Näihin aikoihin olen tavallisesti kuvaillut laskiaispullia ties missä valkoisen keskellä, rinteeseen repussa kannettuna. Nyt hiiva on vielä jääkaapissa ja kerma ei jaksa kiinnostaa. Kaapissa on näet myös aimo lohkare kerma-rahka-hedelmäkakkua, josta iso osa sunnuntaista lähtien syötynä vatsassa.

Ovesta ulos katsottuna on kevät. Nenä tiputtaa, silmät turpoilevat ja krookukset revähtivät eilen täyteen loistoon. Zürichissä aukiot täyttyivät aurinkoa hakevista kaupunkilaisista; kuin liskot konsanaan he hakeutuivat rantamuurin sivuun lämpimään kohtaa, aukioiden tuoleille ja terassien vilttien lämmittämille tuoleille. Talvitakkeja availlaan, tiukasti kierrettyjä kaulaliinoja löysätään.

Sunnuntaina vietettiin siis syntymäpäiviä, laskiaista ja seurattiin presidentinvaaleja. Eilen laskiaistiistaita, tänään tuhkakeskiviikkoa ja ystävänpäivää tai mitä ikinä haluaakaan juhlistaa. Laskiainen muistuttaa talvesta; sitä käyn katsomassa ystävien kuvista tai verkkokamerasta, sillä tällä hetkellä Sveitsi ja Suomi ovat todella eri vuodenajassa. Tuisku ja synkeä talvi on Zürichissä niin mennyttä, etten edes muista milloin sellainen oli. Eikä kyse ole Biden-oireesta, vaan talvien katoamisesta.

Vuorilla yritetään venyttää lunta riittämään ainakin helmikuun hiihtolomien ajaksi. 1500 metriä korkeutta ei riitä, pitää mennä ylemmäs, jos haluaa talveen. Laskiaismäet jäi laskematta, siis lumessa (rinnettä tultiin alas, pyörällä), mutta ehkä vielä.

Tuhkakeskiviikostahan alkaisi paasto. Minä sen sijaan lämmittelen eilistä hernekeittoa ja kaivan esille sen kaakun lohkareen. Katselen krookusten tummanlilaa joukkoponnistusta ja mietin pitäisikö ruusut leikata, sillä nekin aloittavat jo kasvukautensa.

En resumen: Debería ser el invierno, pero se nos vino la primavera.