Päässä pyörii kuin hiukkaskiihdyttimessä, kun avaan pöydällä pölyttyneen kalenterin ja viikon viimeinen päivä näyttää lokakuun loppuvan pian. Kuinka ja miten päädyttiin tähän, missä on alkukuu ja mitä kävi syyskuulle?

Tavallisesti syksy rauhoittuu pimeisiin iltoihin, käyn patikoilla sateen pitäessä paussia ja iltaisin tassuttelen villasukissa, kääriydyn peittoihin. Nyt olen vaihtanut matkalaukusta vaatteet toisiin, kiitänyt reissuhommissa lähes pysähdyksettä.

Istuessani tässä kirjoituspöydän ääressä tunnen vielä liikkeen kehossa. Katselen kuvaa Gelmerseeltä, vihertävältä järveltä vuorilla Grimselin solassa. Kivi on jylhää, mutta värit pehmeät, vihertävää, ruosteenruskeaa, valkoista, harmaata. Ja se järven vihreä. Näistä saisi kauniin villapaidan!

Vuorilla hetki tuntuu hyppysissä. Vaikka maailmassa kaikki on liikkeessä ja hullusti, täällä tuntuu turvallisen jämähtäneeltä, vuoretkin ikuisilta, paikallaan pysyviltä. Ihmisen suosima illuusio sekin.

Solan kolmannen järven kermainen pinta katoaa kokonaan sumuun ja pilviin yön aikana. Täällä kävin jokunen vuosi sitten patikoimassa kristallitiellä, keräämässä mustikoita alaspäin viettävässä rinteessä. Pysähtynyttä täälläkin, mutta vesi kohisee voimalla.

Aamunsarastus näyttää huippujen saaneen sokerikuorrutuksen. Talvi lähenee; solatie on viimeistä päivää auki. Luonto rauhoittuu lepoon; niin minäkin.

En resumen: El invierno empieza acercar las montañas. En el paso de Grimsel era el último día de poder pasar de un cantón al otro, la próxima vez la calle está abierto en la primavera.

Kurzgesagt: Der Winter ist fast da. Grimselpass ist jetzt im Winterschlaf. Bis zum nächstes Mal!