Joulun alla yleensä kokkailu kiihtyy – ja tavalliset sapuskat yksinkertaistuvat. Ylimääräistä tehtailtavaa on juuri sen verran, etten enää oikein jaksa panostaa lounaisiin ja iltaisin syödään mitä on jämiä. Tai sitten keitän kokoon sosekeiton kaapista löytyistä aineksista.
Tavallaan keventäminen on hyväksi, sillä päivän kalorimäärä ei lopulta vahingossakaan pääse laskemaan. Jouluisia snäkkejä tarttuu käteen taukoamatta; on pipareita, lämpimiä juomia, piiraita, lahjasuklaita, omia suklaita, maista tätä, otapa tuosta.
Jottei perhe riutuisi kokonaan keittolinjalla, leipaisin timjamin makuisia juustokeksejä. Satsi on niin suuri, että siitä riitti sekä joulukortin kaveriksi ystäville sekä omaan pöytään. Keksit ovat Kotilieden jonkun menneen vuoden leipomakilpailusta ja saivat vähän sapiskaa rasvaisuudesta. Mutta cheddar ja timjami ovat mukavan mausteinen yhdistelmä. Glögin kanssa hyvä pari. Käyttämäni biotimjami on aika tömäkkää, sen suhteen täytyy olla varovainen. Ohjeen maksimimäärä oli kuitenkin suhteellisen passeli.
Tavallisten joulupipareiden tuotanto takkusi alkuvaiheessa, vaikka resepti on aina sama, lehtileike jostain x-lähteestä vuosien takaa. Taikina oli kummallisen löysää, eikä kumpikaan tekijöistä tunnustanut mittavirhettä. Myöhemmin tajusin, että sokeri saattoi olla koivusokeria. Muuttaako se rakennetta? Tämä jäi mysteeriksi. Pistettiin lisää jauhoja ja ihan aidoilta ne kyllä maistuivat. Kiikutin näitä myös suomen opiskelijoilleni, eivätkä hirveästi valitelleet. Mukaan lipsahti yksi hiukan tummapohjainen (sori!), sillä ensimmäinen pellillinen kärähti. Epäilen, että uunissa on jotain häikkää, sillä ohjeiden lukemilla poltan nykyisin kaiken. 10 astetta viileämmässä uunissa, ylemmällä ritilällä ja puolella paistoajasta tulos oli ihan ok.
Viikonlopun kunniaksi päätin vielä kuitenkin ponnistella kasaan wokkiruuan, että sitten viimeisellä viikolla ennen joulua voisin hyvällä omalla tunnolla vain keitellä niitä keittojani. Tässäkin projektissa oli havaittavissa kiireen tuomaa problematiikkaa. Cashewbroileriin, Annasta leikattuun ohjeeseen, myöskin vuosien takaa, piti myös tulla porkkanaa, mutta koska ne unohtuivat kauppalistalta, lisäsin paprikan määrää ja heitin joukkoon vielä lisäksi sattumalta kaapista löytyneitä herkkuseiniä.
Wokkiin lisätään kastike kalakastikkeesta, osterikastikkeesta, kasvisliemestä ja mausteista. Koska kanaa ei marinoida etukäteen, se jää miedoksi. Itse ruuttasin syödessäni koko jutun päälle vielä srirachaa, makeaa chilikastiketta. Perhe totesi, että tätä kyllä voidaan syödä useamminkin, siis päivitetyllä reseptillä.
Kolmantena adventtina heitin vielä uuniin myöskin Annasta löytyneellä ohjeella sieni-piparjuuripiirakan. Ja jos piparit paistuivat liikaa, tässä tapauksessa pohja vaati puolisen tuntia ylimääräistä paistoa. Piirakkaan tarvittiin suolasieniä, mikä Sveitsissä voi aiheuttaa päänvaivaa. Mutta pohjoisesta kotoisin oleva ystävämme Aldi auttoi asiassa. Tölkki suolasieniä ei maksanut maltaita. Mutta kotona huomasin deltaljin, joka oli pakko jättää syöntivaiheessa mainitsematta. Tuote oli tehtailtu Kiinassa. Toivoin, että laatukontrolli rajalla pelaa.
Alunperin piiras oli tarkoitettu pikkujouluihin, jotka sitten lopulta kunkin kiireiden vuoksi siirrettiin tammikuulle. Onneksi leipomus tuli testattua. Ei mene jatkoon. Taikina oli tylsä ja raskas, itse piirakasta en enää paistamisen jälkeen löytänyt vivahdettakaan piparjuureen. Ensi vuoden kekkereihin on löydettävä jotain maukkaampaa.
Mitäkö tänään sitten syödään? No sitä sosekeittoa. Paljon purjoa, vähän perunaa ja reilusti porkkanaa. Jälkiruuaksi maistiaisiksi käsintehty lahjatryffeli suomen opiskelijalta. Olen luonteeltani suhteellisen tottelevainen, varsinkin mitä tulee suklaalaatikoiden kehotuksiin. Ja tässä lukee: “Nautittava mahdollisimman nopeasti.”
En resumen: Antes de la navidad está pasando mucho en la cocina. Ya sucedido: Tofu-se quemó hasta parecerse carbón. Galletas de navidad – del fondo negras. Un quiche de hongos: sin sabor. Pero también: un wok de pollo version 2.0 – riquísimo, galletas de queso y tomillo – buenos con glögi, vino caliente finlandés con especias.
Kurzgesagt: Vor Weihnachten ist in der Küche viel los. Schon passiert: Tofu-schwarzgebrannt, eine Portion Pfefferkuchen-gebrannt, Pilz Quiche – kein Geschmack. Aber auch: Poulet Wok 2.0 – sehr gut, Thymian Chäs Guetzli – ziemlich ok, wenn mit Glögg genossen.
Tuijotin Swarowskin kristallein koristeltua kuusta Zürichin asemalla ja yritin keräillä langanpäitä yhteen. Sain tönäisyn selkään, joku astui varpaille ja minä sen kun mietin. Etsin apua hätäisesti puhelimeen kirjoittamista muistiinpanoista. Gpauppa, HB jgoyi, yeiluliike ja muut hyödylliset viitteet eivät vieneet pitkälle.
Saan kuusen alla jälleen kiinni yhdestä langanpäästä. Pukin asioita, niitä piti hoitaa. Marilou vain häiritsi keskittymistä ja tunnelmaa. Se riepotti 150 km tuntivauhdilla irtaimistoa pitkin seutukuntaa, vettä satoi joka suunnasta ja sateenvarjo väitti olevansa liian vanha myrskyihin. Siksi olin jämähtänyt tänne katon alle, kuusen katveeseen, ihmisjoukon muovattavaksi.
Lahjaideat kassissa viipotin pari tuntia myöhemmin kotiin. Tytär oli aloittanut piparitaikinan teon, minä tein loppuun. Hötäkässä poltetettiin pellillinen; vieläkään en ymmärrä tätä uunia, miksi ohjeen lämpötila on aina liian paljon? Pari muuta satsia päätyi piparipurkkiin. Lopun taikinan tuuppasin pakastimeen. Ehkä nekin sieltä paistuvat, viimeistään tammikuussa.
Pyykit, työt, suunnitelmat, joulukortit, rallatin ja pesin samalla vessan lattiaa. Puoli kylppäriä tuli siivotuksi, sitten tuli stoppi. Kääriydyin peittooni ja toukkana keskityin lukemistoon, annoin uneliaisuuden tulla.Ammeen kuuraan huomenna. Tai ehkä ensi vuonna. – Minustahan on tulossa hyvä lykkäämään asioita, kehun pikkuisen.
Marilou oli hurjalla päällä, aamulla pihalla oli taas sekasotku, vielä joulukuussakin tomaatin jo väsyneestä emäkasvista roikkuvista tomaateista puolet oli pitkin maata ja mantuja, harava keskellä nurmikkoa, tuolit nurin ja piharoskapömpeli oksentanut sisältönsä matkalla kieriessään kohti tontin kulmaa.
Varustauduin erämatkaajaksi, tiukalla asenteella selkä köyryssä ja jalat vakaina painoin mäkeä ylös kohti metsää ja salia. Jokiuomassa ei edes Mariloun henkäykset häirinneet, vain virtaava sade. Pysähdyin kuvaamaan monen kuukauden kuivuuden jälkeen vihdoinkin virtaavaa jokea. Pientä iloista putousta, janottavan raikasta keskikokoista ja täytenä ryöppyävää suurinta. Nyt huomaan, etten enää voikaan laittaa tähän suoraan videota. Mutta kuvitelkaa happea täynnä olevaa ryöpsähtelyä. Onhan se virvoittavaa.
Salilla oli hiljaista. Ehkä ihmiset jäivät kotiin syömään sarvia ja juomaan kahvia, katsomaan myrskyä ikkunasta. Urheiluohjaaja jakeli korista pähkinöitä ja suklaita. Että jaksaisimme. -No, jos nyt tämän kerran, kuntoilijat kursailivat.
Ilma oli kylmentynyt kotiin kävellessä. Huolestuneet otsanrypyt kertovat jäätävästä sateesta ja vaikka kuva ei tavoita tuulta, tässäkin puhalsi aikalailla tarpeeksi.
Sain sulateltua rypyt iltaa kohti ja hiuksetkin kuivaksi ja kampaukselle. Pukeuduin fiinisti, mustaa ja trumpettihihat, sillä olimmehan menossa Zürichin oopperaan. Tytär piti tavata aukiolla joulutorilla sitä ennen. Olin ehkä minuutin etuajassa ja pakenin tuulta ja märkää joulukoristemökkiin. Ikkunaan heijastuvasta kuvasta näin föönattujen hiusteni muuttuneen harakanpesäksi.
Mukava joulutunnelmaa luova hetki maailman makuja maistellen muuttui nopeaksi haukkaisuksi ja rivakaksi siirtymiseksi oopperataloon. Vegimomot olivat kyllä maukkaita nyyttejä. Tulipa nekin testattua, katon alla, vesilätäkössä seisten.
Mitä tulee musikaalista, joka on makaaberi, mietin. Tiesin vähän juonesta, muutaman tyttären fanittaman laulukohtauksen. Ja että Sweeney Toddista, The Demon Barber of The Fleet Street on Tim Burtonin mainetta niittänyt kauhuelokuvaversio, jota tähditti Johnny Depp.
Epäilen, että yleisö oli kirjavampaa kuin muissa ensi-illoissa. Leopardipukuisen daamin perässä portaita nousi yläkatsomoon reikäfarkkuinen teepaitatyttö kangaskasseineen, vastapäisessä loosissa istuvat nuoret miehet saketeissaan ja rusetit kaulassa; he ottivat yhteiskuvia. Ja La Lupa! Zürichin ekstravagantti kypsään ikään ehtinyt laulajalady, joka loisti punaisessa tukassaan ja kulmakarvoissaan, vihreissä hulmuavissa vaatteissaan.
Siristin silmiä, kuikuilin ja etsin, sillä lavalla kuorossa oli myös Laura Missuray, Kotkan tyttöjä. Joukkokohtauksissa väkeä oli vain niin paljon, voi niitä helmoja, hattuja. Luulen valon kohdistuneen hänen kasvoihinsa, luulen tavoittaneeni sopraanon, mutta meni kyllä arvaamiseksi. Viereisellä rivillä herrasmiehellä oli oopperakiikarit. Meidän tavalliset kiikarit olisivat saattaneet herättää huomiota, sillä ne eivät olisi sopineet iltalaukkuun. Ehkä ne olisi voinut laittaa kaulaan roikkumaan ja väittää asusteeksi.
Mitäkö pidin musikaalista? Siinä on kaikki moraalisesti ja muutenkin väärin; ehkä tarinan voima perustuu katharsikseen. Toteutus oli huima! Yksinkertaisin lavastekikoin erittäin vaikuttava, isot kohtaukset erittäin hallittuja ja voimakkaita, aivan upeita laulajia, Sweeney Toddina bassobaritoni Bryn Terfel ja massiivinen orkesteri, laskujeni mukaan mukana neljä bassoa, kahdet urut ja piano. -Ja loppukaneetiksi toteaisin, että tämän jälkeisille päiville ei kannata suunnitella jauheliharuokia.
Entä ne langanpätkät? Sweeney Toddin jälkeen en enää muistanut mitä ne edes olivat. Monta asiaa tuli tehtyä. Monta jäi tälle viikolle. Alan taas pikkuhiljaa kokoilla uusia. Ehkä saan niistä kiinnikin.
En resumen: Un fin de semana del fin de año loco. Con compras de navidad, cocinar galletas de navidad, un poco trabajo, tormenta de varios días, una visita superrapida a la feria de navidad y el musical Sweeney Todd, el bárbero diabólico de la calle Fleet, el la opera de Zurich. – Ahora es el momento de tranquilizarse. O tal vez en el año próximo.
Kurzgesagt: Ein verrückte Wochenende mit viel los. Ein bisschen Arbeit, Guetzli backen, versuchen nicht mit dem Sturm Marilue wegzufliegen, schnelle besuch in Weihnachtsmarkt (wegen Wind und Regen), schnell Geschänke jagen (Marilue ist schon wieder Schuld) und zum Schluss el Musical Sweeney Todd, The Demon Barber of The Fleet Street, im Opernhaus Zürich. Jetzt werde ich mich ausruhen. Oder vielleicht nächstes Jahr.
Lauantai. Juna pysähtyy Zürichin pääasemalla, maan uumenissa. Paksu virta vapaasta nauttivia kiirehtii ulos. Joulutori kuuluu olevan monen päämääränä.
Juna lipuu seuraavalle asemalle. Hardbrückellä astun sillan alle, alueelle, missä ennen rakennettiin laivoja ja nykyisin käydään klubeissa, putiikeissa, kirppareilla, kulttuuritapahtumissa.
Zürich oli tänne muuttaessani vielä keskusta Limmat-joen kahden puolin. Vaihtoehtokulttuuria ja etnisiä ravintoloita oli yhdellä kadulla vähän ulompana, siellä missä prostituutio kukoistaa ja asunnot olivat halvempia.
Kaupunkiin on pulpahtanut viime vuosina ulokkeita, keskusta on syönyt vanhaa, muuntautunut uudeksi. Söpöstä vähän antiikkisesta ja konservatiivisesta pikkukaupungista yrittää kuoriutua urbaani metropoli.
Varastoralueelta näyttävässä korttelissa on sikin sokin ravintoloita, kirppareita, baareja. Junasillan holvikaaret täyttyivät jokunen vuosi sitten putiikeista. Instagram muistuttaa, että Caritaksen second hand:issä tänään Winterflomi, talvikirppari. Tässä liikkeessä pitäisi vaihtaa omistajaa designer-kappaleiden ja vintage-muodin.
Olen myöhään liikkeellä ja väsyttää. On väsyttänyt koko viikon, sen jälkeen kun nukuin 11 tuntia putkeen ja pommiin. Epäilen, että kävelen kirpparin ovesta sisään ja toisesta ulos. Että värit tanssivat silmissä ja korvissa hurisee. Että ihmiset ovat tiellä ja sisäilma tunkkaista.
Tankojen välissä on tilaa. Musiikki soi vaimeasti ja asiakkaat juttelevat myyjien kanssa, viihtyvät. Kauppaakin käydään. Näen ihanan pienen laukun, jonka pintaa peittävät sitruunankeltaiset ruusukkeet. Tarvitsen tuon ehdottomasti! En todellakaan tarvitse tuota! Mutta olisi se ollut kaunis vaikkapa lipaston päällä.
Tartun puoliväliin pohjetta ylöttyvään mekkoon ja näen itseni se päällä kesäpäivänä. Rapisevaa jazzia gramofonista, pitkät helmet, pyöreäksi taivutettu huopahattu – ja jo kaapissa olevat kengät, joita en ole käyttänyt vuosiin. Näissä menisin piknikille, levittäisin huovan nurmelle ja söisin mansikoita lautaselta, jonka ottaisin korilaukusta.
En edes kokeile mekkoa, vaan maksan mukisematta 12 frangia. Meni syteen tai saveen, tässä on toivoa kesään.
Sumu on kadonnut päästäni, nyt olo on enää tahmea. Napsin sivukujilta kuvia ja päädyn ViCAFE:n kioskiluukulle. Espresso macchiato on pieni ja vaahdon lehtikuvio kaunis. Laitan sen flamingopöydälle pienellä pihalla. En kerro kotona Aldolle, että tässä kahvilassa on paahdetaan itse pavut, jotka tulevat kaikista muista maista paitsi Costa Ricasta. Minkäs sille voi, ajattelen ja kippaan kahvin kurkkuun. Espresso pysäyttää hengityksen maitovaahdosta huolimatta. Zürichin tujuin kofeiiniannos.
Näen iltapäivän lupaavana ja katselen ympärilleni virkeänä. Päätän hakea vielä toiselta puolen kaupunkia Einsiedelnissä valettuja kynttilöitä, ne nimittäin ovat vielä sellaisia valuvia, jotka koristelevat kynttilänjalan ja jonka steariinisuutta kausittain rakastan ja vähän sen jälkeen pidän suttuisena.
Kotona ripustan mekkoni hengariin. Laitan Nina Simonen soimaan ja sytytän kynttilät. Ne einsiedelniläiset, kaikki erivärisiä.
En resumen: En la parte Oeste de Zurich casi se me sierra la garganta por culpa de un espresso macchiato – el más fuerte de mi vida. Y hecho de granos de varios países, de los cuales ningúno era Costa Rica. Por ahí cerca encontré además del kiosko-café, un mercado de pulgas y un vestido del pasado – para el futuro.
Kurzgesagt: In Zürich West habe ich einen Espresso Macchiato getrunken, der auch die Toten aufwachen würde. Und in einem Winterflomi einen Kleid aus der Vergangenheit für die Zukunft gefunden.
Pala Suklaata 