Neljä järveä ja tuhat lehmää

10. July 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Engelberg, Melchsee Frutt, neljän järven patikka, Trübsee Leave a comment

Reittistressiä pukkaa. Edellisinä vuosina olen testaillut patikoita 26 Summit Challengen sivustolta, mutta sitä ei enää ole. Omissa muistiinpanoissa on sekalainen valikoima kaikenlaisia kivoja polkuja, mutta niihin tarvitsisin lisäohjetta. Patikkareittejä gpx:ineen tarjoavista sivustoista yhä useampi on nyt yllättäin maksullinen – ja siihen en suostu. Joten kartta ja karttasovellus käsiin.

Engelbergin Trübseeltä Melchsee Fruttiin vievä neljän järven reitti oli vielä vanhoja osittain tuttuja polkuja, joille en tarvitse muuta kuin eväät ja repun. Tehtiin historiaa istumalla junassa jo 6.50 (aamupalasämpylät mukana), sillä tarkoitus ei ollut vetää reittiä läpi täyttä hoipakkaa, mutta viimeiseen laaksoon vievään hissiin oli pakko ehtiä.

Juna vei ensin Zürichiin, toinen Luzerniin, sieltä kolmas Engelbergiin ja lopulta vaihdettiin köysirataan.

Trübseellä oli hiljaista aamuvarhaisella, ei juuri muita kuin muutamat jo rinnettä kapuavat ja lehmiä, luonnollisesti.

Ensimmäinen nousu on se hikisin, mutta jo puolessa välissä takaa lipui pilviä ja alkoi tuulla. Märkä paita liimatui selkään ja lumiläikät saivat kananlihalle.

Jochpassin toiselta puolen löytyi aurinko, mutta oli pakko antaa periksi ja vetää pitkähihainen paita päälle. Edellisviikon +37 asteen jälkeen kaikki alle 30 tuntui kylmältä.

Engstlenseen reunustat olivat sulaneet parin viikon takaisen retken jälkeen ja rinteet olivat vihreän eri sävyjen läikittämät. Järven toisessa päässä meidät vastaanotti monisatapäinen lehmälauma kelloineen. Lyhyt yö tuntui pienenä väsynä, joten pysähdyttiin hetkeksi Alphütte Rossbodenin terassille välikahveille ja pisteltiin omenakaakut.

Oletettu loppukoitos oli lopulta lyhyt, eikä nousuakaan ollut juuri mitään. Emme siis nousseetkaan vuoren yli, vaan kiersimme sen sivustaa. Polku kulki reunalla sen verran jyrkänteellä, että pyörille oli kehotus taluttaa ja kallion sivussa oli kaapeli, mistä tarrata kiinni.

Melchsee Fruttin puolella alppiniittykausi oli alkanut täysillä; kaikkialla oli tuhisten vihreää heinikkoa ja alppikukkia imuroivia lehmiä. Ja täällä oli pakko tunnustaa, että paleli.

Tannalpissa ilmoille leijuva sulatetun juuston tuoksu kutsui ja vaikka repussa oli vielä yhdet leivät, kurvattiin syömään terassille. Vedin päälle kaikki kolme vaatekerrosta, tuuli pyyhki sen verran viileästi.

Hissillä oltiin jo tuntia ennen viimeistä. Laakson asemalla odoteltiin tovi postibussin lähtöä. Tunnelma bussissa oli kuin luokkaretkellä; paahtuneet ja hikiset ulkoilijat rupattelivat vilkkaasti ja aina välillä jostain päin bussia kantautui nauru. Me lepuutimme jalkoja ja kuski väänsi ahkerasti rattia.

Pätkä pilven ympäröimänä.
*Surrounded by a cloud.*

Mitä kännykän katsomisesta rinteessä olikaan puhetta?!
*What did we say about looking the phone on the mountain path?!*

Muutama kello kilisee.
*A couple of cowbells klinging.*

Vasenta polkua ylös.
*Our path on the left; uphill we go!*

Alppimakaronit.
*Pasta in alpine style.*

Vuorten toisella puolen.
*On the other side of the mountains.*

Lehmät ja kalastajat tietää parhaan paikan.
*The cows and fishers know which is the best place.*

En resumen: Por fin caminamos toda la ruta de cuatro lagos.

Kurzgesagt: Endlich sind wir den ganzen vier Seen Weg gewandert.

Jalan Monte Brèn huipulle

10. June 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, Lugano, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Ticino, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Monte Bre, Ticino Leave a comment

Harvoin on näin vähän retkeltä kuvia, vaikka maisemat oli hulppeat. Reitti kulki suurelta osin varjoisia polkuja rinnettä myötäillen ja sen verran oli puskaa, mutta myös pudotusta ja kapeaa polkua, että piti vähän keskittyä.

Zürichissä aamu oli matkaan lähtiessä sadetta ennakoiva. Junamatka Luganoon kestää vain kaksi tuntia ja kahdeksassa olisi hurauttanut saman tien Venetsiaan.

Halusin ensin kävellä Luganonjärven reunaa oliivipolkua -sentiero dell´olivo- pitkin Gandriaan. Ajeltiin juna-asemalta bussilla Castagnolaan ja sieltä laskeuduttiin rantaan. Koska jo tässä vaiheessa oli nälkä junamatkan jälkeen, käytiin tsekkaamassa Gandrian laivalaiturin kuppila. Ei ollut tilaa, joten jatkettiin matkaa kylän läpi, portaita ylös.

Reitillä on satoja portaita ja oli pitää banaanitauko heti Gandrian yläpuolella, mistä löytyi lähde ja aurinkoinen paikka penkin kera. Keskiaikaisessa kirkontornissa heilahtelivat kellot sunnuntain kunniaksi. Nähtiin muuten ihan meikäläinen harmaa-musta varis, joita ei Sveitsissä Alppien toisella puolen ole.

Matka ylös on kilometreissä vain noin seitsemisen, mutta korkeusmetrejä noin 700. Polun pitäisi olla leveähkö ja hyvä kulkea, mutta muutamissa paikoissa se kapeni ja vietti alaspäin. Huomaan, että on kauden alku; täytyy vähän treenata korkeuksien sietokykyä ja kokeilla, että minkälaisessa kenkä pitää.

Brèn kylän tasolla, juuri ennen huippua, oli jonkinlaiset pikku markkinat ja myynnissä paikallista hunajaa. Taiteilija Wilhelm Schmid asusteli kylällä aikanaan ja hänen taidettaan oli huipulle johtavien portaiden varrella. Luultavasti, jotta huomio kiinnittyisi muuhun kuin siihen tosiseikkaan, että reisissä tuntuu ja puuskutus on kuuluvaa.

Eväänä oli tällä kertaa myös voileipiä, omenoita, kuvia taateleita, pähkinöitä ja guava-dulce de leche -puristeita Costa Ricasta ja pari pulloa vettä. Monte Bren huipulla on kuulemma Luganon parhaat maisemat, väite, jonka hyväksyn mukisematta. Jäätiin kuppilaan ihailemaan näkymiä aina Italiaan asti ja päätettiin syödä, vaikkei oikein nälkä ollutkaan. Ruoka oli todella perussapuskaa, ei siis huonoa, mutta sanoisinko että vaatimatonta. Aineet ihan ok, mutta siinäpä se sitten olikin. Mausteita ei juuri ollut ja esillepano 1/5.

Alas ajeltiin kahdella funikulaarilla ja käveltiin vielä pari kilometriä rantaraittia Luganoon ja siellä vielä yhdet portaat junalle. Summa summarum: liikuntaa tuli ja täydet pisteet maisemille.

Päivän kohde: nyppylä edessä.
*Climbing to the top on the mountain on front left.*

Gandrian kujia.
*The alleys of Gandria.*

Suurin osa oli varjoisaa metsäpolkua.
*Most of the way was nice forest paths.*

Muutama metri noustu järveltä.
*A couple of meters hiked from the lake level.*

Wilhelm Schmidin töitä matkanvarrella.
*Wilhem Schmid´s paintings gave something else to think about than the stairs.*

En resumen: El camino al Monte Brè es corto pero empinado. Más o menos 7 km y 700 m verticales. Como entrenamiento buenísimo y el paisaje 10/10.

Kurzgesagt: Der Weg auf dem Monte Brè ist kurz, 7 km, aber mit 700 höhenmeter. Als Training super und sonst 10/10.

Sveitsin tiellä, Flüelenistä Brunneniin

3. June 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, terveys, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Brunnen, Flüelen, Schweizer Weg, Sisikon 4 Comments

Sain paikalliselta VR:ltä eli SBB:ltä synttärilahjaksi mahdollisuuden lunastaa aseman kioskista vettä, suklaata tai kahvin. Siihen hintaan, millä yleensä matkustelen, olisivat kyllä voineet piffata nuo kaikki kolme. Joka tapauksessa, junamatkaa oli reilu puolitoista tuntia, joten hain Zürichin asemalta ihan parhaan vohvelisuklaan, Kägi fretin. Ja koska jo aamusta oli lämmin, olin pakotettu nauttimaan herkun melkolailla heti.

Suklaalla sain harhautettua itseni toisiin ajatuksiin eli pois siitä tosiseikasta, että junat olivat todella täynnä. Oli pitkä viikonloppu ja sää mitä oivallisin ulkoiluun. Loppupätkä Flüeleniin, patikan alkupisteeseen, mentiin seisten.

Weg der Schweiz, Sveitsin tie, on ollut pitkään listoilla. Ei siksi, että se olisi niin haastava tai kaukana tai muutoin vaikeassa paikassa. Se vain muistuu mieleen yleensä Sveitsin kansallispäivän aikoihin, jolloin reitille tuskin kannattaa lähteä. Silloin se lienee vieläkin täydempi kuin tänään.

Flüelen-Sisikon osuus kulkee Urin järveä, siis Vierwaldstätterseen toisen ääripään rantaa myötäillen ja on helppokulkuinen. Nousua on vain muutama sata metriä ja maisemat turkoosin siniset muhkeilla vuorilla höystettynä.

Tells Platten laivalaiturin paikkeilla on pieni rantakuppila, missä pidettiin kahvitauko ja jaettiin ravitsevuusnäkökulmasta katsottuna täysin nounou ateria, korillinen uppopaistettua kalaa ja ranskalaisia, mutta se maistui mainiolta kuumassa säässä. Reppuhan oli täynnä leipiä ja muita eväitä, mutta olin aina halunnut pysähtyä tässä paikassa. Monet näyttivät varanneen pöydän etukäteen ja tulivat laivalla nauttimaan näköalasta ja ruuasta.

Jalankulkijat ja pyörät ohjattiin reitillä pariin otteeseen omaan tunneliin vuorenseinämien läpi. Lyhyehköt osuudet tunnelien suiden lähellä olivat meluisia, sillä autotie kulki vierestä. Sisikonista alkoi vähän mäkisempi osio, vuoren yli Brunneniin. Tähänkin mennessä oli eteen osunut kohtia, jotka suljetaan portilla maavyöryn sattuessa. Nyt kyltissä kehotettiin myös kulkemaan vauhdilla ja pysähtelemättä. Autotie on usein myös kiinni samasta syystä (ja tunnelin rakennus aloitettu).

Lämpö alkoi painaa, mutta vesipullot oli täytetty Sisikonin lähteestä. Puolivälissä nousua olin jo kananlihalla kuumasta; huono merkki, mutta se meni ohi ylempänä puhaltavan tuulen ansiosta. Apu löytyi huipun jälkeen; maatilan jääkaappi, josta sai maksusovelluksella ostettua jätskiä. Aldo päätyi mustikkasorbettiin ja minä pistaasijäätelöön. En ehkä sittenkään ole kovinkaan suuri pistaasin ystävä, kun kyse on jäätelöstä. Ensi kerralla jotain pirteämmän makuista.

Joka tapauksessa vesi, jäätelö ja vähän myöhemmin syödyt karhunlaukkapesto-voileivät antoivat pontta taivaltaa loppuun. +32 oli sittenkin aika lämmin, vaikka välillä oltiinkin varjossa ja viileämmässä kivisen rinteen katveessa. Mittarin mukaan matkaa kertyi reilut 16 km ja n. 700 vertikaalimetriä ja noin sata kuvaa samasta kulmasta samoille lumihuipuille.

Flüelen. Tästä lähdetään.
*Here´s the start.*

Purjevene antaa vähän perspektiiviä.
*A sailboat as reference for the hights.*

Verkot kaappaa karisevat kivet.
*Nets to catch the falling stones.*

Tästä tietää, että ollaan Urin kantonissa.
*This is canton Uri.*

Patikkareitti kulkee rinteessä.
*Hiking path on the rocky hillside.*

Rantakuppila lähestyy.
*A lakeside diner coming up.*

Polku on auki, mutta kehoitetaan kävelemään sutjakkaasti.
*The path is open, but please walk quickly.*

Lehmät ja vasikat piiloutuivat varjoon ja muurille.
*The cows and calves hidden in the shadows.*

Maderanertalista maatalon jätskiä.
*Ice cream from a farm in Maderanertal.*

En resumen: El camino de Suiza es muy bonito y desde Flüelen hasta Sisikon facil, después hacia mucho calor para subir el monte. En el final hicimos una pausa de helado y bajamos a Brunnen. En total más o menos 16 km y 700 metros verticales.

Kurzgesagt: Der Schweizer Weg sollte man machen, wenn man in der Schweiz wohnt, oder? Flüelen-Brunnen war schön, aber die Hitze fast zu viel. Zum Glück haben wir Buurähof Glace gefunden.

Piipahdus Costa Ricaan

23. May 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Costa RIca, Elämänlaatu, luonto, matkailu, Matkat Tags: Costa RIca, Guanacaste, photography, travel, Tyynenmeren rannikko Leave a comment

Viime päivinä on alkanut kilahdella viestejä, että mitenkäs sen blogin kanssa on ja missä ne päivitykset luuraa – mutta täällä ollaan. Matkatöiden sun muiden väliin osui vielä hyvinkin nopea lähtö Costa Ricaan. Yhdeksän päivää on aivan liian vähän käväistä Keski-Amerikassa, mutta onnistuu suoralla lennolla Zürichistä. Suunnittelua oli tasan parin yöpymispaikan verran ja odotuksena nähdä auringonlasku Tyynellämerellä, syödä gallo pintoa aamupalalla ja nähdä sukulaisia ja ystäviä.

Lennettiin San Josén kautta suoraan Liberian lentokentälle eli käytänössä rannalle. Vältettiin Yhdysvallat ja itse matkustamiseen suttaantui vähemmän aikaa. Majapaikkana oli airbnb asunto, jonka löytyminen jet lagissä oli koko reissun haasteellisin osio. Osoite oli costaricalaiseen tyyliin “entisen hotelli X:n kohdalta länteen” ja siinä sitten pyörittiin ihan hoodeilla, mutta löytämättä oikeaa kohtaa. Sen sijaan kohdattiin joki, missä on krokotiilejä ja nähtiin apinoille tehty ilmatie ajotien yli. Ja kun lopulta talo oli selvillä, oli avainlokeron koodi väärä. Olisiko tämä se yö, kun yksi nukkuu terassin riippukeinussa, toinen nojatuolissa ja loput autossa? Siinä vaiheessa oltiin kaikki aika pinna kireällä ja lähdettiin syömään.

Yhteydenotto airbnb:n oli myös kaikinpuolin epäonnista, mutta ruuan äärellä ei enää voinut ottaa päähän, koska aallot kohisivat ja hei, oltiinhan me sentään Costa Ricassa. Ei meillä kiirettä ollut, oltiin vain ihan loppu ja yhä Sveitsin alkukevään liian lämpimissä vaatteissa tropiikissa.

Alku siis tökki, mutta aterian jälkeen kaikki näytti paremmalta. Ovikin aukesi ja selvisi, että majapaikka oli hyvin varustettu ja oikeastaan aivan mainio.

Mitä me sitten siellä tehtiin? Tungettiin varpaat kuuman hiekan läpi kostean viileään hiekkaan, katseltiin erakkorapujen sulkeutumista kotiloonsa ja annettiin Tyynenmeren sulattaa eurooppalaista jähmeyttä. Liikkeellä oleva vatsatauti vei miedät myös kokeilemaan paikallista sairaalaa (pätevää hoitoa, kunhan vain löydettiin sairaala, jossa oli hoitohenkilökuntaa paikalla). Vietettiin myös yhdet synttärit. En ole koskaan rannalla ostanut kakkua, koska lämmössä muu makea kuin vesimeloni tai ananas maistu, mutta kerrankos sitä. Suklaa-passionhedelmäjuustokakku oli saada meistä erävoiton ja on pakko tunnustaa, että viimeinen pala jäi syömättä.

Käytiin myös tekemässä jalan pientä rantojen komparatiivista tutkimusta. Costa Rican rannikoillahan on uimaranta toisen jälkeen, välissä ehkä korkeaa kalliota ja sitten taas seuraava. Laskuveden aikaan Playa Grandelta pääsee seuraavan rannan kautta Playa Carbónille, jonka hiekka on tuliperäistä ja mustaa – ja todella kuumaa. Retki vaatii pientä suunnittelua, sillä paluu maateitse ei onnistu, jos meri alkaa nousta. Vuorovesialtaissa oli vihreitä merietanoita, jotka imuroivat kiviä puhtaaksi. Laskin, että hommissa oli ainakin 130 otusta.

Aikaa oli vähän, mutta sen verran että päästiin tunnelmaan. Sadekausi oli tuloillaan ja tulivuorikeikka vaikutti epätodennäköiseltä. Lähdettiin silti sitä kohti. Siitä sitten lisää myöhemmin.

Edelweissilla suoraan Zürichistä Costa Ricaan.
*Edelweiss flew us directly from Zurich to Costa Rica.*

Eka aamupala ja luonnollisesti gallo pintoa. *First breakfast and of course gallo pinto.*

Majapaikka.
*Our place for a couple of days.*

Brasilialaisen leipomon taidonnäyte.
*A sweet surprise from a Brasilian bakery.*

Ihan lomalla.
*Vacation feeling is there.*

Merietanat hommissa.
*Seasnails working.*

Iguaani. Näitä on ollut ikävä.
*I´ve missed these boys.*

Tämä kävi näpistämässä meidän snäkkejä.
*This guy came to steal our snacks.*

En resumen: un viaje muy improvisado a Costa Rica para sentirse el Pacífico en los pies y el sol del trópico en la piel.

Kurzgesagt: ein sehr spontaner Trip nach Costa Rica um den Pazifik an den Füsen und die Tropensonne auf der Haut zu spüren.

Valitut palat kevättä

26. March 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, Ruoka, Sveitsi, terveys, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: kevät, kirsikkapuut, kukkapuut, magnoliat, pääsiäinen, Suomi-kauppa, Sveitsi, Zürich 2 Comments

Tänään on hyvä päivä katsella kuvia, sillä ulkona leijailee lumihiutaleita. Kunnan tyypit keräsivät äskettäin aurausmerkit pois, joten usko kinoksiin on kaikesta huolimatta vähäistä. Kukkuloilla on lunta, meillä vain märkää ja autojen katoilla valkoista riitettä.

Kävin bongailemassa kukkia ehkä pari päivää ennen varsinaista loistoa. Bertastrassen kirsikkapuissa oli väriä, mutta vain osa kukista auki. Magnolat olivat suurimmaksi osaksi vielä nupuillaan, paitsi lämpimimmissä paikoissa. Valkoiset pienikukkaiset magnoliat ovat aikaista lajiketta ja huumaavan makea tuoksu leijui Batumbah-puiston sivustaa kulkevalle kadulle asti.

Garde Manger on konditoria, jonka juuret ovat itäisessä Sveitsissä Graubündenissä, patisserie-taidot on haettu Pariisista ja yksi putiikeista löytyy Bertastrassen kulmasta, kirsikkapuiden läheltä. Kuvissa leivonnaiset ovat herkullisia, mutta lauantain valikoima oli lievästi pettymys. Silti sitruunainen piirakka oli sekä kaunis että maukas.

Toisella kertaa päämääränä eivät olleet varsinaisesti kevätkukat, vaan korvapuustit ja pääsiäisherkut. Mietin aamulenkkiä ja sen jälkeistä Suomi-kauppareissua, mutta epäilin, että laiskuus voittaisi ja jälkimmäinen jäisi toteuttamatta. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja sain kuningasajatuksen yhdistää aktiviteetit: juosten kohti pullaa. En sen kummemmin pohdiskellut matkan pituutta. Ainahan sitä voi hypätä junaan, jos vauhti hyytyy.

Matkalle osui keltaisia, yhä nuppuisia magnolioita, tyyni aamuinen Zürichinjärvi, kymmeniä muita lenkkeilijöitä, rantaravintoloita, joissa laiteltiin terassien lounaspöytiä kuntoon ja sitten sitä asvalttia. Oli puuduttavaa juosta 26 km suurelta osin tasaista ja vain paikoittain hiekkatietä, Zürichin ja järveä reunustavien pikkukuntien läpi. Loppuvaiheessa jouduin väärälle puolelle raidetta ja enkä jaksanut enää lisälenkkiä, joka olisi vienyt lähemmäs järveä ja luonnon keskelle ja kävelin sadatellen autotien viertä jalkakäytävällä.

Pysähtelin kuvailemaan, ottamaan takkia pois, riisumaan fleeciä, laittamaan lisää vaatetta päälle ja syömään taateleita sekä pähkinöitä. Pääsin silti perille jalan ja sain haluamani pullat, pari riisipiirakkaa ja pääsiäisherkkuja. Mutta myönnän, että matka oli pitkähkö. Eikä tule toistumaan.

En resumen: Fui a ver la primavera en Zurich, justo antes que los arboles se florecieron – y justo antes de la nieve.

Kurzgesagt: Frühlings hopping in Zürich, von einem wunderschönen Baum zum nächsten.

Appenzellin keväässä

14. March 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu Tags: Alpit, Appenzell, Sveitsi, talvipatikointi Leave a comment

Sämtiserseen patikkareitti on ympäri vuoden auki, silloinkin kun muualla on välikausi. Lumirajan paikkeilla, missä polku muuttui jääradaksi, oli pakko laittaa liukuesteet kenkiin ja ottaa sauvat avuksi. Alun jyrkän nousun loppupäässä meitä kohti liukui mies holtittomasti hypähdellen, metsästä löytämäänsä keppiin tukeutuen, vaimo perässä askel kerrallaan ja kiljahdellen. Siirryin sivuun ja mietin onko pelastushelikopterin äppi käyttövalmiina. Tennariporukkaa oli liikkeellä useita.

Pariskunta ei ollut tietoinen siitä, että toista kautta olisi päässyt eteenpäin vaivattomammin, ilman rotkoa ja liukastumisvaaraa. Sielläkin oli lunta, mutta vähemmän jyrkkää ja jäätöntä. “No nyt on jo liian myöhäistä,” mies totesi ja jatkoi liukastellen alaspäin. Reitin sivulle oli hujahtanut pieni lumivyöry. Sieltä kopsahteli alas hunajamelonin kokoinen kivi, joka pysähtyi ojaan.

Saharan hiekkaa oli Sveitsin taivaalla kuulemma 40 000 tonnia ja se näkyi vielä tänäkin päivänä sumisena usvana. Järven läheisyydessä Plattenbödelin Gasthaus oli lomilla, mutta pihamaalla oli lämmin kohta syödä eväitä. Se oli sunnuntain retken päämäärä: voileivät keväisessä auringossa ja vuoristomaisemalla.

Sämtisersee oli vielä suurelta osin jäässä, se mitä siitä oli jäljellä siis. Appenzellin alueella lunta on tänä talvena ollut todella vähän ja luonto kuivaa. Järvi on solassa, joka on kuin tuuliputki. Toisessa päässä joku huuteli “huhuu” ja sen kaikui kolmasti. Muuten olikin täysin hiljaista, ei yhtään lintua koko matkalla. Sen sijaan myöhemmin rinteessä meni vöyhelsi joku iso otus, varmaankin kauris ja aurinkoisella lumikentällä ruohikon rajassa kuului tehokasta rapinaa; ehkä hiiri?

En ollut viitsinyt pysähtyä laittaamaan sauvoja kasaan ja reppuun, vaan kannoin niitä mukana ja otin jälleen käyttöön viimeisissä lumisissa osuuksissa. Olin edellisenä päivänä juossut 20 km ja nyt reilun puolen kilometrin vertikaalinousun jälkeen alkoi tuntua kintuissa ja sauvat selvästikin auttoivat menoa.

Harmittelin, ettemme olleet sittenkään ottaneet kahvitermaria mukaan. Kahvia etsiskeli muutama muukin. Viimeisillä metreillä Hoher-Kastenin parkkipaikalla saksalainen mies huikkasi auton ikkunasta, että mistäs saisi kahvia ja kaakkua. Brülisaussa oli auki vain kylän ravintola Rössli. Siellä miehet istuivat tyytyväisen näköisinä aurinkoisessa pöydässä kun ajoimme ohi.

Kotimatkalla olisi vielä ollut mahdollisuus pysähtyä patisseriessa pikkuruisessa Lichtensteigin kaupungissa, mutta oli niin hikinen olo ja kuraset puntit, että päätettiin jättää kahvittelu kotiin ja turvautua pakastimen antimiin. Vielä löytyi muutama pala taateli- ja hedelmäkakkua sunnuntain kunniaksi.

Jämät laskettelurinteestä.
*The rest of the skilope.*

Saharaa taustalla, minä edustalla, valmiina lähtöön.
*Sahara on the background, me in front, ready to start.*

Tästä alkoi talvi.
*On the winter level.*

Päästiin asiaan: eväisiin.
*We got down to the business: sandwichtime.*

Vesi ulottuu normaalisti vasemman kallion alaosaan.
*Sämtisersee is missing almost the half of the water amount.*

Liukuesteiden pesu meneillään.
*Washing the crampons.*

En resumen: La primavera vino muy temprano este año y queríamos ir a ver como se ve en Appenzell, en una ruta de caminata de invierno.

Kurzgesagt: Der Frühling ist sehr früh angekommen und wir wollten schauen wie es in Appenzell aussieht, auf einem Winterwanderweg.

Pätkä Santiagon tietä: Steg-Rapperswil

4. March 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Camino de Santiago, Jakobsweg Schweiz, Santiagon tie, Steg-Rapperswil 2 Comments

Jakobsweg-projekti (Santiagon tie) on ollut jäissä viime keväästä, kun edellinen osuus päättyi Stegiin. Todella varhainen lämmin kevätsää pisti liikkeelle ja palattiin Stegin asemalle ja lähdettiin tallaamaan kohti Rapperswiliä.

Zürichin ylängöllä oltiin nelisen sataa metriä korkeammalla kuin kotona ja hiihtohissirinteessä näkyi muutama lumiläikkä, sen jälkeen pelkkää kevättä. Parikymmentä asetetta lämmintä edellisin päivinä oli käynnistänyt kasvit ja hyönteiset; perhoset lentelivät ja harmaahaikaralla oli nokassa pesäaineksia.

Stegin aseman jälkeen ilmassa kaikui alppitorvi joltain pihamaalta. Tiet olivat suurelta osin maalaisteitä, päällystettyjä tai hiekkapolkuja, vähän metsää ja pikkuisen kaupunkia.

Maatilamyymälät, itsepalvelupisteet, tarjosivat kananmunia ja makkaroita, hilloja ja olipa karjatilan Glace Hüsli, jäätelömökkikin auki, ensimmäistä päivää. Matkalla ei ollut kauppoja tai edes leipomoliikkeitä kuin ihan alussa. Kolmannessa kylässä myytiin sveitsiläisestä speltistä tehtyä leipää ja jo muutenkin turvoksissa olevista repuista pisti sen jälkeen esiin patonki ja sämpyläpussi.

Eväsleivät oli kyllä kotoa mukana ja nekin syötiin samalla, kun mietittiin iskeekö sadekuuro niskaan. Vasemmalla oli mustat pilvet, oikealla järvi ja aurinkoista. Pistettiin vauhdilla eteenpäin ja jätettiin synkkä vyöhyke selän taa.

Ohi pyyhälsi museojuna ravintolavaunuineen, useita kiireisiä traktoreita ja kevätpörriäisen puremia pyöräilijöitä. Nähtiin myös ensimmäistä kertaa lehmäpedikyyri. Sorkat on syytä pistää kuntoon ennen laitumille menoa.

Juuri ennen kaupunkiin tuloa kuljettiin vielä pienen maatila läpi, missä kana asteli ylväänä itsepalvelumyymälästä. Tuottaja kävi varmaankin tarkistamassa muniensa myyntipaikan. Isäntä on selvästikin viettänyt aikaa kanojensa kanssa, sillä hänen tervehdyksensä Grüezi wohl, kuulosti erehdyttävästi kanan kaakatukselta.

Kevätlämpö oli tuonut pelloille myös haikarat. Kuusi mustavalkoista lintua asteli nokka kohti ketoa. Sammakotkin ovat jo liikkeillä, joten ravintoa riittää.

Seuraavaa ja viimeistä pätkää Einsiedelniin täytyy lykätä keväämmälle, sillä vastassa on vielä lumisia rinteitä.

Mäki ja vasemmalla laskettelurinne.
*Downhill ski slope on the left.*

Leipäkauppa autotallissa.
*A breadshop in a garage.*

Pikkuisen näkyy vuoret.
*You almost see the mountains.*

Vekkulapeili ja caminon simpukkamerkki
. *A funny mirror and the sign of camino.*

Costaricalaiset snäkit, suklaakuorrutteisia kahvipapuja ja maitokarkkia.
*Costarrican snacks, coffee beans with chocolate and cajeta.*

Kohde näkyvissä.
*The destination in sight.*

Tuottaja tarkastamassa myyntipaikkaa.
*The producer checking the selling place.*

En resumen: la próxima parte del Camino de Santiago en Suiza, de Steg a Rapperswil, 23 km.

Kurzgesagt: Jakobsweg, der Wegabschnitt von Steg nach Rapperswill, 23 km.

Patikka pelkkää nautintoa

11. February 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu Tags: Alpit, Melchsee-Frutt, Sveitsi, talvipatikka Leave a comment

Joku kysyi, että onko sitä nyt sitten pakko lähteä sinne jäisille jyrkänteille notkumaan?! Ei, ei ole. Välillä niitä silti tulee vastaan odottamatta, vaikka tilanne on etukäteen tarkistettu. Ja toisinaan tilanne on hallittavissa hyvin varustein. Silti näiden edellisten reissujen jälkeen päätettiin vetää varman päälle. Kohti pakkasta, ihanaa aurinkoa, leppoisaa ulkoilua, ruokaa ja aurinkoa. Ei sauvoja, ei liukuesteitä, ei törkeän liukkaita rinteitä.

Melchsee-Fruttissa tuntui, että ollaan polttopisteessä; aurinko paistoi täysillä, valkoista oli alla ja ympärillä. Säteet tunkeutuivat aurinkolasien allekin ja aurinkovoidetta piti sivellä kämmeniin ja käsivarsiin, sillä vaatetta piti kuoria nopeasti. Lumipöperöisessä mäessä tuli nopeasti todella lämmin.

Lunta oli enemmän kuin odotin. Itäisen Sveitsin vihreät rinteet olivat jo keväisiä, täällä keskemmällä maata oli yhä talvi tai ainakin kevättalvi.

Retki meni vanhan kaavan mukaan, suuntana reitin ääripään kuppila ja Graubündenin ohrakeittoa, alppimakarooneja ja thaicurry, jota ei ehkä sittenkään lueta perisveitsiläisiin ruokiin, vaikka sitä aina täällä onkin tarjolla. Perillä pyyhittiin jäät penkiltä ja istahdettiin tauolle aurinkoon. Naapuripöytään tuotiin lasipikarissa kaakaota valtaisalla kermatötteröllä, mikä näytti ihanalta, mutta ruuan jälkeen liian tömäkältä. Otettiin sittenkin vain pelkät kahvit.

Päivän huomoioita oli, että jos lumen kimmellystä katsoo nopeasti, se on vain kirkkaita pisteitä. Jos siihen keskittyy, näkyy sateenkaaren värejä. Valkoisessa kirkkaudessa on myös vaikea erottaa syvyyttä.

Lumessa putsaantuneet kengät olivat kauttaaltaan mutaiset päivän lopussa, sillä kävelimme hissiasemalta autolle ja aamun jää oli sulanut ruskeaksi velliksi. Sitä autoa, joka kurvasi vauhdilla ohi ja roiskutti kuravedet meidän päälle, muistamme pahalla. Päivää sen sijaan hyvällä.

Yhtäällä murtsikkaa, toisaalla patikkaa.
*Left skiees, right hikers.*

Lounasta kohti, suoraan eteenpäin.
*Towards lunch.*

En resumen: A veces es tan rico ir en un día perfecto en una perfecta caminata.

Kurzgesagt: Manchmal ist es so wunderschön an einem perfekten Tag eine perfekte Wanderung zu machen.

Kolmen sortin liukuesteiden viikonloppu

23. January 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi Tags: talvipatikointi, Urnäsch, vuoret Leave a comment

Metsä oli muuttunut luistinradaksi, jota riitti koko jokivarren verran. Edellisestä liukastelusta ja pakon edessä vetäytymisestä reitiltä edellisviikolla oppineena olin ottanut mukaan juoksuun sopivat liukuesteet. Kumisissa osissa on metallikierrettä, joka tarraa jäähän, mutta joustaa hölkätessä. Luottamuksen syntymiseen meni silti hetki, sillä kun silmät näkevät jäätä, menevät lihakset jarrutusmoodiin.

Seuraavana päivänä olimme päätyneet sumun läpi Appenzellin ytimeen, Urnäschiin. Tiesin, ettei lunta juuri olisi, pakkasta kylläkin. Tottahan jäätä riitti – ja varsinkin ylämäkiin. Heti ensimmäisen nousun jälkeen tuli lyhyt jäinen osuus talon takana olevassa rinteessä. Talvivaelluskengätkin tuntuivat epävarmoilta ja oli pakko kaivaa repusta nastat.

Aldo porskutteli eteenpäin tavallisilla vaelluskengillään, eikä kuulemma ollut ongelmaa. Vasta kun asvalttipätkä muuttui jääradaksi, kokeili hän raskaansarjan vehkeitä, joilla todennäköisesti pysyy pystyssä kaikissa olosuhteissa. Ero oli huima. Jalka tarrasi kunnolla kiinni maastoon ja se helpotti matkantekoa huomattavasti, sillä mäki jyrkkeni jatkuvasti.

Berghaus Osteregg oli reitin ainut avoinna oleva kuppila. Ruohikon ympäröimä hiihtohissi oli kiinni, silti paikka alkoi täyttyä. Reippailijoita oli joka lähtöön ja auringossa ne nautiskelijat. Istumapaikkoja ei enää ollut sisällä eikä ulkona, mutta talon sivulta löytyi pöytä ja tuolitkin, jotka saimme tuoda terassille. Otin palan suklaakakkua kahvin kaveriksi ja voi miten herkullista se oli. Epäilen, ettei taikinassa juuri ollut muuta kuin pähkinäjauhoa ja suklaata. Ei liian makeaa, mutta juuri sopivasti suussasulavaa.

Kipusimme vielä loput muutama sata korkeusmetriä ja ylhäällä odotti yllätys; vihreä ruoho. Istahdimme kevääseen ja katselimme talvea vastakkaisella Säntisin vuorella samalla kun söimme voileivät.

Alaspäin tullessa oli vain muutama lyhyt jäinen pätkä ja kokeilin paria vaihtoehtoista tyyliä, istuen ja kiertäen. Hyttysiä lenteli siellä täällä ja Urnäschin kylällä oli siellä täällä kissoja nautiskelemassa auringosta. Niitä tuskin lumettomuus haittaa, mutta jos saa toivoa, niin pienikin lumimyräkkä kelpaisi. Kiitos.

Matkalla sumusta sumuun.
*Travelling from fog to fog.*

Urnäschin Urnäsch eli kylä ja joki.
*River Urnäsch in Urnesch villag*e. *Or is it town?*

Melko alussa piti vetää nastat alle.
*Spikes for the icy path.*

Raskaan sarjan liukuesteet, joilla pärjää jäisissä mäissä.
*Heavy spikes for icy hills.*

Törkeän hyvää suklaakakkua.
*Disgustingly delicious chocolate cake.*

Tyytyväisinä evästauon jälkeen.
*Happy after sandwiches.*

En resumen: A veces el invierno se ve así. Poca nieve, mucho hielo.

Kurzgesagt: Manchmal sieht der Winter so aus. Wenig Schnee, viel Eis.

Vehreä talvipatikka

4. January 2026 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu Tags: Arvebüel, Chapf, Vorder Höhi Leave a comment

Vetäisen talvipatikkakengät yleensä ensimmäisen kerran jalkaan vuoden lopussa ja kohteena nk. Golden Jesus eli Vorder Höhi. Aurinkoa, kimmeltävää lunta, ihanuutta juuri sen verran, että pääsee talven makuun.

Tiesin, ettei lunta juuri ole, mutta ruohoinen polku ilman minkäänlaisia jään rippeitä tuntui kengän alla ihmeelliseltä. Vieressä suihkutettiin lunta rinteeseen, laskettelua treenaaville lapsille.

Piirun verran ylempänä häämötti jäinen tie. Sentään. Pakkasta oli, mutta aiemmat lämpöiset päivät olivat sulattaneet aurinkoiset rinteet puhtaiksi.

Talvipatikkareittiä ei ollut edes merkitty, seipäät nököttivät ylhäällä ladon vieressä. Viimeinen nousu on jyrkkä ja epäilin, etteivät kengät tarraa jäähän. Kesäpolku kulki kuitenkin ylempänä ja loivemmin.

Vuorten välissä puhaltaa aina viileästi, mutta latokuppilan seinän vieressä auringossa oli hyvä lämmitellä näppejä kuumalla keitolla. Täällä kelpasi muuten vain käteinen; heillä ei ole sähköä. Makkarat paistuivat grillissä ja keittokattila höyrysi kuumana. Sinappi löytyi kuppilanpitäjän taskusta. Kahviin näytettiin hulautettavan – reilulla kädellä – mittavasta snapsikokoelmasta luumu- ja kirsikkaryyppyjä. Makeaksi palaksi oli aprikoosikakkua ja mantelisarvia.

Aurinko tuntui viikkojen sumun ja pilvisen sään jälkeen kasvoilla aivan uskomattomalta. Näin kesäisissä olosuhteissa reitti oli kevyt ja siksi jatkettiin vielä toiseenkin suuntaan, Chapfin näköalapaikalle. Walensee oli haaleamman sävyinen kuin kesäsäässä, mutta vuorten puolivälissä roikkuva usva pehmensi maiseman utuisen maalaukselliseksi. Penkeillä istui väkeä nauttimassa paisteesta, lukemassa kirjaa. Oli hetki rauhoittua ennen seuraavaa vuotta.

Talvi, ohoi?! *Winter, where art thou?!*

Jos ei lunta, niin ainakin jäätä.
*At least ice.*

Kahvipaikka ladossa.
*A coffee place in a barn.*

U-käännös ristillä ja sitten sitä kahvia.
*U-turn by the cross and then coffee.*

Bündner Gerstensuppe, ohrakeittoa siis.
*Barleysoup.*

En resumen: En el final del 2025 no había mucha nieve. Hicimos en todo caso un caminito a Vorder Höhi y a Chapf y que paisajes más increibles encontramos!

Kurzgesagt: Praktisch kein Schnee, aber wunderschöne Aussichten richtung Walensee und Glarner Alpen.

	suklaasyomari on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	suklaasyomari on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	Jael on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	Jael on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	suklaasyomari on Valitut palat kevättä

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja