Vieläkö jaksatte näitä Costa Rica -juttuja? Nyt saattaa olla, että vetelee jo viimeisiä postauksia. Neljättä viikkoa ollaan kotona ja näistä kuvista hoksaan tarkistaa mitä kuuluu tokalle pikkuvarpaalle, jonka teloin Playa Uvitalla laskuveden paljastamilla kivillä. Se on jotenkin muotopuoli ja vaihtaa väriä lilaan lämpötilaeroissa. Mutta kulkee mukana.
Me posotettiin Tyynenmeren rannikkoa 9 tuntia etelästä pohjoiseen, ensin Playa Uvitalta Montezumaan ja sieltä Playa Grandelle. Välissä nukuttiin yksi yö ja sen verran meni suunnittelu pieleen, että jouduttiin osa reittiä palaamaan takaisin, koska valoisa aika loppui kesken ja sille olisi osunut haastavin pätkä jokien ylityksineen, eikä siis todellakaan siltoja pitkin. Aldoa se otti luonnollisesti päähän, koska hänestä tämä pätkä oli koko ajomatkan suola.
Oikeastaan rannalle ei pääkaupunkiseudulta tarvitse ajaa kuin toista tuntia, melko suoraan kohti länttä vaikkapa Herraduralle ja siinä ne ovat, valtaisat Tyynenmeren aallot. Silti metropolin jätevesiä lasketaan yhä jokiin, mikä saastuttaa juuri lähintä ranta-aluetta. Uusi vesienkäsittelylaitos on muuten tulossa, mutta ei ole vielä valmis.
Ja toiseen suutaan, itään ja Karibialle, pääsee yhtä sukkelaan. Kilometreissä maa tuntuu aika pieneltä, käytännössä ruuhkat ja pienet hiekkatiet kuoppineen hidastavat matkaa aikalailla. Meidän suunnitelmat osoittautuivat liian suuriksi reiluun neljään viikkoon ja Karibia jäi tälläkin kertaa käymättä. Sitten seuraavalla kerralla, sanottiin, kuten viimeksikin.
Playa FrijolarPlaya Uvita
Hän kalastaa. Fishing.Nämä kerättiin. Picked these up.Playa Granden suistoa, mistä välillä eksyy krokotiileja merenrannan läheisyyteen. River delta by Playa Grande.Hotelli pilkottaa. That´s the hotel.
Jälleen kotona ja ei varmaan yllätä, että istun koneen ääressä kananlihalla. Pää on yhä yhä Costa Ricassa ja melkein tunnen kuvien tuoksut, myös lämmön ja varsinkin äänet välittyy yhä. Zollikonissa kuuluu vain naapurin pesukone, Costa Ricassa kaikkea mahdollista apinoiden huudosta ja kukkojen kiekumisesta ohi ajavien rekkojen torvensoittoon.
Joka tapauksessa nyt palataan reissuun Rincón de la Vieja -tulivuoren juurelle. Ja ei automatkaa ilman kuoppia tai mutkia, tällä kertaa epävirallisen tietullin muodossa. Ryppyotsainen huumoriton mies ei suostunut avaamaan puomia ennenkuin kaivettiin kuvetta. Epäiltiin kyllä homman laillisuutta, mutta näissä tilanteissa vaihtoehtoja on tasa kaksi, eikä riidan haastaminen ole kumpikaan niistä.
Onneksi taskussa oli pieni summa käteistä, sillä lähin pankkiautomaatti oli tuntien päässä – tai puomin toisella puolen Liberiassa. Majapaikan luo vei tiet kahdelta suunnalta ja selvisi, että molemmilla puolilla vaadittiin rahaa. Yksityiset maanomistajat olivat keksineet tienestikeinon. Sotkuinen asia oli jo käynyt lakituvassa, mutta rahastus jatkuu.
Majapaikassa leijui mädän munan lemu. Ensin epäilin putkistoa, mutta löyhäykset tulivatkin tulivuoren uumenista. Mökit oli ripoteltu pitkin laajaa puistoaluetta. Oltiin aivan kansallispuiston kupeessa ja lähellä sen kuumia lähteitä. Mutta myös majoitusalueeseen kuului patikkareitti omine lähteineen ja putouksineen.
Polkua ei varmaankaan ollut tallannut aikapäiviin kukaan ja epäilin, ettei suurkaupunkilainen olisi välttämättä löytänyt enää tietä takaisin, niin hyvin reitti oli peittynyt kasvustoon. Catarata del Jaguar, jaguarin putous, oli pieni ja nätti, sinne pulahdettiin viilentymään paluumatkalla. Kuumalle lähteelle oli tallattava jokunen lisäkilometri ohi apinavyöhykkeen, oksalla istuvan pöllön ja jokien poikki. Niukasti purpattava sinertävävetinen höyryävä allas haisi todella luotaantyöntävälle, enkä todellakaan upottanut sinne edes sormea.
Takaisin mökillä huomasin mustan pisteen käsivarressa. Reitillä oli kuulemma punkkeja ja olin varustautunut pitkin housuin ja karkotteella. Sitten löysin seuraavan. Ja lisää. Niitä oli joka paikassa. Kun olin saanut parikymmentä irti, piti pyytää apua. Hilja löysi neulanpiston kokoisia mikropunkkeja vielä kymmenittäin. Yhteensä 72. Majapaikassa kauhisteltiin, mutta vakuutettiin, että ne ovat “ihan terveitä punkkeja”. Ohut ihoni veti punkkeja pinnalleen kuin imuri. Aldolla niitä oli vain 17.
Polku putouksille kulki läpi metsän ja rutikuivan, polttavan pusikkoalueen. Yritin virittää kuuloaistini ja havainnointikykyni 150 prosenttiselle herkkyydelle, jotta huomaisin lähestyvän kalkkarokäärmeen tai keihäskäärmeen, joita molempia kammoksun. Jälkimmäinen on vielä niitä, jotka saattavat lähteä ihmisen perään. Retken ainut käärme katosi sujahtaen pusikkoon, eikä ehditty saada selvää mikä laji oli kyseessä. Muut kohtaamiset olivat vähemmän verenpainetta nostattavia, puissa riekkui kapusiiniapinoita, jotka tulivat laumana meitä ihmettelemään ja niityllä loikki täysin antiklimaattisesti ihan tavallinen kauris.
Tulivuoren aktiivisuuden takia kraatereille ei pääse tällä hetkellä kiipeämään, mutta alempana on pari patikkapolkua. Fumarolas-reitti vie purpattavien lähteiden luo rikin katkuun; yhdessä näyttää kuplivan savimassaa, toisessa höyryää tulikuumaa vettä. Pidempi polku vie putouksille, missä uiminen on kielletty. Kieltohan ei estä costaricalaista millään tapaa. Kaikki pulahtivat veteen.
Poluilla käsivarsiin ja paljaisiin paikkoihin hyökkäsi pienten ötököinen armada, vähän banaanikärpästä isompia, mutta paarman lailla puraisevia bocónes, jotka tunnetaan myös nimellä moscos del café, kahvikärpäset. Pallukasta tulee punainen ja kova, ne kutisevat infernaalisesti ja keskellä on selvä reikä. Pistojäljet ovat myös kestäviä, kuukauden jälkeen iholla on yhä verisiä täpliä. Pienen syynäämisen jälkeen selvisi, että nämä vihulaiset ovatkin vanhoja tuttuja. Bocónes nimittäin kuuluvat mäkäräisten sukuun.
Lounas Arenalinjärvellä. Lunch by lake Arenal.Toinen puomi oli kansallispuiston, siinä ei sentään tarvinnut maksaa. This was by the national park und luckily no paymentlike by the previous one. Täällä majoitutaan. Rincon de la Vieja lodge.Lehdenleikkaajamurkut olivat siirtyneet leikkaamaan kukkia. The leafcuttingants were cutting flowers for a change.Hän viilentyy. Dipping into water.Poseerataan ihan muina turisteina, jotta puun massiivinen koko kävisi kuvasta ilmi. Posing, so that you get the idea of the size of the tree.Metsän jälkeen aukeaa ja polttava lämpö. After the forest open path and burning heat.Pulahdus veteen. A dip to the water.Ficus aurea kuristaa puun, jota pitkin se lähettää lonkeroitaan maahan. Ficus aurea strangels the hometree with it´s airroots.En ollenkaan jännitä käärmeitä. Not at all being nervous because of the snakes.Tropiikin ilta. The night in tropics.Kuva on kuin maalaus, mutta huom lepakot! The foto is like a painting, but look at the bats!!Myrkyllisen hajuista kuumaa höyryä. Tulivuori purputtaa. Poisoneous smelling hot steam. The volcano is burping.Kattilallinen kuumaa kuplivaa. A pot full of hot bubbling stuff.Hevosia polulla. Horses on the path.Sehän on pöllö! It´s an owl!Menisitkö tähän kuumaan lähteeseen? Would you go to this hot spring.Kuumia kuplia. Hot bubbles.Tämäpäs onkin vilakkaa. Ihan rennosti kelluskelen, yhtään en jännitä kaikilla lihaksilla. Pretty refreshing!Floating relaxed, not tense at all.
En resumen: Después de un paseito en Rincón de la Vieja, encontré 72 garrapatas de mi piel. Una situación bastante inesperada y para ser honesta, tengo que admitir que también asco.
Kurzgesagt: Nach einer Wanderung beim Vulkan Rincón de la Vieja, habe ich 72 Zecken auf meiner Haut gefunden. Eine ziemlich überraschende Situation und um ehrlich zu sein, ekelhaft.
Fortunasta vie Monteverdeen ihan hyvä tie, kiertäen Arenalinjärven. Mutta me luonnollisesti valittiin se, mistä ei ole takeita, missä saattaa olla maavyöryjä viime päivien asiaankuulumattomien sateiden jälkeen ja joissakin virtasi tavallista enemmän vettä.
Tiedettiin, että matkalla on yksi leveämpi ja vuolaampi joki ylitettäväksi ja paikallisilta saatiin hyväksyvä nyökkäys mitä autoon tulee. Aldo kahlasi varmuudeksi toiselle puolen, kartoitti reitin ja sitten menoksi.
Keinahdellen ja nytkähdellen, kuin mursu vedessä, etenimme kohti viimeistä koukkausta ja kuivaa maata. Joku oli laittanut merkeiksi kaksi kiveä, siinä apu ylittäjälle.
Se että joista ei karttatiedoissa mainita ei ole mitään ihmeellistä, tälläkin reitillä niitä oli lopulta viisi. Autovuokraamosta muistuttivat painokkaasti, ettei ajokkia tulisi viedä mereen. Kuuliaisina ihmisinä tottelimme. Jokihan ei ole meri. Joka tapauksessa jalat säilyivät kuivina, eikä auto jumahtanut kertaakaan keskelle jokea.
Kuivalla malla tien laidassa löyhytteli kaksi korppikotkaa siipiään. Saalista ei näkynyt, mutta jotain oli varmaan lähellä, koska mustia hahmoja lenteli ylempänä muutama lisää. Kummallinen vapauden tunne ajella kuoppaisella tiellä vihreän keskellä, seurana vain metsän vakioasukkaita.
Matka seuraavaan etappiin Monteverdeen ei ole kilometreissä pitkä, mutta tien kunto venyttää sitä jonkin verran. Ylväänä tuulessa seisovan tuulimyllyrivistön paikkeilla oltiin jo korkeammalla ja reittikin sileämpi, mukavampi munuaisille. Pysähdyttiin ottamaan kuvia harjanteella ja puhuri oli sitä luokkaa, että oli vaikea seisoa pystyssä. Pelkäsin kameran lentävän pusikkoon ja laitoin Aldon ottamaan todistekuvan siitä, että olimme päässeet tänne asti.
Monteverde on pikkuruinen seikkailu- ja ekoturismiin keskittynyt paikka. Käytiin tarkistamassa, onko vanha tuttu ravintola yhä hengissä tai pikemminkin onko puu pystyssä. Kuppila on näet rakennettu valtavan puun ympärille. Tarjoilija joutui joka kerralla kyyristymään oksan alta päästäkseen taaimmaisiin pöytiin. Tuuli pyyhki täälläkin sellaisella otteella, etteivät salaatit olleet kestää lautasilla. Palelin tropiikissa takista huolimatta.
Auringonlaskun jälkeen käytiin sademetsässä etsimässä nukkuvia käärmeitä (kaksi kaikkein myrkyllisintä) ja lintuja, sammakoita, hyönteisisiä ja vyötiäinenkin osui kohdille. Silti kohokohta taisi olla lehteä muistuttava hyönteinen. Se maastoutui täydellisesti.
Päiväretkellä puiden latvojen keskellä ylitettiin kuusi riippusiltaa. Rengasreitti lintujen näkökulmasta oli viehkeä; metsän runsaus, sateen lähestyminen, kaikki suurta ja mahtipontisen pehmeää. Tuhatjalkaisia vipelsi siellä täällä, muita otuksia emme tavanneet. Missä olivat linnut? Perhoset?
Aldo tutkii jokipohjaa, että pärjääkö auto. Aldo investigating the river to check if our can can manage the drive to the other side.Arenalinjärven seutu on rehevää. The nature around Arenal lake is abundant.Korppikotka hengailee. A vulture is hanging around.Keski-Amerikan Sveitsi. Switzerland of Central America.Meri? The sea?Puun ympärille rakennettu ravintola. A restaurant around a tree.Kasviscasado. A vegetarian casado.Vihreä pallo keskellä on nukkuva lintu. A green ball in the middle is a sleeping birdy.Lehti keskellä onkin hyönteinen. The leave in the middle is an insect.Aamiaishuone banaaninlehtien keskellä. A breakfastroom in the middle of bananaplants.Hyvin täsmällisesti rei’itetty. Nice pattern, who ever is eating this.
En resumen: Monteverde siempre es bonito, esta vez también de mucho viento. Llegamos pasando 5 rios y logramos quedarnos en la carretera apesar del viento de tormenta.
Kurzgesagt:Monteverde ist immer schön, das Mal auch sehr windig. Aber wir haben es gesachafft dorthin zu fahren durch Flüssen und Sturm.
Arenal on Costa Ricassa se yksi ja ainut, joka on perinteinen tötterömallinen tulivuori. Tällä kertaa oli sen verran säkää, että sitä useimmiten peittävät pilvet liikkuivat eestaas aina vain ylemmäs ja lopulta nähtiin suurin osa vuoresta. Se on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja kuulemma kuumien hönkäysten vuoksi sen yllä on aina höyrystynyttä vettä. En kyllä mene takuuseen, että se pitää ihan paikkansa.
Joka tapauksessa Arenalilta on turhan odottaa nykyisin roiskuavaa laavaa tai edes pientä kipinöintiä. Edellisestä kerrasta on jo yli vuosikymmen. Ylös kraaterille ei silti pääse kiipeämään, se on yhä liian riskaabelia.
Alempana on muutama polku laavamaastossa ja pidempi reitti vie ensin kukkulalle, josta on näkymät sekä tulivuorelle että Arenalinjärvelle. Lago de patos, ankkajärvi, on pieni lätäkkö reitin lopussa, missä ei juuri ankkoja kyllä näkynyt, mutta merimetso sentään.
Reitti oli mukava, metsä rehevä, mutta eläimistöä ehkä vähemmän kuin odotettiin. Lopussa osui kiikariin pari kapusiiniapinaa, bobo ardilla -lintu ja useampi kourallinen toukkia passionhedelmäköynnöksessä. Sen kukat ovat muuten upeita, aivan kuin koristeellisia lampunvarjostimia.
Koska meillä on historiallinen valokuva Arenalilta -90-luvulta, oli nyt otettava uusintaversio tukka märkänä sateesta ja myrskytuulen riepottelemana. Mutta otettu on ja ajankulu on konkreettisesti nyt demonstroitu.
Polun lopusta löytyi ravintola ja halusin tuulelta suojaan, ettei kaalisalaatti lentäisi lautaselta (sitä on usein casado-annoksissa). Tarjoilija oli samaa mieltä “Tietäisit vain!”
Koska on tulivuori, on myös kuumia lähteitä ja patikan jälkeen mentiin kansan uimalaan eli joelle, jossa virtaa +38 asteista vettä. Paikka oli kuin ihmissoppa, vaikka kuljettiin polku loppuun ja kahlattiin vedessä vielä pitemmälle, aina sinne asti, missä oli pieniä putouksia. Todisteita ei nyt ole, koska kuvaaminen oli haastavaa ihmismassassa ja liukkailla kivillä tasapainoillessa. Virtaava lämmin vesi hieroi kintut pehmeiksi. Perhe oli kuitenkin sitä mieltä, että porukkaa oli yksinkertaisesti liikaa. Tämä oli siis ilmainen versio; tukulla seteleitä olisi päässyt viereiseen Tabaconin spahan ja varmaankin saanut ostettua enemmän yksityisyyttä.
Arenalilla on ties mitä seikkailuaktiviteettejä, mutta minä halusin katsomaan laiskiaisia. Niistä lisää, kunhan seuraavan kerran pysähdyn paikkaan, missä nettiyhteydet pelaa.
Jonkun sortin orkidea. Some kind of orchid, I think.Laavapolulla. On the lava path.Minä ja Arenal. Me and Arenal. Kovin korkealle ei rinteellä pääse, mutta jonkun verran noustiin kuitenkin. You can’t climb very high, but a bit anyway.Hieno kukka, eikä mitään tietoa, mikä. Nice flower and no idea about the name.Lago de patos. Ankkajärvi. The ducklake.Olisko tämä se ankka? *Is this the duck?Hän ja varjo.Arenal ja passionhedelmä. Arenal and the passionfruit.Reproduktio -90 luvun kuvasta. Yhtään ei olla muututtu, mitä nyt yhdellä vähän pidempi tukka ja toisella lyhyempi. A reproduction of a picture in the -90’s. Luckily we haven’t changend at all. One just has a bit shorter hair and the otherone a bit longer.Kolibrit on hätäisiä poikia, ihan mahdottomia kuvata. Colibries are very busy boys and difficult to photograph.Kahvia. Coffee.Lounas, casado vaihteeksi. Lunch. Casado for a change.
En resumen: Arenal es siempre bonito y que dicha que las nubes nos dejaron ver casi todo el volcan.
Kurzgesagt: Der Vulkan Arenal ist immer schön zu besuchen. Dieses Mal die Wolken sind hinaufgeflogen und haben uns eine Chance fast den ganzen Vulkan zu sehen gegeben.
Sisällä +15, siihen on tultu. Ihan vapaaehtoisesti, kylläkin, mutta silti vahingossa. Patterit on pienellä lämmityskulujen takia ja ne jää jumiin, jos termostaattiin ei vähään aikaan koske. Ja sitten tarvitaan villasukat, pari villapaitaa ja tietokoneen ääressä istun toukkana peittoon kääriytyneenä.
Ulos lähtiessä poistan kerroksia, lenkille tarvitaan vain ne normaalit. Pari pakkasastetta ei päätä huimaa, mutta luonto alkaa kangistua.
Virtaavaa vettä on joka reitin varrella; sivuille on kangistunut vihreitä lehtiä jääkerroksen alle, joesta pistävistä oksista roikkuu talttamaisia jääpuikkoja ja putoukset, ne ovat suuria pakkasen taideteoksia. Sahalaitapuikot rivissä rinteessä, ryhmyläiset sammakonkutua imitoiva jääpallermatto tyynemmässä suvannossa, suihkeen ja roiskeen keskellä muhruista jääseinämää.
Ja se pieni läpinäkyvä jääpallo, kupla, joka oli jäätynyt oksan ympärille, pinnalla pieniä lumihiutaleita! Sattuman tuottama koriste-esine.
Kirsikka, joka jo ehti innostuia kukkimaan on hieman huonovointinen. Nuput ovat valmiina odottelemassa seuraavaa lämpöaaltoa; tuleekohan tähän tänä vuonna lainkaan satoa?
En resumen: La naturaleza se está congelando, pero yo no.
Jos odottelee ihannehetkeä haaveilulle, sanoisin, että juuri nyt ollaan siinä pisteessä. Pehmeä harmaus, tihkuttavat pilvet ja sähkönsäästön luoma tarve sytytellä vieläkin useammin kynttilöitä turruttaa ajatukset surraavaksi mytyksi, missä ei hirveästi liiku mitään nopeaa ja särmikästä, sen sijaan haahuilen tulevassa, katselen menneitä.
Jasmin Ngo on Costa Ricassa; seuraan stooreja IG:ssä kuin hakien elämän eliksiiriä. Minäkin haluan palmujen keskelle, missä pikkuruiset sammakot kurnuttavat täyttä huutoa, laiskiaiset liikkuvat asiaankuuluvalla hitaudella ja ruokana on papuja, ananasta, papaijaa.
Mietin, että josko jo ensi vuonna sinne tropiikkiin, samalla editoin virtuaalimatkaa Sveitsin retkistä ja elän maisemia uudelleen. Käyn läpi kuvia ja huomaan, että upeita on liikaa, mitä näillä kaikilla tekee?
Grimsin patikka oli ihmeellinen, maidonvihreä vesi ja kalliot. Siksi laitan kuvakavalkaadin tähän peräperää. Ja samaan aikaan selailen jo talvipatikkareittejä, sillä talvi on jo vuorten huipuilla. Kunhan se levittäytyy alemmas, vetäisen talvipalttoon päälle, täytän termarin kuumalla ja lähden taivaltamaan rutisevaan hankeen.
Nyt pidän sadetta, mutta viikonloppuna starttaavat joulutorit. Ehkä käyn haistelemassa Glühweinia ja syömässä kuuman letun.
Tästä kuvasta tuli puhelimeni tausta. This foto is now the background picture of my phone.Matkalla ylitettiin pari kaunista kivisiltaa. A couple of nice stone bridges on the way. Tämä on jäätikkökaivo. This is a so called moulin. Kalassa. Fishing.Polku kulkee tästä. This is the path. Tyypit tauolla. Some guys havin a snack.Polku on nirhattu kallion kylkeen. The path has been carved on the side of the rock.Maastopyöräilijät kyselivät, onko reitillä vielä sortumia. The mountainbikers were asking, if there were still landslides on the way.Reitti Grimsel Hospizille kulkee tavallisesti patoa myöten, nyt se oli rempasssa. The path goes normally on the dam, which was now repaired.Legendaarinen Grimselin Hospiz. Legendary Grimsel Hospiz. Maan uumenissa on kristalleja. Deep in the ground there are crystals.Rakennustöitä. Constructionsite.Karussa maisemassa värit korostuu. In this bare nature the colors seem even more intense.Tämä tarkoittaa, että luvassa oli mustikkapiirakkaa. This means, we got some bilberrypie.Mun lepohetki. My siestamoment.Vuorilla sapuska on melko tömäkkää. In the mountains the food is pretty heavy.
En resumen: Noviembre en Europa es el mes oscuro, de lluvia, ojalá nieve. El momento perfecto para pensar en el verano pasado, paseitos que hicimos en los Alpes – y en los viajes futúros, ojalá con palmeras, sol y ceviche.
Kurzgesagt: November in Europa ist der Monat der Dunkelheit, Regen und hoffentlich Schnee. Ein perfecter Moment an den vergangenen Sommerwanderungen – und an den neuen Reisen zu denken.
Melkein vahingossa tuli nähtyä aivan upea ruska, löydettyä oranssinpuna, syvän keltainen. Edellisen päivän palmut Luganossa unohtuivat välähdyksessä; ketä kiinnostaa alati vihreä ja tylsä palmu, kun väriloisto avautuu laaksossa, jonne pääsee vain jalan.
Aamulla olin herännyt jo kuudelta, sillä majapaikan ilmastointisysteemi tuuppasi voisarven tuoksua. Nälkä heräsi heti. Sarvi ei ollut kovin kummoinen, mutta täydensi muuta aamupalaa ja täytti aamuvarhaisesta heränneen croissant-tarpeen.
Olin pitkään halunnut nähdä Foroglion kylän, joka on valittu yhdeksi Sveitsin kauneimmista ja ajattelin, että samalla keikalla voitaisiin nousta Calnègian laaksoon.
Seutu ei ollut aivan uutta, sillä polun alkuun vievässä Bavonan laaksossa asuu ystäviämme. Tien varrella on koru toisensa jälkeen ja kivirakennukset ihmeellistä. Lohkareiden onkalotkin on otettu käyttöön ja kallioinen lippa suojaa ylhäältä tippuvilta yllätyksiltä.
Foroglio on suosittu paikka, kesällä sinne varmaan jonotetaan. Nyt syksyllä liikkellä oli muutamia porukoita. Eräs iäkäs rouva kiirehti meidän luokse kertomaan patikkasovelluksen kätevyydestä, sieltä löytyy samasta reitit ja yhteydet. “Koska kuulin, että puhutte espanjaa.”
Foroglion kylän vieressä on putous, jonka viertä lähdimme nousemaan rappuja ylös. Täällä ei sovellus olisi auttanut reittien kanssa, kellokin näytti vain kauniisti heijastuvia syyslehtiä reitin sijaan. Ehkä vika oli satelliitissa, ehkä syy joku muu. Tekniikan toimimattomuus tuskin haittaa ketään, polku on Val Calnègiaan asti hyvin merkitty.
Puntidin muutaman talon rykelmä on sekava, kivien rytmittämä. Kauempaa asumuksia tuskin havaitsee, niin hyvin ne istuvat maisemaan. Joki on se sama, joka putoaa alas Foroglioon muhkeana putouksena. Toiselle puolen virtaa pääsimme tietenkin kivistä ladotun kaarisillan yli. Roomalaisten aikuinen sekin, sanovat.
Puntidista eteenpäin polku nousee yhä, mutta kuljimme joen viertä, keltaisen keskellä, kohti uusia putouksia ja terävänä laakson päässä odottavaa bhuippua ja paistetta. Aurinko ylsi retken alkupuolella hetkeksi korkeiden seinämien väliin ja takaisin kävellessä selkää lämmittäen.
Määränpään lähettyvillä oli jälleen silta joen yli, modernimpi kylläkin. Ilmeisesti aiempi riippusilta on lähtenyt veden matkaan, tämä oli puusta ja uuden näköinen. Silta vie Gerraan, jonka asumuksia tuskin huomaa, ne ovat järkäleiden katveeseen ja osittain allekin rakennettuja suojia karjalle, ihmisille tai juustolle.
Calnègian kivitalot olivat samaa sarjaa kuin aiemmatkin matkalle osuneet, pieniä, pinnalta eläväisiä ja toisiinsa tukeutuvia. Paikassa vallitsi syyspäivänä rauha. Kesällä niityille tuodaan lehmiä laiduntamaan. Kapeassa laaksossa ollaan todellakin kuin herrankukkarossa. Istahdimme kivelle syömään leipiä ja tuijottelemaan käsittämättömän keltaista maisemaa. Sveitsissä ei kovin maailman ääreen pääse, mutta täällä tuntui siltä. Olimme toisessa aikakaudessa, siellä missä luonto määrää elämää, perinteet pitävät hengissä.
Takaisin palattiin samaa reittiä, vaihtoehtoa ei ollut, sillä aurinko oli jo alhaalla. Gerran kohdalla mies kysyi italiaksi, että onko vielä pitkä matka Calnègiaan. “No mitä siellä on, kannattaako mennä? Lisää kivitaloja?!” hän hymähti ja käveli sillan poikki kameravarustuksensa kera.
Foroglion Osteria La Froda oli vielä auki ja päätettiin syödä iltapalaa ennen monen tunnin ajoa kotiin. Ruokalista on perinteinen, vanhoja reseptejä ja lähiruokaa vaalitaan. Kaikki tarjoiltiin polentan kera tai perunamuussilla ja lihalla, kuten näillä seuduin varmaan on aina ollut. Valittavana oli tavallisten porsaan ja naudan lisäksi murmelia tai vuohea ja kasvissyöjälle lähinnä tattarinuudeleita juustolla ja vihanneksilla tai polentaa juustolla. Päätettin kokeilla ekstreemiä eli leikkeleitä perinteiseen tapaan, leipää ja salaattia. Kun edessä oli erilaisia kuivalihoja ja makkaroita reippaalla rasvamäärällä olin lannistua, mutta Aldo testasi myös laardia, valkoinen viipale sitä itseään. Olen syönyt pitkään lähes kasvispohjaista ruokaa ja tämä oli kyllä tuhti satsi, eikä tule toistumaan enää ikinä. Tulipa ruokailtua, kuten calnegialaiset ikään, perinteitä ja vanhoja valmistustapoja vaalien.
SabbioneViimeinen kylä ennen Forogliota. The last village before Foroglio.ForoglioForoglion putous. The waterfall by Foroglio.Foroglio on pieni mutta kaunis. Foroglio is small but pretty.Reitti kateissa, jäljellä vain lehtiä. The route missing, only leaves left.Pikkuisen noustu joen tasolta. Already some vertical meters behind.Portaita ylös. Up we go.Puntidin silta näkyvissä. The bridge of Puntid is on the sight.Väriä on maisemassa pisteinä. The whole place is like a painting.Puntidin silta on sekin kivestä. The bridge in Puntid is made of stones, of course.Vesi virtaa kivien lomassa. The water flows between and over the stones.Pari-kolme putousta näkyvissä. A couple of waterfalls on the mountains.Tämä on Calnègia. This is Calnègia.Täällä kaikki on kivestä. Here everything is made of stone. Punainen piste: minä. The red spot: me.Nättejä sieniä. Pretty shrooms.Sillan toisella puolen kiven alla onkalo. On the other side of the bridge there´s a small cave.Paljon kiviä, joilla leikkiä. A lot of stones to play with.Perinteitä lautasellinen. Salaatti tuskin kuuluu niihin. A plate full of traditions. The salad might not be part of it.
En resumen: Pensé que la culminación de este paseito iba ser el pueblo de Foroglio y su catarata, pero en total la belleza increible nos tocó unas horas después llegando caminando en el valle de Calnègia. Los arboles en colores de otoño brillaban en el sol y entre los montes había una tranquilidad asombrosa.
Kurzgesagt: Ich dachte der Höhepunkt wäre Foroglio und der Wasserfall, aber die unglaubliche Schönheit haben wir erst nach ein paar Stunden laufen in Calnègiatal gefunden. Die Bäume in Herbstfarben haben gescheint und zwischen den Bergen herrschte eine sagenhafte Ruhe.
Tykkään syksymetsistä. Sateessa, auringossa, sumussa, ihan mitä vain. Vähän olin silti odottanut syysvärien loistoa auringossa, mutta olkoot, ajattelin.
Sääkartalla Sveitsi oli pilvien alla, mutta Baselin suuntaan luvattiin kolmea tuntia paistetta. Vetelin aurinkovoidetta varmuuden vuoksi kasvoihin. Myöhemmin vuorella pää pilvissä virnistin optimismilleni.
Mutta päivän kristalli oli taskussa. Tuliaisiksi. Se saatiin mukaan jo ennen Wasserfallenin hissiä. Jotenkin herttaista, että metallinen rahalaatikon kansi ei ollut edes kiinni.
Hissin luona on zipline-rata, sinne jää lapsiperheitä. Porukkaa tallaa jonossa ensimmäisille nuotiopaikoille, sen jälkeen on rauhallisempaa. Voin vain kuvitella trafiikkia aurinkoisena päivänä. Selvästikin tykätty ulkoilualue Jura-vuoristossa; tänne voi tulla läpi vuoden.
Huipulta, seudun korkeimmalta kohdalta, piti nähdä joka suuntaan, Saksaan, Mont Blancille Ranskaan, ylipäätään Alpeille. Meille avautui valkea huttu, molemmin puolin kapeaa kannasta. Pilvimassa lellui yli, sivuttain ylhäältä alas, alhaalta ylös. Äänet kantautuivat vaimeina, jostain kuului aavemaisesti naurua. Ja huuliharpun säveliä. Kiinalainen Nuuskamuikkunen soitteli polun syrjässä haikeaa melodiaa, toinen kuvasi puhelimella.
Kulkutautien pyhimys Rochus matkasi ruton riehuessa näillä main Roomasta Mümliswiliin ja loukkaantui vakavasti suistuttuaan harjanteelta. Paikalle rakennettiin kappeli, nykyisen edeltäjä.
Polku on kuin silvottua kiveä, ei ihme, että täällä kompastellaan. Lipulla koristetun sääaseman jälkeen ollaan kuitenkin ihan kunnon tiellä, joka vie kohti surkeaa kulinaarista kokemusta, Bergrestaurant Vogelbergiä.
En kestä istua kylmältä sumussa ja tuulessa terassilla, joten sisään tupatentäyteen tupaan. Palvelu on kummallisen ynseää, ei tervehdystä, ei kiitosta, ei mitään. Kahvi kuin vettä, snapsilla terästetty samoin. Isäntä ripittää viereisen pöydän porukkaa, eivät olleet huomanneet käteismaksusta muistuttavaa kylttiä. Aprikoosipiirakka on hyvää, se on läheiseudun konditoriasta, hinta sen sijaan järkyttävä. Myöhemmin luen terävää kritiikkiä paikasta; laatu, tunnelma, kaikki on surkeaa.
Pilvet lipuvat syrjään, oranssi ja keltainen paljastuu. Aidatulla niityllä laiduntaa hevosia; mutta porttihan on auki! Hepoja on siellä täällä, toistakymmentä, pitkin niittyjä, ruohoa hamuamassa. Yksi vilkaisee meitä ja kääntää selän. Aina noita kaksijalkaisia.
Päivän aarteet. The treasure of the day.Ei vielä pilvien tasolla. Not yet by the clouds.Nuo valkoiset ovat sieniä. Those white things are shrooms.Polku päättyy jyrkänteen reunalle. The path ends by the ridge.Portti. A gate to the fields.Niin mut jos tämä putoaa päälle? Yeah, but if this falls…?Siinä se lelluu, pilvimassa. There it hangs, the cloud.Kohti pilveä. Towards the cloud.Kappeli polulla. A chapel on the path.Eväshetki. Snacktime.Tällä jaksaa vaikka kuuhun: Glarusin päärynäleipä pähkinöillä. With this you can walk till the moon; pearbread with nuts from Glarus.Kapea harjanne. A narrow ridge.Sienet mätsää syysväreihin. Mushrooms that match the fallcolors.Ihan olen energinen, vaikkakin turvonnein silmin. Full of energy, despite of baggy eyes.Tässä olisi sitten sitä maisemaa. Here´s the marvellous view.Sääasema. The weatherstation.Häikäisee ihan sikana, vaikka sumuista. Taustalla Alpit. Totally dazzeled by the sun.I mean by the fog.Alps on the background.Ja yhtäkkiä esirippu repesi. And suddenly the white curtain opened.Pikkuisen hurmaannun. Loving this!Surkea kuppila. A miserable mountainrestaurant.Ulkonäkö pettää, todella huono kahvi. Mutta konditorian piirakka on hyvää. Horrible coffee, but the cake from a pastryshop is tasty. Herttinen, tuollahan on lisää kukkuloita. Gosh, there´s more hills.Loppuun pieni nousu. A short uphill climbing.Näitä heppoja oli vapaana pitkin poikin. There were horses here and there, walking freelyto the best spot of green.
En resumen: Fuimos a Wasserfallen en la busqueda de colores de otoño. Habia, pero rodeado por las nubes. Bonito en todo caso.
Kurzgesagt: Wir sind nach Wasserfallen gefahren um goldener Herbst zu suchen. Trotz Nebel und Wolken haben die Farben schön geleuchtet.
Kostea viikonloppu oli todella sananmukainen ja vettä lotisee tänäänkin. Mutta jalassa on kuivat sukat, eikä kasvoja pitkin valu vesi, toisin kun lauantain lenkillä ja sunnuntain pyöräilytapahtumassa.
Kalastajat olivat kesän kuivuuden jälkeen saapuneet metsän jokivarteen. Harmaahaikara tuijotti meitä hetken, palasi sitten omiin toimiinsa eli tarkkailemaan vedenalaista liikehdintää tuoreen snäkin toivossa.
Sieniä näkyi siellä täällä ja saksanpähkinät värittivät polkua, rusahtelivat kengän alla. Joku kyläläinen oli tullut jumppakassin kera pähkinään ja lattoi juuri valtaisaa saalistaan jemmaan, jatkaakseen seuraavan pussin täyttämistä. Tungin taskuun niin paljon kuin mahtui ja juostessa se tuntui heiluvalta vesimelonilta taskussa. Ei varsinaisesti helpottanut askellusta.
Nyt on kaloja. Now there are fish again.Kiharakampaus. Curly hairstyle.Nää pitävät sadetta. A rainy moment to rest.Vihreät verhot pähkinäsaaliin ympärillä ovat viikunanlehtiä. The green curtains are figleaves.
Sadetutka lupaili sunnuntaina Zürichinjärvelle vähäsateista osuutta iltapäivään asti. Päätin, että jos aamulla ei tulisi vettä siinä määrin, että vaatteet kastuisivat välittömästi, lähdettäisiin järven toiseen päähän vievään pyöräilytapahtumaan. Ensimmäiset 10 km mentiin omia polkuja, kukkulan viiniviljelysten kautta lähtöpisteeseen Meileniin. Puhallettu kaariportti heilahteli tihkussa ja tuulessa surkean yksinäisenä. Ei soittokuntaa, ei väentungosta, ei myslipötköjä tai jätskejä ilahduttamaan polkijaa.
Ajeltiin melko yksin ja vauhdilla eteenpäin, suunnitelmien mukaan ainakin siihen asti, kunnes sade estäisi näkyvyyden. Stoppi tuli yllättäin 7 km ensimmäistä etappia eli Rapperswilin linnakaupunkia.
Sunnuntain fiilis. Harmaa ja kostea. The feeling of Sunday: gray and wet.Tilaa tiellä. Almost nobody there.Rapperswil häämöttää. There´s Rapperswil.Ekat täällä. We were the first here.
Edessäni ajoi neljä rinnakkain täyttäen kaistan, heidän vieressä kaksi peräjälkeen ohitusmeiningillä. Lähdin kiihdyttämään samaa vauhtia, ajatuksenani vetää näidenkin ohi. Edessäni oleva teki yllättäin jonkun ihme liikkeen sivulle, minä hätäjarrutuksen. Aldo perässä samoin, niin tiukan, että päätyi syleilemään asvalttia.
Tien sivussa tarkastettiin tappiot ja todettiin, että laastari oli repusta loppu ja desinfiointiliina kuivunut. Hurjalta näyttänyt lento oli kuitenkin pintapuolinen, vaikkakin törkeät jäljet jättävä, joten eteenpäin.
Rapperswilissa oltiin päivän ensimmäisinä asiakkaina koputtelemassa ensiapuvaunun ovelle. Desinfinointisession jälkeen pohdittiin sadetilannetta, joka oli kääntymässä rankaksi. Jos vielä vähän eteenpäin, Bächlihofin kurpitsafarmille, ajattelin. Sieltä löytyisi katosta ja ruokaa.
Varsinaisesta gourmet´sta ei ollut kyse, kun ladoin lautaselle sapuskaa, mutta kuumaa ja täyttä energiaa. Höyryävä kahvi lämmitti, eikä edes ottanut niin päähän se, että varapaita oli litimärkä ja kylmä. Olin tunkenut reppuun kaksi vesipulloa, joista toinen oli törmäyksessä auennut ja kastellut kaiken, lompakkoa myöten.
Rankkasade lounaan päätteeksi pisti jälleen pohtimaan jatkoa. Toisaalta, housut oli jo likomärät, lenkkarit kuin veteen upotetut pesusienet. Tähän parikymmentä kilometriä lisää järven toiseen ääreen ei pahentaisi tilannetta.
Kuumaa sapuskaa. Hot food.Kurpitsat sateessa. The pumpkins in rain.Muutama lajike siinä. A couple of different pumpkinvarieties there.
Vedin sadetakin hupun päähän, sen päälle kypärän ja pyyhin vettä satulalta. Ajeltiin ohi luostarin, sekö talon, jonne täkäläinen psykoanalyytikko C.G.Jung purjehti järven toisesta päästä ollakseen rauhassa. Rauhassa oltiin mekin; rankkasade oli hyydyttänyt vähäisenkin osanoton. Tie oli autoilta suljettu ja ne muutamat pyöräilijät istuskelivat juoma- tai ruokatauolla katosten alla odottelemassa sateen laantumista.
Lupasin itselleni Schmerikonissa kaakkupalan ja jättikupillisen kahvia. Perillä oli tarjolla pyörähuoltoa, lounasta ja olutta. Missä oli kaikki kahviteltat, kuppikakut ja suklaakakkuja myyvät vapaaehtoiset? Riehakas lopputapahtuma? Torvisoitto?
Katoksen päälle kertyi vesimassoja joita poika tökki sormellaan tyhjäksi. “Saisiko olla burgeri?” ehdotti mummeli hymyillen. Torjuin sen, mutta nyökkäsin letulle. Aldolle kanelisokerilla, minulle Nutellalla. Ja sitä kahvia.
Proosalliseltahan annos näytti ja kahvi oli surkeaakin laihempaa, mutta kuuma lettu suussa olin tyytyväinen. Tällä jaksaisi kotiin.
Schmerikonista takaisin ajeltiin rantatietä niittyjen viertä. Ilmavirta ja sade heilutteli kolmen ilmapallon rykelmää ensin yhtäälle, sitten se leijaili toisaalle. Kaksi lehmää katseli kiinnostuneena lähestyvää spektaakkelia, kolmas kauhistui ja rynni toisaalle. Pallot seurasivat lehmää ja se päätti lähteä kokonaan toiseen suuntaan. Laskeutumispaikaksi valikoitui niityn keskipiste. Pelokas lehmä kävi haistelemassa niitä varmistaakseen, että härpäke on eloton, eikä esimerkiksi jättimäinen surviainen. Perästä tuli kaksi muuta vasikoineen. Koska tilanne oli vielä epävarma, ne jättivät pienokaisensa vähän taaemmas, kunnes totesivat, ettei tässä ole hätää. Palloista ei olisi uhkaa.
Useimminten Slow up, oli se sitten Zürichinjärvellä tai muualla Sveitsissä, osuu aurinkoiselle, lämpimälle päivälle. Zürichissä on syksyn viimeinen tapahtuma; ripaus kesää on tuntunut ihanalta. Sade & pyöräily ei koskaan ole ollut lempikomboni, mutta jotain hauskaa hulluutta tässäkin oli. Plussia lisäsi huomio, ettei lenkki tuntunut juuri missään. Ei karmeaa väsymystä, eikä kipeitä lihaksia. Ja tasapuolisuuden nimissä olimme molemmat, mies ja minä, toinen silmä turvonneena seuraavana päivänä. Loppumatkasta sade vaimentui ja ilmassa lenteli hyttysiä, joista yhden matka päättyi verkkokalvolleni.
Kuuma lettu ja laiha kahvi. Hot crepeand very bad coffee.Kuka sinä olet ja miksi makaat laitumellani? Who are you and why are you on my lawn?Harmaa Rapperswil. Grey Rapperswil.Kello jäi päälle lounaan ajaksi. Mutta kilometrit täsmää. Forgot to stop the watch during the lunchbrake, but the kilometers match.
En resumen: Una vuelta en bici en la lluvia. 78 km a la par del lago de Zurich, hasta Schmerikon. Positivo: cansancio minimo, crepa caliente, casi nadie en la calle. Negativo: una caida, mal café y un mosquito en el ojo.
Kurzgesagt: Slow up in Zurich, von Meilen bis Schmerikon im Regen. Positiv: minimal Muskelkater, eine heisseCrêpe, fast niemand auf der Strasse. Negativ: ein Sturtz, schlechter Kaffee und eine Mücke im Auge.
Niinhän se on, että mikä tahansa muuttuu tiukassa auringonpaisteessa rusinaksi. Rypäleen sokeripitoisuus kuivuudessa ja lämmössä kasvaa, omani sen sijaan laski kuin lehmän häntä. Siis verensokeri. Ja nestehukan negatiiviset vaikutuksethan kyllä tiedetään. Siihen ei auttanut edes desi raikasta viiniä.
Yritin olla vastuullinen toipuja ja antaa rauhan vyöruusulle. Ei vuoristopatikkaa, ei tuntien raskasta nousua. Se, että kilometrejä kertyi 15 ja aurinko porotti täysillä koko päivän päätin jättää huomiotta. Myös sen, että vyöruusussa pitäisi välttää aurinkoa. Koska ei oltu vuorella. Ainakaan isolla.
Mutta yhä silti – mahtava reissu, plussia reilusti enemmän kuin miinuksia. Vuorilla oli epävakaata, joten ajoituskin istui täydellisesti. Vajaa kolme tuntia ja olimme Genevenjärvellä Lavauxin rinteillä, viiniköynnösten välissä huumaavan kauniissa ympäristössä.
Se mikä johti rusinoitumiseen, oli väärä mielikuva. Kuvittelin, että siellä missä on viiniä, on tietenkin kahviloita ja ravintoloita tai ainakin yksi avonainen per kylä. Ensimmäisessä, Rypäle Caféssa St. Saphorinin kylässä olisi maistunut kupposellinen kahvia. Isäntä torjui hymyillen edellisenkin seurueen, ehei, mitään ei nautita ennen lounasta. Aamukahviaika oli selvästikin ohi. Illalla palatessa käytiin koputtelemassa saman kuppilan ovea. Ehei, illalliseen on vielä tunti, ruokaa saa vasta sitten.
Vatsani ja Lavaux:n alue ovat selvästikin eri rytmissä. Seuraavassa kylässä olisi jollain suunnalla ollut ruokapaikka, mutta siinä vaiheessa oli jo mutusteltu väliomenat ja ajateltiin, että jatketaan matkaa. Viininmaistajaisten kohdalla testattiin jääkylmää Dezaleyta ja St. Saphorinia, jonka jälkeen oli pakko syödä repusta leivät, murina alkoi olla sitä tasoa.
Viinin kylkeen olisi ollut tarjolla tukuisa kuivamakkara ja patonkia, mutta makkara ei kuumuudessa herättänyt vastakaikua. Myöhemmin kaduin ronkelia suhtautumistani, sillä makkara mahassa on parempi kuin vatsalaukku tyhjänä.
Sama linja jatkui, joko ruokapaikat olivat poissa reitiltä tai kiinni. Paluumatkalla kurvattiin suoraan huoltoaseman kauppaan hakemaan sandwichit. Erittäin antiklimaattista, mutta jälkkärijäätelön jälkeen en enää ainakaan ollut otsaryppyinen ruuattomasta päivästä.
Viinisatoa oltiin paikoittain keräämässä, myös prosessoimassa. Ensimmäisten kylien välillä oli muutoinkin trafiikkia, kävelijöitä ja rypäileiden valokuvaajia. Mitä pitemmälle tallattiin, sitä rauhallisempaa tiellä oli.
Yöllä näin unta viininkeruusta, poimi satoa kotioven yläpuolelta. Aurinko oli kuin Genevenjärvellä. Sitä syntyikö rypäleistä viiniä, en tiedä. Mielikuva tilanteesta oli niin vahva, että oli mentävä pihalle sadonkorjuuseen. Pari kiloa rypäleitä, sanoisin, siis ilman punnitsemista. Ei ehkä yhtä makeita kuin etelämmässä, mutta omia.
Rypäleet talteen. Grapes to prosess.St. Saphorin.Café du Raisin, jonne tulimme joko liian ajoissa tai myöhään. Café du Raisin, where we always got either too early or too late.St. Saphorinin holvikaarikuja. An archalley in St. Saphorin.Tästä lähdetään St. Saphorinin läpi. The beginning of the hike trough St. Saphorin.Portaat St Saphorinin kirkolle. The stairs to the church of St Saphorin.Köynnöksiä ja Genevenjärvi. Grapewines and the lake Geneva.Rikkaruohotkin on kauniita sinistä vasten. Even the weed is cute against the blue.Kyllä, täällä on viiniä. Yes, there´s wine.Sata kuvaa järvestä ja köynnöksistä. Hundred pictures of the lake and the wine.Olisko nämä jo valmiita? Aren´t these already ready to be picked?Monachonin kellarit. The cellars of Monachon.Ja tämä kylä oli? And this village was?Mahdollisuus maistiaisiin. A possibility to taste Lavaux´s wines.Kaksi rusinaa ja pari desiä kylmää viiniä. A couple of raisins and two deciliters of cool wine. Portaat köynnöksille. Stairs to the grapewines. Joku on ottanut maistiaisia. Someone has tasted these already.Dezaleyn rypäleitä. Dezaley grapes.Linnako sä oot? Are you a castle?Jo nälkäinen. Already hungry. Demierren ja Filsin viiniä. Wine of Demierre and Fils. Onhan täällä nyt kaunista! It really is beautiful here!Prosessoidut rypäleet. Processed grapes. Ihana! Charming!Viiniä siellä, viiniä täällä. Wine here, wine there. Siisti kellari. A tidy cellar.Olisiko viimeinen kylä? Maybe the last village?Ja viimeiset rypäleet. And the last grapes.
En resumen: Cuando el clima en las montañas está desestable, es el momento de ir al lago de Ginebra, en el area de Lavaux, a caminar enre los viñedos. El sol te llena, los colores están llenos vida y el vino refresca.
Kurzgesagt: September ist perfekt für einen Ausflug nach Lavaux. Eine Wanderung durch den Weinterassen von St. Saphorin ist herrlich. Wer unterwegs Essen möchte, sollte nur aufpassen – die Restaurants sind nicht jeder Zeit zum Essen geöffnet.
Pala Suklaata 