Kun on monta vuotta juhlitta, saattaa käydä niin, että sumaa on odotettavissa. Keväthurmiossa on kiva juhlia, mitä vain, aurinkoa, iltojen valoa, kukkia. Pihan pikkuruinen kirsikkapuu sai odottaa viikon perinteistä juhlaansa; sade ei ottanut tauotakseen tai olosuhteet eivät muuten natsanneet. Kukat rävähtivät auki, ketään ei ollut paikalla, lounaalla satoi, illallisen aikaan satoi. Mietin jo sitäkin, että jos istutaan eteisessä sapuskoinemme ja ovi auki. Siitä on suora näkymä valkoisessa puvussa kukoistavalle kirsikalle.

Mutta sitten perjantaina taivas pisti hanat kiinni. Äkkiä sushia, peitto kostealle ruoholle. Kukat olivat jo ehkä kääntyneet parhaan hetken toiselle syrjälle, silti pilvien välistä meihin osui auringonsäteitä ja nopea kattaus takasi lounashetken kirsikan kunniaksi. Villasukat oli luonnollisesti jalassa, takkiin kääriytyneenä en palellut ja ei tässä sentään normaalissa oltu, mutta kuka sitä olisi kaivannut. Juhlissa ei ole niin väliä olosuhteiden täydellisyydestä.

Nurmikon sivussa pilkotti myös valkoista. Siihen oli kasvanut huomaamatta parinkymmenen sentin kirsikka, joka sitkeästi huuteli olevansa ja iso ja räväytti kaksi kukkaa auki. Erityisesti sille oli kumarrettava kunnioittavasti.

Lauantaina istuimme kuuntelemassa duoa; argentiinalaisia tangoja ja latinalaisamerikkalaisia klassikoita, Garcia Lorcan runojakin musiikin muodossa. Viulunrakentaja oli kutsunut ison joukon ystäviään 88-vuotissyntymäpäiville. Ruotsissa aikanaan vietetty aika näkyi ruokalistalla, jonka hän tietenkin itse oli koristeellisella käsialallaan kirjoittanut. Kurpitsakeitolla alkuun, lihapullia perunagratiinin kera ja jälkiruuaksi prinsessakakkua. Tyylilleen uskollisena sankari oli pukeutunut marimekkoon. Sen vihreä natsasi sekä kakkupalan marsipaaniin että takana olevaan tauluun. Tietenkin tarkoituksella.

Sunnuntaina juhlittiin uutta kaunista kotia vanhojen talojen keskellä. Itse olin hädin tuskin saanut laitettua simat pulloon ja myönnän että pöydällä oli vielä muutamia pääsiäismunia ja olisin voinut väittää, että on yhä maaliskuu. Sama lienee kai kasveilla, ihan ei tiedetä missä mennään ja mitä kuuluisi tehdä. Kirsikassakin on kukkia ja lehtiä yhtä aikaa. Tupaantuliaisista löysin vappuaaton ilmapalloineen, serpentiinin ja ylioppilashattujen kera. Viimeistään kun lautasella oli pikkusuolaista, nakkeja ja salaatteja jysähti tajuntaan, että toukokuu odotti ovella. Munkkikahvien aikaan olin jo kevään kanssa samassa rytmissä.

Seuraavana päivänä käänsin kalenterin lehden toukokuulle ja se tuntui ihan asiaankuuluvalta. Silti – mitä toukokuussa tavataankaan tehdä? Onneksi on arkea, se jatkuu kuten aina. Keväisenä.

En resumen: Esta primavera ha sido rara y me cuesta pensar que ya es mayo. Pero bueno, con un fin de semana de varias fiestas ya llegué a la primavera yo también.

Kurzgesagt: Diese Frühling ist komisch gewesen und es ist mir schwer gefallen zu verstehen, dass es tatsächlich schon Mai ist. Aber nach den mehreren Partys bin auch ich ins Frühling gelandet.