Advertisements

Onko blogi vain kuva ärsykkeellä?

Postaus, joka sai reilusti tykkäyksiä ja kommentteja osoittautui olevan floppi lukijamäärissä. Lukijoita oli kolme. Siis 3 kappaletta. Tässä tilanteessa saattaisi tulla mieleen, että heittääkö hanskat maahan, haudatako homma vai viskatako läppärillä vesilintua. Ja myönnän, sitäkin ajattelin ja muistelen joitakin töitäni menneisyydessä, joilla oli miljoonan hengen yleisö. Että viitsiikö sitä enää ja jos niin miksi ihmeessä. (Mutta kiitos niille kolmelle, jotka viitsivät kahlata tekstin läpi.)

Blogien kulta-ajan on povattu jo menneen. Odottelen jotain muuta niiden tilalle, sillä ovathan blogit tavallaan aikakausilehtien populaari jatkumo. Niitä selaillaan kun on hyvä hetki, kahviaika, odottelua, bussi- tai junamatkoilla. Ja jotain on tultava tilalle. Enkä usko Instagramin itsevaltiuteen.

Itse pidän blogeista, jotka eivät vaahtoa tai ole mainoksen ilmentymiä. Sujahdan mukavaan tunnelmaan ja toivon, että seuraavalla kerralla pääsen jälleen ottamaan osaa tuntemattoman kirjoittajan luomaan tutuksi tulleeseen maailmaan. Näitä ei ole monta, mutta nautin niistä suuresti. Sitten on niitä informatiivisia tai vain arkisia, mutta joita yhtä kaikki mielelläni seurailen.

Mikä sitten selittää tykkäysten ja lukijoiden määrän valtaisan eron. Ehkä se, että blogi on sittenkin menettämässä otettaan, siitä on tulossa vain kuvaärsyke, johon joko reagoidaan tykkäämällä tai sitten ei. Ja sen jälkeen porskutetaan eteenpäin. Varsinainen sisältö ei lopulta kiinnosta ketään tai ehkä kyse ei ole edes kiinnostumisesta, vaan siitä, ettei ehditä syventyä yhteen asiaan, kun seuraava jo kolkuttelee jonossa.

Kuka jaksaa kirjoittaa ja editoida tekstejä pitemmän päälle, jos samaan pääsee vain yhdellä kuvalla ja otsikolla, kenties parilla selventävällä lauseella? Harva. Kirjoittajan pinna on yhtä lyhyt kuin lukijan. Ehkä olisi kyettävä näkemään eteenpäin ja oivallettava mitä on tulossa. Mikä on kirja-lehti-blogi-podcast -jatkumon seuraava palikka. Sillä uskon ihmisen tarpeeseen löytää ja kuunnella tarinoita. Se ei katoa koskaan, muoto vain muuttuu.

En resumen: Lees un blogpost o sólo ves la fóto y el título? En el caso de mi blog entiendo lo de no leer, si es una cuestión del idioma. Pero será el fin de los blogs, cuando tenémos energía apenas ver una fóto y tal vez poner un like?

Kurzgesagt: Liest du einen Blogeintrag oder schaust du nur den Titel und das Foto? Ist es das Ende des Blogs, wenn wir nicht mehr lesen, sondern schon mit einen Stimulus für die Endorfinen, mit einem Foto und Titel, zufrieden sind?

Advertisements

2018

2018 oli kummallinen vuosi. Jonkinlainen jämähdyksen ja jumittuneisuuden vuosi. Asiat eivät edenneet tai tuntuivat pysähtyneen. Tapahtumia harvakseltaan, mutta isohkoja. Kaikesta huolimatta perusvire oli plussan puolella ja uusia asioita tuli nähtyä, koettua, tehtyä; tapasin mukavia ihmisiä ja nautin pienistä selkeistä jutuista. Niistä perusasioista. Yhdessäolosta, metsän tuoksusta, olosta lenkin jälkeen.


Costa Ricassa taikausko ottaa uutena vuotena kierroksia. Kysyin Aldolta, että miten on, onko perheesi Keski-Amerikassa joskus ostanut uudet laukut ja kiertänyt pakaasien kanssa talon ympäri keskiyöllä vuoden vaihteessa. Se kuulemma tuo uudelle vuodelle matkoja. Haluaisin nimittäin päästä enemmän reissuun ja ajattelin varmistaa mahikset. Mutta ei, ei heillä ole ollut tapana. Aldo itse kuulemma opiskeli kieliä ja hankki kansainvälisesti pätevän ammatin samoista syistä.

Zürichinjärvi ja ranta-asutusta lautalta käsin.

Kaikki eivät usko koulutukseen ja sen tuomaan elintasoon. Uutena vuotena monet myös pukevat päälleen keltaiset alkkarit. Se takaa hyvät energiat vastakin. Tai laittavat Santa Lucia -kukkia kuivattuna lompakkoon tuomaan onnea. Tajusin jättäneeni 2019 täysin itseni varaan; alushousut olivat väärän väriset, matkalaukku oli kellarissa ja lompakossa kolikoita.

Zug, Rigi ja Pilatus.
Luzernia.

2018 tilanne laukun ja alusvaatteiden osalta oli sama, eikä vuosi lopulta niin huonosti mennyt, varsinkaan matkojen suhteen. Kohteita ei ollut monta, mutta viidessä kävin useammin kuin kerran: Zug, Luzern, Kotka, Helsinki ja Ivalo. Siinäpä ne.

Lapin järvi. / Lake in Lapland.

Kävin pohjoisemmassa kuin koskaan, Suomen toisessa ääripäässä. Pääsin ensi kertaa tunturiin. Ja löysin lautaseltani uuden sienen, männyntuoksuvalmuskan, matsutaken. Otin satoja kuvia, suurin osa varmaankin sienistä ja mättäistä. Jouduin myös opettelemaan revontulien kuvaamista, mikä oli laiskalle kameraihmiselle aikamoinen haaste. Revontulet leimuivat taivaalla ja minä nökötin nojatuolissa tutkimassa asetuksia. Pelkäsin kaiken menevän sillä aikaa ohi; että taivaalla olisi kohta pimeää ja kamerassa vain aiemmin napatut mustat suhruiset ruudut. Periksi antaminen ei tullut kysymykseen.

Tunturissa. / On a Finnish mountain.

Lappi ja porot. / Santa´s vehicles.

Lappi osoittautui oivaksi sienipaikaksi. / Mushrooms and landscape (or lakescape) in Ivalo area.

Mättähälle kupsahtanut./ Me and Lapland.

Helsingissäkin piipahtelin, vain muutaman tunnin kiepahduksilla kaupungilla, mutta kuitenkin. Kotkassa meitä odotti vuoden yllätys: valkoinen joulu ja pakkanen.

Helsinki ja maamerkki. / Well, this is Helsinki. Or one of it´s landmarks.

Kotkan saariston talvea. / Winter in Kotka archipelago (FIN).

Vuoristoon, sen korkeammalle kuin lähikukkulat tai Lapin tunturit, ei päästy, sillä perheen kinttuvaivainen tarvitsi toipumiseen lopulta yllättävän pitkän ajan. Silti juoksu- ja pyörälenkkejä tehtiin monissa maisemissa. Ja selvitin itse vuoden ilman urheiluvammoja, siitä pisteitä. Movescount kertoo, että kaikenkaikkiaan käytin aikaa 594 tuntia liikuntaan, kuluttaen 85 488 kcal. Eli noin 85:n Fazerin sinisen suklaalevyn verran.

Täälläkin juostiin. Jossain missä on puu ja aurinko. /Jogging in anonymous place.

Täälläkin pyöräiltiin. Näköjään jossain Sveitsin länsipuolella. /We did some cycling, somewhere in west Switzerland.

Jos valokuviin on luottamista, söin mitä ilmeisimmin myös runsaasti herkkuja. Ylivoimaisesti tyrmäävin oli suklaakakku, jota leipoessa olisi aineista pitänyt ymmärtää sen hervoton koko. Nautimme parikiloisen kakun lähes kokonaan. Ja poistin reseptin arkistoistani. Merkittäviin leipomuksiin on myös listattava Halloweeniin innoittamat muumiot, jotka joidenkin mielestä muistuttivat myös kapaloitua vauvaa.

Vuoden makuelämysten inhokiksi valitsen niin kutsuvalta näyttävän Matcha Latten lehmänmaidolla. Ei enää ikinä. Mantelimaidolla ehkä, mutta muutoin matchalle täystyrmäys. (Tummassa suklaassa mausteena siedettävä.)

Herkkui / Sweets

Muumioita Halloweeniksi. /Halloween bakings.

Matcha Latte pettää houkuttelevalla ulkonäöllään ja kauniilla kattauksella. /New rule for 2019: Never order a Matcha Latte.

Yritin miettiä vuoden lukuelämystä, mutta olen kahlannut aimo kasan kirjoja ja unohtanut niiden nimet saman tien. Se ei tarkoita, etteikö lukuelämyksestä olisi jäänyt minuun paljon hyvää; nimimuisti vain on surkeahko. Vuoden viimeisillä päivillä olen kahlannut Raili Virtasen Reissukirjaa, taivastellut toimittajan työtä -60 -luvun lopulla ja istuttanut itseeni hervottoman matkakuumeen.

Zürichin taidetapaus 2018 lienee ollut Ernesto Geton Gaia Mother Tree Zürichin juna-asemalla. Minun ja monen muun mielestä sen olisi voinut jättää siihen, meditointipisteeksi kiireen keskellä.

Gaia Mother Tree, Zürich HB.

Taidetta on myös syntynyt meidän olohuoneessa, josta vuoden loppua kohti muovaantui sekä videostudio, musiikkisali että jättimäinen piirustuspöytä. Tytär koristeli mm. skeittilaudan planeettoja vastaavilla ötököillä.

Tyttären ötökkämaalaukset laudalla. / My daughter´s artstuff.

Summa summarum: 2018 oli hyvä vuosi. Seuraavasta tulkoon parempi. Miten? Näin:

  • Lue lisää hyviä kirjoja. Rikastaa oloa, hidastaa ajatusten sekalaista juoksentelua.
  • Syö vastakin hyvää ruokaa. Listaa uudet lempiateriat, sillä niitä ei muistu mieleen koskaan, kun vatsassa kurisee.
  • Matkusta enemmän. Tekee ihmiselle hyvää. Se nyt vain on tosiasia.
  • Retkeile. Paljon. Vuorilla, järvillä, metsissä.
  • Kirjoita artikkeleita. Muista myös myydä ne. Tämä pitää matkabudjetin tasapainossa.
  • Käy kahvilla ystävien kanssa. Ennen lähtöäsi kohti kaupunkia muista myös kutsua joku mukaan, muuten idea ei toimi.

En resumen: el año 2018 era raro, pero bueno. Que el próximo sea mejor.

Kurzgesagt: das 2018 war komisch, aber gut. Hoffentlich wird das nächste besser sein.

Lämmintä joulutunnelmaa!

Nauttikaa rauhasta, meditoikaa pimeydessä, tuijottakaa kynttilöitä ja lipukaa kompastelematta uuteen vuoteen!

Que difruten de la paz, que mediten en la oscuridad, que se concentren en las candelas y que se deslizen sin tropesarze en el año nuevo!

Geniesst die Ruhe, konzentriert euch auf die Kerzen, rutscht gut ohne stolpern ins neue Jahr!

Zürich West ja mekko menneisyydestä

Lauantai. Juna pysähtyy Zürichin pääasemalla, maan uumenissa. Paksu virta vapaasta nauttivia kiirehtii ulos. Joulutori kuuluu olevan monen päämääränä.

Juna lipuu seuraavalle asemalle. Hardbrückellä astun sillan alle, alueelle, missä ennen rakennettiin laivoja ja nykyisin käydään klubeissa, putiikeissa, kirppareilla, kulttuuritapahtumissa.

Tämä on Helsinki Zürichissä. Klubi siis.

Zürich oli tänne muuttaessani vielä keskusta Limmat-joen kahden puolin. Vaihtoehtokulttuuria ja etnisiä ravintoloita oli yhdellä kadulla vähän ulompana, siellä missä prostituutio kukoistaa ja asunnot olivat halvempia.

Kaupunkiin on pulpahtanut viime vuosina ulokkeita, keskusta on syönyt vanhaa, muuntautunut uudeksi. Söpöstä vähän antiikkisesta ja konservatiivisesta pikkukaupungista yrittää kuoriutua urbaani metropoli.

Ravintola? Varasto?
Pop up -kirppari

Varastoralueelta näyttävässä korttelissa on sikin sokin ravintoloita, kirppareita, baareja. Junasillan holvikaaret täyttyivät jokunen vuosi sitten putiikeista. Instagram muistuttaa, että Caritaksen second hand:issä tänään Winterflomi, talvikirppari. Tässä liikkeessä pitäisi vaihtaa omistajaa designer-kappaleiden ja vintage-muodin.

Tästä mennään jonnekin. Mihin, se ei oikein valaistunut.

Olen myöhään liikkeellä ja väsyttää. On väsyttänyt koko viikon, sen jälkeen kun nukuin 11 tuntia putkeen ja pommiin. Epäilen, että kävelen kirpparin ovesta sisään ja toisesta ulos. Että värit tanssivat silmissä ja korvissa hurisee. Että ihmiset ovat tiellä ja sisäilma tunkkaista.

Tankojen välissä on tilaa. Musiikki soi vaimeasti ja asiakkaat juttelevat myyjien kanssa, viihtyvät. Kauppaakin käydään. Näen ihanan pienen laukun, jonka pintaa peittävät sitruunankeltaiset ruusukkeet. Tarvitsen tuon ehdottomasti! En todellakaan tarvitse tuota! Mutta olisi se ollut kaunis vaikkapa lipaston päällä.

Geroldchuchi-ravintolan pihaa.

Tartun puoliväliin pohjetta ylöttyvään mekkoon ja näen itseni se päällä kesäpäivänä. Rapisevaa jazzia gramofonista, pitkät helmet, pyöreäksi taivutettu huopahattu – ja jo kaapissa olevat kengät, joita en ole käyttänyt vuosiin. Näissä menisin piknikille, levittäisin huovan nurmelle ja söisin mansikoita lautaselta, jonka ottaisin korilaukusta.

En edes kokeile mekkoa, vaan maksan mukisematta 12 frangia. Meni syteen tai saveen, tässä on toivoa kesään.

Sopisko tää, vai olisko liian kultainen?
Kahvibaari ViCAFE:n ulkopöytä on luonnollisesti flamingo.

Sumu on kadonnut päästäni, nyt olo on enää tahmea. Napsin sivukujilta kuvia ja päädyn ViCAFE:n kioskiluukulle. Espresso macchiato on pieni ja vaahdon lehtikuvio kaunis. Laitan sen flamingopöydälle pienellä pihalla. En kerro kotona Aldolle, että tässä kahvilassa on paahdetaan itse pavut, jotka tulevat kaikista muista maista paitsi Costa Ricasta. Minkäs sille voi, ajattelen ja kippaan kahvin kurkkuun. Espresso pysäyttää hengityksen maitovaahdosta huolimatta. Zürichin tujuin kofeiiniannos.

Näen iltapäivän lupaavana ja katselen ympärilleni virkeänä. Päätän hakea vielä toiselta puolen kaupunkia Einsiedelnissä valettuja kynttilöitä, ne nimittäin ovat vielä sellaisia valuvia, jotka koristelevat kynttilänjalan ja jonka steariinisuutta kausittain rakastan ja vähän sen jälkeen pidän suttuisena.

Siinä se on. Mekko menneestä, tulevaa varten.

Kotona ripustan mekkoni hengariin. Laitan Nina Simonen soimaan ja sytytän kynttilät. Ne einsiedelniläiset, kaikki erivärisiä.

En resumen: En la parte Oeste de Zurich casi se me sierra la garganta por culpa de un espresso macchiato – el más fuerte de mi vida. Y hecho de granos de varios países, de los cuales ningúno era Costa Rica. Por ahí cerca encontré además del kiosko-café, un mercado de pulgas y un vestido del pasado – para el futuro.

Kurzgesagt: In Zürich West habe ich einen Espresso Macchiato getrunken, der auch die Toten aufwachen würde. Und in einem Winterflomi einen Kleid aus der Vergangenheit für die Zukunft gefunden.

Oodi baskerimummoille

Kiiruhdan harmaassa takissa eteenpäin harmaassa ja raa´assa marraskuun aamussa harmaassa ja sumuisessa Zürichissä. Vilkaisen oikealle, pienen putiikin näyteikkunaan, jota aina ihailen ja huokaisten menen ohi. Ovathan kaikki niin ylihinnoiteltuja. Vaikkakin ihania, väriläiskiä jotka tulevat ja menevät.

Ikkunan keskellä se on. Baskeri. Sellainen, joka minullakin oli joskus lapsena, olisinko ollut 10? 12? Niitä oli erivärisiä, keskellä nypy ja se vedettiin syvälle päähän niin, että muistutimme metsäsieniä. Se ei ollut kallis. Ehkä kympin? Sitäkään en muista.

Viimeksi kotikaupungissa käydessäni seilailin hetken jouten ostoskeskuksessa. Oli varhaista, kaupat olivat kiinni ja kahvilasta huhuiltiin aamupalalle. Kaikki ihmiset näyttivät jotenkin tutuilta, kuten aina, kun käyn Kotkassa. Enkä silti tunne ketään. Penkillä istuu rivissä mummeleita, jotka katsovat minua yhtä lailla kiinnostuneina kuin minä heitä. Kaikilla on baskerit.

Onko tämä minuinta minua?

Muistelen Asterixia, jossa Korsikalla mustaan pukeutuneet miehet ja mustahuiviset naiset istuskelevat raitilla kylän menoa katsellen. Täällä oli sama meininki. Minun mummoni oli myös tätä tyyppia, mutta ei tietenkään istuskellut ostoskeskuksessa, koska sellaisia ei niihin aikoihin ollut. Eikä hänellä ollut tapana olla jouten kaupungilla. Mutta baskeri hänellä oli. Marjapuuron värinen ja muitakin, ruskea, sininen.

Samana päivänä, kun vilkuilen zürichiläisen putiikin ikkunaa, kiitää ohitseni nainen pitkässä takissa, korkkareissa ja nypybaskeri päässä.  Mietin mikä minä olisin, jos hankkisin itselleni samanlaisen päähineen. Tulisiko minusta trendikäs zürichiläinen vai kuoriutuisiko minusta kotkalainen baskerimummo. Jälkimmäiseenhän minussa on jo ainekset, suomalaiskasvoinen kun olen ja perunanenällä varustettu. Ja aika lailla mummoani muistuttava.

Sitten heti perään murehdin, ettei minusta taida tulla kumpaakaan. Baskerimummot ovat pieniä, pyöreähköjä, sympaattisen oloisia iloisia mummeleita. Minä taas pitkä, baskerikaan ei istu, näytän pikemminkin hullulta taiteilijalta. Ja zürichiläistä vaatimattomasti kalliintyylikästä malliakaan en osaa sisäistää.

Mutta ehkä baskerimummouden aika vuosikymmenten myötä koittaa. Kenties kerran peilin edessä mallatessani baskeri yhtäkkiä sujahtaa päähäni, kuin lakki sienelle. Tai kenkä tuhkimolle. Sitä ennen saatan vielä kokeilla jotain muuta. Kenties vanhan Holliwoodin tyyliin lerppareunaista huopahattua. Tai vaikkapa turbaania Simone de Beauvoirin tyyliin.

En resumen: En mi ciudad hay viejitas con boinas. Yo también tenía una, cuando era chiquita. Lo que no sé, es que si la viejita de boina estará en mi; aparecerá en algún momento en el futúro o será que me he convertido en una zuriquita del éstilo cara-pero-sin-sabor. Tal vez en algún momento la boina se sentará tan perfecto en mi cabeza, como el zapato en el pie de Cenicienta. Antes de eso probaré tal vez otras cosas. Cómo el turbante de Simone de Beauvoir.

Kurzgesagt: In meiner Heimatstadt hat es immer ältere Damen mit Baskenmütze gegeben. Ich hatte auch eine, als Kind. Ob die ältere Dame mit Baskenmütze in mir gibt, dass weiss ich nicht. Sie taucht irgendwann in der Zukunft auf oder vielleicht bin ich zu einer Zürcherin mit teuren-aber-nicht-sehr-auffälligen Stil geworden. Vielleicht wird die Baskenmütze in meinem Kopf passen wie der Schuh an den Fuss von Aschenputtel. Bis dahin werde ich vielleicht etwas anderes probieren. Wie einen Turban á la Simone de Beauvoir.

Kookos-tofukeitto

Sain sen verran monta reseptipyyntöä edellisen postauksen kookos-tofukeitosta, joten laitan tällaisen tiivistetyn versioni siitä tähän. Keitto on alunperin Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen Tofu-keittokirjasta (s.61), josta olen vuosien varrella kokeillut monia reseptejä. Muutama niistä on jäänyt vakiovieraksi ruokalistalle – kuten tämä tofukeitto.

Ruuasta tulee ravittu olo, se lämmittää, chili puraisee ja limetti piristää. Ehkä se johtuu chilin kapsaisiinistä tai inkiväärin eteerisistä öljyistä, mutta olen aina hyväntuulinen syötyäni kupposellisen tätä soppaa. Enkä tarvitse jälkiruuaksi riviä suklaata. Vain kahvia, mutta siitä olen itseni kanssa sovussa. Saa haluta. Aina kun mieli tekee. Makean syömistä vähän jarruttelen, että jouluna sitten jaksaa…

tofukeitto 1

Tässä alkuaineksia. Osa vielä puuttuu.

 

Tarjosimme nuorelle saksalaiselle vieraallemme tätä samaista keittoa eräänä syyspäivänä. Liian myöhään tajusin laittaneeni maanantailounaaksi sittenkin ehkä liian eksoottisen aterian. Ei ollut aineksia muuhunkaan, joten sillä mentiin. Lisukkeeksi oli jotain piirakkaa, en muista mitä. Myönteisen kannustavasti, mutta ottaen makumieltymykset ja tottumukset huomioon, lupasin, ettei ole pakko syödä, jos on tiukkaa. Chilit olivat niitä pieniä ja tömäköitä. Ilmeni, ettei chili ollut se ainut ongelma. Tofukin oli vieras elementti. Ja ruoka pelkistä kasviksista. Kookosmaidosta emme edes keskustelleet. Lusikallisen jälkeen vieras keskittyi piirakkaan. “Kiitos ruuasta!” hän huikkasi hymyillen. Epäilen hänen jääneen nälkäiseksi.

ruoka pk ma tofukookokeitto

Vähän kalpeaa. Laittaisin päälle vielä lisää korianteria.

 

Maustamaton tofuhan ei maistu miltään, vain lievästi soijalta, ja tähänkin keittoon pitäisi olla marinoitu versio käytössä. Koska elämme ja asumme lihansyöjien kaupungin kupeessa, on tofuvaihtoehdot kaupassamme aika pienet. Joko on valittava maustamaton- tai yrttitofu. Itse olen marinoinut tofun kirjasta löytyvää ohjetta mukaillen. Mielestäni se ei ole paras mahdollinen, mutta menee. Ruuan happamuutta voi säädellä fariinisokerilla. Itse en laita sokeria keittoon, vaan pidän kirpeästä.

TOFUN MARINADI

2 limetin mehu

2rkl omenaviinietikkaa

1 rkl hunajaa

mustapippuria

suolaa

Kuivaa tofu, kuutioi ja sekoita marinadiainesten kanssa. Anna maustua ainakin pari tuntia. Mausteiden määrä riippuu tietenkin tofupaketin koosta. Meillä se on 250 g.

KOOKOS-TOFUKEITTO

7 dl vettä

1 paketti tofua

2,5 dl kookosmaitoa

1 kasvisliemikuutio (tai jauhetta vastaavan verran)

3-4 cm pätkä inkivääriä raastettuna (maun mukaan)

chilipalkoja maun mukaan

limetin mehu

2-3 porkkanaa

puolisen kiloa perunoita

ison purjon valkea osa

1/2 dl kookoshiutaleita

nippu korianteria

öljyä

(fariinisokeria tai jotain tummaa laatua)

Raasta inkivääri ja poista chilistä siemenet, kuumenna öljyssä. Jos haluat laittaa keittoon fariinisokeria, laita se nyt kattilaan kuullottumaan.

Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja vihannekset. Kun ne tuntuvat kypsiltä, lisää tofu, limettimehu, kookosmaito ja kookoshiutaleet. Anna kuumentua ja laita päälle korianteria. Jos olet korianterin ystävä, laita reilusti. Tarkista suola.

En resumen: Hice una sopa de tofu y coco. Tiene bastante chile, para dar le carácter. Tofu, no sabe mucho a nada y por eso hay que enmarinarlo. Con leche de coco, limón, gengibre y mucho culantro es muy rico, no importa si el día es caliente o frío, siempre la panza queda contenta. (La receta se encuentra de un libro finlandés de cocina. Si te interesa, lo puedo traducir.)

Kurzgesagt: Eine Suppe mit Tofu und Kokosnuss hat viel Chili, so dass man nicht schwitzt, aber ihr Character gibt. Tofu an sich schmeckt nicht viel, aber mit Kokosnussmilch, Limetten, Ingwer und Koriander ist die Suppe genial für kaltes oder warmes Wetter. Ein Wohlfühlsgefühl garantiert. (Das Rezept ist von einem finnischen Kochbuch.)

 

Mitä costaricalais-suomalaisessa perheessä syödään?

 

 

Viikon ruokapäiväkirjasta tuli dokumentti tähteistä. Pöydässä oli vaihtelevasti yksi, kaksi, kolme tai neljä henkilöä, eikä edes kristallipallo kyennyt kertomaan etukäteen minkälainen porukka oli luvassa. Siksi ruokaa jäi useimmiten jäljelle reilusti.

Teen aina viikoksi ruokasuunnitelman ja ostan aineksia niin, että osa on pitempään säilyviä, jotta voin jarrutella kokkaamisten kanssa, jos ja kun on tarvetta. Välillä se tarkoittaa sitä, että syön itsekseni samaa soppaa toistamiseen, toisinaan täytyy keksiä lisuketta, kun porukkaa vastoin kaikkia odotuksia, onkin yllättäin enemmän.

ruoka pk ke kurpitsakeitto

Kurpitsakeittoa

 

Kirjasin ensimmäisen aterian keskiviikolta. Päivällä syötiin belugalinssikeittoa, joka on yksi suosikeistani. Mustia linssejä kutsutaan myös kasvissyöjän kaviaariksi. Keitettynä ne menettävät väriä, mutta muhkea maku pysyy.

Illalla Halloweenia mukaillen keittyi hellalla seuraava keitto. Ajeltiin ylös kotivuorelle hakemaan kurpitsoita ja kuten usein käy, me olimme myöhässä, eikä pellon kulmassa olleesta myyntipaikasta ollut jäljellä edes telttaa. Lähikaupan kurpitsalaari sekin näytti onnettomalta, mutta keittoaineet löytyivät. Paahdoin päälle kurpitsan siemeniä ja lisukkeeksi näpertelin nakkimuumioita, jotka kyllä muistuttivat jotensakin kapaloituja vauvoja. Nakkeja emme syö kovinkaan usein ja monesti ostan kasvis- tai tofunakkeja. Mutta näihin käytettiin perinteistä ja sydäntautilääkärin kammoamaa reseptiä: aitoja nakkeja ja lehtitaikinaa.

ruoka pk ke nakkimuumiot

Nakkimuumiot

 

Torstaina jatkettiin edellisen illan linjaa eli kurpitsakeittoa oli aika reilusti. Sen lisukkeeksi söin arjen nopeaa perussaalaattia balsamicolla ja oliiviöljyllä sekä Urkonrbrot, jyväisää spelttileipää tekemälläni humuksella ja avokadolla.

ruoka pk to kupr keitto salaatti humus avocado

Kurpitsakeittoa, spelttileipää humuksella ja avokadolla

 

Illalla kaavin lautaselleni vielä linssien jämät ja varsinaisena pääruokana oli kinkkukiusausta. Ei mikään vakioruoka meidän perheessä, mutta jostain syystä syksyisin herää tarve syödä jotain tukuisaa ja maukasta. Lisukkeeksi humusta, broccolia ja perussalaattia. Aika kirjavalta näyttää, varsinaista cross-kitcheniä. Varsinkin Aldolla, jonka lautasella costaricalaiseen tapaan on aina pari kourallista riisiä. Kuulemma hyvin menee riisi kiusauksen kanssa. “Otatko perunaa vai riisiä?” on turha kysymys. Ne eivät kuulemma ole vaihtoehtoja. Riisi on perusruokaa ja peruna lisukkeeksi luokiteltava vihannes.

ruoka pk to kinkkukiusaus broccoli salaatti humus

Kinkkukisausta, humusta, linssejä, broccolia – aikamoista sekasotkua

 

Perjantaina palataan taas oranssiin keittoon. Listalla oli siis muutakin kuin keittoja, mutta skippasin ne ideat, sillä olin jo pitkään himoinnut tomaatti-chavroix -keittoa. Se on myös nopea tehdä ja aina maukasta. Nälkäisimmille oli lisukkeeksi nakki. Salaattiakin oli tarjolla, mutta taisi jäädä kuvaamatta. Muutenkin huomaan, että nälkä ja kuvaaminen eivät istu yhteen. Kuvat ovat hätäisesti ja dokumenttimielessä otettu. Erittäin autenttisia.

ruoka pk pe tomaattikeitto

Tomaatti-chavroix -keitto

 

Perjantai-illan ruuista kotona en ole selvillä, sillä iloisesti kassi heiluen kipaisin kolmen ystävän kanssa syömään uudehkoon kreikkalaiseen ravintolaan. Ynos vaikutti mielenkiintoiselta ja mukavalta vaihtelulta Zürichin aika samanlaisiin ruokalistoihin. Otimme neljä alkupalaa ja kaksi pääruoakaa, jotka oli tarkoitettu jaettaviksi.

Yrttipaneroitu feta mangochilihillolla ja sesaminsiemenillä oli aika kalapuikkomainen, mutta kesäkurpitsadonitsit täyttivät jo vatsaa myönteisemmin. Pitaleivän dipeistä oliivipaté oli järkyttävän suolaista, punajuuri- ja fetadipit syötäviä. Leipä hyvää – ja lämmintä. Katkaraputatar tomaattikastikkeen ja fetamoussen kera ouzolla maustettuna oli niin pieni annos, ettei kaikille riittänyt edes kokonaista katkarapua. Sekin kyllä maukasta. Pääruuiksi otimme kanaa sienten kera ja lisuketta, joka mielessäni oli kokojyväriisiä, mutta en mene kyllä takuuseen, sekä lohta kreikkalaisen pastan kera. Nälissämme tyhjensimme lautaset ehkä minuutissa. Annokset olivat puolet siitä mitä yksin tavallisesti tarvitsisin täyttääkseni vatsani. Hintaa kanalla 34 frangia, lohella 29. Loppupäätelmä: mielenkiintoisia makuja, mutta ylihinnoiteltua.

 

ruoka pk pe ilta kreikkal alkupalat

Vas. fetaa ja oik. kesäkurpitsadonitsit

 

 

ruoka pk pe pita ja lisukkeet

Pitaa ja dippejä

 

ruoka pk pe ilta alkupalat 2

Jossain tuolla alla on kolme katkarapua.

Lauantaina olin taas tyytyväisenä omien sapuskojen parissa. Lehtikaalisalaattia öljyllä ja limetillä ja sen kanssa kuumana pulpahtelevaa aubergine parmigianaa, munakoisoa tomaattikastikkeessa parmesaanin kera. Ei ehkä kovin esteettistä, mutta makunystyröitä ilahduttavaa. Lounas oli kyllä todella myöhäinen, sillä munakoisoviipaleet on ensin grillattava, soossi keiteltävä ja koko juttu laitetaan vielä puoleksi tunniksi uuniin.

ruoka pk la lehtikaalisalaatti aubergine parmigiana

Illalla otettiin kevyesti eli kurpitsakeittoa jäi vielä tällekin pienelle iltapalalle. Muumioiden lopusta kääretaikinasta syntyi purjo-juusto -pasteijat. Tuunasin lehtikaalisalaatin värikkäämmäksi torilta haetuilla pikkutomaateilla.

ruoka pk la sal keitto pasteija

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja aamupalasta oli tulla lounas. Hellan ääressä hääri costaricalainen gallo pintonsa parissa. Siis riisiä ja papuja, sipulia ja paprikaa sekä maustekastiketta. Sen lisukkeeksi munakasta, halukkaille pekonia ja avokadoa, luonnollisesti kahvia ja appelsiinimehua. Ja minulle, nälkäisimmälle, vielä luonnonjugurttia.

ruoka pk su gallo pinto etc

Lounaaksi syötiin samalla teemalla eli riisiruokaa sekin. Kasvisrisottoa Aldon tapaan. Costaricalaiset risotot eivät ole yhtä kosteita kuin italialaiset. Tosin sitä, mistä tämä ohje on peräisin, en osaa sanoa. Mukana on myös villiriisiä ja valkoviiniä. Lisukkeeksi salaattia ja costaricalaiseen tapaan frijoles molidos, papumössöä ja perunalastuja. Jälkimmäinen ei sekään ihan ravintotieteen oppikirjasta, mutta ehkä sunnuntaina saa?

Sunnuntai-illan ateriaksi syötiin loput munakoisoruoasta. Aika snäkkimäisesti, sillä vatsa oli vielä pömpöllään edellisistä ruuista.

ruoka pk su kasvisrisotto lehtikaalisalaatti

Maanantaina keitin taas keiton. Tofu-kookos-chili -keitto on yksi suosikeistani laimeasta ulkonäöstä huolimatta. Myönnän, etten ikinä valitsisi sitä kuvan perusteella, mutta limetillä ja korianterilla maustettu keitto ei koskaan petä. Se täyttää vatsaa ja ilahduttaa mieltä, varsinkin synkeänä syyspäivänä.

ruoka pk ma tofukookokeitto

Illaksi täytin kolme pientä kurpitsaa fetalla, maissilla ja punasipulilla. Nämäkin ovat meidän syyssuosikkeja. Koska pöytään ilmestyi neljäs ruokailija, taioin lisukkeeksi pakastimen aarteita eli paistettua kalaa.

ruoka pk ma ilta täytetyt kurpitsat

Tiistaina – ylläri ylläri – oli jämiä. Loput kasvisrisotosta ja kurpitsaa. Hyvin tavallisen näköinen arkilautanen meillä. Minulla. Aldon lautanen näyttäisi erilaiselta, koska siinä on se riisikasa. Siis jos olisi jotain muuta ruokaa kuin risottoa. Riisi risoton kanssa olisi jopa costaricalaiselle liikaa. Mutta sen sijaan risoton kanssa tarjoillaan usein joko niitä perunalastuja – tai ranskalaisia.

ruoka pk ti lounas

En resumen: Què  se come en una familia finlandesa-costarricense? En el otoño a menudo sopas anaranjadas, de calabazas, tomates o de lentejas. Y obviamente muchos restos…y por su puesto gallo pinto. Al menos en los desayunos de domingo. Con huevos, a veces tocineta, pan, café, juguito y por su puesto – con aguagate.

Kurzgesagt: Was isst man in einem finnisch-costaricanischen Familie? Im Herbst viele Orange Suppen, mit Kürbis, Tomaten oder Linsen. Und offensichtlich oft auch resten…und natürlich gallo pinto, Frühstück mit Reis und Bohnen, serviert mit Eier, Speck, Avokado, Kaffee, Orangensaft und Brot. 

 

Hellyyttä ja heleyttä pohjoisen luonnosta

Yhteistyössä Sisucas Boutique

Kävin lukioaikaisella kosmetologillani parin vuosikymmenen jälkeen. Hän suhtautui asiakkaaseensa, kuten asiakkaaseen suhtaudutaan. Ammattikuntaan kuuluvalla ystävällisyydellä ja hellällä otteella. Paitsi sitten kun käytiin asiaan eli ihon varsinaiseen puhdistukseen. Kosmetologi oli vanhan koulukunnan kannattaja. Mitä kivuliaampi ote, sitä parempi tulos. Lopuksi hän laittoi sanojensa mukaan kevyen meikin ja lähdin asioille. Tavaratalon vessassa vilkaisin peiliin ja kiljaisin. Takaisin katsoi Halloween-hahmo.

Iho oli taatusti sentin verran turvoksissa, kirkkaan punainen ja silmämeikki, no jaa, ei omaa tyyliäni. Hoidon jossain vaiheessa, siinä kun iho alkoi muuttaa väriä ja koostumusta, kosmetologi totesi, että nyt hän muistaakin minut. Ei ollut kuulemma koskaan uransa varrella tavannut ketään yhtä herkkäihoista.

Turvotus laski ennen pitkää, mutta muutoin iho on vuosien jälkeen ihan yhtä herkkä kuin ennenkin. Joten, uusien tuotteiden testaajana en ole mikään aivan helppo tapaus. Olen hylännyt kaikki mullistavat uutuudet, joissa on tehoaineita ja tyytynyt hajuttomiin, mauttomiin, perustuotteisiin, peruspakkauksissa.

“Hei, sähän olet se Liisa!” totesi myyntipöydän takaa Maarit, Zürichin joulutorilla pari vuotta sitten. Tällä kertaa tunnisteena ei toiminut iho, vaan nimeni. Maarit oli saanut tuoreena Sveitsiin muuttaneena lainaksi kirjani Hausfrau – Kotona Sveitsissä ja olimme kirjoitelleet messingerissä.

Maarit oli tuonut torille suomalaista sertifioitua luonnonkosmetiikkaa Choicelta. Hän kertoi tehneensä töitä sen kanssa yli seitsemän vuotta ja vakuuttuneensa laadukkuudesta. Tuoksuttelin voiteita hiukkasen skeptisenä. Tuotteet sopivat erittäin herkkäihoisillekin ja Suomessa yksi suurin jälleenmyyjäryhmä on apteekit. Ehkä tämä oli se, joka sai uskaltautumaan ihmiskokeeseen. Vaikka kyseessä siis oli silmänympärysvoide, jotka kaikkein useimmin olivat aiheuttaneet itselleni allergisia oireita. Tai sitten vain Maaritin ihanan raikas olemus, iloinen hehkeys, jonka luonnollisesti uskoin tarttuvan itseeni voiteen mukana.

sisucas 4 choice pullot

Rutistettua silkkipaperia muistuttava silmänympärysihoni tykkäsi kiinteyttävästä voiteesta. Ja minä siitä, että sitä voi laittaa päivän mittaan pikkuisen lisää ja se imeytyi samantien jättämättä rasvaista jälkeä. Herkkäihoisena en ole enää jaksanut kiinnittää käyttämieni tuotteiden tylsyyteen kovinkaan paljon huomiota, mutta onhan se pientä luksusta, että hyllyllä on kaunis pakkaus valkoisen perustuubin sijaan.

Joulutorin jälkimaininkeina Maarit Dessibourg ja hänen sveitsiläinen miehensä perustivat nettikauppa Sisuccaan. Boutiquen tarina alkoi kuitenkin oikeastaan pohjoisessa, eikä suinkaan Sveitsissä, mistä käsin sitä nyt pyöritetään. Maarit ja Guillaume nimittäin tapasivat Lapissa. Luonto, kauneus ja hyvinvointi ovat yhteisen yrityksen kulmakiviä. Itsestä voi huolehtia ja samalla tehdä kestävämpiä, luontoa vähemmän kuormittavia valintoja ja näitä Sisucas myös haluaa tukea.

sisucas 3 maarit

Maarit Dessibourg

 

Nettikaupassa on pieniä brändejä ja kosmetiikkan lisäksi luomuteetä, lisäravinteita, pestävä meikinpuhdistushanska ja korujen puhdistustuote. Sain Maaritilta  kokeiltavakseni Choicen tuotteita. Sen jo tiesinkin, ettei niissä ole keholle haitallisia kemikaaleja tai synteettisiä hajusteita. Ne ovat myös vegaanisia, eikä niitä ole testattu eläinkokein. Choice on muuten ottanut myös askeleen muovittomaan suuntaan: merkiltä löytyy ensimmäinen täysin biohajoava voidepakkaus, jossa ei ole lainkaan mikromuoveja.

sisucas 5 roikkuva kassi

Päädyin hurjastelemaan ja testaamaan 24 h kasvovoidetta Sensitive-voiteen sijaan. Epäröin tuoksua, mutta sen viehkeä mangon vivahde vie minut täysin Costa Ricaan anoppilaan, mangopuun alle ruohikolle. Kermainen voide tuntuu kasvoja hyväilevältä ja se imeytyy hyvin. Mangovoide onkin ensimmäinen, johon monille tuoksuille herkistynyt nenäni tai ihoni eivät reagoi negatiivisesti. Ei turvonneita, vuotavia silmiä, ei kirkkaan punaisia poskia. Voiteen levittäminen aamuisin on ihon hellimistä parhaimmillaan. Zürichin veden suuri kalkkipitoisuus kuitenkin kuivattaa pintaa ja yöksi ihoni kaipaa vielä lisäkosteutusta.

Voiteen alle laitoin Maaritin ohjeiden mukaan Choicen seerumia, joka suojaa, hoitaa ja vahvistaa ihoa. Seerumi tuntuu virkistävältä ja sitä voi käyttää myös ohuella silmänympärysiholla. Se auttaa syysryppyjen ilmaantuessa, kun sisäilma on kuivaakin kuivempaa patterien hohkatessa.

 

sisucas 9 pakkaukset pihalla p

Hieman jännittyneenä testasin myös Choice Duo kuorivaa naamiota. Kaikki, missä on ollut termi “kuoriva” on ollut pannassa teini-iästä lähtien. Se on tarkoittanut turvotusta ja lähinnä vahinkoa iholle. Tässä ei ole kuitenkaan mitään kuorivia rakeita, vaan hedelmähappoja. Kosteuttajana toimii mustikka. Naamiota laitetaan muutama pisara kerran pari viikossa. Ja sen tulisi vaikutusajan jälkeen heleyttää, poistaa kuollutta ihosolukkoa ja heleyttää. – Ja kuinka kävi? Iho tuntui pehmeältä ja kosteutetulta. Rauhoittuneelta.

sisucas 7 teet 2

Syksyisin olo tuppaa varsinkin iltapäivisin kallistumaan nuutuneeseen suuntaan. Kuumat juomat ovat minulle kuin pieniä lämmittäviä ja ilahduttavia keitaita. Vuosikalenterin viimeisten sivujen paikkeilla itsestäni kuoriutuukin teen suurkuluttaja. Pöydällä tietokoneen vieressä on aina kuppi kuumaa. Vanhassa talossa lämmityksen sielunelämä on jopa sitä usein rassaavalle mekaanikolle selvästikin salaisuus. Tuplavillapaidan lisäksi jäätyneet jäseneni kaipaavat tukea, jota löydän teestä. Kofeiinittomat vaihtoehdot ovat tarpeen, jotta sormet pysyisivät vapisematta näppäimistöllä, mutta harmauden taittamiseksi, tarvitsen vielä lisäboostia mustalta teeltä.

sisucas teelajit vaaka

Afloat With Folkboat, Barefoot Biking ja Polar Night Cap

 

Sisuccaan valikoimissa on Nord-T:n luomuteetä, kaikki lisäaineettomia luonnontuotteita. Maistelin kolmea sorttia: Barefoot Biking, Afloat With Folkboat ja Polar Night Cap  ja ulkosuomalaisena täytyy sanoa, että olen myyty aina, kun raaka-aineista löytyy kotimaisia aineksia, metsien hedelmiä. Suosikikseni nousi näistä Barefoot Biking, jossa on mustaa teetä, metsämustikoita, vadelman lehtiä ja kuusen kerkkää. Iltajuomaksi valitsisin ehkä kuitenkin Rooibos-pohjaisen, tyrneillä ja koivun lehdillä maustetun Polar Night Capin. Ja iltapäivän lämmikkeeksi taas mansikan, koivunlehtien ja nokkosen lisäksi yllättäin lakritsanjuurella maustetun Afloat With Folkboat.

PS. Sisucas tarjoaa blogin lukijoille 15% alennuksen kaikista tuotteista koodilla “sisucas 15”.

Sisucasta voit myös seurailla Facebookissa ja Instagramissa #sisucasboutique.

sisucas 11 tee ja sortit 2 edestä

En resumen: Les interesan productos finlandeses? Vean la página de Sisucas un boutique web nueva. Ofrecen márcas pequeñas, con quienes los dueños Maarit und Guillaume, comparten los valores importantes: bienestar y belleza. Que cuidemos a nosótros y también a la naturaleza.

Kurzgesagt: Hättest du interesse an finnischen Produkten? Auf der Website von Sisucas, eine Boutique von Maarit und Guillaume, findest du kleine Marken, mit denen sie die wichtigen Werte, das Wohlbefinden und die Schönheit teilen. Wir sollten uns und die Natur pflegen.

Tatti siellä, valmuska täällä eli kuinka hurahdin sieniin

Käpöttelin Lapin Ivalossa hiekkatietä pitkin ja yhtäkkiä tiesin minne matka jatkuisi. Tämä on oikea suunta – kohti satoa. Johan se näkyi maamerkeistäkin. Tatit kutsuivat.

sienet 9 tattimerkitty tie

Hyvistä sienipaikoista ei puhuta. Sujahdetaan vain salakähmäisesti tumma takki päällä mahdollisimman tummien kuusien lomaan, huomiota herättämättä. Ja palataan kori täynnä, ilme muikeana, mutta ei rehentelevänä. Kateus herää henkiin joka tapauksessa.

Jatkoin kuitenkin samaa reittiä ja odotin seuraavaa merkkiä. Nämä kasvoivat keskellä tietä. Vierivieressä, toistensa lomassa. En tiennyt mitä lajia ovat. Syyssienien heimoa, oletan.

sienet 8 tiellä

Tänä toisena vuoden puolikkaana olen päässyt kolmesti syksyyn ja ruskaan. Ensin punertavaan Lappiin, sitten keltaisena hohtavaan Kotkaan ja nyt odottelen maiseman kellerrystä Zürichissä. Sveitsissä on surkeat olosuhteet sienille, kuivaakin kuivempaa. Silti kuulemma lähimailla tuuppaa erityisesti tatteja.

sieni 11 joku sieni 2

Mutta voi pojat, miten Lapissa oli sieniä. Juuri sammalikosta tai jäkälän keskeltä putkahtaneet ovat herttaisia, mutta kiinnostavimpia ovat kypsään ikään ehtineet, muodoltaan vääristyneet tai nakerretut yksilöt. Ei tietenkään syömismielessä, vaan ihan vain esteettisesti.

sieni 13 joku sieni 3

sieni 14 joku sieni 4

otsamo 16 kärpässieni

Käyn metsässä kuin taidenäyttelyssä. Kuvaan kaikki ja haistelen maastoa nuuskutellen. Tunnen metsänpohjan pehmeyden ja kompastelen välillä juuriin. Makaan melkein mahallani ja annan kosteuden imeytyä polviin. Ihan sama. Kuvakulma on mahtava.

sienet 2 kangassienet

Kangassienet saattoivat saada takiani kolhun itsetuntoonsa. En keränneet yhtäkään, silloin kun olin liikkeellä korin kanssa, koska olevinaan oli parempiakin tarjolla. Mutta ovathan ne niin sympaattisen näköisiä. Mikä siinä lie.

sieni 15 sieniä kannossaLepotauolla istahdin mättähälle. Kuulostaa helpolta, mutta oli tehtävä töitä löytääkseen kohdan, jossa ahterin alla ei  olisi sieniä tai marjoja. Kivilläkin kasvoi puolukoita ja mustikoita.sienet 4 koivetMakailin hetken taivasta katsellen ja ottaen energiaa maastosta. Eli selkää rentouttaen. Kehitin myös uuden selfie-lajin: sienilfie. Tämä oli se hetki, jolloin aloin epäröidä höpertymistä metsän ominaistuoksujen huumaamana.

sienet 3 sienielfieMutta kierähtäessäni vatsalleni tajusin, että puolukan varpujen korkeudelta on mahtavat näkymät. Shampanjalaseja muistuttavat pikarijäkälät ovat aina olleet suosikkejani.

sieni 12 puolukka ja jakalaasienet 6 pun sienisieni 10 joku sieni 1sieni 7 puolukka paallaEn lopulta löytänyt yhtään himoitsemaani tattia. Johtunee siitä, että reissuseuralaiseni olivat tyhjentäneet paikat. Ja kenties myös siitä, etten lopulta kulkenut syötävän, vaan metsän lumon perässä.sienet 2 tatitEn resumen: Fui en Laponia en el otoño al bosque. Y regresé con una canasta llena de fotos de hongos.

Kurzgesagt: Ich war im Herbst im Wald in Lappland. Und habe kiloweise Pilze gesammelt. Genauer gesagt, Fotos von Pilzen.

 

 

 

Suomalainen dekkari sveitsiläisin kytköksin

 

Olen pitänyt itseäni dekkari-imurina, siitä lähtien, kun avasin ensimmäiset Agatha Christien klassikot. Sveitsissä lukutahti hidastui ja uusia ilmestyi ilman, että tajusin niitä metsästää, enkä oikein kestänyt kärryillä kirjailijoistaakaan, varsinkaan suomalaisista. Päätähdiksi yöpöydälläni nousivat Sue Grafton ja Donna Leon. Intensiivinen Nordic Noir vetosi jollain lailla, muttei todellakaan iltalukemisena.

helena kirja auki p

Lukemista lentokoneessa.

 

Jossain vaiheessa palasin taas etsimään uutta luettavaa ja viime aikoina ulkosuomalaiset ovat alkaneet vallata alaa dekkaripuolella. Edellinen lukemani oli Anu Patrakan Huomenna sinä kuolet ja nyt sain käsiini Helena Väisäsen Kuoleman tuoksun.

Päähenkilönä Helena Väisäsen kirjassa on rikoskomisario Saara Joho. Uusi naisnäkökulma on tervetullut Leena Lehtolaisen Maria Kallion ja suomalaista kirjallisuutta hallitsevien monien miesetsivien rinnalle.

Naisetsivät ovat usein yksineläjiä, kuten Sue Graftonin Kinsey Millhone ja sama pätee Saara Johoon. Syynä ei kuitenkaan ole ammatti tai yksinäisen suden luonne vaan traaginen lähimenneisyys. Lieneekö siinä myös syy, miksi Saara suhtautuu vaaraan lähes välinpitämättömästi tai ainakin ensi säikähdyksen jälkeen huoletta. Se katkaisee hiukan myös sitä jännitystä, jonka lukija olisi voinut kokea.

 

 

Saara Joho on todellinen nuuskija, sillä tavallisten tutkimusmetodien apuna hän käyttää hyväksi hajuyliherkkyyttään. Hajumuisti tuo vihjeitä ja auttaa myös eteenpäin. Se myös tekee Saarasta rikoskomissariona persoonallisen. Vaikka vaistot ovat tärkeässä asemassa, se ei syö päähenkilön uskottavuutta järkeilyssä.

Luin kirjan suurimmaksi osaksi lentokoneessa ja matkalukemisena se oli loistava, kuten dekkarit parhaimmillaan ovat. Ne vievät helposti alusta lähtien mukaansa ja pistävät pinnistelemään juonenkäänteiden myötä. Muistan lukeneeni artikkelin, jonka mukaan lentokoneessa keskittyminen on paineesta johtuen vaikeaa ja huomaan nyt, että yksityiskohdat jäivät hieman epäselviksi. Tämä siis menee omaan piikkiini, ei kirjan. Kirjasta se sen sijaan kertoo monipuolisista käänteistä.

helena kirja teksti lähis p

 

Sveitsissä asuvalle lukijalle viitteet Zürichiin ovat tietenkin hauskoja seikkoja. Helena Väisänen on elänyt pitkään näillä seuduin ja kytki juoneen useita yhteyksiä nykyiseen kotimaahansa. Lyhyitä Sveitsissä tapahtuvia rikoskertomuksia Helena on jo kirjoittanut aiemminkin; niitä on julkaistu mm. Joulukalenteri-kirjassa. Kirjan loppu on avoin ja se viittaa vähän siihen, että jatkoa olisi tulossa, Zürichiin sijoittuen.

Plussia ja miinuksia? Kokonaisuutena Kuoleman tuoksu on toimiva dekkari. Ihmettelin sitä, kuinka hyvin hän käytti lääketieteellisestä tutkimuksesta tarpeeksi syvänä elementtinä kertomatta siitä lopulta kovinkaan paljon. Vakuutti siis tavallisen lukijan. Dialogi taas on ajoittain hyvinkin kaurismäkeläisen jäykkää, jopa teennäistä. Jäin makustelemaan lauseita ja omaksi yllätykseksenikin tavallaan viehätyin siitä, että ne eivät olleet lainkaan arkikieleltä kuulostavia.

En resumen: La primera novela policiaca de la escritora Finlandesa Helena Väisänen. Por el momento sólo en finlandés, pronto en Alemán – y quien sabe, tal vez en el futúro en español.

Kurzgesagt: Der erste Krimi von Helena Väisänen. Im Moment nur auf Finnisch, bald auch auf Deutsch!

%d bloggers like this: