Metsästysmatka kaupunkiin

Metsästysmatka kaupunkiin

Ollaan luvattomilla teillä. Siltä minusta tuntuu. Ilmassa leijuu vaara, sellainen näkymätön uhka. Ja silti, on äärettömän kaunis kevätpäivä, aurinko porottaa tunti tunnilta lämpimämmin ja hedelmäpuut puskevat kilpaa valkoisia, vaaleanpunaisia kukkia.

Väistely olisi kunnioittavaa, ellei se olisi pelokasta ja välillä aggressiivista. Sveitsiläisistä on tullut enemmän suomalaisia, usein katsotaan pois ja kaupungissa nyt ei muutenkaan moikkailla. Valitsemme tyhjiä jalkakäytäviä, varjoisampia ja niitä katujen varsia, joilla ei ainakaan ole penkkejä.

Kirsikan kukka./A cherry blossom.

Rantabulevardi puistoineen on suljettu rauta-aidalla. Hyvä on, kävelemme tienviertä. Puikkelehdimme siksakkia, kun jalkakäytäväkin on välillä kiinni. Poliisi ajelee toisaalla megafonista kailottaen: “Pitäkää väliä.” Joen viereisellä vanhankaupungin sivulla on muuten tyhjää, mutta kaupungintalon edustalla on hääpari kauniissa vaatteissaan ja säteillen. Seurueessa on kaksi neljän hengen ryhmää, toinen seisoo sääntöjen mukaisesti kauempana ja pitää sampanjahetkeä.

Poliisilaitoksen edustalle on raivattu parkkipaikkoja. Työvuoroja on lisätty. Sinisissä ja luotiliiveissä naispoliisi ottaa selfien sinisen-vihreänä kimmeltävä joki taustanaan. Samoilla kohdin vastaan tulee itsekseen jupiseva mies. Tytär pelkää, että kohtaamme tahallaan yskijän; niitäkin on.

Ranta on kiinni, joten kävellään tien reunaa tyjällä jalkakäytävällä. /Lakeside is closed so we walk on the peoplefree sidewalk.

7,5 kilometrin jälkeen olemme ohittaneet keskusaseman ja perillä. Ruokakaupoilla. Zero Waste -putiikki Chez Mamie on auki. Ovesta voi astua askeleen verran sisään desinfiointipullolle. Edessä on tiski pleksilaseineen. Sen pitemmälle emme pääse. Kaivamme repuista pussit, pullot ja purkit. Saksalainen nutturapoika täyttää astioita parhaansa mukaan. Nurkassa on korissa puhtaita koukkaimia ja laatikollinen kertakäyttöhanskoja. Varsinkin täällä hygiena on pidettävä kunnossa. Mitään ei ole valmispakkauksessa.

Järvi on kiinni / The lake is closed.
Normaalilta näyttävä näkymä. / This is what normal looks like.
Vanha osa on käynyt läpi ruton ja nyt koronan. / Old part of the city has been through the medieval platue and lives now the corona.

Lehtikaalta ei ole, mutta sen ja ruusukaalin välimuotoa, kalettea, löytyy. Laitan sitä seuraavana päivänä kaalilaatikkoon, sillä kalettesta ei lopulta ole salaattiin, se menee matkalla nahkeaksi. Myös mustapavut on myyty loppuun. Kuivia karpaloita samme, samoin pähkinöitä, palasaippuaa, spagettia ja pieniä kauniita herkkusieniä. Ja ylimääräisenä mukaan otetaan luomu-limonaati.

Kaupassa./In the shop.
Myyjä täyttelee meidän pussukoita ja purkkeja. /Shop clerck looking to fill our jars.
Nahistunutta halvalla. /A bit out of date vegetables in discount.

Reput täynnä hyvästelemme nutturapojan. Nyt on hyvä olo, saalis on mukana ja tehtävä hoidettu. Valoisana tallaamme, tytär oikaisee välillä sukkaa kengässä, asettelee uudelleen. Vielä emme sitä tiedä, muta kantapään alle on muodostumassa hervoton rakkula. Kiristämme tahtia ja ehdin kotiin kuntosalin järjestämään etäpilatekseen.

Oman kylän ulkopuolisessa maailmassa on kummallista. Mutta se on olemassa.

Edellisinä aikoina tässä voi nauttia juomia. /In the past times this was a place to enjoy drinks.

En resumen: Vamos caminando, para evitar transporte público, en la busqueda de comida, a la tienda de zero waste, Chez Mamie. Nos topamos con una flor de cerezo, una policia tomandose un selfie, lago cerrado y una pareja justo casada. Conseguimos arándanos rojos, nueces, jabón, espagueti y champiñónes; misión cumplida. Es raro, afuera de nuestro pueblo. Pero al menos hay vida.

Kurzgesagt: Wir laufen in die Stadt, weil ÖV nicht wirklich attraktiv sei. Eine Reise Richtung Chez Mamie, zero waste -Laden. Es fühlt als wir auf der Jagd wären; ein bisschen gefärlich, sogar spannende. Unterwegs gibt es blütende Kirschbäume, eine Polizistin die ein Selfie nimmt, glühendes Brautpaar und ein gesperrter See. Es ist seltsam hier. Aber die Stadt existiert noch.

Oi niitä aikoja: kahvila

Oi niitä aikoja: kahvila

Tarinat lapsille jatkuvat kyllä, mutta välipalaksi kuvia entisestä elämästä, siitä, jolloin poikkeaminen kahvilaan ei vielä ollut terveysriski tai ainakin ovet oli vielä auki.

Tätä uutta elämää olemme nikotellen eläneet Sveitsissä kaksi viikkoa. Minulla on ikävä kuntosalia, kotoa ulos suuntautuvia töitä. Sveitsiläiset ovat myös lopettaneet tervehtimisen. Kadulla pää käännetään toiseen suuntaan ja suu pysyy kiinni. Ja se vetäytyminen kauemmas, se tuntuu jo nahoissa. On myös ikävä junamatkoja kaupunkiin.

Tämä on Kraftklub/This is Kraftklub.
Kahvia ja vegaani marjaleivos./Koffee and vegan berrycake.

Laadukas kaupunkimatka sisältää käynnin kahvilassa. Kraftwerk on yksi niistä ja aivan jotain räiskyvää, jos sitä vertaa Zürichin ankeaan kuppilavalikoimaan parikymmentä vuotta sitten. Olomuodoltaan joustava, entisen energialaitoksen halliin Sihl-joen itäisen haaran varrelle syntynyt Kraftwerk on überurbaani, kasattu vintage-huonekaluista ja konteista, mutta myös viherkasveista. Se on ravintola, baari, etätoimisto, tapahtumapaikka ja coworking -tila.

Viikkoa ennen kaikkien kahviloiden ja ravintoloiden sulkeutumista, halusin maistaa vegaanista kaakkusta. Grain Glow:lla, joka niitä valmistaa, ei ole omaa liikettä, mutta palakakkua on saatavilla joistakin kahviloista. Maut ovat tuoreita ja uusia kaupungin kakkukuvioissa, ettenkö sanoisi moderneja.

Marjakaakku näytti lautasella pikkuruiselta. Epäilin syöväni sen parilla haarukallisella. Noin 5×5 cm tai ehkä sentin pienempikin, oli kyllä kermaisan veriappelsiinikakun vieressä vaatimaton. Kahvi on Mirón kahvipaahtimosta, joka tuo maahan itse omat valitut papunsa. Vahvaa ja hyvää, se oli selvä. Koukkaisin lusikallisen kaakkua. Rakenne: sopiva. Maku: kuin kourallinen marjoja, eikä ollenkaan lattea tai vaatimaton, kuten skeptisesti ajattelin.

Lusikoituani koko leivonnaisen tunnustelin oloa. Herkkua oli riittävästi, eikä jäänyt tarvetta saada lisää. Hintalappua en tiskissä ollut huomannut ja olin parkaista. 8 frangia on paljon. Näillä eväillä saa pöytiin kuitenkin jäädä istumaan, kirjoittamaan, lukemaan, surffailemaan.

Viereisen pöydän porukka jättää puhelimet ja läppärit lataamaan, paperit pöydälle ja käyvät hakemassa lähiputiikista voileipiä. Täysin kiellettyä, heille kerrottiin, sillä Kraftwerkissä on ruokaa, innovatiivista ja kasvispohjaista vatsantäytettä. Planted chicken löytyy myös listoilta, Zürichin teknillisen korkeakoulun laboratorioissaan kehittämä kanalta vaikuttava herneproteiinituote.

No niin. Täällä kotitoimistossa ollaan nyt nälkäisiä. Koska kaipauksen kohde on saavuttamattomissa, palannen omaan keittiöön. Paahdan kenties leivän ja levitän sille voita ja yläkerran Sylvian tekemää appelsiinihilloa. Hyvää ja takuuvarmaa. Eikä yhtään haittaa, että olen kerrospukeutunut reikääntyneisiin verkkareihin ja -juuri huomasin- nekin nurinpäin, ikivanhaan yöppäriin, sitä peittävään, sekin jo kunnioitettavaan ikään ja hapertumisen kohdanneeseen huppariin. Jaloissa tietenkin villasukat. Mukavuuspuoli on kotikuppilassa vertaistaan vailla. Kenties en lähde täältä enää ikinä minnekään.

En resumen: En la vida antes de la enfermedad, cuyo nombre no se debe pronunciar, visitaba y disfrutaba cafés, como Kraftwerk en Zurich.

Kurzgesagt: Früher, vor der Krankheit, deren Namen nicht genannt werden solle, besuchte und genoss ich Cafés, wie Kraftwerk in Zürich.

Laiha-Pupun seikkailut 2: Duo

Laiha-Pupun seikkailut 2: Duo

Olivia koukkasi lusikalla kattilasta riisipuuroa ja yritti laittaa sen piirakan keskelle. Tahmainen puuro ei irronnut. Olivia työnsi sitä etusormella. Hienoa, puuropallukka irtosi – ja tarttui kiinni sormeen. Hän painoi puuron pyöreälle ruistaikinaiselle piirakkapohjalle ja levitti tahnaa etusormellaan. -Sinusta tuskin tulee leipuria koskaan, totesi Laiha-Pupu. Minä sen sijaan voisin ansaita elantoni paakarina, se lisäsi varsin omahyväisesti ja katseli symmetrisesti rypytettyä karjalanpiirakkaansa tyytyväisenä. – Ei kaikkien tarvitse olla mestarileipureita, yksi on ihan riittävästi ja loput tekee sen mihin kykenevät, se lisäsi. Olivia katsoi pupua loukkaantuneena.

Äiti oli ottanut piirakat uunista ja laittanut niiden päälle voita sulamaan. Kinastelukin vaimenisi, kun vatsassa olisi lämpimäisiä. Laiha-Pupu muisti, kuinka hän oli pienenä aina tehnyt pupu-äidin kanssa piirakoita. Duo-veli teki veneitä piirakoiden sijaan. Kun äiti käänsi selkänsä, Duo kipaisi tiskialtaalle ja uitteli piirakkapursiaan. Sen haaveena oli pienestä pitäen ollut päästä kauas merille, seilata maailman ääriin. -Voih, huokasi Laiha-Pupu ja puraisi piirakkaa. -Oih, se huoahti uudelleen. -Puhalla piirakkaa, niin ei suu pala, sanoi Olivia posket täynnä. En minä sitä, vastasi Laiha-pupu. -Tuli vain niin ikävä äidin keittiötä. Ja äitiä, isää, pikkusiskoja. Ja veljeä.

©hilja.cordata

-Mutta etkös sinä ole kangaspupu, ommeltu kokoon. Miten sinulla edes voi olla perhe, Olivia ihmetteli. – Kyllä minut ommeltu on, juu juu, mutta ommeltu on muitakin pupuja, närkästyi Laiha-Pupu, joka käytti itsestään myös nimeä Laihis. – Äiti ja isä lienevät pienessä mökissä saaressa. Siskot kukin tiellään, en ole oikein selvillä missä. Ja Duo, voi Duo. Sitä minulla on niin ikävä.

Duo ja Laihis olivat joulun alla istuneet lelukaupan ikkunassa yhdessä. Eräänä aamuna Duo oli vain yksinkertaisesti kadonnut. Ja iltapäivällä pakettiin pistettiin Laiha-Pupu. Sen jälkeen kaikki oli ollut vain yhtä pimeyttä, kunnes Olivia avasi lahjansa. Eikä enää yhtään veljeä tai siskoa ympärillä.

-Jos minä olisin yhtäkkiä vieraassa paikassa ilman äitiä ja isää, niin kyllä minullekin tulisi ikävä, pohti Olivia. Sen mielestä oli epäreilua, että Laiha-Pupu joutui jättämään perheensä. Koko pupuklaania tuskin voisi tuoda heille. Mutta veljeä voisi yrittää etsiä. Se ei voinut olla kovin kaukana, jos puput olivat istuneet saman lelukaupan ikkunassa, Olivia mietti.

-Kuule, mennään käymään siellä kaupassa. Joku varmasti osaa neuvoa meidät Duon jäljille, ehdotti Olivia ja nielaisi viimeisen piirakkapalan. -Loistava idea, ilahtui Laihis. -Otetaan piirakat mukaan, veli niin tykkää näistä, se touhotti ja kääri lämpimäisiä voipaperiin.

Pakkaslumi narskui talvisaappaiden alla. Laiha-Pupu värisi Olivian takin taskussa. Sen pitäisi mitä pikimmin kutoa itselleen villapaita. Eihän tämmöinen pupu pärjäisi pakkasessa ilman lämmikettä.

Lelukaupan ovessa roikkuva kello kilahti, kun Olivia astui sisään. -Tervetuloa, katselkaa rauhassa, tulen kohta, kuului takahuoneesta. Kaupan isäntä tuntui myös olevan leivontapuuhissa, sillä joka puolelle levisi piparkakkujen tuoksu. Kassakoneen edessä tiskillä olevassa korissa oli tarjolla tähden muotoisia pipareita. Ne oli koristeltu hopeisilla sokeripalloilla. ”Ota, ole hyvä”, luki pienessä kyltissä. -Otan, kiitos, sanoi Laiha-Pupu ja puraisi siirapilta maistuvaa piparia. Se katseli ympärilleen etsien tuttuja, mutta väki oli vaihtunut. Ikkunaa koristivat kevättä enteilevät nuket eväskoreineen, vaunuineen ja piknikliinoineen. Sivussa, jukkapalmun alla, istui eksoottinen joukko. Yksisarvinen, kirjava krokotiili tai sen sukuinen otus, pöllö ja vihreäoranssi sammakko. -Ette sattunut näkemään Duon lähtöä? kysyi Laiha-Pupu pipari suussaan. -Duo? Kuka Duo? kurnutti sammakko. -Velipoika, se katosi eräänä päivänä, hyvästejä jättämättä, sanoi Laihis hiljaa. Se tajusi, ettei kukaan näistä osaisi auttaa. Ikkunan uudet asukkaathan olivat tulleet hänen jälkeensä. Laihis itse oli viimeinen, joka oli nähnyt veljensä.

Kaupan isäntä tuli piparitarjottimen kanssa takahuoneesta. -Suoraan uunista, mies touhotti. Olivia otti yhden itselleen, toisen Laiha-Pupulle. Sen korvat lurpattivat alakuloisina. -Ihania, henkäisi Olivia ja söi ahnaasti omansa loppuun. Sitä rouskuttaessaan hän kysyi, tiesikö kauppias, minne se toinen tämännäköinen, vaaleansininen pupu, päätyi. -Jaa-a, mietitäänpäs, mies sanoi ja nosti silmälasinsa otsalleen. -Eilen täällä kävi joku, joka kyseli vaaleanpunaista pupua, se taidat olla sinä! Lelukaupan omistaja katsoi Laihista silmät iloisesti vilkkuen. -Olisivat halunneet molemmat, vaaleanpunaisen ja vaaleansinisen, mutta keksivät sen liian myöhään. Mutta sitä keitä he olivat, en osaa sanoa.

-Hei, pupunen, katsos tänne, kuului näyteikkunasta. Yksisarvinen osoitti nuken hiuksissa olevaa satiinikaistaletta. -Nauha löytyi näyteikkunasta, se kertoi. Nukke yritti vetäytyä sivuun, mutta tilaa oli niukasti. -Älä koske nauhaan, se on nyt minun, se ärähti. -Hänellä on karmea luonne,  selitti yksisarvinen ja meni hitaasti kohti nukkea, katsoen sitä herkeämättä silmiin. Yhdellä nykäyksellä se irrotti rusetin nuken kiharoiden ympäriltä. -Tänne! karjaisi nukke ja yritti tarttua nauhaan. Yksisarvinen vetäytyi nopeasti, kääräisi kaistaleen rullalle ja heitti Laiha-Pupulle. Pupu seisoi häkeltyneenä käärö käsissään. Duolla oli aina vaaleansininen rusetti kaulassa. Ei epäilystäkään, se oli velipojan. -Tiedätkös, miehellä, joka kävi täällä kyselemässä, oli torimyyjän essu päällä. Tänne jäi pitkäksi aikaa leijumaan voimakas kalan haju. Ehkä löydätte etsimänne torilta, lelukaupan isäntä pohti ja sujahti takahuoneeseen leipomustensa luo. -Onnea matkaan, hän vielä huikkasi.

Kirkonkello näytti jo yhtä, eikä Olivia ollut varma, olisiko tori enää edes auki. Laiha-Pupun maha oli jännityksestä aivan kireä. Meidän täytyy mennä torille nopeasti, on jo lounasaika, sanoi Olivia. -Pistä vain töppöstä toisen eteen, niin saadaan homma hoidettua, kannusti Olivian taskussa istuva Laiha-Pupu. Olivia pitäisi saada jollain keinolla kävelemään vauhdikkaammin, se mietti. Takapuolen alla tuntui jotain epämukavaa. Pupu vaihtoi kankun asentoa. Esine oli pyöreä. Ärtyneenä pupu työnsi sen sivuun. Nyt se painoi kylkeä. Pitääkö sitä kantaa kaikenmaailman roinaa taskuissaan, vaikka mukana on pupu, se ärisi ja vetäisi häiritsevän kapineen päivänvaloon. Kahden euron kolikko. Sillä voisi houkutella Oliviaan vauhtia. Torilla oli kyllä aika vähän mitään tyttöä kiinnostavaa. Punakaali tai multaiset perunat tuskin toimisivat vetonauloina. Vihannesten ja leipien välissä oli tavallisesti aina koju, jossa myytiin possoja ja lihapiirakoita. Vesi herahti sen kielelle. Ihania, rapeita sokerisia possoja, joiden sisältä suuhun valuu kuumaa omenahilloa. Vatsasta kuului murahdus. Tämä pupu haluaisi posson välittömästi, kun päästäisiin torille. Laiha-Pupu havahtui ruokaunelmistaan tajutessaan löytäneensä kaipaamansa vauhdittajan.

-Olivia, täältä löytyi kolikko. Sillä saisi kuuman posson, se huusi viekottelevasti taskusta. Olivia pysähtyi. -Ei, ei vielä olla possokojulla, pitää mennä nopeammin, ei hitaammin, pupu hätääntyi. -Minä vain yhtäkkiä tajusin, miten nälkä minulla on, Olivia puolustautui ja lähti hölkkäämään kohti toria.

Kojulla ei ollut jonoa. Pakkanen pisti toriasiakkaat tekemään ostoksensa ripeästi ja palaamaan takaisin kodin lämpöön. Osa kauppiaista lastasi myymättä jääneitä tuotteitaan autoihin. Oli sulkemisen aika. -Yksi posso, pyysi Olivia. Se oli lähes yhtä iso kuin Laiha-Pupu, tosin leveämpi. He jäivät kojun eteen syömään ahnaasti munkkipossoaan. Olivia nuoli sormistaan sokerit, Laiha-Pupu taputteli käpäliään yhteen. -Hei, mennään katsomaan, mitä muuta täältä löytyy, se hoputti.

Vihannesmyyjä jutteli kalakauppiaan kanssa, joka lastasi viimeisiä laatikoita peräkärryyn. Hän nousi autoon, käynnisti ja ajoi pois. Siiis kalakauppias! Olivia ja Laiha-Pupu olivat possot mielessä unohtaneet etsintäoperaationsa. -Voi minua, nyt en löydä Duoa enää ikinä, voivotteli Laiha-Pupu. Kalakaupppiaan puinen myyntipöytä värjötteli kylmässä. Maassa oli muutama pudonnut kalanpyrstö. Pupu hyppeli lumisia mukulakiviä pitkin pöydän luo. Ehkä Duo oli ollut täällä. Laihis heilutteli viiksikarvojaan ja yritti haistella. Ei kyllä haissut muulle kuin silakalle. Pöydän jalassa oli jotain raapustuksia. Ehkä se oli pöydän tai toripaikan numero. Matias 27.12. Oliko se se kalakauppias? Päivämäärä oli tuore. Viereen oli kaiverrettu paljon pienemmillä ja huterammilla kirjaimilla jotain, mutta Laiha-Pupu ei saanut siitä selvää. Tuo oli myös ollut täällä. Mutta Tuo ei ollut nimi. Ehkä se olikin Tao tai kenties Teo. Olivia kumartui katsomaan pupun osoittamia kaiverruksia. -Ei tuo ole Teo, Olivia sanoi. -Ensimmäinen kirjainhan on D ja toinen U. -Duo! huusi Laiha-Pupu. – Duo siis oli täällä!

Olivia muisti, että isä kävi joskus ostamassa kalaa suoraan satamasta. Kalakauppias löytyisi varmasti sieltä. – Jatketaan etsimistä aamulla, sanoi Olivia. -Miten aikaisin?, halusi Laiha-Pupu tietää. -Kukonlaulun aikaanko? -Jotakuinkin, vahvisti Olivia.

Aamu sinersi hyytävänä. Laiha-Pupu oli kietaissut Olivian kaulahuivin harteilleen tai pikemminkin ympärilleen ja muistutti muumiota kääreissään. Oliviallakin oli pitkä talvitakki ja käsissä paksut rukkaset. Lokit kirkuivat. Satamassa vilisi karvahattuja, kalaostoksille tulleita aamuvirkkuja.

-Mennään tuonne keskemmälle, Olivia ehdotti. Oli vaikea kurkotella aikuisten keskellä ja yrittää erottaa joukosta kalakauppias. Laiha-Pupu ei nähnyt taskun suulta sitäkään vähää. Se kapusi huiveineen kaikkineen ylöspäin, Olivian takin reunaa pitkin, eteni hihaan ja kohti olkapäätä. Siinä se istahti hetkeksi huoahtamaan ja tarrautui sitten Olivia pipon korvaläppään ja kohosi kuin vuorikiipeilijä tupsuun. -Mahtavat maisemat, se ihasteli. Se kiinnitti itsensä tupsuun Olivian hiuslenkillä. -Turvalenkki on laitettu, pupu tiedotti Olivialle.

Laituriin lipui veneitä. Kaikki kalastajat näyttivät samalta. Lakki päässä, punaiset nenät, pyöreät posket, tummat talvivaatteet ja essu. -En minä kyllä enää tiedä, kuka se näistä voisi olla, Olivia sanoi tuskastuneena. -Ei näytä tutulta ei, vahvisti Laihis. – Täytynee vain kysellä. He kulkivat paatista paattiin, sataman vasemmasta laidasta kohti oikeaa. Kuudennen veneen jälkeen Olivia alkoi väsähtää. Varpaita paleli, nenää nipisteli ja aamupala kuuman kaakaon kera alkoi tuntua houkuttelevammalta kuin kadonneen veljen metsästys. Laiha-Pupu sen sijaan ei ollut aikomustakaan luovuttaa, ennenkuin kaikki veneet olisi tarkistettu. Ja sen jälkeen, jos vieläkään ei onnistaisi, jatkettaisiin torille, se vannoi.

Toiseksi viimeisenä oli laiva, joka näytti enemmän mökiltä kuin merikelpoiselta kalastusalukselta. Ikkunaa reunustivat sievät kukalliset verhot ja kajuutasta leivisi kahvin ja pullan tuoksu. Laiha-Pupu pyysi Oliviaa kyykistymään sen verran, että se näkisi pyöreästä kajuutan ikkunasta sisään. Ihan kuin sisällä olisi samanlainen pupu kuin se itse. – Se on vain heijastus, Olivia totesi ja alkoi kävellä kohti viimeistä alusta.

Kalastaja oli siivoamassa kantta. Olivia kysyi, myykö mies kaloja torilla. – Juu, joskus, mutta nämä menevät suoraan ravintolaan, kertoi mies ja pyyhki kätensä housuihin. – Onko teilläpäin näkynyt tämännäköistä vaaleansinistä pupua, Olivia tiedusteli osoittaen tupsuun köyttäytynyttä Laihaa-Pupua. -Ai, sinulla on siellä kaveri mukana, kappas, mies hymähti. -Ei ole näkynyt, mutta kysypä tuolta, ukko sanoi osoittaen mökkiä muistuttavaa alusta.

Laiha-Pupu ja Olivia seisoivat jälleen toiseksi viimeisen veneen edessä. Ketään ei ollut näkyvissä, kalat olivat laatikoissa. – Veneeseen, käski Laihis. Olivia empi, katseli ympärilleen ja nousi lopulta laidan yli. Vene keinahti vienosti. Kajuuttaan vievän oven vieressä oli naru. Hän nykäisi ja pieni kello helisi. Olivia seisoi maton päällä, jossa luki ”Tervetuloa”.

Ovi aukesi ja sieltä kurkisti torin kalastaja. – Ja päivää, mitäs asiaa tytöllä on? kysyi kalastaja. – Me tämän pupun kanssa etsimme toista samanmoista pupua, aloitti Olivia. Kalastaja käski käydä peremmälle ja myhäillen johdatti vieraat kajuutan lämpöön. Pöydän ääressä istui rouva Kalastaja, poika Kalastaja ja pieni vaaleansininen pupu, joka säntäsi ylös, pinkaisi Olivian käsivartta pitkin pipoon ja rutisti Laiha-Pupua.

Matias olikin Poika Kalastaja. Hän sai avata Olivian taskusta löytyneen paketin. Karjalanpiirakat olivat kohmeisia ja ne pistettiin uuniin lämpiämään. – Me lähdettiin tuomaan sinulle piirakoita, Laiha-Pupu selitti Duolle.

Matias oli saanut Duon joululahjaksi ja Isä Kalastaja olisi halunnut ostaa hänelle vielä toisen, sen vaaleanpunaisen kaveriksi. -Mitä jos muuttaisit tänne meille, ehdotti Matias. – Se ei nyt käy päinsä, sillä minä asun Olivian luona, totesi Laiha-Pupu painokkaasti. Olivialta pääsi helpottunut huokaus. – Tule sinä meille, ehdotti Laiha-Pupu ja Duo ravisteli päätään. -Ei käy, katsos, minä elän nyt sitä elämää, jota aina havittelin. Asun laivassa, olen joka päivä merillä. Minusta on tullut aito laivapupu, se totesi ylpeänä ja haukkasi piirakkaa. -Kesällä voitte tulla saaristoristeilylle. Ja voinhan minä tulla silloin tällöin käymään. Ainakin silloin, kun teillä leivotaan piirakoita, Duo virnisti.

Edellinen osa löytyy täältä

En resumen: Este es un cuento para chiquitos para entretenerse en estos días raros. Pero ni siquiera la primavera me alcanza para hacer un resumen, así que cogan un libro de la biblioteca o suban un e-book.

Kurzgesagt: Das ist eine Geschichte für Kinder für diese seltsame Tage. Der Frühling reicht nicht mal für eine Zusammenfassung, also, nimmt ein Buch aus dem Bücherregal oder bestellt ein E-Buch.

Laiha-Pupun seikkailut

Laiha-Pupun seikkailut

Ajattelin laittaa jakoon aikaa sitten tyttärelleni kirjoittamia tarinoita Laiha-Pupusta, ainakin muutaman. Kenties niistä on iloa näinä karanteenien aikoina. Tässä on ensimmäinen, johdantotyyppinen luku.

Laiha-Pupu saapuu taloon

Jalkakäytävää  peitti narskuva lumikerros, kun tyttö asteli iltapimeässä. Äidin käsi tuntui villalapasen läpi turvalliselta. Katulampun valossa leijaili lumihiutaleita, kuin pieniä alushameita.

-Mennään katsomaan lelukauppaa, tyttö pyysi. Pääkadun liikkeiden ikkunoita reunustivat jouluiset havuköynnökset punaisine palloineen sekä kulkusineen. Yksi erottui joukosta, sen edustalla seisoi joulupukki pidellen kynttilätuikkua. Ikkunassa istui pikkuruisia tonttuja ja voi sitä lelujen paljoutta. Haukkuva koira, nukkeja, rakennuspalikoita, poliisiauto, kuorma-auto, laiva, pieni posliiniastiasto, sädehtivä keijukainen, mikroskooppi ja halinalle.

Tyttö painoi nenänsä ikkunaan kiinni. Hän olisi halunnut istua nukkien keskelle, kaataa pikku kannusta teetä kuppiin, rakentaa palikoista tornin ja uittaa venettä. Aivan vasemmassa reunassa, lähes köynnöksen alla, oli kaksi pientä pehmolelua. Yksi vaaleanpunainen ja yksi vaaleansininen pupu. Ohutta froteekangasta, pienillä pistoilla ommellut silmät. Ne olivat niin kapoisia, että tyttö olisi voinut tarttua pupua keskivartalolta ja sulkea kätensä kiinni. Puput makasivat ikkunassa poissaolevan näköisinä. Silti tyttö tiesi. Vaaleanpunainen pupu oli hänelle tarkoitettu. Hän ei ollut koskaan halunnut mitään lelua niin palavasti.

©Liisa Helve-Sibaja

Tyttö käveli aina koulusta kotiin palatessaan lelukaupan kautta. Ensin ikkunasta katosi sädehtivä keijukainen. Sitten mikroskooppi ja pari vauvanukkea. Puput makasivat edelleen ikkunassa. Tytöstä alkoi näyttää siltä kuin ne olisivat anelleet jotain. Ehkä ne eivät päässeet pystyyn. Ehkä niiden oli pakko maata päivät hiljaa. Tyttöä säälitti.

Hän oli kirjoittanut kirjeen joulupukille ja laittanut vain yhden toiveen. Ongelmana oli vain se, ettei hän tiennyt pupulle mitään nimeä. Pupuilla ei ollut edes hintaa. Tyttö yritti kuvailla mahdollisimman tarkkaan lelukaupan sijainnin, mutta häntä epäilytti löytäisikö pukki perille tai toisiko joulupukki ylipääätään jotain kaupassa myytävää. Jospa joululahjat olisivatkin vain ja ainoastaan Korvatunturin pajan tuotteita. Silloin pupu jäisi ikkunaan makaamaan ja tuijottamaan anovin silmin.

Viimeisellä viikolla ennen jouluaattoa tyttö juoksi reppu heiluen jälleen lelukaupan ikkunan luo. Hän oli ajatellut menevänsä sisään ja pyytävänsä, että puput laitettaisiin istumaan, ettei niillä olisi niin tylsää. Hän katsahti ikkunan vasempaan nurkkaan. Ja siinä istui kaksi pupua. Pyöreitä, pulleita, karvaisia, nappisilmäisiä. Hän etsi epätoivoisena vaaleanpunaista ja vaaleansinistä pupua pupua joka puolelta, kurkotti ylemmäs nähdäkseen muiden lelujen taakse. Mutta ne olivat kadonneet.

Myös tytön joulumieli oli kadonnut. Hän ei voinut ymmärtää mitä oli tapahtunut. Aattona kinkku tuntui kuivalta ja hän töni herneitä haarukalla.

-Joko jännittää, haluaisitko avata jonkun joululahjan? äiti kysyi ystävällisesti huomatessaan, ettei ruoka maittanut. Lapsille oli tapana aina antaa yksi pieni lahja jo ennen ruokaa. Mutta tyttö ei ollut edes käynyt katselemassa joulupukin jo aiemmin päivällä tuomia paketteja kuusen alla. Äidin kysymykseen hän vain pyöritti päätään. -Kulta, eihän sinulla ole huono olo? äiti huolestui. Tyttö oli ollut kalpea ja hiljainen jo muutaman päivän, minkä äiti oli laittanut joulujännityksen tiliin. Tai ehkä hän oli sairastumassa. Lahjoja avatessaan tyttö aavisti, ettei pukki ollut pystynyt täyttämään hänen toivomustaan, yksinkertaisesti siitä syystä, että puput eivät enää olleet siellä missä hän oli niiden kertonut olevan. Ne oli viety muiden lelujen tieltä pois ikkunasta, ehkä takahuoneeseen tai sivuhyllylle odottamaan pääsiäistä.

Paperista kuoriutui kirja, Sudenpentujen käsikirja, jota hän oli syksyllä kirjakaupassa tarkastellut. Mummolta tyttö sai sukat, joiden sisällä oli rasia suklaarusinoita. Pienessä paketissa oli hiuspinnit, joita koristivat vihreät onnenapilat. Lahjat oli jaettu, eikä missään ollut pitkää, kapeaa pakettia.

-Tyhmä koko joulu, tyttö murisi ja työnsi suklaarusinoita poskiinsa, missä oli jo ennestään taateli, mandariininviipaleita ja pähkinöitä.

Uusi punavalkoinen yöpaita päällään hän kapusi sänkyynsä. Nyt se oli ohi. Odotus. Jännitys. Enää oli pelkästään tylsää, niin tylsää, ettei edes nukuttanut. Hän laittoi päänsä tyynylle ja yritti puristaa silmänsä kiinni. Joku tuntui oudolta. Hän liikautti päätään ja kuuli rutinaa. Rasahdus. Uudelleen rutinaa. Hän laittoi lukuvalon päälle ja painoi tyynyä sivulta. Ei mitään. Keskeltä: rusahdus. Tyttö nosti tyynyn. Paketti. Pitkulainen ja kapea, punaiseen kiiltävään joulpaperiin kääritty lahja, jota kiersi helmenvalkoinen nauha. Nauha pois! Paperi pois! Ja hänen käsissään oli lelukaupan vaaleanpunainen pupu. Tyttö hymyili, paijasi hellästi pupua ja laittoi valon pois. Pupu pääsi tytön kainaloon ja hän vetäisi peiton paremmin päällen. Oikeastaan hän oli kauhean väsynyt.

-Voi olla, että olen vähän luipero ja pienikin, mutta pientä huomaavaisuutta voisi silti noudattaa, kuului kainalosta närkästynyt ääni. Peiton alta näkyi vain pupun korvat. Tyttö nosti peittoa. -Sanoitko sinä jotain? Hän kysyi.

-Kukas muu vai onko täällä muka muitakin? pupu sanoi yhä happamana.

-On tämäkin alku, ensin pannaan tyynyn alle, niin että happi on loppua ja sen jälkeen läväytetään peitto päälle.

-Minä vain halusin ottaa sinut kainalooni, ihan lähelle, että uni tulisi. Olen niin kauan toivonut saavani pupun. Kävin katsomassa sinua joka päivä ennen joulua. Ja nyt kun olet siinä, halusin sinut aivan lähelleni, selitti tyttö. – Se että peitto oli pääsi päällä oli vahinko, ei näin pimeässä ja varsinkaaan silmät kiinni sellaista huomaa.

-Ai jaahas, mutisi pupu, jo hieman leppyneenä, melkein mairiteltuna. -Noh, käyhän näitä.

Pupu haukotteli makoisasti ja kiepsahti kyljelleen. – Oikeastaan tässä on kyllä aika miellyttävää. Punkka on unilämmin ja täytyy sanoa, että nokoset tekisivät terää. Lahjapaketissa en saanut silmäntäyttä, paperi rapisi ja odotus oli yhtä raastavaa epävarmuutta. Sitä ei voi tietää minkälaisen riiviön käsiin päätyy, kaikkeen on varauduttava. Sinä näytät kuitenkin aika vaarattomalta, pupu totesi ja mittaisi katseellaan tytö perunanenää ja sekaista tukkaa.

Pupu pomppasi istumaa. -Hyvä ihme, unohdin esittäytyä! Laiha-Pupu, hauska tavata.

-Olivia, tyttö sanoi. -Niin ja samoin, hauska tavata, hän lisäsi, muistaen äidin puheet hyvistä tavoista. -Mutta miksi sinun nimesi on Laiha? Minusta se kuulostaa vähän kummalliselta.

-Ei siinä mitään kummallista ole, minähän olen laiha, jopa littana.  Ja sillä selvä.  Jos olisin pätkä, olisin Pätkä-Pupu. Jos olisin Pitkä-Pupu. Jos korvani taas olisivat lyhyet, olisin Lyhytkorva-Pupu. Jos ne taas olisivat pitkät, olisin…

-…Pitkäkorva-pupu, sain jo kiinni juonesta, tyttö tokaisi. Mutta eikö teillä lopu nimet kesken, jos on monta samannäköistä pupua? Ja äiti sanoi, ettei ole kohteliasta viitata toisen ulkomuotoon.

-Ei veikkoset, jokaisesta löytyy aina jotain erityislaatuista ja tunnistusta helpottavaa. Kuten Pitkäkinttu, Hammaspuoli tai Nöpönenä. Ja jos ei, otamme käyttöön numeroinnin. Minulla on pikkuveli, Laiha-Pupu kakkonen. Sitä on kyllä kotona sanottu lyhyemmin Duoksi. Kaksi on nimittäin italiaksi duo.

Laiha-Pupu oli hetken hiljaa ja huokaisi. -Duo, voi Duo. Missäköhän sinä olet. Koko perhe on vähän hajalla, yksi siellä, toinen täällä .

-Ehkä me voidaan etsiä sinun veljeäsi, mietti Olivia. -Lelukaupassa osataan ehkä auttaa, voidaan käydä kysymässä , kunhan se aukeaa joulunpyhien jälkeen. Vai mitä? Mutta kainalosta ei tullut vastausta, ainoastaan pienenpieni, ehkä laihakin kuorsaus.

©Liisa Helve-Sibaja

Koronaretki rantaan

Koronaretki rantaan

Viikonloppuna eletään vielä rentoa koronaelämää. Tai koronatonta elämää, meidän perheessä. Leivon kaneli-omena-kakun, koska luen sen olevan hyvä aktiviteetti erityisinä aikoina. Tuoksu on kotoisa ja maku kuin suoraan mummolasta.

Näillä näkymin viimeisen salikeikan jälkeen kasaan koriin tarpeet. Termarillinen kahvia, lämmintä kauramaitoa pulloon, peiton, jos istuisimme kiviselle reunalle, kupit, lusikan, sokeria.

Termari ja muut valmiina./Koffee and stuff ready.
Sisiliskot juoksentelevat virkeinä muurilla./These boys also already running around.

Ensimmäinen kevätretki vie alas Zürichinjärven rantaan. Katua, raput alas, rautatietunnelin alta, oikealle rantauimalan ohi. Makustelen sanaa rantauimala ja tiedän että sille on parempikin termi. Ehkä sitä on käytetty muumeissa, mutta jotenkin vanhahtava se on. Uimala ei ole vain ranta infrastruktuurin kera, vaan puinen rakennnelma, jonne mennään ovesta sisään. Joudun googlaamaan ja löydän vihdoin sen, jonka olin unohtanut: uimalaitos. Näitä on Zürichissä useita. Niistä pitänee vielä kirjoittaa, sitten kun olemme toisella puolen koronaa.

Aurinkoa…/Ohh, sun…
Et jos ottaisin kuvan niin että järvi kimmeltää takana. Okei, ei toimi. /So, if I´d take a picture with the lake behind me. Ok, not working.

Ensimmäinen pysähdyskohta on lähempänä ja siksi sinne. Toinen olisi entisen vanhainkodin ranta, joka on vakituinen uimapaikkamme. Kahvintarve määrää kuitenkin suuntaa. Kuvitelmissamme laivalaiturin luona – sillä tottahan rantakunnalla sellainen on – penkki on vapaa, siinä terhakkaana seisovan härän vieressä, veden partaalla. Tai sitten vähän sivummalla, mutta kuitenkin. Olimme väärässä. Väkeä oli penkeillä, muurilla, laiturilla lapset käyttivät siirrettävää laivasiltaa jumppatelineenä, piknikillä nurmikolla. Seureet pysyttelivät omissaan, kuten kehotetaan. Mutta näytti siltä, että kaikki kynnelle kykenevät olivat ulkona. Myös rantakadulla. Pyöräilijöitä suhasi lähes jonona, lenkkeilijät kompastelivat toisiinsa tai sunnuntaikävelijöihin. Kun ei kerran pidä mennä kauppaan, laskettelemaan tai lorvailemaan kaupungille, lähdetään nauttimaan auringosta rantaan. Zürichiläisen pykälä numero yksi.

Kahvia ja kakkua./Koffee and cake.
Mukavaa. Eipä tähän muuta./Just nice. Nothing to add.

Joimme kahvia ja vajosimme aurinkotranssiin. Vesi liplatteli, nokikanat lipuivat ohi. Kakku oli syöty nopeasti. Kukaan ei jaksanut puhua koronasta tai juuri mistään. Kuka olisi uskonut Alppien kimmeltäessä auringossa, kevätkukkien loisteessa ja iloisenlaiskassa ilmapiirissä, että olimme pandemian keskellä.

Onkijaa ei korona haittaa./The fisher doesn´t mind about corona.
Härän varjossa. /In the shadow of a steer.
Mikäs tässä istuessa. / Relaxing, enjoying.

En resumen: Llevámos un queque de banano y canela y por su puesto cafecito en la canasta y fuimos a disfrutar el día al lago. Sentado viendo las olitas, los alpes y pajaritos nadando en el agua, parece muy difícil de entender, que estámos viviendo una pandemia.

Kurzgesagt: Kaffee und Bananen-Zimt-Kuchen in einem Korb und ab zum See. Kleine Wellen, Sonne, Alpen, einige Wasservögel. Gerade in diesem Moment ist es sehr schwierig zu verstehen, das wir eine Pandemie leben.

Laivaa odotellessa. Voi mennä hetkinen./Waiting for the boat. Might be a while.

Päivän plussat

Päivän plussat

Piinaako korona? Huolestuttaako korona? Rajoittaako korona?

Kyllä, totta ihmeessä, sillä Italia on lähellä ja Sveitsissä tapausmäärä eskaloituu. Eikä siinä auta, että olen terve, eikä meidän asuintalossa tietääkseni ole yhtään tapausta, mutta silti. Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeukselliset keinot, joten yritin päästä hetkellisesti päätään nostavasta ahdistuksesta samaistumalla Pirkko Pirteän positiiviseen ajattelutapaan ja listata tilanteen plussapuolia – ja kas, niitähän löytyi:

  • On enemmän tilaa. Kaupassa, junassa, bussissa, elokuvissa. Tai olisi, jos jonnekin tulisi mentyä.
  • Kukaan ei tule lähelle. Oma kupla on taas sinun. Halailijat ja taputtelijat ja kättelijät pitävät välimatkaa.
  • On aikaa. Elämä hidastuu, ei tarvitse sännätä, tulla ja mennä. Koska ei voi karanteenin/suositusten takia tai saa niiskutuksen vuoksi.
  • Perhe on läsnä. Ehkä omissa hommissan, mutta silti, jatkuvasti saman katon alla. Samat syyt kuin edellä.
  • Ei mene rahaa turhiin ostoksiin tai huvituksiin. Yhä samat syyt.
  • Ei tule tilattua pizzaa, sillä saattaisihan olla, että pizzaiolo oli viikonloppuna mamman luona Italiassa.
  • Monet pöpöt pysyvät kurissa, koska koko ajan desinfioidaan ja pestään.
  • Kotona on kaapit ruokatarvikkeita täynnä sairastumisen varalta. On mistä ottaa. Ilman sairastumistakin.
  • Ilma on puhtaampaa, kun tuotanto ja liikenne hyytyy.
  • On aikaa miettiä sitä, mitä kunkin omassa maassaan olisi syytä tuottaa, jotta välttämättömimmät eivät loppuisi kriisitilanteessa. Kuten lääkkeet.

Tässä ne tärkeimmät. Peskää käsiä ja aivastelkaa nenäliinaan.

Päivän pääpuuhat./The main activities of the day.

En resumen: En el momento de corona hay también cosas positivas: más campo en los trenes, buses, tiendas. Nadie te acerca. Hay más tiempo, porqué o estás en cuarentena o está recomendado quedarse en casa, ojalá no enfermo. La família está en casa. No gastás plata, ya que no se puede ir en ningún lado. No se te pegan los germenes por desinfectar tanto. Nada de pizza, ya que pensás que el pizzaiolo se fue a visitar a la Mamma a Italia. El aire está más puro, ya que hay menos producción y menos tráfico.

Kurzgesagt: In den Zeiten des Corona, gibt es auch gutes: mehr Platz in den S-Bahnen, in den Läden, im Kino. Niemand kommt in die Nähe. Es gibt mehr Zeit, weil entweder man in Quarantäne oder empfohlen zu Hause zu bleiben ist – hoffentlich nicht krank. Die Familie bleibt zu Hause. Man benutzt wenig Geld, weil man nirgendwohin gehen kann. Man wird nicht sonst krank, weil die ganze Zeit desinzifiert wird. Weniger Pizza essen, weil der pizzaiolo vielleicht am Wochenende in Italien beim mamma war. Die Luft ist sauberer, weil es weniger Produktion und weniger Verkehr gibt.

Hiukkasen hukassa

Hiukkasen hukassa

“Yleensä nää sun retket ei ole ihan näin epämääräisiä, mutta hyvä lenkki”, totesi Costa Rican lanko. Hirveä tarve pusertaa aikatauluun, siis langon viimeiseen päivään Sveitsissä, yksi talviretki, johti siihen, että päädyttiin Tschappinaan. Piti olla kirkkaan kaunis päivä, mutta kun avasin verhot, satoi vettä.

Pulssi nousi sataan ja etsin vauhdilla uutta kohdetta, en ollut vaativa, mutta jos edes olisi kuiva sää. Korkeutta piti myös olla tarpeeksi, sillä lumiolosuhteet ovat olleet heikohkot ja lämpötilat korkeita. En halunnut liukastelemaan, vaan oikeaan talvifiilikseen.

Tschappinan pidempi talvipatikkareitti oli siis poissuljettu. Mitään muutakaan varteenotettavaa en löytänyt, joten lähdettiin uhmakkaasti kohti lupauksiltaan puolipilvistä, mutta käytännössä sateista keliä päin.

Purin huulta koko matkan, sillä sade vain yltyi. Ehkä mentäisiin vain ylös, kahville ja alas.

Lumisotaa vesitihkussa. /Snow fight in the rain.

Viamalan lähistöllä pyyhkäistiin moottoritieltä mutkaista tietä ylös, ohitimme puun, jossa oli kaksi kissaa, tallin pihalla hevosia valmistettiin matkaan, ilmassa tuoksui lehmä ja haukka istui keskellä peltoa. Paikat olivat vähän nuhjuisia ja tie kapeni.

Maasto ja taivas samaa sävyä. /The sky and the terrain are simply the same color.
Siis et mihin? / Where to…?

Opastusten mukaan Obertschappinasta piti löytyä parkkipaikka. Kyllä, mutta siitä oli vielä monta kilometriä kiermuratietä ylöspäin polun alkuun. Hiihtohissi, jonka kuvittelin olevan istuttava, olikin t-hissi, joten se siitä. Postibussi olisi ajanut joskus tuntien päästä, joten siitäkään ei ollut apua. Autoon ja yhä ylös kohti Obergmeindea.

Ei mikään turistipaikka, tämä Tschappinan hiihtoalue, ajattelin, kun tiellä oli varjokohdissa paksu jääkerros. Muualla se olisi jyrätty pois. Ripoteltu hiekka auttoi hieman hermojen hallinnassa, sillä eihän meillä tietenkään ollut ketjuja mukana.

Penkki lapiolla. / A bench with a shovel.
Alppitila. / Alpine farm.

Obergmeindesta löytyi myös paikka jonne parkkeerata. Pari ravintolaa ja hiihtohissin toinen osuus. Pienessä kioskissa oli nainen, joka järkyttyi kuullessaan vieraan aksentin ja menetti kyvyn puhua. Tiedustelin vain, että onko talvipolku auki. Hän juoksi mökistä ulos, etsi vihkosen ja tuuppasi sen käteeni. Kyselemääni Glasserrundea hän ei tunnistanut selvästikään. Sen piti olla paikan ainut ympärilenkki.

Luotin omaan vainuuni ja luotsasin joukkoni kohti mäkeä loskassa läpsytellen. Posket vaihtoivat väriä välittömästi, alku oli sen verran jyrkkä. Onneksi taivaalta tuli virkistettä suihkupullon tapaan. Pilvien väri vain huolestutti. Jos alkaisi sataa kaatamalla, palaisimme takaisin. Jos löytäisimme. Sillä luvattuja pinkkejä suuntaviittoja tai edes tavallisia talvipatikkapolkua viitoittavia pinkkejä seipäitä ei näkynyt. Reitti oli merkitty punavalkoisilla, jotka tässä kummallisessa säässä tuntuivat katoavan hankiin.

Help me…

Harmaa sää on ehkä vaikein kävellä epämääräisessä hangessa, sillä kaikki korkeuserot katoavat. Polkua oli hankala nähdä, kompastelu sen sijaan helppoa. Tien piti olla silmälasien muotoinen. Ensin sankaa pitikin eteenpäin, sitten vasemmalta ensimmäisen linssi reunaa nenän yli, toisen linssin vasenta reunaa takaisin (sanka oli varmaan pudonnut), nenän yli ja sankaa myöten Obergmeindeen. Korkeuserot pistivät epäröimään, samoin ensimmäiset viitat. Oli tietä ilman viittaa ja viittaa ilman tietä.

Lumipupu, tietty. /A Snowrabbit, of course.

Lopulta kiersimme kahdeksikon ja kaikki tuli nähtyä. Loppupuolella tapasimme joukon valppaan tehokkaan ja pikkuisen huolestuneen näköisiä koiria työnteossa. Jokaisella oli oma matto, jolla he lepäilivät, yksi oli hommissa. Täällä harjoiteltiin lumivyörystä ihmisen etsimistä. Mainio tilanne kuvata, mutta en halunnut häiritä tärkeää treeniä.

Takaisinpäin kävellessä matkalla oli yksi ainut talo. Perheellä on täällä kesällä lehmiä, he tekevät juustoa ja viettävät Alppi-elämää. Aikamoinen näköalapaikka.

Viimeisessä alamäessä tumma taivas repesi. Kehotin perhettä nostamaan hihat, sillä kuten varmaan tiedät, aurinkoa pitäisi saada 10 minuuttia päivässä ja mieluiten käsivarsien sisäpuolelle, tarpeellisen D-vitamiinituotannon takaamiseksi. “En voi uskoa, että pönötän tässä tällä tavalla ja auringossa”, lanko mutisi. Hän ei ota aurinkoa. Sitä tulee Costa Ricassa ottamattakin.

Reikä taivaassa. Aurinko yrittää läpi./Hole in the sky. Sun trying to get through.
Peak: Piz Beverin
Aurinkoa on otettava, kun sitä saa. /You gotta sunbath, wenn you gotta sunbath.

Glaserrunde, Obergmeind-Glasspass-Obergmeind

6 km, 2h 20 min, 299 m ylös, 303 m alas, korkein piste 1952, matalin 1814

Tschappina Skiarea

En resumen: Lluvia, sol, caminos sin rotulo, rotulos sin camino. En este paseito en Tschappina había de todo. Un poco perdidos anduvimos en la nieve y en final hasta encontrámos, no sólo devuelta, sino que también el sol.

Kurzgesagt: Regen, Sonne, Wanderweg ohne Wegweiser, Wegweiser ohne Wanderweg. In Tschappina gab es alles. Ein bisschen verloren sind wir im Schnee gelaufen, aber zum Schluss haben wir nicht nur zurück, sonder auch Sonne gefunden.

Jalat lumessa, kasvot auringossa

Jalat lumessa, kasvot auringossa

Talvi ilman lunta ei tietenkään käy päinsä. Siis minun talveni. Ellei olla tropiikissa. Pakattiin reput ja kohti valkoista tai ainakin sitä, missä pitäisi olla talvinen Alppi.

Leudot päivät ja alavalla maalla kukoistava kevät kertoi siitä, että pitää nousta korkealle, eikä sielläkään välttämättä ole toivotut olosuhteet. Otin mukaan liukuesteet, varmuuden vuoksi, sillä mikään ei ole niin epämukavaa, kuin vuorilla liukastelu.

Kuplahissin aseman tuntumilla oli rauhallista ja lumetonta. Ehkä korona oli verottanut kävijöitä tai sitten se epäilys lumikerroksen paksuudesta.

Melchsee Frutt ei ole kesällä lempimpaikkani, sen kaavoituksessa on jotain mätää. Pieneen paikkaan on tuotu sivilisaatio epäesteettisesti, eikä sitä pääse kunnolla pakoon patikkapoluillakaan. Mutta talvella tilanne on toinen, lumi pehmittää näkymää.

Zürichistä tänne ajaa reilussa tunnissa, julkisilla kestää tuplasti. Läheisyys ja kaikenpuolinen mukavuus on plussaa. Helppo paikka tulla nopeasti piipahtamaan auringossa ja talvessa. Talvipatikkareitti on päiväretkelle lyhyehkö, mutta sopii nautiskelijoille, heikkokuntoisille ja lapsiperheille. Pulkka- ja kelkkaväkeä olikin liikkeellä aikalailla. Matkaa kertyi vajaa kymmenen kilometriä, nousua 245 m ja laskua 175 m.

Melchsee on myös pilkkijöiden lempipaikka.

Auringon sokaisemana yritin tähdätä kuvia erilaisista kokoonpanoista. Kaikista tuli enimmäkseen huonoja tai katastrofaalisia.

Murtsikkaladuilla oli ilmeisen hiki, sillä tyyppi toisena oikealta on ilman paitaa. Ei, en ottanut varta vasten kuvaa, vaan hän liukui asetelmaani.

Ruokapaikka näkyvissä. Hiki oli myös kävellessä. Riisuin paitasilleen ja muistin sivellä aurinkorasvaa, sillä edellisenä vuonna poltin kalmankalpeat talvikämmeneni.

Ruokaa. Terassilla oli myös yllättäin reilusti tilaa. Tätä on odoteltu, istahtamista talviseen alppiaurinkoon sapuskan ääreen. Nautinnon makua.

Gerstensuppe eli ohrakeitto on perinteinen ruoka, jossa yleensä on vihannesten lisäksi myös kuivalihaa. Selvästi kasvissyöntitrendi painaa, sillä tänä vuonna olen nähnyt monessa paikassa vegiversioita, joihin saa halutessaan lisukkeeksi esim. nakkeja. Niin myös täällä. Keitto on paksua ja maukasta, ehdottomasti hyvää talviruokaa.

Ja taas eteenpäin. Paikoin pilkotti ruoho ja tällä puolella kukkulat olivat jäisen kimaltavia. Luminen tie oli kuitenkin kovaa käveltäväksi.

Muhjua tuli vastaan vasta järven sivulla. Täällä on puhaltanut myös tuuli, sillä reuna oli kuin marenkikuorrutetta.

Varjo alkoi tavoittaa seutua. Aurinko laski nopeasti vuoren taa ja muurahaismainen ihmisvirta lähti kohti hissejä. Pilkkijätkin lopettelivat päivän sessiotaan, selvästi vastahakoisesti. Pari tyyppiä istui eräänlaisessa snowmobiilissa, jonka jälkimmäisessä vaunussa oli teline ongille. Vain kaksi oli raaskinut jättää jään, loput vielä vetkuttelivat varjossa.

Hissiaseman vierestä ostin vielä mukaan kimpaleen Alppijuustoa illan juhliin viemisiksi. Suoraan isännältä ja ainakin taatusti lähituotantoa, maito kenties lehmistä, joita tapasimme kesän patikkareissulla.

En resumen: La primera vuelta en la nieve en este invierno! Un día perfecto en Melchsee-Frutt: sol, nieve, jaspia y lo mejor, poca gente.

Kurzgesagt: Der erste Winterspaziergang auf Schnee, wenn in Zürich schon die Frühling herrscht. Ein super Tag in Melchsee-Frutt: Sonne, Schnee, Essen und das beste: wenig Leute.

Ympäri Zürichinvuoren

Ympäri Zürichinvuoren

Kyllä, vuori se Zürichbergkin on. 679 m merenpinnan yläpuolella, vaikka vain pari sataa metriä kaupungin keskustaa korkeammalla, Zürichin Haupbahnhofilta parinkymmenen ratikkaminuutin päässä.

Halusin kävellä eläintarhasta metsän läpi ja mielestäni kohoavaa reittiä Ziegelhüttelle. Olin kirjoittanut puhelimeen ohjeet “Zoon edestä eteenpäin, neljäs oikealle, toka vasemmalle, tulee Hubenstrasselle, suoraan kunnes oikealle kohti Hütteä.” Karttaa ei ollut, Suunto, joka johdattaa kotiin, jos sattuisin eksymään, jäi kotiin. Joten näillä mentiin.

Oikea suunta./Right direction.
Valoa kohti./Towards light.

Eläintarhan edessä oli ruuhkaa, väsyneen näköistä lapsilaumaa valui kohti autoja, raitiovaunupysäkkiä. Ennen metsänreunaa edessä polulla puuhasteli haikara. Nokassa oli pikemminkin keppi kuin oksa. Pesä tekeillä.

Ziegelhütte lienee täältä käsin etsitty kohde, sillä kylttejä oli epävarmuuspisteissä. Metsätie vietti yllättäin roimasti alaspäin ja vei askeleita kepeästi kohti tuntematonta. Ikinä en ole näillä main käynyt.

Puolipilvinen päästi säteitä metsään, loi varjoja. Tummanvihreä oli kaunista ja jopa kaarnan väri mehevää. Ehkä monet myrskyiset ja sateiset päivät ovat muuttaneet perspektiiviä tai putsanneet paikkoja.

Lähde menneisyydestä./Fountain from the past.
Retken kohde löytyi, vaikkakin kiinni./The destination found, just closed.
Rakeisesta kuvasta huolimatta sammakon koivet näkyvissä. / The picture is low quality, but the legs of the frog can still be seen.

Toisella puolen kukkulaa, sivilisaation ja metsän rajalla, nuotiopaikalla kerrottiin, että tässä kohtaa 1700-luvulla ranskalaiset ja itävaltalaiset lahtasivat toisiaan. Täältä oli hyvät näkymät väijyä vihollista. Nyt tänään näkymä yli teollisen Zürichin, saksankielisen television kattoterassia myöten, varmaan Saksaan asti. Nuotion ja pöytien vieressä oli 1800-luvulla muurattu virtaava lähde. Kaunis, kivikoristeinen.

Tie vietti yhä alaspäin ja Ziegelhüttelle, maalaisravintolalle niittyjen keskellä, metsän vieressä. Ja joka oli kiinni. Tyhjät terassipöydät kertoivat suljetuista alkuviikon päivistä.

Sivilisaatiota metsän reunassa. / Civilization in the border of the forest.
Toisel puolel vuorta./On the other side of the mountain.

Siitä viis, jatkoimme matkaa, minä ja lanko Costa Ricasta. Kiersimme pyöreää vuorta ympäri, metsän reunan ja rakennetun välissä. Yllätimme harmaahaikaran sammakko suussa ja yritin kuvata sitä pienieleisesti. Liian kaukaa. Kuvista tuli ylizoomattuja.

Ohitimme yliopiston alueen, joka oli selvästikin maatalouteen liittyvä. Karsinassa valtava sika, laitumella tuplakokoisia lampaita ja yksi ehkä laama, ellei sekin vain jättikokoinen alpakka.

Lähteiden veistokset ovat harvoin näin tyylikkäitä. / Stylish decoration of the fountain.
Polun päässä täytyy olla jotain nähtävää./In the end there must be something worth while to see.

Päätimme jättää kaupunkimaiseksi muuttuvan ympäristön ja nousimme jälleen metsään, monenmonta porrasta ja polkua yhä ylemmäs. Palkkiona avautuva näkymä ei ehkä pittoreskeimpaan Zürichiin, vaan pikemminkin sille teollisemmalle puolelle, järvettömälle ja kerrostalojen suuntaan. Olen suhteellisen kyllästynyt aina samoihin kuviin kaupungista, joten tämä oli piristävää ja avaavaa. Tämäkin on tätä kaupunkia, paikkaa, jossa ihmiset asuvat, viihtyvät, elelevät.

Päädyimme Flunterniin, lähes ympyränmuotoisen lenkin jälkeen. Raitiovaunu kuljetti alas, kohti keskustaa ja järveä.

Häämöttääkö tuolla kaukana naapurimaa? / Is it the neighbourcountry there far away?
Takaisin Zürichin keskustassa. /Back in Zurich center.

En resumen: Una ruta alrededor de la montaña de Zurich nos enseñó como un mes de invierno puede ser: también primaveral. Una garza real européa estaba comiendo una rana, la cigüeña recogiendo no ramas, sino que algo más bien como palitos, para su nido y nosótros caminando en un sendero en tenis en vez de botas.

Kurzgesagt: Rund um Zürichberg zu laufen ist wirklich keine Wanderung, aber doch ein schöner Spaziergang mit einem neuen Blick auf die andere Seite. Zieglerhütte war zu, was bedeutete ohne Kaffee weiterlaufen. Frühling war klar dabei: ein Graureiher hatte einen Frosch für Zvieri gefunden und der Storch holte eher Stöcke als Äste für die Befestigung des Nästes.

Myrsky ja minä

Viranomaiset kehottivat pysymään sisätiloissa myrskyn ajan. -Ajattelin, että no joo, katsotaan. Sitten juttelin suomalaisen eläkkeellä olevan sairaanhoitajan kanssa. Hänen viestinsä värikkäine esimerkkeineen oli, että vain hullu lähtee raivoisalla kelillä ulos. -Ajattelin, että no okei.

Koska edellisessä myrskyssä oli viereisen parkkipaikan penkki, väliaikaiset liikennemerkit ja metalliputket rakennustyömaalta lentäneet nurin tai uusiin paikkoihin, oli odotettavaa, että raskaitakin esineitä olisi liikkeellä. Joten tein kuten käskettiin. Jätin metsälenkit ja muut retket väliin. Murisin, koska talvipatikoista ei tule hittojakaan; aurinko paistaa silloin kun on kiireitä, muulloin on myrsky, yllättäinen kevät tai muu luonnonmullistus.

Mitä siis tein kun myrskysi?

  • Leivoin costaricalaisen kakun, sisälle keitin ananashilloa, päälle sikäläiseen tapaan italialaisen marengin
  • Juhlin kaksia synttäreitä
  • Söin sitä kakkua
  • Keitin kidney-papuja gallo pintoon, papu-riisi -aamiaiseen, joka myös kuuluu osana syntymäpäivien pyhiin sakramentteihin, näin sanovat syntymäpäiväsankarit
  • Juoksin katsomaan ikkunasta huimia tyrskeitä Zürichinjärvellä
  • Huusin “Ai kauhee!” ja luulin talon lähtevän lentoon
  • Kauhistelin tuulen järvestä ilmaan puhaltamaa pisaraseinämää, joka näytti ylöttyvän kymmenien metrien korkeuteen.
  • Söin lisää kakkua, ekstramarengilla ja jäätelöllä.
  • Tein ranskalaista linssiperunamuussigratiinia, joka oli niin hyvää, että sen on pakko olla syntiä, sanoi tytär.
  • Todistin järvipelastajien operaatiota, jossa he kuljettivat polkuvenettä ehkä sinne mistä se oli irtautunut
  • Yritin kuvata sateenkaarta milloin mistäkin ilmansuunnasta, mutta äkkipikainen tuuli vaihtoi suuntaa nopeammin kuin painoin laukaisinta ja tuloksena oli todella tylsiä ja harmaita kuvia, joissa ei ollut sateenkaarta eikä myrskyäkään
  • Söin suklaita, koska kakku alkoi loppua
  • Tein soijabolognesea spagetin kaveriksi
  • Suljin ovia, jotka eivät kestäneet tuulessa kiinni ja pelkäsin, että ikkunat tulevat sisään
  • Ihmettelin ja ihastelin järven pinnalta nousevaa vesipyörrettä, jossa oli sateenkaari, enkä saanut siitäkään kuvaa
  • Selasin kansanäänestys- ja muita äänestyspapereita ja sain vietyä kuoren postilaatikkoon sen sijaan että se olisi päätynyt tuulipostina esim. Itävaltaan
  • Tutkin kummallista koodia astianpesukoneessa ja totesin, että nyt on aikaa vaikka tiskata käsin, minkä olisin tietenkin ulkoistanut Aldolle, ellei koodiprobleema olisi tullut ratkaistuksi
  • Tarkkailin jännittyneenä lähipuita ja niiden kallistumisen astetta
  • Aloin olla aika valmis poistumaan ovesta, myrskyä tai ei

Myrskyn jälkeinen lähitienoon bilanssi:

Miinusta: puolet pensasaidasta nurin, piharoskapömpelin kansi hornankuusessa, grillin kansi auki, puutarhapöytä nurin ja hajalla.

Plussaa: ikkunasta näkyvän hasselpähkinän urvut ovat samoin hornankuusessa. Eivät enää herätä allergisia reaktioita pelkällä olemassaolollaan.

Tänään heräsin hiljaisuuteen. Se tuntui uudelta ja lupaavalta.

En resumen: Tormenta después de tormenta ha sacudido los arboles, causado casi tornados en el lago. Hemos visto arcoirises en cada dirección, recibido lluvia, granizo, copos de nieve, visto arboles caídos, objetos volados. Resultado: una tapa de un recipiente del jardín volado donde el vecino, una mesa del jardín despedazado, una cerca viva parcialmente caída. Positivo: el viento se los llevó también los amentos llenos de polen.

Kurzgesagt: Jetzt reicht es schon mit dem Sturm und verrückte Temperatur Schwangkungen. Ich verlange Ruhe, Sonne, Kälte und Schnee. Danke.

%d bloggers like this: