Perjantaina tuntui, että nyt on talvi nähty. Vetäisin repun selkään ja sain toipilaan mukaan, parinkymmenen kilometrin haasteesta huolimatta. Vakuutin, että tämä olisi tasaista. Meilläpäin ei muutaman sadan metrin korkeuseroja noteerata.

Santiagon tien, jota Jakobin tieksi kai kutsutaan ja tällä osuudella Schwabenwegiksi, kolmas osa lähti Tobel-Affeltrangenista. Ikinä en ole täällä käynyt, väitin. Väärin. Blogista v.2016 löytyy todiste. Sille asemalle päätyi Konztanz-Einsiedeln -osuuden toinen etappi.

Tänään paistoi ihana aurinko, kevään ensimmäinen teepaitapäivä, ilma tuoksui raikkaasti lannalta, aina vain enemmän, yökötykseen asti. Pelloilla porhalsi traktoreita joka suuntaan, yksi ruuttasi sitä itteään ja toinen möyhensi maata kylvökuntoon.

Lähes yhtä paljon nähtiin kirkkoja, mikä ei liene ihme, kun on kyseessä pyhiinvaellusreitti. Me olimme matkassa aikaisina lintuina, ketään muita ei näyttänyt vaeltavan samoja polkuja. Kausi alkaa ehkä vasta myöhemmin. Itsehän en saisi vihkoseen pyhiinvaeltajan simpukkamerkkiä, koska olin liikkeellä puhtaasti itsekkäistä syistä. Halusin aurinkoa, eväitä, kävelyä ja rauhaa. No ehkä se viimeinen voisi kuulua myös pyhiinvaeltajan repertuaariin.

Kuvista ei uskoisi, että polut veivät aikalailla teollisten alueiden läpi. Oli moottoriteitä, kyliä, kaupunkimaistakin seutua. Silti lähes aina käveltiin joko pienen joen tai peltojen viertä.

Maatilaputiikista otettiin mukaan (maksettiin kyllä) sen omista maisseista tehtyjä sipsejä lounasleipien kaveriksi ja yksi muhkea omena. Muutakin olisi kelvannut reppuun, mutta ei mahtunut.

Kissoja oli tiheästi polun varrella ja ne moikkasivat suopeasti ohikulkijoita. Myös ensimmäiset perhoset nähtiin, samoin yksi valkovuokko ja muutamat leskenlehdet.

Pyhän Martin kirkko seisoi ylväästi kukkulalla. Sen sivustalla oli sopivasti penkki, jolla mutustaa muutama taateli ja pähkinöitä. Jyrkkyyttä oli aikalailla ja mietin, että lieneekö kukaan koskaan kierinyt alamäkeä kadulle.

Tästä eteenpäin oli etapin ainut ylämäki, 300 m vertikaalimetrejä ja siitäkin jäi osa kipuamatta. Fischingeniin pääsi rinteestä yhä ylemmäs tai alas joelle ja me pyyhkäistiin helpompaa reittiä perille, koska gpx:t heittivät aika lailla.

Fischingenin luostari ei ollut vielä valmis vastaanottamaan janoisia patikoitsijoita, sillä puutarharavintolasta ei ollut jälkeäkään, eikä Pilgrim olutpanimo ollut auki. Selvisi, että on jonkinlainen tämän pyhiinvaelluspaikan juhlavuosi, mutta sen enempää ei siitäkään ollut infoa. Kurkattiin kappeliin, todettiin hotellin olemassaolo ja noustiin bussiin. Se oli tässä. Seuraava pätkä jääköön toiseen kertaan, kunhan ei vuosien päähän.

En resumen: La tercera parte del camino de Santiago en Suiza, de Tobel al monasterio de Fischingen.

Kurzgesagt: Jakobsweg, Teil 3, von Tobel nach Fischingen.