Kotona klo 8 olin ihan, että let´s go. Yhdeksältä junassa toivoin ainoastaan mahdollisuutta vetää pitkäkseen torkuille. Tuntia myöhemmin istuin harjanteella juurten ja lehtien päällä adrenaliinin herättämänä. Etenin istuen. Metrin levyisen harjanteen rinteet eivät olleet satojen metrien pudotuksella, mutta tarpeeksi. Vain banaaninkuoret olisivat olleet liukkaampia kuin lehdet, juuret ja muta. Jokaisella askeleella tuntui, että nyt jalka lipeää.

Oltiin siis koillisessa Zürichistä katsottuna ja yhä samassa kantonissa. Kolbrunnista Elggiin vievä polku oli muutoin mukavan syksyinen, eikä ensimmäisen parin tunnin aikana vastaan tullut ketään. Ihmisten sijaan kohtasimme yhden marraskuun perhosen ja useita kaatuneita puita. Reitti oli kahdesti sen verran epäselvä, että kuljettiin pusikossa karhunvatukoiden ja piikkipensaiden keskellä etsimässä polkua.

Luonnonsuojelualueelta löytyi Tüfels Chilen, sammaleisen kivikon päälle putoava vesivirta, aito luonnonlähde. Vastaantulijat kyselivät, että näimmekö mekin otuksen. Siis minkä? Kuulemma suurempi kuin kauris ja muistutti gemssiä – mutta onko niitä täällä? Itsekin luulin gemssien asustelevan vain Alpeilla, mutta jälkeenpäin selvisi, että hyvällä tuurilla niitä saattaa kohdata myös näillä seuduin.

Juuri ennen viimeistä nousua, strategisesti loistavassa kohdassa, oli maatilan myyntipöytä. Omenoita oli selvästi tullut yli tarpeen. Osa oli pudonnut maahan, osasta tehty mehua ja kakkua. “Laune Stückli” luki kyltissä. Ja kyllä, olo kohentui huomattavasti omenakaakkusesta. Jalka nousi sen jälkeen kevyesti.

Parinkymmenen kilometrin matkan huippu oli Schauenberg ja sen rauniot. Jo kenties roomalaisten valloittamalla kukkulalla oli keskiajalla kunnon linnoitus. Lumihuiput siintivät keltaisten ja oranssien metsien takana. Ihmeellistä, että Zürichin kantonissakin on näin pitkälti asumatonta lääniä. Raunion reunalla olisi ollut mukava istuskella pitempäänkin, mutta tuuli oli niin hyinen, että eväiden jälkeen lähdettiin alemmas metsän suojaan.

Olin haaveillut kahvipaussista jossain viehkeässä kestikievarissa. Guhwilmühle näytti juuri sellaiselta, mutta se oli kiinni. Toivo kuihtui lopulta kokonaan määränpäässä Elggissä, missä oli kahdeksan vesilähdettä, eikä ainuttakaan kahvilaa. Ensi kerralla sumpit mukaan, vannotin. Taisin sanoa samaa edellisellä kerralla.

En resumen: Un paseito en el cantón de Zurich en el bosque de otoño y era una sopresa, que lugares más bonitos había en este camino! Y que tan resbalosos son los raices y hojas.

Kurzgesagt: Die Wurzeln und Blätter sind jetzt wahnsinnig rutschig. Aber wie schön ist Zürcher Oberland!