Advertisements

Eilisten herkkujen putiikki

Otsikossa piti lukea “Kun teurastin leivoksen ja muita herkullisia ongelmia”, mutta jottei se veisi kärkeä itse idealta, laitettakoon se tähän vähän alemmaksi. Leivossotku nousi kuitenkin eilisen tapahtumien ykköseksi. Ensinnäkään, en ole koskaan Sveitsi-urani aikana syönyt Creme Schnitteä, joka konditoriasta ja supermarketin hyllystä löytyvää leivonnaista. Toisaalta, kuinka syödä kyseinen leivonnainen siististi, oli myös kuuma puheenaihe ystävien käydessä kyläilemässä. Eihän siitä mitään tullut.

Leivoskaupassa käynti tuntui jokseenkin turhalta, sillä jääkaapissa on vielä puolet yhdistetystä syntymäpäivä- ja äitienpäiväkakusta. En kuitenkaan päässyt pakkomielteestäni Creme Schnitten empiirisestä kokeesta, joten päätin hoitaa kaksi asiaa samalla kertaa ja suunnata tutkimaan eilisten herkkujen leipomon valikoimaa.

Äss-Bar on luontoystävällinen, mutta hellii myös lompakkoa.
Tästä käy tie ruokahävikin vähentämiseen.

Äss-Bar kuulostaa taatusti ulkolaiseen korvaan epäilyttävältä ja jos satutte yrittämään sen kotisivulle, saattaa turvaohjelmat estää sen. Kaikessa viattomuudessaan eri puolilta Sveitsiä löytyvä Äss-Bar on ruokahukkaa vastaan pyristelevä konsepti ja tekee siinä samalla monta asiakasta tyytyväiseksi. Rahaa säästyy, leivonnaiset ja muut leipomotuotteet säästyvät kaatopaikalta, luonto kiittää ja omatunto on piirun verran puhtaampi.

Äss-Bar myy piirakoita, leivonnaisia, leipiä ja myös Birchermüesliä, jotka tavallinen konditoria poistaa hyllyistään ja näin tuotteet saavat lisää myyntiaikaa. Asiakkaille se tarkoittaa syötävää puolta halvemmalla hinnalla.

Myytävää riittää ja kauppa käy.
Nämä kaikki olisivat päätyneet poistoon, ellei Äss-Baria olisi.

Ja kassa kilisee. Kauppojen ja ravintoloiden jäämien käyttämisen problematiikkaa on vatvottu aina silloin tällöin medioissa. Suurten liikkeiden roskapömpeleiden kaivamista on katsottu pahalla, ruuan jakamista hyväntekeväisyyteen melko hyväksyen, mutta eilisten herkkujen kauppa on se, jonne jokainen voi mennä ilman sen suurempaa pohtimista ja tehdä jotain hävikin eteen. Näitä lisää, sanoisin. Ostaisin mielelläni myös niitä kaupoista poistettavia pilkullisia banaaneja, kummallisen muotoisia tai vähän kärsineitä vihanneksia. Se että pelastin yhden Creme Schnitten ja pähkinäleivän tuskin auttaa planeettaa kovin suuresti, mutta jos hakisin sieltä aina leipäni ja pienet välipalat, sillä saattaisi olla jo jotain merkitystä.

Pelastetut tuotteet: leivos ja leipä.
Siinä se on, eilinen leivos.

Niin ja jos joku miettii, että miltä eilinen Creme Schnitte maistuu, niin todettakoon, että vaniljaiselta, pehmeältä ja makealta. Ei jääkaapilta, eikä eiliseltä. Ja empiirinen koe osoitti selvästi haasteet syönnissä.

Ensimmäinen haarukan isku: sujahtaa sokerikuorrutukseen, mutta jumahtaa johonkin sienimäiseen.

Taktiikka nro. 2: leivoshaarukan leikkaavalla syrjällä pääsee jo vähän pitemmälle. Tässä vaiheessa luulen, että hyvä tulee, kaakkunen menee hienosti kahtia.

Tyrsähdys ja toteamus: näin siinä aina käy, oli versio Creme Schnittestä minkälainen tahansa.

Leivosta varten on kuulemma kehitelty varta vasten leikkuri. Creme Schnitte -fani saattaisi sellaisen kotiinsa ostaa, mutta satunnaista, kerta pariinkymmeneen vuoteen, tapahtuvaa syömistä varten saa leivoshaarukka ja kodin veitsikokoelma kelvata. Ja vaikka käyttäisit kaikkia aseita, tulos on sotkuinen. Älä siis syö tilanteessa, jossa haluat olla vakuuttava ja siisti.

Creme Schnitte piti eristää leivästä omalle alustalleen, jottei vaniljainen sisus tahraisi leipää.

En resumen: En Suiza hay una cadena de tiendillas, donde se vende pan y pastelitos del día anterior para evitar desechos alimentarios y ayudar el planeta. Para el consumidor quiere decir precios más barátos y mejor conciencia.

Kurzgesagt: In der Schweiz kannst du frisch vom Vortag kaufen und damit gegen food waste etwas machen. Gut für das Portemonnaie und Gewissen.

Advertisements

Turistina Zürichissä

Luin erään jutun Kotkasta, josta olen kotoisin, enkä ollut tunnistaa sitä samaksi kaupungiksi. Mietin minkälaisen kuvan itse olen antanut Zürichistä; kenties sen, jota maailmalle myydään, jolla turisteja kutsutaan ja jollainen se haluaisi olla. Aina aurinkoista, taustalla Alpit, vaurautta, siisteyttä, rahaliikennettä, kultaa, häikäilemätöntä sujuvuutta ja täsmällistä järjestystä. Söpöä vanhaa, urbaania ja tyylikästä uutta.

Onhan Zürich sitäkin, tietysti. Mutta myös tavallisia ihmisiä elannon perässä, tupakantumppeja kadulla, määräileviä neuvonantajia, järisyttävän kalliita hintoja ja näin toukokuussa epävakaista säätä, sumua, sadekuuroja, hallaa ja kuumaa aurinkoa.

Kätköissä olevaa luostaripihaa koristavat oudot tyypit./ Some weird guys decorate the old cloister.
Vanhaa Zürichiä. / Old Zürich.

Kuva kaupungista jumittuu vuosien jälkeen siihen samaan. Onneksi on ystäviä, jotka tulevat kylään. Kävelemme eri katuja, syvennämme vierailua tärkeimpien turistikohteiden jälkeen niihin vähän syrjään jääviin. Siinä vaiheessa tulee haparointia. Mikä on kiinnostavaa ja mikä olisi tärkeää? Unohdan, että matkalla kaikessa on kiinnostavan tuoksu, aistit herättävä uutuuden jännitys, myös ihan tavallisessa ruokakaupassa tai kadulla, joka sattumoisin tulee kohdalle.

Meille laiva on ollut yksi kolmesta kulkuvälineestä, joka vie keskustaan. Harmittelin, ettei tätä arjen luksusta enää ole esiteltäväksi vierailijoille. Lehden mukaan laiva ei pysähdy kylän laiturissa; ei kannata, koska tulijoita on niin vähän. Ehkä joku toinen uutinen jäi lukematta, ehkä kyläläiset protestoivat, ehkä tultiin toisiin ajatuksiin, ehkä linja sittenkin tuottaa tarpeeksi voittoa. Pursi kaarsi laituriin, kuten aina. Järveä reunustavien miljoonavillojen jälkeen Zürichin profiili tarkentui harmaana ja tummana. Ainut väriläikkä matkalla on hotellin sateessa lepittavat Sveitsin liput.

Seuraava pysäkki Bürkliplatzin laivalaituri./Next stop Bürkliplatz.
Punavalkoisia piristyksiä harmaudessa./Red and white flags, the only dots of color on a gray day.
Herra kuvassa on tuntematon, mutta saatavilla olohuoneen seinää koristamaan./Who is this sir posing? No idea, but available for your livingroom.

Lauantaisin laiturin lähelle Bürkliplatzille levittäytyvät kirpputorimyyjät. Ehkä kylmä ja sade oli saanut osan pysymään kotona, myös asiakkaat. Mutta täältä saisi kiloja painavia lehmänkelloja, jykeviä puisia huonekaluja, soittimia ilman kieliä, racletteuunin, koruja, vanhoja kahvikuppeja ja tauluja.

Yhden roju, toisen aarre. / Junk for somebody, precious for someone else.

Vuosien uuden hopeasormuksen etsintä tuottaa tuloksen. Näen sen heti omakseni, vaikka patina on tummentanut kiillon. Harakka tunnistaa aarteen, kun sellainen osuu eteen.

Miten olisi vähän ylellisyyttä elämään? / Some luxus for your life?
Tämä se on. Sormukseni. / This is it. My ring.

Zürichin ydinkeskustasta vähän ulompana Hardbrücken ympäristö on kasvanut yhdeksi uudeksi ytimeksi. Täällä ovat limittäin ja lomittain asuinkorttelit, toimistot, iltamenot, parakkiputiikit, kirpputorit ja koulut. Jään tuijottamaan sillan holvikaaresta Viaduktista asumuksensa löytäneen sisustus- ja kodintarvikeliikkeen ikkunaa tajuamatta heti aivan miksi. Marimekkoa – sekä ikkunan koristeissa että servettihyllyssä.

Unikkoa tarjolla. / Some Marimekko products for fans of finnish products.

Toisesta kaaresta löydämme italialaisen ravintolan yllättävän tyhjänä. Lauantain ongelma keskustassa on se, että tungosta on kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa ja museoissa. Tutkin epäluuloisena ruokalistaa; hinnat ovat tavallisia, eikä palvelussakaan ole moittimista. Myöhemmin ymmärrän, että ehkä olimme ajoissa lounasnälkämme kanssa. Ambrosi alkoi täyttyä vasta toista tuntia myöhemmin.

Varjot paikallaan, vaikka aurinko hetkisen yritti kurkistaa pilven takaa. / Umbrellas in a right place. Eventhough the sun tried for a second to come out.
Tytär alkoi ravintolassa haaveilla asunnosta kaariholvissa. /My daughter began to dream of a apartment in a arched vault.
Tomaatti-mozzarella -annos. Pieni, mutta sievä. /Tomato-mozzarella portion, small but pretty.

Halusin viedä vieraat Zürichin korkeimman rakennuksen yläkerrokseen katselemaan maisemia. Cloudsia on kehuttu, hintoja solvattu ja kuulemma ilman siistiä olemusta, mieluiten pukua, on turha yrittää. Yritimme. Baari oli vielä kiinni, ravintolaan ei ollut asiaa, joten pääsimme 35:n kerroksen bistroon. Kaiken hypetyksen jälkeen pudotus todellisuuteen oli väkevä. Bistro oli täynnä lapsiperheitä burgerilla, turisteja kännykät ojossa, ilma sakeana jotain määrittelemätöntä keittiön ja hengityksen hapetonta tilaa ja palvelu äärettömän hidasta. Istuimme suttaiselle sohvalle kuitenkin; kahvia oli saatava. Ja olihan näkymä upea. Mekin kaivoimme kamerat esille, sillä vaikka Alpit olivat pilvien takana, avautui tästä uusi näkökulma Zürichiin, raiteiden kaupunkiin.

Teiden ja raiteiden kaupunki Zürich. / So this is Zürich. The city of rails and roads.

En resumen: Anduvimos en Zurich en el frío y lluvia con nuestros amigos de Finlandia. La ciudad tal vez no enseñó su belleza como hubiera podido, pero andar con las visitas abre tus ojos. Lo conocido lo ves diferente y en lo desconocido ves una oportunidad.

Kurzgesagt: Wir sind mit unseren Freunden aus Finnland auf den Strassen Zürichs gelaufen, im Regen und Kälte. Die Stadt hat vielleicht die Schönheit nicht so gezeigt, wie es möglich wäre. Aber es hat die Augen geöffnet. Die Bekannte sieht man anders und die Unbekannte scheint eine Möglichkeit zu sein.

Sisusta

Kun elämä iskee paistinpannulla toistamiseen ja taas uudelleen, eikä siis millään kevyellä alumiinisella lettupannulla, vaan kunnon rautaisella, on oikeutettua tuntea itsensä lytätyksi. “Jaksaa, jaksaa!” kannustukset ovat kuin kaukaista hurinaa toisessa universumissa. Kun ei jaksa, riitä tai kykene, niin sitten ei. “Kyllä se sisulla onnistuu!” ei sekään auta. Tyrmätty sisu kutistuu pienenpieneksi, surkeaksi ja onnettomaksi. Siinä nököttäessään se on kalmankalvakka, ponneton ja saisi liikkeelle enintään olmin. Pienellä hönkäyksellä se katoaa kokonaan. Vai katoaako?

Ei tietenkään, sillä sisu on meissä sisäänrakennettuna. Sen siemen on istutettu suomalaiseen jo pienenä. Ja kun sveitsiläisen päivittäistarvikekaupan lehdessäkin tiedetään, että sisu on se suomalaista elämäntapaa kuvastava filosofia, samaan tapaan kuin hygge kuuluu tanskalaisuuteen, onhan siihen uskottava. Itse en ole koskaan pitänyt sisua filosofiana, mutta väliäkö tuolla. Sisäisestä voimastakin voisi olla monta mieltä. Asenne se kuitenkin on.

Tämänkö läpi me suomalaiset olemme valmiita menemään?

Pieni epäilyksen poikanen kytee sisälläni. Kenties sisu on samaa sarjaa kuin suomalainen joulupukki ja sveitsiläinen pääsiäispupu. Kun niistä on puhuttu tarpeeksi kauan, alkaa uskokin vakiintua. Tai ehkä sisimmässämme tiedämme, ettei niitä sittenkään ole, mutta halu uskoa on voimakkaampi kuin epäilys.

Oma sisuni on toisinaan pikemminkin välinpitämättömyyden kuori, joka sekin toimii. Torjun kaiken sen, joka saattaisi häiritä eteenpäin porskuttamista. Sillä tärkeintähän on se, että etiäppäin mennään. Vaikka seuraava pannun läjäys näkyisin olevan tuloillaan.

En resumen: Sisu es la fuerza interna finlandés, que nos lleva hacia adelante, venga lo que venga. Si existe o no, da lo mismo. Lo más importante es seguir y no dejar de rendirse.

Kurzgesagt: Sisu ist die innere Kraft, die die Finnen immer vorwärts bringt, egal wie gross das Hindernis wäre. Ob sisu existiert oder nicht, ist auch egal. Das wichtigste ist weitermachen.

%d bloggers like this: