Advertisements

Kookos-tofukeitto

Sain sen verran monta reseptipyyntöä edellisen postauksen kookos-tofukeitosta, joten laitan tällaisen tiivistetyn versioni siitä tähän. Keitto on alunperin Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen Tofu-keittokirjasta (s.61), josta olen vuosien varrella kokeillut monia reseptejä. Muutama niistä on jäänyt vakiovieraksi ruokalistalle – kuten tämä tofukeitto.

Ruuasta tulee ravittu olo, se lämmittää, chili puraisee ja limetti piristää. Ehkä se johtuu chilin kapsaisiinistä tai inkiväärin eteerisistä öljyistä, mutta olen aina hyväntuulinen syötyäni kupposellisen tätä soppaa. Enkä tarvitse jälkiruuaksi riviä suklaata. Vain kahvia, mutta siitä olen itseni kanssa sovussa. Saa haluta. Aina kun mieli tekee. Makean syömistä vähän jarruttelen, että jouluna sitten jaksaa…

tofukeitto 1

Tässä alkuaineksia. Osa vielä puuttuu.

 

Tarjosimme nuorelle saksalaiselle vieraallemme tätä samaista keittoa eräänä syyspäivänä. Liian myöhään tajusin laittaneeni maanantailounaaksi sittenkin ehkä liian eksoottisen aterian. Ei ollut aineksia muuhunkaan, joten sillä mentiin. Lisukkeeksi oli jotain piirakkaa, en muista mitä. Myönteisen kannustavasti, mutta ottaen makumieltymykset ja tottumukset huomioon, lupasin, ettei ole pakko syödä, jos on tiukkaa. Chilit olivat niitä pieniä ja tömäköitä. Ilmeni, ettei chili ollut se ainut ongelma. Tofukin oli vieras elementti. Ja ruoka pelkistä kasviksista. Kookosmaidosta emme edes keskustelleet. Lusikallisen jälkeen vieras keskittyi piirakkaan. “Kiitos ruuasta!” hän huikkasi hymyillen. Epäilen hänen jääneen nälkäiseksi.

ruoka pk ma tofukookokeitto

Vähän kalpeaa. Laittaisin päälle vielä lisää korianteria.

 

Maustamaton tofuhan ei maistu miltään, vain lievästi soijalta, ja tähänkin keittoon pitäisi olla marinoitu versio käytössä. Koska elämme ja asumme lihansyöjien kaupungin kupeessa, on tofuvaihtoehdot kaupassamme aika pienet. Joko on valittava maustamaton- tai yrttitofu. Itse olen marinoinut tofun kirjasta löytyvää ohjetta mukaillen. Mielestäni se ei ole paras mahdollinen, mutta menee. Ruuan happamuutta voi säädellä fariinisokerilla. Itse en laita sokeria keittoon, vaan pidän kirpeästä.

TOFUN MARINADI

2 limetin mehu

2rkl omenaviinietikkaa

1 rkl hunajaa

mustapippuria

suolaa

Kuivaa tofu, kuutioi ja sekoita marinadiainesten kanssa. Anna maustua ainakin pari tuntia. Mausteiden määrä riippuu tietenkin tofupaketin koosta. Meillä se on 250 g.

KOOKOS-TOFUKEITTO

7 dl vettä

1 paketti tofua

2,5 dl kookosmaitoa

1 kasvisliemikuutio (tai jauhetta vastaavan verran)

3-4 cm pätkä inkivääriä raastettuna (maun mukaan)

chilipalkoja maun mukaan

limetin mehu

2-3 porkkanaa

puolisen kiloa perunoita

ison purjon valkea osa

1/2 dl kookoshiutaleita

nippu korianteria

öljyä

(fariinisokeria tai jotain tummaa laatua)

Raasta inkivääri ja poista chilistä siemenet, kuumenna öljyssä. Jos haluat laittaa keittoon fariinisokeria, laita se nyt kattilaan kuullottumaan.

Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja vihannekset. Kun ne tuntuvat kypsiltä, lisää tofu, limettimehu, kookosmaito ja kookoshiutaleet. Anna kuumentua ja laita päälle korianteria. Jos olet korianterin ystävä, laita reilusti. Tarkista suola.

En resumen: Hice una sopa de tofu y coco. Tiene bastante chile, para dar le carácter. Tofu, no sabe mucho a nada y por eso hay que enmarinarlo. Con leche de coco, limón, gengibre y mucho culantro es muy rico, no importa si el día es caliente o frío, siempre la panza queda contenta. (La receta se encuentra de un libro finlandés de cocina. Si te interesa, lo puedo traducir.)

Kurzgesagt: Eine Suppe mit Tofu und Kokosnuss hat viel Chili, so dass man nicht schwitzt, aber ihr Character gibt. Tofu an sich schmeckt nicht viel, aber mit Kokosnussmilch, Limetten, Ingwer und Koriander ist die Suppe genial für kaltes oder warmes Wetter. Ein Wohlfühlsgefühl garantiert. (Das Rezept ist von einem finnischen Kochbuch.)

 

Advertisements

Mitä costaricalais-suomalaisessa perheessä syödään?

 

 

Viikon ruokapäiväkirjasta tuli dokumentti tähteistä. Pöydässä oli vaihtelevasti yksi, kaksi, kolme tai neljä henkilöä, eikä edes kristallipallo kyennyt kertomaan etukäteen minkälainen porukka oli luvassa. Siksi ruokaa jäi useimmiten jäljelle reilusti.

Teen aina viikoksi ruokasuunnitelman ja ostan aineksia niin, että osa on pitempään säilyviä, jotta voin jarrutella kokkaamisten kanssa, jos ja kun on tarvetta. Välillä se tarkoittaa sitä, että syön itsekseni samaa soppaa toistamiseen, toisinaan täytyy keksiä lisuketta, kun porukkaa vastoin kaikkia odotuksia, onkin yllättäin enemmän.

ruoka pk ke kurpitsakeitto

Kurpitsakeittoa

 

Kirjasin ensimmäisen aterian keskiviikolta. Päivällä syötiin belugalinssikeittoa, joka on yksi suosikeistani. Mustia linssejä kutsutaan myös kasvissyöjän kaviaariksi. Keitettynä ne menettävät väriä, mutta muhkea maku pysyy.

Illalla Halloweenia mukaillen keittyi hellalla seuraava keitto. Ajeltiin ylös kotivuorelle hakemaan kurpitsoita ja kuten usein käy, me olimme myöhässä, eikä pellon kulmassa olleesta myyntipaikasta ollut jäljellä edes telttaa. Lähikaupan kurpitsalaari sekin näytti onnettomalta, mutta keittoaineet löytyivät. Paahdoin päälle kurpitsan siemeniä ja lisukkeeksi näpertelin nakkimuumioita, jotka kyllä muistuttivat jotensakin kapaloituja vauvoja. Nakkeja emme syö kovinkaan usein ja monesti ostan kasvis- tai tofunakkeja. Mutta näihin käytettiin perinteistä ja sydäntautilääkärin kammoamaa reseptiä: aitoja nakkeja ja lehtitaikinaa.

ruoka pk ke nakkimuumiot

Nakkimuumiot

 

Torstaina jatkettiin edellisen illan linjaa eli kurpitsakeittoa oli aika reilusti. Sen lisukkeeksi söin arjen nopeaa perussaalaattia balsamicolla ja oliiviöljyllä sekä Urkonrbrot, jyväisää spelttileipää tekemälläni humuksella ja avokadolla.

ruoka pk to kupr keitto salaatti humus avocado

Kurpitsakeittoa, spelttileipää humuksella ja avokadolla

 

Illalla kaavin lautaselleni vielä linssien jämät ja varsinaisena pääruokana oli kinkkukiusausta. Ei mikään vakioruoka meidän perheessä, mutta jostain syystä syksyisin herää tarve syödä jotain tukuisaa ja maukasta. Lisukkeeksi humusta, broccolia ja perussalaattia. Aika kirjavalta näyttää, varsinaista cross-kitcheniä. Varsinkin Aldolla, jonka lautasella costaricalaiseen tapaan on aina pari kourallista riisiä. Kuulemma hyvin menee riisi kiusauksen kanssa. “Otatko perunaa vai riisiä?” on turha kysymys. Ne eivät kuulemma ole vaihtoehtoja. Riisi on perusruokaa ja peruna lisukkeeksi luokiteltava vihannes.

ruoka pk to kinkkukiusaus broccoli salaatti humus

Kinkkukisausta, humusta, linssejä, broccolia – aikamoista sekasotkua

 

Perjantaina palataan taas oranssiin keittoon. Listalla oli siis muutakin kuin keittoja, mutta skippasin ne ideat, sillä olin jo pitkään himoinnut tomaatti-chavroix -keittoa. Se on myös nopea tehdä ja aina maukasta. Nälkäisimmille oli lisukkeeksi nakki. Salaattiakin oli tarjolla, mutta taisi jäädä kuvaamatta. Muutenkin huomaan, että nälkä ja kuvaaminen eivät istu yhteen. Kuvat ovat hätäisesti ja dokumenttimielessä otettu. Erittäin autenttisia.

ruoka pk pe tomaattikeitto

Tomaatti-chavroix -keitto

 

Perjantai-illan ruuista kotona en ole selvillä, sillä iloisesti kassi heiluen kipaisin kolmen ystävän kanssa syömään uudehkoon kreikkalaiseen ravintolaan. Ynos vaikutti mielenkiintoiselta ja mukavalta vaihtelulta Zürichin aika samanlaisiin ruokalistoihin. Otimme neljä alkupalaa ja kaksi pääruoakaa, jotka oli tarkoitettu jaettaviksi.

Yrttipaneroitu feta mangochilihillolla ja sesaminsiemenillä oli aika kalapuikkomainen, mutta kesäkurpitsadonitsit täyttivät jo vatsaa myönteisemmin. Pitaleivän dipeistä oliivipaté oli järkyttävän suolaista, punajuuri- ja fetadipit syötäviä. Leipä hyvää – ja lämmintä. Katkaraputatar tomaattikastikkeen ja fetamoussen kera ouzolla maustettuna oli niin pieni annos, ettei kaikille riittänyt edes kokonaista katkarapua. Sekin kyllä maukasta. Pääruuiksi otimme kanaa sienten kera ja lisuketta, joka mielessäni oli kokojyväriisiä, mutta en mene kyllä takuuseen, sekä lohta kreikkalaisen pastan kera. Nälissämme tyhjensimme lautaset ehkä minuutissa. Annokset olivat puolet siitä mitä yksin tavallisesti tarvitsisin täyttääkseni vatsani. Hintaa kanalla 34 frangia, lohella 29. Loppupäätelmä: mielenkiintoisia makuja, mutta ylihinnoiteltua.

 

ruoka pk pe ilta kreikkal alkupalat

Vas. fetaa ja oik. kesäkurpitsadonitsit

 

 

ruoka pk pe pita ja lisukkeet

Pitaa ja dippejä

 

ruoka pk pe ilta alkupalat 2

Jossain tuolla alla on kolme katkarapua.

Lauantaina olin taas tyytyväisenä omien sapuskojen parissa. Lehtikaalisalaattia öljyllä ja limetillä ja sen kanssa kuumana pulpahtelevaa aubergine parmigianaa, munakoisoa tomaattikastikkeessa parmesaanin kera. Ei ehkä kovin esteettistä, mutta makunystyröitä ilahduttavaa. Lounas oli kyllä todella myöhäinen, sillä munakoisoviipaleet on ensin grillattava, soossi keiteltävä ja koko juttu laitetaan vielä puoleksi tunniksi uuniin.

ruoka pk la lehtikaalisalaatti aubergine parmigiana

Illalla otettiin kevyesti eli kurpitsakeittoa jäi vielä tällekin pienelle iltapalalle. Muumioiden lopusta kääretaikinasta syntyi purjo-juusto -pasteijat. Tuunasin lehtikaalisalaatin värikkäämmäksi torilta haetuilla pikkutomaateilla.

ruoka pk la sal keitto pasteija

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja aamupalasta oli tulla lounas. Hellan ääressä hääri costaricalainen gallo pintonsa parissa. Siis riisiä ja papuja, sipulia ja paprikaa sekä maustekastiketta. Sen lisukkeeksi munakasta, halukkaille pekonia ja avokadoa, luonnollisesti kahvia ja appelsiinimehua. Ja minulle, nälkäisimmälle, vielä luonnonjugurttia.

ruoka pk su gallo pinto etc

Lounaaksi syötiin samalla teemalla eli riisiruokaa sekin. Kasvisrisottoa Aldon tapaan. Costaricalaiset risotot eivät ole yhtä kosteita kuin italialaiset. Tosin sitä, mistä tämä ohje on peräisin, en osaa sanoa. Mukana on myös villiriisiä ja valkoviiniä. Lisukkeeksi salaattia ja costaricalaiseen tapaan frijoles molidos, papumössöä ja perunalastuja. Jälkimmäinen ei sekään ihan ravintotieteen oppikirjasta, mutta ehkä sunnuntaina saa?

Sunnuntai-illan ateriaksi syötiin loput munakoisoruoasta. Aika snäkkimäisesti, sillä vatsa oli vielä pömpöllään edellisistä ruuista.

ruoka pk su kasvisrisotto lehtikaalisalaatti

Maanantaina keitin taas keiton. Tofu-kookos-chili -keitto on yksi suosikeistani laimeasta ulkonäöstä huolimatta. Myönnän, etten ikinä valitsisi sitä kuvan perusteella, mutta limetillä ja korianterilla maustettu keitto ei koskaan petä. Se täyttää vatsaa ja ilahduttaa mieltä, varsinkin synkeänä syyspäivänä.

ruoka pk ma tofukookokeitto

Illaksi täytin kolme pientä kurpitsaa fetalla, maissilla ja punasipulilla. Nämäkin ovat meidän syyssuosikkeja. Koska pöytään ilmestyi neljäs ruokailija, taioin lisukkeeksi pakastimen aarteita eli paistettua kalaa.

ruoka pk ma ilta täytetyt kurpitsat

Tiistaina – ylläri ylläri – oli jämiä. Loput kasvisrisotosta ja kurpitsaa. Hyvin tavallisen näköinen arkilautanen meillä. Minulla. Aldon lautanen näyttäisi erilaiselta, koska siinä on se riisikasa. Siis jos olisi jotain muuta ruokaa kuin risottoa. Riisi risoton kanssa olisi jopa costaricalaiselle liikaa. Mutta sen sijaan risoton kanssa tarjoillaan usein joko niitä perunalastuja – tai ranskalaisia.

ruoka pk ti lounas

En resumen: Què  se come en una familia finlandesa-costarricense? En el otoño a menudo sopas anaranjadas, de calabazas, tomates o de lentejas. Y obviamente muchos restos…y por su puesto gallo pinto. Al menos en los desayunos de domingo. Con huevos, a veces tocineta, pan, café, juguito y por su puesto – con aguagate.

Kurzgesagt: Was isst man in einem finnisch-costaricanischen Familie? Im Herbst viele Orange Suppen, mit Kürbis, Tomaten oder Linsen. Und offensichtlich oft auch resten…und natürlich gallo pinto, Frühstück mit Reis und Bohnen, serviert mit Eier, Speck, Avokado, Kaffee, Orangensaft und Brot. 

 

Hellyyttä ja heleyttä pohjoisen luonnosta

Yhteistyössä Sisucas Boutique

Kävin lukioaikaisella kosmetologillani parin vuosikymmenen jälkeen. Hän suhtautui asiakkaaseensa, kuten asiakkaaseen suhtaudutaan. Ammattikuntaan kuuluvalla ystävällisyydellä ja hellällä otteella. Paitsi sitten kun käytiin asiaan eli ihon varsinaiseen puhdistukseen. Kosmetologi oli vanhan koulukunnan kannattaja. Mitä kivuliaampi ote, sitä parempi tulos. Lopuksi hän laittoi sanojensa mukaan kevyen meikin ja lähdin asioille. Tavaratalon vessassa vilkaisin peiliin ja kiljaisin. Takaisin katsoi Halloween-hahmo.

Iho oli taatusti sentin verran turvoksissa, kirkkaan punainen ja silmämeikki, no jaa, ei omaa tyyliäni. Hoidon jossain vaiheessa, siinä kun iho alkoi muuttaa väriä ja koostumusta, kosmetologi totesi, että nyt hän muistaakin minut. Ei ollut kuulemma koskaan uransa varrella tavannut ketään yhtä herkkäihoista.

Turvotus laski ennen pitkää, mutta muutoin iho on vuosien jälkeen ihan yhtä herkkä kuin ennenkin. Joten, uusien tuotteiden testaajana en ole mikään aivan helppo tapaus. Olen hylännyt kaikki mullistavat uutuudet, joissa on tehoaineita ja tyytynyt hajuttomiin, mauttomiin, perustuotteisiin, peruspakkauksissa.

“Hei, sähän olet se Liisa!” totesi myyntipöydän takaa Maarit, Zürichin joulutorilla pari vuotta sitten. Tällä kertaa tunnisteena ei toiminut iho, vaan nimeni. Maarit oli saanut tuoreena Sveitsiin muuttaneena lainaksi kirjani Hausfrau – Kotona Sveitsissä ja olimme kirjoitelleet messingerissä.

Maarit oli tuonut torille suomalaista sertifioitua luonnonkosmetiikkaa Choicelta. Hän kertoi tehneensä töitä sen kanssa yli seitsemän vuotta ja vakuuttuneensa laadukkuudesta. Tuoksuttelin voiteita hiukkasen skeptisenä. Tuotteet sopivat erittäin herkkäihoisillekin ja Suomessa yksi suurin jälleenmyyjäryhmä on apteekit. Ehkä tämä oli se, joka sai uskaltautumaan ihmiskokeeseen. Vaikka kyseessä siis oli silmänympärysvoide, jotka kaikkein useimmin olivat aiheuttaneet itselleni allergisia oireita. Tai sitten vain Maaritin ihanan raikas olemus, iloinen hehkeys, jonka luonnollisesti uskoin tarttuvan itseeni voiteen mukana.

sisucas 4 choice pullot

Rutistettua silkkipaperia muistuttava silmänympärysihoni tykkäsi kiinteyttävästä voiteesta. Ja minä siitä, että sitä voi laittaa päivän mittaan pikkuisen lisää ja se imeytyi samantien jättämättä rasvaista jälkeä. Herkkäihoisena en ole enää jaksanut kiinnittää käyttämieni tuotteiden tylsyyteen kovinkaan paljon huomiota, mutta onhan se pientä luksusta, että hyllyllä on kaunis pakkaus valkoisen perustuubin sijaan.

Joulutorin jälkimaininkeina Maarit Dessibourg ja hänen sveitsiläinen miehensä perustivat nettikauppa Sisuccaan. Boutiquen tarina alkoi kuitenkin oikeastaan pohjoisessa, eikä suinkaan Sveitsissä, mistä käsin sitä nyt pyöritetään. Maarit ja Guillaume nimittäin tapasivat Lapissa. Luonto, kauneus ja hyvinvointi ovat yhteisen yrityksen kulmakiviä. Itsestä voi huolehtia ja samalla tehdä kestävämpiä, luontoa vähemmän kuormittavia valintoja ja näitä Sisucas myös haluaa tukea.

sisucas 3 maarit

Maarit Dessibourg

 

Nettikaupassa on pieniä brändejä ja kosmetiikkan lisäksi luomuteetä, lisäravinteita, pestävä meikinpuhdistushanska ja korujen puhdistustuote. Sain Maaritilta  kokeiltavakseni Choicen tuotteita. Sen jo tiesinkin, ettei niissä ole keholle haitallisia kemikaaleja tai synteettisiä hajusteita. Ne ovat myös vegaanisia, eikä niitä ole testattu eläinkokein. Choice on muuten ottanut myös askeleen muovittomaan suuntaan: merkiltä löytyy ensimmäinen täysin biohajoava voidepakkaus, jossa ei ole lainkaan mikromuoveja.

sisucas 5 roikkuva kassi

Päädyin hurjastelemaan ja testaamaan 24 h kasvovoidetta Sensitive-voiteen sijaan. Epäröin tuoksua, mutta sen viehkeä mangon vivahde vie minut täysin Costa Ricaan anoppilaan, mangopuun alle ruohikolle. Kermainen voide tuntuu kasvoja hyväilevältä ja se imeytyy hyvin. Mangovoide onkin ensimmäinen, johon monille tuoksuille herkistynyt nenäni tai ihoni eivät reagoi negatiivisesti. Ei turvonneita, vuotavia silmiä, ei kirkkaan punaisia poskia. Voiteen levittäminen aamuisin on ihon hellimistä parhaimmillaan. Zürichin veden suuri kalkkipitoisuus kuitenkin kuivattaa pintaa ja yöksi ihoni kaipaa vielä lisäkosteutusta.

Voiteen alle laitoin Maaritin ohjeiden mukaan Choicen seerumia, joka suojaa, hoitaa ja vahvistaa ihoa. Seerumi tuntuu virkistävältä ja sitä voi käyttää myös ohuella silmänympärysiholla. Se auttaa syysryppyjen ilmaantuessa, kun sisäilma on kuivaakin kuivempaa patterien hohkatessa.

 

sisucas 9 pakkaukset pihalla p

Hieman jännittyneenä testasin myös Choice Duo kuorivaa naamiota. Kaikki, missä on ollut termi “kuoriva” on ollut pannassa teini-iästä lähtien. Se on tarkoittanut turvotusta ja lähinnä vahinkoa iholle. Tässä ei ole kuitenkaan mitään kuorivia rakeita, vaan hedelmähappoja. Kosteuttajana toimii mustikka. Naamiota laitetaan muutama pisara kerran pari viikossa. Ja sen tulisi vaikutusajan jälkeen heleyttää, poistaa kuollutta ihosolukkoa ja heleyttää. – Ja kuinka kävi? Iho tuntui pehmeältä ja kosteutetulta. Rauhoittuneelta.

sisucas 7 teet 2

Syksyisin olo tuppaa varsinkin iltapäivisin kallistumaan nuutuneeseen suuntaan. Kuumat juomat ovat minulle kuin pieniä lämmittäviä ja ilahduttavia keitaita. Vuosikalenterin viimeisten sivujen paikkeilla itsestäni kuoriutuukin teen suurkuluttaja. Pöydällä tietokoneen vieressä on aina kuppi kuumaa. Vanhassa talossa lämmityksen sielunelämä on jopa sitä usein rassaavalle mekaanikolle selvästikin salaisuus. Tuplavillapaidan lisäksi jäätyneet jäseneni kaipaavat tukea, jota löydän teestä. Kofeiinittomat vaihtoehdot ovat tarpeen, jotta sormet pysyisivät vapisematta näppäimistöllä, mutta harmauden taittamiseksi, tarvitsen vielä lisäboostia mustalta teeltä.

sisucas teelajit vaaka

Afloat With Folkboat, Barefoot Biking ja Polar Night Cap

 

Sisuccaan valikoimissa on Nord-T:n luomuteetä, kaikki lisäaineettomia luonnontuotteita. Maistelin kolmea sorttia: Barefoot Biking, Afloat With Folkboat ja Polar Night Cap  ja ulkosuomalaisena täytyy sanoa, että olen myyty aina, kun raaka-aineista löytyy kotimaisia aineksia, metsien hedelmiä. Suosikikseni nousi näistä Barefoot Biking, jossa on mustaa teetä, metsämustikoita, vadelman lehtiä ja kuusen kerkkää. Iltajuomaksi valitsisin ehkä kuitenkin Rooibos-pohjaisen, tyrneillä ja koivun lehdillä maustetun Polar Night Capin. Ja iltapäivän lämmikkeeksi taas mansikan, koivunlehtien ja nokkosen lisäksi yllättäin lakritsanjuurella maustetun Afloat With Folkboat.

PS. Sisucas tarjoaa blogin lukijoille 15% alennuksen kaikista tuotteista koodilla “sisucas 15”.

Sisucasta voit myös seurailla Facebookissa ja Instagramissa #sisucasboutique.

sisucas 11 tee ja sortit 2 edestä

En resumen: Les interesan productos finlandeses? Vean la página de Sisucas un boutique web nueva. Ofrecen márcas pequeñas, con quienes los dueños Maarit und Guillaume, comparten los valores importantes: bienestar y belleza. Que cuidemos a nosótros y también a la naturaleza.

Kurzgesagt: Hättest du interesse an finnischen Produkten? Auf der Website von Sisucas, eine Boutique von Maarit und Guillaume, findest du kleine Marken, mit denen sie die wichtigen Werte, das Wohlbefinden und die Schönheit teilen. Wir sollten uns und die Natur pflegen.

Tatti siellä, valmuska täällä eli kuinka hurahdin sieniin

Käpöttelin Lapin Ivalossa hiekkatietä pitkin ja yhtäkkiä tiesin minne matka jatkuisi. Tämä on oikea suunta – kohti satoa. Johan se näkyi maamerkeistäkin. Tatit kutsuivat.

sienet 9 tattimerkitty tie

Hyvistä sienipaikoista ei puhuta. Sujahdetaan vain salakähmäisesti tumma takki päällä mahdollisimman tummien kuusien lomaan, huomiota herättämättä. Ja palataan kori täynnä, ilme muikeana, mutta ei rehentelevänä. Kateus herää henkiin joka tapauksessa.

Jatkoin kuitenkin samaa reittiä ja odotin seuraavaa merkkiä. Nämä kasvoivat keskellä tietä. Vierivieressä, toistensa lomassa. En tiennyt mitä lajia ovat. Syyssienien heimoa, oletan.

sienet 8 tiellä

Tänä toisena vuoden puolikkaana olen päässyt kolmesti syksyyn ja ruskaan. Ensin punertavaan Lappiin, sitten keltaisena hohtavaan Kotkaan ja nyt odottelen maiseman kellerrystä Zürichissä. Sveitsissä on surkeat olosuhteet sienille, kuivaakin kuivempaa. Silti kuulemma lähimailla tuuppaa erityisesti tatteja.

sieni 11 joku sieni 2

Mutta voi pojat, miten Lapissa oli sieniä. Juuri sammalikosta tai jäkälän keskeltä putkahtaneet ovat herttaisia, mutta kiinnostavimpia ovat kypsään ikään ehtineet, muodoltaan vääristyneet tai nakerretut yksilöt. Ei tietenkään syömismielessä, vaan ihan vain esteettisesti.

sieni 13 joku sieni 3

sieni 14 joku sieni 4

otsamo 16 kärpässieni

Käyn metsässä kuin taidenäyttelyssä. Kuvaan kaikki ja haistelen maastoa nuuskutellen. Tunnen metsänpohjan pehmeyden ja kompastelen välillä juuriin. Makaan melkein mahallani ja annan kosteuden imeytyä polviin. Ihan sama. Kuvakulma on mahtava.

sienet 2 kangassienet

Kangassienet saattoivat saada takiani kolhun itsetuntoonsa. En keränneet yhtäkään, silloin kun olin liikkeellä korin kanssa, koska olevinaan oli parempiakin tarjolla. Mutta ovathan ne niin sympaattisen näköisiä. Mikä siinä lie.

sieni 15 sieniä kannossaLepotauolla istahdin mättähälle. Kuulostaa helpolta, mutta oli tehtävä töitä löytääkseen kohdan, jossa ahterin alla ei  olisi sieniä tai marjoja. Kivilläkin kasvoi puolukoita ja mustikoita.sienet 4 koivetMakailin hetken taivasta katsellen ja ottaen energiaa maastosta. Eli selkää rentouttaen. Kehitin myös uuden selfie-lajin: sienilfie. Tämä oli se hetki, jolloin aloin epäröidä höpertymistä metsän ominaistuoksujen huumaamana.

sienet 3 sienielfieMutta kierähtäessäni vatsalleni tajusin, että puolukan varpujen korkeudelta on mahtavat näkymät. Shampanjalaseja muistuttavat pikarijäkälät ovat aina olleet suosikkejani.

sieni 12 puolukka ja jakalaasienet 6 pun sienisieni 10 joku sieni 1sieni 7 puolukka paallaEn lopulta löytänyt yhtään himoitsemaani tattia. Johtunee siitä, että reissuseuralaiseni olivat tyhjentäneet paikat. Ja kenties myös siitä, etten lopulta kulkenut syötävän, vaan metsän lumon perässä.sienet 2 tatitEn resumen: Fui en Laponia en el otoño al bosque. Y regresé con una canasta llena de fotos de hongos.

Kurzgesagt: Ich war im Herbst im Wald in Lappland. Und habe kiloweise Pilze gesammelt. Genauer gesagt, Fotos von Pilzen.

 

 

 

Suomalainen dekkari sveitsiläisin kytköksin

 

Olen pitänyt itseäni dekkari-imurina, siitä lähtien, kun avasin ensimmäiset Agatha Christien klassikot. Sveitsissä lukutahti hidastui ja uusia ilmestyi ilman, että tajusin niitä metsästää, enkä oikein kestänyt kärryillä kirjailijoistaakaan, varsinkaan suomalaisista. Päätähdiksi yöpöydälläni nousivat Sue Grafton ja Donna Leon. Intensiivinen Nordic Noir vetosi jollain lailla, muttei todellakaan iltalukemisena.

helena kirja auki p

Lukemista lentokoneessa.

 

Jossain vaiheessa palasin taas etsimään uutta luettavaa ja viime aikoina ulkosuomalaiset ovat alkaneet vallata alaa dekkaripuolella. Edellinen lukemani oli Anu Patrakan Huomenna sinä kuolet ja nyt sain käsiini Helena Väisäsen Kuoleman tuoksun.

Päähenkilönä Helena Väisäsen kirjassa on rikoskomisario Saara Joho. Uusi naisnäkökulma on tervetullut Leena Lehtolaisen Maria Kallion ja suomalaista kirjallisuutta hallitsevien monien miesetsivien rinnalle.

Naisetsivät ovat usein yksineläjiä, kuten Sue Graftonin Kinsey Millhone ja sama pätee Saara Johoon. Syynä ei kuitenkaan ole ammatti tai yksinäisen suden luonne vaan traaginen lähimenneisyys. Lieneekö siinä myös syy, miksi Saara suhtautuu vaaraan lähes välinpitämättömästi tai ainakin ensi säikähdyksen jälkeen huoletta. Se katkaisee hiukan myös sitä jännitystä, jonka lukija olisi voinut kokea.

 

 

Saara Joho on todellinen nuuskija, sillä tavallisten tutkimusmetodien apuna hän käyttää hyväksi hajuyliherkkyyttään. Hajumuisti tuo vihjeitä ja auttaa myös eteenpäin. Se myös tekee Saarasta rikoskomissariona persoonallisen. Vaikka vaistot ovat tärkeässä asemassa, se ei syö päähenkilön uskottavuutta järkeilyssä.

Luin kirjan suurimmaksi osaksi lentokoneessa ja matkalukemisena se oli loistava, kuten dekkarit parhaimmillaan ovat. Ne vievät helposti alusta lähtien mukaansa ja pistävät pinnistelemään juonenkäänteiden myötä. Muistan lukeneeni artikkelin, jonka mukaan lentokoneessa keskittyminen on paineesta johtuen vaikeaa ja huomaan nyt, että yksityiskohdat jäivät hieman epäselviksi. Tämä siis menee omaan piikkiini, ei kirjan. Kirjasta se sen sijaan kertoo monipuolisista käänteistä.

helena kirja teksti lähis p

 

Sveitsissä asuvalle lukijalle viitteet Zürichiin ovat tietenkin hauskoja seikkoja. Helena Väisänen on elänyt pitkään näillä seuduin ja kytki juoneen useita yhteyksiä nykyiseen kotimaahansa. Lyhyitä Sveitsissä tapahtuvia rikoskertomuksia Helena on jo kirjoittanut aiemminkin; niitä on julkaistu mm. Joulukalenteri-kirjassa. Kirjan loppu on avoin ja se viittaa vähän siihen, että jatkoa olisi tulossa, Zürichiin sijoittuen.

Plussia ja miinuksia? Kokonaisuutena Kuoleman tuoksu on toimiva dekkari. Ihmettelin sitä, kuinka hyvin hän käytti lääketieteellisestä tutkimuksesta tarpeeksi syvänä elementtinä kertomatta siitä lopulta kovinkaan paljon. Vakuutti siis tavallisen lukijan. Dialogi taas on ajoittain hyvinkin kaurismäkeläisen jäykkää, jopa teennäistä. Jäin makustelemaan lauseita ja omaksi yllätykseksenikin tavallaan viehätyin siitä, että ne eivät olleet lainkaan arkikieleltä kuulostavia.

En resumen: La primera novela policiaca de la escritora Finlandesa Helena Väisänen. Por el momento sólo en finlandés, pronto en Alemán – y quien sabe, tal vez en el futúro en español.

Kurzgesagt: Der erste Krimi von Helena Väisänen. Im Moment nur auf Finnisch, bald auch auf Deutsch!

Syyspäivä Otsamo-tunturilla

Olin pakannut syyskuuta varten laukkuun villasukkia, eri paksuisia fleecejä, villapaidan, hanskat, pipon ja buffin. Sveitsistä katsottuna Lapissa näytti olevan kylmä. Inarissa Otsamon juurella kuoriudun takista ja hörpin vettä. On lähes kesä.

otsamo 2 pitkospuut p

Tämä on sitä kesää, jonka kuvittelin kohtaavani heinäkuussa. Silloin vastassa olivat ne huimat 30 astetta ja paarmat. Tänään raikas sää, ruskaiset värit, sienet, mustikat, puolukat ja variksenmarjat.

otsamo 1 kyltti p

Otsamo on 481 m korkea tunturi, kymmenisen kilometriä Inarin kirkonkylältä. Meidän koti on Sveitsissä 473 m meren pinnan yläpuolella. Kauppareissulla nousen siis korkeammalle kuin tuo tunturi. Eikä siinä mitään, täältä en etsi korkeusmetrejä, vaan pohjoisen maisemia, poroja ja karuutta.

otsamo 3 vaeltaja keltasessa

otsamo 4 vaeltaija rinteess

Aurinkolasit jäivät ottamatta mukaan. Parikymmentä vuotta Sveitsissä saattaa saada aikaan hämmentäviä muistihäiriöitä. Kuten, että miltä korkeudelta aurinko Suomessa paistaa syyskuussa. Tai paistaako se ylipäätään. Ja jos niin millä intensiteetillä. Raapustan muistikirjaan “Lasit välttämättömät. Aurinko paistaa suoraan aivoon. Rypyt syvenevät.”

otsamo 5 maisemaa ylempää

Otan useita videoita lähestyessäni huippua. Värit ovat kauniit, valo kuulas. Kivinen loppunousu saa sveitsiläisetkin hengästymään. Pidän kameraa vakaasti ja paneeraan mielessäni sille pituutta laskien. Mökillä tarkistan otokset. Yksi lähtee jaloistani ylös huitaisten. Toiseen tunkeutuu vieraita vaeltajia. Kolmas on niin nopea, etteivät silmät kestä perässä. Löytyy jälleen yksi asia, jossa olisi parantamisen varaa.

 

otsamo 7 mie tukka hulmuten

Ylhäällä tuuli tuivertaa niin tehokkaasti, että on laitettava takkia päälle. Nostan katseen kohti huipun päivämökkiä ja ehdin nähdä muutaman sekunnin spektaakkelin. Tunturin yli juoksee upeasarvinen yksinäinen poro. Ajattelen, miten upea kuva siitä tulisi sinistä taivasta vasten. Poro on siinä vaiheessa jo kadonnut alamäkeen.

otsamo 14 mökki

otsamo 10 päivämökki (2)

Päivämökkiin on ahtautunut patikkaporukkaa. Jotkut laittavat tulta nurkan kamiinaan. Aika perusmökki, mutta tarpeeseen kylmällä ja sateella.

 

otsamo 8 maisemaa ylhäältä käsin

otsamo 15 mustikanlehtiä

otsamo 13 höyhen ja kaarnikka

Ylhäältä löytyy luonnon asetelma, jossa on voimaa ja herkkyyttä. Sitä tarkastellessa on todettava, että höyhenessä on parempi design kuin suomalaisessa tukassa. Tästä olisi pitänyt olla se video. Molemmat lepattavat tuulessa vauhdikkaassa liikkeessä, mutta kuvassa höyhen poseeraa ihan coolina. Minun hiukseni taas yrittävät riistäytyä päästä.

otsamo 11 sämppy ja minä

Lounaspaikka löytyy mättäiden ja kivien luota, upealla näköalalla. Puraisen sämpylää hiuksilla. Yritin kovasti olla istumatta kaarnikoiden päälle. Sen jälkeen ainakin istua kevyesti survomatta. Marjoja on sakeana. Ei täällä ainakaan nälkään kuolisi, jos eväät joutuisivat karhun kitaan tai unohtuisivat jänkälle. Napsin mustia marjoja jälkiruuaksi ja ihmettelen, miksi en koskaan aiemmin ole niitä sen kummemmin noteerannut.

otsamo 12 kaarnikka

otsamo 9 kärpässienet p

Alastulomatkalla keräämme marjoja, mustikoita ja puolukoita. Kaikki maistuvat vielä makeilta, kylmä ei ole puraissut. Yhtäkkiä olen yksin. Muut ovat menneet matkojaan. Kuppini on täynnä, eikä ämpärin kantajaa näkömailla. “Mut eihän näitä siis voi jättää tänne…” parkaisen, mutta kukaan ei vastaa. Ne voi sittenkin jättää sinne. Kaikki ne varvut täynnä suuria mustikoita. Riivin käteeni vielä kourallisen ja syön ne seisten ja syöksyn muun porukan perään. Eivät ne kaukana ole. Vain kyyristyneinä, mättäiden keskellä, aamumarjoja haalimassa.

otsamo 17 mustikat

En resumen: Un buen caminito al Otsamo, cerca de Inari, muy en el norte de Finlandia, en el ultimo día tibio del otoño. Mucho viento, 1 reno, sol, arándanos y una vista espectacular.

Kurzgesagt: Einen Ausflug nach Otsamo, in der Nähe von Inari, ganz hoch im Norden Finnlands. Es war vielleicht der letzte warme Herbsttag. Viel wind, 1 Rentier, Sonne, Blaubeere und super Aussicht!

Suomalainen Sveitsissä: Helena Väisänen

Ulkona auringossa, siinä valkoisena hohtavan Zürichin oopperatalon lähettyvillä siemailemme kuplivaa ja keskustelemme Sveitsissä elämisestä. Niin ajattelimme Helenan kanssa. Mutta sää kylmeni, kiireet tulivat väliin. Helenakin lähti kirjakiertueelleen Suomeen ja niin siinä kävi, että homma oli hoidettava sähköpostitse. Onneksi sitä ennen ehdimme rupatella Winterthurissa Jaakko Melentjeffin kirjatilaisuudessa. Hukkuneet oli juuri ilmestynyt sveitsiläisen pienkustantamon Antium Verlagin kääntämänä saksaksi ja Helena juonsi tilaisuuden. Pian tämän jälkeen saimme kuulla, että myös Helenan uunituore kirja Kuoleman tuoksu ilmestyy käännöksenä sveitsiläisille kirjamarkkinoille.

-Mistä lähtien olet asunut Sveitsissä?

  • Muutin Suomesta v. 1994 ensin Saksaan. Siellä asuin ja työskentelin fysioterapeuttina puoli vuotta. Lapsuudenystäväni lähetteli minulle työpaikkailmoituksia Sveitsistä ja niinpä aika pian vaihdoinkin. Katselin karttaa ja minusta Altdorf näytti olevan lähellä Zürichiä, niin hain sinne ja pääsinkin. Olin tuolloin tottunut pitkiin matkoihin, joten vaikkei Altdorf ja Zürich ihan kyljikkäin olekaan, huomasin vasta myöhemmin miten pitkä tuo matka on.

-Miksi Sveitsi?

  • Kun valmistuin fysioterapeutiksi, haaveilin kahden vuoden ulkomaan oleskelusta. Vaihtoehtoina olivat Saksa, Sveitsi ja Englanti. Sain paikan Saksasta. Sveitsi on kaunis ja pieni maa. Se veti puoleensa. Vuoret tekevät maasta upean. Ihan ensimmäinen vaellukseni Sveitsissä tein kahden suomalaisnaisen kanssa Grindelwaldissa. Sen jälkeen oli selvää, että tahdon tänne.

helena vaeltaa 2 p

-Onko Sveitsi päätepiste vai onko joku muu maa mielessäsi, kenties Suomi?

  • Mieheni ei osaa suomea, joten emme ainakaan ihan kokonaan muta Suomeen. Välillä haaveilemme talosta Espanjassa, mökkielämästä. Ja aina vain toteamme, että asunpaikkamme on kaunis. Vierailemme kumpikin Suomessa lähes vuosittain. Minä käyn ainakin kerran vuodessa, monesti useamminkin.

-Minkälaiset ovat arkikuviosi?

  • Arkikuviot sisältävät liikkumista, työskentelyä kraniosakraali- ja fysioterapiassa. Toimin yksityisyrittäjänä. Näiden lisäksi kirjoitan intensiivisesti.

helena winti 1 p (2)

-Minkälaisena koet suomalaisen osan Sveitsissä?

  • Suomalaisia arvostetaan edelleen Sveitsissä. Aiemmin maailmansotien jälkeen suomalaisten sisukkuus ja pienen valtion taistelut nähtiin sankaritekoina. Nykyisin tuo kuva lienee jo haihtumassa. Mutta suomalainen koulusysteemi ja eksoottisuutemme on arvossa. Oma asemani lienee riippuvainen itsestä. En usko, että kovinkaan moni ajattelee minua suomalaisena. Tosin sveitsiläisiä kiinnostaa suomalainen politiikka.

helena talvisella vuorella p

-Kolmen kärki Sveitsistö?

  • Kolmen kärki: Vuoret, vaellusreitit ja luonto 😉. Tai sitten: Luonto, joukkoliikenne ja riippumattomuus.

-Kaipaatko jotain Suomesta?

  • Oltermanni pääsi taas loppumaan. Sitä toki läheisiä ihmisiä kaipaan myös.

 

 

Kuvat vuorilta Helenan omasta albumista.

Sarjan edellisissä osissa esiteltiin: Riika Östberg, Marika Rosenius ja Laura Missuray

En resumen: Hace algunas decadas de Finlandia salió una fisioterapeuta – ahora vive en Suiza y es además escritora de novelas policíacas.

Kurzgesagt: Vor einigen Jahrzehnten ist eine finnische Physiotherapeutin von ihrer Heimat ausgewandert. Jetzt wohnt sie in der Schweiz und ist Schriftstellerin geworden.

Viimeisen kesäpäivän pyöräretki Zürichinjärvellä

Pidän pientä paussia Lappi-kuvista -joita siis riittää- ettei teille tulisi ähkyä ja minulle editoinnista rasitusvammaa. Tilalla on Zürichinjärven liepeiltä otoksia. Ja ennenkuin kukaan mutisee, ettei näissä ole ruskaa, fiilis on liian kesäinen ja kuvat summittain räiskittyjä, porojakaan ei ole missään, toteaisin, että ne ovat hyvin autenttisia todellisesta elämästä. Tarkoittaen, että käsi täristen uhmasin tieliikennelakeja; osa tuli napsittua ajaessani pyörällä.

pyoraily schmerikon 1

Tässä mie suihkaan.

 

Lähdin siis pyörälenkille, tällä kertaa pitkälle ja vakaalle, arjen lyhyiden ja tiukkojen vetojen sijaan. Olihan tie jälleen kiinni autoilta, kuten kerran vuoteen on tapana. Paitsi meiltä reitin alkupisteeseen. Kymmenen kilometriä olisi pitänyt ajaa järven sivustalla autotien reunassa. Valitsin kuitenkin sen pyöräreitti numero 66:n, jota kauniiksi kehutaan ja jonka olen myös itse todennut kivaksi, mitä nyt keuhkot sakkaavat nousuissa. Alamäki viiniviljelysten ohi on kuitenkin palauttava, näkymä vuorille ja järvelle avara. Ja vältyin miehen naljailulta laiskasta urheilijasta. Hyvähän se on flunssavuoteelta huudella, ajattelin, kun pysähdyin mäessä hengittämään pulssin hakatessa 170:n paikkeilla.

 

Screenshot Cycling Move

Riisuin takkia pois samalla kun keuhkot ottivat lukua. Alkoi ripsiä vettä. Lupasin itselleni, että jos sade vaatii takin ja sekin kastuu, saan tulla kotiin junalla tai laivalla. Samalla tiesin, etten koskaan tekisi niin, vaan kädet jäässä ja otsa ärtymyksestä rutussa ajaisin pyörällä samaa reittiä takaisin.

“Otatko jäätelön, tämä on viimeinen?” kysyi nainen Magnum-laatikko kaulassa roikkuen viiniviljelysten toisella puolen, tapahtuman alkupisteessä Meilenissa. Tottahan otin. Vaikka oli aamupäivä ja oikeastaan vain jano. Sillä edessä oli vielä aimo taipale ja tarvetta energialle. Ajelin hiljakseen eteenpäin ja seuraava nainen tarjosi omenan. Otin senkin.

pyöräily schmerikon 2

Ns. aamujätski.

 

Menomatkan tiukkaan tuuleen suhtauduin positiivisesti. Sehän tarkoittaa, että takaisin tullaan puolittain ilmaiseksi, selästä työntäen. Tuuli puuskaili kuitenkin mennen tullen. Palatessa föhn-tuuli ja myrsky tapasivat juuri siinä viimeisellä kymmenen kilometrin suoralla. Massiiviselta vaikuttava mountain bike ei sittenkään ollut tälle lenkille huono valinta. Pystyssä kestettiin molemmat.

pyöräily schmerikon 6 maisema parempi

Kauimmaisena näkyy Pilatus-vuori.

 

pyöräily schmerikon 5 juckerfarm

Juckerfarmin sivuhaara Jonassa.

 

pyöräily schmerikon 4 kurpitsat

Satoa. Selvästi nälkäinen kuvaaja, koska kuvassa piti olla kurpitsoita, ei maissia, eikä varsinkaan omaa varjoa.

 

Kurpitsafarmin paikkeilla pidin lounastauon ja pohdin hetken siinä vaiheessa jo auringon pehmentämillä aivoillani, että josko pistäisin tarakalle jonkun suhteellisen pönäkän kurpitsan. Jonkun sellaisen vinkeän muodoltaan. Tyynessä keitaassa oli  kuitenkin niin kuuma, että oli päästävä nopeasti pois. Söin vain keiton ja jatkoin matkaa. Onhan niitä kurpitsoita lähikaupassakin.

pyöräily schmerikon 7 kahvi

Tämä on kahvi. Lisukkeeksi sain piparin.

 

Kurpitsakeitto oli niin pieni että melkein nyyhkäisin sen nähdessäni, mutta uskoin silti selviäväni sen avulla puoliväliin asti, Schmerikoniin. Ruokatankkausta en toisella tauolla kuitenkaan kaivannut, mutta kofeiinitaso oli pahasti laskussa. Barista-rouva oli parkkeerannut pienenpienen pakettiautonsa pyöräilijöiden iloksi järven toiseen päähän. Sivusta avautui baristan työkalut, kunnon kahvikone kaikkine vehkeineen, hohtavan kiiltävänä. Sain tuoretta, tummaa kahvia, ei mitään lirua pumppupullosta, vaan koristellun vaahdon kera.

Istahdin pöytään pienen päivävarjon alle. Saksalaisen mies kysyi saisiko jakaa varjon;  hän voi pahoin porottavassa auringossa. Minä poltin päivän aikana käsivarteni, joihin en tajunnut syyskuussa kaipaavani aurinkosuojaa. Reisiinkin ilmestyi pyöräilysortsien rajat. Niskalla meni hyvin. Sinne olin huitaissut nopeasti viisikymppistä rasvaa. Varmuuden vuoksi.

 

pyöräily schmerikon 8 rapperswil

Rapperswil

 

Matkaa kertyi lähes 77 km. Saman verran kuin Googlen ehdottamaa pyöräreittiä Helsingistä Riihimäelle.

50 kilometrin kohdilla huomasin pientä hyytymistä, 55 paikkeilla tunsin murinaa vatsassa, mutten rekisteröinyt sitä näläksi. 56 km kohdalla tajusin vapisevani ja kiihdytin vauhtia sinne, missä olin nähnyt myytävän Tiibetiläisiä momoja, siis taikinataskuja eri täytteillä ja myös Cornwallin pasteijoita. Momojen kohdalla jono oli niin pitkä, etten uskonut heikotukselta selviäväni tiskille asti. Cornwallin kojulla oli vain myyjä, joka surffaili tylsistyneen oloisena puhelimellaan. Sain heti käsiini valmiiksi kuuman, ihanan rasvaisen ja täyttävän sipuli-peruna-juusto pasteijan. Yhtään en ihmetellyt, että Zürichinjärvellä myydään cornwallilaisia lämpimäisiä, vaan olin siitä pelkästään onnellinen. Pasteija todennäköisesti pelasti henkeni. Thank you, Cornwall!

En resumen: Más o menos 77 kilómetros en bici, a la par del lago de Zurich. Y tal vez era el último día de verano. Comí un helado que me regalaron en el camino, quemé mis brazos en el sol y me sentí como Don Quijote, pero no luchando contra los molinos, sino que contra el viento, que regresando ya era tormentoso.

Kurzgesagt: Fast 77 km mit dem Velo, am Zürichsee. Und vielleicht war es der letzte Sommertag. Ich habe eine Glace gegessen, hatte einen Sonnenbrand an den Armen und habe mich wie Don Quichotte gefühlt, aber nicht gegen die Windmühlen gekämpft, sondern gegen den Wind, der beim Zurückfahren schon Stürmisch war.

Aarteita Lapista

Palasin Ivalosta jälleen mahtavien aarteiden kera. Ja niitä on paljon. Se, että muistikortti levisi juuri ennen lähtöä ja matkaan lähti uusi, mahdollisti kameran räpsymisen ihan ilman tolkkua. Ja nyt kärsin valinnanvaikeudesta. Kuvia on melkein 300 ja toinen toistaan upeampia värejä. Haluaisin laittaa tänne ne kaikki.

ivalo 7 sarvet ja muna

Sain pitää suomen kurssia Ivalossa porukassa, jossa naurettiin paljon, syötiin lähiruokaa, sieniä ja marjoja metsästä, kalaa järvestä, poroa lähimailta, saunottiin, uitiin ja mennä möyhellettiin muina ahmoina pitkin metsää.

Yksi oppilaista löysi sarvet ja vähän myöhemmin munankuoren. Eikä niitä siis oltu aseteltu hänen tielleen.

ivalo 3 kalat

Ahdin aarteiden lisäksi löytyi maisemia. Ne olivat aurinkoisina päivinä kuin maalauksia. Sateella myös kauniita, vain värittömämpiä. Aurinko saa ruskan syttymään.

ivalo 27 rannasta

Pyörin ympäri kuin kuukkeli etsien kaikkia mahdollisia kuvakulmia. Aina tuntui löytyvän parempi. Yritin olla putoamatta uimalaiturilta; kesällä olin menettää kännykkäni huumautuessani illan lyyrisyydestä.

ivalo 27 rantakuva heijastumia

Metsä näytti parhaita puoliaan; syksyn värejä ja satoa. Mustikoita, puolukoita, kaarnikoita, juolukoita, sieniä. Kaikkia paljon ja joka puolella. Meistä tuli ronkeleita. Tavalliset, mutta niin sympaattisen oloiset kangassienet eivät enää jaksaneet kiinnostaa, kun tatteja ja männyntuoksuvalmuskoitakin oli tarjolla.

ivalo 38 mustikkasormet ja kuksa

ivalo 36 mustikan lehdet

Makasin rähmälläni pöpelikössä, sammalikolla ja luultavasti mustikoiden ja varmasti kaarnikoiden päällä, ihastellen lähikuvien terävyyttä. Olisin halunnut kuviin myös suopursun aromia ja kärsin jo etukäteen vieroitusoireista, sillä jos jotain Sveitsistä puuttuu, niin se on suomalaisen suon tuoksu.

ivalo 20 palava pannu

Tuosta pannustakin on kuva poikineen tallentunut. Mutta tämä on ainut, jossa pannu on tulenhengen kourissa. Taistelu on kova ja pannu voittaa. Mustakylkisenä, mutta kuitenkin.

ivalo 16 sienet kivellä

Syötävien sienten arvo aarteena on tietenkin suuri, mutta jotkut vain ovat niin kauniita. Kivellä odottelevat päätyivät lopulta takaisin metsään. Niistä ei ollut pannulle.

ivalo 5 pikkumatsutake

Kuvan pienokaiset ovat matsutakeja eli juuri niitä männyntuoksuvalmuskoita. Japanilaisten arvostamia ja joista ollaan maksamaan tonneja. Noviisina sanoisin, että rakenne on sitkeähkö verrattuna vaikkapa tattiin, mutta sieni on maukas ja ehdottomasti kastikkeen arvoinen. Tuoksu on makea, sienille epätyypillinen. Aromaattinen tuttavuus.

ivalo 18 luonnon asetelma

Että asettelinko kävyn, neulasen ja lehden kuvaa varten? En. Tämän oli rannan kasvusto järjestänyt aivan itsekseen, kuin minua odottaen.

ivalo 21 ruska suo

Viikko oli kasvun aikaa. Tajusin, että laiska ja tietämätön saa kärsiä surkeista otoksista ja rupesin opiskelemaan kameran käyttöä aivan uudella tehokkuudella. Olin nimittäin saanut kameran asetukset aivan sekaisin yrityksilläni ikuistaa revontulia. Huomasin sen vasta seuraavana päivänä kuvatessani – juuri kun porot ja hirvet ilmestyivät lähietäisyydelle.

ivalo 23 valkoinen poro katsoo

ivalo 11 hirvet

Ensimmäiset revontulikuvat olivat pelkkää mustaa, vaalealla häivähdyksellä. Oli pakko etsiä neuvoja kuinka taivaalta saadaan ikuistettua jotain muutakin kuin kummituksia. Nämä tulokset ovat ilman jalustaa, jännityksestä ja väsymyksestä vapisevin käsin napatut. Tämän parempiin oma laitteeni tuskin pystyy. Mutta olen näistäkin erittäin onnellinen. Todellisia aarteita.

 

ivalo 30 revontulet 1

ivalo 31 revontulet 2

En resumen: Mis tesoros de Laponia son las 300 fotos que tomé. De los cuernos de renos, del pescado de nuestro lago, de los paisajes, de los renos, de los alces, de los hongos, de la aurora boreal.

Kurzgesagt: Ich habe fast 300 Fotos in Lappland gemacht und bin ziemlich überfordert mit meiner Beute. Aber hier einige Beispiele, was wir in Ivalo gefunden haben. (Hörner, Beeren, Fische, Lanschafte, Nordlichter, Rentiere, Elche, Pilze).

Monta puhelinkoppia teidän kylällä on?

Meidän kotipaikka jakautuu kahteen osaan, kylään ja vuoreen. Asun kylällä, joten vuoren asiat ovat siellä ylhäällä ja vähän kaukaisia, mutta joskus myös nämä ihan läheisetkin jäävät huomaamatta. Kuten se, että meillä todellakin on vielä puhelinkoppeja.

minimuseo 1

Puhelin kopissa, joka ei ole enää puhelinkoppi.

 

Aseman portaiden edessä oli jokunen viikko sitten pysäköity auto, mikä ei sinänsä ole ihme, paikka vain vähän huono. Mies odotteli naista, joka seisoi puhelinkopissa. Luuri kädessä ja puhumassa. Sen verran historialliselta tapahtuma näytti, että tuijotin ehkä hetken liian kauan tajuamatta heti itsekään miksi. Siinä oli kaksi aikuista, joilla kummallakaan ei selvästikään ollut kännykkää.

Joku sanoi, että Sveitsissä asemien lähellä pitää olla yleisöpuhelin, mikä on turvallisuusnäkökulmasta ymmärrettävää, mutta onhan asemilla hätäpuhelimetkin. Myös kylän aukiolla oleva puhelinkoppi vaikuttaa dinosaurukselta 70-luvulta. Ympäristössä on putiikkeja ja kuppiloita, täynnä puhelimia ja kännyköitä käyttäviä asiakkaita, joten perusteita sen olemassaololle ei ole ollut enää pariin vuosikymmeneen.

 

minimuseo 6

Ei sisäänpääsyä.

minimuseo 4

Kunnolla lukossa.

 

Kylän koppi on betoninen, karmea möhkäle, seläkkäin autoparkkiin vievän hissin kanssa. Ruma kuin mikä ja lähinnä nuorison ryyppy- sekä erilaisten tuotteiden sauhuttelupaikka. Vessanakin sitä on käytetty, sanovat sisälle kurkistaneet.

Muutama viikko sitten oli lehdessä maininta taidennäyttelyn avajaisista kylällä. Joku muukin oli ajatellut vähemmän lämpimästi kopista ja toteuttanut omalla rahalla taiteellisen idean. Puhelinkoppi sulkeutui ja siitä tuli todennäköisesti maan pienin taidegalleria.

minimuseo 9

Sinisestä ovesta pääsee hissiin, toisella puolen on galleria.

minimuseo 3

Torikauppiaan pakettiauto on lauantaisin taiteellisessa ympäristössä.

 

Tässä galleriassa ei ole sisäänpääsymaksua, todennäköisimmin siksi, että sisään ei pääse. Ovessa on munalukko ja seinien antia tirkistellään ikkunoista. Suunnasta ja ikkunasta riippuen näyttää teos aina vähän erilaiselta, myös auringosta ja pilvistä, aukion sen hetkisistä tapahtumien tai ohikulkijoiden heijastuksista riippuen.

Niin ja miten sen puhelimen kanssa olikaan? Tottahan sellainenkin galleriasta löytyy, menneisyyttä kunnioittaen ja museokappaleena.

minimuseo 7

Puhelinvanhus entisessä puhelinkopissa.

 

En resumen: Qué se hace con una cabina telefónica, que ya no hace falta? En nuestro pueblo la convirtieron en una galería más chiquitilla de Suiza. Y – no hay que pagar entrada. Ya que no se puede entrar. El arte hay que apreciar por las ventanas.

Kurzgesagt: Was macht man mit einer Telefonkabine, die man nicht mehr braucht? In unserem Dorf hat man sie zur kleinsten Kunstgallerie der Schweiz umgewandelt. Eintrittsgebühr gibt es nicht, weil man nicht eintreten kann. Die Kunst darf man durch das Fenster schauen.

 

%d bloggers like this: