Melkein pyhiä munia aamiaiseksi

Meillä kananmunat tulee yleensä postilaatikkoon. Se on kuin kaappi, ovessa on lukollinen lokero kirjeille ja lehdyköille, sisällä pieni tila paketeille ja vaikka munalaatikolle.

Muna-auto kiertelee joka viikko seudulla, mutta jättää halutessa lastin myös joka toinen viikko. Kätevää ja jotenkin viehättävää, ajattelin aikanaan. Munien pitäisi tulla hyvinvoivilta kanoilta, joten sekin puoli on reilassa. Ainut joka viittaa firman pieneen sekasortoon kirjanpidossa, on se, että vaikka olimme ilmoittaneet olevamme matkoilla, loota ilmestyi lokeroon kahdesti. Naapurin Sylvia oli niitä sitten tuohtuneena varastoinut kylmäkaappiinsa. Ja lasku tulee aina Herr Liisa H:lle. Olemme puhuneet asiasta puhelimessa, mutta en saa vaihdettua sukupuoltani laskuun.

Vähänkö jännittää, mitä täältä löytyneekään…/I wonder, whats in there…

Muutaman sadan metrin ja noin 50 korkeusmetrin päässä on kylän vuohet, Felix ja Fiona. Vuohien palstan tuntumassa kaakattaa myös iso joukko kanoja ja kukkoja, hyvin symbolisen verkkoaidan takana. Yleensä siis. Toisinaan satunnainen kana tai kukko hilpottaa pitkin katua, mutta kenties tämänhetkinen kettuinvaasio pitää ne lähellä kotikanalaaa.

Munakaappi./Egg fridge.

Kanojen kaakatus kertoo hyvästä munasadosta, enkä ole aiemmin pohtinut sitä, minne se päätyy. Nyt ladon seinään oli ilmestynyt kyltti: munia pihan puolella. Siis munia parin sadan metrin päästä kotoa! Ihan mahtavaa, ajattelimme ja lähdimme munaostoksille.

Ohitimme Felixin ja Fionan, joita pari lasta juuri rapsutteli ja vuohet tietenkin yrittivät syödä lasten takkien hihat ja nauhat. Ladon pihalla on kylän puutarhayrityksen vehkeitä ja koneita. Kanala on suuren kuusen alla varjossa. Ihmisiltä suojaa aitauksen ulkopuolella oleva nokkosmeri. En pääse lähelle, mutta luomme katsekontaktin. Kukkoja on monta. Kanojakin. Ne näyttävät virkeiltä, hyvälihaisilta ja jänteviltä kuopsuttaessaan ja kirmatessaan pitkin ketoa.

Kanojen mäen yläpuolella on katolinen kirkko. Niityt menevät meiltä sekaisin, emme tiedä juoksentelevatko kaakottajat puutarhafirman vai kirkon mailla. “Saattaa olla, että lähimunien lisäksi nämä on pyhiä munia. Sillä kirkon maathan on pyhiä, por su puesto, tietenkin, ” toteaa Aldo.

Ladossa on myös muuta maaseudun tarpeistoa, kuten lehmänkelloja./All kinds of stuff you need in Swiss villages.
Munia. Eier./Eggs.

Ladon ovessa lukee “Jääkaappi oven takana.” Jännittyneenä avaamme kaapin. Monta munakennoa, kaksi munaa. Ei siinä mitään. Otetaan ne mukaan. 70 Rappenia kappale, 60 senttiä. Testimunat. Ja toisella kertaa lisää.

Seuraavana pyhäaamuna pannulla sihisi mahdollisimman pyhiä munia ja Aldo riemuitsi. Luvassa olisi kotoistakin kotoisempaa gallo pintoa, costaricalaista aamiaista. Papuja, riisiä, sipulia, paprikaa, korianteria ja Salsa Lizanoa hyvässä suhteessa. Ja kaverina munakokkelia. Koska meitä on monta ja munia taas vähän, heitettiin pannulle pari kylän ulkopuolista vierasmunaa. Maistui silti.

Vehreyden keskellä on kanala./There they live, the happy village-chickens.
Pontevia on, kanat ja kukot./ There they are, village chickens and roosters.

Seuraavalla kerralla munareissulle lähdettiin illalla aamun sijaan. Ja kuinka ollakaan – jääkaappi oli täynnä tavaraa. Laatikollinen munia lähti matkaan. Kiitos kanat!

Aamupala tulossa./Some breakfast coming.
Siinä sitä on, sveitsiläistä leipää, oman kylän munia ja gallo pintoa./There it is, Swiss bread, eggs from our village and costarrican gallo pinto.

En resumen: Tenémos un lujo nuevo, huevos de las gallinas del pueblo!

Kurzgesagt: Luxus pur, Eier von den Hühnern vom Dorf.

Etsivä kyttää roskaajia

Sveitsihän on se maa, jossa paikat kiiltää, roskapöntötkin puunataan, metsä säihkyy siisteyttään ja kadulla tuoksuu pesuaine ja pestyjen pesurättien raikas sitruunainen tuoksahdus.

Kuvittelisi siis, että siisteys kulkisi jo pienestä pitäen päivittäisen juustoviipaleen mukana jokaisen sveitsiläisen sisäiseen käytösohjeistoon. Silti roskaamisesta on tullut yksi kaupunkien suurimmista ongelmista.

Kesäillat vetävät porukkaa ulkosalle. Puistoissa ja rannoilla käydään piknikillä, juhlijat viettävät iltaa ja jälkeen jää raivattavaa, joka tulee kalliiksi. Oluttölkkien, noutoruokien pakkauksien, pullojen ja pussien siivous luonnosta ja kaduilta maksaa maalle vuosittain 130 miljoonaa euroa.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 1:
Meidän kylän karja syö mieluusti niityllä kasvavaa vihreää. Ei roskia.

Sveitsin pohjoisosassa Aargaun kantonissa todettiin, että nyt riitti. Lokakuusta lähtien tupakka-askin, tölkin tai ateriapakkauksen heittämisestä maahan voi saada 300 frangin, noin 265 euron sakon.

Eväspapereita ja juomapulloja jätetään maastoon myös luontopoluilla, maalla ja vuoristossa. Maanviljelijät ovat pitkään vaatineet sakkorangaistusta, sillä patikoitsijoiden jäljiltä heinikon sekaan jäävät tölkit ja muut roskat ovat kipeä vaara karjalle. Lehmä ei syö niityltä kokonaista tölkkiä, mutta se voi saada haavoja suuhunsa. Rehun joukossa pieneksi pilkkoutuneet metalliroskat sen sijaan joutuvat eläimen elimistöön ja aiheuttavat sisäistä verenvuotoa, joka johtaa usein hätäteurastukseen.

Roskaamisesta sakotus ei ole mikään uusi asia, summa vain on moninkertainen pariin muuhun kantoniin, joissa se on jo käytäntönä. Luoteis-Sveitsissä Solothurnin kaupungissa rangaistusta käytetään opetusmielessä. Jos roskaa ei suostu keräämään maasta ja viemään roskakoriin tai roskaaja kadu tekoaan, sakkoa räpsähtää pari kymppiä lisää.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 2:
Ateriaansa tyytyväisiä lähilehmiä.

Vuoristossa tuskin kukaan juoksee roskaajien perässä sakkolappujen kanssa, mutta kaupungissa valvonta käy helpommin. Baselissa työhön on palkattu erityisosaajia. Kaupunkilaisia pitää silmällä muutama kaupungin siivooja ja joukko erityisiä roskaetsiviä.

En resumen: Tirar basura es feo, peligroso para los animals y además, ahora sale caro. En el canton de Aargau dan una multa de 300 francos, si dejas una botella, lata o papeles de helado en la calle o en la naturaleza.

Kurzgesagt: Littering ist nicht nur unschön, sondern auch ein Gefahr für die Tiere. Dazu wird es jetzt teuer. In Kanton Aargau kann man eine Busse von 300 Franken bekommen, wenn man eine Flasche, Dose oder Zigaretten Päckli auf dem Boden oder in die Natur wirft.

Eilisten herkkujen putiikki

Otsikossa piti lukea “Kun teurastin leivoksen ja muita herkullisia ongelmia”, mutta jottei se veisi kärkeä itse idealta, laitettakoon se tähän vähän alemmaksi. Leivossotku nousi kuitenkin eilisen tapahtumien ykköseksi. Ensinnäkään, en ole koskaan Sveitsi-urani aikana syönyt Creme Schnitteä, joka konditoriasta ja supermarketin hyllystä löytyvää leivonnaista. Toisaalta, kuinka syödä kyseinen leivonnainen siististi, oli myös kuuma puheenaihe ystävien käydessä kyläilemässä. Eihän siitä mitään tullut.

Leivoskaupassa käynti tuntui jokseenkin turhalta, sillä jääkaapissa on vielä puolet yhdistetystä syntymäpäivä- ja äitienpäiväkakusta. En kuitenkaan päässyt pakkomielteestäni Creme Schnitten empiirisestä kokeesta, joten päätin hoitaa kaksi asiaa samalla kertaa ja suunnata tutkimaan eilisten herkkujen leipomon valikoimaa.

Äss-Bar on luontoystävällinen, mutta hellii myös lompakkoa.
Tästä käy tie ruokahävikin vähentämiseen.

Äss-Bar kuulostaa taatusti ulkolaiseen korvaan epäilyttävältä ja jos satutte yrittämään sen kotisivulle, saattaa turvaohjelmat estää sen. Kaikessa viattomuudessaan eri puolilta Sveitsiä löytyvä Äss-Bar on ruokahukkaa vastaan pyristelevä konsepti ja tekee siinä samalla monta asiakasta tyytyväiseksi. Rahaa säästyy, leivonnaiset ja muut leipomotuotteet säästyvät kaatopaikalta, luonto kiittää ja omatunto on piirun verran puhtaampi.

Äss-Bar myy piirakoita, leivonnaisia, leipiä ja myös Birchermüesliä, jotka tavallinen konditoria poistaa hyllyistään ja näin tuotteet saavat lisää myyntiaikaa. Asiakkaille se tarkoittaa syötävää puolta halvemmalla hinnalla.

Myytävää riittää ja kauppa käy.
Nämä kaikki olisivat päätyneet poistoon, ellei Äss-Baria olisi.

Ja kassa kilisee. Kauppojen ja ravintoloiden jäämien käyttämisen problematiikkaa on vatvottu aina silloin tällöin medioissa. Suurten liikkeiden roskapömpeleiden kaivamista on katsottu pahalla, ruuan jakamista hyväntekeväisyyteen melko hyväksyen, mutta eilisten herkkujen kauppa on se, jonne jokainen voi mennä ilman sen suurempaa pohtimista ja tehdä jotain hävikin eteen. Näitä lisää, sanoisin. Ostaisin mielelläni myös niitä kaupoista poistettavia pilkullisia banaaneja, kummallisen muotoisia tai vähän kärsineitä vihanneksia. Se että pelastin yhden Creme Schnitten ja pähkinäleivän tuskin auttaa planeettaa kovin suuresti, mutta jos hakisin sieltä aina leipäni ja pienet välipalat, sillä saattaisi olla jo jotain merkitystä.

Pelastetut tuotteet: leivos ja leipä.
Siinä se on, eilinen leivos.

Niin ja jos joku miettii, että miltä eilinen Creme Schnitte maistuu, niin todettakoon, että vaniljaiselta, pehmeältä ja makealta. Ei jääkaapilta, eikä eiliseltä. Ja empiirinen koe osoitti selvästi haasteet syönnissä.

Ensimmäinen haarukan isku: sujahtaa sokerikuorrutukseen, mutta jumahtaa johonkin sienimäiseen.

Taktiikka nro. 2: leivoshaarukan leikkaavalla syrjällä pääsee jo vähän pitemmälle. Tässä vaiheessa luulen, että hyvä tulee, kaakkunen menee hienosti kahtia.

Tyrsähdys ja toteamus: näin siinä aina käy, oli versio Creme Schnittestä minkälainen tahansa.

Leivosta varten on kuulemma kehitelty varta vasten leikkuri. Creme Schnitte -fani saattaisi sellaisen kotiinsa ostaa, mutta satunnaista, kerta pariinkymmeneen vuoteen, tapahtuvaa syömistä varten saa leivoshaarukka ja kodin veitsikokoelma kelvata. Ja vaikka käyttäisit kaikkia aseita, tulos on sotkuinen. Älä siis syö tilanteessa, jossa haluat olla vakuuttava ja siisti.

Creme Schnitte piti eristää leivästä omalle alustalleen, jottei vaniljainen sisus tahraisi leipää.

En resumen: En Suiza hay una cadena de tiendillas, donde se vende pan y pastelitos del día anterior para evitar desechos alimentarios y ayudar el planeta. Para el consumidor quiere decir precios más barátos y mejor conciencia.

Kurzgesagt: In der Schweiz kannst du frisch vom Vortag kaufen und damit gegen food waste etwas machen. Gut für das Portemonnaie und Gewissen.

Turistina Zürichissä

Luin erään jutun Kotkasta, josta olen kotoisin, enkä ollut tunnistaa sitä samaksi kaupungiksi. Mietin minkälaisen kuvan itse olen antanut Zürichistä; kenties sen, jota maailmalle myydään, jolla turisteja kutsutaan ja jollainen se haluaisi olla. Aina aurinkoista, taustalla Alpit, vaurautta, siisteyttä, rahaliikennettä, kultaa, häikäilemätöntä sujuvuutta ja täsmällistä järjestystä. Söpöä vanhaa, urbaania ja tyylikästä uutta.

Onhan Zürich sitäkin, tietysti. Mutta myös tavallisia ihmisiä elannon perässä, tupakantumppeja kadulla, määräileviä neuvonantajia, järisyttävän kalliita hintoja ja näin toukokuussa epävakaista säätä, sumua, sadekuuroja, hallaa ja kuumaa aurinkoa.

Kätköissä olevaa luostaripihaa koristavat oudot tyypit./ Some weird guys decorate the old cloister.
Vanhaa Zürichiä. / Old Zürich.

Kuva kaupungista jumittuu vuosien jälkeen siihen samaan. Onneksi on ystäviä, jotka tulevat kylään. Kävelemme eri katuja, syvennämme vierailua tärkeimpien turistikohteiden jälkeen niihin vähän syrjään jääviin. Siinä vaiheessa tulee haparointia. Mikä on kiinnostavaa ja mikä olisi tärkeää? Unohdan, että matkalla kaikessa on kiinnostavan tuoksu, aistit herättävä uutuuden jännitys, myös ihan tavallisessa ruokakaupassa tai kadulla, joka sattumoisin tulee kohdalle.

Meille laiva on ollut yksi kolmesta kulkuvälineestä, joka vie keskustaan. Harmittelin, ettei tätä arjen luksusta enää ole esiteltäväksi vierailijoille. Lehden mukaan laiva ei pysähdy kylän laiturissa; ei kannata, koska tulijoita on niin vähän. Ehkä joku toinen uutinen jäi lukematta, ehkä kyläläiset protestoivat, ehkä tultiin toisiin ajatuksiin, ehkä linja sittenkin tuottaa tarpeeksi voittoa. Pursi kaarsi laituriin, kuten aina. Järveä reunustavien miljoonavillojen jälkeen Zürichin profiili tarkentui harmaana ja tummana. Ainut väriläikkä matkalla on hotellin sateessa lepittavat Sveitsin liput.

Seuraava pysäkki Bürkliplatzin laivalaituri./Next stop Bürkliplatz.
Punavalkoisia piristyksiä harmaudessa./Red and white flags, the only dots of color on a gray day.
Herra kuvassa on tuntematon, mutta saatavilla olohuoneen seinää koristamaan./Who is this sir posing? No idea, but available for your livingroom.

Lauantaisin laiturin lähelle Bürkliplatzille levittäytyvät kirpputorimyyjät. Ehkä kylmä ja sade oli saanut osan pysymään kotona, myös asiakkaat. Mutta täältä saisi kiloja painavia lehmänkelloja, jykeviä puisia huonekaluja, soittimia ilman kieliä, racletteuunin, koruja, vanhoja kahvikuppeja ja tauluja.

Yhden roju, toisen aarre. / Junk for somebody, precious for someone else.

Vuosien uuden hopeasormuksen etsintä tuottaa tuloksen. Näen sen heti omakseni, vaikka patina on tummentanut kiillon. Harakka tunnistaa aarteen, kun sellainen osuu eteen.

Miten olisi vähän ylellisyyttä elämään? / Some luxus for your life?
Tämä se on. Sormukseni. / This is it. My ring.

Zürichin ydinkeskustasta vähän ulompana Hardbrücken ympäristö on kasvanut yhdeksi uudeksi ytimeksi. Täällä ovat limittäin ja lomittain asuinkorttelit, toimistot, iltamenot, parakkiputiikit, kirpputorit ja koulut. Jään tuijottamaan sillan holvikaaresta Viaduktista asumuksensa löytäneen sisustus- ja kodintarvikeliikkeen ikkunaa tajuamatta heti aivan miksi. Marimekkoa – sekä ikkunan koristeissa että servettihyllyssä.

Unikkoa tarjolla. / Some Marimekko products for fans of finnish products.

Toisesta kaaresta löydämme italialaisen ravintolan yllättävän tyhjänä. Lauantain ongelma keskustassa on se, että tungosta on kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa ja museoissa. Tutkin epäluuloisena ruokalistaa; hinnat ovat tavallisia, eikä palvelussakaan ole moittimista. Myöhemmin ymmärrän, että ehkä olimme ajoissa lounasnälkämme kanssa. Ambrosi alkoi täyttyä vasta toista tuntia myöhemmin.

Varjot paikallaan, vaikka aurinko hetkisen yritti kurkistaa pilven takaa. / Umbrellas in a right place. Eventhough the sun tried for a second to come out.
Tytär alkoi ravintolassa haaveilla asunnosta kaariholvissa. /My daughter began to dream of a apartment in a arched vault.
Tomaatti-mozzarella -annos. Pieni, mutta sievä. /Tomato-mozzarella portion, small but pretty.

Halusin viedä vieraat Zürichin korkeimman rakennuksen yläkerrokseen katselemaan maisemia. Cloudsia on kehuttu, hintoja solvattu ja kuulemma ilman siistiä olemusta, mieluiten pukua, on turha yrittää. Yritimme. Baari oli vielä kiinni, ravintolaan ei ollut asiaa, joten pääsimme 35:n kerroksen bistroon. Kaiken hypetyksen jälkeen pudotus todellisuuteen oli väkevä. Bistro oli täynnä lapsiperheitä burgerilla, turisteja kännykät ojossa, ilma sakeana jotain määrittelemätöntä keittiön ja hengityksen hapetonta tilaa ja palvelu äärettömän hidasta. Istuimme suttaiselle sohvalle kuitenkin; kahvia oli saatava. Ja olihan näkymä upea. Mekin kaivoimme kamerat esille, sillä vaikka Alpit olivat pilvien takana, avautui tästä uusi näkökulma Zürichiin, raiteiden kaupunkiin.

Teiden ja raiteiden kaupunki Zürich. / So this is Zürich. The city of rails and roads.

En resumen: Anduvimos en Zurich en el frío y lluvia con nuestros amigos de Finlandia. La ciudad tal vez no enseñó su belleza como hubiera podido, pero andar con las visitas abre tus ojos. Lo conocido lo ves diferente y en lo desconocido ves una oportunidad.

Kurzgesagt: Wir sind mit unseren Freunden aus Finnland auf den Strassen Zürichs gelaufen, im Regen und Kälte. Die Stadt hat vielleicht die Schönheit nicht so gezeigt, wie es möglich wäre. Aber es hat die Augen geöffnet. Die Bekannte sieht man anders und die Unbekannte scheint eine Möglichkeit zu sein.

Sisusta

Kun elämä iskee paistinpannulla toistamiseen ja taas uudelleen, eikä siis millään kevyellä alumiinisella lettupannulla, vaan kunnon rautaisella, on oikeutettua tuntea itsensä lytätyksi. “Jaksaa, jaksaa!” kannustukset ovat kuin kaukaista hurinaa toisessa universumissa. Kun ei jaksa, riitä tai kykene, niin sitten ei. “Kyllä se sisulla onnistuu!” ei sekään auta. Tyrmätty sisu kutistuu pienenpieneksi, surkeaksi ja onnettomaksi. Siinä nököttäessään se on kalmankalvakka, ponneton ja saisi liikkeelle enintään olmin. Pienellä hönkäyksellä se katoaa kokonaan. Vai katoaako?

Ei tietenkään, sillä sisu on meissä sisäänrakennettuna. Sen siemen on istutettu suomalaiseen jo pienenä. Ja kun sveitsiläisen päivittäistarvikekaupan lehdessäkin tiedetään, että sisu on se suomalaista elämäntapaa kuvastava filosofia, samaan tapaan kuin hygge kuuluu tanskalaisuuteen, onhan siihen uskottava. Itse en ole koskaan pitänyt sisua filosofiana, mutta väliäkö tuolla. Sisäisestä voimastakin voisi olla monta mieltä. Asenne se kuitenkin on.

Tämänkö läpi me suomalaiset olemme valmiita menemään?

Pieni epäilyksen poikanen kytee sisälläni. Kenties sisu on samaa sarjaa kuin suomalainen joulupukki ja sveitsiläinen pääsiäispupu. Kun niistä on puhuttu tarpeeksi kauan, alkaa uskokin vakiintua. Tai ehkä sisimmässämme tiedämme, ettei niitä sittenkään ole, mutta halu uskoa on voimakkaampi kuin epäilys.

Oma sisuni on toisinaan pikemminkin välinpitämättömyyden kuori, joka sekin toimii. Torjun kaiken sen, joka saattaisi häiritä eteenpäin porskuttamista. Sillä tärkeintähän on se, että etiäppäin mennään. Vaikka seuraava pannun läjäys näkyisin olevan tuloillaan.

En resumen: Sisu es la fuerza interna finlandés, que nos lleva hacia adelante, venga lo que venga. Si existe o no, da lo mismo. Lo más importante es seguir y no dejar de rendirse.

Kurzgesagt: Sisu ist die innere Kraft, die die Finnen immer vorwärts bringt, egal wie gross das Hindernis wäre. Ob sisu existiert oder nicht, ist auch egal. Das wichtigste ist weitermachen.