Kesäpäivä Zürichin maaseudulla

Kesäpäivä Zürichin maaseudulla

Menojalka naputteli kuin vasikka jota ollaan päästämässä kesälaitumille. Intoa olisi ollut vaikka Matterhornille, mutta sää oli mitä oli, jatkuvaa vaihtelua, märkää ja ukkostavaa. Illalla taas esteenä etelästä ja varsinkin Italiasta pitkän viikonlopun jälkeen palaavat peltikolonnat. Ja sitten vielä se toinen meistä, jonka vuoksi piti vähän jarrutella. Kissanpurema vei sairaalaan ja vaikka kipsattu käsi oli vapautettu ja antibiotit syöty, ei vielä ollut aika lähteä jyrkkiin mäkiin.

Joten lähiseudulle. Junalla oman kantonin sisällä, Zürichin kumpuilevaan maastoon. Grüningenin ikivanhat talot jätettiin taakse samantien; kulman takaa näkyi jo maalaismaisemaa, kaukana usvassa ja Saharan pölyssä siintivät Alpit.

Lämpö tuntui ihmeelliseltä; sateissa oli jo unohtunut kesän ja heinän tuoksu, käsivarsia hivelevä leppeä tuuli. Kaskaat sen sijaan olivat ihan hetkessä kiinni, ne säksättivät pelloilla kuorona. Ihmeellistä, että näillä seuduilla oli joskus raskas jääpeite. Jäätikön tilalla on kosteikkoa, jota asuttavat hämähäkit, sammakot ja haikarat ja ties mitkä otukset.

Lützelseen kupeessa maatilalla oli tarjolla lammasta kymmenessä eri muodossa tai vaihtoehtoisesti bratwursteja, juusto- ja leikkelelautasia. Kasvissyöjälle siis juustoa tai makeita mantelisarvia, vegaanille vain juomista. Tänne eivät nykytrendit olleet vielä saapuneet. Pidettiin hetki paussia, juotiin kahvit ja syötiin välipalaa muurilla istuen. Puussa kävi kuhina. Haikarat kaarsivat laskeutumismielessä, virittivät pitkät, ohuet koipensa valmiuteen ja tupsahtivat kömpelöhkösti mutta taitaen pesiinsä.

Sammakotkin olivat aloittaneet laulunsa. Ne näyttivät miten sammakkoa uidaan esimerkillisellä tyylillä, pitkä liuku ja raajat suorana, kunnes oli jälleen uuden vedon aika.

Lammasniittyjen, kasvitieteellisen puutarhan ja vanhojen talojen jälkeen oltiin kukkulan harjalla, Zürichinjärven puolella. Määränpää, Feldbach, tuntui liian aikaiselta ja jatkettiin kohti Zürichiä vanhaa, ylempänä rinteessä kulkevaa tietä. Jossain vaiheessa aloin kaivata penkkiä ja jäätelöä ja koska reitillä oli vain viiniä ja asuintaloja, laskeuduttiin järvelle. Ja väliäkö sillä, että tötterö oli ylihinnoiteltu; se maistui makealta ja kesältä.

Tämä on Grüningen.
This is Grüningen.
Täällä on asuttu jo tovi.
This house has been here for a while.
Polku kulkee talon alta.
The path goes under the house.
Näkyyhän ne Alpit!
The Alps!
Kaskas ihmettelee haisevaa objektia.
Cicada found a butt.
Tässä oli aikanaan jäätikkö.
This was once covered by a glacier.
Kahvipaussi.
Coffeebreak.
Pienokaiset ja äiti pesässä.
The smallones with mom.
Paussipaikka. Löydätkö 4 haikaranpesää?
Do you find 4 heron nests?
Lützelsee.
Lake Lützel.
Luomukioski. An organic kiosk.
Luomutilan asuintalo. This is where the Swiss campesino lives.
Kysyin saanko kuvata nuo hienot silmät.
I asked a permission to take a picture of those beautiful eyes.
Zürichinjärvi näkyvissä.
Finally by lake Zürich.
Minä keväässä.
Me in spring.
Se pakollinen.
The obligatory.

En resumen: Un caminito cerca de Zurich, en el campo y por los pueblos. El primer día de verano, diría yo.

Kurzgesagt: Eine Wanderung nähe Zürich, von Grüningen nach Feldbach und weiter bis Stäfa. Der erste Sommertag, würde ich sagen.

Reittivinkkejä korkeita paikkoja jännittäville

Reittivinkkejä korkeita paikkoja jännittäville

On ollut todella tahmea aloitus kevään retkille vuoristossa, koska vettä on tullut aikalailla putkeen jo viikkoja. Liukkaille rinteille ei todellakaan tee mieli ja isot määrät vettä sulavan lumen päälle on yksi riski lisää. Joka tapauksessa olen katsellut kuvia menneiltä patikoilta ja tein listaa paikoista, jonne voi lähteä vaikka korkeus hirvittäisi.

Jos huimaa tasaisellakin, miettisin kyllä tarkkaan minne menen. Se taas kuinka paljon retkiä rajoittaa korkeanpaikanpelko, on toinen juttu. Sitä on monen tasoista, mutta kun olet jo päässyt vuoristoon asti, ei reissua tarvitse viettää alppimökin alimmalla parvekkeella. Reittejä on joka lähtöön.

1.Männlichen-Kleine Scheidegg

Ei jyrkännettä, ei rotkoa, sen sijaan Jungfraujochin alueen muhkeat lumihuiput ympärillä. Reitti on merkitty alppipatikkapoluksi, mutta helppokulkuinen. Jos kuplahissi kauhistuttaa, voi reissun tehdä myös aloittaen Kleine Scheideggista ja palaten samaan pisteeseen. Alas vuorelta pääsee junalla.

2.Mettmenalp-Leglerhütte

Alppimajalle vievä polku on leveä ja hyvä tallata. Lopussa on pieni nousu reunemmalla kivikossa, mutta tilaa on kiertää vähän sivustakin (tosin kesän alussa lumi voi määrätä reitin). Polkuja on useita, tämä on niistä se suorin.

3. Splügen-Surettaseen

Surettajärville on myös kaksi eri reittiä ja kannattaa valita se pidempi. (Suorempi siksakkaa seinämää ja on kapeampi) Tämäkään ei ole missään mielessä kevyt nousta, aikaa tarvitaan, samoin juomista ja evästä, mutta ylhäällä odottavat karut vuoristomaisemat alppijärven rannalla.

4. Sils Maria

Sils Maria on kylä Engadinissa ja Silserjärven ympäri kiertävä lenkki on merkitty helpoksi alppipatikaksi merkitty. Jos vuoristo jännittää kovasti, keltaisin kyltein merkityt polut ovat varmoja valintoja.

5.Arnisee-Gurtnellen

Alamäkeä posottava patikka Arniseen köysirata-asemalta Gurtnellen juna-asemalle vie rauhallisen alppiseudun, niittyjen ja kylien läpi. Tämä on jostain syystä keskitason alppipatikkareitti, mutta siis polut ja tiet leveitä, eikä matkalle osu yhtään kohtaa jyrkänteen reunalla.

6.Mutta jos nämäkin jännittävät?

Jos tekee mieli nousta korkeammalle, mutta et halua lähteä ominesi matkaan, mukaan voi ottaa patikkaoppaan. Esim. Sanna Laurén vie varmalla ja osaavalla otteella Urin kantonin vuorille ja tietää parhaat paikat, upeimmat seudut ja sopivimmat reitit. Mukana kulkevat usein myös hänen sympaattiset vuohensa.

7. Entä sen jälkeen?

Kun alkaa tuntua, että ehkä sittenkin vaativammalle reitille, lisävinkkejä löydät täältä.

En resúmen: El clima ha estádo tan mal, que apenas hemos ido una vez a los Alpes en esta primavera. Pero bueno, poquito a poco se supone mejorar. Si te da cosa subir al monte, aquí hay unas sugerencias, donde podés hacer caminatas tranquilo en lugares increibles.

Kurzgesagt: Höhenangst?Auf meiner Liste findest du einige Wanderwege in super schönen Orten, wo man nicht gerade am exponierten Stellen laufen muss.

Kylmä hodari vihreällä järvellä

Kylmä hodari vihreällä järvellä

Nousin vuorenrinnettä ylös ja vedin keuhkot täyteen alpilta tuoksuvaa ilmaa – pakostakin, koska nousu ei antanut armoa. Teepaita kostui vartissa, keväästä ja pilvistä huolimatta.

