Alppien koristamilla joulumarkkinoilla ja toisillakin

Alppien koristamilla joulumarkkinoilla ja toisillakin

Joulumarkkinakausi pyörähti käyntiin viikonloppuna ja Zürichin ensimmäisiä on Suomalainen joulutori. Hulina imaisi mukaansa niin täysin, että menin salin läpi kuin pyörremyrskyssä, kunnes lopulta tupsahdin ulos, vähän virttyneenä, suomikeskusteluista sanainen arkku tyhjänä ja karjalanpiirakka mahassa. Eikä yhtään valokuvaa. Se unohtuu, kun ärsykkeitä on liikaa, vaikka positiivisiakin.

Toinen varhainen tapahtuma on Seegräbenissä, pikkukylässä Pfäffikerinjärven laidalla. Käytiin aamupäivällä lyhennetyllä juoksulenkillä, jotta pattereita riittäisi vielä kävelyyn rantatiellä. Syysvärit ovat vielä kauniit, valo kuulas; niitä piti vähän katsella. Kinttujen jaksamisesta ei siis ollut kyse, vaan vatsasta; halusin säästää lounaan markkinoille.

Väkijoukossa löysin ensin tieni kahvin luo; sillä buustasin sen verran, että jaksoin tutkia tarjontaa. Raclettea, makkaraa, lettuja, vohveleita, kurpitsakeittoa, pizzaa, vodka pennejä ja uppopaistettuja kaloja. Lankesin viimeiseen sen jälkeen kun nenä väristen olin tuoksutellut öljyä (tuoretta) ja yleisvaikutelmaa kalalautasten lähellä (tuoretta). Koska myyjinä olivat kalastajat itse, tämä oli se paikka missä niitä kannattaisi syödä, jos koskaan.

Annos oli ilmeeltään aika perus, mutta maku oli mahtava ja vatsa niin onnellinen. Kastike voimakkaan valkosipulinen ja jos kerran vielä mainitsisin, kaikki niin tuoretta. Ei mikään itsestäänselvyys maassa, missä ei ole merta.

Joulumarkkinoilta saa tietenkin sesonkijuttuja, lapasia ja kynttilöitä, ovikranssejakin, mutta myös käsilaukkuja, virkattuja nukenvaatteita ja kaikenlaista tauhkaa, jota ajatellessani aivot alkavat surista, enkä saa kohdistettua muistiani niihin edes sen vertaa, että kykenisin sanomaan mitä.

Tiedostan olevani tosi huono asiakas, en auta vähimmässäkään määrin myyjiä tai markkinoiden järjestäjiä voittojen käärimisessä, sillä parhaimmassa tapauksessa kuljen Glühwein-kuppi käsissä, toisinaan ihan ilman mitään, vain haistelemassa mausteisia tuoksuja ja täyttämässä itseni jouluisella tunnelmalla.

Näiltäkin kahden kadun markkinoilta tupsahdin toisesta päästä ulos aika sukkelaan. Kukkulan niitty oli kuin Teletapeista suoraan, se kylpi ilta-auringossa siluettihahmoin koristeltuna. Pilvet olivat väistyneet sen verran, että Alpit näkyivät mutka toisensa jälkeen uudesta kulmasta, ensin yhtenä valkoisena röpöreunaisena massiivina, lopulta upeana kimmeltävänä rivistönä järveen taustalla.

Kosteikossa tepasteli kaksi haikaraa, jotka olivat yhtä pulleita kuin hanhet. Epäilin niiden syöneen kaikki jähmettyneet sammakot. Matkalla kotiin peltoaukealla oli kokoinainen parvi, taatusti kymmeniä haikaroita, matkalla Espanjaan tai aina Afrikkaan asti.

Ensi viikonloppuna on oman kylän Wienachtsmärt. Ja koska ollaan kultarannikolla, Glühweinin lisäksi on tietty sampanjaa. Vain kaviaari puuttuu. Palanpainikkeeksi myydään perinteisesti – samasta sampanjakojusta- kuumia täytettyjä lettuja.

Paikka auringossa.
A spot in sun.
Tästä saisi ranskalaisia saippuoita.
Here you can get French soaps.
Houkutteleeko vai ällöttääkö? Ulkonäkö pettää, tämä oli tosi hyvää!
Disgusting or delicious? This portion was enjoyable.
Muutama muukin joulumarkkinoilla.
A couple of people at this Christmasmarket in Seegräben.
Alpit on tietty hienot, mutta syysväritys myös lempeää.
Alps are nice, but the autumn colors so soft and pleasant.
Ilta saa.
Evening light.
Tällä puolella on vielä auringonvaloa.
On this side there´s still sunlight left.
Jos olisin villapaitamestari, kutoisin nämä värit.
If I were a master of pullovers, I´d make one with these colors.
Näkymän tarkastus.
Checking the view.
Ja siinä ne ovat, Alpit.
And there they are, the Alps.

En resumen: El sesón de ferias de navidad ya empezó. Voy en realidad sólo por el atmósfera, con alguito para picar y si tienen buen vino tinto con especias, Glühwein, tal vez tomo una tazita.

Kurzgesagt: Ich habe die Saison der Weihnachtsmärkte angefangen mit zwei, von den Finnen in Zürich und in Seegräben. Manchmal esse etwas kleines, geniesse einen Becher Glühwein, aber eigentlich das wichtigste ist die Stimmung.

Eskapismia marraskuulle

Eskapismia marraskuulle

Jos odottelee ihannehetkeä haaveilulle, sanoisin, että juuri nyt ollaan siinä pisteessä. Pehmeä harmaus, tihkuttavat pilvet ja sähkönsäästön luoma tarve sytytellä vieläkin useammin kynttilöitä turruttaa ajatukset surraavaksi mytyksi, missä ei hirveästi liiku mitään nopeaa ja särmikästä, sen sijaan haahuilen tulevassa, katselen menneitä.

Jasmin Ngo on Costa Ricassa; seuraan stooreja IG:ssä kuin hakien elämän eliksiiriä. Minäkin haluan palmujen keskelle, missä pikkuruiset sammakot kurnuttavat täyttä huutoa, laiskiaiset liikkuvat asiaankuuluvalla hitaudella ja ruokana on papuja, ananasta, papaijaa.

Mietin, että josko jo ensi vuonna sinne tropiikkiin, samalla editoin virtuaalimatkaa Sveitsin retkistä ja elän maisemia uudelleen. Käyn läpi kuvia ja huomaan, että upeita on liikaa, mitä näillä kaikilla tekee?

Grimsin patikka oli ihmeellinen, maidonvihreä vesi ja kalliot. Siksi laitan kuvakavalkaadin tähän peräperää. Ja samaan aikaan selailen jo talvipatikkareittejä, sillä talvi on jo vuorten huipuilla. Kunhan se levittäytyy alemmas, vetäisen talvipalttoon päälle, täytän termarin kuumalla ja lähden taivaltamaan rutisevaan hankeen.

Nyt pidän sadetta, mutta viikonloppuna starttaavat joulutorit. Ehkä käyn haistelemassa Glühweinia ja syömässä kuuman letun.

Tästä kuvasta tuli puhelimeni tausta.
This foto is now the background picture of my phone.
Matkalla ylitettiin pari kaunista kivisiltaa. A couple of nice stone bridges on the way.
Tämä on jäätikkökaivo.
This is a so called moulin.
Kalassa.
Fishing.
Polku kulkee tästä.
This is the path.
Tyypit tauolla.
Some guys havin a snack.
Polku on nirhattu kallion kylkeen.
The path has been carved on the side of the rock.
Maastopyöräilijät kyselivät, onko reitillä vielä sortumia.
The mountainbikers were asking, if there were still landslides on the way.
Reitti Grimsel Hospizille kulkee tavallisesti patoa myöten, nyt se oli rempasssa.
The path goes normally on the dam, which was now repaired.
Legendaarinen Grimselin Hospiz.
Legendary Grimsel Hospiz.
Maan uumenissa on kristalleja.
Deep in the ground there are crystals.
Rakennustöitä.
Constructionsite.
Karussa maisemassa värit korostuu.
In this bare nature the colors seem even more intense.
Tämä tarkoittaa, että luvassa oli mustikkapiirakkaa.
This means, we got some bilberrypie.
Mun lepohetki.
My siestamoment.
Vuorilla sapuska on melko tömäkkää.
In the mountains the food is pretty heavy.

En resumen: Noviembre en Europa es el mes oscuro, de lluvia, ojalá nieve. El momento perfecto para pensar en el verano pasado, paseitos que hicimos en los Alpes – y en los viajes futúros, ojalá con palmeras, sol y ceviche.

Kurzgesagt: November in Europa ist der Monat der Dunkelheit, Regen und hoffentlich Schnee. Ein perfecter Moment an den vergangenen Sommerwanderungen – und an den neuen Reisen zu denken.

Vesivärimaisemia ja sakkolappu

Vesivärimaisemia ja sakkolappu

Olihan siitä maininta, että näillä seuduin pitää maksaa parkkimaksu. Noustiin kiemurtelevaa tietä ylös ja ohitettiin parkkipaikka lippukoneineen, jatkettiin eteenpäin, toisen parkkipaikan ohi, kilometrejä kertyi, tie pieneni, mukuloitui, kapeni ja metsittyi. Siinä missä ei päästy enää eteenpäin ei maksumahdollisuutta ollut.

Rustasin kaupan kuitin toiselle puolelle “Liebe Murgtaler, ei tajuttu tätä parkkihommaa, mutta maksetaan takaisinpäin mennessä, liebe Grüsse Aldo ja Liisa” Ihan kohteliaisuussyistä laitoin Aldon ensin. Hän ei kyllä hyväksynyt lappua, jätin sen silti tuulilasiin. Ei todellakaan lähdetty enää kiemurtelemaan mäkeä alas ensimmäiselle parkkipaikalle pysäköintimaksun takia. Ihan sama, mutisin. Se olkoon minun joululahjani, koska kahden hengen ryhmänjohtajana hoksasin homman liian myöhään.

Mielikuvissani patikka, jolla noustaan melkein kilometri ylemmäs alppijärville, tarkoittaa karua maisemaa, kapeaa polkua rotkon reunalla, siksakkia kalliossa, kaukana kasvustosta. Todellisuus olikin sammaleista satumetsää, kiviportaita, alppiniittyjä, sembramäntyjä ja heinäistä kivikkoa.

Oltiin Glarusin klassikkoreitillä ja huokailin, että siis miten en tajunnut tulla tänne aiemmin. Lähellä kotia, silti sopukka ei-missään. Siis siinä mielessä, ettei vuorten väliseen laaksoon Murgtaliin kanna mobiiliverkko, ylös ei pääse hissillä, eikä palveluja näin syksyllä ole minkään sorttisia.

Polku Merlenistä rutistaa ihmisestä kaiken mehun heti alkuun. Näin repuissa useampia 2l litran vesipulloja, eikä se ole liioittelua. Vaikka kuljimme matalalla paistavan auringon ulottumattomissa suurimman osan ajasta ja lämpötila oli ehkä 12, irrotin housujen vetskarilahkeet melkein alussa ja paita oli litimärkä ylös asti. Murgseehütte oli kiinni; juotava oli kannettava itse.

Tallasimme vesistöjen viertä, ohi kuohuvien putousten ja alppilaaksosta seuraavaan. Murgbach oli sen verran täynnä, että päälle roiskui viilentävää pirskettä. Vieressä oli puusta veistetty pää runonparren kera. Pään sisältä, siitä aivojen kohdalta, löytyi muovikuoresta metallilaatikko ja kirja. Siihen saa ohikulkija kirjoittaa värssynsä. “Kiitos, että löysin tämän polun!” raapustan. Aldo jää luomaan runonparsia, minä yritin viilentyä putouksen vesisumussa.

Ylempänä kasvusto oli havupuista, osa korkeita, toiset muutaman metrin, leveälle levittyviä mäntyjä. Heinä oli syksyn lyttäämää, keltaisen ruskeaa. Oltiin Alpeilla, silti korvissani soi Ultra Bran “Savanni nukahtaa, iltapäivän aurinkoon, myös me nukahdamme, me väsyneet leijonat…”

Välissä syötiin leivät; mukana ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Hiljan tekemät suklaapiparit jätettiin kahvin kaveriksi Murgseefurggelin luo, korkeimpaan kohtaan, missä siirryimme Glarusin kantonista St.Galleniin ja nähtiin alhaalla ensimmäinen Murginjärvi. Oltiin 1983 metriä merenpintaa korkeammalla. Lokakuun loppu, eikä missään pienenpientä lumiläikkää enempää talvea.

Reitin kolme järveä ovat kyljikkäin. Siellä näyttivät monet pitävän eväspaussin. Samasta kohtaamispisteestä löytyi myös majatalo, joka siis jostain syystä oli aloittanut talvilevon viikkoa ennen kuun päättymistä.

Alaspäin mentiin vauhdilla, matka oli lyhyt ja viettävä. Maiseman värit muistuttivat villapaitaa, pehmeän lempeää ruskeaa, punertavaa, kellertävää ja veteen heijastuvat vuoret kuin peilikuvia, toisinaan siveltimellä sameaksi laveerattu.

Autolla selvisi, etteivät rakkaat terveiset vedonneet Murglaakson väkeen. Neljänkympin QR-koodi odotti maksajaa.

Aika hämärää aamupäivällä, aurinko ei kanna tänne asti.
Pretty dark in the morning, the sun is still behind the mountain.
Tästä ylös, rehevän kaunista metsäpolkua.
Up we go; beautiful forestpath.
Selän takana Churfirstenin vuoret ja Walensee.
Behind the back Churfirsten and lake Walen.
Ensimmäisen alppilaakson tavarahissi. Tai ehkä tällä tuodaan vuohia, lampaita?
The gondola to bring stuff to the alpinevalley. Or maybe goats or sheep?
Syksyn valo on kaunis.
The autumnlight is beautiful.
Muutamat kukat vielä voimissaan.
Some flowers still going strong.
Putouksena ryöppyävän joen vierestä löytyy kirja.
Beside a river there´s a book to write some verses.
Aldo luo runoutta. Luulen.
Aldo is creating poetry. I think.
Tähän oli pysähdyttävä tuulen ja vesiroiskeen raikastettavaksi.
Had to stop here to get some refreshment from the splashing river and wind.
Navetta näkyvissä.
A cattleshed in sight.
Voinko muuttaa kesäksi tänne?
Could I move here for the summer?
Kostea kalliopolku.
A wet and rocky path.
Olisiko tämä sembramänty?
Is this swisspine?
Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta eväänä leivät.
Might be surprising, but we had sandwiches for snack.
Joessa vilahtelee pieniä kaloja.
Small fishes in this river.
Minusta ihan savannia.
Looks like savanna for me.
Murgseefurggel, 1983 m.
Tälle nousulle tarvitsen kahvia.
To this hike you really need your coffee.
Kultainen sieni, joka siis kasvaa lehmänläjässä.
A golden shroom growing on cowpat.
Kahden järven välisen muhkuran luona myös majatalo.
Between the two lakes there´s the alpine hut.
Kuten sanottu, valo on upea!
As said before, the light was incredible!
Matalaa männykköä.
Some pines.
Lehdet ovat suurelta osin pudonneet, tässä vielä ruskaa.
There are almost no leaves, nut here still some yellow ones.
Lievästi viettävä polku dippaa lopulta jyrkästi laaksoon.
The slightly down going path dips suddenly sharply to the valley.
Siellähän on jälleen putous.
Another waterfall.
Tässä tajuttiin vesivärien todellinen merkitys. Here we realised the real meaning of watercolors.
Raikasta vettä.
Refreshing water.

En resumen: Esta vuelta en el valle de Murg era definitivamente uno de mis favoritos. Casi un kílometro de subida, un paisaje increible, luz de otoño lindísimo y tan remoto, que no funciona el teléfono, pero en total no tan lejos de Zurich. Nos vino una multa de parqeo, por chapas, pero que importa, que lo usen para la infraestructura.

Kurzgesagt: Glarner klassiker war wirklich ein Topwanderung. Sportlich, aber nicht gefährlich, mit Wasserfällen, Flüssen, super Aussicht. Ziemlich nahe Zürich, aber so weit, dass ein Handy nicht funktioniert. Wenn man bis Merlen fährt, sollte man die Parkgebühr schon beim ersten Parkplatz bezahlen. Oder dann die 40 Franken Busse später zahlen. Wie wir.

Satumainen laakso ja murmelia menussa

Satumainen laakso ja murmelia menussa

Melkein vahingossa tuli nähtyä aivan upea ruska, löydettyä oranssinpuna, syvän keltainen. Edellisen päivän palmut Luganossa unohtuivat välähdyksessä; ketä kiinnostaa alati vihreä ja tylsä palmu, kun väriloisto avautuu laaksossa, jonne pääsee vain jalan.

Aamulla olin herännyt jo kuudelta, sillä majapaikan ilmastointisysteemi tuuppasi voisarven tuoksua. Nälkä heräsi heti. Sarvi ei ollut kovin kummoinen, mutta täydensi muuta aamupalaa ja täytti aamuvarhaisesta heränneen croissant-tarpeen.

Olin pitkään halunnut nähdä Foroglion kylän, joka on valittu yhdeksi Sveitsin kauneimmista ja ajattelin, että samalla keikalla voitaisiin nousta Calnègian laaksoon.

Seutu ei ollut aivan uutta, sillä polun alkuun vievässä Bavonan laaksossa asuu ystäviämme. Tien varrella on koru toisensa jälkeen ja kivirakennukset ihmeellistä. Lohkareiden onkalotkin on otettu käyttöön ja kallioinen lippa suojaa ylhäältä tippuvilta yllätyksiltä.

Foroglio on suosittu paikka, kesällä sinne varmaan jonotetaan. Nyt syksyllä liikkellä oli muutamia porukoita. Eräs iäkäs rouva kiirehti meidän luokse kertomaan patikkasovelluksen kätevyydestä, sieltä löytyy samasta reitit ja yhteydet. “Koska kuulin, että puhutte espanjaa.”

Foroglion kylän vieressä on putous, jonka viertä lähdimme nousemaan rappuja ylös. Täällä ei sovellus olisi auttanut reittien kanssa, kellokin näytti vain kauniisti heijastuvia syyslehtiä reitin sijaan. Ehkä vika oli satelliitissa, ehkä syy joku muu. Tekniikan toimimattomuus tuskin haittaa ketään, polku on Val Calnègiaan asti hyvin merkitty.

Puntidin muutaman talon rykelmä on sekava, kivien rytmittämä. Kauempaa asumuksia tuskin havaitsee, niin hyvin ne istuvat maisemaan. Joki on se sama, joka putoaa alas Foroglioon muhkeana putouksena. Toiselle puolen virtaa pääsimme tietenkin kivistä ladotun kaarisillan yli. Roomalaisten aikuinen sekin, sanovat.

Puntidista eteenpäin polku nousee yhä, mutta kuljimme joen viertä, keltaisen keskellä, kohti uusia putouksia ja terävänä laakson päässä odottavaa bhuippua ja paistetta. Aurinko ylsi retken alkupuolella hetkeksi korkeiden seinämien väliin ja takaisin kävellessä selkää lämmittäen.

Määränpään lähettyvillä oli jälleen silta joen yli, modernimpi kylläkin. Ilmeisesti aiempi riippusilta on lähtenyt veden matkaan, tämä oli puusta ja uuden näköinen. Silta vie Gerraan, jonka asumuksia tuskin huomaa, ne ovat järkäleiden katveeseen ja osittain allekin rakennettuja suojia karjalle, ihmisille tai juustolle.

Calnègian kivitalot olivat samaa sarjaa kuin aiemmatkin matkalle osuneet, pieniä, pinnalta eläväisiä ja toisiinsa tukeutuvia. Paikassa vallitsi syyspäivänä rauha. Kesällä niityille tuodaan lehmiä laiduntamaan. Kapeassa laaksossa ollaan todellakin kuin herrankukkarossa. Istahdimme kivelle syömään leipiä ja tuijottelemaan käsittämättömän keltaista maisemaa. Sveitsissä ei kovin maailman ääreen pääse, mutta täällä tuntui siltä. Olimme toisessa aikakaudessa, siellä missä luonto määrää elämää, perinteet pitävät hengissä.

Takaisin palattiin samaa reittiä, vaihtoehtoa ei ollut, sillä aurinko oli jo alhaalla. Gerran kohdalla mies kysyi italiaksi, että onko vielä pitkä matka Calnègiaan. “No mitä siellä on, kannattaako mennä? Lisää kivitaloja?!” hän hymähti ja käveli sillan poikki kameravarustuksensa kera.

Foroglion Osteria La Froda oli vielä auki ja päätettiin syödä iltapalaa ennen monen tunnin ajoa kotiin. Ruokalista on perinteinen, vanhoja reseptejä ja lähiruokaa vaalitaan. Kaikki tarjoiltiin polentan kera tai perunamuussilla ja lihalla, kuten näillä seuduin varmaan on aina ollut. Valittavana oli tavallisten porsaan ja naudan lisäksi murmelia tai vuohea ja kasvissyöjälle lähinnä tattarinuudeleita juustolla ja vihanneksilla tai polentaa juustolla. Päätettin kokeilla ekstreemiä eli leikkeleitä perinteiseen tapaan, leipää ja salaattia. Kun edessä oli erilaisia kuivalihoja ja makkaroita reippaalla rasvamäärällä olin lannistua, mutta Aldo testasi myös laardia, valkoinen viipale sitä itseään. Olen syönyt pitkään lähes kasvispohjaista ruokaa ja tämä oli kyllä tuhti satsi, eikä tule toistumaan enää ikinä. Tulipa ruokailtua, kuten calnegialaiset ikään, perinteitä ja vanhoja valmistustapoja vaalien.

Sabbione

Viimeinen kylä ennen Forogliota.
The last village before Foroglio.
Foroglio
Foroglion putous.
The waterfall by Foroglio.
Foroglio on pieni mutta kaunis.
Foroglio is small but pretty.
Reitti kateissa, jäljellä vain lehtiä.
The route missing, only leaves left.
Pikkuisen noustu joen tasolta.
Already some vertical meters behind.
Portaita ylös.
Up we go.
Puntidin silta näkyvissä.
The bridge of Puntid is on the sight.
Väriä on maisemassa pisteinä.
The whole place is like a painting.
Puntidin silta on sekin kivestä.
The bridge in Puntid is made of stones, of course.
Vesi virtaa kivien lomassa.
The water flows between and over the stones.
Pari-kolme putousta näkyvissä.
A couple of waterfalls on the mountains.
Tämä on Calnègia.
This is Calnègia.
Täällä kaikki on kivestä.
Here everything is made of stone.
Punainen piste: minä.
The red spot: me.
Nättejä sieniä.
Pretty shrooms.
Sillan toisella puolen kiven alla onkalo.
On the other side of the bridge there´s a small cave.
Paljon kiviä, joilla leikkiä.
A lot of stones to play with.
Perinteitä lautasellinen. Salaatti tuskin kuuluu niihin.
A plate full of traditions. The salad might not be part of it.

En resumen: Pensé que la culminación de este paseito iba ser el pueblo de Foroglio y su catarata, pero en total la belleza increible nos tocó unas horas después llegando caminando en el valle de Calnègia. Los arboles en colores de otoño brillaban en el sol y entre los montes había una tranquilidad asombrosa.

Kurzgesagt: Ich dachte der Höhepunkt wäre Foroglio und der Wasserfall, aber die unglaubliche Schönheit haben wir erst nach ein paar Stunden laufen in Calnègiatal gefunden. Die Bäume in Herbstfarben haben gescheint und zwischen den Bergen herrschte eine sagenhafte Ruhe.

Kastanjametsän läpi tattipastalle ja jätskille

Kastanjametsän läpi tattipastalle ja jätskille

Sain eilen aikaan erinäisiä kaaostilanteita, joita kypsästi syytän auringonpimennystä. Tänään otan varman päälle ja mietin jopa, että pitäisikö kuvamateriaali jakaa kahteen osaan, etten kuormita päivää liikaa.

Heti seuraavassa hetkessä päätän, että ei, kaikki peliin. 30 kuvaa? Ihan sama, lataan ne tähän putkeen ja se joka ei jaksa, vaihtaa sivua.

Edellisen postauksen Lugano vaihtui illalla Italiaksi, sillä Sveitsistä ei löytynyt lähimailta yhtään rahapussille sopivaa majoitusta. Sitäpaitsi mikä ihana tekosyy mennä yöksi rajan toiselle puolen ulkomaille, vaikka vain hetkeksi.

Luganojärvellä oli hiljaista, kaikki näytti olevan kiinni. Puolisen tuntia myöhemmin meidät otti vastaan Porto Ceresioon vievä talorykelmä, joiden välistä pilkotti kirkko ja eläväinen aukio. Seudun väki olikin täällä, illan viimeisissä auringonsäteissä aperitiivin ääressä, tepastelemassa lungolagoa pitkin, kävelytietä järven sivustalla.

Käytiin heittämässä kamat B&B:n ja ihasteltiin parvekkeelta järvinäkymää, palmuja. Talo oli täynnä kitschiä, kaikenlaista rantaroinaa. Herttainen, mutta kummallinen oli myös aamiaispyötien sijoituspaikka, ne olivat keittiön viereisessä huoneessa pienen uima-altaan äärellä. Suihku peränurkassa oli kaiketi looginen, ottaen huomioon uintimahdollisuuden. Lainaksi olisi ollut kajakkeja, suppilautoja ja muita, sillä pihan poikki pääsee kätevästi järvelle.

Käveltiin etsimässä kylältä ilta-ateriaa vain todetaksemme, että lähes kaikki ravintolat olivat pimeinä. Ihmettelin, minne ne kaikki aperitiivi-ihmiset menisivät syömään. Siinä ainoassa ravintolassa oli vain muutama pöytää ja kaikki varattuja.

Mobiilinetti ei pelannut, oli käveltävä takaisin wlanin luo majapaikkaan etsimään ratkaisuja nälkään. Hoipuin energiapulassa, eihän voi olla ettei Italiassa saa ruokaa! Pyörsimme takaisin aperopaikkojen lähelle; baarin ruokalistalla oli sentään pizzaa. Päällä oli kaikki pakaaseista löytyvät kerrokset, myös yökäyttöön tarkoitettu huppari, silti paleli; mutta miten kauniisti valot tuikkivat järven molemmin puolin.

Aamupalalla meitä oli tasan kaksi. Juotiin talon italialaiset sekä amerikkalaiset kahvikanisterit tyhjäksi ja suunnattiin kylän leipomoon. Tiskissä oli kauniita sokerileipurin taidonnäytteitä, pienenpieniä leivonnaisia joiden koristeeksi oli asetettu joutsen. Pyynnöstä meille täytettiin ystävällisesti eväsfocacciat.

Puolisen tuntia myöhemmin pyörittiin jälleen Sveitsin Luganossa ja aseman parkkipaikalla. Jumituimme ensimmäiselle, jossa ei lopulta ollutkaan tilaa. Seuraavalta, pohjoiselta parkkipaikalta, löytyi paikka, mutta maksulaite puuttui. “Missä se verdammtes vehje on??!! Juna lähtee viiden minuutin päästä!” hermoili toinen zürichiläinen, joka ilmeisesti oli vetänyt useamman juoksurundin alueen ympäri, tarkastanut kaikki mahdolliset pylväät ja tolpat. Hän meni menojaan – maksamatta – kun huomasin maininnan sovelluksesta. Paikallisen junayhtiön SBB:n parkkia ei siis voi maksaa samalla appillä, jolla ostetaan liput. Ehei. Aloin ladata puhelimeen uutta sovellusta. Siihen tarvitsin salasanan Swisspassiin, joka toimii tunnisteena junamatkailussa ja muussa. Ihan puskista tuli tämäkin, joten ei muuta kuin salasanan vaihtoon.

Aika monta #¤rkelettä saattoi päästä suustani. Junailu ja byrokratia, siinä vasta näppärä kaksikko.

Vasta puolen päivän jälkeen oltiin junassa, joka vei meidät kolmessa minuutissa funikulaarin luo. Stressitaso alkoi laskea, sillä olimmehan paratiisissa, Paradisossa. San Salvatore nousi uhkeana melkein sokeritoppamaisena edessä. Samassa loosissa oli nainen kahden lapsensa kanssa ja jalkojeni välissä heidän koiran muhkea häntä. He olivat nousseet Monte Brélle edellisenä päivänä, nyt oltiin menossa vain nauttimaan näkymistä ja auringosta.

Ihan täyttä aurinkoa ei päivä tarjonnut, alkuun sumuista huttua ja kastanjametsässä varjoa. Kolmen tunnin patikasta tuli varmaan neljä, sillä kuvailin samalla paikkoja virtuaalimatkaa varten. (Lähtisitkö mukaan?!) Kapusimme vuoren laen yli ja laskeuduimme sen toiselle puolen, taatusti tuhat rappusta alaspäin aina järvelle asti.

Italiasta tuotu foccaccia maistui älyttömän hyvältä puunrungolla istuessa. Olimme metsässä taasen kerran ihan yksin. Siellä täällä rapsahteli; ne olivat kastanjoita, joita yritettiin väistellä, sillä piikit on todella teräviä.

Morcoteen laskeuduttiin sen maamerkin, Santa Maria del Sasson yläpuolelta, kirkon, jonka näimme jo Italian puolelta. Itse kylä on pikkuruinen, mutta viehkeä kapeine kujineen ja palmuineen.

Oli sen verran ilta, että päätettiin jäädä rantaravintolaan iltaruualle. Takaisin Luganoon pääsee päiväsaikaan myös laivalla, myöhemmin postibussilla. Tattipastan jälkeen noustiin bussiin, joka kiemurteli pimeää rantatietä takaisin Luganoon.

Okei, tähän näkymään voin herätä.
Ok, this is an acceptable view from our room.
Tuonne Morcoteen laskeudutaan ylhäältä San Salvatorelta.
We hiked from the top of San Salvatore to Morcote.
Porto Ceresio
Lavuaaria voisi pieni ihminen käyttää ammeena.
This sink could a small person use as a bathtub.
Aamupalaa.
Breakfast.
Morcote aamusumussa.
Morcote in morningmist.
San Salvatorella.
At San Salvatore.
Cionassa Osteria, kuten kaikki muutkin sapuskapaikat matkanvarrella.
Osteria in Ciona was closed, as well as all the other restaurants on the way.
Kasvusto on rinteellä runsasta.
It´s bushy on the hillside.
Näitä ropsahteli puista pitkin polkua. We were trying not to get hit by falling chestnuts.
Kakipuu on täynnä hedelmiä.
The kakitree is full of fruits.
Kummallisia pikkusieniä.
Weird small shrooms.
Kylä näkyvissä!
A village on the sight!
Melkein perillä.
Almost there.
Kastanjat puussa.
The chestnuts in the tree.
Hän kai suojelee?
She´s probably protecting?
Valkoisessa osassa kirkkoa kastetaan lapset.
The white building is where the children are baptized.
Palmuja!
The palmtrees!
Tämä on Morcote.
This is Morcote.
Ja kuten sanoin, tämä on Morcote.
And as said before, this is Morcote.
Mango maistui oudolta, mutta kyllähän tämä piristi.
Mango tasted weird, but this did give some energy.
Morcoten sivukujaa.
A sidealley in Morcote.
Tänne ei menty.
Didn´t go to this restaurant.
Veden äärellä tattipastaa.
Pasta with porcini by the lakeside.
Laiva odottelee matkustajia.
A boat waiting for the passingers.
Ilta saapuu.
Getting late.

En resumen: Un viaje al extranjero de una noche; fuimos a dormir a Porto Ceresio y en día próximo regresamos al lado Suizo para hacer una caminata de la cima del San Salvatore al pueblo del Morcote. Un paseito con paisajes increibles y un ataque de nervios por la culpa la compania de trenes Suiza. Lo de dejar el carro en el parqeo de la estación de Lugano se puso complicado. Pero lo lográmos.

Kurzgesagt: Oktober ist perfekt für eine Wanderung in Tessin. Es gibt schon Herbstfarben, aber mit das Gefühl von Süden.

Tunnelin läpi Sveitsin etelään

Tunnelin läpi Sveitsin etelään

Olen juuri nyt siinä matkan jälkeisessä tilassa, jossa ruumis on kotona ja pää ei tajua ikkunasta näkyvää sumuvaippaa, sillä silmät sulkiessani olen muualla. Mutta yritän palauttaa itseni tähän tietokoneen ääreen ja kohta alan latailla kuvia työstettäväksi.

Pikareissu Ticinoon, italiankieliseen Sveitsiin, odotti muutaman viikon toteutumistaan; hetki, tekemiset ja varsinkin sää loksahtivat paikoilleen sunnuntaina ja hujauksessa oltiin menossa ruskan läpi kohti palmuja.

Eväspaussille pysähdyttiin Sufersiin, keltaisten lehtikuusien koristaman rinteen viereen. Istahdettiin kiville kuivahtaneen joen partaalle, sen saman, missä kerran patikan jälkeen uiteltiin vuolaassa virrassa jalkoja. Vai oliko se tämä reissu?

Tiedättehän sarjakuvien ja elokuvien siirtymään luolan läpi trooppiseen laaksoon? Se löytyy Sveitsistä. St. Bernardinon tunnelin jälkeen avautuu eteläinen kasvusto palmuineen ja muineen.

Hyvin lähellä Italian rajaa Luganossa tankattiin jätskiä ja espressoa, sitten lähdettiin juoksentelemaan ympäri kaupunkia. Saaliina videomatskua, sivussa napsittuja hätäisiä räpsyjä, vinoja torneja ja pari kivaakin kuvaa.

Mutta koska jälkiselvittely on kesken, käyn nyt hommiin ja ensi viikolla lisää!

Eväspaussilla Sufersissa.
A snackbreak in Sufers.
Ja tämä on Lugano.
And this is Lugano.
Keskustaan pääsee kevyesti rappuja alas tai funikulaarilla.
Lugano has a real downtown. If you don´t want to walk the stairs, there´s a funicular.
San Salvatore, tuonne seuraavaksi!
San Salvatore is our next destination.
Piazza Cioccaron kulmaa.
The corner of Piazza Cioccaro.
Viimeiset portaat kirkolle.
The last stairs to the church.
Luganon arkkitehtuuria.
Some cute houses.
Lugano on kirkkojen kaupunki, tässä yksi San Lorenzon katedraali. Lugano is a town of many churches, here the cathedral of St. Lawrence.

En resumen: hicimos un viaje rapidito a Ticino para conseguir fotos y video para futuros proyectos. La primera parada era en Lugano. De los próximos cuento cuando haya procesado el material, pero prometo unas fotos increibles, de lugares fantásticos!

Kurzgesagt: wir haben eine Kurzreise nach Tessin gemacht um Fotos und video zu kriegen für zukünftige Projekte. Erste Haltestelle war Lugano. Nächste Woche mehr Fotos aus wunderschönen Orten.

Syysvärejä ja aprikoosipiirakkaa

Syysvärejä ja aprikoosipiirakkaa

Tykkään syksymetsistä. Sateessa, auringossa, sumussa, ihan mitä vain. Vähän olin silti odottanut syysvärien loistoa auringossa, mutta olkoot, ajattelin.

Sääkartalla Sveitsi oli pilvien alla, mutta Baselin suuntaan luvattiin kolmea tuntia paistetta. Vetelin aurinkovoidetta varmuuden vuoksi kasvoihin. Myöhemmin vuorella pää pilvissä virnistin optimismilleni.

Mutta päivän kristalli oli taskussa. Tuliaisiksi. Se saatiin mukaan jo ennen Wasserfallenin hissiä. Jotenkin herttaista, että metallinen rahalaatikon kansi ei ollut edes kiinni.

Hissin luona on zipline-rata, sinne jää lapsiperheitä. Porukkaa tallaa jonossa ensimmäisille nuotiopaikoille, sen jälkeen on rauhallisempaa. Voin vain kuvitella trafiikkia aurinkoisena päivänä. Selvästikin tykätty ulkoilualue Jura-vuoristossa; tänne voi tulla läpi vuoden.

Huipulta, seudun korkeimmalta kohdalta, piti nähdä joka suuntaan, Saksaan, Mont Blancille Ranskaan, ylipäätään Alpeille. Meille avautui valkea huttu, molemmin puolin kapeaa kannasta. Pilvimassa lellui yli, sivuttain ylhäältä alas, alhaalta ylös. Äänet kantautuivat vaimeina, jostain kuului aavemaisesti naurua. Ja huuliharpun säveliä. Kiinalainen Nuuskamuikkunen soitteli polun syrjässä haikeaa melodiaa, toinen kuvasi puhelimella.

Kulkutautien pyhimys Rochus matkasi ruton riehuessa näillä main Roomasta Mümliswiliin ja loukkaantui vakavasti suistuttuaan harjanteelta. Paikalle rakennettiin kappeli, nykyisen edeltäjä.

Polku on kuin silvottua kiveä, ei ihme, että täällä kompastellaan. Lipulla koristetun sääaseman jälkeen ollaan kuitenkin ihan kunnon tiellä, joka vie kohti surkeaa kulinaarista kokemusta, Bergrestaurant Vogelbergiä.

En kestä istua kylmältä sumussa ja tuulessa terassilla, joten sisään tupatentäyteen tupaan. Palvelu on kummallisen ynseää, ei tervehdystä, ei kiitosta, ei mitään. Kahvi kuin vettä, snapsilla terästetty samoin. Isäntä ripittää viereisen pöydän porukkaa, eivät olleet huomanneet käteismaksusta muistuttavaa kylttiä. Aprikoosipiirakka on hyvää, se on läheiseudun konditoriasta, hinta sen sijaan järkyttävä. Myöhemmin luen terävää kritiikkiä paikasta; laatu, tunnelma, kaikki on surkeaa.

Pilvet lipuvat syrjään, oranssi ja keltainen paljastuu. Aidatulla niityllä laiduntaa hevosia; mutta porttihan on auki! Hepoja on siellä täällä, toistakymmentä, pitkin niittyjä, ruohoa hamuamassa. Yksi vilkaisee meitä ja kääntää selän. Aina noita kaksijalkaisia.

Päivän aarteet.
The treasure of the day.
Ei vielä pilvien tasolla.
Not yet by the clouds.
Nuo valkoiset ovat sieniä.
Those white things are shrooms.
Polku päättyy jyrkänteen reunalle.
The path ends by the ridge.
Portti.
A gate to the fields.
Niin mut jos tämä putoaa päälle?
Yeah, but if this falls…?
Siinä se lelluu, pilvimassa.
There it hangs, the cloud.
Kohti pilveä.
Towards the cloud.
Kappeli polulla.
A chapel on the path.
Eväshetki.
Snacktime.
Tällä jaksaa vaikka kuuhun: Glarusin päärynäleipä pähkinöillä.
With this you can walk till the moon; pearbread with nuts from Glarus.
Kapea harjanne.
A narrow ridge.
Sienet mätsää syysväreihin.
Mushrooms that match the fallcolors.
Ihan olen energinen, vaikkakin turvonnein silmin.
Full of energy, despite of baggy eyes.
Tässä olisi sitten sitä maisemaa.
Here´s the marvellous view.
Sääasema.
The weatherstation.
Häikäisee ihan sikana, vaikka sumuista. Taustalla Alpit.
Totally dazzeled by the sun. I mean by the fog. Alps on the background.

Ja yhtäkkiä esirippu repesi.
And suddenly the white curtain opened.

Pikkuisen hurmaannun.
Loving this!
Surkea kuppila.
A miserable mountainrestaurant.
Ulkonäkö pettää, todella huono kahvi. Mutta konditorian piirakka on hyvää.
Horrible coffee, but the cake from a pastryshop is tasty.
Herttinen, tuollahan on lisää kukkuloita.
Gosh, there´s more hills.
Loppuun pieni nousu.
A short uphill climbing.
Näitä heppoja oli vapaana pitkin poikin.
There were horses here and there, walking freely to the best spot of green.

En resumen: Fuimos a Wasserfallen en la busqueda de colores de otoño. Habia, pero rodeado por las nubes. Bonito en todo caso.

Kurzgesagt: Wir sind nach Wasserfallen gefahren um goldener Herbst zu suchen. Trotz Nebel und Wolken haben die Farben schön geleuchtet.

Viiniköynnösten keskellä

Viiniköynnösten keskellä

Niinhän se on, että mikä tahansa muuttuu tiukassa auringonpaisteessa rusinaksi. Rypäleen sokeripitoisuus kuivuudessa ja lämmössä kasvaa, omani sen sijaan laski kuin lehmän häntä. Siis verensokeri. Ja nestehukan negatiiviset vaikutuksethan kyllä tiedetään. Siihen ei auttanut edes desi raikasta viiniä.

Yritin olla vastuullinen toipuja ja antaa rauhan vyöruusulle. Ei vuoristopatikkaa, ei tuntien raskasta nousua. Se, että kilometrejä kertyi 15 ja aurinko porotti täysillä koko päivän päätin jättää huomiotta. Myös sen, että vyöruusussa pitäisi välttää aurinkoa. Koska ei oltu vuorella. Ainakaan isolla.

Mutta yhä silti – mahtava reissu, plussia reilusti enemmän kuin miinuksia. Vuorilla oli epävakaata, joten ajoituskin istui täydellisesti. Vajaa kolme tuntia ja olimme Genevenjärvellä Lavauxin rinteillä, viiniköynnösten välissä huumaavan kauniissa ympäristössä.

Se mikä johti rusinoitumiseen, oli väärä mielikuva. Kuvittelin, että siellä missä on viiniä, on tietenkin kahviloita ja ravintoloita tai ainakin yksi avonainen per kylä. Ensimmäisessä, Rypäle Caféssa St. Saphorinin kylässä olisi maistunut kupposellinen kahvia. Isäntä torjui hymyillen edellisenkin seurueen, ehei, mitään ei nautita ennen lounasta. Aamukahviaika oli selvästikin ohi. Illalla palatessa käytiin koputtelemassa saman kuppilan ovea. Ehei, illalliseen on vielä tunti, ruokaa saa vasta sitten.

Vatsani ja Lavaux:n alue ovat selvästikin eri rytmissä. Seuraavassa kylässä olisi jollain suunnalla ollut ruokapaikka, mutta siinä vaiheessa oli jo mutusteltu väliomenat ja ajateltiin, että jatketaan matkaa. Viininmaistajaisten kohdalla testattiin jääkylmää Dezaleyta ja St. Saphorinia, jonka jälkeen oli pakko syödä repusta leivät, murina alkoi olla sitä tasoa.

Viinin kylkeen olisi ollut tarjolla tukuisa kuivamakkara ja patonkia, mutta makkara ei kuumuudessa herättänyt vastakaikua. Myöhemmin kaduin ronkelia suhtautumistani, sillä makkara mahassa on parempi kuin vatsalaukku tyhjänä.

Sama linja jatkui, joko ruokapaikat olivat poissa reitiltä tai kiinni. Paluumatkalla kurvattiin suoraan huoltoaseman kauppaan hakemaan sandwichit. Erittäin antiklimaattista, mutta jälkkärijäätelön jälkeen en enää ainakaan ollut otsaryppyinen ruuattomasta päivästä.

Viinisatoa oltiin paikoittain keräämässä, myös prosessoimassa. Ensimmäisten kylien välillä oli muutoinkin trafiikkia, kävelijöitä ja rypäileiden valokuvaajia. Mitä pitemmälle tallattiin, sitä rauhallisempaa tiellä oli.

Yöllä näin unta viininkeruusta, poimi satoa kotioven yläpuolelta. Aurinko oli kuin Genevenjärvellä. Sitä syntyikö rypäleistä viiniä, en tiedä. Mielikuva tilanteesta oli niin vahva, että oli mentävä pihalle sadonkorjuuseen. Pari kiloa rypäleitä, sanoisin, siis ilman punnitsemista. Ei ehkä yhtä makeita kuin etelämmässä, mutta omia.

Rypäleet talteen.
Grapes to prosess.
St. Saphorin.
Café du Raisin, jonne tulimme joko liian ajoissa tai myöhään.
Café du Raisin, where we always got either too early or too late.
St. Saphorinin holvikaarikuja. An archalley in St. Saphorin.
Tästä lähdetään St. Saphorinin läpi.
The beginning of the hike trough St. Saphorin.
Portaat St Saphorinin kirkolle.
The stairs to the church of St Saphorin.
Köynnöksiä ja Genevenjärvi.
Grapewines and the lake Geneva.
Rikkaruohotkin on kauniita sinistä vasten.
Even the weed is cute against the blue.
Kyllä, täällä on viiniä.
Yes, there´s wine.
Sata kuvaa järvestä ja köynnöksistä.
Hundred pictures of the lake and the wine.
Olisko nämä jo valmiita?
Aren´t these already ready to be picked?
Monachonin kellarit.
The cellars of Monachon.
Ja tämä kylä oli?
And this village was?
Mahdollisuus maistiaisiin.
A possibility to taste Lavaux´s wines.
Kaksi rusinaa ja pari desiä kylmää viiniä.
A couple of raisins and two deciliters of cool wine.
Portaat köynnöksille.
Stairs to the grapewines.
Joku on ottanut maistiaisia.
Someone has tasted these already.
Dezaleyn rypäleitä.
Dezaley grapes.
Linnako sä oot?
Are you a castle?
Jo nälkäinen.
Already hungry.
Demierren ja Filsin viiniä.
Wine of Demierre and Fils.
Onhan täällä nyt kaunista!
It really is beautiful here!
Prosessoidut rypäleet.
Processed grapes.
Ihana!
Charming!
Viiniä siellä, viiniä täällä.
Wine here, wine there.
Siisti kellari.
A tidy cellar.
Olisiko viimeinen kylä?
Maybe the last village?
Ja viimeiset rypäleet. And the last grapes.

En resumen: Cuando el clima en las montañas está desestable, es el momento de ir al lago de Ginebra, en el area de Lavaux, a caminar enre los viñedos. El sol te llena, los colores están llenos vida y el vino refresca.

Kurzgesagt: September ist perfekt für einen Ausflug nach Lavaux. Eine Wanderung durch den Weinterassen von St. Saphorin ist herrlich. Wer unterwegs Essen möchte, sollte nur aufpassen – die Restaurants sind nicht jeder Zeit zum Essen geöffnet.

Haikaroita ja kurpitsoita

Haikaroita ja kurpitsoita

Yritin tainnuttaa kaikki houkuttelevat ajatukset vuoristosta. Teoriatasolla toteutettavissa, mutta sen verran on järkeä jäljellä, ettei kroppa ehkä sittenkään vielä kestä.

Vyöruusu on periaatteessa siis tainnutettu, käytännössä ei ihan. Koska oli sunnuntai, niin ehkä sitten sunnuntaikävelylle.

Pfäffikonin järven seutu on oikeastaan yksi niistä paikoista, joita viikonloppuna pitäisi välttää. Väkijoukot, lapsiperheet, juoksijat, kävelijät, pyöräilijät ja taivastelijat, kaikki ovat liikkeellä. Suurin osa porukasta virtaa Pfäffikonista suorinta reittiä Juckerfarmin elämysmaatilalle. Rauhallisempaa on heti aamusta tai myöhään iltapäivällä.

Me lähdettiin kävelemään jonkunlaisen kanaalin jälkeen järvensivua myötäpäivään. Heti kaislikon jälkeen oli puu pesineen. Haikara liikehti jotain touhuten; vasemmalta viereen lennähti toinen. Kaksi, eikä vauvan vauvaa.

Joku valokuvaaja kuvaili tapahtumaa kameran ja pitkän putken kanssa, minä ja Aldo kännykällä. Uusi puhelin vakuuttaa, mutisin. Kuka jaksaa raahata helteessä kuvauskalustoa, kun kevyemmälläkin pärjää? Se että kuva ei isolla ruudulla olekaan yhtä tarkka kuin puhelimen näytössä, on vain käytännön ongelma. Avaa tietokoneen ruudun sijaan blogi puhelimella ja kas, jopas on hyvä kuva haikaroista.

Syyskuun aurinkoiset päivät on ihania, ei enää sitä paksua kuumuutta, mutta yhä lämpöä, jonka voi antaa painua ihoon muistoksi kesästä. Tämän sunnuntain aurinko tosin jätti mukavan tunteen lisäksi rinnuksiin ja niskaan punaisen muistutuksen. Ollaan vuoden talvea lähestyvällä puoliskolla, mutta aurinkorasvan pitäisi yhä kuulua ulkoilutarpeistoon.

Järveä reunustava rantatie on osittain päällystetty. Pistelin vauhdilla menemään, kunnes ranka alkoi notkua ja päässä sumentua. Kymmenisen kilometriä sen jälkeen, kun on vain tullut käveltyä kotona, on sittenkin kohtalainen matka.

Elämys- ja kurpitsafarmin meininki kaikui kauas järvelle. Laahauduin viimeiset metrit rypälekujan läpi kukkulalle kuin tryffelipossu saaliin toivossa. Jossain oli tulet ja tuoksui makkaralle. Täällä tarjoillaan lähiruokaa; bratwurstissakin on kurpitsaa. Tarjolla oli myös kurpitsarisottoa ja -keittoa, plus muuta syötävää sisätiloissa, jonne en jaksanut tunkeuta.

Pieni pyöräilyreppu ei ole ehkä paras väline kuskata kurpitsoita, joten jouduttiin vaikean valinnan eteen. Useita pieniä? Yksi iso? Rypyläinen, vihreä, oranssi, pitkulainen vain kummallinen? Koska myskikurpitsa on yksi parhaista, päädyin siihen ja lisäksi tietysti yksi lähikaupasta harvemmin löytyvä spagettikurpitsa, siitä saa mukavan aterian. Kotona tajusin, että jälkimmäinen jäi ostamatta. Pakko mennä toisen kerran.

Olin tehnyt uudella reseptillä omenakakun, jossa oli enemmän hedelmää kuin kakkua ja päällä vaniljainen tuorejuustokerros murulla. Se ja kahvi mielessä kaahattiin kotiin. Huoltoaseman kautta. Kuuma vaati viilennystä eli vaniljajätskiä lisäksi. Oikeastaan kakku toimii paremmin ilman sitä, mutta vyöruusu, se tuntuu vähemmän, kun edessä on muhkea lautasellinen herkkua.

Pfäffikersee.
Lake Pfäffikon.
Yksi haikara.
One heron.
Kaksi haikaraa, eikä vieläkään vauvaa. Two heron and still no baby.
Veneet odottelemassa.
Boats waiting.
En yhtään ole poikki, muuten vain poseeraan.
Not tired, just posing.
Tasaista joka suuntaan. Taustan vuoret pilvien takana.
Flat to all directions. The mountains in the background are behind the clouds.
Rauniot.
The ruins.
Syksyn krookuksia otuksilla.
The fall crocus with some creatures.
Seegräben ja elämystila.
Seegräben and an adventurefarm.
Laituri.
A dock.
Rypälekujaa pitkin perille.
Through a grapealley to the farm.
Tapahtumien keskuspaikka.
The center of action.
Muutama kurpitsa.
Some pumpkins.
Kurpitsakala.
Pumpkinfish.
Omenoita lilasta keltaiseen.
Apples from violet to yellow..
Lopulta omenakaakulle.
And finally some applecake.

En resumen: un paseito tranquilo alrededor del lago de Pfäffikon. Perfecto para el domingo y además en el final un pedazote de queque de manzana con heladito.

Kurzgesagt: der Sonntagsspaziergang rund um den Pfäffikersee kann auch gemütlich sein, wenn man früh geht.

Suomi-kimara karvamadolla

Suomi-kimara karvamadolla

Tultiin siis Suomesta kuin rantalomalta, paahtuneina ja vähän pöllähtäneinä. Kotona pöydällä odotti naapurin mummolta kukat ja leipä aamupalaa varten. Matkalaukut saivat jäädä eteiseen; kylässä oli juhlat vielä muutaman tunnin ajan. Kukkulalla viiniviljelysten vieressä puhallinyhtye puhalteli viimeisiä säveliään. Valkosipulileivän jälkeen suunnattiin suoraan raclette-pisteeseen. Herrojen jumppayhdistyksen väki oli selvästi uupunutta. He olivat viistäneet valtavista juustopaloista sulanutta päälliskerrosta jo kolmatta päivää ja iltaa lautasille ja alun innostus parin vuoden juhlapaussin jälkeen hiipunut.

Kotkassa tahmasin kai kädet posso- ja lihapiirakkarasvaan, sillä reissukuvat on suurelta osin sameita. Puhelin kehotti jossain vaiheessa putsaamaan linssin ja kas, laatu parani välittömästi.

Kotkan vanhaa satamaa.
The old port of Kotka.
Kotiseutua.
My home.
Saaressa.
On the island.
Kotkan kallioita.
The rocks in Kotka.
Karhut ja Järviset valmiina toimintaan.
Finnish skis readdy for action.

Ystävien ja perheen lisäksi tapasimme kaksi karvamatoa, kiireisen ja tielle pysähtyneen. Sienimetsässä oli kuivaa, yksi kohtalainen ja toinen pienenpieni kantarelli riittivät paistettuna peittämään yhden paahtoleivän, jonka jaoimme tasapuolisesti viidelle.

Hengittelin meri-ilmaa talteen, ooh sitä levän ja suolaisen veden tuoksahdusta. Ja saaressa puusaunan lempeä lämpö; sen talletin iholle.

Joskus aiemmin etsin Aldon kanssa Kotkansaarelta kylttiä, joka kertoo Euroopan loppuvan siihen. Nyt sitkeydellä jatkettiin siitä minne aiemmin jäätiin. Eteen oli kasvanut pari pihlajaa. Kotkastahan näkyy meren yli rajan toiselle puolen; kyltti on konkreettisempi kuin koskaan.

Kun laittelin kuvia Kotkan pääkirjaston läppärille, ajattelin, että yleisöä se perhekin on. Patikkakirja Sveitsistä ei ehkä sittenkään ole se kuuma juttu pikkukaupungissa, varsinkaan helteessä. Kun sali täyttyi ja noudettiin vielä parit lisätuolit, olin enemmän kuin kiitollinen. Sain lämpimän vastaanoton ja tunsin todellakin olevani kotona. Ajatelkaa, yleisössä oli myös ensimmäisen ja toisen luokan opettajani!

Kuiva ja syöty sieni irrallaan maassa.
A dry and eaten mushroom.
Juttuja verkossa.
Stuff in a spiderwebb.
Karvamato.
A hairy catepillar.
Mun maisemia.
My childhood view.
Tässä päättyy Eurooppa.
Here ends Europe.
Kotkan kirjastossa Reppu ja reitti – luento, tässä vasta alkamassa.
Me in the main library of Kotka before the reading of my book.

Helsingissä tarkastin – tietenkin – kirjakauppojen tarjonnan ja siellä se odotti viininpunaisine selkämyksineen. Reppu ja reitti. Eikä edes vielä ALE-laarissa.

Hotellieläminen tarkoitti sitä, että pääkaupungissa testattiin jokunen ravintola. Ymmärrän, että tautitilanne vaikuttaa yhä. Useammassa paikassa hinnat olivat nousseet ja ruoka lähinnä onnetonta tai ällöttävää. Onneksi pari erittäin hyvää ateriaa tasapainotti kokemusta. Halvin oli myös paras; korealaisen Mannan lounas sai koko perheen tyytyväiseksi.

Tuomiokirkon rappusten puolivälissä syntisellä “Olut- ja viiniterassilla” juotu jääkahvi palautti voimat ja viilensi olon. Vieressä nainen harmaassa asussaan papinkauluksen kera rupatteli niitä näitä. Ei pappikaan ollut olusilla, vaan kahvitauolla.

Helsinkiä tämäkin. This is also Helsinki.
Tsekkaamassa antiikkia. Checking some antiques.

Salmiakkijätskiä. Vai oliko lakritsa?
Some liquorice ice cream, maybe salty.
Maagista kamaa.
Magic stuff.
Tuo on minun. That´s my book.
Helsinki-lounas. Lunch in Helsinki.
Illallinen Helsingissä.
Dinner in Helsinki.
Ja toinen lounas, hyvä sellainen, Mannassa.
And another lunch in Helsinki, a good one in Manna.
Sähkökaappi.
An electric center.
Helsingin iltaa.
Helsinki by night.
Lautalla.
On a ferry.
Suomenlinna.
Fortress of Suomenlinna.
Naapurilta kukat ja leipä.
Flowers and a bread from our neighbour.
Suoraan kiinni sveitsiläisiin juttuihin, raclettea kyläjuhlissa.
Directly to Swiss things: raclette in our village celebration.
Auringonlasku viininviljelysten luona.
Sunset by the vineyards.

Oltiin missä tahansa, kun eteen osui uimapaikka, se oli hyödynnettävä. Hietsun meduusat missattiin parilla päivällä. Kotkassa mahaa hivelivät vain levän rihmat.

Kotona hypättiin takaisin arkeen. Naapurin kissa juoksee jatkuvasti perässä, jos suljemme oven, se tulee ikkunasta, jos ikkuna menee kiinni, se tulee oven taa. Kissa ei ota uskoakseen, että todellakin olemme täällä ja varmistaa ettei ainakaan kaikki poistu yhtäaikaa näkyvistä. Meitä on selvästi kaivattu.

En resumen: Nos fuimos y nos regresamos. Además de ver amigos y familia, lo más importante de viajar es que da perspectiva.

Kurzgesagt: Reisen verändert die Perspektive. Keine Überraschung, aber wahr.

%d bloggers like this: