Blogi lomailee

Blogi lomailee

Eteläiseen Sveitsiin ei sitten lähdetty ja toinenkin retki päätettiin jättää väliin kesäflunssan yskän takia. Mutta nyt olen melkein vapailla jonkun aikaa. Tänne päivittelen kuvia. Ehkä. Tai sitten myöhemmin. Yhden kerran.

En resumen: El blog está casi en vacaciones.

Kurzgesagt: Der blog macht Ferien. Teilweise wenigstens.

Sveitsin turnee

Sveitsin turnee

Sain juuri sydämentykytyksiä, koska jostain syystä en päässyt blogin kirjoitusalustalle. Joka tapauksessa täällä ollaan; onneksi on kiertoteitä.

Eksoottisessa kesäflunssassa jaksan lähinnä yskimisen välillä vetää suoraksi punkalle. Siihen ei mahdu teknisten ongelmien setvimistä.

Niin ja joo, ei ole korona. Ihan normivirus. Siitä kai pitäisi olla tyytyväinen. Keuhkot on eri mieltä.

Tässä siis tiivistettynä kaikki tämänhetkiset ajatukset.

Loput kuvissa viime viikon työreissulta.

Kotikaupunki tai ainakin melkein. Zürich.
Zürich. Almost home.
Suojassa kuumuudelta.
Escaping the heat.
Luzern
Hiukkasen usvaa. Ja puiden lehdissä näkyy kuivuus.
A bit misty. And the leaves are getting yellow because of the lack of rain.
Kofeeinia tarvitsee helteelläkin, mahdollisimman tiiviissä muodossa.
One needs coffeine also in the heat, just in the most possible compact form.

Pilatuksen yläosaan jo kiivetty, vielä puuttuisi huippu.
Already got pretty high up in the mountain Pilatus, but the peak is to be climbed in the hopefully near future.

Siinäpä se, Sveitsin sosiaalisen median nro 1 tai ainakin melkein: Staubbach-putous.
There it is, the number 1 social media star of Switzerland or at least almost: Staubbach-waterfall.

Schilthornilla reittejä riittää, Northface-polku silti yhä se ainut missä käyty.
In Schilthorn there are plenty of paths, but still the only one where I have hiked is the Northface-path.
Vuorennoita, öh siis, -neito.
The maiden of the mountain. Or witch. Whatever you see in the picture.

Jäätikkö ja joki.
A glacier and a river.
Bern.
Uimarit Aaren särkällä.
Swimmers on the reef of Aare.
Vanha suklaatehdas.
An old chocolate factory.
Gruyèresin linnan muuria.
The wall of the castle of Gruyères.
Itse linna.
The castle itself.
Genevenjärvi.
Lake Geneva.

En resumen: Tengo una gripe de verano y por eso solamente una historia de fotos, una vuelta en Suiza.

Kurzgesagt: Mich hat eine Sommergrippe erwischt, deswegen nur eine Fotogeschichte.

Uusi känny töissä solapoluilla

Uusi känny töissä solapoluilla

Ei ehkä kaikkein viisainta, mutta kuinka vaikeaa se lopulta voi olla? Siis uuden kännyn ja sen kameran käyttöönotto, heti suoraan työreissulla. Kamera-appi auki ja napsnaps. Kuvia miljoona ja kyllä sieltä käyttökelpoisia löytyy.

Tienpäällä tai siis polulla vuoristossa, Grimselin solatien maastossa, tuli mieleen, että ehkä olisi pitänyt pari muutakin juttua miettiä ennen lähtöä. Kuvien formaatti on selvästikin eri kuin edellisessä puhelimessa; pitkulaisia ja laihoja otoksia.

Heti lähtiessä Zürichistä matkalle osui kaksi massiivista tukkoa liikenteessä, mikä oli aiheuttaa dominoefektinä juoksureissun ylös vuorelle ja takaisin. Halusin auringossa ylös, ihan vain kuvausvalon takia. Niin ja olisi ollut kiva ehtiä takaisin alppijuustolaan ja juustokaupoille ennen sulkemisaikaa. Ei ehditty, mutta myivät juustot silti. Ystävällistä väkeä.

Kahvipaikassa oltiin niin myöhään, että aprikoosipiiraasta oli jäljellä vain yksi pala. Puolentoista kämmenen viipaleesta riitti molemmille; kokonaisenkin olisin haarukoinut. Ihanan ilmavaa ja aprikoosien alla reilusti mantelirouhetta.

Matkanvarrelta löytyi mustikoita, liian aikaista, mutta helteet ovat tehneet tehtävänsä. Takaisin tallatessa eväslaatikko oli tyhjä ja täyttyi marjoista. Istuin kivellä, jalat kohti rotkoa ja yritin ylettää mahdollisimman pitkälle alas, sillä siellä varvut olivat tietenkin täydempiä kuin missään muualla.

Epäilin saalista alle puoleksi litraksi, mutta se osoittautui seitsemäksi desiksi, riittävästi Mamman marjapiirakkaan sekä vielä muffinsseihinkin. Vuoden ekat alppimustikat.

Kohti vuoria Lungererseen ohi.
Lake Lungern, towards the mountains.
Moikattiin alppijuustolan possuja ja lähdettiin patikoimaan.
Said “hi” to the pigs of an alpine cheesefactory and started the hike.
Siellä pilkottaa joku jäätikkö.
There´s a glaciar.
Maadoitus käynnissä.
Grounding myself.
Taivasta.
The sky.
Ja mitenkäs etukamera pelaa?
How does the frontcamera work?
Pakolliset snäkit.
Obligatory snacks.
Lepohetki.
Time to rest.
Zoomi ei oikein riittänyt, mutta tyyppejä kiipeilemässä.
Zoom isn´t really enough, but anyway, there are some people climbing up.
Järvellä.
By the lake.
Aprikoosipiirakkaa. Apricotpie.
Mustikoita! Rotko ei näy kuvassa, mutta siellä se on.
Bilberries! The canyon doesn´t seem much in the picture, but it´s there.
Muutama jo laatikossa.
Some already in the box.

En resumen: Tal vez hubiera sido bueno probar la camara del nuevo teléfono antes de ir a un gig de trabajo en el paso de Grimsel. Pero bueno, el viaje era increible y así son una gran parte de las fotos. Y además encontrámos blueberries, suficiente para un quequito y todavía a unos muffins.

Kurzgesagt: Vielleicht wäre es gut gewesen, das neue Handy und Kamera ein bisschen mehr zu studieren bevor einer Arbeitsereise. Aber Fotos gibt es schon und Heidelbeere habe ich auch gefunden, genug für einen Kuchen und dazu noch Muffins.

Hellepaussi

Hellepaussi

Heräsin ihanaan aamuun – pilviä! Miten hyvältä tuntuu viileämpi aamu, ulkona yli kymmenen astetta vähemmän ja sisällä, no asteen verran.

Viikonloppuna mittari pyyhki punaisella, näillä seuduin kai jossain 35 asteessa. Nyt istuin rauhassa lehteilemässä aamun uutisia, siemailen kahvia, enkä tunne tarvetta mennä enää ikinä minnekään.

Helteellä on kaksi mahdollisuutta, joko pysytellä järvessä tai nousta pariin tuhanteen metriin vuorille. Mietin viikonloppuna jälkimmäistä, mutta koska otsoniluvut olivat nekin korkeat ja autossa istuminen on kuumassa ja ruuhkassa karmeaa, päätin jäädä istumaan pimeään kotiin. Ikkunat kiinni, verhot kiinni, luukut kiinni.

Naputtelin rästijuttuja kokoon, siivosin vessan, luin lehtiä. Tein kyllä ihmiskokeen, kävin kaupassa jalan. Otin reissusta kuvan todisteeksi ja ruusut osuivat korvan taa. Vielä tällä hetkellä kännykän kamera jaksoi ottaa kokonaisia kuvia.

Kadut olivat tyhjät, torillakin vaimeaa. Mäen jälkeen kaupan viileys tuntui ihanalta. Myös niistä sadasta muusta, jotka ovat ostoksilla. Puoli kylää on paennut kylmäaltaiden äärelle.

Kuumimpana hellepäivänä selviää, ettei kännykkääni ole tarkoitettu näihin olosuhteisiin. Se kuumenee kaikista toiminnoista ja saan otettua vain puolikkaita kuvia – ja ruutu pimenee. En halua luopua vanhasta toimivasta, tähänhän saa tilattua uuden akun. Niitä löytyy Zürichistä kolme. “Otetaanko kaikki?” kysyy Aldo. Nauran – ja kadun hetkeä myöhemmin. Ehkä luuri kestää vielä pidempään kuin uusi akku. Ehkä elokuun kuumassa tarvitsen seuraavan.

Zürichinjärven rantakadulla eletään kuin Floridassa, porukkaa suihkaa uikkareissa tai kylpytakki auki lepattaen, pyyhe olkapäillä kohti vihreää viileää. Varjot on kysyttyjä ja vedessä yllättäin tilaa. Rantojen uimalat sen sijaan ovat ihmismassoja, tungosta. Niissä on palveluja, suihkut ja syötävää.

Eräänä kuuman päivän aamuna (tulihan se kuuma selväksi?) olin sitä mieltä, että jos olen käynyt lenkillä Costa Ricassa rannalla, se onnistuu myös Zürichissä. Tosin Tyynellämerellä jolkottelin aamukuudelta, nyt kello oli jo puoli yksitoista. Läiskin aurinkorasvaa ja katua pitkin metsään. Kanjonissa kulkevaa jokivartta oli ihana kulkea, juoksusta oltiin aika kaukana, mutta väliäkö sillä. Täällä olivat kai ne loput zürichiläiset. Varjossa, matalassa joen lirussa asteli kiveltä veteen ja taas kivelle vanhempia lapsineen, nuotiopaikoilla leiskui tuli ja ylempänä pikkuruisen järven vieressä niityllä oli sama meininki.

Ylimmässä pisteessä vilja- ja heinäpeltojen keskellä auringossa sen sijaan ei ollut ketään. Aika nopeasti ymmärsin miksi. Ilma ei liikkunut ja kuumuus musersi. Pää ei ollut vielä niin paistunut, etteikö se olisi osannut muistuttaa järven viileydestä. Siispä suoraa tietä alas veteen.

Puolivälin jälkeen vesipullo oli tyhjä, jano karmea. Oli kurvattava lähimmälle lähteelle, mistä kertyi lisäkilometrejä. Mutta vesitankkauksen jälkeen oli hyvä.

Järven laineissa kelluessa vielä parempi. Sen sijaan nousu mäkeä ylös kotiin karmea. Paljasjaloin kävely oli vielä siedettävää järven tasolla, mutta mitä ylemmäs mentiin, sitä kuumempi oli asvaltti. Juoksin kantapäillä viimeiset metrit ja melkein talon portilla oli pakko vetää hätäisesti kengät jalkaan. Ei enää senttiäkään asvaltilla tai edes kivilaatoilla. Sain poltettua jalkapohjat niin, että ne olivat arat vielä seuraavanakin päivänä.

Illalla huomasin, että tilanne olkapäissä ja yläselässä oli toinen kuin olin kuvitellut. Läähmin paksun kerroksen viilentävää rasvaa. Hihaton lenkkipaita oli siis huono idea, voiteista huolimatta.

Nyt ikkunat ovat levällään, ovet myös. Kuulen sateen ropinan. Tunnen kuinka ajatus kirkastuu ja toivon ihmettä, joka elvyttäisi puhelimen. Jos on asiaa, lähetä minulle sähköpostia.

Mie.
Me.

Ei ole terassilla kahvittelijoita.
No coffeedrinkers at the terrasse.
Monenlaista vihreää. Melkein keltaista.
Different greens, almost yellow.
Joutsenpariskunta oli liikkeellä poikasineen. A swan family was on the way with its offspring.
Auringonlasku kuin Saharasta.
A sunset like in Sahara.
Liljat tykkää kuumasta.
These lilies don´t mind the heat.
Putouksen äärellä on raikasta.
Refreshing by the waterfall.

Kristallikaupoilla paratiisissa

Kristallikaupoilla paratiisissa

Amsteg on siinä, missä Sveitsin läpi ajettaessa liikenne usein sakkaa. Laakso kapenee tunnelia kohti ja pienet kylät ovat moottoritiesiltojen katveessa. Mietin sitä, millaista täällä oli ennen isoja väyliä ja jatkuvaa, jyräväävää liikennettä.

Pohdinnan keskeytti nopeasti nykyisyys, joka osoittautui solmuiseksi ja riitaiseksi. Amstegin rampin jälkeen oltiin joka suuntaan suihkaavien liittymien ja teiden keskellä, eikä gps auttanut. Köysiradan osoite oli kylän pääkatu, mutta ohiajamamme viitta oli ennen kylää. Hätäisesti kiljahtelin, kun mies aikoi kääntyä ympäri – takaisin moottoritielle. Ei sinne ainakaan, ihan minne tahansa muualle. Epämääräisen kiemurtelun jälkeen ajettiin eteenpäin.

Seuraavassa kyltissä oli myös Arnisee ja kuplahissin kuva. Oikea suunta, ajattelin. Kun Amstegin kylä oli ohitettu, tie kiemurteli kapeana kallion viertä, olin valmis u-käännökseen. Takaisin lähtöpisteeseen.

Kipakan väittelyn jälkeen käännyttiin vasemmalle ensimmäiseltä hissikyltiltä ja päädyttiin lopulta sinne minne piti, hissin parkkipaikalle. Tietä ei tunne mikään kartta tai gps, eikä se todellakaan ole kylän pääkatu.

