Advertisements

Kylässä Pohjois-Koreassa

Kirja saatu Atena Kustannukselta

Oletko koskaan käynyt Pohjois-Koreassa? En minäkään, eikä lähitulevaisuuden matkasuunnitelmissa ole minkäänlaista viittaa siitä, että sinne haikailisin. Mutta tämä kummallinen, sulkeutunut ja ydinaseita henkivakuutuksenaan käyttävä maa kiinnostaa. Jo itsessään, mutta myös siksi että johtaja Kim Jong Un ja minä olemme asuneet yhtä aikaa Sveitsissä.

Kim Jong Un kävi koulua Bernin lähistöllä ja olen usein miettinyt, eikö ihmiseen, joka on viettänyt täällä lapsuusvuosiaan tarttunut yhtään sveitsiläisiä tai eurooppalaisia arvoja tai moraalikäsitteitä. Koko Pohjois-Korea on käsittämätön. Onneksi entinen kolleegani YLE:n ulkomaantoimituksesta, Mika Mäkeläinen, on avannut näkemäänsä ja kirjoittanut maasta kirjan.

Mäkeläinen ja kaksi uutta parasta ystävää, jotka pysyvät kintereillä koko Pohjois-Korean vierailun ajan.

En tiedä miksi kuvittelin tarttuvani teokseen, joka olisi tunnelmaltaan harmaata maailmanpolitiikkaa ja raskasta paraatia. Luultavimmin teemansa vuoksi. Jos Pohjois-Korea jotain maailmalle uutisissa antaa, niin uhkaa, ilottomuutta, turhia neuvotteluja, massojen voimaa ja painavaa pelkoa. Mutta Mikä Mäkeläisen ja hänen kertojanlahjansa tuntien olisi pitänyt tietää toisin. Kirja on erittäin luettava, sujuvan hauskasti kirjoitettu, viihdyttäväkin ja erityisesti äärettömän mielenkiintoinen.

Mäkeläinen on usein tarttunut aiheisiin, jotka ovat meille tuntemattomia ja matkustanut paikkohin, jonne harvat pääsevät. Kimlandia kirjassaan hän raottaa Pohjois-Korean todellisuutta ja pääsee myös kaikista rajoituksista ja kielloista huolimatta tutustumaan kansalaisten arkea koskettaviin asioihin. Hän kokeilee nettiä, jonka sivustoilla ei pääse pitkällekään, vaihtaa valuuttaa Pohjois-Korean woneihin, käy kaupassa ja huomaa luksustuotteita, joita ei kansainvälisten pakotteiden vuoksi pitäisi hyllyiltä löytyä ja vierailee kodissa, jossa katsotaan kiellettyjä eteläkorealaisia ohjelmia muistitikulta.

Pohjois-Korea paketissa. (kuva: Visa Mäkeläinen)

Luen läppäriltä, mikä on ainut asia, joka kirjassa ärsyttää. Eikä se ole tietenkään tekijänsä syytä. Sählään sivujen kanssa ja luen muutamia uudelleen, mutta käyn myös välillä netissä etsimässä mieleeni juolahtavasta asiasta tietoa. Mietin samalla omaa asemaani, sitä että saan lukea mitä haluan, surffailla rajattomasti, kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, matkustaa, elää vapaasti ja kuinka etuoikeutettu olen. Ja kuinka paljon voimavaroja maassa, kuten Pohjois-Korea, käytetään propagandaan, kyttäämiseen ja raportointiin, kuinka kansalaiset on valjastettu palvelemaan johtonsa tarkoituksia ja kuinka se kaikki porskuttaa eteenpäin ilman, että kukaan voi tehdä asialle mitään. Kirjassa spekuloidaan, mikä voisi saada aikaan Pohjois-Korean romahtamisen ja toisi mukanaan muutoksen. Mistään esitellyistä vaihtoehdoista ei ole merkkejä. Ainakaan vielä.

En ole nähnyt kaikkia Mäkeläisen raportteja Pohjois-Koreasta, mutta sosiaalisen median kautta olen jyvällä useastakin kirjassa kerrotusta tapahtumasta. Silti kirjan sivuilta löytyy aina uusia merkillisiä yksityiskohtia poliisivaltion kiemuroista. Sen lisäksi, että Mäkeläinen rikastuttaa mielikuvaa Pohjois-Koreasta, hän myös muuttaa käsityksiä. Maa ei ole niin suljettu kuin olen ymmärtänyt. Ulkomaalaiset, turistitkin, pääsevät kyllä rajan yli ja ovat valuuttavirran vuoksi toivottujakin, kunhan hyväksyvät rajoitukset. Sen sijaan pohjoiskorealaiset itse eivät pääse rajojen ulkopuolelle tai saa ottaa yhteyttä ulkomaille, oli se sitten kirjeitse, netin kautta tai puhelimitse.

Mika Mäkeläinen juttukeikalla.

Mutta kun on kieltoja, on myös kiertäjiä. Salakauppa ja sivubisnekset kukoistavat ja markkinatalouden käärme on luikerrellut yhteiskuntaan. Oikean ja väärän käsitteet ovat pohjoiskorealaisessa todellisuudessa elävälle aivan jotain muuta kuin eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa. Samoin se, mikä on laillista – tai pohjoiskorealaista arkipäivää värittävä kysymys: mistä on lupa kertoa ilman rangaistusta. Kansalaiset perehdytetään Juche-ideologiaan pienestä pitäen. Kaikki, kodin puhtaudesta ja töiden hoitamisesta lähtien tähtää maan johtajan ehdottomaan kunnioitukseen. Ja jo pienokaiset opetetaan arvioimaan itsekriittisesti, kuinka uskollisia he omasta mielestään ovat onnistuneet olemaan.

Toimittajalle tiedonsaanti on hankalaa, on “sumua ja sumutusta”. Maan pimeästä puolesta, kuten vankileireistä ja niiden olosuhteista, voidaan vain aavistella. Mäkeläinen on koonnut kirjansa teemoista, joista maa haluaisi myös vaieta: markkinatalouden vakiintumisesta, ulkomaisen viihteen ja tiedon leviämisestä sekä poliisivaltiokehityksestä. Mukana on myös vaikuttavia anekdootteja toimittajan työn esteistä ja riskeistä. Sananvapauden toteuttaminen ei maailmalla ole ole vaaratonta.

Kuvat Mika Mäkeläisen omasta albumista.

En resumen: Mi collega de las noticias de television Mika Mäkeläinen ha escrito un libro fascinante del Corea del Norte, de los temas grandes, pero también de la gente y de su vida entre semana. Los ciudadanos del país cerrado viven su realidad sin tener contactos permitidos con el mundo. Nosótros que tenémos la libertad de expreción, podémos elegir donde viajamos, que hacemos y como vivímos, pensemos y apreciemos eso. Espero, que el libro lo públiquen pronto en varios idiomas.

Kurzgesagt: Mein Kollege im YLE hat ein faszinierendes Buch über Nordkorea geschrieben, über die grossen Themen, aber auch über den Alltag. Die Bürger leben eingeschlossen ohne erlaubten Kontakte zum anderen Ländern. Wir haben Meinungs- und Pressefreiheit, dürfen leben wie und wo wir wollen, reisen wann und wohin wir wollen, sollten daran denken und schätzen. Ich hoffe das Buch wird bald in mehreren Sprachen auch publiziert.

Advertisements

85 km lempimausteen perässä

Kun tekemisten listalla riittää ruksattavaa, unohtuu välillä joku ihan pieni, mutta elintärkeä asia. Se pikkuriikkinen, jota ilman kaikki tuntuu laimeammalta, joka syventää hetkeksi otsan ryppyjä ja jonka vuoksi kömmähdys pääsee ulos puhahduksena. Meillä se on Salsa Lizano.

Ääh, vuoret on usvan peitossa. / There they are, the mountains. You just can´t see them…

Kaikki costaricalaiset tietävät mistä on kyse. Se on sikäläinen Turun sinappi, ei sillä että se olisi sinappia lainkaan. Salsa Lizano tekee ruuasta costaricalaisen makuista. Ja vaikka monet väittävät englantilaisen serkun, Worcesterin, toimivan yhtälailla, on se yhtä laiha lohdutus kuin Ruotsissa tehty Turun sinappi.

Ennen Salza Lizanoa sai paristakin kaupasta Zürichistä, enää sitä löytyy Sveitsistä vain 85 kilometrin päästä St Gallenin kaupungista. Ja koska keväälle osuu syntymäpäiviä ja muita juhlapäiviä, jolloin meillä lirautetaan tätä kyseistä kastiketta papuruokiin ja marinadeihin, ei reissua voinut enää lykätä.

Chilisoossia? Muuta latinalaisamerikkalaista mausteta elämään? Täältä piisaa./ Need a hot sauce? Some Latin American taste to your life? This is the place.

Päivä oli kevään upeimpia, aurinko porotti jo lähes kuumasti. El Sabor meksikolainen pikkukauppa oli selvästikin herännyt eloon. Asiakkaita oli tulossa, sisällä ja menossa. “Te haette Salsa Lizanoa, eikö niin?” muisti omistajapariskunta. Tyhjensimme hyllystä kaikki saatavilla olevat pullot, neljä kappaletta. “Meiltä löytyisi vielä costaricalaista oluttakin. Ja chayotes. Miten olisi?” Ja meillehän kävi kaikki. Chayotea muuten myytiin aikanaan Stockmannilla vihannespäärynän nimellä. Ja päärynäähän se muistuttaa. Nyt sille tarjotaan nimeä kajottikurpitsa.

Monenmoista myrkkyä. / Very dangerous stuff.
Pienestä kaupasta löytyy myös kirjahylly. / You can also inform yourself in this place.

Chayotet takapaksissa mies alkoi puhua siitä, kuinka lounaaksi olisi niistä tehtyä höystettä. Vatsassani kurni kuitenkin jo nyt ja aloimme pyöriä keskustassa etsien parkkipaikkaa. Olin matkalla tehnyt taustatyötä hyvän kahvilan löytämiseksi, sen verran olisi aikaa pysähtyä kaupungissa.

Olimme näet vannoneet, että seuraavalle salsanhakureissulle lähtisimme ajan kanssa, nauttisimme auringosta, vanhan kaupungin kauniista kaduista, kenties pienestä kävelystä kukkulalla, piipahduksesta maailmankuulussa keskiaikaisessa kirjastossa.

Ylistetty kahvila löytyi nuhruisena kaupungin ytimen ulkopuolelta, eikä parkkipaikkoja missään, terassista puhumattakaan. Pyörsimme ympäri, hyvästä keittiöstä viis, suuntasimme kohti kävelykatuja, missasimme seuraavan mahdollisuuden kääntyä parkkitaloon ja totesimme että aikataulu pettää. Oli pakko unohtaa nähtävyydet ja kahvikin. Moottoritielle ja kohti Zürichiä.

Tässä on St Gallen tiivistettynä. Enempään ei ollut aikaa.

Murisin itsekseni, sillä nälkä oli tässä vaiheessa karmea. Yleensä kassissa on aina jotain evästä, nyt sieltä löytyi vain tummaa karamellisuklaata, jota aina himoitsen. Ja nyt vastenhakoisesti mutustin. Mies oli ostanut kaksi vaaleaa sämpylää. Kuiva leipä tarttui kurkkuun. Hikoilin ja olin aina vain nälkäisempi.

Vajaa puolitoista tuntia myöhemmin räpsin kotipihalla vauhdilla kuvia reissun saaliista, suhteellisen hyviä, mielestäni. Oli pakko päästä nopeasti keittiöön syömään paniikkipalaa ja käydä tekemään ruokaa. Myöhemmin huomasin, että niissä parhaissakin kuvissa oli tolppa keskellä, aurinko syönyt värit ja maiseman kulmassa talo.

Siinä ne on. Litran pullot salsaa ja mikä-niiden-nimi-suomeksi-onkaan. – Kajottikurpitsoita, siis. / Salsa Lizano and chayotes. Our favorites.

Kiitin mielessäni suomalaisia, jotka järjestävät Zürichissä kevät- ja joulutoreja, joilta saa kätevästi ja läheltä haettua kaikkia ulkosuomalaisen lempimakuja. Ilmankin pärjää, tottahan toki. Mutta sinapit, mämmit, ruisleivät ja suomisuklaat ovat harvoin nautittuna mukavaa luksusta.

Entä St Gallen? Olen tehnyt kaupunkiin yhden vähän perusteellisemman reissun ja monta hätäistä. Kun Salsa Lizano -pullot ovat tyhjiä on jälleen aika lähteä matkaan. Silloin lienee alkusyksy. Jottei hektinen ajo sinne ja tänne toistuisi, merkkaan jo nyt kalenteriin alustavia retkipäiviä. Hyvästä kahvipaikasta otan vastaan ehdotuksia.

Aurinkoa ja costaricalaista olutta; melkein tropiikki. /Ok, we also got some costarrican bier.

En resumen: Cuando hace falta Salza Lizano, hay que ir hasta donde sea. En este caso a St Gallen, 85 km de Zürich. El Sabor es por el momento el único lugar que ofrece ayuda en esta situación crítica. Porque salsa ingelsa no nos parece y tampoco frijoles o gallo pinto sin sabor. Este viaje nos resultó loco, con demasiada prisa y sin cafecito en el camino. La próxima vez o sea después de usar las 4 botellas que conseguimos, todas de la tienda, vamos a volver a St Gallen. Con tranquilidad.

Kurzgesagt: Wie weit bist du bereit zu fahren um dein Lieblingsgewürz zu kriegen? 85 km nach St Gallen und zurück scheint noch nicht zu weit sein für eine halb-costarricanische Familie. Ohne Salsa Lizano vom El Sabor schmecken die Bohnengerichte oder Marinaden nicht dasselbe. Und wir würden das nochmals machen – aber mit mehr Zeit in der Stadt zu spazieren und Kaffeetrinken.

Upea vuori patikoitavaksi – terveenä

Olisi tietysti pitänyt varautua tähän etukäteen. Tietää, että mitätehdääntänään-lähdetäänköjonnekin-minne-ihanminnevaan -yhdistelmä tulee toistamaan itseään moneen kertaan, kun on sukua käymässä Costa Ricasta. Mutta niin vain istun jälleen rauhassa aamukahvilla, tukka hapsottaen, lehteä lueskellen. Aurinko paistaa täysillä, mies ja lanko rupattelevat niitä näitä, tytär toipuu yhä flunssasta. -Täytyyhän tällaisena päivänä jonnekin mennä, kai nyt joku reitti löytyy, totesi Aldo yhtäkkiä.

Reittivastaavana haen läppärin ja alan selata. Katson kelloa, selaan lisää. Kovin pitkälle ei tänään enää ehdi. Ympärilenkki napanuoralla, siihen pystymme. Itä-Sveitsissä, Graubündenissä. – Puoli tuntia ja lähtö, kuulutan. Kahmin keittiöstä eväät samalla mallilla kuin aiemmin, tässä ei ruveta hienostelemaan tai tuottamaan ruokaa. Pähkinät eksymisevääksi ja ulos.

Kelkkatie jatku kylän päätien jälkeen tästä. /To the valley! On your marks…
…kohti laaksoa…./ set…
…fiuuu…./ go!

Luvassa on tuntematonta maastoa, alueella, jossa kielikin on toinen, retoromaani. Vaikuttaa lupaavalta. Nousua olisi puolisen kilometriä ja uskon, että joukkueen entinen toipilas olisi jo nykyinen ainoastaan lievästi heikko. Kysyn langolta, että käykö kolmen tunnin taivallus. Hän nyökkää.

Tie vie mutkitellen ylös Mathonin kylään. Tänne pääsee postibussilla tai omalla autolla. Parkkipaikalla on tilaa ehkä 20:lle, sen mitä lumelta näkee. Mahdumme hyvin. Sillä aikaa kun Aldo ja veljensä yrittävät päättää kuinka monta vaatekerrosta tänään tarvitaan, kävelen vaellusreitin lähtöpisteeseen. Ylhäältä reippailee vanhempi herrasmies kelkkaa kantaen. Lumi on sulanut polun alusta. Hän tervehtii, ylittää tien, istahtaa kelkalle ja katoaa rinteeseen, kohti laaksoa.

En vielä sitä tiedä, mutta tämä näyttää olevan aikuisten kelkkailupaikka. Vastaan tulee vain kaksi lasta isovanhempiensa seurassa. Mietin, koska olisin Suomessa nähnyt eläkeiän reilusti ylittäneiden tai ylipäätään aikuisten lähtevän itsekseen pulkkamäkeen.

Valkoinen on saanut kiiltävän kuoren. / The snow is more and more meringue-like.

Piz Beverinin (2998) helmuksilla vallitsee rauha. Näemme koko matkalla kourallisen kelkkaa perässään vetäviä vastaantulijoita. Täällä ei ole hissejä. Se joka haluaa laskea alas, saa ensin nousta jalan ylös. Kaartelevat jäljet huipulta alas todistavat liikenteestä, jota ei kuitenkaan nyt ole. Näen yhden pisteen liikkuvan. Se lienee laskettelija.

Nousemme Mathonin 1549 metristä Libi-järvelle, 2004 metrin korkeudelle. Valkoinen kimmeltää. Muttner Horn, Piz Curvér, Piz la Tschera ja Surettahorn seisovat muhkeina paikoillaan. Ehkä se on hapen vähyys, mutta näin kaunista paikkaa en muista nähneeni aikoihin. Näitä seutuja on tutkittava kesemmällä enemmänkin. Ennustan, että palaan pian.

Askeleeni on kevyt. Langon sen sijaan raskas. En huomaa sitä. Ehkä aavistan jotain flunssan jälkeisestä raskaudesta, yskän jämistä. Veljekset riisuvat vaatetta, ollaan taas teepaitakeleissä.

Ohitamme mökin lipulla. /A little hut on the way.
Jaksaa, jaksaa….ainakin lounaaseen. / It might be time to think about some snack.

Libi talvipatikkareitti numero 370 on lavea ja hyvin merkitty. Ei tarvitse stressata eksymmekö, olemmeko reitillä, mihin pitäisi kääntyä ja jos käännymme, tulemmeko sinne minne haluamme. Libi-järveä sen sijaan emme talvelta näe, mutta aavistamme sen sijainnin. Kuvittelen, että kenties näillä main, reitin korkeimmassa pisteessä olisi joku penkki tai muu kohta johon istahtaa.

Mies ja eväät. Maisemalla. / A man and a snack. With a view.

Aldo sen löytää. Paljakan. Ja istahtaa siihen. Tuuli puhaltaa märkään selkään ja päätän pysyä jaloillani. Lanko toteaa vain, että jos hän istuu, tuloksena saattaa olla infarkti. Siihenkään en kiinnitä huomiota. Jaan vain eväät. Ne alkavat toistaa itseään ja vaikuttavat pieniltäkin. Mutta syömme nälkäisinä.

Lounaspaikan näkymät ovat sitä luokkaa, ettei paremmat voisi olla. Rivistö valkohuippuja, kimmeltävää rinnettä. Aivan hiljaista. Paitsi jauhava ääni leivästä hampaiden välissä. Ja nielaisu.

Et jos mie pönöttäisin täs, ni ottaisitko kuvan?/ If I´d stand here posing, would you take a picture?

Jatkamme nopeasti eteenpäin, sillä auringon terävästä otteesta huolimatta tuuli alkaa viilentää oloa. Huipun toisella puolen kuorin jälleen vaatteita. Costaricalaiset alkavat olla yhtä päivettyneitä kuin muutaman päivän jälkeen Tyynenmeren rannalla. En muista annoinko ohjeita aurinkorasvasta. Taisin ainakin jättää pullon pöydälle vinkinomaisesti.

Auringon ja talven muovaamia rinteitä. / Slopes sculptured by winter and sun.
Evidenssiä kävijöistä. /Someone was here!

Myöhemmin huomaan, etten ole ottanut juuri yhtään vaakakuvaa vuoristosta. (Videon voit käydä katsomassa Instagramista, sillä WordPressin uusi editor-ohjelma aiheuttaa vähän päänvaivaa, enkä saa filmipätkää tarpeeksi pieneksi.)

Retken ainut vesihana. / The only tap on the way.
Hana jääveistoksella. /Tap with ice-sculpture.

