Luin erään jutun Kotkasta, josta olen kotoisin, enkä ollut tunnistaa sitä samaksi kaupungiksi. Mietin minkälaisen kuvan itse olen antanut Zürichistä; kenties sen, jota maailmalle myydään, jolla turisteja kutsutaan ja jollainen se haluaisi olla. Aina aurinkoista, taustalla Alpit, vaurautta, siisteyttä, rahaliikennettä, kultaa, häikäilemätöntä sujuvuutta ja täsmällistä järjestystä. Söpöä vanhaa, urbaania ja tyylikästä uutta.

Onhan Zürich sitäkin, tietysti. Mutta myös tavallisia ihmisiä elannon perässä, tupakantumppeja kadulla, määräileviä neuvonantajia, järisyttävän kalliita hintoja ja näin toukokuussa epävakaista säätä, sumua, sadekuuroja, hallaa ja kuumaa aurinkoa.

Kuva kaupungista jumittuu vuosien jälkeen siihen samaan. Onneksi on ystäviä, jotka tulevat kylään. Kävelemme eri katuja, syvennämme vierailua tärkeimpien turistikohteiden jälkeen niihin vähän syrjään jääviin. Siinä vaiheessa tulee haparointia. Mikä on kiinnostavaa ja mikä olisi tärkeää? Unohdan, että matkalla kaikessa on kiinnostavan tuoksu, aistit herättävä uutuuden jännitys, myös ihan tavallisessa ruokakaupassa tai kadulla, joka sattumoisin tulee kohdalle.

Meille laiva on ollut yksi kolmesta kulkuvälineestä, joka vie keskustaan. Harmittelin, ettei tätä arjen luksusta enää ole esiteltäväksi vierailijoille. Lehden mukaan laiva ei pysähdy kylän laiturissa; ei kannata, koska tulijoita on niin vähän. Ehkä joku toinen uutinen jäi lukematta, ehkä kyläläiset protestoivat, ehkä tultiin toisiin ajatuksiin, ehkä linja sittenkin tuottaa tarpeeksi voittoa. Pursi kaarsi laituriin, kuten aina. Järveä reunustavien miljoonavillojen jälkeen Zürichin profiili tarkentui harmaana ja tummana. Ainut väriläikkä matkalla on hotellin sateessa lepittavat Sveitsin liput.

Lauantaisin laiturin lähelle Bürkliplatzille levittäytyvät kirpputorimyyjät. Ehkä kylmä ja sade oli saanut osan pysymään kotona, myös asiakkaat. Mutta täältä saisi kiloja painavia lehmänkelloja, jykeviä puisia huonekaluja, soittimia ilman kieliä, racletteuunin, koruja, vanhoja kahvikuppeja ja tauluja.

Vuosien uuden hopeasormuksen etsintä tuottaa tuloksen. Näen sen heti omakseni, vaikka patina on tummentanut kiillon. Harakka tunnistaa aarteen, kun sellainen osuu eteen.

Zürichin ydinkeskustasta vähän ulompana Hardbrücken ympäristö on kasvanut yhdeksi uudeksi ytimeksi. Täällä ovat limittäin ja lomittain asuinkorttelit, toimistot, iltamenot, parakkiputiikit, kirpputorit ja koulut. Jään tuijottamaan sillan holvikaaresta Viaduktista asumuksensa löytäneen sisustus- ja kodintarvikeliikkeen ikkunaa tajuamatta heti aivan miksi. Marimekkoa – sekä ikkunan koristeissa että servettihyllyssä.

Toisesta kaaresta löydämme italialaisen ravintolan yllättävän tyhjänä. Lauantain ongelma keskustassa on se, että tungosta on kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa ja museoissa. Tutkin epäluuloisena ruokalistaa; hinnat ovat tavallisia, eikä palvelussakaan ole moittimista. Myöhemmin ymmärrän, että ehkä olimme ajoissa lounasnälkämme kanssa. Ambrosi alkoi täyttyä vasta toista tuntia myöhemmin.

Halusin viedä vieraat Zürichin korkeimman rakennuksen yläkerrokseen katselemaan maisemia. Cloudsia on kehuttu, hintoja solvattu ja kuulemma ilman siistiä olemusta, mieluiten pukua, on turha yrittää. Yritimme. Baari oli vielä kiinni, ravintolaan ei ollut asiaa, joten pääsimme 35:n kerroksen bistroon. Kaiken hypetyksen jälkeen pudotus todellisuuteen oli väkevä. Bistro oli täynnä lapsiperheitä burgerilla, turisteja kännykät ojossa, ilma sakeana jotain määrittelemätöntä keittiön ja hengityksen hapetonta tilaa ja palvelu äärettömän hidasta. Istuimme suttaiselle sohvalle kuitenkin; kahvia oli saatava. Ja olihan näkymä upea. Mekin kaivoimme kamerat esille, sillä vaikka Alpit olivat pilvien takana, avautui tästä uusi näkökulma Zürichiin, raiteiden kaupunkiin.

En resumen: Anduvimos en Zurich en el frío y lluvia con nuestros amigos de Finlandia. La ciudad tal vez no enseñó su belleza como hubiera podido, pero andar con las visitas abre tus ojos. Lo conocido lo ves diferente y en lo desconocido ves una oportunidad.

Kurzgesagt: Wir sind mit unseren Freunden aus Finnland auf den Strassen Zürichs gelaufen, im Regen und Kälte. Die Stadt hat vielleicht die Schönheit nicht so gezeigt, wie es möglich wäre. Aber es hat die Augen geöffnet. Die Bekannte sieht man anders und die Unbekannte scheint eine Möglichkeit zu sein.