Edellinen yritys Appenzeller Ausserrhodenin Hochalpille, korkealle Alpille, meni ns. läskiksi, sillä sää olikin hyvin paikallisesti surkea. Ja tänä kesänä se on tarkoittanut kaikkea mahdollista dramatiikkaa, kivivyörystä sillat murjoviin tulviin. Joten kun yhtäkkiä sattuu olemaan kaunis sää ja vaikka tajuaisit sen leipää jyrsiessä kesken rauhallisen aamun ja silmät rähmässä, on siirryttävä nopeasti löysäilystä lähtömoodiin. Kamat reppuun, parille leivälle päällystettä ja laatikkoon, pähkinöitä ja kuivahedelmiä pikaenergiaksi ja vettä, paljon vettä pulloihin.

Hochalpin juurella postibussi jätti meidän yksinäiselle pysäkille. Parikymmentä metriä tien viertä ja sen jälkeen ei saatu armoa vasta kuin ylhäällä. Sää oli niin hiostava, että aurinkolasit sumenivat ja hiki valui reisiä pitkin, kasvoista puhumattakaan. Jos olisin aavistanut lähteväni jyräämään rinnettä ylös, olisin jättänyt edellisenä päivänä pilatekset vähemmälle tai ainakin sen illan maastopyörälenkin, joka nyt tuntui reisissä ja pisti huohottamaan.

Pysähtelin vähän väliä puhaltelemaan ja jyrkällä polulla nilkat oli aivan äärirajoilla, yliliikkuvuudesta huolimatta. Vertikaalimetrejä oli ensimmäisillä parilla kilometrillä 500 m, mikä tarkoittaa sitä, ettei tasaista tai edes vähemmän jyrkkää ollut montakaan metriä. Ei ihme, ettei polulla tullut ketään vastaan, ei ainuttakaan. Vasta ylempänä, harjanteen tiellä, tarpoi pari vastaantulijaa.

Hochalpin majatalon edustalla oli muutama ruokailemassa, vieressä kanat ja kukko huutelivat morjestuksesi ja sisältä leijui savustetun makkaran tuoksu. Paikkaa pitää sympaattinen nuori pariskunta, nainen on kokki ja mies alunperin lihamestari, joten kaikki on omaa, lähiruokaa tai ainakin lähes. Sapuska oli perinteistä, makkaroita, ranskalaista perunasalaattia, ja olipa listoilla jotain mahalaukkuruokiakin. Kasvissyöjän on syytä varustautua eväin, sillä mielestäni muuta ei ollut tarjolla kuin runsas vihreä salaatti.

Vessa oli ylläri, sillä se vaikutti uudelta ja modernilta pönttöineen. Jostain kaukaa putkesta kuului tiputus, kun avasin kannen. Huuhtelu olikin käsipelillä; vieressä oli vesikannu.

Maastoa peittivät alppitimjamin lilat kukat ja metsämansikat, paikoittain myös mustikat ja ylempänä alkoi olla muita korkean seudun kukkia. Lounaan aikana taivaalle alkoi kertyä aina vain mustempia pilviä ja sumu peitti näkymät Alpeille. Tuuli vaikutti jo uhkaavalta ja lähdettiin liukkaasti jatkamaan matkaa, kipitellen mäkeä alas, poikki niittyjen, läpi metsien. Päätepiste Urnäsch olikin aurinkoinen, ukkonen jäi leijumaan Säntis-vuoren ympäristöön.

Mitä tästä jäi käteen? No, ainakin 65 rappenia, jotka löysin polulta ja erittäin ulkoilutetut keuhkot. Säätä täytyy tarkkailla valppaana, se on selvää. Ja ilman sadevarusteita ei voi lähteä minnekään.

En resumen: En este verano no se puede pensar, que hago un paseito en alguno de estos días. Si hoy no llueve, es hoy que hay que salir. Nadie sabe, como va a estar todo mañana y si hay todavia calle por donde ir.

Kurzgesagt: In diesem Sommer muss man wandern gehen, wenn es nicht regnet. Man kann nicht den perfekten Tag warten, weil es wahrscheinlich nicht kommt.