Advertisements

Etsivä kyttää roskaajia

Sveitsihän on se maa, jossa paikat kiiltää, roskapöntötkin puunataan, metsä säihkyy siisteyttään ja kadulla tuoksuu pesuaine ja pestyjen pesurättien raikas sitruunainen tuoksahdus.

Kuvittelisi siis, että siisteys kulkisi jo pienestä pitäen päivittäisen juustoviipaleen mukana jokaisen sveitsiläisen sisäiseen käytösohjeistoon. Silti roskaamisesta on tullut yksi kaupunkien suurimmista ongelmista.

Kesäillat vetävät porukkaa ulkosalle. Puistoissa ja rannoilla käydään piknikillä, juhlijat viettävät iltaa ja jälkeen jää raivattavaa, joka tulee kalliiksi. Oluttölkkien, noutoruokien pakkauksien, pullojen ja pussien siivous luonnosta ja kaduilta maksaa maalle vuosittain 130 miljoonaa euroa.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 1:
Meidän kylän karja syö mieluusti niityllä kasvavaa vihreää. Ei roskia.

Sveitsin pohjoisosassa Aargaun kantonissa todettiin, että nyt riitti. Lokakuusta lähtien tupakka-askin, tölkin tai ateriapakkauksen heittämisestä maahan voi saada 300 frangin, noin 265 euron sakon.

Eväspapereita ja juomapulloja jätetään maastoon myös luontopoluilla, maalla ja vuoristossa. Maanviljelijät ovat pitkään vaatineet sakkorangaistusta, sillä patikoitsijoiden jäljiltä heinikon sekaan jäävät tölkit ja muut roskat ovat kipeä vaara karjalle. Lehmä ei syö niityltä kokonaista tölkkiä, mutta se voi saada haavoja suuhunsa. Rehun joukossa pieneksi pilkkoutuneet metalliroskat sen sijaan joutuvat eläimen elimistöön ja aiheuttavat sisäistä verenvuotoa, joka johtaa usein hätäteurastukseen.

Roskaamisesta sakotus ei ole mikään uusi asia, summa vain on moninkertainen pariin muuhun kantoniin, joissa se on jo käytäntönä. Luoteis-Sveitsissä Solothurnin kaupungissa rangaistusta käytetään opetusmielessä. Jos roskaa ei suostu keräämään maasta ja viemään roskakoriin tai roskaaja kadu tekoaan, sakkoa räpsähtää pari kymppiä lisää.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 2:
Ateriaansa tyytyväisiä lähilehmiä.

Vuoristossa tuskin kukaan juoksee roskaajien perässä sakkolappujen kanssa, mutta kaupungissa valvonta käy helpommin. Baselissa työhön on palkattu erityisosaajia. Kaupunkilaisia pitää silmällä muutama kaupungin siivooja ja joukko erityisiä roskaetsiviä.

En resumen: Tirar basura es feo, peligroso para los animals y además, ahora sale caro. En el canton de Aargau dan una multa de 300 francos, si dejas una botella, lata o papeles de helado en la calle o en la naturaleza.

Kurzgesagt: Littering ist nicht nur unschön, sondern auch ein Gefahr für die Tiere. Dazu wird es jetzt teuer. In Kanton Aargau kann man eine Busse von 300 Franken bekommen, wenn man eine Flasche, Dose oder Zigaretten Päckli auf dem Boden oder in die Natur wirft.

Advertisements

Eilisten herkkujen putiikki

Otsikossa piti lukea “Kun teurastin leivoksen ja muita herkullisia ongelmia”, mutta jottei se veisi kärkeä itse idealta, laitettakoon se tähän vähän alemmaksi. Leivossotku nousi kuitenkin eilisen tapahtumien ykköseksi. Ensinnäkään, en ole koskaan Sveitsi-urani aikana syönyt Creme Schnitteä, joka konditoriasta ja supermarketin hyllystä löytyvää leivonnaista. Toisaalta, kuinka syödä kyseinen leivonnainen siististi, oli myös kuuma puheenaihe ystävien käydessä kyläilemässä. Eihän siitä mitään tullut.

Leivoskaupassa käynti tuntui jokseenkin turhalta, sillä jääkaapissa on vielä puolet yhdistetystä syntymäpäivä- ja äitienpäiväkakusta. En kuitenkaan päässyt pakkomielteestäni Creme Schnitten empiirisestä kokeesta, joten päätin hoitaa kaksi asiaa samalla kertaa ja suunnata tutkimaan eilisten herkkujen leipomon valikoimaa.

Äss-Bar on luontoystävällinen, mutta hellii myös lompakkoa.
Tästä käy tie ruokahävikin vähentämiseen.

Äss-Bar kuulostaa taatusti ulkolaiseen korvaan epäilyttävältä ja jos satutte yrittämään sen kotisivulle, saattaa turvaohjelmat estää sen. Kaikessa viattomuudessaan eri puolilta Sveitsiä löytyvä Äss-Bar on ruokahukkaa vastaan pyristelevä konsepti ja tekee siinä samalla monta asiakasta tyytyväiseksi. Rahaa säästyy, leivonnaiset ja muut leipomotuotteet säästyvät kaatopaikalta, luonto kiittää ja omatunto on piirun verran puhtaampi.

Äss-Bar myy piirakoita, leivonnaisia, leipiä ja myös Birchermüesliä, jotka tavallinen konditoria poistaa hyllyistään ja näin tuotteet saavat lisää myyntiaikaa. Asiakkaille se tarkoittaa syötävää puolta halvemmalla hinnalla.

Myytävää riittää ja kauppa käy.
Nämä kaikki olisivat päätyneet poistoon, ellei Äss-Baria olisi.

Ja kassa kilisee. Kauppojen ja ravintoloiden jäämien käyttämisen problematiikkaa on vatvottu aina silloin tällöin medioissa. Suurten liikkeiden roskapömpeleiden kaivamista on katsottu pahalla, ruuan jakamista hyväntekeväisyyteen melko hyväksyen, mutta eilisten herkkujen kauppa on se, jonne jokainen voi mennä ilman sen suurempaa pohtimista ja tehdä jotain hävikin eteen. Näitä lisää, sanoisin. Ostaisin mielelläni myös niitä kaupoista poistettavia pilkullisia banaaneja, kummallisen muotoisia tai vähän kärsineitä vihanneksia. Se että pelastin yhden Creme Schnitten ja pähkinäleivän tuskin auttaa planeettaa kovin suuresti, mutta jos hakisin sieltä aina leipäni ja pienet välipalat, sillä saattaisi olla jo jotain merkitystä.

Pelastetut tuotteet: leivos ja leipä.
Siinä se on, eilinen leivos.

Niin ja jos joku miettii, että miltä eilinen Creme Schnitte maistuu, niin todettakoon, että vaniljaiselta, pehmeältä ja makealta. Ei jääkaapilta, eikä eiliseltä. Ja empiirinen koe osoitti selvästi haasteet syönnissä.

Ensimmäinen haarukan isku: sujahtaa sokerikuorrutukseen, mutta jumahtaa johonkin sienimäiseen.

Taktiikka nro. 2: leivoshaarukan leikkaavalla syrjällä pääsee jo vähän pitemmälle. Tässä vaiheessa luulen, että hyvä tulee, kaakkunen menee hienosti kahtia.

Tyrsähdys ja toteamus: näin siinä aina käy, oli versio Creme Schnittestä minkälainen tahansa.

Leivosta varten on kuulemma kehitelty varta vasten leikkuri. Creme Schnitte -fani saattaisi sellaisen kotiinsa ostaa, mutta satunnaista, kerta pariinkymmeneen vuoteen, tapahtuvaa syömistä varten saa leivoshaarukka ja kodin veitsikokoelma kelvata. Ja vaikka käyttäisit kaikkia aseita, tulos on sotkuinen. Älä siis syö tilanteessa, jossa haluat olla vakuuttava ja siisti.

Creme Schnitte piti eristää leivästä omalle alustalleen, jottei vaniljainen sisus tahraisi leipää.

En resumen: En Suiza hay una cadena de tiendillas, donde se vende pan y pastelitos del día anterior para evitar desechos alimentarios y ayudar el planeta. Para el consumidor quiere decir precios más barátos y mejor conciencia.

Kurzgesagt: In der Schweiz kannst du frisch vom Vortag kaufen und damit gegen food waste etwas machen. Gut für das Portemonnaie und Gewissen.

Turistina Zürichissä

Luin erään jutun Kotkasta, josta olen kotoisin, enkä ollut tunnistaa sitä samaksi kaupungiksi. Mietin minkälaisen kuvan itse olen antanut Zürichistä; kenties sen, jota maailmalle myydään, jolla turisteja kutsutaan ja jollainen se haluaisi olla. Aina aurinkoista, taustalla Alpit, vaurautta, siisteyttä, rahaliikennettä, kultaa, häikäilemätöntä sujuvuutta ja täsmällistä järjestystä. Söpöä vanhaa, urbaania ja tyylikästä uutta.

Onhan Zürich sitäkin, tietysti. Mutta myös tavallisia ihmisiä elannon perässä, tupakantumppeja kadulla, määräileviä neuvonantajia, järisyttävän kalliita hintoja ja näin toukokuussa epävakaista säätä, sumua, sadekuuroja, hallaa ja kuumaa aurinkoa.

Kätköissä olevaa luostaripihaa koristavat oudot tyypit./ Some weird guys decorate the old cloister.
Vanhaa Zürichiä. / Old Zürich.

Kuva kaupungista jumittuu vuosien jälkeen siihen samaan. Onneksi on ystäviä, jotka tulevat kylään. Kävelemme eri katuja, syvennämme vierailua tärkeimpien turistikohteiden jälkeen niihin vähän syrjään jääviin. Siinä vaiheessa tulee haparointia. Mikä on kiinnostavaa ja mikä olisi tärkeää? Unohdan, että matkalla kaikessa on kiinnostavan tuoksu, aistit herättävä uutuuden jännitys, myös ihan tavallisessa ruokakaupassa tai kadulla, joka sattumoisin tulee kohdalle.

Meille laiva on ollut yksi kolmesta kulkuvälineestä, joka vie keskustaan. Harmittelin, ettei tätä arjen luksusta enää ole esiteltäväksi vierailijoille. Lehden mukaan laiva ei pysähdy kylän laiturissa; ei kannata, koska tulijoita on niin vähän. Ehkä joku toinen uutinen jäi lukematta, ehkä kyläläiset protestoivat, ehkä tultiin toisiin ajatuksiin, ehkä linja sittenkin tuottaa tarpeeksi voittoa. Pursi kaarsi laituriin, kuten aina. Järveä reunustavien miljoonavillojen jälkeen Zürichin profiili tarkentui harmaana ja tummana. Ainut väriläikkä matkalla on hotellin sateessa lepittavat Sveitsin liput.

Seuraava pysäkki Bürkliplatzin laivalaituri./Next stop Bürkliplatz.
Punavalkoisia piristyksiä harmaudessa./Red and white flags, the only dots of color on a gray day.
Herra kuvassa on tuntematon, mutta saatavilla olohuoneen seinää koristamaan./Who is this sir posing? No idea, but available for your livingroom.

Lauantaisin laiturin lähelle Bürkliplatzille levittäytyvät kirpputorimyyjät. Ehkä kylmä ja sade oli saanut osan pysymään kotona, myös asiakkaat. Mutta täältä saisi kiloja painavia lehmänkelloja, jykeviä puisia huonekaluja, soittimia ilman kieliä, racletteuunin, koruja, vanhoja kahvikuppeja ja tauluja.

Yhden roju, toisen aarre. / Junk for somebody, precious for someone else.

Vuosien uuden hopeasormuksen etsintä tuottaa tuloksen. Näen sen heti omakseni, vaikka patina on tummentanut kiillon. Harakka tunnistaa aarteen, kun sellainen osuu eteen.

Miten olisi vähän ylellisyyttä elämään? / Some luxus for your life?
Tämä se on. Sormukseni. / This is it. My ring.

Zürichin ydinkeskustasta vähän ulompana Hardbrücken ympäristö on kasvanut yhdeksi uudeksi ytimeksi. Täällä ovat limittäin ja lomittain asuinkorttelit, toimistot, iltamenot, parakkiputiikit, kirpputorit ja koulut. Jään tuijottamaan sillan holvikaaresta Viaduktista asumuksensa löytäneen sisustus- ja kodintarvikeliikkeen ikkunaa tajuamatta heti aivan miksi. Marimekkoa – sekä ikkunan koristeissa että servettihyllyssä.

Unikkoa tarjolla. / Some Marimekko products for fans of finnish products.

Toisesta kaaresta löydämme italialaisen ravintolan yllättävän tyhjänä. Lauantain ongelma keskustassa on se, että tungosta on kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa ja museoissa. Tutkin epäluuloisena ruokalistaa; hinnat ovat tavallisia, eikä palvelussakaan ole moittimista. Myöhemmin ymmärrän, että ehkä olimme ajoissa lounasnälkämme kanssa. Ambrosi alkoi täyttyä vasta toista tuntia myöhemmin.

Varjot paikallaan, vaikka aurinko hetkisen yritti kurkistaa pilven takaa. / Umbrellas in a right place. Eventhough the sun tried for a second to come out.
Tytär alkoi ravintolassa haaveilla asunnosta kaariholvissa. /My daughter began to dream of a apartment in a arched vault.
Tomaatti-mozzarella -annos. Pieni, mutta sievä. /Tomato-mozzarella portion, small but pretty.

Halusin viedä vieraat Zürichin korkeimman rakennuksen yläkerrokseen katselemaan maisemia. Cloudsia on kehuttu, hintoja solvattu ja kuulemma ilman siistiä olemusta, mieluiten pukua, on turha yrittää. Yritimme. Baari oli vielä kiinni, ravintolaan ei ollut asiaa, joten pääsimme 35:n kerroksen bistroon. Kaiken hypetyksen jälkeen pudotus todellisuuteen oli väkevä. Bistro oli täynnä lapsiperheitä burgerilla, turisteja kännykät ojossa, ilma sakeana jotain määrittelemätöntä keittiön ja hengityksen hapetonta tilaa ja palvelu äärettömän hidasta. Istuimme suttaiselle sohvalle kuitenkin; kahvia oli saatava. Ja olihan näkymä upea. Mekin kaivoimme kamerat esille, sillä vaikka Alpit olivat pilvien takana, avautui tästä uusi näkökulma Zürichiin, raiteiden kaupunkiin.

Teiden ja raiteiden kaupunki Zürich. / So this is Zürich. The city of rails and roads.

En resumen: Anduvimos en Zurich en el frío y lluvia con nuestros amigos de Finlandia. La ciudad tal vez no enseñó su belleza como hubiera podido, pero andar con las visitas abre tus ojos. Lo conocido lo ves diferente y en lo desconocido ves una oportunidad.

Kurzgesagt: Wir sind mit unseren Freunden aus Finnland auf den Strassen Zürichs gelaufen, im Regen und Kälte. Die Stadt hat vielleicht die Schönheit nicht so gezeigt, wie es möglich wäre. Aber es hat die Augen geöffnet. Die Bekannte sieht man anders und die Unbekannte scheint eine Möglichkeit zu sein.

Sisusta

Kun elämä iskee paistinpannulla toistamiseen ja taas uudelleen, eikä siis millään kevyellä alumiinisella lettupannulla, vaan kunnon rautaisella, on oikeutettua tuntea itsensä lytätyksi. “Jaksaa, jaksaa!” kannustukset ovat kuin kaukaista hurinaa toisessa universumissa. Kun ei jaksa, riitä tai kykene, niin sitten ei. “Kyllä se sisulla onnistuu!” ei sekään auta. Tyrmätty sisu kutistuu pienenpieneksi, surkeaksi ja onnettomaksi. Siinä nököttäessään se on kalmankalvakka, ponneton ja saisi liikkeelle enintään olmin. Pienellä hönkäyksellä se katoaa kokonaan. Vai katoaako?

Ei tietenkään, sillä sisu on meissä sisäänrakennettuna. Sen siemen on istutettu suomalaiseen jo pienenä. Ja kun sveitsiläisen päivittäistarvikekaupan lehdessäkin tiedetään, että sisu on se suomalaista elämäntapaa kuvastava filosofia, samaan tapaan kuin hygge kuuluu tanskalaisuuteen, onhan siihen uskottava. Itse en ole koskaan pitänyt sisua filosofiana, mutta väliäkö tuolla. Sisäisestä voimastakin voisi olla monta mieltä. Asenne se kuitenkin on.

Tämänkö läpi me suomalaiset olemme valmiita menemään?

Pieni epäilyksen poikanen kytee sisälläni. Kenties sisu on samaa sarjaa kuin suomalainen joulupukki ja sveitsiläinen pääsiäispupu. Kun niistä on puhuttu tarpeeksi kauan, alkaa uskokin vakiintua. Tai ehkä sisimmässämme tiedämme, ettei niitä sittenkään ole, mutta halu uskoa on voimakkaampi kuin epäilys.

Oma sisuni on toisinaan pikemminkin välinpitämättömyyden kuori, joka sekin toimii. Torjun kaiken sen, joka saattaisi häiritä eteenpäin porskuttamista. Sillä tärkeintähän on se, että etiäppäin mennään. Vaikka seuraava pannun läjäys näkyisin olevan tuloillaan.

En resumen: Sisu es la fuerza interna finlandés, que nos lleva hacia adelante, venga lo que venga. Si existe o no, da lo mismo. Lo más importante es seguir y no dejar de rendirse.

Kurzgesagt: Sisu ist die innere Kraft, die die Finnen immer vorwärts bringt, egal wie gross das Hindernis wäre. Ob sisu existiert oder nicht, ist auch egal. Das wichtigste ist weitermachen.

Huhtikuu, yhtä juhlaa

Jos laitan silmät kiinni ja yritän luoda huhtikuusta yhden kuvan, se on pikemminkin tunne. Se, kun vatsa on täynnä ja tyytyväinen. Sillä synttäreiden, pääsiäisen ja muiden kestien välissä vatsa on täyttynyt erityisen hyvällä ruualla monesti.

Tyytyväistä vatsaa ympäröivät värit. Valkoista, keltaista, vaaleanpunaista, pinkkiä, lilaa, oranssia, punaista. Sveitsissä kaikki kukoistaa. Hedelmäpuut, pensaat, kukat. Auringonpaiste syö kuvat ja lintujen laulu kuuluu uniin.

Kirsikkapuussa on Kinder-linnun muna.
Pääsiäisbrunssin aineksia: tuli ja sapuskaa. Joukot puuttuvat.

Pääsiäissunnuntaina virittelemme alapihan takkaan tulet. Perinteinen brunssi vaatii liekit, vaikka olisi lämminkin. Ja kasviväreillä ja lehdillä koristellut kovaksi keitetyt munat, niitä pitää etsiä, vaikka kaikki kuuluvatkin jo virallisesti aikuisten kategoriaan. Sveitsiläisittäin jokainen valitsee itselleen munan. Ensin sen suippo pää isketään toisen kanssa yhteen, sitten tylppä. Joka säästyy vaurioitta pääsee jatkoon ja voittaja on se, joka sinnittelee pisimpään.

Banaanimuffinssit tuorejuustokuorrutteella
Suuresti rakastetut Mignonit.
Litteähköä pashaa pääsivät koristamaan vegaanit marmeladipuput.
Naapurin Sylvian koristelema muna.
Näitäkin syötiin, tuliaissuklaita Berliinistä.

Pääsiäissunnuntaina brunssin sulaessa tuijottelen ruohikkoa, jo hiipuvia tulppaaneita ja voikukkia. Tajuan, että puutarhassa kukkii pääasiassa rikkaruohoja. Tämä ajatus sulaa vaikeammin kuin kouralliset suklaamunia mämmin ja pashan kera. Saan huomiosta yöllä vatsanpuruja ja mietin järjestystä, jolla kävisimme vastahyökkäykseen.

Kun pelargoniat on tuotu kellarista ikkunan edustalle paikoilleen, mullat vaihdettu ja kuivat lehdet leikattu, siirryn murheenlaaksoon. Keltaiset auringonhatut ottivat viime vuonna lojot ja pari metriä leveä, metrin syvä kukkapenkki oli surullisen tyhjä. Olosuhteet eivät kai tyydytä enää keltaista kukkamerta tai sitten niittykukat ovat vallanneet asuinalueen, sillä keltaista tässä kohtaa on jo nyt.

Hetken kiskon rikkaruohoja, pohje kramppaa, samoin joku käsivarren lihas, peukalo valittaa, eikä selkä halua suoristua enää koskaan. Tunnen lyhythihaisen paidan reunan alapuolella käsivarressa jotain merkillistä, samanlaista arkuutta, kun kuume nousee. Ehkä housukangas hankaa, ajattelen ja vetäydyn yläruumiillani hiukksen ilmaan, niin etteivät käsivarret koske kyykkyasennossa polvia.

Ihoa alkaa poltella. Kämmenenkokoiset läikät ovat täynnä nokkosrokkoa. Niittykukka onkin rönslyleinikki tai joku samaa sukua – ja myrkyllinen ja hyvin vaikea saada kukkapenkistä katoamaan.

Tässä se on, varsinainen pirulainen. Kukapa olisi arvannut. Niin viattoman kaunis.

Keltaiset vihulaiset kiskon nopeaan tahtiin pois pois ja välillä ihailen vieressä seisovaa kitukasvuista hapankirsikkaa. Heti seuraavana arkipäivänä pidämme perinteiset kirsikankukkajuhlat. Hiukkasen myöhässä, koska työt, pääsiäinen ja sää häiritsivät alkukukintaa. Lähimmästä Japaniin viittaavasta ravintolasta mukaan sushit, peitto nurmikolle ja juhlat käyntiin. Kiitämme kauniista kukista, joita olemme saaneet ihailla vuodesta toiseen ja kilistämme syömäpuikoilla.

Kerran keväässä kokoonnumme kirsikan viereen lounaalle.
Puu valkoisessa asussaan.

Tuskin japanilaiset eväät ovat sulaneet, kun vaihdamme eurooppalaiseen ja sveitsiläiseen. Viulunrakentajan kanssa oli sovittu fonduetreffit jo viime vuoden lopulle. Tytär oli käynyt ikuistamassa paperille ateljeesta ja kodista yksityikohtia ja projektin päättymistä piti juhlia. Tämänkin tapaamisen järjestämistä häritsivät monet menot ja juhlat. Illalla on niin lämmin, että istumme vanhan myllyn terassilla. Koira käpertyy tyttären jalkoihin, kissa pinkaisee sisälle nauttimaan rauhastaan. Naapurin poika huutelee tervehdyksensä yläkerran ikkunasta. Viulunrakentajan lampaat määkivät ja meidän pihalla ruukussa alunperin kasvanut koivu on kasvanut jo puun mittaan terassin läheisyydessä.

Sisällä joudun hommiin. Olen kuulemma luvannut fonduen hämmentäjäksi. Kuumottava paikka; en ole koskaan tehnyt fonduetä sveitsiläisille. Pärjään kuitenkin hyvin, en polta massaa pohjaan. Joka puolella taloa on marimekkoa. Keittiössä peltipurkeissa koiran snäkkejä, naulakoissa roikkuu kuppeja, patahanska, tarjottimet; kaikki samaa. Mainitsen siitä isännälle ja hän esittelee myös mustaruskearaitaiset marisukkansa.

Nyt on keskiviikko. Illalla syöty fondue lämmittää vatsaa vieläkin. Tänään ei ole tiedossa juhlia, mutta kukkeus ulkona jatkuu ja juhlaruokiin on vielä jääkaapissa aineksia. Hetken hengähdys ja kohtahan voimme avata simapullot.

Siinä ne roikkuvat, Marimekon kupit. Yksi on tisipöydällä.
Vasemmalla viulunrakentaja ateljeensa 50-vuotisjuhlaessussa. Perhe oikealla. Myös Marimekon kannattajia. Pikkuikkunasta saattaa huomata pienet kasvot.
Tähän kuvaan keittiöstä ei osu Marimekon esineitä, mutta sentään Fiskarsin sakset. Ja yksi suomalainen.

En resumen: Abril ha estado lleno de fiestas, mucha comida, sol y la naturaleza floreciendo con unos colores increibles. En el fin de semana celebramos la pascua, tuvimos nuestra propia fiesta del cerezo tradicional y una noche de fondue con el constructor de violines. Ahora podemos respirar un par de días hondo y ahorita ya es mayo – y el asunto sigue.

Kurzgesagt: April ist dieses Jahr Fest pur. Viel Essen, Sonne, die Frühlingsblumen mit wahnsinnig schönen Farben. Am Wochenende Ostern, dann unser eigenes traditionelles Kirschblüten Fest, fondue auf der Terrasse vom Geigenbauer. Jetzt einige Tagen durchatmen und dann gehts weiter im Mai.

Kylässä Pohjois-Koreassa

Kirja saatu Atena Kustannukselta

Oletko koskaan käynyt Pohjois-Koreassa? En minäkään, eikä lähitulevaisuuden matkasuunnitelmissa ole minkäänlaista viittaa siitä, että sinne haikailisin. Mutta tämä kummallinen, sulkeutunut ja ydinaseita henkivakuutuksenaan käyttävä maa kiinnostaa. Jo itsessään, mutta myös siksi että johtaja Kim Jong Un ja minä olemme asuneet yhtä aikaa Sveitsissä.

Kim Jong Un kävi koulua Bernin lähistöllä ja olen usein miettinyt, eikö ihmiseen, joka on viettänyt täällä lapsuusvuosiaan tarttunut yhtään sveitsiläisiä tai eurooppalaisia arvoja tai moraalikäsitteitä. Koko Pohjois-Korea on käsittämätön. Onneksi entinen kolleegani YLE:n ulkomaantoimituksesta, Mika Mäkeläinen, on avannut näkemäänsä ja kirjoittanut maasta kirjan.

Mäkeläinen ja kaksi uutta parasta ystävää, jotka pysyvät kintereillä koko Pohjois-Korean vierailun ajan.

En tiedä miksi kuvittelin tarttuvani teokseen, joka olisi tunnelmaltaan harmaata maailmanpolitiikkaa ja raskasta paraatia. Luultavimmin teemansa vuoksi. Jos Pohjois-Korea jotain maailmalle uutisissa antaa, niin uhkaa, ilottomuutta, turhia neuvotteluja, massojen voimaa ja painavaa pelkoa. Mutta Mikä Mäkeläisen ja hänen kertojanlahjansa tuntien olisi pitänyt tietää toisin. Kirja on erittäin luettava, sujuvan hauskasti kirjoitettu, viihdyttäväkin ja erityisesti äärettömän mielenkiintoinen.

Mäkeläinen on usein tarttunut aiheisiin, jotka ovat meille tuntemattomia ja matkustanut paikkohin, jonne harvat pääsevät. Kimlandia kirjassaan hän raottaa Pohjois-Korean todellisuutta ja pääsee myös kaikista rajoituksista ja kielloista huolimatta tutustumaan kansalaisten arkea koskettaviin asioihin. Hän kokeilee nettiä, jonka sivustoilla ei pääse pitkällekään, vaihtaa valuuttaa Pohjois-Korean woneihin, käy kaupassa ja huomaa luksustuotteita, joita ei kansainvälisten pakotteiden vuoksi pitäisi hyllyiltä löytyä ja vierailee kodissa, jossa katsotaan kiellettyjä eteläkorealaisia ohjelmia muistitikulta.

Pohjois-Korea paketissa. (kuva: Visa Mäkeläinen)

Luen läppäriltä, mikä on ainut asia, joka kirjassa ärsyttää. Eikä se ole tietenkään tekijänsä syytä. Sählään sivujen kanssa ja luen muutamia uudelleen, mutta käyn myös välillä netissä etsimässä mieleeni juolahtavasta asiasta tietoa. Mietin samalla omaa asemaani, sitä että saan lukea mitä haluan, surffailla rajattomasti, kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, matkustaa, elää vapaasti ja kuinka etuoikeutettu olen. Ja kuinka paljon voimavaroja maassa, kuten Pohjois-Korea, käytetään propagandaan, kyttäämiseen ja raportointiin, kuinka kansalaiset on valjastettu palvelemaan johtonsa tarkoituksia ja kuinka se kaikki porskuttaa eteenpäin ilman, että kukaan voi tehdä asialle mitään. Kirjassa spekuloidaan, mikä voisi saada aikaan Pohjois-Korean romahtamisen ja toisi mukanaan muutoksen. Mistään esitellyistä vaihtoehdoista ei ole merkkejä. Ainakaan vielä.

En ole nähnyt kaikkia Mäkeläisen raportteja Pohjois-Koreasta, mutta sosiaalisen median kautta olen jyvällä useastakin kirjassa kerrotusta tapahtumasta. Silti kirjan sivuilta löytyy aina uusia merkillisiä yksityiskohtia poliisivaltion kiemuroista. Sen lisäksi, että Mäkeläinen rikastuttaa mielikuvaa Pohjois-Koreasta, hän myös muuttaa käsityksiä. Maa ei ole niin suljettu kuin olen ymmärtänyt. Ulkomaalaiset, turistitkin, pääsevät kyllä rajan yli ja ovat valuuttavirran vuoksi toivottujakin, kunhan hyväksyvät rajoitukset. Sen sijaan pohjoiskorealaiset itse eivät pääse rajojen ulkopuolelle tai saa ottaa yhteyttä ulkomaille, oli se sitten kirjeitse, netin kautta tai puhelimitse.

Mika Mäkeläinen juttukeikalla.

Mutta kun on kieltoja, on myös kiertäjiä. Salakauppa ja sivubisnekset kukoistavat ja markkinatalouden käärme on luikerrellut yhteiskuntaan. Oikean ja väärän käsitteet ovat pohjoiskorealaisessa todellisuudessa elävälle aivan jotain muuta kuin eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa. Samoin se, mikä on laillista – tai pohjoiskorealaista arkipäivää värittävä kysymys: mistä on lupa kertoa ilman rangaistusta. Kansalaiset perehdytetään Juche-ideologiaan pienestä pitäen. Kaikki, kodin puhtaudesta ja töiden hoitamisesta lähtien tähtää maan johtajan ehdottomaan kunnioitukseen. Ja jo pienokaiset opetetaan arvioimaan itsekriittisesti, kuinka uskollisia he omasta mielestään ovat onnistuneet olemaan.

Toimittajalle tiedonsaanti on hankalaa, on “sumua ja sumutusta”. Maan pimeästä puolesta, kuten vankileireistä ja niiden olosuhteista, voidaan vain aavistella. Mäkeläinen on koonnut kirjansa teemoista, joista maa haluaisi myös vaieta: markkinatalouden vakiintumisesta, ulkomaisen viihteen ja tiedon leviämisestä sekä poliisivaltiokehityksestä. Mukana on myös vaikuttavia anekdootteja toimittajan työn esteistä ja riskeistä. Sananvapauden toteuttaminen ei maailmalla ole ole vaaratonta.

Kuvat Mika Mäkeläisen omasta albumista.

En resumen: Mi collega de las noticias de television Mika Mäkeläinen ha escrito un libro fascinante del Corea del Norte, de los temas grandes, pero también de la gente y de su vida entre semana. Los ciudadanos del país cerrado viven su realidad sin tener contactos permitidos con el mundo. Nosótros que tenémos la libertad de expreción, podémos elegir donde viajamos, que hacemos y como vivímos, pensemos y apreciemos eso. Espero, que el libro lo públiquen pronto en varios idiomas.

Kurzgesagt: Mein Kollege im YLE hat ein faszinierendes Buch über Nordkorea geschrieben, über die grossen Themen, aber auch über den Alltag. Die Bürger leben eingeschlossen ohne erlaubten Kontakte zum anderen Ländern. Wir haben Meinungs- und Pressefreiheit, dürfen leben wie und wo wir wollen, reisen wann und wohin wir wollen, sollten daran denken und schätzen. Ich hoffe das Buch wird bald in mehreren Sprachen auch publiziert.

Sarjakuvaa ja kuvasarjaa kuplilla sekä ilman

Sattui niin, että samalle päivälle osui monta asiaa. Ei mikään ihme, eikä taatusti uusi asia, mutta sen sijaan, että olisimme yrittäneet jättää jotain väliin, lisäsimme siihen vielä yhden: Luzernin sarjakuvafestivaali Fumetton.

Festarista on tullut perheen keväinen roadtrip; matkalla ihastelemme kukassa olevia hedelmäpuita, perillä syödään auringossa, maistellaan jäätelöitä, katsellaan kaupunkia, joka on tunnelmaltaan erilainen kuin suurempi ja kiireisempi Zürich, ja käydään tietty katsomassa sarjakuvanäyttelyitä.

En ole mikään sarjakuvafani, friikistä puhumattakaan, mutta kunnioitan ja tutkin kiinnostuksella piirrettyä viivaa ja erilaisia tekniikoita. Aku Ankan ja Asterixin jälkeen perehdyttäjäni lienee ollut opiskeluaikana kaimani Liisa A. Tietomäärä tuskin kasvoi, mutta koukku lajiin jäi kytemään. Ja kasvaahan kotonani tytär, jolla on taiteellista silmää sekä taitoa.

Keiichi Tanaami mukavassa nurkassa. Keiichi Tanaami in a comfortable corner.

Osuimme aamupäivän ensimmäisessä näyttelyssä suoraan avajaisiin. Japanista oli paikalle saapunut Keiichi Tanaami perässään kuvausryhmä ja valokuvaajat. Mies parkkeerasi joukkueineen kulmaan, jonne yleisö tuskin näki. Eikä suostunut liikkumaan siitä mihinkään. -38 syntynyt sarjakuvataiteilija oli selvästikin tietoinen asemastaan ja arvostaan. Pinkiksi ja keltaisiksi maalatuilla seinillä oli aikamoinen sekoitus amerikkalaista sarjakuvaa ja psykedeliaa. Ulkona mietin mitä oikein näin, enkä ollut siitä ihan varma. Aika tömäkkä ja herättävä näyttely joka tapauksessa. Ei ihme, että myös Adidas on löytänyt Keiichi Tanaamin. Väriä löytyy joka suuntaan.

Jos tällä oli joku viesti, se jäi minulle avautumatta./The message was a bit unclear for me.
Aamutuimaan aika pirtsakka näyttelytila. / Nice colors!
Taisin pitää tilasta enemmän kuin kuvista. /The space was great!
Muhkeus kaupungin takana on Pilatus./ The mountain behind is obviously Pilatus.
Luzernin rajumpaa puolta. /They also can be tough here in Luzern.

Luzernin vanha osa kaupunkia on, no, niin vanhaa, vuoret mahtavia ja valkoisia. Sarjakuvan avantgardistinen ja kaikkea sovinnaista rikkova maailma tuntuu kaupungissa vieläkin korostuneemmalta. Ehkä siksi Luzern on hyvä paikka festivaalille. Ei tule ähkyä, kun piirrettyjen kuvien lomassa katsele alppeja ja järvimaisemaa. Monta sataa vuotisten talojen välissä historia törmää sarjakuvaväkeen ja muistuttaa olemassaolostaan.

Kaikkea sekaisin, uutta, vanhaa, maalausta, piirrustusta. /A mixture of everything: old, new, painting, drawing.
Taiteilijat itse kauppaamassa tuotteitaan./The artists themselves selling their products.
Tämmöinenkin löytyi. Ikkunalaudalta. / Found this.
Löydätkö kuvasta sarjakuvataiteilijan? /Can you find a comic artist?
Niin että mihin sitä tarttuisi? / What should I get??

Fumeton kilpailun teema oli pyörä ja pyöräily. Sopivasti kohdalle osui eräällä kujalla Suomen ja Sveitsin lipuilla varustettu menopeli.

Suomi ja Sveitsi limittäin. / Finland-Switzerland friendship bike. The theme of the Fumetto competition. The bike, I mean, and riding a bike.
This was one of my favorites, from a young artist, Olivia Klemm 10 years old.
Maeva Rubli´s work was also different to the others. Nice technique.
Eleonore Zschau told with her work about the women´s problems to ride a bike. Insults, assaults, abusive police control is not unusual .

Toinen tapaaminen sarjakuvapiirtäjän kanssa oli viimeisessä näyttelyssä, jonne melkein emme poikenneet, sillä päivä oli jo edennyt pitkälle ja jaloissa painoivat monet kilometrit, silmissä vilisi kuvia ja keskittymiskyky veteli viimeisiään. Mutta intialainen graafinen romaani veti silti puoleensa. En tiedä siitäkään mitään, mutta aavistelin sitä hyvin koristeelliseksi. Yllätykseksi se oli ehkä radikaalimpaa kuin mikään muu näkemämme. Raakaa, rohkeaa ja kokeilevaa.

Kansainvälisesti tunnettu graafinen suunnittelija, sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Orjit Sen kertoi kiireettömästi ja lempeästi töistään. Hän oli ikuistanut sanojensa mukaan Intian ainoan markkinapaikan, jossa myydään portugalilaistyyppisiä leipomotuotteita. Ei pelkästään sen erityisyyden vuoksi, vaan myös siksi, että paikka ollaan jyräämässä ostoskeskuksen tieltä. Hän halusi dokumentoida murusen historiaa.

Viimeistä viedään, vielä yksi näyttely. /There´s still on exposition to go.
Orjit Sen työnsä äärellä. /Orjit Sen from India telling about his work.

En resumen: Fuimos para variar a Luzern y al festival de caricaturas. Vea las fotos!

Kurzgesagt: Wir waren schon wieder in Luzern und in Fumetto. Schau mal die Fotos!

85 km lempimausteen perässä

Kun tekemisten listalla riittää ruksattavaa, unohtuu välillä joku ihan pieni, mutta elintärkeä asia. Se pikkuriikkinen, jota ilman kaikki tuntuu laimeammalta, joka syventää hetkeksi otsan ryppyjä ja jonka vuoksi kömmähdys pääsee ulos puhahduksena. Meillä se on Salsa Lizano.

Ääh, vuoret on usvan peitossa. / There they are, the mountains. You just can´t see them…

Kaikki costaricalaiset tietävät mistä on kyse. Se on sikäläinen Turun sinappi, ei sillä että se olisi sinappia lainkaan. Salsa Lizano tekee ruuasta costaricalaisen makuista. Ja vaikka monet väittävät englantilaisen serkun, Worcesterin, toimivan yhtälailla, on se yhtä laiha lohdutus kuin Ruotsissa tehty Turun sinappi.

Ennen Salza Lizanoa sai paristakin kaupasta Zürichistä, enää sitä löytyy Sveitsistä vain 85 kilometrin päästä St Gallenin kaupungista. Ja koska keväälle osuu syntymäpäiviä ja muita juhlapäiviä, jolloin meillä lirautetaan tätä kyseistä kastiketta papuruokiin ja marinadeihin, ei reissua voinut enää lykätä.

Chilisoossia? Muuta latinalaisamerikkalaista mausteta elämään? Täältä piisaa./ Need a hot sauce? Some Latin American taste to your life? This is the place.

Päivä oli kevään upeimpia, aurinko porotti jo lähes kuumasti. El Sabor meksikolainen pikkukauppa oli selvästikin herännyt eloon. Asiakkaita oli tulossa, sisällä ja menossa. “Te haette Salsa Lizanoa, eikö niin?” muisti omistajapariskunta. Tyhjensimme hyllystä kaikki saatavilla olevat pullot, neljä kappaletta. “Meiltä löytyisi vielä costaricalaista oluttakin. Ja chayotes. Miten olisi?” Ja meillehän kävi kaikki. Chayotea muuten myytiin aikanaan Stockmannilla vihannespäärynän nimellä. Ja päärynäähän se muistuttaa. Nyt sille tarjotaan nimeä kajottikurpitsa.

Monenmoista myrkkyä. / Very dangerous stuff.
Pienestä kaupasta löytyy myös kirjahylly. / You can also inform yourself in this place.

Chayotet takapaksissa mies alkoi puhua siitä, kuinka lounaaksi olisi niistä tehtyä höystettä. Vatsassani kurni kuitenkin jo nyt ja aloimme pyöriä keskustassa etsien parkkipaikkaa. Olin matkalla tehnyt taustatyötä hyvän kahvilan löytämiseksi, sen verran olisi aikaa pysähtyä kaupungissa.

Olimme näet vannoneet, että seuraavalle salsanhakureissulle lähtisimme ajan kanssa, nauttisimme auringosta, vanhan kaupungin kauniista kaduista, kenties pienestä kävelystä kukkulalla, piipahduksesta maailmankuulussa keskiaikaisessa kirjastossa.

Ylistetty kahvila löytyi nuhruisena kaupungin ytimen ulkopuolelta, eikä parkkipaikkoja missään, terassista puhumattakaan. Pyörsimme ympäri, hyvästä keittiöstä viis, suuntasimme kohti kävelykatuja, missasimme seuraavan mahdollisuuden kääntyä parkkitaloon ja totesimme että aikataulu pettää. Oli pakko unohtaa nähtävyydet ja kahvikin. Moottoritielle ja kohti Zürichiä.

Tässä on St Gallen tiivistettynä. Enempään ei ollut aikaa.

Murisin itsekseni, sillä nälkä oli tässä vaiheessa karmea. Yleensä kassissa on aina jotain evästä, nyt sieltä löytyi vain tummaa karamellisuklaata, jota aina himoitsen. Ja nyt vastenhakoisesti mutustin. Mies oli ostanut kaksi vaaleaa sämpylää. Kuiva leipä tarttui kurkkuun. Hikoilin ja olin aina vain nälkäisempi.

Vajaa puolitoista tuntia myöhemmin räpsin kotipihalla vauhdilla kuvia reissun saaliista, suhteellisen hyviä, mielestäni. Oli pakko päästä nopeasti keittiöön syömään paniikkipalaa ja käydä tekemään ruokaa. Myöhemmin huomasin, että niissä parhaissakin kuvissa oli tolppa keskellä, aurinko syönyt värit ja maiseman kulmassa talo.

Siinä ne on. Litran pullot salsaa ja mikä-niiden-nimi-suomeksi-onkaan. – Kajottikurpitsoita, siis. / Salsa Lizano and chayotes. Our favorites.

Kiitin mielessäni suomalaisia, jotka järjestävät Zürichissä kevät- ja joulutoreja, joilta saa kätevästi ja läheltä haettua kaikkia ulkosuomalaisen lempimakuja. Ilmankin pärjää, tottahan toki. Mutta sinapit, mämmit, ruisleivät ja suomisuklaat ovat harvoin nautittuna mukavaa luksusta.

Entä St Gallen? Olen tehnyt kaupunkiin yhden vähän perusteellisemman reissun ja monta hätäistä. Kun Salsa Lizano -pullot ovat tyhjiä on jälleen aika lähteä matkaan. Silloin lienee alkusyksy. Jottei hektinen ajo sinne ja tänne toistuisi, merkkaan jo nyt kalenteriin alustavia retkipäiviä. Hyvästä kahvipaikasta otan vastaan ehdotuksia.

Aurinkoa ja costaricalaista olutta; melkein tropiikki. /Ok, we also got some costarrican bier.

En resumen: Cuando hace falta Salza Lizano, hay que ir hasta donde sea. En este caso a St Gallen, 85 km de Zürich. El Sabor es por el momento el único lugar que ofrece ayuda en esta situación crítica. Porque salsa ingelsa no nos parece y tampoco frijoles o gallo pinto sin sabor. Este viaje nos resultó loco, con demasiada prisa y sin cafecito en el camino. La próxima vez o sea después de usar las 4 botellas que conseguimos, todas de la tienda, vamos a volver a St Gallen. Con tranquilidad.

Kurzgesagt: Wie weit bist du bereit zu fahren um dein Lieblingsgewürz zu kriegen? 85 km nach St Gallen und zurück scheint noch nicht zu weit sein für eine halb-costarricanische Familie. Ohne Salsa Lizano vom El Sabor schmecken die Bohnengerichte oder Marinaden nicht dasselbe. Und wir würden das nochmals machen – aber mit mehr Zeit in der Stadt zu spazieren und Kaffeetrinken.

Kahden viikon kokeilu ilman tietokonetta

Myönnän heti aluksi, ettei koe ollut vapaaehtoinen. Läppärin näyttö oli oireillut jo pitkän aikaa. Ensin ilmeistyi muutamaksi sekunniksi pari viirua, joskus raitaviidakko, lopulta pelottavan pitkäksi ajaksi vain valkoinen ruutu. Siinä vaiheessa näin silmieni edessä kaiken kirjoittamani ja tallettamani, jota en enää koskaan voisi lukea uudelleen. Ja lähetin koneen verstaalle.

Herkku ja kahvi -komboja tuli nautittua läppäripaussilla useita./ Life without a laptop sucks, no doubt about that. But coffee with a treat helps to get bloodpreassure back down.

Lupailivat, että laite tulee takaisin kotiin kahdesta viiteen päivässä. Ei hätää, ajattelin. Sompailen sen mitä tarvitsee paperin ja kynän avulla ja puhelimella nettiasiat. Ja onhan laatikossa hätätilanteeseen viruksen runtelema läppäri, jolla voi ahdistuksen iskiessä katsoa jotain ohjelmaa.

Siis työasiat eivät selvästikään huolestuttaneet niin kuin riippuvaisuus viihteestä. Oivallus johti toiseen: tämä olisi hyvä hetki läppäridetoxille. Sopivasti myös pääsiäisen alla. Kaikki kieltäytyminenhän on näinä viikkoina pelkkää plussaa. Toiset jättävät herkut, jotkut lihan, minä tietokoneen.

Kuuma kaakao mantelimaidolla ja taatelikaakaopallo. Nekin maistuvat/ Hot chocolate with a treat. That helps, too.

Selvisi, etten olekaan niin riippuvainen kuin luulin. Läjä lehtiä vajui. Luin ensin Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun (424 sivua) loppuun ja sitten iskin kirpparilta 1,5 frangilla ostamaani 395 sivuisen Milena Moserin Montagsmenschen-kirjaan, joka vastaisi sarjamaratonia endorfiiniarvoltaan.

Puhelin on olkapäille rankempi kuin tietokone. Sekin tuli selväksi. Viikon päästä, kun koneen varaosat olivat vielä jossain tehtaalla, olin jo aivan jumissa. Tunsin myös olevani epäsosiaalinen. Nettiepäsosiaalinen. En vastannut kommentteihin, en viesteihin. Kävin katsomassa sähköpostini, mutta en jaksannut alkaa puhelimella tai miehen koneella juurikaan vastailla. Sen sijaan kävin monesti kahveilla perheen ja kavereiden kanssa.

Espresso ja tumma karamellisuklaa. Mahtava yhdistelmä./Espresso with dark chocolate with caramel. Great combination.

Oli myös aikaa pohtia asioita, joiden en tiennyt edes päätäni vaivaavan. Kuten että miksi Karjalan murteessa sanotaan “potslojollaan”, kun minä olen koko elämäni sanonut “potsojollaan”, siis pitkällään. Heittäydyn punkalle potsojolleen, sanon minä, yhä, enkä suostu muuttamaan siitä yhtäkään kirjainta.

Siinä vaiheessa, kun tajusin että joudun äänestämään kahden maan vaaleissa ja tehdä pohjatyötä ilman läppäriä aloin jo tuskastua. Suomen vaalit ovat vielä tulossa ja vaalikoneita on helppo käyttää myös puhelimella, mutta Sveitsi! Vaalikuori oli täynnä paperisilppua, nimiä joita en tunne, aukkoja joihin olisi pitänyt täyttää ehdokkaista tietoja, joita ei tietenkään löytynyt käsillä olevasta nivaskasta. Zürichin vaalit vaativat jo varsinaista omistautumista. Ajattelin niitä, joilla ei ole nettiä. Mistä he repivät nämä tiedot? Katsovat kai tikkana uutisia televisiosta ja lukevat lehtiä. Ja äänestävät niitä samoja kuin aina.

Capuccino ja herkku, terveellisemmästä päästä. / Capuccino with a treat. A healthy one, with dates and cacao.

Puolentoista viikon kohdalla alkoi kärsivällisyys pettää. Enää en kaivannut viihdettä, vaan töitä ja hoidettavia hommia alkoi kerääntyä. Kaikenlaisten asioiden selvittäminen alkoi käydä hermoille. Siinä vaiheessa aloimme jakaa kodin toisen läppärin käyttöaikaa. Päätin, että jos konetta ei pian kuuulu, haen sen takaisin ja käytän viiruinen kaikkineen varaosia odotellessa.

Kone oli viety remonttiin maanantaina. Melkein kaksi viikkoa siitä, perjantaina, sain lopulta viestin, että nyt olisi homma hoidettu. Kun musta lituska vihdoin oli pöydälläni, olin onnellinen. Ja lähdin ulos aurinkoon.

En resumen: A la pantalla de mi computadora se le vinieron rayas raras y de pronto estaba totalmente blanco, como yo también, de susto. La compu tenía que ir al taller. En las dos semanas me di cuenta que estoy demasiado dependiente de la tecnología y ya era hora de un detox. Pero resulta que conseguir información y hacer deberes sólo con el teléfono es pesado. Leí mientras tanto un montón de periódicos, 2 libros y fui a un montón de cafecitos con amigos y familia. Ahora la compu ha devuelto en mi escritorio. Y yo me siento como después de las vacaciones. Con energía y refrescada.

Kurzgesagt: Der Bildschirm hatte seit langem, aber ab un zu, komische Linien. Dann plötzlich war er ganz weiss und ich auch, vom Panik. Der Laptop musste zur Werkstatt. Also, zwei sehr lange Wochen ohne Komputer. Schon am ersten Tag bemerkte ich, dass es Zeit war für ein Technologie-Detox. So abhängig war ich vom Laptop. Aber es war auch überraschend schwierig Information zu kriegen, nur mit dem Smartphone. Anstrengend für den Schultern und der kleine Bildschirm hat genervt. In diesen Wochen habe ich viele Zeitungsartikel und zwei Bücher gelesen und war mehrere Mals mit den Freunden und Familie zum Kaffeetrinken. Jetzt ist der Laptop zurück auf meinem Schreibtisch. Und ich fühle wie nach den Ferien: mit Energie und erfrischt.

Hyppelen silläkin uhalla, että nenä nokkasisi neulaseen

Kun läppäri on remontissa, jää aikaa juttuihin, jotka naputtavat jossain aivokuoren takaosassa, mutta harvemmin toteutuvat. Lauantaina napsahti päälle hetki lähteä kylän kukkulan metsään kuntoradalle.

Leskenlehtiä! / Springflowers, Colsfoot?

Alkupisteeseen pääsy vaatii parinkymmenen minuutin ylämäkikävelyn ja heti selviää, että kevät on tullut täkäläiseen tyyliin täysillä. On pakko kuoriutua takista, toisesta pitkähihaisesta ja ottaa kaikista kevään merkeistä ne sata kuvaa. Sveitsiläiset katselevat kummissaan, kun suomalainen kuvaa leskenlehtiä. Mutta ne on tärkeitä! Onhan?

Ensimmäinen venytys. Ja piti tuntua missä? / Yeah, well, easy but can´t feel anything.

Näitä kuntoratoja, Vita Parcours, on pitkin Sveitsiä 500. Alkuun voimisteluseuran miehet treenasivat metsässä käyttäen puita ja maassa lojuvia puunrunkoja jumppalaitteinaan. Ongelmaksi koitui sveitsiläinen siisteys ja järjestyksenpito. Paikat katosivat sitä mukaa, kun nopsat metsätyöntekijät kiiruhtivat raivaamaan luonnon epäjärjestystä. Puoli vuosisataa sitten rakennettiin lopulta pulttien ja muttereiden avulla ensimmäinen pysyvä rata.

Hirveellä vauhdilla hypin / Fast like a wind.

Alkuverryttelyn jälkeen, taulu numero 1 kohdalla on ohjeet venyttelyyn. Ei tunnu juuri missään. Kävelemme kohti seuraavaa. Koko reitti on nelisen kilometriä ja korkeusmetrejä on yleensä noin 120. Topografia on sopiva treeniin, mäkeä löytyy joka suuntaan.

Tähän hop! / Step on

15 treenipisteellä on useita liikkeitä. Päätin, että koska tänään ollaan nauttimassa keväästä, teen, jos huvittaa. Edellisen päivän salikäynti saattaa painaa lihaksissa. Ainut, jonka lopulta jätämme vain nopealle käväisylle, on varjoisan metsän aurinkoinen piste leuanvetotankoineen. Nuori mies istuu penkillä yläkroppa ja treenatut rintalihakset paljaana ja tutkii puhelintaan. Taulussa kehotetaan roikkumaan ensin hetki. Teen sen. Sitten hops matkaan. En rupea esittämään leuanvetoyrityksiäni nuorukaiselle.

Jotenkin tämä näyttää siltä kuin leikkisin jonkun avaruussarjan kohtausta./Somehow this seems like I´d be playing a scene of some tv-series in space.
Tää sujuu. Ohjeista ei selviä kummin päivän käsien pitäisi olla. / Seems to be going well. Can´t though figur, should my hands be this way or the other way around.

Sveitsiläisethän ovat tunnetusti reippaita ja virkeäkatseisia, syövät juustoa ja omenoita ja patikoivat vuoria ristiin rastiin, niin ainakin halutaan ajatella. Tämän metsän kirkassilmät kulkevat laahustaen koiran ja tupakan kanssa. Lenkkeilijöitäkin on kyllä paljon. Treenipisteillä ei ole tungosta.

Ohjetaulussa käskettiin makaamaan selällään. Unohdin jalkojen nostelun, sen sijaan keskityin katselemaan taivaalle. / In the instructions you are supposed to lay on your back. I just forgot to move my legs and concentrated instead on the sky.
Täs mie sit kumartelen. Aldo oli lentää kuperkeikan. / Bowing. Aldo almost did a forward roll.

Yhdellä kierroksella saa tuntumaa koko kehoon, on kannolle nousua, hyppyjä runkojen yli, leukoja ja vatsaliikkeitä. Kaikenlaiset hyppelyt ovat hauskoja. Tiedostan, että parantaakseni elämänlaatuani, tarvitsee vain hyppiä lisää ja – avot – tyytyväisyys kasvaa. Aldokin toteaa, että hän mahdollisesti jäi heti ensimmäisellä kertaa kuntoratalenkkeihin koukkuun.

Sveitsissä slalom kuuluu luonnollisesti asiaan. / In Switzerland you always do slalom, winter or summer.

Viimeisellä treenipisteellä on tietenkin slalomia. Ensin ihan normaalityyliin, sitten jokaisen palkin ympärikierto juosten. Vauhti hidastuu, metsä pyörii silmissä. Huimaa. Venyttelytaululla luen viestin Love=Oxygen. Että happi on rakkautta. Tauluntekijä on varmaan juoksennellut slalom-rataa ympäri useamman kerran ja päässyt toiseen todellisuuteen, kuntoradalta joogatyyppiseen filosofiaan.

Niiku et mitä? / Excuse me?

Tämän hämmentävän viestin jälkeen on hyvä laskeutua metsästä alemmille seuduille ja luoda katse kohti vuoria ja realiteetteja. Aurinko on juuri laskemaisillaan ja kuvakulma selvästikin edullinen Alpeille. Haaleahkosta kevätvärityksestä löytyy yhtäkkiä sävyjä. Vita parcourien jälkeen maailmakin näyttää kauniimmalta.

Summa summarum: Kuntorata on väsyttävän sijaan innostava; aika meni lentäen. Pääasiassa helppoa, mutta – tämä on pakko sanoa mukaillen Timo Parvelan Ella-kirjojen Paten diskurssia- saattaisi sattua, jos hypätessä hoipparoisi, puu näpsähtäisi nopukkaan, hompsahtaisin halkoon, nenä nokkasisi neulaseen tai pomauttaisi poikkipuuhun.

Kyl tätä kelpasi ilta-auringossa ihailla. / Yes. Indeed. Very nice.

En resumen: Fuimos a probar una ruta con ejercisios en el bosque. Nos dímos cuenta, es en total muy facil mejorar la calidad de vida. Sólo brincar y ya todo parece más bonito.

Kurzgesagt: Vita parcours sind super! Wir haben erfahren, dass was uns in unserem Erwachsenenleben fehlt ist springen. Nur einige Sprünge und alles wirkt besser!

%d bloggers like this: