Iltainen omenankukkapyöräily

Iltainen omenankukkapyöräily

Lauantai-iltapäivä on kääntymässä iltaan, taivaalla kumottaa tumman sinertävä pilvivyöhyke joka voi ainoastaan luvata litimärkiä alkkareita. Silti vedän kypärän päähän ja alan polkea, Romanshornin asemalta kohti omenapuita.

Bodenjärvi jää selän taa, mutta sekään ei haittaa, vaikka järvimaisema kaunis onkin. Sillä on melkein se paras kukinta aika, ajattelen. Omenoita on kukat levällään rivittäin, sitten toisia nuppuineen, ne ei vielä edes yritä avautua. Varmaankin muu lajike, ehkä myös vähän ylempänä. Pölyttäjiä ei näy, vaikka aurinko lämmittää. Se on ohi nopeasti, kuten huhtikuussa usein käy. Sade ja aurinko kilpailevat kumpi voittaa. Jälkimmäistä ei viime viikkoina juuri ole näkynyt.

Ehkä siksi monissa puissa on jo pienet lehdet kukkien lisäksi. Vihertävän valkoiset puut on kummallinen näky; mitä se tuleville omenoille merkitsee, jää arvailun varaan. Ei siis hajuakaan. Ehkä sekin käy?

Voikukkia on pelloilla triljoona ja keltainen peitto on ihana. Taustalla pitäisi siintää Appenzellin Alppeja, mutta usva on tiukassa. Yritän zoomata ja kirkastaa näkymää. Juuri ja juuri pystyn kuvittelemaan muhkeat vuoret maalaismaisemaan.

Välillä riisun takin pois, sitten taas viluttaa. Maaseutu kumpuilee, mutta ei enää tarpeeksi, että lämpenisin, sillä olen tottunut kunnon mäkiin. Kivahan tätä on polkea.

Ensimmäisessä linnassa, Wasserschloss Hagenwilissä, vietetään häitä. Pieni linna istuu kylään nätisti, vierestä nousee viinikukkula ja toisella puolen tiet vievät mäkiä ylös peltojen reunaan.

Jotkut teistä risteää polkujen kanssa, joita olemme kulkeneet jalan aiemmin. Silloinkin kukkivia puita etsiskellen. Harjanteelta tie laskeutuu Arboniin järvelle, ohi kaupungin linnan ja vanhankaupungin.

Tekisi mieli jäädä katselemaan; miksi en aiemmin ole käynyt siellä? Pilvet silti lähestyvät ja tunnen tipan kasvoilla. On syötävä jotain, koska ilta kallistuu myöhään. Rantabeizissa tilaamme juuri ennen sen sulkeutumista siikaa, niitä öljyssä paistettuja tartarkastikkeen kera, joita joka paikasta löytyy. Ei mikään gourmetannos tämäkään, mutta täyttää tarpeen.

Järven itäpuolella ilta-aurinko näyttää vuoret sinertävinä. Hetken henkäilen järvi-ilmaa paikoillaan. Loput kilometrit odottelen jännittyneenä rankkasadetta, jota ei tulekaan – muutamia tippoja enempää.

En resumen: Una vuelta entre los mazanos en el campo en el norte de Suiza era pura belleza. Los pajaros cantando de la lluvia, flores, el inmenso lago de Constanza y tranquilidad.

Kurzgesagt: Wunderschöne Velotour am Bodensee, zwischen den blütenden Apfelbäumen und gelben Felden. Am Abend wird alles ruhig, es riecht nach knoblauch und zwiebel, die Vögel singen über das Regen und wir, wir fahren weiter.

Tuokio Keväisessä Zürichissä

Tuokio Keväisessä Zürichissä

Kävi sitten niin, että sormi meni pitkähihaisen teepaidan kankaasta läpi. Se oli selvästi merkki, oli mentävä kaupunkiin ja ostettava tilalle uusi. Lykkäsin lähtöä, mietin että jaksaako. Tunnustelin että huvittaako. Entä aurinko, olisiko sitä, sillä sateeseen en mene. Ihmisvirta harmaassa ja kosteassa betoniympäristössä tuntui epäystävälliseltä asetelmalta ja ehdottomasti vältettävältä juuri nyt. Jossain takaraivon puolella ääni muistutti, että musta paita pitää aina olla kaapissa käyttövalmiina. Sille nyt vain on käyttöä.

Sitäkin mietin, ettei reikäinen vaate haittaa. Kohta on kuitenkin kesälämpö ja muiden vaatteiden vuoro. Ompeleminen tuskin auttaa, sillä se repeää sauman läheltä uudelleen hiutuneen kankaan takia. Kylmänä päivänä vetäisin paidan päälleni, muistaisin reiän ja puhahtaisin, että ääh, miksi tämä on yhä näin. Joten sinne kaupunkiin.

Harvinainen huhtikuun sää, sillä villakangastakissa tunsin lievää hytinää, vaikka odottelin junaa auringossa. Sveitsin lämpö iskee auringon myötä heti ja hanakasti, Silloin lentää päältä takki, pitkähihaiset vaatteet muutoinkin ja lapset sekä urheilijat viilettävät välittämästi sortseissa. Tänään kaupungillä käveli yhä pipopäitä, paksuihin takkeihin kääriytyneitä ja muutama teepaitailija.

Noudin paidan, kuljin vanhankaupungin läpi, koska se on erityisesti auringossa kaunis. Jäljellä oli yhä kukkia eiliseltä keväiseltä juhlapäivältä, värit lilluivat lähteissä ja turistit yrittivät mahduttaa kameran silmään sekä itsensä että väriloiston.

Kantonien liput roikkuivat kujaa varjoilla täplittäen, aukiolla istuttiin kahviloissa ja maisteltiin oransseja drinkkejä, katseltiin ohikulkijoita cappuccinon vaahtoa suupielessä. Huomasin uuden italialaisen kahvilan, joka varmaankin on ollut siinä jo ikiaikoja, mutta jäänyt huomaamatta nurkkauksen taa. Sinne tulisin lämpimänä aamuna, söisin mantelisarven ja maistelisin kahvin aromia.

En resumen: La primavera ha traido las flores a Zurich.

Kurzgesagt: Der Frühling hat die Blumen nach Zürich gebracht.

keramiikkapaja mangopuun alla

keramiikkapaja mangopuun alla

Vielä yksi tarina Costa Ricasta, sillä Sveitsin keväässä sataa ja myrskytuuli odottaa kulman takana.

Guanacastessa ei satanut, tuuli toki, kuten usein niillä main, varsinkin tällä matkalla kohti lauttaaa, San Joséta ja kotia. Tie kulkee jonkunlaisessa maaston muodostamassa leveässä solassa, jota iltavirrat käyttävät hyväkseen.

Oltiin puhuttu, että poiketaan Guaitilin kautta, kylän, jossa eletään keramiikasta. Savi tulee lähimailta ja kuviot kulkevat polvesta toiseen perheissä.

Olin jo katsonut pari paikkaa edeltäkäsin, jotta homma hoituisi sutjakkaasti ja ehtisimme lauttaan. Kylän läpi posottaessa löytyikin heti sopiva varjopaikka kulkuneuvolle ja vieressä runsas valikoima kippoja, kuppoja ja koriste-esineitä. Päätin unohtaa ennakkosuunnitelmat.

Ehdimme katsella vain hetken, kun meiltä kysyttiin, haluaisimmeko nähdä valmistusprosessin. Tietenkin ja varsinkin, koska Hilja on myös käsityöläinen ja savi kiinnostaa. Meille esiteltiin puisen myyntirakennuksen takana oleva ateljee eli asuintalon ja mangopuun väliin jäävä pihapiiri. Ja muut työntekijät, setä ja serkku.

Setä oli heti tikkana mukana ja alkoi kertoa kaiken alusta. Erilaisista materiaaleista, saven työstövaiheista ja kuinka päästiin tähän, missä hän oli eli dreijaamaan ja muovaamaan astiaa. Samalla siinä rupatellessa kädet ohjasivat pehmeää savea ja hetkessä se oli kaunis, sileäpintainen ruukku.

Seuraavassa työpisteessä serkku valmisteli pintoja, hioi, pyyhki ja kiillotti. Saman pöydän ääressä paikkaa esittelevä toinen serkku taas maalasi kuvioita. Jokaisella on oma tehtävänsä, antaa toisille tilaa ja yhteistyö on kuulemma saumatonta.

Ja miksei olisi. Varjossa, leppeässä tuulessa ja helteeltä piilossa on raukeaa. Jossain kailottaa kukko, koirakin haukkuu. Silloin tällöin ohi hurahtaa auto. Ihailemme komeita mangopuita ja saamme niistäkin, lajikkeista ja muusta, täyden selvityksen.

Takapihalla on perinteinen uuni, missä esineet poltetaan. Työpäivän lopuksi jälkilämpöön saatetaan sujauttaa kana. Sillä pitäähän joskus syödäkin.

Valitsemme huolella lempikupin, lempilautasen, lempipatsaan ja lempiruukun. Ei, ei niitä tarvita. Mutta on monta kaunista esinettä, jotka kutsuvat. Ja tuntuu kivalta voida tukea pientä perheyritystä, paikallista yrittäjyyttä. Heilläkin on ollut kovia vuosia takana. Ilman turisteja ei minkäänlaista elantoa.

En resumen: En Guaitil tuvimos una presentación privada en la sombra del palo de mango. Nos contaron todo del proceso de la artesanía, desde donde traen el material hasta que sale una vasija del horno. Muy simpáticos y asombrosamente talentosos estos artesanos.

Kurzgesagt: In Guaitil (CR) hatten wir eine Präsentation unter dem Mangobaum. Alles über das traditionelle Kunsthandwerk, woher kommt das Material, wie wird es vorbereitet und weiterbearbeitet. Super sympatisch und wahnsinnig talentiert, diese Männer von der Handwerker Familie.

tuoksua ja huumaa

tuoksua ja huumaa

Viime viikko oli yhtä myrskyä, puita kaatui, metsässä meno yhtä aitajuoksua yli runkojen, kamat lensivät ja minä melkein myös. Sunnuntaina sääkartta näytti vähän rakoa sateiden välillä ja pienessä tihkussa lenteli mehiläisiä etsien kukkia; magnolioita, valkoisia kirsikoita, vaaleanpunaisia, aprikoosinkukkia ja mitä niitä onkaan.

Kävelin kadulla ja tuoksuttelin. “Ei, tämä ei toimi”, totesin nenä täynnä sellaista kukan terälehtien perushajua, vähän kirpeää ja orgaanista. Työnsin nokkani seuraavaan kämmenenkokoiseen vaaleanpunaiseen magnoliaan – toki tarkistaen ensin, onko kukkahämähäkki tai kenties joku pistävä lentävä ehtinyt sinne ennen klyyvariani – ja vetäisin nenäontelot täyteen oletettua tuoksua. Ei vieläkään.

Varsinaisesta liikunnasta ei ollut jälkeäkään, sillä oli jatkuvasti pysähdeltävä nyökyttelemään, että kyllä, tämäkin puska/puu/tiesmikäkasvi on taatusi seutukunnan kaunein. Väri – upea ja ainutlaatuinen. Valo – juuri sopivasti auringonsädettä varjon keskellä. Sijainti – miten sattuukaan juuri värimaailmaltaan sopivaan ympäristöön.

Villa Patumbahin puisto Zürichissä vetää kukkabongaajia puoleensa juuri näihin aikoihin. Kamerat räpsyy jo sen edustalla, missä kirsikka kukkii diivamaisesti keskellä kaupunkimaisemaa. Valurautaportista puikahtaa hymyileviä ihmisiä, keväthuuman luomamia.

Lähestyin valkoisten magnolioiden riviä sillä mielellä, että onhan näitä nähty. Pienet lerpattavat terälehdet ovat vähän sekaisin, eivätkä ollenkaan niin upean turpeita kuin tuplakokoiset vaaleanpunaiset tai keltaiset serkkunsa. Väheksyntä hyytyi sitä mukaa, kun hengitin makeaa tuoksua. “Nämäkö ne ovat?” Lähestyin valkeaa lurpaketta, nostin terälehteä ja haistoin. Kyllä, tässä on lumovoimaa.

Koska sää oli mitä oli, viileä ja pikkuisen epävarma, oli puistossa mukava käyskennellä, ei tavanomaista kevättungosta, silti muutamia ihailijoita ikuistamassa itsensä kukkapaljoudessa.

Toiselta puolen kadunlaidasta löysin löysäposkisen koiran vakavalla katseella. Bernhardilainen tuijotti hetken silmiini ja käänsi sitten päänsä pois. Ehkä se analysoi tilanteen: pikkuisen huumaantunut keväthuuruista, mutta ei ole vaarassa, eikä kaipaa pelastusta.

En resumen: La primavera ha llegado a Suiza.

Kurzgesagt: Der Frühling ist angekommen in die Schweiz.

%d bloggers like this: