Pääsäisen perässä vuorten keskellä

Pääsäisen perässä vuorten keskellä

Sveitsiläinen tietää miten mainostaa kotimaisuutta, ei mitään pientä, häveliästä merkkiä jossain sivussa, vaan lipun punavalkoinen peittää koko kannen. Laittelin eväsleipien väliin siis täkäläistä maustekurkkua, pirtsakan etikkaista, juustoa – Gruyère, kuinkas muuten – ja quorn-leikkelettä. Huiskin kassiin vähän mitä sattuu, sillä olihan meillä porkkanakakkua, jonka olin tehtaillut edellispäivänä. Laskin sen varaan. Että jos ei jaksa leivillä, niin ainakin jälkkärillä.

Päätin että nyt riitti talvi, vaihdan sesongin kevääseen. Vuorillahan vielä hiihdetään ja lasketellaan, mutta silti. Halusin katsomaan kevätkukkia ja kirmailemaan laitumelle.

Evästä kasaan.
Some snack coming up.
Seuraavana Sarnen.
Next, Sarnen.
Mukava talo. Vaikkakin moottoritien vieressä.
Nice house, eventhough too near the motorway.

Sarnen ei ole mikään varsinaisesti vuoristoa, siis ollenkaan, mutta huippujen katveessa, matkalla solatietä kohti. Se riitti näin alkuvaiheessa. Ruoho vihersi, vuorilla loisti valkoinen, aurinkoa. Siinä ne tärkeimmät.

Yllätyksenä tuli se, että satuimme selvästikin pääsiäisfanien keskittymään. Kaupungin keskellä oli viitta parkkipaikalle munien etsijöille. Täällä olisi siis joku isompi häppeninki pääsiäissunnuntaina.

Ilmestys kalliossa.
Madonna´s manifestation.
Moni on löytänyt täältä apua.
Many have gotten help from Maria.

Vinttasimme asemalta autotien yli maalaisemmille seuduille, jokivarren sivusta kohti Lourdesin luolalle, siis paikkaan, jossa Neitsyt Maria on ilmestynyt. Ylös vievät uudet portaat, jotka on rakennettu varmaankin aiemman kivivyöryn jälkeen, mutta myös hiekkatie, jota pitkin kulkee myös ristikulkue.

Madonnan muotoinen kuvio on kalliossa tunnistettavissa, mikä tuo paikalle pyhiinvaeltajia. Kärsimysten tiestä kertova polku jatkuu -yllätys yllätys- tiukasti nousevana. Matkalle on ripoteltu kertomuksen osasia, on ristejä, veistoksia, tekstejä.

Ei tämä silti mikään via dolorosa ole, ainakaan keväästä huumaantuneelle retkeläiselle. Rotkon vierellä kulkevan polun sivussa kukkii ainakin miljoona sinivuokkoa, alaspäin mennessä rinteitä peittävät valkovuokkomättäät.

Joo, joo, vuoria, mutta siis tää vihreä ruoho!
Yeah, mountains, I know, but look at the green grass!

Matkalle osuu tai siis sen sivussa on Grosse Melchaa -joen ja samaa nimeä kantavan kanjonin ylle rakennettu puusilta. Sen väitetään olevan Euroopan korkeimmalla oleva katettu silta. Kuilu näyttää kiviseltä ja uhkaavan mustalta; pohjalle on sata metriä sillalta.

Me kaarramme kuitenkin toiseen suuntaan, kohti Pax Montanan, vuorten rauhan, hotellia. Sen terassi suuntaa laaksoon, jonka toisella puolen kimmeltää lumihuippu. Ei huono. Kiinni, tietenkin, kuten kaikki ravintolat, kahvilat ja muut. Flüelin kylään vie hotellilta pergolan, viiniköynnösten, kattama tie, jonka on tietenkin vielä vain pelkkä ranko, mutta kesällä varmaankin ihanan varjostava.

Alppitilallakin panostetaan sesonkikoristeluun.
Even in an alpine farm they invest to seasonal decoration.

Flüelissä kuhisi, mikä aiheutti pientä koronan luomaa vastareaktiota, teki mieli paeta hetimiten pöpelikköön. Kioskissa myytiin jätskiä, kahvia, rukousnauhoja ja kynttilöitä. Aldon mukaan tämä on katolisten Disneyland. Reitille osuu yllättävä määrä kirkkoja ja kappeleita ja tämä oli kai kaiken keskus. Kiipesimme kirkkokukkulalle katsomaan maisemia. Siinä vaiheessa ei vielä tajuttu, mutta olimme saapuneet kansallispyhimyksen, Veli Klausin kotikylään.

1400-luvulla kirkon lähellä olevassa talossa syntynyt Niklaus von Flüe oli jo matkalla muualle, kun hänelle tuli ilmestys ja hän päätti sittenkin jäädä näille seuduille, sillä olihan se merkki ylempää. Ja paikka vetää yhä, samasta syystä, yli 600 vuotta myöhemmin.

Jossain puskien alla on lisää kanjonia ja joki.
Somewhere in the bushes there´s more canyon and a river.

Me, tästä kaikesta tietämättöminä, kävelimme lehmien tallaamaan rinteeseen. Aldon repusta löytyi luonnollisesti tyhjä uuden vuoden rakettipussi, joka halkaistiin kahtia ja sai toimia istuinalustana. Kuulemma hienostelin, kun en halunnut istua maahan. Siitä viis veisasin, laitoin vielä puseron ahterin alle, sillä vaikka aurinko poltti käsivarsia, rinne oli ollut yön varjossa ja oli kostean vilakka.

Mäkievästys oli vähän unohtunut. Sämpylät lähtivät rullaamaan kohti laaksoa, avautuivat ja tietenkin appeet levisivät pitkin ketoa ja voipuoli heitti voltin lantaiseen maastoon. Termarin kanssa olin varovaisempi, mutta kyssäkaali yritti karkuun sekin. Porkkanakakku ei selvinnyt reppumatkailusta yhtä hyvin kuin talven laskiaispullat. Kaavittiin kuorrutus eväslodjun reunoilta lusikoilla kaakkusen päälle. Hyvää se silti oli.

Pikkuisen matkaa maalaistietä.
Shortly countryside road.
Tämmöinen vuoristohotelli. Mountain hotel.

Flüelin kylä ja kirkko näköpiirissä. The village and church of Flüeli in the sight.
Kylän modernimpaa osaa. The modern part of Flüeli.

Ei aikaa alkaa rakentaa kuvituksellisia asetelmia, hirvee nälkä. No time for nice arrangements, very hungry!

Alaspäin mennessä lähes harhauduimme väärille teille. Palasimme kiltisti ylämäkeä kivuten takaisin vuoristopolulle. Siitä kiitoksena meitä odotti risteyksessä niityn toisella puolen yhdistetty puinen penkki ja sen toisessa päässä lähde. Täällä on pyhiinvaeltajamyönteisyyttä, selvästikin. Pienen katoksen alla oli jopa kupit janoisille, sekä rohkaisevia sanoja pienen Veli Klausin patsaan kera.

Harhatie.
The wrong path.
Takaisin oikealla tiellä.
Back on the right road.

Sachselsin kaupungin kirkon edustalla jaettiin ikivihreitä oksasia matkalaukusta. Sen verran aurinko oli ottanut kai päähän, että vasta hetkisen kulutta raksutti. Oli palmusunnuntai.

Takaisin Sarneniin vei kävelytie järven sivua. Kylän läpi oli tuupattu valtaisa putki, jonka ympärillä oli rautapalkeilla tuettu kaivanto, kävelytie vei sen ympäri. Rakenteilla oli systeemi tulvavesien säätelyksi.

Sarnen järven oikeassa päässä.
Sarnen in the right end of the lake.
Valkovuokkomätäs.
Loads of spring flowers.
Erilaisia pääsiäismunia.
Different kind of eastereggs.

Sarnenin keskusaukion kirkon edustalta bongattiin vielä jättimäinen pääsiäismuna, toinen lähtiessä liikenneympyrästä. Reissun pajunkissat olivat ylikukkineita, mutta kyllä tämä palmusunnuntaiksi riitti. Ajellessa supatin vielä “Virvon varvon viisahasti, taputtelen taitavasti, lykkyä talolle tälle! Isännälle ihravatsa, emännälle perä leviä, tyttärelle punaiset posket ja pojalle puuhevonen!” Mietin myös, että runo kaipaisi vähän päivitystä 2000-luvulle. Punaiset posket kyllä tuli saatua; kevätaurinkoa.

Sarnenin rantabulevardia.
The boulvard in Sarnen.
Hyvää pääsiäistä, toivotetaan täälläkin.
Happy Easter, they wish here too.
Lieneekö tuo suklaasta?
Is that full of chocolate?

En resumen: Una vuelta entre los montes, buscando rastros de la semana santa y pascua. Resultado: vimos el lugar donde apareció la Virgen Maria, el lugar donde nació el santo nacional suizo Hermano Klaus y un montón de decoraciones de pascua.

Haave-, virtuaali- ja kotiseutureissuja

Haave-, virtuaali- ja kotiseutureissuja

Nykyajan matkailu se vasta vaivatonta on – ei istumista lentokoneissa, ei ympäristön saastuttamista, ei turhien matkamuistojen raahaamista ja turistiripulikin on mennyttä elämää, ellei satu syömään kaukokaipuuseen edellisviikkoista sushia omasta jääkaapista. Ovesta vain ulos ja se on siinä: tie.

Itse en ollut aivan vakuuttunut myyntipuheestani. Olisin halunnut vuorille tai jonnekin. Enimmäkseen aurinkoon. Suomen maaliskuun kevättalvi olisi käynyt, Costa Rican, meidän kolmannen kotimaan, trooppisesta kosteudesta puhumattakaan. Lähiseudun vuoret oli poissa laskuista; lunta ja harmautta sielläkin ja pitemmät matkat, no siis, kun ei.

Satu Rämö Reykjavikin virtuaalioppaana.
Satu Rämö guiding us virtually through Reykjavik.

Tähän kaipuuseen on iski kuin frijoles nenään Naantalin matkakaupan virtuaalireissu. Päästiin nimittäin käymään Reykjavikissa. Satu Rämö oli livenä läppärini ruudulla ja esitteli meille paikkoja kuvaamansa videomateriaalin kera. Ajankohta oli kyllä sekin nappiin, sillä Satu pääsi myös päivittämään tietoja Fagradalsfjall-tulivuoren purkauksesta.

Yöllä näin tietenkin unta tulivuorista, mutta Costa Ricasta. Vuosia sitten olimme juuri kiivenneet Rincón de la Viejalla, kun se vuosikymmenten unen jälkeen heräsi henkiin yöllä järisten. Se ei ole yhtä perinteisen tötterömäisen mallinen kuin esimerkiksi Arenal, mutta ylhäällä kraaterin lähellä on upea laguuni ja toinenkin. Myöhemmin teimme toisen patikan, mutta huipulle asti ei ollut menoa. Alempanakin rinteessä pulppuilivat rikiltä haisevat, kuumana höyryävät muta-altaat.

Virtuaalimatkan jälkeen tuntui siltä kuin olisi käynyt paikanpäällä. Mutta jos olettaisi, että se tyydyttäisi matkustusnälkää, niin ei. Aloin miettiä missä ikinä olenkaan käynyt, minne halunnut ja minne pitäisi lähteä just nyt heti. Ooh, Ranska, niin lähellä kahveinesi ja sarvinesi, mutta silti saavuttamattomissa. Ooh, Italia, välillä jopa näköetäisyydellä, voin lähes haistaa spagetin ja tunnen gelaton maun suussani. Ooh, Itävalta ja Sacher-kakut. Ooh, Saksa ja Schwarzwäldertorte.

Unohtakaa kaikki aurinkoiset Alppi-kuvat: tämä on arkipäivää.
Just forget all the sunny Alp-pictures: this is my reality.

Oma reissutarpeeni vaikuttaa vahvasti liittyvän ruokaan, joten se on helposti järjestettävissä. Kauppaan ja kokkaamaan, spagetit lautaselle, viiniä lasiin ja joku italialainen leffa, vaikkapa La Dolce Vita pyörimään. Muut maat saman kaavan mukaan.

Mutta sunnuntaina en ollut yhtään tyytyväinen. Koska vuoristo oli poissa laskuista, kävin jääräpäisen systemaattisesti karttaa läpi, kriteereinä: ei autoa, ei julkisia kulkuvälineitä, jotain kivaa, ei kauhean rankka. Haluan jonnekin! Minne vain, mutta kunhan jonnekin!

Yö oli ollut kylmä. Maa kuurassa, harmaata ja kevät peruttu. Se, että jossain muualla päin maailmaa olisi vieläkin kylmempää tai harmaampaa ilahduttanut. Kun mittari on melkein nollassa meidän korkeudella, se kertoo pakkasesta ylempänä, joten pyöräretki lähikukkuloilla ei sekään ollut paras idea. Sitä paitsi kintut oli ihan poikki jo valmiiksi. Mutta silti. Haluan jonnekin! Minne vain, mutta kunhan jonnekin!

Ensimmäinen avoin valkovuokko.
First open anemone nemorosa.
Sveitsiläisnoitien kulkuneuvot, luudat. Tai sitten metsänsiivousvälineet.
Vehicles mainly used by Swiss witches. Or just to clean up the forest.

Jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa. No okei, mennään sitten nössö-kävelylle. Ovesta ulos ja metsään. Jos edes juoksisi, niin se olisi jotenkin dynaamisempaa ja coolimpaa. Mutta kun ei jaksa.

Jokikanjonissa en enää muistanut mollata lähiseutukävelyä (jossa sinänsä ei ole mitään vikaa, siitä vain puuttui se “matka”-elementti) enkä polkua, sillä valkovuokot yrittivät urheasti pitää päätään ylhäällä kylmästä huolimatta. Supussahan ne olivat, mutta kuka nyt levittäisi terälehtiään, kun kylmä hyytää ja aurinko on jossain toisaalla.

Vanhan myllyn ratas talviasussaan.
The old mill in it´s wintercostume.
Löydätkö jäiset jalokivet?
Can you find the icy gemstones?

Pari sataa metriä korkeammalla, mäen ylös huhkittuani, oli happi keuhkoissa uutta ja mieli virkeä. Lumi tuli silti yllätyksenä ja iskuna keväälle. Miten niin meidän kylällä on vielä talvi? Keväthän tuli jo aikaa sitten, lämpöä oli 15 ja linnut tekevät pesää.

Lumiraja oli lähes viivasuora, ehkä tässä kohtaa ei ollut peltoa vielä myllätty ja siemenet oli kylvämättä. Toisella puolen, vielä pikkuisen ylempänä, hiekkatien varressa kohtasin vuoden ensimmäiset apposen auki olevat valkovuokot. Juttelin niille lempeästi, että miten te nyt kestätte ja menittepä avautumaan vaikka vieressä on lunta ja yöllä pakkasta, mutta kiitos kun olette. Jatkakaa samaan malliin, rohkaisin.

Joku oli kadottanut näille tienoille hopeasormuksen silloin kun lunta oli paksu kerros. Sitä etsiskelimme hajamielisesti eteenpäin tallatessa. Oltiin myös vähän eri mieltä siitä miten jatketaan. Kierrettiin lopulta pitemmän kautta ja oikaistiin lopusta.

Vanhalla myllyllä oli kylmä yö muovannut jääpuikkoja ja aarteita, selvästikin jäisiä jalokiviä. Pienillä putouksilla oli kauniimpaa kuin muistin. Maanläheiset värit sulautuvat toisiinsa, mutta veden turkoosi on aina yllättävä. Kirkkaassa virrassa kulki ruskea syksyltä jäänyt lehti aika haipakkaa. Olisin halunnut istahtaa sille ja antaa sen viedä kohti järveä.

En resumen: Un viaje virtual, un viaje en los sueños, un viaje en tus alrededores. Esas son las opciones hoy en día. Y no digo que sean malas.

Kurzgesagt: Eine Reise virtual, eine Reise im Traum, eine Reise in deiner Umgebung. Das sind die Alternativen heutzutage. Nicht schlechte, würde ich sagen.

Päivä keväässä, päivä talvessa

Päivä keväässä, päivä talvessa

Viikonloppu oli kivasti balanssissa. Viidentoista asteen paikkeille noussut lämpötila toi kevään helmikuussa, mikä tuntui tietenkin ihanalta. Lauantaina herättiin peipposen lauluun, oltiin krookusfiiliksissä ja juostiin lenkkiä kevyissä vaatteissa. Ovet ja lävet olivat kotona selällään, ikkunat näyttivät kuten aina tähän aikaan vuodesta, siis siltä että jonkun pitäisi ne pestä. Tuli läjähdys rymsteeraus- ja laitanpa-paikat-kuntoon -energiaa, jonka tosin käytin kahvinjuontiin.

Ei kovin lupaava reitti tässä pisteessä.
Not very promising at this point.
Nyt jo polulla ja tyytyväisempänä.
At this point I wasn´t complaining anymore.
Varjossa on hyvä nousta.
Going up in the shadow.
Mäki on auringon sulattama ja kylmän jäädyttämä.
The snow has melted and frozen again.

Sunnuntaina oltiin ihan, että nyt riitti tämä siitepölyily ja lekottelu, takaisin talveen. Heitettiin kamat autoon ja hurautettiin vuoristoon, ihan lähelle ja omassa kuplassa retkelle.

Jos joku sitä miettii, että miten on Sveitsin korona-tilanteen kanssa, niin juuri näin. Tullaan ja mennään, kunhan pysytään omissa miniseurueissa. Kuppilat on kiinni, ruokakaupat auki, siinäpä ne ne tärkeimmät. Kansa haluaisi kaikki auki, poliitikot arpovat kuis tehtäis ja epidemologeilla on kai kaikilla eri mielipide.

Samaan aikaan, kun Suomessa mietitään valmiuslakia 600 tapauksen tilanteessa, Sveitsissä liikutaan 1000 paikkeilla ja keväisen sään sekä väsymyksen plus ekonomisten huolien runtelemina ollaan nyt-tämä-on-melkein-ohi -tunnelmissa: juhui – eikö olisi jo aika avata kaikki?!

Druesberghütte näkyvissä! (Oikeanpuolimmaisen vuorinäppylän alareunassa.)
Druesberghütte ahoy! (Underneath the rocky mountain on the right hand side.)
Hütte! Tosin kiinni.
The mountainhut – though closed.
…Joten jospa jatkaisi vielä kappelille.
…So, what if, we´d continue to the chapel.
Melkein perillä!.
And getting there!

Vuoren juurella laaksossa oli kuitenkin hiljaista. Jostain kaikui jodeliuu-musiikki, mutta jonoja ei näkynyt, pari yksittäistä kulkijaa sukset kainalossa. Parkkipaikat oli puolittain täynnä, ambulanssi lähti juuri asemalta hissukseen, joku ressu oli hajottanut itsensä mäessä. Pieni kuppila nökötti pimeänä, ei makkaramyyntiä tai edes juomia mukaan.

Ylhäällä Hoch-Ybrigillä, jonne vie köysirata, oli nettisivun mukaan toinen meininki: “Meillä saa terassi olla auki!” Tässä kulminoituu hetken ristiriita. Vuoristokantonit ovat antaneet luvan pitää terasseja auki, virallisesti take away -valikoimalla, koska näin pystytään pitämään paremmin järjestystä ja huolta siitä, että kaikki sujuu koronanormien mukaan. Liittohallitus taas kurtistelee kulmiaan, sillä terassien pitäisi vielä olla kiinni joka puolella.

Kippis!
Lounasmaisemat pienillä lumivyöryillä oikealla.
The lunchview with some avalaches on the right.
Evästä.
Lunch.
En lähde tästä ikinä.
Never gonna leave this place.
Kävin kuitenkin kurkkaamassa, miltä näyttää kappelin takana.
Went to check, what´s on the other side of the chapel.

Meillä oli oma terassi, kunhan puolen kilometrin korkeusero saatiin suoritettua. Pienen kappelin edustalla istahdettiin auringon sulattamalle ja lämmittämälle muurille, joka tarkemmin ajateltuani taisi olla penkere. Kankun alle laitettiin littaantunut jumppapatja. Eväät piti nekin raahata itse mukaan, mutta ainakin oli sitä mitä halusin tai siis ainakin sitä mitä sain aikaan, voileivät ja vähän lisuketta. Ja hyvältähän kaikki maistui alppiauringossa, raikkaassa ilmassa ja varsinkin, kun kaikki energiavarastot oli käytetty jäistä mäkeä noustessa ja viimeisetkin auringon lämmittämässä pöperössä tallatessa.

Turvavälit säilyivät, kun meitä oli samassa pisteessä noin kymmenen. Neljä kappelin oven edustalla, me muurilla ja pari toisella sivustalla. Rinteessä näkyi pisteenä muutama. Kiipesivät suksineen ylöspäin.

Lumen kiehkuroita.
Snowfigures.
Ja sitten kuitenkin takaisin.
And then back.
Löydettiin tämmöinen perhe matkalta.
Found this family on the way.

Takaisin ajettiin Rapperswilin kaupungin läpi. Se oli tupaten täynnä ulkoilijoita, aurinkolasit päässä, vierivieressä, maskeitta, välimatkoitta. En ole nähnyt yli vuoteen samanlaista massaa. Pizzat ja muut eväät käsissä ihmisiä vaelsi etsimässä rantaa, penkkiä, jotain minne istahtaa. Zürichissä oli sama meininki ja jos mahdollista, kansaa vieläkin tiuhemmassa. Joten vuoristo ei ehkä sittenkään ollut se huono vaihtoehto. Noin epidemiamielessä.

En resumen: Si uno quiere ir en algún lado, sin el peligro de pandemia, en un día soleado, el monte es una buena opción. La multitud está en las ciudades, por las riveras. Y arriba lo que hay, es una paz perfecta.

Kurzgesagt: Wenn die Sonne scheint und die Temperaturen steigen, sind die Berge eine gute Idee in den Zeiten von Pandemie. Die Menge strömmt in der Stadt, an den Ufern. Oben herrscht anstatt eine herrliche Ruhe.

Pulla-energialla Alpille

Pulla-energialla Alpille

Pitkästä aikaa kotonakin oli laskiaisena kunnon talvikeli. Painotan, että “oli”, sillä sunnuntain -8 on tänään +10 ja yhtä keväistä linnunlaulua. Joka tapauksessa, tunnelma oli aamusta alkaen virittynyt talviseksi. Joten kamat kasaan ja kohti alppimäkiä.

Ei sillä, että olisi ollut edes liukuria mukana, kelkasta tai suksista puhumattakaan, mutta juntattiin mäkeä ylös kävellen. Ensin jäistä ja sitten lumista.

Näillä on kivat maisemat.
These guys have a nice view.
Postiloota.
A postbox.
Ei hirveästi lunta, mutta riittää.
Not much snow, but enough for us.

Tällä reissulla tuli selväksi:

  • Villapaita riittää aurinkoisella Alpilla, vaikka pakkasta olisi -12.
  • Laskiaispullan voi ottaa reppuun, kunhan ei lataa päälle liikaa kermaa
  • Laskiaispulla Alppi-näkymällä maistuu paremmalta
Testikuva, säädöt kamerassa hukassa.
A test picture, the settings of my camera were somehow wierd.
Kyllähän tätä kävelee!
A nice path to walk.

Hanki.
The snow.
  • Lumikieppi pelastaa väsyneen vaeltajan, varsinkin, jos selustana on mökki ja alla penkki.
  • Aurinko siis todella lämmittää.
  • Liian mukavasta paikasta ei tee mieli lähteä ikinä.
Eikö lumi näytäkin kuin rutistuneelta maalipnnalta?
Doesn´t the snow look like wrinkeled paint surfice?
Kahvia maisemalla. Ihminen lumikiepissä.
Coffee with a view. A human in a snow hank.
Ihminen nro 2, hänkin kahvinjuonnissa.
The human number 2, drinking coffee as well.
  • Pienet vuoristokyläset on ihan mahtavia
  • Pieniin vuoristokyläsiin vie pienet, yhden auton levyiset tiet, joita ei välttämättä pidetä ihan priimakunnossa.
Testattu: laskiaspullia voi ottaa talvipatikalle.
You can take Semlas or in Finnish laskiaispulla to a winterhike.
  • Turvaväliä muihin ei tarvitse miettiä, kun juuri ketään ei ole missään.
  • Me molemmat tarvitsemme saksia. Koronapehko on riistäytynyt valloilleen.

Tää on talvea.
This is winter.
Paikallinen kuppila ja korona-ajan tungos.
.Local restaurant and a dense crowd of people a lá corona time.
Täällä näyttää maalaukselta.
Almost a painting.

En resumen: El invierno es más bonito en los pueblos chiquitillos de los Alpes.

Kurzgesagt: Der Winter ist schöner in den kleinen Alpen Dörfern.

Saharapölyssä kevään läpi talveen ja takaisin

Saharapölyssä kevään läpi talveen ja takaisin

Herään kelmeään valoon. Tältä siis tuntuisi, jos olisi digilasit ja elämää katselisi filtterin läpi, ajattelen. Ollaan lähdössä pyöräilemään, koska pihalla kukkii lumikellot ja kevätesikot ja ikkunan aukaistessa peipponen virittelee lauluaan. Hetken mietin, että onko tuota hyvä hengittää. Sitten näen vielä oranssimpia kuvia Alpeilta ja totean, ettei tämä nyt niin paha ole. Ja jos on, niin palataan takaisin.

Tänään meidän piti olla vuorilla lumessa ja auringossa. Olin kytännyt viikon ainutta säältään säällistä päivää, mutta föhn-myrsky, yhtäällä suljetut, toisaalla liukkaat polut pistivät muuttamaan suunnitelmaa. Koska olen retkiasenteella, haluan tälle pyörälenkille eväät mukaan. Ulkolounas siis.

Lumikellot kertovat, että nyt on kevät.
These are telling us, that the Spring is here.

Ensimmäisillä polkaisuilla mäessä kintut antavat ymmärtää, että edellisestä kerrasta on aikaa. Se taisi olla marraskuussa, jonka jälkeen oli turhan vilakkaa ja myöhemmin lumista lähteä näille kukkuloille.

Ensimmisillä tiukoilla polkaisuilla muistan, että jotain on tapahtunut. Väri varpaiden lähellä on vielä tumman sinertävä, muualla jalkaterässä jo haalistumassa. Alkuviikosta treenasin, miltä tuntuu, kun kieräyttää sängyltä viiden kilon painon jalkaterälle.

Mutta sävystä toiseen; tänään ajamme oranssin, Sahara-pölyisen kevään läpi. Metsässä on vielä muutama runko pitkin poikin ja vastaan tuleva vaari kehottaa meitä kääntymään ympäri. Ei kuulemma pääse pyörällä eteenpäin. Myöhemmin ihmettelemme, että missä se este oli. Rusautettiin pyörillä oksien yli. Meitähän ei mikään estä.

Lampaat ovat ulkona, mutta alpakoita, joita yleensä näillä main moikkailen, ei näy. Kiljahtelen, kun ohitan hyttyspilven. Tämä on niin kevättä.

Yksi jyrkimmistä kohdista. Lyhyt ja ihan mahdoton.
One of the steepest places on the way. Short and impossible.
Aurinko yrittää paistaa Sahara-hiekan läpi.
The sun trying to shine through the Sahara sand.
Tässä on enemmän valoa, mutta vuoret jäävät hiekkaverhon taa.
Here we have a bit more light, but the mountains stay behind the sand curtain.

Jään puhaltelemaan, kun kintuista ei irtoa voimaa päästä mäki ylös. Katselen aurinkoa, joka näyttää kuulta. Se yrittää paistaa sumean hiekan läpi. Meille luvattiin, että tänään saa laittaa aurinkolasit päähän. Epäilen sitä vahvasti. Jostain klopottelee hevonen kärryineen; se häviää metsään.

Puolisen kilometriä korkeammalla tulee vastaan pieni talvi. Keskellä tietä on valkea mutkitteleva viiru. Sivusta pääsee ohi. Kun tulemme kohtaan, joka on ajettu puista kaljuksi tuholaisten vuoksi ja jonne on istutettu kokonainen uusi metsä, joka on täysikasvuinen puolen vuosisadan päästä, olemme talvessa. Yritän vingerrellä pyörällä. Ei onnistu.

Työnnän selkä hiessä mäkeä ylös, ajan vähän ja edessä on puoleen sääreen lunta. Taas menee työntöhommiksi. Ollaan vuoren varjoisalla puolella, sen huomaa.

Kevät ei olekaan saapunut vielä tälle hakkuualueelle.
So, the Spring hasn´t arrived here.
Lumikin näyttää orassihtavalta. Täällä ollaan jo talvessa.
Even the snow looks orange. We´re back in winter.

Sama toistuu läikittäin. Toisesta suunnasta tulee paksuilla renkailla varustetuilla pyörillä muutama tyyppi. “Tää on hyvä treeni tasapainolle!” puuskuttaa nainen. Myöntelen, mutten kestä pystyssä omalla kulkuvälineelläni.

Ylhäällä kukkulalla on lumetonta, mutta tuulee. Silti, tämä on eväshetki. Solujen energiavarastot ovat, jos mahdollista, miinuksella. Nälkä ei ole. Olen sen verran poikki noususta ja lumen läpi jyräämisestä, hikoiltuani kaiken nesteen kehosta, että suurimpana on kahvin tarve.

Näkymä vuorille on hiukkasen rajoitettu.
The view to the mountains a bit limited.
Pala suklaata” goes outdoors.

Kypärä pois ja pipo päähän, huppu päälle, kaikki vetskarit kiinni. Kolme kuppia kahvia käynnistää lämmityksen, energiaksi täytetty pikkupatonki. “Pala suklaata goes outdoors!” julistan ja otan kuvan tryffelipallosta Aldon kahvisokeripurkin päällä. Olen selvästi jälleen voimissani.

Mukana on myös muutama konvehti. Syön niistä pari, mutta kummallista kyllä, en jaksa innostua niistä sen kummemmin.

Lounasnäkymät. Vähemmän oranssia.
So, this is the lunchview. Less oringe.
Totta kai pyörälenkillä on mukana konvehteja.
Of course one has to have some pralines on a cyclingtour.

Takasin ajaessa on pipo jätettävä kypärän alle, meno on yhtä alamäkeä ja viima melkoinen. Kohdassa, joka on rytyytystä muhkuraisella kivipolulla on yllättäin mutavirta. Epäilen lentäväni nurin viimeistään tässä. Puristan pyörää kuin viimeistä päivää ja jännitän jokaisen lihakseni. Tässä tulee treeni myös käsivarsille.

Suoraa on tällä tänään vajaan neljän, normaalisti kolmen tunnin reitillä vain kymmenisen minuuttia. Aina mennään joko ylös tai alas. Kun tie kohoaa hyvin loivasti hevostilan viertä, kramppaa sisempi reisilihas aivan hervottomasti. En pysty pitämään jalkaa suorana, enkä ihan koukussakaan. Heiluttelen ja sätkin. Juon lisää vettä. Se tuntuu auttavan.

Eikö näytäkin hurjan vihreältä?
Doesn´t it look really green here??
Törmättiin tähän iloiseen seurueeseen.
Supercute and happy group we met on the way.

Sitten meitä vastaan tulee onnellisen oloinen seurue. Pääponi vetää ihan pieniä kärryjä, jossa istuu kaksi tyttöä. Myöhemmin huomaan kolmannenkin, joka on vähän kyyryssä takana ja huolehtii sivussa kulkevasta kakkosponista. Kärryissä on mukana evästä, jotain pientä herkkua ja tytöillä on selvästi hauskaa. He ovat siis liikkeellä omatoimisesti, kruisailevat pitkin maaseutua ja höpöilevät keskenään.

Hymyilyttää, eikä kintutkaan kramppaa. Vasta kuin viimeisessä – ja voi elämän kevät miten pitkässä – mäessä. Tässä kohtaa tulee mieleen, että voisiko sitä nyt vaikka mennä kotiin lepäämään.

Miten vihreältä kaikki näyttää lumen jälkeen.
Amazed of the fresh grass after the snow.

En resumen: La vuelta al monte resultó ser más exigente que pensamos: había polvo de Sahara en los pulmones, sudámos todo el liquido del cuerpo, tuvimos que empujar las bicis en la nieve y casi nos congelamos arriba. Pero con un buen cafecito pudimos llegar hasta el final y vimos paisajes como nunca.

Kurzgesagt: Sahara-Staub, Schnee, Mücken, Pferde, Ponys – ein Velotour in Februar ist schon ein Erläbnis. Und positiv, würde ich sagen. Meine Beine sind wahrscheinlich nicht einverstanden.

Mikä siinä lumessa on?

Mikä siinä lumessa on?

Ennen, siis Suomessa, suhtautumiseni lumeen oli välinpitämätöntä tai kenties vain neutraalia. Sitä tuli, siinä kaikki. Valon rekisteröin ja kai ihailin puiden oksia painavaa paksua kerrosta. Mutta lumi oli sittenkin vain lunta. Ja kuten kaikki muukin arkinen, välillä ärsyttävää, toisinaan ihanaa, riippuen siitä olinko liikkeellä hangessa pyörällä vai katselinko sitä munkkikahvilan ikkunasta kahvikupposen ääressä.

Meillä päin, Zürichin vieressä ja kaupungin lähistöllä, mäkisessä maastossa, se nähdään vaivana. Autot liukuu kitkarenkaissakin kuin mahakelkat, teitä suolataan reilulla kädellä ja suola sotkee vaatteet, kengät, lattiat. Katujen putsaaminen synnyttää lisäkuluja. Huonona budjettivuonna kaduille ilmestyvä kyltti “Ei talvikunnossapitoa kunnassa!” on jalankulkijan painajainen. Mutta vuorilla on toinen juttu, sinne sen pitäisi sataa, eikä mitään pientä huitukkaa, vaan metrimitalla, jotta päästään laskettelemaan, lumikenkäilemään, vaeltamaan.

Talvi, täältä tullaan!/Winter, here we come!
Turvavälit tietenkin huomioitava, vaikka ollaankin vuorilla. /Social distancing in the mountains.
Aurinko yrittää kovasti. /The sun, trying very hard.

Zürichin aurinkoterassiksi kutsutussa Arvenbüelissä kengät litsahtelevat ensialkuun märässä loskassa. Eikä ole sitä aurinkoakaan, joten olen ihan perinteisissä talvifiiliksissä.

Lumeen suht kiihkottomasti suhtautuvalle suomalaiselle on talvien typistyminen lämpimimmiksi ja sateisimmiksi silti sittenkin jättänyt jonkinlaisen puutostilan. Heti kun polku muuttuu jalkojen alla loskasta kunnon lumeksi, olen välittömästi virkeä ja innostunut.

Lumikenkäilijöillä on omat polkunsa. /Snowshoers have there own paths.

Ja läähätän, tietenkin, koska tamppaamme mäkeä ylös. Se, että pulssi on tapissa ja hiki valuu talvitamineiden alla, ei vähennä euforista tilaa, pikemminkin lisää sitä.

Kuusten alta tulemme aukealle, eikä edes pilvinen sää estä säteiden heijastusta, on pakko vetää aurinkolasit silmille. Lumi narskuu – ihan mahtavaa!

Yhden värin ympäristö. /One color environment.
Käännöspiste ja palkintona lievää auringonpaistetta. /The turning point – and as award, some slight sunshine.
Tämä polku vie kultaiselle Jeesukselle. /This path takes to the golden Jesus.

Mäkeä riittää aina kultaisen Jeesukseen asti. Ristillä on näköalapaikka, josta tosin on juuri nyt aika hintsusti näkymää. Pyörähdämme ympäri ja palaamme hiukan takasin päin, talvilevolla olevan alppitilan luo, kuten kaikki muutkin.

Valo luo uusia sävyjä. /The light brings new colors.
Iloisia vaeltajia. /Happy hikers.

Korona sirottelee ihmiset pieniin rypäleisiin ympäri seutua. Palkit, pöllit ja penkit on kysyttyjä, sillä ylhäällä ei ole minkään sortin palveluja ja matkan varrella vain pari kioskiksi muuntunutta ravintolaa. Omat eväät on päivän sana ja istua voi jos kankku kestää kylmää tai mukaan on tullut otettua alusta.

Takaisin taivallamme samaa tietä takaisin. Ei ole kiirettä, täytyy nauttia, sillä nyt voi jo melkein sanoa, että aurinko paistaa. Sitäpaitsi kotona kasvaa jo krookuksia ja talvi on kylmästä huolimatta kääntymässä kevääksi.

Siis siitä valkoisesta harsosta huolimatta, pienestä hiutaleiden tanssista, jota nytkin, tätä kirjoittaessa, ikkunasta katselen. Onhan se kaunista. Ja minä kai muuttumassa lumitunteilijaksi.

Nyt näyttää hyvältä! /Ok, this is why we came here!
Juuri ennen iltaa. /Just before the evening.

En resumen: Un paseito en la nieve refresca los pulmones y el alma.

Kurzgesagt: Eine Winterwanderung erfrischt die Lungen und die Seele.

Sori, Cauma-fanit

Sori, Cauma-fanit

Välillä osuu eteen houkutuksia. Paikka vetää ja kiehtoo, kuvia vilisee silmissä ja tekee mieli lähteä, vaikka taustalla koputtelee muistutus: ei välttämättä sittenkään ole sitä mitä luulet.

Cauma-järvi Flimsissä on yksi niistä. Pettymysten polku kaikenkaikkiaan.

Hyvään retkeen kuuluu ainakin yksi linna. /A good trip must have a castle on the way.
Patikkapolun alusta löytyi ponitila. /Hiking by a ponyfarm.
Kaunista utua tai varmaankin vesihöyryä ja vilahdus Cauman vihreästä. /Some pretty haze and a short glimpse of the creen color of Cauma-lake.

Retken jälkeen katson kuvia läppärin näytön kokoisina ja mietin, että ehkä sittenkin ymmärsin koko patikan väärin. Siellähän on selvästi ihanaa.

Paikat huurteessa! /Frosty stones.
Kasvit jäässä. /The frozen plants.
Alaskanko sitä tultiin? (Tummat pisteet ovat ihmisiä.) /Is this Alaska or what? (The small dots are people)
Vuorta kateissa. Lieneekö ollut ihminen vai luonto asialla. /Some mountain gone. Is this humanmade or was it nature?
Pieni maatilan ylängöllä. /A highland with a small farm.

Cauma ja Cresta ovat pikkujärviä molemmat ja edellisen maine oli selvillä. Se näkyy sosiaalisessa mediassa vihreänä, ihannejärvenä. Arvasin, että vaikka on pakkasta ja marraskuu, ihmisiä olisi liikkeellä. Siitä eteenpäin kuvittelin jatkavani pikkupolkua toiselle järvelle, jossa olisi vähemmän liikennettä. No ei.

Reinin kanjonia. /Rhine Canyon from above.
Pikkuruiset karitsat etsivät lämpöä toisistaan. /These very small baby lambs were looking for warmth.
Päästiin Crestalle. Pieni, söpö ja täynnä. /Got to Cresta-lake. Small, cute, and crowded.
Tällä puolella Crestaa on vielä hetken aurinkoa./The only side of Cresta which still has sun for a moment.

Järvet ovat pikkuruisia, ja Caumalla on myös infrastruktuuria. Ei palveluissa ole mitään vikaa, tietenkään, paikka on varmasti kesällä lapsiperheiden paratiisi, mutta mielessäni järvimaisema kumotteli rakentamattomana. Siihen kuvaan ei kuulu iso terassiravintola, uimala-alue ja leikkikenttä. Minä kun halusin vain luontoa.

Noh, toisaalta, päiväkävelyksi mukiinmenevä. Maisemista löytyi kauneutta, emmekä saaneet koronaa. Menisinkö uudelleen? En. Enkä lähtisi ylipäätään ajamaan toista tuntia tämän lenkin takia. Samalta seudulta löytyy kiinnostavampiakin reittejä.

Rauhallinen järvenpinta. /Peaceful waters.
Tää ei aukea millään. / The thermo got stuck.
Lounasnäkymät. Tyyppi parkkeerasi ainoan aurinkoisen penkin viereen. /This was our lunchview. The guy parked beside the only sunny bench on this side of the mountain.
Saatiinhan sitä kahvia. /Long longed coffee.

En resumen: No creas las fotos increibles de la media social. Cuanto más bonitas, tanto más gente, más infraestructura, menos naturaleza. Lagos Cauma y Cresta son bonitillos, pero hay muchos otros lugares en Suiza, donde vale más la pena de ir a hacer una camintata.

Kurzgesagt: Nicht an den super Fotos in Social Media vertrauen. Je bezaubernde die Bilder, desto mehr Leute, Infrastruktur – und weniger Natur. Die Seen Cauma und Cresta sind schön, aber es gibt viele andere Orte in der Schweiz, wo es sich mehr lohnt zu wandern.

Karistan sumut jaloistani

Karistan sumut jaloistani

Alppien perheessä Hörnli olisi varmaankin se esikoululainen. Mittaa on näinä päivinä 1133 metriä merenpinnan yläpuolella. “Kyllä sinusta vielä iso kasvaa”, lohduttelisi Monte Rosa, nimensä perusteella äiti, jonka huippu, Doufourspitze, yltää 4634 metriin.

Silti nyppylällä on jo ihan varteenotettava vuoren persoonallisuus. Se kohoaa sukkelasti ylöspäin, sivustalla on kapeaa polkua niille, joita se kiinnostaa ja huipulta näkyy kauas.

Matkalla polun alkuun ilahdun junan värikkyydestä. / On the way towards the beginning of the path, the colorful train makes happy.
Marraskuuta Zürichissä. /November scenery in Zürich Oberland.
Noh, tämä on joki. /Yeah, well, a river.
Penkin viesti: kompurointi on osa patikointia. /The message of this bench: even stumbling is part of hiking.

Sumu velloi autotiellä matkalla vuoren juurelle. Kuvittelin seikkailua harmaan kostean villan keskellä kohti tuntematonta. “No mitäs!” pääsi patikan alkupisteessä. Yhtä aurinkoa. Sumu oli jo jäänyt alemmas. Täällä oli enää hutun rippeet.

Sydämellinen polku. /A heartfelt path.
Näkymä. / A view.
Vielä omenoita puussa./Still some apples in the tree.
Tie vie läpi maatilan. /Passing a farm.
Pehmeästi kumpuilevaa ja poimuilevaa maastoa. /The hills are round and somehow soft in this area.

Siellä se pysytteli pitkään, paksuna vaippana järven ja tasangon yllä. Meille suotiin harson läpi lämmintä aurinkoa marraskuussa.

Rinteessä on piste, jossa yhtyy kolme kantonia: Zürich, St Gallen ja Thurgau. Silti tämä on meidän zürichiläisten vuori. Ihan vain minun. Eikä kenenkään muun.

Tainnutan omistushaluisen itseni, mutta katselen silti ihmismassaa huipulla hiukkasen ärtyisästi. Olimme nousseet toiselta puolen ypöyksin. Virta patikoi suorempaa ja leveämpää tietä.

Este. /An obstacle.
Eikö tämä ole kuin taidetta?/Isn´t this like art?
Sieniä sammalvuoteella./Mushrooms on a soft mossbed.

Huttu peittää vuoristojonon niin, että horisontissa on vain aavistus teräväkärkisistä ja lumihuippuisista. Mutta siellä ne ovat. Täältä niitä on hyvä katsella. Tiedetään vuorten olemassaolosta muutoinkin, nähtiinhän ne viereiseltä ja Zürichin korkeimmalta, Schnebelhornilta.

Keskellä ja oikealla lelluvaa sumua. /In the middle and on the right you can see the floating fog.
Gasthaus Hörnli.
Auringossa. Marraskuussa. /Enjoying the warm November sun.

Selailen nyt muistiinpanojani kotona. Hörnli on mielessä paikkana auringossa. Sen huomaa myös puhelimeen kirjoitetuista lauseista. Kävellessä ja häikäistyneenä auringosta.

Bauma suoraa, 250 kai, noustu, aökoi bergwanderweg. Alas tullessa bauerhofin kohdalla reitiltä. Sivussa. Ei saa mennä pois tieltä. Ternerito, hoffladem, maksaa, jauhelihaa, tripas, munuaosia. 50 mon Stegiin.”

Kolmea kieltä ja siansaksaa, siinä ne tärkeimmät. Ei niin mitään tolkkua.

Silti väliäkö tuolla. Tärkein on tässä: Zürichissäkin voi nousta vuorelle.

Tie Stegiin. /The way to Steg.
Stegistä kulkee patikkareitti poikineen. /Steg is a place of many paths.

En resumen: También en Zurich se puede subir en montañas. Hörnli es el lugar del sol en un día de neblina.

Kurzgesagt: Auch in Zürich kann man Berge erobern. Hörnli ist der ort der Sonne an einem nebligen Tag.

Kaupunkiretki tuplarysäyksellä

Kaupunkiretki tuplarysäyksellä

Huokaisten istahdin autoon. Näin itseni Costa Ricassa Playa Grandella, meidän perheen lempirannalla. Siellä meitä juuri jaettaisiin porukoihin, te keräätte roskia noiden palmujen luota, te taas tästä, missä on merikilpikonnan jälkiä, pitäkää välimatkaa ja maskit päällä. Heikka menisi varpaan väleihin ja varoisin simpukoita, joissa on piikkejä, eivätkä pistoskohdat jalkapohjassa parane millään. Vetelisin maskin ympärille aurinkorasvaa ja paitaa selän ylle. Minä kuuluisin ryhmään, joka menee kohti Tamarindon päätä, jokiuoman lähelle, silläkin uhalla, että sinne saattaa erehtyä krokotiili. Enää en silti kahlaisi puoleen sääreen, kuten aiemmin.

Linnake modernin keskellä. / Fortress surrounded by the modern.

Playa Grandella oli siis viikonloppuna rannan siivoustalkoot. Minä sen sijaan matkalla Badeniin. Matka se sekin on, 25 km päässä kotoa. Tehtäväkin oli tärkeä, lähdimme noutamaan suklaajoulukalenteria Päivin putiikista.

Costa Rican haikailuun on syynsä. Marraskuu ensinnäkin. Sitä tuskin tarvitsee hirveästi avata. Toisaalta emme ole käyneet aikoihin. Ja nyt, matkailun jumitilanteessa, mahdollisuudet ovat entistäkin rajoitetummat.

Sveitsissä paistoi aurinko, kuin Playa Grandella konsanaan. Zürichin tökkivän liikenteen aloimme päästä reissuvireeseen. Joulun alta on peruttu yksi toisensa jälkeen tapahtumia, niitä kivoja tunnelman nostattajia. Tänä vuonna ei ole suomalaisten joulutoria, eikä kaupungin keskustan joulumarkkinoita. Badenissakin olemme usein adventin aikana piipahtaneet, sillä pienen vanhankaupungin keskellä tunnelma on lämpimän jouluisa.

Baden palkittiin arkkitehtuurisen perinnön kehittämisestä ja vaalimisesta. /Baden got a price in preservation of it´s architectural heritage.
Kaupungin poliisi on valinnut oivan kohdan asemalleen./The city police has chosen well the location.

Toni Arealin, entisen jugurttitehtaan, nykyisen taideyliopiston kohdilla aloimme lämmetä. Jees! Retki! Baden! Vierailu Suomi-tunnelmaan kotimaan kielellä!

Muutama minuutti siitä olimme liikennevaloissa. Edestä menee tien poikki ratikkaraiteet ja parinkymmenen metrin päässä on seuraavat valot. Epäilen, että valot eivät olleet synkassa, sillä muuta selitystä en keksi. Joka tapauksessa tajusin jarrutuksesta, että se ei riitä. Rekisterikilpemme taipui kohdatessa edellä ajavan perän.

Badenin ruskaa. / The fallcolors in Baden.
Kuppikakkuvahinko./Cupcake accident.
Tässä tiivistyy mielikuvani Badenista: viehättävää kaoottisuutta./This is to symbol my feelings of Baden. A bit chaotic in a cute way.

Zürich on pieni, ahdas ja liikenne nopeita ratkaisuja vauhdilla. Siihen nähden ihmeellistä, että tämä on ensimmäinen peltivaurio 20 vuoden aikana. Ja vaurioina vain pieni kolaus kuskin itsetunnolle.

Joten asioiden selvittelyn jälkeen: Baden, täältä tullaan!

Vanhankaupungin kaduilla olimme jälleen raiteillamme, kuin turistit konsanaan. Ensimmäiseen ruutuun otin katunäkymän, jossa roikkuu jouluvalot odottavina. Myöhemmin katsoin kuvaa tarkemmin. Kyllä, olin ikuistanut virastotalon ja poliisilaitoksen ympäristöineen. Tänään poliisi oli näköjään päivän sana.

Kuppikakkuja makeuttamaan elämää. /Cupcakes to sweeten your life.

Badenista en ole oikein osannut päättää mikä se on. Vanha osa on kaunista, mutta se tuntuu jääneen uuden, sekaisehkon rakentamisen keskelle puristuksiin. Ehkä pitäisi kerran tulla vain tepastelemaan. Kylpylävierailulle. Sitten tulevaisuudessa, koronan haalistuttua muistoksi.

Finnis.chin kohdalla aina unohdan kaiken muun aikomani. Sillä askeleella, kun putiikki osuu silmiini, ovat valokuvat huonoja huolimatta ikivanhoista ja kuvauksellisista rakennuksista ikkunoineen, kukkaruukkuineen ja seinämaalauksineen. Ja se suomalaisen designin liike jää lähes aina kuvaamatta. Päivi samoin. Astun sisään ja se on sitten siinä.

Cupcake 1.
Cupcake 2.
Cupcake 3.

Ovella muistutan rutiininomaisesti, että keittiöni on ahdas, kaapit liian täynnä astioita ja mitään en tarvitse. Se on julmaa, sillä jo vuosia olen katsellut riisiposliinisia kahvikuppeja sillä silmällä ja olisin valmis investoimaan pellavaisiin keittiöpyyhkeisiin, ellei niitä olisi kaapissa sata jo valmiiksi. Suomalainen loksahtaa silti Päivillä paikoilleen. Tuntuu kodilta, vaikka meidän todellisessa kodissa Zollikonissa ollaan todella kaukana suomalaisesta designista ja tyylistä. Se on kai se pohjoismainen henki, jota on välillä hyvä hengittää.

Niin, niitä kuvia. Ei ole. Sen sijaan lastasimme perheen yhteiskaahminnalla kassin täyteen suklaita, pipareita ja tietenkin sen Fazerin kalenterin, joka on yleellisyyttä ulkomailla ja varsinkin korona-tilanteessa. Ja koska Aldo on Leviksille ja marimekolle uskollinen kuulemma loppuun asti, mukaan lähti myös yksi teepaita niiden useiden reikäisten tilalle.

Kaartavalta mukulakivikadulta löysimme kuppikakkuputiikin ja meistä päivän dramaattisuus vaati lunastamaan mukaan kolme herkkua välipalaksi. Pysähdyimme Limmat-joen varteen avaamaan rasian, jossa kaikesta varovaisuudesta huolimatta oli tapahtunut liikettä. Yksi törötti päällään, toinen sivuttain, kolmas kellistyneenä. Päivän teema oli selvästikin kolarointi.

Tötterökakut saatiin laahmittua kokoon ja haukkauksen kohdilla ulkomuoto ei enää haitannut ketään. Kakkunen vatsassa oli joka tapauksessa tyytyväinen olo.

Päivi kertoi, että jouluvalojen sytytyksen ohessa olisi luvassa tunnelmaa; ehkä silloin palaamme. Luen myös joen varrella olevasta jalkakylvystä. Ohikulkija voi istahtaa penkille ja sujauttaa viluiset jalkansa höyryävään termaaliveteen ja tuijotella joelle. Sitäkin haluan kokeilla. Kunhan ajat sen sallivat.

Badenin vanhankaupungin kaduilla on kauniita yksityiskohtia./Baden has beautiful details in the old part of the town.

En resumen: Nuestro destino hoy era Baden, para ir a recoger design y chocolates finlandeses de la tienda Finnis.ch. El paseito resultó ser de dos accidentes – pero no nos dejó con mal sabor. Al carro solo se le dobló la placa y los cupcakes los disfrutamos en todo caso, un poco aplastados, pero ricos. Y regresamos a casa con una bolsa, que nos rescata la navidad. Memorias de sabores nordicos.

Kurzgesagt: Baden ist immer schön, obwohl die zwei kleine Unfälle hätten wir verzichten wollen. Schaden waren zum Glück winzig – und nach Hause sind wir mit einem Sack voll von nordische Geschmackserinnerungen von Finnis.ch gekommen.

Palmurajan yläpuolelle

Palmurajan yläpuolelle

Viimeisiä vaelluspäiviä viedään. Syksy alkaa pikkuhiljaa rajoittaa, plus tämä tautinen tilanne. Jos Alppien eteläpuolen patikka Rasasta Roncoon (sopra Ascona, ei Porto) oli kauden päätösreissu, niin tätä voin talven lyhyinä päivinä makustella.

Kuivaa kastanjametsää, lehtisiä polkuja ja piikkisiä pömpelöitä talloen siksakattiin ylös taitekohtaan, jossa pysähdyttiin hetkeksi vetämään henkeä, mutta myös katselemaan Lago Maggiorelle ja pitkälle Italiaan. Aldo mietti, että tältä tuntui varmaan Vasco Núñez de Balboasta, konkistadorista, joka kipusi Panaman kannaksen yli ja näki yllättäin uuden meren, Tyynenmeren. Oltiin ehkä jo aika poikki ja vähällä hapella. Silti, on myönnettävä, että ilmassa oli suuren saavutuksen tuntua.

Rasan kylä, lähtöpiste. / Starting point, Rasa-village.
Söpö, tämä patikkapolun alku. /Very cute, indeed.
Rasa jää taakse, tallataan ylöspäin. /Leaving Rasa, going up, up, up.
Polulla on syksyväritys. /The path has falldecoration.
Suurin osa matkasta ylös tätä: jyrkkää kastanjametsää. /Most of the way up was steep chestnut forest trails.
Edessä ruska, takana lumihuiput / In front fallcolors, further away, the snowpeaks.

Pientä jyrkkää kannasta myöten kiivettiin vielä ylemmäs, Pizzo Leoneen, missä tuuli pyyhki ja yllättäin oli todella kylmä. Ei ollut hanskoja tai pipoa – Ticinossahan on palmuja, hyvä ihme. Eipä tullut mieleen, että oltiin niillä korkeuksilla, missä on talvella lunta. Viereisellä vuorella jo nyt. Siinä oli kai kylmä kohta, huippua kiersi synkeän musta pilvi.

Pizzo Leonella näkymät yhteen suuntaan. /Pizzo Leone offers incredible views to all directions.
Toinen suunta…/Another direction...
Lumihuippujen suunta (pilvien paikkeilla)./Towards the snowpeaks (further by the clouds)
Puumerkit kirjaan, perillä Pizzo Leonen huipulla. /Had to register, that we got up here.
Taivaalla on huttua, mutta eiks ole hienoa?/Some haze, but isn´t this beautiful?
Tuuli tuivertaa kylmästi ja aurinko pistää siristämään. / Really cold wind and too bright.

Tajunnan räjäyttäviin kokemuksiin lisäisin sen, etten ole koskaan nähnyt ruskaa, palmuja ja lunta yhdellä kertaa. Pizzo Leonella porukat pyöri kuin väkkärät, joka suuntaan oli erilaiset näkymät.

Jotain retken vaativuudesta kertoo se, että kuvia on lopulta aika vähän, siis verrattuna maisemien maalauksellisuuteen. Urheilukello hyytyi kylmässä, samoin vara-akku, joten detaljeja ei ole, mutta sanoisin, että pulssi tikitti aika tavalla, hiki lensi ja kintut oli lopussa melko valmiit vaaka-asentoon. Noin kilometri ylöspäin ja lähes puolitoista alas. Pituus, 14 km, ei kerro matkasta, mitään, sen sijaan aika, 5,5 h ehkä vähän enemmän.

Tällä puolella vuorta polku on helppokulkuinen. /To the other side the path is easy to walk.
Pizzo Leone jää taakse. Ei näytä kummoiselta, mutta kipuaminen toieslta puolen oli hikinen homma. /Leaving the peak of Pizzo Leone. Doesn´t look impressive on this side, but coming from the other, was a sweaty job.
Mielettömät värit!/The colors were incredible.
Omenatauko. / Applebrake.
Sama järvi Maggiore, mutta sinisen sävy vaihtuu suunnasta ja valosta riippuen./Same lake Maggiore, but different blue to this direction because of the light..

Joka tapauksessa yksi patikoiden helmistä, vaikka oltiin suht lähellä sivilisaatiota. Olen erakko tässä mielessä, pidän erämaasta. Silti oltiin sitä mieltä, että matkalla oli viehättäviä paikkoja ja useampikin kivistä ladottu talonen, johon voisimme vetäytyä kesäpäiviksi tai vaikka ikuisiksi ajoiksi. Kaukana teistä ja hulinoista, kastanjapuiden keskellä. Vuoren sylissä.

Grotto da Peo oli kiva yllätys. /Grotto da Peo was nice surprise.
Alhaalla trooppiset Brissago-saaret. /A view to the tropical Brissago islands.
Täällä kirjoittaisin muistelmani. /This is where I´d write my memoirs.
Olemme laskeutuneet kastanjametsästä palmurajalle. /We´ve walked down through the chestnut forest to the palmline.
Melkein perillä. Ronco sopra Ascona./Getting there. Ronco sopra Ascona.
Juuri ennen iltahämärää. /Just before dusk.

En resumen: Para arriba ziczagueando por los bosques secos de castañas, para abajo por potreros, trillos, pequeños pueblitos ticineses. Una de las mejores caminatas del año: Rasa-Ronco sopra Ascona. Sudando, con frio, emoción, un poco miedito, colores de otoño, montañas con nieve, palmeras. Perfecto.

Kurzgesagt: Zickzack hinauf, durch die Kastanien Wälder, bis Pizzo Leone, herunter durch die Weiden, auf den Bergwanderwegen, durch kleine Dörfer: Rasa-Ronco sopra Ascona. Schwitzend, frierend, mit Begeisterung, ein bisschen Furcht, Herbstfarben, Schneeberge, Palmen. Alles.

%d bloggers like this: