Nyt olisi loistava hetki nostaa kytkintä ja lennähtää Sveitsiin, sillä tämä on se hetki, jolloin kontrasti on ehkä suurin. Suomessa on yhä talven rippeitä, Keski-Euroopassa kukkivat kirsikat, magnoliat, aprikoosit, kevätesikot, narsissit, kameliat ja vaikka mitkä. Makea kukkivien puiden tuoksu ja linnun laulu huumaa vahvimmankin kevätskeptikon. Luulisin. Ja jos ei, niin viimeistään se aurinko, jota odotellaan perjantaiksi.
Kukkia ei varsinaisesti tarvitse etsiä mistään, rapistuneimmankin rakennuksen kulman takaa saattaa avautua rivistö vaaleanpunaisena hehkuvia kirsikkapuita. Kotipihalla muurin yli kurkkaa aprikoosipuun varsi ja sen herkät valkeat kukat ja viikunaan on jo avautunut muutama sormen mittainen lehti, jotka kasvavat senttejä harmaan kosteana päivänä. Kaiken kukinnan kruunaa magnolia, se kämmenen kokoinen vaaleanpunavalkoinen lajike. Ehkä jo tällä viikolla.
Aprikoosi avautuu. Apricot blooming.Huumaava tuoksu ja täynnä pörriäisiä. Incredible scent and full of flying creatures. Harmaahaikaroiden kerrostalo ja pesät viritettynä. Löydätkö kuvasta? Grey Heron´s block of flats. Or nests, if you prefer.Can you find them in the picture?Seuraava kevään merkki: vihreä ruoho. Next sign of spring: green grass.Magnolioiden kukinta myös aluillaan. Magnolias also starting to bloom.Tälle en löytänyt nimeä suomeksi, mutta Edgeworthia chrysantha ja tunnetaan myös nimillä Oriental paperbush. Magnolia
Zürichissä on lanseerattu tapahtuma, joka on ehdottomasti yksi parhaista. Ideana on kerääntyä yhteen, lukea kirjaa kaksi tuntia ja se on siinä. Paikka vaihtelee kahvilasta hotellin loungeen, kuten nyt, kun olen itse ensi kertaa sohvalla kirjoineni. Suurin osa on pari-kolmekymppisiä, mutta ketään ei sorsita, kaikki lukuhaluiset ovat tervetulleita.
Kaksi tuntia tuntuu aika pitkältä ajalta. Mietin jaksanko ylipäätään istua niin kauan paikoillani. Sijaistoimintona voi käydä kahvikoneella täyttämässä kuppia – sen tarjoaa hotelli – tai vessassa.
Koska tapahtuma on ilmainen, otin sen linjan mukaisesti kassiini kierrätyskirjoja, suomalaisesta kirjapörssistä Zürichistä. Katja Ketun Kätilö ja Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä ovat kirjoja, jotka tunnen velvollisuudekseni kirjallisuusihmisenä kahlata läpi. En siis odottanut mitään suurta lukuhuumaa. Otin molemmat siltä varalta, että toinen alkaisi tökkiä niin pahasti, etten kestäisi kahta tuntia sen sisältöä.
Päätän aloittaa Rönkkösestä ja kuinka ollakaan, se on alussa hauskakin. Sadan sivun paikkeilla alan kyllästyä sen roisiin kieleen ja miestyyppien listaan. Lähden vessaan ja huomaan matkalla, että meille on viritetty ambience musiikkia, jonka hädin tuskin kuulee, mutta joka leikkaa hiljaisuuden. Vessassa jään hetkeksi pohtimaan sen ylellistä hohtoa, alienpäätäni valokuvassa ja väsynyttä olomuotoani sekä kirjan peilikuvakonseptia.
“Lisäksi kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä se, että jonain päivänä peilistä tuijottaa petolinnunperse eikä se ole lintu, vaan oma naama. se kuuluu elämään ja tekee tästä kaikesta paljon jännittävämpää.” (Henriikka Rönkkönen, Mielikuvituspoikaystävä, s.26)
Tässä tapahtumassa ei tarvitse yrittää olla mitään. Riittää, että pysyy sohvalla ainakin puolittaisessa istuma-asennossa kirja käsissä. Hiljaisuudessa kuuluu pientä rapistelua, kukaan ei räpellä puhelinta. Kymmenen minuuttia ennen lukuhetken päättymistä jotkut vetävät takit ylleen ja askeltavat pehmeästi ulos. Osa haluaisi vielä jatkaa kahden tunnin jälkeenkin. Olen sivulla 174.
Painan kirjan nimen alle leiman Silent reading rave päivämäärineen ja paikkoineen ja astuin sateeseen. Pilvinen päivä tuntuu kirkkaalta ja ajatus järvenviertä kävelystä houkuttelee istumisen jälkeen. Koska olin viimeksi keskittynyt yhteen asiaan yhtä pitkäkestoisesti? Olo oli tyyni ja rauhallinen, kuin Zürichinjärven pinta.
Tapahtumapaikka: Enge. Venue: Enge.Vessassa pohdin sen kauneutta ja peilikuvaani, luonnollisesti.Lukijoita. (Osallistumalla hyväksyt myös, että otetaan kuvia) Readers. ( Participating you agree to appear in Fotos)
En resumen: La primera vez en un Silent reading rave, en un evento, donde uno viene para leer libros. No cuesta nada, no hay que hablarle a nadie. Solo traer libros, leer dos horas y salir. Muy fácil y tranquilizante.
Kurzgesagt: Das erste Mal in Silent reading rave, ein Event, wo man Bücher liest. Es kostet nichts, man muss mit niemanden reden, nur eigene Bücher mitnehmen, zwei stunden lesen und fertig. Ein einfaches Konzept und sehr beruhigend.
Perjantaina tuntui, että nyt on talvi nähty. Vetäisin repun selkään ja sain toipilaan mukaan, parinkymmenen kilometrin haasteesta huolimatta. Vakuutin, että tämä olisi tasaista. Meilläpäin ei muutaman sadan metrin korkeuseroja noteerata.
Santiagon tien, jota Jakobin tieksi kai kutsutaan ja tällä osuudella Schwabenwegiksi, kolmas osa lähti Tobel-Affeltrangenista. Ikinä en ole täällä käynyt, väitin. Väärin. Blogista v.2016 löytyy todiste. Sille asemalle päätyi Konztanz-Einsiedeln -osuuden toinen etappi.
Tänään paistoi ihana aurinko, kevään ensimmäinen teepaitapäivä, ilma tuoksui raikkaasti lannalta, aina vain enemmän, yökötykseen asti. Pelloilla porhalsi traktoreita joka suuntaan, yksi ruuttasi sitä itteään ja toinen möyhensi maata kylvökuntoon.
Lähes yhtä paljon nähtiin kirkkoja, mikä ei liene ihme, kun on kyseessä pyhiinvaellusreitti. Me olimme matkassa aikaisina lintuina, ketään muita ei näyttänyt vaeltavan samoja polkuja. Kausi alkaa ehkä vasta myöhemmin. Itsehän en saisi vihkoseen pyhiinvaeltajan simpukkamerkkiä, koska olin liikkeellä puhtaasti itsekkäistä syistä. Halusin aurinkoa, eväitä, kävelyä ja rauhaa. No ehkä se viimeinen voisi kuulua myös pyhiinvaeltajan repertuaariin.
Kuvista ei uskoisi, että polut veivät aikalailla teollisten alueiden läpi. Oli moottoriteitä, kyliä, kaupunkimaistakin seutua. Silti lähes aina käveltiin joko pienen joen tai peltojen viertä.
Maatilaputiikista otettiin mukaan (maksettiin kyllä) sen omista maisseista tehtyjä sipsejä lounasleipien kaveriksi ja yksi muhkea omena. Muutakin olisi kelvannut reppuun, mutta ei mahtunut.
Kissoja oli tiheästi polun varrella ja ne moikkasivat suopeasti ohikulkijoita. Myös ensimmäiset perhoset nähtiin, samoin yksi valkovuokko ja muutamat leskenlehdet.
Pyhän Martin kirkko seisoi ylväästi kukkulalla. Sen sivustalla oli sopivasti penkki, jolla mutustaa muutama taateli ja pähkinöitä. Jyrkkyyttä oli aikalailla ja mietin, että lieneekö kukaan koskaan kierinyt alamäkeä kadulle.
Tästä eteenpäin oli etapin ainut ylämäki, 300 m vertikaalimetrejä ja siitäkin jäi osa kipuamatta. Fischingeniin pääsi rinteestä yhä ylemmäs tai alas joelle ja me pyyhkäistiin helpompaa reittiä perille, koska gpx:t heittivät aika lailla.
Fischingenin luostari ei ollut vielä valmis vastaanottamaan janoisia patikoitsijoita, sillä puutarharavintolasta ei ollut jälkeäkään, eikä Pilgrim olutpanimo ollut auki. Selvisi, että on jonkinlainen tämän pyhiinvaelluspaikan juhlavuosi, mutta sen enempää ei siitäkään ollut infoa. Kurkattiin kappeliin, todettiin hotellin olemassaolo ja noustiin bussiin. Se oli tässä. Seuraava pätkä jääköön toiseen kertaan, kunhan ei vuosien päähän.
Tästä lähtee! Here it goes!Aika kiva nojailla. Nice place to rest.Sanoisin, että ollaan oikealla tiellä. I´d say, this is the correct route.Maatilan läpi. Through a farm.Voisiko sanoa, että Marian pönttö? Could one call this Maria´s house?Maatilan itsepalveluputiikki. One farm had a self service shop.Ja mukaan lähti jykevä omena sekä chilitortillasipsejä. Got an apple and tortilla chips.Tämä kisuli meni piiloon koiraa. A cat hiding from a dog.Tyylikkäimmän kissan palkinto meni tälle yksilölle. This was the most stylish cat on the way.Matalat putoukset, mutta kirkas vesi. Waterfalls were moderate, but the water was really clear.Näiltä paikkein löytyi eväspaikka. About here was our lunch place.Eka! First one!Söisitkö? Would you eat this?Nämäkin ekat! These were also the first ones!Kukkulan kirkko, olisiko ollut pyhän Martinin. The church on the hill, probably Saint Martin´s.Fischingenin luostari. The monastery of Fischingen.Pyhiinvaeltia ajatellen olutpanimo. A brewery for thursty pilgrims.
En resumen: La tercera parte del camino de Santiago en Suiza, de Tobel al monasterio de Fischingen.
Kurzgesagt: Jakobsweg, Teil 3, von Tobel nach Fischingen.
Pala Suklaata 