Ensimmäiselle järvelle, Sämtiserseelle patikoi kauniilla kevätkelillä ulkoilijoita lähes virtana. Nyt vain me ja käet, jotka kukkuivat yhtäällä ja toisaalla, koko matkan ajan. Yksi kirkkaasti ja korkealta, toinen valitsi eri sävellajin ja lauloi matalammalta. Aldo äänitti pätkän, laulaen En el lejano bosque canta el cucú (kaukaisessa metsässä laulaa käki), ja soolon veti komeasti Appenzellin käki.

Nuotiopaikalla oli ruuhkaa ja sateen kastelemat puut. Kaikki brittejä, selvästikin paossa kruunajaisia, niistä ei puhuttu. Koska makkarat olisivat vain savustuneet, oli nakkileivät syötävä kylmänä. Ei ehkä varsinaista gourmeta, mutta myönnettäköön, että maistuvaa. Kasvisnakit olivat lähikaupan uutuudet, mausteiset ja juuri sopivat retkileivän väliin.

Rinteessä oli pieniä mustia kasoja, muurahaisten pesiä. Istumakiveni oli huono ja siirryin seuraavalle. Senkin vieressä nökötti pieni pesä, mutta liikettä ei ollut näkyvissä. Pakattiin kamat ja lähdettiin eteenpäin, kun vasemman kankun yläosassa alkoi säkenöidä. Heti perään oikeassa, tarkalleen samassa kohdassa, kuin suunnitellusti. Kipu levisi salamaniskun lailla joka suuntaan – kuulemma muurahaishappoa – ja olin vähällä riisua housut ja syöksyä järveen. Sain yhden kynnellä kiinni, toisesta en tiedä. Molemmat menettivät operaatiossa henkensä. Muurahaiset olivat mustia, taatusti suomalaisen kusiaisen, siis siloviholaisen, sukulaisia, sillä punaiset paukamat aktivoituvat yhä, päiviä retken jälkeen.

Niittyä peitti upea keltainen, silti rentukat eivät loistaneet kuvissa. Luonnossa kylläkin, kuin pienet hälytysvalot.

Krookusten aika oli selvästikin jo ohi, pettymysten pettymys. Sata metriä korkeammalla sydän otti loikan, siellä niitä oli, valkoisia täpliä siellä täällä, joka puolella. Villien krookuksten bongaaminen vaati ajoitusta ja salaa toivoin, että edes jokunen olisi vielä kukassa.

Fählenseellä Gasthaus oli vielä talvilevolla. Joku yritti epätoivoisesti sytyttää niemen nokkaan märkää kuusen oksaan tulta nuotioksi. Järvi oli kuin akvarelli, siihen heijastuivat vuorenseinämien valkoiset lumiraidat ja kiven harmaa. Jäät olivat sulaneet selvästikin aikaa sitten pois. Istahdin kivelle ja hengitin. Tuskin ajattelin mitään. Olin vain ja maadoitin oloani.

Alppien kultaesikkokin kukkii. Primula auricula blooming.
Mihinkäs tämä vie?
Where does this lead?
No vihreälle järvelle tietty!
Obviously to the green lake!
Nuotiopaikka näkyvissä.
Campfire on the sight!
Gourmet esillä.
Gourmet lunch.
Tää oon miä ennenkuin tajusin että housuissa on murkkuja.
That´s me before I understood there are ants in my pants.
Tuonne mökille on vähän matkaa.
You gotta hike a bit to that hut.
Näistä niin tykkään.
One of my favorites.
Oh ja nämä villikrookukset!
Oh and these wild crocuses!

Täällä hengähdetään hetki.
Time for a short stop.
Auringon pilkahtaessa tämäkin muuttuu vihertäväksi.
With some sun also this one turns into green.
Pakko tuijotella hetki tätä upeutta.
Concentrating to understand this beauty.
Aldo lähti omille poluille.
Aldo on his own paths.
Hoher Kasten näkyvissä.
Hoher Kasten somewhere there.

En resumen: El primer paseito de primavera en los Alpes de Appenzell, rodeados por los cucús cantando, admirando crocuses, el paisaje alrededor del lago verde y donde el otro, como una acuarela.

Kurzgesagt: Die erste Wanderung des Frühlings in den Appenzeller Alpen; singende Kuckucke, weisse Krokusse auf der Wiese, der unglaublich grüner See und der andere, wie ein Aquarell.

Kevään juhlasuora, mutta mikä kuu nyt on?

Kevään juhlasuora, mutta mikä kuu nyt on?

Kun on monta vuotta juhlitta, saattaa käydä niin, että sumaa on odotettavissa. Keväthurmiossa on kiva juhlia, mitä vain, aurinkoa, iltojen valoa, kukkia. Pihan pikkuruinen kirsikkapuu sai odottaa viikon perinteistä juhlaansa; sade ei ottanut tauotakseen tai olosuhteet eivät muuten natsanneet. Kukat rävähtivät auki, ketään ei ollut paikalla, lounaalla satoi, illallisen aikaan satoi. Mietin jo sitäkin, että jos istutaan eteisessä sapuskoinemme ja ovi auki. Siitä on suora näkymä valkoisessa puvussa kukoistavalle kirsikalle.

Mutta sitten perjantaina taivas pisti hanat kiinni. Äkkiä sushia, peitto kostealle ruoholle. Kukat olivat jo ehkä kääntyneet parhaan hetken toiselle syrjälle, silti pilvien välistä meihin osui auringonsäteitä ja nopea kattaus takasi lounashetken kirsikan kunniaksi. Villasukat oli luonnollisesti jalassa, takkiin kääriytyneenä en palellut ja ei tässä sentään normaalissa oltu, mutta kuka sitä olisi kaivannut. Juhlissa ei ole niin väliä olosuhteiden täydellisyydestä.

Nurmikon sivussa pilkotti myös valkoista. Siihen oli kasvanut huomaamatta parinkymmenen sentin kirsikka, joka sitkeästi huuteli olevansa ja iso ja räväytti kaksi kukkaa auki. Erityisesti sille oli kumarrettava kunnioittavasti.

Lauantaina istuimme kuuntelemassa duoa; argentiinalaisia tangoja ja latinalaisamerikkalaisia klassikoita, Garcia Lorcan runojakin musiikin muodossa. Viulunrakentaja oli kutsunut ison joukon ystäviään 88-vuotissyntymäpäiville. Ruotsissa aikanaan vietetty aika näkyi ruokalistalla, jonka hän tietenkin itse oli koristeellisella käsialallaan kirjoittanut. Kurpitsakeitolla alkuun, lihapullia perunagratiinin kera ja jälkiruuaksi prinsessakakkua. Tyylilleen uskollisena sankari oli pukeutunut marimekkoon. Sen vihreä natsasi sekä kakkupalan marsipaaniin että takana olevaan tauluun. Tietenkin tarkoituksella.

Sunnuntaina juhlittiin uutta kaunista kotia vanhojen talojen keskellä. Itse olin hädin tuskin saanut laitettua simat pulloon ja myönnän että pöydällä oli vielä muutamia pääsiäismunia ja olisin voinut väittää, että on yhä maaliskuu. Sama lienee kai kasveilla, ihan ei tiedetä missä mennään ja mitä kuuluisi tehdä. Kirsikassakin on kukkia ja lehtiä yhtä aikaa. Tupaantuliaisista löysin vappuaaton ilmapalloineen, serpentiinin ja ylioppilashattujen kera. Viimeistään kun lautasella oli pikkusuolaista, nakkeja ja salaatteja jysähti tajuntaan, että toukokuu odotti ovella. Munkkikahvien aikaan olin jo kevään kanssa samassa rytmissä.

Seuraavana päivänä käänsin kalenterin lehden toukokuulle ja se tuntui ihan asiaankuuluvalta. Silti – mitä toukokuussa tavataankaan tehdä? Onneksi on arkea, se jatkuu kuten aina. Keväisenä.

Kirsikassa näkee harvoin lehtiä ja kukkia yhtäaikaa.
Flowers and leaves at the same time, kind of weird.
Kevään tärkein vaate, villasukat.
The most important piece of cloth in this spring: wool socks.
Sushia kirsikan kunniaksi.
Sushi to honor the cherry blossoms.
Syntymäpäiväruokalista.
The birthday menu.
Sankari ja kakkunsa.
The birthdayboy with his cake.
Vappuiset munkkikahvit.
The 1st of May donut with coffee.

En resumen: Esta primavera ha sido rara y me cuesta pensar que ya es mayo. Pero bueno, con un fin de semana de varias fiestas ya llegué a la primavera yo también.

Kurzgesagt: Diese Frühling ist komisch gewesen und es ist mir schwer gefallen zu verstehen, dass es tatsächlich schon Mai ist. Aber nach den mehreren Partys bin auch ich ins Frühling gelandet.

%d bloggers like this: