Vieläkö jaksatte näitä Costa Rica -juttuja? Nyt saattaa olla, että vetelee jo viimeisiä postauksia. Neljättä viikkoa ollaan kotona ja näistä kuvista hoksaan tarkistaa mitä kuuluu tokalle pikkuvarpaalle, jonka teloin Playa Uvitalla laskuveden paljastamilla kivillä. Se on jotenkin muotopuoli ja vaihtaa väriä lilaan lämpötilaeroissa. Mutta kulkee mukana.
Me posotettiin Tyynenmeren rannikkoa 9 tuntia etelästä pohjoiseen, ensin Playa Uvitalta Montezumaan ja sieltä Playa Grandelle. Välissä nukuttiin yksi yö ja sen verran meni suunnittelu pieleen, että jouduttiin osa reittiä palaamaan takaisin, koska valoisa aika loppui kesken ja sille olisi osunut haastavin pätkä jokien ylityksineen, eikä siis todellakaan siltoja pitkin. Aldoa se otti luonnollisesti päähän, koska hänestä tämä pätkä oli koko ajomatkan suola.
Oikeastaan rannalle ei pääkaupunkiseudulta tarvitse ajaa kuin toista tuntia, melko suoraan kohti länttä vaikkapa Herraduralle ja siinä ne ovat, valtaisat Tyynenmeren aallot. Silti metropolin jätevesiä lasketaan yhä jokiin, mikä saastuttaa juuri lähintä ranta-aluetta. Uusi vesienkäsittelylaitos on muuten tulossa, mutta ei ole vielä valmis.
Ja toiseen suutaan, itään ja Karibialle, pääsee yhtä sukkelaan. Kilometreissä maa tuntuu aika pieneltä, käytännössä ruuhkat ja pienet hiekkatiet kuoppineen hidastavat matkaa aikalailla. Meidän suunnitelmat osoittautuivat liian suuriksi reiluun neljään viikkoon ja Karibia jäi tälläkin kertaa käymättä. Sitten seuraavalla kerralla, sanottiin, kuten viimeksikin.
Playa FrijolarPlaya Uvita
Hän kalastaa. Fishing.Nämä kerättiin. Picked these up.Playa Granden suistoa, mistä välillä eksyy krokotiileja merenrannan läheisyyteen. River delta by Playa Grande.Hotelli pilkottaa. That´s the hotel.
Ilta-auringossa San José vaikuttaa peräti kauniilta. Siis jos on Amónin tai Escalanten kaupunginosassa. Matka läpi ruuhkaisen kaupungin, joka on sitä samaa kuin ennenkin, on kaoottinen, saasteet tuntuvat keuhkoissa ja kaduilla vaeltaa kodittomia, huumeidenkäyttäjiä.
Niitä paikkoja, joissa turistit kävelevät lallalallalaa kamerat kaulassa, on selvästikin kohennettu, maalia on pinnassa, katuja kunnostettu. Vanhat kauniit talot, ne jäljellä olevat, ovat yhä kauniita. Vieressä rönttölää, köyhää ja sotkuista. Kuka ottaisi kaupunkisuunnittelun haltuunsa ja toisi kaikille juoksevan veden?
Vähän ytimen ulkopuolella Sábanan puistossa costaricalaisen taiteen museo yllättää, se onkin ilmainen. Puistossa, autoväylien keskellä, juostaan lenkkiä, uidaan, kävellään. Kaipaan kahville ja siksi siis keskustaan, vaikka olin vannonut, että sen jätän väliin. Café Miel oli silti listoillani ja sinne haluan mennä. Koska? Kakut pursuavan herkullisia, tiskissä ylenpalttista makeutta ja houkutusta.
Enkä sitten syönytkään kaakkua, vaan suolaisia empanadaksia, sillä Costa Ricassa ei makea lopulta vetoakaan. Ehkä lämpö, kosteus, liikaa virikkeitä. Tärkeintä oli paikka. Kortteli on yksi kaupungin koruja, lähiseinillä köynnöksiä ja ympäristö kaunista eli ehdottomasti nähtävää. Kaunis ei nimittäin ole adjektiivi, jolla kaupunkia kuvaisin.
Jademuseo oli lähellä, muistin ja halusin viedä perheen sinne. Mutta se olikin vaihtanut paikkaa. Päätettiin silti kävellä, vaikka jännitti. Piilotin puhelimen. Oranssin kansallismuseon paikkeilla olin jälleen kartalla ja seutuhan olikin lähes kutsuva. Täällä oli rakennettu, siivottu. Vanhan tornin takana kumotti kauhistus, moderni kerrostalo, joka on kuulemma katastrofi. Kukaan ei halua asumaan tänne, pieniin ja kalliisiin asuntoihin.
Juoksemme vauhdilla tyylikkään museon läpi ja mielestäni jade-osuus on paljon pienempi kuin aikaisemmin, sen sijaan näytillä on keramiikkaa vaikka mistä. Ei haittaa, tuli nähtyä nämäkin kulmat.
Kirjaston luona muistan, kuinka kauan sitten puhuin puhelimessa Annamarin kanssa, kun maa järisi. Hän oli rakennuksen vieressä puhelinkopissa.
Pyhä José. Olet vähän rempallaan, joten mikään ei ole muuttunut. Tapaamisemme oli tärkeä. Silti on myönnettävä, että olin helpottunut päästessäni pois.
Sammakot ruuttaavat vettä. The frogs spit water.Costa Rican taidemuseon näyttelyistä osa on ulkona. Part of the exhibition of the Costa Rican Artmuseum is outside. Tykkään kultahuoneesta. I like the golden room, very fancy.Naiset liikkeessä. Women on the move.Limittäin ja lomittain uutta sekä vanhaa. Ja välissä liikennettä. New and old and between there´s a lot traffic.Café Mielillä on koti yhdessä kauniimmista rakennuksista. Café Miel has a home in one of the most beautiful buildings.Kansallismuseo on väriläiskä. The national museum is a colorspot in the city. Tässä jotain mistä en tykkää, kerrostalo museon takana. This is what I don´t like, the building behind the national museum.Kirjasto. The library.Vanhoja upeita taloja. Old beautiful buildings.Tämä loistaa ilta-auringossa. This is glowing in the evening sun.Jotenkin nättiä tämäkin. Somehow nice too.Café Miel on hyvässä seurassa. Café Miel in good companyt.Metropolialueen uutta profiilia. The new profile of the metropolitan area.
Jälleen kotona ja ei varmaan yllätä, että istun koneen ääressä kananlihalla. Pää on yhä yhä Costa Ricassa ja melkein tunnen kuvien tuoksut, myös lämmön ja varsinkin äänet välittyy yhä. Zollikonissa kuuluu vain naapurin pesukone, Costa Ricassa kaikkea mahdollista apinoiden huudosta ja kukkojen kiekumisesta ohi ajavien rekkojen torvensoittoon.
Joka tapauksessa nyt palataan reissuun Rincón de la Vieja -tulivuoren juurelle. Ja ei automatkaa ilman kuoppia tai mutkia, tällä kertaa epävirallisen tietullin muodossa. Ryppyotsainen huumoriton mies ei suostunut avaamaan puomia ennenkuin kaivettiin kuvetta. Epäiltiin kyllä homman laillisuutta, mutta näissä tilanteissa vaihtoehtoja on tasa kaksi, eikä riidan haastaminen ole kumpikaan niistä.
Onneksi taskussa oli pieni summa käteistä, sillä lähin pankkiautomaatti oli tuntien päässä – tai puomin toisella puolen Liberiassa. Majapaikan luo vei tiet kahdelta suunnalta ja selvisi, että molemmilla puolilla vaadittiin rahaa. Yksityiset maanomistajat olivat keksineet tienestikeinon. Sotkuinen asia oli jo käynyt lakituvassa, mutta rahastus jatkuu.
Majapaikassa leijui mädän munan lemu. Ensin epäilin putkistoa, mutta löyhäykset tulivatkin tulivuoren uumenista. Mökit oli ripoteltu pitkin laajaa puistoaluetta. Oltiin aivan kansallispuiston kupeessa ja lähellä sen kuumia lähteitä. Mutta myös majoitusalueeseen kuului patikkareitti omine lähteineen ja putouksineen.
Polkua ei varmaankaan ollut tallannut aikapäiviin kukaan ja epäilin, ettei suurkaupunkilainen olisi välttämättä löytänyt enää tietä takaisin, niin hyvin reitti oli peittynyt kasvustoon. Catarata del Jaguar, jaguarin putous, oli pieni ja nätti, sinne pulahdettiin viilentymään paluumatkalla. Kuumalle lähteelle oli tallattava jokunen lisäkilometri ohi apinavyöhykkeen, oksalla istuvan pöllön ja jokien poikki. Niukasti purpattava sinertävävetinen höyryävä allas haisi todella luotaantyöntävälle, enkä todellakaan upottanut sinne edes sormea.
Takaisin mökillä huomasin mustan pisteen käsivarressa. Reitillä oli kuulemma punkkeja ja olin varustautunut pitkin housuin ja karkotteella. Sitten löysin seuraavan. Ja lisää. Niitä oli joka paikassa. Kun olin saanut parikymmentä irti, piti pyytää apua. Hilja löysi neulanpiston kokoisia mikropunkkeja vielä kymmenittäin. Yhteensä 72. Majapaikassa kauhisteltiin, mutta vakuutettiin, että ne ovat “ihan terveitä punkkeja”. Ohut ihoni veti punkkeja pinnalleen kuin imuri. Aldolla niitä oli vain 17.
Polku putouksille kulki läpi metsän ja rutikuivan, polttavan pusikkoalueen. Yritin virittää kuuloaistini ja havainnointikykyni 150 prosenttiselle herkkyydelle, jotta huomaisin lähestyvän kalkkarokäärmeen tai keihäskäärmeen, joita molempia kammoksun. Jälkimmäinen on vielä niitä, jotka saattavat lähteä ihmisen perään. Retken ainut käärme katosi sujahtaen pusikkoon, eikä ehditty saada selvää mikä laji oli kyseessä. Muut kohtaamiset olivat vähemmän verenpainetta nostattavia, puissa riekkui kapusiiniapinoita, jotka tulivat laumana meitä ihmettelemään ja niityllä loikki täysin antiklimaattisesti ihan tavallinen kauris.
Tulivuoren aktiivisuuden takia kraatereille ei pääse tällä hetkellä kiipeämään, mutta alempana on pari patikkapolkua. Fumarolas-reitti vie purpattavien lähteiden luo rikin katkuun; yhdessä näyttää kuplivan savimassaa, toisessa höyryää tulikuumaa vettä. Pidempi polku vie putouksille, missä uiminen on kielletty. Kieltohan ei estä costaricalaista millään tapaa. Kaikki pulahtivat veteen.
Poluilla käsivarsiin ja paljaisiin paikkoihin hyökkäsi pienten ötököinen armada, vähän banaanikärpästä isompia, mutta paarman lailla puraisevia bocónes, jotka tunnetaan myös nimellä moscos del café, kahvikärpäset. Pallukasta tulee punainen ja kova, ne kutisevat infernaalisesti ja keskellä on selvä reikä. Pistojäljet ovat myös kestäviä, kuukauden jälkeen iholla on yhä verisiä täpliä. Pienen syynäämisen jälkeen selvisi, että nämä vihulaiset ovatkin vanhoja tuttuja. Bocónes nimittäin kuuluvat mäkäräisten sukuun.
Lounas Arenalinjärvellä. Lunch by lake Arenal.Toinen puomi oli kansallispuiston, siinä ei sentään tarvinnut maksaa. This was by the national park und luckily no paymentlike by the previous one. Täällä majoitutaan. Rincon de la Vieja lodge.Lehdenleikkaajamurkut olivat siirtyneet leikkaamaan kukkia. The leafcuttingants were cutting flowers for a change.Hän viilentyy. Dipping into water.Poseerataan ihan muina turisteina, jotta puun massiivinen koko kävisi kuvasta ilmi. Posing, so that you get the idea of the size of the tree.Metsän jälkeen aukeaa ja polttava lämpö. After the forest open path and burning heat.Pulahdus veteen. A dip to the water.Ficus aurea kuristaa puun, jota pitkin se lähettää lonkeroitaan maahan. Ficus aurea strangels the hometree with it´s airroots.En ollenkaan jännitä käärmeitä. Not at all being nervous because of the snakes.Tropiikin ilta. The night in tropics.Kuva on kuin maalaus, mutta huom lepakot! The foto is like a painting, but look at the bats!!Myrkyllisen hajuista kuumaa höyryä. Tulivuori purputtaa. Poisoneous smelling hot steam. The volcano is burping.Kattilallinen kuumaa kuplivaa. A pot full of hot bubbling stuff.Hevosia polulla. Horses on the path.Sehän on pöllö! It´s an owl!Menisitkö tähän kuumaan lähteeseen? Would you go to this hot spring.Kuumia kuplia. Hot bubbles.Tämäpäs onkin vilakkaa. Ihan rennosti kelluskelen, yhtään en jännitä kaikilla lihaksilla. Pretty refreshing!Floating relaxed, not tense at all.
En resumen: Después de un paseito en Rincón de la Vieja, encontré 72 garrapatas de mi piel. Una situación bastante inesperada y para ser honesta, tengo que admitir que también asco.
Kurzgesagt: Nach einer Wanderung beim Vulkan Rincón de la Vieja, habe ich 72 Zecken auf meiner Haut gefunden. Eine ziemlich überraschende Situation und um ehrlich zu sein, ekelhaft.
Fortunasta vie Monteverdeen ihan hyvä tie, kiertäen Arenalinjärven. Mutta me luonnollisesti valittiin se, mistä ei ole takeita, missä saattaa olla maavyöryjä viime päivien asiaankuulumattomien sateiden jälkeen ja joissakin virtasi tavallista enemmän vettä.
Tiedettiin, että matkalla on yksi leveämpi ja vuolaampi joki ylitettäväksi ja paikallisilta saatiin hyväksyvä nyökkäys mitä autoon tulee. Aldo kahlasi varmuudeksi toiselle puolen, kartoitti reitin ja sitten menoksi.
Keinahdellen ja nytkähdellen, kuin mursu vedessä, etenimme kohti viimeistä koukkausta ja kuivaa maata. Joku oli laittanut merkeiksi kaksi kiveä, siinä apu ylittäjälle.
Se että joista ei karttatiedoissa mainita ei ole mitään ihmeellistä, tälläkin reitillä niitä oli lopulta viisi. Autovuokraamosta muistuttivat painokkaasti, ettei ajokkia tulisi viedä mereen. Kuuliaisina ihmisinä tottelimme. Jokihan ei ole meri. Joka tapauksessa jalat säilyivät kuivina, eikä auto jumahtanut kertaakaan keskelle jokea.
Kuivalla malla tien laidassa löyhytteli kaksi korppikotkaa siipiään. Saalista ei näkynyt, mutta jotain oli varmaan lähellä, koska mustia hahmoja lenteli ylempänä muutama lisää. Kummallinen vapauden tunne ajella kuoppaisella tiellä vihreän keskellä, seurana vain metsän vakioasukkaita.
Matka seuraavaan etappiin Monteverdeen ei ole kilometreissä pitkä, mutta tien kunto venyttää sitä jonkin verran. Ylväänä tuulessa seisovan tuulimyllyrivistön paikkeilla oltiin jo korkeammalla ja reittikin sileämpi, mukavampi munuaisille. Pysähdyttiin ottamaan kuvia harjanteella ja puhuri oli sitä luokkaa, että oli vaikea seisoa pystyssä. Pelkäsin kameran lentävän pusikkoon ja laitoin Aldon ottamaan todistekuvan siitä, että olimme päässeet tänne asti.
Monteverde on pikkuruinen seikkailu- ja ekoturismiin keskittynyt paikka. Käytiin tarkistamassa, onko vanha tuttu ravintola yhä hengissä tai pikemminkin onko puu pystyssä. Kuppila on näet rakennettu valtavan puun ympärille. Tarjoilija joutui joka kerralla kyyristymään oksan alta päästäkseen taaimmaisiin pöytiin. Tuuli pyyhki täälläkin sellaisella otteella, etteivät salaatit olleet kestää lautasilla. Palelin tropiikissa takista huolimatta.
Auringonlaskun jälkeen käytiin sademetsässä etsimässä nukkuvia käärmeitä (kaksi kaikkein myrkyllisintä) ja lintuja, sammakoita, hyönteisisiä ja vyötiäinenkin osui kohdille. Silti kohokohta taisi olla lehteä muistuttava hyönteinen. Se maastoutui täydellisesti.
Päiväretkellä puiden latvojen keskellä ylitettiin kuusi riippusiltaa. Rengasreitti lintujen näkökulmasta oli viehkeä; metsän runsaus, sateen lähestyminen, kaikki suurta ja mahtipontisen pehmeää. Tuhatjalkaisia vipelsi siellä täällä, muita otuksia emme tavanneet. Missä olivat linnut? Perhoset?
Aldo tutkii jokipohjaa, että pärjääkö auto. Aldo investigating the river to check if our can can manage the drive to the other side.Arenalinjärven seutu on rehevää. The nature around Arenal lake is abundant.Korppikotka hengailee. A vulture is hanging around.Keski-Amerikan Sveitsi. Switzerland of Central America.Meri? The sea?Puun ympärille rakennettu ravintola. A restaurant around a tree.Kasviscasado. A vegetarian casado.Vihreä pallo keskellä on nukkuva lintu. A green ball in the middle is a sleeping birdy.Lehti keskellä onkin hyönteinen. The leave in the middle is an insect.Aamiaishuone banaaninlehtien keskellä. A breakfastroom in the middle of bananaplants.Hyvin täsmällisesti rei’itetty. Nice pattern, who ever is eating this.
En resumen: Monteverde siempre es bonito, esta vez también de mucho viento. Llegamos pasando 5 rios y logramos quedarnos en la carretera apesar del viento de tormenta.
Kurzgesagt:Monteverde ist immer schön, das Mal auch sehr windig. Aber wir haben es gesachafft dorthin zu fahren durch Flüssen und Sturm.
Niin täpärällä on matkustaminen ollut, etten uskonut lähtöön vasta kun lentokone oli tasaisessa lennossa yläilmoissa. Miten ihmeellistä kaikkien vuosien jälkeen, että suuntana on todellakin Costa Rica.
Ensimmäinen pura vida lentokoneessa kuulosti pehmeän pyöreältä, ystävälliseltä ja niin tutulta. Kun ikkunasta näkyi valojen koristama Puntarenas, kaupunki niemen nokassa Tyynenmeren puolella, vakuutuin – perillä ollaan.
Tai ainakin ruumis oli. Päällä on lopulta ollut hankalampaa. Jet lagissä suusta lipsahtelee hassua kyllä saksaa. Kuulen lintujen ääniä, tuttuja mutta unohtuneita. Ja ne tuoksut, tropiikissa kostea sekoittuu maahan, imelän kukkaiseen ja välillä viemärin pölähdykseen.
Aamupalalla kahmin hedelmiä; papaija, ananas, mango, guanabana, manzana de agua, caimito…Me kolme haluamme maistaa kaivattuja ruokia, virkistää makumuistoja. Ystävällinen aamiaisvastaava lentoenttähotellissa kiikuttaa meille hedelmiä lisää, kuorittuna, pilkottuna ja Aldolle gallo pintoa, perinteinen aamupala täällä, vaikkei sitä puffetissa olekaan.
Liikenne on hurjaa, vähemmän agressiivista kuin Sveitsissä, mutta kadut täynnä, kaistat ilman merkkejä ja me pihalla. Mistä mennä, kuinka kääntyä, miten päästä virran sekaan ilman peltiruhjeita?
San Josén ulkopuolella helpottaa. Maisema vihertyy, autoja on vähemmän. Kiemurtelemme tulivuoren sivustaa, löydämme toisen luo. Matkalla ostetaan kojusta ananas, syödään casado, annos jossa on vähän kaikkea, aina riisiä, papuja, vihanneksia, salaattia ja lihaa, kanaa tai kalaa.
Arenal-tulivuoren luona on ensimmäinen pysähdys. Tervehdimme nenäkarhua ja huumaannumme majapaikan maisemasta; tulivuori yhdellä puolen, järvi toisella.
Täällä hengähdämme hetken.
Ameriikka näkyvissä. States in sight. New York näkyvissä. New York in sight.PuntarenasAamiaista lentokenttähotellissa. Breakfast at the airport hotel. Pois San Josén hullusta liikenteestä. Away from San José’s crazy traffic.Manzana de agua vesiomena/waterapple.Tien varrelta palmukaaleja, pejibayes. Palmcabbages on the way.Keittobanaaneja, raakoja ja kypsiä eri tarkoituksiin. Plantains for different purposes.Ensimmäinen perinteinen lounas, casado. First traditional lunch, casado.Nyt on lupaavaa, Arenal-tulivuori melkein näkyvissä. Promising, the volcano Arenal almost complete to be seen. Löydätkö nenäkarhun? Can you find the coati?Tutkivat joen eläimistöä. Investigating the creatures of the river. Hän tuli käymään. He’s visiting us.Hyväksyn majapaikan maiseman. I accept the view of our accomodation. Jaamme talon. We share the house. Yhdellä puolen Arenalinjärvi, toisella tulivuori Arenal. At once side lake Arenal, on the other vulcano Arenal.Palmunydinrisottoa, sekin kuulemma tulivuoren muotoinen. Palmheartrisotto, also shaped like a volcano, they say.Reissussa rämppääntyy. Traveling shows. Ei aamiaista ilman gallo pintoa ja taustalla tulivuori, joten annan laihan kahvin anteeksi. No breakfast without gallo pinto and the volcano on the background, so perfect, that I forgive the poor coffee.
En resumen: Después de tanto tiempo hemos vuelto a Costa Rica y me doy cuenta cuanto se me había olvidado; olores, colores, maneras y como se habla. Pero poquito a poco todo está volviendo. Y lo disfruto.
Kurzgesagt: In Costa Rica nach vielen Jahren. Ich merke wieviel vergessen ist, aber langsam erkenne ich alles wieder: die Farben, die Natur, wie man spricht, wie easy alles ist. Und geniesse es.
Pari päivää ennen Maailman talousfoorumin WEF:in alkua Davos oli muodonmuutoksen myllerryksen keskellä. Keskustaa tuskin tunsi, pääkadulle oli ilmestynyt eri maiden fasaadeja, kirkkoakin koristi amerikkalaisen televisioyhtiön CNBC:n koko seinän kattavat mainokset. Liikenne oli jo aikaa sitten laitettu kiertämään toista reittiä, mutta vaikuttavinta oli armeijan, poliisin ja muiden turvaihmisten läsnäolo.
Joka tapauksessa päästiin läpi ja ohi, ylemmäs ja rauhallisempaan maastoon. Laakson päätyä kohti vievällä tiellä oli kaksi ravintolaa ja koska seudulla ei ollut juuri mitään, en edes epäillyt listoilla olevan muuta kuin röstiä ja alppimakaroneja, vuoriston klassikkoja.
Mühlen Gasthaus olikin itävaltalainen, siis Knödeleitä, Kaiserschmarrn ja Apfelstrudelia. Vetoaako itävaltalainen keittiö sveitsiläisiin, sitä ihmettelin.
Ensimmäinen haarukallinen perusteli sen, kuinka naapurimaan ruokalistalla pärjää Sveitsissä. Ruoka oli herkullista ja esillepanoonkin oli selvästi panostettu. Otin pienemmän annoksen ja kaduin, sillä sitä sain mitä pyysin. Kalliin, pienen nyrkin kokoisen pinaattinködelin ja nälän pari tuntia syömisen jälkeen. Yritin tasapainottaa tilannetta jätskiannoksella, huonolla menestyksellä. Lämmin suklaakastike oli ihanaa, muttei pitänyt nälkää loitolla sekään.
Iltapäiväkävelyllä lähirinteillä huomattiin hangessa millin pituisten ötököiden peite. Lumikirppuja kenties? Ainakin ne hyppäsivät ilmaan kosketettaessa.
Polun kurvin jälkeen edessä näkyi yksin miekkaileva nuorukainen. Metalli kimmelsi auringossa. Meidät huomatessaan hän katosi läheisen talon edustalle.
Luulin ensin, että vain minä näin lumisen karhun kiipeämässä puunrunkoa ylös, kohti latvaa. Mutta ei, luonnon veistos oli aivan selkeä. Vai oliko se jonkun taideteos?
Juuresta roikkuva jäinen kyynel oli varmasti luonnon tekosia, kaunis ja ihmeellinen, Puikko olisi ollut liian painava juurelle, ellei se olisi ottanut tukea sammalesta.
Laakson viimeinen kylä on Sertig. Aurinko oli jo laskenut ja sininen valo täytti vuorten välin, peitti valkoiset rinteet. Bergführer ravintolan terassi oli täynnä porukkaa, edustalla kymmeniä suksia. Kylän pienessä kirkossa vietetyn hääseremonian jälkeen seurue nautti aperot ulkona ja sitten suksille. Palavat soihdut käsissä porukka katosi alaspäin mäkeä kaartaen kuin kiiltomadot peräperää kohti laaksoa.
450-vuotisessa tuvassa oli tyhjää. Kauniin kattauksen kankaisine servietteineen olisi pitänyt kertoa, että nyt ollaan ehkä vähän hintavammassa paikassa, mutta nälkä ja kylmä ei antanut sijaa ajatuksille. Useimmiten alppimajat keskivertoja joka suhteessa, enkä osannut odottaa muuta tältäkään paikalta.
Mutta Ninan keittiössä ruoka on pikemminkin gourmet´a, silti isoäitien resepteihin ja makuihin nojautuvaa lähiruokaa. Oltiin yhtä mieltä, tämä oli yksi parhaimmista ravintola-aterioista, jonka olen Sveitsissä syönyt. Jopa niin tavallinen kuin bruschetta, tomaattileipä, maistui mahtavalta. Pihviin päätynyt ylisti lihan laatua, päärynä- ja herkkusieniraviolit sulivat suussa, kastikkeet olivat ihmeellisen keveitä ja maukkaita. Päivän jälkiruuasta huolimatta oli jaettava vielä Toblerone soufflee, koska sellainen oli tarjolla. Kuuma, sisältä pehmeä kohokas oli täydellinen.
Lämpimästä tuvasta tulimme narskuvaan pakkaseen. Laakson yksinäisyydessä pilkotti vain yksi valo, seuraava ravintola. Voin kuvitella susien hiippailevan pimeässä tähtitaivaan alla. Me noustiin autoon ja ajeltiin takaisin Zürichin ikisyksyyn.
Kuin vesivärimaalaus. Like an aquarelle painting.Davosissa armeija läsnä kaikkialla. Army presence everywhere in Davos.Knödel.Coupe Dänemark.Sehän on puolukka! It´s lingonberry!Aivan selvästi karhu kiipeämässä puuhun. Clearly a bear climbing up to the tree.Design-jääpuikko kyyneleen muodossa. A design icecle, in a form of a teardrop.Tämä on Sertigin kylä. The village of Sertig.Kirkossa vietettiin juuri häitä. A couple just got married in this church. Hääaperitiivi ulkona, sitten suksille. A drink after the ceremony and the on the skis!Laakson päädyssä on vielä toinen ravintola. In the end of the valley, there´s one another restaurant.Käytiin kirkossa ja sain aikaan taidekuvan. Went to the church and took an artpicture.Hääporukka lähti soihtuineen kiiltomatona mäkeä alas. The people celebrating the matrimony left skiing with torches uphill, like a giant glowworm. BruschettaPäärynäraviolit villisikakinkulla ja herkkusieniraviolit taustalla.Toblerone soufflee.
En resumen: En Davos vale la pena de subir al valle de Sertig. En el camino pasamos por 2 restaurantes y Bergführer era nuestro favorito. En un pueblo remoto de un par de casas, entre los Alpes disfrutamos una de las mejores cenas en Suiza. Nina nos cocinó de los ingredientes cercanos y según los sabores de las abuelas.
Kurzgesagt: In Davos es lohnt sich hinauf nach Sertigtal zu gehen. In den restaurant Bergführer haben wir ein köstliches Abendessen genossen, mit lokalen Zutaten und nach Grossmutterart, schön ausgestellt und happiness pur für den Gaumen.
Aika lähellä täydellistä, todettiin aamulla, kun maistettiin banaaninlehtikuoressa keitettyä maissipiirakkaa. Costaricalainen aamupala joulun seutuun on herkku, mutta myös kalori- ja kolesterolipommi. Koska minä olen projektipäällikkö, eivätkä perinteen säännöt rasita, olen tehnyt tamaleksista kevytversion ja tällä kertaa myös muutaman ilman lihaa, korvaten possun jakkihedelmällä.
Tämä oli kai neljäs kerta, kun ryhdyimme hommaan ja aina on jotain mennyt pikkuisen pieleen. Ensimmäisellä kerralla vähän enemmänkin; kukaan meistä ei tajunnut maissijauhon tajutonta kykyä imeä nestettä. Täytteet olivat herkullisia, mutta itse piiras kivikova. Joten ne päätyivät kompostiin.
Jauhot ovat siis samoja, joita käytetään tortilloihin. Meidän versiossa on kolmannes perunaa, margariinia ja mausteita. Ja litroittain kasvislientä. Hämenssin kauhamaisella lusikalla, käänsin ja väänsin, kunnes käsissä alkoi muodostua rakkojen alkuja. Seuraavana päivänä masan valmistus tuntui aina selkälihaksissa asti.
Kun taikina on sopivan löysää, laitetaan kuumennetulle banaaninlehdelle kämmenen kokoinen pläjäys. Päälle tulee Sibajan perheen versiossa pieni pala aikaisemmin hartaasti ja pehmeäksi kypsytettyä possunfilettä, yksi luumu, oliivi, pikkuisen herneitä ja suikale pannulle pehmitettyä paprikaa ja sahramilla (tai tässä tapauksessa kurkumalla) värjättyä riisiä, joka siis laitetaan ensimmäiseksi, jos sattuu muistamaan. Kikherneet unohdin, sen sijaan olin kypsentänyt vihreitä papuja – jotka eivät kuulu tamalekseen lainkaan. Yllätysaines tänä vuonna, siis.
Piiras kääritään lehteen ja tässä vaiheessa mentiin jälleen vikaan. Kun paketteja oli jo aika pino, muistettiin, että pahus, tuplavarmistus puuttui. Toinen lehti päällä pitää huolen siitä, että jos sisempi repeää, piiraan ainekset eivät pursu kattilaan keittovaiheessa.
Viimeiset käärittiin kakkoslehteen, osa laitettiin kiehuvaan veteen parasta toivoen.
Tunnin keittämisen jälkeen paketit otetaan jäähtymään ja ekopakkaus pitää huolen siitä, että ne säilyvät viikkojen ajan jääkaapissa.
Höyryävästä paketista löytyvän piirakan syöntityyli riippuu syöjästä. Joku etsii ensin lihan, toinen herneet, itse jätän oliivin viimeiseksi makupalaksi. Loraus chilikastiketta kuuluu päälle, ilman kahvia tamalesta ei voi syödä ja Sibajan tapaan pitää palan painikkeena olla leipää. Siinä costaricalainen jouluaamiainen.
Ainekset kattilassa. All the ingredientes in a pan.Näyttää hyvältä, mutta yhä liian kuivaa. Looking good, but still too dry.Välissä glögiä ja lohipasteijoita. In between some mulled wine and salmon pastries.Aineksiä sisään ja lehtipaketti. Ingredients to put inside and the leaves to wrap up.Porsasta tai jakkihedelmää lihaisaan makuun. Pork or jackfruit for the meaty taste.Valmis paketoitavaksi. Ready to wrap up.Paketit odottavat keittämistä. The packages waiting to be boiled.Oikealla osittain revenneet lehtipaketit. On the right the damaged packages.Valmis nautittavaksi! Ready to be enjoyed.
En resumen: Esta vez los tamales nos salieron casi perfectos. Sólo se me olvidaron los garbanzos – y pensé que llevan vainicas.
Kurzgesagt: Costarricanische Frühstück im Dezember ist Tamal, Maiskuchen mit Fleisch und Gemüse in einem Bananenblatt. Das wichtigste ist, das man Tamales zusammen mit der Familie macht – und speist. Diesmal sind unsere fast perfekt geworden.
Sain sunnuntaina kuningas- tai kuningataridean yhdistää joulutorit kuntoiluun. Pyörällä liikenteeseen, matka ei maksa tai saastuta, lihakset liikkuu ja perillä odottaa kuuma juoma.
Aloin yhdistellä tekemisiä, sillä nämä viikot ennen joulua tuntuvat aina liian lyhyiltä. Eikö adventtiaikaan voisi liittää puolet marraskuustakin?
Joka tapauksessa kypärä päähän, kaikki takin alle mahtuvat kerrokset päälle ja mäkeä ylös aurinkoa siristellen. Ensin pienelle vuoriselle Pfannenstieliin, sitten mäkeä täyttä hoipakkaa alas kohti rasvaisia markkinaherkkuja, näin pläänäsin.
Aurinko kultasi lehdet ja joessa pärskyi vesi. Zoomailin putousta, kun vierestä pörähti pyörä alamäkeä vauhdilla ja kuulin sveitsiläisen “Hoi!”, joka ehkä sittenkin oli “Moi!”. Selästä päätellen kuka tahansa maastopyöräilijä mustissa vaatteissaan, mutta ehkä Satu; lähimetsän todennäköisin suomalainen.
Ylhäällä vuorella istahdettiin hetkeksi tutkimaan paluureittiä. Puhelimen kartta ehdotti isompia teitä ja Zürichinjärven puolelta koukkausta, Aldo oli Greifenseen ja metsäpolkujen kannalla. Mentiin aluksi kartan neuvojen mukaan, sitten Aldon, tultiin kahdesti samalle metsämökille ja minä olin jääpuikkona.
Vuoren +3 astetta ei ollut ongelma noustessa, mutta kun korkeuseroa on 600 metriä, ylämäessä kostunut paita on alas ajaessa todella kylmä ja kolme muuta kerrosta liian vähän. Ylimääräisen fleecin halusin jättää torille, silloin tulisi jälkihytinä. Pysähdeltiin vähän väliä tsekkaamaan sijaintia ja reittivaihtoehtoja ja siinä vaiheessa alkoivat jo varpaatkin jäätyä.
Seuraava stoppi tuli t-risteyksessä puolivälissä vuorta. Viereen parkkeerasi kaksi muuta pyöräilijää, kasvot villapipon ja kaulaliinan sisällä, silti selvästi kylmäisinä, ja heillä oli sama meininki. Puhelin kädessä he tutkivat suuntaa ja äänensävy kohosi. Epäilen, että siinä kohtaa hakukone oli pihalla. Katujen nimet oli väärät ja sijainti hornan kuusessa.
Varttia myöhemmin oltiin kuitenkin jo Zumikonin joulutorin paikkeilla, selvästikin, sillä meidän arpoessa lopullista pysähdyspaikkaa ohi pyrki joulupukki ohjaamiensa hevoskärryjen kera. Kahdesti vaihdettiin paikkaa, aina oltiin pukin ja hirnahtelevan kaksikon tiellä.
Nopea silmäily kertoi karun totuuden torista; ei väkeä, ei ruokaa, ei Glühweinia. Ehkä oli jo liian myöhä. Kylmän karkoitukseen juotiin nopeasti talvinen ja hirveän makea punssikupillinen ja ajeltiin metsän läpi kotiin.
Seuraavana päivänä oman kylän joulutorille mentiin ihan perinteisin keinoin eli jalan. Täällä oli sentään ihmisiä, Glühweinia ja syötävääkin. Usko pysyvyyteen sai vahvistusta, sillä samat myyjät ja samat tuotteet ilmestyvät kuin taikaiskusta samaan kohtaan aina ensimmäisenä adventtina.
Kylän aukion vierustalla uudehkossa pizzeriassa myydään ylikalliita pizzoja, myös kullan kera jos niin haluaa (noin 400 fr kipale). Foodtruck-pisteessä paistettiin tänään vähän pienempiä ja siksi edullisempia peruspizzoja. Ihan ok, mutta yhä ollaan sitä mieltä, että hinnat on todella yläkantissa.
Miesten jumppakerhon pöydän edustalla jono oli jopa pidempi kuin kastanjoiden paahtopisteen luona. Maustettua viiniä kauhottiin pömpelistä kuppeihin ja se oli hintansa väärti, kuumaa sekä ilahduttavaa.
Kojujen välissä nähtiin tuttuja kyläläisiä, torikauppias ja maanviljelijä S. jolta ostan lantut laatikkon, kierrätyskeskusta hoitava pariskunta, koulun opettajia, vuosien varrella tutuiksi käyneitä kasvoja. Juustoputiikissa maistatettiin viiniä ja ulkosalla oli muuten kaupan suomalaista glögiä.
Gomsin kellonsoittajat olivat matkanneet Zollikoniin jälleen kerran. Sekin porukka alkaa jo näyttää tutulta. Jostain syystä kylän joulutorin tunnelmankohottajiksi tarvitaan Alpeilta lehmänkellot. Tonttuparaatin sijaan kylän ympäri vaelsi punaisiin pukeutuneiden soittajien pitkä letka kellot olkapäillä heilahdellen. Ääni värisytti koko rintakehää, siis minun. Soittajat tuntenevat jyminän kehossa vielä nukkuessaankin.
“Maastopyöräillen joulumarkkinoille” taisi tulla tältä vuodelta testattua. Paperilla hyvä idea, toteutuksessa parantamisen varaa.
Ookkona aurinko? Is that sun I see??Vesi suihkaa. Water flowing down.Tässä pari pähkinää, että jaksaa tulevan nousun. Here some nuts for energy.Pakko pysähtyä, tietenkin kauniiden värien vuoksi. Had to stop on the way to the hill. Ylhäällä! Vuoret on komeat. Up on the hill; the mountains are looking great.Alas läpi maiden ja mantujen. Vähän eksyen. Uphill through the forests. Aika mitätön joulutori. A pretty empty Christmas Market.Markkinoiden tausta on kuitenkin nätti. The background of the market is nice though.Jumppamiehet myy kuumaa juotavaa. The guys of the villages excercisegroup sell hot drinks.Italialaisia pipareita. Italian cookies.Mistelin oksia ja muita kaupan. Mistletoes and other decorations for home.Juustoa tietty. Cheese of course.Kansainvälinen jouluherkku: pizza. International Chrismas goodie: pizza.Tänä vuonna ei ole jouluvaloja, koristeluja puita kuitenkin. This year no Christmaslights, but some decorated trees.Juustokaupassa on kaikenlaista herkkua. In the cheeseshop there´s loads of delicious stuff.Joulukulkue eli Gomsin kellonsoittajat. Cowbells bringing the Christmasspirit to the village.
En resumen: Tuve la idea de andar en bici al monte y bajar a una feria de navidad. Me congelé, quedé sin comer – pero era muy divertido y en el día próximo caminé a la feria de nuestro pueblo, donde si habia de todo: gente, vino caliente y alguito de comer.
Kurzgesagt: Ich hatte diese super Idee mit dem Mountainbike auf dem Berg zu fahren und dann zum Schluss zu einem Weihnachtsmarkt die Runde zu enden. Resultat: eine Tiefgefrorene Person mit Hunger und ohne Glühwein. Wahrscheinlich waren wir zu spät unterwegs, aber der Markt war wie tot. Am nächsten Tag wurde alles besser: ein anderer Markt, Glühwein, Snacks – und kein Velo.
Joulumarkkinakausi pyörähti käyntiin viikonloppuna ja Zürichin ensimmäisiä on Suomalainen joulutori. Hulina imaisi mukaansa niin täysin, että menin salin läpi kuin pyörremyrskyssä, kunnes lopulta tupsahdin ulos, vähän virttyneenä, suomikeskusteluista sanainen arkku tyhjänä ja karjalanpiirakka mahassa. Eikä yhtään valokuvaa. Se unohtuu, kun ärsykkeitä on liikaa, vaikka positiivisiakin.
Toinen varhainen tapahtuma on Seegräbenissä, pikkukylässä Pfäffikerinjärven laidalla. Käytiin aamupäivällä lyhennetyllä juoksulenkillä, jotta pattereita riittäisi vielä kävelyyn rantatiellä. Syysvärit ovat vielä kauniit, valo kuulas; niitä piti vähän katsella. Kinttujen jaksamisesta ei siis ollut kyse, vaan vatsasta; halusin säästää lounaan markkinoille.
Väkijoukossa löysin ensin tieni kahvin luo; sillä buustasin sen verran, että jaksoin tutkia tarjontaa. Raclettea, makkaraa, lettuja, vohveleita, kurpitsakeittoa, pizzaa, vodka pennejä ja uppopaistettuja kaloja. Lankesin viimeiseen sen jälkeen kun nenä väristen olin tuoksutellut öljyä (tuoretta) ja yleisvaikutelmaa kalalautasten lähellä (tuoretta). Koska myyjinä olivat kalastajat itse, tämä oli se paikka missä niitä kannattaisi syödä, jos koskaan.
Annos oli ilmeeltään aika perus, mutta maku oli mahtava ja vatsa niin onnellinen. Kastike voimakkaan valkosipulinen ja jos kerran vielä mainitsisin, kaikki niin tuoretta. Ei mikään itsestäänselvyys maassa, missä ei ole merta.
Joulumarkkinoilta saa tietenkin sesonkijuttuja, lapasia ja kynttilöitä, ovikranssejakin, mutta myös käsilaukkuja, virkattuja nukenvaatteita ja kaikenlaista tauhkaa, jota ajatellessani aivot alkavat surista, enkä saa kohdistettua muistiani niihin edes sen vertaa, että kykenisin sanomaan mitä.
Tiedostan olevani tosi huono asiakas, en auta vähimmässäkään määrin myyjiä tai markkinoiden järjestäjiä voittojen käärimisessä, sillä parhaimmassa tapauksessa kuljen Glühwein-kuppi käsissä, toisinaan ihan ilman mitään, vain haistelemassa mausteisia tuoksuja ja täyttämässä itseni jouluisella tunnelmalla.
Näiltäkin kahden kadun markkinoilta tupsahdin toisesta päästä ulos aika sukkelaan. Kukkulan niitty oli kuin Teletapeista suoraan, se kylpi ilta-auringossa siluettihahmoin koristeltuna. Pilvet olivat väistyneet sen verran, että Alpit näkyivät mutka toisensa jälkeen uudesta kulmasta, ensin yhtenä valkoisena röpöreunaisena massiivina, lopulta upeana kimmeltävänä rivistönä järveen taustalla.
Kosteikossa tepasteli kaksi haikaraa, jotka olivat yhtä pulleita kuin hanhet. Epäilin niiden syöneen kaikki jähmettyneet sammakot. Matkalla kotiin peltoaukealla oli kokoinainen parvi, taatusti kymmeniä haikaroita, matkalla Espanjaan tai aina Afrikkaan asti.
Ensi viikonloppuna on oman kylän Wienachtsmärt. Ja koska ollaan kultarannikolla, Glühweinin lisäksi on tietty sampanjaa. Vain kaviaari puuttuu. Palanpainikkeeksi myydään perinteisesti – samasta sampanjakojusta- kuumia täytettyjä lettuja.
Paikka auringossa. A spot in sun.Tästä saisi ranskalaisia saippuoita. Here you can get French soaps.Houkutteleeko vai ällöttääkö? Ulkonäkö pettää, tämä oli tosi hyvää! Disgusting or delicious? This portion was enjoyable.Muutama muukin joulumarkkinoilla. A couple of people at this Christmasmarket in Seegräben.Alpit on tietty hienot, mutta syysväritys myös lempeää. Alps are nice, but the autumn colors so soft and pleasant.Ilta saa. Evening light.Tällä puolella on vielä auringonvaloa. On this side there´s still sunlight left.Jos olisin villapaitamestari, kutoisin nämä värit. If I were a master of pullovers, I´d make one with these colors.Näkymän tarkastus. Checking the view.Ja siinä ne ovat, Alpit. And there they are, the Alps.
En resumen: El sesón de ferias de navidad ya empezó. Voy en realidad sólo por el atmósfera, con alguito para picar y si tienen buen vino tinto con especias, Glühwein, tal vez tomo una tazita.
Kurzgesagt: Ich habe die Saison der Weihnachtsmärkte angefangen mit zwei, von den Finnen in Zürich und in Seegräben. Manchmal esse etwas kleines, geniesse einen Becher Glühwein, aber eigentlich das wichtigste ist die Stimmung.
Pala Suklaata 