Aurinko on vielä ylhäällä, kun palaamme Mathonin kylään. Täällä on ehkä parikymmentä taloa ja ainakin kolme navettaa. Kuristamme rinteen reunassa olevaan kirkkoon. Talot ovat vuosisatoja vanhoja. Mies nyrhii ajopelillään tien viisisenttistä jääkerrosta pienemmäksi. Lettipäinen selvästikin vanha nainen, mutta ei mikään mummeli, vaan rivakka-askeleinen nainen, pyyhkäisee liukasta tietä ylös. Me löydämme karja-aitauksen läheltä pari jääkaappia ja laatikoston. Tilan kauppa. Tästä saa angus-lihaa, juustoa, makkaroita, hilloa ja käsitöitä. Avaan kaapin ja otan palan juustoa, reilu 300 g, 8 frangia. Avaan kassan ja laitan kolikot. Sieltä olisi voinut ottaa vaihtorahaa. Ihanan luottavaista täällä korkealla, ajattelen. Ja costaricalaiset toteavat, että heilläpäin tästä lähtisi noin minuutissa rahat, tuotteet ja kaapisto.

Tämä on Mathon. /This is Mathon.
Paikallistuotteiden itsepalvelumyymälä./ Local products in selfserviceshop.
Ostan juuston näillä kolikoilla./ I´ll buy a piece of cheese with these coins.

Nuori tilallinen, se sama mies joka ajoi tiekonetta, palaa kotiinsa, jonka tuvan lasiovi aukeaa vieressämme. Vaimon kanssa he laittavat pöytään lettipullan, voita, maitoa ja juustoa. Välipalan aika.

Aamun äkkilähtö ei antanut aikaa termarikahvin keittoon, joten poikkeamme kylän toisella reunalla sen ainoassa kuppilassa, ravintola Muntsulejssa. Aurinko lämmittää vielä hetken terassia ja syömme omenakakkua, päärynäpiirakkaa ja nesteytämme itsemme. Lanko kieltäytyy oluesta, minkä myös pitäisi kilkattaa sisäisiä kellojamme. Se ettei hän halua kakkua, on ymmärrettävää. Perheessä ollaan suolaisen kannattajia.

Taputtelen itseäni olkapäälle uuden upean lempipaikan löytämisestä ja täydellisestä retkipäivästä. Lanko on takapenkillä aika hiljainen, vetää Buff-liinan silmien suojaksi ja kuorsaa välittömästi. Välillä huomaan hänen ottavan kuvia, mutta kun yritän puhekontaktia, en saa vastausta.

Löysimme takaisin sivilisaation pariin. / Back in civilization.

Seuraavana päivänä langolla on 39 kuumetta ja yöllä ei kuulemma mikään peitto lämmittänyt kylmän väristyksiltä. Muutama päivä myöhemmin tilanne on lähes sama ja hän päättää lähteä kotiin sairastamaan. Kehotamme ensin ystävällisesti jäämään meidän sohvalle. Sitten kauhukuvilla uhkaillen, tiedättehän, sydänlihastulehdus, keuhkokuume jne. Koska niillä ei ole vaikutusta, toteamme vain hänen olevan täysin hullu; eihän siinä ole järjen häivää, matkustaa nyt kuumeessa toiselle puolen maapalloa.

Lanko ottaa kuitenkin seuraavana päivänä reppunsa ja lähtee. Nyt kyselemme päivittäin kuinka on olon laita. Kaksi viikkoa on kulunut, eikä ruoka maistu vieläkään. Kokemuksesta opetan itselleni, ettei huomiokykyni ole ihan tarkimmillaan reissuissa. Siispä käytäntöä on muutettava. Äkkilähtöön on mahdutettava osallistujien terveydentilan kartoitus ja yritettävä nähdä asiain todellinen laita. Paistoi kuinka kirkkaasti tahansa.

En resumen: Un nuevo lugar favorito en las montañas suizas. Hicimos una vuelta del pueblo Mathon al lago Libi en un sol increible. Poca gente, tranquilidad y vista buenísimo. A Graubünden volvemos seguramente otra vez. Pero para las visitas exigimos un certificado de salud antes de subir.

Kurzgesagt: Graubünden ist für mich ziemlich neu, aber jetzt schon eine von den schönsten Orten. Der Weg vom Mathon nach Libisee war wunderschön, keine Skilifte, wenig Leute, einfach frische Luft, Sonne und Ruhe. Wir werden hierher zurückkehren!

Portaat jääkerroksen alla ja miten välttää vankila

Meillä jatkuivat tropiikista tulleen langon ulkoilutukset. Köhä ja nuha olivat siinä jamassa, että veljekset alkoivat pohtia seuraavan luontoaktiviteetin toteuttamista. Jostain netin sfääreistä lanko oli löytänyt kuvan kesäisestä putouksesta, jonne hän halusi. Toisaalta, aamiaispöydässä miehet puntaroivat asiaa ja totesivat, olisi todella hyvä päivä keskittyä maistelemaan sveitsiläisiä oluita pihalla auringossa. Kuulemma aivan selvästi teepaitakeli ja kylmän juoman paikka. Sitä, että oli helmikuu ja yöllä vähintänkin nollassa ei noteerattu mitenkään.

Pääkallokeli ja naulatehdas. / How-to-brake-your-boans -road and an old factory.

Putous sattui olemaan lähellä, Zürichin kantonissa, Wetzikoniin kuuluvassa Kemptenissä. Jälleen pikapakkaus, vettä, aurinkolasit, pienet eväät, puhelimeen kartat ja lähtö. Rengasreitti kuulosti hyvältä, joten vanhalle naulatehtaalle ja siitä metsään.

Tässä kohtaa tajusin, että viettäisimme aurinkoisempaakin aurinkoisen päivän pimeässä juoenuomassa, jossa onkin kylmä. Ja liukasta. Kotona oli kevät, pihalla krookuksia ja maa ihan sula. Täällä metsätie oli jäärata. Ja talvisten lenkkipolkujeni pelastus, Yaktraxin liukuesteet, kotona.

Jatka pöllöstä eteenpäin. /Walk by the owl and continue.

Veljekset olivat sitä mieltä, että jää ei haittaa ja teepaita riittää metsässäkin. Itse olin vaatteiden lisäämisen kannalla ja laitoin hanskat lentämisen varalta. Tie muuttui ajoittain helpompikulkuisemmaksi ja retken pääkohde edessä. Olimme saapuneet putoukselle kuljettuamme pari sataa metriä.

Olihan se hieno, eittämättä. Nostin kameran eteeni. Pakarat ja keskivartalo oli jännitettävä maksimiin, että olisin pysynyt jään peittämällä, jokeen viettävällä tiellä. Lanko halusi poseerata lähempänä putousta, vedestä pilkistävillä kivillä. Epäilin, että sinne jäisi tropiikin mies.

Jäistä polkua Kemptenin putoukselle. /An icy road leads to Kempten Waterfall

Mutta ei jäänyt. Ketterästi palasi tielle. Kuvaussession jälkeen oli päätettävä jatketaanko lenkkiä vai oliko tämä sitten tässä. Edessä oli korkeat portaat, 10 sentin jääkerroksen alla. Näin itsestäni kuvan astumassa. Liukastuisin, iskisin leuan jäähän, kieli hampaiden välissä, solisluu vinossa.

Putous yläkulmasta. Alhaalla jäiset portaat selvittänyt pariskunta. / Waterfall from a different angle. And a couple that mastered the stairs coverd by a thick layer of ice.

Yläpäässä laskeutumista yritti vanhempi pariskunta. Mietin mitä tehdään, jos vanhukset lierivät alas. Me emme saisi heitä pysäytettyä ja kaikkien matka jatkuisi jokeen asti. Sivussa ei ollut kaidetta eikä oikein puita tai vankkoja kasvejakaan joista roikkua. Mies pysyi kuin ihmeen kautta pystyssä ja piti tiukasti liukuvasta rouvasta kiinni. Minä kampesin portaiden sivua, rotkon puolta, korkeutta uhmaten, lumihangessa ylös.

Pariskunta turvallisesti alhaalla, me ylhäällä, vannoin, että tästä en tule alas. On oltava toinen polku.

Mikä vankila? Missä? / Some more information would have been handy. Somewhere on the way there´s prison and the path is closed – but where?

Ylemmälle metsäpolulle paistoi aurinko, hanki oli pehmeää. Risteyksessä kyltti kertoi ympärilenkin olevan vankilan kohdalta toistaiseksi suljettu. Hä? Mikä vankila? Missä? Netti ei toiminut. Kumpikaan kyltin osoittama suunta ei antanut lisäinformaatiota reitistä. Päätettiin jatkaa niin pitkälle kuin pääsisimme.

Ohi lumista ja osittain jäistä polkua nousi tyyppejä maastopyörillä. Alaspäin valuivat sivuluisua.

Lenkkeilijä. Ei kukaan meistä./ A jogger. None of us.

Keltaiset merkit näyttävät tietä. Käävät taas ovat kiehtovia. / Yellow marks show the way. Polypores just are fascinating.
Joenmutkaa. / Some formations of the river.
Talvitaidetta. / Some winter art.

Matkalla oli kolme tornia teollistumisen ajalta. Oltiin varustauduttu sähkön tuottamiseen, mutta niitä ei lopulta otettu koskaan käyttöön.

Torni metsässä. / Tower in the woods.
Kop, kop?/ Knock, knock?
Paparazzi otti kuvan, kun jäin katselemaan puustoa./Paparazzi surprised me watching the trees.
Lounas. / Lunch.

Pienet eväät vetäistiin lämpimässä rinteessä. Olihan tässä jo tallattu, peräti 1,78 km. Jäällä jännittäminen oli kuitenkin tyhjentänyt energiavarastot. Tai sitten oli muuten vain nälkä. Onneksi paussi tuli pidettyä, sillä tietämättämme olimme jo lähellä sivilisaatiota eli reitin päätymistä tympeälle teollisuusalueelle. Oranssit patikkapolkukyltit kuitenkin kehottivat jatkamaan kohti Bergrestaurant Rosinlia. Siellä pitäisi olla hyvät näkymät, olin lukenut. Joten töppöstä toisen eteen.

Esteitä tiellä. Mutta ei vieläkään vankilaa. / Some obstacles on the way. Still no prison.

Itse kylä, jonka läpi kuljimme, Adetswil, oli kotoisa. Lyhyttä mäkitreeniä tekevä nainen ohitti meidät pariin otteeseen. Pääsimme nopeasti kylästä ylemmäs maatalousvyöhykkeelle. Lehmät tervehtivät navetasta. Käännähdimme katsomaan selän taakse. Edessä avautui ehkä levein näkymä Alpeille, joka Zürichin kantonissa on mahdollinen (täysin subjektiivinen oletus kylläkin. Alempana video, jonka oikeassa laidassa sahalaitainen Pilatus-vuori ja tulivuorimainen Rigi.) Valkoisten huippujen yllä leijui kymmenen kuumailmapalloa. Peipposet lauloivat, lehmänlanta tuoksui. Aurinko porautui maksaläiskiin ja huumaannuimme keväästä. Perhonenkin leijaili hangen yllä.

Täällähän on hankea. Edessä maatila lehmineen. /There´s almost winter hier! And a farm with cows on the way.

Rinteessä, vähän lehmien jälkeen, oli instituutti, erityisopetuksen sisäoppilaitos, ikkunoista hulppeat maisemat vuoristoon. Meille patikoitsijoille talvireitti kulki ensin pätkän tietä pitkin ja lopulta metsässä puolimetrisessä hangessa. Tässä vaiheessa kaikilla oli kuuma, mutta silti veljesten teepaita-look herätti erinäisiä katseita vastaantulijoissa, jotka olivat kietoutuneet toppatakkeihin, pipoihin ja kaulaliinoihin.

Maatilan jälkeen selän takaa löytyi tämä. /After the farm, behind our backs we found this.

Bergrestaurant Rosinlin luona tuoksui vanhalta paistorasvalta. Paikka vaikutti vähän nuhjuiselta, mutta terassi oli täynnä sunnuntaitallaajia. Jupisin, että taas on aivan mahtava näkymä ja sapuska tietysti ihan surkeaa, niihän se aina on. Ei meillä edes ollut tarkoitus syödä, koska oli ne eväät, mutta kahvi kyllä maistui. Otin jätskinkin, kevään kunniaksi. Veljekset olivat janoisia ja raikkaan ilman innoittamina tilasivat pöydän täyteen salaattia, ranskalaisia, parit bratwurstit, olutta, kahvit ja leipää. Pyörsin sanani onnettomasta ruuasta, sillä salaatti oli tuoretta ja kaunis, eikä vanha öljykään maistunut missään. Greifensee kimmelsi kirkkaana ja Alpit piirtyivät sinistä taivasta vasten harvinaisen selkeästi.

Onhan tämä nyt yksi Zürichin parhaita taukopaikkoja!

Olimme puolivälissä, eikä vankila-aluetta ollut tullut vastaan. 825 metrin korkeudesta näimme alas tutulle kurpitsafarmille ja lähikaupunkeihin. Täällä netti pelasi, mutta vieläkään en löytänyt mainintaa vankilasta reitiltä. Makkaranpaistaja kertoi, että kannattaa mennä takaisin samaa reittiä. Ympärilenkin jatko-osa olisi sohjoinen ja liukas ja vankilan seudulle ei muutenkaan ole asiaa.

Kotona tutkin uudestaan reittiä. Vankilakin löytyi, tosin kokonaan toisen kaupungin alueelta. Ilmeisesti ympärilenkkejä oli useita, eikä tavalliselta kauniilta asuintalolta näyttävä, mutta kyseenalaista mainetta saanut vankila, ollut lähelläkään tätä polkua. Yleensä reittimuutosten kohdalla on kartta ja selkeät ohjeet. Murr. Mutta näille poluille tullaan taatusti uudestaan – kesällä.

En resumen: Tuvo que ser el hombre del trópico, quien nos contó, que cerca de Zurich hay una catarata que vale la pena de visitar. Todo el camino estaba lleno de sorpresas: calle de bosque y escaleras cubiertos con hielo, una parte de la ruta cerrada, primavera con mariposas y pajaritos, invierno y nieve hasta la rodilla – y una vista increible a los alpes.

Kurzgesagt: Es musste einen Mann aus den Tropen sein, der uns erzählt hatte, dass es in Zürich einen wunderbaren Wasserfall gibt. So war es, aber der Weg extreme Eisig. Auf dem Weg gab es noch mehr Überraschungen: Treppen mit einen dicken Schicht Eis, einen gesperrten Teil, Frühling mit Schmetterlinge, Schnee bis Knie und eine Wahnsinnsaussicht zu den Alpen.

Trooppiselle toipilaalle alppiaurinkoa sahalaitaisten vuorten katveessa

Lanko Costa Ricasta haluaa aina vuorille, tietenkin, vaikka asuu ylätasangolla 1500 metrin korkeudessa. Sveitsissä pitää päästä Alpeille.

Etsin kiireellä paikkaa, joka täyttäisi samat kriteerit kuin aina, kun retken suunnitteluun ei olla paneuduttu, eikä ole aikaa viivytellä. Matkaan piti päästä heti, vielä kun sää oli hyvä, suht lähelle, eikä liian pitkää, sillä tropiikin mies sai heti flunssan kun oli saapunut Euroopan talveen.

Tämä oli toipumislenkki, hyvinvoinnilla voitelua, aurinkoa ja parantavaa Alppien ilmaa. Niin vakuutin. Joukkue oli vähän toista mieltä, kun yskä sakkasi ja nousua riitti. Yritin pysähtyä kuvaamaan usein, katsoin omaa pulssiani ja totesin, että kyllä tämä tästä. Jos minä, niin hänkin. Ei ehkä ollut ihan paras päätelmä. Toipilas ei kyllä valittanut, mitä nyt hikoili ja jäi vähän jälkeen.

Vasemmalla laskettelurinteen vierestä lähtee kävelytie oikealle. / Hikingpath begins hier, in front of the peaks.
Alppivessa. / Alpine toilet.
Selän takana alkupisteessä. /Starting point looking to the other direction.

Alp Sellamatista kombihissin asemalta umpisuolta muistuttava reitti on ollut meillä suunnitelmissa pitkään. Edellinen kerta Toggenburgissa hernerokkasumussa oli jännittävä, mutta Churfirstenin sahalaitainen vuorijono, jonka katveessa kävelimme, jäi kokonaan näkemättä. Yhtä hyvin olisimme voineet tarpoa laakson metsässä.

Tänään aurinko paistoi täydellä teholla, niin että talvivaatteet oli kuorittava teepaitaan asti. Noin kolmen tunnin reitillä on nousua sekä laskua 260 m eli kovaa urheilua hakeva tuskin saa lenkistä kiksejä.

Matkalla on hämäävästi Wanderloipe -kylttejä vähän siellä täällä, ilman sen enempää selvittäviä tekstejä. Virallisesti talvipolkuja on vain yksi, mutta ilmeisesti sivuteitäkin on tehty. Ne kaikki palaavat jossain vaiheessa samoille seuduille. Wanderloipe-tarkoittaa yhdistelmäreittiä; patikkapolku kulkee hiihtoladun kanssa samaa tietä.

Jaksaa, jaksaa. / Still some energy left./ Lo logro o no lo logro?
Yhdistetty tie patikkaväelle ja hiihtäjille. Hyvin mahduttiin./Combined path for the hikers and skiers.
Talo lipalla./ A house with a visor.
Onhan tää täydellistä!/Isn´t this perfect?

Palvelut ovat alkupisteessä. Puisesta katoksesta löytyi vessa, jonne pääsy vaatisi lapiotöitä metrin verran. Pienen rinneravintolan jälkeen on turha haikailla juomista, ellei omaa reppua tullut mukaan.

Tässä kohtaa en tiedä kumpi iskee ensin, jano vai tarve syödä marenki./I don´t know if I hier get thursty or an urgent need to eat meringue.

Nousun jälkeen ylätasangolla Thurtalerstoffelilla reilun puolentoista kilometrin korkeudessa vajan edustalla on täyttä. Ainoalla penkillä istuu hymyilevää porukkaa paisteessa. Ruskeat naamat hehkuvat ja kaikki tervehtivät lähes yhteen ääneen. Joku nousee ylös tehdäkseen tilaa, me jatkamme kuitenkin eteenpäin.

Vastaantulijat kyselevät penkkiä. Rouva vaikuttaa vähän väsyneeltä ja hauraalta. Lähimmän vajan luo on turha haikailla, se on lähes kokonaan lumen peitossa. Osoitan lumikentän toisella puolen olevaa penkillistä lepopaikkaa. “Mutta tuohon hankeenhan uppoaa!” nainen kauhistelee. “Juu, ei siitä keskeltä, pysytelkää reitillä”, neuvon. Ihan vain tietä pitkin eteenpäin ja ennenpitkää vasemmalla on penkki auringolla.

Jäljet vievät kohti laaksoa./Somebody disappeared towards the valley.

Evästauolla yritän istahtaa hankeen. Aurinko ja takapuoli lämmittävät maaston kosteaksi ja päädyn kuitenkin seisomaan. Vauhdilla mukaan tempaistut banaani, Gruyere-leivät suolakurkulla, tomaatti ja kuivahedelmä-pähkinä -sekoitus maistuvat parhaalta ikinä. Toipilaskin kiittelee eväitä ja tunnustaa myöhemmin, nukuttuaan autossa koko paluumatkan, ettei ilman snäkkiä olisi kyllä päässyt takaisin lähtöpisteeseen.

Illalla kotona Alppefekti vaikuttaa. En saa nukuttua. Aurinko paistaa yhä, vaikka silmät on kiinni.

Melko mahtava keli. Vai?/Pretty perfect conditions.
Kevyesti kohti kahvia. /Getting to the last part of the path, thinking of coffee.

En resumen: Llevamos el convaleciente del trópico a un paseito a la par de los picos de Churfirsten en Toggenburg. Creo de haber oído, que estába pensando si lo logra o no. Lo logró.

Kurzgesagt: Das letzte Mal in Toggenburg konnten wir die Churfirsten gar nicht sehen. Heute gab es keinen Nebel, sondern der Tag war ideal. Blauer Himmel und viel, viel Sonne.

%d bloggers like this: