoitus paperipussissa, joka on muuten myös jo testattu ja todettu maistuvaksi, sekä kookospallot, joiden kuvittelin maistuvan joltain taivaalliselta hötöltä. Nolo juttu, Lotta kirjasta löytyy kokonainen luku (Älä ikinä syö kookospalloa ulkona), joka pyörii herkun ympärillä.

– Saattaa olla, että lähden nyt joulumarkkinoille. Ja kenties ostan yhden kookoshiutaleilla koristellun herkun. Ja kuvittelen sen olevan Lotan kookospallo.

kirjaherkku suklaa ja lakritsa

Suklaa ja lakritsa yhdessä on niin hyvää. Tumma vai vaalea, se on makuasia.

En resumen: En los libros a veces hay descripciones tan deliciosas de comidas o momentos de comer, que hace falta probar si es cierto. Mis favoritos son las galletas con mantequilla de maní y pepinos agrios (Sue Grafton), chocolate con regaliz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) y sandwiches con cerveza (Georges Simenon).

Kurzgesagt: In den Büchern gibt es manchmal so köstliche Beschreibungen vom Essen, dass man probieren muss, ob es stimmt. Meine Favoriten sind vollkorn Kekse (ohne Zucker) mit Erdnussbutter und hris StewGewürzgurken (Sue Grafton), Schokolade mit Lakritz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) und Sandwich mit kaltes Bier (Georges Simenon).

Suomalainen rikosromaani Portugalista

Harvoin koukkuunnun kirjaan heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien, mutta Anu Patrakan rikosromaani Huomenna sinä kuolet (Myllylahti, 2017) herätti välittömästi hersyvällä kielellään lukemisen ilon.

Kiinnostuksen pohjana oli myös kirjoittajan tausta, josta löydän yhteneväisyyksiä omaani. Patrakka downshiftaa pohjois-Portugalin maaseudulla, minä puuhastelen keskemmällä Eurooppaa, elämme romaanisen kielen todellisuutta, monikulttuurisessa parisuhteessa ja kirjallisin aktiviteetein. Ehkä vielä ei voi puhua buumista, mutta ulkosuomalaiset kirjoittavat ahkerasti,dekkareita, lastenkirjoja, romaaneja ja muitakin kirjoja.

patrakan oma kuva

Pohjoismaisten dekkareiden synkkä ja väkivaltainen nordic noir -maailma ei yllä Portugalin maaseudulle, mutta pienessä kylässä on omat jännitteensä, jotka alkavat paljastua, kun suomalainen Johanna löytyy kotinsa läheltä kuolleena. Suomalaisuus on kirjassa lähinnä mausteena, pohjoisena henkäyksenä.

Patrakan romaanin päähenkilö on rikosetsivä Rui Santos. Mies on sympaattinen, komea, pyöräilevä, naissuhteissa kömpelö ja rakastaa portviiniä. Mietin miksi Patrakka on kirjoittanut miehen näkökulmasta. Se tuntuu kuitenkin toimivan, sillä huomaan ajattelevani, että lukisin mielelläni etsivän edesottamuksista vastakin.

ote 3 patrakka_LIRomaani lähestyy jossain määrin cozy crime fictionia; väkivallalla ei mässäillä ylenpalttisesti ja tapahtumien näyttämönä on pieni eristynyt yhteisö. Tosin rikosta ei tutki harrastelija, vaan ammattilainen. Kieli on värikästä, hauskaakin ja kuvailu herkullista, se vie mukanaan Portugalin maaseudulle, mutta välillä siitä muodostuu tekstin kompastuskivi; eteneminen takertuu kiemuroihin. Cozy crime -romaaneille tyypillistä on myös se, että etsivä on fiksumpi kuin lukija. Leppoisuuden keskelle olisin ehkä kaivannut murhakuvion jännitteen tiivistymistä.ote patrakka_LISelvästikin pidän viihdekirjallisuuden suuntaan menevistä dekkareista, vaikkakaan en pidä murhia viihteenä. Yöpöydälläni on neljä rikosromaania, joita olen lukenut samanaikaisesti. Neljän naisen tuotokset, neljä hyvin erilaista tapaa kirjoittaa murhista ja etsivän työstä. Donna Leon, Sue Grafton ja Leena Lehtolainen ovat pitkän uran kulkijoita rikoskirjailijoina. Anu Patrakka on alkumeterillä. Sarja on jo ilmeisesti syntymässä, sillä uusi Rui Santos -kirja on tuloillaan.

 

(Täällä lisää Anu Patrakasta: http://myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/patrakka-anu Ja Anun blogi taas löytyy täältä: http://normaali-irtiotto.blogspot.fi/ )

 Kiitokset kustantamolle mahdollisuudesta lukea kirja!

En resumen: Tengo en mi mesa un libro detective finlandés de Portugal. Y cómo es eso? La escritora finlandesa vive en el norte de Portugal y escribió de un asesinato en un pueblo chiquitillo en el campo. Y de dónde es la victima? Que lean el libro. En finlandés.

Kurzgesagt: Ich habe ein Krimi finlandés aus Portugal auf meinem Schreibtisch. Wie ist das möglich? Die finnische Schriftstellerin wohnt in Portugal und hat über einen Mord in einem kleinen Dorf geschrieben. Und woher ist der Opfer? Sie müssen das Buch lesen. Auf Finnisch.

 

%d bloggers like this: