…niin Lenzburg olisi yksi varteenotettava vaihtoehto. Paitsi että tajusin liian myöhään prinsessaelämän ongelmat. Kyllähän siitä varoitettiin kutsussa; linnaan olisi turha tulla stilettikoroilla ja sen ymmärsin. Lankkulattialla tulisi lento ja kupsahdus, jos korko jäisi väliin ja toisaalta, kenkäkaapistani ei piikkikorkoja edes löydy. Siksi varustauduin kengillä, joissa oli korkeutta, mutta myös tarttumapintaa.

Linnaan piti kuitenkin kivuta, sillä tottahan se sijaitsee kukkulalla, josta näkee valtakunnan tai ainakin läänin. Vaelluskenkiin verrattuna taivaltaminen vaati varovaista askellusta ja kaiken tietämyksen pilateksesta, keskivartalon tuen ja kokonaisvaltaisen kontrollin.

 

 

Ensimmäisellä kaariholvella huomasin, että autolla olisi saattanut päästä vähän pitemmällekin. Tie oli mukulakiveä ja kaikenlainen muhkura toisi haastetta pimeässä takaisin tullessa. Enkä edes osannut aavistaa, miltä tuntuu kävellä alamäkeä korkkareissa. Puhumattakaan seuraavan päivän hapotuksesta lihaksistossa. Pitäisi varmaan arkisin joskus pitää jalassa muitakin kuin lenkkareita.

Mutta Suomi juhli tänään sataa vuottaan monta kertaa vanhemmassa linnassa. Ensin portaita ylös, laskusillan toiselle puolen, kauniille sisäpihalle ja ritarisaliin. Vahvojen seinien sisällä oli turvallinen olo; näille juhlille sopiva näyttämö. Sopivan karua, jämäkkää ja periksiantamatonta, vähän niinkuin me itsekin.

Näissä linnanjuhlissa ei ollut kuningasta, mutta sentään aivan tuore suurlähettiläs, joka pääsi tapaamaan meitä maanmiehiään ja -naisiaan samantein ja tusinakaupalla.  Ja kuten kunnon pitoihin kuuluu, kannettiin pöytään villisikoja, ääh, siis vasikkaa, puronieriää tai ratatouillea preferenssien mukaan.

Trubaduurin rooli lankesi Pepe Willbergille ja Sofia Ahjoniemi Ensemblelle. Jossain niillä paikkein, Venlojen kansantanssien, “Aamun” ja “Elämältä kaiken sain” jälkimainingeissa vajosin jonnekin menneeseen Suomeen. Sinne missä keittiössä avattiin radio napista pyörittämällä ja kanavia oli kaksi, keittiössä räsymatto ja lehtenä Etelä-Suomi.

Paluu tähän hetkeen tapahtui sillä hetkellä, kun marssin yleisön eteen lukemaan Suomi-visan vastauksia. Jotenkin kummallisesti olin sotkeutunut juhlan ohjelmaan. Minä, joka luistan aina kaikista kilpailuista ja visoista. Onneksi työ oli tehty jo aiemmin, nyt oli aika vain julistaa voittajat ja keskittyä jälkiruokaan.

 

 

En resumen: Finlandia cumple 6.12 100 años y nosótros, los finlandeses en Suiza, lo celebramos ahora en el castillo de Lenzburg. Con mucha comida, música en vivo con los hits de mi niñes y bailes tipicos.

Kurzgesagt: Wie feiert man in einem Schloss? 100 Jahre Jubileum Finnlands im Schloss Lenzburg zumindest mit gutem Essen, Musikhits vom Kindheit und Volkstänzen.