Olen aina pitänyt pitkistä, pimeistä illoista. Kuten myös pitkistä, valoisista illoista. Sattuneista syistä johtuen edellisiä on nyt enemmän tarjolla. Viihdyn sisällä ja villavaatteisiin kääriytyneenä, kunnes joku tönii sateen harmaaseen, kylmään kalsaan. Yleensä se on hapen tarve. Tai sisäinen ääni, joka muistuttaa, että päivittäinen ulkoilu tekisi terää.
Vapaalla ja aurinkoisena päivänä olen välittömästi kasaamassa retkikamoja ja selaan listaa paikoista, minne en tänä vuonna enää ehtisi. Jokunen mahtuu vielä kuitenkin kalenteriin, ainakin niin toivon.
Edellinen, Chäserrugin patikka, olisi sekin hyvä päätös kaudelle, mutta ruskaretket on tekemättä. Ylempänä on jo tullut lunta, mutta ehkä jonnekin lähiseudulle?
Sunnuntaina kiipesin ihan vain peruslenkille Zürichin Uetlibergille. Seinämää peitti oranssinkeltainen, vihreän pilkuttama kasvusto. Pysähtelin katselemaan kaunista värivaippaa. Hyvä tekosyy myös pitää taukoa, sillä syysflunssan jälkimainingeissa on pakko jarrutella tahtia.
Baselkin jäi syksyltä väriläikkänä mieleen. Sininen taivas, syysmarkkinat, auringosta nauttivat ihmiset ja markkinoilla vaniljan, glögimausteiden ja juuston tuoksut lämmittivät oloa. Pieniä kivoja juttuja, mukavaa, josta on viime aikoina ollut pulaa hengästyttävän huonojen uutisten maailmassa.
Ja jos väristä puhutaan, niin Sabine Marceliksen näyttely Zürichissä (Museum für Gestaltung) oli kirjaimellisesti sitä. Color and Light leikitteli valolla, väreillä, muodoilla ja luonnosta löytyvällä liikkeellä. Oli kuplia, virtaavaa nestettä ja peilejä. Hiottua lasia, pyöreitä muotoja. Juuri sopiva marraskuulle.
Tumman oranssin kurpitsan innoittamana taidan kaivella kaapista tumman oranssin villapaidan. Laitan sen päälleni ja annan kurpitsan elinvoiman virrata itseeni. Se lämmittää ja valmistelee saapuvaan talveen.
Sain palautteena, että ensi kerralla sitten vähemmän alaspäin menoa. Alunperin nousua piti olla 900 m ja vertikaalimetrejä saman verran alas, yhteensä noin 11 km. Lopulta päivän saaliiksi kertyi n.1000m ylös, 1430 m alas ja 17 km kaikkiaan.
Kuinkas tähän päädyttiin? No sanotaanko, että rennolla suhtautumisella patikan vaatimuksiin.
Churfirstenit on Appenzellin Alppeja ja hieno lähes kulissimainen vuorijono. Selunille on jo kiivetty ja tänään oli vuorossa Chäserrugg ja siinä samalla tulisi ylitettyä myös Hinterrugg. Churfirstenin huippuja on vähän kertojasta riippuen 6-13, mutta alla kuvassa yhdeksän.
Auto jätettiin paluuhissin luo parkkiin ja käveltiin ekat 20 minuuttia tasaista funikulaarille, joka vei meidät Iltiokseen. En tiedä mistä nimi tulee, mutta eikö kuulosta kreikkalaiselta?
Me lähdettiin kipuamaan sitä loivempaa Churfirstenin rinnettä, mutta armoa ei sekään antanut. Perässä käveli isä teinien kanssa ja toinen heistä totesi jo melko alussa polviinsa nojaten, että tää on tosi rankkaa.
Pihlajissa näkyi syksyn värejä ja oli kaunista, aurinko paistoi täysillä, kunnes jostain sivusta alkoi lipua pilviä. Oltiin juuri ennen sitä ehditty istahtaa paussille (ja kauraleipäsille), onneksi, koska lämpötila laski nopeasti aikalailla. Kuvia ei loppunoususta ole, koska, no, näkyvyys oli nolla.
Churfirstenillä pysähdyttiin lisäravinnolle. Tarjolla oli salaattia (liian kylmää), kananugetteja (ei) ja makaroonia jauhelihalla (no ei sitäkään), joten päädyin kahteen viimeiseen vaihtoehtoon, tomaattikeittoon ja ranskalaisiin. Ei kuulosta paljolta, mutta siihen lisättynä pullollinen vettä – ja olo oli tukala. En tajua miten ruoka jämähti vatsaan, mutta olin lähes huonovointinen seuraavan vartin verran.
Mutta hikoilu ylöspäin auttaa nesteiden virtaamisessa. Lähdettiin aika liukkaasti liikkeelle, koska Swisstopon (paikallinen karttasovellus) ennusti että oltaisiin perillä neljältä ja viimeinen hissi menisi viideltä. Ja sumu – sitä leijui joka suuntaan ja myös kiviportaat, joita alettiin nousta, olivat yhtäkkiä pumpulin ympäröimät. Huono näkyvyys oli sekin omiaan hidastamaan menoa.
Se hyvä puoli pilvimaisemalla on, etteivät korkeuserot yhtäkkiä olekaan mikään teema. Tiedän, tiedän, sen varaan on turha tuudittautua, mutta se helpottaa menoa.
Pilvet menivät hetkeä myöhemmin jälleen toisaalle ja eteen avautui upeita, jylhiä kivisiä seinämiä, rapautunutta materiaalia ja Walensee. Odotin näkeväni alppikauriita, mutta eipä osunut kohdalle. Tältäkin pätkältä kuvasaalis on nolla. Polku kapeni ja oli paikoittain puolitoista kenkää, toisaalla kivikkoa. Oli todellakin pakko keskittyä.
Ja hitaus kostautui. Oltiin Sellamattin hissillä kymmenen minuuttia viimeisen jälkeen, eikä armoa annettu, vaikka takaa juoksi vielä monta muutakin kyytiä kaipaavaa. Ei auttanut kuin jatkaa jalan alas laaksoon, Alt St. Johanniin.
Alempana tie vei maatilan sivua. Niityllä laiduntavat lehmät alkoivat huudella ja isäntä tuli katsomaan, että mikäs niitä villitsee. Miehellä oli isot kourat, joilla oli selvästikin tehty ulkotöitä vuosikymmenet. Ei, lomia hän ei koskaan pidä, ehkä myöhemmin tulevaisuudessa. Ei kuulemma kaipaa. Kesällä ollaan ylempänä alpilla ja nyt, koska kuivuus on karmea, lähempänä vesilähteitä. Lehmille oli talon pihalla kaksi isoa säiliötä vettä.
Me jatkoimme alemmas kohti kylää ja Säntis kumppaneineen värjäytyi ilta-auringossa vaaleanpunaiseksi. Autollekin päästiin, ennen pimeää.
IltiosChurfirstenin huippuja: Scheibenstoll, Zustoll ja Brisi Peaks of Churfirsten: Scheibenstoll, Zustoll and BrisiKuvakaappaus huipuista, toiselta puolen katsottuna. The peaks from the other side (screen capture).Köysiradalla olisit jo perillä. With the cable car you would already be there.Säntisin huippu näkyvissä. Säntis peak in the middle.Kauraleipä välipalaksi. Oatbread for snack.Vielä ihan peipposina. Still cheery.Löydä kuvasta ihmiset. Find the people in the picture.Lounaspaikka jäi selän taa. We left the lunchplace behind.Merkki näyttää eteenpäin. The sign show the way.WalenseeKiviseinämän vierestä kohti seuraavaa rinnettä. Towards the next hillside.Illan tullen kylillä. Back to the village by dusk.
En resumen: subimos a Chäserrugg, en los Alpes de Appenzell en un día de Octubre, que pareció de final de verano. La bajada era dura y más largo de la cuenta, ya que perdímos la gondola.
Kurzgesagt: Wir sind auf dem Chäserrugg gestiegen, an einem Tag der eher spätsommerlich war als Oktober. Bergab zu laufen war schon eine Herausforderung und mehr, als wir wollten, weil wir zu spät bei der Seilbahn waren.
Edellisen päivän puolen kilometrin vertikaalimetrit 12 km lenkillä ja päälle teatterifestivaalissa kävellyt seitsemän kilometriä tuntuivat jaloissa, mutta en tietenkään ottanut sitä huomioon aamukahvilla, vaan päätin puolisonkin puolesta, että nyt lähdetään vuorelle.
Reitti oli helppo, saman verran nousua kuin edellispäivänä, mikä näillä main ei ole kummoinenkaan, sitäpaitsi tällä kertaa ei tarvitsisi edes juosta. Päivä oli kuin tehty retkeä varten. Ei tarvinnut olla huolissaan kuumuudesta tai nestehukasta tai edes ukkosista.
Noustiin Flumserbergillä Maschengamiin ja sieltä heti asemalta nousevaa polkua Zigerin huipulle. Porukkaa oli jonossa ja puolessa välissä olin sitä mieltä, että olisi pitänyt vain mennä tasaista kukkulan viertä ja jättää kiipeily väliin. Yhteen nousuun ei edes yritetty, sinne näkyivät kiipeävän käsiäkin käyttäen toinen toisen perässä ja loput jonottivat.
Joka tapauksessa, tässä suttaantui aikaa ihan liikaa ja kuuden polun risteyksessä oltiin menetetty kallisarvoinen puolituntinen. Onneksi porukka jakautui ja meidän suuntaan lähti vain yksi pieni seurue.
Korkealla tasangolla tuuli pyyhki heinikkoa. Ja vaikka maisema oli haalistunutta superhelteistä, täällä ilmeisesti oli vettä; lehmiä oli ylimmillä huipuillakin. Mustikat tosin olivat niin pieniä, että piirakkamarjojen keräämiseen olisi mennyt koko päivä.
Kellot kalisivat ja jossain ylempänä määkivät lampaat. Sveitsin alppiklubin majaa vartioivat lehmät vasikoineen. Maassa oli kuitenkin rauha, eivätkä monesti ärhäkkäästi jälkikasvuaan puolustavat lehmät edes pyöritelleet silmiään, kun paikalle pyyhälsi maastopyörälijöitä.
Spizmeilenin huippu on erikoisen mallinen nyppylä, jonne kiipeämiseen olisi tarvinnut vielä ainakin puoli päivää lisää aikaa. Ylös asti en edes yrittäisi, mutta lähemmäs olisi ollut kiva mennä. Ympäristössä on muuten miljoonia vuosia vanhaa rautapitoista viininpunaista kiveä, joka on noussut uudemman sedimentin päälle.
Lähtö kotoa oli niin nopea, ettei mukana ollut kuin pientä välipalaa ja tarkoituksena oli nauttia joko tukuisa piirakkapala tai lounasta. Kaikki hedelmäpiiraat oli jo kuulemma “syöty pois”, joten meille jäi ohrakeittoa nakilla tai paikallinen maalaismakkara leivän kera.
Paluu oli toista reittiä ja puolijuoksua, sillä tiedettiin odottaa tiukkaa loppunousua. Ikävä kirittävä, jos tulisi oikein kiire. Hissiltä pääsee laaksoon toki jalankin, mutta se olisi tarkoittanut vielä kahden tunnin lisäpatikointia.
Sen verran pysähdyttiin, että laskettiin repusta ja taskuista löytyvät kolikot ja napattiin mukaan kuuden frangin kimpale voimakasta alppijuustoa. – Ja hississä istuttiin varttia ennen viimeisen lähtöä.
Zigerin kukkulan voi kiertää tai nousta yläkautta.h You can climb or pass on the side the Ziger-peak.Walensee, Grossee & Heusee.Spitzmeilen vasemmalla. Spitzmeilen on the left.Ylänköä ja Churfirstenin huiput taustalla. High plateau and the peaks of Churfirsten.SpitzmeilenhütteMeilenin Spitz eli Spitzmeilen. The peak itself, Spitzmeilen.Vielä kerran huippu, ohrakeiton kera. Once again the peak, with barley soup.Polku alas lohkareiden välistä. The path down goes between the rocks.Katkerot. The gentians.Juustokaupoilla. Buying some cheese.
En resumen: Subimos al refugio con un poco de prisa, ya que en el comienzo había tanta gente al primer pico y bajamos con todavia más prisa, para llegar a la última gondola. Un camino muy bonito en la meseta, llena de vacas con sus terneritos.
Kurzgesagt: Schon wieder mussten wir pressieren. Am Anfang gab es Stau zum Zigergipfel und das war es. Schnell schnell nach Spitzmeilenhütte und schnell schnell zurück zum Seilbahn.
Olen ajanut junalla useasti Morteratsch-jäätikön ohi kaakkoisessa Sveitsissä ja hinku päästä jalan seudulle oli aikamoinen. Kovat helteet ja kuivuvat järvet, uutiset sulavista jäätiköistä pistivät vauhtia suunnitelmiin. Se on mentävä nyt tai pian jäljellä on vain valokuvat.
Kesämatkailua jarruttaa se, että töitä on näinä kuukausina vähän ja kulujen pitäisi pysyä minimissä. Junasta käsin olin päättänyt, että haluan yöpyä Bernina Hospizissa, joka on Ospizio Bernina -aseman yläpuolella 2300 metrissä. Paikka on kätevä liikkumisen suhteen, liikkeelle pääsee tietenkin jalan, mutta myös junalla tai postibussilla. Itse hotelli on majatalotasoa, huoneessa perusjutut kuten lakanat, pyyhkeet ja pesuallas; suihkut ja vessat ovat yhteiskäytössä. Hintaan sisältyi aamupala ja sveitsiläisittäin koko paketti hyvä.
Morteratschille tultiin matkapäivänä ja meillä oli hyvin aikaa tutkia aluetta. Jäätikön läheisyyteen pääsee hiekkatietä, mikä tarkoittaa, että liikkeellä oli paljon porukkaa, pyöristä patikoitsioihin ja lenkkeilijöihin. Sen jälkeen alkaa polku, joka nousee kivikkona ylemmäs ja vie lopulta perille jäätikön nk. kielen luo.
Aldo lähti omille teilleen, ajatteli kai kiertää loivemman kivikon kautta. Minä seurasin kiltisti merkittyä polkua ja stressasin härkäpäisen puolison saavan osuman vierivistä kivistä. Jäätikön kielen tasolla päätin pyörtää takaisin ja lähteä katsomaan, että missä Aldo luuraa. Onneksi miehellä oli keltainen paita ja se pisti kivikossakin silmään.
Reissun kolmantena päivänä meidän oli tarkoitus kävellä Alp Grümiin, juoda kahvit ja jatkaa sieltä eteenpäin kohti Cavagliaa tai sateen sattuessa palata hotellille. Reitti lähti Ospizio Berninan juna-aseman luota seuraten Lago Biancoa. Upean kirkkaan turkoosista patojärvestä oli iso osa kuivilla. Lehmien ja niittyjen välissä kulkevan hiekkatien jälkeen poikkesimme harjannepolulle, mistä avautuivat maisemat toiselle lähiseudun jäätiköistä, Palülle. Ylätasangon ja lehtikuusien jälkeen pysähdyttiin Alp Grümin yläpuolella kahville ja mehevälle juustokakulle. Maisemat oli sitä luokkaa, että oli vaikea päättää katsoako alas Poschiavon järvelle vai jäätikölle.
Energiatasojen tasaannuttua päätettiin jättää Cavaglia väliin ja lähteä takaisin Morteratschille. Aldoa oli jäänyt kaivertamaan se, ettei hän ollut päässyt aivan jäätikön viereen.
Kiviä vyöryi jatkuvalla soitolla molemmin puolin kanjonia ja itse jäätikkö oli kivimurskan ja valtavien murikoiden peittämä. Jäätikön päälle on näissä olosuhteissa riskialtista nousta, eikä sinne pitäisi mennä lainkaan ilman asiaankuuluvia lisävehkeitä.
Mies omilla teillään. A man choosing his path.Häntä näkyy. Getting nearer of the glacier´s tongue.Eväspaikka. Our snackplace.Jäätikkökanjoni vähän ylempää nähtynä. The glacier canyon from a bit higher view point.Siinä se on. Reunassa näkyy pieniä mustia pisteitä eli ihmisiä. There it is. The black dots are people.Jääluola. An ice cave.Lago BiancoKuiva on Biancokin. Bianco is also dry.Palü-jäätikkö. Palü glacier.Yksi parhaista juustokakuista ikinä. One of the best cheesecakes ever!
En resumen: Teniamos que ir donde Morteratsch, uno de los glaciares que se están derritiendo.
Kurzgesagt: Wir mussten zum Morteratsch, bevor es zu spät ist.
Mäen sijaan suunnattiin hissille. Tilanne näytti huolestuttavalta, köysiradalla oli aivan hiljaista eikä kaapelikaan värähtänyt. Odottaako meitä siis kuitenkin kipuaminen ylös? Olin jo visualisoinut itseni kevyelle alas viileälle järvelle johtavalle polulle. Minkään sortin jyrkkä nousu ei tässä helteessä sopinut kuvaan.
Asemamökin sisältä löytyi lopulta vaari, jonka kuulolaite ei ihan pelittänyt. Hän kuitenkin ymmärsi asian ja mekin ymmärrettiin, että auki ollaan ja myös ohjeet – Appenzellin murteesta huolimatta. Mies ei halua olla aina enää paikalla päivystämässä ja siksi seinään on asennettu lippuautomaatti. “Ja jos henkilökuntaa ei ole, sinä painat käynnistysnappia hissin sisällä,” hän selvitti. Mietin kuinka moni tuntisi tarvetta kokeilla “nopeammin” nappulaa.
Saatiin mukaan toinen pariskunta, jonka kanssa vaihdettiin kokemuksia ja ihmeteltiin aiemmilla kerroilla nähtyjä korkkaripatikoitsijoita. He lähtivät kohti Wassserauenia ja me Fälenseetä. Ensimmäinen puolituntinen jumitettiin samalla alkupätkällä, sillä laaksosta lensi alppimajalle helikopteri ja Aldo halusi kuvata operaation todistaakseen tieteellisen seikan siitä roikkuvasta kaapelista. (Lisäkysymykset voitte osoittaa suoraan Aldolle).
Polku kulki rinteistä niittyä, ohi lehmien, läpi laumojen ja ilmetyn Pikku-Heidin isoisän sukulaismiehen talon pihamaan poikki. Mies oli paahtunut ruskeaksi, partainen ja puhui puhelimessa samalla kun komensi Aldon jalkaa jyrsivää koiranpentua pysymään aitauksen sisäpuolella. Alppimökin ikkunalla kukkivat pelargoniat ja pihalla juoksenteli kanoja.
Kurvattiin metsään, siksaksakattiin alaspäin kohti laaksoa. Hmm. Reitin piti vielä jatkua ylhäällä vuoren sivustaa ja edemmäs kohti järven toista ääripäätä. Mutta nyt siis laaksoa myöten. Lehmien ja vuohien asumukset näyttivät uusilta, mutta siinä vaiheessa, kun polku kapeni uudelleen ja sujahdettiin metsään oli katsottava karttaa. Laaksossa oli kaksi samansuuntaista polkua ja me sillä toisella, meille uudella polulla.
Kivinen polku nousi kallioseinämän viertä tiukasti siksakaten. Olin tyytyväinen, sillä oltiin saapumassa sinne minne halusinkin, järven päähän, mutta uudesta suunnasta.
Ja Fälenseehän oli upea. Taas. Aina. Laskeuduttiin rannalle ja kaivettiin eväät esiin, nautittiin auringosta. Täällä ylempänä se ei tuntunut kuristavan rusinaksi.
Kivet olivat vihreän, liukkaan levän peittämät ja vesi raikasta. Virkistyneinä noustiin vuoristomajalle kahville. Matkalla oli jo tyhjennetty pari pulloa vettä ja siitä huolimatta jano kova. Alkoholiton olut on yksi parhaista elektrolyyttijuomista, joten sitä, paikallisesta panimosta. Schlorzifladen, kuivatulla päärynäpyreellä täytetty piiras toimi energiana ja kahvista saatiin lisäboostia.
Seuraava järvi, Sämtisersee, missä myös on aiemmin uitu, oli surullinen kuumuuden kuivattama lätäkkö, lähes jo heinikkoon kadonnut. Kalakannan säilyttämiseksi lähistölle oli laitettu kalastuskieltokylttejä. Kuka menisi ahdistamaan jo muutenkin stressaantuneita kalaparkoja?
Appenzellin muutamat reitit ovat ylitäysiä omaan makuuni, mutta vähän toisille poluille mentäessä on hyvinkin rauhallista. Kuivalta järveltä eteenpäin ei nähty enää ketään muita kuin paikallisia, jotka ajelivat iltalypsylle. Lehmät tiesivät mikä oli meininki ja alkoivat valua kellot kalkattaen kohti navettoja.
Mitä nappia painaisi? Lisää vauhtia? Which button to press? More speed?Alp SigelEläimiä tiellä. Animals blocking the road.Suolaa lehmille. Salt for the cows.Kallion viertä ylös. Up along the side of a rock face.Kohteessa. At the location.Suolakurkku, kaiken suola. Gherking, the most important ingredient.Järveen. To the lake.Bollenweesin majatalo. Mountain inn of Bollenwees.Reppu aidalle ja kahville. Backpack parked for a coffeebreak.Alkoholittomasta oluesta elektrolyyttejä, kaakusta ja kahvista energiaa. Electrolytes from the nonalcoholic beer, energy from coffee and cake.Olis juustoa kaupan. Cheese to go. Sämtiserseestä jäljellä lätäkkö. Sämtisersee is now only a pond.Lehmä esittää vuorta. (Huipulla patikan alkupiste.) The cow pretending to be the mountain. (We started the hike on the top.)
Reittistressiä pukkaa. Edellisinä vuosina olen testaillut patikoita 26 Summit Challengen sivustolta, mutta sitä ei enää ole. Omissa muistiinpanoissa on sekalainen valikoima kaikenlaisia kivoja polkuja, mutta niihin tarvitsisin lisäohjetta. Patikkareittejä gpx:ineen tarjoavista sivustoista yhä useampi on nyt yllättäin maksullinen – ja siihen en suostu. Joten kartta ja karttasovellus käsiin.
Engelbergin Trübseeltä Melchsee Fruttiin vievä neljän järven reitti oli vielä vanhoja osittain tuttuja polkuja, joille en tarvitse muuta kuin eväät ja repun. Tehtiin historiaa istumalla junassa jo 6.50 (aamupalasämpylät mukana), sillä tarkoitus ei ollut vetää reittiä läpi täyttä hoipakkaa, mutta viimeiseen laaksoon vievään hissiin oli pakko ehtiä.
Juna vei ensin Zürichiin, toinen Luzerniin, sieltä kolmas Engelbergiin ja lopulta vaihdettiin köysirataan.
Trübseellä oli hiljaista aamuvarhaisella, ei juuri muita kuin muutamat jo rinnettä kapuavat ja lehmiä, luonnollisesti.
Ensimmäinen nousu on se hikisin, mutta jo puolessa välissä takaa lipui pilviä ja alkoi tuulla. Märkä paita liimatui selkään ja lumiläikät saivat kananlihalle.
Jochpassin toiselta puolen löytyi aurinko, mutta oli pakko antaa periksi ja vetää pitkähihainen paita päälle. Edellisviikon +37 asteen jälkeen kaikki alle 30 tuntui kylmältä.
Engstlenseen reunustat olivat sulaneet parin viikon takaisen retken jälkeen ja rinteet olivat vihreän eri sävyjen läikittämät. Järven toisessa päässä meidät vastaanotti monisatapäinen lehmälauma kelloineen. Lyhyt yö tuntui pienenä väsynä, joten pysähdyttiin hetkeksi Alphütte Rossbodenin terassille välikahveille ja pisteltiin omenakaakut.
Oletettu loppukoitos oli lopulta lyhyt, eikä nousuakaan ollut juuri mitään. Emme siis nousseetkaan vuoren yli, vaan kiersimme sen sivustaa. Polku kulki reunalla sen verran jyrkänteellä, että pyörille oli kehotus taluttaa ja kallion sivussa oli kaapeli, mistä tarrata kiinni.
Melchsee Fruttin puolella alppiniittykausi oli alkanut täysillä; kaikkialla oli tuhisten vihreää heinikkoa ja alppikukkia imuroivia lehmiä. Ja täällä oli pakko tunnustaa, että paleli.
Tannalpissa ilmoille leijuva sulatetun juuston tuoksu kutsui ja vaikka repussa oli vielä yhdet leivät, kurvattiin syömään terassille. Vedin päälle kaikki kolme vaatekerrosta, tuuli pyyhki sen verran viileästi.
Hissillä oltiin jo tuntia ennen viimeistä. Laakson asemalla odoteltiin tovi postibussin lähtöä. Tunnelma bussissa oli kuin luokkaretkellä; paahtuneet ja hikiset ulkoilijat rupattelivat vilkkaasti ja aina välillä jostain päin bussia kantautui nauru. Me lepuutimme jalkoja ja kuski väänsi ahkerasti rattia.
TrübseePätkä pilven ympäröimänä. Surrounded by a cloud.EngstlenseeMitä kännykän katsomisesta rinteessä olikaan puhetta?! What did we say about looking the phone on the mountain path?!Välikahvit. Coffee break.Muutama kello kilisee. A couple of cowbells klinging.Vasenta polkua ylös. Our path on the left; uphill we go!Alppimakaronit. Pasta in alpine style.Vuorten toisella puolen. On the other side of the mountains.Lehmät ja kalastajat tietää parhaan paikan. The cows and fishers know which is the best place.
En resumen: Por fin caminamos toda la ruta de cuatro lagos.
Kurzgesagt: Endlich sind wir den ganzen vier Seen Weg gewandert.
Sain paikalliselta VR:ltä eli SBB:ltä synttärilahjaksi mahdollisuuden lunastaa aseman kioskista vettä, suklaata tai kahvin. Siihen hintaan, millä yleensä matkustelen, olisivat kyllä voineet piffata nuo kaikki kolme. Joka tapauksessa, junamatkaa oli reilu puolitoista tuntia, joten hain Zürichin asemalta ihan parhaan vohvelisuklaan, Kägi fretin. Ja koska jo aamusta oli lämmin, olin pakotettu nauttimaan herkun melkolailla heti.
Suklaalla sain harhautettua itseni toisiin ajatuksiin eli pois siitä tosiseikasta, että junat olivat todella täynnä. Oli pitkä viikonloppu ja sää mitä oivallisin ulkoiluun. Loppupätkä Flüeleniin, patikan alkupisteeseen, mentiin seisten.
Weg der Schweiz, Sveitsin tie, on ollut pitkään listoilla. Ei siksi, että se olisi niin haastava tai kaukana tai muutoin vaikeassa paikassa. Se vain muistuu mieleen yleensä Sveitsin kansallispäivän aikoihin, jolloin reitille tuskin kannattaa lähteä. Silloin se lienee vieläkin täydempi kuin tänään.
Flüelen-Sisikon osuus kulkee Urin järveä, siis Vierwaldstätterseen toisen ääripään rantaa myötäillen ja on helppokulkuinen. Nousua on vain muutama sata metriä ja maisemat turkoosin siniset muhkeilla vuorilla höystettynä.
Tells Platten laivalaiturin paikkeilla on pieni rantakuppila, missä pidettiin kahvitauko ja jaettiin ravitsevuusnäkökulmasta katsottuna täysin nounou ateria, korillinen uppopaistettua kalaa ja ranskalaisia, mutta se maistui mainiolta kuumassa säässä. Reppuhan oli täynnä leipiä ja muita eväitä, mutta olin aina halunnut pysähtyä tässä paikassa. Monet näyttivät varanneen pöydän etukäteen ja tulivat laivalla nauttimaan näköalasta ja ruuasta.
Jalankulkijat ja pyörät ohjattiin reitillä pariin otteeseen omaan tunneliin vuorenseinämien läpi. Lyhyehköt osuudet tunnelien suiden lähellä olivat meluisia, sillä autotie kulki vierestä. Sisikonista alkoi vähän mäkisempi osio, vuoren yli Brunneniin. Tähänkin mennessä oli eteen osunut kohtia, jotka suljetaan portilla maavyöryn sattuessa. Nyt kyltissä kehotettiin myös kulkemaan vauhdilla ja pysähtelemättä. Autotie on usein myös kiinni samasta syystä (ja tunnelin rakennus aloitettu).
Lämpö alkoi painaa, mutta vesipullot oli täytetty Sisikonin lähteestä. Puolivälissä nousua olin jo kananlihalla kuumasta; huono merkki, mutta se meni ohi ylempänä puhaltavan tuulen ansiosta. Apu löytyi huipun jälkeen; maatilan jääkaappi, josta sai maksusovelluksella ostettua jätskiä. Aldo päätyi mustikkasorbettiin ja minä pistaasijäätelöön. En ehkä sittenkään ole kovinkaan suuri pistaasin ystävä, kun kyse on jäätelöstä. Ensi kerralla jotain pirteämmän makuista.
Joka tapauksessa vesi, jäätelö ja vähän myöhemmin syödyt karhunlaukkapesto-voileivät antoivat pontta taivaltaa loppuun. +32 oli sittenkin aika lämmin, vaikka välillä oltiinkin varjossa ja viileämmässä kivisen rinteen katveessa. Mittarin mukaan matkaa kertyi reilut 16 km ja n. 700 vertikaalimetriä ja noin sata kuvaa samasta kulmasta samoille lumihuipuille.
Flüelen. Tästä lähdetään. Here´s the start.Kiitos SBB. Thank you SBB.Autotiesillan alla. Under the bridge.Purjevene antaa vähän perspektiiviä. A sailboat as reference for the hights.Verkot kaappaa karisevat kivet. Nets to catch the falling stones. Tästä tietää, että ollaan Urin kantonissa. This is canton Uri. Patikkareitti kulkee rinteessä. Hiking path on the rocky hillside.Rantakuppila lähestyy. A lakeside diner coming up.Polku on auki, mutta kehoitetaan kävelemään sutjakkaasti. The path is open, but please walk quickly. Kuiva joki. Asad dry river.Lehmät ja vasikat piiloutuivat varjoon ja muurille. The cows and calves hidden in the shadows.Maderanertalista maatalon jätskiä. Ice cream from a farm in Maderanertal.Lourdesin luola Morschachissa.
En resumen: El camino de Suiza es muy bonito y desde Flüelen hasta Sisikon facil, después hacia mucho calor para subir el monte. En el final hicimos una pausa de helado y bajamos a Brunnen. En total más o menos 16 km y 700 metros verticales.
Kurzgesagt: Der Schweizer Weg sollte man machen, wenn man in der Schweiz wohnt, oder? Flüelen-Brunnen war schön, aber die Hitze fast zu viel. Zum Glück haben wir Buurähof Glace gefunden.
Sämtiserseen patikkareitti on ympäri vuoden auki, silloinkin kun muualla on välikausi. Lumirajan paikkeilla, missä polku muuttui jääradaksi, oli pakko laittaa liukuesteet kenkiin ja ottaa sauvat avuksi. Alun jyrkän nousun loppupäässä meitä kohti liukui mies holtittomasti hypähdellen, metsästä löytämäänsä keppiin tukeutuen, vaimo perässä askel kerrallaan ja kiljahdellen. Siirryin sivuun ja mietin onko pelastushelikopterin äppi käyttövalmiina. Tennariporukkaa oli liikkeellä useita.
Pariskunta ei ollut tietoinen siitä, että toista kautta olisi päässyt eteenpäin vaivattomammin, ilman rotkoa ja liukastumisvaaraa. Sielläkin oli lunta, mutta vähemmän jyrkkää ja jäätöntä. “No nyt on jo liian myöhäistä,” mies totesi ja jatkoi liukastellen alaspäin. Reitin sivulle oli hujahtanut pieni lumivyöry. Sieltä kopsahteli alas hunajamelonin kokoinen kivi, joka pysähtyi ojaan.
Saharan hiekkaa oli Sveitsin taivaalla kuulemma 40 000 tonnia ja se näkyi vielä tänäkin päivänä sumisena usvana. Järven läheisyydessä Plattenbödelin Gasthaus oli lomilla, mutta pihamaalla oli lämmin kohta syödä eväitä. Se oli sunnuntain retken päämäärä: voileivät keväisessä auringossa ja vuoristomaisemalla.
Sämtisersee oli vielä suurelta osin jäässä, se mitä siitä oli jäljellä siis. Appenzellin alueella lunta on tänä talvena ollut todella vähän ja luonto kuivaa. Järvi on solassa, joka on kuin tuuliputki. Toisessa päässä joku huuteli “huhuu” ja sen kaikui kolmasti. Muuten olikin täysin hiljaista, ei yhtään lintua koko matkalla. Sen sijaan myöhemmin rinteessä meni vöyhelsi joku iso otus, varmaankin kauris ja aurinkoisella lumikentällä ruohikon rajassa kuului tehokasta rapinaa; ehkä hiiri?
En ollut viitsinyt pysähtyä laittaamaan sauvoja kasaan ja reppuun, vaan kannoin niitä mukana ja otin jälleen käyttöön viimeisissä lumisissa osuuksissa. Olin edellisenä päivänä juossut 20 km ja nyt reilun puolen kilometrin vertikaalinousun jälkeen alkoi tuntua kintuissa ja sauvat selvästikin auttoivat menoa.
Harmittelin, ettemme olleet sittenkään ottaneet kahvitermaria mukaan. Kahvia etsiskeli muutama muukin. Viimeisillä metreillä Hoher-Kastenin parkkipaikalla saksalainen mies huikkasi auton ikkunasta, että mistäs saisi kahvia ja kaakkua. Brülisaussa oli auki vain kylän ravintola Rössli. Siellä miehet istuivat tyytyväisen näköisinä aurinkoisessa pöydässä kun ajoimme ohi.
Kotimatkalla olisi vielä ollut mahdollisuus pysähtyä patisseriessa pikkuruisessa Lichtensteigin kaupungissa, mutta oli niin hikinen olo ja kuraset puntit, että päätettiin jättää kahvittelu kotiin ja turvautua pakastimen antimiin. Vielä löytyi muutama pala taateli- ja hedelmäkakkua sunnuntain kunniaksi.
Jämät laskettelurinteestä. The rest of the skilope.Saharaa taustalla, minä edustalla, valmiina lähtöön. Sahara on the background, me in front, ready to start.Tästä alkoi talvi. On the winter level. Päästiin asiaan: eväisiin. We got down to the business: sandwichtime.Vesi ulottuu normaalisti vasemman kallion alaosaan. Sämtisersee is missing almost the half of the water amount.Liukuesteiden pesu meneillään. Washing the crampons.Utua auringolla. Some mist with sun.Voiton puolella. Turning point.
En resumen: La primavera vino muy temprano este año y queríamos ir a ver como se ve en Appenzell, en una ruta de caminata de invierno.
Kurzgesagt: Der Frühling ist sehr früh angekommen und wir wollten schauen wie es in Appenzell aussieht, auf einem Winterwanderweg.
Joku kysyi, että onko sitä nyt sitten pakko lähteä sinne jäisille jyrkänteille notkumaan?! Ei, ei ole. Välillä niitä silti tulee vastaan odottamatta, vaikka tilanne on etukäteen tarkistettu. Ja toisinaan tilanne on hallittavissa hyvin varustein. Silti näiden edellisten reissujen jälkeen päätettiin vetää varman päälle. Kohti pakkasta, ihanaa aurinkoa, leppoisaa ulkoilua, ruokaa ja aurinkoa. Ei sauvoja, ei liukuesteitä, ei törkeän liukkaita rinteitä.
Melchsee-Fruttissa tuntui, että ollaan polttopisteessä; aurinko paistoi täysillä, valkoista oli alla ja ympärillä. Säteet tunkeutuivat aurinkolasien allekin ja aurinkovoidetta piti sivellä kämmeniin ja käsivarsiin, sillä vaatetta piti kuoria nopeasti. Lumipöperöisessä mäessä tuli nopeasti todella lämmin.
Lunta oli enemmän kuin odotin. Itäisen Sveitsin vihreät rinteet olivat jo keväisiä, täällä keskemmällä maata oli yhä talvi tai ainakin kevättalvi.
Retki meni vanhan kaavan mukaan, suuntana reitin ääripään kuppila ja Graubündenin ohrakeittoa, alppimakarooneja ja thaicurry, jota ei ehkä sittenkään lueta perisveitsiläisiin ruokiin, vaikka sitä aina täällä onkin tarjolla. Perillä pyyhittiin jäät penkiltä ja istahdettiin tauolle aurinkoon. Naapuripöytään tuotiin lasipikarissa kaakaota valtaisalla kermatötteröllä, mikä näytti ihanalta, mutta ruuan jälkeen liian tömäkältä. Otettiin sittenkin vain pelkät kahvit.
Päivän huomoioita oli, että jos lumen kimmellystä katsoo nopeasti, se on vain kirkkaita pisteitä. Jos siihen keskittyy, näkyy sateenkaaren värejä. Valkoisessa kirkkaudessa on myös vaikea erottaa syvyyttä.
Lumessa putsaantuneet kengät olivat kauttaaltaan mutaiset päivän lopussa, sillä kävelimme hissiasemalta autolle ja aamun jää oli sulanut ruskeaksi velliksi. Sitä autoa, joka kurvasi vauhdilla ohi ja roiskutti kuravedet meidän päälle, muistamme pahalla. Päivää sen sijaan hyvällä.
Pilkkijät. Ice fishers.Yhtäällä murtsikkaa, toisaalla patikkaa. Left skiees, right hikers.Lounasta kohti, suoraan eteenpäin. Towards lunch.Lumikenkäilijät. Snowshoe walkers.
En resumen: A veces es tan rico ir en un día perfecto en una perfecta caminata.
Kurzgesagt:Manchmal ist es so wunderschön an einem perfekten Tag eine perfekte Wanderung zu machen.
Metsä oli muuttunut luistinradaksi, jota riitti koko jokivarren verran. Edellisestä liukastelusta ja pakon edessä vetäytymisestä reitiltä edellisviikolla oppineena olin ottanut mukaan juoksuun sopivat liukuesteet. Kumisissa osissa on metallikierrettä, joka tarraa jäähän, mutta joustaa hölkätessä. Luottamuksen syntymiseen meni silti hetki, sillä kun silmät näkevät jäätä, menevät lihakset jarrutusmoodiin.
Seuraavana päivänä olimme päätyneet sumun läpi Appenzellin ytimeen, Urnäschiin. Tiesin, ettei lunta juuri olisi, pakkasta kylläkin. Tottahan jäätä riitti – ja varsinkin ylämäkiin. Heti ensimmäisen nousun jälkeen tuli lyhyt jäinen osuus talon takana olevassa rinteessä. Talvivaelluskengätkin tuntuivat epävarmoilta ja oli pakko kaivaa repusta nastat.
Aldo porskutteli eteenpäin tavallisilla vaelluskengillään, eikä kuulemma ollut ongelmaa. Vasta kun asvalttipätkä muuttui jääradaksi, kokeili hän raskaansarjan vehkeitä, joilla todennäköisesti pysyy pystyssä kaikissa olosuhteissa. Ero oli huima. Jalka tarrasi kunnolla kiinni maastoon ja se helpotti matkantekoa huomattavasti, sillä mäki jyrkkeni jatkuvasti.
Berghaus Osteregg oli reitin ainut avoinna oleva kuppila. Ruohikon ympäröimä hiihtohissi oli kiinni, silti paikka alkoi täyttyä. Reippailijoita oli joka lähtöön ja auringossa ne nautiskelijat. Istumapaikkoja ei enää ollut sisällä eikä ulkona, mutta talon sivulta löytyi pöytä ja tuolitkin, jotka saimme tuoda terassille. Otin palan suklaakakkua kahvin kaveriksi ja voi miten herkullista se oli. Epäilen, ettei taikinassa juuri ollut muuta kuin pähkinäjauhoa ja suklaata. Ei liian makeaa, mutta juuri sopivasti suussasulavaa.
Kipusimme vielä loput muutama sata korkeusmetriä ja ylhäällä odotti yllätys; vihreä ruoho. Istahdimme kevääseen ja katselimme talvea vastakkaisella Säntisin vuorella samalla kun söimme voileivät.
Alaspäin tullessa oli vain muutama lyhyt jäinen pätkä ja kokeilin paria vaihtoehtoista tyyliä, istuen ja kiertäen. Hyttysiä lenteli siellä täällä ja Urnäschin kylällä oli siellä täällä kissoja nautiskelemassa auringosta. Niitä tuskin lumettomuus haittaa, mutta jos saa toivoa, niin pienikin lumimyräkkä kelpaisi. Kiitos.
Matkalla sumusta sumuun. Travelling from fog to fog. Urnäschin Urnäsch eli kylä ja joki. River Urnäsch in Urnesch village. Or is it town?Melko alussa piti vetää nastat alle. Spikes for the icy path. Raskaan sarjan liukuesteet, joilla pärjää jäisissä mäissä. Heavy spikes for icy hills. Törkeän hyvää suklaakakkua. Disgustingly delicious chocolate cake.Viimeinen kipuaminen. Last climbing.Tyytyväisinä evästauon jälkeen. Happy after sandwiches.SäntisUrnäsch Dorfstrasse
En resumen: A veces el invierno se ve así. Poca nieve, mucho hielo.
Kurzgesagt: Manchmal sieht der Winter so aus. Wenig Schnee, viel Eis.
