Näin oli. Junastakin oli paremmat näkymät valkohuippuisille, kuin monen tunnin patikalla. Ei se silti ollut iso yllätys, korkeus ja ilman sumeus eivät suuria luvanneet.
Mutta oi sitä vapauden tunnetta, kun aamupäivän töiden jälkeen huiskaistiin reppuun sisältöä ja juostiin junalle. Oli kiire ottamaan kiinni päivän ihanuudesta, sillä huomenna taas sataisi.
Eväät oli syöty ennenkuin juna ehti lähteä Zürichin asemalta. Ympärillä sorisi monia kieliä, lapset juoksentelivat ja viereisessä loossissa amerikkalaisrouvat juttelivat. Toinen heistä yski jatkuvasti ja näytti todella sairaalta, ääni oli niin käheä, että ystävän oli kumarruttava hänen puoleensa kuullakseen jotain. “Paetaanko? Maskit?” oli Aldon reaktio. No ei kai näin lyhyellä matkalla, eiköhän tämä tästä, ajattelin.
Junasta bussiin ja bussista kadulle, keskellä Unterägeriä, pientä paikkakuntaa Ägerijärven kupeessa. Yhtään kuvaa ei ole, koska se ei todellakaan kutsunut ihastelemaan, vaan mieluusti kiihdytettiin vauhtia ja oltiin neljässä minuutissa niittyjen keskellä.
Tämä oli 26 Summits -haasteen tähän asti tallatuista reiteistä vaatimattomin. Polut ja tiet kulkivat alussa ja lopussa kaupunkialueiden läpi, välissä metsässä, peltojen sivua, kukkulan yli. Ei mitään vikaa, muttei myöskään kovinkaan kummoinen. Iltapäiväkävelyksi soveltuva. Tennaritasoinen.
Bruneggin alppikuppilan terassilla nälkä pääsi valloilleen ja söin suolaisen juustopiirakan salaatilla, Aldo friteeratut taimenfileet samoin salaatilla. Lisäksi tilattiin yhdet ranskalaiset, kaksi lasia vettä, kahvit ja tikkujätskit. Mitä veikkaisit hinnaksi? Itse olin varautunut kuuteenkymppiin ja kun lasku näytti 82 frangia (n.84 e), päätin, että oli seuraava retki minne tahansa, ottaisin lounaan reppuun.
Mitä muuta raportoisin retkeltä? Aurinko porotti ensimmäistä kertaa aikoihin ja lämpö tuntui – sekä näkyi. Sormet turposivat kävellessä niin että aina, kun oli mahdollista, upotin kädet lähdeveteen. Kuuma oli myös niityn rinteessä jolkottelevalla ketulla. Se näytti etsiskelevän jotain ja pyyhkäisi sitten täyttä vauhtia purolle juomaan.
Reitti oli siinä mielessä kivasti suunniteltu, että se vei lopuksi Zugin vanhankaupungin läpi järvelle ja -yllätysyllätys- rantakioskille, mistä saa pirskahtelevaa juomaa ja jäätelöä.
Siinä ilta-auringossa istuskellessa korona teroitti kynsiään ja minä pahaa aavistamatta suunnittelin seuraavaa retkeä. Amerikkalaisrouva sai hyvässä lykyssä tartutettua koko vaunullisen kansainvälisiä matkailijoita. Jospa hän olisi edes peittänyt suunsa yskiessään.
On the way in train the Alp-situation looked promising.
So what is it he is carrying? I thought a sledge. But it´s an angel.
Behind the cornfield is waiting a nice place to rest in a shadow.
Always flowers on a terrace.
Cheesepie to a hungry hiker.
Found the code!
Is it the sunscreen or why does my skin look so weird?
Garden cows.
Hello, who´s there?!
And so thursty Tod the Fox ran towards the river.
Almost in Zug.
Lake Zug is always beautiful.
En resumen: En la ruta panorámica de los Alpes entre Ägerisee y Zug no se ven mucho los Alpes, pero buen paseito en todo caso. Y apesar de que se me pegó covid en el tren.
Kurzgesagt: Der Alpenpanorama-Weg von Ägerisee nach Zug hatte wenig Alpen, aber schön trotzdem. Und obwohl ich mich mit Covid angesteckt habe.
Pala Suklaata 