Kuu menee aikalailla matkahommissa, mikä tarkoittaa kuvakavalkaadia puhelimessa ilman päätä tai edes häntää.
Ajatukset ovat olleet samaa linjaa, yksi alkaa, toinen jatkaa, molemmat haihtuvat taivaalle kuin hiutuva savuvana.
Olen nähnyt pikkuisen ruskaa, sen muistan, syönyt hyvää suklaakakkua ja kaneli-mantelipullan. Rauhoittunut järvellä ja juonut ruhtinaan lasista omenamehua.
Kanjonissa, jossa virtasi kuuman lähteen vesi, olin suurten asioiden äärellä. Nyt pöydän ääressä mietin sitä, että pidän ponnistuksena kirjoittaa blogitekstin, kun kiirettä on molempiin suuntiin, ennen ja jälkeen. Toista sataa vuotta sitten Tamina-kanjonin rakoon rakennettiin hotelli, joen ylle, materiaalit laskettiin työmaalle ylhäältä vuorelta. Se sentään oli todellinen haaste.
Joten ponnistan ja laitan tänne kuvia, kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa.
Viikossa olen nähnyt kaksi paikkaa, jotka ovat pitkään olleet listoillani, Morteratschin jäätikön ja Hermann Hessen museon. Oikeastaan haluan patikoidan jäätikön luo, nyt kun sitä vielä on jäljellä. Mutta aika lähellä olen jo ollut, enää pitäisi pysähtyä oikealla asemalla ja virittää vaelluskengät jalkaan.
Aikuinen minä ei osaa sanoa mitä mieltä on Hessen tuotannosta, mutta opiskelijana täytin hyllyäni Arosudella, vierestä löytyy Narkissos ja kultasuu sekä Rosshalde. Ehkä nyt olisi aika avata ne uudelleen ja tarkistaa mieltymykset ja mielipiteet.
-Nyt jatkan kierroksiani ja palailen, kunhan matkalaukku on tyhjennetty syksyn osalta.
MaienfeldRuskaa viininviljelyksillä. Autumn colors on the vineyard.MaienfeldSupermarketin takana tietty pätkä keskiaikaista muuria. A piece of medieval stonewall behind the supermarket.Tamina-kanjoni ja virta siis lämmin. Tamina canyon and warm water.Ruhtinaan rypälemehua. Applejuice of the prince.ChurKaneli-mantelipulla korvapuustikaipaukseen. A cinnamon almond bun works for a Finn.Sitten junamatkailua. Then with a train.Morteratschin jäätikkö ikkunan takaa. Morteratsch glacier seen from the window.Alppijärven ruska on heijastumaa. The autumn colors are just a projection.LuganoRenessanssivivahteitta. Some Renaissance feelings here. GandriaGandriaOokkona tavannut? Have you met?Hermann Hessen läppäri. The portable of Hermann Hesse.LuganoMorcoten joutsenet. The swans of Morcote.
En resumen: Unas fotos de mis viajes en Octubre. Y ahora voy a salir a pasear otra vez.
Melkein vahingossa tuli nähtyä aivan upea ruska, löydettyä oranssinpuna, syvän keltainen. Edellisen päivän palmut Luganossa unohtuivat välähdyksessä; ketä kiinnostaa alati vihreä ja tylsä palmu, kun väriloisto avautuu laaksossa, jonne pääsee vain jalan.
Aamulla olin herännyt jo kuudelta, sillä majapaikan ilmastointisysteemi tuuppasi voisarven tuoksua. Nälkä heräsi heti. Sarvi ei ollut kovin kummoinen, mutta täydensi muuta aamupalaa ja täytti aamuvarhaisesta heränneen croissant-tarpeen.
Olin pitkään halunnut nähdä Foroglion kylän, joka on valittu yhdeksi Sveitsin kauneimmista ja ajattelin, että samalla keikalla voitaisiin nousta Calnègian laaksoon.
Seutu ei ollut aivan uutta, sillä polun alkuun vievässä Bavonan laaksossa asuu ystäviämme. Tien varrella on koru toisensa jälkeen ja kivirakennukset ihmeellistä. Lohkareiden onkalotkin on otettu käyttöön ja kallioinen lippa suojaa ylhäältä tippuvilta yllätyksiltä.
Foroglio on suosittu paikka, kesällä sinne varmaan jonotetaan. Nyt syksyllä liikkellä oli muutamia porukoita. Eräs iäkäs rouva kiirehti meidän luokse kertomaan patikkasovelluksen kätevyydestä, sieltä löytyy samasta reitit ja yhteydet. “Koska kuulin, että puhutte espanjaa.”
Foroglion kylän vieressä on putous, jonka viertä lähdimme nousemaan rappuja ylös. Täällä ei sovellus olisi auttanut reittien kanssa, kellokin näytti vain kauniisti heijastuvia syyslehtiä reitin sijaan. Ehkä vika oli satelliitissa, ehkä syy joku muu. Tekniikan toimimattomuus tuskin haittaa ketään, polku on Val Calnègiaan asti hyvin merkitty.
Puntidin muutaman talon rykelmä on sekava, kivien rytmittämä. Kauempaa asumuksia tuskin havaitsee, niin hyvin ne istuvat maisemaan. Joki on se sama, joka putoaa alas Foroglioon muhkeana putouksena. Toiselle puolen virtaa pääsimme tietenkin kivistä ladotun kaarisillan yli. Roomalaisten aikuinen sekin, sanovat.
Puntidista eteenpäin polku nousee yhä, mutta kuljimme joen viertä, keltaisen keskellä, kohti uusia putouksia ja terävänä laakson päässä odottavaa bhuippua ja paistetta. Aurinko ylsi retken alkupuolella hetkeksi korkeiden seinämien väliin ja takaisin kävellessä selkää lämmittäen.
Määränpään lähettyvillä oli jälleen silta joen yli, modernimpi kylläkin. Ilmeisesti aiempi riippusilta on lähtenyt veden matkaan, tämä oli puusta ja uuden näköinen. Silta vie Gerraan, jonka asumuksia tuskin huomaa, ne ovat järkäleiden katveeseen ja osittain allekin rakennettuja suojia karjalle, ihmisille tai juustolle.
Calnègian kivitalot olivat samaa sarjaa kuin aiemmatkin matkalle osuneet, pieniä, pinnalta eläväisiä ja toisiinsa tukeutuvia. Paikassa vallitsi syyspäivänä rauha. Kesällä niityille tuodaan lehmiä laiduntamaan. Kapeassa laaksossa ollaan todellakin kuin herrankukkarossa. Istahdimme kivelle syömään leipiä ja tuijottelemaan käsittämättömän keltaista maisemaa. Sveitsissä ei kovin maailman ääreen pääse, mutta täällä tuntui siltä. Olimme toisessa aikakaudessa, siellä missä luonto määrää elämää, perinteet pitävät hengissä.
Takaisin palattiin samaa reittiä, vaihtoehtoa ei ollut, sillä aurinko oli jo alhaalla. Gerran kohdalla mies kysyi italiaksi, että onko vielä pitkä matka Calnègiaan. “No mitä siellä on, kannattaako mennä? Lisää kivitaloja?!” hän hymähti ja käveli sillan poikki kameravarustuksensa kera.
Foroglion Osteria La Froda oli vielä auki ja päätettiin syödä iltapalaa ennen monen tunnin ajoa kotiin. Ruokalista on perinteinen, vanhoja reseptejä ja lähiruokaa vaalitaan. Kaikki tarjoiltiin polentan kera tai perunamuussilla ja lihalla, kuten näillä seuduin varmaan on aina ollut. Valittavana oli tavallisten porsaan ja naudan lisäksi murmelia tai vuohea ja kasvissyöjälle lähinnä tattarinuudeleita juustolla ja vihanneksilla tai polentaa juustolla. Päätettin kokeilla ekstreemiä eli leikkeleitä perinteiseen tapaan, leipää ja salaattia. Kun edessä oli erilaisia kuivalihoja ja makkaroita reippaalla rasvamäärällä olin lannistua, mutta Aldo testasi myös laardia, valkoinen viipale sitä itseään. Olen syönyt pitkään lähes kasvispohjaista ruokaa ja tämä oli kyllä tuhti satsi, eikä tule toistumaan enää ikinä. Tulipa ruokailtua, kuten calnegialaiset ikään, perinteitä ja vanhoja valmistustapoja vaalien.
SabbioneViimeinen kylä ennen Forogliota. The last village before Foroglio.ForoglioForoglion putous. The waterfall by Foroglio.Foroglio on pieni mutta kaunis. Foroglio is small but pretty.Reitti kateissa, jäljellä vain lehtiä. The route missing, only leaves left.Pikkuisen noustu joen tasolta. Already some vertical meters behind.Portaita ylös. Up we go.Puntidin silta näkyvissä. The bridge of Puntid is on the sight.Väriä on maisemassa pisteinä. The whole place is like a painting.Puntidin silta on sekin kivestä. The bridge in Puntid is made of stones, of course.Vesi virtaa kivien lomassa. The water flows between and over the stones.Pari-kolme putousta näkyvissä. A couple of waterfalls on the mountains.Tämä on Calnègia. This is Calnègia.Täällä kaikki on kivestä. Here everything is made of stone. Punainen piste: minä. The red spot: me.Nättejä sieniä. Pretty shrooms.Sillan toisella puolen kiven alla onkalo. On the other side of the bridge there´s a small cave.Paljon kiviä, joilla leikkiä. A lot of stones to play with.Perinteitä lautasellinen. Salaatti tuskin kuuluu niihin. A plate full of traditions. The salad might not be part of it.
En resumen: Pensé que la culminación de este paseito iba ser el pueblo de Foroglio y su catarata, pero en total la belleza increible nos tocó unas horas después llegando caminando en el valle de Calnègia. Los arboles en colores de otoño brillaban en el sol y entre los montes había una tranquilidad asombrosa.
Kurzgesagt: Ich dachte der Höhepunkt wäre Foroglio und der Wasserfall, aber die unglaubliche Schönheit haben wir erst nach ein paar Stunden laufen in Calnègiatal gefunden. Die Bäume in Herbstfarben haben gescheint und zwischen den Bergen herrschte eine sagenhafte Ruhe.
Sain eilen aikaan erinäisiä kaaostilanteita, joita kypsästi syytän auringonpimennystä. Tänään otan varman päälle ja mietin jopa, että pitäisikö kuvamateriaali jakaa kahteen osaan, etten kuormita päivää liikaa.
Heti seuraavassa hetkessä päätän, että ei, kaikki peliin. 30 kuvaa? Ihan sama, lataan ne tähän putkeen ja se joka ei jaksa, vaihtaa sivua.
Edellisen postauksen Lugano vaihtui illalla Italiaksi, sillä Sveitsistä ei löytynyt lähimailta yhtään rahapussille sopivaa majoitusta. Sitäpaitsi mikä ihana tekosyy mennä yöksi rajan toiselle puolen ulkomaille, vaikka vain hetkeksi.
Luganojärvellä oli hiljaista, kaikki näytti olevan kiinni. Puolisen tuntia myöhemmin meidät otti vastaan Porto Ceresioon vievä talorykelmä, joiden välistä pilkotti kirkko ja eläväinen aukio. Seudun väki olikin täällä, illan viimeisissä auringonsäteissä aperitiivin ääressä, tepastelemassa lungolagoa pitkin, kävelytietä järven sivustalla.
Käytiin heittämässä kamat B&B:n ja ihasteltiin parvekkeelta järvinäkymää, palmuja. Talo oli täynnä kitschiä, kaikenlaista rantaroinaa. Herttainen, mutta kummallinen oli myös aamiaispyötien sijoituspaikka, ne olivat keittiön viereisessä huoneessa pienen uima-altaan äärellä. Suihku peränurkassa oli kaiketi looginen, ottaen huomioon uintimahdollisuuden. Lainaksi olisi ollut kajakkeja, suppilautoja ja muita, sillä pihan poikki pääsee kätevästi järvelle.
Käveltiin etsimässä kylältä ilta-ateriaa vain todetaksemme, että lähes kaikki ravintolat olivat pimeinä. Ihmettelin, minne ne kaikki aperitiivi-ihmiset menisivät syömään. Siinä ainoassa ravintolassa oli vain muutama pöytää ja kaikki varattuja.
Mobiilinetti ei pelannut, oli käveltävä takaisin wlanin luo majapaikkaan etsimään ratkaisuja nälkään. Hoipuin energiapulassa, eihän voi olla ettei Italiassa saa ruokaa! Pyörsimme takaisin aperopaikkojen lähelle; baarin ruokalistalla oli sentään pizzaa. Päällä oli kaikki pakaaseista löytyvät kerrokset, myös yökäyttöön tarkoitettu huppari, silti paleli; mutta miten kauniisti valot tuikkivat järven molemmin puolin.
Aamupalalla meitä oli tasan kaksi. Juotiin talon italialaiset sekä amerikkalaiset kahvikanisterit tyhjäksi ja suunnattiin kylän leipomoon. Tiskissä oli kauniita sokerileipurin taidonnäytteitä, pienenpieniä leivonnaisia joiden koristeeksi oli asetettu joutsen. Pyynnöstä meille täytettiin ystävällisesti eväsfocacciat.
Puolisen tuntia myöhemmin pyörittiin jälleen Sveitsin Luganossa ja aseman parkkipaikalla. Jumituimme ensimmäiselle, jossa ei lopulta ollutkaan tilaa. Seuraavalta, pohjoiselta parkkipaikalta, löytyi paikka, mutta maksulaite puuttui. “Missä se verdammtes vehje on??!! Juna lähtee viiden minuutin päästä!” hermoili toinen zürichiläinen, joka ilmeisesti oli vetänyt useamman juoksurundin alueen ympäri, tarkastanut kaikki mahdolliset pylväät ja tolpat. Hän meni menojaan – maksamatta – kun huomasin maininnan sovelluksesta. Paikallisen junayhtiön SBB:n parkkia ei siis voi maksaa samalla appillä, jolla ostetaan liput. Ehei. Aloin ladata puhelimeen uutta sovellusta. Siihen tarvitsin salasanan Swisspassiin, joka toimii tunnisteena junamatkailussa ja muussa. Ihan puskista tuli tämäkin, joten ei muuta kuin salasanan vaihtoon.
Aika monta #¤rkelettä saattoi päästä suustani. Junailu ja byrokratia, siinä vasta näppärä kaksikko.
Vasta puolen päivän jälkeen oltiin junassa, joka vei meidät kolmessa minuutissa funikulaarin luo. Stressitaso alkoi laskea, sillä olimmehan paratiisissa, Paradisossa. San Salvatore nousi uhkeana melkein sokeritoppamaisena edessä. Samassa loosissa oli nainen kahden lapsensa kanssa ja jalkojeni välissä heidän koiran muhkea häntä. He olivat nousseet Monte Brélle edellisenä päivänä, nyt oltiin menossa vain nauttimaan näkymistä ja auringosta.
Ihan täyttä aurinkoa ei päivä tarjonnut, alkuun sumuista huttua ja kastanjametsässä varjoa. Kolmen tunnin patikasta tuli varmaan neljä, sillä kuvailin samalla paikkoja virtuaalimatkaa varten. (Lähtisitkö mukaan?!) Kapusimme vuoren laen yli ja laskeuduimme sen toiselle puolen, taatusti tuhat rappusta alaspäin aina järvelle asti.
Italiasta tuotu foccaccia maistui älyttömän hyvältä puunrungolla istuessa. Olimme metsässä taasen kerran ihan yksin. Siellä täällä rapsahteli; ne olivat kastanjoita, joita yritettiin väistellä, sillä piikit on todella teräviä.
Morcoteen laskeuduttiin sen maamerkin, Santa Maria del Sasson yläpuolelta, kirkon, jonka näimme jo Italian puolelta. Itse kylä on pikkuruinen, mutta viehkeä kapeine kujineen ja palmuineen.
Oli sen verran ilta, että päätettiin jäädä rantaravintolaan iltaruualle. Takaisin Luganoon pääsee päiväsaikaan myös laivalla, myöhemmin postibussilla. Tattipastan jälkeen noustiin bussiin, joka kiemurteli pimeää rantatietä takaisin Luganoon.
Italian puolella, mutta Luganojärvellä Porto Ceresio / Porto Ceresio in Italy, but by the lake Lugano.Okei, tähän näkymään voin herätä. Ok, this is an acceptable view from our room. Tuonne Morcoteen laskeudutaan ylhäältä San Salvatorelta. We hiked from the top of San Salvatore to Morcote.Porto Ceresio Lavuaaria voisi pieni ihminen käyttää ammeena. This sink could a small person use as a bathtub.Aamupalaa. Breakfast.Morcote aamusumussa. Morcote in morningmist.San Salvatorella. At San Salvatore.Cionassa Osteria, kuten kaikki muutkin sapuskapaikat matkanvarrella. Osteria in Ciona was closed, as well as all the other restaurants on the way.Kasvusto on rinteellä runsasta. It´s bushy on the hillside.Näitä ropsahteli puista pitkin polkua. We were trying not to get hit by falling chestnuts. Kakipuu on täynnä hedelmiä. The kakitree is full of fruits.Kummallisia pikkusieniä. Weird small shrooms.Kylä näkyvissä! A village on the sight!Melkein perillä. Almost there. Kastanjat puussa. The chestnuts in the tree.Hän kai suojelee? She´s probably protecting?Valkoisessa osassa kirkkoa kastetaan lapset. The white building is where the children are baptized. Palmuja! The palmtrees!Tämä on Morcote. This is Morcote.Ja kuten sanoin, tämä on Morcote. And as said before, this is Morcote.Mango maistui oudolta, mutta kyllähän tämä piristi. Mango tasted weird, but this did give some energy.Morcoten sivukujaa. A sidealley in Morcote.Tänne ei menty. Didn´t go to this restaurant.Veden äärellä tattipastaa. Pasta with porcini by the lakeside.Laiva odottelee matkustajia. A boat waiting for the passingers.Ilta saapuu. Getting late.
En resumen: Un viaje al extranjero de una noche; fuimos a dormir a Porto Ceresio y en día próximo regresamos al lado Suizo para hacer una caminata de la cima del San Salvatore al pueblo del Morcote. Un paseito con paisajes increibles y un ataque de nervios por la culpa la compania de trenes Suiza. Lo de dejar el carro en el parqeo de la estación de Lugano se puso complicado. Pero lo lográmos.
Kurzgesagt: Oktober ist perfekt für eine Wanderung in Tessin. Es gibt schon Herbstfarben, aber mit das Gefühl von Süden.
Olen juuri nyt siinä matkan jälkeisessä tilassa, jossa ruumis on kotona ja pää ei tajua ikkunasta näkyvää sumuvaippaa, sillä silmät sulkiessani olen muualla. Mutta yritän palauttaa itseni tähän tietokoneen ääreen ja kohta alan latailla kuvia työstettäväksi.
Pikareissu Ticinoon, italiankieliseen Sveitsiin, odotti muutaman viikon toteutumistaan; hetki, tekemiset ja varsinkin sää loksahtivat paikoilleen sunnuntaina ja hujauksessa oltiin menossa ruskan läpi kohti palmuja.
Eväspaussille pysähdyttiin Sufersiin, keltaisten lehtikuusien koristaman rinteen viereen. Istahdettiin kiville kuivahtaneen joen partaalle, sen saman, missä kerran patikan jälkeen uiteltiin vuolaassa virrassa jalkoja. Vai oliko se tämä reissu?
Tiedättehän sarjakuvien ja elokuvien siirtymään luolan läpi trooppiseen laaksoon? Se löytyy Sveitsistä. St. Bernardinon tunnelin jälkeen avautuu eteläinen kasvusto palmuineen ja muineen.
Hyvin lähellä Italian rajaa Luganossa tankattiin jätskiä ja espressoa, sitten lähdettiin juoksentelemaan ympäri kaupunkia. Saaliina videomatskua, sivussa napsittuja hätäisiä räpsyjä, vinoja torneja ja pari kivaakin kuvaa.
Mutta koska jälkiselvittely on kesken, käyn nyt hommiin ja ensi viikolla lisää!
Eväspaussilla Sufersissa. A snackbreak in Sufers.Ja tämä on Lugano. And this is Lugano.Keskustaan pääsee kevyesti rappuja alas tai funikulaarilla. Lugano has a real downtown. If you don´t want to walk the stairs, there´s a funicular.San Salvatore, tuonne seuraavaksi! San Salvatore is our next destination.Piazza Cioccaron kulmaa. The corner of Piazza Cioccaro.Viimeiset portaat kirkolle. The last stairs to the church.Luganon arkkitehtuuria. Some cute houses. Lugano on kirkkojen kaupunki, tässä yksi San Lorenzon katedraali. Lugano is a town of many churches, here the cathedral of St. Lawrence.
En resumen: hicimos un viaje rapidito a Ticino para conseguir fotos y video para futuros proyectos. La primera parada era en Lugano. De los próximos cuento cuando haya procesado el material, pero prometo unas fotos increibles, de lugares fantásticos!
Kurzgesagt: wir haben eine Kurzreise nach Tessin gemacht um Fotos und video zu kriegen für zukünftige Projekte. Erste Haltestelle war Lugano. Nächste Woche mehr Fotos aus wunderschönen Orten.
Pala Suklaata 