Kesän kirkkaus on kääntymässä aikaisiksi illoiksi, maatuviksi lehdiksi ja omenahilloksi. Kiire ja yli 30 astetta näkyy tekemisissä, olen mennyt ja tullut, kuvia on sieltä ja täältä. Ei päätä eikä häntää.

Kosteuden tahmaamat yöt ovat levottomia, eikä viikon ainoana vapaana tullut mieleenkään alkaa täyttää reppua ja alkaa könytä vuorelle, vaikka keli oli täydellinen. Sen sijaan nousin pyörälle ja aloin polkea lähikukkulalle metsien ja jokivarsien läpi ja siis ylämäkeä. 550 korkeusmetriä ylempänä en enää ollut varma, oliko tämä se kuningasajatus ja helpon päivän sisällöksi kannattava. Hikoilin niin, että kädet lipsuivat pyörän sarvista ja kaksi isoa pulloa vettä olivat tyhjät ennen lakea. Evästauolla puun varjossa olo oli sitä luokkaa, että olisin voinut viettää loppupäivän siinä makoillen. Läheltä kaikui moniääninen vieno jodlaus, erittäin sveitsiläinen sunnuntain äänimaasto.

Matkan varrella olin tietenkin pitänyt paussia, jutellut sekä aaseille että marimekkolehmille. Ei sillä että olisi ollut kauheasti asiaa, mutta ainakin sain pulssin tasaantumaan ja keuhkot lepäämään. Aasit olivat kommunikatiivisempia, ne kirmasivat lähemmäs. Lehmiä laiskotti, ne vain puhaltelivat kärpäsiä loitommas.

Ja nyt kun päästiin eläinteemaan, niin kotona on myös merkkejä kesän kliimaksista ennen syöksyä talveen. Vakkarivierailija, kulmanaapurin kissa, ei enää ole ainut eläinkunnan edustaja, vaan sisältä löytyy myös heinäsirkkoja, pieniä, isoja, kirkkaanvihreitä, suihkulaisia, pyöreähköjä, kaikkia laatuja. Ja tietenkin hyttysiä, horkkasääskiä sekä normihämähäkkejä. Sen lisäksi soropsistilanne eskaloitunut. Nämä suppilohämähäkit ilmaantuvat syksyisin, yhdessä tegenarian kera, joka on huonehämähäkki ja reilusti isompi. Suppilohämähäkki on silti vähentänyt jälkimmäisten kantaa ja jostain syystä niitä löytyy nyt vähintään kolme päivässä. Ne saattelemme pihalle, sillä koti on liian pieni meille kaikille.

Hämähäkkien lisäksi syksyn tuntua tuovat pimenevät illat. Ilta-ateriat ulkosalla hiipuvassa lämmössä ja kynttilänvalossa tuntuvat etelältä. Kissa makailee kivirappusilla nauttien hohkasta. Yhdellä pihalla grillataan pimeässä, toisella pihalla isäntä on uimassa valaistussa altaassaan ja niistää töristäen nenäänsä moneen kertaan. En anna sen häiritä, mitä nyt viidennen kerran jälkeen, jolloin alan miettiä mitä vedessä lilluu. Karistan mielikuvia ja yritän keskittyä sapuskaani. Järvenselän vastapuolella rinteessä vilkkuvat valot vielä yhden illan, lasten ampumatapahtuman tivoli. Kun se on ohi, on otettu harppaus kohti syksyä.

En resumen: Poquito a poco viene el otoño.

Kurzgesagt: Langsam ist es Zeit für den Herbst.