Advertisements

Hulinaa ja huisketta eli 2. adventin viikonloppu

Tuijotin Swarowskin kristallein koristeltua kuusta Zürichin asemalla ja yritin keräillä langanpäitä yhteen. Sain tönäisyn selkään, joku astui varpaille ja minä sen kun mietin. Etsin apua hätäisesti puhelimeen kirjoittamista muistiinpanoista. Gpauppa, HB jgoyi, yeiluliike ja muut hyödylliset viitteet eivät vieneet pitkälle.

Aseman joulukuhinaa.

Saan kuusen alla jälleen kiinni yhdestä langanpäästä. Pukin asioita, niitä piti hoitaa. Marilou vain häiritsi keskittymistä ja tunnelmaa. Se riepotti 150 km tuntivauhdilla irtaimistoa pitkin seutukuntaa, vettä satoi joka suunnasta ja sateenvarjo väitti olevansa liian vanha myrskyihin. Siksi olin jämähtänyt tänne katon alle, kuusen katveeseen, ihmisjoukon muovattavaksi.

Lahjaideat kassissa viipotin pari tuntia myöhemmin kotiin. Tytär oli aloittanut piparitaikinan teon, minä tein loppuun. Hötäkässä poltetettiin pellillinen; vieläkään en ymmärrä tätä uunia, miksi ohjeen lämpötila on aina liian paljon? Pari muuta satsia päätyi piparipurkkiin. Lopun taikinan tuuppasin pakastimeen. Ehkä nekin sieltä paistuvat, viimeistään tammikuussa.

Pyykit, työt, suunnitelmat, joulukortit, rallatin ja pesin samalla vessan lattiaa. Puoli kylppäriä tuli siivotuksi, sitten tuli stoppi. Kääriydyin peittooni ja toukkana keskityin lukemistoon, annoin uneliaisuuden tulla.Ammeen kuuraan huomenna. Tai ehkä ensi vuonna. – Minustahan on tulossa hyvä lykkäämään asioita, kehun pikkuisen.

Marilou oli hurjalla päällä, aamulla pihalla oli taas sekasotku, vielä joulukuussakin tomaatin jo väsyneestä emäkasvista roikkuvista tomaateista puolet oli pitkin maata ja mantuja, harava keskellä nurmikkoa, tuolit nurin ja piharoskapömpeli oksentanut sisältönsä matkalla kieriessään kohti tontin kulmaa.

Varustauduin erämatkaajaksi, tiukalla asenteella selkä köyryssä ja jalat vakaina painoin mäkeä ylös kohti metsää ja salia. Jokiuomassa ei edes Mariloun henkäykset häirinneet, vain virtaava sade. Pysähdyin kuvaamaan monen kuukauden kuivuuden jälkeen vihdoinkin virtaavaa jokea. Pientä iloista putousta, janottavan raikasta keskikokoista ja täytenä ryöppyävää suurinta. Nyt huomaan, etten enää voikaan laittaa tähän suoraan videota. Mutta kuvitelkaa happea täynnä olevaa ryöpsähtelyä. Onhan se virvoittavaa.

Tämä on hyvä sali. Ahkerat saavat suklaatin.

Salilla oli hiljaista. Ehkä ihmiset jäivät kotiin syömään sarvia ja juomaan kahvia, katsomaan myrskyä ikkunasta. Urheiluohjaaja jakeli korista pähkinöitä ja suklaita. Että jaksaisimme. -No, jos nyt tämän kerran, kuntoilijat kursailivat.

En ehkä hehkeimmilläni, mutta lookki parani iltaa kohti.

Ilma oli kylmentynyt kotiin kävellessä. Huolestuneet otsanrypyt kertovat jäätävästä sateesta ja vaikka kuva ei tavoita tuulta, tässäkin puhalsi aikalailla tarpeeksi.

Sain sulateltua rypyt iltaa kohti ja hiuksetkin kuivaksi ja kampaukselle. Pukeuduin fiinisti, mustaa ja trumpettihihat, sillä olimmehan menossa Zürichin oopperaan. Tytär piti tavata aukiolla joulutorilla sitä ennen. Olin ehkä minuutin etuajassa ja pakenin tuulta ja märkää joulukoristemökkiin. Ikkunaan heijastuvasta kuvasta näin föönattujen hiusteni muuttuneen harakanpesäksi.

Joulutori oopperan ikkunasta nähtynä.

Tämmöisiä meille yritetään kaupata. Sisällä oli lämmin, kuivaa ja tuuletonta.

Mukava joulutunnelmaa luova hetki maailman makuja maistellen muuttui nopeaksi haukkaisuksi ja rivakaksi siirtymiseksi oopperataloon. Vegimomot olivat kyllä maukkaita nyyttejä. Tulipa nekin testattua, katon alla, vesilätäkössä seisten.

Nämä on niitä. Ihanan pehmoisia tiibetiläisiä momoja. Vegitäytteellä. Ei esteettisyydessään kummoisia, mutta tyypillisiä taikinanyyttejä.

Mitä tulee musikaalista, joka on makaaberi, mietin. Tiesin vähän juonesta, muutaman tyttären fanittaman laulukohtauksen. Ja että Sweeney Toddista, The Demon Barber of The Fleet Street on Tim Burtonin mainetta niittänyt kauhuelokuvaversio, jota tähditti Johnny Depp.

Ylväs Zürichin ooppera. 

Epäilen, että yleisö oli kirjavampaa kuin muissa ensi-illoissa. Leopardipukuisen daamin perässä portaita nousi yläkatsomoon reikäfarkkuinen teepaitatyttö kangaskasseineen, vastapäisessä loosissa istuvat nuoret miehet saketeissaan ja rusetit kaulassa; he ottivat yhteiskuvia. Ja La Lupa! Zürichin ekstravagantti kypsään ikään ehtinyt laulajalady, joka loisti punaisessa tukassaan ja kulmakarvoissaan, vihreissä hulmuavissa vaatteissaan.

Tästä se lähtee. Itse eityksessä ei tietenkään saanut kuvata.

Siristin silmiä, kuikuilin ja etsin, sillä lavalla kuorossa oli myös Laura Missuray, Kotkan tyttöjä. Joukkokohtauksissa väkeä oli vain niin paljon, voi niitä helmoja, hattuja. Luulen valon kohdistuneen hänen kasvoihinsa, luulen tavoittaneeni sopraanon, mutta meni kyllä arvaamiseksi. Viereisellä rivillä herrasmiehellä oli oopperakiikarit. Meidän tavalliset kiikarit olisivat saattaneet herättää huomiota, sillä ne eivät olisi sopineet iltalaukkuun. Ehkä ne olisi voinut laittaa kaulaan roikkumaan ja väittää asusteeksi.

Ei mulla muuta.

Mitäkö pidin musikaalista? Siinä on kaikki moraalisesti ja muutenkin väärin; ehkä tarinan voima perustuu katharsikseen. Toteutus oli huima! Yksinkertaisin lavastekikoin erittäin vaikuttava, isot kohtaukset erittäin hallittuja ja voimakkaita, aivan upeita laulajia, Sweeney Toddina bassobaritoni Bryn Terfel ja massiivinen orkesteri, laskujeni mukaan mukana neljä bassoa, kahdet urut ja piano. -Ja loppukaneetiksi toteaisin, että tämän jälkeisille päiville ei kannata suunnitella jauheliharuokia.

Entä ne langanpätkät? Sweeney Toddin jälkeen en enää muistanut mitä ne edes olivat. Monta asiaa tuli tehtyä. Monta jäi tälle viikolle. Alan taas pikkuhiljaa kokoilla uusia. Ehkä saan niistä kiinnikin.

Oh näitä koristuksia. 

En resumen: Un fin de semana del fin de año loco. Con compras de navidad, cocinar galletas de navidad, un poco trabajo, tormenta de varios días, una visita superrapida a la feria de navidad y el musical Sweeney Todd, el bárbero diabólico de la calle Fleet, el la opera de Zurich. – Ahora es el momento de tranquilizarse. O tal vez en el año próximo.


Kurzgesagt: Ein verrückte Wochenende mit viel los. Ein bisschen Arbeit,  Guetzli backen, versuchen nicht mit dem Sturm Marilue wegzufliegen, schnelle besuch in Weihnachtsmarkt (wegen Wind und Regen), schnell Geschänke jagen (Marilue ist schon wieder Schuld) und zum Schluss el Musical Sweeney Todd, The Demon Barber of The Fleet Street, im Opernhaus Zürich. Jetzt werde ich mich ausruhen. Oder vielleicht nächstes Jahr.

Advertisements

Zürich West ja mekko menneisyydestä

Lauantai. Juna pysähtyy Zürichin pääasemalla, maan uumenissa. Paksu virta vapaasta nauttivia kiirehtii ulos. Joulutori kuuluu olevan monen päämääränä.

Juna lipuu seuraavalle asemalle. Hardbrückellä astun sillan alle, alueelle, missä ennen rakennettiin laivoja ja nykyisin käydään klubeissa, putiikeissa, kirppareilla, kulttuuritapahtumissa.

Tämä on Helsinki Zürichissä. Klubi siis.

Zürich oli tänne muuttaessani vielä keskusta Limmat-joen kahden puolin. Vaihtoehtokulttuuria ja etnisiä ravintoloita oli yhdellä kadulla vähän ulompana, siellä missä prostituutio kukoistaa ja asunnot olivat halvempia.

Kaupunkiin on pulpahtanut viime vuosina ulokkeita, keskusta on syönyt vanhaa, muuntautunut uudeksi. Söpöstä vähän antiikkisesta ja konservatiivisesta pikkukaupungista yrittää kuoriutua urbaani metropoli.

Ravintola? Varasto?
Pop up -kirppari

Varastoralueelta näyttävässä korttelissa on sikin sokin ravintoloita, kirppareita, baareja. Junasillan holvikaaret täyttyivät jokunen vuosi sitten putiikeista. Instagram muistuttaa, että Caritaksen second hand:issä tänään Winterflomi, talvikirppari. Tässä liikkeessä pitäisi vaihtaa omistajaa designer-kappaleiden ja vintage-muodin.

Tästä mennään jonnekin. Mihin, se ei oikein valaistunut.

Olen myöhään liikkeellä ja väsyttää. On väsyttänyt koko viikon, sen jälkeen kun nukuin 11 tuntia putkeen ja pommiin. Epäilen, että kävelen kirpparin ovesta sisään ja toisesta ulos. Että värit tanssivat silmissä ja korvissa hurisee. Että ihmiset ovat tiellä ja sisäilma tunkkaista.

Tankojen välissä on tilaa. Musiikki soi vaimeasti ja asiakkaat juttelevat myyjien kanssa, viihtyvät. Kauppaakin käydään. Näen ihanan pienen laukun, jonka pintaa peittävät sitruunankeltaiset ruusukkeet. Tarvitsen tuon ehdottomasti! En todellakaan tarvitse tuota! Mutta olisi se ollut kaunis vaikkapa lipaston päällä.

Geroldchuchi-ravintolan pihaa.

Tartun puoliväliin pohjetta ylöttyvään mekkoon ja näen itseni se päällä kesäpäivänä. Rapisevaa jazzia gramofonista, pitkät helmet, pyöreäksi taivutettu huopahattu – ja jo kaapissa olevat kengät, joita en ole käyttänyt vuosiin. Näissä menisin piknikille, levittäisin huovan nurmelle ja söisin mansikoita lautaselta, jonka ottaisin korilaukusta.

En edes kokeile mekkoa, vaan maksan mukisematta 12 frangia. Meni syteen tai saveen, tässä on toivoa kesään.

Sopisko tää, vai olisko liian kultainen?
Kahvibaari ViCAFE:n ulkopöytä on luonnollisesti flamingo.

Sumu on kadonnut päästäni, nyt olo on enää tahmea. Napsin sivukujilta kuvia ja päädyn ViCAFE:n kioskiluukulle. Espresso macchiato on pieni ja vaahdon lehtikuvio kaunis. Laitan sen flamingopöydälle pienellä pihalla. En kerro kotona Aldolle, että tässä kahvilassa on paahdetaan itse pavut, jotka tulevat kaikista muista maista paitsi Costa Ricasta. Minkäs sille voi, ajattelen ja kippaan kahvin kurkkuun. Espresso pysäyttää hengityksen maitovaahdosta huolimatta. Zürichin tujuin kofeiiniannos.

Näen iltapäivän lupaavana ja katselen ympärilleni virkeänä. Päätän hakea vielä toiselta puolen kaupunkia Einsiedelnissä valettuja kynttilöitä, ne nimittäin ovat vielä sellaisia valuvia, jotka koristelevat kynttilänjalan ja jonka steariinisuutta kausittain rakastan ja vähän sen jälkeen pidän suttuisena.

Siinä se on. Mekko menneestä, tulevaa varten.

Kotona ripustan mekkoni hengariin. Laitan Nina Simonen soimaan ja sytytän kynttilät. Ne einsiedelniläiset, kaikki erivärisiä.

En resumen: En la parte Oeste de Zurich casi se me sierra la garganta por culpa de un espresso macchiato – el más fuerte de mi vida. Y hecho de granos de varios países, de los cuales ningúno era Costa Rica. Por ahí cerca encontré además del kiosko-café, un mercado de pulgas y un vestido del pasado – para el futuro.

Kurzgesagt: In Zürich West habe ich einen Espresso Macchiato getrunken, der auch die Toten aufwachen würde. Und in einem Winterflomi einen Kleid aus der Vergangenheit für die Zukunft gefunden.

%d bloggers like this: