Glamourin lumoama kotinoita

housewitch

Katie Schickel: Housewitch, julk. Tom Doherty Associates, 2015, romaani, 352 sivua

Yöpöytäni Pisan torni levisi. Alimpana pari paksua teosta, molemmat liittyvät runoilija L. Onervaan. Seuraavana on kolme dekkaria ja pölyyntyneitä Tages-Anzeigerin lauantailiitteitä ja Aku Ankkoja, joista osa sortui lattialle, Hesarin lehtileikenipun kera. Samoin päällimmäisin kirja, Katie Schickelin Housewitch, joka tuli juuri luettua loppuun.

Sain kirjan lahjaksi; se vaikutti kuulemma sopivalta Hausfraun (Hausfrau, kotona Sveitsissä, Atena 2015) kirjoittajalle. Kannessa on kirkkaita värejä, essu ja musta kissa. Kyllä, kiinnostuin välittömästi. Jo lapsena fanitin Noita Nokinenää ja piirtelin pääsiäisnoitia. Arki oli aina vain arkea, maailma loitsujen kera taas paljon hauskempi. Opettaja luki koulussa Ystäväni noitatyttöä (E. L. Konigsburg) ja me esiteinit sovelsimme – huom. emme leikkineet – sitä omaan elämäämme. Sovimme treffit kirjastoon ja ystäväni tuli kori täynnä lämmintä pullaa. Jätimme kirjojen väliin pieniin paperinpaloihin kirjoitettuja salaisia viestejä.

Ystäväni Noitatytön jälkeen löysin Diana Wynne Jonesin kirjat ja myöhemmin, jo aikuisena, Roald Dahlin ja lopulta Harry Potterit. Opiskellessa luin scifiä ja fantasiakirjallisuutta puolittain pakotettuna ja haukotellen, mutta Latinalaisen Amerikan maagiseen realismiin hurahdin vuosikausiksi ja ihmettelin niitä, jotka jaksoivat lukea harmaata ja realistista kotimaista kirjallisuutta.

Tällä taustalla oli siis hyvä avata Hauswitch, joka alkuoletuksen mukaan olisi hauska ja yhdistäisi näppärän ironisesti nykynaisen elämän ja noituuden. Kirjan päähenkilö on Allison Darling, joka tuntee olevansa ulkopuolinen luomulatteja juovien ja sadan dollarin joogahousuja käyttävien äitien joukossa. Porukka on nimeltään Glamour Girls ja kuten arvata saattaa, elämä suosii naisia: bisnekset tuottavat, parisuhteet kukoistavat ja kasvot hehkuvat rypytöntä kauneutta. Glamourtytöt ottavat yllättäin Allisonin joukkoihinsa, eikä hän voi uskoa omaa tuuriaan. Hän on aina halunnut olla pidetty ja nyt yhtäkkiä glamourin keskipisteessä.

Ihan pelkästä tuurista ei lopulta ole kyse, eikä glamourkaan ole pelkkää kiiltoa. Allison tajuaa olevansa noita noitien keskellä. Hänen roolinsa nousee tärkeäksi kaupungin tulevaisuuden kannalta ja hän joutuu perehtymään omaan menneisyyteensä ja noituuteen perheensä ja asuinympäristönsä pelastamiseksi.

Aikuisten saduksi kirja on viihdyttävä ja vie mukanaan, mutta takaumien painostava tunnelma lupasi enemmän. Osa vakuuttavuudesta katoaa aina siirryttäessä nykyhetkeen. Myös arjen maagiset elementit ovat paikoittain huteria. Noidat ja luudat yhdistetään perinteisesti toisiinsa, mutta lentäminen itsestäänselvyytenä lässähdyttää osan kirjan oman fiktiivisen todellisuuden uskottavuudesta.

Lastenkirjoja maagisella otteella:

Diana Wynne Jones: Kyylän kyydissä; Roald Dahl: Jaakko ja suklaatehdas, Matilda, Taikasormi; Elizabeth George Spence: Rastaslammen noita; Leonie Kooiker: Taikakivi; Annikki Setälä: Pikkunoita, E. L. Konigsburg: Ystäväni noitatyttö

Yöpöydän kirjat:

Hannu Mäkelä: Nalle ja Moppe, L. Onervasta ja Eino Leinosta; Anna Kortelainen: Naisen tie, L. Onervan kapina; Ian Rankin: Knots & Crosses; Donna Leon: The Jewels of Paradise; Sue Grafton: X

En resúmen: En el libro de Katie Schickel, Housewitch, las brujas usan los zapatos de Louboutin y mágia contra las arrugas.

Kurz gesagt: Man darf auch für die Erwachsene über die Hexen schreiben, aber die Frage ist, funktioniert es?

Kulttuurijuntti liikenteessä

frankfurt römer

Onko silloin kulttuuria ja erityisesti kirjoja vieroksuva juntti, jos yöpyy viikonlopun Frankfurtin kirjamessujen kupeessa ja jättää koko hurlumhein väliin? Ja käy vain kahviloissa testailemassa jäätelöitä? (Yksi mieltä ylentävä hetki oli minitötterön saapuminen pöytään kahvikupin kylkiäisenä. Pyytämättä.)

frankfurt kahvi ja jätski frankfurt spagettieis

En myönnä täyttä syyllisyyttä kulttuurijunttiuteen, sillä kannoin kassissani kirjaa, jota luin moneen otteeseen (on silminnäkijöitä), söin aamupalaa kansainvälisessä messukävijöiden joukossa ja bongailin kaupungilta kirjallisuuteen liittyviä yksityiskohtia. Schillerin kadulla muistin päässeeni yliopistoon, vaikka pääsykokeiden tehtäviin kuului analyysi samaisen Schillerin runosta Hansikas. Goethen talon edessä tunsin suurta kunnioitusta, mutta silti enemmän vetoa kohti korealaista ravintolaa ja äkillisen tarpeen saada lämmittävää inkivääri-hunaja -teetä.

Emotionaalisesti nikotellen kävelimme pitkin poikin kaupunkia. Yhtäällä nousi korkeuksiin mahtavaakin mahtavampia pankkien ja muiden vaurautta kuvastavien yritysten pilvenpiirtäjiä, joiden vieressä Zürichin ylpeydenaihe, Prime Tower (126m), olisi kuin hammastikku. Kalliin ja uuden välissä oli limittäin ja lomittain vanhaa, harvoin kaunista, useammin rönttöistä, likaista, köyhää. Pahvilaatikkoasujia, kerjäläisiä ja kummia tyyppejä. Tuttavani Laura, joka asui ennen Zürichissä, oli silloin aikanaan huolissaan lapsensa kehityksestä, koska heidän kodistaan ei näkynyt järveä, kuten meillä. Sitten häntä huolestutti se, että lapsi traumatisoituisi muutosta takaisin Frankfurtiin ja joutuisi näkemään likaisia katuja, roskia ja epäjärjestystä.

frankfurt pankkitornit

frankfurt eschentorni3

Me otimme vastaan kaiken. Ja yksi meistä otti kaiken irti myös kirjamessuista. Ei ihan perinteisellä tavalla, mutta hartaasti valmistautuneena rinnakkaistapahtumaan, Cosplay Conventioniin. Cosplay-väki vie samaistumisen toiminnan tasolle ja tapaavat toisiaan rooliasuissa. Meillä manga- ja animefani oli ommellut varta vasten mustan, rypytetyn ja rusetilla varustetun lyhyen hameen, stailannut pastellisävyisen peruukin ja ostanut vihreät piilolinssit. Ei ole koskaan tullut mieleen hypätä lempikirjan ja lempihenkilön vaatteisiin. Ja kuka se olisi? Lukemieni kirjojen henkilöt eivät ole ulkoasuiltaan kovin visuaalisesti kuvailtuja. Mutta ehkä voisin pukeutua Sue Graftonin yksityisetsiväksi, Kinsey Milhoneksi: hiusten pitäisi olla lyhyet, joten peruukki. Musta poolopaita ja farkut. Helppoa. Rekvisiitaksi lasi kalifornialaista valkoviiniä ja pari täysjyväleipäpalaa, päällä maapähkinävoita ja suolakurkkuja.

En resúmen: En la busqueda de cafecitos y literatura en Frankfurt. Y qué es lo que encontré? Además de un café con un cono de heladito, la calle de Schiller y la casa de Goethe.

Kurz gesagt: Frankfurt hat etwas, dass in Züri nicht gibt: Kafi mit Minicornetto.

Minä täällä, missä Alppi?

Tuolihissi nousi sumussa kohti Toggenburgin Sellamattia. Päivälle oli luvattu puolipilvistä ja jo nyt tuuli lupaavasti. Alppeja ympäröivä, lelluva höttö oli kuitenkin sitkeää sorttia, se liikkui vähän sivuttain, toisinaan ylös, alas. Aurinko sai vain pienen mahdollisuuden kurkistaa vaipan välistä. Pilviä tai reittiä reunustavia sahamaisia vuorenhuippuja ei maisemasta edes erottanut.

sellamatt puu sumussasellamat tönö

Polku oli helppo, etapit oli numeroitu ja jokaiselta löytyi maalaus ja vuoristoseudun tarina, jossa kerrottiin viattomista tytöistä, vuorenhengistä, jättiläisistä ja lohikäärmeistä. Mutta tarvittiin vain yksi pakan sekoittava numerokyltti ja toinen pylväästä puuttuva viitta ja olimme poissa kartalta. Ja heti sen jälkeen jo kulkemallamme polulla – menossa takaisinpäin.

sellamtt polkusellamatt sagenweg

Plääni oli pettänyt, otti aivoon ja pienistä evästauoista huolimatta alkoi väsyttää, eikä luvattua makkaranpaistopaikkaa ollut lähelläkään. Kaunista metsäpätkää ei enää jaksettu ihailla ja alaspäin vievä liukas portaikkopolku, jota oli jo kertaalleen noustu ylös, oli vain rasittava.

Seuraavien opasteiden kohdalla tehtiin uusi arvio ajasta ja matkan pituudesta. Tästä pääsisi oikopolkua pitkin oikealle paluureitille. Sumu sakeni entisestään, mutta oltiin jälleen siellä missä piti. Nuotiopaikkakin löytyi; kuivia puita muovilaatikossa ja makkarakepit haljenneen puunrungon välissä. Paahdetut vaahtokarkit ja paistettu banaani tuoksuivat ilmassa; hiuksissa savu vielä illalla kotonakin. Säätiedotuksessa meteorologi paikkasi pieleen mennyttä ennustettaan; föhnin syytä kaikki.

sellamat sienet

Toggenburg, 11km, asc. 420 m, desc. 407, highest point 1610 m

En resúmen: En total no nos perdimos en la niebla.

Kurz gesagt: Schön, aber wo waren die Bergen?

Kohti sävyjä

Kun päivät alkavat muistuttaa haaleaa kaurismäkeläisyyttä, on tehtävä jotain radikaalia:

  • samat asiat eri järjestyksessä. Syön aamupalalla jugurtin ennen leipää. Lenkille vasta iltapäivällä.
  • jotain uutta: z´nüni kahvilassa. Joku toinen valmistaa välipalani, asettaa marjarahkan kauniisti tarjolle ja capuccinon viereen mantelipiparin. Avaan tietokoneen 500 sadan metrin ja suhteellisen monen askeleen päässä omasta pöydästäni.
  • mentävä katsomaan Kaurismäen Rikos ja rangaistus ja löydettävä kaurismäkeläisyyden sävyt. Ja ehkä jatkettava Calamari Unionilla, sitten Leningrad Cowboys go America ja Drifting Clouds. Koska voin.
  • Yritettävä ymmärtää, miten mahdollisuus tuntea haaleaa kaurismäkeläisyyttä on etuoikeus ja luksusta.

En resúmen: un cafecito devuelve los colores a la vida.

capuccino

%d bloggers like this: