Advertisements

2. Adventin luukku: Piparin muruja viiksissä

Kaksi piparkakkutalon seinää oli jo pystyssä. Äiti-hiiri hämmensi sokeria pannussa ja piti jälkikasvun erossa kuumasta massasta. ”Häntäkään ei saa heilahtaa, nyt tarvitaan tarkkuutta”, hän opasti ja kastoi kolmannen seinän sokeriin. Juniori-hiiri nappasi pipariseinän äitinsä käsistä ja iski sen murskaavalla otteella lattiaan kiinni. Seinä hajosi kolmeen osaan ja osa mureni Juniorin käsiin. ”Mitäs minä sanoin, tarvitaan tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja varsinkin kuuliaisuutta”, äiti hermostui. ”Nyt Juniori pihalle jäähylle ja Jasmina seinänpystytysvuoroon!” Juniori jupisi jotain kylmästä lumesta, ketuista, kärpistä ja muista pedoista. ”Kunhan menet hetkeksi pois keittiöstä, niin se riittää”, äiti tokaisi.

Juniorin mielestä häätö oli epäreilu. Mutta se ei häntä haittaisi, sillä huoneessaan Juniorilla oli oksan koloon piilotettuna piparipurkki ja pähkinöitä. Enemmän naposteltavaa kuin keittiössä konsanaan, äidin haukan katseen alla. Mitä ideaa oli tehdä jotain pipareista, jos ei saanut edes maistaa, eikä talostakaan saanut tehdä monikerroksista Emmental-juustoa, kuten hän oli suunnitellut. Ajattele miten mahtava, talo johon olisi ihan oikeasti voinut kiivetä, seinät täynnä reikiä, joista sujahtaa paikasta toiseen!

Keittiössä Jasmina oli ylpeä rakennusinsinöörin tehtävästään. Hyvä, että veli sössi projektin ja hän pääsi näyttämään äidille kykynsä, viiksikarvakaan ei värähtäisi hänen keskittyessään ja jälki olisi täydellistä. Hän osoittaisi äidille, että hänellä on sammumaton halu oppia uutta leivonnasta. Tässä olisi tuleva kondiittori, hiirien yhteisön korkein arvostettu paakari, joka tekisi pähkinäkakuista sokerihiiriin, ihan mitä vain ja paakelsit sulaisivat suussa. ”Jasmina, mitä sinä unelmoit!” äiti parahti. ”Ota uusi pipari, ei tuota enää voi laittaa taloon, se tuskin irtoaa enää pannusta”. Sokeri oli palanut mustaksi ja käryäväksi ikkunaluukkupalan ympärille. Äiti laittoi pannun likoon ja kaatoi puhtaalle pannulle sokeria sulamaan.

wmärt13

Juniori narskutteli pipareita ja pähkinöitä ja mietti joko pääsisi mukaan talon rakennukseen. Sehän oli oikeastaan ollut hänen ideansa ja vaikka suunnittelu hyytyikin alkuunsa äidin tiukkoihin kriteereihin. Äidin mielestä siinä sai olla neljä seinää, katto, ovi, ikkunaluukut ja savupiippu. Ei yhtään luovuutta, jännittäviä yksityiskohtia tai painovoimaa uhmaavia kokeiluja, tuumi Juniori ja pisti silmät hetkeksi kiinni.

”No niin poika, alahan tulla”, herätteli äiti häntä varovasti käpälällään. Juniori suki viiksensä ja tassutteli keittiöön. Piparitalo oli laitettu silkkisen pöytäliinan päälle ja koristeltu pienillä värikkäillä karkeilla ja sokerimassalla. Työpöydällä oli kuitenkin toinenkin pohja ja siinä vieressä reikäisiä seiniä. ”Tästä voit tehdä oman Emmental-talosi”, sanoi äiti lempeästi. Jasmina kuurasi palanutta pannua ja katsoi olkapäänsä yli kuinka reikäisistä seinistä alkoi muodostua juustomainen talo. Sisälle Junior muovaili marsipaanista pienen hiiren. Jasmina epäili, että hänen koristelemansa talo saattaisi jäädä kakkoseksi. Paha juttu hänen kondiittorin uralleen.

Kun veljen talo oli saanut katon ja koristeet sekä asukkaan kurkistamaan reiästä, halusi hän lähteä kysymään isoäidiltä kumpi piparitalo oli hienompi. Matkaa oli muutama minuutti, mutta ulkona oli pyryttänyt reilusti lunta. ”Ette nyt lähtisi, tuleehan se mummo huomenna käymään, kysykää silloin mitä hän on mieltä”, ehdotti äiti. ”Eikä niitä taloja kannata kuljettaa ulkona, johan ne kostuu ja menee pilalle”. Mutta ei, hiiret eivät taipuneet, talot oli näytettävä tuomarille, jotta saataisiin selville voittaja. Peräjalkaa Juniori ja Jasmina tallustivat huopatöppösissään kaulaliinat tuulessa heiluen. Isoäidin talon ikkunat loistivat kutsuvina tähtinä poppelin alla. Jyrkännettä välttääkseen hiiret juoksivat keskellä polkua. Juniori otti pitkän harppauksen, mutta levisi spagaattiin ja liukui kohti rotkoa. ”Aaaa…”, Juniori parkaisi ja Jasmina tarrasi äkkiä mistä kiinni sai. ”Älä päästä piparitaloa putoamaan!” Jasmina huusi, piti yhdellä kädellä omaansa ilmassa ja veti veljeään toisella kädellä turvaan. Silloin Jasminakin liukasti, kaatui taaksepäin, konditorian helmi lensi kaaressa lumikinokseen ja velipoika hänen jalkoihinsa. ”Ei, ei, voi olla totta!”, parkui Jasmina ja kääntyi kaivamaan taloa lumesta. Juniori oli jo päässyt jaloilleen, hänen oma luomuksensa vakaasti käsissä. ”Molemmat talot ovat kasassa, se on pääasia”, hän totesi.

wmärt1

Isoäidillä talot laitettiin keskelle pöytää arvioitavaksi. Jasmina oli näkevinään isoäidin viiksissä vipattavan naurun. ”Nyt ei todellakaan ole leikinlaskun hetki”, murisi Jasmina varoittavasti. Isoäiti laittoi silmälasit päähänsä ja rykäisi: ”No niin. Minä sanoisin, että Jasminan talo on hyvin säntillinen. Ja koristuksiltaan, hmm…niitä kuvailisin maalauksellisiksi. Varsinkin valuneet raidat tuovat akvarellinomaisen vivahteen”. Jasmina katsoi taloaan surkeana. Karkit olivat väritömiä ja sokerimassa suhruuntunut. ”Surkea rämätönö”, hän mutisi. ”Juniorin talo taas on edistyksellinen ja viitteet Emmentaliin yhdistävät talon meidän hiirien ruokaperinteisiin. ” Juniori loisti tyytyväisyyttään. Hän sai kuin saikin tehtyä mitä halusi. Tai ainakin suurinpiirtein. ”Mutta,” totesi isoäiti ”tänään on erityistilanne ja palkintoja jaetaan kaksi. Piparitalon ykkössija menee Juniorille, onneksi olkoon”, hän sanoi ja sujautti Juniorin kaulaan juustosta leikatun pyöreän mitalin. ”Ja sinulle Jasmina annan hengenpelastusmitalin. Ilman sinun nopeaa toimintakykyäsi, veljesi olisi nyt alhaalla laaksossa lumipallona, samoin hänen talonsa. Hienoa lapset!” isoäiti sanoi, rutisti molempia ja ripusti Jasminankin kaulaan juustomitalin.

Illalla kotona Jasmina ja Juniori istuivat sohvalla peiton alla ja nakersivat takkatulen ääressä juustokiekkojaan. Piparitalot olivat vierekkäin pöydällä. Sisarukset miettivät jo täyttä häkää seuraavan joulun projektia ja kuinka sisään saataisiin valot. Tällä kertaa taloja tehtäisiin vain yksi ja siitä tulisi koko kylän ylpeyden aihe.

(Tarina on kehitetty summamutikassa hyllystä löytyneen kirjan kymmenestä yhtä summamutikassa valitusta sanasta. Tällä kertaa pohajna oli Isabel Allenden Ääretön suunnitelma. Ja sanat: kaksi, pystyssä, murskaavalla, sammumaton, silkkisen, huoneessaan, tiukkoihin, uusi, jyrkännettä, leikinlasku.)

(Kuvat: omalta kylältä)

Advertisements

2 responses

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

%d bloggers like this: