Vieläkö jaksatte näitä Costa Rica -juttuja? Nyt saattaa olla, että vetelee jo viimeisiä postauksia. Neljättä viikkoa ollaan kotona ja näistä kuvista hoksaan tarkistaa mitä kuuluu tokalle pikkuvarpaalle, jonka teloin Playa Uvitalla laskuveden paljastamilla kivillä. Se on jotenkin muotopuoli ja vaihtaa väriä lilaan lämpötilaeroissa. Mutta kulkee mukana.
Me posotettiin Tyynenmeren rannikkoa 9 tuntia etelästä pohjoiseen, ensin Playa Uvitalta Montezumaan ja sieltä Playa Grandelle. Välissä nukuttiin yksi yö ja sen verran meni suunnittelu pieleen, että jouduttiin osa reittiä palaamaan takaisin, koska valoisa aika loppui kesken ja sille olisi osunut haastavin pätkä jokien ylityksineen, eikä siis todellakaan siltoja pitkin. Aldoa se otti luonnollisesti päähän, koska hänestä tämä pätkä oli koko ajomatkan suola.
Oikeastaan rannalle ei pääkaupunkiseudulta tarvitse ajaa kuin toista tuntia, melko suoraan kohti länttä vaikkapa Herraduralle ja siinä ne ovat, valtaisat Tyynenmeren aallot. Silti metropolin jätevesiä lasketaan yhä jokiin, mikä saastuttaa juuri lähintä ranta-aluetta. Uusi vesienkäsittelylaitos on muuten tulossa, mutta ei ole vielä valmis.
Ja toiseen suutaan, itään ja Karibialle, pääsee yhtä sukkelaan. Kilometreissä maa tuntuu aika pieneltä, käytännössä ruuhkat ja pienet hiekkatiet kuoppineen hidastavat matkaa aikalailla. Meidän suunnitelmat osoittautuivat liian suuriksi reiluun neljään viikkoon ja Karibia jäi tälläkin kertaa käymättä. Sitten seuraavalla kerralla, sanottiin, kuten viimeksikin.
Playa FrijolarPlaya Uvita
Hän kalastaa. Fishing.Nämä kerättiin. Picked these up.Playa Granden suistoa, mistä välillä eksyy krokotiileja merenrannan läheisyyteen. River delta by Playa Grande.Hotelli pilkottaa. That´s the hotel.
Ilta-auringossa San José vaikuttaa peräti kauniilta. Siis jos on Amónin tai Escalanten kaupunginosassa. Matka läpi ruuhkaisen kaupungin, joka on sitä samaa kuin ennenkin, on kaoottinen, saasteet tuntuvat keuhkoissa ja kaduilla vaeltaa kodittomia, huumeidenkäyttäjiä.
Niitä paikkoja, joissa turistit kävelevät lallalallalaa kamerat kaulassa, on selvästikin kohennettu, maalia on pinnassa, katuja kunnostettu. Vanhat kauniit talot, ne jäljellä olevat, ovat yhä kauniita. Vieressä rönttölää, köyhää ja sotkuista. Kuka ottaisi kaupunkisuunnittelun haltuunsa ja toisi kaikille juoksevan veden?
Vähän ytimen ulkopuolella Sábanan puistossa costaricalaisen taiteen museo yllättää, se onkin ilmainen. Puistossa, autoväylien keskellä, juostaan lenkkiä, uidaan, kävellään. Kaipaan kahville ja siksi siis keskustaan, vaikka olin vannonut, että sen jätän väliin. Café Miel oli silti listoillani ja sinne haluan mennä. Koska? Kakut pursuavan herkullisia, tiskissä ylenpalttista makeutta ja houkutusta.
Enkä sitten syönytkään kaakkua, vaan suolaisia empanadaksia, sillä Costa Ricassa ei makea lopulta vetoakaan. Ehkä lämpö, kosteus, liikaa virikkeitä. Tärkeintä oli paikka. Kortteli on yksi kaupungin koruja, lähiseinillä köynnöksiä ja ympäristö kaunista eli ehdottomasti nähtävää. Kaunis ei nimittäin ole adjektiivi, jolla kaupunkia kuvaisin.
Jademuseo oli lähellä, muistin ja halusin viedä perheen sinne. Mutta se olikin vaihtanut paikkaa. Päätettiin silti kävellä, vaikka jännitti. Piilotin puhelimen. Oranssin kansallismuseon paikkeilla olin jälleen kartalla ja seutuhan olikin lähes kutsuva. Täällä oli rakennettu, siivottu. Vanhan tornin takana kumotti kauhistus, moderni kerrostalo, joka on kuulemma katastrofi. Kukaan ei halua asumaan tänne, pieniin ja kalliisiin asuntoihin.
Juoksemme vauhdilla tyylikkään museon läpi ja mielestäni jade-osuus on paljon pienempi kuin aikaisemmin, sen sijaan näytillä on keramiikkaa vaikka mistä. Ei haittaa, tuli nähtyä nämäkin kulmat.
Kirjaston luona muistan, kuinka kauan sitten puhuin puhelimessa Annamarin kanssa, kun maa järisi. Hän oli rakennuksen vieressä puhelinkopissa.
Pyhä José. Olet vähän rempallaan, joten mikään ei ole muuttunut. Tapaamisemme oli tärkeä. Silti on myönnettävä, että olin helpottunut päästessäni pois.
Sammakot ruuttaavat vettä. The frogs spit water.Costa Rican taidemuseon näyttelyistä osa on ulkona. Part of the exhibition of the Costa Rican Artmuseum is outside. Tykkään kultahuoneesta. I like the golden room, very fancy.Naiset liikkeessä. Women on the move.Limittäin ja lomittain uutta sekä vanhaa. Ja välissä liikennettä. New and old and between there´s a lot traffic.Café Mielillä on koti yhdessä kauniimmista rakennuksista. Café Miel has a home in one of the most beautiful buildings.Kansallismuseo on väriläiskä. The national museum is a colorspot in the city. Tässä jotain mistä en tykkää, kerrostalo museon takana. This is what I don´t like, the building behind the national museum.Kirjasto. The library.Vanhoja upeita taloja. Old beautiful buildings.Tämä loistaa ilta-auringossa. This is glowing in the evening sun.Jotenkin nättiä tämäkin. Somehow nice too.Café Miel on hyvässä seurassa. Café Miel in good companyt.Metropolialueen uutta profiilia. The new profile of the metropolitan area.
Tiedäthän sen, kun unessa olet tutussa paikassa, mutta kaikki on toisin, etkä tunnista mitään? Siltä tuntui Costa Ricassa entisessä kotikylässä, yliopistokaupungissa Herediassa ja pääkaupungissa San Joséssa. Ilman puhelimen karttaa tuskin olisin löytänyt minnekään.
Ilahduin niistä maamerkeistä, jotka vielä olivat löydettävissä. Pastellitalo Aldon kotikylässä Escazússa vaihtaa aina väriä, nyt se oli vaaleanpunainen. Perinteinen adobe-rakenteinen asumus oli juuri maalattu uudelleen, valkoinen ja sininen loistivat. Toinen oli vaihtanut omistajaa ja muuntunut asuintalosta käsityöläisten putiikiksi, sisäpihalla viehkeässä ravintolassa soi musiikki ja tarjoiltiin ruokaa.
San Josén ulkopuolella pieni Santo Domingo oli kotini vuoden verran. Pääkaupunki oli imaissut sen itseensä; paikka vaikutti nyt vain isolta tieltä matkalla kaupunkiin. Asuin 100-vuotiaassa talossa valtavan puutarhan keskellä, muutama sata metriä hautausmaan kulmalta. Katua reunustavat nykyään kansainväliset pikaruokapaikat ja kotini tilalla on huoltoasema. Kylän keskustassa sentään on yhä kaunis, iäkäs puutalo, jonka olin ikuistanut albumiini. Muuta en juuri tunnistakaan, paitsi kirkon, puiston ja vieressä olevan supermarketin Palín.
Yliopistoni Herediassa löytyi entistäkin helpommin, vaikka sisääntuloväylä oli vaihtanut paikkaa. Punainen väri loisti ja kampus oli kasvanut. Ilahduin, sillä kaupunki näytti muutoinkin siistiytyneen; paikkoja oli selvästikin kohennettu ja jalankulkijoille oli jopa tehty kävelykatu.
Johonkin konkreettiseen pitää tarrata kiinni, ajateltiin perheen kanssa ja vahvistettiin Costa Rica -tunnetta tutuilla mauilla, jotka sentään ovat yhä olemassa. Synttärikakku haettiin – kuten aina – Lisbetiltä, sisällä ananashilloa ja päällä sokeri-valkuais -kuorrute, se yleisin päällyste latinalaisamerikkalaisissa kakuissa. Popsin jätskit olivat myös listoilla, sillä jetlagissä on parasta mennä heti aamupäivällä jäätelölle. Jäätelöpaikassa on aina viileää ja sokeri täräyttää hereille.
Pinkin talon kanssa melkein kulmikkain on Cafetería La brujita, pikku-noidan kahvila. Aamupala oli enemmän kuin odotettiin, kahvikin “chorreado”. Jokainen sai itse liruttaa veden kangassuodattimen läpi, mikä toi pöytään ihanan kahvin tuoksun. Hyväntuuliset señorat paahtoivat meille keittiössä leipää, tortilloita, paistoivat juustoa, keittobanaania, munia, gallo pintoa, riisi-papu -ruokaa ja kiikuttivat hedelmämehuja, juttelivat välissä. Täällä ei kikkailtu bowleja, ei tarjoiltu pieniä annoksia kalliilla. Tuli sellainen olo, että nyt tiedetään missä ollaan. Ihan ytimessä, siinä parhaassa Costa Ricassa.
Santa Ana oli vielä edellisellä reissulla niittyjä ja peltoja. Nyt pikaruokapaikkoja, kauppakeskuksia. 9Santa Ana was last time mainly fields, now fast food places and malls.Paras jätskipaikka ja löytyy joka kylästä ja varsinkin kaupungista. Best ice-cream place and is to be found everywhere.Juhlittiin synttäreitä perinteisellä kaakulla. Celebrated birthdays with a traditional cake.Pastellitalo on tätänykyä vaaleanpunainen. The pastel colored house was this time pink.Costaricalainen aamupala ja kahvikin perinteisellä tavalla tehty. Costarican traditional breakfast.Aldo löysi kitaran. Aldo found a guitar.Preinteinen adobe-talo, värit just näin. Traditional adobe-house, white and blue.Kulkukoiria on joka paikassa, kissoja siellä täällä. Stray dogs are everywhere, some cats too.Kirkon edessä on lähes aina puisto ja kombinaatio on kylän ydin. Tämä on Escazú. In front of the church there´s almost always a park and this combination is the nucleus of the village. This is Escazú.Minun kotikylä opiskeluajoilta. My home village, when I was in the university.Tästä talosta löydän albumistani mustavalkoisen kuvan 90-luvulta. I got a black and white picture of this house from the 90´s.Entinen kotikatuni. Tässä oli ihana 100-vuotias adobe-talo. My old homestreet. Here used to be an 100 years old adobe-house.Sto Domingosta löytyy sentään jotain tuttua. Kirkko, puisto ja vihreä Palí-supermarketti. In Santo Domingo there´s something that I still recognize: the church, park and Palí-supermarket.Yiopiston kulma, La Universidad Nacional. My university, la UNA.Heredian profiili on yhä myös tunnistettavissa. The profile of Heredia is also still to recognize.
En resumen: Era una sensación rara estár en un lugar conocido sin conocer nada. Durante los años mucho se ha cambiado, tanto, que sin mapa no encuentro los lugares viejos. Pero los sabores están allá! Gallo pinto, platano maduro, café, tortillas y por su puesto heladitos. Con esos empezé a sentir, que estoy de vuelta en Costa Rica.
Kurzgesagt: Es ist ein merkwürdiges Gefühl in einem bekannten Ort zu sein ohne etwas zu erkennen. In den letzten Jahren ist vieles in Costa Rica anders geworden. Zum Glück gibt es das Essen. Mit dem Geschmack und Aroma von Gallo Pinto, Kochbananen, Kaffee und natürlich auch Glace fühle ich wieder, dass ich in Costa Rica bin.
Jälleen kotona ja ei varmaan yllätä, että istun koneen ääressä kananlihalla. Pää on yhä yhä Costa Ricassa ja melkein tunnen kuvien tuoksut, myös lämmön ja varsinkin äänet välittyy yhä. Zollikonissa kuuluu vain naapurin pesukone, Costa Ricassa kaikkea mahdollista apinoiden huudosta ja kukkojen kiekumisesta ohi ajavien rekkojen torvensoittoon.
Joka tapauksessa nyt palataan reissuun Rincón de la Vieja -tulivuoren juurelle. Ja ei automatkaa ilman kuoppia tai mutkia, tällä kertaa epävirallisen tietullin muodossa. Ryppyotsainen huumoriton mies ei suostunut avaamaan puomia ennenkuin kaivettiin kuvetta. Epäiltiin kyllä homman laillisuutta, mutta näissä tilanteissa vaihtoehtoja on tasa kaksi, eikä riidan haastaminen ole kumpikaan niistä.
Onneksi taskussa oli pieni summa käteistä, sillä lähin pankkiautomaatti oli tuntien päässä – tai puomin toisella puolen Liberiassa. Majapaikan luo vei tiet kahdelta suunnalta ja selvisi, että molemmilla puolilla vaadittiin rahaa. Yksityiset maanomistajat olivat keksineet tienestikeinon. Sotkuinen asia oli jo käynyt lakituvassa, mutta rahastus jatkuu.
Majapaikassa leijui mädän munan lemu. Ensin epäilin putkistoa, mutta löyhäykset tulivatkin tulivuoren uumenista. Mökit oli ripoteltu pitkin laajaa puistoaluetta. Oltiin aivan kansallispuiston kupeessa ja lähellä sen kuumia lähteitä. Mutta myös majoitusalueeseen kuului patikkareitti omine lähteineen ja putouksineen.
Polkua ei varmaankaan ollut tallannut aikapäiviin kukaan ja epäilin, ettei suurkaupunkilainen olisi välttämättä löytänyt enää tietä takaisin, niin hyvin reitti oli peittynyt kasvustoon. Catarata del Jaguar, jaguarin putous, oli pieni ja nätti, sinne pulahdettiin viilentymään paluumatkalla. Kuumalle lähteelle oli tallattava jokunen lisäkilometri ohi apinavyöhykkeen, oksalla istuvan pöllön ja jokien poikki. Niukasti purpattava sinertävävetinen höyryävä allas haisi todella luotaantyöntävälle, enkä todellakaan upottanut sinne edes sormea.
Takaisin mökillä huomasin mustan pisteen käsivarressa. Reitillä oli kuulemma punkkeja ja olin varustautunut pitkin housuin ja karkotteella. Sitten löysin seuraavan. Ja lisää. Niitä oli joka paikassa. Kun olin saanut parikymmentä irti, piti pyytää apua. Hilja löysi neulanpiston kokoisia mikropunkkeja vielä kymmenittäin. Yhteensä 72. Majapaikassa kauhisteltiin, mutta vakuutettiin, että ne ovat “ihan terveitä punkkeja”. Ohut ihoni veti punkkeja pinnalleen kuin imuri. Aldolla niitä oli vain 17.
Polku putouksille kulki läpi metsän ja rutikuivan, polttavan pusikkoalueen. Yritin virittää kuuloaistini ja havainnointikykyni 150 prosenttiselle herkkyydelle, jotta huomaisin lähestyvän kalkkarokäärmeen tai keihäskäärmeen, joita molempia kammoksun. Jälkimmäinen on vielä niitä, jotka saattavat lähteä ihmisen perään. Retken ainut käärme katosi sujahtaen pusikkoon, eikä ehditty saada selvää mikä laji oli kyseessä. Muut kohtaamiset olivat vähemmän verenpainetta nostattavia, puissa riekkui kapusiiniapinoita, jotka tulivat laumana meitä ihmettelemään ja niityllä loikki täysin antiklimaattisesti ihan tavallinen kauris.
Tulivuoren aktiivisuuden takia kraatereille ei pääse tällä hetkellä kiipeämään, mutta alempana on pari patikkapolkua. Fumarolas-reitti vie purpattavien lähteiden luo rikin katkuun; yhdessä näyttää kuplivan savimassaa, toisessa höyryää tulikuumaa vettä. Pidempi polku vie putouksille, missä uiminen on kielletty. Kieltohan ei estä costaricalaista millään tapaa. Kaikki pulahtivat veteen.
Poluilla käsivarsiin ja paljaisiin paikkoihin hyökkäsi pienten ötököinen armada, vähän banaanikärpästä isompia, mutta paarman lailla puraisevia bocónes, jotka tunnetaan myös nimellä moscos del café, kahvikärpäset. Pallukasta tulee punainen ja kova, ne kutisevat infernaalisesti ja keskellä on selvä reikä. Pistojäljet ovat myös kestäviä, kuukauden jälkeen iholla on yhä verisiä täpliä. Pienen syynäämisen jälkeen selvisi, että nämä vihulaiset ovatkin vanhoja tuttuja. Bocónes nimittäin kuuluvat mäkäräisten sukuun.
Lounas Arenalinjärvellä. Lunch by lake Arenal.Toinen puomi oli kansallispuiston, siinä ei sentään tarvinnut maksaa. This was by the national park und luckily no paymentlike by the previous one. Täällä majoitutaan. Rincon de la Vieja lodge.Lehdenleikkaajamurkut olivat siirtyneet leikkaamaan kukkia. The leafcuttingants were cutting flowers for a change.Hän viilentyy. Dipping into water.Poseerataan ihan muina turisteina, jotta puun massiivinen koko kävisi kuvasta ilmi. Posing, so that you get the idea of the size of the tree.Metsän jälkeen aukeaa ja polttava lämpö. After the forest open path and burning heat.Pulahdus veteen. A dip to the water.Ficus aurea kuristaa puun, jota pitkin se lähettää lonkeroitaan maahan. Ficus aurea strangels the hometree with it´s airroots.En ollenkaan jännitä käärmeitä. Not at all being nervous because of the snakes.Tropiikin ilta. The night in tropics.Kuva on kuin maalaus, mutta huom lepakot! The foto is like a painting, but look at the bats!!Myrkyllisen hajuista kuumaa höyryä. Tulivuori purputtaa. Poisoneous smelling hot steam. The volcano is burping.Kattilallinen kuumaa kuplivaa. A pot full of hot bubbling stuff.Hevosia polulla. Horses on the path.Sehän on pöllö! It´s an owl!Menisitkö tähän kuumaan lähteeseen? Would you go to this hot spring.Kuumia kuplia. Hot bubbles.Tämäpäs onkin vilakkaa. Ihan rennosti kelluskelen, yhtään en jännitä kaikilla lihaksilla. Pretty refreshing!Floating relaxed, not tense at all.
En resumen: Después de un paseito en Rincón de la Vieja, encontré 72 garrapatas de mi piel. Una situación bastante inesperada y para ser honesta, tengo que admitir que también asco.
Kurzgesagt: Nach einer Wanderung beim Vulkan Rincón de la Vieja, habe ich 72 Zecken auf meiner Haut gefunden. Eine ziemlich überraschende Situation und um ehrlich zu sein, ekelhaft.
Fortunasta vie Monteverdeen ihan hyvä tie, kiertäen Arenalinjärven. Mutta me luonnollisesti valittiin se, mistä ei ole takeita, missä saattaa olla maavyöryjä viime päivien asiaankuulumattomien sateiden jälkeen ja joissakin virtasi tavallista enemmän vettä.
Tiedettiin, että matkalla on yksi leveämpi ja vuolaampi joki ylitettäväksi ja paikallisilta saatiin hyväksyvä nyökkäys mitä autoon tulee. Aldo kahlasi varmuudeksi toiselle puolen, kartoitti reitin ja sitten menoksi.
Keinahdellen ja nytkähdellen, kuin mursu vedessä, etenimme kohti viimeistä koukkausta ja kuivaa maata. Joku oli laittanut merkeiksi kaksi kiveä, siinä apu ylittäjälle.
Se että joista ei karttatiedoissa mainita ei ole mitään ihmeellistä, tälläkin reitillä niitä oli lopulta viisi. Autovuokraamosta muistuttivat painokkaasti, ettei ajokkia tulisi viedä mereen. Kuuliaisina ihmisinä tottelimme. Jokihan ei ole meri. Joka tapauksessa jalat säilyivät kuivina, eikä auto jumahtanut kertaakaan keskelle jokea.
Kuivalla malla tien laidassa löyhytteli kaksi korppikotkaa siipiään. Saalista ei näkynyt, mutta jotain oli varmaan lähellä, koska mustia hahmoja lenteli ylempänä muutama lisää. Kummallinen vapauden tunne ajella kuoppaisella tiellä vihreän keskellä, seurana vain metsän vakioasukkaita.
Matka seuraavaan etappiin Monteverdeen ei ole kilometreissä pitkä, mutta tien kunto venyttää sitä jonkin verran. Ylväänä tuulessa seisovan tuulimyllyrivistön paikkeilla oltiin jo korkeammalla ja reittikin sileämpi, mukavampi munuaisille. Pysähdyttiin ottamaan kuvia harjanteella ja puhuri oli sitä luokkaa, että oli vaikea seisoa pystyssä. Pelkäsin kameran lentävän pusikkoon ja laitoin Aldon ottamaan todistekuvan siitä, että olimme päässeet tänne asti.
Monteverde on pikkuruinen seikkailu- ja ekoturismiin keskittynyt paikka. Käytiin tarkistamassa, onko vanha tuttu ravintola yhä hengissä tai pikemminkin onko puu pystyssä. Kuppila on näet rakennettu valtavan puun ympärille. Tarjoilija joutui joka kerralla kyyristymään oksan alta päästäkseen taaimmaisiin pöytiin. Tuuli pyyhki täälläkin sellaisella otteella, etteivät salaatit olleet kestää lautasilla. Palelin tropiikissa takista huolimatta.
Auringonlaskun jälkeen käytiin sademetsässä etsimässä nukkuvia käärmeitä (kaksi kaikkein myrkyllisintä) ja lintuja, sammakoita, hyönteisisiä ja vyötiäinenkin osui kohdille. Silti kohokohta taisi olla lehteä muistuttava hyönteinen. Se maastoutui täydellisesti.
Päiväretkellä puiden latvojen keskellä ylitettiin kuusi riippusiltaa. Rengasreitti lintujen näkökulmasta oli viehkeä; metsän runsaus, sateen lähestyminen, kaikki suurta ja mahtipontisen pehmeää. Tuhatjalkaisia vipelsi siellä täällä, muita otuksia emme tavanneet. Missä olivat linnut? Perhoset?
Aldo tutkii jokipohjaa, että pärjääkö auto. Aldo investigating the river to check if our can can manage the drive to the other side.Arenalinjärven seutu on rehevää. The nature around Arenal lake is abundant.Korppikotka hengailee. A vulture is hanging around.Keski-Amerikan Sveitsi. Switzerland of Central America.Meri? The sea?Puun ympärille rakennettu ravintola. A restaurant around a tree.Kasviscasado. A vegetarian casado.Vihreä pallo keskellä on nukkuva lintu. A green ball in the middle is a sleeping birdy.Lehti keskellä onkin hyönteinen. The leave in the middle is an insect.Aamiaishuone banaaninlehtien keskellä. A breakfastroom in the middle of bananaplants.Hyvin täsmällisesti rei’itetty. Nice pattern, who ever is eating this.
En resumen: Monteverde siempre es bonito, esta vez también de mucho viento. Llegamos pasando 5 rios y logramos quedarnos en la carretera apesar del viento de tormenta.
Kurzgesagt:Monteverde ist immer schön, das Mal auch sehr windig. Aber wir haben es gesachafft dorthin zu fahren durch Flüssen und Sturm.
Kuuma on sitä luokkaa kuin fööni puhaltaisi jatkuvasti täydellä lämmöllä ihon lähellä. Costa Rican matka on jo jatkunut Tyynenmeren rannalle, mutta ensin tehtiin siis lenkki pohjoiseen, Arenalin tulivuoren luo, sieltä toiselle tulivuorelle ja palattiin vajaaksi viikoksi takaisin pääkaupunkiseudulle. Seuraava reissu vei etelään Tyynenmeren rannikolle ja sitä myötäillen ollaan noustu kohti pohjoista.
Läppäri polttaa jalkoja ja muutenkin letargia on sitä luokkaa, että blogin päivitys laahaa perässä. Mutta kuvia on jo enemmän kuin pilveen mahtuu, joten jaan saalista hamaan tulevaisuuteen asti, kunhan olen kylmemmillä leveyspiireillä.
Arenalin tulivuoren hotspot on Fortunan kaupunki, mutta me yövyttiin Arenalin toisella puolen El Castillossa. Laiskiaisretkiä on useampikin seudulla ja päädyttiin yksityiselle. Perheellä on hehtaareittain tiluksia, osa siitä varattu laiskiaisten suojeluun. Poluille ei pääse yksin ja säännöt on tiukat, edes hyttyskarkotetta ei saa laiskiaisten alueella käyttää.
Jouduttiin pieneen väittelyyn siitä, pitääkö minun maksaa turstihinta vai paikallinen summa, kun muu perhe pääsi puolella dollarimäärällä. Ei auttanut kuin kaivaa kuvetta. Tasapuolisuuden nimissä minusta meidän kaikkien kuuluisi maksaa ulkomaalaisen summa, koska asumme maan ulkopuolella. Mutta se, jolla on costaricalainen henkilökortti, on oikeutettu edullisempaan sisäänpääsyyn.
Oppaalla oli mukana kunnon kaukoputki; tavan kiikareista oli niukasti hyötyä. Joukkoon liittyi kymmenien metrien ajaksi uusi joukon johdattaja, ties mikä trooppinen riikinkukon sukulainen, joka tepasteli tyytyväisenä raivatulla polulla.
Laiskiaisia on muuten kahta sorttia, kaksi ja kolmisormisia. Kasvot ovat myös erilaiset, jälkimmäinen näyttää hymyilevän.
Muiden tähyillessä laiskiaisia itse hihkuin esteettistä täyttymystä tarralehtien takia. Ihan valmista designia, koristivat upeasti puunrunkoa.
Tukaanit löysi Aldo. Kuvat linnuista eivät ole ihan tarkkoja, sillä kontrastit on mahdottomia ja kännykän kapasiteetti rajallinen, sitäpaitsi otukset liikkuvat. En ehkä sittenkään pärjää vielä luontokuvaajana.
Lounaalla löysin onnekseni kasvisfajitakset. Kasvisruoka ei ole mikään itsestáäselvyys ja yleensä lähinnä turisteille suunnatuissa paikoissa ja tuplahintaista. Perinteiset casado-annokset on liha/kana/kala vaihtoehdolla.
Käytiin vielä Fortunan putouksella, joka on lähellä, mutta 400 askelmaa alaspäin. Oli todella kosteaa ja lämmintä ja ohjeissa kehotettiin raskaana olevia sekä astmaatikkoja välttämään putousta. Luonnostani kovakorvaisena en piitannut neuvoista (Alpitkin on noustu, joten miten 400 rappusta voisi olla ongelma). Tykkään enemmän putouksista, missä on vähemmän infrastruktuuria ja porukkaa, mutta haluttiin virkistää Hiljan muistoja, jotka olivat haalistuneet ajan kanssa. Putouksellekaan ei päässyt maksutta, kuten ei juuri minnekään, mutta täältä saatavat varat sentään käytetään Fortunan kaupungin asukkaiden hyväksi.
Putouksella voi uida, mutta meillä oli aikaa hintsusti, puisto oli menossa kiinni, joten vain kahlattiin virrassa paikallaan pysyttelevien kalojen luo. Ja sitten takaisin niitä portaita. Nousu ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen. Mutta se hikimäärä, mikä valui reisiä ja vatsaa pitkin oli merkittävä. Sademetsää todellakin.
Oppaalla on kaukoputkin matkassa. The guide had a telescope.Hän vei oppaalta paikan. He was our guide for a while.Laiskiainen. A sloth.Syömässä. Eating.Tukaani. A tucan.Helikonia. A heliconia.Tarrakasvi. A sticker plant.Guanabana, sanoo Aldo, mutta olisiko Guava? Guava, I think.Lounas. Lunch.Fortunan putous. The waterfall in Fortuna.Jokivarsi on ihan sademetsää. Pure rainforest.Me tässä. We here.Splash.
En resumen: Fuimos a ver los perezosos y la catarata en Fortuna. Nuestro guia en el comienzo era un pajaro desconocido y el resto de la vuelta un mae con un telescopio. Por dicha, sin el no hubieramos encontrado ni un perezoso, que se esconden en la vegetación.
Kurzgesagt: Wir haben in Fortuna die Faultiere beobachtet, zuerst mit einem Vogel vorne auf dem Regenwaldweg und dann mit dem zweibeinigen Guide.
Arenal on Costa Ricassa se yksi ja ainut, joka on perinteinen tötterömallinen tulivuori. Tällä kertaa oli sen verran säkää, että sitä useimmiten peittävät pilvet liikkuivat eestaas aina vain ylemmäs ja lopulta nähtiin suurin osa vuoresta. Se on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja kuulemma kuumien hönkäysten vuoksi sen yllä on aina höyrystynyttä vettä. En kyllä mene takuuseen, että se pitää ihan paikkansa.
Joka tapauksessa Arenalilta on turhan odottaa nykyisin roiskuavaa laavaa tai edes pientä kipinöintiä. Edellisestä kerrasta on jo yli vuosikymmen. Ylös kraaterille ei silti pääse kiipeämään, se on yhä liian riskaabelia.
Alempana on muutama polku laavamaastossa ja pidempi reitti vie ensin kukkulalle, josta on näkymät sekä tulivuorelle että Arenalinjärvelle. Lago de patos, ankkajärvi, on pieni lätäkkö reitin lopussa, missä ei juuri ankkoja kyllä näkynyt, mutta merimetso sentään.
Reitti oli mukava, metsä rehevä, mutta eläimistöä ehkä vähemmän kuin odotettiin. Lopussa osui kiikariin pari kapusiiniapinaa, bobo ardilla -lintu ja useampi kourallinen toukkia passionhedelmäköynnöksessä. Sen kukat ovat muuten upeita, aivan kuin koristeellisia lampunvarjostimia.
Koska meillä on historiallinen valokuva Arenalilta -90-luvulta, oli nyt otettava uusintaversio tukka märkänä sateesta ja myrskytuulen riepottelemana. Mutta otettu on ja ajankulu on konkreettisesti nyt demonstroitu.
Polun lopusta löytyi ravintola ja halusin tuulelta suojaan, ettei kaalisalaatti lentäisi lautaselta (sitä on usein casado-annoksissa). Tarjoilija oli samaa mieltä “Tietäisit vain!”
Koska on tulivuori, on myös kuumia lähteitä ja patikan jälkeen mentiin kansan uimalaan eli joelle, jossa virtaa +38 asteista vettä. Paikka oli kuin ihmissoppa, vaikka kuljettiin polku loppuun ja kahlattiin vedessä vielä pitemmälle, aina sinne asti, missä oli pieniä putouksia. Todisteita ei nyt ole, koska kuvaaminen oli haastavaa ihmismassassa ja liukkailla kivillä tasapainoillessa. Virtaava lämmin vesi hieroi kintut pehmeiksi. Perhe oli kuitenkin sitä mieltä, että porukkaa oli yksinkertaisesti liikaa. Tämä oli siis ilmainen versio; tukulla seteleitä olisi päässyt viereiseen Tabaconin spahan ja varmaankin saanut ostettua enemmän yksityisyyttä.
Arenalilla on ties mitä seikkailuaktiviteettejä, mutta minä halusin katsomaan laiskiaisia. Niistä lisää, kunhan seuraavan kerran pysähdyn paikkaan, missä nettiyhteydet pelaa.
Jonkun sortin orkidea. Some kind of orchid, I think.Laavapolulla. On the lava path.Minä ja Arenal. Me and Arenal. Kovin korkealle ei rinteellä pääse, mutta jonkun verran noustiin kuitenkin. You can’t climb very high, but a bit anyway.Hieno kukka, eikä mitään tietoa, mikä. Nice flower and no idea about the name.Lago de patos. Ankkajärvi. The ducklake.Olisko tämä se ankka? *Is this the duck?Hän ja varjo.Arenal ja passionhedelmä. Arenal and the passionfruit.Reproduktio -90 luvun kuvasta. Yhtään ei olla muututtu, mitä nyt yhdellä vähän pidempi tukka ja toisella lyhyempi. A reproduction of a picture in the -90’s. Luckily we haven’t changend at all. One just has a bit shorter hair and the otherone a bit longer.Kolibrit on hätäisiä poikia, ihan mahdottomia kuvata. Colibries are very busy boys and difficult to photograph.Kahvia. Coffee.Lounas, casado vaihteeksi. Lunch. Casado for a change.
En resumen: Arenal es siempre bonito y que dicha que las nubes nos dejaron ver casi todo el volcan.
Kurzgesagt: Der Vulkan Arenal ist immer schön zu besuchen. Dieses Mal die Wolken sind hinaufgeflogen und haben uns eine Chance fast den ganzen Vulkan zu sehen gegeben.
Niin täpärällä on matkustaminen ollut, etten uskonut lähtöön vasta kun lentokone oli tasaisessa lennossa yläilmoissa. Miten ihmeellistä kaikkien vuosien jälkeen, että suuntana on todellakin Costa Rica.
Ensimmäinen pura vida lentokoneessa kuulosti pehmeän pyöreältä, ystävälliseltä ja niin tutulta. Kun ikkunasta näkyi valojen koristama Puntarenas, kaupunki niemen nokassa Tyynenmeren puolella, vakuutuin – perillä ollaan.
Tai ainakin ruumis oli. Päällä on lopulta ollut hankalampaa. Jet lagissä suusta lipsahtelee hassua kyllä saksaa. Kuulen lintujen ääniä, tuttuja mutta unohtuneita. Ja ne tuoksut, tropiikissa kostea sekoittuu maahan, imelän kukkaiseen ja välillä viemärin pölähdykseen.
Aamupalalla kahmin hedelmiä; papaija, ananas, mango, guanabana, manzana de agua, caimito…Me kolme haluamme maistaa kaivattuja ruokia, virkistää makumuistoja. Ystävällinen aamiaisvastaava lentoenttähotellissa kiikuttaa meille hedelmiä lisää, kuorittuna, pilkottuna ja Aldolle gallo pintoa, perinteinen aamupala täällä, vaikkei sitä puffetissa olekaan.
Liikenne on hurjaa, vähemmän agressiivista kuin Sveitsissä, mutta kadut täynnä, kaistat ilman merkkejä ja me pihalla. Mistä mennä, kuinka kääntyä, miten päästä virran sekaan ilman peltiruhjeita?
San Josén ulkopuolella helpottaa. Maisema vihertyy, autoja on vähemmän. Kiemurtelemme tulivuoren sivustaa, löydämme toisen luo. Matkalla ostetaan kojusta ananas, syödään casado, annos jossa on vähän kaikkea, aina riisiä, papuja, vihanneksia, salaattia ja lihaa, kanaa tai kalaa.
Arenal-tulivuoren luona on ensimmäinen pysähdys. Tervehdimme nenäkarhua ja huumaannumme majapaikan maisemasta; tulivuori yhdellä puolen, järvi toisella.
Täällä hengähdämme hetken.
Ameriikka näkyvissä. States in sight. New York näkyvissä. New York in sight.PuntarenasAamiaista lentokenttähotellissa. Breakfast at the airport hotel. Pois San Josén hullusta liikenteestä. Away from San José’s crazy traffic.Manzana de agua vesiomena/waterapple.Tien varrelta palmukaaleja, pejibayes. Palmcabbages on the way.Keittobanaaneja, raakoja ja kypsiä eri tarkoituksiin. Plantains for different purposes.Ensimmäinen perinteinen lounas, casado. First traditional lunch, casado.Nyt on lupaavaa, Arenal-tulivuori melkein näkyvissä. Promising, the volcano Arenal almost complete to be seen. Löydätkö nenäkarhun? Can you find the coati?Tutkivat joen eläimistöä. Investigating the creatures of the river. Hän tuli käymään. He’s visiting us.Hyväksyn majapaikan maiseman. I accept the view of our accomodation. Jaamme talon. We share the house. Yhdellä puolen Arenalinjärvi, toisella tulivuori Arenal. At once side lake Arenal, on the other vulcano Arenal.Palmunydinrisottoa, sekin kuulemma tulivuoren muotoinen. Palmheartrisotto, also shaped like a volcano, they say.Reissussa rämppääntyy. Traveling shows. Ei aamiaista ilman gallo pintoa ja taustalla tulivuori, joten annan laihan kahvin anteeksi. No breakfast without gallo pinto and the volcano on the background, so perfect, that I forgive the poor coffee.
En resumen: Después de tanto tiempo hemos vuelto a Costa Rica y me doy cuenta cuanto se me había olvidado; olores, colores, maneras y como se habla. Pero poquito a poco todo está volviendo. Y lo disfruto.
Kurzgesagt: In Costa Rica nach vielen Jahren. Ich merke wieviel vergessen ist, aber langsam erkenne ich alles wieder: die Farben, die Natur, wie man spricht, wie easy alles ist. Und geniesse es.
Pari päivää ennen Maailman talousfoorumin WEF:in alkua Davos oli muodonmuutoksen myllerryksen keskellä. Keskustaa tuskin tunsi, pääkadulle oli ilmestynyt eri maiden fasaadeja, kirkkoakin koristi amerikkalaisen televisioyhtiön CNBC:n koko seinän kattavat mainokset. Liikenne oli jo aikaa sitten laitettu kiertämään toista reittiä, mutta vaikuttavinta oli armeijan, poliisin ja muiden turvaihmisten läsnäolo.
Joka tapauksessa päästiin läpi ja ohi, ylemmäs ja rauhallisempaan maastoon. Laakson päätyä kohti vievällä tiellä oli kaksi ravintolaa ja koska seudulla ei ollut juuri mitään, en edes epäillyt listoilla olevan muuta kuin röstiä ja alppimakaroneja, vuoriston klassikkoja.
Mühlen Gasthaus olikin itävaltalainen, siis Knödeleitä, Kaiserschmarrn ja Apfelstrudelia. Vetoaako itävaltalainen keittiö sveitsiläisiin, sitä ihmettelin.
Ensimmäinen haarukallinen perusteli sen, kuinka naapurimaan ruokalistalla pärjää Sveitsissä. Ruoka oli herkullista ja esillepanoonkin oli selvästi panostettu. Otin pienemmän annoksen ja kaduin, sillä sitä sain mitä pyysin. Kalliin, pienen nyrkin kokoisen pinaattinködelin ja nälän pari tuntia syömisen jälkeen. Yritin tasapainottaa tilannetta jätskiannoksella, huonolla menestyksellä. Lämmin suklaakastike oli ihanaa, muttei pitänyt nälkää loitolla sekään.
Iltapäiväkävelyllä lähirinteillä huomattiin hangessa millin pituisten ötököiden peite. Lumikirppuja kenties? Ainakin ne hyppäsivät ilmaan kosketettaessa.
Polun kurvin jälkeen edessä näkyi yksin miekkaileva nuorukainen. Metalli kimmelsi auringossa. Meidät huomatessaan hän katosi läheisen talon edustalle.
Luulin ensin, että vain minä näin lumisen karhun kiipeämässä puunrunkoa ylös, kohti latvaa. Mutta ei, luonnon veistos oli aivan selkeä. Vai oliko se jonkun taideteos?
Juuresta roikkuva jäinen kyynel oli varmasti luonnon tekosia, kaunis ja ihmeellinen, Puikko olisi ollut liian painava juurelle, ellei se olisi ottanut tukea sammalesta.
Laakson viimeinen kylä on Sertig. Aurinko oli jo laskenut ja sininen valo täytti vuorten välin, peitti valkoiset rinteet. Bergführer ravintolan terassi oli täynnä porukkaa, edustalla kymmeniä suksia. Kylän pienessä kirkossa vietetyn hääseremonian jälkeen seurue nautti aperot ulkona ja sitten suksille. Palavat soihdut käsissä porukka katosi alaspäin mäkeä kaartaen kuin kiiltomadot peräperää kohti laaksoa.
450-vuotisessa tuvassa oli tyhjää. Kauniin kattauksen kankaisine servietteineen olisi pitänyt kertoa, että nyt ollaan ehkä vähän hintavammassa paikassa, mutta nälkä ja kylmä ei antanut sijaa ajatuksille. Useimmiten alppimajat keskivertoja joka suhteessa, enkä osannut odottaa muuta tältäkään paikalta.
Mutta Ninan keittiössä ruoka on pikemminkin gourmet´a, silti isoäitien resepteihin ja makuihin nojautuvaa lähiruokaa. Oltiin yhtä mieltä, tämä oli yksi parhaimmista ravintola-aterioista, jonka olen Sveitsissä syönyt. Jopa niin tavallinen kuin bruschetta, tomaattileipä, maistui mahtavalta. Pihviin päätynyt ylisti lihan laatua, päärynä- ja herkkusieniraviolit sulivat suussa, kastikkeet olivat ihmeellisen keveitä ja maukkaita. Päivän jälkiruuasta huolimatta oli jaettava vielä Toblerone soufflee, koska sellainen oli tarjolla. Kuuma, sisältä pehmeä kohokas oli täydellinen.
Lämpimästä tuvasta tulimme narskuvaan pakkaseen. Laakson yksinäisyydessä pilkotti vain yksi valo, seuraava ravintola. Voin kuvitella susien hiippailevan pimeässä tähtitaivaan alla. Me noustiin autoon ja ajeltiin takaisin Zürichin ikisyksyyn.
Kuin vesivärimaalaus. Like an aquarelle painting.Davosissa armeija läsnä kaikkialla. Army presence everywhere in Davos.Knödel.Coupe Dänemark.Sehän on puolukka! It´s lingonberry!Aivan selvästi karhu kiipeämässä puuhun. Clearly a bear climbing up to the tree.Design-jääpuikko kyyneleen muodossa. A design icecle, in a form of a teardrop.Tämä on Sertigin kylä. The village of Sertig.Kirkossa vietettiin juuri häitä. A couple just got married in this church. Hääaperitiivi ulkona, sitten suksille. A drink after the ceremony and the on the skis!Laakson päädyssä on vielä toinen ravintola. In the end of the valley, there´s one another restaurant.Käytiin kirkossa ja sain aikaan taidekuvan. Went to the church and took an artpicture.Hääporukka lähti soihtuineen kiiltomatona mäkeä alas. The people celebrating the matrimony left skiing with torches uphill, like a giant glowworm. BruschettaPäärynäraviolit villisikakinkulla ja herkkusieniraviolit taustalla.Toblerone soufflee.
En resumen: En Davos vale la pena de subir al valle de Sertig. En el camino pasamos por 2 restaurantes y Bergführer era nuestro favorito. En un pueblo remoto de un par de casas, entre los Alpes disfrutamos una de las mejores cenas en Suiza. Nina nos cocinó de los ingredientes cercanos y según los sabores de las abuelas.
Kurzgesagt: In Davos es lohnt sich hinauf nach Sertigtal zu gehen. In den restaurant Bergführer haben wir ein köstliches Abendessen genossen, mit lokalen Zutaten und nach Grossmutterart, schön ausgestellt und happiness pur für den Gaumen.
Puskettiin sumun läpi huurteiselle köysirata-asemalle, toiveissa aurinkoa ja edes pikkuisen lunta. Kovin suuret odotukset eivät olleet, sillä selvää on, että tänä vuonna talvi on vuorillakin xs kokoa tai peräti olematon.
Stöckalpin hissi lipui vihreiden rinteiden yllä; keskellä mutkitteli valkoinen luiru, jota myös laskettelumäeksi kutsutaan. Se oli kuitenkin vain surkea jäänne jostain menneiden aikojen vauhdin hurmasta.
Ylhäällä piristyi sekä talvi että mieli; aurinko kimmelsi ja herttinen, kukkulat olivat pyöreitä ja valkoisia. Etelärinteissä paistoi sisäkumi eli ruoho ja talvipatikkapolku oli paikoittain niin huonossa hapessa, että kenkä upposi mutaiseen vesilöllöön. Silti suurimman osan matkaa alla narskui lumi.
Aurinko porotti ihanasti ja sormeen porautui ensimmäinen rusketusraita sormuksen ympärille, huolimatta aurinkorasvasta. Sen olen oppinut; talvella hanskoitta kulkiessa on syytä lotrata suojavoidetta. Täysin palovammoitta en silti selvinnyt, sillä uusi vesipullo, joka on myös termari, oli yllättävän tehokas ja poltin kielen siemaistessani suun täyteen kostuketta.
Tammikuu näkyi iltapäivässä varhain laskeutuvasta varjosta. Pilkkijöitä se ei näyttänyt häiritsevän, minua sen sijaan alkoi syysvehkeissä paleltaa, vaikka tarvottiin koko ajan rivakasti eteenpäin.
Alhaalla laaksossa oli vieläkin viileämpi, ehkä joesta hönkäävän kosteuden takia. Silti sen vierustalla oli maasta pukertanut joukko leskenlehtiä. Vuoden ensimmäiset.
Yhtä sumua. Foggyon the way.Sumu jäi alas ja ollaan huurrerajalla. We left the fog behind and are there, where white frost covers the grass.Talviurheilurinne. Slope for wintersports.Tämä on jo lupaavaa. This is promising.Ylhäällä Melchseen asemalla. Up by the Melchsee cablecar station.Hissi vetää suksiporukkaa kohti rinnettä. A lift pulls the skiers etc towards the slopes.Tyytyväistä porukkaa. Very happy to be here.Talvipolku on osittain märkä. A bit wet this winterhiking path.Maistuisko sullekin? Kuivamakkaraa särpimeksi. Would you like some?Bündner Gerstensuppe eli Graubündenin ohrakeittoa nakeilla. Soup from Graubünden with sausages.Pilkkijät Melchseellä. Icefishing on the lake Melch.Täyttää hoipakkaa tunnelin läpi vanhalta hissiasemalta uudelle. Through a tunnel from the old cablecar station to the new one.Sehän on leskenlehti. One of the first Spring flowers.
En resumen: tuvimos que subir a 1900 metros, para encontrar el invierno, pero valia la pena.
Kurzgesagt: wir mussten bis 1900 m steigen um den Winter zu finden, aber es hat sich gelohnt.
Pala Suklaata 