Viikon ruokapäiväkirjasta tuli dokumentti tähteistä. Pöydässä oli vaihtelevasti yksi, kaksi, kolme tai neljä henkilöä, eikä edes kristallipallo kyennyt kertomaan etukäteen minkälainen porukka oli luvassa. Siksi ruokaa jäi useimmiten jäljelle reilusti.

Teen aina viikoksi ruokasuunnitelman ja ostan aineksia niin, että osa on pitempään säilyviä, jotta voin jarrutella kokkaamisten kanssa, jos ja kun on tarvetta. Välillä se tarkoittaa sitä, että syön itsekseni samaa soppaa toistamiseen, toisinaan täytyy keksiä lisuketta, kun porukkaa vastoin kaikkia odotuksia, onkin yllättäin enemmän.

 

Kirjasin ensimmäisen aterian keskiviikolta. Päivällä syötiin belugalinssikeittoa, joka on yksi suosikeistani. Mustia linssejä kutsutaan myös kasvissyöjän kaviaariksi. Keitettynä ne menettävät väriä, mutta muhkea maku pysyy.

Illalla Halloweenia mukaillen keittyi hellalla seuraava keitto. Ajeltiin ylös kotivuorelle hakemaan kurpitsoita ja kuten usein käy, me olimme myöhässä, eikä pellon kulmassa olleesta myyntipaikasta ollut jäljellä edes telttaa. Lähikaupan kurpitsalaari sekin näytti onnettomalta, mutta keittoaineet löytyivät. Paahdoin päälle kurpitsan siemeniä ja lisukkeeksi näpertelin nakkimuumioita, jotka kyllä muistuttivat jotensakin kapaloituja vauvoja. Nakkeja emme syö kovinkaan usein ja monesti ostan kasvis- tai tofunakkeja. Mutta näihin käytettiin perinteistä ja sydäntautilääkärin kammoamaa reseptiä: aitoja nakkeja ja lehtitaikinaa.

 

Torstaina jatkettiin edellisen illan linjaa eli kurpitsakeittoa oli aika reilusti. Sen lisukkeeksi söin arjen nopeaa perussaalaattia balsamicolla ja oliiviöljyllä sekä Urkonrbrot, jyväisää spelttileipää tekemälläni humuksella ja avokadolla.

 

Illalla kaavin lautaselleni vielä linssien jämät ja varsinaisena pääruokana oli kinkkukiusausta. Ei mikään vakioruoka meidän perheessä, mutta jostain syystä syksyisin herää tarve syödä jotain tukuisaa ja maukasta. Lisukkeeksi humusta, broccolia ja perussalaattia. Aika kirjavalta näyttää, varsinaista cross-kitcheniä. Varsinkin Aldolla, jonka lautasella costaricalaiseen tapaan on aina pari kourallista riisiä. Kuulemma hyvin menee riisi kiusauksen kanssa. “Otatko perunaa vai riisiä?” on turha kysymys. Ne eivät kuulemma ole vaihtoehtoja. Riisi on perusruokaa ja peruna lisukkeeksi luokiteltava vihannes.

 

Perjantaina palataan taas oranssiin keittoon. Listalla oli siis muutakin kuin keittoja, mutta skippasin ne ideat, sillä olin jo pitkään himoinnut tomaatti-chavroix -keittoa. Se on myös nopea tehdä ja aina maukasta. Nälkäisimmille oli lisukkeeksi nakki. Salaattiakin oli tarjolla, mutta taisi jäädä kuvaamatta. Muutenkin huomaan, että nälkä ja kuvaaminen eivät istu yhteen. Kuvat ovat hätäisesti ja dokumenttimielessä otettu. Erittäin autenttisia.

 

Perjantai-illan ruuista kotona en ole selvillä, sillä iloisesti kassi heiluen kipaisin kolmen ystävän kanssa syömään uudehkoon kreikkalaiseen ravintolaan. Ynos vaikutti mielenkiintoiselta ja mukavalta vaihtelulta Zürichin aika samanlaisiin ruokalistoihin. Otimme neljä alkupalaa ja kaksi pääruoakaa, jotka oli tarkoitettu jaettaviksi.

Yrttipaneroitu feta mangochilihillolla ja sesaminsiemenillä oli aika kalapuikkomainen, mutta kesäkurpitsadonitsit täyttivät jo vatsaa myönteisemmin. Pitaleivän dipeistä oliivipaté oli järkyttävän suolaista, punajuuri- ja fetadipit syötäviä. Leipä hyvää – ja lämmintä. Katkaraputatar tomaattikastikkeen ja fetamoussen kera ouzolla maustettuna oli niin pieni annos, ettei kaikille riittänyt edes kokonaista katkarapua. Sekin kyllä maukasta. Pääruuiksi otimme kanaa sienten kera ja lisuketta, joka mielessäni oli kokojyväriisiä, mutta en mene kyllä takuuseen, sekä lohta kreikkalaisen pastan kera. Nälissämme tyhjensimme lautaset ehkä minuutissa. Annokset olivat puolet siitä mitä yksin tavallisesti tarvitsisin täyttääkseni vatsani. Hintaa kanalla 34 frangia, lohella 29. Loppupäätelmä: mielenkiintoisia makuja, mutta ylihinnoiteltua.

 

 

 

 

Lauantaina olin taas tyytyväisenä omien sapuskojen parissa. Lehtikaalisalaattia öljyllä ja limetillä ja sen kanssa kuumana pulpahtelevaa aubergine parmigianaa, munakoisoa tomaattikastikkeessa parmesaanin kera. Ei ehkä kovin esteettistä, mutta makunystyröitä ilahduttavaa. Lounas oli kyllä todella myöhäinen, sillä munakoisoviipaleet on ensin grillattava, soossi keiteltävä ja koko juttu laitetaan vielä puoleksi tunniksi uuniin.

Illalla otettiin kevyesti eli kurpitsakeittoa jäi vielä tällekin pienelle iltapalalle. Muumioiden lopusta kääretaikinasta syntyi purjo-juusto -pasteijat. Tuunasin lehtikaalisalaatin värikkäämmäksi torilta haetuilla pikkutomaateilla.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja aamupalasta oli tulla lounas. Hellan ääressä hääri costaricalainen gallo pintonsa parissa. Siis riisiä ja papuja, sipulia ja paprikaa sekä maustekastiketta. Sen lisukkeeksi munakasta, halukkaille pekonia ja avokadoa, luonnollisesti kahvia ja appelsiinimehua. Ja minulle, nälkäisimmälle, vielä luonnonjugurttia.

Lounaaksi syötiin samalla teemalla eli riisiruokaa sekin. Kasvisrisottoa Aldon tapaan. Costaricalaiset risotot eivät ole yhtä kosteita kuin italialaiset. Tosin sitä, mistä tämä ohje on peräisin, en osaa sanoa. Mukana on myös villiriisiä ja valkoviiniä. Lisukkeeksi salaattia ja costaricalaiseen tapaan frijoles molidos, papumössöä ja perunalastuja. Jälkimmäinen ei sekään ihan ravintotieteen oppikirjasta, mutta ehkä sunnuntaina saa?

Sunnuntai-illan ateriaksi syötiin loput munakoisoruoasta. Aika snäkkimäisesti, sillä vatsa oli vielä pömpöllään edellisistä ruuista.

Maanantaina keitin taas keiton. Tofu-kookos-chili -keitto on yksi suosikeistani laimeasta ulkonäöstä huolimatta. Myönnän, etten ikinä valitsisi sitä kuvan perusteella, mutta limetillä ja korianterilla maustettu keitto ei koskaan petä. Se täyttää vatsaa ja ilahduttaa mieltä, varsinkin synkeänä syyspäivänä.

Illaksi täytin kolme pientä kurpitsaa fetalla, maissilla ja punasipulilla. Nämäkin ovat meidän syyssuosikkeja. Koska pöytään ilmestyi neljäs ruokailija, taioin lisukkeeksi pakastimen aarteita eli paistettua kalaa.

Tiistaina – ylläri ylläri – oli jämiä. Loput kasvisrisotosta ja kurpitsaa. Hyvin tavallisen näköinen arkilautanen meillä. Minulla. Aldon lautanen näyttäisi erilaiselta, koska siinä on se riisikasa. Siis jos olisi jotain muuta ruokaa kuin risottoa. Riisi risoton kanssa olisi jopa costaricalaiselle liikaa. Mutta sen sijaan risoton kanssa tarjoillaan usein joko niitä perunalastuja – tai ranskalaisia.

En resumen: Què  se come en una familia finlandesa-costarricense? En el otoño a menudo sopas anaranjadas, de calabazas, tomates o de lentejas. Y obviamente muchos restos…y por su puesto gallo pinto. Al menos en los desayunos de domingo. Con huevos, a veces tocineta, pan, café, juguito y por su puesto – con aguagate.

Kurzgesagt: Was isst man in einem finnisch-costaricanischen Familie? Im Herbst viele Orange Suppen, mit Kürbis, Tomaten oder Linsen. Und offensichtlich oft auch resten…und natürlich gallo pinto, Frühstück mit Reis und Bohnen, serviert mit Eier, Speck, Avokado, Kaffee, Orangensaft und Brot.