Hissillä kukaan ei enää muistanut hankalaa alkua, sillä olimme nousemassa ilmoihin mitä ilmeisimmin lelulla. Painoin vihreää nappia ja tiedotin ylös, että meitä olisi kolme tulossa. Ahtaaseen hissiin mahtui neljä, matkatavarat eli reput laitettiinn sen ulkopuolelle sivulootaan. Pohdin kestävätkö vesipullot taskuissa, vaellussauvat repussa. Kulkuväline oli niin nafti, että istumme todellakin kuin sillit suolassa. Seisomaan tuskin olisimme pystyneet. Penkeillä oli lämmikkeet kankun alle. Viehättävää.

Hisseissä en yleensä kärsi korkeudesta, mutta jotenkin olo tuntui pieneltä tässä heilahtelevassa mikrokabiinissa jyrkänteen vieressä.

Laakson ahtaus, liikenne ja muu tuska oli ylhäällä yhtä kaukana kuin kuu maasta. Olimme rantautuneet tai siis lipuneet paratiisiin. Värit olivat kirkkaammat, vallitsi rauha ja kiireettömyys. Meitä ennen matkustaneet istuivat jo mökin terassilla olusilla ja vilkuttivat.

Jäätiin suoraan aseman vieressä olevalle kristallilaatikolle. Tytär hamusi useita, minä löysin oman ja mielestäni parhaan, parin-kolmen sentin kantikkaan kristallin, josta maksoin frangin laatikkoon ja tulin onnelliseksi.

Aarre taskussa katseltiin alkukesän kukkaniittyjä ja tallattiin eteenpäin. Olisin voinut jäädä tähän ja olla täysin tyytyväinen retkeen.

Koska porukassa oli kaksi lenkkari-ihmistä ja yksi korona-keuhkoinen, oli itse patikka kevyt ja alas viettävä. Sitäpaitsi ylempänä on vielä paikoittain lunta. Näillä varustuksilla ja voimilla ei lähdetty liukastelemaan; tänään oli kyse vain ihanasta kesäpäivästä.

Kuljimme Arniseen ohi, metsien ja niittyjen poikki, toisinaan kedolla hädin tuskin seurattavaa polkua, kukat polvia kutkutellen, ohi meitä nihkeästi tiiravien lehmien, heinää niittävien urilaisten. Honigbergin Sanna kertoi, että Urin kantonissa eletään vielä suht samalla lailla kuin vuosikymmeniä sitten. Siksi ehkä tämä levollisuus.

Ostimme alppiperheen itsepalvelukojusta paketin juustoa, vaikka epäilin sen paistuvan repussa. Kuusi ja puoli frangia, sen verran pudottelin kolikoita metalliseen latikkoon kimpaleesta ohittamiemme lehmien maidosta tehdystä juustosta.

Kukkakehdossa kuhisi, ruskeita selkiä liikahteli, välillä heilahti häntä, toisinaan ylös katsahti sarvipää suussa nippu heinää ja kukkia. Alkukesän huuma oli selvästikin vienyt mukanaan nämä lehmät. Ne olivat onnellisia hamuamastaan keltasinisestä kukkavalikoimasta.

Gurtnellen kylässä polku oli kadota, mutta se löytyi lopulta kirkon sivusta, talojen välistä. Hetkeä pidemmällä gpx-reitin tilalla oli kaksi taloa. Pihan päässä varttui umpikuja, joten oli seurattava alaspäin mutkittelevaa autotietä ja siltä poikkeavia alkuperäistä alempana kulkevia patikkapolkuja.

Gurtnellen Wileristä oli paluu bussilla takaisin Arniseen hissin luo lähtöpisteeseen. Mielikuvissani istahtaisimme sitä ennen aurinkoon kahville ja muhkealle jäätelöannokselle. Kylässä ei ollut mitään auki olevaa kahvilaa, vain hotellin tyhjä ja ankea parin pöydän terassi, maisemat rautatien suojavallille.

Pysäkin läheltä löytyi pieni kyläkauppa, jonka tiskin takana roikkui kuivamakkaroita narulla ja ikkunaa koristivat paikalliset piiraat ja mikä tärkeintä, kylmäkaapissa oli jätskiä. Mutta huom, täällä pelaa vain käteinen, “Sveitsin frangi”, totesi myyjä. Ei kortti, ei sovellukset. Sveitsiläiset setelit ja kolikot.

Kuplahissi Arniseelle. Matkatavarat kulkevat ulkopuolella.
Arnisee gondola. Luggage travels outside.
Laaksoa halkoo moottoritie
There´s a highway passing the valley.
Kristalleja kaupan!
Crystals to purchase.
Minkä ottais?
Which one?
Tänne voisin jäädä. Taustalla hissiasema.
I could stay here. On the background the liftstation.
Vihreää ja kukkia!
Green and flowers!
On se järvikin ihan nätti.
The Arnilake is also pretty.
Ylempää kulkee myös reitti Gurtnelliin, mutta sinne seuraavalla kerralla.
There´s also a higher path to Gurtnellen, but that´s for next time.
Matkalla samat huiput, mutta maisemat muuttuvat korkeuden mukaan.
The same peaks but the view is different depending of the altitude.
Mun aarre.
My precious.
Äiti ja lapsi.
Mom and the child.
Onnellinen lehmä.
Happy cow.
Orvokkeja kallion kupeessa.
Violets by the rock.
Kukkakedon läpi. Passing the flowerfield.
Gurtnellen kylä.
The hamlet of Gurtnellen.
Gurtnellen Wilerissä eletään monessa tasossa: joella kalastaja, ylempänä kylää, päällä moottoritie.
In Gurtnellen Wiler there´s life in different levels: by the river there´s a fisher, on the next level the village and higher up the highway.
Amstegissa hissiasemalle vie joen ylittävä kävelysilta.
In Amsteg there´s a small bridge over the river to the gondolastation.
Matkalla vielä kuppi kahvia Urnerseellä. A cup of coffee on the way by the lake Uri.

En resumen: Pasando Suiza uno ni se da cuenta, que de Amsteg para arriba hay un paraiso.

Kurzgesagt: Wenn man richtung Süden in der Schweiz fährt, merkt man vielleicht gar nicht, dass es oberhalb vom Amsteg ein Paradies gibt.

Ihan pihalla

Ihan pihalla

Toukokuun parasta ovat olleet ulkoaamupalat. Niitä tässä mietin, kun istun sisällä ja viime viikon 30 asteesta on jäljellä 15.

Se hyvä puoli kosteassa ja viileämmässä on, että tuli tehtyä pihahommia. Kesä pörähti käyntiin niin vauhdilla, että kukkakalenterissani kääntyi sivu muutaman päivän välein: lumikellosta krookukseen, krookuksesta kirsikankukkaan, kirsikankukasta magnolian kautta omenankukkaan, omenankukasta – okei, nyt meni muisti. Joka tapauksessa puutarhaunikot tuli ja meni vauhdilla; onneksi pelloilla yhä kukitaan. Ja pionit ovat nyt parhaimmillaan. Se kesän paras, laventeli, jota kuljen haistelemassa istutukselta toiselle, on puolestaan aloittelemassa.

Kysyn vain, että mitä jää heinäkuulle, kun kaikki ihanuudet on jo nähty? Vai onko tämä vain alkukesän huumaa, jonka runsauden jälkeen ihminen ei enää jaksa reagoida luonnon kukkeuteen?

Koska mullan kapsutus on väsyttävää, pitää välillä tehdä muutakin (saan tämän kuulostamaan siltä, kuin ahkeroisin puutarhurina tuntikausia. Se on todellisuudessa tunti, puolitoista, sen jälkeen sormet eivät pysty tarraamaan rikkaruohoon, puristusote on mennyttä ja peukalo krampissa). Siispä pyörällä mäkeä ylös niitä unikoita tarkastamaan.

Viljapelto, yleensä spelttiä, kirkkaan oranssinpunaisine läikkineen on hyvä palkinto; ensimmäinen etappi saavutettu, puoliväliin noustu vuorelle. Se että lyhyen jyrkän pätkä yläpäässä on meneillään draama, häiritsee luontoon keskittymistä. Saksalainen pariskunta levittää ympäristöön negatiivista energiaa.

Järkyttävän hengästynyt nainen on lähellä leviämistä työntäessään raskasta sähköpyöräänsä viimeisiä metrejä ja mies seisoo ylempänä arrogantisti kommentoiden. “Älä anna minulle komentoja!” pystyy nainen hengenvedon välissä tiuskaisemaan.

Kohtaamme pariskuntaan vielä toisen kerran. Mies ei anna naisen levähtää hetkeäkään. Epäilemme, että tiet eroavat ennen kuin he pääsevät päämääräänsä.

Ylhäällä Pfannenstielissä on sumeat näkymät. Eväslaatikossa jämiä edellisiltä retkiltä, murusia ja palasia, joita tuskin edes evääksi voi mainostaa.

En uskonut, että tauon jälkeen jaksaisimme tänne asti, sitä paitsi toisen pyörän jarrut on siinä kunnossa, että olisi ehkä ollut parempikin pysyä alempana. Salitreenin muutamat muutokset ovat kuitenkin saaneet enemmän aikaan kuin vuosien uurastus. Nyppylällä oltiin sukkelammin ja kevyemmin kuin koskaan.

Alan miettiä pitempää pyörälenkkiä, sellaista yöpymisten kera. Mille järvelle? Minkä solan yli? Tour de Suisse?

Hyväntekeväisyyspulla marketista ja ekoja sveitsiläisiä mansikoita.
A charity bun from the market and first Swiss strawberries.
Molemmat köynnösruusut, punainen ja keltainen, kukkivat kuin viimeistä päivää.
Both climbing roses, red and yellow, are blooming like crazy!
Nämäkin kukoistavat.
These do blossom too.

Tauon paikka. A break.
Mun lempparit. My favorites.
Vielä nupulla. Still a bud.
Mikä tää on? Näitä oli erikokoisia, parisenttisiäkin ja ne tarttui iholle. What is this?
There were different sizes, even 2 cm long, and they got stuck on the skin.
Ei näitä ehkä evääksi voi kutsua.
This might not be even a snack, but anyway…
Sumuista ja ukkostavaa on.
Some foggy views; a thunderstorm coming up.

En resumen: Trabajo de jardín obligatorio de la epoca, una vuelta en bici, muchos chubascos. Nada más esta vez.

Kurzgesagt: Gartenarbeit, Velotour, Gewitter und Schauer. Das ist alles dieses Mal.

Ajatusmyttyä ja dippaus järveen

Ajatusmyttyä ja dippaus järveen

Luvassa on ehkä sekavin blogipostaus ikinä, sillä päässä on tippaleipä, tiedäthän, ajatuksien mytty, jota yritän nyt silitellä.

Ensinnäkin – vuoristohommia on häirinnyt epävakaa sää ja lista kotitöitä, joita yritin koko viikonlopun vältellä ja onnistuin osittain. Esimerkiksi piha, se katsoo syyttävästi rikkaruohomättään alta. En silti saanut vedettyä puutarhahanskoja käteen vasta kun äitienpäivän iltana. Pistin kirveellä silputen lonkeroitaan jo parin neliön alueelle levittänyttä piparjuurta. Tuoksu oli mahtava ja ohuemman juuren vetäminen sujui kuin suoraan sarjakuva-animaatiosta. Kiskoo, kiskoo ja lentää lopulta selälleen. Tuoksu oli mahtava ja työ palkitsevaa (koska tuhoa). Taputtelin itseäni olkapäälle, siitä huolimatta, että selvitettyä tuli vain pieni kulma pikkuruisesta puutarhasta.

Sitten yleistunnelmiin: supermarketin ilmaislehden edellisviikon horoskooppi kertoi, että voisin joko murjottaa peruuntuneiden projektien vuoksi tai tanssia kevyesti toukokuuhun. Yleensä en kirjoittaessa kuuntele musiikkia, mutta nyt jalat steppaa pöydän alla merenguen ja salsa tahdissa, josko niistä olisi. Trooppinen musiikki ainakin virittää oikeille taajuuksille, sillä luvassa on +29.

Ja lämpötilasta maanantaihin: silloin ei ollut +29, vaan +14, kun kävelin villapaidassa järvenrantaan. Inhoan syvästi kylmää vettä, mutta olen ottanut sen mukaan kehonhuoltorutiiniin. Kivistäviä lihaksia jäytää vähemmän jäisen suihkun jälkeen. Mutta nythän on melkein kesä ja siksi rantaan. Järvivesi kauhistutti, varovasti upotin yhden jalan ja toisenkin, polveen asti. Se olikin lämpimämpää kuin kotisuihkussa. Talviturkki tuli heitettyä ihan muina uimareina. Ehdin tehdä jokusen uintiliikkeen ennen lopullista jähmettymistä, mutta voi elämän kevät sitä fiilistä. Jalat aika makarooniksi rentoutuneina tepastelin kotiin teelle.

Loppuun vielä funfact Sveitsistä: naisten kuukautissuojilla on 7,7 frangin (melkein sama euroissa) arvonlisävero. Esimerkiksi kaviaarilla se on 2,5.

Veteen? Veteen.
To the lake? To the lake.
Värit oli tässä kohtaa kohdillaan.
Great colors at this spot.
Mistä tietää että on melkein kesä? Aurinkolasit luistaa hikistää nenää pitkin.
How do you know it´s almost summer? The sunglases glide down the nose

Nämä päättivät kasvaa portaan viereen. Jättiunikoilla on vähän avautumisongelmia.
These decieded to grow by the stairs.The huge poppies do have some problems blooming.
Mutta onhan tämä rytty esteettinen.
But this rumble is pretty esthetic.

En resumen: Lo más importante de la semana: nadé por la primera vez en esta primavera en el lago.

Kurzgesagt: Das erste Mal im See in diesem Frühling.

Juhla nimeltä vappu, kuka muistaa vielä?

Juhla nimeltä vappu, kuka muistaa vielä?

Kevään juhlasuorassa pitää hoppua, nyt kai pitäisi suunnitella sunnuntaita. Äitienpäiväsimaa lienee luvassa, kenties mämmikakulla ja pääsiäispupusuklaalla koristeltuna.

Epävakaus Euroopan lähikulmilla rauhoitti Zürichin keskustan vappurähinät, tällä kertaa ei tuhottu paikkoja, vaan pysyttiin mielenosoituksen pääpointissa, mielipiteiden osoittamisessa.

Samaan aikaan toisaalla eli meillä kotona katseltiin ikkunasta sadetta ja syötiin venäläistä silliä sekä vegehodareita. Vappusalaatin koristeeksi pääsi kasvimaan ensimmäinen vähän hernettä suurempi retiisi, sen jaoimme tasapuolisesti kolmeen osaan. Satoa toukokuun ensimmäisenä!

Munkit pääsivät paistattelemaan iltapäivän auringossa ja costaricalainen rakensi kahvihetkeen installaation. Hän parantaa suomalaiset perinnejälkiruuat banaanilla.

Vappukukaksi avautui pihalle kielo. Harvoin olen yhtä iloinen mistään puutarhatapahtumasta, paitsi että äskettäinen huomio pihan nurkalla talvihorroksesta räpistelevästä siili vei voiton. Puiden alle kasattuihin lehtikekoihin ei koskaan saapunut asukasta; tämä löysi ihanteellisen kohdan siitä vierestä, tontin kulmasta murattien alta. Iso ja muheva siili oli ilmeisen tyytyväisenä ja meidän huomaamatta talvehtinut pihapiirissä ja otti lojot näin kevään tullen.

Nyt kirjoittelen kalenteriin seuraavia arkipyhiä, helatorstai ja helluntai. Ja mitä silloin syödäänkään? Ennustelisin, että yhä mämminjämiä suklaamunilla koristeltuna. Tai helahernekeittoa? Helluntaihampurilaisia?

Kielon valkoinen on niin kirkas, että kamera häikäistyy.
The white of the lily of the valley is so bright, that the camera gets confused.
Perjantaitortillat valmistelevat vappuun.
Fridaytortillas prepare us for the Finnish springparty on the first of May.
Kaikki kukoistaa sateen jälkeen, tuoreet lehdet tosin kärsivät myös vähän.
The nature is happy of the rain, big soft new leaves may also have suffered a bit.
Salaatti ja sen silli.
Salad with herring.
Kaikkea sekaisin, kuten vappuun kuuluu.
Some herring salad and hotdogs, all together.
Eka retiisi penkistä, siis sen kolmannes.
First raddish from the garden, actually 1/3.
Ne vappumunkit.
The first of May -doughnuts.
Näin costaricalainen syö vappumunkin.
This is how a costarrican eats a Finnish doughnut.

En resumen: En Finlandia el primer de mayo es una fiesta de primavera y como todas las fiestas, de mucha comida. Muchos hacen donas, yo también. El tico de la familia le añadió el toque tropical con rodajas de banano.

Kurzgesagt: In Finnland der erste Mai ist eher ein Frühlingsfest. Viele backen Donuts, ich auch. Der costarricaner der Familie hat dem Design einen tropischen Flair mit Bananescheiben zugefügt.

Villejä alppikrookuksia, joka puolella!

Villejä alppikrookuksia, joka puolella!

Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.

Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.

Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.

Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä.
The traffic was light, just a couple cows on the road.

Rentukat loistaa. Marsh Marigolds were glowing.

Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.

Kahvipaussi Sämtisersee. Coffeebrake by Sämtisersee.
Eväs.
Snack.

Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.

Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!

Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)

Alppikrookuksia.
Alpine Crocus.
Puu kivellä.
A tree on a stone.
Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta.
A bit higher there are still some thicker snowlayers.

Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.

Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.

Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.

Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.

Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella.
Crocus, like white pearls on the grass.
Fälenseellä ei vielä laineet loisku.
In Fälensee there are no waves yet.
Toivo silti jäiden lähdöstä.
Still some hope, that the ice might melt someday.
Patikkaretkue.
Hikingpals.
Huippu huipun takana.
A peak behind the peak. Twinpeak?!

Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.

Uusia sammakkosukupolvia tulossa.
New generation of frogs coming up.
Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. Picture:Maarit Piippo

Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.

Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.

Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.

Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.

En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.

Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!

Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. The eveninghaze surrounding Appenzell.

25 km omenapuiden lomassa, no mikä ettei

25 km omenapuiden lomassa, no mikä ettei

Kyllä, se tuntui hyvältä idealta. Ja kai sitä nyt 25 kilometriä melko tasaisella tallaa, aurinkoisella säällä ja maaseudulla.

Illalla kotona jalkaterät olivat kuin hakatut pihvit; ehkä uudet pohjalliset eivät olleet vielä kävelty tutuiksi. Tai sitten niitä kilometrejä oli sittenkin aika paljon.

Joka tapauksessa Bodenjärven Thurgaussa, Engachin kunnan liepeillä, alkaa paikat olla tuttuja. Kuutisen tuntia maatalolta toiselle, peltojen poikki, omenapuiden välistä, kukkulalle metsään, alas kohti järveä. Aurinko porotti täysillä, raikas tuuli puhalteli ja iho kärtsäsi keväässä. Siis täydellistä.

Repussa oli evästä ja toiveissa kahvi maalaiskuppilassa, joita lopulta oli alussa ja ihan viime kilometreillä. Joten laahustettiin aika lailla kofeiinipulassa. Miinukset reitille siitä. Patikoitsijan jättäminen kahvitta on vakava puute reittisuunnittelussa.

Pääsiäiseltä jääneet parsa- sekä porkkanapiirakka ja karhunlaukkanyhtöleipä maistuivat ihan törkeän hyvältä varmaankin energiapulan takia, sillä nälkähän minulla oli jo heti alussa. Sovittiin, että istahdetaan heti seuraavalle penkille, joka sitten löytyi 12 kilometrin jälkeen.

Olin pakannut varovaisesti mukaan myös muina sokerileipureina koristelemani kuppikakun, pikkuisen pääsiäismunan kera ja keltaisella kuorrutuksella. Se muussi, joka löytyi repusta ei muistuttanut edes kaukaisesti mitään syötävää, mutta nuollessani kuorrutetta laatikon laidasta olin aika lähellä hurmiota. Sokerimäärä ja viimeiset kilometrit saattoivat vaikuttaa siihen, että loppumatka meni hihitellessä.

Lehmittä ei reissu tietenkään mennyt ja vasikat olivat herttaisia, mutta sarvipää veti pisteet kotiin, eikä siis kyse ole härästä, vaan otuksesta, jonka laatua ei kauempaa ymmärretty. Naaman perusteella lammas, mutta turkki ei ollut kihara. Sen sijaan sarvet olivat laineikkaat. Ja pitkät, sivuille sojottavat.

Rengasreitiltä erosi hetkeksi polku kohtaan, jossa kasvoi valtava -tietenkin kukkiva- puu. Mikä, sitäkään en tiedä. Päätettiin oikaista metsän läpi takaisin pääpolulle, kun vasemmalta sujahti pieni kauris, hetkeä myöhemmin toiseen suuntaan isompi sarvipää. Performanssi oli täydellinen, se kirmasi kukkulan puuttoman huipun poikki ja vastavalossa näkyi vain siluetti.

Yllä leijaileva zeppeliini häiritsi vähän maalaisfiilistä, mutta yritin ajatella sen olevan vain outo ilmapallo. Samoilla seuduilla omenapuiden takana kasvoi valtava öljy(tai polttoaine)tankkien kylä. Edellisen kerran kylän poikki kävellessä niiden paikalla kasvoi metsää ja heinää.

Egnachissa, takaisin järven äärellä, haikara levitteli siipiään Luxburgin katolle rakentamassaan pesässä. Linna on upea, mutta rämppäkunnossa. Kotisivuilla puhutaan slow-travel-kohteesta, joten tänne kai voisi tulla lomailemaan? Rahaa myös kaivataan kunnostukseen, siitäkin löytyy grafiikat. Ilmoittaudun ilmaiseksi linnan hengettäreksi, se kirjattakoon ylös.

En resumen: Es la epoca de las flores de manzanas y de los paseitos entre los arboles.

Kurzgesagt: Jetzt ist die Zeit der Apfelblüten und den Wanderungen zwischen den Bäumen.

Tätä on Thurgau.
This is Thurgau.
Omenapuiden vinot rivit.
These appletrees grow inclinated.
Bodenjärveä.
Lake Constance.
Aurinkoenergia näyttää olevan myös maalla käytössä.
It seems that solarenergy is in use also in the countryside.
Sääasema. Jos kivi on märkä, sataa.
A weatherstation. If the stone is wet, it´s raining.
Kevätmielellä ja housut rullattuna polveen asti.
Springfeeling.
Vanha puu jaksaa yhä kukkia.
The old tree has still energy to bloom.
Ja tämä on…?
And this is…?
Öljytankit kyllä vähän järkyttivät.
The lanscape had changed a bit since the last time.
Zeppelin kruisaili taivaalla.
A Zeppelin wondered around the sky.
Jättikukkapuulta käännyttiin metsään ja siellä kohdattiin pari kaurista.
Behind this huge blooming tree appeared suddenly a couple of deers.
Ei parhaassa kunnossa, mutta maistuva.
Not in best condition, but tasty.
Haikara pesässä.
Heron in it´s nest.
Täällä voisin asustella.
I could live here.
Takaisin Bodenjärvellä.
Back to the Lake Constance.
%d bloggers like this: